sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Aronin kanssa jälkikokeessa

Aamu valkeni sateisena ja kovin syksyisenä. Onneksi viime viikot on treenattu vain sateessa, joten eipä siinä mitään ihmeellistä. Ajelimme siis Tavesin jälkikokeeseen, joka alkoi aamusta tottelevaisuuksilla Niihaman kentällä ja tuomarina Kari Santikko. Oli kyllä oikein mukava tuomari, joten turhaa jännitin. Alokasluokan koirakoita oli 2 ja meitä avoimen luokan koiria oli 4. Tottisparit oli arvottu ja suoritin tottiksen entuudestaan tuntemattoman parin kanssa, sellainen mukavan rauhallinen saksanpaimenkoira narttu oli kyseessä. Hyvillä mielin siis aloitettiin.

Aron suoritti ensimmäisenä liikkeet, jotka menivät juuri niinkuin ajattelin. Seuraamisesta saimme tyydyttävän, sillä ensimmäinen suora oli kohtuullisen levotonta. Tuomari oli oikeassa, että Aron saisi työskennellä voimakkaammin, lähinnä se nyt kulki mukana, yrittää ressu bongata eteenmenopallon, vaikka kontaktin pito minuun olisi toivottavaa. Jäävät onnistui kaikki oikein, joten näissä keräsimme pisteitä. Noudot meillä noin muuten sujuivat kivasti, mutta ne kapulan luovutukset oikeutetusti saivat miinuksia. Hyppynoudossa Aron otti kosketukset esteeseen, mutta hyppäsi mennen tullen. A-estenoudossa oli kapula hetken hukassa, mutta löytyi lopulta. Eteenmenossa keuli valmistelevassa osuudessa, laukkasi hyvin käskystä eteenpäin, mutta alkoi sitten hiljentää vauhtiaan, onneksi tässä kohtaa sai antaa maahanmenokäskyn, joten maahan meni. Lopuksi paikkamakuuseen, josta erinomainen. Loppupisteinä 87 !! Paljon enemmän kuin tavoittelin. Syystäkin suu messingillä maastoon, vaikka ei tuo tottis ihan noin hyvä ollut. Ääntelyä esiintyi, mutta siitä ei rangaistu...

Meillä oli Aronin kanssa jälki odottamassa tutussa metsässä Varsamäessä, en vain tiennyt yhtään, että missä jälki nro 2 on, kun sen arvonnassa meille sain. Janalla Aron eteni suoraan ja reagoi hyvin jälkeen lähtien takajäljelle, kuulin tuomarin kommentin heti kun astuin janalta pois koiran perään, tässä kohtaa vain käänsin koiran ja jäljestys sai alkaa. Janalta pisteitä 34/40. Tuomari kehui myöhemmin Aronin hyvin keskittyvää asennetta, ennenkuin lähetin sen jäljelle. Neljä ensimmäistä keppiä nousivat hienosti, kepit tuntuivat tosi pieniltä ja laitoin ne tiukasti treeniliivin vetoketjutaskuun, etten vaan hukkaa niitä. Jälki kulki metsässä, vanhalla hakkuuaukealla, nousi kalliolle ja takaisin hakkuu/vadelmapuskan sekaan, neloskeppi nousi metsän laidasta. Sitten tuli selvästi pidempi pätkä ilman keppiä, mutta mitään ei tuossa vaiheessa voi tehdä muuta kuin kävellä koiran perässä. Yhdessä kohdassa Aron kovasti varmisteli, ylitettiin kaarinan polku ja ilmeisesti vitoskeppi oli juuri ennen tätä. Matka jatkui ja kutoskeppi nousi kohdasta, mistä näin jo tielle ja tiesin, että jäljen päässä ollaan. Katsoin kelloa ja meillä oli vielä 10 min aikaa, juostiin Aronin kanssa siihen Kaarinan polun ylityskohtaan, mutta ihan turhaan, siitä juostiin vieläkin lujempaa takaisin tielle ja kohti keppien luovuttajaa. Ehdittiin just ajoissa ja keppejä luovutimme siis 5 kpl, joista onneksi se tärkein eli viimeinen keppi oli mukana. Muistelin, että tällä keppimäärällä ollaan koularissa kiinni. Aron jäljesti kyllä tosi hyvin ja tarkasti, mutta onhan näin käynyt myös treeneissä, että yksi keppi voi helposti jäädä.

Lopuksi esineruutuun, josta tulikin täydet pisteet. Kaksi pistoa, kaksi esinettä ja aikaa kului 1 min. Onnistuin siinä mielessä hyvin, että meillä jäi käymättä kokonaan ruudun oikea puoli, jos oltaisiin oltu kolmosluokassa, olisin tietysti pistottanut sinne, nyt onneksi riitti nämä kaksi pistoa.

Maastopisteitä kertyi siis 174 ja tottis 87, joten JK2 tuli tänään kakkostuloksella ja olimme luokassa toisia. Pieni pokaali tuli muistoksi.

Seuraavan kerran haaveissa on kilpailla kolmosluokassa ensi kaudella. Aronin jäljet muuttuvat nyt 2 tuntia vanhoiksi. Tämän päivän jäljellä oli monta maaston muutosta, joten jatkossa pitänee vaan jäljestellä mahdollisimman monissa eri paikoissa ja olosuhteissa. Ja oli se kyllä jännää kulkea siellä koiran perässä, kun oli vaan luotettava koiraan ja kaikki oli ihan koiran vastuulla. Minua helpotti tuttu maasto, kun tiesin koko ajan missä ollaan, mutta vieraat metsät on meilläkin vielä edessä. Siksi aion kyllä jatkossakin treenata koiraani niin, että se hoitaa hommat. Kilometrin jälki tuntui myös yllättävän pitkältä, varsinkin kun tarkkailin koiraa, ympäristöä, piirsin mielessäni jälkikaaviota kuljetusta matkasta ja tuijotin herkeämättä maata, ettei vaan jäisi keppi minulta huomaamatta, jos Aronille näin kävisi.

Kiitos kuuluu kaikille meitä tsempanneille ja matkassa mukana olleille. Ollaan monen eri jäljentekijän jälkiä kuljettu ja näitä toivotaan myös ensi vuodellekin. Talven aikana pitänee tehdä monta juttua vielä tottiksen eteen, mutta onneksi meillä ei ole nyt kiire. Ensi viikolla me ei treenata mitään, kaksi iltavuoroa alkuviikosta pitää ainakin siitä huolen :-) olen kyllä ihan älyttömän iloinen meidän onnistumisesta, sillä nämä hetket antavat ihmeesti jatkoon treeni-intoa. Kiitos taas kerran myös kasvattaja Riikalle hienosta koirasta!!

Hienoja tuloksia tuli meidän treenikavereille Miinulle ja Bertalle, saivat Jk1 sen täydellisillä maastopisteillä, vau ja hirveesti onnee! Myös muita Tavesilaisia lykästi, kun Jonna ja Alma saivat koularin sekä Ojasen Seppo sai Rasan kanssa luokkavoiton ja myös JK2 sen, onbea! Näin tavesin jälkivastaavana on siis syytä hymyyn!!

lauantai 29. syyskuuta 2012

Huh heijaa!

Kulunut viikko on ollut lähes kaoottinen, mutta ehkä me sitten haudassa ehditään levätä...Meillä on kotona tehty nyt vesivahinkoremonttia ja koirista Aron on ilmeisesti jo remppamiesten paras kaveri. Jos ensimmäisenä päivänä koirat oli suljettuna Petran huoneeseen, oli Aron jo nukkunut seuraavana päivänä remontin keskellä miesten jaloissa. Ollaan kaikki enemmän tai vähemmän stressaantuneita, kun kahden ison huoneen tavarat on sullottu kahteen pienempään huoneeseen. Nukkumaan ei oikein mahdu, joten lapset on nukkuneet milloin missäkin, koirille on jäänyt yöksi eteinen. Vakuutusyhtiömme lupasi kustantaa meille sijaismajapaikan, ehdottivat, että vuokraan mökin meille remontin ajaksi, ettei tarvitse nukkua lattiankuivauslaitteiden kyljessä. Järkyttävää mutta totta, kaikki Kangasalan mökit on vuokralla, mutta tästä päivästä eteenpäin Lomaroineelta irtoaa meille mökki, jonne muutamme tilapäiseksi. Lomaroine on 12 km päässä täältä meiltä, joten jollain konstille ensi viikolla kuskataan lapsia kouluun. Itse vielä aloitan maanantaina työt terveyskeskuksessa, vakanssi, johon minut keväällä valittiin. Sain vakipaikan, josta edeltäjä jää eläkkeelle ja paikkani aukeaa nyt 1.10. Jännittävää muutoksen aikaa siis, kun hyvästelin lopullisesti vanhan työpaikkani. Ihanat työkaverit oli järjestäneet suuret läksiäiset, jossa osastonhoitaja piti puhetta, oli kakkua ja kukkaa. Lahjakortinkin olivat keränneet Intersporttiin, lisää liikuntaa siis :-) Olin onnellinen. Joten kertakaikkiaan tunnerikas ja villi viikko.

Mitä tapahtuikaan koiratreeniharrastuksissa?

Käytiin Aronin kanssa kahdesti Niihamassa tottistelemassa. Meidän tottistelu oli sellaista pelastetaan nyt pahimmat mokat ja jätetään sitten herran haltuun loput. Eteenmeno on niin ärsyttävä liike, ekalla seuruusuoralla Aron jo odottaa innokkaasti, että koska lähdetään eteen, joten keulii. Sitä sitten korjattiin sillä, että eteenmenoa tehtiinkin ihan eri suuntaan kuin yleensä. Saattaa hyvin ennakoida maahanmenoa, joten monta vaan eteenpäin juoksua nyt ilman maahanmenoja. Voi että kun se juoksis vaan huomenna. Noudoissa en saanut sitä loppua korjattua, joten luovutustilanne hirvittää, mutta ainakin se menee ja noutaa. Ja seuruu, voi luoja! Ainoa mikä on kymmenen pisteen edestä kunnossa on paikallamakuu. Siellä pysyy kyllä. Harmittaa, ettei minusta ole parempaa pk-tottiskouluttajaa. Tuntuu, että tätä pk-tottisjuttua olisi pitänyt tehdä koko vuosi, sillä monia ihan perusongelmia meillä on siellä runsaasti, kuten telineille menossa tuijottelee telineitä, paikalla makuusta siirtyminen suorittamaan, millä saan makuun jälkeen koiran työskentelyvireen esiin. Luultavasti alkaa työskennellä vasta liikkeestä istumisen jälkeen. Mutta kun itseäni mietin, en parempaan olisi pystynyt, sillä kyllä pk-tottiksen rakentaminen on ihan omaa tiedettään, josta en mitään tiedä. Maastoista selvitään kyllä leikiten, näin uskon :-)

Käytiin torstaina epiksissäkin. Tamskin mukavat epikset tallilla ja meillä oli lähes koko agiryhmä paikalla. Suoritukset videoitiin ja jälkipuinti on edessä. No mä olin niin huono ja nyt näkyy, että ollaan tehty melko monta rataa, muttei ratkottu niitä pieniä ongelmia siellä välissä. Onneksi talvi on nyt edessä ja korjaussarjaa pitää tehdä kepeille, keinulle ja hallintaan, missä koira ei suorita mitään estettä ilman lupaa.

Surullista katsottavaa on  meidän video, mutta laitan sen nyt näkyville kuitenkin. Alkuhan siellä on varmaotteista ja hyvää. Osallistuimme sekä mölli että kilpailevien radalle.
Mölleissä en ohjaa riittävän hyvin koiraani putkeen vaikka olin uskonut, että putki vetää kyllä koiran. Siitä ensimmäinen hylky, kun matkalle tulee yksi ylimäärinen hyppy. Sitten meinaa tulla kiire. Suoran putken jälkeen haltuunotto suhautus on järkyttävän myöhässä, joten este rämähtää päreiksi tästä syystä. Sitten katkeaa meiltä ajatus ja koira karkaa a-esteeltä, tämän vuoksi minulta hukkuu palikat ja seuraavallakin hypyllä rimaa lentää. Huokaus!

No kilpailevien ratakin alkaa ihan ammattilaisen otteella, taas neljä ekaa estettä menee huipusti. Mutta millä kerron Aronille, että okserihypyn jälkeen pitää kääntyä putkeen tiukasti, videolta näkee, että lähinnä häiritsen hyppyä. Sitten päästään taas hyvin vaikea rengas, joka hypätään kohti seinää, mutta en tiedä vielä tälläkään hetkellä, että miten olisin saanut koiran haltuun niin, että kepeille meno olisi onnistunut? Aron hyppää muurin ylimääräisenä esteenä ja kepeillä sählätään. Keppien jälkeen piti koira ottaa taas heti haltuun, mutta mites se tuonne putkeen sujati. Keinu on ihan järkyttävän huono. Tämän jälkeen vähän tsemppaan ja loppurata menee suunnilleen niin kuin sen piti.
Joten en ihan hurjan onnellinen ollut kotiin palatessa ja tuntui, että nukahdan rattiin, kun ajoin pimeässä vesisateisessa syksyssä kotiin.

http://www.youtube.com/watch?v=ISXIldimbbo&feature=youtu.be

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Elämän haasteita

Viikko on aikaa edellisestä päivityksestä, mutta laakereilla ei ole levätty hetkeäkään, päinvastoin.

 Kotielämässä on ollut tekemistä sen suhteen, että puolisoni akvaarioharrastus on aivan eri mittakaavoissa kuin meikäläisen koiraharrastus. Viime perjantaina meille nimittäin tuli kahden pienemmän akvaarion tilalle yksi iso, jossa on nyt vettä enemmän kuin koskaan ja kaloilla on tilaa. Tässä akvaariossa oli vain ulkoinen suodatin josta huolellisen asennuksen jälkeen irtosikin yksi letku sillä seurauksella, että noin 60 litraa oli akvaariovettä olohuoneen lattialla. Siitähän parketti tykkää ja iso remontti meillä on nyt edessä. Varsin mielenkiintoiseksi meni vielä se, että vietin yksinhuoltajaviikkoa ja järkkäsin siinä sitten kosteudenmittaajaa, soittelin vakuutusyhtiöön ja muuta mukavaa. Onneksi ollaan jo siinä vaiheessa, että ylihuomenna meillä remontti alkaa, mutta mikä homma siirtää olohuoneesta ja makuuhuoneesta kaikki tavarat pois, että vanha lattia puretaan, myös se uusi valtava akvaario pitää nyt hetken majaa meidän keittiössä.

Jälkikoetta varten treenattiin kaikesta huolimatta joka päivä. Maanantaina Niihaman kentällä Tavesin vapaavuorolla. Otettiin siellä laukauksia seuraamisen yhteyteen ja Aron nousee niistä vähän liikaakin. Ei missään nimessä paukkuarkana vaan niinkuin iso naksutin olisi kyseessä. Ja sen vuoksi piti järkätä heti seuraavaksi illaksi ampumistreeniä Kyötikkälään. Onneksi siskokset Maija ja Hanna oli helposti ylipuhuttavissa ja 6 laukausta ammuttiin Aronille seuraamisen yhteydessä, aina 2 kerrallaan. Ensimmäisistä se nousee, sitten asettuu. Helpottavaa.

Kotipihassa treenasin keskiviikkona, samoin maanantainakin, jolloin harjoittelin vähän palkattomuutta. Ylipäätään olen ottanut lukuisia kertoja jäävät liikkeet ketjussa, jotta koira tottuisi siihen, että suullinen kehu tulee vain välissä ja seuraavaan jäävään jatketaan hyvillä mielin. Istuminen, maahanmeno ja seisominen ovat onnituneet nyt joka kerta.

Torstai oli meillä agility-ilta. Meillä on kahden tunnin treenit yhden tunnin sijaan, joten hyvin ehti hinkuttaa tekniikkaa. Edelleen ennakoiva valssi on mulle tosi vaikea, sen ajoitus, huoh. Tehtiin niin paljon toistoja, että Aroninkin oppi jo radan ulkoa. Keinulla se asettuu nykyään kontaktilla vähän hassusti, etujalat tulee keinun kontaktilla vinoon. Tähän pitää keksiä jotakin korjaussarjaa. Niin, agilityssä pääsimme alueellisen valmennusryhmään, mikä on pienoinen lottovoitto, jos tässä lajissa meinaa kehittyä.

Perjantaina kävin jo ylikierroksilla kaikesta, mutta rennot hyvän mielen treenit olivat Miinun kanssa. Aloitimme Niihaman mastolla esineruudulla. Suunnittelin varman ja helpon treenin, jossa kolme isoa esinettä odotti Aronia. Ja kolmella suoralla pistolla ne nousivatkin. Esineen luovutusta voisin vielä vähän harjoitella, sillä treeneissä olen sortunut usein vain nappaamaan esineen Aronin suusta. Se osaa kyllä luovuttaa ne kauniistikin. Esineiltä jatkettiin Niihaman kentälle, missä kertasimme kaikki pk-tottisliikkeet runsaan palkan turvin. Kentällä tapasin luultavasti tulevan pk-tottiskoe parini, joiden kanssa treenasimme tuomarille ilmoittautumista. Kaiken kaikkiaan homma tuntui pelottavalta, sillä tällä vastapuolen parilla on epäonnistumisia pk-tottiksessa suhteessa muihin koiriin. Koira oli liinassa estääkseen tapaturmien synnyn. Pelottavaa sanon minä, sillä viikon päästä kokeessa ei ole liinoja. Tapasin tämän koirakon vielä toiseen kertaan ja keskutelimme asiasta ja nyt treenattiin ilman liinoja. Treenit meni hyvin molemmin puolin, joten kokeessa keskityn täysin omaan koiraani ja he omaansa.

 Metrinen hyppynouto sujuu pressuesteellä jolla on myös turvallista harjoitella, sillä se joustaa, jos koira rysäyttää siihen. Eteenmenoa on otettu nyt vain suoraan palkkaan, sillä liian monta eteenmenoa, joihin yhdistin maahanmenon teki sen mikä on helppo arvata, ennakoinnin. Nyt joudun vaan toivomaan, että saan koirani ensimmäisellä käskyllä maahan.

Ylipäätään Aronin tottis voisi olla sata kertaa parempi. Se ei ole millään mittakaavalla hyvä ja tasapainoinen, mutta näillä korteilla mennään nyt kokeeseen ja jos me selvitään tottiksesta hengissä, me nautitaan ihan täysillä siitä, että maastot me osataan. Ja mikä voi olla hienompaa, kuin mennä tuolla asenteella metsään, jossa joku muu on tehnyt meille jäljen ja joku muu tallannut esineruudun. Esineet ja kepit on ihan siellä meitä varten. Aron on ajanut tänä kesänä lukuisia ja useita jälkiä, joten tullaan niin nauttimaan maastohommista.

Tänään sunnuntaina olikin vesisadepäivä, mutta käytiin aamusta Petterin kanssa hyvällä metsälenkillä. Iltapäivällä syötiin tokon valkkuryhmän kanssa ravintola Trattoriassa italialaista ruokaa ja kyllä on ollut lottovoitto tuo ryhmä. Nyt meidän ryhmästä jatkaa 5 vielä ensi kaudellakin, joten tsemppiä kaikille jatkoon. Me Aronin kanssa keskitytään agiin ja toivottavasti ensi keväänä kolmosluokan jälkikokeisiin. Nyt siis kaikki pk-jumalat täytyy pitää vain hyvällä tuulella :-)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Huonoja hyllyjä

Jos Jyväskylässä oli aginollat lähellä, oli ne tänään niin kaukana Takuttien kisoissa. Tuomarina Pertti Siimes. Oma viretila ei ollut mitenkään parhain, tuntuu, että joka ikinen päivä on koko ajan menoa ja tänä aamuna jälleen kerran kello soittamassa hereille jo ennen seitsemää, positiivisesti ajateltuna sain nukkua kuitenkin vähän pidemään kuin työaamuna. Klo 8.00 jo ajelin kohti Hervantaa, onneksi oli lähellä.

Rataan tutustumisessa tuli ikävä Jyväskylän selkeitä pitkiä linjoja, sillä nyt tuntui, että väkkärää mentiin pienellä alueella.

rata A: agilityrata: 6 ensimmäistä estettä meni hyvin, 4 hyppyä s-mallisella uralla ja siitä keinu, keinusta hyvin putkeen ja sitten kepit, este nro 7. Vaikka Aron meni suorana kepeille, se tuikkasi itsensä toisesta välistä sisään, joten siitä 5, otin uudestaan ja nyt pujotteli hyvin loppuun saakka, mutta itsellä vire laski samantien tuon 5 myötä, lopulta hyppy nro 10, siinä lensi rima ja oma liike pysähtyi, Aron tuli takaisin niiden siiveikkeiden välistä tehden tällä hylkäyksen. Jatkoin rataa ja muistan, että puomi meni vielä hyvin, mutta a-esteellä en malttanut tehdä enää kontaktia kunnolla ja saattoi varastaa.

rata B: hyppäri: No nyt näytti vaikealta meidän tasoon nähden, päädyin suunnittelemaan moneen kertaan valsseja, koska ei osata mitään sen ihmeellsempää. Taas oli hieno alku, missä hyppy-rengas ja suora putki. Nyt olin ajoissa ja sain koiran ohjattua hyvin vielä suoran putken jälkeen hypylle. Tein vauhdikasta valssia ja samalla tunsin, kuinka hiekka vaan rullaa lenkkarin alla ja kaaduin tässä kaarteessa oikein kunnolla selälleen. Sekunnin järkytyksen jälkeen ylös hiekalta ja jatkoin rataa, mutta taas kepeillä kosahti, toisesta välistä meni sisään, otin uudestaan ja nyt ei malttanut pujotella loppuun, vaan jätti viimeisen pujottelematta ja saattoin kyllä itsekin häiritä, koska suunnitelma oli, että lähetän edessä olevaan putkeen välittömästi, kun koiran nenä tulee viimeisestä välistä ulos. Oli siis putkessa ennen kuin tajusin, että kepeillä tuli taas virhe. Luullakseni tässä kohtaa hylly. Jatkoin hyvin vielä kaksi seuraavaa hyppyä, mutta sitten vaan juoksin enkä ohjannut, tehtiin kaarretta missä oli vaikka kuinka monta hyppyä, valssaus muurille ja sitten taas vaikka kuinka monta hyppyä. Tässä kohtaa rimat lensi ja huonosti meni tuo loppu. Jotenkin vaan kummallakin radalla fiilis laski noiden keppivirheiden jälkeen, enkä saanut itseäni enää taistelemaan.

Joten ihan höh!! Melko turha kokemus, mutta aurinko paistoi ja ehkä tästä opin jotakin, en tiedä. Yksi kokemus siis agikentiltä tänään.
Ehkä me nyt treenitään noita keppejä ja mennään vielä lokakuussa yhteen agikisaan. Sitten julistan meille loppuvuodeksi kisatauon lajissa kuin lajissa. Tuntuu, että pieni (kisa)tauko tekis ihan hyvää minulle, omassa asenteessa on petraamisen varaa.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Metsäjälkipäivä

Tänään aamu alkoi Koivumäessä klo 9 metsäjälkipäivän merkeissä. Kouluttajana meillä oli Heikki Pekonen, joka keväälläkin piti samanlaisen päivän ja kirjoittelin silloin Heikin jälkitreeniajatuksia tänne blogiinkin. Nyt siis tuli vanhan kertausta itselle, mutta hyvähän näitä perusasioita on hyvä kuullakin.

Aamulla tehtiin kaikkien koirien kanssa janaharjoitukset. Jäljet ei nyt vanhenneet juurikaan, vaan janat ajettiin hetken päästä. Aronilla oli jana, jossa jälki kulki ihan lähellä ja olin jo etukäteen kertonut, että meillä on ongelmana ryntääminen janalla, koska Aronin mielestä jälki kulkee vähintään siellä 30m päässä. Koulutttaja toivoi, että jaksaisimme kouluttaa koirat liikkumaan maavainuisesti janalla, mutta Aron vetää kyllä janalla ilmavainun varassa. Joten tällä yhdellä janalla se meni reippaasti yli jäljen, joka oli ehkä 3 m lähetyspaikasta ja nosti sen sitten sieltä edempää. Ajoi tiukkaan säävyyn noin 100m ja nosti kepin. Kouluttaja suositteli, että harjoittelisimme janona nyt vaan, itse jäljen ajo näyttää hyvältä samoin keppiin reagointi.

Iltapäivästä Aronilla oli edessään avoimen luokan koejälki. Jälki ajettiin 1½ tuntia vanhana ja kouluttaja oli merkannut jälkeä omilla merkeillään, mutta yritin olla katsomatta niitä ja keskityin koiraan. Janalta Aron olisi saanut 36/40. Se eteni vauhdikkaasti ja suoraan janalla, mutta ilmavainun varassa nappasi ja oikoi vähän janalla lähtien kuitenkin oikeaan suuntaan. Eli jos Heikki-kouluttaja olisi ollut tuomari, hän olisi arvostellut janan näillä pistein. Tosin koska Heikki oli itse tehnyt meille sen jäljen, tiesi ihan tarkkaan missä jälki menee, mutta normikokeessa ei tuomari välttämättä tiedä metrilleen jäljen kulkukohtaa, tuomarin silmään jana olisi siis saattanut näyttää virheettömältä. Aron nosti melko pian ensimmäisen kepinkin, joten hyvältä näytti.
Sitten jälki jatkui ihanassa varvikkometsässä, pituutta lopulta oli 850m, kulmia oli ja keppejä meillä nousi kaikkiaan 5/6. Yksi välikeppi jäi nro 3 sellaisessa kohdassa, missä Aron kiersi puun, jonka oikealla puolen oli keppi ja koira meni vasemmalta. Muuten kaikki kepit nousi tosi hyvin ja yhden kouluttajan tiputtaman jälkimerkinkin Aron ilmaisi, pysähtyi ihan samalla tapaa kuin kepille, mutta ei ottanut jälkimerkkiä suuhunsa. Heikki sanoi, että Aron tekee tosi hyvin töitä, sen tarkkuus ja työskentely paranee kaiken aikaa loppua kohti. Ehkä neloskepin jälkeen Aron teki kulmankin kuin viivottimella olisi piirretty, niin tarkkana se oli. Jäipäs tästä hyvä mieli.

Nyt jälkikoetta ajatellen mietin noita janatreenejä, mutta tuskin pidempää jälkeä nyt ajetaankaan. Tuntuu, että laatu paranee kun treenit vähänee.

Hirmukiva päivä oli ja antoisa. Paljon vaihdettiin porukalla ajatuksia niin jäljen kuin kaiken muunkin treenaamisesta. Iso kiitos myös Heikki Pekoselle, joka teki meille lähes kaikki janat ja jäljet, pääsi siis itse aika helpolla. Ja on niin hienoa, että Tavesissa on innokasta jälkiharrastajaa. Kannattaa siis ensi keväänäkin pyörittää jälki-iltoja ja järjestää jälkikokeita.

Iltasella treenit jatkuivat kotipihassa. Hyvät uutiset ensin, Aron hyppäsi tänään ensimmäistä kertaa elämässään metrisen esteen puhtaasi. Erikseen tehtiin verryttelyhyppy 90 cm, sitten hyppynouto 90 ja lopulta viimeinen lauta paikalleen ja jätin koiran istumaan, itse esteen toiselle puolen lelun kanssa ja kutsuin hyppyyn, jee se tuli.
Hemmetin huono uutinen on se, että noudon loppuosan targettitouhut eivät ole kantaneet kokonaiseen liikkeeseen. Testasin ja koiralla on kova into noutaa, mutta se luovutus. Kapula alkaa keikkua jo monta metriä ennen alaleualla ja vaikka käsitargetti on näkyvissä, ei sellaista taistelutahtoa nyt näy, missä se yrittäisi pitää kapulaa lujalla otteella ja luovuttaa sen minulle. Hakkaan päätäni seinään tässä kohtaa. Kolme noutoa kokeessa  ja luovutuksen vuoksi kaikki ovat puutteellisia, mä en kestä. Hemmetin hemmetin hemmetti. Nyt on vaan yritettävä vielä viikko!

maanantai 10. syyskuuta 2012

Fyssarikäynti

Aronin edellisestä fyssarikäynnistä oli jo turhan pitkä aika, mutta onneksi päästiin viimeinkin tänään. Tiesin, että kova käyttö on pakko näkyä jossakin. Ollaan viimeisen kuukauden aikana hypelty esteitä varmaan enemmän kuin koskaan, niin agin kuin pk-esteen merkeissä. Ja vaikka kuinka aina lämmiteltäisiin, jäähdyteltäisiin ja käytettään back on trakkia, tiedän, ettei se silti riitä. Ulospäin ei Aronin liikkeissä näy mitään, mutta Kirsi kysyi heti, että miksi Aron on nuollut ranteitaan etujaloissa. Esitti kysymyksen, että onko jossain jumia, mikä mahdollisesti vaivaa näin.

Ja olihan siellä jumia, selässä oli muutama oikein arka kohta, joista Aron pomppas heti pystyyn. Kirsi fyssarimme pehmitti näitä pitkään ja varovasti ja lopulta ne heltisivät. Selän oikealla puolen oli enemmän tätä jumia, vasen puoli oli paljon helpompi. Samoin jotakin kireyttä löytyi etupäästä, mutta niskaa en ollut saanut jumiin,vaikka kapulapitotreeniä on tehty enemmän viime viikolla kuin koskaan. Vasta nyt eilen Aron pystyi pitämään 650g kapulaa hampaissaan niin, ettei se putoa kurkkuun ja silti pitämään nenäänsä kohti taivasta. Olen jaksanut ihmetellä, miten ihmeessä en heti tajunnut miten vaikea tämä liike on Aronille. Kiloista tai kaksi kiloista ei ole vielä treenattu, yritän saada nyt 650 g kapulan pidon tällä viikolla vahvaksi. Tosin niskan ja leuan lihakset ei kai kehity vielä viikossa, niidenhän voimaa tähän hommaan kaivataan.

Toki kyselin Kirsiltä taas kaikenlaista, kuten mikä vaikuttaa koiran sisäisiin lihaksiin? Näitä sisäisiä lihaksia tarvitaan keskivartalon hallintaan ja taas keskivartalon hallintaa tarvitaan pk-esteen hypyssä. Jos koira ei hallitse keskivartaloaan, ei se hallitse ilmeisesti selkäänsä eikä takajalkojaan, kaikilla näillä on yhteinen sävel. Aronilla on tällä hetkellä suht hyvässä kunnossa nämä sisäiset lihakset. Parhain keino testata niitä, on nostaa etujalka ja takajalka ristikkäin ilmaan. Jos koira huojuu valtavasti, on sisäisten lihasten tila huono. Mitä vakaampi ote koiralla tässä kohtaa, sen parempi sisäisten lihasten tilanne. Kirsi kertoi, että oli juuri tehty tutkimus koirasta, jota oli seisotettu tasapainopallon päällä 1 kk 15 min päivässä. Tämän kuukauden jälkeen oli tutkittu ultraäänellä koiran selän seudulla olevia sisäisiä lihaksia ja oli todettu, että yhdessä kuukaudessa sisäinen lihas oli kasvanut 10-30%. Eli tasapainoilun ja kehonhallinnan tulos. Kukaan normikoira ei pystyisi tekemään tuota 15 min päivässä, ehkä 2-3 min sanoi Kirsi, mutta tutkimusta varten joku on joutunut uhriksi, koska tulosta on pitänyt saada. Joten kehonhallintaa ja tasapainoilua kannattaisi tehdä, tekis niin mieli ostaa sellainen tasapainotyyny.

Aron on viime viikolla harjoitellut myös naksutemppua, jossa pupu-asento pitää ottaa ns. kaukokäskynä. Vaatii selänhallintaa että nousee istumaan takapäänsä päälle ja pitää asentonsa hetken. Aron tykkää kuin hullu puurosta näistä temppuhetkistä, mutta pupu-temppu ei ole sille mitenkään helppo. Välillä se ponkaisee itsensä takajaloilla ylös ilmaan enkä halua nyt mitään ylöspäin pomppua vaan sellaisen hauskan pupu-asennon. Selvästi kuitenkin huomaa, miten se harjoittelun myötä pystyy pitämään asennon puoli sekuntia aina pidempään. Pitäsi enemmänkin suunnitella näitä kehonhallintatemppuja, sillä itse joutuu niissä miettimään miten koira oppii juuri sen mitä haen ja koirasta on taas kiva oppia.

Mutta sellainen opettavainen käynti tänään Kirsi Piispasen luona. Aron sai huilata loppupäivän ja Elviksen kanssa käytiin kevyellä pyöräilylenkillä. Kumpikin odottaa jo iltaruokaansa, joten parempi lopettaa blokkaaminen tältä päivältä.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Haasteita

 Kääk, minut on haastettu :-) Kiitos Laura ja Isla. Kysymyksiä oli muuten 12 ja vastasin kaikkiin.
“Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen."
 
Minulle esitetyt kysymykset
 1. Rotu, jonka ulkonäköä ihailet, mutta et voisi sellaista kuitenkaan ottaa?
2. Saitko valita koirasi pentueesta? Jos kyllä, niin mitkä seikat vaikuttivat päätökseen?
3. Minkä niminen koirasi olisi, jossei se olisi se mikä on?
3. Tähtihetki koiraharrastuksessa?
4. Milloin viimeksi olet huomannut satsaavasi koiraasi enemmän kuin satsaisit itseesi?
5. Mistä koirasi taidosta tai ominaisuudesta olet erityisen ylpeä?
6. Jos saisit muutta jonkin asian koirasi koulutushistoriassa, mikä se olisi ja miksi?
7. Jos olisit koira, millainen agi-/tokokoira olisit?
8. Millainen ihminen koirasi taas olisi? Mikä se olisi ammatiltaan?
9. Miten päädyit ykköslajinne pariin?
10. Mikä on ärsyttävin asia ykköslajissanne?
11. Onko olemassa koiraa tai koiraharrastajaa, jota ihailet syystä tai toisesta?

1. Rotu, jonka ulkonäköä ihailen, mutta en voi kuitenkaan sellaista ottaa?

Vastaan Ranskanbuldoggi. Mieheni siskolla on sellainen, Emmi-nimeltään ja Emmillä on tällä hetkellä 5 ihanaa pentuakin, onneksi niillä on kodit. Jostain syystä kyseisen rodun edustajat saavat mun hoivaamisvietin laukeamaan, niitä olisi ihana paijata ja pitää sylissä. Käytännössä kuitenkaan en tekisi sellaisella koiralla mitään, se ei ehkä selviäisi mun metsälenkeistä etenkään talvella, kun rämmitään syvissä hangissa. Saatika pakkasilla tms. vaatisi siis oman lenkityksen, siinä missä nykyiset koirani menevät yhdellä iskulla. Ja Emmi vaatii vaatetusta tms. joten turhan hankalaa olisi. Ehkä sitten kun minusta tulee sohvaperuna, voisi tuollaisen hommata omaan kainaloon.

2. Sainko valita koirani pentueestaan? Jos kyllä, niin mitkä seikat vaikuttivat valintaan?

Tähän vastaukseksi tulee, etten ole saanut valita kumpaakaan koiristani. Elvis oli ainoa pentueestaan, joka ei ollut löytänyt kotiaan ja Elvis oli muistaakseni ainakin 12 viikkoa vanha kun tuli meille. Aronin kohdalla Riikka ja Outi valitsivat koiran minulle Janita Leinosen tekemän pentutestin jälkeen. Uros oli hakusessa, joten vaihtoehtoja oli 4. Ilahduin silloin Riikan ja Outin valinnasta ja vieläkin valinta on osoittautunut oikeaksi.

3. Minkäniminen koirani olisi, jollei se olisi mikä on?

Heh, tää on hauska, sillä nimivaihtoehtoja olisi kyllä. En ole nimittäin saanut koskaan päättää koirani nimeä, sillä puolisoni on aina päättänyt ne, sanoo, että jos minä olen päättänyt koiran ottaa eikä voi vaikuttaa tuohon päätöksen, hänen pitää saada päättää edes nimi. Ja nimi on sitten ollut sellainen, mikä on tietty sopinut minulle. Elvis ja Aron ovat siis mieheni keksimät, kun tykkää Elvis Presleystä ja oikeasti Elviksen toinen nimi on Aron. Meidän seuraavasta koirasta tulee kuulemma sitten Presley (ei muuten oikeesti tuu :-) Nimi ei ainakaan olisi mikään ihmisen nimi, jotka ovat hyvin suosittuja, mutta olen ollut vanhainkodilla hoitajana 15 vuotta ja elämääni mahtuu paljon niin Väinöjä, Einoja, Ristoja ja Reinoja, ettei ne vaan voi olla koirani nimenä. Ja uroskoira koirani on aina. Joku lyhyt ja ytimekäs, ei tusinanimi, joten vaikkavaikka RÄP.

3. Tähtihetki koiraharrastuksessa?

Kun kuudes keppi nousee jälkikokeessa ja 5 on ennestään taskussa. Tai kun ollaan Aronin kanssa maalissa ja juuri mennyt rata on sujunut upeesti. Tai kun Aron juoksee ihan täysillä ruutuun ja saan sen topattua oikeaan paikkaan. Tai kun Aron hyppää kapula suussa metrisen yli minua kohti puhtaasti (tätä tähtihetkeä me ei olla vielä koettu, mutta osaan aavistaa miltä se tuntuu).

4. Milloin viimeksi olet huomannut satsaavasi koiraasi enemmän kuin itseesi?

Säännöllisesti joka viikko, tähän voisi lisätä sanan lapsi-koiran tilalle, molempien kanssa käy niin. En käy parturissa nykyään lainkaan, kun saman verran maksaa mm. Aronin 15 kg ruokasäkki. Ja jos pitää tilipäivänä valita, kumpi on tärkeämpää...

5. Mistä koirani taidosta tai ominaisuudesta olen erityisen ylpeä?

Elviksen kanssa olen ylpeä siitä, että se voi koska vaan hypätä metrisen esteen yli eikä se tee edes tiukkaa. Luonnonlahjakkuus siis. Aronin kohdalla olen ylpeä sen keskittymiskyvystä ja sen rohkeudesta kaikkia ihmisiä kohtaan. Se on ystävällinen ihan kaikille ja tykkää ihan kaikista ihmisistä.

6. Jos saisit muuttaa jotakin asiaa koirasi koulutushistoriassasi, mikä se olisi?

Panostaisin Aronin kohdalla paljon enemmän hihnassa kulkemiseen ja vastaantulevien koirien ohittamiseen, sillä vaikeeta on....En koskaan huomauttaisi väärän tunnarikapulan tuomisesta, vaan miettisin, miksi koira toi väärän ja suunnittelisin treenin paremmin.

7. Jos olisin koira, millainen agi/ tokokoira olisin?

Ehkä menettäisin hermoni, jos mun ohjaaja kokoajan sählää ja vaikeuttaa treenejä, enkä tekisi sitten yhtään mitään. Jos minulta vaadittaisiin aina keskittymiskykyä ja virheetöntä suorittamista, vaatisin sitä myös ohjaajaltani. Onneksi en ole siis koira. Ihailen Aronissa sitä, että se kaikkien virheitteinikin jälkeen yrittää silti aina parastaan, antaa minulle enemmän anteeksi kuin itse antaisin. Elvis ei ole antanut anteeksi taas virheitäni eikä luota samalla tapaan minuun, pelastaa enemmin itsensä ja jättää minut.

8. Millainen ihminen taas koirasi olisi? Entä ammatiltaan?

Aron olisi itsenäinen yrittäjä jossakin firmassa, tekisi pitkiä päiviä ja nauttisi työstään. Mikään ei kovin sosiaalinen toisille ihmisille, joten tälläinen yksityisyrittäjyys olisi Aronin juttu. Elvis taas omaisi pitkän historian erilaisista töistä, joista se lopulta itse irtisanoutuisi sen vuoksi, ettei ollutkaan hauskaa. Elvis perustaa elämänsä hauskuuteen ja sinne tänne sinkoiluun, ettei sitä kukaan työnantaja kestäisi.

9. Miten päädyin ykköslajinne pariin?

Jälki on meidän ykköslaji, koska se on vaan kaikkein kiehtovin. Muistaakseni Jimmyn kautta, sillä sen kanssa kokeiltiin jäljestämistä jossakin partisleirillä tosi kauan sitten. Jimmyn kanssa opeteltiin jälkiharrastusta ja Jimmy oli tosi hyvä siinä, koskaan se ei kuitenkaan saanut tottiksesta riittävästi pisteitä, koska se ajatteli viimeistään metrisen hypyn kohdalla, että en mä jaksakaan. Kerran se sai 70 pistettä, mutta silloin hukattiin jälki sienestäjien vuoksi. Elviskin oli tosi hyvä jäljellä, ehkä vielä parempi kuin Jimmy, mutta Elvis ei kestä laukauksia pk-tottiksessa. Joten Aronin kanssa on jäljestetty ja työstetty aihetta enemmän kuin minkään muun koirani kanssa. Se on vaan niin hienoa ja siinä treenattavaa on enemmän kuin uskoisi. Metsässä oleminen ja jälkien tekeminen on kivaa. Uusien jälkimetsien bongailu on kivaa. Jäljestävän koiran perässä kulkeminen on kivaa ja on niin kiehtovaa nähdä, kuinka koira ratkaisee jäljen pohjan vaihteluita, pystyy jäljestämään tuulessa ja sateessa, ihmettelyni on loputonta. On myös kiva miettiä, mistä tekijoistä hyvä jälkikoira syntyy? Mikä treenitapa on paras, jos tähtäimenä on pk-metsäjälkikoira, onko se luomu vai peltojälkimäinen tyyli?  Jälki on parasta!! Niin sitähän tässä kysyttiinkin vai mikä olikaan kysymys :-)

10. Mikä on ärsyttävin asia ykköslajissa?

Vastaus on epäreilujen ihmisten toiminta. Kuuntelin tässä hiljattain sivusta erään koira-ihmisen kertomaa, joka sanoi, että" koirani ei löytänyt viimeistä kutoskeppiä, mutta se oli kyllä jäljentekijän vika". Siis täh? Jos se jäljentekijä on unohtanut laittaa sen viimeisen kepin sinne jäljelle, niin ymmärrän, mutta en usko, että tässä oli näin käynyt. Samoin ihmettelen sitä kuinka paljon syytetään marjastajia ja sienestäjiä jälkien pilaamisesta. Tämä asia ei nyt niin siis ärsytä, mutta mietityttää. Jos jälkitreenaamisessa keskittyttäisiin siihen, että treenataan koira seuraamaan sitä jälkeä, minkä se janalta nostaa ja tuetaan se pysymään siinä, vaikka miten paljon olisi harhoja, olisi se paljon reilumpaa. Itsekin olen syyllistynyt treenaamaan niin, että ollaan metsissä, jonne ei kukaan muu tule. Pelätään, että joku sotkee jäljen. Kun kukaan ei sotke jälkeä,se onnistuu paremmin ja voidaan olla onnen kukkuloilla, että hyvin menee. Mitä jos tehtäisiinkin enemmän jälkiä sinne missä ihmisiä kulkee paljon, pyydettäisiin parin sienestäjäää kulkeemaan siitä jäljen yli. Eli treenattaisiin enemmän harhoja, tietoisesti ja tiedostamatta. Näin jälki on vähemmän vaarassa epä-onnistua, kun onhan sitä tehty paljon jo treeneissäkin. Kaikissa muissa lajeissa treenataan paljon enemmän kaikkea ulkopuolista häiriötä tai liikkurin virheitä.

11. Onko olemassa koiraa tai koiraharrastajaa, jota ihailen jostain syystä?

Minulla on ollut ilo treenata sellaisten henkilöiden kanssa, joiden koulutustapa ja koirat ovat samalla aaltopituudella kanssani. Ihailen monia treenikavereitani, mutta tosi vaikea olisi nostaa yhtä ylitse muiden. Pidän ihmisistä, jotka ovat reiluja koirilleen, eivät syytä koiriaan omista virheistään, eivät aseta koiraansa liian vaikeisiin tilanteisiin eivätkä käytä väkivaltaa aseena omaan menestykseensä.

Sitten haastan tähän haasteeseen Caritan, Hanna H:n ja Maija H:n, Ullan, Lilin.

Kysymykset ovat:
1. Miksi sinulla on juuri tuon/ tämän rotuiset koira/koirat?
2. Mikä saa sinut harrastamaan koirasi kanssa?
3. Missä toivoisit koirasi olevan parempi?
4. Mitä ominaisuuksia toivoisit itseltäsi enemmän?
5. Mitä tekisit koirasi kanssa toisin, jos saisit aloittaa alusta?
6.  Mikä on lempilajisi koiraharrasteissa?
7. Mitä lajia haluaisit harrastaa tai oppia enemmän?
8.  Jos sinulla ei olisi koiraa, millainen olisit ja mitä ehkä harrastaisit?
9. Paras koiralehti/ kirja?
10. Mikä on parasta, mitä olet koirasi kanssa saavuttanut?
11. Mitä toivot ensi vuodelta?



Hyppytreeniä

Aamusta lähdin tekemään hyppytreeniä Best in Areenalle. Mitään kovin nopeaa hommaa tuo ei ole, sillä puolen tunnin metsälenkki lämmittelyksi Birgitan polulla, 40 min saatiin Aronin kanssa kulumaan hallissa ja sen päälle 35 minuutin jäähdyttelykävelyt + matkat.

Treenisuunnitelmissa oli
 Kapulan kanssa hyppyjä
-perussarjaa 6 jalan välein, 2 tavallista pientä ja kolmas leveä okseri. Tätä okserin korkeutta nostin ja laskin joka hypyllä, pari hyppyä tehtiin ruotsalaisena okserina, kaikki hypyt hyvin. Sitten samaa kapula suussa, myös kapulahypyt olivat hyviä. Okserin takarima oli korkein mahdollinen eli 65 cm. Tavoitteena näissä hypyissä on, että koira hallitsee hypyn kapulan paino suussa. Omaan silmään näytti hyvältä.

Jatin kisoissa epäonnistuneita kohtia
Putki u-muotoiseksi ennen puomia ja kokeilin erilaisia vaihto-ehtoja, millä saan koiran ohittamaan ensimmäisen putken suun ja niin, että se menee vasta toisesta putken suusta sisään. Jos otin suoraan vastaan koiraa seisten itse puomin suun edessä pystyin estämään koiran menon puomille, mutta Aron ratkaisi tilanteen menemällä putkeen ekasta reiästä. Joten parhaimman otteen sain sillä, että tein pienen vekin, jolla katkaisin reitin, jossa koira pyrkii suoraan eteenpäin ja sitä myöten keilasin koiran putken oikeasta suusta sisään.

Rengas-estettä tein suoran putken jälkeen, viritin siis suoran, jossa oli putki, rengas ja kaarevalla uralla pari hyppyestettä sekä muuri. Suhattiin tätä molemmista suunnista ja hyvin meni, rengas joka kerta ihan puhtaasti. Rima tippui kerran ja selvästä tässä olin irtautunut sekä jäänyt koirasta jälkeen, jolloin sen hypystä tulee roiskaisu. Parempi oli siis yrittää juosta vähän edellä, näin koira onnistui parhaiten.

Tässä kohtaa olis pitänyt lopettaa, mutta listalla oli vielä pakkovalssi kepeille. Ei piru kun en osannut, koira tuli keinulta ja sieltä olisi pitänyt saada pakkovalssin avulla oikein sisään kepeille, ehkä viides kerta oli onnistunut, tähän tarvitsen kyllä vielä toiset silmät, että mikä käsi ja millä kohtaa mun piti olla.

No tulipa treenattua, meillä on huomenna Kirsi Piispasen aika, joten toivotaan, että koira on kunnossa kaikkien näiden mun treenien jälkeen.

wanna be pk

Eilen aamulla en malttanut nukkua, vaan suunnistin tuohon kilometrin päähän katsomaan pk-piirinmestaruuksia, tottiksia oli tarjolla monen tunnin edestä. Tosin pari tuntia riitti minulle, sillä vettäkin satoi ja tuuli kävi, kylmähän siinä tulee. Haastavalta tuo pk-tottis kuitenkin näyttää, sillä suoritukset on pitkiä, niiden pitäisi näyttää energisiltä ja silti koira olla hallussa. Noudot on selvästi haastavin osuus, sillä eniten virheitä porukalle tuli näissä, erityisesti hyppynoudossa, niin koirille kuin ohjaajillekin, mutta tämänhän tiedän jo omasta elämästänikin.  Noudon luovutukset on vaan syytä olla kunnossa, sillä niistä mainittiin lähes jokaisen arvostolussa, joten  ei muuta kuin kotiin ja kapula esiin.

Tehtiin eilen niin paljon käsitargetti-kapula suussa-harjoitusta, kun vaan voi, 5 naksun ja namin sarjoissa. Aron osaa nyt todella hyvin istua edessäni ja pitää nenäänsä kämmennen reunassa, samoin se osaa hyvin pitää kevyttä kapulaa eikä kapula pyöri yhtään suussa ja tilanne on rauhallinen. Sen sijaan 650g kapula tuottaa jo vaikeuksia, sain joitakin tosi hyviä sarjoja kapulan pidossa, mutta myös niitä, joissa kapula on kurkussa ja pään pitäminen ylöspäin on vaikeaa. Pidin kynsin ja hampain kriteeristä kiinni, joten uskon Aronin oppivan tästä napakan pito-otteen. Ainakin edessä istuminen vahvistuu.

Iltasella sitten Miinun ja Bertan kanssa pk-treeneihin, sellaisiin wanna be pk-treenit. Käytiin lähellä Niihamaa Soukanvuorentiellä tekemässä jäljet hautumaan ja esineruudun teimme jälkien vanhentuessa. Suht kapea kaistale, jonka maasto oli risukkoa, heinikkoa taka-osassa ja saniaista seassa, esineet oli takana pienessä syvennyksessä ja keskellä eli kaksi esinettä. Aronin piti tehdä sellainen harjoitus, missä vahvistan suoraa menemistä, ensin sille keskiesineelle ja sitten taakse. Käytännössä Aron haki takaesineen ensin ja etsi enemmän sitä keski-esinettä. No, hyvillä mielin kuitenkin.

Janoja Aronilla oli kaksi hautumassa. Näihinhän meidän piti keskittyä, joten nyt ei ollut tarjolla pitkää jälkeä, vain kaksi janaa, joissa noin 100m jäljestys ja keppi päässä. Janat vanheni reilun tunnin, koska minulla oli vähän napakka aikataulu. Aron teki kuitenkin elämänsä janat, sillä se meni suoraan ja lähti ilman takajälkiä ihan oikeaan suuntaan. Olin pyytänyt Miinua tekemään käsilaappaisut jäljennostokohtiin, se on turvallisempi tapa tukea oikean suunnan valintaa kuin namikippojen tai namien viljely jäljelle. Mutta Aron teki aivan huipusti ja itsekin pystyin olemaan häiritsemättä tuossa, jäljen ajo oli todella kiihkeää ja voimakasta ja kepit nousi kummankin jäljen päästä. Hyvä tehdä välillä lyhyet jäljet, lisää varmasti motivaatiota entisestään. Ylipäätään nyt kun on käyty vain kerran viikossa jäljestämässä, on Aron entistä innokkaampi tuossa, vähemmän on enemmän siis.

Sitten Niihamaan tekemään pk-tottista.
Aron teki vauhtinoutoja 3 kpl kilon kapulalla, pallo palkka vauhdista.
Estenouto pikku-esteellä, vauhdista palkka.
A-estenouto normisti, vauhdista palkka.
Eteenmeno, jossa ei viety eikä ollut palloja, perusasennosta lähetin eteen, laukkasi pätkän verran ja huusin maahan, meni hyvin, sai eteenmenopallon taskustani palkaksi, Aron rakastaa sitä palloa eniten kaikista, sillä se ihan jahtaa ja tappaa sitä palloa.
 Olen pähkäillyt tuota eteenmenoa ehkä 10 tuntia, enkä vieläkään tahdo hahmottaa, miten tätä oikein treenataan. Nytkin jäi ajatus, että pitäisikö minun ottaa toinen eteenmeno näkyvälle pallolle, että eteenpäin juokseminen pysyisi hallussa, mutta jätettiin nyt tähän yhteen eteenmenoon, joka päättyi maahanmenoon.
Sitten harjoiteltiin siirtymiä, koira jätettiin maahan, istu-käskyllä ylös ja siirtyminen paikallamakuuseen, toistin 2 kertaa.
Sitten paikallamakuusta siirtyminen suorittamisen alkuun.
Bertan kanssa yhdessä ilmoittauduttiin myös tuomarille, tämä meni hyvin.
Ja lopuksi seuraamista, jossa tapahtuu kaikenlaista, mutta tilanne rauhoittuu hetken tekemisen jälkeen. Kontakti pätkii kun lähestytään esteitä, kerran huomautin tästä napakasti, sen jälkeen piti kontaktin ja kiertelimme esteitä ympäri sekä lähestyimme niitä.

Tekemistä tuon tottiksen osalta on ihan valtavasti, toivon edelleen parasta ja pelkään pahinta.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Tavoitteita kohti

Oi että kun on mukavaa olla kehariryhmässä, jossa herkut paranee kerta kerralta. Nyt oli kakkosiin noussut Sirpa ja Pipa, onnea heille ja saimme tämän ansiosta ehkä elämäni parasta jälkiruokaa, jotakin kakun tapaista, jota kruunattiin vadelmilla ja pensasmustikoilla, näillä eväillä siis alkoi eilinen agitreenikerta.
Verryttelynä harjoiteltiin Aronin kanssa rengas-estettä. Otin vastaan, juostiin yhdessä, tehtiin kaarevaa uraa, mitä vielä ja jokainen hyppy onnistui renkaaseen koskematta. Onko rengas-este siis vaan mun korvien välissä se vaarallinen este? Aron teki sitä kyllä varman oloisena.
Treeniratana oli jokin tekniikkaa sisältävä rata, jossa oli paljon vaikeita kohtia. Ennakoivan valssin taitamisesta olisi ollut hyötyä esteellä nro 3, mutta mun on niin vaikea ajoittaa sitä oikein, myöhässä siis oli kai joka kerta. Silti sain jotakin itsetuntoa vahvistavaa, sillä vaikeilta tekniikkaradoiltakin selviää ihan vaan koko ajan ohjaamalla :-) Keppien sisäänmenoon tarvittiin pakkovalssi, jota ollaan Annankin kanssa harjoiteltu ja joka ei eilenkään sujunut ekalla kertaa, kolmannella tai neljännellä kerralla menikin sitten nappiin.
Eniten hinkattiin radalla sellaista kohtaa, missä keinulta vapautin koiran edessä olevalle hypylle ja sitten kaksi seuraavaa hyppyä vietiin päällejuosten, taas piirrettiin viivoja hiekkaan mitä pitkin piti juosta, viidennellä yrityksellä taisi onnistua.  Kun siis pitää rimaa tarpeeksi matalana, voi iloita pienistä asioista. Aron tykkää agista ihan hulluna ja itsekin olen nyt koukussa siihen. Voi miten iloitsen järkevästä päätöksestä panostaa nyt tähän lajiin jälkikokeen jälkeen ihan täysillä. Vain siten me päästään tässä eteenpäin.

Kotona ollaan Aronin kanssa harjoiteltu käsitargettia. Aron osaa nyt istua edessäni pitäen nenän kädessäni kiinni, käsi on noin napani kohdalla ja samalla koiralla on myös noutokapula suussa. Tässä vahvistuu nyt rauhallinen noutokapulan pito, sillä koiran on pakko pitää päätä kohti taivasta, jos kapula on huonosti suussa, on se kurkussa. Viiden namin naksutussessioissa ollaan päästy siihen, että tänään vaihdoin kevyemmän kapulan painavempaan. Kun sen pitäminen alkaa sujua niin, ettei kapula valu kurkkuun, ollaan lähellä jo kilon painavan kapulan pitoa. Sitten ketjutan tähän vain kapulan kanssa eteenitulon ja käsitargetti näyttää suunnan, missä koira ikäänkuin tarjoaa minulle sitä kapulaa. Lopulta käsitargetin häivytys ja siisti noudon luovutus on valmis :-) Nyt täytyy vaan muistaa vahvistaa kentällä erikseen vauhtinoutoja ja joka ikinen ilta tehdä tätä käsitargettia valmiimmaksi. Hyvä suunnitelma nyt ainakin on.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Koulutushaasteita

Tänään oli paluu arkeen. Maanantainen aamuvuoro, töistä kotiin ja perheelle ruokaa. Aika nuutunut fiilis, mutta siitä se sitten taas lähti :-)
Oltiin nimittäin alkuverryttelemässä Niihamassa ensin 35 min metsässä, Elvis jahtasi Aronia ja pojat paineli sammaleikossa reippaaseen tahtiin. Sitten pk-juttujen treenailut kentällä.

Aloitin pressu-esteen hyppelyillä, namikippo takana ja näin edestakainen hyppy, nostin pressuesteen korkeutta ehkä siihen 90 cm tienoille ja hyppy tehtiin vielä pieneen ylämäkeen, kaikki hypyt oli tänään super, hyppäsi oikein hyvin.

Sitten siirryin noutokapuloiden ääreen, jossa huomasin, että tasamaanoudon kapula kilon painava on vaikeaa luovuttaa, kun koira on edessäni, se ikään kuin valuu alta pois, Aron ei pysty/ osaa pitää kapulaa, joka painaa ja katsoa minua ylöspäin samalla, kun siirrän kättä kohti kapulaa, koira valuu alaspäin. Voi ääh, tätä sitten testailin pariin kertaan, sitten pitikin tehdä jo monta vauhtinoutoa, että sain sen laukkaamaan kapula suussa luokseni, heti vapautus, kun istui edessäni.  Onneksi juttelin Karisen Pian kanssa tästä myöhemmin ja häneltä sain loistavan naksutteluidean, jolla ehkä saan korjattua ongelman.
Erikseen tehtiin Aronin kanssa noutokapulatelineelle menoa ja kapulan ottamista telineeltä, se on ihmeesti kuumentava juttu, sillä siinä jos missä on vaikeuksia olla hiljaa, kun otan kapulan telineeltä ja laitan sen kainaloon, on siinä joku ristiriita Aronin silmissä, tässä kohtaa kerran ärähdin Aronille, että nyt ei pelleillä, vaan tehdään kunnolla, auttoi siksi kertaa, mutta tiedän, että tällä ei saavuta mitään.

Kapulaseuraamisten jälkeen pääsi ihan tekemään hyppynoudon pressuesteelle, teki hyvin, este ehkä 85 cm silmämääräisesti, palkkaus vauhdissa paluusta, sitten a-estenouto, tämä myös hyvin ja palkkaus luovutuksesta.

Sitten eteenmenon pariin, voi että on ärsyttävä liike!!! Vietiin pallo yhdessä kentän laitaan heinikon sekaan, Aron ei näe palloa sinnepäin juostessa, lähetin sitten perusasennosta juoksemaan eteen, huusin maahan, mutta koira paineli käskystä huolimatta sinne pallolle. Sitten vähän muistuttelin, että maahan mennään lyhkäsiltä matkoilta niin että pallo oli näkyvissä, tässä pystyi noudattamaan käskyä. Lopulta kauempaa ja nyt kävi maahan, tosin ei sillä samalla sekunnilla, kun käsky kävi. Juoksin koiran viereen ja vapautin pallolle sinne heinikkoon, kehuin koko ajan, että hieno koira. Otin vielä kolmannen kerran, ei mitenkään pitkältä matkalta, mutta heti kun kävi maahan, huusin jessiä ja heitin taskusta pallon palkaksi, Aron ei pitänyt tätä minään vaan laukkasi etsimään sitä heinikkopalloa. Joten ei tää nyt hyvin mennyt taaskaan. Miten tän saa toimiin?

Kun eteenmenoista pääsin, tein vielä seuraamista ja kertasimme jäävät asennot, nämä asennot teki kaikki hyvin, mutta seuruut alkaa heti edistämään. Mitenkähän tätä treenais fiksusti?

 Sitten koira hetkeksi autoon lepäämään.

Vähän myöhemmin tehtiin vielä Aron/ Ihqu siedätystä. Taustalla sellainen, että meidän koirat inhoaa toisiaan, me ihmiset ei onneksi :-) Seurauteltiin kumpikin Pian kanssa koiriamme ja säännöt oli sellaiset, että pysytään niin kaukana, että kumpikaan osoita reaktiota toisesta, eli jos yhtään häntä tai karvat nousee, ollaan liian lähellä. Itseasiassa meillä meni tosi hyvin, mentiin aluksi kaukana ja koko ajan pikku hiljaa lähennyttiin toisiamme. Aron seurasi suht kauniisti ja runsaan reenin vuoksi myös ääneti, se ei jaksanut enää kiihkoilla, joten samalla tein hyviä pitkiä seuruupätkiä. Lopulta kiersin isoa ympyrää Ihkun ympärillä eikä kumpikaan päässyt kertaakaan reagoimaan vaan pysyivät ruodussaan. Hyvä näin ja tässä kohtaa oli hyvä lopettaa.

Kun pääsin kotiin, alkoi projekti "Aron pitää kilon painosta kapulaa suussa ja katsoo minua silmiin".  Aloitin sen vaan nyt naksuttelemalla, siinä Aronin pitää koskettaa nenällään kättäni, ensin pelkkiä kosketuksia. Käsi on vähän ylempänä, että koiran pitää pikkuisen kurkottaa koskeakseen kämmenen pohjaan, Aron istuu edessäni ja tökkii minua kuonollaan. Sitten vaikeutin hommaa, sillä haluan pitkäkestoisen kosketuksen. Joten kriteeri "Aron istuu edessäni ja pitää kuonoaan kiinni kädessäni". Päästiin monen 5 namin sarjan jälkeen siihen, että se piti muutaman sekunnin kuonoaan kiinni. Toki tämä pieni prosessi oli vaikea Aronille, sillä se alkaa heti piipittämään, jossei sekunnissa tajua, mistä naksu tulee. Muistin siinä samalla monia naksuttelun perussääntöjä, mutta samalla myös sen, kuinka helposti pienestäkin turhautumasta tulee ääni. Heti kun kriteeri selkiytyi koiralle, loppui myös ääntely. Jatkan huomenna tätä projektia, sillä heti kun pitkäkestoinen nenän pitäminen on varma, pitää homma tehdä myös jokin kevyt esine suussa ja loppuviikosta vähän painavampi esine suussa. Josko tällä tapaa saan tuon luovutustilanteen koiralle helpommaksi ja pitkäkestoisen pitämisen paremmaksi. Toki kokeessa koira pitää kapulaa sen 3 sekuntia ennen kuin pyydän sitä luovuttamaan, mutta tänään näin, että sekin on jo pitkä aika, jos koira valuu maanrakoon kapulan painosta.

Ylipäätään pk-tottis on sekä hienoa ja kivaa treenattavaa että ahdistavaa ja pelottavaa. Pakkko mun vaan on uskaltaa työstää sitä täysillä vaikka toisaalta pelottaa, että ei tästä mitään tuu. No se ei pelaa joka pelkää!! Nyt vaan viikon tarkat suunnitelmat paperille ja ensi maanantain pk-kenttävuorolla hyvän ja onnistuvan suunnitelman kanssa kentälle, joten tsempit itselleni, että onnistuisin.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Hedelmäpelejä pelaamassa

Olimme viikonloppuna Jat-tilassa eli Jyväskylän agilityteamin hallissa kisailemassa. Jopa 4 starttia ykkösluokassa, huikeeta. Jatin halli ansaitsi kyllä kehuja, tykkäsin siitä kovasti. Pohja oli hyvä, jotakin hiekka/tekonurmea, agilityrata oli aidattu isoilla valkoisilla aidoilla ja tilaa oli käytetty runsaasti tuohon rataan, esteet ei olleet siis missään sumpussa vaan estevälit oli ajoittain suuret( joutui siis todella juoksemaankin). Suorituskehä näytti siis hyvältä, jotenkin luksusta kun jokaisella koiralla oli täysin oma rauha suorittaa. Valaistus oli hyvä ja oli se vaan kivaa, sunnuntaina ulkona satoi vettä ja siellä me mentiin kuivin jaloin. Tuomarina oli Jari Tienhaara ja kaikki neljä rataa oli jotenkin niin kivoja, sellaisia, jotka olivat meille joka kerta ihan mahdollisia. Anna oli meidän porukan aivot/ kannustaja ja valmentaja, sillä jokainen rata käytiin kehän laidalla tarkkaan läpi. Eikä muussa seuruueessakaan ollut valittamista, sillä Hanna ja Ready olivat tulleet myös kisailemaan eli veljekset olivat ykkösluokan radoilla. Lisäksi oli kiva tutustua myös Tuijaan ja bordercollie Ronjaan, jotka ihan meidän ohjeilla tekivät ensimmäisen nollansa ykkösluokassa :-) Tuija joutui sitten tämän vuoksi tarjoamaan meille Jatin puffetista pullakahvit, Tuijalle vaan terkkuja, että mun treeniryhmäläiset joutuu näissä kohdin leipoon ihan kakkuja, heh!

Rata A: tämä rata alkoi juuri niinkuin mielessäni ykkösluokan radat alkaa, pitkä suora, jossa oli hyppy-pituus-muuri-kepit ja keppien jälkeen nurkassa putki. Jännäsin, että kuinka saan Aronin hidastamaan kepppien sisäänmenoon, kun kiihdyttää/venyttää kivasti itseään pituudella ja putkella. Mutta tsadaa, meikä osasi, sain sen muurin jälkeen hyvin haltuun ja hyvä lähetys kepeille. Kontaktit meni tällä radalla tosi hyvin, mutta kolme rimaa tuli alas. Näistä 2 tuli niin, että kaarteessa oli useampi hyppy, lähetin koiran hyppelemään ja jäin itse tekemään hyvissä ajoin ennakoivaa valssia, tämä ei oikein sujunut, Aron kyllä suoritti esteet, mutta sen hypyt menivät ikään kuin kauhomiseksi, joten se ei vielä ole niin varma suorittaja, että voisin ohjata sitä kauempaa. Maalissa siis -15.

Rata B: hyppyrata. Kylläpäs nyt jännitti nyt hypyt/ rimat edellisen radan jälkeen. Päädyin Annan kanssa siihen, etten lähetä Aronia yksin, vaan kaarevalla hyppelyosuudella juoksen koko ajan mukana. Nyt radalla oli suoria putkia ja meidän ainoa pieni virhe (josta tuomari näytti hyl-merkin) oli sellainen, että koira tuli miljoonaa sitä suoraa putkea pitkin, jarrutin koiran vauhdin tekemällä jonkinlaisen valssin siihen kohtaan, mistä koira tuli ulos putkesta, koira tulkitsi, että mennään takaisin putkeen ja ehti jo laittaa nenänsä putkesta sisään, kunnes sain rääkäistyä, että ei sinne. Tämän jälkeen suoritettiin rauhassa hyppelykaarteet ja kaikki rimat pysyivät paikallaan. Nolla olis tullut tästä hyppyradasta, joten oltiin niin nollaa lähellä. Hyvä hylly ja olin todella tyytyväinen meidän yhteistyöhön näiden ratojen jälkeen. Hyl.

Rata C: Tässä kävi vanhanaikaisesti heti lähdössä, koira lukitsi edessä olevan puomin ja meni sinne ohjauksistani huolimatta. Tätä me harjoitellaan kotona, oli sen verran yksinkertainen kohta, että tämä jäi hampaankoloon. Itse rata meni tämän jälkeen ihan mukavasti, keinulla varasti kontaktilta, mutta oli ensimmäinen laatuaan tänä viikonloppuna ja Annan mukaan Aronilta vahinko. Hyl.

Rata D: Nyt olin tosi tarkka kontaktien kanssa, jotka onnistuivatkin kyllä hyvin. Radan ensimmäinen virhe tuli rengas-esteellä. Koira odotti vapautuskäskyä a-kontaktilla ja itse juoksin rengas-esteen viereen/taakse ottamaan vastaan, luultavasti lähdin liikkeelle juuri väärällä hetkellä, sillä Aron räväytti renkaan. Anna sanoi, että ylipäätään meidän rengas-este on yhtä hedelmäpeliä. Esteistä meidän heikoin lenkki. Ei voi yhtään tietää onnistuuko vai ei. Tosin sama rengas oli suoritettu puhtaasti kaikilla muilla radoilla, mutta nyt neljännellä räjäytettiin potti. No tästä vitonen ja toinen sellainen tuli, kun yhdessä kaartessa oleva rima tippui. Maalissa oli kuitenkin ihan voittaja-olo ja kerroin sen myös koiralle joka kerta. -10.

Parasta tässä viikonlopussa oli se, että nollat odottaa meitä ja ne on ihan mahdollisia. En tuntenut enää samanlaista paniikkia aloituksissa kuin aiemmin, joten tätä kai oppii vaan tekemällä ja kisaamalla. Hymyilin tuomarille joka kerta mennessäni radalla, hevoskilpailuissa piti aikanaan tervehtiä aina tuomaria ja vasta sitten sai lähtöluvan, se oli jotekin mielessä ja nyt vaan hymyilin :-)

Aron oli myös ihan super, se oli ohjattavissa, se teki kepit joka radalla loistavasti ja pystyin leikkaamaan takaa sen jälkeen kun olin lähettänyt kepeille, samoin kontaktiesteillä voi leikata takaa, takaaleikkausta en uskalla nyt hyppyesteiden kohdalla, kun rima tippuu. Ylipäätään Anna sanoi, että näytti tosi hyvältä ja varmalta, ei pelastelulta vaan ihan kunnon agilityltä. Homma tuntuikin siltä, että kun vaan ohjaa joka kohdan tarkkaan, hyvin menee. Juosta sai kyllä, sillä Aron on vauhdin puolesta melko nopea, vaikka seisotan sitä kontakteille että pääsen itse sijoittumaan hyvään paikkaan, ei ollut ajan kanssa hätäpäivää. Joten hyvillä mielin, vaikka tulosten puolesta ei juhlittu. No tuolla c-radan kympillä sijoittui neljänneksi :-) Kivaa oli ja sehän on mun harrastamisen lähtökohta.



Jälkitreeniä

Pari päivää sitten tapahtunut jälkitreeni on päivittämättä....

Joten Aronin kanssa Varsamäessä. Kävin tekemässä kaksi janaa, joista ensimmäisellä matkaa jäljen nostokohtaan oli ehkä 20m, jälki lähti vasemmalle, edessä pieni jäljetys ja keppi.

Toinen jana sisälsi jäljen vielä vähän lähempänä, jälki lähti tässä oikealle. Nyt piti jäljestää 3 kepin verran.

Jälkien vanhentuessa 1½  tuntisiksi käytiin lenkkeilemässä 50 min lenkki sekä tehtiin Elviksen kanssa hyvä esineruutu Aronille. Esineruudussa oli 4 esinettä, joista nostatin 3. Halusin vahvistaa edelleen sitä, että mennään suoraan eteenpäin ja ensimmäinen pisto oli kohti oikeaa takanurkkaa, Aronilla oli niin hienoa ruutuilla pitkästä aikaa, että juoksi sinne taakse ja tuli tyhjin suin takaisin. Lähetin uudestaan ja nyt koira taisi mennä oikeaa laitaa vähän ruudun ulkopuolella, mutta tämä tuotti kulmaesineen. Kolmas pisto veikin koiran vasempaan takanurkkaan,  vaikka lähetin keskelle, toi sieltä esineen, mutta ei tän näin pitänyt mennä. Tosin en sanonut sitä koiralle. Viimeinen pisto ja nyt olin jättänyt yhden lippalakin sellaisen ison kiven laitaan ja siitä ohi laukattessa haju kävi Aronin nenään ja sieltä se lippis tuli.

Sitten melkein samantien jäljille. Eka jana meni loistavasti, olin tehnyt käsilaappasut kumpaakin janaan, sillä tärkeintä kaikista on nyt vahvistaa vaan sitä oikeaan suuntaan lähtemistä. En halua nyt yhtään epäröintiä enempää jäljen nostoon ja suunnan valintaan, siksi teen seuraavan kuukauden kokeeseen asti helpotettuja suunnan valintoja. Mutta nyt siis meni kuin oppikirjoissa ja koira valitsi hyvin oikean suunnan ja nosti pienen jäljestyksen jälkeen kepin. Aron oli kyllä ihan tohkeissaan.

Seuraava janani oli jälkeenpäin vähän huonossa kohtaa, sellainen leveä metsäautotienloppu, jonka päässä jälki kulki. Aron pisti kaasun pohjaan kun lähetin ja koska matka oli lyhyt, lensi se suorastaan yli jäljen, oli jo pitkällä etsimässä jälkeä. Otin pois ja lähetin uudestaan, nyt meni rauhallisemmin ja nosti jäljen täydellisesti lähtien oikeaan suuntaan. Jälki kulki hirven sorkkien tallaamassa metsässä, kävelin jälkeä tehdessä jopa jonkinlaisen hirven reisiluunpään yli ja mietin, että mikä ihmeen luu tuo on. Aron oli jäljestyksestään ihan liekeissä eikä jäänyt  luukohtaan ihmettelemään, kaikki kepit nousivat superhyvin ja kissanruoka maistui.
Hyvä mieli siis jäi näistä virityksistä. Seuraavien janojen kohdalla teen jäljen kaeummaksi, käsilaappasu auttaa suunnan valinnassa ja ehdottomasti yritän löytää hyvät jananpaikat, että koiralla mahdollisuus onnistua.