Fiilistelyä

Joskus tuntuu vaan hyvältä :-)
Eilinen päivä treenailtiin kotinurkissa kolmeen eri otteeseen, lyhyesti kuitenkin. Teemana oli maa-käsky ja tehtiin luoksetulon maahanmenoja, luoksetulon jättöasentoja ja kaukokäskyjen maahanmenoja. Kaikki onnistui.

Tänään kävin tekemässä hyvän mielen treenin Niihaman kentällä, tuolla samaisella sitten voi-koe torstaina. Kaksi seuraavaa päivää nyt vaan ulkoillaan ja näytetään sitten torstaina mitä me osataan. Tänään Aron oli loistavassa vireessä ja tehtiin kentällä pieniä juttuja. Perusasentoja, joista kontaktista palkka, kaukokäskyn aloituksia joista palkka, suora luoksetulo, josta palkka. Sitten vähän suojelupiilon kiertämistä, jossa kerrattiin seis ja maahan-stopit, nämä onnistuivat super hyvin. Lisäksi tunnari, jossa Pia K vei kapulat. Niihaman kentän nurmi on sen verran pitkää, että kapulat kyllä hukkuivat sinne ruohon sekaan. Hyvä niin, sillä Aron joutui todella etsimään nenän avulla, että missä se oma on. Ja toi minulle sen oikean.
Lisäksi sain paikan Kangasalan jälkikokeeseen, kenties luojan johdatusta, mutta klo 18.10 pääsin läpi ja sain yhteyden kokeen järjestäjään, jäljellä oli enää yksi vapaa paikka. Tuomariksi oli vaihtunut Jani Heinilä, joka on varmaan mukavin pk-tuomari maan päällä. Onnistuu nämä kokeet tai ei, olen iloinen siitä, että ollaan Aronin kanssa näin pitkällä, että voidaan ihan oikeasti ottaa näihin osaa.

Pk ja tokotreeniä + jälki nro 13

Tänään ajelin Pirkkahallin kentälle, siellä treeniseurana Pia P ja Tupla, menossa mukana myös Pian pikkumies ei vielä viikkoa vanha. Tosin pikkumies nukkui suurimman osan ajasta autossa, pääsi kuitenkin ensimmäistä kertaa tekemään tunnaria meille .-)
No siis treeniin: aloitettiin ruohokentällä, ilmoittautuminen ensin. Tämä ei meiltä ollut mikään hyvä, aloitin treenin ottamalla koiran vain autosta....ilmon jälkeen vein Aronin paikallamakuupaikkaan. Poistuin koiran luota ja siinä matkalla kaivelin taskuista pyssyä ja tungin taskuun Aronin hihnaa, samalla kuulin, että Aron kulkee perässäni. en tiedä mikä tämä oli kun itse makuussa ei ole ollut ongelmia, tulkitsiko jotenkin väärin tilanteen? Vein takaisin paikalleen ja hyvin pysyi sitten siitä eteenpäin, vaikka ammuin Pialle 2 laukaustakin.
Makuun jälkeen Pia taasen ampui meille kaksi laukausta. Nyt seuraamisessa oli hyvä vire ja itse laukaukset eivät aiheuttaneet mitään, palkkasin siitä, että koira piti hyvän pätkän kontaktia tässä seuraamisen ekalla suoralla, mikä on meille se vaikein. Takaisin tullessa otin liikkeestä maahanmenon ja samalla kävelin laittamaan noutokapulan telineeseen. Makuusta suoraan seuraa ja seurautin siihen noutokapulatelineelle, siihen seis ja palkkaus hetken istumisesta siinä kapulatelineen edessä.
Sitten noudot: tasamaanoudossa lähti lujaa kapulalle, laukkaa takaisin, luovutustilanteessa vähän hermostunut kun puree kapulaa. Palkkaus siihen eteen. Sitten hyppynouto; kuten aiemminkin menee yli ja tulee kapulan kanssa takaisin, mutta hyppy surkea :-(
Tämän jälkeen a-estenouto, tämä meidän normitasolla normi nouto.

Tämän jälkeen siirryttiin hiekkakentälle ja nyt treenattiin tokoa.
Aron teki omalla osuudellaan ensin luoksetulon. Sen aloittaminen oli kammottavaa, sillä koira olisi halunnut mennä ruutuun ja vaikea istua eri suunnassa kuin ruutu. Aloituksesta ei siis tahtonut tulla yhtään mitään, ruutu on kuin magneetti. No lopulta oltiin luoksetulossa, jossa kisamaiset stopit ja lopulta eteen istumaan. Hyvä reagointi käskyihin, mutta maahanmenossa jäi ensin väärään asentoon.
Tämän jälkeen sai laukata ruutuun, siellä lelu valmiina ja luonnollisesti hyvin.
Sitten vuorossa metallinouto, teki meille norminoudon, metallin kalinaa kuului vähän kohti tullessa, mutta taisi pitää paremmin kapulaa suussa kuin koskaan edessä istuessani, sillä irroitti vähän jähmeämmin irti kapulasta kuin yleensä. Tästä palkkaus ja sitten treenin kohokohtaan eli tunnariin.
Kokeenomainen tunnari, kapulat ympyrällä ja hyvin Aron lähti kapuloille, haisteli hyvin ja toi oman. Superhienoa!
Lopuksi pääsin toteamaan, että kaukoissa tai lähinnä niiden aloituksessa kunnon jumitus. Koira ei mene alas. Herranjumala, nyt yritän pitää paniikin kaukana, mutta olis ihan kiva saada koira aloittamaan kaukot....

No Pian pienimies alkoi tässä vaiheessa ilmoittaa, että treenit riittää hänelle ja jäimme vielä Aronin kanssa kentälle hetkeksi. Minun piti kerätä ruudun merkit pois, mutta päädyin sittenkin ottamaan ruudun niin, että lähetys tyhjään ruutuun. Meni hyvin ja jäikin seisomaan sinne, mutta ihan olin näkevinäni eturajalla jo hidastamista. sitä sitten yrin purkaa pois lähettelemällä koiraa ruutuun eri suunnista ja eri etäisyyksiltä. Paras tapa purkaa tälläinen tilanne on, että käyn tekemässä näyttöruudun ja koiran silmissä aivan kun laitan sinne ruutuun jotain, sitten käsky ruutuun ja nyt laukkasi varmana aivan takarajalle asti, siihen hyvä seis ja koira oli ihannepaikassa. Tähän oli hyvä lopettaa ja palkata koiraa pallolla.

Aron sanoi tässä vaiheessa lääh ja partiksetkin autosa mukana, joten käytiin vähän kävelemässä Pirkkahallin ympäristössä. Sitten matka kohti Kangasalaa ja jälkimetsää.

Aronin jälki sisälsi 5 keppiä, huomasin vain, että kepit on turhan hyvin hajusteneet ollen parikin päivää meillä sisällä treenikassissani. Joten tiputin kepit meille vaikeisiin paikkoihin, kuten keskelle mustikanvarpumetsää. Näissä tiedän, että Aron ajaa jälkeä nenä mustikanvarpujen yläpuolella ja jos keppi on maassa siellä varpujen alla, en itse sitä näe, koiran pitää se haistaa. Joten kepit eivät nyt olleet tyrkyllä, kuten yleensä haluaisin. Janan tein ylöspäin menevään rinteeseen, etäisyys jäljennostokohtaan ehkä 15m. Koska puhuin puhelimessa jälken alkuosan, en pystynyt katsomaan kellosta tarkkaa aikaa, enkä tiedä kuinka pitkä jälki oli käveltynä. Kakkoskepin jälkeen oli kuitenkin 10 min kävelymatka viimeiselle kepille.

Jälki vanheni vähän yli tunnin ja sen ajan lenkkeilin koko porukan kanssa toisaalla metsässä. Käki kukkui ja tikka hakkasi puuta, voi sitä luontoa, jota Elvis ja Jimmy haukunnallaan häiritsivät. Miksi niiden pitää aina haukkua, jos saa juosta vapaana?

Mutta siihen jälkeen: kaikki kepit nousi, vietimme aikaa jäljellä 15min. Janalla koira lähti hyvin suoraan, meni ihan pikkasen yli jäljen ja nosti sieltä oikean suunnan. Tuo pikkasen yli jäljen oli selvästi nähtävissä, sillä janalla oli kaatunut puu, jonka edestä kävelin jälkeä tehdessäni, nyt aron loikasi puun yli ja huomasi siellä puunrungon toisella puolen, että nyt meni ohi ja tuli puunrungon ali takaisin jäljen puolelle. Tästä lähti hyvin oikeaan suuntaan. Jäljellä oli suopursu-aukea ja muutoin paljon sitä mustikanvarpua. Lisäksi märkää sammalta sekä kuivaa kalliosammalta. Kaikin puolin kuitenkin hyvä ja varma suoritus Aronilta.

Tämän jälkeen olikin hyvä ajaa kaupan kautta kotiin, ostaa paljon viikonloppuherkkuja ja siirtyä viettämään laiskaa lauantaita.

Perjantaina persjättö

Torstaina käytiin koirien kanssa vain reilun tunnin metsälenkki, pojat kiisivät halki metsän. Toinen tunti menikin sitten turkkejä siivotessa, sillä miljoona risua turkissa ja mukava soinen rapa, sillä välillä tuo porukka kävi pulahtamassa milloin missäkin suo-ojassa.

Perjantaina treenailin tokoa kotipihassa. Valmiina oli ruutu, missä oli lelu ja kapeahkolla kentälläni luoksetulomerkit kentän oikeassa laidassa. Kahteen kertaan Aron paineli yhdelle luoksetulomerkille ruutu-käskyllä. Lopulta se bongasi ruudun ja sai sieltä sitten palkan, kun viitsi juosta suoraan eteenpäin.
Tämän jälkeen otin luoksetulossa vauhtia ja ensin koko pitkä luoksetulo vauhtipalkalla, sitten seisomisesta vauhtipalkalla ja lopulta koira maahan ja siitä tänne-käsky vauhtipalkalla. Näiden jälkeen saikin juosta taas ruutuun, jossa oli lelu valmiina, olin pudottanut sen Aronilta salaa sinne, joten toivottavasti yllättyi iloisesti.
Sitten näiden vauhdikkaiden osuuksien jälkeen tunnarin pariin. Tässä oma piilotettu keskelle sellaisen kepin alle, Aron tietää jo tän, sillä ei haistellut paljoakaan niitä muita, etsi vain sitä omaa. Mutta oma tuli ja riemuhan siitä repesi :-) Sitten juoksutin vähän puun ympäri, yksi hyvä stoppi ja takaisin tunnarin ääreen. Nyt en ollut piilottanut mitään, kova etsintä ja oma tuli. Haen ihan tarkoituksella nyt sitä, että tunnarille mennään läähätystilassa. Onnistumisprosettin on kyllä ollut nyt näissä viikon verran 100%

Illalla oli vielä agi-treenit. Korvauskerta viime viikolta, kun meidän ryhmän aikaan treenihallissa oli jotain muuta ohjelmaa. Vuorossa oli ratatreeni, 1-luokan hyppyrata Anne Huittisen käsialaa. Käytiin rataa ensin ilman koiraa ja sitten baanalle. Aronin kanssa tykättiin kaasuttaa ja vitsi meillä on kivaa. Kovassa vauhdissa itselleni tuli kyllä oikosulkuja, että mihin sitten mentiin, mutta onneksi koira oli aina putkessa silloin, eikä nähnyt omaa sekoiluani. Radassa oli myös kohta, missä parhaaksi osoittaui persjättö. En millään olisi halunnut luottaa koiraani, että se tulee sieltä selkäni takaa, mutta tulihan se ja muutaman toiston jälkeen meno oli oikein sujuvaa siinä kohtaa. Kepeillä oli verkot ja näytti lähes vaaralliselta, kun Aron ampui muurilta kepeille ja nenä jäi kiinni välillä verkkoon. Tässä uusinnalla Laura sanoi, ettei mun tarvi lähettää kepeille niin vauhdilla, voin ottaa väliin sellaisen puolipidätteen ja sitten antaa käskyn. Nyt menikin hyvin. Mutta vitsit miten hienoo kaiken kaikkiaan. Voi sitä vauhdin hurmaa :-) Ei vaan huomasin kyllä, että jos me molemmat lennetään siellä, niin virheiden määrä kasvaa.

Jälkeä, agilityä ja tunnarikin

Ihana Miinu oli tehnyt meille jäljen nro 12. valmiiksi, kun saavuin Koivumäkeen. Vuorossa oli metsäjälkikurssia osa kolme ja ajettiin Aronin jälki ennen kurssilaisten saapumista. Jälki oli loistava suoritus, jossa kaikki kepit nousi (5 kpl),janaltakin oikea suunta löytyi. Jäljen ajo oli vahdikasta ja vähän levotonta alussa, mutta puolesta välistä eteenpäinvauhti tasaantui. Todettiin Miinun kanssa, että Aronin jäljestykseen ei tee hyvää, että jälki on vain kerran viikossa ja ennen jälkikoetta minun kannattaa jäljestää vielä edellisenä päivänä. Mutta hyvä Aron. Tämä jälki oli niin palauttava jälki minulle, sillä edellispäivän säätäminen vei hetkeksi luottamuksen Aronin kykyyn jäljestää.

Metsäjälkikurssilaisten jälkien jälkeen ehdittiin tehdä Miinun kanssa vielä parit tunnarit Koivumäen nurmikentällä. Ensimmäinen tunnari oli kisamainen, mutta se oma peitetty ruohon alle. Hyvin haisteli ja löysi oman. Sitten toiseen suuntaan tehtiin toinen, tässä omaa ei oltu peitetty ja Miinu tarkkaili haistelu, toi varmasti sen oman.

Hetkeä myöhemmin olinkin jo Aronin kanssa alkuverryttelemässä Multisillan rajalla agilitytreenejä varten. Tunnin agi ja sen jälkeen loppuverryttely, joten kello oli taas 22.30 kun pääsin lähtemään kotia kohti. Agilityssä meillä oli teemana harjoitella valssia sekä stoppiputkea,lisäksi tehtiin erikseen kontakteja yksittäisellä esteellä sekä erikseen keppejä verkoilla, yksi verkon pala oli nyt Aronin kepeistä pois ja Aron ei huomannut sitä vaan jatkoi pujottelua. Kujin itse niin vasemmalla kuin oikeallakin puolen. Kaikkiaan kiva kerta!

Jälki nro 11

meni totaalisesti pieleen.
Sillä välin kun Petra ratsastelee, meikä rämpii ryteikössä tehden Aronille 20 min pitkän jäljen. Jälkeä tehdessä sataa tihutti, mutta siinä kun se vanheni, tuli vettä sitten enemmän. Mutta vesisade ei ole koskaan meitä haitannut, päinvastoin. Tosin tämän vuoden jäljillä ei ole satanutkaan.

Jälki ehti vanhenta 1h10 min ja lähdin ajamaan sitä, kun lapsen ratsastustunti oli ohi.
Jana oli sellaisessa kuivassa rinteessä ja jäljennosto kohdassa huomasin, että taidettiin mennä yli jäljen ja sitten alkoi kieppuminen. Koira etsi ja meni siksakkia, välillä näytti, että nyt ollaan jäljen päällä, mutta vikasuuntaan. Se yritti ja yritti ja siinä tuli varmaan aika hyvin sotkettua jäljen ensimmäiset 50 m. Sitten otin jo valjaat pois ja totesin, että antaa olla, mutta koira nostikin keppi nro 1 kun käveltiin pois metsästä. Palkkasin ja takaisin valjaat päälle ja annoin mahdollisuuden, vaan eipä tullut mitään. Sellainen 20 pyörittiin siinä kuivassa rinteessä eikä päästy minnekään. Ärsytti ihan älyttömästi, vettä satoi, minä jo märkä ja väsynyt ja ei siitä vaan tullut mitään. Koira autoon ja hiljaisena kotiin....

Operaatio tunnari hallintaan

Meillä on nyt super teema, sillä tunnari on saatava hallintaan. Voittajan kokeeseen on ihan turha mennä, jos en saa tunnaria nyt kuosiin. Eilisestä koulutuksesta sain lisää ideoita vaan työstää sitä, että koira menee oikealla tunteella kapuloille. Siksi tänään tokon valmennusryhmän kokoontuessa ajatuksenani oli vain se tärkein eli tunnari.

Valmennusryhmä kokoontui Tampereen eteläpuistossa. Lapset oli mukana, mutta ei siitä oikein jää kenellekään hyvää makua. Olin lahjonut lapseni viereiseen puistoon leikkimään, mutta silti ne pomppi autossa ja lätäköissä ja huoh. Ja kun koirankoulutus vaatii minulta 100% keskittymisen.
Tehtiin kuitenkin porukalla paikalla-olot ja nyt ensin makuu ja sitten istuminen. Puistossa oli paljon häiriötä koirien silmien edessä, kun yksi agiryhmä treenasi kauempana ja toinen tokoryhmä huuteli omia käskyjään. Makuussa Aron oli vähän pyöritellyt päätään, mutta pysyi maassa ja istuminen oli ollut hyvä. Ylös ja alas mentiin omalla vuoroillaan. Hyvä hyvä.
Omaa osuuttaan Aron aloitti hyppynoudolla ja siinä liikkurin käskytykset, joita säpsähtelee. Vaikein oli kuitenkin se kohta, missä kapulan luovutus ja koira odottaa sivulle meno käskyä. Kerran palautin sen sivulta eteen takaisin, kun meni liikkurin käskystä, muuten Aron siinä vähän piippasi, joten pitänee tehdä vielä suunnitelmallisemmin tuota, että palkka kun istuu vaan edessä.
Sitten tunnareille. Haisteltiin ensin kahta kasaa, joissa ei ollut omaa. Fiksu Aron tiesi, että ei näissä sitä ole ja pyrki jo sinne kasalle, missä se oma oli ja sieltä se sitten löytyi, kun sinne pääsi. Tästä jatkettiin kisamaisella tunnarilla, jossa se oma oli peitetty. Kovasti Aron nyt haisteli kaikkia näkyviä kapuloita, mutta ei nostanut mitään onneksi. Lopulta se oma paikallistui kuivien lehtien alta. Hyvä juttu.
Lopuksi ruutuun meno, jonne oli viety lelu palkaksi. Ei mennyt ruutuun kuitenkaan niin kovaa kuin pystyisi, joten tälle viikolle pitäisi saada jo kiireesti vauhtitreeniä lisää.

Kotipihassa vielä jatkoin tunnarin kanssa. Ensimmäinen tunnari oli niin, että se oma oli peitetty roskilla. Aron teki varman suorituksen tuoden oman. Sitten peitin toisen kapulan sinne sellaisen kepin alle ja roskia päälle. Jätin kapulat siihen ja tehtiin ensin metallinouto, joka oli tosi hyvä, tästä namia palkaksi ja täyskäännös kohti tunnarikapuloita, lähetin etsimään ja hyvät haistelut ja toi oman. Tämän jälkeen tehtiin vielä kolmas tunnari, nyt en peittänytkään sitä ja näitä pikkukapuloita oli noin 10 kpl, sen oman jätin kasan eteen. Kierrätin ensin Aronia kapula suussa puuta ympäri, sitten kapulan luovutus ja käsky etsiä. Nyt jännitti, mutta koira meni kapuloille, se haisteli ja haisteli, etisi sieltä missä ne edellisetkin olivat olleet, nuuski niitä roskia ja lehtiä, missä oli käteni hajua, lopulta paikallisti sen oman siitä kasan edustalta ja toi sen. Vitsi miten hyvä suoritus!
Lopuksi leikittiin sitten metalliesineellä kiertäen puita ympäri, välillä pyysin kapula suussa eteeni istumaan, mutta en ottanut kapulaa pois suusta vaan lähetin uusiin kiertoihin. Vauhtipalkan yritin ajoittaa kohtiin, missä kapula oli hyvin suussa. Kiva ilta treeni siis.

Tokoilua Korrien silmien alla

Tänään oli Tamskin järjestämä tokopäivä, jossa Riitta ja Pekka kouluttamassa. Olimme Aronin kanssa voi-ryhmässä ja tämä päivä oli niin hyvään aikaan meille, sillä tuntuu, että olen nyt tahkonnut taas samojen ongelmien kanssa löytämättä itse niihin ratkaisua. Joten miten ihanaa oli saada moneen mieltä painaneeseen juttuun uusia näkökulmia.

Tunnari oli meidän ryhmässä kaikilla vaikea liike, joten yhteistuumin puitiin sitä pitkään ja hartaasti. Riitta kertoili yleisimpiä tapoja opettaa tunnaria sekä yleisimpiä tapoja korjata tunnaria. Yleisesti hyvä tapa on piilotella sitä omaa ja tehdä liikkeestä heti alusta pitäen nenänkäyttöharjoitus. Myös heti alusta lähtien on hyvä liittää virittelysana, joka myöhemmin auttaa koiraa laskemaan virettä lähtiessä tekemään tunnaria. Liikkeistä kaukot, paikallamakuu ja tunnari vaativat tämän matalan viretilan.

Aron teki omalla vuorollaan ensin kisamaisen tunnarin, annoin namiavun suuhun siitä, että istui nätisti sivullani, kun tunnaria tehtiin. Meni kapuloille hyvin mutta teki tunnarin hyvin tuttuun tapaan tuoden reippaasti sen oman viereisen kapulan. Tästä otin kapulan suusta pois ja sanoin Aronille, että väärä on etsi se oma. Ja tuttuun tapaan Aron menee kapuloille ja tuo sen oman sieltä. Tämä on ihan 100% että tokalla kerralla tuo sen oman. Miksi se ei voi tehdä sitä ensimmäisellä kerralla??
No Riitan mielestä Aronista on kiva tuoda minulle kapula, se ei mitenkään loukkaannut kun pyydän hakemaan sen oikean, joten Aron ilmeisesti ajattelee, että kiva hakea näitä kapuloita. Joten tähän Riitta sanoi, että jatkossa minun olisi hyvä tietää etukäteen missä se oma on ja heti kun lähtee tuomaan sitä väärää, menen koiraa vastaan ja otan sen väärän kapulan pois, koira ehkä sivuun vähän jäähylle ja uusi yritys. Tällä koiralle kertoisin, että ei ole hyvä juttu tuoda mitä sattuu.
Tehtiin myös hyvä korjausharjoitus, joita Riitta kannusti meitä tekemään nyt jatkossakin. Eli Aronille tehtiin kolme eri tunnarikasaa, joista se oma oli siellä kolmannessa kasassa. Toin koiran hihnassa ekalle kasalle, koira alkoi haistella ja naksautin tästä ja nami palkaksi. Sitten seuraavalle kasalle, jossa koiran annettiin haistella vähän kauemmin ja naks tästäkin. Sitten koira vietiin sinne kolmannelle, sai haistella ja sieltä se oman sitten nostikin. Tehtiin tämä vielä toiseen kertaan ja hyvältä vaikutti. Riitta kertoi, että tämä on turvallisempi tapa korjata tilannetta kuin lähettää koira tunnareille, missä ei ole lainkaan omaa ( ilmeisen yleinen tapa myös vahvistaa sitä haistelua kapuloilla?) Erikseen Aronille suositeltiin vielä tunnaria, missä se oma on nyt aina piilotettu, ruohon alle tms. Ruohon repimisessä vaan pitänee olla tarkkana, ettei koira etsi kapulaa sen mukaan, missä on minun hajuista ruohoa, joten vaihtelua siihen, millä peittää sen oman. Ja tunnarikasoilla piti olla tarkkana, että naksauttaa haistelusta eikä siitä, että koira vilkaisee ohjaajaa. No näillä keinoin yritetään kääntää meidän tunnari vielä paremmille urille. Mutta oli se hyvä, että tämä käytiin huolella läpi, sillä olisin varmaan pitkään vielä tehnyt vaan uudestaan ja uudestaan toivoen, että koira joskus päätyy suoraan siihen omaan.

Sitten tehtiin ruutua. Tässä Aron teki muuten loistavan ruudun, mutta jostakin se nyt muistaa, että siellä ruudussa tullaan menemään maahan, nyt ekalla ruutuun menolla meni seis-käskystä maahan. Ei onneksi enää uusinut virhettä ja palkkasinkin tänään huolellisesti siitä, että seisoo ruudussa. Riitta sanoi, että ihan pientä hienosäätöä voisi tehdä vielä ruudun parhaan paikan vahvistamiseen, mutta muuten näytti hyvältä.

sitten tyostettiin seuraamista. Tässä mielessäni oli vanhan tuttu juttu eli ääntely, joka kulkee meidän matkassa aina. Tällä hetkellä ääntely on siis vain pieni nenäääni, joka tulee tosi helposti niissä seuruun kohdissa, joissa kääntyillään paikoillaan. Riitta kehui Aronin seuraamista muuten, sen kontakti pysyi, se kulki seuruussa rennon oloisena, piti paikan ja kaikin puolin ja tästä Riitta yllättyikin, että miten se nenäääni tulikin sitten niissa, kun kääännyn vasemmalle ja sitten täyskäännös seis tms. Näissä minun itseni pitää olla selkeämpi, eli jos tekee yhdenkin käännöksen hiljaa, niin kehumista ja silittelyä. Eli rauhallisesi kerron koiralle, että teit tuon hienosti. Riitta puhui sosiaalisesta lokerosta :-) Eli koska näissä kohtaa olen huokunut ehkä happamuutta kun Aron on äännellyt, olen ehkä huomauttanutkin niistä, seurauksena että koira on epävarma. Olenko kertunut kun se on tehnyt oikein. Enpä ole, olen jatkanut seuraavaan käännökseen, missä ääni on saattanut tulla ja taas hapan ilme minulla. Joten hyvä että tämäkin käytiin taas läpi. Voi kun osaisi olla koiransa arvoinen ohjaaja!!
Seuraavaksi käytiin läpi noutoa, jossa valitsin metallinoudon. Tämähän nyt on ihan kiva liike meille, mutta Aron kantaa metskua niin kevyellä otteella, että se kalkkaa hampaisiin. Näytin noudon ja metallin kalke kuuluu vähän ennen kuin koira tulee eteeni eli siitä hetkestä kun se on nostanut kapulan ja lähtee suuntaamaan eteeni istumaan kapula suussa. Joten tähän saatiin kiva korjausehdotus: tehtiin kiertoleikki hyppyesteen ja siivekkeen kanssa. Juoksutin koiraa, jolla oli kapula suussa, välillä pyysin kapula suussa eteeni istumaan, mutta ei saanutkaan ottaa kapulaa pois koiralta vaan piti lähettää se hyppäämään. Eli kaikki noudot ei päädy luovutukseen. Lopulta koira palkattiin vauhdista, kun piti kapulaa hyvin. Tässä harjoituksessa näkyi vain selvimmin, että kun kutsuin koiraa, että tuo, kuuli kaikki sen kapulan kalkkaavan. Mutta Aron tykkäsi tästä harjoituksesta ja tätä voidaan tehdä heti huomenna lisää.

Ihan loppuun tehtiin ryhmäpaikallaolot. Ensin istuminen, rivissä oli 7 koiraa, Aron oli keskellä. Tässä Riitta sanoi, että oli vähän katsellut viereisiä koiria kun olin piilossa, mutta ei liikuttanut tassujaan. Eli hyvä Aron. Sitten makuu, tehtiin evl-tyylisesti ja Aron teki omalla vuorollaan alas ja ylösmenot hyvin, ei ennakointia. Itse makuussa oli liikauttanut lonkkaansa puolessa välissä. Pekka kävi vielä erikseen kertomassa, että hyvältä näytti nuo alas ja ylösmenot.

Kaikkiaan hirmu hyvä ja opettavainen päivä. Kotiin päästyäni vein vielä koirat metsään juoksemaan ja iloisesti ne siellä painelikin. Tehtiinkö nyt kunnon lenkki 1h 15 min? No kuuma oli kaikilla ja kävivät vilvoittelemassa kaikissa suo-ojissa mitä metsästä löytyi, hajukin sen mukainen....

Vielä kerran kentällä

Juu kävin tunnin metsälenkillä ja mun piti tehdä kunnon lenkki ( tuntinen ei ole kunnon lenkki) mutta minua askarrutti meidän tulevaisuus ja piti käydä katsomassa sitä sitten vielä Kyötikkälän kentällä. Kangasalla olisi jälkikoe 12.6 ja sitä päivää olen pitänyt mielessä. Maastot tuntuu olevan nyt kivasti hallussa ja tämä bh-kokeen pohjalta olin päättänyt päättää, että miten nyt edetään. Tämän päiväinen asenne tuntui loistavalta koiralla, joten takaisin kentälle.

Ensin kävin viemässä eteenmenopallon kentän takalaitaan, Aron näki tämän. Sitten raahasin sen metrisen esteen siihen a-esteen viereen. Ja hommiin, yksi liikkeestä maahanmeno, hyvin kävi heti käskyn kuultuaan maahan, siitä lelupalkka. Sitten tasamaanouto, palkka kun nosti kapulan ja laukkasi minua kohti. Sitten hyppynouto, ensimmäistä kertaa siis tuolla Kyötikkälän metrisellä, hyppää menosuuntaan, ottaa takajaloilla kosketuksen, tuli takaisin kapula suussa kiertäen esteen. Vein koiran ja kapulan esteen taakse ja käskin sieltä hypätä kapula suussa, hyppäsi, mutta takajalat osuu hypyn alasmenovaiheessa esteeseen. Sitten a-este, tässä hyvä ja varma suoritus. Sitten eteenmeno, viritys kohta täpöö ja seurautin kolme askelta ja kun piti kontaktin sai palkaksi lähteä, hyvin ja lujaa meni. Kaikki näyttäisi siis melko hyvältä jälkikoetta varten, mutta metrinen ei suju niinkuin pitäisi. Hyppää mutta huonosti. Joten mitä tehdä, koularin varmaan saisi, jos muut jutut onnistuu. Mutta onko koiraa ajatellen reilua viedä se tehtävän eteen, josta se ei osaa suoriutua? Viikon päästä on soittoaika kokeeseen ja päädyn sittenkin siihen, että yritetään saada sinne koepaikka ja yritän olla ottamatta hirveen isoa stressiä tuosta metrisestä, sillä jos ajattelen vain sitä, en osaa iloita mistään muusta ja Aronissa on tosi paljon sellaista, mistä voisin sitä kiittää. Aron on parhautta!

Bh-koe

Tänään oli sitten kauan odotettu bh-koe vuorossa. Tottelevaisuus suoritettiin meille tutulla kentällä Kyötikkälässä, tuomarina Mervi Savolainen. Siinä vaiheessa kun kaikki koirat tulivat ensin kentälle yhtä aikaa, oli Aron sitä mieltä, ettää mistä hemmetistä nää kaikki on tänne tullut. Siinä jo sitten pörhisteli häntäänsä ja sitä rataa ja minä mietin, että voi hell jos tää jatkuu.
Mutta onneksi sitten suorituksen aikaan kentällä tilanne oli Aronille normaali ja itsenikin tunsin itsevarmaksi. Ilmoittautuminen meni mielestäni hyvin, parimme oli rauhallinen rottweiler. Aron meni ensin makuuseen ja jäi sinne hyvin. Makuu ok ja nousi hyvin ylös.
Sitten meidän vuoro suorittaa. Näissä seuraamisen ensimmäinen suora oli se meille vaikein, kaikki täyskäännökset vasemmalle oli mielestäni hyvät ja vasta aina täyskäännöksen jälkeen koira teki hyvin töitä. Henkilöryhmät kaikki jees, samoin liikkeestä istuminen. Maahanmeno vaati jälleen kaksi käskyä. Me harjoiteltiin tätä koko viikko, mutta joku kaava tässä on nyt Aronilla, käskyn kuultuaan takapuoli välittömästi maahan istuen, salamannopeasti annoin toisen käskyn ja kävi maahan. Luoksetulo oli hyvä ja siinä kun koira istui edessäni, tuijotin vain tuomaria, että koska antaa luvan käskeä koira sivulle. Joten siinä se. Melko helppoa.

Tuomari arvoi meitä näin: urheilullinen pari ja bordercollie, joka osoittaa suurta työskentelyhalua. Seuraamisissa on melko tiivis, käännöksissä tiivis, mutta pitkillä suoralla edistää ja kontakti tippui pariin kertaan. Ohjaajan ainoa virhe oli, että hihna oli oikeassa kädessäni, se piti olla kai vaan vasemmassa. Silti tuomari antoi muistaakseni seuraamisesta parhaan arvosanan, niin hihna kuin ilman hihnaakin. Istuminen myös, liikkeestä maahanmeno taisi olla hyvä, kaksi käskyä verotti siinä. Luoksetulosta en enää muista sanoiko mitään ja paikallamakuukin oli ihan ok. Eli bh-kokeen a-osuus suoritettu hyväksytysti läpi.

Sitten kaupunkiosuuteen jota olen stressannut viimeiset 2 vuotta. Olimme ihan s-marketilla ihan kotini lähellä ja siinä piti kiertää kauppa ympäri ja matkan varrella oli kaikenlaista. Aron haisteli lähinnä jalakäytävän nurmikkoa, sillä monta koiraa oli mennyt siitä jo meitä ennen ja kaikki nostaneet koipeaan siihen alkureitille. Tästä syystä Aron ei huomannut ohi lenkkeilijöitä, pyöräilijän häiriöt ok eli ei välittänyt, vastaantulevasta koirastakin selvitiin ok, henkilöryhmä ja autossa istuvan ihmisen neuvominenkin sujui ihan loistavasti. Sitten se viimeinen ja pahin eli koira naruun kiinni ja minä piiloon. Häiriökoiraa vietiin mielestäni tosi läheltä kytkeyttyä koiraa ja Aron siihen vähän reagoikin. Tuomari sanoi tästä, että selvä reagointi, mutta ei haukkunut eikä äännellyt, ei näyttänyt aggressiiviselta, ilmeisesti häntä kippuralla provoisoituneen näköinen. Pääsimme kuitenkin tästä hyväksytysti läpi, vaikka ajattelin, että tässä se nyt sitten oli. Se rotttiskoira, joka kentällä suoritti meidän kanssa räyhäsi mielestäni oikein kunnolla tässä kohtaa, mutta taisi kuitenkin päästä läpi.
Kaiken kaikkiaan meiltä hyväksytty suoritus!! Hienoa! Kaikkiaan 10 koira oli kokeessa mukana ja ainakin 3 hylättiin jo tottiskentällä. Tuomari sanoi kaikkiaan nähneensä kaikkiaan kolme seuruuta joista tykkäsi, en kehdannut mennä kysymään, että olimmeko yksi niistä. No suorituksen oli kyllä melko haahuiluja ja lisäkäskyillä viritettyjä. Tuomari kuitenkin sanoi, että tervetuloa jälkikokeeseen jos noudot on kunnossa, että kaipa me lähellä koetasoa oltaisiin :-)
Nyt ruokin itseni ja vien koirat sen jälkeen pitkälle metsälenkille, sitä ne nyt odottaa. Huomenna tokoillaan Korrien seurassa jota odotan kovasti.

Kympin jälki oli jälki nro 10.

Viime päivät on koirilla ollut melko leppoisaa. Olen ollut yksinhuoltaja tämän viikon ja kun lapset pitää olla nukkumassa klo 20, pitää melkoista kiirettä selvitä yksin kaikesta. Mutta ihan hyvää tekee Aronille vähän rauhallisempi viikko. Kotipihassa on tehty jääviä sekä täyskäännöstä vasemmalle, maanantaina käytiin tekemässä samoja juttuja Kyötikkälän kentällä.

Mutta tänään olin Koivumäessä. Jälkikurssiltani yksi kurssilainen kyseli korvauskertaa, kun ei pääse ensi kerralle ja ehdotinkin, että tulisi samalla kertaa kuin itse menen tekemään sinne jäljen. Ja näin ollen kävin ensin tekemässä Koivumäen metsiin Aronin jäljen, sitten tein kurssilaisen jäljen ja ajettiin ne tekojärjestyksessä.

Aronin jäljen kävely kesti 16 min melko sujuvassa maastossa. Siinä jana oli tosi pitkä, silmämääräisesti ainakin sen 30m ehkä jopa 40m. Jäljellä oli 5 keppiä, ensimmäinen heti lähes janalla ja loput 4 lyhyin välimatkoin lopussa. Eli ekan kepin jälkeen sai jäljestää hetken aikaa ennenkuin oltaisiin kakkoskepillä. Jälki vanhentui tasan tunnin ja kepit oli kisakeppejä pienemmät.Ja Aron teki tuon jäljen niin loistavasti, että ehkä meidän paras jälki. Sama suoritus kun saadaan vieraan tekemälle jäljelle, niin super.

Mutta itse suoritukseen: Täydellinen jana!! Meni kuin luoti suoraan, jäljen nostokohdassa täydellinen kääntyminen oikeaan suuntaan ja noin 20m ja kepin ilmaisu. Palkkauksen jälkeen mentiinkin kaasu pohjassa eteenpäin. Vauhti oli ihan valtava. Kurssilainen juoksi perässä ja oli en tiedä mitä, järkyttynyt ;-) No sitten mentiin helpossa maastossa rinnettä alas, oltiin sellaisella heinäisellä hakkuuaukealla, sitten takaisin metsään ja siellä keppi nro 2. Aron meni koko ajan ihan jäljen päällä vaikka vauhti oli kauhea, keskellä hakkuuaukeaa se teki yhden ympyrän ja sitten taas mentiin. Kolmoskepin jälkeen mentiin taas lujaa ja kompastuin johonkin ja tein todellisen ilmavoltin, rysäytin ryteikköön vasemman käsivarteni päälle ja koira pääsi irti, siellä se jäljesti edelleen kaasu pohjassa ja perässä oli pysymistä. Minun oli pakko huutaa, että nyt odota, että sain koiran pysäytettyä ja takaisin liinasta kiinni, siitä jatkettiin 5 m ja oltiin kepillä, hieno ilmaisu tähän. Viimeinen pätkä oli enää jäljellä ja lopulta oltiin loppukepillä, jonka ilmaisu oli kaikkein paras, siinä Aron laukkasi minua kohti kepin kanssa. Jihuu. Mulla oli pikkasen kuuma, Aron lähätti ja olo oli kuin maratoonin tehneillä. Kurssilainen on ihmeissään....Itse olin huikean tyytyväinen tähän suoritukseen, sillä vaikka oli vauhtia, ei mikään kulma mennyt pitkäksi ja kokoajan pysyttiin jäljen päällä. Aron olisi mielestäni ihan valmis nyt kokeeseen, sillä kaikin puolin homma on kyllä edistynyt. Janat on nyt onnistuneet eikä takajälkiäkään ole hetkeen havaittu, koputanko puuta? No jokatapauksessa tänään onnistunut suoritus!

Jimmyn päivä

Tänään oli Kangasalla epävirallinen näyttely, jota oli kovasti mainostettu mm Kangasalan sanomissa. Petra vähän innoistui ajatuksesta, että voisi esittää Jimmyä lapsi-koiraluokassa ja sanoin, että jos hymyilee tuomarille voi jopa voittaa. No olipahan syy harjata Jimmy kunnolla läpi ja niin mentiin aamusta sitten näyttelyyn.
Ilmoitin Jimmy sekä veteraaniluokkaan että siihen lapsikoira-luokkaan. Sen lisäksi lapset halusivat mennä ehdottomasti lasten agilitykisaan (agirataa ilman koiraa), joten hyvin tuli sponsoroitua tätä mätsäriä.
Veteraaniluokassa oli kuusi koiraa, Jimmy oli luokan vanhin ja sai sen vuoksi tuomarilta erityismaininnan, että vanhin koira ja noin hyvässä kunnossa. Jimmy voitti ensin parinsa saaden punaisen nauhan ja tuli lopulta luokkansa toiseksi. Luokan voitti 8-vee grotsku, joka oli sitten myöhemmin mätsärin BIS-1. Jimmy esiintyi kuin herrasmies ja sen kanssa oli niin helppo mennä.

Petraa alkoi jännittämään oma suoritus, mutta sinne ne menivät kehään. Lapsi-luokassa oli kahdeksan osallistujaa ja tuomari kyseli kaikilta lapsilta koiran arvioimisen yhteydessä mm. onko tämä sinun oma koirasi jne. Lopulta tuomari kertoi, että kaikki lapset käsittelivät koiriaan tosi kauniisti ja esittivät niitä hyvin. Tuomari kätteli lapsia ulos kehästä ja Petterin kanssa ihasteltiin, että enää kolme koirakkoa kehässä ja Petra ja Jimmy olivat yhä siellä, lopulta ykköspalkinnolla. Kuulutuksissa kuulutettiin, että lapsikoirakilpailun voittajat 8-vee tyttö ja 11-vee partacollie ja Petra loisti kuin naantalin aurinko. Ihan kiva ensimmäinen kerta. Myös JImmy oli onnellinen ja palkintoherkkuja kertyikin sitten aika määrä.

Treeniä kentällä ja metsässä

Hullulla on huvinsa, joten Miinun kanssa sovittiin, että aloitetaan treenailu lauantai-aamuna klo 9, mentiin Kyötikkälän kentälle, mutta siellä olikin jo väkeä, joten siirryttiin Suoraman koulun pihaan ja siihen nurmikentälle, jossa toko-sm koe aikanaan suoritettiin. Ohjelmassa bh-treeni:
-Aron paikallamakuussa kun Bertta suoritti, makuuta tuli 9.30 min kunnes palasin koiran luo ja palkkasin.
-meidän vuoro suorittaa ja palkkailin melko tiheään, halusin sitä hyvää kontaktia ja virettä. Täyskäännökset vasemmalle huonot, liikkeesstä istuminen hyvä, liikkeestä maahanmeno oli taas vaikea, mutta kun otin erikeen useamman maahanmenon niin alkoi sujua. Sitten luoksetuloa, jossa ensimmäisessä Aron teki hienon stopin, vaikken pyytänyt ;-) Tämän päälle pari suoraa, jossa vahvistin vaan vauhtia, hyvin tuli.

-lopuksi Bertta meni autoon ja tehtiin erikseen yksi tunnari, namipalkka koiralle suuhun ennen etsintää ja Aron teki elämänsä parhaimman tunnari, itse yritin olla, etten katso edes sinne päin enkä yhtään tiennyt missä se oma on. Toi oikean ja oli huippua!!

Sitten metsään:
Esineruudussa Miinun esineitä 4 kpl takana ja Aron haki kaksi kaikkein vaikeinta ja pienintä esinettä. Kahden esineen nostoon tarvittiin kolme lähetystä, keskimmäisellä ei vaan mennyt takarajalle saakka. Hyvä kuitenkin näin, kun olin etukäteen päättänyt, että tänään riittää 2 esinettä.

Jälki:
Miinu oli tehnyt meille haastejäljen. Sisälsi 5 keppiä. Janan Miinu katsoi kuin tuomari ja luulen Aronin tehneen täysin oikein, sillä sovittiin, että Miinu sanoo, takaisin janalle jos on takajäljellä. Tehtiin jälki niin, että Miinu katsoi vain sen janan ja sitten kuulin siellä ekan kepin noston jälkeen loittonevan auton äänen, kaksi siis Aronin kanssa jäljell. Edettiin tosi hyvin, kaksi keppiä nousi varmasti, tosin ajattelin jo siinä vaiheessa, että tämä on sekopäisin jälki ikinä. Jälki kulki välillä ylöspäin ja sittentaas rinnettä alaspäin, yhdessä rinteen ylityksessä minun piti ihan kontata, että pääsin pienelle kukkulalle koiran perässä. Sitten kävelin koiran perässä sellaista reunamaa, että huh ja toivoin vain, että jäljellä oltaisiin. Ylämäen ja ryteikkön jälkeen tultiin sellaiseen kohtaan, missä oli jyrkkä kallio edessä, Aron pyrki sitä kallioo ylös, nokka pystyssä seisoi kalliota vasten ja näytti, että siellä se menee. Itse mietin, että miten ihmeessä me päästään tuosta. Aron lähti kiipeämään kalliota, mutta noin 1.5 korkeudella tassut lipesi ja se putosi selälleen siihen eteeni. Ravisteli turkkiaan ja nokka vaan kohti yläilmaa. Mitä ihmettä tässä kohtaa pitäisi tehdä? Otin sitten koiran pois ikään kuin jäljeltä,( homma mistä en tykkää yhtään ja mitä en koskaan tee, mutta nyt oli pakko) vein kallion oikeaa laitaa kallion päälle ja sieltä jälki jatkui. Koira kulki eteenpäin kunnes oltiin takaisin autolla, eli kaksi keppiä taskussa. Me oltiin kumpikin siinä vaiheessa ihan kuolleita, sillä maaston nousut ja ryteiköt oli hirveitä. Jäljesti mielestäni tuon kallionkohdan jälkeen, mutta yhtään keppiä ei löytynyt sen rytäkän jälkeen. Soitin Miinulle, joka sanoi, että joo se keppi on siinä heti kallion päällä noin 20 m eteenpäin jyrkästä kohdasta. Ja eikun takaisin metsään ja siihen kallion alle. Taas Aron katseli, että tuosta se menee, mutten pääse. Kierrettiin kallion vasenlaita ja sieltä Aron nosti jäljen ja sen kepin, vau!! Sitten matka jatkui ja mentiin seuraavalle kepille, jossa pidin loppupalkkauksen. Tämä viimeinen pätkä oli vauhdiltaan todella laahustavaa, hiki virtasi minulla, sydän oli pysähtyä, Aron lähes laahasi itseään kohti viimeistä keppiä, mutta kun se itse nosti ja ilmaisi sen kepin, oli tähän paras lopettaa. Sekopäisin jälki ikinä, mutta varmasti kasvattava. Nyt Aron saa levätä loppupäivän ja huomisenkin, sen se on nyt ansainnut! Kiitos Miinu haasteista :-)

Kokeenomaista treeniä

Tänään oli tiedossa kokeenomaiset tokotreenit Niihaman kentällä. Porukkana oli järjestämässä Karisen Pia ja muut viime talvena maneesilla treenanneet. Erinomaista treeniä tulevalla koekentällä, sillä tuolla Niihamassa on tokokoe 2.6 ja olen lupautunut sinne kokeeseen sekä osallistumaan että työntekijäksi. No tehtiin ihan kehänauhalla varustettu kehä, käytössä koetta varten hommatut uudet kapulat jne. Pia oli liikkuri ja minä tuomari alemmissa luokissa ja varmaan kaikki osallistujat saivat vähän kokeenomaista tunnelmaa.

Omasta asenteestani antaisin itselleni karkkipussin palkinnoksi. En jännittänyt enkä hermoillut koiran kanssa, pystyin toimimaan lähes niinkuin olin suunnitellut ja mikä kaikkein tärkeintä, osasin mielestäni kertoa koiralle liikkeiden väleissä, että se on super. Tämä asenne täytyy pitää sinne koetilanteeseen asti samana.

Aronin luokissa aloitettiin paikalla oloilla. Tehtiin voi ja evl-koirakot yksi yhteinen ryhmä ja evl-luokan mukaiset paikka istumiset oikein hyvin sekä paikalla makuu häirittynä itse ollen piilossa, tämäkin oikein hyvin. Ainoastaan Aron nousi ylös viereisen Sarin istu-käskyllä, että siinä ennakointi.

Aronin omassa suorituksessa Aron teki juuri ne virheet, mitä jo viikolla olen listannut ylös. Joten niiden suhteen ei mitään uutta, kuin että treenata pitää niitä nyt palasina.
Mutta itse suoritukseen: aloitin liikkeestä istumisella, siinä istui käskyn kuultuuaan. Sitten luoksetuloon, tässä teki niin hyvän luoksetulon kaikkine osineen, että en saa varmaan ensi yänä nukuttua, kun tuntuu, että onnistuminen on niin mahtavaa. Se luoksetulo oli sekä Sari Kärnän että Karisen Pian mielestä täysi kymppi, joten uskotaan heitä :-) Siitä palkaksi iloiset kehut ja lähetys ruutuun. Aron teki tosi hyvän ruutuun lähdön, ainoastaan ruudun etunauha tuli ruutuun mennessä Aronin takajalkaan kiinni ja hiukan häiritsi, sillä kun huusin seis, putosi Aron suoraan maahan, kun samaan käskyn hetkeen se ihmetteli, mikä sen jalan mukana tuli. No siellä se makaili nätisti sekaisen ruudunnarujen keskellä, kunnes sai luvan laukata sivulleni. Perusasennon jälkeen palkkasin lelulla, sillä nämä kaksi liikettä oli kuitenkin tosi loistavia.
Sitten metallinouto, jäi vähän vinoon kapulan kanssa ja ennakoi ihan inasen , kun kapulan luovutuksen jälkeistä sivulle siirtymistä. Hyppynouto hyvä myös, mutta siinä vielä isompi ennakointi sivulle siirtymään. Tässä taas lelupalkkaus tähän väliin.
Sitten sen murheenkryynin pariin, nimittäin tunnariin. Vaikka miten viritin Aronia, että nyt etsitään oma ja ole nyt tarkkana, se toi väärään. Meni rauhassa kapuloille, haisteli pari ja kolmannen kohdalla nosti sen kapulan ja katseli minua, että mitä mieltä olen ja päätyi tuomaan sitten sen minkä oli nostanut. Väärä se oli. Nyt on hyvät neuvot kalliit. Millä saan Aronin tunnarilokeroon kahden vauhdikkaan noudon jälkeen?
Loppuun kaukot. Tässä alasmenoon vaadittiin kaksi käskyä. Kaiken muun teki oman tasonsa mukaan, seiso-maa kohdassa meni vähän vinoon maahan ja taka-käskyn teki yhtä vajaasti kuin viikolla. Kaukoja treenataan nyt jatkossa vaan näitä kahta vaikeinta, ei koko rimpsua varmaan nyt ollenkaan.
Kaukojen jälkeen kunnon palkitseminen ja palkkiona uusi ihana fleecenarulelu, jota Aron selvästi rakastaa. Hyvä mieli ja kyllä teki hyvää onnistua edes jossakin, kun olen ollut vähän epäonnistuja asenteeltani. Kirjastosta hommattu Kilpailemisen taito on nyt kuitenkin luettavana ja siellä on kyllä paljon asiaa mm itsetunnosta, mikä pitää olla kohdallaan, jos haluaa olla hyvä :-)
Kiitos Pia, Sari, Marika, Miinu, Maarit hyvästä koetreenistä!!

Treenistä toiseen

Eilen oli vuorossa metsäjälkikurssiani Koivumäessä. Miinu oli ihana ja teki jo etuajassa Aronille jäljen ja voi että miten harmitti, kun en ehtinyt sitä ajaa. Kuusi koirakkoa oli kurssilla ja vaikka kuinka olin ajatellut, että mennään ripeästi jäljeltä toiselle, meni aikataulu siltikin tiukaksi. Kurssilaisten kesken tehtiin nyt kaikille jäljet luontoon, viljeltiin ihan muutama nami jäljen alkuun ja sitten ns. spontaanijäljellä missä ei ole mitään apuja kuin se jäljentekijän haju mentiin loppumatka, lopussa koiran ateria palkkana. Kaikki koirat jäljestivät mikä oli hieno juttu. Joku vaati vähän enemmän aikaa, mutta kaikki päätyivät loppupalkalle. Aika kuitenkin hupeni siivillä ja Koivumäestä minun piti lähteä lähes kaasu pohjassa, että ehdittiin Aronin kanssa agilitytreeneihin.

Agilityssä löydettiin mukavasti meille useita kehittämiskohteita, joita bongailtiin ensin kokonaisella radalla. Aronille oli vaikea mm. tulla putkesta ja seuraava este heti rengas. Se useimmiten tuikkasi vaan rengaan vierestä läpi. Kävin viereisellä radalla ottamassa paljon rengasta erillisinä esteenä ja sitten niin, että putken ja hypyn kautta renkaalle. Aron teki valtavan hienoja ja isoja hyppyjä. Puomilla huomattiin, että Aronin pää ei kestä hurjaa vauhtia ja kontakti jää suorittamatta, jos useampi este jo takana. Tätä tehdään erikseen. A-este sen sijaan oli oikein kiva kontaktin kera. Kepeillä meillä on verkot ja ne sujuu niiden avulla. Kivaa hommaa kaiken kaikkiaan :-)

Tokotreeni kotipihassa

Tänään tein vain yhdentreenikerran iltasella kotipihassa. Rakensin ruudun ja vein tunnarikapulat valmiiksi. Ruudun eteen laitoin merkkejä satunnaisille paikoille. Halusin treenata sitä, että ruutuun mennään suoraan välittämättä siitä, mitä matkan varrella on. Osoittautuikin vaikeaksi, sillä Aron lähti kiertämään merkkejä ja näin ollen päätyi ruutuun vasemmasta reunasta sisään. No vein Aronin lähtöpaikkaan ja kävin näyttämässä ruudussa, että tänne suoraan, kiersi siltikin niitä merkkejä päätyen ruutuun kuitenkin, missä lelu oli valmiina. No olipas vaikeeta. Otin merkit pois ja nyt meni luonnollisesti suoraan.

Siitä tunnareille, rivi oli valmiina ja kävin tiputtamassa vain sen oikean rivin vasempaan reunaan. Nurmikkoa oli jo sen verran, että kapuloiden löytyminen meni ihan nenän varassa ja nenä etsi sen oikean tosi nopeasti, ei siis tarkistellut kaikkia. Toi oikean mikä oli hyvä juttu.

Sitten 10 kpl alas-käskyjä, joista ensimmäinen meni pieleen ja 9 muuta olivat hyviä. Sitten muutama liikkeestä maahanmeno, tässä en sanonut seuraa, otin niitä vähän kuin lennosta, meni hyvin, yksi istuminen väliin kokeeksi ja meni maahan. Höh. Sitten vaihtelin, että joka toinen kerta istu ja joka toinen maahan. Nyt alkoi toimia.

Lopuksi lennosta taka-käskyä ja heitin broilerpyörykkää palkaksi. Hyviä tuli.

Palkattomuutta kotipihassa ja paljon muuta treeniä

Sain loistavan idean, me harjoitellaan aina maanantaisin palkattomuutta. Ja tänään oli hyvä aloittaa. Petran viritin kuvaamaan ja päätin tehdä sarjan liikkeitä, joiden välissä kisapalkka ja tehdä sitten yhteenvedon, että mitä pitää treenata. Positiivinen aloitus, ei niin hyvä lopputulos.

Petran kamerasta loppui patterit jo ehkä toisen liikkeen kohdalla, joten se siitä videomateriaalista. No jotakin videolletallentui. Liikkeet olivat hyppynouto, metallinouto, tunnari ja kaukot. Hyvässä vireessä aloitus, hyppynouto kaikin puolin hyvä, mutta ennakoi sivulletuloa, mutta aivan ihana sivulle siirtymä, just tuollaista sykettä siihen haluan. Siitä kehut ja metallinoutoon, myös tämä nouto melko hyvä, videolla kuulee miten metalli kalkkaa hampaisiin, lopussa sama virhe. Tässä video tähän astisesta, kannattaa lopettaa katselu siihen metallin loppuun, sillä viimeinen minuutti on tunnarin rakentamista ja sitten video loppuu.

Sitten lähetys tunnareille, niin oli hetki sitten Elias-poika hypistellyt, laitoin jonoon tikut ja oma siellä keskellä. Aron ei edes haistellut kunnolla, nappasi vaan jonkun, ei käynyt riviä juuri yhtään läpi ja otti siitä sen mikä kohdalla sattui. Ja siinä tuonti vaiheessa sanoin koiralle tuskastuneena, että tuo se oma, Aron meni ja haki oman. Tästä sivulle ja kisapalkkaus. Sitten kaukoihin, aloitusmaahanmenossa tuli samanlainen tilanne kuin kokeessa, nyt tuijotti edessä maassa olevia tunnaritikkuja ja kävi vasta toisesta käskystä maahan ja väärällä tekniikalla, alas-käskyä ollaan kyllä harjoiteltu, mutta tehdään kaukot virittely näköjään pitää jo sisällään sen väärän tekniikan alasmenon. Lopulta kun koira oli alhaalla, se teki täysin oikein kaikki vaihdot, otin kuitenkin varman päälle ja tein kaukot aloittaen istumisesta.

Eli kyllähän siitä poiki sitä treenattavaa. Noudoissa haluaisin paremman pito-otteen kapulaan, enkä sitä ennakointia. Pitänee tehdä niin, että ottaa kapula suusta, laskea se sivulleni ja palkata siitä, että istuu edessä yhä edelleen. Tämä tehtävälistalle. Itse sivulle-siirtymiset oli hyvät, vaikka niitä ei ole kuukauteen treenattukaan.
Sitten tuo tunnari. Millä ihmeellä saan sen noiden liikkeiden välissä tunnarimoodiin? Paljon erilaisia tunnareita tietenkin, mutta selvästi kahden noudon jälkeen oli todella vaikea koiran kasata ajatukset.
Sitten kaukojen alasmeno. Niitä otan nyt tehokuurin ja taidan jatkossa muuttaa kaukojen viritystä niin, että sanon alas ja teen jättökäskystä vihjeen, että kohta tehdään kaukot. Jättökäskyksi siis kaukot. Jos sitä kautta päästäisiin turhasta virheestä pois.
No tätä tehtiin iltasella lisää ja aloitus nyt uudella jättökäskyllä, treenattavaa riittää vielä taka-käskyssä, sillä video paljastaa siinä tekniikkavirheen...

No näiden jälkeen nostin esteen metriin ja hypeltiin sitä. Ja huonosti, ehkä yksi hyppy kymmenestä onnistui, kaikissa muissa laudat putosi ja tai jopa heppoinen esteeni kaatui. Otin kierronkautta tai istumasta, niin raapii ja raapii estettä. Ärsyttävää!
Otin myös hyppynoudon metrisellä kapula suussa, hyppää kyllä, mutta esteeseen kosketus. Kapula on tosi huonolla pidolla suussa ja luovutuksessa se on kurkussa. Tähän testailin sitä, etten ottanutkaan kapulaa käsiini vaan seurautin kapulan kanssa. Kapula keikkuin puolelta toiselle suussa ja oli koko ajan siinä ja siinä, että tippuu suusta. Taas ärsytti. Pelalstukse otin tähän pitkiä juoksu ja vauhtinoutoja, heitin kapulan kilsan päähän ja lähdin itse juoksemaan toiseen suuntaan. Koira näytti tässä vaiheessa läähättävän, joten pidettiin tauko ja kävin kävelemässä korttelikierroken ja juotin välillä sisällä.

Sitten vielä yksi juttu. Metallinouto ja siitä suoraan tunnareille luovutuksen jälkeen. Nyt nämä onnistui ja ei ennakoinut mitään sekä haisteli etsien sen oikean.

Näyttää siltä, että pitänee vaan treenata lisää.

Sain muuten Aronille paikan bh-kokeeseen. Jännitti kyllä puhelimessa, että kuinka käy, kun pääsin läpi vasta klo 18.12 vaikka aloitin soittamisen klo 17.58. Mutta saatiin paikka Kyötikkälässä pidettävään kokeeseen, jes.

Lenkkeilyä, hyppelyä ja jälki nro 8.

Aamupäivällä tein lenkin Aronin ja Elviksen kanssa, tarkoitus oli tehdä kunnon juoksulenkki, mutta juostiin lähemmäs 4 km kunnes oli pakko vaihtaa kävelyyn. Aurinko porotti täysillä ja kumpikin koira läähätti sekä hihnat alkoi löystyä. Tarkoitus ei ole niitä ihan piippuun vetää. Joten loppumatka kävellen. Tässä vaiheessa päästin koirat vapaaksi juoksemaan ja tultiin metsän kautta takaisin. Siellä metsässä oli ällö kyykäärme meidän polulla, joten ahdistuksen vallassa tarvoin metsässä kohti kotia. Miten ihanaa oli olla tiellä takaisin. No koirat ei onneksi huomanneet tätä käärmettä ja juoksivatkin hyvää vauhtia siellä metsässä.

Kotipihassa lenkin päälle oli hyvä ottaa pari hyppyä metrisellä. tein kierron kautta kolme hyppyä ja estekorkeus kiinteä 1m. Tässä Aron otti ihan pientä kosketusta sellaisen kynnenraapaisun verran, mutta ei sen pahempaa. Selvästi kokoaa itseään askelta ennen hyppyä. Tällä tiellä jatketaan ja jos vaan nyt uskallan, korotan esteen 105 cm, jolloin metrinen on sen jälkeen helppo.
Tämän lisäksi seuruuta, missä vahvistin sitä oikeaa ilmettä ja sainkin sen aikaan. Lisäksi muutama liikkeestä maahanmeno ja maahanmenokin saatiin aikaan.

Iltasella Aronin kanssa jäljelle. Paikka oli sama, missä Hui ajoi perjantaina jäljen. Itselle siis tuttua maastoa. Halusin kuitenkin katsoa, miten Aron ajaa jälkeä, kun kahtena edellisenä päivänä ollaan oltu myös metsässä. Ei ole taidettu koskaan jäljestää kolmea päivää peräkkäin. Pekan sanat kuitenkin muistissa siitä, kuinka jälkikoira vaan kasvaa ja paranee, kun sille annetaan haastetta ja työtä. Ja Aronia ei ole nyt tarkoitus paapoa vaan yritän kasvattaa sille taistelutahtoa ja kokemusta lisää.

Kävelin jälkeä 17 min. Siellä oli 5 keppiä, monta kulmaa ja yksi teräväkulma. Maaston vaihtelua oli myös, sillä jälki kulki ihan märän suosammaleen läpi ja sitten taas oltiin ihan kuivassa ryteikössä. Ensimmäiset neljä keppiä oli aika tasaisin väliajoin ja varsinkin 2 ensimmäistä ekan 100 metrin sisällä. Neloskepin jälkeen oli edessä pitkä ja haasteellinen matka viimeiselle kepille, heitin Aronille siis haastetta. Viimeisessä osuudessa oli hiekkatien ylitys. Vaastavia tuskin koesäännöt hyväksyy, mutta tarkoitus oli antaa Aronille pähkinää purtavaksi. Tässä tienylityksessä oli syvä ja ryteikköinen oja, sieltä ryteikön kautta piti mennä tien yli ja jatkaa jälkeä vielä noin 100.

Vietimme aikaa jäljellä noin 15 min eli kohtuuhyvää vauhtia edettiin koko ajan. Kaikki kepit löysi Aron!! Jana loistava ja oikeaan suuntaan heti. Terävässä kulmassa meni vähän yli, mutta löysi nopeasti oikean suunnan. Moni kulma meni just niinkuin pitikin, yhdessä tehtiin isompi ympyrä. Tien ylitys oli vähän hankala, sillä Aron laskeutui sinne ryteikkö-ojaan ehkä metrin jäljen oikealla puolen, sitten se huomasi, että ei jälkeä ja kääntyi enemmän oikealle etsiessään hajua. No pois ojasta ja palasi sinne kohtaan, missä jälki kulki ennen ojaa, nyt hetkeksi nosti pään pois jäljeltä ja katsoi minua, tässä autoin sanomalla jälki ja Aron jatkoi hommia, uudestaan ryteikköojaan, sieltä ylös hiekkatielle, nenä kiinni hiekassa ja tien yli homma jatkui. Super. Siellä sitten kaarrettiin vasempaan ja rinnettä ylös. Aron läähättikin jo aika tavalla ja nyt alkoi jännittään, että jaksaako se ilmaista viimeistä keppiä. Jaksoi se! Todella hyvä suoritus ja olen hirmu tyytyväinen koiran motivaatioon ja haluun edestä jäljellä. Halauksia Aronille!

Kentällä ja metsässä jälki nro 7

Aamulenkki suuntasi kohti Kyötikkälän kenttää. Petra lähti mukaan pyörällä ja minä kävellen kolmen koiran kanssa.
Aloitin vahvistamalla Aronin kontaktia, ensin naksuttelin siinä perusasennossa istumista ja sitten lähdettiin liikkeelle. Joitakin hyviä pätkiä sain aikaiseksi, joten ei niitä sen enempää.
Sitten liikkeestä maahanmeno, nyt meni yhdestä käskystä ja siitä 30 askelta myöhemmin luoksetulo, vauhdista palkka. Tässä vaiheessa jätettiin eteenmenopallo sinne kentän takalaitaan, jatkettiin vielä takaisin päin ylipitkä suora luoksetulo, jossa otin eteen istumaan, tuli hyvin, siinä palkkaus. Sitten noutoihin, yksi tasamaanouto, jossa meni tosi hyvin kapulalle, tarttuikin siihen hyvin, mutta olen näissä ilmeisesti liian monta kertaa palkannut vain nostosta ja nyt kapula tippui Aronin suusta sitä tuodessa, en tiedä mikä oli, korjasi tilanteen itse nopeasti ottamalla kapulan takaisin suuhun. Tässä nouto nyt eteen istumaan ja siitä vielä sivulle, teki hyvin. Sitten a-esteen eteen, tässä tosi hyvä nouto, jopa parempi kuin eilen, kun nyt taisin osata heittää kapulan niin, että koira löysi sen heti. Lopuksi eteenmeno, tässä otin kaksi askelta seuruuta ja päästin siitä eteen, lähti hienosti. Jäi siis hyvä mieli tästä kerrasta.
Petra leikki Jimmyn kanssa ja Elviskin teki pari luoksetuloa ja noutoa ja puri mua takkiin, kun oli niin kiihkeetä. Jatkettiin sitten vielä lenkkiä ja mentiin vähän kiertoreitin kautta kotiin.

Eilinen jälki jäi hampaankoloon ja iltasella kävin tekemässä Aronille jäljen. Janan tein sellaiselle aukealle, siitä parin ojan ylitys ja loppumatka olikin sellaista tosi kuivaa ja vähän kuolluttakin metsää. Ihan älyttömästi hirvenpaskakasoja ja jälkiä. Ajaessani sinne jälkimetsään, juoksi valkohäntäpeura auton edestä ja teki mieli huutaa sen perään, että menis sitten ihan toiseen suuntaan ettei tulis pilaamaan Aronin jäljestystä.

Jäljen kävelyyn käytin aikaa 15 min eli päättelin siitä, että pituutta varmaan 700-800m, 5 keppiä ja paljon kulmia. Jäljellä oli myös tosi ryteikköistä kohtaa ja menin yhdenkin ryteikön päältä, sillä halusin vahvistaa sitä, että Aron menee aina suoraan jälkeä pitkin vaikka näyttäisi miten hirveältä. Nyt jälkeä tehdessä oli jo työ päästä itse tuon ryteikön yli, koiran kanssa piti sitten ihan pyytää Aronia hetken odottamaan, että pääsin sieltä. Tuntui vaan hyvältä kasvattaa Aronin itsetuntoa vastaavissa kohdissa. Jälki vanheni tasan tunnin ja sillä välin Aron ja Elvis verryttelivät toisella puolen metsää välillä toisiaan jahdaten.

No Jana oli todella hyvä, koira eteni suoraan ja lähti oikeaan suuntaan tosi varman oloisena. Sitä mentiin reilut 50 suora, jossa eka keppi. Tässä eka palkkaus. Sitten jäljestys jatkui, mentiin samanlaisella intensiteetilla kuin eilen, mutta nyt päätin, että voin pitää liinaa kireällä, jos yhtään tuntuu, että koira kaahaa. Jäljen ajoon meni aikaa sitten yhteensä 11 min ja neljä keppiä viidestä löytyi. Se yksi keppi oli kolmos keppi, itse en huomannut sitä lainkaan. Kaikki muut kepit Aron bongasi ja sai namia ja paljon kehuja palkaksi. Ja vihdoin päästiin viimeisellä kepillä syömään loppupalkka ja leikkimään viimeisellä kepillä. Kahdella edellisellä jäljellä ei olla tähän päästy, mutta ihmeesti se ei ainakaan laske koiran työskentelymotivaatioa vaan päinvastoin. Mielestäni Aron pysyi tosi hyvin jäljen päällä ja vasta neloskepin jälkeen yhdessä kulmassa tehtiin ensimmäinen ympyrä kulmassa, josta sitten löytyikin taas oikea suunta. Tästä on taas hyvä jatkaa.

Tottis, jälki nro6 ja esineet

Viimeksi Kyötikkälän kentällä treenailimme siskosten kanssa, nyt oli vuorossa veljekset, bordercolliet Hiski ja Hui ja ohjaajat Kaarina ja Hanna T.
Ilmoittautuminen tehtiin pöntölle ja siinä Aron pysyy kivasti vierelläni. Ja tästä Hui meni makuuseen ja Aron sai suorittaa.

Aronin suoritus oli seuraamisten suhteen kaikin puolin säälittävä esitys, sellaista laamamaista vierellä kulkemista. Eli tänään menen vahvistamaan kontaktia ja virettä. Ja kun maanantaina Aron oli niin kiva. No jäävistä istuminen ok ja mahaanmenoon vaati kaksi käskyä. Eli nyt tätä vaan erikseen. Luoksetulossa palkkasin vauhdista, tähän toivon vielä lisää vauhtia.
Tasamaanoudossa heitin kapulan eri tekniikalla kuin yleensä ja Aron reagoi tähän nostamalla takapään ylös ennen hae-käskyä. Käskystä sitten hyvin kapulalle ja palkka nostosta. Metrisen jätin väliin ja siirryin suoraan a-esteelle, kapula lensi kauaksi esteestä eikä Aron löytänyt sitä esteen takana, päätyi sitten esteen vieressä oleviin noutokapuloihin ja taisi tuoda sieltä sen 2 kilosen. Hyvä yritys :-) Uusin koko noudon ja nyt tuli hyvin, ei vaatinut mitään apukäskyjä takaisin tuloon, palkka heti kun istui edessäni. Lopuksi eteenmeno, Kaarina vei meidän pallon ja seuraamissuoralla katsoo palloa ja minua vuorotellen, pysähdyin ja heti pienestä kontaktinotosta käsky eteen, hyvin meni. Tämän jälkeen oli meidän vuoro huilata ja Hanna sai suorittaa. Paikallamakuun Aron suoritti Hiskin tehdessä ja tämä tuntui varmalta. Hyvä että edes joku onnistuu.

Sitten Hannan kanssa lähdettiin metsään. Siellä odotti Huin jälki, jonka olin käynyt tekemässä ennen kentälle tuloa. Ennen jäljen ajoa Hanna kävi tekemässä Aronin jäljen, joka jäi vanhenemaan siksi aikaa, kun Hui jäljesti. Olin suunnitellut Huille 1.5 km pitkän jäljen, joka vanheni 2h 10 min ja se sisälsi kaikenlaisia haasteita. Jana oli suopursujen kohdalla ja jälki kaukana, yritin tehdä jäljen sinne 50m. Hurjaa touhua noilla kolmosluokan koirilla siis.

Sitten Aronin jälki: Janasuoritus oli loistava, eteni suoraan ja nosti hyvin jäljen ja lähti vielä oikeaan suuntaan. Ajattelin, että nyt tehdään kyllä hyvä jälki. Pekan päivästä olin ottanut nyt onkeeni, etten häiritse liinalla koiran jäljestystä ja yritin tehdä kaikkeni, ettei liina nyppää koiraa. Aron jäljesti kauheeta vauhtia ja meitsi juoksi jalat maitohapoilla perässä. Mentiin lamminrahkan suon reunalla, jossa suopursut tuoksuivat omaankin nenään. Jälki oli melkein 900m pitkä ja me mentiin se vauhdilla loppuun asti. Vain keppi nro 4 nousi ja kuusi keppiä siellä oli, eli vauhdin takia varmasti tarkkuus nyt kärsi. Päädyn siihen, että jatkossa jarrutan sitä vauhtia ihan niinkuin olin jo kauden alussa päättänyt, sillä ei mun sittenkään tarviste juosta siellä. Positiivista oli edelliskertaan se, että koiralla tuntui tuota kuntoa nyt olevan ja motivaatiota jäljestykseen roppakaupalla. Aron ei saanut nytkään loppupalkkaa ja bileitä, kun se kerta meni sen viimeisen kepin ohi, oli se sitten siinä. Mun on varmaan ihan pakko päästä tänään vielä jälkimetsään......

Sitten oli vielä jäljellä esineruutu. Päätin tehdä koeruudun, jossa Hanna vie kolme itse valitsemaansa esinettä ruutuun. Ilmoittautuminen tuomarille ja lähetys etsimään, ihan niinkuin kokeessa, jossa en tiedä missä ne esineet on ja mitä ne on. Näin tehtiin ja Aron lähti etsimään, eteni ehkä 30m kunnes reagoi esineenhajuun ja bongasi sieltä pienen pehmoesineen. Hyvä tuonti ja varmasti tuomari kuin tuomari olisi antanut meille tuosta sen 30p. Tuosta esineestä Aron sai sitten syödä jäljen loppupalkkansa.

Kotipihassa oli pakko vielä ennen yötä ottaa hyppyeste esiin ja treenailla sitä metristä. Esteen korkeus oli metrin, mutta ylin lauta oli niin paikallaan, että jos Aron osuu siihen, se tippuu pois. Virittelin namikipot esteen molemmin puolin, mutta hyvää hyppyä en saanut, yli meni mutta laudat kolisi maahan. Yritin saada Aronin hyppäämään melko läheltä, hyppy ilman vauhtia, mutta ei onnistunut, hyppy-yritys tyrehtyi kokonaan. Sitten vaihdoin tekniikkaa, ylin lauta oli vinoittain paikallaan, toinen pää oli metrissä ja toinen 90 cm ja lähetin koiran kiertämään puun ja sieltä jo hyvissä ajoin käsky hyppy. Nyt alkoi sujumaan, Aron tuli hyvällä vauhdilla esteelle, askelta ennen se hidastaa ja teki elämänsä parhaan hypyn koskematta esteeseen. Naapurin Laura, joka ei ole lainkaan koiraihminen, oli myös pakko tulla katsomaan ja Aron näytti sille, että näin sitä mennään. Nyt kun saisin rakennettua Aronille tämän tyylin hypätä, ei olisi mitään hätään.

Canicrossailua ja agility

Eilen illalla Tavesin juoksuporukka kokoontui Tampereen Peltolammilla. Otin Elviksen mukaan tähän hommaan ja säästelin Aronia illan agilityä varten. Ja Elvis oli loistava näissä juoksuissa. Se ei provosoidu muista kiihtyneistä koirista eikä se provosoi ketään. Se tykkäsi juosta tukka hulmuten muiden mukana ja Elvistä käytettiin harjoituskoirana juuri noissa ohituksissa. Elviksen kanssa voisi nyt koska vaan ilmoittautua harjoitusjuoksukisaan, tosin se on hoikassa kunnossa, enkä tiedä yhtään montako kiloa se on nyt tämän kevään aikana saanut yllensä, mutta se tykkäsi niin kovasti juosta.

Loppukävelyt tehtiin juoksujen jälkeen Marikan, Jurrin ja Farran kanssa ja tähän Aron pääsi verryttelykävelyihin. Sitten koirat autoon ja kahden kilometrin päähän agilihallille jatkamaan lisää verryttelykävelyjä. Ja agility alkoi sitten klo 21 ja meitä vähän jännitti.

Uusi agilityryhmä vaikutti mukavalta ja innostuneelta. Laura Järvinen ei varmaankaan ihan täysin mykistynyt meidän osaamisen tasosta, sillä ollaanko helmikuussa viimeksi tehty agilityä ja oli yllättävän vaikeeta ohjata sujuvasti koiraa. Piti tehdä siis ihan taitojen näyttämiseksi muutamia ohjaustekniikkaharjoituksia ja aloitettiin valsseilla ensin. Sitten takaa-ohjauksilla ja takaakierroilla. No ei me ihan osattu. Putkeen Aron irtosi ja kontaktiesteillä näytettiin meidän taso, lopuksi kepit verkkoilla molempiin suuntiin ja tämä oli hyvin muistissa. Kivaa ja huippua päästä nyt syksyyn asti säännölliselle viikko tunnille.

Loppuverryttelyjen jälkeen kello olikin jo 22.30 ja meikäläisen nukkumaanmenoaika on kyllä yleensä klo 21 :-)

Kotipihassa tokoa

Illan reenejä odotellessa otettiin pikkasen tokoa kotipihassa.

Petran kaveri Heidi sai kunnian asetelella meidän 15 pikkutikkua nurmikolle ja samaan aikaan rakensin ruutua, vein oman tikun sinne 15 muun keskelle. Aronin silmät oikein kiiluivat ruudun nähdessään, mutta silti päätin hakea verta nenästäni ja aloittaa sillä tunnarilla, Aron lähti kapuloille, haisteli ja näytti hyvältä, mutta toi väärän, tämä oli pettymys. Lähetin uudestaan ja taas toi väärän. Voi että! Koiran ajatus oli vaan ruudussa ja oli tekevinään. Nyt ei todellakaan päässyt ruutuun vaan vein Aronin siitä suoraan sisälle. Mietin minuutin, että mitä tehdään ja ajattelin, että nyt Aron sai ainakin muistutuksen, että kivaa ei tapahdu, jollei viitsi tehdä töitä. No Aron sisältä ja lähetin eri suunnasta kapuloille, nyt löytyi se oma ja se löytyi niin helposti, että näytti ihan siltä kuin koira olisi juossut vaan ja napannut oman. Ja kun se näytti siltä, oli oma asenteensi ihan todella ärsyyntynyt, mutta onneksi Aron ei välittänyt tästä vaan toi loppuun asti sen oman, mikä yllätykseksi oli todella se oma.

Tästä sai sitten palkaksi juosta ruutuun, meni hyvälle paikalle, sinne seis ja maa ja nyt kävelin ensin lelulaatikolle hakemaan pallon ja sitten menin ja palkkasin koiran ruutuun.

Tämän jälkeen yksi uusi varmistustunnari, jossa oma oli keskellä kaikkia kapuloita, mutta revin ruohoa siihen päälle. Löytyi helposti ja varmasti. Joten se tunnari millä aloitettiin, oli vaan väärän mielentilan aiheuttama juttu.
No lähettelin koiraa vielä ruutuun eri paikoista, yhden kerran koira meni suoraan maahan seis-käskyllä. Ensimmäinen kerta, sillä olen yrittänyt pitää sellaista suhdetta, että 9 ruutuun menoa palkataan seisomisesta ja se kymmenes johtaa maahanmenoon. Maahanmenon omatoiminen suorittaminen on ankeeta.

Sitten kertasin jäävistä maahanmenon ja istuminen, nämä ok.

Lopuksi kaukokäskyjä. Näissä otin ekan kerran alas-käskyn mukaan, mutta viritys tehdään kaukot viritti Aronin myös väärän tekniikan maahanmenoon eli teki alas-käskyllä sen etupää maahan ja pepun heitto taaksepäin liikkeensä. Höpö höpö ei kuule kelpaa ja uusi yritys, nyt Aron meni alas-käskyllä oikein ja päästiin tekemään tosi onnistuneet kaukot. Tein yli 10m etäisyydeltä istu-seiso-maa-seiso ja tähän kohtaan palkkaus, teki niin todella hyvin. Sitten erikseen pelkkä seiso ja senkin tekin niin hyvin, että nyt oli aika lopettaa.

Kohta lähdemme canicrossailemaan ja agilitykin alkaa tänään :-)

Bh-treeniä kentällä

Oi miten kivat ja onnistuneet treenit tänään :-)
Nähtiin siskokset Hanna ja Maija Kyötikkälän kentällä ja meillä oli tarkoituksena tehdä bh-koe.
Hanna oli tuomari ja Maija oli belginsä kanssa meidän pari, ilmoittauduttiin ja Maija vei koiransa makuuseen. Oli meidän vuoro suorittaa seuraamista. Hihnaseuraamisessa Aron edisti lähes törkeästi, mutta sen asenne ja vire parani koko ajan. Ilman hihnaa osuus meni jo paljon paremmin ja jopa niin hyvin, että unohdin suorittaa siinä pitkän suoran jälkeen sen lyhyen sivun, Hanna vähän ihmetteli, että mitäs nyt. Hyvä siis että tämä oli vasta treeni. Liikkeestä istuminen oli ok, sen jälkeen liikkeestä maahanmeno vaati kaksi käskyä, mutta siitä luoksetulo oli hyvä ja edestä sivulle siirtyminen tosi hyvä. Ja tässä kohtaa tuli narulelu palkaksi. Vaikka Aron siis edisti seuruussa, oli sen asenne niin hyvä, että jos näin mennään bh-kokeessa ei ole hätää.

No tästä siirryttiin paikallamakuuseen ja Maija teki omia juttuja. Aron pysyi paikallaan, mutta seurasi kyllä mitä kentällä tapahtui. Lopulta palasin Aronin luo ja nousi hyvin ylös ekasta käskystä. Tässä palkkasin hyvästä makuusta.

Sitten haettiin noutokapula ja yksi tasamaanouto, jossa vauhdista palkka. Sitten kapula käteen ja seurautin a-esteen eteen, heitin kapulan, joka meni esteen taakse melko kauas ja vinoon. Aron lähti hyvin, etsi kai vähän sitä kapulaa ja kun löysi, näytti Hanna meille merkin, jonka kohdalla vielä rääkäisin kiipee, ettei Aronille tulisi mieleen, että kierretään. Hyvin tuli ja palkka, kun istui kapula suussa edessäni. Tää oli hyvä.

Lopuksi eteenmeno, jossa Aron istui ja katseli kun vein pallon kentän takalaitaan. Sitten seuraa ja pysähdys perusasentoon, heti kun otti siinä katsekontaktin sai luvan lähteä eteen. Ja hyvin lähti. Vähänkös olen tohkeissani, mehän tehdään ihan pk-koirien juttuja.

Kenttäosuuden jälkeen esineruutuun. Siinä ruutumme oli noin 50 syvä ja ehkä 30 leveä. Maasto oli tosi helppoa ja tasaista ja treenatessa meidän ruutu tuntui koirien mielestä vähän liian pieneltä, sillä ainakin Aron kävi pitkällä takana ruutun ulkopuolellakin.
Aron kävi ruudussa toisena Ennin jälkeen. Teimme ilmoittautumisen tuomarille ja sitten sain luvan lähettää ruutuun. Ruudussa oli neljä Hannan esinettä, kaikki takana. Ensimmäisellä pistolla tuli heti esine, toinenkin esine tuli melko äkkiä. Kolmatta esinettä piti sitten pari kertaa lähettää, mutta Aron ei onneksi lannistunut ja lopulta löysi kolmannen. Tämän kakkosesineen jälkeen se juuri laukkaili kaukana ruudun takana. Mutta esineruutukin tuntui hyvältä. Kiitos Hanna ja Maija kivasta 2 tunnin tapaamisesta :-)

Päivä on tuonut myös mukanaan kivoja uutisia, olemme tulleet valituksi Tamskin tokon valmennusryhmään. Sinne valittiin kaikkiaan 8 koirakkoa, joiden taso on voi-evl ja ryhmä kokoontuu kerran viikossa treenaten tokoa. Ja meidät otettiin mukaan, suuri kunnia.

Pekan jälkipäivä

Tänään oli sitten kauan odotettu Pekan saapuminen Koivumäkeen. Kaikkiaan 7 koirakkoa treenaisi ja hyvin erilaisia koiria. Paljon tuli uutta ja vanhaa.
Uutta minulle oli oman ajatukseni muutos, olin aikaisemmin ajatellut, että jäljestäminen on koiran tulkitsemista, että tulkitaan onko se jäljellä vai jäljen ulkopuolella. Tähän rasti päälle. Jäljestäminen on sitä, ettei häiritse koiran työskentelyä ja kerää ne kepit taskuun. Jäljestäminen on liinan oikomista. Omia tulkintoja on ihan turha tehdä, oma osani on sitä koiran perässä kävelyä ja siinä roolini on vain sitä, etten jarruta enkä häiritse koiran työskentelyä. Pekka puhui pitkään siitä, että kaikessa koiran kanssa toimimisessa ihminen päättää ja aloittaa toiminnat esim vertaus siihen, että koira menee autoon, siinä ihminen on se joka avaa oven ja kehoittaa koiraansa. Ja tämä asetelma on kaikessa muussa koiran elämässä paitsi jäljellä, siellä koiran pitää olla se johtaja.
Nuorille/ aloitteleville koirille tehtiin spontaanijälkiä ja näitä tulen tekemään varmasti kurssilaistenikin kanssa. Siinä kokemattomalle koiralle tehdään esim. 200 m suora metsään ilman makupaloja ja koiran annetaan seurata jälkeä tai olla seuraamatta. Kaikki tämän päivän koirakot kiinnostuivat tälläisestä ja jäljen päässä odotti ruokakuppi. Hiukan erilainen tapa aloittaa kuin esim, makupaloin varusteltu jälki, mutta näin hyviä oivalluksen ja oppimisen tilanteita.

Sitten Aronin suoritukseen. Pohjustukseksi sanottakoon, että perjantaina kävin tunnin metsälenkillä aamusella koirien juostessa vapaana metsässä. Aron porhaltaa näissä aina täysillä eteenpäin. Sitten pe-ilta täysillä ympäri mökkiä, välillä frispiin perässä tai sitten minä juoksutin niitä. Lauantaina koirat juoksi lisää vapaana. Lisäksi käytiin pienellä lenkillä, jossa Aron näki jonkun hirven ja ampui perään synkkään ja sakeaan metsään, oli hukassa varmaan joku 10 ja tuli kieli vyön alla takaisin. Sitten kävelyteltiin ja jäähdyteltiin ainakin tunnin verran tuon juoksun jälkeen. Joten kun eilen tultiin kotiin, nukkui Aron koko illan tähän aamuun asti ja ajattelin, että ei huolta hyvin jaksetaan. Jäljellä Aron kuitenkin väsyi loppua kohti. Viimeinen keppi jäi ilmaisematta, se kulki vaan yli. Sitä edeltävät 4 keppiä se nosti kyllä, mutta jokainen ilmaisu oli toinen toistaan vaisumpu, esim, neloskepillä se vain nosti kepin eikä tullut lainkaan luokseni sen kanssa. Jälki sujui kyllä hyvällä tempolla ja eteenpäin mentiin koko ajan. Yhdessä kohtaa tuli sählinkiä, sillä jäljellä oli kulma, josta meni suora hakkuuaukealle, juuri siinä kulmassa liina jäi jotenkin kiinni yhden nykäyksen verran, mutta tässä nykäyksessä Aron välittömästi menetti sen jäljestyksen, teki siinä kulmassa jotakin kahdeksikkoa, kunnes pääsi jatkamaan sinne hakkuuaukealla, mistä se ilmaisi kepin. Tämän kuulin vasta jälkeenpäin, että liina selkeästi nykäisi. En tiennyt Aronin olevan näin herkkä. Joskus jäljet on niin kamalissa ryteiköissä, että olen itse kaatunut tai olen joutunut sanomaan koiralle, että seis ja odota, en pääse täältä. Nämä ei tähän asti ole mielestäni häirinneet koiran työskentelyä. Nyt ohjeeksi tuli, että oma hommani on vain tuijottaa sitä liinaa ja olla häiritsemättä perässä. Huolehtia vain siitä omasta sujuvasta kulkemisesta ja antaa koiran jäljestää. Siinä tilanteessa ei ehdi tarkkailla koiraa, kun pitää tarkkailla liinaa.
No janahan oli meillä kysy siitä-listalla. Janalle sain ohjeen, ettei minun tarvitse treeneissä tietää, mihin suuntaa pitäisi mennä, on parempi, että kuljen koiran perässä vaikka takajäljen loppuun kuin otan johtajan aseman ja pyydän koiraa kääntymään tai kerron sille, että ollaan takajäljellä. Koiralla pitää olla se johtajan asema. Nyt janalla Aron lähti pliisusti ja noin 10 m siinä kuljettuaan se lähti vasemmalle, mutta minulle kerrottiin, että takaisin janalle. Koska oltiin niin janan alussa, tein uuden aloituksen ja nyt Aron eteni suoraan ja poimi sen oikean jäljen lähtien oikeaan suuntaan. Ja meni varmasti. Tuntui hyvältä ja siltä, että nyt me voidaan näyttää Pekalle, että me osataan tää loppu-osuus. No jäljen lopussa viimeinen keppi jäi nostamatta ja juhlat pitämättä. Lili jäljen tekijä huuteli, että täällä olisi se viimeinen keppi, mutta koska koira oli siitä jo yli mennyt ja oli polulla mistä aloitettiinkin, olisi ollut tyhmää viedä koira kepille ja pitää jotkut loppujuhlat siinä. Joten ei voi mitään. Pekka sanoi, että jäljesty vaatii koiralta kuntoa ja puhui koiran juoksuttamisesta ja lenkkeilystä. No olihan meillä takana pari aktiivista vuorokautta, joten ehkä ne siellä painoivat Aronin takissa. Edellinen keskiviikon jälki oli kepin ilmaisuiltaan ja vauhdiltaan paljon parempia.

Mutta mitä tästä opittiin. Koiran motivaatiota pitää kasvattaa pitkillä ja haastavilla jäljillä. Jos koira tietää jo jäljen alkaessa, että nyt on pitkä ja kivinen tie sinne loppuun, suhtautuu koirakin siihen sillä asenteella, että nyt jos meinaa selvitä, on työtä tehtävä huolella ja kunnolla. Koiralla pitää olla hyvä kunto ja se on hyvä myös opettaa juomaan siellä keppien palkkausten yhteydessä. Hyvä vauhti ja kaahottavankin oloinen vauhti on vain merkki hyvästä motivaatiosta. Ei ole huono asia, että koira ampuu janalla tai ohjaaja joutuu juoksemaan koiran perässä jäljellä. Se vain kertoo hyvästä motivaatiosta. Ja vaikka keskiviikon jäljen jälkeen tuli tunne, että nyt me osataan keppien ilmaisu ja jäljestys, on meidän silti hyvä ajaa jälkiä eikä vain keskittyä janoihin. Vaikka koira osaa, se kasvattaa vain lisää sen kokemusta jälkiin. Ei siis syytä jäädä mitenkään paistattelemaan, että hyvin menisi vaan haastetta ja vaativuutta vaan peliin.

Kiitos kuitenkin Pekalle, on se vaan viisas. Kivaa oli myös kaikki päivässä mukana olleet koirakot, toisten tekemisiä seuraamalla oppii vaan niin paljon. Ja Koivumäki osoittautui loistavaksi paikaksi tälläisiin päiviin, joten eikun uutta koulutuspäivää suunnitteille.