Viikon tokoteemat

Viime lauantain jälkeen olen keskittynyt Aronin tokoilussa seuraaviin juttuihin:
-ohjatun nouto, (merkille menon vauhti, merkin paikka, suunnat)
-luoksetulo (luoksetulossa maahan jääminen, vauhti sekä stopit)

Ohjatun noudon merkkiä olenkin sitten pähkäillyt enemmän kuin koskaan. Pähkäilin, että miksi Aron menee ruutuun innokkaasti, miten saan samanlaisen asenteen merkille menoon. No palkka paikassa on mun sellainen perusjuttu, joten kun Aron on mennyt sinne merkin taakse kävelen sen luokse ja kehun, miten hieno se on ja palkkaan sen siihen parhaaseen paikkaan. Ja myös ruuduissa, jos koira on väärässä paikassa, annan sen siirtyä siihen parhaaseen paikkaan itse tarjoten ja vasta kun sanon seis ruudussa, pitäisi koiran tietää, että nyt se on siinä nappipaikassa. Jos koira ei tarjoa ruudun paikkaa, sanon uudestaan ruutu, jolloin Aronin pitää hakea sillä käskyllä sitä parempaa kohtaa. Tätä samaa yritän nyt merkillä, jos koira pysähtyy ennen merkkiä tai tekee sen vajaasti, annan uuden merkkikäskyn ja vasta kun sanon top, palkkaan sen.

Vauhtia hain merkille menoon mm. lähettämällä tosi kaukaa merkille, Aron tykkää juosta. Tai jättämällä pallon merkin taakse, tämäkin lisäsi vauhtia merkille menoon. Aina kun lähetän Aronin vapaasti merkille se menee vauhdilla, perusasennosta se lähtee huomattavasti huonommin. Nyt olen lähetellyt sekä että sitä merkille.

Ollaan tehty myös sellaisia merkkejä, että siellä on kapulat kovin lähellä tai monta kapulaa, metalli-esinettä, lelua tms. Näissä Aron skarppaa paikan suhteen, mutta vauhti kärsii.

Ohjatussa tein eilen myös sekä vasemman että oikean kapulan hakuja. Kotipihassa tulikin vaikeuksia, kun lumipenkkojen vuoksi kapulat jäivät 5 metriä taakse merkistä ja Aron sinkaisi nyt itsensä pariin kertaan keskikapulalle. Koulunpihassa tehtiin myöhemmin, siellä kun oli kunnolla tilaa, ei merkiltä lähtiessä ollut mitään ongelmia. Haettiin ensin vasen kapula ja siitä palkka,heti perään oikea ja hyvin lähti oikeisiin suuntiin, sai suuret yhteisriekkumiset mun kanssa, kun oli tässä niin pätevä.

Luoksetulossa on tehty monta jättöä ja viimesimpänä tänään kehun Aronia siinä kohtaa, kun olen kävellyt kauas ja käännyn koiraa kohti, suullisen kehun jälkeen olen sitten kutsunut luokse. Tätä ennen olen palkannut sitä ihan vaan siitä, että menee maahan tai pysyy maassa kun poistun x matkan päähän.
Kaikki tämän viikon luoksetulot on olleet suoria luoksetuloja, joista pallo lentää kun vauhti on paras. En ole ottanut nyt eteen istumaan lainkaan.
Stoppeja on tehty kiertojen kautta tai juoksuttamalla koiraa lumipenkkoihin.

Tänään otin koulunpihassa muutaman ruudun, jossa vain kulmamerkit. Tekee kyllä hyvää ottaa näitä ruutuja, joissa ei ole reunanauhoja, sillä näissä Aron joutuu miettimään tosissaan sitä ruudun parasta paikkaa. Helposti menee kyllä reunoista sisään, mutta eipähän jarruttele ainakaan etumerkin kohdalla. Ja hyvät ruudun paikat kyllä sitten löytyi, kun maltoin hetken odotella, ennenkuin sanoin seis. Viimeinen ruutu tehtiin lelulle, ettei reunasta sisäänmenemisestä tule kaavaa.

Z-liike kerrattiin myös, asennot onnistuu, tosin tehtiin vain yksi istuminen, sitten seisominen ja tyhjä, palkkasin nuo asennot. Itse seuraaminen vaan on tässä sellaista edistävää jolloin kulmien teko on vaikeaa, kun on edessä.

Siksipä sitten seuraamista, missä heitän namin taakse kun pitää oikean paikan. Tein pitkää suoraa ja sitten takaisin z-tötteröiden pariin. Aron teki kyllä kivasti hommia eikä äännellytkään.

En tiedä on me nyt tokoiltu kevyesti, mutta hauskaa on ollut. Aron rapsuttelee edelleen itseään, vaikka olen nyt kerran pessyt sen sillä erikoisshampoolla ja antibioottia on mennyt nyt maanantaista saakka. Tänään päätin, että vaihdan Aronin nyt sitten raakaruualle, jos kaduttaa voin aina palata takaisin nappularuuan pariin. Olen vain niin monesta paikasta lukenut, kuinka terveellistä raakaruoka olisi ihan jokaiselle koiralle. Joten tänään Aronin iltakipossa on ensimmäinen setti lihakasvis-mixiä ja uskon, että hyvä tästä seuraa. Aron ei kuitenkaan ole mielestäni ruoka-allergikko, mutta katson nyt mitä uudesta ruokavaliosta seuraa.

Tänään oli kyllä aivan ihana päivä ja kamera oli mukana lenkillä.

Pojat penkassa

Syvä huokaus

Terveisiä Hakametsän eläinlääkäriasemalta, käytiin siellä nyt iltasella Aronin kanssa.
Olin aivan hermona ennen tuota lääkärikäyntiä. Viime keikka eläinlääkäriin oli erittäin pahana mielessä ja yksi syy, miksi ei menty nyt meidän vakipaikkaan, oli vaan se, etten olisi pystynyt.

Mutta nyt lääkärina Veera Varo ja tulosyy kutina.
Diagnoosina sekundäärinen ihotulehdus.
Hoitona 3 viikkoa antibioottikuuria, erikoisshampoo ja mahd. ruokinnan muutos.

Esiteltiin siis Aronin kanssa kutiavat paikat ja Aronista otettiin raapenäytteet. Mitään ulkoloisia ei näytteissä näkynyt, mutta esim. Kapi näkyy näissä näytteissä 30-50% tapauksissa, joten ihon sisällä muhivaa loista harvoin saadaan siis näissä näkyviin. Bakteereita kuitenkin näkyi, joten näihin antibioottikuuri. Se mistä kaikki on saanut alkunsa on arvoitus.

Juteltiin lääkärin kanssa Aronin painosta. Silloin kun Aron on lonkkakuvattu, on paino ollut 23.5kg ja nyt vaaka näytti 20kg. Tammikuussa Aron on taatusti painanut enemmän kuin lonkkakuvapäivänään ja silloin oli puhetta Vapun kanssa kilon pudotuksesta, nyt kiloja on kyllä lähtenyt paljon enemmän. Tosin tammikuussa kiinnitin huomiota makupalojen määrään, samoin tiputin nappuloiden määrää. Sitten alkoikin 2 viikon täyslepo kennelyskässä, jolloin ei mitään ylimääräistä ja nappulaakin meni pieni määrä, kun ei ollut kulutustakaan. Mutta laihassa kunnossa Aron oli lääkärin mielestä. Muuten Aronin on mieleltään virkeä, sen silmät ja korvat on kirkkaat. Ei siis sellainen ruoka-allergikko, mitä voisi ajatella, jos epäilee, että ihotulehdus johtuisi ruuasta.

Nyt kuitenkin hoidetaan ensin tulehdus pois, jos kutina jatkuu, on syytä pitää se kapi mielessä ja jos koira kutisee 3 viikon päästä, meille määrätään loishoitolääkitys molemmille koirille. Samaan syssyyn voisin nyt tehdä sen ruokavalion muutoksen Aronille, mutta en tiedä uskallanko. Jos Aron on nyt laihassa kunnossa, luulen, että olen ihan hukassa ruokamäärien kanssa, jos nyt siirrän senkin raakaruualle. Ainakin mun pitää nyt miettiä tätä pari päivää. Lääkäri sanoi, että tuskin ruokavalion vaihdosta on mitään haittaa, mutta ei se ole pakollinen vielä tässä vaiheessa. Ja jos siirrän sen raakaruualle ja oireet helpottaa, se ei välttämättä johdu ruuasta, myöhemmin voi koiran siirtää takaisin nappularuokaan ja katsoa, palaako oireet. Vasta silloin voi varmemmin todeta, että kaikki johtui nappularuuasta.

Suurin harmi tässä on se, että 3 viikon ab-kuuri pitää tietysti huolen, ettei kuukauteen kilpailla missään lajissa. No se on pientä, mutta rankka treenaaminen on kuurin aikana myös kielletty. Lääkäri sanoi, ettei kiellä meiltä kevyttä treenaamista, mutta itse näin meidät jo perjantaina tekemässä hyppytekniikkatreenejä tai hiihtämässä 10 km koirahiihtoladuilla. Me on käyty tällä viikolla ensimmäiset juoksulenkin tekemässä (2 x 30 min ravia + alku ja loppuverkat) ja ajatuksissa oli niin kasvattaa liikuntaa jo viikonloppuna. Joten jos nyt mietin järjellä, jää vauhdikkaat treenit nyt kolmeksi viikkoa, samoin kunnonkohotus ja lihasten kasvatus. Lääkäri sanoi myös, että vaikka olisikin kapia, ei kapi hypi noin vain turkista toiseen, mutta kannattaa välttää ihan lähikontaktia toisten koirien kanssa, kuten leikkimiset. Eli tämän puolesta voidaan käydä kevyesti tokoilemassa ja kevyesti lenkkeillä seuraten tietenkin koiraa. Ja kyllä kaikkein tärkeintä on saada koira kuntoon, sairailla ei treenata, joten vaikka mua kuinka nyt harmittaa ja tuntuu, että 3 viikkoa on sama kuin loppu-elämä, ei se silti ole sitä. Jäihän se Aron silti henkiin tästä keikasta!! Kolmen viikon päästä mennään kuitenkin kontrollikäynnille ja sitten tarkastellaan tilannetta, että helpottiko oireet.

Että sellaista, pitää olla vaan kiitollinen siitä mitä on, aina voisi olla pahemmin.

Treenit Hakametsässä

Tänään treenailtiin Miinun kanssa Hakametsän jäähallin kupeessa. Meidän kennelyskäkaranteeni päättyy ensi viikolla, joten ensi keskiviikosta eteenpäin voin taas varata treenivuoroa halleista kennelyskän puolesta. Meidän hyppytekniikkatreenit niin houkuttaa, mutta kotipihassa on tällä hetkellä sen verran liukas pinta, etten uskalla nyt rakentaa siihen hyppysarjoja. Karanteenin vuoksi voidaan siis treenailla Miinun kanssa, sillä meidän koirilla on todennnäköisesti se sama kennelyskä. Ja Aron on ollut oireeton jo kohta kolme viikkoa, silti karanteenin päättymispäivä lasketaan siitä, kun lauman viimeisimmän koiran oireet lakkaa.
Pidettiin koiramme kuitenkin toisistaan tänään erillään, sillä sitä ei nyt tiedä mikä sitä Aronin kutittaa. Kun googletan Kapin, saan aivan kuin Aronin oireet. Toisaalta mietin voiko se kutina olla hiivaa. Kapiin hoito on helppo, mutta meidän pitää olla ensi viikollakin sitten karanteenissa, jos se sitä on. Ja kun alan oikein seurata koiriani, tuntuu, että Elviskin rapsuttaa tavallista enemmän itseään. No maanantai-iltana toivottavasti ollaan viisaampia, joten lääkärikäyntiä odotellessa.

Tänään kuitenkin Aron aloitti ja olin suunnitellut, että harjoitellaan ensin palkattomuutta. Siinä tehdään kolme meille melko varmaa liikettä kisamaisesti ja näiden jälkeen reilu palkkaus. Valitsin liikkeiksi luoksetulo, ohjattu ja ruutu. Miinu kutsui meidän kehään ja aloitettiin luoksetulolla. Tehtiin vielä niin, että kehään sisäänmeno ja luoksetulon aloitus oli kaukana toisistaan.

Toteutus:
Aron kulki yhdessä käskyllä melko kivasti luoksetulon aloituspaikkaan kanssani, melko helposti se haluaisi mennä kyllä ilman minua sinne kehään. Luoksetulon liike alkoi ja Aron kävi hyvin maahan, kävelin poispäin ja noin 10 metrin kohdalla koira nousi istumaan, Miinu sanoi että istuu ja käännyin siinä kohtaa koiraa kohti ja sanoin maa, koira jäi maahan ja nyt liike jatkui, niin kuin kokeessa jatkuisi. Luoksetulon stoppi valui, maahanmeno ok, siitä tänne ok, sivulle siirtymiseen lähti Miinun käskystä. Virheistä huolimatta reilut kisamaiset kehut ja siirtyminen ohjatun noudon alkuun.

Ohjatussa arvottiin vasen ja Aron istui rauhassa vierelläni, Miinu vei kapulat paikalleen ja käsky sanan annettuaan odotin muutaman sekunnin, että Aron irroitti katseensa Miinusta ja katsoi minua, tällä hetkellä sai heti luvan mennä merkille. Harmikseni merkille meno oli ihan yhtä säälittävän surkea ja taisi mennä ravilla sinne, jäi vielä vinoon seisomaan, mutta stoppasin koiran ennenkuin se itse pysähtyi. Yök!!!!!
Siitä huolimatta liike jatkui ja annoin suuntakäskyn, merkistä noin metrin päässä oli luminen kokkare, jonka Aron tarkisti lähtiessään, mutta sitten jatkoi hyvällä kaarella kapulalle, hyvä kapulan nosto ja tuonti, jäi kuitenkin vähän vinoon eteeni, muistaakseni irti-käskyllä irroitti hyvin, mutta pientä ennakointia sivulle siirtymiseen. Edelleen reilut kehut koiralle, joka oli itseasiassa valmiina säntäämään kehästä meidän lelulaatikolle, mutta vielä piti jatkaa ja ihan hillitysti kerroin koiralle, että merkki ja ruutu. Tästä siirryttiin ruutuunlähetyspaikkaan, nyt koira piippasi sivullani.
Liike alkoi ja merkille meno vähän parempi kuin ohjatussa, koiran nenä näytti kuitenkin ihan eri suuntaan kuin missä ruutu oli, koska ei suoristanut itseään merkin taakse, vaan jäi vähän puolitiehen. Siitä ruutukäsky ja koira meni suoraan, lujaa ja hyvin ruutuun, ei himmaillut lainkaan eturajalla ja stoppasin sen ihan ruudun takaosaan, siitä maahan ja hyvin oli koira ruudussa. (Edes jotakin opittu viime viikon harjoituksissa). Aron makoili hyvin ruudussa, vain Miinun käsky sanan kohdalla oli liikauttanut etutassuaan, mutta malttoi odottaa minun käskyä, tuli kivasti sivulleni. Tästä suuret kehut ja mentiin lelulaatikolle hakemaan lelu. Olispa lelu ollut taskussani, mutta menin kehään kuin kokeessa. Hyvä lelunrepimisen jälkeen tehtiin vielä tunnari.

Tunnarissa Miinu teki kisamaisen rivin ja se oma oli rivin aivan vasemmassa reunassa. Virittelin kuin kokeessa ja koira lähti hyvin kapuloille, haisteli riviä aloittaen ensin keskeltä, siirtyi oikeaan laitaan, sieltä kohti vasenta laitaa ja reagoi heti omaan ja lähti tuomaan sitä. Tästä jippii ja jes-huudot kun lähti oikea kapula suussa minua kohti. Sai pallon palkaksi ja minut hurjan iloiseksi. Tämä oli tämän vuoden ensimmäinen tunnari, missä reagoi heti omaan. Myös ensimmäinen tunnari, missa ei ollut jälkeäkään epävarmuudesta vaan alkoi heti hommiin. Todella hieno juttu. Aron sai mennä tämän jälkeen pallo suussa autoon saakka.


Joten hyvä treeni virheistä huolimatta ja ensi viikolla tehdään kyllä todella töitä noiden virheiden karsimiseksi. Luoksetulossa treenattaviin tulee tuo jääminen, en tiedä miksi se nousee sieltä istumaan. Stopit tulee nyt teholistalle, pitää leikkiä niitä nyt kaikkialla. Edessä pitäisi istua siihen saakka, kunnes minä annan luvan.
Ohjatussa edelleen ongelmana kokonaisuuksia tehdessä tuo merkki, merkille meno näyttää niin laiskalta. Ennakoi ja himmailee, auttaisikohan se, että jos jää noin etukäteen jo vajaaksi, pyydän uudestaan asettumaan paremmin uudella merkkikäskyllä ja palkka vasta siitä, kun on oikeasti oikealla paikalla? Pelkään vaan, että tässä kohta alkaa äännellä.
Ruudun aloituksessa koira äänteli, mutta luulen sen johtuvan siitä, että koira olisi halunut mennä sinne lelulaatikolle ja palkata jo itsensä. Yleensä mun lelulaatikko ei ole noin näkyvissä ja tyrkyllä, mutta nyt se oli, kun piti asettua keskittymään uuteen liikkeeseen eikä päässytkään palkalle, tuli piip. Ylipäätään mun on pakko taas kerran kirjoittaa, että näitä palkattomuuksia pitää tehdä enemmän ja itse treenissäkin tähän keskittyä, ettei se lelu ole se maailman tärkein juttu. Tosin viime viikolla palkkasin ihan kaiken motivaation nostamiseksi.

Kakkoskierroksella tehtiin vielä pari juttua. Taas aloitettiin sillä luoksetulon aloituksella, mutta nyt suunniteltiin, että palkkaan koiraa siitä, että pysyy siellä maassa. Nyt kävi maahan hyvin, jätä koira-käskyllä jätin aivan kuin hetki sitten, mutta palasin heti kahden askeleen jälkeen antamaan namin koiralle. Sitten jätin uudestaan ja kävin jonkun matkan päässä, palasin ja annoin namin maahan, siihen vapaa-käsky ja pallo palkaksi. sitten uusittiin, nyt jättö, kävin pysähtymässä siellä matka riittää paikassa ja palasin koiran luokse palkkaamaan. Nyt Aron oli näissä hyvin ja varman näköinen.

Sitten käytiin z-liike läpi. Törpöiltä lähdettiin ja Aron inasen edisti seuruussa, mutta lähti mukaan hiljaa. Ensimmäinen asento seiso- teki hyvin ja Miinu sanoi aina kun asento onnistui, käännyin ja palkkasin. Sitten koira takaisin seisomisasentoon ja otin mukaani seuraamaan, seuraavalla sivulla istu, taas onnistui ja viimeisellä sivulla maahan, onnistui. Palkka joka asennosta siis. Miinu sanoi, että Aron näytti tässä mielentilaltaan rauhalliselta ja keskittyneeltä, se ei äännellyt kertaakaan ja minunkin toiminta oli ollut selkeää,viileää ja rauhallista. Olipa hienoa, jos näin saadaan tämä liike joskus onnistumaan kokeessakin. Iloitsen, ettei äännellyt!

Aron pääsi autoon ja Elviskin sai tehdä. Olipa se seota onnesta. Riekkui ja haukkui. Tehtiin Elviksen iloksi suoria luoksetuloja, nouto ja kolme kertaa ruutuun menoa. Elvis oli niin innoissaan, että lähti aina liikkurin käskystä, mutta eipä tuo nyt haitannut, pääasia, että oli hauskaa.

Treenit oli myös kuin joulu-aattona, sillä Miinu oli lukenut mun blogia ja toteutti pari mun toivetta. Miinulla ei ollut autossaan läppäriä, mutta yllätyksenä siellä oli mulle lainaksi Susan Salon hyppytekniika dvd-paketti sekä Tavoitteena täysi kymppi-kirja. Voi miten ihanaa!! Kannattaa haaveilla :-)

Lopuksi lähdin koirieni kanssa vielä hyvälle remmilenkille. Kun kerta Tampereella oltiin, teki hyvää vaihtelua meille kävellä toisenlaisissa ympyröissä, joten lenkkeiltiin 8 km verran ja melkein käytiin keskustassa ja sieltä Kaupin sairaalan kautta takaisin kohti Hakametsää. Mukavaa oli.

Tokon treenausta

Ollaan Aronin kanssa vähän treenailtu :-) Ulkona on olleet hyvät kelit, Aron on innosta piukeena ja meillä on ollut kivaa.

Olen yrittänyt mm. z-liikettä harjoitellessa pitää yllätyksellisyyttä ja Aron ei tiedä koska se palkka tulee. Ollaan tehty kaikkia kolmea jäävää tasapuolisesti törppöjen kera kotipihassa ja koulunpihassa, mutta lelu voi lentää heti kun tekee yhden asennon oikein, kahden asennon jälkeen tai pudotan lelun sinne, missä käyn itse tekemässä täyskäännöksen ja vapautan koiran lelulle mieleisessä kohtaa. Tämä on tuonut koiralle varmuutta/terävyyttä itse asentoihin sekä siihen asennossa pysymiseen, lisäksi ääni voi tulla helposti siinä kohtaa, kun otan seuraamaan mukaan, mutta nyt sekin homma on pysynyt tällä vaihtelevalla palkalla kurissa. Luultavasti tein syksyllä tyhmänä liian monta kertaa kaikki kolme asentoa, seuruut ja kulmat ja vasta sitten palkka.

Luoksetuloissa olen tehnyt erikseen stoppia kierroista ja vahvistanyt pallon avulla heti käskyyn reagoimista. Tänään näytti hyvältä. Erikseen olen tehnyt jättöjä ja kutsunut eri pituisilta matkoilta suoraan luokse tai yllättänyt koiran ja heittänyt sille lelun palkaksi pelkästään siitä, että makaa kiltisti ja odottaa käskyä.

Ruutua ollaan otettu nyt ilman naruja ja tyhjään ruutuun, keskeistä on ollut se paikan haku, koiran pitää laukata keskelle ruutua. Merkki on ollut aikas lähellä ja lyhyiltä matkoilta olen siirtänyt koira ruutuun ja sitten sieltä takaisin merkille. Hyvästä merkistä on tässä yhteydessä tullutkin se palkka. Jotkut ruutuun menot on olleet huonoja, Aronin jo vanha juttu, jos ei ole reunanauhoja ruudussa, menee herkästi banaanina vasemmasta reunasta sisään. Ja tämän jälkeen tekee sen uudestaan ja uudestaan. Tilanne paranee, kun vaihdan itse merkin paikkaa ja lähetän ruutuun eri suunnasta, tämän jälkeen menee suoraan sisään ja pelottavasti jopa takarajalle saakka. Hyvä siis treenata sitä, ettei ruudussa ole aina niitä nauhoja ja paikka ei selvästikään ole ihan varma. Aronin asenne merkkiin on parantunut, varsinkin kun frispii lelu palkkana on tässä Aronin mielestä parasta.

Seuraaminen on ainoa, mikä ei vaan toimi. Olen palkannut runsaasti naksun ja namin avulla, mutta en vaan tiedä mikä tässä oikein mättää. Ollaan saatu hyviäkin pätkiä aikaiseksi ja äänetömiä, mutta vaikein liike ihan ehdottomasti. Tein myös niin pähkähullua, että yritän saada Aronin tottumaan siihen liikuuroituun malliin, joten sanelin puhelimeeni seuraamiskaavion, sitten se on siinä etutaskussa ja puhelin päälle. Liike alkaa ja siitä se lähtee. Aronille tuntuu tulevan tässä joku tuska ja se alkaa äännellä ja katsella muualle.

Muuten Aronin asenne on motivoitunut ja nyt me pidetään tää motivoinut linja. Heti huomasin, että sisänaksuttelu kapulan pidossa ja luovutuksessa tekee hallaa, jostain syystä myös tähän tulee sellaista ihme venkurtelua ja ääntelyä. Kun pihassa ottaa noutona, tekee hyvällä asenteella ja eikä silloin piippaile, kuten sisätreenissä. Eli nyt ei kannata hinkata, vaan meidän pitää muistaa nauttia tästä matkasta.

Yksi murhe meillä kyllä on, Aron rapsuttelee itseään kyynäristä. Lisäksi se nuolee oikeaa etutassuaan ja jotakin pientä näppyä sillä on kainaloissa, kyynärissä ja etutassussa. Näyttää kutisevan kaikista mun kotihoidoista huolimatta. Homma alkoi jo viime vuoden puolella, kun Aron raapi korvalehteään, puhdistusaineella putsailemalla korvanlehtikutina parani, mutta laskeutui kyynäriin ja kainaloihin. Selkeästi voimistui kennelyskälevon aikana, lieko koiralla oli enemmän aikaa sellaiseen? Meillä on ensi maanantaiksi varattu tästä lääkäriaika, enkä uskalla nyt tehdä ruokavaliomuutoksia ennen sitä. Jos se johtuu ruuasta, harkitsen kaiken aikaa, että Aronkin siirtyy raakaruualle. Jos se on joku hiiva tai kapi tai kutka, se varmaan paranee oikealla diagnoosilla/ lääkityksellä. Ja kyllähän Elvis on nyt terveyden perikuva raakaruokittuna koirana, joten raakaruokinta on ehdottomasti terveellisempi vaihto-ehto, Aron on syönyt Eukanuban nappulaa pennusta saakka ja erityisesti itse olen siihen niin urautunut.

Rennompaa asennetta

Tänään treenailtiin Miinun kanssa, pitkästä aikaa jotakin treeniä :-) Tehtiin sellaiset kennelyskäkaranteenitreenit, paitsi Miinun karanteeni on jo loppunut. Nähtiin Prisman parkkipaikoilla, siellä oli ruhtinaallisesti aurattua tilaa ja valot.

Nyt kun on ollut aikaa miettiä, yritän kovasti muuttaa omaa rooliani Aronin silmissä. En missään nimessä halua olla painostava ja ahdistava, tämä lisää Aronin äänteluä. Olen miettinyt käskyjäni ja pidän ne nyt sellaisena suht neutraalina, suunnilleen lupa suorittaa-käskyinä ja voisi luonnehtia vaikka "Hanna-Mari Ikos-maisiksi". (0len nähnyt tämän ohjaajan tokokokeessa ja ei voi muuta kuin ihailla hänen tapaansa työskennellä koiran kanssa). Toisekseen olen päättynyt nauttia meidän yhdessä tekemisestä ja tänäänkin tehtiin sen puolesta kivaa ja helppoa, tätä kautta nostan erityisesti omaa itsetuntoani. Ja kun luotan itseeni, voi koirakin luottaa minuun.

Joten merkin kautta ruutuun Miinun käskytellessä, pallo oli ruudussa valmiina. Meni loistavasti, Aron on siellä merkillä niin valmis lähtemään täysilla ruutuun, että sen keho värähtää liikkurin käskystä, mutta ei vielä liiku mihinkään. Yhden ruudun jälkeen suora luoksetulo, luoksetulon aloitus ja maahanmeno ovat nyt loistavat, tippuu suoraan ja hyvin maahan, jättämisen jälkeen
Aron nousi istumaan ja jäi ylipäätään levottoman oloisena sinne maahan. Joten palkkaitiin tätä jättöä pariin kertaan ennen kuin kutsuin luokseni, kutsusta lähti hyvin ja lelupalkka kun oli laukannut yli puolet pitkästä matkasta.
Sitten taas ruutu, nyt ruudussa ei ollut lelua valmiina ja olisin voinut odottaa vielä ihan inasen enemmän siinä kohtaa, kun Aron on ylittänyt ruudun eturajan, pysähtyi kyllä ruudun sisään, mutta aika edessä on. Tästä sai lelupalkan. Sitten tehtiin vielä yksi merkille meno ja palkattiin siitä, kun malttoi odottaa liikkurin käskyn jälkeenkin paikallaan.

Sitten yksi tunnari. Tehtiin tämä aivan Prisman ovien edessä, ettei homma menisi kapuloiden etsimiseksi, keli oli meinaan melkoista lumimyräkkää. Edelleen helppo linja ja Aronilla oli kolme kapulaa rivissä, joista keskimmäinen oli se oma. Halusin, ettei tehtävä oli mitenkään vaikea vaan mahdollisimman helppo. Aron meni kapuloille ja edelleen on näkyvissä se pieni epävarmuus, haisteli kaikki kapulat kahteen kertaan ennenkuin toi oman, tämä kuitenkin tärkeintä ja tästä sai spesiaalipalkan, maksalaatikkoa.
Lopuksi vielä ihan namiseuraamista Miinun liikkuroidessa, siedätän Aronia siihen, ettei se kiihtyisi liikkurin käskyistä.
Tähän oli hyvä lopettaa ja käytiin vielä Miinun ja Bertan kanssa kävelemässä hyvät loppukävelyt.

Kaikki onnistuu-treenit

Eilen käytiin ekan kerran 3 viikkoon kävelemässä metsätiellä ja päästin Aronin vapaaksi juoksemaan. Jestas se juoksi, enemmänkin lensi lumen päällä. Vietettiin jopa 23 min tällä meidän metsä/peltolenkillä.

Tänään päätin uskaltaa mennä jo pidempään, nyt käveltiin 50min, josta 10 min pätkän verran Aron painatti vapaana, Elviskin vähän. Kumpikin näyttää oikein virkeältä.
Ulkoilun päälle käytiin tekemässä Aronin kanssa kaikki onnistuu treeniä ja hetken kesti keksiä paikka, missä olisi aurattua tilaa.
Viritin merkin ja sen kummallekin puolen ruudut noin 25 m päähän, sitten lähetin ensin oikeaan ruutuun, siellä oli pallo valmiina, ekaksi merkille meno ja siitä ruutuun. Hyvin meni. Sitten kävin viemässä vasempaan ruutuun pallon ja nyt merkin kautta sinne. Lopuksi vielä kerran oikeaan ruutuun ja tämänkin onnistui. Merkille menot paranivat vauhdin suhteen joka kerta parempaan suuntaan.

Sitten tehtiin ohjattua, siinä vein itse kapulat ja tämän jälkeen lennosta Aron merkille, palkkasin tästä pallolla viereeni ja sitten palkkauksen jälkeen muistaakseni lähetys merkkille perusasennosta, nyt meni hyvin ja siitä saikin hakea oikean kapulan, vauhdista palkkaus frispiihin. Aronin lempilelu ja tämä nosti sen intoa entisestään. Seuraava merkille meno oli tosi hyvä ja palkkasin tämän heittämällä sen frispiin sinne merkille. Tämän jälkeen uusi merkki ja nyt sai hakea vasemman kapulan. Tämäkin sujui oikein hyvin ja nyt frispiin sai lennosta siinä vaiheessa kun oli nostanut kapulan ja laukannut yli puolet matkaa minua kohti. Tähän olikin hyvä lopettaa, tehtiin siis sellaiset paljon lelupalkkaa, lelu suussa riekkumista ja helppoa treeniä.

Haaveiluhaaste

Ihana blogihaaste iski Maijan blogista. Siinä ideana haaveilu, jossa listataan 5 asiaa mitä haluaa ja 5 tavaraa mitä haluaa. Vaikeeta, mä haluun niin paljon!!

Käyn heti tavarahaluamisiin.
Kuten Maijakin, mäkin haluun auton, semmosen Audin mikä Pia Pursiaisella on, se on hieno ja sillä pääsee ihan minkä tahansa metsän laitaan tai keskelle. Nykyinen fordini on kyllä ihan luottettava ja hyvä auto, mutta audi dieselmoottorilla ja vaikka vielä dieselvero valmiiksi maksettuna kelpais kyllä.
Koska pääsin viime syksynä Applen ja Iphonen pauloihin, haluan tietysti ikioman läppärin, Mac Book air. Olen mm. Veikon koneessa käynyt hypistelmässä näitä ja ihana!!

Ulkoilu/liikunta ja urheiluvarusteita ei ole koskaan liikaa. Muistan kun sain joskus Espritin juoksupaidan, sellainen musta ja suunniteltu kesäkelien hikijuoksulenkkeihin, sen kun laittoi päälle, oli ihan pakko päästä juoksenteleen, nyt paita on aika loppusuoralla. Joten mitäs jos lähdettäisiin vähän hankkimaan uusia juoksutamineita tai ulkoiluvaatteita. Tältä sivulta kelpais monikin tuote.

Ai tää on mahtavaa!

Tykkään lukea hyvää koirankoulutuskirjallisuutta, jos tässäkin voisi tehdä yhden tilauksen, tilaisin ensin alkuun Tavoitteena täysi kymppi-kirjan, en ole kyllä selannut sitä missään, että ihan sen mainoksen perusteella vaikuttaa tutustumisen arvoiselta. Ruotsissa on kai ihan toista tasoa tämä koirankoulutuskirjallisuus, mutta sittenkin pelottaa, että riittäisikö mun lukion ruotsi johonkin hyvään jälkiaiheiseen kirjaan, joita ruotsista saa. Hagströmmin Nosarbete on kyllä sellainen, mitä haluaisin kokeilla. Jos pysytään suomen kielessä, niin tilataan samaan syssyyn nyt Canis ja agi.fi lehti, sillä niitä mulle ei tule ja tekis niin mieli. Canis mulle tulikin silloin, kun alkoi ilmestyä suomeksi ekoina vuosina, mutta useampi artikkeli alkoi ärsytttää, koska niissä kirjoitettiin jotenkin yleistuomitsevasti. Yksikin artikkeli käsitteli silloin sitä, että pentuja aktivoidaan ja virikkeellistetään nykyään ihan liikaa ja väitteet oli jonkin henkilön omia ja olin kaikesta ihan eri mieltä. Nykyään lehden taso on paljon parempi, mitä irtonumeroita olen ostanut.
Ja saako tässä haluta myös Susan Salon koiranhyppy dvd-pakettia, hyppytekniikka kun kiinnostaa ja mikäs sen mukampaa olisi illan iloksi, kun katsella vaikka näitä.

Pitäiskö siirtyä niihin ei-tavara-haluihin..

Haluaisin olla hyvä kouluttaja. Sellainen oikeudenmukainen, reilu, motivoiva ja kekseliäs. Haluaisin olla koirani arvoinen kumppani. Siinä kelpaisi koiran kehittyä ja nauttia harrastamisesta. Jos olisin sellainen, Aron saavuttaisi Tva-arvon ja se olisi sille helppoa. Tva-arvon jälkeen katselisin jonkin kivan näyttelyn ja tokokisan pohjoismaista ja houkuttelisin pari muuta samanhenkistä matkaan, käytäisiin tekemässä hyviä tuloksia hymyillen ja tittelirivi kasvaisi. Ennenkaikkea reissu olisi ikimuistoinen ja hauska, matkustaminen ja maailman näkeminen on niin hienoa. Ja vielä se, että homma olisi varsin koirahenkinen. Haluaisin myös päästä sinne jäljen kuninkuusluokkaan ja käyttövalion arvo koirallani, se olisi ihan mahtava saavutus. Ylipäätään tavoitteiden saavuttaminen olisi niin hienoa, kun niihin sisältyy suuria tunteita ja onnen kyyneleitä, oivalluksia ja itsensä ylittämistä. Samaa haluaisin myös kaikkien treenikavereiden kokevan. Halusin myös jakaa oppimaani, joten jos ei tarvitsisi töissä käydä, auttaisin mielelläni muitakin koiraharrastajia vaikka jäljen parissa eteenpäin.
Jotta pääsisi näihin tavoitteisiin, haluaisin terveitä ja onnellisia päiviä niin koirilleni kuin itsellenikin. Haluaisin meille henkisiä voimavaroja ja hyvää kuntoa. Pitkiä ja kiireettömiä koiralenkkejä vaihtelevissa maastoissa ja metsissä. Haluaisin myös, että perhe ymmärtäisi, miten tärkeää tämä koiraharrastaminen on ja ne suorastaan kannustaisivat lähtemään viikonlopuksi bordercollieleireille, kilpailihin ja näyttelyreissuihin. Olisihan sekin tietty kivaa, että Petra innostuisi myös tästä koiraharrastamisesta ja sekin hinkuaisi vaikka agilityleirille sen oman koiransa kanssa. Petra haluaa schipperken ja isona kuulemma bordercollien, mitä muuta minä voin tehdä, kuin haluta tukea tytärtä näissä :-)Tästä päästiinkin aasin sillan kautta siihen, että haluaisin lähteä Petran kanssa laskettelemaan vaikka lappiin. Petteri ei ole lainkaan niin innostunut tästä hommasta, mutta Petra on, joten voi kun me päästäisiin lomaileen Leville tai Saariselälle. Tytön taitojen kasvaessa voitasiin lähteä myös Itävaltaan, olen käynyt kerran Badgastein-nimessä paikassa Itävallassa ja siellä laskenut, ihana paikka ja pääsiäisen aikaan siellä aurinko paistoi ja lasketellessa tuli lämmin.

Juu johan tässä tuli haaveita. Kiitos Maija hyvästä blogihaasteesta ja kannustan teitä muitakin haaveilemaan!!

Elämää yövuorojen välissä

Mun työn haittapuoliin kuuluu kolmivuorotyö, yövuoroja mun ei ole tarvinnut tehdä 4 vuoteen, mutta nyt on taas niidenkin aika. Aron raukka oli ollut näistä ihan ihmeissään, kun lähdin töihin, se oli jäänyt puoleen yöhön asti nukkumaan eteisen oven eteen, aivan kun odottamaan, että tulen kohta takaisin. Kun se oli lopulta todennut, etten tulekaan, oli siirtynyt meidän parisänkyyn mun paikalle mieheni viereen nukkumaan, siellä ne miehet oli köllötelleet keskenään aamuun asti.

Iltapäivästä käytiin sitten jopa 20 min hihnakävelyllä, ilmankin oli kuin morsian, aurinko paistoi ihanasti.
Kotipihassa Aron etsi yhden tunnarikapulan hangesta, nyt se paikallisti kapulan melko pian, mutta pyöräytti kapulan varmaan tassullaan sitä etsiessään vielä syvemmälle hankeen ja tovi siinä vierähti, kun se nuuskutteli sitä esiin lumen seasta.
Sitten jatkettiin seuraamisharjoituksilla, Naksuttelin vaihtelevasti eri askelmääristä. Idea oli tehdä suoria seuraamisia, joissa ei sovi siirtyä eteen, siksi naksun jälkeen heitin namin aina taakseni ja sieltä Aron tuli uudelleen sivulleni seuraamaan, vaihtelevasti 2-20 askeleen välein tuli naks. Muutaman kerran täyskäännöksestä heti, kun pysyi niin hyvin mukana. Aronin vire ja ilme pysyi tasaisena.
Sitten kertasin jäävät, näistä maahanmenosta lyhyt luoksetulo, tämä oli hyvä. Sitten seisominen, kappas, istui kun käännyin koiraa kohti, uusittiin, nyt seisoi, lopuksi istuminen, tämä ok.

Myöhemmin sisällä vielä naksuttelin kaikkia jääviä asentoja vaihtelevassa järjestyksessä, nyt ei yhtään virhettä. Lisäksi tehtiin vielä vähän perusasentoja ja askelsiirtymisiä olohuoneessa, Aron oli hyvin mukana.

Pk-lehti tipahti tänään postilaatikosta ja oli kyllä ilahduttava lehti. Siellä olisi meillekin muutama 2-luokan jälkikoe tyrkyllä ja ihan lähimatkojen päässä. Voi kun päästäisiin pian jatkamaan meidän hyppyprojektia, sillä se metrisen yli hyppääminen on kovin tärkeä saada kuntoon. Tämä pirun kennelyskä vaan siirsi vähintään kuukaudella meidän etenemistä. Maaliskuussa alkaa Tavesin kenttävuorot sunnuntaisin ja siellä uutena säännöllisenä juttuna on laukausten harjoittelu, olispa mulla nyt mahdollisimman monta sunnuntaita vapaana, niin päästäisiin taas kentällekin. Meidän kennelyskäkaranteeni luultavasti päättyy maaliskuun alussa, mikäli kaikki menee nyt niin kuin toivon.

Olen alkanut muuten hiihtämään. Nyt kun koirat on olleet levossa, mun on silti ollut pakko jotain tehdä ja luisteluhiihtolenkeistä on tullut tärkeä juttu. Viikon sisällä on tullut hiihdettyä jo 24 km luisteluhiihtäen. Päätin, että tänä talvena opettelen sen tekniikan ja löysinkin kirpputorilta käytetyt luistelusukset monoineen, uudet sauvat löytyi kaupasta ja siitä se lähti. Ekalla kertaa jo 3 km tuntui maratoonilta, mutta pikkuhiljaa alkaa kunto nousta ja tekniikka löytyä. Liikuntana se on edelleen mun mielestä sikarankkaa, sillä hiki tulee ja sydän hakkaa, mutta se fiilis, mikä siitä tulee sen jälkeen :-) Toivottavasti lunta on maassa vielä jonkun aikaa, että ehdittäisiin Aronin kanssa hiihteleen myös yhdessä. Odotan niin paljon maaliskuun järvenjäällä viiletystä!!

Karanteenin kuulumisia

Kennelyskä karanteeniimme kuuluu jo parempaa. Kumpikin koira on nyt oireeton. Kävellään tämän viikon loppuun vielä rauhallisesti hihnassa lyhyitä kävelyitä ja ensi viikolla sitten lisää liikuntaa. Kumpikin koira on toista mieltä tuosta rauhallisesta kävelystä, joten luultavasti niiltä lähtee lapasesta, jos ja kun pääsevät ensi viikolla vapaana juoksemaan.
Kummankin kanssa ollaan temputeltu sisällä, Aron on kuitenkin jo puuhastellut enemmän. Sisätemppuina ollaan jumppailtu takajalkojen nostamista sohvalle tai sitten uusi pomppu-temppu, jossa yritän saada koira seisomaan takajaloillaan. Naksuteltiin eilen myös jääviä asentoja läpi ja Aron on kyllä nyt hyvä näissä. Kymmenen naksua/namia yhtä asentoa kohti ja lopuksi yksi setti, jossa kaikkia 3 asentoa sekalaisessa järjestyksessä.

Nenätehtävänä sai tänään etsiä kotipihassa yhtä tunnarikapulaa lumihangesta. Ensimmäisen kapulan kohdalla tehtävä oli vaikea, etsi ja etsi, selvästi jumittui etsimään vain yhdessä kohtaa eikä laajentanut kovinkaan äkkiä etsintäänsä. Tässä Aron kyllä työskenteli tosi rauhallisesti, joten ihan hyvä ohjelmanumero sellaiselle, joka hissukseen saa rasittua vähän enemmän. Toisella kertaa tunnarikapula löytyi hangesta jo vähän nopeammin ja iltasella kolmas kerta toden sanoi, nyt aikaa ei mennyt enää ja kapula löytyi. Aron olisi niin riekkunut tästä tulleen palkan kanssa, mutta jälkitautien pelossa kiiresti sisälle...

Temppuja kotona

Iloitsen oireettomista päivistä, tänään Elvis ei ole enää kertaakaan oireillut.
Silti taidan olla lopunelämääni katkera kennelyskälle ja sille, että se pilasi meidän elämän.

Aronin kanssa on treenailtu merkin ympäri pyörimistä. Melko kivasti se tietää, että meidän tulee koko ajan nenät vastakkain. Se pyörii hyvin myötäpäivään, vastapäivään pyöriminen on huomattavasti vaikeampaa. Hommaan ei sisälly mitään käskyä,tasan naksuttelen sheippaamalla ja tämä jos mikä lisää Aronin ääntelyä. Sille on hyvin tunnusomaista kysyä piipaten, että näinkö näinkö, se ei voi ajatella hiljaa. En tiedä onko meidän sittenkään hyvä treenata tätä sen enempää, sillä en halua, että merkille menoon tulee ääni,vaikkakin kyseessä on temppun treenaaminen. Toivon kuitenkin, että itse merkin paikka tulisi Aronille entistä selkeämmäksi.
Alla pari videota, josta homman voi todeta.

Tasapainossa 1
Tasapainossa 2

Henkiin jäädään

Jimmyn poislähtö oli todella raskas ja yllättävä isku. Ikävä on ihan valtava ja kyyneleet tulee heti silmiini. On vaikea ymmärtää tapahtunut todeksi, tuntuu, että odotan koko ajan herääväni painajaisesta. Muistelen Jimmyä ja kadun, etten pystynyt parempaan. Perheeni ja omien koirieni vuoksi on silti jatkettava eteenpäin. Luen juttuja lemminkin menettäneen surutyöstä, jos sen avulla saisin itse suruun lohtua. Kun se on niin surullista. Mutta silti, me muut jäätiin henkiin. Sain valtavasti myös viestejä ja osaanottoja, joten kiitän niistä ihan kaikkia. Tässä blogissa on käyty lukemassa Jimmyn viimeisestä päivästä yli 600 kertaa, joten toivon, että kaikki osaavat ottaa nyt tämän taudin vakavasti. Ettei kukaan treenaa yskivällä koiralla ja eikä samassa laumassa elävällä oireettomalla koirallakaan ole mitään asiaa treenihalleihin eikä kentille. Pitäkää superhyvää huolta kaikki nyt niistä, joiden kodeissa yskitään. Olen seurannut, että tautia on todella paljon nyt liikkeellä ympäri suomen ja se tarttuu helposti.

Tauti oli kyllä kova, sillä Aron ollut vasta noin vuorokauden täysin oireeton. Ja taudin alkamisesta on kaksi viikkoa, en olisi uskonut, että se oireilisi noin kauan. Tänään on käyty kaksi kertaa kävelemässä korttelikierroksen verran ja virtaa Aronissa on kuin pienessä kylässä. Otetaan kuitenkin tosi rauhallisesti vielä seuraava viikko, käydään hihnassa kävelemässä pieniä kierroksia. Jos toipuminen sujuu hyvin, lisään sen mukaan lenkin määrää. Nyt ei kuitenkaan ole kiire mihinkään. Ihan pikkasta treeniä mielenvirkistykseksi tehtiin, naksuttelin istu ja maahan asentoja, niin että istun itse lattialla ja Aron on siinä edessä. Innokas koira :-) Toista tehtävää harjoiteltiin olohuoneessa ja siinä tehtiin merkkiä niin, että koiran piti vaihtaa asentoa sen mukaan miten minä liikun. Merkillä pitää olla kohtisuorassa minua kohti ja hetken mietittyään Aron vaihtoi asentoa ja sai naksun kun korjasi asentonsa merkillä oikeaksi sen jälkeen kun itse olin vaihtanyt paikkaa. Asetelma on sellainen paimennustyyppinen juttu tässä naksu/merkki- leikissä.

Elvis alkaa parantua myös. Sehän alkoi kuumeilla ihan samana päivänä kuin Jimmy, mutta koska se on vielä nuori ja elinvoimainen, tepsi lääkitys siihen, toisin kuin Jimmyyn. Antibioottikuurin aluksi Elvis vain oksenteli, sillä sen herkkä vatsa ei ihan tykkännyt ja itselle oli uutta se, että miten toimitaan raakaruokittavan herkkiskoiran kanssa, jolle ei ruoka maistunut, mutta antibiootti oli pakko antaa. Onneksi kananjauheliha runsaan öljyn kera oli se, millä päästiin eteenpäin.
Meinasin tänään jo hehkuttaa, että Elviksin on oireeton, mutta iltapissalla tuli vielä yksi köhäisy. Kuumeet on siis laskeneet, olotila on lähes oireeton ja se on nälkäinen sekä vielä villimpi kuin Aron. On siinä pitelemistä, varsinkin Elvis on vielä totaalilepo porukassa.

Surutyöstä huolimatta elämän pitää siis jatkua. Pieniä ilonaiheita on ollut viikon aikana mm. se, että sain järjestettyä luvat tulevaan Tavesin jälkikokeeseen keväälle, jossa maasto-osuudet nyt sitten suoritetaan Kangasalla. Täältä kun ei ole pitkä matka sitten Niihamaan tekemään tottikset siihen päälle. Kokeesta lähtee pikapuoliin hakemukset liittoon ja tuntuu tietysti kivalta, että teemme tästä jälkikoeprojektista totta.

Jimmyn viimeinen päivä

oli tänään. Jimmy päästettiin koirien taivaiseen.

Edellisessä kirjoituksessa kerroin, kuinka sain Jimmylle ja Elvikselle antibiootit ja kipulääkkeet. Ja kirjoitin, kuinka Jimmyn hengitys rohisi ja siitähän se Jimmynkin tauti sitten alkoi. Jimmy sairasti viikon. Ensin yskien samaan tapaan kuin muut. Heti se siihen kyllä väsähti, mutta ruoka maistui lauantai-iltaan saakka ja eli ihan samaan tapaan kuin muutkin koirat meillä. Sunnuntai-iltana ei Jimmy enää syönyt, ei kyllä Elviskään ja silloin kummalekin nousi kuume, maanantaina saatiin aamusta lääkkeet. Jimmyn kuume ei kuitenkaan niillä laskenut, kuten Elviksen kävi. Elvis virkistyi ja tänään hotki ihan ruokansa aamulla, selvästi terveen merkki.

Jimmy sen sijaan heikkeni. Eilen aamulla näytti vähän virkeämmältä, enkä mitanut kuumetta, koska ajattelin sen olevan turhaa, antibiootit nyt pitävät siitä huolen. Ja kun Jimmy meni itse juomaan, oli sekin merkki, että hyvä, se juo. Eilen päivällä annoin päiväruuaksi maksalaatikkoa ja se söi ruokansa. Lähdin iltavuoroon, enkä ollut huolissani. Tulin iltavuorosta kotiin ja mitä hitsiä, Jimmy ei tule ovelle vastaan. Se oli jo päivällä kävellyt huterasti, kuin koira, joka herää nukutuksesta. Jimmy oli siis eilen illalla tosi huononkuntoinen jo ihan yleisilmeeltään. Makasi kylpyhuonoon lattialla eikä nostanut edes päätään vaikka puhuin sille. Kuume oli 40.9. Mitä on tehtävissä? Juttelin hoitovaihtoehdoista Riikan ja Kasvattaja Katjan kanssa ja päädyin, että annan sille ilta-antibiootin, nesteytän sitä ruiskulla suuhun niin paljon kuin pystyn. Klo 23 soitin pieneläinpäivystykseen Tuhatjalkaan heti sen jälkeen kun Jimmy oksensi kaiken, mitä olin sille saanut nestettä ja lääkkeitä sisään. Tuhatjalka jo maksoi 10 euroa heti ensimmäiseltä minuutilta ja sieltä tuli tylyä vastausta. Koirallani on jo lääkitys, Sanylox- antibiootti voi tehota vähän viiveellä ja jos koirallani on kennelyskä, siihen ei auta kuin lepo. Teki mieli kiljua puhelimeen, että koirallani on keuhkokuume, ääliöt. Käskivät juotella ja antaa uudestaan oksennetun antibiootin, josko se vaikka alkaisi tehota. Klo 1.00 oli pakko jättää Jimmy siihen ja mennä hetkeksi nukkumaan. Edessä on raskas päivä.

Klo 4.50 heräsin katsomaan Jimmyn tilaa, sen kuume oli edelleen 40 ja jotain. Se hengitti raskaskaasti ja oli lähes veltto. Jollain ihmeen voimalla sain sen laahustamaan etu-ovelle ja tekemään aamupissat siihen. Sen leukoja en saanut enää auki, että olisin voinut antaa aamu-antibiootin menemään,nesteestä puhumattakaan. Työvuoroon oli pakko mennä klo 7 ja työlistallani oli suuri määrä potilaita, kuka piti lähettää minnekin, laatia hoitotyön tiedoitteita, suihkuttaa, hoitaa haavoja ja ottaa vastaan uusia potilaita. Juoksin pihan yli eläinlääkärin juttusille ja todettiin tilan olevan vakava, mutta mieheni toisi Jimmyn kahdelta paikanpäälle, kun työvuoroni loppuu. Päivällä Jimmy oli laahustanut vesikipon ääreen ja juonut oikein kunnolla, tosin 20 min sen jälkeen se oli oksentanut kaiken juomansa.

Eläinlääkärissa mietittiin vaihto-ehdot. Keuhkoista kuului suuret pneumooniset rahinat, yleiskunto todella huono, Jimmy vaan makasi tutkimuspöydällä reagoimatta mihinkään. Yksi vaihto-ehto olisi yrittää vielä nesteyttää, vaihtaa antibioottia, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä siitä ei olisi mitään hyötyä, päästäisiin vuorokausi tai kaksi eteenpäin ja oltaisiin samassa tilanteessa. Pitkälle edennyt keuhkokuume ensi kuussa 12 vuotta täyttävällä veteraanilla on melko mahdoton parantaa. Varsinkin kun koira oksensi kaiken vatsaan päätyneen.

Päädyimme siis armeliaampaan vaihtoehtoon ja päästimme Jimmyn lepoon. Tämähän on ihan kauhea päätös, mutta lääkäri sanoi, että koira on todella huonossa kunnossa, se oli kuumeillut tuolla 40 tienoilla maanantain, luulin että se laski tiistaina, mutta sama korkea kuume jatkui tähän viimeiseen hetkeen. Tutkimuspöydällä mitattuna kuume oli 40.7. Ikä sekä hyvin eletty elämä huomioonottaen tämä on armeliaampi vaihto-ehto. Koska työni puolesta olen nähnyt niin monen ihmisen lopun juurikin keuhkokuumeissa, en halunnut pitkittää sitä koirallani. Ihmisten kohdalla ei ole mahdollista päättää, että elämä lopetetaan nyt, heidän pitää hengittää niin kauan kuin sydän jaksaa pumpata, oloa voidaan yrittää lievittää tai pitkittää nestehoidoilla. Jos antibiootti ei pure niin mitä jää jäljelle?

Tulen vihaamaan kennelyskää lopun elämääni. Tulen sanomaan suorat sanat niille, joiden kuulen suhtautuvan vähätellen kennelyskäkaranteeneihin tai itse sairauteen. Tulen vihaamaan pieneläinpäivystys Tuhaljalkaa, jossa ei ollut minkäänlaista myötätuntoa tilanteeseen. Tosin vaikka he olisivat ottaneet Jimmy yöllä nesteytykseen, en usko, että tilanne olisi siitä paremmaksi kuitenkaan muuttunut.

Tulen ikuisesi kiittämään Katjaa elämäni hienoimmasta partacolliesta. Siitä jonka kanssa tehtiin ja koettiin vaikka mitä. Joka oli uskollisin, turvallisin ja leppoisin tyyppi päällä maan. Kiitos Riikka, että annoit tukesi. Kiitos kaikille matkassa eläneille. Kiitos eläinlääkärit Ari Sainio ja Sanna Aaltonen, he ovat hoitaneet koiriani niin myötä ja vastamäessä jo 15 vuotta. Tuttu Sarkku on meidät aina vastaanotolle ottanut ja se, että tunnetaan toisemme helpottaa näitä asioita. Surutyö alkaa vasta huomenna, en itse tajua tilannetta osittain väsymyksen ja huolen alta. On pakko keskittyä pitämään hengissä Elvis, jonka lämpö oli aamulla 38.9 eli siihen antibiootti auttaa. Aron ei tainnut nyt yskähtää kertaakaan iltapäivän pissalla, joten jos sillä tauti alkaisi helpottaa. Tänään en jaksa enää miettiä murheita kouluttajana, sillä mitä sillä on edes väliä.

Hyvästi Jimmy

Kriisi kouluttajana, harmittaa oma toiminta.

Ehkä tällä kennelyskällä oli todella tarkoituksensa, sillä treenipäiviä odotellessa ehdin miettimään kaikkia tekemiäni virheitä koirieni koulutuksessa ja ehkä tätä kautta nousen vielä paremmaksi kouluttajaksi.

Kun mietin Aronin seuraamista, sen taso laski koe kokeelta huonommaksi. Bh-kokeessa alkukaudesta se oli vielä hyvä, pientä edistämistä lukuunottamatta, mutta sen jälkeen taso tippui tippumistaan. Se ei vielä alkukaudesta häiriintynyt tokon liikkuroinnista ja nyt se ottaa siitä valtavat vireen nostatukset. Joten kun me päästään joskus vielä treenaamaan, mun pitää ottaa tuo huomioon ja sitten ihan erikseen siedättää Aron kestämään liikkurointia. Mitenkähän onnistuisi, jos nauhotan Iphoneeni liikkurointi-ääntä ja se soi meidän tehdessä seuruuta? Mutta sen mielentila on saatava vakaammaksi ja tietty motivoituneemmaksi tuohon liikkeeseen, sen jälkeen se ehkä kestää sen liikkurin äänenkin tai on välittämättä siitä.

Kadun ihan suunnattomasti sitä treenikertaa, missä tallilla tehtiin tunnaria ja Aron toi väärän kapulan tunnarissa kahteen eri otteeseen. Vieressä olevat agitreenit vaan vei sen ajatukset pois keskittyneestä haistelusta. Itsehän olin aivan kypsä tuosta suorituksesta ja keskeytin treenin ja sanoin Aronille, että noin ei voi tehdä. Muistan kuinkan mua ärsytti, että tuo väärää vaikka pitäisi tietää aivan hyvin mitä tehdään. Tätä suurta virhettä paikkaan kyllä lopun elämääni. Olenhan saanut sen jo vähän nousemaan tuon jälkeen, mutta meillä on vielä todella pitkä matka siihen tunnariin, missä koiran itseluottamus on huipussa ja se menee ja nappaa heti sen oikean. Ja kun olen seurannut muiden tunnareita, tämä jos mikä on mielentila liike, jos tunnarin vahvistehistoriaan liittyy vaikeuksia matkan varrella, ne usein nousevat silloin tällöin esiin, kuten kisatilanne. Jos olisin vaan muistanut tuolloinkin, että koira ei tee koskaan tahallaan väärin, virheen tekemiseen vaikuttaa usein ympäristö tai koiran motivaatiossa on jokin pielessä. Jos sitä korjaa rankaisulla, voi siitä seurata erittäin ikäviä jatkoseuraamuksia.

Voi kumpa oppisin pitämään koirani motivaation nyt korkealla, suunnittelemaan askel askeleelta entistä paremmin treenit. Miettimään, miten päästään aina siihen lopputulokseen, että koira onnistuu joka ikisessä treenissä. Jos se tekee virheen, rankaisenko siitä. Mitä koira oppii rankaisusta? Ja minun rankaisu ei ole koskaan koiraan kiinni käymistä, pelkkä sanallinen murahduskin/ nuhtelu on ollut jo ihan riittävä. Ja koira tekee kyllä oikein, jos sen koulutushistoria kyseistä liikettä kohtaan on nousujohteinen, esimerkiksi meidän esineruutu sai hienoa nousujohdetta syksyllä, kun maltoin tehdä niitä esineitä, joissa yhdessä vietiin Aronin kanssa ensin esineet paikalleen ja näin motivaatio koko hommaa kohtaan nousi hienosti.
Olen huomannut, että myös idari on liike, jossa tuo itseluottamus saattaa tehdä tepposet. Itselläni on mielessä, että hitsi se keskimmäinen asento menee aina väärin. Jo lähestyessäni keskimmäistä asentoa tiedän tämän ja ihan varmasti se vaikuttaa tapaani antaa käsky. Onneksi syksyllä tajusin tämän ja tehtiin erikseen paljon niitä eri asentoja. Käsky istu-vahvistui ja ainakin sisätiloissa kun Aronille sanoo istu, vaikka noin vaan ohimennen, se istuu juuri sille paikalleen, missä se on, siinä missä partacolliet, jotka eivät ole treenanneet tätä pitkään aikaan, tulevat ensin eteeni, heittäytyvät maahan ja siitä istumaan. Eli kyllä sillä runsaalla pelkän asennon vahvistamisella etunsa on.

Olen kuitenkin lukenut useista eri paikoista, että treenataan vain niin, että koiralla on hauskaa. Ja sitten kun meitä on treenihulluja bordercollieden ohjaajia, joilla on kymmenittäin treenikertoja viikossa, monia toistoja päivittäin/ viikoittain, aamulla ja illalla vielä kolmetkin treenit. Liika on liikaa, mutta kohtuus kaikessa on ehdottomasti liian vähän-teemalla. Onko koirasta hauskaa treenata paljon? Oppisiko se paremmin vähemmällä toistoilla/ laadukkaammilla treeneillä? Tuossakin minulla taitaa olla oppimista vielä paljon.

Ja jos me joskus päästään takaisin agikentille, teen seuraavat kontaktitreenit vain vahvistaen sitä ota-käskyä niin, että vien sen koiran nakilla suoraan sinne on-off tilaan ja siitä palkka. Kyllä tavoite on, että koira pyrkii nopeiten siihen paikkaan, eikä niin, että joudun sanomaan kolme ota käskyä, joista kolmannella se on siellä on-off tilanteessa. Eli omalla käytöksellä (käskyn painokas varmistaminen) sain koiran epävarmaksi tuossa. Ja taas täällä hakataan päätä seinään.

Eli kyllä tämä sellaista jatkuvaa oman käytöksen/ koiran käytöksen analysointia on. Toivottavasti opin joskus ja anteeksi kaikki koirani, te joudutte oleman mun opettajia näissä mun omien linjojen ja rajojen hakemisessa. Lupaan olla tänä vuonna parempi, pitkämielisempi ja suunnitelmallisempi, motivoimampi.

Terkkuja sairastuvalta

Taudit senkun pahenee, Jimmy ja Elvis aloittivat tänään antibioottikuurit ja metacamia voinnin helpottamiseen. Kumpikin on kuumeessa, keuhkokuume? Aamulla lämmöt Jimmyllä 40.5 ja Elviksellä 39.6 ja Jimmy on noista selvästi heikossa kunnossa. Sen sieraimista valuu keltaista paksua räkää, hengttää raskaasti ja on aivan vetämätön. Pakolla saan sen takaovesta nostettua pissalle. Onneksi se käy itse vielä juomassa, ettei tarvitse olla siitä vielä peloissaan. Elvis yhtä hiljainen, yskii nyt limaa pois, hyvä tietysti että tulee ulos. Ollaan näiden kahden kanssa vietetty aikaamme suihkuhuoneessa. Kun laittaa suihkun laskemaan kuumaa vettä, höyrystyy koko suihkuhuone. Eilen käytiin myös saunassa, melko jännää. Tämä selvästikin sai näiden kahden nokat vuotamaan.

Aron osoittaa toipumisen merkkejä, eikä ole pahan yskäinen enää, silti talon päässä pissalla käyntiin sisältyy ainakin pari yskähdystä. Tänään siitä laukkasi joku terrieri täysillä ohi, kun kun yritin saada Aronin kakkaamaan(tämäkin on vähän ongelma kun noiden vatsat toimii vasta pienen liikunan jälkeen) ja tämä terrieri tietty kiihdytti Aronia ja yskähän siinä heti tuli. Eli ei siis vielä terve. Sisätiloissa herra osoittaa jo tylsyyden merkkejä, mutta yritän pitää nyt sen linjan, että niinkauan kun yskii, on täydessä levossa kaiken suhteen. Ei siis vielä temppuja tai pomppuja. Sairastupalaisiin osallistui myös mieheni ollen vatsataudissa la ja itse en päässyt lähtemään su-aamuna työvuoroon vaikka kuinka yritin, oli vaan niin huono olo. Onneksi en mennyt, sillä tuosta hetkestä tunti eteenpäin ja molemmista päistä tuli ja kuumeen höystämänä. Miten nopeasti siinä meni heikoksi. Mutta toivotaan, että aurinko paistaisi tähänkin tupaan ja taudit olisi jo voiton puolella.