Hyppytreenejä

Epäilin todellakin mielenterveyttäni tänä aamuna, kun olin Tamskin tallilla klo 8. Olimme nimittäin sopineet Miinun kanssa että treenimme alkaa puol 9 ja sitä ennen lämmitellään hyvin. Treenihalleissamme on nyt selvästi ruuhkaa, sillä tallin kummatkin kentät on niin hyvin varattuina, että ainoa vapaana oleva aika oli heti aamusta. Mutta ei kun treenaamaan.

Aron aloitti ensin Jari Suomalainen-treenillä, missä hypellään perushelppoa suoraa ja apuohjaa palkkaa koiran. Sitten suoran päässä on kaarre ja tullaan samaa reittiä takaisin.Aron teki hyvin, hyppäsi itsenäisesti eikä yhtään häiriintynyt mun juoksemisesta siinä mukana. Ihanaa!

Sitten jatkettiin Vapun treeneillä ja tehtiin sitä "painonsiirto pelottavan okserin edessä"-treeniä. Toteutus ei ollut ihan niin hyvä, sillä okseri oli liian pelottavan näköinen ja painonsiirron sijaan Aron hyppäsi tosi huonosti. Se valmistautui ottamaan takajaloillaan vauhtia siitä esteen päältä ja tämä oli juuri se asia, mitä me yritetään kaikin keinoin välttää. Onneksi Miinu otti nämä hypyt videolle, sillä niistä näkee selvästi, että ennen hyppyä Aron jo valmistautuu siihen, että ponnaa esteestä. Totuus on kovaa, kun videota katsoo, mutta opettavaista. Helpotettiin okseri ja laskettiin sitä ja haettiin epävarman hypyn tilalle reipasta asennetta. Hypyt alkoivat helpotuksen jälkeen onneksi sujua. Nostan itselleni yhdeksi teemaksi, että haluan Aronille itsevarmemman asenteen esteiden edessä. Taidan siis seuraavalla kerralla teettää kammotusesteitä matalilla korkeuksilla, sillä epävarmuus pois meiltä!

Kolmas treeni piti sisällään powergrindiä viidellä esteellä. Tässä huomattiin, että Aronille on hyvä, että joka toistolla vaihdetaan jotakin asetelmaa kuten minun sijaintia tai yhtä rimaa. Pääasiassa Aron teki tosi hyvin, mutta reagoi aina pienesti pienellä rytmin muutoksella jos vaihettiin jotakin rimaa toisin päin. Lopuksi teki ihan täydellisen tasapainoisesti hyppysarjan in and out-tyylillä.

Treenien jälkeen käytiin vielä 40 min lenkillä ja hyvä mieli kun ennen klo 11 oltiinoltu näin tehokkaita.

Temppuja ja hiihtoa

Kuluneella viikolla ollaan temputeltu melkein joka päivä. Ensin tasapainotyynylle  kelpasi Aronin takapää ja nyt istumaan siirtyminen takapäätä liikuttamatta on jo helppo juttu. Sitten viritin pienen jakkaran ja siinä etupää vähän ylempänä ja takapää tyynyllä. Aron keikkuu mielellään näin ja saa namia palkaksi. Sitten vaihdoin niin, että etupää pitikin kohdentaa tyynylle. Ja olikin taas yllättävän vaikeaa pitää etupää siinä, jos koira kurkottaa ottamaan namia tyynyn vierestä. Ja saadakseni hyviä painonsiirtoja, heitän sen namin palkaksi välillä eteen ja välillä sivuille. Tänään kiristin tahtia vielä, että takapää olisi korokkeella ja etupää tyynyllä. Ei onnistunut ihan ensimmäisessä treenissä, mutta toisessa jo sitten.

Naksuttelin myös uutta temppua nimeltä kukkuu, siinä koira laittaa päänsä etujalkojen väliin.

Noutokapulan treeniä on tehty jokapäivä, mutta kyllä mä vaan olen huono siinä. Aronin pito-ote kapulassa on aina ollut kevyt, enkä koskaan ole osannut vahvistaa sellaista kunnon otetta siihen kapulaan. Ja vaikka kuinka harjoitellaan, tuntuu ettei edisty. Ongelmat tuplaantuu, kun noutaa pitääkin se 2 kiloinen. Se kun ei pysy enää alaleualla, jollei sitä pure lujaa. Ärsyttää, kun en osaa kertoa koiralle, miten tehdään hyvä noudon luovutus. Itse olen hillinnyt kapulaan härkkimistä, mutta kun Aron istuu kapula suussa eteeni, asettelee se sitä siinä samassa suuhunsa oikein. Näin ollen yleisilme on levoton. Kun odotan hetken, pito rauhoittuu ja pystyn viemään käteni kapulaan kiinni ja Aron pitää pääsääntöisesti kapulaa tässä kohdin paikallaan ja irroittaa siitä vasta irti-sanasta. Haluasin vaan niin kovasti sen kapulan asettulu suussa vaiheen pois.Miten?

Vetohiihtämässä oltiin torstaina. Alamme kehittyä :-) Meidän lisäksi Peltsulla oli vain  yksi koirahiihtäjä. Onneksi sellainen, jolle kävi, että he menevät ensin ja sitten kun katoavat kulman taakse, lähden Aronin kanssa perään. Aron huusi tässä vaiheessa kuin hyeena, kun näki, että kaveri lähti nenän edestä ja se ei päässyt. Ja samalla yritin laittaa vielä toista suksea jalkaan. Kun Aron sai luvan lähteä, se sportsräkkerin mukaan kiihdytti itsensä hyvään vauhtiin eli 27.5 km/h. Junaradan viereissä pienessä alamäessä me on menty 30 km/h vauhtia. Junaradan jälkeiseen mutkaa tullaan hyvällä laukalla eli semmoista 19 km/h vauhtia, kunnes ensimmäisessä ylämäessä vauhti tippuu hetkeksi raville, mutta mäkien jälkeen taas mennään 24 km/h. Isointa mäkeä tullaan alas huippunopeudellamme eli 31.9 km/h. Lopussa koira alkaa selvästi väsyä ja vauhti selvästi laskee, mutta peruslaukalla maaliin noin 18 km/h vauhdilla. Aikaa Petsun ympyrään meni kaikkiaan 7.48. Oli kyllä hienoa! Ehkä nyt jatkossa yritetään kerätä lisää kuntoa meille molemille :-)

Hyppääminen on taito!

Olin jo pitkään odottanut Tamskin järjestämään Vappu Alatalon hyppykoulutusta. Syksyllä katselin Vapun sivuja ja laskeskelin, että lähteäkö yksärille vai toivoa parasta eli pääsyä hyppykurssille. Ja onneksi päästiin kurssille, sillä meillä oli ruhtinaallisesti treeni-aikaa ja henkilökohtaista neuvontaa.

Koulutus alkoi luennolla, josta Katri Mure on hienosti kirjoittanut blogiinsa hyvät muistiinpanot. Kiitos Katri tästä, sillä luulen, että minulla menee useampi hetki, kun kirjoitan kaikesta siitä mitä me tehtiin ja opittiin. Olin ollut reilu vuosi sitten kuuntelemassa Vapun perushyppykurssin luennon, joten tiesin suunnilleen mistä hän puhuu. Yksi merkittävä ajatus mitä Vappu puhuu on se, että nämä hyppytreenit tähtäävät koiran itsenäiseen päätöksen tekoon siitä, mistä se hyppää. Yleensä me ihmiset yritämme mm. ennakoivilla valsseilla kertoa koiralle informaatiota hypystä ja ainakin minulla on lähes aina ajoitus pielessä, joten koiran on ihan mahdoton onnistua hypyssä, jos se tekee niinkuin ohjaisin. Koiran olisi helpompi suorittaa esteet jos se tietäisi mihin ollaan seuraavaksi menossa, mutta tässäkin olen yleensä auttamattomasti myöhässä. Siksi nämä treenit antavat koiralle paljon enemmän, sillä sen tehtävä on miettiä ja työstää ilman että häiritsen sitä, mistä hypyn pitää lähteä ja kuinka paljon voimaa siihen tarvitaan.

Vappu puhui myös luennolla, kuinka vaikeaksi erityisesti maksi-koiralle on takaakiertohyppy. Ja kuinka paljon tämän päivän agiradoilla on näitä vaikeita takaakiertohyppyjä. Puhetta oli, ettei muualla maailmalla ihannoitaisi näin paljon näitä kuin suomessa. Miten helpottavaa kuulla tuo, sillä takaakierto on ollut meille tosi vaikea juttu. Ja jihaa, se on normaalia. Vappu näytti kuvaa, missä koira kiertyy siivekkeen ympäri niin, että koiran pää on kuin korkeushyppääjällä menossa jo riman yli ja takapää tulee kuin korkkiruuvvi perässä siivekettä nuollen. Miten äärihetken tila koiran keholle. Koville joutuu!

 Osallistuin kurssille kuitenkin ykkösajatuksena pk metrinen hyppy, joka on mielestäni myöskin  vaativa tehtävä koiralleni. Sen on irtauduttava minusta isolle esteelle, sen pitää itsenäisesti päättää mistä ponnistaa, sen pitää hakea kapula esteen takaa ja kapula suussa palata samaa reittiä. Joten kun Vappu kysyi, mitä me halutaan, oli vastaus se, että pk- hyppy on aina agikikkailuja tärkeämpää, ainakin tällä hetkellä.

Meidän jatkoryhmässä oli vain kolme koiraa ja sekä la että su 2 tuntia aikaa treenata. Ja koska esteet oli valmiina ja koirat lämmiteltyina, meni kovin jouhevasti kierto, missä Isla meni treeninsä jälkeen
huilaamaan, olikin Aronin vuoro ja sillä väliin jo Bertta valmistautui. Aloittelevat koirat ja pennut olivat treenanneet jo aamusta, joten meidän jatkoryhmäläisten treenejä oli seuraamassa vain muutama tyyppi. Aronin treenejä videoitiin satunnaisesti, mutta yritän nyt videoiden avulla muistaa kaikki treenit mitä tehtiin, niitä oli paljon!

Tästä kaikki alkoi, nimittäin lämmittelynä perussarjaa 5 askeleen välein.
Video:
Yleensä Aron on tehnyt perussarjaa 6 askeleen väleillä, joten yllätyin, ettei lyhyempi väli tuottanut sille vaikeuksia. Vappu sanoi myös tässä treenissä, että koira oppii äkkiä kaavan näille sarjoille, joten meidän hyvä myös rikkoa kaavaa, että koira pysyy aina vireänä tekemään juuri sitä tehtävää eikä niin, että se tekee niinkuin on aina tehnyt. Ja siksi Aronille jätettiin pienenä muistutuksenapallopalkka välillä toiseksi viimeisen esteen eteen.

Seuraavalla kierroksella katsottiin, miten koira pystyy ylittämään vauhditta okserin. Siinä koiran täytyy siirtää painonsa takajaloille ja takajousien avulla laukaista itsensä ylöspäin.  Aron oli helposti luettavissa jopa takaapäin näissä harjoituksissa. Kun okseri oli ylimmässä korkeudessaan, se veti ennen lupaa suorittaa korvansa luimuun. Eli se katsoin estettä, että iik, nyt on iso, mun täytyy ponnistaa tosi kovasti. Se ei kertaakaan kieltäytynyt hyppäämästä, mutta se ei myöskään tee riittävää painonsiirtoa taakse vaan ponnistaa eteenpäin ja jättää takajalat vatsan alle sen vuoksi, että se on sen keino selvitä isosta esteestä. Aron ikäänkuin ajattelee, että jos tulee tiukkanpaikka, voi sillä mahan alle jäävällä tassulla ponkaista lisää vauhtia esteestä. Se siis tavallaan valmistautuu, ettei selviä esteestä vain hyppäämällä. Tämä takajalkojen vatsan alle jättäminen on merkki epävarmuudesta. Sitten juteltiinkin keinoista, millä saadaan tämä epävarmuus pois. Yksi ratkaisu on lisätä vesijuoksun avulla lisää voimaa takajalkoihin. Vappu puhui tutkimuksesta, jossa x-määrä koiria oli käynyt 10 kertaa vesijuoksussa, puoli tuntia kerrallaan, 2 kertaa viikossa, yhteensä 10 kertaa. Näillä koirilla oli tuona aikana takapään lihakset ja voiman määrä kasvanut silmissä, turvallisesti. Tutkimuksesta tulee tulevaisuudessa juttu Agilehteen, joten sitä odotellessa. Ja vesijuoksu voisi olla yksi apukeino Aronille, joka kuitenkin on ihan kohtuullisessa lihaskunnossa. Se vain tarvitsee lisää voimaa takapäähän.


Myöhemmin tehtiin toisenlaista estehässäkkää, missä sain lisää keinoja poistaa epävarmuutta. Estehässäkässä oli ensin pikkuhyppy, ehkä 30 cm, sitten järkyttävän näköinen okseri 6 jalan päässä, tämän jälkeen oli takana vielä toinen matala hyppy. Okseri oli tehty ylimääräisten rimojen avulla optisesti villiksi oikeasti olematta sitä. Sain tehtäväksi ottaa valokuvan siitä, miltä estehässäkkä näyttää koiran silmissä.
 Aron katsoikin estettä, että uups, nyt on hurja, tuohon en halua missään nimessä osua. Tämän ajatuksen vuoksi Aron siirsi painonsa hyvin taakse ja laukaisi jousensa, sillä seurauksella, että se teki elänänsä parhaan hypyn. Uusittiin tuo hyppy ja sama homma, Aron teki hienon painonsiirron taakse ja tämän avulla onnistuu ja saa itsevarmuutta, selviän tästä hypystä kun teen näin. Tämä painonsiirto pitäisi saada koiran selkärankaan jatkossakin. Vappu sanoi, että tämänkaltainen este menettää uskottavuutensa Aronille jo kolmannella hypyllä, siksi sitä ei tehty sen enempää. Jatkossa vain mielikuvitus on rajana ja este saa joka kerta olla erilainen, voin ripustella siihen serpentiinit tai joulupallot, viritellä rimoja, ämpäreitä tms. Mitä nyt ikinä keksinkään. Niin että koira ajattelee esteen nähdessään, että uups, tuohon en halua takatassullani koskea, joten hyppään sen hyvin ja kunnolla.

Sunnuntaina jatkettiin treenejä, nyt oli pk- kapula mukana ja tehtiin harjoituksia kapulan kanssa ja ilman. Meillä oli ensin 3 tai 4 hypyn perussarja ja viidentenä esteenä okseri. Okserinkorkeus vaihtuu joka kerta. Ollaan tätä sarjaa tehty aika paljon Aronin kanssa ja jollain tapaa näkyi, että kun okserin korkeus nousi, oli Aron siitä inasen ahdistunut. Ensin harjoitus tehtiin ilman kapulaa, sitten kapulan kanssa. Monen hyppelyn jälkeen Aron jo läähätti kapula suussa läähättäminen oli vaikeaa. Harjoituksen idea oli kuitenkin valmistaa koiraa pitämään hypyn tasapainon myös kapula suussa. Tehtiin monta toistoa, estekorkeus laski toistojen myötä, mutta Vappu halusi, että Aron tekee myös
väsyneenä hyppyä menettämättä silti otettaan hyppäämiseen. Tämän kaltainen tilanne meillä on
tulevaisuudessa kentällä, sillä pk- koiralla voi olla jo aika paljon takana, kun se kisapäivänä on estenoudon kohdassa. Vappu kannusti siis myös treenaamaan kestävyyttä, sillä sitä Aron tarvitsee.

Seuraavalla kierroksella tehtiin taas Aronin mieltä virkistävää vähän lyhyempää harjoitusta, josta Aron silminnähden ilahtui. Jäljiteltiin pk- hyppynoutoa, kapulan sai luovuttaa lennosta, sillä en ottanut nyt noutoja loppuun asti, kun se hyppy ja kapulan haku oli se juttu.
Video

Ja tässä toinen video, missä kapulaa haettin vähän kauempaa tehden perussarjaa.

Kapulatreenien jälkeen vaihdettin vähän vauhdikkaampiin harjoituksiin. Näissä meille oli ihan uusi juttu powergrind. Siinä koiran pitää venyttää itseään kunnolla, esteet on 9 jalan välein pitkällä suoralla. Koiran pitää tehdä hypyt innareina, joten se tarvitsee voimaa, että se tekee niin. Ensimmäsellä kerralla olin itse huono, enkä antanut kunnon käskyä eteen, näinollen Aron teki pari innaria ja sitten laukan sinne väliin. Mutta seuraavalla kerralla olin selkeämpi ja hienosti Aron käytti voimaa. Se teki powergrindin myös kapulan kanssa ja tämä meni vielä paremmin, se keskittyy ja teki loistavaa työtä, joskin rankkaa taisi olla. Vappu kehui Aronia muistaakseni tässä kohtaa kovasti. Maiju palkkasi Aronin pallolla suoran päässä. Erikseen yhdistettiin tähän powerihaarjoitukseen kolmen hypyn taipuminen kaarella. Kaarevassa hyppelyssä ahtailla väleillä koiran pitää koota itsensä kuin kouluhevonen; takajalat alle. Kaarteita otettiin molempiin suuntiin erikseen. Sitten harjoiteltiin tätä kokoamista niin, että okserin kautta putkeen, ( vauhti on siis kova) putkesta kaarevalle kokoamisuralle, kaarteen jälkeen powersuora, jonka päässä palkka. Hirveen kiva harjoitus!!

Agimaisen villittelyn jälkeen tehtiin vielä yhtä hässäkkää, siinä oli kolme hyppyä, joissa piti taipua, jos rimat kuvattaisiin ylhäältä päin, oli se siksakin muodossa. Välillä siksakkia tehtiin vasemmalle, välillä oikealle. Kapula suussa Aron meni niin läheltä siivekkeitä kaarevalla linjalla, että kapula kolahteli siivekkeisiin. Ilman kapulaa kaikki ok. Lopulta tehtiin suoristus, jossa samat rimat hypeltiinkin eteenpäin, jolloin mentiin ihan suoraan. Vappu oli asetellut hypyt niin, että tätä kaikkea tehtiin samalla estehässäkällä, mutta kun tultiin erikulmasta, oli harjoituksen kaarre eri suuntaan.

Kaiken tämän jälkeen en voi muuta sanoa kuin ison kiitoksen. Sain ihan älyttömästi informaatiota omasta koirastani, sen vahvuuksista ja heikkouksista. Kehittämisehdotuksia ja treenejä on kassillinen täksi kevääksi. Vappu toivotti meille vaihtelevia treenejä ja molemmille iloa treenata. Kertakaikkiaan mahtavaa siis. Vapun mielestä Aron oli kehittynyt hyvään suuntaan vuodessa ihan suuresti, joten onnellisina mutta väsyneinä lopelteltiin tähän.

Viikon puuhasteluita

Viikon sisään käytiin kerran vetohiihtoreeneissä Peltolammilla. Nyt kakkoskerralla olin jo itse viisaampi, kun tiesin mitä siellä tapahtuu. Tein ensin hyvän alkulenkin ilman suksia ja sitten suksien kanssa lähtöpaikalle. Aron näki muutaman koiran lähtevän täysillä ladulta metsään ja siinä kohtaa oli hiukan haasteellista laittaa monoja suksiin kiinni ja asetella sauvoja oikein päin käsiini, Aron kun halus mennä jo. Kun lopulta olin valmis, lähti Aron kuin nappi takista. Vaikka sillä ei ollut näköyhteyttä edellisiin, se meni varmasti hajuhurmoksessa, sillä lujaa mentiin. Mäkikohdissa meillä vauhti tippui hetkeksi, sillä se oma tekniikka ei toimi ja olen Aronille painava taakka, mutta heti mäen päältä taas hurjaan laukkaan. Ja näin me mentiin kaatumatta/ pysähtelemättä loppuun saakka. Kerran ohitettiin yksi koiraton hiihtäjä, muuten mentiin ihan omassa rauhassa. Kannustin tietty Aronia ja kehuin kun se laukkasi, että hieno poika, anna mennä vaan. Maalissa läähätettiin kumpikin. Oli niin parasta!

Jälkeenpäin jäin miettimään, että millä palkata koira, kun se tekee hyvän kierroksen ja ajattelin, että jatkossa jätetään sinne maaliin lelu valmiiksi, jota kohti laukataan viimeinenpätkä ja Aron saa sitten lelun palkaksi hyvästä hiihdosta. Toin meillä ei ole treenileluja," rikon kaikki - Aron "on tehnyt monelle hyvälle treenilelulle lopun.

Kehariryhmän treeneissä käytiin tiistaina ja Anu oli suunnitellut harjoitukseksi kivan radan, joka voisi olla ykkösten rata. Siinä sain ohjata koiraa takaapäin renkaalle ja käskyttää a-esteelle, vaikka putken suu oli pahasti tyrkyllä. Aron kuunteli käskyn ja paineli sinne A-esteelle. Tämän jälkeen oli kontaktilla hiukan pysymisongelmia, sillä edessä oli kaksi hyppyä, joista jatkettiin takaakierin kautta eteenpäin. Tätä kohtaa hinkattiin hetki, että ajoitukseni osui oikein ja rimat pysyi ylhäällä. Tämän jälkeen oli puomi/ putkierottelua, mikä taisi ihan sujua, samoin puomin suoritus näyttää hyvältä, puomilta jatkettiin putkeen ja putkesta kepeille. Pujottelut taisivat olla tänään virheettömät.
Loppurata sisälsi kaksi putkea sekä loppuhässäkän, missä putkesta tultiin lujaa vauhtia renkaalle ja lopun hyppyesteille, missä piti taas ohjata takaa ja valita oikea linja siellä takana. Hyviä hetkiä ja onnistumisia tuli ja hyvillä mielin lähdettiin kotiin.

Kotitreeninä Aron on tehnyt temppuilua uudella tasapainotyynyllä. Tilasin sille sellaisen kahden tassun levyisen tyynyn, joka täytetään ilmalla ja tarkoitettu itseasiassa ihmiskäyttöön. Mutta sillä saa loistavia kehonhallintaharjoituksia tehtyä. Aloitimme harjoitukset ensin takapään kohdentamisella tyynylle. Helppoa sanoi Aron. Takapää pysyi tyynyllä ja heitin aina namin palkaksi välillä vasemmalle tai oikealle. Näin koira teki painonsiirtoja ja kurkotteluita takapään pysyessä tyynyllä. Sitten vaikeutin, piti tehdä kaukojen seisomasta istumaan niin, että takapää pysyy tyynyllä. Tasapainoa hakiessa Aron saattoi ottaa toisella takajalalla tukea maasta, mutta päätavoite oli, että takapään pitää olla tyynyllä. Tämän asian kanssa meni jokunenkin treenikerta. Kerran naksuttelin tätä liiankin kanssa ja virheitä alkoi tulla väsymisen myötä. Seuraavana päivänä pidin treenihetket lyhyempinä ja onnistumisia tuli huikean paljon enemmän. Elviskin on treenannut tyynyä, tosin Elvis yrittää opetella shapingin avulla lauttamaan etutassut tyynylle. Onnistuneesti olen nyt naksutellut sille tasapainotyynyn ruopaisun tassun pitämisen sijaan.

Pakkasta oli loppuviikosta ulkona -20 kieppeillä, joten perjantain lenkki typistyi puolen tunnin hihnalenkiksi. Siitä turhautuneena päätin opettaa Aronille noutokapulan luovutuksen, päätös on ehkä
mun kymmenes, mutta jos nyt tekisi jonkun asian kunnolla loppuun, niin noudot olisivat paljon nautinnollisemmat, kun se lopun luovutus olisi sekä koiralle että minulle turvallinen ja varma tilanne. Yritän nyt panostaa siihen, että koiralla on hyvä olla siinä edessä ja pitää kapulaa, tartun kapulaan, mutta vasta irti sanasta koira vetää päänsä pois kapulasta. Tällä kriteerillä maltan nytnitse toivottavasti olla hätäilemättä, sillä perisyntini on kouhia hätäisesti kapulankoiran suusta. Ja tietäähän sen mitä tämä vaikuttaa koiran asenteeseen, ei siis mikään ihme, että kapula pyörii kurkussa ja koira sanoo helposti piip. Sellaisia puuhasteluita meillä.

Se irtoo!

Tänään oli vuorossa kuukauden Jari Suomalainen-kerta eli aluevalkkutreenit. On ollut kyllä ihan lottovoitto tuo ryhmä, sillä se on todellakin vastannut odotuksiin.

Tänään lähes suoraan töistä ajeltiin Aronin kanssa kohti Sdp-hallia. Pakkaspäivä ja mietin etukäteen strategiaa, että saan pidettyä Aronin lämpöisenä. Alkuverryttelystä juostiin puolet, sillä olin itse ihan kohmeessa. Ja verryttelyistä suoraan pääsiin rataantutustumiseen. Aron sai aloittaa ryhmässämme ensimmäisenä, mikä oli loistavaa. Jari oli tehnyt radan, jossa oli paljon putkeen lähetyksiä sekä juoksemista. Kolme ensimmäistä estettä olivat hyppy-hyppy-pituus ja tälläisessä suorassa jäin selkeästi koiran taakse. Koiralla oli silmissään muutama hyvä hyppy sekä kauempana putken suu. Minun tehtävä oli saada Aron kuuntelemaan takaa tulevaa ohjaustani, että saan sen kääntymään tiukasti oikealla olevalle putkelle eikä niihin ansoihin. Koska Aron on harjoitellut irtoamista, se irtosi komeasti noille ansoille. Ja koska Jari on fiksuin agikoutsi ikinä, se laittoi meidät tekemään ensin pelkkää pituuden  jälken kääntämistä, sitten lähdettiin kakkoshypyn takaa pituudelle ja lopulta tuo alku kokonaisena eli neljän esteen kanssa. Jari kehui Aronia, että on luonnollista sen nyt irtoavan eteenpäin kun sitä on 2 kuukautta vahvistettu. Nyt minun tehtävä oli Aron- käskyllä kääntää koiran huomio minuun ja samalla ohjata takaa oikealla olevaan putkeen. Jari palkkasi Aronin ja Aron irroitti huomionsa edessä olevista esteistä. Seuraavan kuukauden kotiläksymme pitääkin sisällää treeniä, joissa tehdään suoraa ja sitten tullaankin kääntymään.

Sitten jatkettiin radasta seuraavaan putkikohtaan, jossa tultiin ulos putkesta ja  hypyn kautta puomille. Puomin suun äärellä oli useampi ansa este ja taas tehtäväni oli herättää koiran huomio ja samalla hetkellä antaa puomi-käsky. Aluksi puomi-käskyni oli myöhässä ja Aron meni jo ansoille. Kun vihdoin osasin ajoittaa oikein, sainkin koiran puomille. Aronin puomi oli tänään kyllä hyvä, se lähti hienosti suorittamaan puomia, siinä missä minä jäin jälkeen kun ihastelin, että se todella otti sen puomin.  Hyvä puomin loppukontakti ja tästä vapautin edessä olevaan putkeen. Meidän itsenäisestä puomin suorittamisesta oli kuukausi sitten puhetta ja nyt tämä osio oli kehittynyt, mutta lisää tullaan vahvistamaan vielä sitä, että koira suorittaa esteen itsenäisesti. Se ihanne on täysillä puomin loppua laukkava koira riippumatta ohjaajasta.

Puomin jälkeen Jari sanoi, että meidän kohdalla jätetään osa radasta tekemättä, sillä hyppyesteiden takaakierrot eivät ole meidän prioriteettilistalla vaan radassa oli kaareva suora, joka koostui hypyistä, muurista ja renkaasta. Nyt lähetin koiran ottamaan putkesta vauhtia ja sitten mentiin tätä kaarevaa suoraa. Kerran Aron taas rysäytti renkaan ja otettiin rengas erillisenä esteenä pari kertaa. Sitten taas putkesta vauhtia ja nyt Aron hyppäsi puhtaasti pitäen katseen kaiken aikaa edessä olevissa esteissä. Jari palkkasi kaarteen päässä. Sitten sama uusiksi, mutta nyt oli tehtävänäni juosta lähempänä koiraa. Edellisellä kierroksella olin kauempana, joten minun ei tarvinnut juosta niin kovaa, mutta nyt menin samaa kaarretta koiran kanssa ja oma juoksuni piti olla sen mukainen. En juossut ihan täpöö, mutta melko lujaa kipitin siinä rinnalla Ja Aron hyppäsi puhtaasti.

Saatiin Jarilta paljon kehua. Meidän suurin tehtävä on ollut saada koira keskittymään esteisiin ja vielä kaksi kuukautta sitten rimat lenteli, koska koira ei kestänyt liikettäni ja oli hyvin kiinni minussa. Jarin hyvien/ helppojen ja turvallisten kotiläksyjen kanssa Aronin itsenäinen suorittaminen on parantunut. Se ei ole enää kiinni kädessäni ja focusoituu esteisiin. Aronin itsevarmuus on noussut ja se uskaltaa. Jari sanoi minun tehneen hyvää työtä Aronin kanssa ja minä nieleskelin onnen kyyneleitä. Siihenhän tämä koko koiran kanssa harrastaminen perustuu, että tehty työ tuottaa tulosta. Jarin ansioista meillä on nyt treeneissä punainen lanka mitä seurata ja näin Aron kehittyy huimaa vauhtia. Olen siis pelkkää hymyä, sillä näillä onnistumisen hetkillä elää koko tämän kylmän viikonlopun yli. Ja näiden treenien jälkeen oli myös Aron kovin tyytyväinen itseensä. Hyvä me!

Seuraavan kuukauden kotiläksyissä tehdään helpotettuja hyppysuoria, missä lisään selvästi omaa liikettäni, eli juoksuun mars. Itse hyppysarjat saa olla helppoja. Sitten kaarevia hyppysarjoja, joissa tavoite on, että koira kestää minun täysillä juoksun vieressä. Ja niitä sarjoja, joissa tullaan kääntymään ja käännösten jälkeen edessä on uusi suora.

Vetohiihtoo

Tänään me vihdoinkin päästiin elämämme ensimmäisiin vetohiihtotreeneihin. Keli oli mitä parhain, pikku pakkanen ja hyvä lumi maassa. Mua jännitti jo matkalla, että mitähän tästä oikein tulee. Ollaan Aronin kanssa hiihdetty aina keskenämme ja tiedän, että Aron kyllä pistää täyttä vauhtia eteenpäin. Ollut siis kivaa, kun kukaan ei näe. Vauhdilla on kuitenkin puolensa, sillä mun hallinta koiraan vähenee ja Aron kun ei ole mikään kukkanen silloin, kun se vetää hullun vauhdilla eteenpäin ja vieraiden koirien ohittaminen ei ole mikään meidän bravuuri.

No paikanpäällä käytiin ensin Aronin kanssa kävelyllä ja kun olimme lämmitelleet, mentiin lähtöpaikalle. Mun onneksi koko hiihtoporukka menee aina samaan suuntaan, joten vastaantulevia koiria ei pitäisi olla odotettavissa. Kun sain sukset jalkaan, ei Aronia paljon tarvinnut käskeä. Se nimittäin näki, että nolla-hiihtäjä Miko lähti meidän edestä jo vauhdilla reitille ja näkölähtönä sitten vaan perään. Aron veti laukkaa ja minä yritin jotakin hiihdon tapaista siinä perässä. Saavutettiin Miko jossain vaiheessa ja tästä hienosti ohi. Jukka tuli kaiken aikaa meidän perässä nuorella sakemannillaan ja saavuttikin meidät sitten ensimmäisessä mäessä. Annoin latua, mutta Jukan koira ei sitten halunnut enää juosta meidän edessä, joten vaihdettiin paikkoja ja taas mentiin laukalla. Yhdessä ylämäessä mun hiihtotekniikka kyllä petti ja Aron lähinnä kiskoi mut ylös, alamäet meni odotettua paremmin. Ihan lopussa ohitettiin yksi koira ja Miko oli siinä koiran kohdalla varmuuden vuoksi ja itse kannustin vaan Aronia ohi ja jatkaman laukkaa. Ja niin vaan tultiin maaliin kumpikin läähättäen. Miten se 2.5 km kierros menkin näin äkkiä. Lisää!!

Koiraa säästellen jätin kuitenkin sukset parkkipaikalle ja lähdettiin loppukävelylle. Siinä mietiskelin, että Aron veti mua tosi hyvin ja laukkasi ihan riittävän lujaa. En vain tiedä kuinka se tästä rasittuu, joten parempi näin ensimmäiseksi kerraksi jättää siihen. Kävelyn jälkeen kävin itse vielä hiihtämässä kierroksen ihan luisteluhiihdon harjoittamiseksi ja huh huh, että nyt kierros mennytkään ihan hujauksessa. Hiihdin melkein vartin tuota rundia ilman koiraa. Ylämäissä en tiedä yhtään, että miten ne hiihdetään ylös, tasanen latu sujuu luistelutekniikalla. Lämmin tuli ja posket innosta hehkuen ei voi kuin todeta, että meidän on päästävä kyllä sunnuntaina uudestaan, oli niin jännää ja vauhdikasta. Ai että mä nautin omistaa monipuolisen bordercollien, jonka kanssa nyt tämäkin laji tempaisee meidät mukaansa.

Treenit jatkuu

Reipas päivä; ensin reilun tunnin metsälenkki Birgitan polulla, sitten Sdp:llä ohjatut päivätreenit Aronin kanssa, loppukävelyihin 40 min, joten kyllä ruoka ja lepo maituvat meille näiden jälkeen.

Treenit veti Krista Kuusela ja rakensimme porukalla radan, josta realistina opettelin 20 ekaa estettä. Tunti oli aikaa ja 5 koirakkoa, joten mitään pitkiä aikoja ei kenellekään ollut luvassa. Tosin eilisten kisojen jälkeen en edes halunnut pitkiä jinkutuksia.

Radan neljä ensimmäistä estettä oli hyppyjä, olin esteen kolme takana tekemässä ihmisnuolta, näin sain tulemaan hyvin nuo kolme, neloselle ikäänkuin heitto, jossa koira lähtee kiertämään esteen takaa ja itse juoksen eteenpäin. Ja ilman suuia hinkkauksia me saatiin tämä onnistumaan, vau! Kerran Aron tiputti ensimmäisen riman, se käytiin yhdessä nostamassa ja tämän jälkeen hyppäsi puhtaasti nuo neljä melko vaikeaa hyppyä.

Sitten oli keppi/ putkihässäkkäkohta. Siinä putki on keppien takana nurkassa ja kepeiltä koira lähetettiin itsestä poispäin putkaan, itse juostiin takaisin keppien alkuun, otettiin putken suulla kiinni ja kepit uudestaan. Tätä tehtiinkin jokunen kerta, kunnes sujui. Vaikein oli ottaa putkesta kiinni ja ohjata uudestaan kepeille. Tähän kohtaan tuli tauko.

Pikaisella kakkoskierroksella jatkoimme rataa kepeiltä keinulle, keinun jälkeen kierrettiin koko kentän kokoinen ympyrä, jossa oli esteitä muistaakseni kahdeksan matkan varrella. Keinulta siis muuri, loiva suora putki, hyppy, rengas, hyppy, pituus, putki. Kääk, tässä siis sai juosta ihan kunnolla koiran kanssa kenttää ympäri, vauhtia tuli lisää vaan putkesta ja kerran tämän vuoksi Aron arvioi hyppyesteen etäisyyden pieleen ja roiskaisi riman oikein kunnolla, heti seis tähän kohtaan. Uusittiin tämä juoksuympyrä ja kaikki meni nappiin, paitsi yhteen pituuden palikkaan kosketus. Vielä kerran ja nyt teki jokaisen esteen huolella ja meikä juoksi mukana, ainostaan yksi pituuden sivukeppi jäi hetkeksi heilumaan, mutta muuten täysin puhdas ja siisti suoritus. Tiesin tämän olevan vaikeaa, sillä yhteisjuoksuissa meillä molemmilla lähtee lapasesta, yleensä.

Olipas kivaa!

Nyt Aron saa levätä pari päivää, kun minulla on ilo palata töihin tänään lomalta. Niin ilo ja ilo, kyllä lomailu vaan oli mukavaa.

Nolla!

Tänäänkin taas kohti Sdp-hallia, monesko kerta jo viikon sisällä. Nyt ohjelmassa oli agikisat. Edellisestä kerrasta olikin jo useampi kuukausi ja näistä oli jäänyt sellainen negatiivinen mielikuva, missä nollarata olisi täysi mahdottomuus meille. Lähdettiin siis Aronin kanssa vähään kuin maksettuun harjoitukseen mennään, tekemään parhaamme ja harjoittelemaan tilannetta.

Agiradalla aloitettiin ja se oli sellainen perus ykkösluokan rata.  Tuomarina Johanna Nyberg. Ja tämä agirata on aina meille helpompi kuin hyppis, sillä kontaktien avulla saan itse pidettyä homman hanskassa, kun tiedän, että saan Aronin sinne pysähtymään ja sitten valitsemallani hetkellä niiltä jatkamaan eteenpäin. Mielikuva hyppyradoista on vaan sellaista kiihkeämpää juoksua. Päätin ohjata koiraa niin, että sillä on mahdollisuus onnistua. Joten kahden ensimmäisen hypyn jälkeen päästin valssin valumaan pitkäksi, ettei kakkosrima vaan tipu oman sähellyksen vuoksi alas. Lisäksi juoksin koiran mukana koko radan, en siis lähettänyt sitä yksin selviytymään mistään sekä taisin pitää katseen koko ajan koirassa. Tein persjätön keinulle (eli siis yhden kerran jotain muutakin kuin juoksin koiran vierellä) ja päästin koiran melko pian jatkamaan perääni. Ja kuinka ollakaan oltiin maalissa nollaradalla eikä millään huonolla sellaisella, kun poiki vielä nollavoiton. Radan ihanneaika oli 45 sek ja vietimme Aronin kanssa siellä aikaa 37,05. Ihan uskomatonta! Nolla oli meille toinen maksi ykkösissä. Olin todella iloinen tästä, sillä on niin harvinaista herkkua. Ja ihmeesti näyttää siltä, että treenaamisesta on apua, joten jatkamme treenejä hymy huulilla.

Hyppyrata näytti vaikealta. Sellaiselta missä pitää jo vähän osata ohjata ja näin kävi, että heti kakkosella saimme itsemme hylätyksi. Kakkoseste piti kiertää takaa, tein hätäisesti ohjauksen takaakiertoon ja annoin koiralle tilaa sillä seurauksella, että se menikin esteen suoraan. Tämän jälkeen ohjaukseni valahti kuin lehmän aivot ja seuraava hyllytyksen paikka oli, kun koira meni keppien jälkeen väärään päähän putkea. Sen jälkeen pari hyppyä, mutta nyt jo lepsuilin ja sorruin virheisiin, joten poistuimme radalta tässä vaiheessa ulos. Turha hyppyyttää yhtään riman roiskintoja sen enempää. Harjoitukset jatkuu siis heti huomenna.  Huonosta hyllyradasta ei sen enempää, olimme ylittäneet itsemme ja tavoitteet jo sillä ekalla radalla. Iso kiitos kehariryhmän suuntaan, kakkua on vietävä ensi kerran treeneihin. Ja huikeaa myös huomata, että kaksi kertaa Jari Suomalaisen aluevalkkua on kotitehtävien kanssa nostanut meitä selvästi eteenpäin. Olen niin iloinen tästä, kyseessä kun on laji, joka on niin älyvaikeeta ja välillä niin pienestä kiinni.

Idearikas vai loputtoman tylsä?

Oon tässä pähkäillyt, kun on ollut aikaa. Lomaviikko kun on. Tämän blogin nimeä siis. Heidi ja pojat on loputtoman tylsä ja tavallinen. Mutta mikä yhdellä sanalla kuvaisi meitä? Netissä on toinen toistaan hauskempia blogien nimiä kuten Niittipanta naulakossa tai vaikka mustavalkoinen.net. Googlettelin koira-aiheisia sanoja tai sanontoja, mutta tylsänä ja tavallisena en keksi mitään. Treenihullun päiväkirja vilahti mielessä tai entä napakka Narupallo.net? Niin Aron on syönyt ihan kaikista palloistaan narut rikki...Heidi ja pojat pysyy otsikossa, kunnes keksin paremman, ehkä jonain päivänä.

Tänään päiväni kului Sdp:llä, kun siellä perinteiset maajoukkuekarsinnat ja sihteerin roolissa pääsee olemaan osa koetta, vaikkei itse kilpailekaan. Sihteeröin kehää missä liikeinä oli luoksetulo, z-liike, ruutu ja seuraaminen. Kilpailijat olivat suomen parhaimmisto ja tänään näin siis 40 erilaista suoritusta näistä.
Luoksetulossa taisi vain yksi koirakko saada kympin ja se kympin luoksetulo sai kyllä minut huokailemaan. Se oli hieno; ripeä vauhti kaikissa osissa ja stopit täydelliset. Sivulletulokin niin ripeä ja perusasento just siinä.
Z-liike keräsi eniten hajontaa, pisteitä jaettiin nollasta kymppiin, mutta monen koirakon kohdalla joku jäävistä asennoista meni vikaan. Tai vaikka kaikki asennot olisi olleet oikein, ei silti kymppi ollut. Jos joku jäävä asento, vaikka istuminen oli aavistuksen hidas, tuli siitä pistevähennys. Nopeat asennot olivatkin kyllä näyttäviä.
Ruutu taisi nollautua vain yhdeltä tai kahdelta koiralta. Kaikki koirat menivät kohti ruutua ihan täysillä tai ainakin lähes. Moni bordercollie meni niin lujaa ja suoraan kohti ruutua, pääsäänöisesti paikka ruuussa oli lähellä takarajaa. Pari koiraa meni yli takarajasta, mutta uudella ruutukäskyllä ohjaajat saivat koiran ottamaan paremman paikan ruudussa. Christa Envist oli ainoa, jonka koira meni ilman käsimerkkiä ruutuun ja yksi nuori koiranohjaaja ohjasi koiransa vasemman käden heilautuksella lähtemään oikealle ruutuun.
Seuruussa saiko kukaan kymppiä, ei tainnut. Olen joskus aikaisemminkin kysynyt tätä tuomari Riitalta, mistä hän vastasi, että jokaisella oli ainakin yksi perusasento vino. Evl-seuraaminen on pitkä ja siinä on paljon perusasentoja. Vaikka koira ei pitänyt katsekontaktia ohjaajaan, se saattoi saada ysin, koska se piti kuitenkin paikkansa. Tosin kärkikolmikon koirissa kontakti ei tainnut katketa kertaakaan, mikä minulle on hyvän ja keskittyneen seuruun arvo.

Joten vallan mielenkiintoinen päivä, kumpa voisin olla noissa mukana. Sari ja Kurt saavuttivat kolmannella Evl-kokeella Tva-arvon tänään, suuret onnittelut taitavalle parille!

Aronin kanssa on treenailtu seuraamista sekä eilen että tänään. 2 treenisessiota Prisman parkkipaikalla kaupan aukiolo-aikaan ja yksi sessio jonkun valaistun pikkutehtaan pihassa. Prismaseuruissa ympäristö on niin häiritsevä, että Aron tekee hyvää seuruuta. Vähän se ehkä jännittää ihan siinä ulkooven vieressä, kun ostoskärryt rämisee ja kaikuu, muuta pitää paikkansa. Palkkailen heittämällä namin maahan ja namin syötyään jatketaan. Hiljaisen tehtaan pihassa taas yritin rikkoa seuruun kaavaa, kun ollaan liikkeessä Aron seuraa hyvin ja ääneti, mutta perusasennoissa se odottaa palkkaa. Olen liian kaavamaisesti palkannut aina pysähdyksessä, yritän siis palkata vasta joka kolmannessa pysähdyksessä tai siinä, kun lähdetään liikkeelle. Edelleen haen myös sitä, mikä palkitsee Aronia parhiten. Kokeilin, että silitän ja kehun Aronia, kun on tehnyt hyvin siinä kohtaa, kun on pysähdytty perusasentoon. Näissä Aron loikkaa kosketuksen ulkopuolelle ikään kuin sen oloisena, että koskettelu ei tähän kuulu. Saisinko silti sen tottumaan/ tykkäämään siitä, kun se muussa elämässä kerjää silitystä ja huomiota? Onko tuo käytös ikäänkuin koiran kehittämä kaava: seuruusta palkataan namilla tai lelulla, muu ei sovi. Saisinko sen rennommaksi seuraamiseen rikkomalla tätä oletusarvoa? No koirakokeet jatkuu, huonommaksi se ei kuitenkaan voi mennä.

Treenailemassa

Tänään oltiin pitkästä aikaa Tamskin Tallilla treenimässä Kärnän Sarin kanssa. Ohjelma oli tokopitoista ja Aron harjoitteli seuraavaa:

Eka kierros

-liikkeenaloituksia, hyvästä ja hiljaisesta kontaktista vapautus avustajan namikipolle. Sujui suht hyvin.
- tunnari, toi väärän, uusittuna toi oikean, mutta piipitti kapuloille mennessä, etsiessä sekä tuodessa.
- treenasi merkin kautta ruutuun, ensin palkattiin ensimmäinen merkki, kun malttoi odottaa ruutukäskyä, vaikka liikkuri sanoi, että käsky. Ei Aron ole näissä lähtenyt ilman lupaa, mutta hötkyy tai ylivirittyy liikkurin käskystä. Tämän jälkeen liike alkoi alusta ja merkille lähetettäessä tuli ääni, ruutuun meni hyvin, himmaili ruudun eturajalla, mutta stoppasin ihan hyvään kohtaan. Himmailu johtui siitä, että ruutu oli lähes seinässä kiinni.

Toka kierros

-luoksetuloja liikkuroituna, monta merkkiä matkalla, tavoite oli luoksetulovauhdin parantaminen, kolmen läpijuoksun jälkeen otettiin stoppi, joka oli huono. Toinenkin stoppi, joka oli parempi. Tämän jälkeen taas läpijuoksu, jossa näkyi heti vauhdin alentuminen, eteen istui huonosti jääden vinoon ja vähän kauas.
- tunnari, joka oli kaikin tavoin ekaa kierrosta parempi, toi oikean, mutta piipittää luovutustilanteessa. Kehuin kovasti, kun kuitenkin oikean toi. Viiveellä nami taskusta.
- taas liikkeenaloituksia, missä liikkuri puhelee liikkeen alkavan, minä ajattelen, että nyt alkaa seuraamisliike ja Aron on hiljaa ja terävännäköisenä siinä perusasennossa. Meni superhyvin, ei yhtään ääntelyä. Siksi uskalsin liikkuakin, vapautus seuraamistilasta namikipolle kun oli hyvin, Sari harrasti liikkurointia ja Aron kesti liikkurin äänet. Työvoitto!

Kolmas kierros

-Aron hyppäsi, ensin okseria, joka on 2,5 jalkaa leveä, mennään vauhditta ja okseri nousi sinne ylimpiin kannattimiin eli 70 senttiseksi. Ensimmäisellä hypyllä otti kosketuksen rimaan, muut hypyt olivat kissamaisen hyviä.
- tokohyppyä 80 senttisenä. Näissä ei uskalla heittää takajalkojaan taakse, vaan vetää ne mahan alle. Pienemmällä korkeudella uskaltaa tehdä sellaisen pitkän ja lentävän hypyn, missä ne takajalat tulee muun ruumiin jatkona, mutta kun korkeus nousee, ottaa jalat mahan alleen. Oi tulispa se Vapun viikonloppu nyt pian. No rohkeasti Aron hyppeli estettä kuitenkin.

Ihan lopuksi tein tallin pihassa kaksi 2 kilon tasamaanoutoa. Tärkeintä ja parasta näissä oli se, että luovutustilanteessä Aron työnsi kapulaa minua kohti, vau. Jos me otetaan nyt joka päivä yksi 2 kilon nouto, näyttäisikö tämä hyvältä keväällä. Syksyllä Aron vajosi kapulan kanssa maahan, nyt koira oli aktiivinen osapuoli luovutustilanteessa enkä minä ja tätä olen halunnutkin.

Että sellainen treenikerta, jotain hyvääkin. Ääntely on vaan sellaista mistä ei vaan oi tykätä ja surettaa surettaa. Toisaalta ollaan ehkä saavutettu se tokotavoite, mihin meidän resurssit riittää ja siihen on tyydyttävä. Ja onneksi on näitä muitakin lajeja, vaikka kaikesta huolimatta rakastan tokoa. En osaa sanoa kuitenkaan mitä olisin tehnyt ääntelyn kanssa toisin, jos aloittaisin nyt alusta. Mielentilaan pitäisi kiinnittää vain enemmän huomiota, mutta mitä nyt olen seuraillut Aronia, piipittää tai ääntele se ihan kaikissa elämän tilanteissa. Jos sillä on kova halu päästä pihalle, piipittelee se remmien laittotilanteissa tai siinä, että avaanko takaluukun. Iltaruokaa odotellessa se piipittelee tai sitä, että Elviksellä on luu ja sillä ei ole. Joten se on myös iso osa Aronin persoonallisuutta. Näissä arkielämän tilanteissa pidän kovasti kiinni siittä, että mitään ei saavuta piippaamalla ja remmien laittotilanteissa joutuu häädetyksi koko pikkueteisestä ja saa istu-käskyn. Sitä hiljaa noudattamalla vasta saa luvan ulosmenoon. No näitä pähkimällä muistan taas, että meidän piti treenata niitä kehonhallintatemppuja, joten eikun äkkiä naksuttelemaan, kun ilta on vielä nuori.

Vuosi alkaa agilityllä

Jee, vuoden ekat treenit, kyseessä tiistai-illan kehariryhmä.

Anu oli suunnitellut radan, jossa teemana oli hyppyjen takaakierto ja että näillä hypyillä harjoiteltaisiin eri tekniikoita. Rdan alussa helppo hyppy ja koira siitä putkeen, tämän jälkeen ensimmäinen takaakierto, jossa heti takaakierron jälkeen koira leijeröitiin hyppyesteen toiselle puolen ja sitten piti jatkaa matkaa yhdessä samaan suuntaan puomille. Leijeröinti ei ihan onnistunut.

Puomin Aron teki kuitenkin hyvin tänään, eilisistä treeneistä oli selvästi apua. Se nimittäin paineli aika vauhdilla kohti kontaktia ja heti miten vapautin koiran siitä putkeen, ilman että olin itse siellä kontaktin äärellä. Hyvin meni putkeen ja näin sain hyvää etumatkaa seuraaville esteille.

Seuraavaksi hinkattiin kohtaa, missä koira tulee putkesta ja ohjaan koiran kiertämään hypyn takaa ja teen saksalaisen. Tehtiin ehkä 10 kertaa, kunnes tiesin mitä mun pitää tehdä. Aron sen sijaan nuolee niin siivekkeitä, että rima tippuu sen vuoksi. Anu laittoi yhden riman leventääkseen siivekettä ja näiden apurimojen kanssa Aron hyppää inasen kauempaa ja este pysyy kasassa.

Saksalaisesta mentiin kepeille, mikä oli ihan suht hyvä tänään, kepeillä pääsin irtaantumaan vähän kauemmaksi ja ohjaamaan seuraavaan hyppyyn takaa tehden päälle juoksun. Tässä me osattiin. On ihana tunne, kun tiedän kyllä koiran tulevan perässäni. Päällejuouksusta koira ohjattiin taas putkeen ja nyt sama hyppy taas takaa, mutta eri suunnasta. Tää oli toinen vaikea kohta, jota tehtiin 15 kertaa. Juostiin jopa kerran Aronin kanssa päin toisiamme, täydestä vauhdista tein komean ilmalennon, jonka aikana ehdin tajuta lentäväni ja sitten kunnon täräys hallin kumirouhemattoon. Näin hetken tähtiä, mutta ei muuta kuon uudestaan vaan. Oma aika oli vain pian käytetty.

Tauon jälkeen treenattiin vielä hetken ja nyt pääsin samaa rataa jo monta pätkää onnistuen. Ja ehkä tämä on sitä kehittymistä, että pystyn jo kirjoittamaan treeneistä, että mitä missäkin tehtiin tai mitä piti tehdä. Vaikeinta mulle on vielä tehdä kuitenkin näitä ohjauksia oikein ja muistaa, että millä kädellä. Ja vaikeaa on kääntää vartaloa sekä nuolla itse siivekkeitä. No pikkuhiljaa....Kivaa kuitenkin oli, tätä lisää!