sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Erilainen viikonloppu

Perjantaina palasimme lasten kanssa lomalta Tanskasta ja päätimme, että tänä kesänä ei sitten enää lähdetä minnekään ilman koiria. Oli niitä ikävä. Elvis on viettänyt aikaansa Päivi Nummen luona. Se oli kuulemma halunnut lisääntyä Taimin kanssa, mutta Päivi oli ihme nipo ja ilmeisesti Päivin muut uroksetkin olivat sitä mieltä, että ei sovi, joten eivät sitten lisääntyneet. Aron sen sijaan nautti mukavia lomapäiviä Miinun ja Bertan kanssa. Se oli saanut heittää aivot narikkaan ja keskittyä ulkoilemaan tyttökoirien kanssa. Ensimmäisenä yönä se oli hiukan ikävöinyt kotia, mutta sitten asettunut Tamperelaiseen kaupungin elämään. Ray oli ollut kuulemma ihan hirveä äitini luona. No äitini ei ole mikään koira-ihminen ja Ray varsin vallaton pentu.
Kiitos kuitenkin Miinu ja Päivi koirieni hoidosta. Äitillekin kiitos, mutta tiedän ettei lue mun blogia.

Lauantai-aamu alkoikin sitten reippaasti agikisoilla. Tamski järjesti kisat eteläpuistossa eikä Aronin kanssa olla kisailtu eikä treenattu agia siellä ikinä. Sinänsä hassua, sillä aikanaan se oli Teddyn ja Jimmynkin treenipaikka agille. Ilma oli ihmeen hiostava ja tihkusateinen ja Aron kovin innokas.

Tuomarina oli Marjo Heino ja olin ilmoittanut Aronin kahdelle agiradalle. Ensimmäinen rata näytti ihan mukiinmenevältä ja ehkä olen oppinut kisaamaan agissa, sillä ensimmäistä kertaa jännitti vain ihan pikkusen. Maaliin tullessa luulin meille tulleen -10 virhepistettä, mutta lopullisissa oli -15. Eli jossakin oli rima tippunut, mitä en huomannut. Ensimmäinen rima tippui esteellä 4 ja kepeillä ihan turha vitonen omasta hätiköinnistäni. Lähetin koiran kepeille ja lähdin leikkaamaan takaa hetkeä liian aikaisin sillä seurauksella, että Aron vilkaisi minua ja sekosi keppien väleissä. Lopputulema kuitenkin ihan ok, vaikka nollaahan me tavoitellaan.

Kakkosradan alku oli kiva, siinä kaksi hyppyä ja puomi kaikki samalla suoralla. Jäin suosista heti ekan hypyn taakse ottamaan koiraa vastaan ja annoin sen itsenäisesti irrota puomille. Aron meni ihan reipasta vauhtia itsenäisesti puomilla sinne kontaktin päähän. Itse ajattelin, että vau, juuri tätä olen halunnutkin vahvistaa, ettei se jää minua odottamaan vaan suorittaa tehtävänsä. Tuomari sai juosta sitten Aronin kanssa kilpaa sinne kontaktin päähän ja siellä ne kumpikin odottivat minua :-) Tämän jälkeen tuli hypyn kautta tiukka käännös kepeille ja tämän onnistumisesta oli oikein tyytyväinen. Tämän jälkeen käännyttiin muurille ja sitten saikin mennä miljoonaa, kun edessä oli lähes suora putki, hyppy ja toinen putki. Luultavasti rima tippui näiden putkien välissä, sillä mentiin aika holtittomasti eteenpäin. Loppusuoralle päästiin virheittä ja siellä tultiin putkesta ulos suoraan keinulle. Aron tykitti täysillä keinulle ja luuli varmaan taas tekevänsä puomia, sillä niin törkeä lentokeinu tuli, että otin melkein koppia ilmasta. Oli pakko sanoa koiralle, että oi oi ja tehtiin keinu uudestaan maltilla. Tästä hyl, mutta ei voi vaan sallia lentonäytöksiä. Ehkä me seuraavissa treeneissä tehdään vähän puomi ja keinu-erottelua...

Ja jatketaan ykkösluokkalaisina edelleen.

Agikisojen jälkeen olikin lähtö kohti keski-suomea. Olin menossa Annan luokse kylään ja sunnuntaina määränpää olisi Pieksamäen toko sm-finaali. Ehkä parhainta seurattavaa :-) Sitä miettiessä pakkasinkin koirieni lisäksi autoon tunnarikapulat, merkkikartiot ja ohjatunnoudon kapulat, herra ties koska me on niitä viimeksi käytetty. Ray jäi kotiin, koska se ei ole minun koira ja oli ihan kiva jättää myös lapset kotiin.

Annan luona käytiin ensin verryttelemässä koiria maakunta-uralla. Kyseinen ura on valaistu ladun pohja, jossa ei näin kesäaikaan liiku ketään. Ihanaa metsää, fanitan maakuntauraa.

Lenkin jälkeen tokoiltiin pienesti. Mietittiin Annan kanssa Aronin tokoproplematiikkaa ja sitä samaa tehtiin myös sunnuntaina. Ihanaa, että Anna jaksoi sitä kanssani miettiä. Tokomotivaatio nimittäin nousi ihan huippuunsa ja päätin, että ongelmille on pakko tehdä jotakin. Ykkösongelma on ääntely ja kakkosongelma on noutojen luovutukset. Kaikki muu sitten sitä perussälää, mikä tokossa vaatii jatkuvaa tasapainottelua. Positiivista oli, että Aron meni näissä treeneissä ihan täydellisesti ruutuun, siis se merkiltä lähtö ja sijoittuminen ruutuun oli sitä täydellistä, loistava paikka ruudussa eikä mitään himmailuja ruudun eturajalla. Upeeta siihen nähden, että edellisestä ruudusta on melko pitkä aika. Myös ohjatussa noudossa se lähtee oikein hyvin merkiltä molempiin suuntiin epäröimättä. Ihanaa, että nämä taidot oli tallella.
Se mistä Annan kanssa juteltiin, oli seuraamisessa omien kriteerieni asettaminen ja mustavalkoisuus. Jos nipotan siitä, että Aron ei pidä kontaktia, huomautan seuraamisen paikasta ja vielä äänestä kaiken tämän jälkeen- miksi Aron edes haluaisi seurata. Liikeen pitäisi olla sille kiva ja minä kiellän siitä tästä ja tosta. Mitä jää jäljelle. Kun palattiin hommassa alkuun- kontaktin pito paikallaan, sitä vahvistettiin. Anna häiriköi ja minä palkkasin paljon sitä, että kontakti pysyi. Kun tästä lähti liikkeelle edelleen Annan häiriköidessä; Aron keskittyi. Se ei äännellyt, piti hyvän paikan ja näytti hyvältä. Joten tiedän mitä nyt teen seuruun kanssa.
Lisäksi Anna taas muistutti, että jos Aron ääntelee, en saa päästää sitä tekemään mitään. Eli ruutuliikkeen alussa se ääntelee aloituspaikkaan menessä. Miksi annan koirini mennä merkille, jos se piipittää jo aloituspisteessä. Eli sadannen kerran olen sen edessä, että en voi sallia ääntelyä, joka on Aronilla ihan älyttömän herkässä. Joten yritän tästä edespäin olla todella tarkka sen kanssa, toki sen kanssa olisi pitänyt pitää linjaa jo neljä vuotta sitten, mutta ihminen on erehtyväinen ja enkä minä ole osannut olla niin mustavalkoinen ja tarkka, kuin pitäisi. Oli kuitenkin loistavaa taas kerran puida ja miettiä tätä.

Tunnareitakin tehtiin Annan kanssa. Aronilla on tunnarissa epävarmuutta, johtuen tietysti minusta. Mutta tehtiin kolmen kapulan helppoja tunnareita, joissa palkka heti oikean kapulan valinnasta. Haluan tähän liikkeeseen itsevarmuutta ja motivaatioata, joten helpotan tehtävää ja palkkaan. Tuonti-ongelmia en halunnut tähän lisätä, siksi palkka lähes heti, kun lähti tuomaan oikeaa kapulaa.

Noutojen loppuosa näytti Annastakin kovin epävarmoilta eikä Aron halua tulla itsevarmana eteeni vaan vauhti hidastuu ja tulee kaikkia epämääräisiä lieveilmiöitä. Tähän haetaan lelupalkan kanssa nyt korjausta.

Semmosta ne tokon finaalit siis teettää. Treenataan innolla tokoa :-) Uusia treenileluja ostin vielä nostattamaan meidän intoa. Ja miten kivaa oli seurata ihanassa auringonpaisteessa tasokkaita suorituksia. Kunpa joskus itsekkin...Ja höpötellä tokosta Annan, Katrin, Miinun ja monen muun kanssa.  Oikein loistava loppu kesälomalle. Huomenna töihin, mutta ehkä se elämä jatkuu työssä käydessäkin.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannusjanoja

Juhannuksen vietto on ihanaa aikaa. Perinteiseen tapaan rentouduimme Vammalan mökillä, mikä pitää sisällään paljon yhdessä oloa. Ja aikaa. Sitä ettei ole kiire minnekään.
 
Meidän pojat, Aron, Ray, Petteri ja Elvis.
 

Vaikka mökki ei ole järven rannassa, kuuluu vesi suomalaiseen juhannukseen. Lapset ja koirat piti viedä uimaan.
 
 
 
 
Jokainen koira sai myös hakea omaa frispiitä. Jopa pieni Ray tietää mikä on pelin henki.

 

Ihanat pojat rannalla.


Kaiken uinnin, olemisen, syömisen, frispiin heittelyn jne. lomassa treenasin myös Aronin kanssa jälkijuttuja. Kun itse jäljenajossa eikä keppien ilmaisussa ole nyt mitään hätää, päätin panostaa siihen, missä niitä ongelmia on. Eli janoihin.
Ongelmia näissä on kaksi:
-koiran pitäisi edetä suoraan 50m saakka kohti jälkeä
-koiran pitäisi poimia jälki oikeaan suuntaan

Olin Miinulta ja muilta Miia Kiviahon jälkipäivään osallistuneilta kuullut hyvää ideaa treenata janaa. Siinä jäljentekijä vie esim. edellisenä päivänä janamerkit paikalleen. Näin janalle jää hajujälki, kun jäljentekijä kävelee sen janan tavallaan edestakaisin. Sitten tuon janan leikkaa se tuore nostettava jälki. Näin koiraa ikäänkuin tuetaan etenemään sillä janalla suoraan eteenpäin, kun se kulkee sellaista vanhaa "uraa" pitkin ja sitä kulkiessa löytää sen nostettavan jäljen. Normaalisti ei oikein ole aikataulullisesti mahdollista, että vien metsään edellisenä päivänä jo jälkimerkit, mutta näin mökkiolosuhteissa tämä on helppoa. Joten kävin edellisenä iltana laittamassa janamerkit paikalleen ja sitten jälki-aamuna tein kahdelle janalle tuoreen jäljen, jälki kulki siellä takamerkillä ei 50m päässä. Tällä idealla sain Aronin menemään janoilla hienosti suoraan loppuun saakka, ensimmäisellä se laukkasi, kunnes kohtasi jäljen. Toisella puolessa välissä raville, mutta määrätietoisesti suoraan eteenpäin. Pisteet siitä!! Mutta ikäväkseni nostaa erittäin varmasti TAKAjäljen, kummallakin kerralla. En antanut ajaa sitä takajälkeä vaan kutsuin koiran takaisin käskyllä jälki. Tämän jälkeen ajoi hienosti oikeaan suuntaan ja nosti täydellisesti kummatkin kepit, jotka pienen jäljestyksen jälkeen olivat siellä odottamassa. Tämän ensimmäisen päivän jäljen olivat vähän turhan tuoreet, ajoin ne 1½ tunnin ikäisinä. En malttanut odottaa kahta tuntia :-)

Joten toinen ongelmista olisi ratkaistavissa. Näillä etäisillä urilla saan koiran menemään suoraan kohti sitä oikeaa jälkeä. Jatkossa tälläinen vanha ura tehtäisiin aina vain lyhyemmäksi eli koira menisi vanhaa uraa pitkin kohti sitä jälkeä, tulisi parin metrin tyhjä kohta ja sitten se jo haistaisi sen nostettavan jäljen.

Samana iltana kävin tekemässä uudet janat seuraavan päivän harjoituksiin. Harmi, että aamuyöllä tuli hirveät ukkosmyrskyt ja kaatosateet. Tiesin, että kaatosade hakkaa tuon edellisen päivän urani ja näin ollen se, että kävelin itse janalla, ei varmastikaan tänään enää tue koiraa. Tein kuitenkin pienet jäljet näille janoille.
 Aron oli näin lääh kun mentiin metsään. Oli helteisen kuuma ja painostava ilma.

 
Kuten otaksuin, janalla eteneminen oli vanhan kaltaista. Aron lähtee 30m kohdalla jo pois janalta etsimään jälkeä sivulta. Otin pois sen tässä kohtaa ja uusi lähetys kohti jälkeä, nyt meni sen 20m suoraan kohti jälkeä ja taas takajäljellä. Pah. Suunnan vaihdoksen myötä vielä hukkasi sen jäljen pätkänkin. Olin kävellyt vähän matkaa sellaista metsäkoneen uraa pitkin ja laitankin tämän muistiin, että Aronilla oli vaikeuksia. Sitten kun halutaan treenata haastejälkiä (aika pian siis) teen jäljen kulkemaan ajoittain metsäkoneen urissa. Aron joutui siis ensimmäisellä janallaan ratkomaan jälkitehtävää ja yllättävän isolla kaarella se kulki siellä metsässä etsimässä jälkeä, laskin liinasta irti ja annoin sen miettiä. Lopulta löysi jälkensä ja aika pian keppinsä ja sai palkkaa.
Seuraava jana oli yhtä surkea etenemältään ja otin Aronin kaksi kertaa pois janan sivuilta seikkailemasta. Eli sitä ideaa pitää vahvistaa vaan, että jälki kulkee siellä edessä kaukana. Kolmannella lähetyksellä tällä janalla löysi sitten jäljen, lähti kyllä vähän turhan ajoissa janalta, mutta kun suunta oli ensimmäisen kerran oikea tänä juhannuksena, en enää käskenyt takaisin janalle. Ajoi hyvin tämän jäljen pätkän ja nosti kepin.
Hyvään keppiprosenttiin pitää olla tyytyväinen, mutta todellinen takajälkiongelma meillä on. Suurin osa tämän vuoden jäljistä, koejäljen mukaan lukien pitää sisällään sen takajäljelle lähdön. Jollakin konstilla pitäisi tämä historia purkaa ja saada koiralle onnistumisia.
 
Huomenna kuitenkin suuntaan lasten kanssa kesäloman reissuja, Tanskan legoland kutsuu meitä sekä Tanskan ihanat hiekkarannat. Pitänee reissun jäljeen jatkaa näitä jälkihaasteita....
 
Hyvää kesänaikaa kaikille blogilukijoille!


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kotiläksyjä

Kesälomassa on kivaa se, että aamulla voi mietiskellä mitä tänään tehtäisiin.  Treenihallin varauskalenterissa oli jostain syystä ;-) kovin tyhjää, joten suostuttelin Petran kaveriksi ja lähdettiin treenailemaan. Mukaan kaikki koirat ja alkuverryttely Savon tien metsäisellä polulla.

Aron treenasi Jari S:n antamia kotitehtäviä. Tein neljän hypyn suoran, jossa hypyt olivat vinoittain toisiinsa nähden. Petra oli pallon kanssa toisessa päässä ja sovittiin, että tiputtaa pallon heti, kun näkee Aronin hyppäävän viimeisen riman yli puhtaasti. Pätevä 10 vuotias hoiti hommn hyvin. Ensimmäisellä kerralla heti ensimmäinen rima tippui, Aron oli ilmeisesti liiankin focusoitunut Petraan ja palloon. Keskeytin hypyt heti ja uusi aloitus. Nyt Aron hyppäsi superhyvin ja keskittyen joka hyppyyn. Sitten sama hyppysuora takaisin päin, tämäkin puhtaasti.

Tämän jälkeen tehtävä vaikeutui niin, että suora jatkuikin isolla kaarevalla ympyrällä, jossa oli pituus, muuri ja hyppy. Petra oli palkan kanssa hypyn takana ja Aron saisi plkan, mikäli suorittaa kaiken puhtaasti minun juostessa täysillä mukana. Ja näin Aron teki, hyppäsi loistavasti.

Tähän kohtaan Aronin tauko, sillä oli Rayn vuoro. Ray on Petran japaninpystykorvapentu ja täysin Petran koira. Ikää tällä hetkellä 14 viikkoa. Petra vastaa pääsääntöisesti Rayn hoidosta ja koulutuksesta, toki autan Petraa melko paljon. Ja välillä kouluttelen pennulle joitakin pohjia, että Petran on helpompi jatkaa. Tällä hetkellä Ray on harjoitellut istu ja maahanmenoja, paikalla olemista istuen, suoria luoksetuloja sekä näyttelyseisomista käsimerkistä. Agilityesteistä se juoksee putkeen kun Petra kutsuu sitä toisessa päässä sekä joitakin siivekkeiden välistä juoksuja. Tänään Ray pääsi ensimmäistä kertaa Sdp halliin, jossa se oli heti kuin kotonaan.

Petra ja Ray harjoitteittelivat kahta erilaista putkea ja sitä, että Petra lähettää Rayn putkeen ja juoksee itse toiseen päähän ottamaan vastaan. Välillä tämä onnistui, välillä Ray juoksi Petran perään.

Toisena harjoituksena aloitettiin pujottelun opettaminen verkkojen avulla ja muuaman toiston jälkeen Ray meni kuuden kepin pujottelua. Makupalakippo verkkojen toisessa päässä ja pentu viedään toiseen päähän. Mukaan kehuja ja kannustusta. Se on niin ahne, että makupalakippo saa sen tekemään mitä vaan.

Aron jatkoi vuorollaan hyppäämistä, nyt mentiin suora, sitten ympyrälle, ympyrältä kohti lähtöpistettä, joten leikkasin koiran takaa ohjaten sitä alkusuoralle. Tässä rima tippui pari kertaa juuri silloin kun leikkasin takaa. Hain vielä selkeämpää ohjausta ja jo alkoi onnistua.

Ray kävi tässä valissä tekemässä toistoja omiin harjoituksiin ja Aron oli tauolla.

Aron teki viimeisellä kierroksellaan ympyräharjoituksen myös toiseen suuntaan, hyvin rimat pysyi ylhäällä.  Pituus, muuri ja minä juoksemassa rinnalla ei aina ole ollut helppoja eli huomasin itsekin kehityksen menneen eteenpäin.

Lopuksi kerrattiin vielä puomin ja keinun kontaktit. Petra oli kontaktien päässä ja vapaa-sanasa sai nakata pallon Aronille. Itse hidastin omaa vauhtiani tarkoituksella, halusin vahvistaa itsenäisiä kontakteille menoja ja näissä kyllä onnistuttiin suht hyvin. Vauhtia voisi olla enemmän ja sainkin sitä, kun jätin koiran muuri-esteen taakse ja otettiin sieltä vauhtia puomille. Aronin keinu on aika hidas, mutta olkoon sen parantaminen seuraavan treenikerran tehtävä.

Lopuksi pääsi Elviskin. Tehtiin neljästä eri putkesta pieni rata ja Petra sai ohjata. Petra sai juosta ihan tosissaan ja Elviksellä oli kivaa. Neljännen putken kohdalla se ohjautui
usein putken sijaan a-esteelle, mutta eipä tuo haitannut. Tarkkuutta vaan Petralle lisää :-) Lopuksi Petra otti Elviksen anssa kolmen hypyn suoraa ja hauskaa näytti olevan.

Petra olisi halunnut harjoitella agia vielä Aronin kanssa, mutta tässä vaiheessa oli jo parempi lähteä jäähdyttelykävelylle koko porukan kanssa. Siinä sdp:n lähellä kulkee sellainen virtaava puro. Toki Raynkin piti päästä sinne vilvoittelemaan ja hyvä ettei virta vienyt koko pentua.

Koskenvartija Aron


Ray näyttää kovin ripakintulta uituaan virrassa...


Iltasella piiskasin itseni vielä Aronin kanssa palauttelevalle ravilenkille. Kesäloma on
kulunut enemmän ja vähemmän laiskotellessa ja nyt saa riittää. Vettä satoi täysillä, mutta sehän tietää sitä, ettei vastaantulijoita ole ruuhkaksi. Joten Aron juosta jolkotteli vapaana ja itse hölkäten perässä. Kierrettiin Suoramajärvi ja 50 min juoksua yhtä soittoa, olin tyytyväinen itseeni. Tosin aivan litimärkä.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Agilitypäivitys

Viikon sisällä meillä on ollut jopa kolmet agitreenit ja tänään vielä kisat päälle. Siksi on hyvä laittaa nyt kaikki saman otsikon alle.

Viime viikon torstaina oli kehariryhmän treenit ilman Anua. Marke näytti radan, jota edellinen ryhmä oli mennyt ja keskenämme treenasimme sitten sitä. Rata oli Lotta Vuorelan rata, jota oli ihan pienesti muunneltu. Vaikeita kohtia ja paljon ohjattavaa, mutta hyvillä mielin saatiin useampikin pätkä onnistumaan. Loppujäähdyttelyt tehtiin rankassa kaatosateessa eikä mulla tietenkään ollut mitään takkia. Oltiin siis niin litimärkiä kuin olla voi kotimatkalla.

Petrakin oli Rayn kanssa mukana. Reipas pentu teki treenien jälkeen kaatosateessa putkeen menoja sekä siivekkeiden välistä juoksuja ja Miinu ja Maiju taputtivat onnesta :-) Petrasta ja Ray:stä voisi kirjoitella joskus enemmänkin, mutta palaan nyt meidän agiharrastukseen.

Sunnuntaina oli kehariryhmän  korvaava kerta. Treenasimme kolmosluokan rataa, jossa vaikeaa oli sellaiset kohdat, joissa leikkaan koiran takana. Aron kyllä kestää takana leikkauksen, mutta jos linjani ja ajoitus ei ollut kohdallaan, se ei luonnollisesti tiennyt mihin suuntaan hypyn jälkeen jatketaan.

No näissä treeneissä teimme elämämme parhaan niiston, siinä todellekin pitää lähteä kiireesti koiran alta pois, eikä jäädä ihmettelemään. Aron pyöristi itsensä hienosti siivekkeen ympäri, tätä se ei ole aikaisemmin tehnyt.

Maanantai piti sisällään Jari Suomalaisen aluevalkkua. Pelkäsin etukäteen, että Aron on väsynyt, ollaan treenattu/ touhuttu paljon, mutta poisjääntejä näytti tulevan juuri tähän kertaan ja toki kyseessä on kuukauden kohokohta. Aron ei ollut treeneissä yhtään väsynyt vaan itseasiassa loistava. Radalla oli heti ensin alkuun 4 esteen siksakki, joista aluksi este kolmosen rima tippui, kun olin koiran tiellä. Toistojen myötä siksakki menikin sitten oikein sujuvasti.


Seuraavaksi vaikea kohta oli pujottelu kohti seinää, siinä Aron jätti viimeisen välin helposti tekemättä, mutta palkattiin siihen eteen ja toistoja. Vaikea oli kyllä, varsinkin kun siinä kohtaa jään itse jälkeen ja odottelen koiraa pujottelusta seuraavaan tehtävään, joka oli samankaltainen leikkaa takaa jankerro koiralle hyvissä ajoin suunta, jee se onnistui, ei nyt ensimmäisellä kerralla, mutta toisella muistaakseni.
Lopuksi otimme radan yhtä haastekohtaa, jossa isolla kaarella on esteitä, mm. rengas ja kaaren viimeinen este hypätäänkin takaa. Eli sai juosta koiran rinnalla ihan täysiä, että ehti ohjaamasn tuon viimeisen takaakierron. Ja me tehtiin se puhtaasti. Aron kesti rimoja tiputtamatta pinkomiseni ja hyppäsi puhtaasti.
Jari kehui kovasti meitä ja oltiin Aronin kanssa onnellisia. Lähes kaikki treenissä olleet hypyt tehtiin vinoon ja ahtaissa kohtaa, näistä Aron selvisi tosi hyvin ja Jarin mielestä hyppääminen on mennyt hirveästi eteenpäin. Onneksi saadaan olla mukana tässä ryhmässä.


Sitten Aron sai levätä kaksi päivää treenaamatta mitään. Vietettiin kesälomaa Vammalan mökillä ja tehtiin jokunen kiva lenkki peltojen ja lammaslaitumien keskellä.

Ja tänään Tamskin ykkösluokkien iltakisat. Kivaa, kun oli jotenkin kodinomainen tunnelma eikä hirveästi koiria. Tuomarina Salme Mujunen ja radat näyttivät niin erilaisilta, mitä ollaan aikaisemmin tehty. Kumpikin rata piti sisällään ensin suoraa, sitten päässä mutkaputki, sitten taas suora ja mutkaputki ja näin mentiin edestakaisin hallin päästä toiseen. Eli vauhtia ja hallintaa.Loppusuoralla oli kaksi suoraa putkea peräkkäin joiden jälkeen vielä yksi hyppy. Kun ratoja tarkemmin katseli, tajusin, että juuri tämänlaisia Jari on meidän käskenyt treenata. Suoraa irtoamista eteenpäin, niin ettei koira jää katselemaan taakseen vaan suorittaa itsenäisesti esteitä edessään. Jännitti, mutta uskoin, että nyt tehdään hyvin.

Eka rata meni lähes nappiin, alun kahden hypyn kautta suoraan pujotteluun onnistui ( tätä pelkäsin) mutta sitten tein yhden pienen virheen seuraavalla suoralla, jonka vuoksi tulos HYL. Yhden pienen hetken verran en katsonut koiraa ja koira suoritti rengasesteen toisella suoralla pujahtamalla renkaan sivusta. En jäänyt korjailemaan vaan tehtiin loppuun saakka. Loppusuoralla sai juosta niin paljon kuin tossuista irtosi. Jännäsin niin tuota viimeistä estettä, sillä tilanne, missä koiralla ei ole enää yhtään estettä edessään, saa sen katsomaan taakseen. Näin se myös usein tiputtaa takajalkansa alas liian aikaisin. Näin melkein tapahtui ja koira kosketti rimaa, mikä ei onneksi tippunut. Henkinen nolla siitä, että kaikki meni niin sujuvasti, mitä nyt yksi rengas....Me tehtiin se rata kuitenkin yhdessä mitään varmistelematta.

Seuraava rata oli lähes sama mutta lopusta alkuun. Eli rata alkoi kivalla suoralla hyppy ja kaksi suoraa putkea. Huh, Aron tykkää kun saa juosta lujaa. Aron tekikin tuon ihan tosi hyvin ja toki jäin jälkeen, mutta edessä ei ollut ansaesteitä, joten annoin sen mennä. Tämäkin rata meni sujuvasti ja hyvällä otteella tehtiin kontaktit ja rengaskin hyvin, kunnes se yksi pieni ratkaiseva virhe, taas! Sanoin kepit-käskyn juuri edellisen esteen päällä. Loppusuora oli nimittäin koottu hypyistä ja kepeistä. Ja kun sanoin kepit käskyn sekuntia liian aikaisin, tippui rima. Joten tuloksena 5 yhdestä rimasta. Mutta tämäkin rata oli mielestäni oikein hyvä, joten annan anteeksi itselleni nuo ratkaisevat virheet. Onneksi Aron ei tiennyt, että metsästetään sitä agisertiä, joka oli tänään taas niin lähellä, mutta niin kaukana. Jatkamme siis jahtia ykkösluokissa edelleen. Homma tuntui kuitenkin agilityltä eikä pelastelevalta kalastukselta, joten mikäs meidän tässä jatkaessa.




lauantai 8. kesäkuuta 2013

Jälkikoe Hki - rotu(yhdistys)mestikset

Kukonlaulun aikaan starttasimme Aronin kanssa kohti Helsinkiä. Tällä kertaa kohteena oli bc ja ak-yhdistysmestaruudet ja pk-lajeissa. Jälki3-luokkan oli ilmoittautunut 8 koiraa ja Jälki2-luokkaan 1, ei yhtään ykkösluokan koiraa. Ihmeen vähän. Jännitystä oli ilmassa, mutta huomattavasti vähemmän kuin Saarijärvelle lähtiessä. Pelkäsin sellaisia totaalisia epäonnistumistilanteita, kuten joku tulee tottiksessa Aronin kimppuun tai Aron teloo itsensä esteeseen. Olin myös psyykannut itseni siihen, että mitä teen jos tottispisteet ei oikeuta koulariin, sillä tiesin, että tottiksella aloitetaan ja pitkä päivä on edessä.

Ilmoittautumisessa ja koirien tarkastuksessa taisi olla kaikkiaan 25 koiraa ja suosiolla jäin jonon viimeiseksi. En halunnut, että Aron pitää silmäpeliä yhdenkään toisen uroksen kanssa, sillä se on aika provosoituva ja provosoiva tyyppi. 
Jälkikoirien kesken arvottiin samantien suoritusnumerot ja miten ihmeessä me arvottiin Miinun kanssa toisemme tottispareiksi. Aivan ihanaa, ei tarvitse jännittää sitä toista tottisparia, kun oma treenikaveri on sellainen. Ja arvottiin vielä niin hyvin, että saatiin ensimmäisinä koirakoina aloittaa. Tuomarina meillä oli Eeva Linnalla, joka näki kaiken ja kuuli kaiken. Hän arvosteli oikeudenmukaisesti, rokotti kaikesta, mutta ihan sääntöjen mukaan, arvostelu oli tarkkaa ja ainakin jälkikoirien kohdalla linja piti. Kenttä oli vähän hassu, sillä se ei ollut tasainen ja oli muodoltaan sellainen kumpare. Hyppyeste oli todella monelle koiralle vaikea ja myös Aronille.  Se hypättiin ylämäkeen ja muistutti lähinnä aidanpalaa. En tiedä oliko pystysuora laudoitus jotenkin outo vai mikä oli, mutta vain yksi jälkikoira hyppäsi tämän esteen mennen tullen. Kokeneetkin koirakot kiersivät sen. Kuva alla.

Sitten Aronin tottikseen. Kauheahan se oli. Aron meni ensin paikallamakuuseen ja siinä se pysyi hyvin. Tuomarin mielestä liian kiinnostuneena tarkkailee suorittavaa koiraa. Sitten itse liikkeissä se ei keskittynyt seuraamaan lainkaan. Eka suora oli ihan herran haltuun, en pystynyt laskemaan askeleita ja koira irtosi minusta laukausten aikana. Vasta sakaraa tehdessä se alkoi seurata, henkilöryhmä meni hyvin. Liikkeestä istumisessa se äänteli jo seuraa-käskystä, istui käskyn kuultuuaan kylläkin. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo, taas seuraaminen ihan luokatonta, ääntä kuului, mutta kävi maahan käskyn kuultuaan. Tuli luokse, mutta suoraan sivulle. Liikkeestä seisomisessa en tuomarin mukaan tehnyt riittävästi askelia ja annoin käskyn liian aikaisin, pysähtyi seisomaan ja tuli ihan oikein luoksetulon. Ääntä jokaisen seuraamisen yhteydessä. Tasamaanoudosta haki ihan suht hyvin kapulan, mutta luovutuksessa perinteiset virheet. Estenoudossa ei hypännyt mennessä. Tässä Aron teki kyllä viisaasti, sillä se selvästi totesi estettä kohti mennessä, että ylämäkeen ei sen ponnuvoima riitä. Kiersi esteen, haki kapulan ja hyppäsi esteen takaisin päin. A-estenoudossa heitin vähän turhan lyhyen heiton ja Aronilla oli täysi työ tehdä estenouto, tuli kapulan kanssa kuitenkin. Eteenmenossa seuruu oli edistävää, mutta lähti hienosti eteenpäin ja meni ekasta käskystä maahan. Siinä se sitten oli.
Tuomari sanoi, että seuraamisessa ei pidä paikka, ei kontakti ja ääntä tulee joka välissä. Keskittymiskyvyttömyys näkyy läpi tottiksen, koiran pitäisi olla tarkka ja täsmällinen. Tänään siis 68 pistettä.

Saimme mielestäni pisteet ihan oikein, ihan asioista tuomari rokotti. Miinu ja Bertta saivat 74 pistettä. Heillä tarkkaa työskentelyä, mutta seisominen vaihtui maahanmenoksi ja hyppynoudossa Bertta kiersi esteen.

Puolenpäivän aikaan lähdimme maastoihin. Tuntui, että päivän vaikein tehtävä oli löytää tie jälkimaastoon, sillä kisakeskus oli kehä ykkösen sisäpuolella ja jälkimaastot oli Vihdissä. Pirkanmaalainen ihminen ei käsitä noita kehiä ja mihin suuntiin niillä ajetaan, saatika että osaisi liikkua pääkaupunkiseudulla. Tuli niin ikävä meidän kotinurkkia tai Saarijärveä, jossa jälkimaastot oli 10 km päässä. Nyt ajettiin 60 km kohti Karkkilantietä, jäljestysten jälkeen piti vielä palata takaisin kisakeskukseen, joten huh huh kilometrien määrää.

Jälkimaastot näytti niin kauniilta, ei mitään rytöä vaan silmiä hivelevää kangasmetsää sammaleella. Ja sitä oli jokaiselle koirakolle. Järjestävä seura oli todella panostanut ja suunnitellut jäljet tarkkaan ja meitä vastaanotti metsässä iloinen talkooväki. Tuomaria odotellessa juteltiin ja tutustuttiin. Aronin jäljentallaaja oli pitkänlinjan palveluskoiraihminen ja hänellä oli ollut ensimmäinen pk-sakemanni jo vuonna-74. Pitkän linjan harrastuskokemusta siis jaettiin metsässä. Oli rentoa ja mukavaa. Miinu jostain syystä arpoi taas itsensä meidän viereen ja oltiin samassa odotuspaikassa. Nappasin kuvan meidän jälkimaastosta, joka oli kaikkialla ihan samanlaista silmänkantamattomiin.

Maastot arvosteli Kimmo (sukunimi pitää tarkistaa). Kokeneen oloinen vanhempi tuomarimies.
Jana näytti ihan täydelliseltä. Suoritus janalla oli kyllä samanlainen kuin viimeksikin kokeessa, sillä puolessa välissä janaa Aron lähti pois janalta ja sain käskyn palata janalle. Jatkettiin kohti takamerkkiä, jossa Aron nosti takajäljen ja vasta kääntämisen jälkeen lähti oikeaan suuntaan. Jälki kulki 1.5 m ennen  takamerkkiä eli lähes 50 metrissä. Ei olla harjoiteltu jäljen kulkemista näin kaukana ja syystäkin pisteitä ropisi, kaikkiaan 10pistettä,  kun koira saisi mennä janalla suoraviivaisemmin eteenpäin.
Melkein heti nousi keppi ja aika pian toinenkin. Tuntuipas helpolta. Kolmaskin keppi nousi, mutta heti kepin noston jälkeen oltiin kulmassa, joka oli ihan tien vieressä. Tien toisella puolen näkyi olevan jälki nro 5. jana, jonne Aron haikali. Ensimmäisen kerran puutuin koiran jäljestykseen, sillä tiesin ihan tasan tarkkaan, ettei meidän jälki voi kulkea toisen janan läpi. Hetken Aron siksakkasi ja pyöri tässä kohtaa ja sitten lähti taas jäljestämään. Sitten mentiinkin pitkä matka. Yhtään keppiä ei noussut. Ehdin miettiä siellä koiran takana vaikka mitä. Esimerkiksi sitä, että nyt se otti nokkiinsa kun menin neuvomaan eikä siksi nosta keppejä. Tai nyt se jäljestää jotain ihan muuta. Välillä tuntui, että kyllä me jäljellä ollaan, sillä sammaleessa näkyi jäljentekijän saappaanpohja ja pari merkkiäkin oli sinne matkalle jäänyt. Aron pysähtyi myös kaksi kertaa tarkastamaan jotakin, joten sydän pamppaillen mietin, että haistaako se kepin eikä sittenkään malta etsiä loppuun. Mielessäni kävin jo uusia treenisuunnitelmia. Ikuisuuden ja monen suunnanvaihdoksen jälkeen nousi keppi. Juoksin kuin jalopeura koiran luokse katsomaan, että onko siinä kepissä kuminauha. Jos olisi, oltaisiin jo jäljen päässä. Oltiin menty iät ja ajat ilman keppejä, joten ihan mahdollista. Ei ollut kuminauhaa, joten jes, ainakin yksi keppi on vielä edessä.
Aron läähätti ihan sikana ja pakkojuotin sitä neloskepillä. Metsä oli kuivaa, keli siinä 23 asteessa ja matkaa oli takana. Kaikkialla ympärillä näytti samalta eikä maaston vaihtelua juurikaan ollut. Mutta eteenpäin. Seuraavan kepin kohdalla olin jo ihan varma, että nyt on kutonen, mutta ei tässäkään kuminauhaa. Vielä kerran koirani, jatka jälkeä. Mentiin enää yksi pätkä ja siellä se kutonen odotti. Voi sitä riemun määrää!! Keppiprosentti on edelleen tosi hyvä. Ja jokaisen kepin Aron kyllä ilmaisi varmasti, joten itsenäinen kepin nostaja on totta eikä vain haave!

Keppien luovutuksessa meidän jäljestysaika riitti ja sain jälkikaavion. Kylläpä se näytti haasteelliselta. Siinä todella oli kolmoskepin jälkeen Aronin on pitänyt jäljestää 800m ilman kepinnousua, ei siis ihme, että se läähätti nelosella. Lisäksi kulmaa oli, mutta eihän siinä auttanut kuin vaan kävellä koiran perässä. Eli hyvä haaste ratamestarilta, että sekä alussa että lopussa 2 keppiä lähekkäin. Jäljen pituus oli suunnitelmassa 1.48 joten ihan kunnon kisajälki oli kyseessä.


Tosi moni kisassa ollut koira oli löytänyt kolme ensimmäistä keppiä ja sitten keppien nousu oli tyssännyt. Miinu ja Bertta löysivät omalta avoimen jäljeltään 3 keppiä ja olivat sitten harhautuneet jollekin väärälle jäljelle. Yksi koira Aronin lisäksi pääsi jäljellään loppuun asti, mutta Aron taisi olla ainoa, kenellä kaikki 6 keppiä. Olin niin tyytyväinen ja onnellinen. Selvästi ollaan edelleenkin treenattu näitä jälki-asioita ihan oikein. Janaa kehitetään tänä kesänä ja siihenkin minulla on treeni-idea mielessä.

Aron oli tosi puhki jäljestyksestä, mutta matkalla esineruutuun käytiin järvessä elpymässä.


Esineruutu oli samanlaisessa maastossa kuin meidän jälkikin, ihan unelmanäkyvyys ja melko tasainen pohja. Ruudussa oli ehkä yksi kaatunut puu ja näin hyvää ruutua ei olla koskaan edes päästy treenaamaan. Ensimmäisellä pistolla nousi heti esine, Aron toi iloisesti palan letkua. Toisella pistolla Aron eteni takarajalle saakka ja sieltä kääntyi oikeaan, melkein oikealla takanurkassa oli toinen esine, sellainen puukon tuppi. Kolmas pisto toi sitten esineen myös ja aikaa jäi ilmeisesti runsaasti. Tuomari antoi täydet pisteet työskentelystä ja naureskeli, että pätevää oli. Esineet siis 30 ja jäljeltä 160, yhteensä 190 pistettä.

Kaikkiaan vain yksi koirakko sai tuloksen, joten bc-rotumestaruuden voitti ansaitusti Katja Kiviaho ja Zen. Jossittelu on aina kivaa ja jos Aronin tottispisteet olisivat olleet koularin verran eli 2 pistettä enemmän, olisi mestaruus ollut meidän. Meillä oli enemmän lopullisia pisteitä, mutta näinhän se menee.

Hieno kokemus, entistä vahvempina ja täynnä itseluottamusta nyt näin maastoihin. Onneksi meidän ei ole mikään pakko kilpailla enempää tänä vuonna, joten jälkikokeet jäävät hetkeksi muistoihin. Tottelevaisuudelle on pakko keksiä jotakin ja maastoissa pitänee janoja treenata. Itse en osaa tottikselle tehdä oikein mitään, tarvitsen siihen ulkopuolisen ohjeita ja näkemyksiä. Ääntä ja levottumuutta on ihan liikaa. Tavoite on kuitenkin käyttövalion arvo ensi vuonna, joten sitä kohti mennään.

Kiitos Aronille tästäkin seikkailusta!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Lepoa ja treeniä sopivassa suhteessa?

Viime pävien treenit pitänee nyt purkaa:

Torstaina oli keharit. Niihassa kesätreenit on siinä suhteessa parasta, että alku ja loppuverryttelyt tulee tehtyä metsässä ja porukalla. Aron oli ihan onnensa kukkuloilla näistä lenkeistä, missä tyttöystävä Bertan lisäksi juoksi pari mukavaa Emman vesikoiraa, tyttöjä nekin.
Treenitkin meni hyvin. Mietin Miinulle ääneen että ollaanko me kehitytty vai onko Anu alkanut tehdä meille helpompia treenejä. Päästiin nimittäin koko radan, jossa oli yli 20 estettä ihan loppuun saakka. Yleensä jäädään hinkkaamaan sitä ensimmäistä 10 estettä, mutta nyt mentiin loppuun saakka. Miinu ratkaisi tämän treenikysymyksen, että Anu on helpottanut ratoja. Tein kuitenkin ihan onnistuneita juttuja, kuten persjättöä ja ohjasin koiran hienosti takaakiertoihin. Ongelmia tuli pitkästä aikaa kepeillä, Aron ei malttanut pujotella ihan loppuun saakka, vaan jätti viimeisen välin tekemättä. Oi oi! Lisäksinpuomin kontakteilla mun pitää olla taas tarkkana, ettei mun liike anna vapautuskäskyä ja koiran pitää mennä on offille saakka, nyt himmaili vähän ennen. Pitäisi ihan erikseen treenata taas puomin loppua.

Perjantai-aamuna panostettiin pk-puoleen. Miinun kanssa tehtiin toisillemme janat ja jätettiin ne hautumaan ja treenailtiin tottista Niihaman kentällä. Aronin kanssa kerrattiin telineet, näissä hyppynouto pressuesteellä ja helpotettu 80cm korkeus. A-este meni hyvin. Eteenmenokin tehtiin, sekin meni hyvin. Paikallamakuuseen mentiin kolmesti ja ongelmana on se jättö, sillä Aron on levoton just sillä hetkellä kun kävelen pois. Kolme jättöä ja kolmas oli jo varma juttu.

Sitten janoille, joissa Aronin jana ehti hyvinkin vanhentua sen toivotun 2 tuntia. Jälki kulki 40 m
päässä ja ilokseni Aron meni kuin luotijuna suoraan eteenpäin kohti jälkeä. Hyvin eteni janalla, kunnes kohtasi jäljen ja lähti takajäljelle. Koiran kääntäminen ja jäljestys alkoi. Oltiin puhuttu, että noin 100m ja sinne keppi. Aron jäljesti hyvin, mutta tultiin samantien sellaiseen pitkäheinäiseen ryteikköön ja jälki kulki kohti autoja. Autoissa olevat koirat alkoivat haukkua ja ilmeisesti tämä vaikutti siihen, että se ainokainen keppi jäi nostamatta. Mielestäni Aron piti nenänsä jäljellä ja näytti jäljestävän siten, ettet se reagoinut niihin haukkumisiin, mutta luulen, että sen ajatukset just sillä hetkellä harhautuivat. Normioloissa se nimittäin reagoi äärettömän terävästi auoissa haukkuviin koiriin. No nyt jäi tämän kevään toinen keppi nostamatta, ai ai.

Viikonlopun Aron sai levätä. Nämä lepopäivät on vaikeita minulle, koko ajan on mielessä, mitä pitäisi treenata, mutta koiran puolesta pakotan itseni pysymään päätöksissä. Agility ja pk-touhut lajeina sen verran rankkoja, että pakko antaa koiran välillä palautua.

Maanantai-iltana Aron olikin sitten ihan täpinöissään kotipihan treeneissä.
Ensin kaksi luoksetuloa, makuulta ja seisomasta, tuli lujaa ja hyvin suorana istui edessäni.

Sitten 2 kilosen noutoja 3 kpl, yksi pidempi vauhtinouto ja kaksi nostoa, hyvin.

Hyppyestettä noutoliikkeenä, nostin estettä 90 cm asti ja meni niin hyvin. Esteen juuressa oli molemmin puolin kaikkia lasten ulkoleluja, nämä saavat Aronin ponnistamaan kauempaa ja näin hyppy onnistuu menen tullen koskematta esteeseen. Superia.

Lopuksi kerrattiin jäävät, asennot on niin hyvät, seuraaminen on ihan surkeeta, edistäis ja olisi kontaktiton.

Tänään kävin reippaana tekemässä pikkujäljen aamutuimaan. Pitkää jäljen ajoa emme nyt tarvitse, joten 400m kahdellankepillä sai riittää. Lämpöä oli vaan 22,5 astetta, aletaan tottua näihin lämpöisiin.
Tärkeintä on jana. Siinä Aron eteni suoraan, mutta noin 20m kohdalla harhautuu janalta, väärä jälki olisi tuomari sanonut. Pyysin koiran pois ja lähetin uudestaan eteenpäin, nyt meni sen 10 m vielä suoraan ja nosti jäljen oikeaan suuntaan, jihaa! Alku näytti epävarmalta, Aron tarkisteli kovasti, heti 50m päässä oli kuntoradan ylitys ja tämän tien ylityksen Aron ajoi hyvin ja nosti tien toiselta puolen ensimmäisen kepin. Siistiä! Kepinnoston jälkeen Aronin itsetunto oli ihan täpissa. Jäljenajon vauhti nimittäin kiihtyi ja tosi varmana Aron teki töitä. Kulma/ lähes piikki meni ihan nappiin ja se toinen keppi nousi todella hyvin. Jee! Jälkilaskuriin tulee viikon osalta 500 m jäljestystä ja keppejä 2/3.