Vuoden vaihteessa

Nyt olen palannut päivä Tukholmassa-risteilyltä ja kotona ollaan kaikki. Aron sai kaksi päivää leikkiä siskonsa Loiston kanssa Ruutanassa ja väsyneestä koirasta päätellen sisaruspainit on olleet kuluttavia. Samoin Elvis ja Jimmy olivat viihtyneet Katjan luona Janakkalassa ja Katjan kertoman mukaan olivat käyttäytyneet ihan asiallisesti. Joten kiitos vielä hoitoavusta Katja ja Riikka& Jari.

Kulunut vuosi on ollut koiraharrasteissa aktiivisempi kuin koskaan. Kiitos tästä Aronin kasvattajille Riikalle, Jarille ja Outille. Aronin pentusisarusten omistajien kanssa ollaan nähty monta kertaa vuodessa ja tutustuttu toisiimme, koiriimme ja reenaileet kaikenlaista. Kerrassaan mahtavaa! Ihana heinäkuu on vieläkin mielessäni, kun Turun seudulla reenattiin jälkeä, esineitä, paimennusta, tokoa ja agilityä.
Lisäksi olen saanut tutustua moniin muihinkin kivoihin koiraharrastajiin ja erityisesti haluankin kiittää kuluneesta vuodesta Rajalan Hannaa, Miinua, Pia Pursiaista, Toivasen Hannaa, Lentsua, Kärnän Saria, Selkämaan Katia, Helmisen Hannaa ja Niutasen Erjaa hyvistä treeneistä ja ajatuksista koiran koulutuksessa. Kiitos siis teille kaikille!

Ensi vuodeksi tavoitteet on jo mielessä, nyt vain pitäisi tehdä hyvä suunnitelma, uskoa itseensä ja viedä koiraa eteenpäin. Tavoitteena on siis valmentaa erityisesti Aronia selviytymään kanssani kokeista ja niiden tuomista haasteista. Tavoitteisiin ei kuitenkaan pääse vain haaveilemalla ja itseasiassa treenaaminen on useimmiten myös verta, hikeä ja kyyneileitä. Kaikkea kuitenkin ohjaa intohimo kokea onnistuvansa koiran kanssa, kunnianhimo tulee vasta sen jälkeen. Ja ehkä tuo intohimo ajaa jälkimetsään kuumimmalla kesälläkin. Sen saman intohimon haluasin välittää myös meidän touhuja seuraaville. Ja onhan me tähän asti reenailtu välittämättä naapurien tai työkavereiden huolestuneista katseista. Toivon siis ripauksen hulluutta ja sitä intohimoa treenata myös ensi vuonna. Yritetään mennä siis sata lasissa ja nauttia siitä.
Elviksen kanssa reenimme eivät ole niin kokeeseen tähtääviä kuin sen ensimmäisinä vuosina, mutta myös Elvis saa nauttia elämästä yhtenä suurena perheenjäsenä ja toivon sille paljon onnistumisen iloa. Jimmylle toivon vain terveyttä ja pitkää ikää. Jimmy onkin ilmoitetty tammikuussa pidettävään Lahden näyttelyyn ja esiintyy siellä Katjan kanssa veteraaniluokassa. Oikein jännittävää, Jimmy on aikanaan ollut vain muutaman kerran näyttelyssä muistaakseni nuorten luokassa saaden erin. Mutta olen ylpeä virkeästä veteraanistamme!

Pulleita massuja ja lumisia tassuja

Joulun aika mennyt ihan mukavasti. Treenailun määrä on ollut melko vähäinen, mutta lumisia metsälenkkejä ollaan käyty tekemässä joka päivä. Eilen lunta tulikin valtava määrä ja porskutin hangessa koirien perässä. Hyvin Aron ja Elvis siellä hangien keskelläkin jaksaa toisiaan jahdata, Jimmy kulkee perässäni asenteella " voisitko tallata vähän paremman polun".

Aronin kanssa on tehty vaan kaikenlaista mieltä ylentävää, tosin monta päivää mahtuu meidän viikon-ohjelmaan, ettei olla tehty yhtään mitään aivotoimintaa vaativaa. Tämä on meille kaikille kyllä ihan hyväksi. Mutta kivaa reeni oli pihassa yhtenä iltana, kun kehittelin vauhtiteemaa kahden merkin ympärille, siinä Aronin piti ottaa aina edessä oleva merkki ja pysyhtyä merkin taakse, siitä seurasi seuraavalle merkille lähetys ja vasta toisen merkin jälkeen sain pallon palkaksi. Aron otti aina paremmat stopit ja asettumisen kakkosmerkin taakse.

Huomenna koiralaumani siirtyy rakkaitten kasvattajieni harteille, sillä perheloma siintää Silja Linen siivittämänä. Aron menee kahdeksi yöksi Riikan ja Jarin elämää vauhdittamaan ja partikset matkaavat Jimmyn kasvattajan luokse Janakkalaan. Onni on hyvät kasvattajat!

voi treenaamisen vaikeus

Ulkona ihan järkyttävän kylmä, jäädyn pystyyn.

Viime päivinä ollaan tehty pikkutreenejä sisällä ja kotinurkilla. Sisäreenien saavutuksia on nyt kaukokäskyjen koko rimpsu eli 6 asennonvaihtoa putkeen. Mies sai leikkiä tuomaria ja tarkkailla, miltä näyttää ja sanoi että seisomisesta maahan- siinä oli ollut jotain ylimääräistä. Mutta sarja "istu-seiso-maahan-seiso-istu-maahan" sujui siinä mielessä hyvin, että Aron malttoi odottaa aina seuraavaa käskyä tehden opettamani asennonvaihdot. Tää oli hyvä. Välimatkaa oli pitkän eteisen verran. Koulunpihassa ollaan tehty onnistuen tuosta pitkästä rimpsusta kolme viimeistä eli seiso-istu-maahan onnistuen.

Ulkona on tehty erilaisia juttuja, pääpaino on ollut onnistumisessa ja vauhdissakin. Eli merkin kautta ruutuun, missä pallo odottaa, onnistuu varmasti ja lujaa. Lisäksi kohteiden kiertoja ja niiden yhteyteen sekä seis että maa-käskyjä, välillä pitää juosta jalkojeni välistä tai tulla ihan vaan tänne eli eteeni istumaa. Ollaan paljon leikitty liikkeiden välissä ja olen välttänyt hinkkaamasta mitään.

Tunnari onnistuu hajuerotteluvaiheessa nyt hyvin, mutta itse kapulan kantaminen ja luovutus on levoton.

Seuraaminen ja perusasennossa oleminen on pilalla. Eli huomaan, että ääntelystä huomauttaminen seuraamisen yhteydessä pilasi koko seuruun. Ongelma näkyy ihan siinä perusasonnossa istumisessa, jos ei ole vielä liikuttu mihinkään. Haluaisin ja tavoite on, että Aron pitää vakaan ja rauhallisen katsekontaktin minuun ja huokuisi itsevarmuutta, että tässä istutaan, kunnes uusia ohjeita tulee, mikään ei saa minua irroitamaan katsetta ohjaajastani. Tällä hetkellä Aron istuu ja jos ihan heti ei tapahdu mitään, sen katse harhailee ympäristössä ja se saattaa piippailla. Eli on epävarman oloinen todella siinä tilanteessa. Voi itku. Sen piti olla maailman paras paikka ja minä tuhosin sen. Ja jos tästä lähdetään seuraa käskyllä eteenpäin, se väistää ikäänkuin jo valmiiksi reilusti irroten minusta. Joten tätä olen yrittänyt korjata. Makupalat kädessä olen palkinnut siinä istumisesta, tai kehunut, että nyt on hyvä ja hieno. Seuraamista olen ottanut lennosta ja välttänyt aloitustilanteita. On tehty iloisia ja vauhdikkaita seuraamispätkiä, joissa kävelen reippaasti eteenpäin ja koiran pitää olla skarppina pysyäkseen mukana ja kun pysyy, tulee kehu ja vasta sen jälkeen lelupalkka. Taidan patistaa Petran huomenna videoimaan, että miltä se näyttää.

Päivän iloisin uutinen oli tänään, että Aronin sisko Pipsa oli Annan kanssa ensimmäistä kertaa avo-luokassa tokoilemassa ja tekivät huipputuloksen 190 pistettä. Olen todella iloinen Annan ja Pipsan puolesta, Onnea ihan älyttömästi.

Kehitystä ohjaajalla

Tänään koin saavani ahaa-elämyksen tuon kisapalkkauksen kanssa. Tehtiin Aronin kanssa pikkureeniä ensin sisällä, jossa harjoittelin sen kanssa kaukojen kolmea eri liikkeenvaihtoa seiso-istu-maa järjestyksessä. Kun sisällä tuo sarja onnistui kerrasta hyvin, menin vapauttamaan koiran ja kehuin sitä jo kävellessä kohti koiraa, iloinen kisapalkkaus ja sen jälkeen vasta lelu palkaksi.
Sitten sama ulkona ja se onnistui täsmälleen samalla tapaa sielläkin. Etäisyys kaukoissa oli jokusia metrejä, pääasia oli kolme siirtoa joiden välissä en puhu mitään ja sen päälle kehut + palkka. Aron teki äänettömästi hommia :-)Ja koska viikon teema on, että ei hinkata mitään, teimme yhdet kaukot ulkona ja se siitä liikkeestä tällä kertaa. Tämän päälle halusin ottaa ihan perusluoksetulon eteen istumaan, jossa ensimmäisellä tänne-käskyllä taisi tulla vinoon, no uusi ajattelutapa tähän ja enkä palkannut vaan tein jonkun maahanmeno liikkeen väliin, josta palkka ja sitten uusi jättö istumaan ja tänne-käsky. Tuli suoraan eteen istumaan. Siinä kun koira istui edessäni ja tuijotti minua, tuli kehut ja taas palkkaus selvän viiveen jälkeen. Tuntui kummastakin hyvältä ja en saattanut Aronia siihen tilanteeseen, että se epävarmana joutuisi kysymään minulta, että tätäkö vai tätä.
Vaikeeta tämä koirankoulutus, siis minulle. Olen joutunut varmaan enemmän kuin pitkään aikaan miettimään tapaani palkata, suhdetta koiraan, oppiiko koira rangaistuksesta jotain (tämä koski kohtaa, missä sanoin koiralle murmur, jos se piippasi seuraamisen yhteydessä), kuinka paljon pitää olla haasteita treeneissä, ettei koira kyllästy ja olenko tehnyt liiankin haastavaksi hommaa. Mutta hyvältä tuntuu tämä helpotettu malli, missä tähdätään vaan suureen onnistumisen määrään ja itsevarmuuteen. Joten koirankoulutus taitaa olla nimenomaan sitä ohjaajan kehittymistä, että se voi viedä koiraansa eteenpäin. Rankkaa, mutta toivotaan, että tämä seuraa vielä äänetön seuraamisliike :-)

vain yksi tunnari

Tänään tuntui olevan jo paljon kylmempi kuin eilen. Koko koiralauma pääsi metsään juoksemaan ja kyllä olin jäässä,vaikka yritin reippaasti tulla porukan perässä. Ei taidettu olla edes kokonaista tuntia ja olin ihan jäässä. Koirista Jimmy oli ainoa, joka nosteli tassujaan. Kaksi muuta hurjaa pitää itsensä kyllä vauhdilla lämpöisinä.

Mutta päivän treeni oli lyhyt ja ytimekäs. Yksi onnistunut tunnari Aronilla. Keräsin 7 vanhaa käytettyä kapulaa rasiaan ja lähdin ulos bongailemaan naapureita. Yksi sattui tulemaan juuri pihalle ja ennenkuin ehti vetää hanskat käteensä, olin pyytämässä, että voitko käsitellä kaikki kapulani läpi. Ja eihän se naapuri voinut kieltäytyä ja kiltisti hypisteli kapulani. Mun kiltit naapurit on tottuneet kaikenlaiseen :-) Kapulat rasiassa käveltiin kotipihasta pois ja vain kapulat maahan kahteen riviin. Aron lähti innokkaasti kapuloille, meni suoraan sille omalle ja toi sen. Nyt fiksuna palkkailin sitä suullisella kisapalkkauksella ja viiveellä sitten namirasia esiin ja sieltä herkut. Kiva, että toi sen oikean, mutta kaikkien haistelu olisi ollut toivottavaa. Mutta koska olen päättänyt, että nyt ei hinkata mitään, oli päivän reeni siinä. Tässä vaiheessa olin jo niin jäässä, että koti kutsui, hyi hitto että tuossakin jo ehti sormet ihan jäätyä.

vauhtitreeni

Tänään töiden jälkeen Elvis ja Aron autoon ja ajelin Pikkolan koulun kentälle, johon olin suunnitellut nopeat ja vauhdikkaat treenit. Ja kumpikin koira teki saman. Ensin vähän jaloiteltiin ja sitten Aron aloitti. Teemana oli vain vauhti, eikä mitään hinkata vain yksi suoritus per liike. Vauhdin myötä itsevarmuuteen.
Kentälläni oli ruutumerkit ja toisella sivulla luoksetulomerkit. Ensin suora ruutuun meno, ruudussa kulmamerkit ja narulelu valmiina. Meni mukavan lujaa sinne. Sitten sai hetken riepottaa narulelua, kunnes jätin koiran istumaan, koiran eteen maahan noutokapula, menin itse hyvän etäisyyden päähän ja sieltä tuo-käsky. Koira nappasi kapulan ja tuli lujaa, siitä vauhdista palkka. Tämän jälkeen luoksetulo, koira maahan ja itse menin reiluna matkan päähän, nyt taas vauhdista kehut ja lelu lensi taakseni. Lopuksi viel vauhdikas merkille meno ja reeni oli siinä. Yhden ainoatakaan piip-ääntä ei tässä reenissä ilmaantunut. Haukkumista autossa, kun näki, että Elvis teki saman reenin.
Tästä lähdinkin hyvälle lenkille. Pakkasta -12 ja aurinko juuri laski, onneksi kuu valaisi upeasti ja melkein 2 tunnin reipas kävely, että olin autolla takaisin.
Iltasella Aron teki vielä yhden kotipihan tunnarin. Siihen otin ensimmäisen kerran sellaiset kapulat, joita on joskus käytetty, mutta ovat olleet kesästä asti parvekkeella käytettyjen tunnarikapuloiden korissa. Näissä ideana oli vahvistaa sitä hajuerottelua, sillä Aron on oikeastaan tehnyt tunnarireita niin, että muut kapulat ovat olleet hajuttomia ja se yksi minun hajuinen. Joten käytetyt kapulat siis, taisi olla 6 rivissä, oma neljäs kapula vasemmalta. Koira meni laukalla kapuloille, haisteli keskeltä vasemmalle, sitten koko rivi takaisin päin, nosti heti sen oman kun tuli kohdalle ja toi sen minulle. Tähän palkaksi ensin suullinen kehu ja sitten vasta kaivoin makupalarasian esiin, jossa herkkuja. Hyvä suoritus koiralta!

Ääntelykriisi

Eilisen harjoituksen johdosta meinaa mennä yöunet. Tosin yöllä parhaat suunnitelmat tulevat mieleen ja nyt toimintasuunnitelma ääntelyn hallitsemiseksi hahmottuu. Lisäksi kävin tänään töiden jälkeen reippaalla lenkillä Elviksen ja Aronin kanssa ja Maijan blogista kopioituna tein sellaisen vauhtilenkin, jossa ensin kävelyä 15 min, sitten juoksua 15 min, kävelyä 15, juoksua 20 min ja kävelyä 20min. Pakkasta oli -14 kun lähdin lenkille ja tarkkailin niin itseäni kuin koiria, että onko liian kylmä. Mutta kaikilla juoksu kulki mukavasti ja tuli tosi hyvä olo sen jälkeen.

Joten jatkossa en tee suunniteltua treeniä, jos Aron on eilisessä mielentilassa eli piippaili ihan koko ajan, kun ei tehty mitään.

Aronin treenit helpottuvat, teen paljon helppoja pentutreenejä, joissa se onnistuu ja saa tätä kautta itsevarmuutta. Tämän pohjalta tulee ajatus, että Aronin piippailu on epävarmuutta ja varmuuden kautta se poistuu. Itsevarman koiran siis ei pitäisi piippailla, kun se tietää mitä tehdään ja mitä siitä seuraa.

Ylläolevaan liittyy säännöllinen kisapalkkauksen harjoittelu. Eli kaikki Aronin tekeminen kuitataan ensin samalla tapaa kuin kokeessakin tekisin ja varsinainen palkka tulee vasta tämän jälkeen, jos tulee. Näin koiran ei tarvitse hämmentyä kokonaisen liikkeen jälkeen siitä, että teinkö oikein, vaan se saa sen saman iloisuuden ja aidon kehumisen eikä sen tarvitse mennä epävarmaksi tilanteesta.

Näiden lisäksi teen vauhtitreeniä erikseen. Eli tarkoitus on hakea maksimaalista vauhtia ja intoa yhteiseen tekemiseen. Tästä tiedän, että joku ajattelee, että nyt menee pieleen. Mutta olen huomannut, että jos koira juoksee täysillä ruutuun tai ottaa vauhtiluoksetuloa, pitää sen olla varma siitä mitä se tekee. Ei se silloin piippaile ja kysele tekeekö oikein.

Näiden lisäksi mietinnässä on, mitä teen jos Aron piippaa jossakin tilanteessa. Opetanko tähän tilanteeseen jonkin rauhoittumiskäskyn, jota on harjoiteltu kotona erikseen.

Joka tapauksessa kaikki treeni tähtää äänettömyyteen ja siihen, että koira keskittyy minuun täysillä. Eilen se ei keskittynyt. Ehkä me nyt aloitetaan jostakin ihan helposta ja iloitaan onnistumisesta, mitäs sanotte?

Kokeilin tietysti pihassa, tätä uutta suunnitelmaa ja epäilemättä, Aron piippaa epävarmuudesta, se ikään kuin kysyy, että tämäkö. Aloitin mielestäni helpolla harjoituksella, asetun aloitusasentoon ja sanon sivu, koira tulee sivulle ja saa kehut ja palkan. Mutta muutaman toiston jälkeen piip tuli siinä heti käskyn jälkeen, lopetin hetkeksi ja aloitettiin alusta, taas piip tuli, esim onnistuneen suorituksen jälkeen kun kehuin koiraa, en ehtinyt edes kaivaa taskusta namia, kun se ehti jo piipata. Just. Ja eikun pähkäilyä lisää, miten tekisin tuon pennulle, jolle pitäisi saada vaan onnistumista ja iloa. Makupala käteen ja kun koira tuli sivulle se sai palkan, nyt tein nopeita käännöksiä tai liikkeitä ja aina kun koira kerkesi sivulle, se sai palkan. Neljä pilkottua nakkia hupeni äkkiä, mutta siis palkkaa tuli tiheään ja paljon eikä yhtään piip ääntä. Sitten tei niin, että pudotin palkan aina maahan kehun jälkeen ja juoksi itse karkuun. Aronista hauska leikki, kannatti tulla sivulle lujaa ja taaskaan ei yhtään piipääntä. Loppuun nakki lentää maahanmenoissa, eli aina maa-käskyn jälkeen nakku lensi ja menin itse vauhdikkaasti koirasta pois päin ja koira kävi itsekin nopeasti maahan saadakseen uuden nakin. Tämmösiä me leikittiin ja piippailu loppui kuin seinään. Mielenkiintoista!!

kokeenomaiset treenit

Sunnuntai-illaksi meillä oli ohjelmassa kokeenomaiset treenit. Siellä jokainen teki oman luokkansa mukaiset liikkeet ja itse olin etukäteen suunnitellut ottaa kokeenomaisesti kaikki voi-luokan liikkeet, joista jätin pois seuraamisen, metallinoudon ja kaukot. Näistä metallin ihan kylmyyden takia ja kaukot eivät kestä vielä 6 asennonvaihtoa koe-etäisyydellä. Joten suunnitelma oli hyvä. Toteutus äärettömän huono.

Jo siinä vaiheessa kun otin Aronin autosta se oli kiihkeässä tilassa. Kun maneesin ovi avautui se piippasi. Yritin vaan talutella sitä maneesissa, mutta piip ja piip. Toinen koira suoritti liikkeitä kehässä ja kehän ulkopuolella oli hyvin tilaa. Kehä-olosuhteet hyvin hiljaiset, kun kuului vain liikkurin ohjeistus suorittavalle koiralle. Aron aivan ylikierroksilla. Yritin laskea virettä syöttämällä makupalaseuraamisen tyyppisellä jutulla sille ruokaa, mutta se piippas ihan koko ajan, paitsi silloin kun lihapulla oli suussa. Sitten tein jonkun lyhyen maahan jätön, joka meni hyvin, mutta heti kun koiran otti kontaktiin ja seuraa, ihan älytön piipitys. Kokeilin juoksuttaa sitä yhden tolpan ympäri ja sitä kautta laskea virettä, mutta turhaan. Koiran keskittyminen oli huonoa ja eikä minulla ollut mitään aseita laskea sen mielentilaa. Joten siitä kehään....

Aloitimme liikkeestä istumisella. Aron taisi sanoa piip, siinä kohtaa onko ohjaaja valmis. Lähdimme seuraamaan, mutta seuraaminen järkyttävän huonoa, koira katseli merkejä, joita oli ympärillä ja eikä keskittynyt hommaan, kävi istumaan käskyn kuuluessa ja loppu meni hyvin. Siitä kisamaiset kehut ja luoksetulon alkuun.
Luoksetulossa jäi hyvin odottamaan käskyjäni ja lähti vauhdikkaasti tulemaan ensimmäisellä tule-käskyllä, seisominen valui pitkäksi, lopulta seisoi. Siitä maahanmenon teki paremmin ja maasta tuli eteeni melko kivasti, ehkä jäi vähän vinoon istumaan. Sivulle siirtymisessä tuli piip-ääni. No kisamaiset kehut ja jatkettiin ruudun aloitukseen.
Ruutu onnistui, ainoat virheet olivat itselläni, jäin odottamaan liikkurin käskyä yhteen ihan turhaan kohtaan ja eli kun koira oli ruudussa seisomassa, odotin hetken, että sanookos liikkuri tässä välissä jotain, ei sanonut ja käskytin koiran maahan. Toinen töppö oli siinä, että kävele kohti aloituspistettä, en kävellyt. Koira pysyi ruudussa käskyyn asti ja tuli lujaa. Siinä vaiheessa kun seurasi ja liikkuri sanoi liike seis, tuli taas voimakas piip. Eli ihan kuin olisi odottanut, että viimeistään tässä vaiheessa tulee palkka ja kun sai suullisen kehun, kierros koiran päässä vaan nousi. No siitä hyppynoudon aloitukseen.
Hyppynouto melko hyvä, kapulan luovutusvaiheessa saattoi pitää kapulaa vähän huonosti suussa ja en enää edes muista, miten siirtyi sivulle, olin jo ihan alamaissa tässä vaiheessa. Homma kyllä videoitiin, mutten kestä varmaan edes katsoa sitä, sillä itku ei ollut enää kaukana. No tunnari enää jäljellä.
Kerroin koiralle moneen kertaan, että etsitään omaa. Tunnarissa omat kääntymiset meni ihan ok, huomasin, että Sari vei kapulat käsissään ja se oma oli tunnariastian kannen päällä. (Olen pähkäillyt tänään tunnaria pitkään ja siitä voisi kirjoittaa ihan oman otsikon, mutta jätän sen toiseen kertaan.) Koiralle käsky etsi ja koira painoi kaasu pohjassa tunnareille, hämärä muistikuva oli, että tuliko tässä lähdössäkin ääni, en ole varma, kapuloilla ei haistellut sitten yhtään vaan taisi napata lennosta vaan kapulan ja tuli se suussa miljoonaa luokseni.

Joten monta pientä edistystä itse liikkeissä, mutta todella pysäyttävää todeta, että tästä ei tule nyt näin yhtään mitään. Joku taikakeino pitää minun keksiä, millä rauhoitan koiran ja lasken sen vireen alas. Tokoilu on koirasta kivaa, mutta tuolla sen aivokapasiteetti ihan vuoti yli äyräiden. Tiesin jo etukäteen, että kaukoista ei olisi tullut yhtään mitään eikä seuraamisesta, joten onneksi nyt ei edes tehty niitä. Niissä pitää keskittyä ja nyt se oli erittäin vaikeaa. Ja kaikilla muilla oli upeita ja hiljaisia suorituksia,joita seurasin itse ihastuneena, että kuinka jotkut osaa. Joten itselläni hiljaisuuden ja nöyrtymisen paikka on nyt. Aloitamme alusta, mutta miten, sitä mietin ensi yönä.

Kotipihassa tokoa

Katselin iltasella Susanin ja Ruutin tokovideon Hollolan tokokokeesta, josta pähkäilin muutamaa hommaa. Siinä kokeessa ruutu oli merkitty kulmamerkein ja tosi olemattomalla reunanauhalla ja ajattelin, että tuota ruutua ei Aron tällä hetkellä hahmottaisi. Joten tänään pihaan pelkät kulma-ämpärit ja harjoittelimme ruutuun suoraan menoa sekä sitä keskipaikkaa. Aron tarjoaa heti niitä kulmamerkkejä, jos ruudussa ei ole reunanaruja.

Ensin tein helppoja juttuja, Aron näki että vein lelun ruutuun ja lähetin sen ruutuun. Onnistui. Sitten sellainen näyttöruutu, että koira jäi ruudun lähetyspaikalle ja itse menin ruudun taakse, sieltä luoksetulon omaisesti käsky ruutu ja stoppi ruudun keskelle. Näiden kahden jälkeen kävin vielä taputtamassa ruudun keskikohtaa ja lähetin ruutuun. Ensimmäinen meni melko suoraan ruutuun, mutta vähän pidemmältä lähetysmatkalta Herra tarjosi merkkiä oikealle etumerkille, mutta annoin koiran tarjota lisää ja tai kutsuin pois ja annoin uuden ruutukäskyn. Kun koira riittävästi sai itse ajatella se muistikin, että kyseessä on ruutu ja hakeutui keskelle. Tästä lelu lensi ja kehut raikui.
Sitten otin lyhyeltä matkalta ruutu, sinne seis ja maa ja itse kävelin siinä edestakaisin. Hyvin pysyi ja kävin viemässä Aronille palkan hyvästä makaamisesta ruudussa.

Tämän jälkeen luoksetulon osien pariin, jotka onnistuivat ihan kivasti. Ensin jätin koiran sinne luoksetulomerkin aloituskohtaan maahan ja siitä käsky tule, palkkasin vauhdista kun laukkasi kivast eikä ennakoinut mitään. Sitten tultiin siihen maahanmeno-merkin kohtaan ja jätin koiran siihen maahan. Tästä käsky tänne, tuli hyvin eteeni istumaan, suullinen kehu ja vasta noin 5 sekunin jälkeen käsky sivu. Aron siirtyi uudella tekniikallaan sivulle, ainostaan yhden piip-äänen kera. Sitten vein koiran seiso-merkin kohdalle seisomaan ja sieltä käsky tule, lähti hyvin, maahanmenomerkin kohdalla käsky maa, onnistui, tähän kohtaa suullinen kehu, että hyvä maahanmeno ja siitä käsky tänne, tuli hyvin eteeni istumaan, josta sai sitten lelun palkaksi. Ou jee!
Tähän oli hyvä lopettaa aamun reeni. Iltasella meillä olisi maneesireeneissä ohjelmassa kokeenomaiset reenit, en tosin tiedä on meillä joku pakkasrajoitus, tällä hetkellä pakkasta -14 ja iltaa kohti kiristyy.

Agilityä Kana-areenalla

Perjantaina kaikki koirat pääsivät tunniksi juoksemaan metsään hyvään hankeen ja siinä niiden päivän kohokohta taisi ollakin. Lauantaina sitten kävin kaikkien kanssa remmilenkillä ja sitten pakkasinkin jo autoon Aronin ja lähdimme Kana-areenalle Lotta Vuorelan agilitykoulutukseen. Lotta on kyllä hyvä kouluttaja, tosi tarkka, vaativa ja ystävällinen. Jaksoi vääntää mulle taasen rautalangasta koiran ohjaamista.

Ennen agilityä tein hiljaisessa hallissa pari tunnaria. Ensimmäisen tein ihan tavallisen tunnarin alkuvirityksineen itse vieden kapulat, hyvin onnistui. Toisen tein hiukan vaikeamman, sillä asettelin kapulat putken suun eteen ja lähetys etsi, jolloin koira laukkasi kohti putkea. Ei keskittynyt kuitenkaan agilityputkeen vaan ajatus oli heti etsimisessä, mikä oli kiva juttu ja oma sieltä löytyi. Tässä vaiheessa alkoi tullakin väkeä halliin ja oli hyvä siirtyä agilityvireeseen.

Tänään ohjelmassa oli alkuverryttelyä renkaalla. Koira hyppelee kahden ohjaajan kanssa ja välissä on rengas. Rengasta Aron on tehnyt lähinnä medikorkeudella ja jos rengas nousee maksikorkeudelle, se menee renkaan alta. Nyt tällä leikillä saatiin lyhyessä ajassa monta toistoa ja rengas oli jo lähes maksikorkeudellä, Aron joutuu ihan katsomaan, että mihin itsensä sihtaa.

Sitten tehtiin rataa, jossa oli miljoona hyppy-estettä, pussi, putkia ja muuri. Radalla tehtiin pimeään putkeen lähettämistä, valsseja eri suuntiin, erilaisia kaarteita, välistä vetoja ja vaikka mitä. Rata laitettiin ensin puoliksi ja ensin noin 10 estettä taisi kuulua siihen. Ja kun tuli vaikea kohta, niin sitä hinkattiin. Välillä Lotta piti Aronia ja minun piti ohjata homma ilman koiraa. Aron kävi myös kierroksilla ekassa erässä, räksytti ärsyttävästi ja välillä sen ajatusta piti rauhoittaa ja sitten taas jatkettiin. Kakkoskierros jatkoi samaa rataa eteenpäin ja taas piti muistaa valssit sinne ja tänne ja oma liikkuminen sekä kädet, käskyjen ajoitus ja voi luoja mitä kaikkea. Ja nyt alkoi meikäläisenkin valssi ihan kulkea. Ja Aronin räksytyskin hiljentyä, kun sen oli pakko keskittyä lukemaan minua. Lopputulos oli onnellinen ja hämmästynytkin, että me selvitettiin melko vaikeitakin ohjauskiemuroita. Positiivista oli, että pimeä putken suu on Aronille melko helppo, samoin pussi esteenä on sille palkka. Eli opettavaista hommaa, ollaan väsyneitä ja onnellisia.

Agilityä canis-areenalla

Tänään vuorossa viimeinen kerta Päivi Nummen agilityreeniä canis-areenalla. Kyseinen areena laittaa luukut kiinni ja Päivinkin viikottaiset ohjatut koulutukset tuolla loppuu.

Mutta Aronin kanssa oli kivaa. Se rakastaa keppikujaa ja singahtaa pujottelemaan kovin mielellään. Tänään tehtiin 17 esteen rataa harjoitellen sitä pala kerrallaan ja ihan lopuksi kaikki yhteen menoon. Esteinä oli hyppyjä, putki, kepit, puomi ja rengas. Renkaalla Aron suikkas renkaan reunasta viimeisellä radalla sekä tarkkana piti olla rimojen lentämisen kanssa, sillä helposti aiheutan omalla ohjauksella riman putoamisen ( esim. jos käännän koiralle selän ja lähden posottamaan jo seuraavalle esteelle).

Silloin kun ei ollut meidän vuoro radalla, tehtiin kaikenlaista siinä sivussa. Harjoittelin mm. tokon eteentulemista ja siitä sivulle ja nyt se osaa sen. Eli Lentsun opettama edestä siirtyminen meni ekan kerran tänään semmoisella draivilla, että jos se tuon joskus elämässään tekee vielä kokeessa, on se piste I:n päälle :-)

Kotitokot

Treenimme pyörii tiettyjen teemojen ympärillä ja eilen vuorossa oli taasen
Äänetön seuruu
-tässä Aron otti vähän nokkiinsa, kun peruutusaskel taakse pitäisi mennä äänettömästi. Peruuttaminen niin temppuna kuin seuraamisessa aihetttaa piip-äänen ja kun sitä ei saanut tehdä, alkoi myös Aronin positiivinen asenne sammua. Itselle tuli tunne, että nyt liikutaan niin vaarallisilla vesillä. Jätin nyt sitten vielä peruutusaskeleet hautumaan ja otettiin pihassa vain askelia eteenpäin ja hiljaa. Tämän jälkeen siirryttiin muihin liikeisiin, jotka Aron teki nyt tosi hyvällä asenteella ja paremmin, joten jotain hyötyä tiukentuneesta asenteesta on. Tunnen itseni vaan niin pahaksi ihmiseksi, miksen ole jo aikaisemmin puuttunut tähän ääntelyyn, sillä nyt vaikeeta on olla ihan hipi hiljaa. Ja ongelma on seuraamisessa sekä odottamisessa liikkeiden välissä. Ja olen ihmeissäni siitä, että miksi Aron piippaa monissa arjen asioissa.
Luoksetulon eri osat
-Tänään pääpaino oli se, että saisin aikaiseksi maahanmenon luoksetulossa. Tein ensin kaikenlaisia maahanmenoja, joissa itse peruutin ja koiran piti mennä maahan ja sitten kiertojen kautta ja lopulta ihan liikkeessäkin. Myös kaikki aloitukset oli hyviä.

Kaukokäskyjä
-näitä tehtiin sekä sisällä että ulkona. Sisätiloissa huomasin, että avo-luokan istu-maahan- sujuu väärällä tekniikalla ja kun sitä muisteltiin, alkoi maahanmeno sujua taas takapäätä liikuttamatta. Harjoittelin myös ulkona sarjaa istu-seiso-maahan, jossa nyt hain malttia siirtojen väliin sekä sitä, että olen aina asennonvaihdon jälkeen hiljaa. Ollaan pitkään harjoiteltu aina vaan yhtä vaihtoa kerrallaan tai niin, että suullinen kehu välissä. Loppu-illasta malttiakin alkoi löytyä, joten eiköhän noissakin taas eteenpäin päästy.

tokon ympärillä aamulla ja illalla

Tänään reenailin kahteen eri otteeseen, aamulla ennen töihin lähtöä hiljaisessa kotipihassa ja illalla kävelin viereisen päikyn pihaan, kun muistelin, että siellä on hyvä valaistus.

Illan reenissä oli seuraavat teemat:
-ruutu, jossa vain kulmamerkit
-ruudussa pysymistä
-luoksetulon eri osat
-tunnari

Reenailin ensin päiväkodin parkkipaikalla, jossa oli jo kivasti lunta, mutta kyllä ne ruutumerkit siellä näkyi. Helpotin Aronia ja kävin taputtelemassa ruudun keskustaa, pyrki kuitenkin tosi paljon sinne vasempaan reunaan siitä huolimatta. Jos meni ihan selkeesti vasemman merkin kautta en hyväksynyt lainkaan, muutaman onnistumisen sain ja lopuksi yhden tosi hyvän. Vaikeeta on kyllä Aronin hahmottaa tätä ruutua ilman naruja.

Sitten lähetin ihan läheltä ruutuun ja sinne maa ja kävelin siinä kohti lähtöpaikkaa tms. Tein kaksi kertaa tämän harjoituksen ja kummallakin pysyi, toisella kertaa vaan kuulin kun piippas siellä ruudussa, odotti ilmeisesti niin kovasti sitä, että saako lähteä ruudusta.

Tästä oli hyvä jatkaa luoksetulon pariin. Ensin jätin koiran maahan ja kävelin itse toiseen päähän, odotin ainakin 10 sekuntia ennenkuin kutsuin, halusin, että siellä luoksetulon aloituspaikassa maataan ihan rauhassa. Koira näytti levolliselta ja kutsuin sen ensin suoraan luokse, tuli lujaa.
Sitten seuraava jättö ja taas seisoin sen 10 sek toisessa päässä ennen kutsua, nyt melko hyvä stoppi. Tämän jälkeen mietin sitä seuraavaa pätkää ja tiesin, että Aronilla on ongelma seuraavassa luoksetulon osassa. Se ei osaa mennä luoksetulossa maahan, jos olen jättänyt sen seisomaan. En tiedä yhtään miksi. JOten yritin ratkaista ongelmaa sillä, että jätin sen maahan siihen toivottuun kohtaa ja kutsuin luokse, tuli tosi hyvin. Sitten koira seisomaan sinne stoppipaikkaan ja siitä tule, tuli hyvin, sanoin merkin kohdalla maa ja koira pysähtyy seisomaan. Uusinnalla ihan sama. No mikä tässä mättää?? Lähetin koiran kiertämään lyhtypylvästä ja siitä maa, osasi tämän. Tehtiin toinen kierto myös ja menee hienosti maahan. Mutta ei osaa sitä tuossa luoksetulosuoralla. Tässä vaiheessa typerä aura tuli häiritsemään meidän luoksetulosuoraa ja piti kerätä merkit ja siirtyä seuraavaan teemaan päikyn pihaan.

Tunnarissa kapulat hukkuivat lumeen. Lähetin etsimään ja siinä olikin Aronilla ihmettelyä. Haisteli ja etsi, aura kolasi lumia ihan meidän vieressä ja varmaan antoi pientä häiriötä keskittymiseen, sillä Aron nosti jonkun (väärän jos oikein näin) ja jo kääntyi minua kohti kapula suussa, pudotti sen ja jatkoi etsintää. Etsi ja etsi ja lopulta löysi oman ja toi sen. Hyvä. Makkaraa satoi maahan ja lumen seasta etsi niitäkin. Olipas vaikea. Nyt vein kapulat uudestaan, mutta päikyn katokseen, jossa ei ollut lunta. Nyt onnistui hyvin, haisteli kaikki ja toi oman. Tää oli hyvä. Luovutus ei ollut kovin hyvä, sitä pitää treenata erikseen lisää. Mutta makkaraa tuli maahan ja siihen oli jo hyvä lopettaa.

maneesireenit

Tänään maneesireenin aika ja sehän oli Aronista ihan supersiistiä!!

Alkuvirittelynä tein ihan makupalaseuraamista, että sain kierroksia laskemaan. Siitä vein koiran luoksetulotörpöjen viereen maneesin kulmaan ja lähdin kävelemään itse toiseen päähän. Otin ensimmäisen luoksetulon ihan suorana ja mitäs sen jälkeen tapahtui. Peppu ei meinannut pysyä enää millään maassa ja tähän meidän luoksetuloreeni jämähtikin. Nousi istumaan tai peppu oli pystyssä, just sen näköinen, että tulen ihan miljoonaa jos annat luvan. Useita toistoja sitten vaan pysymistä ja itse kävelin eri matkojen päähän, kehuin kauempaa kun oli hyvin.

Sitten matka jatkui ruudun pariin. Lähetin ruutuun ihan läheltä ja siihen maa. Ja sitten sitä ruudun loppuosaa. Kerran lähti sieltä ruudusta, josta palautin sen Hannan neuvomalla tavalla, että varmaan kävi selväksi, ettei tuo ollut toivottavaa. Ja sitten vaan kävelin ja palkkailin ruutuun pysymistä.
Tämän jälkeen oli hyvä jatkaa itse ruutuun menoa. Ruudussa oli mustat nauhat ja tummalla maneesinpohjalla niitä ei näkynyt sitten lainkaan ja näissä Aron ei oikein osaa sitten mennä oikein. Pitänee tehdä kuuriluontoisesti nyt ruutua ilman nauhoja, sillä tänään tarjosi merkkiä, jolloin juoksee ruudun vasemmasta sivusta sisään. Ja kun olin ihmeissäni tästä, teki kerran ainakin niin, että kävi ruudun etureunalla ja laukkasi takaisin luokseni. Voi pöljä. Joten tilanne piti pelastaa yhdella näyttöruudulla eli kävin taputtamassa ruudun keskikohtaa ja lähetin koiran siihen, nyt onnistui. Jes!
Sitten taidettiin tehdä tunnari. Tämä onnistui. Kapulat vei meille vieras ihminen eikä se puhunut niitä liikkurin puheita, joten tämä saattoi helpottaa suoritusta. Kapuloita oli 10 ja siellä se yksi oma, toi oman ja luovutti sen todella hyvin. Olin onnellinen!! Palkka makupalarasiasta, sillä hiekkaiseen maneesin pohjaan ei nameja kannattanut viljellä.

Tämän jälkeen taisin pitää hetken taukoa ja sitten kaukoja. Ei onnistunut. Seiso-maa jutussa ihme jumi. Ei vaan tehnyt, teki istumista tai jotain ihan muuta.

Sitten vähän seuraamista ja liikkestä istuminen. Istui todella varmasti. Istuu vaikka sanon ihan mitä tahansa kuten maa. Jostain syystä tämä maahanmeno oli nyt vaikee tässä vaiheessa. Lopuksi vielä seuraamista ja kontaktin pitoa mm. seuruu kohti tokon hyppyä.

Ja kaiken tämän jälkeen Aron oli piipittävässä ja kiihkeässä mielentilassa!

Tunnari + seuruu

Hyvät suunnitelmat pyöri viime yönä mielessä ja tänään toteutin ne. Reenasimme siis vain kahta asiaa:
Tunnari:
Otin välineistön reppuun ja mentiin tekemään tunnari viereisein päiväkodin pihaan, laitoin kapulat katoksen alle ja kapuloita taisi olla 10 + oma. Kapulat olivat kolmessa rivissä. Virittelin koiraa kertomalla, että etsitään oma ja lähetin koiran kapuloille. Meni laukalla ja vähän pelotti, että nyt on vauhtia liikaa. Kapuloilla vähän kieppui ja jokunen kapula vaihtoi paikkaa kun se pyöri siinä haistellen kuitenkin, joutui haistelemaan hetken kunnes nosti oman ja toi sen. Hyvä, Ei yhtään maistelua ja nosti heti oman kun sen löysi. Ja nenä osui oman kohdalle viimeisenä, joten jännitin, että sortuuko sittenkin johonkin omaan, mutta hyvin tutki siis kaikki läpi. Ainoastaan luovutus meni leikiksi, mutta ajattelin, että tärkeintä on nyt vaan, että nostaa sen oman. Palkka tuli namipurkista ja kippasin namit maahan, eli joutui vielä haistelemaan maata saadakseen kaikki namit ja murut suuhunsa, kehui kovasti miten hieno koira.

Sitten teema numero kaksi eli äänetön seuruu. Tässä jouduin huomauttamaan varmaan 5 kertaa, että piip-ääni ei kuulu tehdä seuraa sanan jälkeen. Ja kun muisteltiin, alkoi onnistua. Huomasin, että naksu on vähän turha tässä, sillä joka kerta kun naksautin onnistuneesta liikkeellelähdöstä, tuli piip naksun jälkeen. Joten jätin naksun pois, kehuin äänellä ja pudotin namin välittömästi maahan, jonka jälkeen oli uusi aloitus. Lopulta päästiin niin hyvin, että tiesin ihan varmasti, että kun sanon seuraa ja lähdetään liikkeelle, koira on hiljaa. Ja se oli, näillä suunnitelmilla jatketaan siis eteenpäin.

Eilen myös agia

Tänään Aronilla vapapäivä, sillä eilen tuli tehtyä niin paljon. Meillä oli illalla Päivi Nummen agilityt, joka on kyllä tosi kivaa.

Teemana oli kepeille meno eri kulmista. Keppeinä meillä on kujakepit, jotka sujuu mukavasti ja nyt otettiin aina hypyn kautta kepeille meno ja luonnolisesti eri hyppyjen takaa ja minä välillä vasemmalla puolen ja välillä oikealla. Ihana kun Päivi muistaa aina mainita, että ota nyt siltä ei tokopuolelta. Itse tekisin kaiken vaan koiran ollessa vasemmalla, "miten niin kaavoihin kangistunut". Kun Aron alkoi keksiä, että kepeille mennään ja minä en mennyt sotkemaan sinne keppien eteen, se oivalsi ihan itse keppien sisäänmenon ja kujakeppien päässä oli aina makupalalautanen palkkana.
Sitten tehtiin keinua ja Annan neuvoista oli kontakteilla apua, sillä Aron otti hyvät on-off asennot ja näytti vielä nauttivan siinä olostaan.

Omaa vuoroa odotellessa otin vähän omia juttuja itsekseni, kuten putken pään hakemista, kun putken pää oli "pimeä". Ja sitten lähetys suoraan putkeen ja sieltä vauhdista maahanmenoja, kun tuli putkesta ulos. Näin tuli vähän leikittyä tokoa siinä agiesteiden kanssa. Tein myös yksittäistä pientä hyppyä, jossa yritän kääntää Aronin aina tiukasti lelulle heti esteen jälkeen, vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle.

Lopuksi tehtiin pikkurataa. Renkaalla sattui kömmähdys, joka toivottavasti ei jäänyt Aronin muistiin. Tähän asti ollaan harjoiteltu rengasta medi-korkeudella ja nyt Aron hyppäsi Canis-areenalla olleen minirenkaan niin että sen selkä osui renkaan yläreunaan. Canis-areenan rengas ilmeisesti on vain kahden korkeuden rengas, kun taas Kana-areenan rengasta voi säätää sentti sentiltä. Päivi tästä totesi, että voidaan ihan hyvin ottaa rengasta kääntämällä este maksi-korkeuteen, mutta Aron sitten pyrki renkaan alta. Totesin, että parempi ottaa rengas toisella kertaa käsittelyyn ja jatkettiin rataa. Ohjelmassa oli siis suora putki, jonka jälkeen 5 hyppyesteen pyöritys, johon sisältyi ainakin yksi valssi. Ja me onnistuttiin kerrasta tämä viisi estettä, jonka jälkeen kepit ja se oli siinä. Tulipas hyvä mieli, että ihan ekan kerran osasin ohjata koiraani.

Ahkeraa tokoilua kotinurkissa

Tämä viikko ollaan oltu täysin kotosalla. Onneksi Petran kuume on nyt helpottanut ja vielä tämä päivä kotona, huomenna näillä näkymin työ ja koulut kutsuu. Petra täyttää ensi viikolla 8.vee ja siitä tuo ikä on jo hyvä, sillä olen käynyt lenkittämässä koirat melko normaalisti, Petra kestää kyllä tunnin yksin olon tv:n seurassa. Eilen kävin juoksulenkillä ja hyvältä tuntui, sitä pitää ottaa säännölliseen viikko-ohjelmaan. Tosin aika pieniä noi meikäläisen juoksut on, mutta koirat nauttii ja itse yritän pysyä perässä.

Aronin kanssa ollaan tokoteltu moneen eri kertaan, sisällä ja ulkona ja sekä että.
Ääntely-reeni: tänään näytti ensimmäisen kerran siltä, että koira muisti, mitä ollaan juteltu. Eli sain aikaiseksi seuraa ja askel eteenpäin ilman ääntä. Hyvä. Tosin eilen sitä kerrattiin moneen otteeseen ja ärsyttävä juttu on kyllä. Saattoi tehdä tuon harjoituksen ihan hiljaa, mutta kun kehuin ja kaivoin makupalan taskusta, tuli tässä palkka vaiheessa piip.

Kaukoja: ulkona oli selvästi vaikeuksia kohdassa seiso ja siitä taka. Koira on selvästi oppinut, että etu-käskyn jälkeen tulee taka. Siis tietyllä tapaa sama seisomisasento, mutta etuhan on meillä istumisesta seisomaan ja seiso on maasta ylös seisomaan. Pelkkä maasta seiso on helppo, kaukaakin. Eli lisää vaan näitä, että kaikista osista tulee varmoja.

Tunnari: tämä tehtiin niin, että koira odotti sisällä, kun tein parvekkeelle rivin tunnareita, takaovi oli auki, että se näki mitä tehdään ja lähetin sen sisältä ulos tunnareille. Aronista selvästi hauskaa ja toi omansa, tosin tunnarikapulan kanto ja sen kanssa asettuminen eteeni meni ihan hassusti. No näiden jälkeen harjoiteltiin tunnarin pitoa ja kantoa. Tein jopa eteiseen yhden hypyn ja sen taakaa sitä tunnaritikun hakua.

Koska Aronin tunnari on siinä tilassa, että kyllä se kotona osaa, pitää siis sitä luonnollisesti tehdä muualla. Joten käydessäni kaupassa (kangasalan Prisma) otin Aronin mukaan ja tunnarit. Ajoin sivummalle tekemään, ettei nyt ihan ulkovien eteen, mutta huomasin ympäristön vaikuttavan suoritukseen. Joten ei se nyt ole ihmekään, ettei se onnistu vaativissa ympäristöissä, kuten maneesi. No ensimmäinen tunnari tehtiin kapularivistöllä. Tässä Aron meinasi maistaa viereistä, tai varmaan maistoikin, mutta päätyi omaan ja toi sen haisteltuaan kaikki läpi. Joten melko hyvä, mutta ei riittävästi. Tehtiin toinen vaihtaen paikkaa, kapulat oli seinän vieressä lähellä mustin ja mirrin ovia. Lähetin koiran etsimään ja se possu meinas mennä nostamaan jalkaa viereiselle roskikselle, murr ja koira takas sivulle. Uusi yritys ja nyt oli hyvä. Tehtiin vielä kolmas tunnari vähän siihen mustin ja mirrin kupeeseen, nyt Aron lähti kapuloille, mutta juuri kun se oli omalla, joku vieras ihminen huuteli minulle autosta ja Aron hetkeksi menetti ajatuksen. Pyysin vain uudestaan etsimään ja nyt kävi uudestaan kapulat läpi ja päätyi omaan, jonka toi. No mitä tästä opimme? Tunnaria pitää vaan nyt yleistää, sillä missä tahansa kokeessa voi tulla mitä tahansa häiriötä ympäristöstä. Ja oma viritys kyseistä liikettä kohtaan voisi olla vielä parempi ja mietin, että nostanko tunnarin superpalkkasarjaan, eli oikeasta tunnarista saisi maukapalapurkin palkaksi, kun tekee hyvin. Hmmm...vaikea liike!! Miten tästä tehdään pomminvarma juttu?


Edestä sivulle: nämä on jääneet huonommalle reenille, joten niiden kertausta sisällä. Harjoiteltiin jo sitä, että koira on ihan edessä istumassa ja siitä kiepsahdus sivulle. Tämä on ollut vaikeaa Aronille kun tavoite on se parempi tekniikka kuin ensin opittu. Tämä parempi tekniikka oli se että koira lähtee takapää edellä sivulle, vanha tekniikka oli pää edellä.

Luoksetulo: tätä tehtiin ulkona. Eilen otin yhden luoksetulon, missä stoppi ja sen jälkeen vielä jatkettiin maahanmenoon. Yllättäväkin hyvä. Tänään jatkettiin, mutta maahanmeno oli jostain syystä vaikea, tarjosi stoppia ja toisesta käskystä maahan ja täähän ei ole hyvä juttu ollenkaan. Sitten kiertojen kautta harjoiteltiin tätä. Ja väliin yksi suora luoksetulo ilman mitään, koska ennakointi nostaa välittömästi lippuaan.