Taas kerran otin kynän ja paperia esiin ja tein treenisuunnitelman, kolmosluokan tottikseen. Ja kun tässä on koko talvi aikaa, pystyn pilkkomaan koko ison kaavion pieniksi paloiksi ja sitten rakentamaan ketjuja niistä paloista.
Yksi iso ketju oli seuraavanlainen:
-perusasento ja kontakti
-seuraa kohti tuomaria
-pysähdys ja ilmoittautuminen
-odottaminen että kaverikin ilmoittautuu
-siirtyminen paikallamakuupaikkaan
-maahan, ohjaaja poistuu piiloon
-ohjaaja palaa piilosta, istu
-seuraa kohti liikkeiden aloituspaikkaa
Ja tuo me tehdään mm. keväällä kokeessa pisteet keräten :-) Tosin tuosta pätkästähän on itseasiassa mahdollisuus saada vain se 10 pistettä makuusta, mutta tiedän, että mitä paremmin mietin/treenaan joka palan, sen varmempi olo on minulla ja koiralla. (Vaihtoehtoisesti ilmoittautumisesta alkaa itse liikkeet, mutta se onkin toinen iso ketju.) Ketju
pitää nyt sisällään monen monta pientä juttua, mitä pitää vahvistaa. Tänään aloiteltiin siitä kontaktista ja nyt kuukauden teema olkoon (taas kerran) kontaktin pitäminen, sillä vain sitä kautta saan Aronin tekemään kanssani töitä. Joten kahdella eri kentällä kontaktitreeniä niin paikallaan istuen ja kuin seuraamisessa. Täytys muistaa tehdä tätä taas ihan sikana ja jokapaikassa, sillä se on kai ainoa keino päästä eteenpäin.
Erikseen tehtiin tänään myös eteenmenoa kosketuskepille ja ensimmäinen ongelma tuli siinä, ettei Aron tiennyt kepin olevan kentän laidalla, lähti kyllä käskyn saatuaan, mutta ehkä 15m päässä totes, että en mä laukkaakkaan, sitten vähän pähkäili ja lähti katsomaan jotakin toista kohdetta, mikä oli siellä kentän oikealla laidalla. Höh. Kävin näyttämässä missä kosketuskeppi on ja nyt alkoi sujua. En tiedä oliko viisasta vai ei, mutta päätin, että tästä eteenpäin on natsikuri, ettei eteen pääse, jos keulii, vasta kontaktista ja paikan pitäimisestä pääsee eteenpäin. Näitä tehtiin kolme erilaisilla etäisyyksillä. Ekan kerran Aron laukkasi tökkäämään keppiä, kaksi seuraavaa kertaa se meni ikään kuin merkille. Palkkasin, kun luonnollisesti se laukka kohti keppiä oli se juttu, mutta tehtiin erikseen vielä kepin ääressä pienillä matkoilla pelkkää kepinkärjen kosketusta.
Ai niin, unohdin, että käytiin lauantaina Aronin kanssa tekemässä hyppytekniikkatreenejä hallilla keskenämme. Omaan silmään Aron teki/ keskittyi ihan todella hyvin. Se niin tykkää näistä harjoituksista
-6 esteen perussarja x3
-3 matalan/leveän okserin sarja x3
-okserisarjan päähän 8 jalan etäisyydelle muurieste x2
-sama kuin edellä, mutta muurin päälle viritin vielä omatekoista korkeutta estenumeroämpäreillä x2
-kasvava sarja välein 5-6-7-8-9 x3 ja venyi niin hienosti.
maanantai 29. lokakuuta 2012
perjantai 26. lokakuuta 2012
Omatoimitreenejä
Eilen käytiin Aronin kanssa itseksemme vähän agilitytreenissä. Meillä on jo kahtena tiistaina jäänyt kehariryhmä väliin, joten edellisestä agikerrasta on ainakin 2 viikkoa. Jotakin on nyt tehtävä, kun viikon päästä on Lotta Vuorelan koulutus ja alueellinen valkkuryhmäkin kokoontuu pikapuoliin. Joten yritän minimoida häpeän tunteita, eikun treenamaan.
-kerrattiin keppejä, laitoin yhden verkon palan estääkseni virheitä ja lähetin Aronia vaikeasta kulmasta kepeille. Meinasi tulla virhe, mutta siitä eteenpäin Aron luonnollisesti onnistui, vaikka lähetyskulma olikin vaikea.
-tultiin myös toisessa harjoituksessa muurilta kepeille suoraan, nyt ei ollut verkonpalaa ja onnistui.
-kerrattiin irtoamista hypylle, laitoin suoran putken keskelle kenttää ja ehkä 10-15m päähän hyppyesteen, jonka lähetin hyppäämään jäädessä itse tietysti jälkeen, kun koira paineli miljoonaa suorassa putkessa, tämä oli kohta, mitä Jarin koulutuksessa harjoiteltiin. Ja Aron meni ja suoriti itsenäisesti sen hypyn.
-kerrattiin merkkausta
-kerrattiin kontakteja, kun Aron juoksi perääni parikin kertaa, ohoh.
-muisteltiin, että muuria ei sovi hypätä niin, että palat tippuu
Eli lyhyitä pätkiä ja paljon palkkausta, hyvällä fiiliksellä loppukävelyille.
Tänään piti olla illalla alueellisen valkkuryhmän omatoimitreenit, mutta siirtyivät viikolla eteenpäin, kun osallistumisprosentti oli huono. Joten käytiin päivällä 2 tunnin metsälenkillä ja illalla naksuteltiin..
http://www.youtube.com/watch?v=thJbNtmZT70&feature=plcp
Ja kun tämän vuoden jäljet on nyt treenattu, kun lumi on maassa, oli aika laskea pieni tilasto vuodelta 2012.
Aron ajoi jälkeä 18.39 km
Keppejä oli jäljillä 122, niistä Aron ilmaisi 104, kepinnostoprosentti oli siis kaiken kaikkiaan 85,24%. Kiitos kaikille mukana olleille, ensi kauden tavoite on vain parantaa prosentteja!!
-kerrattiin keppejä, laitoin yhden verkon palan estääkseni virheitä ja lähetin Aronia vaikeasta kulmasta kepeille. Meinasi tulla virhe, mutta siitä eteenpäin Aron luonnollisesti onnistui, vaikka lähetyskulma olikin vaikea.
-tultiin myös toisessa harjoituksessa muurilta kepeille suoraan, nyt ei ollut verkonpalaa ja onnistui.
-kerrattiin irtoamista hypylle, laitoin suoran putken keskelle kenttää ja ehkä 10-15m päähän hyppyesteen, jonka lähetin hyppäämään jäädessä itse tietysti jälkeen, kun koira paineli miljoonaa suorassa putkessa, tämä oli kohta, mitä Jarin koulutuksessa harjoiteltiin. Ja Aron meni ja suoriti itsenäisesti sen hypyn.
-kerrattiin merkkausta
-kerrattiin kontakteja, kun Aron juoksi perääni parikin kertaa, ohoh.
-muisteltiin, että muuria ei sovi hypätä niin, että palat tippuu
Eli lyhyitä pätkiä ja paljon palkkausta, hyvällä fiiliksellä loppukävelyille.
Tänään piti olla illalla alueellisen valkkuryhmän omatoimitreenit, mutta siirtyivät viikolla eteenpäin, kun osallistumisprosentti oli huono. Joten käytiin päivällä 2 tunnin metsälenkillä ja illalla naksuteltiin..
http://www.youtube.com/watch?v=thJbNtmZT70&feature=plcp
Ja kun tämän vuoden jäljet on nyt treenattu, kun lumi on maassa, oli aika laskea pieni tilasto vuodelta 2012.
Aron ajoi jälkeä 18.39 km
Keppejä oli jäljillä 122, niistä Aron ilmaisi 104, kepinnostoprosentti oli siis kaiken kaikkiaan 85,24%. Kiitos kaikille mukana olleille, ensi kauden tavoite on vain parantaa prosentteja!!
tiistai 23. lokakuuta 2012
Pk-treenejä ennen talvea
Hirvee paniikki, lumi voi sataa maahan koska vaan. Joten nyt on taottava, kun rauta on kuumaa...
Pirjo ja Jaki ovat menossa hakukokeeseen ja toki meistä treeniseuraa saa. Joten tavattiin tottistreenit mielessä Pikkolan hiekkakentillä. Sitä ennen kävin tekemässä Aronille jäljen vanhenemaan.
Tottistouhussa huomasin muutaman treenipähkinän purtavaksi. Ilmoittautumisesta Aron tietää, että mehän tehdään nyt sitä peekoota, sen vire nousee ihan eri tavalla. Ja kun tästä mentiin tänään paikallamakuuseen, pompsahti Aron istumaan jos siinä vaiheessa kun kävelin pois. Muistin myös, että mehän ollaan kolmosluokassa, joten mun pitää mennä myös piiloon. Joten kaempaa käskin Aronin takaisin maahan, kävin piilossa ja palasin palkkaamaan, menin takaisin piiloon ja sieltä näin, että asento vaihtui lonkalta toiselle, levotonta siis, palasin kun näytti rauhalliselta, palkkasin ja vapautin. Siinä sivussa Pirjo ja Jaki tekivät omia tottistreenejään kaiken aikaa. Sitten tein uuden jätön ja taas pompsahti istumaan, no johan on. Edellisen uusinta, mutta nyt oli selkeesti pidemmän ajan piilossa, että näin koiran selvästi tasaantuvan. Joten talven tehtävä nro 1 on harjoitella tätä vireen laskua tähän liikkeeseen. Taidan ottaa hyvät ruuat tähän palkaksi ja kunnon palkka rauhallisesta makuusta.
Omissa tottisliikkeissä tein kaksi vauhtinoutoa 2 kilon kapulalla, meni hyvin. Myös kaksi vauhtiluoksetuloa ja lujaa laukkasi. Erikseen tehtiin eteenmenoja kosketuskepille. Ensimmäisessä ei tiennyt kepin olevan vietynä kentälle, lähti käskystä eteenpäin, himmasi vähän vauhtia kaartaen, sitten sai silmiinsä kepin ja lähti sitä kohti. Toisella kertaa lähti hyvin, siinä kohtaa missä maahanmeno yleensä tehdään hiljensi vähän vauhtia ja vilkaisi minua, olin hiljaa ja annoin koiran laukata kosketuskeppiä kohti. Sinänsä hauska, ettei Aron mene koskettamaan tässä kohtaa kosketuskeppiä, vaan tekee sen kuin merkin, menee sen taakse. No en tiedä onko sillä väliä, kun keppi antaa sen suunnaan mitä kohti juosta. Palkkaus tänään aina niin, että huusin jessiä ja heitin frispiin ilmaan palkaksi.
Sitten ajeltiin metsänlaitaan. Tänään esineillä kaikki onnistuu-teema. Valitsin Pirjon esineistä meille helpot esineet ja tallattiin ruutu melko tasaiselle sammalikolle. Esineitä oli 4, ruutu täyssyvä, mutta ehkä 40m leveä. Aronilla ei näkynyt merkkiäkään siitä, että edellisessä treenissä piti ottaa monta pistoa, vaan herra-AA on intoa täynnä. Tänään 3 pistoa ja kolme esinettä, en lähettänyt enää neljännelle, kun oli niin hyvä noissa edellisissä pistoissa, aikaa vietettiin ehkä se 2 min ruudussa, kun helppoa oli. Hyvä ottaa väliin tälläinen esineet on helppoja-treeni.
Jälki ehti vanhentua 2h 20 min, kun pääsin janalle. Sää oli vetisen kostea, ei satanut, mutta tosi märkää. Janalla Aron meinasi lähteä oikoimaan oikealle, pyysin heti pois, eteenpäin pitää mennä. Nyt meni suoraan ja nosti jäljen ihan oikein. Olin tehnyt helpon kulman jäljennostokohtaan, joten ei tänäänkään takajälkiongelmaa. Jäljen vanhentuminen teki Aronille sen, että se jäljesti ihan nenä maassa, lähes nuoli maata. Toki metsä on tällä hetkellä sellainen, että maassa on paljon tippuneita lehtiä ja jotenkin karun näköistä, ihan kuin kaikki aluskasvillisuus olisi kuollutta ja metsäkin odottaa jo lumipeitettä. Oli kiva seurata Aronin työskentelyä, kun olin itse tehnyt jäljen, tiesin missä se menee ja sitten vaan seurailin, miten Aron ratkoo sen. Helppoa en sille tehnyt, joten haasteita riitti. Jäljen kaaviokin säkkäräinen, alussa loivaa suoraa, mutta löysin tuosta metsästä kaikenlaisia jänniä kohtia ja maastonvaihteluita.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/heidin/co8ropcr732j1ac9
Keppejä oli tänään kaikkiaan 6 kpl, joista kaksi vähän isompaa laitoin loppuun. Kolmoskepin jälkeen tultiin sänkipellon laitaan, kävelin ensin pellon laitaa ja sitten tein kulman, taas pätkä suoraa kohti pellon keskutaa ja sieltä kulma, josta takaisin metsään. Jätin kepin siihen kohtaan, mistä sukelletaan pellolta metsään. Tämä olikin kunnon haaste Aronille, sillä pellonlaita osuus meni hyvin, mutta ekassa kulmassa meni yli, haki hukkuneen jäljen pian ja sitten mentiin hyvää vauhtia jälkeä pitkin keskelle peltoa, tässä toisessa kulmassa hukkui jälki ja Aron teki isoja tarkastusympyröitä pellolla, päästin liinasta irti, etten häiritse ja seisoin vain paikoillani. Näin siinä pellolla myös hirven sorkan jäljet, joten ajattelin, että tämäkin vielä, nyt voi olla, että Aron vaihtaa jäljen hirvelle. Aron puuhasteli pellolla varmaan 5 min, kunnes löysi sen kohdan metsänlaidasta, josta jälki kulki pois pellolta ja nosti sen kepinkin. Tämä oli niin opettavasta Aronille ja olin kovin tyytyväinen, ettei se pyytänyt multa apua kertaakaan vaan vastuu oli täysin koiralla. Ja se oli loistavaa, että Aron ihan itse ratkoi tämän vaikean kurapeltokohdan. Vaikeeta sille se oli, mutta työskenteli koko ajan. Mehän ei olla ajettu peltojälkiä juuri koskaan, mutta hyvä maastonvaihtelu metsäjälkikoiralle tämä.
Sitten matka jatkui vielä vaihtelevissa kohdissa ja viimeisen kepin kohdalla meillä oli todelliset juhlat. Aron läähätti mutta näytti itseensä tyytyväiseltä. Olin niin ylpeä Aronista, että sydän oli haljeta. Se ratkaisi kaiken, nosti kaikki kepit ja oli mestari. Onnellisina lähdettiin kotiin ja jos nyt lumi sataa maahan, ei harmita ihan niin hirveesti.
Pirjo ja Jaki ovat menossa hakukokeeseen ja toki meistä treeniseuraa saa. Joten tavattiin tottistreenit mielessä Pikkolan hiekkakentillä. Sitä ennen kävin tekemässä Aronille jäljen vanhenemaan.
Tottistouhussa huomasin muutaman treenipähkinän purtavaksi. Ilmoittautumisesta Aron tietää, että mehän tehdään nyt sitä peekoota, sen vire nousee ihan eri tavalla. Ja kun tästä mentiin tänään paikallamakuuseen, pompsahti Aron istumaan jos siinä vaiheessa kun kävelin pois. Muistin myös, että mehän ollaan kolmosluokassa, joten mun pitää mennä myös piiloon. Joten kaempaa käskin Aronin takaisin maahan, kävin piilossa ja palasin palkkaamaan, menin takaisin piiloon ja sieltä näin, että asento vaihtui lonkalta toiselle, levotonta siis, palasin kun näytti rauhalliselta, palkkasin ja vapautin. Siinä sivussa Pirjo ja Jaki tekivät omia tottistreenejään kaiken aikaa. Sitten tein uuden jätön ja taas pompsahti istumaan, no johan on. Edellisen uusinta, mutta nyt oli selkeesti pidemmän ajan piilossa, että näin koiran selvästi tasaantuvan. Joten talven tehtävä nro 1 on harjoitella tätä vireen laskua tähän liikkeeseen. Taidan ottaa hyvät ruuat tähän palkaksi ja kunnon palkka rauhallisesta makuusta.
Omissa tottisliikkeissä tein kaksi vauhtinoutoa 2 kilon kapulalla, meni hyvin. Myös kaksi vauhtiluoksetuloa ja lujaa laukkasi. Erikseen tehtiin eteenmenoja kosketuskepille. Ensimmäisessä ei tiennyt kepin olevan vietynä kentälle, lähti käskystä eteenpäin, himmasi vähän vauhtia kaartaen, sitten sai silmiinsä kepin ja lähti sitä kohti. Toisella kertaa lähti hyvin, siinä kohtaa missä maahanmeno yleensä tehdään hiljensi vähän vauhtia ja vilkaisi minua, olin hiljaa ja annoin koiran laukata kosketuskeppiä kohti. Sinänsä hauska, ettei Aron mene koskettamaan tässä kohtaa kosketuskeppiä, vaan tekee sen kuin merkin, menee sen taakse. No en tiedä onko sillä väliä, kun keppi antaa sen suunnaan mitä kohti juosta. Palkkaus tänään aina niin, että huusin jessiä ja heitin frispiin ilmaan palkaksi.
Sitten ajeltiin metsänlaitaan. Tänään esineillä kaikki onnistuu-teema. Valitsin Pirjon esineistä meille helpot esineet ja tallattiin ruutu melko tasaiselle sammalikolle. Esineitä oli 4, ruutu täyssyvä, mutta ehkä 40m leveä. Aronilla ei näkynyt merkkiäkään siitä, että edellisessä treenissä piti ottaa monta pistoa, vaan herra-AA on intoa täynnä. Tänään 3 pistoa ja kolme esinettä, en lähettänyt enää neljännelle, kun oli niin hyvä noissa edellisissä pistoissa, aikaa vietettiin ehkä se 2 min ruudussa, kun helppoa oli. Hyvä ottaa väliin tälläinen esineet on helppoja-treeni.
Jälki ehti vanhentua 2h 20 min, kun pääsin janalle. Sää oli vetisen kostea, ei satanut, mutta tosi märkää. Janalla Aron meinasi lähteä oikoimaan oikealle, pyysin heti pois, eteenpäin pitää mennä. Nyt meni suoraan ja nosti jäljen ihan oikein. Olin tehnyt helpon kulman jäljennostokohtaan, joten ei tänäänkään takajälkiongelmaa. Jäljen vanhentuminen teki Aronille sen, että se jäljesti ihan nenä maassa, lähes nuoli maata. Toki metsä on tällä hetkellä sellainen, että maassa on paljon tippuneita lehtiä ja jotenkin karun näköistä, ihan kuin kaikki aluskasvillisuus olisi kuollutta ja metsäkin odottaa jo lumipeitettä. Oli kiva seurata Aronin työskentelyä, kun olin itse tehnyt jäljen, tiesin missä se menee ja sitten vaan seurailin, miten Aron ratkoo sen. Helppoa en sille tehnyt, joten haasteita riitti. Jäljen kaaviokin säkkäräinen, alussa loivaa suoraa, mutta löysin tuosta metsästä kaikenlaisia jänniä kohtia ja maastonvaihteluita.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/heidin/co8ropcr732j1ac9
Keppejä oli tänään kaikkiaan 6 kpl, joista kaksi vähän isompaa laitoin loppuun. Kolmoskepin jälkeen tultiin sänkipellon laitaan, kävelin ensin pellon laitaa ja sitten tein kulman, taas pätkä suoraa kohti pellon keskutaa ja sieltä kulma, josta takaisin metsään. Jätin kepin siihen kohtaan, mistä sukelletaan pellolta metsään. Tämä olikin kunnon haaste Aronille, sillä pellonlaita osuus meni hyvin, mutta ekassa kulmassa meni yli, haki hukkuneen jäljen pian ja sitten mentiin hyvää vauhtia jälkeä pitkin keskelle peltoa, tässä toisessa kulmassa hukkui jälki ja Aron teki isoja tarkastusympyröitä pellolla, päästin liinasta irti, etten häiritse ja seisoin vain paikoillani. Näin siinä pellolla myös hirven sorkan jäljet, joten ajattelin, että tämäkin vielä, nyt voi olla, että Aron vaihtaa jäljen hirvelle. Aron puuhasteli pellolla varmaan 5 min, kunnes löysi sen kohdan metsänlaidasta, josta jälki kulki pois pellolta ja nosti sen kepinkin. Tämä oli niin opettavasta Aronille ja olin kovin tyytyväinen, ettei se pyytänyt multa apua kertaakaan vaan vastuu oli täysin koiralla. Ja se oli loistavaa, että Aron ihan itse ratkoi tämän vaikean kurapeltokohdan. Vaikeeta sille se oli, mutta työskenteli koko ajan. Mehän ei olla ajettu peltojälkiä juuri koskaan, mutta hyvä maastonvaihtelu metsäjälkikoiralle tämä.
Sitten matka jatkui vielä vaihtelevissa kohdissa ja viimeisen kepin kohdalla meillä oli todelliset juhlat. Aron läähätti mutta näytti itseensä tyytyväiseltä. Olin niin ylpeä Aronista, että sydän oli haljeta. Se ratkaisi kaiken, nosti kaikki kepit ja oli mestari. Onnellisina lähdettiin kotiin ja jos nyt lumi sataa maahan, ei harmita ihan niin hirveesti.
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Koiraharrasteet on kivoja.
Tyhmä otsikko, mutta minkäs teet, kun ei keksi mitään osuvaa. Työt vie kyllä harrastuksilta aikaa ja se näkyy myös täällä blogissa ja mun asenteessa. Ja varsinkin kun teen nyt 3-vuorotyötä, tuntuu, että ilta-aamu yhdistelmän jälkeen yrittää vaan käydä lenkillä. No eilen oli just niin, mutta pakotin itseni kunnon lenkille; 13.2 km ja aikaa meni 1.40. Koirat kiittää.
Tänään aamusta jälkimetsään Maijan kanssa, menin ikään kuin Maijan nurkille kylään,sillä Houkanvuoren tiellä oltiin.
Esineruututreenissä oli tänään tavoitteena 5 esineen motivoitunut treeni. Ollaan paljon haettu 3 esinettä, joten tänään helpolla esineruutualustalla 5 esinettä. Ne esineet ei sitten olleet helpot Aronille ja tehtiin varmaan 15 pistoa. No ensimmäisellä Aron oli niin ylimotivoitunut, että pisti kaasun pohjaan ja laukkasi pitkäsi yli ruudun, meni siis ihan miljoonaa, joten ei siinä esineitä ehdi haistaan. Seuraavalla pistolla kävi nostamassa ihan eri paikasta mihin sen lähetin yhden meidän oman esineen, mikä oli jäänyt Maijan koirilta. Sitten tuli yksi hanska, tämän jälkeen käpy!! Olin järkyttynyt, mutta Aron oli ihan varma, että tämä on esine. Se nimittäin etsi ja etsi ja etsi siinä samassa kohtaa ja toi kävyn. Sitten taas pisto ja nyt tuli muovinen juomapullo. Sitten viisi pistoa eikä mitään. Lopulta nousi juomapullon korkki ja tähän oli jo aika lopettaa. Positiivista oli se, että Aron lähti joka kerta pistolle kun lähetin sen, mutta seuraavaan treeniin pitää ottaa isot ja helpot esineet, ettei käänny epävarmuuden puolelle.
Sitten jäljelle, joka vanhentuminen meni ihan siivillä, kun saatiin aikaa kulumaan esineiden kanssa. Eli yli 2 tuntia vanha jälki Aronilla. Märkä ja kylmä metsä, mutta nyt ei satanut. Lähetin Aronin tieltä ja jana oli nyt niin helppo, että jälki jatkui suoraan eteenpäin eikä puhettakaan takajäljelle kääntymisestä. Jäljen vanhentuminen ei näytä yhtään Aronia haittaavaan, sillä työskentelee jäljen eteen kyllä. Olin vielä pyytänyt Maijalta, että haastejälki ja sitähän me saatiin. Maaston vaihdoksia oli vaikka kuinka monta ja ensimmäinen keppi jäi sellaiseen kohtaan, jossa oli paljon kaadettua puuta, näiden yli hyppiessä meiltä keppi helposti jää. Kakkoskeppi nousikin sitten hienosti juuri hiekkatien edestä. Hiekkatiellä oli tienylitys, mikä Aron ratkaisi superisti ja taas mentiin. Oli hirven tuoretta peetä, oli ryteikköä, heinikkoa, käännyttiin oikeelle, sitten vasemmalle mitä kaikkee. Maija oli pannut itsensä likoon, mutta Aron selvitti kyllä kaiken ja nosti kolmoskepin sellaisesta kohtaa, mihin ei paljon päivänvalo edes paistanut. Loppujälki sujui hyvin ja Aron ajoi sitä varman tasaista vauhtia. Harmiksemme viimeinen keppi jäi nostamatta, sillä tiellä oltiin hoomoilasina eikä palkkaamaan päässyt, kun ei kerta ollut keppiä niin ei ollut.
Märkää touhua oli kyllä ja kunto on niin koetuksella kun yrittää pysytellä koiran perässä. Ensi viikolla on pakko päästä lisää jäljestämään, sillä yksi onnistunut jäljen lopetus olisi hyvä saada ihan oman mielen kunniaksi. Kiitos Maijalle mukavasta jälkiseurasta, loppupäivä sujuukin kivasti kotitöitä tai sohvaa pidellessä, mulla on huomenna pitkä päivä (klo 7-21) töissä :-(
Aronilla on nyt hieno kosketuskeppi vaaputtimessa. Se mun oma virityskeppi oli ärsyttävä, kun kaatui niin helposti. Yksi puhelu Rajamäen Jaanalle ja toinen linkki minulle, samalla viikolla oli kaupat tehty meidän eteenmenokepistä. Kangasalla Stenmanin Mari tekee näitä käsityönä :-)
Tätä sitten naksuttelin iltojen iloksi eli nenäkosketus kepin päähän, vähän testailtiin kotipihassakin jo kunnon etäisyyksilläkin. Toimii eikä kaadu kumoon kunnon kosketuksesta vaan vaappuu hetken ja sitten kilahtaa taas takaisin paikalleen.
Tänään aamusta jälkimetsään Maijan kanssa, menin ikään kuin Maijan nurkille kylään,sillä Houkanvuoren tiellä oltiin.
Esineruututreenissä oli tänään tavoitteena 5 esineen motivoitunut treeni. Ollaan paljon haettu 3 esinettä, joten tänään helpolla esineruutualustalla 5 esinettä. Ne esineet ei sitten olleet helpot Aronille ja tehtiin varmaan 15 pistoa. No ensimmäisellä Aron oli niin ylimotivoitunut, että pisti kaasun pohjaan ja laukkasi pitkäsi yli ruudun, meni siis ihan miljoonaa, joten ei siinä esineitä ehdi haistaan. Seuraavalla pistolla kävi nostamassa ihan eri paikasta mihin sen lähetin yhden meidän oman esineen, mikä oli jäänyt Maijan koirilta. Sitten tuli yksi hanska, tämän jälkeen käpy!! Olin järkyttynyt, mutta Aron oli ihan varma, että tämä on esine. Se nimittäin etsi ja etsi ja etsi siinä samassa kohtaa ja toi kävyn. Sitten taas pisto ja nyt tuli muovinen juomapullo. Sitten viisi pistoa eikä mitään. Lopulta nousi juomapullon korkki ja tähän oli jo aika lopettaa. Positiivista oli se, että Aron lähti joka kerta pistolle kun lähetin sen, mutta seuraavaan treeniin pitää ottaa isot ja helpot esineet, ettei käänny epävarmuuden puolelle.
Sitten jäljelle, joka vanhentuminen meni ihan siivillä, kun saatiin aikaa kulumaan esineiden kanssa. Eli yli 2 tuntia vanha jälki Aronilla. Märkä ja kylmä metsä, mutta nyt ei satanut. Lähetin Aronin tieltä ja jana oli nyt niin helppo, että jälki jatkui suoraan eteenpäin eikä puhettakaan takajäljelle kääntymisestä. Jäljen vanhentuminen ei näytä yhtään Aronia haittaavaan, sillä työskentelee jäljen eteen kyllä. Olin vielä pyytänyt Maijalta, että haastejälki ja sitähän me saatiin. Maaston vaihdoksia oli vaikka kuinka monta ja ensimmäinen keppi jäi sellaiseen kohtaan, jossa oli paljon kaadettua puuta, näiden yli hyppiessä meiltä keppi helposti jää. Kakkoskeppi nousikin sitten hienosti juuri hiekkatien edestä. Hiekkatiellä oli tienylitys, mikä Aron ratkaisi superisti ja taas mentiin. Oli hirven tuoretta peetä, oli ryteikköä, heinikkoa, käännyttiin oikeelle, sitten vasemmalle mitä kaikkee. Maija oli pannut itsensä likoon, mutta Aron selvitti kyllä kaiken ja nosti kolmoskepin sellaisesta kohtaa, mihin ei paljon päivänvalo edes paistanut. Loppujälki sujui hyvin ja Aron ajoi sitä varman tasaista vauhtia. Harmiksemme viimeinen keppi jäi nostamatta, sillä tiellä oltiin hoomoilasina eikä palkkaamaan päässyt, kun ei kerta ollut keppiä niin ei ollut.
Märkää touhua oli kyllä ja kunto on niin koetuksella kun yrittää pysytellä koiran perässä. Ensi viikolla on pakko päästä lisää jäljestämään, sillä yksi onnistunut jäljen lopetus olisi hyvä saada ihan oman mielen kunniaksi. Kiitos Maijalle mukavasta jälkiseurasta, loppupäivä sujuukin kivasti kotitöitä tai sohvaa pidellessä, mulla on huomenna pitkä päivä (klo 7-21) töissä :-(
Aronilla on nyt hieno kosketuskeppi vaaputtimessa. Se mun oma virityskeppi oli ärsyttävä, kun kaatui niin helposti. Yksi puhelu Rajamäen Jaanalle ja toinen linkki minulle, samalla viikolla oli kaupat tehty meidän eteenmenokepistä. Kangasalla Stenmanin Mari tekee näitä käsityönä :-)
Tätä sitten naksuttelin iltojen iloksi eli nenäkosketus kepin päähän, vähän testailtiin kotipihassakin jo kunnon etäisyyksilläkin. Toimii eikä kaadu kumoon kunnon kosketuksesta vaan vaappuu hetken ja sitten kilahtaa taas takaisin paikalleen.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Eteen!
Näin se sitten eilen alkoi; eteenmenon uusiksi opettaminen.
Suunnitelmana käyttää kosketuskeppiä juoksemisen kohteena, mutta kohde on vain väline palkkioon, joten siten ehkä neutraalimpi juttu, kuin maaginen eteenmenopallo.
Joten ensin muisteltiin naksun avulla kosketuksia kepin palloon. Sitten keppi lattialle ja kosketuksia siihen. Lopulta keppi meistä eteenpäin ja luvan saatuaan koira sai mennä nenällä koskemaan palloon.
http://www.youtube.com/watch?v=QkO59ZgTu-g&feature=context-cha
Tänään kosketuskeppi meni ulos. Harjoituksia oli helppo tehdä, koska Aronin treenihistoriassa on paljon sellaista, missä mennään minun rintamasuunnassa eteenpäin. Hyvin nopeasti saatiin jo keppiin etäisyyttä. Tosin pari kertaa Aron tarjosi kepille kuin asettuisi merkille, juoksi sen taakse ja jäi sinne odottamaan. Ja heti kun etäisyyttää tulee lisää, on myös vaikea naksauttaa ja palkata homma ajoissa, joten pitkällä etäisyydellä naks ja kehut ja lelua palkaksi- viiveellä. Tältä se näytti tänään lasten videoimana:
http://www.youtube.com/watch?v=KH4QxxjpsHg&feature=plcp
Tehdään tätä nyt jokunen päivä vielä kotipihassa ja sitten keppi mukaan kentälle....Tarkoitus on, että keppi näyttää vain suunnan eli juokse eteenpäin. Välillä tulen palkkaamaan siitä, että lähtee juoksemaan kohti keppiä, välillä täytyy ottaa se maahanmenomukaan. Ja sitten jossakin vaiheessa testata, miten homma toimii ilman keppiä. Mitähän mun vielä pitäisi miettiä tämän kohdalla?
Suunnitelmana käyttää kosketuskeppiä juoksemisen kohteena, mutta kohde on vain väline palkkioon, joten siten ehkä neutraalimpi juttu, kuin maaginen eteenmenopallo.
Joten ensin muisteltiin naksun avulla kosketuksia kepin palloon. Sitten keppi lattialle ja kosketuksia siihen. Lopulta keppi meistä eteenpäin ja luvan saatuaan koira sai mennä nenällä koskemaan palloon.
http://www.youtube.com/watch?v=QkO59ZgTu-g&feature=context-cha
Tänään kosketuskeppi meni ulos. Harjoituksia oli helppo tehdä, koska Aronin treenihistoriassa on paljon sellaista, missä mennään minun rintamasuunnassa eteenpäin. Hyvin nopeasti saatiin jo keppiin etäisyyttä. Tosin pari kertaa Aron tarjosi kepille kuin asettuisi merkille, juoksi sen taakse ja jäi sinne odottamaan. Ja heti kun etäisyyttää tulee lisää, on myös vaikea naksauttaa ja palkata homma ajoissa, joten pitkällä etäisyydellä naks ja kehut ja lelua palkaksi- viiveellä. Tältä se näytti tänään lasten videoimana:
http://www.youtube.com/watch?v=KH4QxxjpsHg&feature=plcp
Tehdään tätä nyt jokunen päivä vielä kotipihassa ja sitten keppi mukaan kentälle....Tarkoitus on, että keppi näyttää vain suunnan eli juokse eteenpäin. Välillä tulen palkkaamaan siitä, että lähtee juoksemaan kohti keppiä, välillä täytyy ottaa se maahanmenomukaan. Ja sitten jossakin vaiheessa testata, miten homma toimii ilman keppiä. Mitähän mun vielä pitäisi miettiä tämän kohdalla?
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Jälkimetsässä
Kirjoitin keväällä meidän Frosty Fields-ryhmään seuraavaa: Aronin kanssa yritetään saada tänä vuonna kaksi tokon evl-ykköstulosta, tavoite siis tälle kaudelle. Pk-puolella (tottis) ollaan aikatauluistamme 2 kk myöhässä ja ainakaan vielä ei metrisen esteen hyppy näytä koekuntoiselta. Maastoissa suunnitelmat toteusta vailla, eli esineruuduissa vahvistetaan suoraan menemistä ja motivaatioa, jälkiä ajetaan tavoitellen 3- luokan tasoa sekä keppimotivaation nosto/ jäljen nosto oikeaan suuntaan tehotarkkailussa. Agilityssa startataan heti kun vaan päästään työvuorojen puolesta ykkösluokan radoille. Suurin tavoite on kuitenkin treenata paljon ja nauttia siitä!
Ja tänään maastotreeneissä iloitsin, että ainakin jossakin ollaan tavoitteisiin päästy. En tiedä onko me treenattu paljon ja onko aina nautittu siitä, mutta tällä kaudella Aronilla on 27 jälkeä takana ja olen huomannut, että vähemmän on enemmän. Eli jälkitreeneistä nauttii ihan täysillä, kun edellisestä kerrasta on viikko.
Oltiin Miinun kanssa Kangasalan Ruutanassa Laureeninkallion metsissä, tosi hyvää treenipaikkaa, jota ei aina muistakaan. Tiesin, että hirvenmetsästäjät on liikkeellä näin viikonloppuisin ja ei ihan huvittaisi olla treenaamassa keskellä jahtia, joten siksi mietittiin Miinun kanssa, että missä ei metsästetä hirviä. Ihmisiä tuolla Laureenilla liikkuu paljon ja nytkin näin sienestäjiä Bertan jälkiä tehdessä, samoin autoja oli teiden varsilla. No ihana sunnuntai, kun ei satanut, toki moni tykkää silloin ulkoilla.
Esineruutu tehtiin hyvään paikkaan, joka oli tasaisella sammaleikolla. Ruudussa ei ollut mitään isompia rytöjä, sellaista ihanaa sammaleikkoa. Aronilla oli kolme esinettä ruudun takaosissa, mikään ei ollut ihan kulmissa. Aron oli superhyvä tänään, se todellakin etenee lähes suoraan tai suoraan jokaisella pistolla eikä lankea turhanpäiväiseen juoksenteluun. Ja tätä suoraan menemistä me ollaan yritetty vahvistaa, jee nyt se toimii! No ainakin tänään. Ekalla pistolla Aron eksyi ihan vähän linjastaan, mutta toi vasemman reunan esineen, vasemmasta etukulmasta kun oli lähetys. Sitten lähetin ruudun keskeltä tarkoituksena nostattaa keskellä takarajalla oleva esine, mutta meidän ruutu oli 40 m leveä, joten vaikka eteni suoraan lähes taakse, haistoi jo oikealla olevan esineen ja toi tämän. Kolmas pisto oli kyllä luotisuora, mutta esinettä ei ollut matkalla, näin ollen koira tuli ilman esinettä takaisin. Kerroin Aronille, että hieno koira, mutta vielä on yksi esine. Neljäs suora pisto ja takaesine nousi. Toivottavasti Aronille jäi edelleen mielikuva, että kun menen vain suoraan kohti takarajaa, voi esine löytyä. Hienosti Aron kyllä liikkui ruudussa, se on sellaisen hyvin tasapainoisen oloinen siellä tällä hetkellä.
Aronin jälki ajettiin 2 tuntia vanhana, se oli reilun kilometrin pitkä ja 4 keppiä. Miinu oli tehnyt meille oikein kivan jäljen. Janalla eteni tuttuun tapaan täysillä, reagoi hyvin jälkeen, mutta takajälki. Siinä vaiheessa laskin liinasta irti ja annoin mennä itsekseen tielle takaisin, sitten sanoin Aronille, että mitäs nyt nyt kun Miinu on tehnyt meille jäljen ja siellä se odottaa, jos vaan ratkaiset sen suunnan. Aron näytti tässä kohtaa siltä, että anna mun nyt mennä ratkaisemaan se. Miinu oli kävellyt jälkeä tienmyötäisesti pidemmän matkan, joten mentiin vähän eteenpäin ja lähetin uudestaan kohti jälkeä, toista kertaa Aron ei enää lähtenyt takajäljelle, vaan ihan raivolla veti eteenpäin oikeaan suuntaan. Jouduin todella paljon jarruttamaan ensimmäiset 500m sen menoa, se ajais nyt jäljen laukalla, jos saisi. Motivaatiota siis on! Jälki kulki märässä, mutta suht helpossa metsässä, reagoi keppeihin tosi hyvin. Mun kunto oli kyllä koetuksella, kun nousiin isoja rinnekallioita ylös ja näissä Aron pistää oikein vuorikauriin tapaan kaasun pohjaan päästäkseen ylös, minä en ihan pysty samaan. Yksi pikkuinen keppi nro 3 oli tälläisessä nousevassa rinteessä ja sen Aron ilmaisi hyvin, kuten kaksi edellistäkin keppiä. Kolmosen jälkeen matkalla oli yksi haastekohta, sillä jälki kulki vähän matkaa hiekalla, siellä kallionpäällä meni hiekkatie, mutta Aron ratkoi hyvin, mihin päin jälki jatkuu. Neloskepin yli Aron vähän meni, mutta huomasi sen itsekin, sillä heti kepin jälkeen tultiin isolle polulle, joka vei autolle, Aron keskeytti jäljestyksen ja kutsuin sen luokseni, minua kohti tullessa se haistoi kepin, jonka se sitten nosti. Keppi oli isompi kuin edeltäjänsä, mutta oli nostetu sellaiselle kumpareelle ja minusta näytti, että Aron ajoi nenä alhaalla siitä ihan kumpareen sivusta ja ehkä tämän vuoksi ajautui kepin ohi, keppin haju kuitekin tuli Aronin nenään siellä kaempana, joten hyvä näin, että palasi etsimään keppiä. Joten tässäkin ollaan ihan tavoitteissa kiinni. Jäljen ajo on motivoitunutta, eikä väsymyksestä näy merkkiäkään näillä kilometrin jäljillä. Takajälki on edelleen meillä iso kompastuskivi, mikä mua ärsyttää, mutta en osaa sitä riittävän suunnitelmallisesti ratkaista.
Kiitos Miinu kivoista jäljestyksistä. Bertta oli ihan täydellinen omalla jäljellään, teki kaiken ihan täydellisesti. Hienoa seurata, kuinka heillä tarkka ja ahkera työ tuottaa loistavaa ja tosi motivoitunutta jäljestystä!
Ensi kauden tavoitteet on nyt niin siellä kolmosluokan jäljellä ja olen niin innoissani tästä tavoitteesta. Ollaan siis kovin onnellisia, että voidaan oikeasti haaveilla ensi kaudella osallistua kolmosluokan kokeisiin, ehkä bortsumestaruuksiin tai piirinmestaruuksiin. Ja tavoite on se, mikä saa meikäläisen tekemään tarkempia treenisuunnitelmia. Eilen kävin tekemässä vähän tottisjuttuja Aronin kanssa läheisen koulun hiekkakentällä. Siellä tuli heti esiin se, että Aronin keskittymistä häiritsee mahdollisuus eteenmenosta tai siitä eteenmenopallosta. Joten eilen vain vahvistin seuruuta ja aina kun kontakti tippui sen vuoksi, että tarkisteli kentän reunoja, vaihdoin itse suuntaa kentältä poispäin. Näin mentiin pitkin poikin kenttää, palkkiota tuli kontaktin pidosta ja rankaisuna ohjaajan nopea käännös eri suuntaan. Aronin oli siis pakko keskittyä olennaiseen. Eteenmenoa en nyt tehnyt lainkaan, illan vietin miettien, miten tämä eteenmeno nyt oikein pitäisi rakentaa. Taidan ottaa kosketuskepin nyt esiin ja muokata eteenmenon sillä, koska keppi itsessään ei ole niin maaginen juttu kuin se pallo.
Ja tänään maastotreeneissä iloitsin, että ainakin jossakin ollaan tavoitteisiin päästy. En tiedä onko me treenattu paljon ja onko aina nautittu siitä, mutta tällä kaudella Aronilla on 27 jälkeä takana ja olen huomannut, että vähemmän on enemmän. Eli jälkitreeneistä nauttii ihan täysillä, kun edellisestä kerrasta on viikko.
Oltiin Miinun kanssa Kangasalan Ruutanassa Laureeninkallion metsissä, tosi hyvää treenipaikkaa, jota ei aina muistakaan. Tiesin, että hirvenmetsästäjät on liikkeellä näin viikonloppuisin ja ei ihan huvittaisi olla treenaamassa keskellä jahtia, joten siksi mietittiin Miinun kanssa, että missä ei metsästetä hirviä. Ihmisiä tuolla Laureenilla liikkuu paljon ja nytkin näin sienestäjiä Bertan jälkiä tehdessä, samoin autoja oli teiden varsilla. No ihana sunnuntai, kun ei satanut, toki moni tykkää silloin ulkoilla.
Esineruutu tehtiin hyvään paikkaan, joka oli tasaisella sammaleikolla. Ruudussa ei ollut mitään isompia rytöjä, sellaista ihanaa sammaleikkoa. Aronilla oli kolme esinettä ruudun takaosissa, mikään ei ollut ihan kulmissa. Aron oli superhyvä tänään, se todellakin etenee lähes suoraan tai suoraan jokaisella pistolla eikä lankea turhanpäiväiseen juoksenteluun. Ja tätä suoraan menemistä me ollaan yritetty vahvistaa, jee nyt se toimii! No ainakin tänään. Ekalla pistolla Aron eksyi ihan vähän linjastaan, mutta toi vasemman reunan esineen, vasemmasta etukulmasta kun oli lähetys. Sitten lähetin ruudun keskeltä tarkoituksena nostattaa keskellä takarajalla oleva esine, mutta meidän ruutu oli 40 m leveä, joten vaikka eteni suoraan lähes taakse, haistoi jo oikealla olevan esineen ja toi tämän. Kolmas pisto oli kyllä luotisuora, mutta esinettä ei ollut matkalla, näin ollen koira tuli ilman esinettä takaisin. Kerroin Aronille, että hieno koira, mutta vielä on yksi esine. Neljäs suora pisto ja takaesine nousi. Toivottavasti Aronille jäi edelleen mielikuva, että kun menen vain suoraan kohti takarajaa, voi esine löytyä. Hienosti Aron kyllä liikkui ruudussa, se on sellaisen hyvin tasapainoisen oloinen siellä tällä hetkellä.
Aronin jälki ajettiin 2 tuntia vanhana, se oli reilun kilometrin pitkä ja 4 keppiä. Miinu oli tehnyt meille oikein kivan jäljen. Janalla eteni tuttuun tapaan täysillä, reagoi hyvin jälkeen, mutta takajälki. Siinä vaiheessa laskin liinasta irti ja annoin mennä itsekseen tielle takaisin, sitten sanoin Aronille, että mitäs nyt nyt kun Miinu on tehnyt meille jäljen ja siellä se odottaa, jos vaan ratkaiset sen suunnan. Aron näytti tässä kohtaa siltä, että anna mun nyt mennä ratkaisemaan se. Miinu oli kävellyt jälkeä tienmyötäisesti pidemmän matkan, joten mentiin vähän eteenpäin ja lähetin uudestaan kohti jälkeä, toista kertaa Aron ei enää lähtenyt takajäljelle, vaan ihan raivolla veti eteenpäin oikeaan suuntaan. Jouduin todella paljon jarruttamaan ensimmäiset 500m sen menoa, se ajais nyt jäljen laukalla, jos saisi. Motivaatiota siis on! Jälki kulki märässä, mutta suht helpossa metsässä, reagoi keppeihin tosi hyvin. Mun kunto oli kyllä koetuksella, kun nousiin isoja rinnekallioita ylös ja näissä Aron pistää oikein vuorikauriin tapaan kaasun pohjaan päästäkseen ylös, minä en ihan pysty samaan. Yksi pikkuinen keppi nro 3 oli tälläisessä nousevassa rinteessä ja sen Aron ilmaisi hyvin, kuten kaksi edellistäkin keppiä. Kolmosen jälkeen matkalla oli yksi haastekohta, sillä jälki kulki vähän matkaa hiekalla, siellä kallionpäällä meni hiekkatie, mutta Aron ratkoi hyvin, mihin päin jälki jatkuu. Neloskepin yli Aron vähän meni, mutta huomasi sen itsekin, sillä heti kepin jälkeen tultiin isolle polulle, joka vei autolle, Aron keskeytti jäljestyksen ja kutsuin sen luokseni, minua kohti tullessa se haistoi kepin, jonka se sitten nosti. Keppi oli isompi kuin edeltäjänsä, mutta oli nostetu sellaiselle kumpareelle ja minusta näytti, että Aron ajoi nenä alhaalla siitä ihan kumpareen sivusta ja ehkä tämän vuoksi ajautui kepin ohi, keppin haju kuitekin tuli Aronin nenään siellä kaempana, joten hyvä näin, että palasi etsimään keppiä. Joten tässäkin ollaan ihan tavoitteissa kiinni. Jäljen ajo on motivoitunutta, eikä väsymyksestä näy merkkiäkään näillä kilometrin jäljillä. Takajälki on edelleen meillä iso kompastuskivi, mikä mua ärsyttää, mutta en osaa sitä riittävän suunnitelmallisesti ratkaista.
Kiitos Miinu kivoista jäljestyksistä. Bertta oli ihan täydellinen omalla jäljellään, teki kaiken ihan täydellisesti. Hienoa seurata, kuinka heillä tarkka ja ahkera työ tuottaa loistavaa ja tosi motivoitunutta jäljestystä!
Ensi kauden tavoitteet on nyt niin siellä kolmosluokan jäljellä ja olen niin innoissani tästä tavoitteesta. Ollaan siis kovin onnellisia, että voidaan oikeasti haaveilla ensi kaudella osallistua kolmosluokan kokeisiin, ehkä bortsumestaruuksiin tai piirinmestaruuksiin. Ja tavoite on se, mikä saa meikäläisen tekemään tarkempia treenisuunnitelmia. Eilen kävin tekemässä vähän tottisjuttuja Aronin kanssa läheisen koulun hiekkakentällä. Siellä tuli heti esiin se, että Aronin keskittymistä häiritsee mahdollisuus eteenmenosta tai siitä eteenmenopallosta. Joten eilen vain vahvistin seuruuta ja aina kun kontakti tippui sen vuoksi, että tarkisteli kentän reunoja, vaihdoin itse suuntaa kentältä poispäin. Näin mentiin pitkin poikin kenttää, palkkiota tuli kontaktin pidosta ja rankaisuna ohjaajan nopea käännös eri suuntaan. Aronin oli siis pakko keskittyä olennaiseen. Eteenmenoa en nyt tehnyt lainkaan, illan vietin miettien, miten tämä eteenmeno nyt oikein pitäisi rakentaa. Taidan ottaa kosketuskepin nyt esiin ja muokata eteenmenon sillä, koska keppi itsessään ei ole niin maaginen juttu kuin se pallo.
tiistai 9. lokakuuta 2012
Kuin kananlento
Meidän kehariryhmä on siirtynyt talvikauteen, mikä tarkoittaa sitä, että treeni-aika on tiistaisin klo 20-21. Vaatii muutaman tiistain totuttelemista, sillä kun näin vuoden pimeimpään olen ollut aamuvuorossa, joka alkaa klo 7, tuntuu että ilta klo 19 voisi suunnitella nukkumaanmenoa, mutta ei kun treeneihin. Joten kahvia koneeseen ja hyvällä itsetunnolla matkaan, olihan meillä hyvin muistissa sunnuntain menestys :-)
Anu on suunnitellut meille kivan oloisen radan, agilityn mm-kisojen maksien alku ja loppu sitten vähän erilainen.
Ratamme alku oli siis suunnilleen tämä keppeihin saakka..
http://www.youtube.com/watch?v=9-T6JpFrzXM&feature=plcp
Ja niin hyvin kuin suunnittelin, ei mikään onnistunut. No joo, a-kontakti oli ainoa, mitä voi kutsua agilityksi. Hitsi että mua ärsytti. 4 ensimmäistä hyppyä tehtiin monta kertaa, rimaa tippui siellä ja täällä. Jaakotus kohdassa rima tippui joka kerta ja jos ei tippunut, hyppäsi koira myös yhden ylimääräisen esteen siinä minua kohti tullessa. Tässä koira ikäänkuin heitettiin taas eteenpäin hypylle ja itse käännettiin suuntaa, mutta rimahan siinä tippui. Meni monta toistoa, ettei koiraa voinut palkata mistään. Voi arhg. Epäonnistuminen ja ärsyyntyminen ei oikein sovi mun treeni-ideologiaan.
Keppien sisäänmenokaan ei onnistunut, se tuttu uusi ongelma siellä kummittelee ja vitsi sitä on vaikea vielä heti havaita, kun koira painelee miljoonaa kohti keppejä ja lähtee pujottelemaan, menikö se tokasta välistä sisään, meni se! Aivan meikäläisen kouluttama virhe, Aron osasi kepit vielä 2 kuukautta sitten niin hyvin.
Joten meidän agiräpistely oli tänään kananlentoa. Ja hitto että ärsyttää noi rimat. Jos otan niihin nollatoleranssin, käy niinkuin Jimmyn kanssa aikanaa, lähtee agilityn hauskuus. Hauskaa ei siis tänään ollut,vaikkei mun nollatoleranssi ole vielä alkanutkaan.
Omaksi onneksi tai Aronin harmiksi meidän ryhmän jälkeen ei ole enää ketään treenaamassa, joten kun klo 21 treeniaikamme loppuu, jatketaan niitä kaikkia hampaankoloon jääneitä juttuja. No hyvää oli se, että laitoin verkon palan toisen keppivälin virheen estämiseksi ja tämän kanssa Aron sai onnistumisia. Pakko laittaa se nyt kuukauden ajaksi aina, että saan poispyyhittyä epäonnistumisen mahdollisuuden.
Hinkutin myös meidän radan neljää ensimmäistä hyppyä vaikka kuinka monta kertaa, eikä se rima pysy jaakotuksessa, jos meillä on täysi vauhti päällä. Huokaus, agility on vaan ihan liian vaikeeta meille!!
Anu on suunnitellut meille kivan oloisen radan, agilityn mm-kisojen maksien alku ja loppu sitten vähän erilainen.
Ratamme alku oli siis suunnilleen tämä keppeihin saakka..
http://www.youtube.com/watch?v=9-T6JpFrzXM&feature=plcp
Ja niin hyvin kuin suunnittelin, ei mikään onnistunut. No joo, a-kontakti oli ainoa, mitä voi kutsua agilityksi. Hitsi että mua ärsytti. 4 ensimmäistä hyppyä tehtiin monta kertaa, rimaa tippui siellä ja täällä. Jaakotus kohdassa rima tippui joka kerta ja jos ei tippunut, hyppäsi koira myös yhden ylimääräisen esteen siinä minua kohti tullessa. Tässä koira ikäänkuin heitettiin taas eteenpäin hypylle ja itse käännettiin suuntaa, mutta rimahan siinä tippui. Meni monta toistoa, ettei koiraa voinut palkata mistään. Voi arhg. Epäonnistuminen ja ärsyyntyminen ei oikein sovi mun treeni-ideologiaan.
Keppien sisäänmenokaan ei onnistunut, se tuttu uusi ongelma siellä kummittelee ja vitsi sitä on vaikea vielä heti havaita, kun koira painelee miljoonaa kohti keppejä ja lähtee pujottelemaan, menikö se tokasta välistä sisään, meni se! Aivan meikäläisen kouluttama virhe, Aron osasi kepit vielä 2 kuukautta sitten niin hyvin.
Joten meidän agiräpistely oli tänään kananlentoa. Ja hitto että ärsyttää noi rimat. Jos otan niihin nollatoleranssin, käy niinkuin Jimmyn kanssa aikanaa, lähtee agilityn hauskuus. Hauskaa ei siis tänään ollut,vaikkei mun nollatoleranssi ole vielä alkanutkaan.
Omaksi onneksi tai Aronin harmiksi meidän ryhmän jälkeen ei ole enää ketään treenaamassa, joten kun klo 21 treeniaikamme loppuu, jatketaan niitä kaikkia hampaankoloon jääneitä juttuja. No hyvää oli se, että laitoin verkon palan toisen keppivälin virheen estämiseksi ja tämän kanssa Aron sai onnistumisia. Pakko laittaa se nyt kuukauden ajaksi aina, että saan poispyyhittyä epäonnistumisen mahdollisuuden.
Hinkutin myös meidän radan neljää ensimmäistä hyppyä vaikka kuinka monta kertaa, eikä se rima pysy jaakotuksessa, jos meillä on täysi vauhti päällä. Huokaus, agility on vaan ihan liian vaikeeta meille!!
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Kouluttautumassa
Tänään oltiin Aronin kanssa aamutuimaan Jari Salmelan agikoulutuksessa. Olimme ensimmäisessä treeniryhmässä, joten aloitimme radan rakentamisella. Rata oli välitetty meille jo sähköpostitse, mutta oli siinä silti muistamista, 24 estettä, huh.
Jari on minulle ennestään tuttu aikaisemmilta vuosilta, kun Jimmyn kanssa treenattiin agia. Oltiin Jarin ryhmässä ja mukavat muistot tuolta ajalta, joskin mun mielestä agissa vaan juostiin suoraan eteenpäin :-)
Treenit tehtiin tänään kahdessa erässä ja voi mitä luksusta, kun aikaa oli 2 tuntia ja meitä oli vain kolme koirakkoa, ehdittiin treenata juurta jaksain. Jarin tapa kouluttaa meitä oli ihanan pitkämielinen ja jokainen ohjauskuvio mietittiin tarkkaan. Ekalla kierroksella hinkattiin alkua ja siinä vanha tuttu palaute; jään turhaan varmistelemaan, kun voisin itse mennä jo. Lisäksi Jari huomasi heti miten herkkä Aron on mun ohjaukselle, rima tippuu jos yhtään häiritsen Aronia sen ollessa liitovaiheessa. Mitä paremmin ja selkeämmin pystyn kertomaan koiralle mihin mennään, sen paremmat mahkut on Aronilla selviytyä rimoja tiputtamatta.
Kakkoskierroksella ylsin ihan uskomattomiin ohjauskuvioihin ja Aron keskittyi hommaan paremmin kuin koskaan. Sain vietyä Aronia hyppyesteillä siivekkeitä nuollen ja rimat pysyi kannattimillaan. Voi sitä onnistumisen tunnetta :-) Päästiin kahdella kiertoksella jopa esteelle 17 saakka, pätkittäin ja sina palkattiin koira kun meni hyvin. Joskus sitten ne kaikki 24 estettäkin, hope so. Kiitos Salmelan Jarille kannustavasta koulutuksesta! Kehitystehtävinä saatiin merkkausta sekä tehtävää, missä koira lähetetään eteenpäin hypylle, jossa koiran on määrä suorittaa tehtävä, vaikka itse lähtisin jo toiseen suuntaan. Samoin kepeille voisi treenata este-erottelua, onhan me treenattu puomi/ putki-erotteluakin, samaa voisi tehdä myös kepeillä.
Jari on minulle ennestään tuttu aikaisemmilta vuosilta, kun Jimmyn kanssa treenattiin agia. Oltiin Jarin ryhmässä ja mukavat muistot tuolta ajalta, joskin mun mielestä agissa vaan juostiin suoraan eteenpäin :-)
Treenit tehtiin tänään kahdessa erässä ja voi mitä luksusta, kun aikaa oli 2 tuntia ja meitä oli vain kolme koirakkoa, ehdittiin treenata juurta jaksain. Jarin tapa kouluttaa meitä oli ihanan pitkämielinen ja jokainen ohjauskuvio mietittiin tarkkaan. Ekalla kierroksella hinkattiin alkua ja siinä vanha tuttu palaute; jään turhaan varmistelemaan, kun voisin itse mennä jo. Lisäksi Jari huomasi heti miten herkkä Aron on mun ohjaukselle, rima tippuu jos yhtään häiritsen Aronia sen ollessa liitovaiheessa. Mitä paremmin ja selkeämmin pystyn kertomaan koiralle mihin mennään, sen paremmat mahkut on Aronilla selviytyä rimoja tiputtamatta.
Kakkoskierroksella ylsin ihan uskomattomiin ohjauskuvioihin ja Aron keskittyi hommaan paremmin kuin koskaan. Sain vietyä Aronia hyppyesteillä siivekkeitä nuollen ja rimat pysyi kannattimillaan. Voi sitä onnistumisen tunnetta :-) Päästiin kahdella kiertoksella jopa esteelle 17 saakka, pätkittäin ja sina palkattiin koira kun meni hyvin. Joskus sitten ne kaikki 24 estettäkin, hope so. Kiitos Salmelan Jarille kannustavasta koulutuksesta! Kehitystehtävinä saatiin merkkausta sekä tehtävää, missä koira lähetetään eteenpäin hypylle, jossa koiran on määrä suorittaa tehtävä, vaikka itse lähtisin jo toiseen suuntaan. Samoin kepeille voisi treenata este-erottelua, onhan me treenattu puomi/ putki-erotteluakin, samaa voisi tehdä myös kepeillä.
lauantai 6. lokakuuta 2012
Askel kohti kolmosia
Tänään historian kirjat vapisivat, kun tai ainakin mun treenisuunnitelmat, sillä Aron aloitti valmistautumisen ensi kevään jälkikokeisiin. Lumi voi tietty sataa mun puolesta maahan nyt koska vaan, mutta silti yritetään tehdä vielä jonkin verran, että ensi keväänä päästään taas lumien jälkeen pian jatkamaan siitä mihin jäätiin.
Eli tänään oli vuorossa ensimmäinen jälki, joka oli 2 tuntia vanha. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että uskon siihen Pekka Korrin opettamaan, että koiralle vahvistetaan aina sen vanhoja jälkiä, missä luokassa se kisaa. Koska jatkossa Aron kisaa kolmosluokassa, ajamme nyt vähintään niitä 2 tuntia vanhoja jälkiä. Näin koira kiinnittyy (ehkä) juuri näihin tietyn vanhoihin ja siihen jälkeen, minkä se janalta nostaa eikä sitten vaihtasi jälkeä mahdollisten harhojen ollessa kohdalla yhtään nuorempaan jälkeen. Himputin pitkä aika vaan olla mm, itsekseen metsässä odottamassa jäljen vanhentumista.
Tänään oltiin kuitenkin viimeistä yötä meidän lomaroine-mökillä. Remontti valmistui jo keskiviikkona, mutta mökkiä oli varattu koko viikoksi. Joten la-aamuna kävelin mökille vievän hiekkatien toiselle puolen ja siinä olikin hyvä janapaikka. Jana oli avoimella sammalkohdalla ja jälki lähti oikeaan. Siitä mentiin ehkä 40 m ja oltiin vanhan hakkuu-aukean reunalla. Olipas tämä hakkuu ärsyttävää paikkaa, miljoona vadelmapuskaa, ojaa, rytöä, litimärkä pohja ja liukas sellainen. Kesti ikuisuuden kävellä siitä läpi toiselle puolen metsään. Jäljen loppu oli ihanalla sammaleella, mutta metsää tuossa ei ollut liikaa, joten jäljen pituus oli vain 560m, varustettuna 5 kepillä. Ilma oli kovin tuulinen ja kylmä, mutta ei satanut.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/heidin/71m3millbe7i3uff
Aron meni hienosti janalla suoraan, nosti jäljen ihan oikeaan suuntaan, mutta mielestäni pari metriä jo ennen, mistä olin kulkenut. No ei voi tietää, oliko kovin tuulisella ilmalla osuutta asiaan. Ensimmäinen keppi nousi tästä hyvin pian. Sitten matka jatkui sinne hakkuuhelvettiin, Aron hukkasi siellä kaksi kertaa jäljen ja teki rinkulaa löytääkseen sen uudelleen, itse jäin seisomaan paikalleni ja olin ihan varma, että tästähän se menee suoraan eteenpäin ja mitä ihmettä Aron puuhaa tuolla vasemmalla, olin päästänyt liinasta irti aivan varmana, että koira palaa siihen eteeni ja jatketaan matkaa, mutta hännänpäätä näkyi kaiken rytöjen keskellä jo kohta hakkuun toisella puolen. Kovalla huudolla kiljuin Aronille, että odota ja seis, lopulta se laukkaa minua kohti ja saan liinasta kiinni, huomaan, että seisotaan ihan jäljen päällä, joten kyllä se koira vaan paremmin tietää. No matka jatkui ja sitten oltiin yhdessä jo hakkuun laidalla, missä metsänreunassa odotti keppi nro 2, jonka Aron ilmaisi hienosti.
Tämän jälkeen meni miten pitikin, yhdessä kohtaa jälki vielä hetkeksi hukkui, mutta kun päästiin sammalosuuteen, ajoi Aron jälkeä varman oloisena, teki hienosti yhden piikin ja ilmaisi kaikki kepit, eli saldona 5/5. Selvästi tuulinen ilma teki vähän vaikeutta, enkä tiedä oliko Aronilla totuttelua alkuksi nyt tähän kahden tunnin jälkeen. Mutta ehdottomasti näitä lisää :-)
Eli tänään oli vuorossa ensimmäinen jälki, joka oli 2 tuntia vanha. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että uskon siihen Pekka Korrin opettamaan, että koiralle vahvistetaan aina sen vanhoja jälkiä, missä luokassa se kisaa. Koska jatkossa Aron kisaa kolmosluokassa, ajamme nyt vähintään niitä 2 tuntia vanhoja jälkiä. Näin koira kiinnittyy (ehkä) juuri näihin tietyn vanhoihin ja siihen jälkeen, minkä se janalta nostaa eikä sitten vaihtasi jälkeä mahdollisten harhojen ollessa kohdalla yhtään nuorempaan jälkeen. Himputin pitkä aika vaan olla mm, itsekseen metsässä odottamassa jäljen vanhentumista.
Tänään oltiin kuitenkin viimeistä yötä meidän lomaroine-mökillä. Remontti valmistui jo keskiviikkona, mutta mökkiä oli varattu koko viikoksi. Joten la-aamuna kävelin mökille vievän hiekkatien toiselle puolen ja siinä olikin hyvä janapaikka. Jana oli avoimella sammalkohdalla ja jälki lähti oikeaan. Siitä mentiin ehkä 40 m ja oltiin vanhan hakkuu-aukean reunalla. Olipas tämä hakkuu ärsyttävää paikkaa, miljoona vadelmapuskaa, ojaa, rytöä, litimärkä pohja ja liukas sellainen. Kesti ikuisuuden kävellä siitä läpi toiselle puolen metsään. Jäljen loppu oli ihanalla sammaleella, mutta metsää tuossa ei ollut liikaa, joten jäljen pituus oli vain 560m, varustettuna 5 kepillä. Ilma oli kovin tuulinen ja kylmä, mutta ei satanut.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/heidin/71m3millbe7i3uff
Aron meni hienosti janalla suoraan, nosti jäljen ihan oikeaan suuntaan, mutta mielestäni pari metriä jo ennen, mistä olin kulkenut. No ei voi tietää, oliko kovin tuulisella ilmalla osuutta asiaan. Ensimmäinen keppi nousi tästä hyvin pian. Sitten matka jatkui sinne hakkuuhelvettiin, Aron hukkasi siellä kaksi kertaa jäljen ja teki rinkulaa löytääkseen sen uudelleen, itse jäin seisomaan paikalleni ja olin ihan varma, että tästähän se menee suoraan eteenpäin ja mitä ihmettä Aron puuhaa tuolla vasemmalla, olin päästänyt liinasta irti aivan varmana, että koira palaa siihen eteeni ja jatketaan matkaa, mutta hännänpäätä näkyi kaiken rytöjen keskellä jo kohta hakkuun toisella puolen. Kovalla huudolla kiljuin Aronille, että odota ja seis, lopulta se laukkaa minua kohti ja saan liinasta kiinni, huomaan, että seisotaan ihan jäljen päällä, joten kyllä se koira vaan paremmin tietää. No matka jatkui ja sitten oltiin yhdessä jo hakkuun laidalla, missä metsänreunassa odotti keppi nro 2, jonka Aron ilmaisi hienosti.
Tämän jälkeen meni miten pitikin, yhdessä kohtaa jälki vielä hetkeksi hukkui, mutta kun päästiin sammalosuuteen, ajoi Aron jälkeä varman oloisena, teki hienosti yhden piikin ja ilmaisi kaikki kepit, eli saldona 5/5. Selvästi tuulinen ilma teki vähän vaikeutta, enkä tiedä oliko Aronilla totuttelua alkuksi nyt tähän kahden tunnin jälkeen. Mutta ehdottomasti näitä lisää :-)
Huiman pitkä treenitauko
Jälkikokeen jälkeen tuntui, että nyt en kyllä treenaa yhtään mitään moneen aikaan. Melko mukavasti ollaan saavutettu tämän vuoden tavoitteita, joten nyt voisi kerrankin ottaa vähän iisimmin, ei ole pakko treenata. Olen kyllä ihan mielettömän tyytyväinen meidän onnistumisesta jälkikokeessa, sillä en ole koskaan päässyt näin pitkälle, meillähän on nyt osallistumisoikeus kolmosluokan jäljille. Vau! Ja kiitos meitä onnitelleille. Tiedän, että monelle pk-harrastajalle tämä on ihan arkipäivää, mutta mehän ollaan Aronin kanssa nyt oman uramme huipulla.
Aron huilaili treeneistä 4 päivää ja koko sen ajan oli jo mielessäni, että agilityn puitteissa oli paljon niitä pikkujuttuja, joita pitää korjata. Ja jälki-treenien parissa voidaan vielä tehdä paljonkin, ennenkuin lumi sataa maahan. Ja sitten muistin samalla, ettei se päämäärä vaan se matka. Ne itse treenit ja niiden suunnittelu onkin osa meidän elämäntapaa. Joten perjantaina lopettiin meidän huikean pitkä treenitauko.
Kävimme Aronin kanssa tallilla tekemässä siis agilityn korjaussarjaa. Mielessäni oli kaksi asiaa, mitä vahvistan ja pysyin lähestulkoon suunnitelmassani. Kahdesta asiasta ensimmäinen oli keinun loppukontakti. Kerrattiin ensin puomin päässä tonttia, siis sitä treeniä, missä Aron tekee vaan sen lopun ja kierrätän sitä itseni ympäri, jolloin se on taas siinä kontaktin lopussa. Kesän bc-leiriltä hyväksi havaittu juttu. Eli puomin lopussa kerrattiin tonttia. Sitten kokonainen puomi, josta vapautuksen jälkeen sai jatkaa. Hyvin teki ja koira tekee tämän ihan suoraan eikä tee sellaista hassua, että ennen kontaktia tekisi on on-offia ikäänkuin kontaktin sivusta. Sitten keinulle, johon laitoin kaksi siivekettä estämään ennenaikaista toimintaa, lähtökohta oli, että autan koiran onnistumaan apuvälinein ja näin se oikea päämäärä vahvistuu eikä se väärä. Aron teki kyllä hyvin ja kolme kertaa onnistui ihan loistavasti, ehkä keinu treeni oli tältä päivältä tässä. Kerrattiin vielä a-esteen kontakti ja sitten a-este sekä keinu peräkkäin, keinulta palkka. Hyvin meni.
Toinen mitä piti korjata, oli keppien sisäänmeno. Siinä on nyt useampi epäonnistuminen. Laitoin yhden verkon palan keppeihin tukemaan onnistumista, onnistui. Tehtiin tosi monta toistoa, joissa kokeilin, mikä onnistuu ja mikä ei. Nyt kepeillä ei ollut enää mitään verkkoja ja huomasin, että jos lähetän koiran ikään kuin keppejä kohti, onkohan tää nyt se kepit avokulmasta-juttu, niin tätä ei osaa, ei sitten millään. Ei siis mikään ihme, ettei osannut sitä kisaavien radalla, kun ei osannut sitä yksittäisenä esteenä. Ihan ylivaikeeta. Jos koira tulee suorana keppejä kohti, onnistuu, osaa mennä sisään kepeille myös vastakkaiselta puolelta. Pitänee kysellä jatkossa, että miten tätä treenataan.
Aron huilaili treeneistä 4 päivää ja koko sen ajan oli jo mielessäni, että agilityn puitteissa oli paljon niitä pikkujuttuja, joita pitää korjata. Ja jälki-treenien parissa voidaan vielä tehdä paljonkin, ennenkuin lumi sataa maahan. Ja sitten muistin samalla, ettei se päämäärä vaan se matka. Ne itse treenit ja niiden suunnittelu onkin osa meidän elämäntapaa. Joten perjantaina lopettiin meidän huikean pitkä treenitauko.
Kävimme Aronin kanssa tallilla tekemässä siis agilityn korjaussarjaa. Mielessäni oli kaksi asiaa, mitä vahvistan ja pysyin lähestulkoon suunnitelmassani. Kahdesta asiasta ensimmäinen oli keinun loppukontakti. Kerrattiin ensin puomin päässä tonttia, siis sitä treeniä, missä Aron tekee vaan sen lopun ja kierrätän sitä itseni ympäri, jolloin se on taas siinä kontaktin lopussa. Kesän bc-leiriltä hyväksi havaittu juttu. Eli puomin lopussa kerrattiin tonttia. Sitten kokonainen puomi, josta vapautuksen jälkeen sai jatkaa. Hyvin teki ja koira tekee tämän ihan suoraan eikä tee sellaista hassua, että ennen kontaktia tekisi on on-offia ikäänkuin kontaktin sivusta. Sitten keinulle, johon laitoin kaksi siivekettä estämään ennenaikaista toimintaa, lähtökohta oli, että autan koiran onnistumaan apuvälinein ja näin se oikea päämäärä vahvistuu eikä se väärä. Aron teki kyllä hyvin ja kolme kertaa onnistui ihan loistavasti, ehkä keinu treeni oli tältä päivältä tässä. Kerrattiin vielä a-esteen kontakti ja sitten a-este sekä keinu peräkkäin, keinulta palkka. Hyvin meni.
Toinen mitä piti korjata, oli keppien sisäänmeno. Siinä on nyt useampi epäonnistuminen. Laitoin yhden verkon palan keppeihin tukemaan onnistumista, onnistui. Tehtiin tosi monta toistoa, joissa kokeilin, mikä onnistuu ja mikä ei. Nyt kepeillä ei ollut enää mitään verkkoja ja huomasin, että jos lähetän koiran ikään kuin keppejä kohti, onkohan tää nyt se kepit avokulmasta-juttu, niin tätä ei osaa, ei sitten millään. Ei siis mikään ihme, ettei osannut sitä kisaavien radalla, kun ei osannut sitä yksittäisenä esteenä. Ihan ylivaikeeta. Jos koira tulee suorana keppejä kohti, onnistuu, osaa mennä sisään kepeille myös vastakkaiselta puolelta. Pitänee kysellä jatkossa, että miten tätä treenataan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)