Tasan yksi päivä tällä viikolla vapaata ja sehän pitää heti hyödyntää treeneihin, joten tänään klo 8.30 olin verryttelemässä treenihallilla. Treffailtiin Anu Puskan kanssa ja Anu oli suunnitellut meille yhden simppelin harjoituksen, kaksi suoraa putkea ja 4 hyppyä. Koira odotti ykkösesteen takana ja minä koiraani kakkosesteen takana, kakkoselle merkkaus ja heitto (pakkovalssi) ja tämän jälkeen koira sai mennä seuraavan hypyn ja putken kautta eteenpäin. Näin ollen putken jälkeiset esteet ohjasin takaapäin. Putken jälkeen pari hyppyä ja toinen putki, Anu oli palkan kanssa odottamassa putken päässä harjoitusta ja saatiin kerta kerralta paremman näköistä jälkeä, missä koira ei enää vilkuillut taakseen tulenko minä, vaan sai suullista käskyä mennä vaan eteenpäin. Rima saattoi helposti tippua kakkosella, mutta testattiin, että jos teen merkkauksen vähän kauemmaksi esteestä, tulee Aronille enemmän tilaa hypätä ja tämän idean jälkeen se hyppäsikin ihan puhtaasti. Pääpaino oli tässä harjoituksessa se rohkea irtoaminen eteenpäin. Aron meni hyvin. Onnistui lopulta rimoja tiputtamatta ja hyvässä vauhdissa eteenpäin mennen.
Kakkoskierroksella oli putkien välissä kolme hyppyä ripirinnan ja testailtiin, mikä ohjaus olisi paras, näillekin hypyille tultiin suorasta putkesta, missä luonnollisesti jään koirasta jälkeen. Aron meni hurjan taitavasti heti, kun sain oman liikkeeni sujuvammaksi ja ohjauksen pysymään koko ajan päällä. Eli aivan perusasioiden äärellä ollaan. Anulta tuli aina palkka ja Anun mielestä Aron focusoi itseään esteisiin nyt enemmän kuin minuun. Hyvä näin, sillä tätähän meidän pitää nyt kehittää. Tänään onnistuttiin myös palkkaamaan koiraa paljon, joten Aron oli silminnähden tyytyväinen näiden treenien jälkeen.
Loppuun pelkkää pujottelua, ettei vallan unohdu.
Treenien jälkeen käytiin vielä kivassa sammalmetsässä loppulenkeillä. Vähän oli Aronilla ja Tepolla alkulenkistä hännät kippurassa, kumpikin uroksia, mutta yhden ärinän jälkeen tilanne laukesi ja pojat juoksivat yhdessä niin hienosti. Tämän ärinän aiheutti kyllä Elvis, joka juoksee ja haukkuu, tilanne tasaantui, kun Elvis kulki hihnassa ja nuo bc-pojat rallatteli keskenään ääneti. Kiva, että Aron ja Teppo tulivat noin hyvin toimeen keskenään. Kiitos Anulle vielä kivasta aamupäivästä!
perjantai 30. marraskuuta 2012
Keskittymistä
Kuluneella viikolla on on vain haaveiltu ihaniata metsälenkeistä, pimeä tulee niin kovin aikasin, että tyydymme ulkoilemaan hihnassa kotinurkilla. Siellä täällä aina valoakin on, joten joka päivä on tehty lenkin varrella hidasta seuraamista milloin missäkin. Olen saanut paljon tosi hyviä pätkiä, mutta ahnehdin myös ehkä liikaa, noin 12 hidasta askelta ja vanha käytös, eli pieni levoton piip tulee esiin. Yritinkin eilen pitää palkkausvälin tiheänä, että koiran mieli pysyy tasaisena.
Eilen lähdin myös lenkille reppuselässä, repussa ruutumerkit ja eteenmenokeppi. Etsittiin sellainen paikka, missä oli edes vähän katulamppujen valoa ja tilaa juoksuttaa koiraa, sellainen olikin yhden rivitaloyhtiön päässä. Katulampun alle 4 tötsän ruutu ja toisen katulampun alle noin 25 metriin yksi merkki. Ja pitkästä aikaa merkille lähetyksiä ja ruutuun menoja. Olipas kivaa! Ensimmäin ruudun Aron meni vähän banaanilla sisään, kun se selvästi yritti hahmottaa ruudun. Jatkossa se tiesi missä ruutu on ja juoksi suoraviivaisemmin sinne. Lopuksi teimme merkin kautta ruutuun, sinne seis ja maa, kutsuin sieltä sivulleni seuraamaan ja siitä lähetinkin eteen, missä pimeydessä meidän eteenmenokeppi oli vietynä. Aron yllättyi ehkä sekunnin verran eteen-käskystä, mutta lähti laukkaamaan eteenpäin, kepin kohdalla hihkuin jessiä ja heitin pallon palkaksi. Aronista oli ihan sairaan hienoa!
Joka päivä ollaan treenattu myös uutta temppua nimeltä tassu. Siinä pitää nostaa tassu -vihjeestä vasen takajalka ilmaan. Tempun opettaminen ei ollut ihan minuutin homma. Aronin kanssa on treenattu paljon takapäätehtäviä, mutta nyt vain yksi tassu. Yhden kerran sen molemmat takatassut kiipesi pitkin seinää, joka näytti kyllä hurjan hauskalta, mutta tätä ei nyt haluttu. Että sain jotenkin homman toimimaan, otin pienen purkin, minkä jätin koiran taakse. Rajasin koiran liikkumatilaa ja tätä kautta sain Aronin tarjoamaan käytöstä, missä se tarjosi yhden takatassun nostamista purkille. Koska naksautin heti siitä kun nosti tassua ilmaan, sain käytöksen esiin, missä se purkki oli lopulta sivuseikka, pääasia, että koira nosti vain sitä yhtä tassua ilmaan välittömästi edellisen naksunamin syötyään. Riittävän hyvä vahvistetiheys ja tassu ja naksu menivät kilpaa vuorotellen. Röyh sanoi Aron tämän illan jälkeen. Seuraavana päivänä liitin käskyn Tassu tähän ja nyt yritän yleistää temppua, että tassu nousee missä vaan. Teimme tätä siis saadaksemme yhden keskittymistä lisäämään ja virettä laskemaan- työkaluksi.
Eilen lähdin myös lenkille reppuselässä, repussa ruutumerkit ja eteenmenokeppi. Etsittiin sellainen paikka, missä oli edes vähän katulamppujen valoa ja tilaa juoksuttaa koiraa, sellainen olikin yhden rivitaloyhtiön päässä. Katulampun alle 4 tötsän ruutu ja toisen katulampun alle noin 25 metriin yksi merkki. Ja pitkästä aikaa merkille lähetyksiä ja ruutuun menoja. Olipas kivaa! Ensimmäin ruudun Aron meni vähän banaanilla sisään, kun se selvästi yritti hahmottaa ruudun. Jatkossa se tiesi missä ruutu on ja juoksi suoraviivaisemmin sinne. Lopuksi teimme merkin kautta ruutuun, sinne seis ja maa, kutsuin sieltä sivulleni seuraamaan ja siitä lähetinkin eteen, missä pimeydessä meidän eteenmenokeppi oli vietynä. Aron yllättyi ehkä sekunnin verran eteen-käskystä, mutta lähti laukkaamaan eteenpäin, kepin kohdalla hihkuin jessiä ja heitin pallon palkaksi. Aronista oli ihan sairaan hienoa!
Joka päivä ollaan treenattu myös uutta temppua nimeltä tassu. Siinä pitää nostaa tassu -vihjeestä vasen takajalka ilmaan. Tempun opettaminen ei ollut ihan minuutin homma. Aronin kanssa on treenattu paljon takapäätehtäviä, mutta nyt vain yksi tassu. Yhden kerran sen molemmat takatassut kiipesi pitkin seinää, joka näytti kyllä hurjan hauskalta, mutta tätä ei nyt haluttu. Että sain jotenkin homman toimimaan, otin pienen purkin, minkä jätin koiran taakse. Rajasin koiran liikkumatilaa ja tätä kautta sain Aronin tarjoamaan käytöstä, missä se tarjosi yhden takatassun nostamista purkille. Koska naksautin heti siitä kun nosti tassua ilmaan, sain käytöksen esiin, missä se purkki oli lopulta sivuseikka, pääasia, että koira nosti vain sitä yhtä tassua ilmaan välittömästi edellisen naksunamin syötyään. Riittävän hyvä vahvistetiheys ja tassu ja naksu menivät kilpaa vuorotellen. Röyh sanoi Aron tämän illan jälkeen. Seuraavana päivänä liitin käskyn Tassu tähän ja nyt yritän yleistää temppua, että tassu nousee missä vaan. Teimme tätä siis saadaksemme yhden keskittymistä lisäämään ja virettä laskemaan- työkaluksi.
maanantai 26. marraskuuta 2012
Harjoituksia
Eilisen innoittamana harjoiteltiin tänään:
Sisällä keskittymistä vaativia temppuja, Aron treenasi liikkumatta-käskyä, siinä seistään paikallaan ja vasta kun seisoo paikallaan eikä häntäkään liiku, tulee naks. Piti tehdä tätä ihan eteisen peilien edessä, että näin selvästi hännän pysähtyvän.
Treenattiin myös pääkky-käskyä, missä Aron pistää päänsä maahan etutassujen väliin, siinä nyt tiukka kriteeri, että myös tässä ei saa mitenkään liikkue, ei edes häntä.
Muisteltiin myös tokon kaukokäskyjä.
Pirjo-apuohjaajan ja namien/namikipon kanssa harjoiteltiin Kyötikkälän kentällä seuraamista, jossa vapautus namikipolle ihan pienestäkin. Myös perusasennossa istumista häirittynä sekä seuraamisessa häiriöitä. Liian paha häiriö oli narupallon heittely, Aron alkoi kaivata sitä palloa. Tehtiin myös tuomarille ilmoittautumisia, joissa Aron oli ihan tosi hyvä istuessaan tuomarin edessä, se oli ihan hipi hiljaa ja keskittynyt. Wau!!! Palkka tuli näissä joka kerta tuomarilta ja ihan viimeisellä kerralla tuomari antoi sen pallon palkaksi ja lähdettiin sen kanssa kentältä pois.
Sitten seuraamista kaikkialla muualla kuin treenikentällä eli iltalenkillä treenattiinkin huolto-aseman pihassa. Treenikentät aiheuttaa Aronille tietyn mielikuvan mitä kuuluu siellä tehdä ja nyt Elinan vinkistä, me tehdään matalavireisiä seuraamispätkiä joka paikassa. Aron oli ihan huippu tässä iltamyöhän huolto-asematreenissä, heitin aina namin itsestäni poispäin kun koira oli hyvä. Näin sen piti namin jälkeen hakeutua uudestaan siihen seuraamispaikkaan. Tässä treenissä Aron oli lähes äänetön, kerran tuli piip. Ja harjoittelin sitä maailman vaikeinta eli vain hidasta seuraamista. Tämä on Aronille se maailman vaikein juttu, koska se vaatii keskittymistä. Ja jos koiran mielentila on liian korkea, se ei voi keskittyä. Ja jos Aron ei voi keskittyä, se seilaa ja vaihtaa paikkaa ja ääntelee. Mutta nyt sen vire ja asenne oli keskittyneet ja treeni meni superisti. Pieniä pätkiä ehkä 4 askelta hidasta seuraamist ja sitten vapautus. Näitä me tehdään nyt sitten joka päivä ja kaikkialla muualla kuin treenikentällä. Niin siistiä!
Aamulla oltiin myös esineruutuilemassa Pirjon ja Jakin kanssa. Tehtiin tuttuun rinteeseen, täysikokoinen ruutu, mmutta tänään vietiin 5 esinettä Aronin kanssa, näistä vain 2 taakse ja kolme melko eteen. Takana oli pikkuiset esineet ja edessä vähän isommat. Aron oli superkiihkee ja motivoitunut. Se teki 4 täydellisen suoraa pistoa ja yhden ei niin täydellisen, mutta esineet nousi ja oltiin molemmat liekeissä :-)
Sisällä keskittymistä vaativia temppuja, Aron treenasi liikkumatta-käskyä, siinä seistään paikallaan ja vasta kun seisoo paikallaan eikä häntäkään liiku, tulee naks. Piti tehdä tätä ihan eteisen peilien edessä, että näin selvästi hännän pysähtyvän.
Treenattiin myös pääkky-käskyä, missä Aron pistää päänsä maahan etutassujen väliin, siinä nyt tiukka kriteeri, että myös tässä ei saa mitenkään liikkue, ei edes häntä.
Muisteltiin myös tokon kaukokäskyjä.
Pirjo-apuohjaajan ja namien/namikipon kanssa harjoiteltiin Kyötikkälän kentällä seuraamista, jossa vapautus namikipolle ihan pienestäkin. Myös perusasennossa istumista häirittynä sekä seuraamisessa häiriöitä. Liian paha häiriö oli narupallon heittely, Aron alkoi kaivata sitä palloa. Tehtiin myös tuomarille ilmoittautumisia, joissa Aron oli ihan tosi hyvä istuessaan tuomarin edessä, se oli ihan hipi hiljaa ja keskittynyt. Wau!!! Palkka tuli näissä joka kerta tuomarilta ja ihan viimeisellä kerralla tuomari antoi sen pallon palkaksi ja lähdettiin sen kanssa kentältä pois.
Sitten seuraamista kaikkialla muualla kuin treenikentällä eli iltalenkillä treenattiinkin huolto-aseman pihassa. Treenikentät aiheuttaa Aronille tietyn mielikuvan mitä kuuluu siellä tehdä ja nyt Elinan vinkistä, me tehdään matalavireisiä seuraamispätkiä joka paikassa. Aron oli ihan huippu tässä iltamyöhän huolto-asematreenissä, heitin aina namin itsestäni poispäin kun koira oli hyvä. Näin sen piti namin jälkeen hakeutua uudestaan siihen seuraamispaikkaan. Tässä treenissä Aron oli lähes äänetön, kerran tuli piip. Ja harjoittelin sitä maailman vaikeinta eli vain hidasta seuraamista. Tämä on Aronille se maailman vaikein juttu, koska se vaatii keskittymistä. Ja jos koiran mielentila on liian korkea, se ei voi keskittyä. Ja jos Aron ei voi keskittyä, se seilaa ja vaihtaa paikkaa ja ääntelee. Mutta nyt sen vire ja asenne oli keskittyneet ja treeni meni superisti. Pieniä pätkiä ehkä 4 askelta hidasta seuraamist ja sitten vapautus. Näitä me tehdään nyt sitten joka päivä ja kaikkialla muualla kuin treenikentällä. Niin siistiä!
Aamulla oltiin myös esineruutuilemassa Pirjon ja Jakin kanssa. Tehtiin tuttuun rinteeseen, täysikokoinen ruutu, mmutta tänään vietiin 5 esinettä Aronin kanssa, näistä vain 2 taakse ja kolme melko eteen. Takana oli pikkuiset esineet ja edessä vähän isommat. Aron oli superkiihkee ja motivoitunut. Se teki 4 täydellisen suoraa pistoa ja yhden ei niin täydellisen, mutta esineet nousi ja oltiin molemmat liekeissä :-)
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Valoa kohti
Ehkä maailman ankein aamu oli tänään, sysi pimeää, vettä satoi ihan kunnolla ja koko maailma harmaa. Ei mitenkään surkeempaa voi enää olla. Surkeasta kelistä huolimatta ajelin koirieni kanssa jo ennen klo 9 kohti Eteläpuistoa, missä meillä oli tapaaminen. Ennen sitä tein vajaan tunnin hihnalenkin ja yritin piristyä kiipeämällä kohti Pyynikin näkötornia. Mitään ruuhkaa ei sunnuntai-aamuna ollut siellä nurkilla.
Sitten siihen tapaamiseen, treffattiin nimittäin Elina Kuokkanen, bc Pixin ja Nokin omistaja ja Outin kaveri. Outi oli jo pitkään kertonut, miten paljon Elina oli työstänyt Pixin kanssa ääntely-asioita ja Outi kertoi, että Elinalla voisi olla meille jotakin annettavaa. Ja todellakin oli!
Ensimmäinen mistä juteltiin, oli meidän tulevaisuuden tavoitteet, Aron on ollut nyt syksyn tokotauolla, sillä ajatuksissani olin jo luovuttanut tokon suhteen. Vaikkakin elokuussa päästiin tva-tavoitteeseen, oli se tietysti hienoa, mutta todellisuudessa tiedän evl-seuraamisen olevan ihan mahdoton tehtävä meille ja ylipäätään ääntelyn hallitsemisen. Kun on kerran tai kaksi esittänyt aivan alaarvoista ja ääntelyn kera olevaa seuraamista, ei siihen ihan ehdoin tahdoin halua mennä uudestaan. Silti mulla on ihan hirveä ikävä merkkitreenejä, ruutuun lähettämisiä, ohjattuja noutoja ettei tosikaan, mutta silti jostain syystä ajatus on itänyt, että ei meistä ole valitettavasti tämän parempaan. Kaunis ykköstulos on normituomarilla mahdoton tuon äänen vuoksi ja miten paljon pk-puolella sitä katsotaan sormien välistä. Elina kuitenkin käänsi meidän tilsnteen aivan uuteen valoon, sellaiseen mikä tuo lähes kyyneleet silmiin. Toko voi olla meidän treenilaji tva:sta huolimatta, sellainen laji, jonka liikkeissä ja kisoissa harjoittelen Aronin kanssa mielentilan ja vireenhallintaa. Sillä karu fakta on, että ääntely lisääntyy. Seuraaminen pahenee, jollen muuta suuntaa ja pelkän pk-tottiksen treenaaminen pitää virettä korkealla ja koirani treenikapasiteettia aika kovilla. Siksi me treenattaisiin eniten tokoa ja pk-puolesta erikseen telineitä. Tällä nykyisellä seuraamisella kun ei päästä puusta pitemmälle ja jo pelkkä tuomarille ilmoittautuminen nostaa ajatuksia siitä, että kohta alkaa se Seuraaminen, joka on niin kauheaa kuin ajatuksen pitäisi olla niin, että kiva päästä ilmoittautumaan tuomarille, että päästään seuraamisen alkuun. Joten toko palasi meidän elämään takaisin. Se tuntui niin helpottavalta, kun joku ulkopuolinen kertoi ja näki tämän asian niin hienosti. Missä on mun merkit ja tunnarit??? Ja mennä kokeeseen harjoittelemaan virettä ja sen nostoa/ laskua? Wau!
Meidän ongelman ytimessä on monta yksityiskohtaa, joihin Elina oli pureutunut. Fakta oli kuitenkin saada minut ymmärtämään, että nyt on hyvä aika vuodesta työstää tätä ongelmaa ja sitä voi vielä työstää. Ensimmäisenä Elina kannusti minut miettimään temppuja, joissa Aron joutuu keskittymään, kehonhallintatempuilla siis, Aronhan ei ääntele mm. Kaukoissa, koska ne vaatii sen keskittyvän asenteen. Ja kun meillä on hallussa x määrä temppuja, jotka vaativat matalaa virettä, voin käyttää niitä vaikka juuri ennen omaa vuoroa, kun pitäisi mennä kehään. Lasken niiden avulla virettä. Eli treeniohjelmaan tulee temppu "liikkumatta" ja tämä koskee myös häntää sekä nosta vasenta takajalkaa käskystä :-)
Tavoittelen Aronin olemukseen siis keskittyvää asennetta, sellaista missä kuunnellaan ohjaajan käskyjä. Aronin ääntely liittyy myös kovasti oletusarvoihin ja palkkaamattomuuteen, siksi Elina markkinoi meille riko evl-ketjuja paloiksi ja niiden kanssa harjoittelen sitä keskittymistä ja samalla myös palkattomuutta. Tehtiinkin sellainen pätkä, missä liikkeestä seisominen, jatkoin matkaani eteenpäin, pysähdyin ja kaukokäskyjen seisomasta maahan ( onnistui muuten täydellisesti) ja siitä kutsuin luokse. Eli kolmesta liikkeestä palat. Näissä Aron todella keskittyi ja ainoastaan siinä liikettä lopetettaessa tein käsiäni levittelevän kehupalkan, josta Elina heti sanoi, että Aron nousi sillä taivaisiin. Miten voisin kehua/ kisapalkata vähän hillitymmin ja silti kertoa koiralle, että olitpa taitava?
Työstettiin myös sitä seuraamista ja palkka tulee jatkossa nyt apuohjaajalta, työstettiin erilaisia pätkiä
niin minun liikkuessa kuin pelkässä perusasennossa, vapaa-sanasta koira saa laukata namikipolle ja namin syötyään palaa luokseni tarjoamaan uutta perusasentoa tai seuraamista liikkeeseen. Aronista
tämä oli hurjan hauskaa ja näin sellainen ahdistus/epävarmuus saadaan laukeamaan. Paljon toistoja/ palkkaa ja koiran asenne on se olla aktiivinen osapuoli, meikä on passiivinen.
Mitä enemmän saan koiran haluamaan itse seurata, sitä helpompaa minulla on. Erikseen tässä treenissä tehtiin myös liikkurin ääniä, sillä ne nostavat Aronin mielentilaa.
Lisäksi tehtiin sellaista tuomarille ilmoittautumista, missä palkka tuli tuomarilta, eli jos kulki sivullani tuomarin eteen istumaan ja piti siinä hetken kontaktia minuun ääneti, tulikin vapaa-käsky ja tuomari antoi namin koiralle. Hitsi kun olikin Aronista kiva juttu. Tehtiin myös yhtenä erillesenä treeniä häiriöitä, joissa Elina häiritsi ja vapaa-sanasta koira sai irroittautua kontaktista namin hakuun. Aron paransi asennettaan kuin sika juoksuaan, se ero on aikaisempiin, etten sano vääristä kontaktinmenetyksistä mitään, aikaisemmin olen huomauttanut, mutta näistä se epävarma mielentila on koiralle kasvanut. Se mitä Elina halusi meille opettaa oli uusi ajattelumalli tuohon ääntelyyn. Kun koirani ääntelee, se kertoo viestiä minulle: olen väärässä mielentilassa, tunnen tilanteen epämukavaksi, sanoo Aron minulle. Minun tehtävä on kuulla tämä viesti ja miettiä, miten muutan mielentilaa sillä hetkellä.
Huh tässä on ehkä murto-osa kaikesta siitä mistä me sateisena ja kylmänä aamuna puhuttiin, mutta mikä pelastava enkeli Elina olikaan. Olin nimittäin koko viikon murehtinut meidän seuraamista ja sitä, miten olen kaiken pilannut. On niin vaikeaa muistaa pyrkiä äänettömyyteen. Ihan yhtä vaikeaa on ollut agilityssä rima-haasteet, mutta nyt kun on lähdetty niitä oikeasti miettimään ja työstämään, voin kertoa, että mm. Tiistain kehariryhmän treeneissä Aron tsemppasi ihan tosi paljon jo niiden rimojen kanssa.Siksi kaikki ongelmat pitää vaan ottaa työstöön, sillä se on ainoatie eteenpäin.Toinen vaihtoehto on antaa olla niiden sellaisenaan ja käytännössä ne sitten vain kasvavat. Ja kuka haluaa rimojen lentävän tai äänien lisääntyvän, en minä ainakaan.
Kiitos Elina siis kaikesta ajasta ja vaivasta, teit meistä Aronin kanssa taas yhdessä kohti parempaa yhteistyötä tavoittelevan parin. Heti huomenna treenit jatkukoon!
Sitten siihen tapaamiseen, treffattiin nimittäin Elina Kuokkanen, bc Pixin ja Nokin omistaja ja Outin kaveri. Outi oli jo pitkään kertonut, miten paljon Elina oli työstänyt Pixin kanssa ääntely-asioita ja Outi kertoi, että Elinalla voisi olla meille jotakin annettavaa. Ja todellakin oli!
Ensimmäinen mistä juteltiin, oli meidän tulevaisuuden tavoitteet, Aron on ollut nyt syksyn tokotauolla, sillä ajatuksissani olin jo luovuttanut tokon suhteen. Vaikkakin elokuussa päästiin tva-tavoitteeseen, oli se tietysti hienoa, mutta todellisuudessa tiedän evl-seuraamisen olevan ihan mahdoton tehtävä meille ja ylipäätään ääntelyn hallitsemisen. Kun on kerran tai kaksi esittänyt aivan alaarvoista ja ääntelyn kera olevaa seuraamista, ei siihen ihan ehdoin tahdoin halua mennä uudestaan. Silti mulla on ihan hirveä ikävä merkkitreenejä, ruutuun lähettämisiä, ohjattuja noutoja ettei tosikaan, mutta silti jostain syystä ajatus on itänyt, että ei meistä ole valitettavasti tämän parempaan. Kaunis ykköstulos on normituomarilla mahdoton tuon äänen vuoksi ja miten paljon pk-puolella sitä katsotaan sormien välistä. Elina kuitenkin käänsi meidän tilsnteen aivan uuteen valoon, sellaiseen mikä tuo lähes kyyneleet silmiin. Toko voi olla meidän treenilaji tva:sta huolimatta, sellainen laji, jonka liikkeissä ja kisoissa harjoittelen Aronin kanssa mielentilan ja vireenhallintaa. Sillä karu fakta on, että ääntely lisääntyy. Seuraaminen pahenee, jollen muuta suuntaa ja pelkän pk-tottiksen treenaaminen pitää virettä korkealla ja koirani treenikapasiteettia aika kovilla. Siksi me treenattaisiin eniten tokoa ja pk-puolesta erikseen telineitä. Tällä nykyisellä seuraamisella kun ei päästä puusta pitemmälle ja jo pelkkä tuomarille ilmoittautuminen nostaa ajatuksia siitä, että kohta alkaa se Seuraaminen, joka on niin kauheaa kuin ajatuksen pitäisi olla niin, että kiva päästä ilmoittautumaan tuomarille, että päästään seuraamisen alkuun. Joten toko palasi meidän elämään takaisin. Se tuntui niin helpottavalta, kun joku ulkopuolinen kertoi ja näki tämän asian niin hienosti. Missä on mun merkit ja tunnarit??? Ja mennä kokeeseen harjoittelemaan virettä ja sen nostoa/ laskua? Wau!
Meidän ongelman ytimessä on monta yksityiskohtaa, joihin Elina oli pureutunut. Fakta oli kuitenkin saada minut ymmärtämään, että nyt on hyvä aika vuodesta työstää tätä ongelmaa ja sitä voi vielä työstää. Ensimmäisenä Elina kannusti minut miettimään temppuja, joissa Aron joutuu keskittymään, kehonhallintatempuilla siis, Aronhan ei ääntele mm. Kaukoissa, koska ne vaatii sen keskittyvän asenteen. Ja kun meillä on hallussa x määrä temppuja, jotka vaativat matalaa virettä, voin käyttää niitä vaikka juuri ennen omaa vuoroa, kun pitäisi mennä kehään. Lasken niiden avulla virettä. Eli treeniohjelmaan tulee temppu "liikkumatta" ja tämä koskee myös häntää sekä nosta vasenta takajalkaa käskystä :-)
Tavoittelen Aronin olemukseen siis keskittyvää asennetta, sellaista missä kuunnellaan ohjaajan käskyjä. Aronin ääntely liittyy myös kovasti oletusarvoihin ja palkkaamattomuuteen, siksi Elina markkinoi meille riko evl-ketjuja paloiksi ja niiden kanssa harjoittelen sitä keskittymistä ja samalla myös palkattomuutta. Tehtiinkin sellainen pätkä, missä liikkeestä seisominen, jatkoin matkaani eteenpäin, pysähdyin ja kaukokäskyjen seisomasta maahan ( onnistui muuten täydellisesti) ja siitä kutsuin luokse. Eli kolmesta liikkeestä palat. Näissä Aron todella keskittyi ja ainoastaan siinä liikettä lopetettaessa tein käsiäni levittelevän kehupalkan, josta Elina heti sanoi, että Aron nousi sillä taivaisiin. Miten voisin kehua/ kisapalkata vähän hillitymmin ja silti kertoa koiralle, että olitpa taitava?
Työstettiin myös sitä seuraamista ja palkka tulee jatkossa nyt apuohjaajalta, työstettiin erilaisia pätkiä
niin minun liikkuessa kuin pelkässä perusasennossa, vapaa-sanasta koira saa laukata namikipolle ja namin syötyään palaa luokseni tarjoamaan uutta perusasentoa tai seuraamista liikkeeseen. Aronista
tämä oli hurjan hauskaa ja näin sellainen ahdistus/epävarmuus saadaan laukeamaan. Paljon toistoja/ palkkaa ja koiran asenne on se olla aktiivinen osapuoli, meikä on passiivinen.
Mitä enemmän saan koiran haluamaan itse seurata, sitä helpompaa minulla on. Erikseen tässä treenissä tehtiin myös liikkurin ääniä, sillä ne nostavat Aronin mielentilaa.
Lisäksi tehtiin sellaista tuomarille ilmoittautumista, missä palkka tuli tuomarilta, eli jos kulki sivullani tuomarin eteen istumaan ja piti siinä hetken kontaktia minuun ääneti, tulikin vapaa-käsky ja tuomari antoi namin koiralle. Hitsi kun olikin Aronista kiva juttu. Tehtiin myös yhtenä erillesenä treeniä häiriöitä, joissa Elina häiritsi ja vapaa-sanasta koira sai irroittautua kontaktista namin hakuun. Aron paransi asennettaan kuin sika juoksuaan, se ero on aikaisempiin, etten sano vääristä kontaktinmenetyksistä mitään, aikaisemmin olen huomauttanut, mutta näistä se epävarma mielentila on koiralle kasvanut. Se mitä Elina halusi meille opettaa oli uusi ajattelumalli tuohon ääntelyyn. Kun koirani ääntelee, se kertoo viestiä minulle: olen väärässä mielentilassa, tunnen tilanteen epämukavaksi, sanoo Aron minulle. Minun tehtävä on kuulla tämä viesti ja miettiä, miten muutan mielentilaa sillä hetkellä.
Huh tässä on ehkä murto-osa kaikesta siitä mistä me sateisena ja kylmänä aamuna puhuttiin, mutta mikä pelastava enkeli Elina olikaan. Olin nimittäin koko viikon murehtinut meidän seuraamista ja sitä, miten olen kaiken pilannut. On niin vaikeaa muistaa pyrkiä äänettömyyteen. Ihan yhtä vaikeaa on ollut agilityssä rima-haasteet, mutta nyt kun on lähdetty niitä oikeasti miettimään ja työstämään, voin kertoa, että mm. Tiistain kehariryhmän treeneissä Aron tsemppasi ihan tosi paljon jo niiden rimojen kanssa.Siksi kaikki ongelmat pitää vaan ottaa työstöön, sillä se on ainoatie eteenpäin.Toinen vaihtoehto on antaa olla niiden sellaisenaan ja käytännössä ne sitten vain kasvavat. Ja kuka haluaa rimojen lentävän tai äänien lisääntyvän, en minä ainakaan.
Kiitos Elina siis kaikesta ajasta ja vaivasta, teit meistä Aronin kanssa taas yhdessä kohti parempaa yhteistyötä tavoittelevan parin. Heti huomenna treenit jatkukoon!
maanantai 19. marraskuuta 2012
Ja se siitä mielenrauhasta!
Tänään oltiin reippaita jo heti aamusta, sillä klo 9 Kyötikkälässä treffit Pirjon ja Kaarinan kanssa. Esineruutu meillä oli mielessä. Tallattiin se nousevaan rinteeseen ja Aron sai aloittaa. Koska viime ruudussa näkyi jumitusta yhteen nurkkaan, jatkoin tänään hyväksi havaitulla teemalla, mielikuvaruudulla. Siinä veimme Aronin kanssa yhdessä esineet ja tähtäin on siinä, että koira tietää mitä se on tekemässä, jonka kautta motivaatio nousee. Toivon siltä suoria pistoja enkä mitään ylimääräisiä kierroksia tai menemistä sinne, mistä viimeksi nousi esine. Joten alla video, miltä homma näytti sitten livenä. Toisen piston jälkeen Aron meinaa sortua vanhaan, mutta onneksi ei hyödy siitä löytämällä esinettä, vaan palaa luokseni ja seuraava pisto on taas suoraan eteenpäin ja sieltä nousee esine.
Aronin ruutu 19.11.
Sitten tottisteltiin myös kentällä. Aronin seuraamisen mielentila ei ollutkaan nyt sellainen, mitä olin luullut vahvistaneeni. Sen vire oli täysin poissa, ihan kuin kilpikonna, joka pisti päänsä kuoreen eikä halunnut kohdata maailmaa. Se ei ottanut siis minkäänlaista kontaktia, vaan tuijotti maata ja piipitti siinä. Voi karseeta, enhän mä nyt tätä halunnut.
Sitten ei auttanut kuin nakki-imutuksen kautta vetää sitä nenää pois maasta ja kääntää koiraa minuunpäin. Kehua ja nostaa, että nyt tehdään yhdessä. Ekan pallopalkan jälkeen koira vapautui ja parani suuresti. Mutta pelkkä nami ja rauhalliset kehut tekevät koirastani lahnan! En silti nyt yhtään tiedä, että mitä tän kanssa tekis.
Kun päästiin seuraamisen tuskasta, treenasin pk-aalla vinoja heittoja, jos kapula lentää niin vinoon, että koiralla on hyppy enemmän silmien edessä kun se nostaa kapulan, tekee se mielellään palautuksen hypyn kautta. Joten tosi vino heitto ja vahvistin kiipee käskyllä koiraa, kun se nosti kapulan, että takaisin tullaan samaa kautta mistä mentiinkin.
Erkseen eteenmenoa, jossa tarkoitus nyt on, että koira laukkaa vaan suoraan eteenpäin. Olin vienyt kosketuskepin jo valmiiksi ja teetin eteenmenon kentän poikki, kun yleensä tehdään se pituussuuntaan. Matka on kuitenkin sen verran pitkä, ettei kosketuskeppiä näy lähetyshetkellä, se ikäänkuin häivyttyy sinne kentän laitaan. Lähetys perusasennosta ja Aron lähti laukkaamaan vinoon, laukkasi aika pitkään kunnes hiljensi ihmettelemään, kutsuin takaisin ja nyt suuntasin koiraa vielä entistä tarkemmin suoraan eteenpäin. Nyt lähti ihan luotisuoraa ja meni ihan superisti, kentän puolessa välissä näki sitten jo kosketuskepin ja nyt jäi sekin vaihe pois, missä kääntyy katsomaan minua, että tehtäiskö jo maahanmeno tässä. Eli varsin onnistunut oli tämä, näitä nyt lisää, missä vahvistuisi rohkea laukka eteenpäin, vaikkei edessä näkyisikään mikaan.
Aronin ruutu 19.11.
Sitten tottisteltiin myös kentällä. Aronin seuraamisen mielentila ei ollutkaan nyt sellainen, mitä olin luullut vahvistaneeni. Sen vire oli täysin poissa, ihan kuin kilpikonna, joka pisti päänsä kuoreen eikä halunnut kohdata maailmaa. Se ei ottanut siis minkäänlaista kontaktia, vaan tuijotti maata ja piipitti siinä. Voi karseeta, enhän mä nyt tätä halunnut.
Sitten ei auttanut kuin nakki-imutuksen kautta vetää sitä nenää pois maasta ja kääntää koiraa minuunpäin. Kehua ja nostaa, että nyt tehdään yhdessä. Ekan pallopalkan jälkeen koira vapautui ja parani suuresti. Mutta pelkkä nami ja rauhalliset kehut tekevät koirastani lahnan! En silti nyt yhtään tiedä, että mitä tän kanssa tekis.
Kun päästiin seuraamisen tuskasta, treenasin pk-aalla vinoja heittoja, jos kapula lentää niin vinoon, että koiralla on hyppy enemmän silmien edessä kun se nostaa kapulan, tekee se mielellään palautuksen hypyn kautta. Joten tosi vino heitto ja vahvistin kiipee käskyllä koiraa, kun se nosti kapulan, että takaisin tullaan samaa kautta mistä mentiinkin.
Erkseen eteenmenoa, jossa tarkoitus nyt on, että koira laukkaa vaan suoraan eteenpäin. Olin vienyt kosketuskepin jo valmiiksi ja teetin eteenmenon kentän poikki, kun yleensä tehdään se pituussuuntaan. Matka on kuitenkin sen verran pitkä, ettei kosketuskeppiä näy lähetyshetkellä, se ikäänkuin häivyttyy sinne kentän laitaan. Lähetys perusasennosta ja Aron lähti laukkaamaan vinoon, laukkasi aika pitkään kunnes hiljensi ihmettelemään, kutsuin takaisin ja nyt suuntasin koiraa vielä entistä tarkemmin suoraan eteenpäin. Nyt lähti ihan luotisuoraa ja meni ihan superisti, kentän puolessa välissä näki sitten jo kosketuskepin ja nyt jäi sekin vaihe pois, missä kääntyy katsomaan minua, että tehtäiskö jo maahanmeno tässä. Eli varsin onnistunut oli tämä, näitä nyt lisää, missä vahvistuisi rohkea laukka eteenpäin, vaikkei edessä näkyisikään mikaan.
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Mielenrauhaa
Kuluneella viikolla olen hakenut Aronin seuruuseen matalaa virettä ja vähemmän stressiä. Itse pyrin kävelemään mahdollisimman rennosti, jolloin molemmat kädet heilahtelee liikkeen mukana. Palkkana on vain namit ja pääasiassa käytän suullista rauhallista kehua kertoakseni Aronille, että tee juuri näin, niin meillä on molemilla mukavaa.
Tänään tehtiin kaksi erillistä seuraamistreeniä, joissa myös huomasin, että jos seurautan kohti seinää, alkoi koira kiemurrella ennen pysähdystä tai jos seurautin ympyrällä vasempaan suuntaan jonkin kohteen ympäri, oli taas vaikeuksia. Jos joku kohde oli siis Aronin vasemmalla puolen, täytyy Aronin ilmeisesti pitää sitä samalla silmällä ja samaan aikaan kontakti, hmmm, tarvitsemme siis itseluottamusta ja varmuutta tähän. Tavoittelen sitä, että koirani keskittyisi vaan seuraamaan ja tekemään töitä kanssani, mutta en tiedä onko se sitten matalan vireen tuomaa juttua, että ympäristö kilpailee kanssani. Kun vire on korkeampi, pitää Aron ihan todella hyvin kontaktin, mutta mukaan tulee heti ääniä tai vähintään äänekästä läähätystä. Ja nyt keskitymme siis rentoon olotilaan. Ollaankin paljon tehty pelkkiä aloitusperusasentoja, joissa ei tapahdu heti mitään, rauhallisesti kerron, että siinä sivulla on ihan hyvä olla eikä samantien just singahdeta eteenpäin.
Jotta Aronin mielestä treeneistä ei tulisi kuoleman tylsää, olen sitten tehnyt myös erilliset treenit, joissa saa pallon palkaksi. Kotipihassa olen tehnyt erilaisia vauhtinoutoja, joissa ei lähdetä kapulalle perusasennosta, vaan vielä vähän hetsaten ja sitten lennosta hae- käsky. Sanomattakin selvää, että Aron on lähtenyt intoa täynnä ja näissä kohden se on äänetön. Haluan nostaa noutojen intohimoa ja pitää tämän hauskana liikkeenä. Haluan myös, että Aron tulisi suorastaan röyhkeän näköisenä eteeni kapula suussa, siksi tänään ensimmäisestä noudosta palkka, kun laukkasi lujiten minua kohti, seuraavassa tuli lujaa kapulan kanssa eteeni istumaan ja siinä edessä istuvaa koiraa kehuin, mutta en liikuttanut käsiäni. Haluan, että Aron on mahdollisimman itsevarma itsestään, kun se istuu siinä edessäni kapula suussa. Kehujen jälkeen edistyttiin ihan irti-käskyyn saakka ja vasta tämän jälkeen pallo. Kolmas nouto oli sitten niin, että palkka tuli heti kun koira sai noudon luotuvuksen alkamaan. Tämän päivän noudoissa asenne oli just eikä melkein.
Noutojen jälkeen ollaan otettu myös parit eteenmenot kepille. Tavoitteena on nyt, että Aron laukkaa pitkänkin matkan vilkuilematta taaksepäin. Otin viikolla yhden maahanmenon ennen meidän kohdekeppiä, hienosti Aron kävi maahan, mutta heti seuraavissa eteenmenoissa se vähän kyseli, että tuleeko käskyjä vai jatketaanko laukkaa. Lähetän Aronin eteenmenoihin nyt perusasennoista, niin ei tässä kohtaa tarvitse nipottaa siitä seuraamisesta.
Yksi esineruutukin tehtiin viikolla. Siinä esineet oli viety valmiiksi ruutuun, mutta kuinkas ollakaan sain muistutuksen, että esineruututreeneissäkin on tarpeen aina satunnaisesti yllättää koira ja pitää huolta motivaatiosta. Tallaamisvaiheessa Elvis oli virallinen esineruuduntallaaja, samalla sillä tuli myös kakka ruudun oikeaan takanurkkaan. Ei jätetty esinettä nyt ihan tähän kohtaan, mutta parin metrin päähän ja tämä kyllä sekoitti Aronin ajatuksia alkuperäisestä tehtävästä. Lähetin Aronin ruutuun vasemmasta etukulmasta, mutta Aron ajautui nopeasti sinne oikeaan kakkakulmaan, mikä suora pisto olikaan kyseessä? kävi jopa nostamassa koipeaan siellä. Voi pöh, keskeytettiin ruutu hetkeksi ja tein samantien uuden suunnitelman. Korjattiin sitten mielikuvaa ja vietiin Aronin kanssa yhdessä kolme esinettä ruudun takarajalle ja jätettiin ne sinne. Aronista on ehkä maailamn kauheinta, että esine jätetään jonnekin! Kun kolme esinettä oli jätetty ja vihdoin Aron sai luvan hakea niitä yksi kerrallaan, meni Aron kuin ohjus ruudussa, haki niin lujaa kuin pystyy suorin pistoin esineet minulle. Joten jatkamme taas pari treeniä mielikuvaharjoitteen avulla, sillä tämähän vain kertoi, ettei motivaatio ollut huipussaan, hyvä muistutus taas minulle.
Elvis vietti samana päivänä 6-vee synttäreitään ja videoitiin Elviksen ruutu, kiitos Pirjolle ideasta ja kuvauksesta. Elviksellä oli kyllä kiva päivä muutenkin, kun jahtasi Aronia sänkipellolla ja saivat Aronin kanssa isot raakaluut iltapalaksi.
Elviksen synttäriruutu
Samana esineruutupäivänä harjoittelin Aronin kanssa vinoja kapulanheittoja matalalla a-esteellä. En raaskinut kuormittaa Aronia sillä jyrkällä esteellä, mutta Kyötikkälän, kentän matala este oli kyllä märkä ja vähän liukaskin, joten en tiedä, oliko sittenlään hyvä harjoitus. Ekalla kerralla Aronin tassut vähän lipsuivat, kun tuli kapulan kanssa niin jyrkästä kulmasta. Seuraavalla kerralla heitin muka paljon pidemmälle ja hirveen vinoon, näin koira ehti paremmin suoristaa itsensä ennen estettä ja onnistui harjoituksessa.
Eli ihan kiva treeniviikko meillä takana.....
Tänään tehtiin kaksi erillistä seuraamistreeniä, joissa myös huomasin, että jos seurautan kohti seinää, alkoi koira kiemurrella ennen pysähdystä tai jos seurautin ympyrällä vasempaan suuntaan jonkin kohteen ympäri, oli taas vaikeuksia. Jos joku kohde oli siis Aronin vasemmalla puolen, täytyy Aronin ilmeisesti pitää sitä samalla silmällä ja samaan aikaan kontakti, hmmm, tarvitsemme siis itseluottamusta ja varmuutta tähän. Tavoittelen sitä, että koirani keskittyisi vaan seuraamaan ja tekemään töitä kanssani, mutta en tiedä onko se sitten matalan vireen tuomaa juttua, että ympäristö kilpailee kanssani. Kun vire on korkeampi, pitää Aron ihan todella hyvin kontaktin, mutta mukaan tulee heti ääniä tai vähintään äänekästä läähätystä. Ja nyt keskitymme siis rentoon olotilaan. Ollaankin paljon tehty pelkkiä aloitusperusasentoja, joissa ei tapahdu heti mitään, rauhallisesti kerron, että siinä sivulla on ihan hyvä olla eikä samantien just singahdeta eteenpäin.
Jotta Aronin mielestä treeneistä ei tulisi kuoleman tylsää, olen sitten tehnyt myös erilliset treenit, joissa saa pallon palkaksi. Kotipihassa olen tehnyt erilaisia vauhtinoutoja, joissa ei lähdetä kapulalle perusasennosta, vaan vielä vähän hetsaten ja sitten lennosta hae- käsky. Sanomattakin selvää, että Aron on lähtenyt intoa täynnä ja näissä kohden se on äänetön. Haluan nostaa noutojen intohimoa ja pitää tämän hauskana liikkeenä. Haluan myös, että Aron tulisi suorastaan röyhkeän näköisenä eteeni kapula suussa, siksi tänään ensimmäisestä noudosta palkka, kun laukkasi lujiten minua kohti, seuraavassa tuli lujaa kapulan kanssa eteeni istumaan ja siinä edessä istuvaa koiraa kehuin, mutta en liikuttanut käsiäni. Haluan, että Aron on mahdollisimman itsevarma itsestään, kun se istuu siinä edessäni kapula suussa. Kehujen jälkeen edistyttiin ihan irti-käskyyn saakka ja vasta tämän jälkeen pallo. Kolmas nouto oli sitten niin, että palkka tuli heti kun koira sai noudon luotuvuksen alkamaan. Tämän päivän noudoissa asenne oli just eikä melkein.
Noutojen jälkeen ollaan otettu myös parit eteenmenot kepille. Tavoitteena on nyt, että Aron laukkaa pitkänkin matkan vilkuilematta taaksepäin. Otin viikolla yhden maahanmenon ennen meidän kohdekeppiä, hienosti Aron kävi maahan, mutta heti seuraavissa eteenmenoissa se vähän kyseli, että tuleeko käskyjä vai jatketaanko laukkaa. Lähetän Aronin eteenmenoihin nyt perusasennoista, niin ei tässä kohtaa tarvitse nipottaa siitä seuraamisesta.
Yksi esineruutukin tehtiin viikolla. Siinä esineet oli viety valmiiksi ruutuun, mutta kuinkas ollakaan sain muistutuksen, että esineruututreeneissäkin on tarpeen aina satunnaisesti yllättää koira ja pitää huolta motivaatiosta. Tallaamisvaiheessa Elvis oli virallinen esineruuduntallaaja, samalla sillä tuli myös kakka ruudun oikeaan takanurkkaan. Ei jätetty esinettä nyt ihan tähän kohtaan, mutta parin metrin päähän ja tämä kyllä sekoitti Aronin ajatuksia alkuperäisestä tehtävästä. Lähetin Aronin ruutuun vasemmasta etukulmasta, mutta Aron ajautui nopeasti sinne oikeaan kakkakulmaan, mikä suora pisto olikaan kyseessä? kävi jopa nostamassa koipeaan siellä. Voi pöh, keskeytettiin ruutu hetkeksi ja tein samantien uuden suunnitelman. Korjattiin sitten mielikuvaa ja vietiin Aronin kanssa yhdessä kolme esinettä ruudun takarajalle ja jätettiin ne sinne. Aronista on ehkä maailamn kauheinta, että esine jätetään jonnekin! Kun kolme esinettä oli jätetty ja vihdoin Aron sai luvan hakea niitä yksi kerrallaan, meni Aron kuin ohjus ruudussa, haki niin lujaa kuin pystyy suorin pistoin esineet minulle. Joten jatkamme taas pari treeniä mielikuvaharjoitteen avulla, sillä tämähän vain kertoi, ettei motivaatio ollut huipussaan, hyvä muistutus taas minulle.
Elvis vietti samana päivänä 6-vee synttäreitään ja videoitiin Elviksen ruutu, kiitos Pirjolle ideasta ja kuvauksesta. Elviksellä oli kyllä kiva päivä muutenkin, kun jahtasi Aronia sänkipellolla ja saivat Aronin kanssa isot raakaluut iltapalaksi.
Elviksen synttäriruutu
Samana esineruutupäivänä harjoittelin Aronin kanssa vinoja kapulanheittoja matalalla a-esteellä. En raaskinut kuormittaa Aronia sillä jyrkällä esteellä, mutta Kyötikkälän, kentän matala este oli kyllä märkä ja vähän liukaskin, joten en tiedä, oliko sittenlään hyvä harjoitus. Ekalla kerralla Aronin tassut vähän lipsuivat, kun tuli kapulan kanssa niin jyrkästä kulmasta. Seuraavalla kerralla heitin muka paljon pidemmälle ja hirveen vinoon, näin koira ehti paremmin suoristaa itsensä ennen estettä ja onnistui harjoituksessa.
Eli ihan kiva treeniviikko meillä takana.....
tiistai 13. marraskuuta 2012
Syntyykö pienistä puroista kunnon virtaus?
Trenattu on tänäänkin, laiskuudesta ei voi syyttää. Eikä laiskasta treeniseurasta, sillä oltiin Annan kanssa tekemässä Tamskin tallilla jo klo 9 tänä aamuna Aronin hyppysarjaa. Estesuoralla oli aluksi 3 hyppyä. Katsotaan Aronin kanssa hyppysuoran päässä olevaa apuohjaajan lelua, vähän hetsasin, sitten koira istumaan, pupu-käskyllä vielä korjaan koiran ryhtiäja sitten sai luvan suorittaa. aron hyppäsi hyvin ja rimaakaan tiputtamatta. Oma osuus on minimaalinen. Sitten lisättiin pituuseste sinne kolmen hypyn taakse. Nyt kaksi kertaa ihan täydellisesti. Kolmannella sovittiin, että lähden Aronin kanssa samaan aikaan liikkeelle ja juoksen siinä vieressä/ perässä ja välittömästi rima nro 2 tippui, koska tässä kohtaa Aron vilkaisi taakseen, että mitä mä teen. Seuraavat kaksi sarjaa tehtiin niin että liikuin, mutta vähemmän häiritsevästi. Eli huomasimme, miten herkkää homma on. Näitä hyppysarjoja vaan pitää tehdä ja lisätä mun liikettä mukaan pikkuhiljaa.
Aron oli pahis ja puri Pipsan narupallosta narun poikki. Annalla oli taskussa heidän uusi narupallo ja kun ei jaksettu hakea autosta Aronin omaa lainattiin kaverin. Muistelin vaan että meilläkin olisi ollut joskus samanlainen pallo, mutta siitä meni heti naru poikki- ollaan siis yksi narupallo velkaa Laukaan suunnalle.
Tunnin päästä oltiinkin sitten Kyötikkälän kentällä, missä Aron harjoitteli viretilan laskemista ja vaikeeta on. Jo perusasento on kentän suuntaan, vire nousee. Haettiin Aronille sellaista laske ja rauhoitu- ilmettä, yksikään lelu ei näissä treeneissä lennä.
Lopuksi käytiin vielä loppukävelyillä, kun Annankin koirat oli treenattu. Ja haettiin munkkia leipomosta ja juotiin meillä kahvit. Anna on aikas aarre! Oli niin mukava aamupäivä :-)
Kotipihassa jatkoin vireenhallintaseuruulla ja Aronin seuruun paikka on niin hyvä, kun sen vire pysyy alhaalla. Se ei silloin yritä liikaa ja tuntuu rennommalta muutenkin. Kehun sitä rauhallisella äänellä ja palkkaan namin avulla.
Toisena treeninä toisella puolen pihaan tehtiin sitten taas sitä toista ääripäätä, muutsma vauhtinouto ensin. Sitten yksi vauhdikas luoksetulo, jossa koira tuli eteeni istumaan. Kehuin siinä edessä istuvaa Aronia rauhallisesti ja siinä se istui ja tapitti mua silmiin, ei yhtään äännellyt eikä mennyt yli. Sitten sama kapulan kanssa ja kun kehuin edessä istuvaa koiraa rauhoittavasti, enkä vienyt käsiäni kapulaan, oli myös pito-ote kapulaan rauhallinen ja varma. Näitähän mä halusin lisää!
Iltasella kehariryhmän treeneihin. Siellä Anu oli asettanut mielenkiintoisen radan, josta nyt tiesin heti, että opettelen vain 13 ekaa estettä. Ne olikin kaikki hyppyesteitä, joten jatkettiin samalla teemalla kuin nyt muutenkin, hyppyjä ja ohjaamista. Oma asenteeni oli rauhallinen, mutta ei tässä asenteet paljon auta. Hinkattiin ensin esteitä 1-4 ja sitten 4-8 ja Anulla oli meidän palkka. Aluksi tuntui,että hienoo, rimat alkaa pysyä kannattimillaan, mutta toistojen edetessä Aron väsyy eikä jaksa pitää aivoja kasassa. Ei auta kuin vaan sokeana uskoa, että me tästä kehityttäisiin. Ja jos nyt kovasti treenataan näitä hyppyjä, oliskone sitten joskus helppoja? Ja sitten niistä syntyisi oikea agilityrata :-)
Aron oli pahis ja puri Pipsan narupallosta narun poikki. Annalla oli taskussa heidän uusi narupallo ja kun ei jaksettu hakea autosta Aronin omaa lainattiin kaverin. Muistelin vaan että meilläkin olisi ollut joskus samanlainen pallo, mutta siitä meni heti naru poikki- ollaan siis yksi narupallo velkaa Laukaan suunnalle.
Tunnin päästä oltiinkin sitten Kyötikkälän kentällä, missä Aron harjoitteli viretilan laskemista ja vaikeeta on. Jo perusasento on kentän suuntaan, vire nousee. Haettiin Aronille sellaista laske ja rauhoitu- ilmettä, yksikään lelu ei näissä treeneissä lennä.
Lopuksi käytiin vielä loppukävelyillä, kun Annankin koirat oli treenattu. Ja haettiin munkkia leipomosta ja juotiin meillä kahvit. Anna on aikas aarre! Oli niin mukava aamupäivä :-)
Kotipihassa jatkoin vireenhallintaseuruulla ja Aronin seuruun paikka on niin hyvä, kun sen vire pysyy alhaalla. Se ei silloin yritä liikaa ja tuntuu rennommalta muutenkin. Kehun sitä rauhallisella äänellä ja palkkaan namin avulla.
Toisena treeninä toisella puolen pihaan tehtiin sitten taas sitä toista ääripäätä, muutsma vauhtinouto ensin. Sitten yksi vauhdikas luoksetulo, jossa koira tuli eteeni istumaan. Kehuin siinä edessä istuvaa Aronia rauhallisesti ja siinä se istui ja tapitti mua silmiin, ei yhtään äännellyt eikä mennyt yli. Sitten sama kapulan kanssa ja kun kehuin edessä istuvaa koiraa rauhoittavasti, enkä vienyt käsiäni kapulaan, oli myös pito-ote kapulaan rauhallinen ja varma. Näitähän mä halusin lisää!
Iltasella kehariryhmän treeneihin. Siellä Anu oli asettanut mielenkiintoisen radan, josta nyt tiesin heti, että opettelen vain 13 ekaa estettä. Ne olikin kaikki hyppyesteitä, joten jatkettiin samalla teemalla kuin nyt muutenkin, hyppyjä ja ohjaamista. Oma asenteeni oli rauhallinen, mutta ei tässä asenteet paljon auta. Hinkattiin ensin esteitä 1-4 ja sitten 4-8 ja Anulla oli meidän palkka. Aluksi tuntui,että hienoo, rimat alkaa pysyä kannattimillaan, mutta toistojen edetessä Aron väsyy eikä jaksa pitää aivoja kasassa. Ei auta kuin vaan sokeana uskoa, että me tästä kehityttäisiin. Ja jos nyt kovasti treenataan näitä hyppyjä, oliskone sitten joskus helppoja? Ja sitten niistä syntyisi oikea agilityrata :-)
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Kana-areenalla
Oi oi mitä parhautta oli eilen, treeniaikaa varattu 5 tuntia Kana-areenalle ja seurakin mitä parhainta. Oltiin treenimässä Annan ja Outin kanssa ja luulis, että tuo aika riittäisi kolmelle ohjaajalle ihan hulppeasti, mutta aika meni siivillä. Syötiin, puitiin koulutushaasteita, treenattiin, videoitiin ja anylysoitiin.
Aronin päivä alkoi tuomarille ilmoittautumisessa, siitä paikallamakuuseen menolla. Namipurkki jäi näkyviin ja menin eteiseen piiloon. Sillä välin Anna teki Nellin kanssa ohjatun suuntia siinä Aronin nenän edessä ja Aron toimi juuri niinkuin pitääkin, laski jopa päänsä maahan ja piti paikkansa, vaikka treeni ei ollut ihan joka hetki onnistunut siinä Aronin silmien edessä ja Nelli paineli myös Aronin namikipolle, sai myös palkaksi vinkupalloa sun muuta ja Aron vain pysyi. Onnistunut makuu siis ja sai palkaksi namipurkkinsa.
Seuraamista tein myös ja hain sitä hyvää työskentelyvirettä, aluksi kuuluu ääniä ja kontaktikaan ei ole mitä täydellisin, mutta sitten koira alkaa työskennellä, ptää paikkansa ja tuntuu todella hyvältä. Silti läähättää voimakkaasti, mikä kertoo stressistä. Puitiin tätä vire asiaa ja harjoittelin Aronin kanssa vireen laskua, yritän nyt opettaa vireen laskuun sanan, jolla vireen laskuun voisin vaikuttaa ja käyttää tätä myöhemmin eri tilanteissa.
Tehtiin myös Aronin kanssa meidän kosketuskeppitreeniä ja eteenmenon tynkää ja sain kommentteja, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei kannata. Seuraaminen tässä yhteydessä on kauheaa ja se ei vaan tällä hetkellä onnistu, siksi ennemmin eteenlähetyksiä vaikka perusasennosta. Otettiin myös välillä laukkaa kosketuskepille ja välillä käskin maahan ja palkkasin siitä. Hyviä huomioita sain kyllä Annalta ja Outilta.
Sitten olikin hyppytreeniä, neljän esteen hyppysuora, jossa yksi este oli medikokoinen muuri, Anna oli estesarjan päässä lelun kanssa ja mun osuus pidettiin pienenä ja lähes olemattomanana, onnistunut hyppysuora saatiin sillä, annoin luvan suorittaa ja pysyin hiljaa paikallani koko suoran ajan. Tavoite on kuitenkin päästä siihen, että juoksen siinä vieressä/ takana ja koira keskittyy silti hyppäämiseen. Tänään tuli huonoja hyppyjä, mutta myös onnistuneita ja keskittyneitä hyppyjä. Ylipäätään Aronin hyppääminen näyttää vaikealta ja sitä jännittää, hypyt ei ole mun silmään luonnollisen kauniita ja vaan jokaiseen hyppyyn Aron miettii mistä se ponnistaa, että onnistusi. Estekorkeudet olivat vaihtelevat eivätkä suinkaan korkeimmalla, vaikka kerran testattiin kahta hyppyä korkeilla rmoilla, Aron selvisi rimoja tiputtamatta, mutta näin sen tekevän tosissaan töitä.
Sitten lopuksi agilityä, Anna oli suunnitellut pelkkiä hyppyjä sisältävän harjoituksen, jossa keskityttiin ihan perusohjaamiseen. Tein siinä Aronin kanssa miljoonia toistoja. Outi videoi lähes kaiken ja kyllä se meikäläisen osuus näyttää karmealta videolta katsottuna. Hyppyytin Aronia aivan liikaa, koska halusin vain itse oppia sitä oikeaa ohjaamista oikeaan aikaan, sulavaa liikettä ja jne. Aron pääsi huilaamaan välillä ja sitten taas jatkettiin. Anna näytti ja väänsi rautalangasta ja tehtiin uudelleen ja uudelleen. Ehkä toistolla nro 25 alkoi onnistua. Jälkeenpäin tuntuu vaan kurjalta. Aron parka tekee kaikkensa treenin eteen, myös haukkuu mulle, kun on niin epäselvää.. Olen hidas ja tiellä, en osaa ajoittaa jne. Maailman kaikkeuden surkein siis. Mitä järkeä tässä siis on? Kiitos kuitenkin Annalle ja Outille pitkistä hermoista ja kärsivällisyydestä ja Aronille siitä, että se aina vaan yrittää mun kanssa.
Aronin päivä alkoi tuomarille ilmoittautumisessa, siitä paikallamakuuseen menolla. Namipurkki jäi näkyviin ja menin eteiseen piiloon. Sillä välin Anna teki Nellin kanssa ohjatun suuntia siinä Aronin nenän edessä ja Aron toimi juuri niinkuin pitääkin, laski jopa päänsä maahan ja piti paikkansa, vaikka treeni ei ollut ihan joka hetki onnistunut siinä Aronin silmien edessä ja Nelli paineli myös Aronin namikipolle, sai myös palkaksi vinkupalloa sun muuta ja Aron vain pysyi. Onnistunut makuu siis ja sai palkaksi namipurkkinsa.
Seuraamista tein myös ja hain sitä hyvää työskentelyvirettä, aluksi kuuluu ääniä ja kontaktikaan ei ole mitä täydellisin, mutta sitten koira alkaa työskennellä, ptää paikkansa ja tuntuu todella hyvältä. Silti läähättää voimakkaasti, mikä kertoo stressistä. Puitiin tätä vire asiaa ja harjoittelin Aronin kanssa vireen laskua, yritän nyt opettaa vireen laskuun sanan, jolla vireen laskuun voisin vaikuttaa ja käyttää tätä myöhemmin eri tilanteissa.
Tehtiin myös Aronin kanssa meidän kosketuskeppitreeniä ja eteenmenon tynkää ja sain kommentteja, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei kannata. Seuraaminen tässä yhteydessä on kauheaa ja se ei vaan tällä hetkellä onnistu, siksi ennemmin eteenlähetyksiä vaikka perusasennosta. Otettiin myös välillä laukkaa kosketuskepille ja välillä käskin maahan ja palkkasin siitä. Hyviä huomioita sain kyllä Annalta ja Outilta.
Sitten olikin hyppytreeniä, neljän esteen hyppysuora, jossa yksi este oli medikokoinen muuri, Anna oli estesarjan päässä lelun kanssa ja mun osuus pidettiin pienenä ja lähes olemattomanana, onnistunut hyppysuora saatiin sillä, annoin luvan suorittaa ja pysyin hiljaa paikallani koko suoran ajan. Tavoite on kuitenkin päästä siihen, että juoksen siinä vieressä/ takana ja koira keskittyy silti hyppäämiseen. Tänään tuli huonoja hyppyjä, mutta myös onnistuneita ja keskittyneitä hyppyjä. Ylipäätään Aronin hyppääminen näyttää vaikealta ja sitä jännittää, hypyt ei ole mun silmään luonnollisen kauniita ja vaan jokaiseen hyppyyn Aron miettii mistä se ponnistaa, että onnistusi. Estekorkeudet olivat vaihtelevat eivätkä suinkaan korkeimmalla, vaikka kerran testattiin kahta hyppyä korkeilla rmoilla, Aron selvisi rimoja tiputtamatta, mutta näin sen tekevän tosissaan töitä.
Sitten lopuksi agilityä, Anna oli suunnitellut pelkkiä hyppyjä sisältävän harjoituksen, jossa keskityttiin ihan perusohjaamiseen. Tein siinä Aronin kanssa miljoonia toistoja. Outi videoi lähes kaiken ja kyllä se meikäläisen osuus näyttää karmealta videolta katsottuna. Hyppyytin Aronia aivan liikaa, koska halusin vain itse oppia sitä oikeaa ohjaamista oikeaan aikaan, sulavaa liikettä ja jne. Aron pääsi huilaamaan välillä ja sitten taas jatkettiin. Anna näytti ja väänsi rautalangasta ja tehtiin uudelleen ja uudelleen. Ehkä toistolla nro 25 alkoi onnistua. Jälkeenpäin tuntuu vaan kurjalta. Aron parka tekee kaikkensa treenin eteen, myös haukkuu mulle, kun on niin epäselvää.. Olen hidas ja tiellä, en osaa ajoittaa jne. Maailman kaikkeuden surkein siis. Mitä järkeä tässä siis on? Kiitos kuitenkin Annalle ja Outille pitkistä hermoista ja kärsivällisyydestä ja Aronille siitä, että se aina vaan yrittää mun kanssa.
perjantai 9. marraskuuta 2012
Aurinkoinen perjantai
Ihana päivä tänään, pikku pakkanen, aurinko paistoi ja minulla vapaapäivä.Lapset lähti aamulla kouluun ja minä koirieni kanssa kohti treenihallia. Treeniseurana tänään Anu ja bc Teppo, tunnetaan Anun kanssa jo partisajoilta, nyt on sitten ne bc-ajat.
Aron aloitti focusoi eteenpäin ja esteisiin harjoituksella. Tietty tein liian vaikean ensimmäisen harjoituksen, neljä estettä peräkkäin, joista viimeinen oli okseri, Anu odotti Aronia palkan kanssa siellä estesuoran päässä. Aron meni kyllä eteenpäin, mutta roiski sitä okseria siellä päässä ihan miten sattuu. Jos annoin ennen okseria vahvistavan käskyn (ehkä turhan painokkaasti) eteen, häiriintyi hyppy ja Aron hyppäsi niin oudosti, suoraan okserin päälle.
No häivytettiin mun käskytystä ja siten saatiin tämä neljän esteen sarja kahdesti onnistumaan. Vasta sitten helpotettiin, olisi kyllä pitänyt aloittaa tästä. Eli tehtiin samaa kahdella hypyllä ja vasta nyt Aron alkoi keskittyä ja focusoitua eteenpäin, hyppäsi nyt puhtaasti, tiesi lelun tulevan Anulta siellä edessä, tähän asti Aron oli aina katsonut lopuksi minuun, että tuleeko se lelu kädestäni. Eli todella tärkeä treeni meille.
Kakkoskierroksella tehtiin joillekin ehkä simppeliä hyppysuoraa, meille ei niinkään simppeliä. Siinä lähetin koiran putkeen ja olin toisessa päässä ottamassa vastaan, heti kun näin koiran tulevan täysillä putkesta, oli edessä hyppy, joka mentiin takaa, tämän jälkeen matka eteenpäin seuraavalle hypylle, joka myös mentiin takaa, sitten kolmoshyppy suoraan eteenpäin, tämän jälkeen kaarevalla uralla rengas ja putki. Meille haasteellisin kohta oli tietty ne takaakierrettävät hypyt, joita Anu väänsi minulle rautalangasta. Ja kun lopulta osasin ohjata koko rimpsun oikein, ei rimat tipu ja meno tuntuu hyvältä. Anu sanoi kyllä hauskasti: te ette kyllä saa treenata kertaakaan yksin, sillä mulle täytyy olla koko ajan toistamassa sitä ohjausta ja ehkäpä mä joskus vielä muistan sen. Mun täytyisi osata ohjata vahvemmin ja tarkemmin, nyt ohjaan epävarmasti, kun en osaa paremminkaan. Mutta eteenpäin toivottavasti tänäänkin taas mentiin. Kiitos Anu Puska!
Sitten jatkoin itsekseni metsään ja tehtiin Elviksen kanssa Aronille esineruutu. Viritin myös Ipadin kivelle kohti ruutua ja ajattelin ottaa hyvän videon, mutta voi kökkö, ei se vaan itsekseen onnistu. Videolla meikä seistä töröttää 4 min paikoillaan ja koira käy satunnaisesti tuomassa esineitä, heh, ens kerralla kuvaaja mukaan.
Ruutu oli helpossa sammalmetsässä, ruudussa oli kuitenkin pari tosi isoa kivrn järkälettä, joita käytin hyväkseni. Ensimmäisellä suoralla pistolla Aron kohtasi tupsun, jonka toi sukkelaan minulle. Tää oli hyvä. Toinen pisto olikin jo vaikeampi, sillä ruudun takaosassa oli iso kivi, lähetin koiran kohti kiveä ja iso esine (aamutossu) oli kiven vasemmassa reunassa, aron valitettavasti juoksi ensimmäisellä pistolla kiven oikeaa laitaa ohi taakse, eikä näin ollen haistanut esinettä. Kolmospistolla meni nyt vasenta puolta, mutta meni ohi ja haistoi esineen vasta siellä ruudun takana ja toi esineen ikäänkuin takaisin tullessa. Hyvä näin, sillä eikai ne esineet aina ole kokeessakaan sellaisessa paikassa, että tuuli tuo parhaiten hajua. Kolmas esine tuli taas hyvin ja tässä kohtaa palkkasin frispiillä, kun oli niin kivasti. Sitten haetutin vielä yhden esineen erikseen, tämä oli ruudun edessä olevassa heinikossa, ekan kerran Aron haistoi sen mennessä, mutta sen ajatus jotenkin hajosi, sillä se ei jäänyt tarkastamaan sitä esinettä vaan palasi luokseni ilman esinettä. Hassu, lähetin uudestaan ja nyt nousi, tästä frispii palkaksi ja ruutuilut oli siinä.
Lopuksi käytiin loppulenkillä ihmettelemässä tätä ihanaa sammalmetsää. Silmän kantamattomiin sileää sammalta, sellaista hoidetun näköistä metsää, ei siis tarvottu missään rytölässä. Siellä oli myös hirviä, mutta jälkiä näkyi ja kumpikin koira irtosi musta nyt turhankin kauaksi, Aron erityisesti paineli häntä kippuralla.
Aron aloitti focusoi eteenpäin ja esteisiin harjoituksella. Tietty tein liian vaikean ensimmäisen harjoituksen, neljä estettä peräkkäin, joista viimeinen oli okseri, Anu odotti Aronia palkan kanssa siellä estesuoran päässä. Aron meni kyllä eteenpäin, mutta roiski sitä okseria siellä päässä ihan miten sattuu. Jos annoin ennen okseria vahvistavan käskyn (ehkä turhan painokkaasti) eteen, häiriintyi hyppy ja Aron hyppäsi niin oudosti, suoraan okserin päälle.
No häivytettiin mun käskytystä ja siten saatiin tämä neljän esteen sarja kahdesti onnistumaan. Vasta sitten helpotettiin, olisi kyllä pitänyt aloittaa tästä. Eli tehtiin samaa kahdella hypyllä ja vasta nyt Aron alkoi keskittyä ja focusoitua eteenpäin, hyppäsi nyt puhtaasti, tiesi lelun tulevan Anulta siellä edessä, tähän asti Aron oli aina katsonut lopuksi minuun, että tuleeko se lelu kädestäni. Eli todella tärkeä treeni meille.
Kakkoskierroksella tehtiin joillekin ehkä simppeliä hyppysuoraa, meille ei niinkään simppeliä. Siinä lähetin koiran putkeen ja olin toisessa päässä ottamassa vastaan, heti kun näin koiran tulevan täysillä putkesta, oli edessä hyppy, joka mentiin takaa, tämän jälkeen matka eteenpäin seuraavalle hypylle, joka myös mentiin takaa, sitten kolmoshyppy suoraan eteenpäin, tämän jälkeen kaarevalla uralla rengas ja putki. Meille haasteellisin kohta oli tietty ne takaakierrettävät hypyt, joita Anu väänsi minulle rautalangasta. Ja kun lopulta osasin ohjata koko rimpsun oikein, ei rimat tipu ja meno tuntuu hyvältä. Anu sanoi kyllä hauskasti: te ette kyllä saa treenata kertaakaan yksin, sillä mulle täytyy olla koko ajan toistamassa sitä ohjausta ja ehkäpä mä joskus vielä muistan sen. Mun täytyisi osata ohjata vahvemmin ja tarkemmin, nyt ohjaan epävarmasti, kun en osaa paremminkaan. Mutta eteenpäin toivottavasti tänäänkin taas mentiin. Kiitos Anu Puska!
Sitten jatkoin itsekseni metsään ja tehtiin Elviksen kanssa Aronille esineruutu. Viritin myös Ipadin kivelle kohti ruutua ja ajattelin ottaa hyvän videon, mutta voi kökkö, ei se vaan itsekseen onnistu. Videolla meikä seistä töröttää 4 min paikoillaan ja koira käy satunnaisesti tuomassa esineitä, heh, ens kerralla kuvaaja mukaan.
Ruutu oli helpossa sammalmetsässä, ruudussa oli kuitenkin pari tosi isoa kivrn järkälettä, joita käytin hyväkseni. Ensimmäisellä suoralla pistolla Aron kohtasi tupsun, jonka toi sukkelaan minulle. Tää oli hyvä. Toinen pisto olikin jo vaikeampi, sillä ruudun takaosassa oli iso kivi, lähetin koiran kohti kiveä ja iso esine (aamutossu) oli kiven vasemmassa reunassa, aron valitettavasti juoksi ensimmäisellä pistolla kiven oikeaa laitaa ohi taakse, eikä näin ollen haistanut esinettä. Kolmospistolla meni nyt vasenta puolta, mutta meni ohi ja haistoi esineen vasta siellä ruudun takana ja toi esineen ikäänkuin takaisin tullessa. Hyvä näin, sillä eikai ne esineet aina ole kokeessakaan sellaisessa paikassa, että tuuli tuo parhaiten hajua. Kolmas esine tuli taas hyvin ja tässä kohtaa palkkasin frispiillä, kun oli niin kivasti. Sitten haetutin vielä yhden esineen erikseen, tämä oli ruudun edessä olevassa heinikossa, ekan kerran Aron haistoi sen mennessä, mutta sen ajatus jotenkin hajosi, sillä se ei jäänyt tarkastamaan sitä esinettä vaan palasi luokseni ilman esinettä. Hassu, lähetin uudestaan ja nyt nousi, tästä frispii palkaksi ja ruutuilut oli siinä.
Lopuksi käytiin loppulenkillä ihmettelemässä tätä ihanaa sammalmetsää. Silmän kantamattomiin sileää sammalta, sellaista hoidetun näköistä metsää, ei siis tarvottu missään rytölässä. Siellä oli myös hirviä, mutta jälkiä näkyi ja kumpikin koira irtosi musta nyt turhankin kauaksi, Aron erityisesti paineli häntä kippuralla.
Tottistelua
Eilen meillä oli treenitreffit Pirjon ja Jakin kanssa, kiva treenata heidän kanssa, kun kummallakin tavoitteena ensi keväänä kolmosluokan tottis. Pähkäillään siis saman luokan liikkeitä, eri ongelmat tosin. Treenailtiin Pikkolan hiekkakentillä.
Ensimmäisena otettiin tuomarille ilmoittautuminen, siitä vein Aronin paikallamakuuseen. Ennen makuuta raotin taskussa olevaa namipurkkia, sitten purkki takaisin taskuun, koira maahan. Kävelin kohti piiloa ja jätin namipurkin maahan piilon eteen. Toistan tätä nyt jonkin aikaa: josko näin vire rauhoittuisi makuuseen, keskittyisi tuijottamaan sitä paikkaa missä menen piiloon, sillä Aronin paikallamakuusta on tulossa levoton, jollen tee nyt ajoissa korjausta. En ollut piilossa kuin ehkä puoli minuuttia, palasin ottaen namipurkin mukaan ja vein senkoiran luokse, joka sai herkutella hetken. Aron pysyi nyt tämäm pätkän juuri niinkuin pitikin, joten tällä kaavalla jatketaan.
Sitten tein seuraamista Jakin ollessa makuussa ja tuntui hyvältä, tässä kohtaa koira autoon.
Kakkoskierroksella ensin kolme vauhtinoutoa kilon kapulalla, kaksi palkkasin vauhdin ollessa paras,kolmannella heti palkka kun tuli kapulan kanssa istumaan eteeni, onnistuin myös tässä, sillä ei epävarmuudesta nyt tietoakaan. Noudoissa yritän vahvistaa vauhtia, intoa ja röyhkeyttä, viilataan sitä luovutusta sitten taas myöhemmin.
Sitten tehtii kaksi eteenemenoa, hitsi, että se seuraaminen on nyt vaikeaa! Pirjon merkistä lähetin koiran eteen heti kun oli hyvin,yrittää keulia tai tuijottaa valmiiksi eteenpäin, vain oikeasta paikastaa saa luvan lähteä ja kontakti kuuluu ehtoihin myös. Ekella eteenmenolla kävi tökkäämässä kosketuskeppiä niin kovaa, että koko keppi lensi vaaputtimesta, kertoo siis jotakin Aronin ajatuksesta nyt eteenmenosta.
Hyvät treenit, mutta silti piti vielä hetkeä ennen pimeyden laskeutumista käydä seurauttelemassa vielä toisella kentällä. Vein meidän eteenmenokepin sinne keskelle kenttää valmiiksi ja sitten hain sitä iloista ja rentoa seuraamista, mikä oli aluksi todella vaikeaa. Ajatus kosketuskepistä ja mahdollisesta eteenmenosta meinaa rikkoa Aronin ajatukset täysin. Ei siis pysty heti työskentelemään kunnolla. En tiedä minkälainen treeni tähän nyt olisi hyväksi. Monen pätkän jälkeen homma alkoi taas toimia, mutta jotenkin stressiä voin kyllä koirasta aistia. Vaikeeta!
Ensimmäisena otettiin tuomarille ilmoittautuminen, siitä vein Aronin paikallamakuuseen. Ennen makuuta raotin taskussa olevaa namipurkkia, sitten purkki takaisin taskuun, koira maahan. Kävelin kohti piiloa ja jätin namipurkin maahan piilon eteen. Toistan tätä nyt jonkin aikaa: josko näin vire rauhoittuisi makuuseen, keskittyisi tuijottamaan sitä paikkaa missä menen piiloon, sillä Aronin paikallamakuusta on tulossa levoton, jollen tee nyt ajoissa korjausta. En ollut piilossa kuin ehkä puoli minuuttia, palasin ottaen namipurkin mukaan ja vein senkoiran luokse, joka sai herkutella hetken. Aron pysyi nyt tämäm pätkän juuri niinkuin pitikin, joten tällä kaavalla jatketaan.
Sitten tein seuraamista Jakin ollessa makuussa ja tuntui hyvältä, tässä kohtaa koira autoon.
Kakkoskierroksella ensin kolme vauhtinoutoa kilon kapulalla, kaksi palkkasin vauhdin ollessa paras,kolmannella heti palkka kun tuli kapulan kanssa istumaan eteeni, onnistuin myös tässä, sillä ei epävarmuudesta nyt tietoakaan. Noudoissa yritän vahvistaa vauhtia, intoa ja röyhkeyttä, viilataan sitä luovutusta sitten taas myöhemmin.
Sitten tehtii kaksi eteenemenoa, hitsi, että se seuraaminen on nyt vaikeaa! Pirjon merkistä lähetin koiran eteen heti kun oli hyvin,yrittää keulia tai tuijottaa valmiiksi eteenpäin, vain oikeasta paikastaa saa luvan lähteä ja kontakti kuuluu ehtoihin myös. Ekella eteenmenolla kävi tökkäämässä kosketuskeppiä niin kovaa, että koko keppi lensi vaaputtimesta, kertoo siis jotakin Aronin ajatuksesta nyt eteenmenosta.
Hyvät treenit, mutta silti piti vielä hetkeä ennen pimeyden laskeutumista käydä seurauttelemassa vielä toisella kentällä. Vein meidän eteenmenokepin sinne keskelle kenttää valmiiksi ja sitten hain sitä iloista ja rentoa seuraamista, mikä oli aluksi todella vaikeaa. Ajatus kosketuskepistä ja mahdollisesta eteenmenosta meinaa rikkoa Aronin ajatukset täysin. Ei siis pysty heti työskentelemään kunnolla. En tiedä minkälainen treeni tähän nyt olisi hyväksi. Monen pätkän jälkeen homma alkoi taas toimia, mutta jotenkin stressiä voin kyllä koirasta aistia. Vaikeeta!
tiistai 6. marraskuuta 2012
Kehityskelpoisia?
Ja tänään treenit jatkuivat agin merkeissä. Tulin silloin alkusyksystä valituksi agin alueelliseen valmennusryhmään, jota valmentaa Jari Suomalainen. koska itse olen älyttömän vähän seurannut suomalaisia agilitytähtiä, en tiennyt valmentajastamme oikein mitään. Nyt pienen googlettelun jälkeen ja yhden tapaamisen jälkeen tiedän enemmän. Harmikseni vain tämä kuukauden ainoa valmennuskerta osui tiistaille, just kehariryhmäpäivään. Aluksi ajattelin ahnehtia kahdet reenit samaan iltaan, mutta ei se tuntunut reilulta Aronia kohtaan. Joten tänään sdp:lle jo ennen klo viittä.
Rakensimme varsin mukavan oloisen radan, mutta juttelin Jarin kanssa ennen treenien alkua nyt meitä askarruttavista aiheista, näitä oli riman tiputuksesta huomauttaminen sekä koiran oleminen kiinni ohjaajassa. Kumpaankin saimme tämäm treenikerran myötä vahvistusta ja selkeitä kotiläksyjä.
Haaste 1: koira on kiinni ohjaajassa
Jari sanoi, että todellakin on, Aron katsoo minua koko ajan ja rimat ovat tämän vuoksi todella herkässä. Samaa mieltä kuin Lotta eli Aron tarvisee nyt perustreeniä, missä se keskittyy esteeseen minusta huolimatta. Joten teemme perushyppysarjoja, joissa palkka on esterivin lopussa, koira lähetetään vaikka eteen- käskyllä suorittamaan tehtävää eikä se saa katsoa taakseen tai häiriintyä minun juoksusta. Apuohjaaja huolehtii palkasta siellä estesuoran päässä. Rimat ei saa tippua, jos tippuu, harjoitus keskeytetään.
Haaste 2: rimat tippuu
Tässä minun pitää olla nyt tosi looginen ja mustavalkoinen, aina! Jari sanoi, että vaikeinta koiralle on tilanne, missä välillä huomautetaan niistä ja välillä ei. Itseasiassa Aron teki tänään jo tosi hyvin, sillä ensimmäisissä pätkissä mikään rima ei tippunut. Ja jarin kannustamana ei jääty junnaamaan meille vaikeaa takaakiertohässäkkää, jossa rima herkästi tippui ehkä oman kömpelyytenikin vuoksi, edettiin rataa sujuvampiin kohtiin. Mutta tästä lähtien aina, rimaa ei tiputeta.
Joten hyvä mieli jäi ja kivaa, että meillä on nyt selkeät sävelet omatoimitreeneihin.
Rakensimme varsin mukavan oloisen radan, mutta juttelin Jarin kanssa ennen treenien alkua nyt meitä askarruttavista aiheista, näitä oli riman tiputuksesta huomauttaminen sekä koiran oleminen kiinni ohjaajassa. Kumpaankin saimme tämäm treenikerran myötä vahvistusta ja selkeitä kotiläksyjä.
Haaste 1: koira on kiinni ohjaajassa
Jari sanoi, että todellakin on, Aron katsoo minua koko ajan ja rimat ovat tämän vuoksi todella herkässä. Samaa mieltä kuin Lotta eli Aron tarvisee nyt perustreeniä, missä se keskittyy esteeseen minusta huolimatta. Joten teemme perushyppysarjoja, joissa palkka on esterivin lopussa, koira lähetetään vaikka eteen- käskyllä suorittamaan tehtävää eikä se saa katsoa taakseen tai häiriintyä minun juoksusta. Apuohjaaja huolehtii palkasta siellä estesuoran päässä. Rimat ei saa tippua, jos tippuu, harjoitus keskeytetään.
Haaste 2: rimat tippuu
Tässä minun pitää olla nyt tosi looginen ja mustavalkoinen, aina! Jari sanoi, että vaikeinta koiralle on tilanne, missä välillä huomautetaan niistä ja välillä ei. Itseasiassa Aron teki tänään jo tosi hyvin, sillä ensimmäisissä pätkissä mikään rima ei tippunut. Ja jarin kannustamana ei jääty junnaamaan meille vaikeaa takaakiertohässäkkää, jossa rima herkästi tippui ehkä oman kömpelyytenikin vuoksi, edettiin rataa sujuvampiin kohtiin. Mutta tästä lähtien aina, rimaa ei tiputeta.
Joten hyvä mieli jäi ja kivaa, että meillä on nyt selkeät sävelet omatoimitreeneihin.
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Voihan Rimat
Kuluneen viikon aikana jopa kolmet agitreenit, keskimmäisten jälkeen agilityahdistus.
Tiistaina kehariryhmän kanssa tehtiin ihan mukavaa rataa, sellainen suht helppo taisi Anu sanoa. Jokunen pätkä aina onnistuu, yhtään pidempi ei.
Perjantaina olin aluevalkkuryhmän omatoimitreeneissä. Treenipaikkana oli Tamskin entinen Navetta- jossa ehkä 10 vuotta sitten Jimmyn kanssa treenailtiin. Alku ja loppuverryttelypaikat olivat siis kovin tutut, pimeetähän siellä on kaikkialla muualla paitsi autotien laidassa. No ryhmä oli sangen kiva ja kannustava ja meillä oli tehtävänä tehdä rataa, jonka Jari Suomalainen oli meille lähettänyt. Ja se oli niin vaikee!
Aron sopeutui uuteen treenipaikkaan välittömästi, joten sen puolesta oli hyvä alku. Mutta miten surkeita me oltiinkaan. Radan ensimmäisestä kolmesta hypystä heti toisella oli Aron jo isolla kaaroksella ja kolmannesta tippui rima. Kepeille meno sujui kivasti, mutta sitten kolmen hypyn perussetti, jossa joko välistävetoa tai päällejuoksua. Ja en osannut sitten millään, ei vaan ajoitus ja liikkuminen kulje samassa paketissa. Hinkattiin ja hinkattiin, olin aina koiran edessä, mikä vaikeuttaa kohtuullisesti hyppäämistä. Ja kun lopulta saatiin se pätkä onnistumaan, siirryttiin seuraavaan, jossa rima lensi ja muurikin sai kyytiä ennen suoraa putkea. Juu ei tuu mitään. Suoran putken jälkeen oli edessä hyppyeste, joka piti mennä takaa, mutta en ollut koskaan ennen koiraa siellä putken päässä kertomassa sitä ja Aron meni suoraan hypylle kiertämättä sitä.
Radan lopussa oli sellainen puomin kohta, missä tarvittaisiin taitoa, missä koira menee itsenäisesti puomin päähän kontaktille ja minä jään lähes toiseen päähään, siis itsenäinen kontaktillemeno. Juu ei mennyt, kovin on Aron kiinni minun liikkeessä. Eli ihan hirveesti tuli treenilistalle ohjelmaan.
Ja ne muut aluevalkkulaiset oli niin hyviä!
No tänään Lotta Vuorelan koulutukseen. Etukäteen meille oli lähetetty rata, johon todellakin tutustuin helpottaakseni sitä, että edes vähän muistaisin, mihin sitten mennnään. 26 estettä ja paljon haasteita. Hyvissä ajoin paikalla katsomassa edellisen ryhmän suorituksia. Sitten olikin meidän vuoro.
Lotta ihmetteli Aronin rimantiputtelua. Olen ollut ennenkin Lotan koulutuksissa ja edellisestä on kyllä aikaa, mutta totesimme kumpikin, että ihan peruskolme hyppyä eikä rima pysy. Kerroin, että ongelma on ollut mukana jo jonkin aikaa ja olen aina syyttänyt itseäni siitä. En ole vierittänyt hommasta vastuuta Aronille, vaan olen yrittänyt parantaa omaa osuuttani. Lotta kuitenkin sanoi, että koiran pitäisi pystyä hyppimään rimaa tiputtamatta 60 senttisiä esteitä vaikka omat käteni heiluisivatkin. Aron ei selvästikäkään pidä riman tippumista minään, eikä siivekkeiden kaatumista. No miksi pitäisi, kun en ole siitä juurikaan huomautellut enkä puuttunut. Lotta sanoi, että tällä menolla lähtee kyllä lajin hauskuus. Jo nyt pelkään valmiiksi niitä rimoja, ohjaamiseni on epävarmaa, varmistelen turhaa jne. Lista on loputon. Homma pitäisi kääntää niin, että koiran osuus on huolehtia hyppy niin, ettei kosketa rimaan, ei edes hipoile niitä. Sama ongelmahan meillä on muurilla ja tälläkin treenikerralla muurin palat lenteli. Rengaskin myös.
Nyt sitten Lotan kannustamana alkaa selkeä päätös puuttua tähän. Harjoittelimme sitä tänään ja ohjeet on selvät. Joka kerta kun koira tiputtaa riman, peli seis, nostetaan rima ja nuhdellaan koiraa, katso miten kävi. Sitten koira saa yrittää hypyn uudestaan siitä vauhditta, jos menee puhtaasti kehu. Sitten taas vauhdin kanssa ja jos ylittää puhtaasti, niin superpalkka. Näin saadaan koira kiinnittämään huomioi niihin rimoihin. Sama homma muurilla. Kotiläksyksi tuli muuri-estettä kaikin mahdollisin tavoin, takaakiertoja harjoiteltiin tänään. Jos palat lentää, heti huomautus, sitten pelkkä muuri, jos puhtaasti,suullinen kehu ja sitten sama vauhdin kanssa, jos hyvin, superpalkka. Lotta sanoi, että ongelma tulee heti esiin vauhdissa ja jos minä liikun. Koira ei ole focusoitunut esteisiin vaan minuun, jos käteni heilahtaa, se reagoi tietty heti, kun tuijottaa hypynaikana minua, tai jos pitäisi lähettää pituusesteelle eteenpäin, on koira mutkalla pituuden yllä, kun se katsoo minua, joka tulee takaa. Eli jatkossa palkka apuohjaajalle eikä minulle.
Nämä edellä maininut jutut on olleet meidän ongelmia kyllä jo pitkään, mutta kun on riittävän pohjalla, kiinnittää niihin itsekin nyt huomion. Samaa haastetta on myös Aronin pentuesisaruksilla Pipsalla ja Readyllä, joten yksin en asian kanssa ole. Annan kertoi puhelimessa, että hän on juuri toiminut tippuvien rimojen kanssa noin ja tällä hetkellä Pipsa ei pudota rimaa, se on epävarma jo ennen hyppyä ja piipittää hypyn ponnistuksessa, kun jännittää hyppyä etukäteen. Eli homma on kuin kaksiteräinen miekka, jossa vaarana on motivaatio. Tosin Lotta sanoi tänään, että agilityn kuuluu olla hauskaa ja onko se, jos minun täytyy etukäteen miettiä rimoja ja sitä, miten menisin, ettei ne vaan tipu. Eikä me tällä hetkellä päästä viittä hyppyä eteenpäin ilman riman pudotusta. Joten pakkohan tällä on tehdä jotain. Nyt siis härkää sarvista, eiks niin?
Tiistaina kehariryhmän kanssa tehtiin ihan mukavaa rataa, sellainen suht helppo taisi Anu sanoa. Jokunen pätkä aina onnistuu, yhtään pidempi ei.
Perjantaina olin aluevalkkuryhmän omatoimitreeneissä. Treenipaikkana oli Tamskin entinen Navetta- jossa ehkä 10 vuotta sitten Jimmyn kanssa treenailtiin. Alku ja loppuverryttelypaikat olivat siis kovin tutut, pimeetähän siellä on kaikkialla muualla paitsi autotien laidassa. No ryhmä oli sangen kiva ja kannustava ja meillä oli tehtävänä tehdä rataa, jonka Jari Suomalainen oli meille lähettänyt. Ja se oli niin vaikee!
Aron sopeutui uuteen treenipaikkaan välittömästi, joten sen puolesta oli hyvä alku. Mutta miten surkeita me oltiinkaan. Radan ensimmäisestä kolmesta hypystä heti toisella oli Aron jo isolla kaaroksella ja kolmannesta tippui rima. Kepeille meno sujui kivasti, mutta sitten kolmen hypyn perussetti, jossa joko välistävetoa tai päällejuoksua. Ja en osannut sitten millään, ei vaan ajoitus ja liikkuminen kulje samassa paketissa. Hinkattiin ja hinkattiin, olin aina koiran edessä, mikä vaikeuttaa kohtuullisesti hyppäämistä. Ja kun lopulta saatiin se pätkä onnistumaan, siirryttiin seuraavaan, jossa rima lensi ja muurikin sai kyytiä ennen suoraa putkea. Juu ei tuu mitään. Suoran putken jälkeen oli edessä hyppyeste, joka piti mennä takaa, mutta en ollut koskaan ennen koiraa siellä putken päässä kertomassa sitä ja Aron meni suoraan hypylle kiertämättä sitä.
Radan lopussa oli sellainen puomin kohta, missä tarvittaisiin taitoa, missä koira menee itsenäisesti puomin päähän kontaktille ja minä jään lähes toiseen päähään, siis itsenäinen kontaktillemeno. Juu ei mennyt, kovin on Aron kiinni minun liikkeessä. Eli ihan hirveesti tuli treenilistalle ohjelmaan.
Ja ne muut aluevalkkulaiset oli niin hyviä!
No tänään Lotta Vuorelan koulutukseen. Etukäteen meille oli lähetetty rata, johon todellakin tutustuin helpottaakseni sitä, että edes vähän muistaisin, mihin sitten mennnään. 26 estettä ja paljon haasteita. Hyvissä ajoin paikalla katsomassa edellisen ryhmän suorituksia. Sitten olikin meidän vuoro.
Lotta ihmetteli Aronin rimantiputtelua. Olen ollut ennenkin Lotan koulutuksissa ja edellisestä on kyllä aikaa, mutta totesimme kumpikin, että ihan peruskolme hyppyä eikä rima pysy. Kerroin, että ongelma on ollut mukana jo jonkin aikaa ja olen aina syyttänyt itseäni siitä. En ole vierittänyt hommasta vastuuta Aronille, vaan olen yrittänyt parantaa omaa osuuttani. Lotta kuitenkin sanoi, että koiran pitäisi pystyä hyppimään rimaa tiputtamatta 60 senttisiä esteitä vaikka omat käteni heiluisivatkin. Aron ei selvästikäkään pidä riman tippumista minään, eikä siivekkeiden kaatumista. No miksi pitäisi, kun en ole siitä juurikaan huomautellut enkä puuttunut. Lotta sanoi, että tällä menolla lähtee kyllä lajin hauskuus. Jo nyt pelkään valmiiksi niitä rimoja, ohjaamiseni on epävarmaa, varmistelen turhaa jne. Lista on loputon. Homma pitäisi kääntää niin, että koiran osuus on huolehtia hyppy niin, ettei kosketa rimaan, ei edes hipoile niitä. Sama ongelmahan meillä on muurilla ja tälläkin treenikerralla muurin palat lenteli. Rengaskin myös.
Nyt sitten Lotan kannustamana alkaa selkeä päätös puuttua tähän. Harjoittelimme sitä tänään ja ohjeet on selvät. Joka kerta kun koira tiputtaa riman, peli seis, nostetaan rima ja nuhdellaan koiraa, katso miten kävi. Sitten koira saa yrittää hypyn uudestaan siitä vauhditta, jos menee puhtaasti kehu. Sitten taas vauhdin kanssa ja jos ylittää puhtaasti, niin superpalkka. Näin saadaan koira kiinnittämään huomioi niihin rimoihin. Sama homma muurilla. Kotiläksyksi tuli muuri-estettä kaikin mahdollisin tavoin, takaakiertoja harjoiteltiin tänään. Jos palat lentää, heti huomautus, sitten pelkkä muuri, jos puhtaasti,suullinen kehu ja sitten sama vauhdin kanssa, jos hyvin, superpalkka. Lotta sanoi, että ongelma tulee heti esiin vauhdissa ja jos minä liikun. Koira ei ole focusoitunut esteisiin vaan minuun, jos käteni heilahtaa, se reagoi tietty heti, kun tuijottaa hypynaikana minua, tai jos pitäisi lähettää pituusesteelle eteenpäin, on koira mutkalla pituuden yllä, kun se katsoo minua, joka tulee takaa. Eli jatkossa palkka apuohjaajalle eikä minulle.
Nämä edellä maininut jutut on olleet meidän ongelmia kyllä jo pitkään, mutta kun on riittävän pohjalla, kiinnittää niihin itsekin nyt huomion. Samaa haastetta on myös Aronin pentuesisaruksilla Pipsalla ja Readyllä, joten yksin en asian kanssa ole. Annan kertoi puhelimessa, että hän on juuri toiminut tippuvien rimojen kanssa noin ja tällä hetkellä Pipsa ei pudota rimaa, se on epävarma jo ennen hyppyä ja piipittää hypyn ponnistuksessa, kun jännittää hyppyä etukäteen. Eli homma on kuin kaksiteräinen miekka, jossa vaarana on motivaatio. Tosin Lotta sanoi tänään, että agilityn kuuluu olla hauskaa ja onko se, jos minun täytyy etukäteen miettiä rimoja ja sitä, miten menisin, ettei ne vaan tipu. Eikä me tällä hetkellä päästä viittä hyppyä eteenpäin ilman riman pudotusta. Joten pakkohan tällä on tehdä jotain. Nyt siis härkää sarvista, eiks niin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)