maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeiset treenit

Meillä oli mitä ihanin joulu. Vietettiin sitä perheen ja appivanhempien kanssa Vammalan mökillä. En muista koska minulla olisi ollut niin kiireetöntä, sillä olen ekspertti aikataulujen kanssa, aina ehtii vaikka mitä kun pitää kiirettä. Ja miten siitä nauttikaan, kun ei ollut kiire minnekään. Syötiin, lapset sai lahjansa, saunottiin ja oltiin. Koirien kanssa kävin tekemässä ihania lenkkejä ja erityisesti Aron nautti siitä. Elvis haukkuu jaloissani ja pyörii ympyrää, Aron tekee isoa kaarta pellolla ja sen laidoilla. No elämän iloa kummallakin. Me ei myöskään treenattu yhtään mitään. Itseasiassa meni tosi monta päivää ilman yhtäkään koiratreeniä, mutta monipuolisesti me ollaan kyllä lenkkeilty. Jopa vetohiihtoa kävin testaamassa eilen. Iltamyöhällä lumisateessa kelpasi viilettää Aronin kanssa pitkin metsäisiä teitä, jotka oli aurattu sekä pitkin peltoa, jossa oli ravihevosille aurattu baana. Hyvä lumisade huolehti, että pohja oli pehmeä juosta ja suksi luisti. Ristinsielua ei tullut vastaan. Yritetään päästä tällä viikolla Peltolammin ladulle ihan koirahiihtovuorolle.

Viime päivinä olen käynyt tekemässä Aronin kanssa pikkutreenejä mm. päiväkodin pihassa ( siellä on hyviä kohteita, joiden ympäri voi kierrättää tai agilityesteen näköisiä aitoja, joiden kanssa on treenattu takaakiertoja ). Koulunpihassa taasen treenattiin luoksetuloja, suoria luoksetuloja sekä stoppien kanssa. Tärkeintä näissä oli hyvä vauhti ja lujaa Aron tuli, merkkien kanssa treenatessa vaihti laskee, nyt ei siis ollut merkkejä.

Mutta tänään, vihdoinkin oikeat treenit. Varattiin Miinun kanssa peräkkäiset tunnit sdp:ltä, agility oli punainen lanka ja paljon oli erilaisia juttuja, mitä pitää treenata. Kahden koiran kanssa vuoroteltiin ja Aron taisi tehdä peräti neljä kierrosta.

Ekalla kierroksella focusoitiin. Meillä oli kolmen esteen hyppysuora ennen putkea ja putkesta tullessa toinen kolmen esteen suora. Pituus laitettiin viimeiseksi esteeksi, että koira saa kunnolla venyttää itseään loppua kohti. Aron selviytyi näistä harjoituksista oikein hyvin ja focusoitu eteenpäin. Itse yritin muistaa liikkua koko ajan, mutta ei vielä juosta.

Kakkoskierroksella focusointi jatkui, tehtiin vaan nyt tätä hyppysarjaa toisesta suunnasta ja vaihdettiin vähän toisia esteitä. Sarja alkoi muurilts, sitten rengas, tämän jälkeen kaksi hyppyä ja putkeen. Putkesta ulos tullessa oli helpoksi havaittu loppu; hyppy,hyppy ja pituus. Kaksi ensimmäistä  estettä osoittautuivat haasteelliseksi, sillä muurin palat lensi ainakin kaksi kertaa ja rengas hajosi kerran. Mietittiin yhdessä, että mikä tässä on vaikeaa ja todettiin, että olen muurin kohdalla ottamassa vastaan ja liikun vasta perään, kun Aron pääsee renkaan puhtaasti läpi. Ilmeisesti se häiritsi esteeseen keskittymistä, kun lähdin liikkumaan samaan aikaan. Kun Aron selvisi kahdesta ekasta esteestä, oli loppu helppoa ja vaivatonta. Lopulta saatiin koko rimpsu onnistumaan ja tauon paikka oli tässäkin.

Tässä kohtaa alkoi ärsyttämään yksi juttu; Aron silppuaa ja rikkoo lelunsa. On nykyään lelu per treeni. Kaikista palloista on narut poikki,  Eestin lammas on puhkottu, tänään fleece-narulelu meni pieniksi paloiksi. Eikä se saa edes leikkiä niillä kuin pienen hetken, siltikin. Onko olemassa bordercollien kestäviä leluja?

Kolmoskierroksella treenattiin keppiensisäänmenoa, vähän vinottaisesta kulmasta ja täydestä vauhdista. Laitoin kaksi hyppyä kaarevalle uralle ja siitä käskytin kepeille ilman, että olin itse siellä keppien sisäänmenolla sähläämässä. Koira sai ikäänkuin irrota suorittamaan itsenäisesti kepit. Onnistumista keppien sisäänmenoon tuettiin yhdellä verkonpalalla, kepeille sisäänmeno on tuottanut viime aikoina helposti virheitä. No tänään kepeille sisäänmeno onnistui aina, pisteet siitä. Sen sijaan
rima saattoi tippua niillä kahdella edeltävällä hypyllä tai koira saattoi lopettaa pujottelun just ennen viimeistä väliä. Miinulla oli palkka keppien päässä ja lopulta saatiin niin pujottelu kuin kahden hypyn hyppääminenkin onnistumaan. Lopulta otettiin vielä se verkonpala pois ja onnistui. Taas siis hyvillä fiiliksillä palkattu koira autoon lepäämään. Huomasin kuitenkin, että tälläkin esteellä, pujottelulla siis  koira on aika kiinni minussa. Sen kehittämiskohde tulee olemaan entistä enemmän itsenäisten estesuoritusten parissa, sillä nyt se luopui siitä pujottelusta ennen loppua sen vuoksi, että oma linjani erkaantui kauemmaksi esteestä.



Neloskierros jäljellä ja nyt treenattiin kolmen hypyn kanssa serpenttiiniä. Koska meillä oli jo paljon treeniä takana, päätiin, että tehdään nyt onnistumisia helposti ja näin ollen esteet mentiin vuorotellen edestä ja sitten takaa. Meille ihan älyvaikeaa on se, että kaikki linjalla olevat hypyt tehdään takaa. Nyt koira siis putkeen ja sieltä hyvää vauhtia ja kolme hyppyä niin, että juoksen ja ohjaan, pitää olla koko ajan vähän koiran edellä, että onnistuu. Ihan ensimmäinen kerta ei onnistunut, mutta sitten alkoi sujua. Hei me osataan tää! Ei olla kun treenattu tätä miljoona kertaa. Yhä meinaan jäädä ihailemaan koiraa ja Miinu huusi, että juokse jo. Ja mä päätin juosta ja koira teki virheetöntä hyppyä mun perässä. Vähänkös hienoo, rimat oli vielä ihan maksikorkeuksilla eikä madallettuina.

Ihan loppuun tehtiin vielä puomia ja Miinu oli heittämässä palkkaa. Tarkoitus minulla oli jäädä koiran taakse ja vahvistaa vaan sitä, että koira menee kontaktille itse, vaikka minä tulisinkin vähän jäljessä. Aron tulee hyvää vauhtia niissä tilanteissa, joissa juoksen kontaktin ohi eteenpäin.

Tehtiin jokunen toisto, missä huomattiin, että Aron hidastaa vauhtiaa loppua kohti, tavoite olisi toisinpäin. Nyt jätettiin lelu maahan näkyviin ja vapautus lelulle, heti kun on kontaktilla. Vaikka pelkään näkyvän lelun hidastavan vauhtia entisestään, kävi nyt toisinpäin, Aron jopa kerran varasti sille lelulle siitä kontaktilta. Muistuttettiin kerran, että vasta vapaa-sanasta saa mennä ja nyt alkoi pelittään. Kiihdytti, ei katsonut minua lainkaan, mennä paineli kontaktille niin että tämähti ja tästä heti vapaa leluun kiinni. Superhyvä oli viimeinen suoritus!

Ja näillä meiningeillä oltiin saatu kaksi tuntia kulumaan kuin siivillä. Lähdettiin vielä Birgitan polulle loppulenkeille. Pojat juoksi pehmeässä hangessa Bertan kanssa, tehokasta liikuntaa.
Täällä meillä ei voi viedä koiria lainkaan ulos enää klo 17 jälkeen, meininki on kuin jossain talvisodassa...kiitos Miinulle tehokkaasta koirien väsytysaamupäivästä!

Näin vuoden viimeisenä päivänä on myös kiva miettiä ensi vuoden tavoitteita. Ykkösjuttu meille Aronin kanssa on ehdottomasti kolmosluokan jälkikokeiden korkkaaminen. Tavoittelemme pk-bortsumestaruuksia, jotka järjestetään kesäkuun alussa Helsingissä. Sinne! Myös kotinurkilla olisi kiva käydä jälkikokeessa ja syksyllä osallistua esim jäljen piirinmestaruuksiin. Eli siinä on tavoitetta kerrakseen. Mehän ollaan Miinun kanssa sovittu, että ensi vuonna osallistutaan kaikki bc-mestaruuskisoihin ja agility-sellaiset järkätään täällä meillä huhtikuussa, joten agilityn ykkösluokan nollat on meidän seuraava tavoite. Toivottavasti tokon bc-mestikset ei ole ihan äkkiä, sillä se seuruu, voi yök. Tokoa pidetään kuitenkin ohjelmistossa ja tarkoitus on harjoitella evl- kokeissa ensi vuonna sitä mielentilan hallintaa. Siksi me ei nyt unohdeta tunnareita eikä kaukoja.

Elviksen kanssa ei ole niinkään suuria harrastustavoitteita, mutta toivomme onnellisia hetkiä yhdessä.  Yritän pitää sen turkkia hyvässä kunnossa, sillä pitkäturkkinen ja hoidettu partis on vaan silmälle iloksi. Ja terveyttä toivon meille kaikille.

Tulipas tästä nyt pitkä postaus, mutta Hyvää Uutta Vuotta sinulle joka jaksoit lukea tänne loppuun saakka. Toivon meille kaikille onnellisia hetkiä ja menestystä, lajissa kuin lajissa, koiraharrastuksissa.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kanalassa

Jee, tänään aamusta aikaisin tien päälle kohti Kana-areenaa.Petra lähti mukaan, koska Nellikin tulee. Nelli on Annan japaninpystykorva ja Petralla kova koirakuume, haaveilee schipperkestä tai japaninpystykorvasta. Aihe on sinänsä vaikea, sillä kaksi koiraa on minulle ihan riittävä huollettavien määrä. Vaikka koira olisikin Petran, tietää se aina yhtä huollettavaa lisää, koska 10-vuotias on kuitenkin kovin nuori täyteen vastuuteen. Toisaalta, hyvä harrastushan koiran kanssa touhuaminen on. Joten mietitään tässä vielä.

Aronin treenit pitivät sisällään tänään sekä tokoa että agia.

Aloitettiin tokon temppuradalla. Olin suunnitellut varmojen ja helppojen liikkeiden rikkomista ja suunnitelma oli lähettää merkin kautta ruutuun, ruudussa tehdä pari kaukokäskyä, sitten liike jatkuu normiin tapaan, sivulle kutsutusta kohdasta sitten liikkeestä maahanmeno ja siitä luoksetulo, lopuksi vielä lähetys merkille ja palkkaus. Virittelynä tein ensin pari kaukokäskyä ja sitten temppuradalle.

Toteutus ei oikein onnistunut, Aron teki kaiken kuten käskin, mutta ääntelyä liittyi vähän joka väliin, sen sijaan että se olisi keskittynyt entistä tarkemmin, tulikin ääntelyä, jossa koira olisi sanonut, että mitä, tämäkinkö tähän väliin. Anna sanoi, ettei näyttänyt hyvältä, ennemmin epävarmalta, vaikka menikin ruutuun, teki kaukaa kaukoja, tuli sivulle. Joten pitää miettiä näitä nyt vielä.

Sitten tehtiin kokeenomainen tunnari. Pitkästä aikaa, edellinen tunnari on tehty elokuussa kokeessa. Kokeenomainen tunnari, kapulat rivissä. Aron meni reippaalla ravilla kapuloille, haisteli, kerran kolautti hampaansa johonkin kapulaan, kuului siis sellainen ääni, mutta ei nostanut sitä, vaan nosti vierestä kapulan, joka oli oma. Jee!

Tämän jälkeen treenattiin vielä liikkurin käskytystä perusasennossa. Koska viime treenissä ne liikkurin äänet nostavat virettä, päätin, että tänään ollaan vaan paikallaan ja jos koira on ääneti sekä pitää kontaktin, se vapautetaan palkkakipolle. Aron olikin näissä tänään ihan huikean hyvä, sillä se keskittyi, oli ääneti ja saatiin paljon onnistumisia nyt tässä. Tehtiin useampi lyhyt setti ja hyvin kesti Annan kovaäänisen kuulutuksen, että liike alkaa, liikkeelle mars. Näitä vahvistamalla ehkä päästään joskus liikkumaankin.

Kakkoskierros aloitettiin siis tällä perusasentotreenillä ja tehtiin siihen vielä toinen tunnari päälle. Nyt kapulat oli ympyrällä ja Aron teki tosi hyvin, haisteli kapulat läpi ja toi oman. Työskenteli niin hyvin, että tuli kyllä hyvä mieli. Keskityin myös palkkaamaan niin, että kehun ja liikun ja vasta viiveellä sai nakin palasen palkaksi. Luulen, että yksi paha virhe meillä on ollut se, että Aron ikään kuin vaatii sitä palkkaa välittömästi ja kun ei sitä saa, tulee sellainen turmauma piip.

Nellin seurana otettiin lyhyt paikka istuminen kahteen kertaan ja voi miten hyvä asenne Aronilla on näissä. Se istuu kuin patsas eikä taatusti mene makuulle eikä ääntele. Ehkä siis ainoa asia tässä elämässä mitä olen osannut oikein koiralleni kouluttaa. Kiva, että on edes yksi!

Agi-osuudessa tehtiin este-sarja-focusointia. Nyt ensimmäisellä suoralla oli hyppy, hyppy, muuri, hyppy ja putki. Putken jälkeen toisella suoralla oli kaksi hyppyä ja pituus. Eka suora meni tosi hyvin ja palkattiin siihen. Kun otettiin koko rimpsu, piti vähän ennen pituutta vilkaista minua, että tulenko sieltä. Pyrin kävelemään itse koko ajan, mutta hyppysuoralle lähdettiin yhdellä käskyllä. Suoritus parantui kerta kerralta ja lopulta saatiin täysi focus eteenpäin, jes! Tähän kohtaan pidettiin tauko.

Video ensimmäinen suora

Video, missä lopun focus ei vielä riittävä

Video missä onnistuu

Tauon jälkeen samaa harjoitusta toiseen suuntaan. En tiedä alkoiko Aron jo väsyä tässä kohtaa, sillä ainakin kaksi aloitusta sillä meni totaalisesti pieleen. Se ei ikään kuin keskity siihen ekaan hyppyyn
ja roiskaisee riman ihan törkeästi. Saatiin alut kuitenkin sujumaan, mutta huomasin, että jos lähdin vahingossa juoksemaan tässä estesuoritusten rinnalla, häiritsi se heti koiran hyppyä. Yritin siis muistaa, että tässä vaiheessa viekä kävelen, en juokse.

Lopuksi tekniikkatreeniä, estekorkeudet koiran säästämiseksi noin 40cm ja minä yritin taas kerran tätä kolmeen hyppyesteen serpentiiniä, missä koira kiertää esteet takaa. Kuten aiemminkin, päästään ne kaksi ja kolmannella olen jo myöhässä. Otettiin putkesta vauhtia ja uudestaan ja uudestaan. Ehkä jonain päivänä....
Huh, kyllä me tosi kaukana ollaan kummassakin lajissa kilpailutasosta, mutta onneksi treenattavaa riittää ja näin ollen kivaa yhdessä oloa. Ja kyllä hallitreenaaminen on vaan luksusta, ulkona puhalsi törkeä tuuli ja me treenattiin sekä kahviteltiin Annan ja Petrsn kanssa lämpimässä hallissa, parhautta!

torstai 13. joulukuuta 2012

Viikon kohokohtia

Näin joulukuussa on sosiaalinen elämä on vilkkaimmillaan, on pikkujoulua, itsenäisyyspäivää ja jopa pikkujouluristeilylläkin kävin. Koirat yrittää olla juhlinnassa mukana, mutta suurinta juhlaa niille on luultavasti viilettää lumisessa metsässä. Nyt kun on lumi maassa, näkee metsässä/ pelloilla liikkua myöhälläkin.

Aronin viime viikon kohokohta oli peurajahti, kuljettiin pellonlaitaa, koirat juoksivat luonnollisesti vapaina. Kumpikin suhautti ensin sellaiseen pusikkoon ja ensimmäinen mikä sieltä pusikosta tuli ulos olikin iso peura. Vaikutti pulskalta ja laiskalta, sillä olin jotenkin kuvitellut peurojen olevan ääntä nopeampia. Sen sijaan Aron oli. Peura pomppi eteenpäin ja Aron saavutti suoraviivaisesti sitä kiinni. Pellon reunaan sain kovalla karjunnalla Aronin pysähtymään ja peura jatkoi matkaansa metsään. Loppulenkin kumpikin koira menivät kyllä hännät kippuralla, sillä peurojen hajua oli ilmassa ja jännää oli.

Tiistaina oli mun kohokohta, sillä alueellinen agin valkkuryhmä treenaa kerran kuussa ja nyt oli jouluisen treenin vuoro. Jari Suomalainen meitä koutsaa ja tekis mieli hehkuttaa, että I love Jari Suomalainen. Jari oli katsonut meidän viimeisimmän hyppy/focusointi-videon ja tämän pohjalta saatiin seuraavaksi kuuksi taas treeniohjeita; tehdään samanlaisia hyppysuoria, mutta nyt kasvatetaan mun liikkumista. Eli seuraavissa treeneissä kävelen kaiken aikaa. Kuukauden päästä samaa hölkäten. Eli kaiken tarkoitus on totuttaa Aronia työskentelemään mun liikkuessa.

Itse treeneissä oli 23 esteen rata, mutta Jari tiesi meidän kehitettävät kohdat ja sanoi, että helpotetaan Aronin treeniä ja aloitimme radan esteeltä 5. Miten viisasta! 5 este oli hyppy,jolle koira heitettiin, sitten leijeröitiin koira kaumpana olevaan putkeen ja juostiin miljoonaa tekemään persjättöä pituudelle. Pituuden jälkeen oli kolmen hypyn serpenttiinitreeniä ja tiesin etukäteen, että ne on meille niin kamalan vaikeita. Mutta menikin yllättävän hyvin, ihan jopa kerran onnistui rimoja tiputtamatta tämä koko homma eli 5 estettä peräkkäin täydessä vauhdissa.

Sitten jatkettiin rataa kepeillä, sieltä hypyn kautta pimeän kulman putkeen. Putkestä ulostullessa oli taas nämä kolme serpeetinihyppyä, nyt niin, että aina kierrettiin takaa. Saatiin onnistumisia, jos tehtävänäni oli vain nämä kaksi hyppyä suoritettavan takaa, jos oli kolme, aloin hosua loppua kohti.  eli tyydyttiin siihen, että putkesta koira takaakiertoon ja vielä seuraava este takaa ja palkkaus.

Uusintatoistolla meillä alkoi rimat tippuun, johtuen ehkä siitä, että me kumpikin Aronin kanssa tsempattiin ja keskityttiin ihan satasella, kun homma näin sujui, menetin ehkä terävintä tsemppiäni ja koirakin alkoi väsyä. Viisaana Jari huomasi tämän ja treenattiin vielä pelkkää puomia treenin loppuun.

 Puomiharjoituksessa Jarilla oli Aronin lelu ja seisoi siellä puomin päässä vähän sivussa. Tälläinen asetelma siksi, että kuollut lelu puomin päässä saa Aronin hidastamaan. Puomi-treenissä tavoite oli saada koira focusoitumaan täysillä kohti kontaktia riippimatta taas minusta, heti kun koira oli on-off tilassa sanoin vapaa ja Jari heitti lelun Aronille. Jatkossa lelu tulee apuohjaajalta, mutta satunnaisesti myös minulta, jolloin suoritus ei olisi vain kohti apuohjaajaa pyrkimistä.

Olipas antoisaa ja turvallista, kun Jari tiesi/ näki niin hyvin, mistä me selvitään ja mistä ei.

Tänään ajelin tokoilemaan Pirjon kanssa, nähtiin Hakametsän hallilla, siellä on isot parkkipaikat ja auraus oli käynnissä. Aurauksen jälkeen maan pinta vaikutti kyllä liukkaalta, hui.

Aron teki ensimmäisellä kierroksella vähän vauhtia alle. Merkin kautta ruutuun meni hyvin, joskin vauhtia oli ja se liukas pohja, liukkuaden vuoksi koira ajautui lähes ruudusta ulos ihan takarajalle, mutta palkkasin, koska meni niin hyvin. Sitten Pirjon käskytyksillä ruutu-liike, sieltä koira seuraamaan ja siitä hyvästä seuraamiskohdasta lähetin koiran eteenmenoon, keppi oli kentän laidassa valmiina. Hyvin meni kaikissa kohdissa ja nyt ruudun paikkakin oli keskellä, kun koira itse vähän jarrutti ennen käskyä, laukaten kuitenkin siis kunnolla ruutuun.

Tämän jälkeen tehtiin meidän perusasento ja seuraamistreeniä, missä Pirjo häiritsi seuraamista epämääräisellä ääntelyllä ja kahinalla. Perusasennot tuomarin edessä sujuivat myös hyvin, piip tuli siinä vaiheessa kunalan puhumaan meidän molempien nimiä. Joten onnistumisen vuoksi otettiin tuomarin luokse menoja, joissa olen vaan hiljaa ja vapautsn koiran namikipolle.

Kakkoskierroksella ajattelin, että lisätään Pirjon häiriköintiä sellaiseksi, että Pirjo huutelee jotakin käskyjä. No Pirjo huuteli istu ja Aron parka istui jokaikisestä Pirjon käskystä. Tässä kohtaa seuraaminen hajosi atomeiksi ja tilalle tuli kaikki mahdollinen seuraamiseen liittyvä toiminta, mitä en haluaisi. Joten lopulta koira meni autoon, koska en yksinkertaisesti tiennyt mitä tehdä ettei homma pahenisi.

Ajelin kotiin niin harmistuneena ja suruisena. Heti kun ympäristöstä tuli sana käsky tai tms. oli se Aronille yksinkertaisesti vaan liikaa. Pakko hyväskyä tämä, vihata hetki itseä, miten olen ihan itse tämän sille kouluttanut. Aron kestää vaikka mitä kuhinaa ympärillä, mutta koemainen käskytys, ei onnistu.

Samalla reissulla pysähdyin Prismaan kaupoille, taskussa oli vielä paljon nameja, joten takaisin ongelmaan. Nyt seurauttelin koiraa teemalla ympäristössä on kaikenlaista häiriötä, mutta ei koemaista. En antanut mitään käskyjä, kuljin vain. Aron oli ilman hihnaa ja aina kun seurasi/ otti kontaktia hyvin, sanoinjes ja heitin namin taaksemme maahan. Näin lumella se on helppoa, kun koira löytää namin pian ja sen syötyään tuli tarjoamaan uutta kontaktia. Kävelin Aronin kanssa autojen välistä, ihmisiä meni ja tuli, autoja meni ja tuli, yhdet pikkukoirat, jotka räkyttivät autossa ja pomppivat vasten ikkunaa oli aluksi vähän paha, mutta hetken päästä mentiin tämän autonkin ohi hienossa kontaktissa. Aron oli ihan älyttömän hyvä ja keräsimme myöskin katseita, heh. Viikon kohokohta siis tämäkin.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Focusointi onnistuu

Jee, kyllä harjoittelemisesta on vaan apua.

 Tänään olin Katrin kanssa aamutuimaan sdp:llä. Pakkasta on siinä 16- asteen kieppeillä, mutta meitä se ei onneksi haitannut. Verryttelyt tehtiin ei hihnalenkkeillen vaan Aron, Tao ja Benson juoksivat vapaana. Aron on vaan eiryisen kiinnostunut Bensonista, joten Tao oli sille vähän kuin ilmaa.

Jatkoimme harjoituksissa hyppysuorilla, joissa mun osuus on pieni ja suoran päässä on apuohjaajalla palkka. Ensimmäisellä kierroksella Aron hyppäsi suoran hyppy-muuri-hyppy-hyppy 4 kertaa puhtaasti. Itse kuljin 2 kertaa samalla puolella ja sitten puolen vaihto. Aron teki hypyt puhtaasti ja keskittyi menemään eteenpäin, ei katsellut taakseen.

Kakkoskierroksella tehtiin toinen hyppysuora, jossa hyppy-rengas-hyppy-hyppy, tässäkin eteni hyvin eteenpäin, yksikään rima ei. Sitten laitettiin putki väliin ja yhdistettiin molemmat suorat, kerran roiskautti renkaan ja hypättiin kerran rengas pelkästään ja tästä vain suullinen kehu. Päivän viimeisestä suorituksesta on videonkin. Siinä Aron tekee ihan pienen silmäkulmien vilkaisun renkaan jälkeen, mutta tekee parhaansa mukaan hyviä hyppyjä. Kaikkiaan yritin olla häiritsemättä koiraa, jatkossa harjoitusta vaikeutetaan lisäämällä mun täysillä pinkova hahmo tuohon mukaan.

Aron hyppää

Olinpas tyytyväinen! Kiitos Katrille treeniseurasta ja monista ajatusten vaihdoista, koskien niin koiria kuin hoitotyötä :-)

perjantai 30. marraskuuta 2012

Focusta esteisiin

Tasan yksi päivä tällä viikolla vapaata ja sehän pitää heti hyödyntää treeneihin, joten tänään klo 8.30 olin verryttelemässä treenihallilla. Treffailtiin Anu Puskan kanssa ja Anu oli suunnitellut meille yhden simppelin harjoituksen, kaksi suoraa putkea ja 4 hyppyä. Koira odotti ykkösesteen takana ja minä koiraani kakkosesteen takana, kakkoselle merkkaus ja heitto (pakkovalssi) ja tämän jälkeen koira sai mennä seuraavan hypyn ja putken kautta eteenpäin. Näin ollen putken jälkeiset esteet ohjasin takaapäin. Putken jälkeen pari hyppyä ja toinen putki, Anu oli palkan kanssa odottamassa putken päässä harjoitusta ja saatiin kerta kerralta paremman näköistä jälkeä, missä koira ei enää vilkuillut taakseen tulenko minä, vaan sai suullista käskyä mennä vaan eteenpäin. Rima saattoi helposti tippua kakkosella, mutta testattiin, että jos teen merkkauksen vähän kauemmaksi esteestä, tulee Aronille enemmän tilaa hypätä ja tämän idean jälkeen se hyppäsikin ihan puhtaasti. Pääpaino oli tässä harjoituksessa se rohkea irtoaminen eteenpäin. Aron meni hyvin. Onnistui lopulta rimoja tiputtamatta ja hyvässä vauhdissa eteenpäin mennen.

Kakkoskierroksella oli putkien välissä kolme hyppyä ripirinnan ja testailtiin, mikä ohjaus olisi paras, näillekin hypyille tultiin suorasta putkesta, missä luonnollisesti jään koirasta jälkeen. Aron meni hurjan taitavasti heti, kun sain oman liikkeeni sujuvammaksi ja ohjauksen pysymään koko ajan päällä. Eli aivan perusasioiden äärellä ollaan. Anulta tuli aina palkka ja Anun mielestä Aron focusoi itseään esteisiin nyt enemmän kuin minuun. Hyvä näin, sillä tätähän meidän pitää nyt kehittää. Tänään onnistuttiin myös palkkaamaan koiraa paljon, joten Aron oli silminnähden tyytyväinen näiden treenien jälkeen.

Loppuun pelkkää pujottelua, ettei vallan unohdu.

Treenien jälkeen käytiin vielä kivassa sammalmetsässä loppulenkeillä. Vähän oli Aronilla ja Tepolla alkulenkistä hännät kippurassa, kumpikin uroksia, mutta yhden ärinän jälkeen tilanne laukesi ja pojat juoksivat yhdessä niin hienosti. Tämän ärinän aiheutti kyllä Elvis, joka juoksee ja haukkuu, tilanne tasaantui, kun Elvis kulki hihnassa ja nuo bc-pojat rallatteli keskenään ääneti. Kiva, että Aron ja Teppo tulivat noin hyvin toimeen keskenään. Kiitos Anulle vielä kivasta aamupäivästä!

Keskittymistä

Kuluneella viikolla on on vain haaveiltu ihaniata metsälenkeistä, pimeä tulee niin kovin aikasin, että tyydymme ulkoilemaan hihnassa kotinurkilla. Siellä täällä aina valoakin on, joten joka päivä on tehty lenkin varrella hidasta seuraamista milloin missäkin. Olen saanut paljon tosi hyviä pätkiä, mutta ahnehdin myös ehkä liikaa, noin 12 hidasta askelta ja vanha käytös, eli pieni levoton piip tulee esiin. Yritinkin eilen pitää palkkausvälin tiheänä, että koiran mieli pysyy tasaisena.

Eilen lähdin myös lenkille reppuselässä, repussa ruutumerkit ja eteenmenokeppi. Etsittiin sellainen paikka, missä oli edes vähän katulamppujen valoa ja tilaa juoksuttaa koiraa, sellainen olikin yhden rivitaloyhtiön päässä. Katulampun alle 4 tötsän ruutu ja toisen katulampun alle noin 25 metriin yksi merkki. Ja pitkästä aikaa merkille lähetyksiä ja ruutuun menoja. Olipas kivaa! Ensimmäin ruudun Aron meni vähän banaanilla sisään, kun se selvästi yritti hahmottaa ruudun. Jatkossa se tiesi missä ruutu on ja juoksi suoraviivaisemmin sinne. Lopuksi teimme merkin kautta ruutuun, sinne seis ja maa, kutsuin sieltä sivulleni seuraamaan ja siitä lähetinkin eteen, missä pimeydessä meidän eteenmenokeppi oli vietynä. Aron yllättyi ehkä sekunnin verran eteen-käskystä, mutta lähti laukkaamaan eteenpäin, kepin kohdalla hihkuin jessiä ja heitin pallon palkaksi. Aronista oli ihan sairaan hienoa!

Joka päivä ollaan treenattu myös uutta temppua nimeltä tassu. Siinä pitää nostaa tassu -vihjeestä vasen takajalka ilmaan. Tempun opettaminen ei ollut ihan minuutin homma. Aronin kanssa on treenattu paljon takapäätehtäviä, mutta nyt vain yksi tassu. Yhden kerran sen molemmat takatassut kiipesi pitkin seinää, joka näytti kyllä hurjan hauskalta, mutta tätä ei nyt haluttu. Että sain jotenkin homman toimimaan, otin pienen purkin, minkä jätin koiran taakse. Rajasin koiran liikkumatilaa ja tätä kautta sain Aronin tarjoamaan käytöstä, missä se tarjosi yhden takatassun nostamista purkille. Koska naksautin heti siitä kun nosti tassua ilmaan, sain käytöksen esiin, missä se purkki oli lopulta sivuseikka, pääasia, että koira nosti vain sitä yhtä tassua ilmaan välittömästi edellisen naksunamin syötyään. Riittävän hyvä vahvistetiheys ja tassu ja naksu menivät  kilpaa vuorotellen. Röyh sanoi Aron tämän illan jälkeen. Seuraavana päivänä liitin käskyn Tassu tähän ja nyt yritän yleistää temppua, että tassu nousee missä vaan. Teimme tätä siis saadaksemme yhden keskittymistä lisäämään ja virettä laskemaan- työkaluksi.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Harjoituksia

Eilisen innoittamana harjoiteltiin tänään:

Sisällä keskittymistä vaativia temppuja, Aron treenasi liikkumatta-käskyä, siinä seistään paikallaan ja vasta kun seisoo paikallaan eikä häntäkään liiku, tulee naks. Piti tehdä tätä ihan eteisen peilien edessä, että näin selvästi hännän pysähtyvän.
Treenattiin myös pääkky-käskyä, missä Aron pistää päänsä maahan etutassujen väliin, siinä nyt tiukka kriteeri, että myös tässä ei saa mitenkään liikkue, ei edes häntä.
Muisteltiin myös tokon kaukokäskyjä.

Pirjo-apuohjaajan ja namien/namikipon kanssa harjoiteltiin Kyötikkälän kentällä seuraamista, jossa vapautus namikipolle ihan pienestäkin. Myös perusasennossa istumista häirittynä sekä seuraamisessa häiriöitä. Liian paha häiriö oli narupallon heittely, Aron alkoi kaivata sitä palloa. Tehtiin myös tuomarille ilmoittautumisia, joissa Aron oli ihan tosi hyvä istuessaan tuomarin edessä, se oli ihan hipi hiljaa ja keskittynyt. Wau!!! Palkka tuli näissä joka kerta tuomarilta ja ihan viimeisellä kerralla tuomari antoi sen pallon palkaksi ja lähdettiin sen kanssa kentältä pois.

Sitten seuraamista kaikkialla muualla kuin treenikentällä eli iltalenkillä treenattiinkin huolto-aseman pihassa. Treenikentät aiheuttaa Aronille tietyn mielikuvan mitä kuuluu siellä tehdä ja nyt Elinan vinkistä, me tehdään matalavireisiä seuraamispätkiä joka paikassa. Aron oli ihan huippu tässä iltamyöhän huolto-asematreenissä, heitin aina namin itsestäni poispäin kun koira oli hyvä. Näin sen piti namin jälkeen hakeutua uudestaan siihen seuraamispaikkaan. Tässä treenissä Aron oli lähes äänetön, kerran tuli piip. Ja harjoittelin sitä maailman vaikeinta eli vain hidasta seuraamista. Tämä on Aronille se maailman vaikein juttu, koska se vaatii keskittymistä. Ja jos koiran mielentila on liian korkea, se ei voi keskittyä. Ja jos Aron ei voi keskittyä, se seilaa ja vaihtaa paikkaa ja ääntelee. Mutta nyt sen vire ja asenne oli keskittyneet ja treeni meni superisti. Pieniä pätkiä ehkä 4 askelta hidasta seuraamist ja sitten vapautus. Näitä me tehdään nyt sitten joka päivä ja kaikkialla muualla kuin treenikentällä. Niin siistiä!

Aamulla oltiin myös esineruutuilemassa Pirjon ja Jakin kanssa. Tehtiin tuttuun rinteeseen,  täysikokoinen ruutu, mmutta tänään vietiin 5 esinettä Aronin kanssa, näistä vain 2 taakse ja kolme melko eteen. Takana oli pikkuiset esineet ja edessä vähän isommat. Aron oli superkiihkee ja motivoitunut. Se teki 4 täydellisen suoraa pistoa ja yhden ei niin täydellisen, mutta esineet nousi ja oltiin molemmat liekeissä :-)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Valoa kohti

Ehkä maailman ankein aamu oli tänään, sysi pimeää, vettä satoi ihan kunnolla ja koko maailma harmaa. Ei mitenkään surkeempaa voi enää olla. Surkeasta kelistä huolimatta ajelin koirieni kanssa jo ennen klo 9 kohti Eteläpuistoa, missä meillä oli tapaaminen. Ennen sitä tein vajaan tunnin hihnalenkin ja yritin piristyä kiipeämällä kohti Pyynikin näkötornia. Mitään ruuhkaa ei sunnuntai-aamuna ollut siellä nurkilla.

Sitten siihen tapaamiseen, treffattiin nimittäin Elina Kuokkanen, bc Pixin ja Nokin omistaja ja Outin kaveri. Outi oli jo pitkään kertonut, miten paljon Elina oli työstänyt Pixin kanssa ääntely-asioita ja Outi kertoi, että Elinalla voisi olla meille jotakin annettavaa. Ja todellakin oli!

Ensimmäinen mistä juteltiin, oli meidän tulevaisuuden tavoitteet, Aron on ollut nyt syksyn tokotauolla, sillä ajatuksissani olin jo luovuttanut tokon suhteen. Vaikkakin elokuussa päästiin tva-tavoitteeseen, oli se tietysti hienoa, mutta todellisuudessa tiedän evl-seuraamisen olevan ihan mahdoton tehtävä meille ja ylipäätään ääntelyn hallitsemisen. Kun on kerran tai kaksi esittänyt aivan alaarvoista ja ääntelyn kera olevaa seuraamista, ei siihen ihan ehdoin tahdoin halua mennä uudestaan. Silti mulla on ihan hirveä ikävä merkkitreenejä, ruutuun lähettämisiä, ohjattuja noutoja ettei tosikaan, mutta silti jostain syystä ajatus on itänyt, että ei meistä ole valitettavasti tämän parempaan. Kaunis ykköstulos on normituomarilla mahdoton tuon äänen vuoksi ja miten paljon pk-puolella sitä katsotaan sormien välistä.  Elina kuitenkin käänsi meidän tilsnteen aivan uuteen valoon, sellaiseen mikä tuo lähes kyyneleet silmiin. Toko voi olla meidän treenilaji tva:sta huolimatta, sellainen laji, jonka liikkeissä ja kisoissa harjoittelen Aronin kanssa mielentilan ja vireenhallintaa. Sillä karu fakta on, että ääntely lisääntyy. Seuraaminen pahenee, jollen muuta suuntaa ja pelkän pk-tottiksen treenaaminen pitää virettä korkealla ja koirani treenikapasiteettia aika kovilla. Siksi me treenattaisiin eniten tokoa ja pk-puolesta erikseen telineitä. Tällä nykyisellä seuraamisella kun ei päästä puusta pitemmälle ja jo pelkkä tuomarille ilmoittautuminen nostaa ajatuksia siitä, että kohta alkaa se Seuraaminen, joka on niin kauheaa kuin ajatuksen pitäisi olla niin, että kiva päästä ilmoittautumaan tuomarille, että päästään seuraamisen alkuun. Joten toko palasi meidän elämään takaisin. Se tuntui niin helpottavalta, kun joku ulkopuolinen kertoi ja näki tämän asian niin hienosti. Missä on mun merkit ja tunnarit??? Ja mennä kokeeseen harjoittelemaan virettä ja sen nostoa/ laskua? Wau!

Meidän ongelman ytimessä on monta yksityiskohtaa, joihin Elina oli pureutunut. Fakta oli kuitenkin saada minut ymmärtämään, että nyt on hyvä aika vuodesta työstää tätä ongelmaa ja sitä voi vielä työstää. Ensimmäisenä Elina kannusti minut miettimään temppuja, joissa Aron joutuu keskittymään, kehonhallintatempuilla siis, Aronhan ei ääntele mm. Kaukoissa, koska ne vaatii sen keskittyvän asenteen. Ja kun meillä on hallussa x määrä temppuja, jotka vaativat matalaa virettä, voin käyttää niitä vaikka juuri ennen omaa vuoroa, kun pitäisi mennä kehään. Lasken niiden avulla virettä. Eli treeniohjelmaan tulee temppu "liikkumatta" ja tämä koskee myös häntää sekä nosta vasenta takajalkaa käskystä :-)

Tavoittelen Aronin olemukseen siis keskittyvää asennetta, sellaista missä kuunnellaan ohjaajan käskyjä. Aronin ääntely liittyy myös kovasti oletusarvoihin ja palkkaamattomuuteen, siksi Elina markkinoi meille riko evl-ketjuja paloiksi ja niiden kanssa harjoittelen sitä keskittymistä ja samalla myös palkattomuutta. Tehtiinkin sellainen pätkä, missä liikkeestä seisominen, jatkoin matkaani eteenpäin, pysähdyin ja kaukokäskyjen seisomasta maahan ( onnistui muuten täydellisesti) ja siitä kutsuin luokse. Eli kolmesta liikkeestä palat. Näissä Aron todella keskittyi ja ainoastaan siinä liikettä lopetettaessa tein käsiäni levittelevän kehupalkan, josta Elina heti sanoi, että Aron nousi sillä taivaisiin. Miten voisin kehua/ kisapalkata vähän hillitymmin ja silti kertoa koiralle, että olitpa taitava?

Työstettiin myös sitä seuraamista ja palkka tulee jatkossa nyt apuohjaajalta, työstettiin erilaisia pätkiä
niin minun liikkuessa kuin pelkässä perusasennossa, vapaa-sanasta koira saa laukata namikipolle ja namin syötyään palaa luokseni tarjoamaan uutta perusasentoa tai seuraamista liikkeeseen. Aronista
tämä oli hurjan hauskaa ja näin sellainen ahdistus/epävarmuus saadaan laukeamaan. Paljon toistoja/ palkkaa ja koiran asenne on se olla aktiivinen osapuoli, meikä on passiivinen.
Mitä enemmän saan koiran haluamaan itse seurata, sitä helpompaa minulla on. Erikseen tässä treenissä tehtiin myös liikkurin ääniä, sillä ne nostavat Aronin mielentilaa.
Lisäksi tehtiin sellaista tuomarille ilmoittautumista, missä palkka tuli tuomarilta, eli jos kulki sivullani tuomarin eteen istumaan ja piti siinä hetken kontaktia minuun ääneti, tulikin vapaa-käsky ja tuomari antoi namin koiralle. Hitsi kun olikin Aronista kiva juttu. Tehtiin myös yhtenä erillesenä treeniä häiriöitä, joissa Elina häiritsi ja vapaa-sanasta koira sai irroittautua kontaktista namin hakuun. Aron paransi asennettaan kuin sika juoksuaan, se ero on aikaisempiin, etten sano vääristä kontaktinmenetyksistä mitään, aikaisemmin olen huomauttanut, mutta näistä se epävarma mielentila on koiralle kasvanut. Se mitä Elina halusi meille opettaa oli uusi ajattelumalli tuohon ääntelyyn. Kun koirani ääntelee, se kertoo viestiä minulle: olen väärässä mielentilassa, tunnen tilanteen epämukavaksi, sanoo Aron minulle. Minun tehtävä on kuulla tämä viesti ja miettiä, miten muutan mielentilaa sillä hetkellä.

Huh tässä on ehkä murto-osa kaikesta siitä mistä me sateisena ja kylmänä aamuna puhuttiin, mutta mikä pelastava enkeli Elina olikaan. Olin nimittäin koko viikon murehtinut meidän seuraamista ja sitä, miten olen kaiken pilannut. On niin vaikeaa muistaa pyrkiä äänettömyyteen. Ihan yhtä vaikeaa on ollut agilityssä rima-haasteet, mutta nyt kun on lähdetty niitä oikeasti miettimään ja työstämään, voin kertoa, että mm. Tiistain kehariryhmän treeneissä Aron tsemppasi ihan tosi paljon jo niiden rimojen kanssa.Siksi kaikki ongelmat pitää vaan ottaa työstöön, sillä se on ainoatie eteenpäin.Toinen vaihtoehto on antaa olla niiden sellaisenaan ja käytännössä ne sitten vain kasvavat. Ja kuka haluaa rimojen lentävän tai äänien lisääntyvän, en minä ainakaan.

Kiitos Elina siis kaikesta ajasta ja vaivasta, teit meistä Aronin kanssa taas yhdessä kohti parempaa yhteistyötä tavoittelevan parin. Heti huomenna treenit jatkukoon!

maanantai 19. marraskuuta 2012

Ja se siitä mielenrauhasta!

Tänään oltiin reippaita jo heti aamusta, sillä klo 9 Kyötikkälässä treffit Pirjon ja Kaarinan kanssa. Esineruutu meillä oli mielessä. Tallattiin se nousevaan rinteeseen ja Aron sai aloittaa. Koska viime ruudussa näkyi jumitusta yhteen nurkkaan, jatkoin tänään hyväksi havaitulla teemalla, mielikuvaruudulla. Siinä veimme Aronin kanssa yhdessä esineet ja tähtäin on siinä, että koira tietää mitä se on tekemässä, jonka kautta motivaatio nousee. Toivon siltä suoria pistoja enkä mitään ylimääräisiä kierroksia tai menemistä sinne, mistä viimeksi nousi esine. Joten alla video, miltä homma näytti sitten livenä. Toisen piston jälkeen Aron meinaa sortua vanhaan, mutta onneksi ei hyödy siitä löytämällä esinettä, vaan palaa luokseni ja seuraava pisto on taas suoraan eteenpäin ja sieltä nousee esine.

Aronin ruutu 19.11.

Sitten tottisteltiin myös kentällä. Aronin seuraamisen mielentila ei ollutkaan nyt sellainen, mitä olin luullut vahvistaneeni. Sen vire oli täysin poissa, ihan kuin kilpikonna, joka pisti päänsä kuoreen eikä halunnut kohdata maailmaa. Se ei ottanut siis minkäänlaista kontaktia, vaan tuijotti maata ja piipitti siinä. Voi karseeta, enhän mä nyt tätä halunnut.
Sitten ei auttanut kuin nakki-imutuksen kautta vetää sitä nenää pois maasta ja kääntää koiraa minuunpäin. Kehua ja nostaa, että nyt tehdään yhdessä. Ekan pallopalkan jälkeen koira vapautui ja parani suuresti. Mutta pelkkä nami ja rauhalliset kehut tekevät koirastani lahnan! En silti nyt yhtään tiedä, että mitä tän kanssa tekis.

Kun päästiin seuraamisen tuskasta, treenasin pk-aalla vinoja heittoja, jos kapula lentää niin vinoon, että koiralla on hyppy enemmän silmien edessä kun se nostaa kapulan, tekee se mielellään palautuksen hypyn kautta. Joten tosi vino heitto ja vahvistin kiipee käskyllä koiraa, kun se nosti kapulan, että takaisin tullaan samaa kautta mistä mentiinkin.

Erkseen eteenmenoa, jossa tarkoitus nyt on, että koira laukkaa vaan suoraan eteenpäin. Olin vienyt kosketuskepin jo valmiiksi ja teetin eteenmenon kentän poikki, kun yleensä tehdään se pituussuuntaan. Matka on kuitenkin sen verran pitkä, ettei kosketuskeppiä näy lähetyshetkellä, se ikäänkuin häivyttyy sinne kentän laitaan. Lähetys perusasennosta ja Aron lähti laukkaamaan vinoon, laukkasi aika pitkään kunnes hiljensi ihmettelemään, kutsuin takaisin ja nyt suuntasin koiraa vielä entistä tarkemmin suoraan eteenpäin. Nyt lähti ihan luotisuoraa ja meni ihan superisti, kentän puolessa välissä näki sitten jo kosketuskepin ja nyt jäi sekin vaihe pois, missä kääntyy katsomaan minua, että tehtäiskö jo maahanmeno tässä. Eli varsin onnistunut oli tämä, näitä nyt lisää, missä vahvistuisi rohkea laukka eteenpäin, vaikkei edessä näkyisikään mikaan.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Mielenrauhaa

Kuluneella viikolla olen hakenut Aronin seuruuseen matalaa virettä ja vähemmän stressiä. Itse pyrin kävelemään mahdollisimman rennosti, jolloin molemmat kädet heilahtelee liikkeen mukana. Palkkana on vain namit ja pääasiassa käytän suullista rauhallista kehua kertoakseni Aronille, että tee juuri näin, niin meillä on molemilla mukavaa.
 Tänään tehtiin kaksi erillistä seuraamistreeniä, joissa myös huomasin, että jos seurautan kohti seinää, alkoi koira kiemurrella ennen pysähdystä tai jos seurautin ympyrällä vasempaan suuntaan jonkin kohteen ympäri, oli taas vaikeuksia. Jos joku kohde oli siis Aronin vasemmalla puolen, täytyy Aronin ilmeisesti pitää sitä samalla silmällä ja samaan aikaan kontakti, hmmm, tarvitsemme siis itseluottamusta ja varmuutta tähän. Tavoittelen sitä, että koirani keskittyisi vaan seuraamaan ja tekemään töitä kanssani, mutta en tiedä onko se sitten matalan vireen tuomaa juttua, että ympäristö kilpailee kanssani. Kun vire on korkeampi, pitää Aron ihan todella hyvin kontaktin, mutta mukaan tulee heti ääniä tai vähintään äänekästä läähätystä. Ja nyt keskitymme siis rentoon olotilaan. Ollaankin paljon tehty pelkkiä aloitusperusasentoja, joissa ei tapahdu heti mitään, rauhallisesti kerron, että siinä sivulla on ihan hyvä olla eikä samantien just singahdeta eteenpäin.

Jotta Aronin mielestä treeneistä ei tulisi kuoleman tylsää, olen sitten tehnyt myös erilliset treenit, joissa saa pallon palkaksi. Kotipihassa olen tehnyt erilaisia vauhtinoutoja, joissa ei lähdetä kapulalle perusasennosta, vaan vielä vähän hetsaten ja sitten lennosta hae- käsky. Sanomattakin selvää, että Aron on lähtenyt intoa täynnä ja näissä kohden se on äänetön. Haluan nostaa noutojen intohimoa ja pitää tämän hauskana liikkeenä. Haluan myös, että Aron tulisi suorastaan röyhkeän näköisenä eteeni kapula suussa, siksi tänään ensimmäisestä noudosta palkka, kun laukkasi lujiten minua kohti, seuraavassa tuli lujaa kapulan kanssa eteeni istumaan ja siinä edessä istuvaa koiraa kehuin, mutta en liikuttanut käsiäni. Haluan, että Aron on mahdollisimman itsevarma itsestään, kun se istuu siinä edessäni kapula suussa. Kehujen jälkeen edistyttiin ihan irti-käskyyn saakka ja vasta tämän jälkeen pallo. Kolmas nouto oli sitten niin, että palkka tuli heti kun koira sai noudon luotuvuksen alkamaan. Tämän päivän noudoissa asenne oli just eikä melkein.

Noutojen jälkeen ollaan otettu myös parit eteenmenot kepille. Tavoitteena on nyt, että Aron laukkaa pitkänkin matkan vilkuilematta taaksepäin. Otin viikolla yhden maahanmenon ennen meidän kohdekeppiä, hienosti Aron kävi maahan, mutta heti seuraavissa eteenmenoissa se vähän kyseli, että tuleeko käskyjä vai jatketaanko laukkaa. Lähetän Aronin eteenmenoihin nyt perusasennoista, niin ei tässä kohtaa tarvitse nipottaa siitä seuraamisesta.

Yksi esineruutukin tehtiin viikolla. Siinä esineet oli viety valmiiksi ruutuun, mutta kuinkas ollakaan sain muistutuksen, että esineruututreeneissäkin on tarpeen aina satunnaisesti yllättää koira ja pitää huolta motivaatiosta. Tallaamisvaiheessa Elvis oli virallinen esineruuduntallaaja, samalla sillä tuli myös kakka ruudun oikeaan takanurkkaan. Ei jätetty esinettä nyt ihan tähän kohtaan, mutta parin  metrin päähän ja tämä kyllä sekoitti Aronin ajatuksia alkuperäisestä tehtävästä. Lähetin Aronin ruutuun vasemmasta etukulmasta, mutta Aron ajautui nopeasti sinne oikeaan kakkakulmaan, mikä suora pisto olikaan kyseessä? kävi jopa nostamassa koipeaan siellä. Voi pöh, keskeytettiin ruutu hetkeksi ja tein samantien uuden suunnitelman. Korjattiin sitten mielikuvaa ja vietiin Aronin kanssa yhdessä kolme esinettä ruudun takarajalle ja jätettiin ne sinne. Aronista on ehkä maailamn kauheinta, että esine jätetään jonnekin! Kun kolme esinettä oli jätetty ja vihdoin Aron sai luvan hakea niitä yksi kerrallaan, meni Aron kuin ohjus ruudussa, haki niin lujaa kuin pystyy suorin pistoin esineet minulle. Joten jatkamme taas pari treeniä mielikuvaharjoitteen avulla, sillä tämähän vain kertoi, ettei motivaatio ollut huipussaan, hyvä muistutus taas minulle.

Elvis vietti samana päivänä 6-vee synttäreitään ja videoitiin Elviksen ruutu, kiitos Pirjolle ideasta  ja kuvauksesta. Elviksellä oli kyllä kiva päivä muutenkin, kun jahtasi Aronia sänkipellolla ja saivat Aronin kanssa isot raakaluut iltapalaksi.

Elviksen synttäriruutu

Samana esineruutupäivänä harjoittelin Aronin kanssa vinoja kapulanheittoja matalalla a-esteellä. En raaskinut kuormittaa Aronia sillä jyrkällä esteellä, mutta Kyötikkälän, kentän matala este oli kyllä märkä ja vähän liukaskin, joten en tiedä, oliko sittenlään hyvä harjoitus. Ekalla kerralla Aronin tassut vähän lipsuivat, kun tuli kapulan kanssa niin jyrkästä kulmasta. Seuraavalla kerralla heitin muka paljon pidemmälle ja hirveen vinoon, näin koira ehti paremmin suoristaa itsensä ennen estettä ja onnistui harjoituksessa.

Eli ihan kiva treeniviikko meillä takana.....

tiistai 13. marraskuuta 2012

Syntyykö pienistä puroista kunnon virtaus?

Trenattu on tänäänkin, laiskuudesta ei voi syyttää. Eikä laiskasta treeniseurasta, sillä oltiin Annan kanssa tekemässä Tamskin tallilla jo klo 9 tänä aamuna Aronin hyppysarjaa. Estesuoralla oli aluksi 3 hyppyä. Katsotaan Aronin kanssa hyppysuoran päässä olevaa apuohjaajan lelua, vähän hetsasin, sitten koira istumaan, pupu-käskyllä vielä korjaan koiran ryhtiäja sitten sai luvan suorittaa. aron hyppäsi hyvin ja rimaakaan tiputtamatta. Oma osuus on minimaalinen. Sitten lisättiin pituuseste sinne kolmen hypyn taakse. Nyt kaksi kertaa ihan täydellisesti. Kolmannella sovittiin, että lähden Aronin kanssa samaan aikaan liikkeelle ja juoksen siinä vieressä/ perässä ja välittömästi rima nro 2 tippui, koska tässä kohtaa Aron vilkaisi taakseen, että mitä mä teen. Seuraavat kaksi sarjaa tehtiin niin että liikuin, mutta vähemmän häiritsevästi. Eli huomasimme, miten herkkää homma on. Näitä hyppysarjoja vaan pitää tehdä ja lisätä mun liikettä mukaan pikkuhiljaa.
 Aron oli pahis ja puri Pipsan narupallosta narun poikki. Annalla oli taskussa heidän uusi narupallo ja kun ei jaksettu hakea autosta Aronin omaa lainattiin kaverin. Muistelin vaan että meilläkin olisi ollut joskus samanlainen pallo, mutta siitä meni heti naru poikki- ollaan siis yksi narupallo velkaa Laukaan suunnalle.

Tunnin päästä oltiinkin sitten Kyötikkälän kentällä, missä Aron harjoitteli viretilan laskemista ja vaikeeta on. Jo perusasento on kentän suuntaan, vire nousee. Haettiin Aronille sellaista laske ja rauhoitu- ilmettä, yksikään lelu ei näissä treeneissä lennä.

Lopuksi käytiin vielä loppukävelyillä, kun Annankin koirat oli treenattu. Ja haettiin munkkia leipomosta ja juotiin meillä kahvit. Anna on aikas aarre! Oli niin mukava aamupäivä :-)

Kotipihassa jatkoin vireenhallintaseuruulla ja Aronin seuruun paikka on niin hyvä, kun sen vire pysyy alhaalla. Se ei silloin yritä liikaa ja tuntuu rennommalta muutenkin. Kehun sitä rauhallisella äänellä ja palkkaan namin avulla.
Toisena treeninä toisella puolen pihaan tehtiin sitten taas sitä toista ääripäätä, muutsma vauhtinouto ensin. Sitten yksi vauhdikas luoksetulo, jossa koira tuli eteeni istumaan. Kehuin siinä edessä istuvaa Aronia rauhallisesti ja siinä se istui ja tapitti mua silmiin, ei yhtään äännellyt eikä mennyt yli. Sitten sama kapulan kanssa ja kun kehuin edessä istuvaa koiraa rauhoittavasti, enkä vienyt käsiäni kapulaan, oli myös pito-ote kapulaan rauhallinen ja varma. Näitähän mä halusin lisää!




Iltasella kehariryhmän treeneihin. Siellä Anu oli asettanut mielenkiintoisen radan, josta nyt tiesin heti, että opettelen vain 13 ekaa estettä. Ne olikin kaikki hyppyesteitä, joten jatkettiin samalla teemalla kuin nyt muutenkin, hyppyjä ja ohjaamista. Oma asenteeni oli rauhallinen, mutta ei tässä asenteet paljon auta. Hinkattiin ensin esteitä 1-4 ja sitten 4-8 ja Anulla oli meidän palkka. Aluksi tuntui,että hienoo, rimat alkaa pysyä kannattimillaan, mutta toistojen edetessä Aron väsyy eikä jaksa pitää aivoja kasassa. Ei auta kuin vaan sokeana uskoa, että me tästä kehityttäisiin. Ja jos nyt kovasti treenataan näitä hyppyjä, oliskone sitten joskus helppoja? Ja sitten niistä syntyisi oikea agilityrata :-)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kana-areenalla

Oi oi mitä parhautta oli eilen, treeniaikaa varattu 5 tuntia Kana-areenalle ja seurakin mitä parhainta. Oltiin treenimässä Annan ja Outin kanssa ja luulis, että tuo aika riittäisi kolmelle ohjaajalle ihan hulppeasti, mutta aika meni siivillä. Syötiin, puitiin koulutushaasteita, treenattiin, videoitiin ja anylysoitiin.

Aronin päivä alkoi tuomarille ilmoittautumisessa, siitä paikallamakuuseen menolla. Namipurkki jäi näkyviin ja menin eteiseen piiloon. Sillä välin Anna teki Nellin kanssa ohjatun suuntia siinä Aronin nenän edessä ja Aron toimi juuri niinkuin pitääkin, laski jopa päänsä maahan ja piti paikkansa, vaikka  treeni ei ollut ihan joka hetki onnistunut siinä Aronin silmien edessä ja Nelli paineli myös Aronin namikipolle, sai myös palkaksi vinkupalloa sun muuta ja Aron vain pysyi. Onnistunut makuu siis ja sai palkaksi namipurkkinsa.

Seuraamista tein myös ja hain sitä hyvää työskentelyvirettä, aluksi kuuluu ääniä ja kontaktikaan ei ole mitä täydellisin, mutta sitten koira alkaa työskennellä, ptää paikkansa ja tuntuu todella hyvältä. Silti läähättää voimakkaasti, mikä kertoo stressistä. Puitiin tätä vire asiaa ja harjoittelin Aronin kanssa vireen laskua, yritän nyt opettaa vireen laskuun sanan, jolla vireen laskuun voisin vaikuttaa ja käyttää tätä myöhemmin eri tilanteissa.

Tehtiin myös Aronin kanssa meidän kosketuskeppitreeniä ja eteenmenon tynkää ja sain kommentteja, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei kannata. Seuraaminen tässä yhteydessä on kauheaa ja se ei vaan tällä hetkellä onnistu, siksi ennemmin eteenlähetyksiä vaikka perusasennosta. Otettiin myös välillä laukkaa kosketuskepille ja välillä käskin maahan ja palkkasin siitä. Hyviä huomioita sain kyllä Annalta ja Outilta.

Sitten olikin hyppytreeniä, neljän esteen hyppysuora, jossa yksi este oli medikokoinen muuri, Anna oli estesarjan päässä lelun kanssa ja mun osuus pidettiin pienenä ja lähes olemattomanana, onnistunut hyppysuora saatiin sillä,  annoin luvan suorittaa ja pysyin hiljaa paikallani koko suoran ajan. Tavoite on kuitenkin päästä siihen, että juoksen siinä vieressä/ takana ja koira keskittyy silti hyppäämiseen. Tänään tuli huonoja hyppyjä, mutta myös onnistuneita ja keskittyneitä hyppyjä. Ylipäätään Aronin hyppääminen näyttää vaikealta ja sitä jännittää, hypyt ei ole mun silmään luonnollisen kauniita ja vaan jokaiseen hyppyyn Aron miettii mistä se ponnistaa, että onnistusi. Estekorkeudet olivat vaihtelevat eivätkä suinkaan korkeimmalla, vaikka kerran testattiin kahta hyppyä korkeilla rmoilla, Aron selvisi rimoja tiputtamatta, mutta näin sen tekevän tosissaan töitä.

Sitten lopuksi agilityä, Anna oli suunnitellut pelkkiä hyppyjä sisältävän harjoituksen, jossa keskityttiin ihan perusohjaamiseen. Tein siinä Aronin kanssa miljoonia toistoja. Outi videoi lähes kaiken ja kyllä se meikäläisen osuus näyttää karmealta videolta katsottuna. Hyppyytin Aronia aivan liikaa, koska halusin vain itse oppia sitä oikeaa ohjaamista oikeaan aikaan, sulavaa liikettä ja jne. Aron pääsi huilaamaan välillä ja sitten taas jatkettiin. Anna näytti ja väänsi rautalangasta ja tehtiin uudelleen ja uudelleen. Ehkä toistolla nro 25 alkoi onnistua. Jälkeenpäin tuntuu vaan kurjalta. Aron parka tekee kaikkensa treenin eteen, myös haukkuu mulle, kun on niin epäselvää.. Olen hidas ja tiellä, en osaa ajoittaa jne. Maailman kaikkeuden surkein siis. Mitä järkeä tässä siis on? Kiitos kuitenkin Annalle ja Outille pitkistä hermoista ja kärsivällisyydestä ja Aronille siitä, että se aina vaan yrittää mun kanssa.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Aurinkoinen perjantai

Ihana päivä tänään, pikku pakkanen, aurinko paistoi ja minulla vapaapäivä.Lapset lähti aamulla kouluun ja minä koirieni kanssa kohti treenihallia. Treeniseurana tänään Anu ja bc Teppo, tunnetaan Anun kanssa jo partisajoilta, nyt on sitten ne bc-ajat.

Aron aloitti focusoi eteenpäin ja esteisiin harjoituksella. Tietty tein liian vaikean ensimmäisen harjoituksen, neljä estettä peräkkäin, joista viimeinen oli okseri, Anu odotti Aronia palkan kanssa siellä estesuoran päässä. Aron meni kyllä eteenpäin, mutta roiski sitä okseria siellä päässä ihan miten sattuu. Jos annoin ennen okseria vahvistavan käskyn (ehkä turhan painokkaasti) eteen, häiriintyi hyppy ja Aron hyppäsi niin oudosti, suoraan okserin päälle.
No häivytettiin mun käskytystä ja siten saatiin tämä neljän esteen sarja kahdesti onnistumaan. Vasta sitten helpotettiin, olisi kyllä pitänyt aloittaa tästä. Eli tehtiin samaa kahdella hypyllä ja vasta nyt Aron alkoi keskittyä ja focusoitua eteenpäin, hyppäsi nyt puhtaasti, tiesi lelun tulevan Anulta siellä edessä, tähän asti Aron oli aina katsonut lopuksi minuun, että tuleeko se lelu kädestäni. Eli todella tärkeä treeni meille.

Kakkoskierroksella tehtiin joillekin ehkä simppeliä hyppysuoraa, meille ei niinkään simppeliä.  Siinä lähetin koiran putkeen ja olin toisessa päässä ottamassa vastaan, heti kun näin koiran tulevan täysillä putkesta, oli edessä hyppy, joka mentiin takaa, tämän jälkeen matka eteenpäin seuraavalle hypylle, joka myös mentiin takaa, sitten kolmoshyppy suoraan eteenpäin, tämän jälkeen kaarevalla uralla rengas ja putki. Meille haasteellisin kohta oli tietty ne takaakierrettävät hypyt, joita Anu väänsi minulle rautalangasta. Ja kun lopulta osasin ohjata koko rimpsun oikein, ei rimat tipu ja meno tuntuu hyvältä. Anu sanoi kyllä hauskasti: te ette kyllä saa treenata kertaakaan yksin, sillä mulle täytyy olla koko ajan toistamassa sitä ohjausta ja ehkäpä mä joskus vielä muistan sen. Mun täytyisi osata ohjata vahvemmin ja tarkemmin, nyt ohjaan epävarmasti, kun en osaa paremminkaan. Mutta eteenpäin toivottavasti tänäänkin taas mentiin. Kiitos Anu Puska!

Sitten jatkoin itsekseni metsään ja tehtiin Elviksen kanssa Aronille esineruutu. Viritin myös Ipadin kivelle kohti ruutua ja ajattelin ottaa hyvän videon, mutta voi kökkö, ei se vaan itsekseen onnistu. Videolla meikä seistä töröttää 4 min paikoillaan ja koira käy satunnaisesti tuomassa esineitä, heh, ens kerralla kuvaaja mukaan.

Ruutu oli helpossa sammalmetsässä, ruudussa oli kuitenkin pari tosi isoa kivrn järkälettä, joita käytin hyväkseni. Ensimmäisellä suoralla pistolla Aron kohtasi tupsun, jonka toi sukkelaan minulle. Tää oli hyvä. Toinen pisto olikin jo vaikeampi, sillä ruudun takaosassa oli iso kivi, lähetin koiran kohti kiveä ja iso esine (aamutossu) oli kiven vasemmassa reunassa, aron valitettavasti juoksi ensimmäisellä pistolla kiven oikeaa laitaa ohi taakse, eikä näin ollen haistanut esinettä. Kolmospistolla meni nyt vasenta puolta, mutta meni ohi ja haistoi esineen vasta siellä ruudun takana ja toi esineen ikäänkuin takaisin tullessa. Hyvä näin, sillä eikai ne esineet aina ole kokeessakaan sellaisessa paikassa, että tuuli tuo parhaiten hajua. Kolmas esine tuli taas hyvin ja tässä kohtaa palkkasin frispiillä, kun oli niin kivasti. Sitten haetutin vielä yhden esineen erikseen, tämä oli ruudun edessä olevassa heinikossa, ekan kerran Aron haistoi sen mennessä, mutta sen ajatus jotenkin hajosi, sillä se ei jäänyt tarkastamaan sitä esinettä vaan palasi luokseni ilman esinettä. Hassu, lähetin uudestaan ja nyt nousi, tästä frispii palkaksi ja ruutuilut oli siinä.

Lopuksi käytiin loppulenkillä ihmettelemässä tätä ihanaa sammalmetsää. Silmän kantamattomiin sileää sammalta, sellaista hoidetun näköistä metsää, ei siis tarvottu missään rytölässä. Siellä oli myös hirviä, mutta jälkiä näkyi ja kumpikin koira irtosi musta nyt turhankin kauaksi, Aron erityisesti paineli häntä kippuralla.


Tottistelua

Eilen meillä oli treenitreffit Pirjon ja Jakin  kanssa, kiva treenata heidän kanssa, kun kummallakin tavoitteena ensi keväänä kolmosluokan tottis. Pähkäillään siis saman luokan liikkeitä, eri ongelmat tosin. Treenailtiin Pikkolan hiekkakentillä.

Ensimmäisena otettiin tuomarille ilmoittautuminen, siitä vein Aronin paikallamakuuseen. Ennen makuuta raotin taskussa olevaa namipurkkia, sitten purkki takaisin taskuun, koira maahan. Kävelin kohti piiloa ja jätin namipurkin maahan piilon eteen. Toistan tätä nyt jonkin aikaa: josko näin vire rauhoittuisi makuuseen, keskittyisi tuijottamaan sitä paikkaa missä menen piiloon, sillä Aronin paikallamakuusta on tulossa levoton, jollen tee nyt ajoissa korjausta. En ollut piilossa kuin ehkä puoli minuuttia, palasin ottaen namipurkin mukaan ja vein senkoiran luokse, joka sai herkutella hetken. Aron pysyi nyt tämäm pätkän juuri niinkuin pitikin, joten tällä kaavalla jatketaan.

Sitten tein seuraamista Jakin ollessa makuussa ja tuntui hyvältä, tässä kohtaa koira autoon.

Kakkoskierroksella ensin kolme vauhtinoutoa kilon kapulalla, kaksi palkkasin vauhdin ollessa paras,kolmannella heti palkka kun tuli kapulan kanssa istumaan eteeni, onnistuin myös tässä, sillä ei epävarmuudesta nyt tietoakaan. Noudoissa yritän vahvistaa vauhtia, intoa ja röyhkeyttä, viilataan sitä luovutusta sitten taas myöhemmin.

Sitten tehtii kaksi eteenemenoa, hitsi, että se seuraaminen on nyt vaikeaa! Pirjon merkistä lähetin koiran eteen heti kun oli hyvin,yrittää keulia tai tuijottaa valmiiksi eteenpäin, vain oikeasta paikastaa saa luvan lähteä ja kontakti kuuluu ehtoihin myös. Ekella eteenmenolla kävi tökkäämässä kosketuskeppiä niin kovaa, että koko keppi lensi vaaputtimesta, kertoo siis jotakin Aronin ajatuksesta nyt eteenmenosta.

Hyvät treenit, mutta silti piti vielä hetkeä ennen pimeyden laskeutumista käydä seurauttelemassa vielä toisella kentällä. Vein meidän eteenmenokepin sinne keskelle kenttää valmiiksi ja sitten hain sitä iloista ja rentoa seuraamista, mikä oli aluksi todella vaikeaa. Ajatus kosketuskepistä ja mahdollisesta eteenmenosta meinaa rikkoa Aronin ajatukset täysin. Ei siis pysty heti työskentelemään kunnolla. En tiedä minkälainen treeni tähän nyt olisi hyväksi. Monen pätkän jälkeen homma alkoi taas toimia, mutta jotenkin stressiä voin kyllä koirasta aistia. Vaikeeta!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kehityskelpoisia?

Ja tänään treenit jatkuivat agin merkeissä. Tulin silloin alkusyksystä valituksi agin alueelliseen valmennusryhmään, jota valmentaa Jari Suomalainen. koska itse olen älyttömän vähän seurannut suomalaisia agilitytähtiä, en tiennyt valmentajastamme oikein mitään. Nyt pienen googlettelun jälkeen ja yhden tapaamisen jälkeen tiedän enemmän. Harmikseni vain tämä kuukauden ainoa valmennuskerta osui tiistaille, just kehariryhmäpäivään. Aluksi ajattelin ahnehtia kahdet reenit samaan iltaan, mutta ei se tuntunut reilulta Aronia kohtaan. Joten tänään sdp:lle jo ennen klo viittä.

Rakensimme varsin mukavan oloisen radan, mutta juttelin Jarin kanssa ennen treenien alkua nyt meitä askarruttavista aiheista, näitä oli riman tiputuksesta huomauttaminen sekä koiran oleminen kiinni ohjaajassa. Kumpaankin saimme tämäm treenikerran myötä vahvistusta ja selkeitä kotiläksyjä.

Haaste 1: koira on kiinni ohjaajassa
Jari sanoi, että todellakin on, Aron katsoo minua koko ajan ja rimat ovat tämän vuoksi todella herkässä. Samaa mieltä kuin Lotta eli Aron tarvisee nyt perustreeniä, missä se keskittyy esteeseen minusta huolimatta. Joten teemme perushyppysarjoja, joissa palkka on esterivin lopussa, koira lähetetään vaikka eteen- käskyllä suorittamaan tehtävää eikä se saa katsoa taakseen tai häiriintyä minun juoksusta. Apuohjaaja huolehtii palkasta siellä estesuoran päässä. Rimat ei saa tippua, jos tippuu, harjoitus keskeytetään.

Haaste 2: rimat tippuu
Tässä minun pitää olla nyt tosi looginen ja mustavalkoinen, aina! Jari sanoi, että vaikeinta koiralle on tilanne, missä välillä huomautetaan niistä ja välillä ei. Itseasiassa Aron teki tänään jo tosi hyvin, sillä ensimmäisissä pätkissä mikään rima ei tippunut. Ja jarin kannustamana ei jääty junnaamaan meille vaikeaa takaakiertohässäkkää, jossa rima herkästi tippui ehkä oman kömpelyytenikin vuoksi, edettiin rataa sujuvampiin kohtiin. Mutta tästä lähtien aina, rimaa ei tiputeta.

Joten hyvä mieli jäi ja kivaa, että meillä on nyt selkeät sävelet omatoimitreeneihin.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Voihan Rimat

Kuluneen viikon aikana jopa kolmet agitreenit, keskimmäisten jälkeen agilityahdistus.

Tiistaina kehariryhmän kanssa tehtiin ihan mukavaa rataa, sellainen suht helppo taisi Anu sanoa. Jokunen pätkä aina onnistuu, yhtään pidempi ei.

Perjantaina olin aluevalkkuryhmän omatoimitreeneissä. Treenipaikkana oli Tamskin entinen Navetta- jossa ehkä 10 vuotta sitten Jimmyn kanssa treenailtiin. Alku ja loppuverryttelypaikat olivat siis kovin tutut, pimeetähän siellä on kaikkialla muualla paitsi autotien laidassa. No ryhmä oli sangen kiva ja kannustava ja meillä oli tehtävänä tehdä rataa, jonka Jari Suomalainen oli meille lähettänyt. Ja se oli niin vaikee!

Aron sopeutui uuteen treenipaikkaan välittömästi, joten sen puolesta oli hyvä alku. Mutta miten surkeita me oltiinkaan. Radan ensimmäisestä kolmesta hypystä heti toisella oli Aron jo isolla kaaroksella ja kolmannesta tippui rima. Kepeille meno sujui kivasti, mutta sitten kolmen hypyn perussetti, jossa joko välistävetoa tai päällejuoksua. Ja en osannut  sitten millään, ei vaan ajoitus ja liikkuminen kulje samassa paketissa. Hinkattiin ja hinkattiin, olin aina koiran edessä, mikä vaikeuttaa kohtuullisesti hyppäämistä. Ja kun lopulta saatiin se pätkä onnistumaan, siirryttiin seuraavaan, jossa rima lensi ja muurikin sai kyytiä ennen suoraa putkea. Juu ei tuu mitään. Suoran putken jälkeen oli edessä hyppyeste, joka piti mennä takaa, mutta en ollut koskaan ennen koiraa siellä putken päässä kertomassa sitä ja Aron meni suoraan hypylle kiertämättä sitä.
Radan lopussa oli sellainen puomin kohta, missä tarvittaisiin taitoa, missä koira menee itsenäisesti puomin päähän kontaktille ja minä jään lähes toiseen päähään, siis itsenäinen kontaktillemeno. Juu ei mennyt, kovin on Aron kiinni minun liikkeessä. Eli ihan hirveesti tuli treenilistalle ohjelmaan.

Ja ne muut aluevalkkulaiset oli niin hyviä!

No tänään Lotta Vuorelan koulutukseen. Etukäteen meille oli lähetetty rata, johon todellakin tutustuin helpottaakseni sitä, että edes vähän muistaisin, mihin sitten mennnään. 26 estettä ja paljon haasteita. Hyvissä ajoin paikalla katsomassa edellisen ryhmän suorituksia. Sitten olikin meidän vuoro.

Lotta ihmetteli Aronin rimantiputtelua. Olen ollut ennenkin Lotan koulutuksissa ja edellisestä on kyllä aikaa, mutta totesimme kumpikin, että ihan peruskolme hyppyä eikä rima pysy. Kerroin, että ongelma on ollut mukana jo jonkin aikaa ja olen aina syyttänyt itseäni siitä. En ole vierittänyt hommasta vastuuta Aronille, vaan olen yrittänyt parantaa omaa osuuttani. Lotta kuitenkin sanoi, että koiran pitäisi pystyä hyppimään rimaa tiputtamatta 60 senttisiä esteitä vaikka omat käteni heiluisivatkin. Aron ei selvästikäkään pidä riman tippumista minään, eikä siivekkeiden kaatumista. No miksi pitäisi, kun en ole siitä juurikaan huomautellut enkä puuttunut. Lotta sanoi, että tällä menolla lähtee kyllä lajin hauskuus. Jo nyt pelkään valmiiksi niitä rimoja, ohjaamiseni on epävarmaa, varmistelen turhaa jne. Lista on loputon. Homma pitäisi kääntää niin, että koiran osuus on huolehtia hyppy niin, ettei kosketa rimaan, ei edes hipoile niitä. Sama ongelmahan meillä on muurilla ja tälläkin treenikerralla muurin palat lenteli. Rengaskin myös.

Nyt sitten Lotan kannustamana alkaa selkeä päätös puuttua tähän. Harjoittelimme sitä tänään ja ohjeet on selvät. Joka kerta kun koira tiputtaa riman, peli seis, nostetaan rima ja nuhdellaan koiraa, katso miten kävi. Sitten koira saa yrittää hypyn uudestaan siitä vauhditta, jos menee puhtaasti kehu. Sitten taas vauhdin kanssa ja jos ylittää puhtaasti, niin superpalkka. Näin saadaan koira kiinnittämään huomioi niihin rimoihin. Sama homma muurilla. Kotiläksyksi tuli muuri-estettä kaikin mahdollisin tavoin, takaakiertoja harjoiteltiin tänään. Jos palat lentää, heti huomautus, sitten pelkkä muuri, jos puhtaasti,suullinen kehu ja sitten sama vauhdin kanssa, jos hyvin, superpalkka. Lotta sanoi, että ongelma tulee heti esiin vauhdissa ja jos minä liikun. Koira ei ole focusoitunut esteisiin vaan minuun, jos käteni heilahtaa, se reagoi tietty heti, kun tuijottaa hypynaikana minua, tai jos pitäisi lähettää pituusesteelle eteenpäin, on koira mutkalla pituuden yllä, kun se katsoo minua, joka tulee takaa. Eli jatkossa palkka apuohjaajalle eikä minulle.

Nämä edellä maininut jutut on olleet meidän ongelmia kyllä jo pitkään, mutta kun on riittävän pohjalla, kiinnittää niihin itsekin nyt huomion. Samaa haastetta on myös Aronin pentuesisaruksilla Pipsalla ja Readyllä, joten yksin en asian kanssa ole. Annan kertoi puhelimessa, että hän on juuri toiminut tippuvien rimojen kanssa noin ja tällä hetkellä Pipsa ei pudota rimaa, se on epävarma jo ennen hyppyä ja piipittää hypyn ponnistuksessa, kun jännittää hyppyä etukäteen. Eli homma on kuin kaksiteräinen miekka, jossa vaarana on motivaatio. Tosin Lotta sanoi tänään, että agilityn kuuluu olla hauskaa ja onko se, jos minun täytyy etukäteen miettiä rimoja ja sitä, miten menisin, ettei ne vaan tipu. Eikä me tällä hetkellä päästä viittä hyppyä eteenpäin ilman riman pudotusta. Joten pakkohan tällä on tehdä jotain. Nyt siis härkää sarvista, eiks niin?

maanantai 29. lokakuuta 2012

Suunnitelmaa kohti tavoitteita

Taas kerran otin kynän ja paperia esiin ja tein treenisuunnitelman, kolmosluokan tottikseen. Ja kun tässä on koko talvi aikaa, pystyn pilkkomaan koko ison kaavion pieniksi paloiksi ja sitten rakentamaan ketjuja niistä paloista.

Yksi iso ketju oli seuraavanlainen:
-perusasento ja kontakti
-seuraa kohti tuomaria
-pysähdys ja ilmoittautuminen
-odottaminen että kaverikin ilmoittautuu
-siirtyminen paikallamakuupaikkaan
-maahan, ohjaaja poistuu piiloon
-ohjaaja palaa piilosta, istu
-seuraa kohti liikkeiden aloituspaikkaa

Ja tuo me tehdään mm. keväällä kokeessa pisteet keräten :-) Tosin tuosta pätkästähän on itseasiassa mahdollisuus saada vain se 10 pistettä makuusta, mutta tiedän, että mitä paremmin mietin/treenaan joka palan, sen varmempi olo on minulla ja koiralla. (Vaihtoehtoisesti ilmoittautumisesta alkaa itse liikkeet, mutta se onkin toinen iso ketju.) Ketju
pitää nyt sisällään monen monta pientä juttua, mitä pitää vahvistaa. Tänään aloiteltiin siitä kontaktista ja nyt kuukauden teema olkoon (taas kerran) kontaktin pitäminen, sillä vain sitä kautta saan Aronin tekemään kanssani töitä. Joten kahdella eri kentällä kontaktitreeniä niin paikallaan istuen ja kuin seuraamisessa. Täytys muistaa tehdä tätä taas ihan sikana ja jokapaikassa, sillä se on kai ainoa keino päästä eteenpäin.

Erikseen tehtiin tänään myös eteenmenoa kosketuskepille ja ensimmäinen ongelma tuli siinä, ettei Aron tiennyt kepin olevan kentän laidalla, lähti kyllä käskyn saatuaan, mutta ehkä 15m päässä totes, että en mä laukkaakkaan, sitten vähän pähkäili ja lähti katsomaan jotakin toista kohdetta, mikä oli siellä kentän oikealla laidalla. Höh. Kävin näyttämässä missä kosketuskeppi on ja nyt alkoi sujua. En tiedä oliko viisasta vai ei, mutta päätin, että tästä eteenpäin on natsikuri, ettei eteen pääse, jos keulii, vasta kontaktista ja paikan pitäimisestä pääsee eteenpäin. Näitä tehtiin kolme erilaisilla etäisyyksillä. Ekan kerran Aron laukkasi tökkäämään keppiä, kaksi seuraavaa kertaa se meni ikään kuin merkille. Palkkasin, kun luonnollisesti se laukka kohti keppiä oli se juttu, mutta tehtiin erikseen vielä kepin ääressä pienillä matkoilla pelkkää kepinkärjen kosketusta.

Ai niin, unohdin, että käytiin lauantaina Aronin kanssa tekemässä hyppytekniikkatreenejä hallilla keskenämme. Omaan silmään Aron teki/ keskittyi ihan todella hyvin. Se niin tykkää näistä harjoituksista
-6 esteen perussarja x3
-3 matalan/leveän okserin sarja x3
-okserisarjan päähän 8 jalan etäisyydelle muurieste x2
-sama kuin edellä, mutta muurin päälle viritin vielä omatekoista korkeutta estenumeroämpäreillä x2
-kasvava sarja välein 5-6-7-8-9 x3 ja venyi niin hienosti.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Omatoimitreenejä

Eilen käytiin Aronin kanssa itseksemme vähän agilitytreenissä.  Meillä on jo kahtena tiistaina jäänyt kehariryhmä väliin, joten edellisestä agikerrasta on ainakin 2 viikkoa. Jotakin on nyt tehtävä, kun viikon päästä on Lotta Vuorelan koulutus ja alueellinen valkkuryhmäkin kokoontuu pikapuoliin. Joten yritän minimoida häpeän tunteita, eikun treenamaan.

-kerrattiin keppejä, laitoin yhden verkon palan estääkseni virheitä ja lähetin Aronia vaikeasta kulmasta kepeille. Meinasi tulla virhe, mutta siitä eteenpäin Aron luonnollisesti onnistui, vaikka lähetyskulma olikin vaikea.
-tultiin myös toisessa harjoituksessa muurilta kepeille suoraan, nyt ei ollut verkonpalaa ja onnistui.
-kerrattiin irtoamista hypylle, laitoin suoran putken keskelle kenttää ja ehkä 10-15m päähän hyppyesteen, jonka lähetin hyppäämään jäädessä itse tietysti jälkeen, kun koira paineli miljoonaa suorassa putkessa, tämä oli kohta, mitä Jarin koulutuksessa harjoiteltiin. Ja Aron meni ja suoriti itsenäisesti sen hypyn.
-kerrattiin merkkausta
-kerrattiin kontakteja, kun Aron juoksi perääni parikin kertaa, ohoh.
-muisteltiin, että muuria ei sovi hypätä niin, että palat tippuu

Eli lyhyitä pätkiä ja paljon palkkausta, hyvällä fiiliksellä loppukävelyille.

Tänään piti olla illalla alueellisen valkkuryhmän omatoimitreenit, mutta siirtyivät viikolla eteenpäin, kun osallistumisprosentti oli huono. Joten käytiin päivällä 2 tunnin metsälenkillä ja illalla naksuteltiin..

http://www.youtube.com/watch?v=thJbNtmZT70&feature=plcp

Ja kun tämän vuoden jäljet on nyt treenattu, kun lumi on maassa, oli aika laskea pieni tilasto vuodelta 2012.
Aron ajoi jälkeä 18.39 km
Keppejä oli jäljillä 122, niistä Aron ilmaisi 104, kepinnostoprosentti oli siis kaiken kaikkiaan 85,24%. Kiitos kaikille mukana olleille, ensi kauden tavoite on vain parantaa prosentteja!!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Pk-treenejä ennen talvea

Hirvee paniikki, lumi voi sataa maahan koska vaan. Joten nyt on taottava, kun rauta on kuumaa...

Pirjo ja Jaki ovat menossa hakukokeeseen ja toki meistä treeniseuraa saa. Joten tavattiin tottistreenit mielessä Pikkolan hiekkakentillä. Sitä ennen kävin tekemässä Aronille jäljen vanhenemaan.

Tottistouhussa huomasin muutaman treenipähkinän purtavaksi. Ilmoittautumisesta Aron tietää, että mehän tehdään nyt sitä peekoota, sen vire nousee ihan eri tavalla. Ja kun tästä mentiin tänään paikallamakuuseen, pompsahti Aron istumaan jos siinä vaiheessa kun kävelin pois. Muistin myös, että mehän ollaan kolmosluokassa, joten mun pitää mennä myös piiloon. Joten kaempaa käskin Aronin takaisin maahan, kävin piilossa ja palasin palkkaamaan, menin takaisin piiloon ja sieltä näin, että asento vaihtui lonkalta toiselle, levotonta siis, palasin kun näytti rauhalliselta, palkkasin ja vapautin. Siinä sivussa Pirjo ja Jaki tekivät omia tottistreenejään kaiken aikaa. Sitten tein uuden jätön ja taas pompsahti istumaan, no johan on. Edellisen uusinta, mutta nyt oli selkeesti pidemmän ajan piilossa, että näin koiran selvästi tasaantuvan. Joten talven tehtävä nro 1 on harjoitella tätä vireen laskua tähän liikkeeseen. Taidan ottaa hyvät ruuat tähän palkaksi ja kunnon palkka rauhallisesta makuusta.

Omissa tottisliikkeissä tein kaksi vauhtinoutoa 2 kilon kapulalla, meni hyvin. Myös kaksi vauhtiluoksetuloa ja lujaa laukkasi. Erikseen tehtiin eteenmenoja kosketuskepille. Ensimmäisessä ei tiennyt kepin olevan vietynä kentälle, lähti käskystä eteenpäin, himmasi vähän vauhtia kaartaen, sitten sai silmiinsä kepin ja lähti sitä kohti. Toisella kertaa lähti hyvin, siinä kohtaa missä maahanmeno yleensä tehdään hiljensi vähän vauhtia ja vilkaisi minua, olin hiljaa ja annoin koiran laukata kosketuskeppiä kohti. Sinänsä hauska, ettei Aron mene koskettamaan tässä kohtaa kosketuskeppiä, vaan tekee sen kuin merkin, menee sen taakse. No en tiedä onko sillä väliä, kun keppi antaa sen suunnaan mitä kohti juosta. Palkkaus tänään aina niin, että huusin jessiä ja heitin frispiin ilmaan palkaksi.

Sitten ajeltiin metsänlaitaan. Tänään esineillä kaikki onnistuu-teema. Valitsin Pirjon esineistä meille helpot esineet ja tallattiin ruutu melko tasaiselle sammalikolle. Esineitä oli 4, ruutu täyssyvä, mutta ehkä 40m leveä. Aronilla ei näkynyt merkkiäkään siitä, että edellisessä treenissä piti ottaa monta pistoa, vaan herra-AA on intoa täynnä. Tänään 3 pistoa ja kolme esinettä, en lähettänyt enää neljännelle, kun oli niin hyvä noissa edellisissä pistoissa, aikaa vietettiin ehkä se 2 min ruudussa, kun helppoa oli. Hyvä ottaa väliin tälläinen esineet on helppoja-treeni.

Jälki ehti vanhentua 2h 20 min, kun pääsin janalle. Sää oli vetisen kostea, ei satanut, mutta tosi märkää. Janalla Aron meinasi lähteä oikoimaan oikealle, pyysin heti pois, eteenpäin pitää mennä. Nyt meni suoraan ja nosti jäljen ihan oikein. Olin tehnyt helpon kulman jäljennostokohtaan, joten ei tänäänkään takajälkiongelmaa. Jäljen vanhentuminen teki Aronille sen, että se jäljesti ihan nenä maassa, lähes nuoli maata. Toki metsä on tällä hetkellä sellainen, että maassa on paljon tippuneita lehtiä ja jotenkin karun näköistä, ihan kuin kaikki aluskasvillisuus olisi kuollutta ja metsäkin odottaa jo lumipeitettä. Oli kiva seurata Aronin työskentelyä, kun olin itse tehnyt jäljen, tiesin missä se menee ja sitten vaan seurailin, miten Aron ratkoo sen. Helppoa en sille tehnyt, joten haasteita riitti. Jäljen kaaviokin säkkäräinen, alussa loivaa suoraa, mutta löysin tuosta metsästä kaikenlaisia jänniä kohtia ja maastonvaihteluita.

 http://www.sports-tracker.com/#/workout/heidin/co8ropcr732j1ac9

Keppejä oli tänään kaikkiaan 6 kpl, joista kaksi vähän isompaa laitoin loppuun. Kolmoskepin jälkeen tultiin sänkipellon laitaan, kävelin ensin pellon laitaa ja sitten tein kulman, taas pätkä suoraa kohti pellon keskutaa ja sieltä kulma, josta takaisin metsään. Jätin kepin siihen kohtaan, mistä sukelletaan pellolta metsään. Tämä olikin kunnon haaste Aronille, sillä pellonlaita osuus meni hyvin, mutta ekassa kulmassa meni yli, haki hukkuneen jäljen pian ja sitten mentiin hyvää vauhtia jälkeä pitkin keskelle peltoa, tässä toisessa kulmassa hukkui jälki ja Aron teki isoja tarkastusympyröitä pellolla, päästin liinasta irti, etten häiritse ja seisoin vain paikoillani. Näin siinä pellolla myös hirven sorkan jäljet, joten ajattelin, että tämäkin vielä, nyt voi olla, että Aron vaihtaa jäljen hirvelle. Aron puuhasteli pellolla varmaan 5 min, kunnes löysi sen kohdan metsänlaidasta, josta jälki kulki pois pellolta ja nosti sen kepinkin. Tämä oli niin opettavasta Aronille ja olin kovin tyytyväinen, ettei se pyytänyt multa apua kertaakaan vaan vastuu oli täysin koiralla. Ja se oli loistavaa, että Aron ihan itse ratkoi tämän vaikean kurapeltokohdan. Vaikeeta sille se oli, mutta työskenteli koko ajan. Mehän ei olla ajettu peltojälkiä juuri koskaan, mutta hyvä maastonvaihtelu metsäjälkikoiralle tämä.

Sitten matka jatkui vielä vaihtelevissa kohdissa ja viimeisen kepin kohdalla meillä oli todelliset juhlat. Aron läähätti mutta näytti itseensä tyytyväiseltä. Olin niin ylpeä Aronista, että sydän oli haljeta. Se ratkaisi kaiken, nosti kaikki kepit ja oli mestari. Onnellisina lähdettiin kotiin ja jos nyt lumi sataa maahan, ei harmita ihan niin hirveesti.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Koiraharrasteet on kivoja.

Tyhmä otsikko, mutta minkäs teet, kun ei keksi mitään osuvaa. Työt vie kyllä harrastuksilta aikaa ja se näkyy myös täällä blogissa ja mun asenteessa. Ja varsinkin kun teen nyt 3-vuorotyötä, tuntuu, että ilta-aamu yhdistelmän jälkeen yrittää vaan käydä lenkillä. No eilen oli just niin, mutta pakotin itseni kunnon lenkille; 13.2 km ja aikaa meni 1.40. Koirat kiittää.

Tänään aamusta jälkimetsään Maijan kanssa, menin ikään kuin Maijan nurkille kylään,sillä Houkanvuoren tiellä oltiin.
Esineruututreenissä oli tänään tavoitteena 5 esineen motivoitunut treeni. Ollaan paljon haettu 3 esinettä, joten tänään helpolla esineruutualustalla 5 esinettä. Ne esineet ei sitten olleet helpot Aronille ja tehtiin varmaan 15 pistoa. No ensimmäisellä Aron oli niin ylimotivoitunut, että pisti kaasun pohjaan ja laukkasi pitkäsi yli ruudun, meni siis ihan miljoonaa, joten ei siinä esineitä ehdi haistaan. Seuraavalla pistolla kävi nostamassa ihan eri paikasta mihin sen lähetin yhden meidän oman esineen, mikä oli jäänyt Maijan koirilta. Sitten tuli yksi hanska, tämän jälkeen käpy!! Olin järkyttynyt, mutta Aron oli ihan varma, että tämä on esine. Se nimittäin etsi ja etsi ja etsi siinä samassa kohtaa ja toi kävyn. Sitten taas pisto ja nyt tuli muovinen juomapullo. Sitten viisi pistoa eikä mitään. Lopulta nousi juomapullon korkki ja tähän oli jo aika lopettaa. Positiivista oli se, että Aron lähti joka kerta pistolle kun lähetin sen, mutta seuraavaan treeniin pitää ottaa isot ja helpot esineet, ettei käänny epävarmuuden puolelle.

Sitten jäljelle, joka vanhentuminen meni ihan siivillä, kun saatiin aikaa kulumaan esineiden kanssa. Eli yli 2 tuntia vanha jälki Aronilla. Märkä ja kylmä metsä, mutta nyt ei satanut. Lähetin Aronin tieltä ja jana oli nyt niin helppo, että jälki jatkui suoraan eteenpäin eikä puhettakaan takajäljelle kääntymisestä. Jäljen vanhentuminen ei näytä yhtään Aronia haittaavaan, sillä työskentelee jäljen eteen kyllä. Olin vielä pyytänyt Maijalta, että haastejälki ja sitähän me saatiin. Maaston vaihdoksia oli vaikka kuinka monta ja ensimmäinen keppi jäi sellaiseen kohtaan, jossa oli paljon kaadettua puuta, näiden yli hyppiessä meiltä keppi helposti jää. Kakkoskeppi nousikin sitten hienosti juuri hiekkatien edestä. Hiekkatiellä oli tienylitys, mikä Aron ratkaisi superisti ja taas mentiin. Oli hirven tuoretta peetä, oli ryteikköä, heinikkoa, käännyttiin oikeelle, sitten vasemmalle mitä kaikkee. Maija oli pannut itsensä likoon, mutta Aron selvitti kyllä kaiken ja nosti kolmoskepin sellaisesta kohtaa, mihin ei paljon päivänvalo edes paistanut. Loppujälki sujui hyvin ja Aron ajoi sitä varman tasaista vauhtia. Harmiksemme viimeinen keppi jäi nostamatta, sillä tiellä oltiin hoomoilasina eikä palkkaamaan päässyt, kun ei kerta ollut keppiä niin ei ollut.

Märkää touhua oli kyllä ja kunto on niin koetuksella kun yrittää pysytellä koiran perässä. Ensi viikolla on pakko päästä lisää jäljestämään, sillä yksi onnistunut jäljen lopetus olisi hyvä saada ihan oman mielen kunniaksi. Kiitos Maijalle mukavasta jälkiseurasta, loppupäivä sujuukin kivasti kotitöitä tai sohvaa pidellessä, mulla on huomenna pitkä päivä (klo 7-21) töissä :-(

Aronilla on nyt hieno kosketuskeppi vaaputtimessa. Se mun oma virityskeppi oli ärsyttävä, kun kaatui niin helposti. Yksi puhelu Rajamäen Jaanalle ja toinen linkki minulle, samalla viikolla oli kaupat tehty meidän eteenmenokepistä. Kangasalla Stenmanin Mari tekee näitä käsityönä :-)


Tätä sitten naksuttelin iltojen iloksi eli nenäkosketus kepin päähän, vähän testailtiin kotipihassakin jo kunnon etäisyyksilläkin. Toimii eikä kaadu kumoon kunnon kosketuksesta vaan vaappuu hetken ja sitten kilahtaa taas takaisin paikalleen.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Eteen!

Näin se sitten eilen alkoi; eteenmenon uusiksi opettaminen.
Suunnitelmana käyttää kosketuskeppiä juoksemisen kohteena, mutta kohde on vain väline palkkioon, joten siten ehkä neutraalimpi juttu, kuin maaginen eteenmenopallo.

Joten ensin muisteltiin naksun avulla kosketuksia kepin palloon. Sitten keppi lattialle ja kosketuksia siihen. Lopulta keppi meistä eteenpäin ja luvan saatuaan koira sai mennä nenällä koskemaan palloon.

http://www.youtube.com/watch?v=QkO59ZgTu-g&feature=context-cha

Tänään kosketuskeppi meni ulos. Harjoituksia oli helppo tehdä, koska Aronin treenihistoriassa on paljon sellaista, missä mennään minun rintamasuunnassa eteenpäin. Hyvin nopeasti saatiin jo keppiin etäisyyttä. Tosin pari kertaa Aron tarjosi kepille kuin asettuisi merkille, juoksi sen taakse ja jäi sinne odottamaan. Ja heti kun etäisyyttää tulee lisää, on myös vaikea naksauttaa ja palkata homma ajoissa, joten pitkällä etäisyydellä naks ja kehut ja lelua palkaksi- viiveellä. Tältä se näytti tänään lasten videoimana:

http://www.youtube.com/watch?v=KH4QxxjpsHg&feature=plcp

Tehdään tätä nyt jokunen päivä vielä kotipihassa ja sitten keppi mukaan kentälle....Tarkoitus on, että keppi näyttää vain suunnan eli juokse eteenpäin. Välillä tulen palkkaamaan siitä, että lähtee juoksemaan kohti keppiä, välillä täytyy ottaa se maahanmenomukaan. Ja sitten jossakin vaiheessa testata, miten homma toimii ilman keppiä. Mitähän mun vielä pitäisi miettiä tämän kohdalla?

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Jälkimetsässä

Kirjoitin keväällä meidän Frosty Fields-ryhmään seuraavaa: Aronin kanssa yritetään saada tänä vuonna kaksi tokon evl-ykköstulosta, tavoite siis tälle kaudelle. Pk-puolella (tottis) ollaan aikatauluistamme 2 kk myöhässä ja ainakaan vielä ei metrisen esteen hyppy näytä koekuntoiselta. Maastoissa suunnitelmat toteusta vailla, eli esineruuduissa vahvistetaan suoraan menemistä ja motivaatioa, jälkiä ajetaan tavoitellen 3- luokan tasoa sekä keppimotivaation nosto/ jäljen nosto oikeaan suuntaan tehotarkkailussa. Agilityssa startataan heti kun vaan päästään työvuorojen puolesta ykkösluokan radoille. Suurin tavoite on kuitenkin treenata paljon ja nauttia siitä!


Ja tänään maastotreeneissä iloitsin, että ainakin jossakin ollaan tavoitteisiin päästy. En tiedä onko me treenattu paljon ja onko aina nautittu siitä, mutta tällä kaudella Aronilla on 27 jälkeä takana ja olen huomannut, että vähemmän on enemmän. Eli jälkitreeneistä nauttii ihan täysillä, kun edellisestä kerrasta on viikko.
Oltiin Miinun kanssa Kangasalan Ruutanassa Laureeninkallion metsissä, tosi hyvää treenipaikkaa, jota ei aina muistakaan. Tiesin, että hirvenmetsästäjät on liikkeellä näin viikonloppuisin ja ei ihan huvittaisi olla treenaamassa keskellä jahtia, joten siksi mietittiin Miinun kanssa, että missä ei metsästetä hirviä. Ihmisiä tuolla Laureenilla liikkuu paljon ja nytkin näin sienestäjiä Bertan jälkiä tehdessä, samoin autoja oli teiden varsilla. No ihana sunnuntai, kun ei satanut, toki moni tykkää silloin ulkoilla.

Esineruutu tehtiin hyvään paikkaan, joka oli tasaisella sammaleikolla. Ruudussa ei ollut mitään isompia rytöjä, sellaista ihanaa sammaleikkoa. Aronilla oli kolme esinettä ruudun takaosissa, mikään ei ollut ihan kulmissa. Aron oli superhyvä tänään, se todellakin etenee lähes suoraan tai suoraan jokaisella pistolla eikä lankea turhanpäiväiseen juoksenteluun. Ja tätä suoraan menemistä me ollaan yritetty vahvistaa, jee nyt se toimii! No ainakin tänään. Ekalla pistolla Aron eksyi ihan vähän linjastaan, mutta toi vasemman reunan esineen, vasemmasta etukulmasta kun oli lähetys. Sitten lähetin ruudun keskeltä tarkoituksena nostattaa keskellä takarajalla oleva esine, mutta meidän ruutu oli 40 m leveä, joten vaikka eteni suoraan lähes taakse, haistoi jo oikealla olevan esineen ja toi tämän. Kolmas pisto oli kyllä luotisuora, mutta esinettä ei ollut matkalla, näin ollen koira tuli ilman esinettä takaisin. Kerroin Aronille, että hieno koira, mutta vielä on yksi esine. Neljäs suora pisto ja takaesine nousi. Toivottavasti Aronille jäi edelleen mielikuva, että kun menen vain suoraan kohti takarajaa, voi esine löytyä. Hienosti Aron kyllä liikkui ruudussa, se on sellaisen hyvin tasapainoisen oloinen siellä tällä hetkellä.

Aronin jälki ajettiin 2 tuntia vanhana, se oli reilun kilometrin pitkä ja 4 keppiä. Miinu oli tehnyt meille oikein kivan jäljen. Janalla eteni tuttuun tapaan täysillä, reagoi hyvin jälkeen, mutta takajälki. Siinä vaiheessa laskin liinasta irti ja annoin mennä itsekseen tielle takaisin, sitten sanoin Aronille, että mitäs nyt nyt kun Miinu on tehnyt meille jäljen ja siellä se odottaa, jos vaan ratkaiset sen suunnan. Aron näytti tässä kohtaa siltä, että anna mun nyt mennä ratkaisemaan se. Miinu oli kävellyt jälkeä tienmyötäisesti pidemmän matkan, joten mentiin vähän eteenpäin ja lähetin uudestaan kohti jälkeä, toista kertaa Aron ei enää lähtenyt takajäljelle, vaan ihan raivolla veti eteenpäin oikeaan suuntaan. Jouduin todella paljon jarruttamaan ensimmäiset 500m sen menoa, se ajais  nyt jäljen laukalla, jos saisi. Motivaatiota siis on! Jälki kulki märässä, mutta suht helpossa metsässä, reagoi keppeihin tosi hyvin. Mun kunto oli kyllä koetuksella, kun nousiin isoja rinnekallioita ylös ja näissä Aron pistää oikein vuorikauriin tapaan kaasun pohjaan päästäkseen ylös, minä en ihan pysty samaan. Yksi pikkuinen keppi nro 3 oli tälläisessä nousevassa rinteessä ja sen Aron ilmaisi hyvin, kuten kaksi edellistäkin keppiä. Kolmosen jälkeen matkalla oli yksi haastekohta, sillä jälki kulki vähän matkaa hiekalla, siellä kallionpäällä meni hiekkatie, mutta Aron ratkoi hyvin, mihin päin jälki jatkuu. Neloskepin yli Aron vähän meni, mutta huomasi sen itsekin, sillä heti kepin jälkeen tultiin isolle polulle, joka vei autolle, Aron keskeytti jäljestyksen ja kutsuin sen luokseni, minua kohti tullessa se haistoi kepin, jonka se sitten nosti. Keppi oli isompi kuin edeltäjänsä, mutta oli nostetu sellaiselle kumpareelle ja minusta näytti, että Aron ajoi nenä alhaalla siitä ihan kumpareen sivusta ja ehkä tämän vuoksi ajautui kepin ohi, keppin haju kuitekin tuli Aronin nenään siellä kaempana, joten hyvä näin, että palasi etsimään keppiä. Joten tässäkin ollaan ihan tavoitteissa kiinni. Jäljen ajo on motivoitunutta, eikä väsymyksestä näy merkkiäkään näillä kilometrin jäljillä. Takajälki on edelleen meillä iso kompastuskivi, mikä mua ärsyttää, mutta en osaa sitä riittävän suunnitelmallisesti ratkaista.

Kiitos Miinu kivoista jäljestyksistä. Bertta oli ihan täydellinen omalla jäljellään, teki kaiken ihan täydellisesti. Hienoa seurata, kuinka heillä tarkka ja ahkera työ tuottaa loistavaa ja tosi motivoitunutta jäljestystä!

Ensi kauden tavoitteet on nyt niin siellä kolmosluokan jäljellä ja olen niin innoissani tästä tavoitteesta. Ollaan siis kovin onnellisia, että voidaan oikeasti haaveilla ensi kaudella osallistua kolmosluokan kokeisiin, ehkä bortsumestaruuksiin tai piirinmestaruuksiin. Ja tavoite on se, mikä saa meikäläisen tekemään tarkempia treenisuunnitelmia. Eilen kävin tekemässä vähän tottisjuttuja Aronin kanssa läheisen koulun hiekkakentällä. Siellä tuli heti esiin se, että Aronin keskittymistä häiritsee mahdollisuus eteenmenosta tai siitä eteenmenopallosta. Joten eilen vain vahvistin seuruuta ja aina kun kontakti tippui sen vuoksi, että tarkisteli kentän reunoja, vaihdoin itse suuntaa kentältä poispäin. Näin mentiin pitkin poikin kenttää, palkkiota tuli kontaktin pidosta ja rankaisuna ohjaajan nopea käännös eri suuntaan. Aronin oli siis pakko keskittyä olennaiseen. Eteenmenoa en nyt tehnyt lainkaan, illan vietin miettien, miten tämä eteenmeno nyt oikein pitäisi rakentaa. Taidan ottaa kosketuskepin nyt esiin ja muokata eteenmenon sillä, koska keppi itsessään ei ole niin maaginen juttu kuin se pallo.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Kuin kananlento

Meidän kehariryhmä on siirtynyt talvikauteen, mikä tarkoittaa sitä, että treeni-aika on tiistaisin klo 20-21. Vaatii muutaman tiistain totuttelemista, sillä kun näin vuoden pimeimpään olen ollut aamuvuorossa, joka alkaa klo 7, tuntuu että ilta klo 19 voisi suunnitella nukkumaanmenoa, mutta ei kun treeneihin. Joten kahvia koneeseen ja hyvällä itsetunnolla matkaan, olihan meillä hyvin muistissa sunnuntain menestys :-)
Anu on suunnitellut meille kivan oloisen radan, agilityn mm-kisojen maksien alku ja loppu sitten vähän erilainen.
Ratamme alku oli siis suunnilleen tämä keppeihin saakka..

http://www.youtube.com/watch?v=9-T6JpFrzXM&feature=plcp

 Ja niin hyvin kuin suunnittelin, ei mikään onnistunut. No joo, a-kontakti oli ainoa, mitä voi kutsua agilityksi. Hitsi että mua ärsytti. 4 ensimmäistä hyppyä tehtiin monta kertaa, rimaa tippui siellä ja täällä. Jaakotus kohdassa rima tippui joka kerta ja jos ei tippunut, hyppäsi koira myös yhden ylimääräisen esteen siinä minua kohti tullessa. Tässä koira ikäänkuin heitettiin taas eteenpäin hypylle ja itse käännettiin suuntaa, mutta rimahan siinä tippui. Meni monta toistoa, ettei koiraa voinut palkata mistään. Voi arhg. Epäonnistuminen ja ärsyyntyminen ei oikein sovi mun treeni-ideologiaan.
Keppien sisäänmenokaan ei onnistunut, se tuttu uusi ongelma siellä kummittelee ja vitsi sitä on vaikea vielä heti havaita, kun koira painelee miljoonaa kohti keppejä ja lähtee pujottelemaan, menikö se tokasta välistä sisään, meni se! Aivan meikäläisen kouluttama virhe, Aron osasi kepit vielä 2 kuukautta sitten niin hyvin.
Joten meidän agiräpistely oli tänään kananlentoa. Ja hitto että ärsyttää noi rimat. Jos otan niihin nollatoleranssin, käy niinkuin Jimmyn kanssa aikanaa, lähtee agilityn hauskuus. Hauskaa ei siis tänään ollut,vaikkei mun nollatoleranssi ole vielä alkanutkaan.
Omaksi onneksi tai Aronin harmiksi meidän ryhmän jälkeen ei ole enää ketään treenaamassa, joten kun klo 21 treeniaikamme loppuu, jatketaan niitä kaikkia hampaankoloon jääneitä juttuja. No hyvää oli se, että laitoin verkon palan toisen keppivälin virheen estämiseksi ja tämän kanssa Aron sai onnistumisia. Pakko laittaa se nyt kuukauden ajaksi aina, että saan poispyyhittyä epäonnistumisen mahdollisuuden.
Hinkutin myös meidän radan neljää ensimmäistä hyppyä vaikka kuinka monta kertaa, eikä se rima pysy jaakotuksessa, jos meillä on täysi vauhti päällä. Huokaus, agility on vaan ihan liian vaikeeta meille!!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kouluttautumassa

Tänään oltiin Aronin kanssa aamutuimaan Jari Salmelan agikoulutuksessa. Olimme ensimmäisessä treeniryhmässä, joten aloitimme radan rakentamisella. Rata oli välitetty meille jo sähköpostitse, mutta oli siinä silti muistamista, 24 estettä, huh.
Jari on minulle ennestään tuttu aikaisemmilta vuosilta, kun Jimmyn kanssa treenattiin agia. Oltiin Jarin ryhmässä ja mukavat muistot tuolta ajalta, joskin mun mielestä agissa vaan juostiin suoraan eteenpäin :-)
Treenit tehtiin tänään kahdessa erässä ja voi mitä luksusta, kun aikaa oli 2 tuntia ja meitä oli vain kolme koirakkoa, ehdittiin treenata juurta jaksain. Jarin tapa kouluttaa meitä oli ihanan pitkämielinen ja jokainen ohjauskuvio mietittiin tarkkaan. Ekalla kierroksella hinkattiin alkua ja siinä vanha tuttu palaute; jään turhaan varmistelemaan, kun voisin itse mennä jo. Lisäksi Jari huomasi heti miten herkkä Aron on mun ohjaukselle, rima tippuu jos yhtään häiritsen Aronia sen ollessa liitovaiheessa. Mitä paremmin ja selkeämmin pystyn kertomaan koiralle mihin mennään, sen paremmat mahkut on Aronilla selviytyä rimoja tiputtamatta.



Kakkoskierroksella ylsin ihan uskomattomiin ohjauskuvioihin ja Aron keskittyi hommaan paremmin kuin koskaan. Sain vietyä Aronia hyppyesteillä siivekkeitä nuollen ja rimat pysyi kannattimillaan. Voi sitä onnistumisen tunnetta :-) Päästiin kahdella kiertoksella jopa esteelle 17 saakka, pätkittäin ja sina palkattiin koira kun meni hyvin. Joskus sitten ne kaikki 24 estettäkin, hope so. Kiitos Salmelan Jarille kannustavasta koulutuksesta! Kehitystehtävinä saatiin merkkausta sekä tehtävää, missä koira lähetetään eteenpäin hypylle, jossa koiran on määrä suorittaa tehtävä, vaikka itse lähtisin jo toiseen suuntaan. Samoin kepeille voisi treenata este-erottelua, onhan me treenattu puomi/ putki-erotteluakin, samaa voisi tehdä myös kepeillä.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Askel kohti kolmosia

Tänään historian kirjat vapisivat, kun tai ainakin mun treenisuunnitelmat, sillä Aron aloitti valmistautumisen ensi kevään jälkikokeisiin. Lumi voi tietty sataa mun puolesta maahan nyt koska vaan, mutta silti yritetään tehdä vielä jonkin verran, että ensi keväänä päästään taas lumien jälkeen pian jatkamaan siitä mihin jäätiin.
Eli tänään oli vuorossa ensimmäinen jälki, joka oli 2 tuntia vanha. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että uskon siihen Pekka Korrin opettamaan, että koiralle vahvistetaan aina sen vanhoja jälkiä, missä luokassa se kisaa. Koska jatkossa Aron kisaa kolmosluokassa, ajamme nyt vähintään niitä 2 tuntia vanhoja jälkiä. Näin koira kiinnittyy (ehkä) juuri näihin tietyn vanhoihin ja siihen jälkeen, minkä se janalta nostaa eikä sitten vaihtasi jälkeä mahdollisten harhojen ollessa kohdalla yhtään nuorempaan jälkeen. Himputin pitkä aika vaan olla mm, itsekseen metsässä odottamassa jäljen vanhentumista.

Tänään oltiin kuitenkin viimeistä yötä meidän lomaroine-mökillä. Remontti valmistui jo keskiviikkona, mutta mökkiä oli varattu koko viikoksi. Joten la-aamuna kävelin mökille vievän hiekkatien toiselle puolen ja siinä olikin hyvä janapaikka. Jana oli avoimella sammalkohdalla ja jälki lähti oikeaan. Siitä mentiin ehkä 40 m ja oltiin vanhan hakkuu-aukean reunalla. Olipas tämä hakkuu ärsyttävää paikkaa, miljoona vadelmapuskaa, ojaa, rytöä, litimärkä pohja ja liukas sellainen. Kesti ikuisuuden kävellä siitä läpi toiselle puolen metsään. Jäljen loppu oli ihanalla sammaleella, mutta metsää tuossa ei ollut liikaa, joten jäljen pituus oli vain 560m, varustettuna 5 kepillä. Ilma oli kovin tuulinen ja kylmä, mutta ei satanut.

http://www.sports-tracker.com/#/workout/heidin/71m3millbe7i3uff

Aron meni hienosti janalla suoraan, nosti jäljen ihan oikeaan suuntaan, mutta mielestäni pari metriä jo ennen, mistä olin kulkenut. No ei voi tietää, oliko kovin tuulisella ilmalla osuutta asiaan. Ensimmäinen keppi nousi tästä hyvin pian. Sitten matka jatkui sinne hakkuuhelvettiin, Aron hukkasi siellä kaksi kertaa jäljen ja teki rinkulaa löytääkseen sen uudelleen, itse jäin seisomaan paikalleni ja olin ihan varma, että tästähän se menee suoraan eteenpäin ja mitä ihmettä Aron puuhaa tuolla vasemmalla, olin päästänyt liinasta irti aivan varmana, että koira palaa siihen eteeni ja jatketaan matkaa, mutta hännänpäätä näkyi kaiken rytöjen keskellä jo kohta hakkuun toisella puolen. Kovalla huudolla kiljuin Aronille, että odota ja seis, lopulta se laukkaa minua kohti ja saan liinasta kiinni, huomaan, että seisotaan ihan jäljen päällä, joten kyllä se koira vaan paremmin tietää. No matka jatkui ja sitten oltiin yhdessä jo hakkuun laidalla, missä metsänreunassa odotti keppi nro 2, jonka Aron ilmaisi hienosti.

Tämän jälkeen meni miten pitikin, yhdessä kohtaa jälki vielä hetkeksi hukkui, mutta kun päästiin sammalosuuteen, ajoi Aron jälkeä varman oloisena, teki hienosti yhden piikin ja ilmaisi kaikki kepit, eli saldona 5/5. Selvästi tuulinen ilma teki vähän vaikeutta, enkä tiedä oliko Aronilla totuttelua alkuksi nyt tähän kahden tunnin jälkeen. Mutta ehdottomasti näitä lisää :-)

Huiman pitkä treenitauko

Jälkikokeen jälkeen tuntui, että nyt en kyllä treenaa yhtään mitään moneen aikaan. Melko mukavasti ollaan saavutettu tämän vuoden tavoitteita, joten nyt voisi kerrankin ottaa vähän iisimmin, ei ole pakko treenata. Olen kyllä ihan mielettömän tyytyväinen meidän onnistumisesta jälkikokeessa, sillä en ole koskaan päässyt näin pitkälle, meillähän on nyt osallistumisoikeus kolmosluokan jäljille. Vau! Ja kiitos meitä onnitelleille. Tiedän, että monelle pk-harrastajalle tämä on ihan arkipäivää, mutta mehän ollaan Aronin kanssa nyt oman uramme huipulla.
Aron huilaili treeneistä 4 päivää ja koko sen ajan oli jo mielessäni, että agilityn puitteissa oli paljon niitä pikkujuttuja, joita pitää korjata. Ja jälki-treenien parissa voidaan vielä tehdä paljonkin, ennenkuin lumi sataa maahan. Ja sitten muistin samalla, ettei se päämäärä vaan se matka. Ne itse treenit ja niiden suunnittelu onkin osa meidän elämäntapaa. Joten perjantaina lopettiin meidän huikean pitkä treenitauko.

Kävimme Aronin kanssa tallilla tekemässä siis agilityn korjaussarjaa. Mielessäni oli kaksi asiaa, mitä vahvistan ja pysyin lähestulkoon suunnitelmassani. Kahdesta asiasta ensimmäinen oli keinun loppukontakti. Kerrattiin  ensin puomin päässä tonttia, siis sitä treeniä, missä Aron tekee vaan sen lopun ja kierrätän sitä itseni ympäri, jolloin se on taas siinä kontaktin lopussa. Kesän bc-leiriltä hyväksi havaittu juttu. Eli puomin lopussa kerrattiin tonttia. Sitten kokonainen puomi, josta vapautuksen jälkeen sai jatkaa. Hyvin teki ja koira tekee tämän ihan suoraan eikä tee sellaista hassua, että ennen kontaktia tekisi on on-offia ikäänkuin kontaktin sivusta. Sitten keinulle, johon laitoin kaksi siivekettä estämään ennenaikaista toimintaa, lähtökohta oli, että autan koiran onnistumaan apuvälinein ja näin se oikea päämäärä vahvistuu eikä se väärä. Aron teki kyllä hyvin ja kolme kertaa onnistui ihan loistavasti, ehkä keinu treeni oli tältä päivältä tässä. Kerrattiin vielä a-esteen kontakti ja sitten a-este sekä keinu peräkkäin, keinulta palkka. Hyvin meni.

Toinen mitä piti korjata, oli keppien sisäänmeno. Siinä on nyt useampi epäonnistuminen. Laitoin yhden verkon palan keppeihin tukemaan onnistumista, onnistui. Tehtiin tosi monta toistoa, joissa kokeilin, mikä onnistuu ja mikä ei. Nyt kepeillä ei ollut enää mitään verkkoja ja huomasin, että jos lähetän koiran ikään kuin keppejä kohti, onkohan tää nyt se kepit avokulmasta-juttu, niin tätä ei osaa, ei sitten millään. Ei siis mikään ihme, ettei osannut sitä kisaavien radalla, kun ei osannut sitä yksittäisenä esteenä. Ihan ylivaikeeta. Jos koira tulee suorana keppejä kohti, onnistuu, osaa mennä sisään kepeille myös vastakkaiselta puolelta. Pitänee kysellä jatkossa, että miten tätä treenataan.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Aronin kanssa jälkikokeessa

Aamu valkeni sateisena ja kovin syksyisenä. Onneksi viime viikot on treenattu vain sateessa, joten eipä siinä mitään ihmeellistä. Ajelimme siis Tavesin jälkikokeeseen, joka alkoi aamusta tottelevaisuuksilla Niihaman kentällä ja tuomarina Kari Santikko. Oli kyllä oikein mukava tuomari, joten turhaa jännitin. Alokasluokan koirakoita oli 2 ja meitä avoimen luokan koiria oli 4. Tottisparit oli arvottu ja suoritin tottiksen entuudestaan tuntemattoman parin kanssa, sellainen mukavan rauhallinen saksanpaimenkoira narttu oli kyseessä. Hyvillä mielin siis aloitettiin.

Aron suoritti ensimmäisenä liikkeet, jotka menivät juuri niinkuin ajattelin. Seuraamisesta saimme tyydyttävän, sillä ensimmäinen suora oli kohtuullisen levotonta. Tuomari oli oikeassa, että Aron saisi työskennellä voimakkaammin, lähinnä se nyt kulki mukana, yrittää ressu bongata eteenmenopallon, vaikka kontaktin pito minuun olisi toivottavaa. Jäävät onnistui kaikki oikein, joten näissä keräsimme pisteitä. Noudot meillä noin muuten sujuivat kivasti, mutta ne kapulan luovutukset oikeutetusti saivat miinuksia. Hyppynoudossa Aron otti kosketukset esteeseen, mutta hyppäsi mennen tullen. A-estenoudossa oli kapula hetken hukassa, mutta löytyi lopulta. Eteenmenossa keuli valmistelevassa osuudessa, laukkasi hyvin käskystä eteenpäin, mutta alkoi sitten hiljentää vauhtiaan, onneksi tässä kohtaa sai antaa maahanmenokäskyn, joten maahan meni. Lopuksi paikkamakuuseen, josta erinomainen. Loppupisteinä 87 !! Paljon enemmän kuin tavoittelin. Syystäkin suu messingillä maastoon, vaikka ei tuo tottis ihan noin hyvä ollut. Ääntelyä esiintyi, mutta siitä ei rangaistu...

Meillä oli Aronin kanssa jälki odottamassa tutussa metsässä Varsamäessä, en vain tiennyt yhtään, että missä jälki nro 2 on, kun sen arvonnassa meille sain. Janalla Aron eteni suoraan ja reagoi hyvin jälkeen lähtien takajäljelle, kuulin tuomarin kommentin heti kun astuin janalta pois koiran perään, tässä kohtaa vain käänsin koiran ja jäljestys sai alkaa. Janalta pisteitä 34/40. Tuomari kehui myöhemmin Aronin hyvin keskittyvää asennetta, ennenkuin lähetin sen jäljelle. Neljä ensimmäistä keppiä nousivat hienosti, kepit tuntuivat tosi pieniltä ja laitoin ne tiukasti treeniliivin vetoketjutaskuun, etten vaan hukkaa niitä. Jälki kulki metsässä, vanhalla hakkuuaukealla, nousi kalliolle ja takaisin hakkuu/vadelmapuskan sekaan, neloskeppi nousi metsän laidasta. Sitten tuli selvästi pidempi pätkä ilman keppiä, mutta mitään ei tuossa vaiheessa voi tehdä muuta kuin kävellä koiran perässä. Yhdessä kohdassa Aron kovasti varmisteli, ylitettiin kaarinan polku ja ilmeisesti vitoskeppi oli juuri ennen tätä. Matka jatkui ja kutoskeppi nousi kohdasta, mistä näin jo tielle ja tiesin, että jäljen päässä ollaan. Katsoin kelloa ja meillä oli vielä 10 min aikaa, juostiin Aronin kanssa siihen Kaarinan polun ylityskohtaan, mutta ihan turhaan, siitä juostiin vieläkin lujempaa takaisin tielle ja kohti keppien luovuttajaa. Ehdittiin just ajoissa ja keppejä luovutimme siis 5 kpl, joista onneksi se tärkein eli viimeinen keppi oli mukana. Muistelin, että tällä keppimäärällä ollaan koularissa kiinni. Aron jäljesti kyllä tosi hyvin ja tarkasti, mutta onhan näin käynyt myös treeneissä, että yksi keppi voi helposti jäädä.

Lopuksi esineruutuun, josta tulikin täydet pisteet. Kaksi pistoa, kaksi esinettä ja aikaa kului 1 min. Onnistuin siinä mielessä hyvin, että meillä jäi käymättä kokonaan ruudun oikea puoli, jos oltaisiin oltu kolmosluokassa, olisin tietysti pistottanut sinne, nyt onneksi riitti nämä kaksi pistoa.

Maastopisteitä kertyi siis 174 ja tottis 87, joten JK2 tuli tänään kakkostuloksella ja olimme luokassa toisia. Pieni pokaali tuli muistoksi.

Seuraavan kerran haaveissa on kilpailla kolmosluokassa ensi kaudella. Aronin jäljet muuttuvat nyt 2 tuntia vanhoiksi. Tämän päivän jäljellä oli monta maaston muutosta, joten jatkossa pitänee vaan jäljestellä mahdollisimman monissa eri paikoissa ja olosuhteissa. Ja oli se kyllä jännää kulkea siellä koiran perässä, kun oli vaan luotettava koiraan ja kaikki oli ihan koiran vastuulla. Minua helpotti tuttu maasto, kun tiesin koko ajan missä ollaan, mutta vieraat metsät on meilläkin vielä edessä. Siksi aion kyllä jatkossakin treenata koiraani niin, että se hoitaa hommat. Kilometrin jälki tuntui myös yllättävän pitkältä, varsinkin kun tarkkailin koiraa, ympäristöä, piirsin mielessäni jälkikaaviota kuljetusta matkasta ja tuijotin herkeämättä maata, ettei vaan jäisi keppi minulta huomaamatta, jos Aronille näin kävisi.

Kiitos kuuluu kaikille meitä tsempanneille ja matkassa mukana olleille. Ollaan monen eri jäljentekijän jälkiä kuljettu ja näitä toivotaan myös ensi vuodellekin. Talven aikana pitänee tehdä monta juttua vielä tottiksen eteen, mutta onneksi meillä ei ole nyt kiire. Ensi viikolla me ei treenata mitään, kaksi iltavuoroa alkuviikosta pitää ainakin siitä huolen :-) olen kyllä ihan älyttömän iloinen meidän onnistumisesta, sillä nämä hetket antavat ihmeesti jatkoon treeni-intoa. Kiitos taas kerran myös kasvattaja Riikalle hienosta koirasta!!

Hienoja tuloksia tuli meidän treenikavereille Miinulle ja Bertalle, saivat Jk1 sen täydellisillä maastopisteillä, vau ja hirveesti onnee! Myös muita Tavesilaisia lykästi, kun Jonna ja Alma saivat koularin sekä Ojasen Seppo sai Rasan kanssa luokkavoiton ja myös JK2 sen, onbea! Näin tavesin jälkivastaavana on siis syytä hymyyn!!