Jälki nro 3.

Parin täysin treeneistä vapaan jälkeen intoa piukassa kohti Koivumäkeä. Tein sinne Aronille jäljen ja vanhenemisaikana katsottiin Ainon holskua Kattia jäljen alkuihin. Katti sai myös olla mukana tallaamassa esinekaistoja ja hyvä häiriö, kun Katilla juoksut loppusuoralla. Eivät kuitenkaan vaikuttaneet Aronin työskentelyyn.

Esineitä tänään kaksi, kumpikin oli noin 6m leveän ja 50 m syvän kaistan päässä. Halusin muistuttaa, että aina mennään suoraan eteenpäin ja Aron pysyi hyvin kaistoillaan ja eteni määrätietoisesti kohti loppua. Helpot esineet löytyivät äkkiä ja kumpikin kaista tuotti onnistumisen. Ihan hyvä ja helppo harjoitus tähän väliin.

Jälki oli 1.2 km pitkä. Janalla jälki kulki meille ennätyskaukana, varmaan siellä 40 m. Ilokseni huomasin, että Aron kyllä etenee niinkauan suoraan, kunnes kohtaa jäljen. Meni metrin siitä yli, kääntyi takajäljelle ja Ainon ja minun mielestä vaihtoi itse suuntaa hetken matkaa sitä mentyään ja lopulta meni sitten oikeaan suuntaan. En siis ole varma kääntyikö itse vai kiristyikö liina, ainakin olin juuri valmis sanomaan koiralle, että väärä suunta.
Jäljen ajo oli oikein motivoitunutta, kaikki 6 keppiä nousi ja Aron ratkoi jäljellä olleita tehtäviä melko varmasti. Enimmäinen keppi oli noin 200m kohdalla ja seuraava 250 ja näillä alkumatkan etäisyyksillä hyvin ilmaisi kepit. Jälki kulki sammaleikossa ja varvikossa, lopussa vähän ryteikössäkin. Kaksi loivaa piikkiä meni hyvin. Yhdessä kohtaa pääsi liina pääsi irti kädestäni ja siinä sai tosissaan juosta koiran perään, että sain liinan kiinni. Jäljestysvauhti oli reipasta, sellaista että itse sai kävelä reippaasti, mutta juosta ei tarvinnut. Lämmin tuossa touhussa kuitenkin tulee. Eli ihan loistavasti jäljestetty, super Aron! Kiitos Ainolle treeniseurasta ja Katille jäljestysintoa!

Jälki nro 2

Tälle päivälle suunnittelin meille jäljen, hyvin ehtii ennen iltavuoroon menoa. Tosin 2 tuntia on pitkä aika vanhentaa jälkeä, joten muistin yhden hyvän metsäläntin läheltä Prismaa ihan ajankäytön hyödyntämiseksi. Ensin kävelin meidän jäljen, tämän päälle puolen tunnin aamulenkki koirille, sitten kauppaan ja loppuajan pyörin viereisellä kirpputorilla, kunnes kelloni lähestyi jäljen ajo-aikaa.

Jälki vanheni siis 2 tuntia. Janalla jälki lähti noin 20 m päästä oikeaan. Jälki oli 900m pitkä, keppejä 5. Kulmia oli 5 suoraa kulmaa ja yksi piikki. Metsä oli hirvien suosimaa aluetta, sorkanjälkiä ja peetä.  Sekalaista sammalmetsää ja yksi pätkä suopursuista märkää mätästä.

Aron lähti janalla ihan pikkasen vinoon, mutta jäljen kohdatessa valitsi oikean suunnan, tästä iso iso jes! Katsoi tasan päänkäännön verran takajälkeä ja päättäväisenä oikeaan suuntaan.
Jäljen ajo oli vauhdiltaan sujuvaa, en juurikaan jarrutellut liinasta eikä Aron kaahottanut. Silti ensimmäisen kepin yli. Voih! Olin laittanut kolme ensimmäistä keppiä 400 metrin matkalle ja 2 keppiä viimeiselle sadalle metrille. Näin ollen eka keppi oli noin sadan metrin jäljestyksen päässä. Liian lähellä, sillä aikaisemminkin se ensimmäinen keppi on jäänyt. Ilmeisesti alkujäljen hurmos on Aronilla, kun tuolle ensimmäiselle se ei kiinnity. Kävelin ihan sen kepin yli Aronin perässä, mutta yli meni.
Onneksi kaikki muut kepit nousivat varmasti, joten keppisaldo tänään 4/5. Yhdessäkin varvikossa pysähtyi heti kepin kohdalla, mutta joutui selvästi etsimään keppiä varpujen alta.
Kulmat menivät pääsääntöisesti ok. Piikillä Aron ei selvästikään voi uskoa itse nenäänsä, että jälki jatkuukin takaisin tulosuuntaan. Nyt se ajoi piikin tosi hyvin, mutta pari metriä sen piikin jälkeen hylkäsi jäljen ja teki kaksi tarkistusta taaksepäin, että meneekö se jälki todella näin. Itse seisoin paikoillani ja mielenkiinnolla seurasin, että koska Aron itse uskoo, että menee se tänne takaisintulosuuntaan. Voisin ottaa näitä piikkejä enemmänkin työn  alle.

Olin kävellyt jälkeä sitä tehdessäni 15.44 ja Aron ajoi jäljen 19 minuuttiin. Toki 4 kepin kohdalla palkkaus. Jäljenajon pituus oli tarkalleen sama, joten hyvältä näyttää ja kivalta tuntuu. Oltiin kumpikin niin onnellisia jäljen päässä.

Nyt Aron saa levätä parinpäivää, on meillä sen verran ollut aktiivinen alkuviikko. Lauantaina meille tulee pentu taloon ja se voi järkyttää kaikkien mielenrauhaa. Viikon päästä viikonloppuna lähdetään treenaamaan Kana-areenalle leireilyn merkeissä, joten treenimotivaatiota pitänee säästellä. Järjestimme oman kevätleirin, jossa Aronin sisaruksia ja etäisiä sukulaisia. Lajeina hallia ja metsää. Cänt veit!

Pk-kausi = paljon on treenattavaa

Olipas meillä oikein hyvä koirienpäivä.

Aamulla pitkä metsälenkki, parasta lihashuoltoa koirille kun juoksevat sammaleikossa vapaana. Kävimme kävelemässä tulevissa jälkikoemaastoissa ja sainkin jo yhden voittajaluokan jäljen suunniteltua sekä mitattua. Tie tuonne maastoihin näytti vain kovin heikolta, sillä routa oli tehnyt kuoppiaan ja vähintään kunnon maasturi tarvitaan tähän vuodenaikaan. Joten parin tunnin aamu-ulkoilussa saldona yksi sporsträkkerillä mitattu jälki. Maasto on kyllä hyvää ja monipuolista.

Iltapäivällä Pirjon ja Jakin kanssa esineet ja tottistelut.

Treenipaikkana Kyötikkälä ja tänään sitten Aron sai hakea kolme esinettä. Kuten eilen jo ounastelin, on meillä suoraa etenemisessä vähän tekemistä. Tänään ruudussa oli valmiina kolme esinettä ja näistä ensimmäinen melko edessä, seuraava keskellä ruutua ja kolmas takana kulmassa. Ensimmäisellä juoksi niin kovaa, ettei ehtinyt haistaa esinettä, joskin paineli kohti tskanurkkaa. Ajautui pikkusen tuulen mukana ulkolaitaan ruutua. Toisella pistolla tuuli toi nokkaan keski-esineen hajun ja kävi sitten sen hakemassa. Kolmanella nousi tämä etuesine vasta takaisin tullessa, onneksi ei ajautunut muualle osaan ruutua. Neljäs pisto vasemmalle takanurkkaan ja vähän haahuili sillä pistolla, paikallisti esineen ja toi sen sukkelaan. Toukokuun teema on siis 'suoraan eteenpäin'.

Kyötikkälän kentällä ensin perusasentoa ja Pirjon häiriköintiä. Yllättävän vaikeaa. Tosin Kyötikkälän kenttämon jostain syystä vaikein paikka keskittyä Aronin mielestä. Mutta sitten kuin keskittyi, sai palkaksi juosta. Pari tosi pitkää luoksetuloa, joista ensimmäisellä juoksi täysillä päin mun jalkaa. Mun piti palkata koira siten, että juoksee jalkojeni välistä, mutta tulikin päin. Ei hitsi! Tuli kovaa vauhtia. Toisessa luoksetulossa laukkasi yhtä kovaa, nyt olin itse huolellisempi, että väistin selvästi pois tieltä, kun juoksi lelupalkan perään. Sitten kaksi vauhtinoutoa, jossa jätettiin 2 kilon kapula kentän laitaan ja juostiin sitä karkuun, lopulta saikin lähteä hakemaan ja innoissaan tuo paineli sinne kapulalle ja hyvää laukkaa kapula suussa luokseni.

Lopuksi vielä yksi eteenmeno. Kosketuskeppi oli viety kentän laitaan jo etukäteen eikä Aron siis tiennyt että se on siellä. Muutama askel seuruuta ja sitten eteen, hyvin lähti ja vauhti senkun kiihtyi, kun havaitsi, että siellä on se keppi, jota pitää mennä koskettamaan. 

Tauon jälkeen kävimme vielä kerran kentällä tekemässä rauhallista seuruuta ja perusasentoja. Nyt keskittyi hyvin ja oli oikein mukava. Naksua ja namia palkaksi, tärkeintä oli kontakti. Tosin olimme kentällä jo tuossa vaiheessa ihan kaksin. 

Ilta menikin sitten suunnatessa Tavesin hallituksen kokoukseen. Puitiin kevään koulutuksia ja kokeita. Joten varsin koiratäyteinen päivä, näistähän minä tykkään.

Melkein esineruututreenit

Melkein treenattiin esineitä tänään.

Olin Miinun kanssa sopinut, että nähdään metsänlaidassa tuntia ennen kehariryhmän alkua. Tuo metsänreuna on ihan lähellä Sdp-hallia ja metsä ihan unelmaa. Sellainen nouseva sammalrinne. Ruutua tallessa muistelinkin, että sammalleikkoa ja metsää on ollut ihan ikävä, tuntui niin kivalta. Aron sai aloittaa ja olin suunnitellut, että ruudussa on valmiina kolme helppoa esinettä. Kaksi takana ja yksi keskellä. Otetaan aikaa kuinka kauan Aronilla menee kun hakee nuo esineet ja teen sen pohjalta sitten seuraavan kuukauden esinesuunnitelman. Suunnitelmat on kivoja! Meillä on mm. suunnitelmana, että kannatellaan joka päivä 2 kiloista noutokapulaa sekä harjoittelen Aronin kanssa pelkkiä nostoja maasta käteen. Vaatii Aronilta voimaa, kun pitää kunnolla tarttua kapulaan. Haluan, että tottuu siihen painoon. Tänään pysyttiin suunnitelmassa. Samoin pk-tottiksen yksi isoin suunnitelma on vahvistaa liikkeellelähtöjä ja asennetta/ ilmettä. Tämä myös tsekattu kerran tänään onnistuen.

Aron lähti innoissaan ruutuun, ei todellakaan muistanut mielikuvia, että mennääkin suoraan eteenpäin vaan eteni vasemmasta etukulmasta kohti oikeaa takakulmaa ja toi sieltä esineen. Just tätä en olisi halunnut vahvistaa, mutta jotakin merkillistä tapahtui siinä selkäni takana hiekkatiellä. Lähetin Aronin keskiesineelle ja sinne lähti hyvin. Samaan aikaan kaksi ukkoa ajoivat rekalla siihen tielle ja hirvee komennus minulle, että kytke välittömästi tuo koirasi. Vastasin, että en kytke, kun on juuri annettua tehtävää tekemässä. Ukot jatkaa messuten hirvistä, joiden pitää saada olla vasojen kanssa rauhassa ja onko minulla maanomistajan lupaa, metsästysseuran lupaa jne jne. Eipä siinä auttanut kuin odottaa, että Aron tulee pistolta ja niin se tulikin. Otin koiran sivulleni ja vein autoon ja sitten takaisin sen rekan luo keskustelemaan, että mikä tässä nyt oli ongelma. Koirani ei laukannut missä sattuu vaan pk-liivit päällä,meidän ruudussa. Ei auttanut mikään, pois oli lähdettävä ja treenit oli siinä ennen kuin kerkesi alkaakaan.
No nyt saan pähkäillä, että millä treenillä jatketaan Aronin kanssa siitä, että aina mennään vain suoraan eteenpäin. Mielikuvilla, kaistoilla vai sillä, että ruudussa on aina yksi esine ja se löytyy vain suoraan edestä. Toisaalta siis hyvä, että nuo rekka-ukot keskeyttivät treenin, en olisi halunnut vahvistaa epämääräistä laukkailua ruudussa yhtään enempää. Harmi, että Bertta ei päässyt ruutuun sitäkään vähää, sillä ei me ehditty enää etsiä ja tallata uutta ruutua.

Kehareissa hetkeä myöhemmin oli teemana sylkkärit ja tupla sylkkärit. Aronille tuo sylkkäri on melko vähän harjoiteltu juttu ja tämä halusikin mennä jo omia aikojaan esteelle, eikä juosta minua kohti. Lelu kädessä vahvistettiin, että juoksee syliin ja sitten vasta annan luvan kääntyä esteelle. Ehdottomasti otan nuo kuitenkin omatoimitreeneihinkin ohjelmaan. Muuten Aron tuntui kivalta ja hyppäsi joitakin hyppyjä tiputtamatta rimoja. Muistin myö pari verryttelyhyppyä, ennen isompia haasteita. Pisteet mulle siitä.

Valon määrä lisää aktiivisuutta

Niin ihanaa kun on kevät. Purot sanoo puli puli, kun maa sulaa lumen alta. Ja huomasin, että valaistuvat illat vaikuttaa kyllä positiivisesti aktiivisuuteni määrään.

Perjantai oli koirilla vain kevyen lenkin päivä. Riensin iltavuoroon töihin, joten tunnin lenkki aamulla sai riittää.

Lauantaina oltiinkin jo klo 9 alkuverryttelemässä Savon tien varrella, kun klo 10 alkoi treenit. Vuorossa oli Jari Suomalaista Sdp- hallilla ja aluevalmennusta. Tällä kertaa aloitettiin treenit kuitenkin ilman koiria, sillä lämmitellään yhdessä tarkoittikin sitä, että koirat jäivät autoon ja me lähdettiin juoksemaan. Hallille palatessa koirat edelleen olivat autossa ja me juoksentelimme Jarin ohjeiden mukaan pillinvihellyksen tahtiin. Hyvin muistui mieleen koulun liikuntatunnit, sillä erotuksella, että nyt siitä liikunnasta pystyi nauttimaan, koulussahan se oli aina pakko. Ja kaikkien näiden juoksentelujen, pika pyrähdysten, tiukkojen käännösten jne. jälkeen  Jari kysyi, että miltä tuntuu? No ihan siltä, että nyt voisi juosta vaikka kiinaan, kun veri kiersi jaloissa. Tälläinen alkuverkka itselle toisi kuulemma pelkkää hyvää kisa tai treeniradoille. Uskon.

Koirien treeni oli oikein mielenkiintoinen, 4 hypyn suora ja nurkassa putki, sitten sama 4 hypyn suora takaisin. Jari otti aikaa ja kolme kertaa sai yrittää tuon suoran. Tavoitteena oli saada koira kulkemaan tuonpätkä maksimivauhtia ja virheettömästi. Itse sijoitun hyppy kakkosen kohdalle ottamaan Aronin vastaan. Jotenkin mun oleminen siinä häiritsi, sillä  kakkoselle Aron ponnistin  hullusti, taas varmaan 2 m ennen lähti hyppyyn ja laskeutui suoraan keskelle estettä. Toisella kertaa ajattelin, että nyt en häiritse koiraa yhtään, seisoin lähes paikoillani siinä kakkosen kohdalle ja luotin, että Aron irtoaa kyllä putkeen. Ja irtoshan se, hyppäsi näin puhtaasti koko sarjan.  Kolmannella kerralla Jari käski mun liikkua ja varsinkin loppusuoralla lähteä juoksuun mukaan. Nyt tippui ehkä kaksi rimaa eli herkkää on. Jari sanoi myös, että ensimmäisellä kertaa Aron hyppäsi jotenkin epävarmasti ja jäykästi, mutta siitä eteenpäin hyvin. Näiden vuoksi minun kannattaa tehdä aina muutama verryttelyhyppy ennen kunnon harjoitusta tai rataa, neuvoi Jari.

Toinen harjoitus oli ympyräharjoitus. Pelkkiä hyppyjä 6 metrin välein isolla ympyrällä. Tarkoitus oli kellottaa nämä ympyrät ja verrata aikoija, kulkeeko koira paremmpin vasempaan vai oikeaan. Voi kääk kun olikin vaikeaa. Ensin en uskaltanut ohjata koiraa, sillä pelkäsin niitä rimoja. Mutta jos ei ohjaa, ei se koira kyllä kuljekaan ympyrällä. Joten muutama ympyrä meni kyllä ihan siihen, että opettelin juoksemaan isoa ympyrää ollen koko ajan vähän koiran edellä kertoen, että käänny käänny. Rimoja kyllä tippui, yhtään puhdasta ympyrää ei saatu. Ja vasemmassa ja oikeassa ympyrässäkin oli aikaeroa.

Hyvin siis löytyi meidän kehittämiskohteet ihan yksinkertaisilla harjoituksilla. Superkivaa oli kuitenkin. Ja näistä treeneistä kiireesti taas kohti iltavuoroa.

Sunnuntai oli kevyt päivä, taasen tunnin lenkki aamulla koirien kanssa.

Maanantaina työpäivän jälkeen virittelin pitkästä aikaa hyppytreenit kotipihaan. Ämpäreistä ja hiihtosauvoista saa apuhyppyjä ja rakensin pihaan ensin pienen sarjan verryttelyksi, Aron hyppeli oikein hyvin. Oma puulankkueste oli aluksi tuossa sarjassa 60 cm ja vaihtelin sen korkeutta. Lopulta otin pikkuhypyt pois ja rakensin lankkuesteestä okserin. Tuo okseri oli yllättävän oudon näköinen, sillä lankku oli ikäänkuin takarima ja edessä oli pikkurima ämpäreillä esittämässä eturimaa. Aronin itseluottamus oli huipussaan, sillä se ei yhtään hätkähtänyt erikoista viritelmää vaan hyppäsi hyvin ja rohkeasti. Lähti hyppyyn just oikeasta paikkaa ja hypyn kaari oli pyöreä. Tosin jätti takatassut vatsan alle, mutta silti tykkäsin Aronin rohkeudesta. Sitä vahvistamalla tästä tulee vielä hyvä. En hypyttänyt
80 cm korkeampaa, kun en halua yhtään takapakkia. Taidan tehdä parin päivän päästä uuden hyppytreenin pihaan ja jatkaa tällä okseriteemalla.

Sitten lähdin loppukävelyille ja otin pyörän mukaan. Hihnassa kulkeva Aron ja pyörä eivät sovi yhteen, huoh. Petrakin lähti mukaan  pyörällä ja ilma oli mitä ihanin. Hetken päästä mentiinkin jo pitkin Kangasalan maalaismaisemaa, Aron sai juosta vapaana ja me pyöräiltiin perässä. Lopulta taidettiin tehdä yli 10 km lenkki ja Petra oli itseensä tyytyväinen, kun sai nyt merkitä runsaasti liikuntarasteja johonkin koulusta saatuun liikuntakorttiin. Että sellaiset loppukävelyt.

Jälki 1.

Jälkikautemme on alkanut!

Bongasin jo eilen yhden sulaneen ja kuivuneen pellon, joka osoittautui ihan loistavaksi. Aron ei ole juurikaan ajanut peltojälkiä, tosin olen käyttänyt peltoa vaihteluna metsäjäljellä. Jälki on siis tullut vaikka metsästä pellolle ja jatkunut pellon yli takaisin metsään. Nyt olosuhteiden pakosta koko jälki pellolla.

Jälki ehti vanhentua 2.10 ja pituutta sain 400m. Jäljellä oli neljä keppiä, siinä oli 2 kulmaa ja 1 teräväkulma. Jana-harjoitusta ei alussa ollut, lähetin koiran jäljelle oikeastaan just siitä, mihin olin pellolle astunut.

Aron löysi jäljen heti ja ajoi sitä innokkaana. Ensimmäinen keppi nousi varmasti.

Seuraavasta pätkästä otin videon puhelimellani. Siinä tullaan kulmaan, ihan vähän yli kulman, mutta Aron ratkaisee kulman helposti ja nostaa hetken päästä keppi nro 2:sen.

Tämän jälkeen jatkettiin taas suoraa kohti seuraavaa kulmaa, nyt Aron teki varmistusrinkulan oikealle, jälki kääntyi vasemmalle, seisoin vain paikoillani ja annoin Aronin ratkoa tehtävää, onneksi suunta selkisi melko pian ja matka jatkui taas suoraa kohti keppi nro 3, joka nousi varmasti. Tämän jälkeen seuraava vaikea kohhta oli jäljellä oleva piikki, siinä Aron teki myös tarkistusrinkulan ja varmisteli moneen kertaan. Loppusuoran jäljen ajo oli ehkä hiukan seilaavaa, vaikka mielestäni oli kävellyt suoraan. En tiedä miten tuuli sitten vaikutti, sillä ainakin sillä hetkellä tuuli melko voimakkaasti. Aron löysi kuitenkin viimeisen kepin ja riemua riitti. Leikkiin viimeisellä kepillä niin, että se kuivana keppinä rasahti halki. Tuolla kepillä ei kokeessa saisi pisteitä. Keppisaldo siis 4/4.

Jäljen jälkeen jatkettiin ravilenkillä. Minä pyöräilin perässä ja Aron juosta jolkotti vapaana. Ei menty kyllä pyöräteitä pitkin, vaan hiekkateitä läpi peltoaukeiden. Näin keskellä päivää ei tullut ketään vastaan, joten rauhassa sai Aron juosta. Kotiin kun päästiin alkoikin hyvä vesisade, onneksi ehdittiin ennen sadetta.

Salaisuus onneen; onnistuneet treenit

Kiva päivä!

Ensin Elviksen kanssa pyöräilemässä. Minulla on sellainen kirkkaan keltainen mummonmankeli, jossa on ihanan leveä satula, leveät renkaat ja vaihteeton meininki. Se on aivan täydellinen koiran kanssa pyöräilyyn, joten tänään vein sukset ulkovarastoon ja pyörä alle. Elvis osaa niin hyvin juosta siinä pyörän rinnalla ja sen kanssa on helppo ohittaa jopa vastaantulevat koirat, Elvis ei hötky lainkaan. Ihan kuin se olisi oikein ylpeä itsestään siinä pyörän rinnalla. Poljen rauhallista vauhtia, mutta yksi reippaampi ravipätkä tehtiin. Elvis menee niin hyvää ravia, että silmä siinä lepää.

Samalla reissulla kävimme katsastamassa Aronille jälkipaikkaa. Mielessäni oli, että tänään on hyvä päivä muistutella talven jälkeen jälkikeppejä. Niiden arvo olisi hyvä olla 110. Ja löysinkin sellaisen pienen kaistaleen erään rakennuksen laidalta. Siihen märälle nurmelle tiputtelin pari keppiä ja sitten metsämäiseen rinteeseen 4 keppiä. Tilaa ei paljon ollut, joten kepit noin 15 m välein. Vajaa kaksi tuntia myöhemmin oltiin siinä Aronin kanssa, joka kahden kepin noston jälkeen muisti, että mehän jäljestetään ja olisi riemusta laittanut kaasun pohjaan, koska jäljestys on niin siistiä. Ja kun laittaa kaasua, ei ihan tahtonut osua joka kepille, keppi nro 5 mentiin ohi. Viimeisen kepin noston jälkeen käveltiin kohti alkua ja päästin Aronin vapaaksi. Jäin katsomaan, että reagoiko sen nenä keppiin, kun se kulkee vapaana ja reagoi se, nosti sieltä sen kepin. Hyvältä näytti ja tuntui, ai että kun päästäisiin jo jälkimetsään!

Iltapäivällä Pirjon ja Jakin kanssa tottistelemassa. Pikkolan hiekkakentät olivat ihan täydellisessä
kunnossa ja aurinko paistoi. Miten kivaa oli treenata. Olin tehnyt myös hyvän treenisuunnitelman ja
miettinyt mitä meidän pitää treenata. Tärkein mielessäni oli mielentila. En tykkää yhtään siitä levottomasta Aronista, minkä saan esiin esim. parien eteenmenojen jälkeen. Ei siis eteenmenoja eikä tänään myös vauhtinoutojakaan. Päätin, että jatketaan nyt päivittäin kontaktin vahvistamista kera hyvän mielentilan. Palkkaan paljon ja pienistä asioista. Perusasentoja ja kontaktia, siinä hyvä suunnitelma.

Olin hyvissä ajoin paikalla ja käytiin ensin alkukävelyllä. Kenttää kohti tullessa vahvistin muutamaa perusasentoa niin että en houkuttele, vaan koira tarjoaa itse. Aron tulikin pian sivulleni istumaan, kun pysähdyin kentälle seisomaan. Naks ja nami. Sitten lähdin reippaasti marssimaan vasemmalle ja pysähdyin, Aron tuli sivulleni istumaan ja oli leikissä mukana. Näitä muutama ja koira autoon.

Hetken päästä ilmoittautuminen tuomarille ja Jakin tullessa kentälle vahvistin vain perusasentoa ja kontaktia. Ihanasti Jaki ei aiheuta mitään Aronissa eikä Aron sitä edes vilkuillut. Ilmoittautumisen jälkeen vein Aronin paikallamakuupaikalle. Haisteltiin taskussani ollutta namipurkkia, koira maahan, jätin namipurkin keskelle kenttää ja kävelin puskan taakse piiloon. Puskassa ammuin kaksi laukausta ja kurkin oksien läpi, että miten Aron makaa. Hyvin makasi, tuijotti minua tai namipurkkia, paikallaan tarkkaavaisen näköisenä kuitenkin. Pirjo teki Jakin kanssa jääviä ja Aron oli hyvin. Palasin Aronin luokse ottaen namipurkin matkalla mukaan ja palkitsin sillä hyvän makuun. Tästä siirryin leikkimään siirtymiä, kävelimme Aronin kanssa vähän matkan päähän pitämään perusasentoa sillä välin kun kuvittelin, että nyt se toinen koira tekee eteenmenon. Tästä namipalkka, oli hyvin. Sitten siirtyminen aloituspaikkaan, mutta tämä siirtymä ja alkuasento oli tahmea. Jouduin hetken odottamaan että Aron otti kontaktin. Me ehkä treenataan näitä siirtymiä ja liikkeen aloituksia toisenkin kerran ;-). Palkkasin kontaktin narulelulla ja sehän oli hauskaa. Aronin mieli nousi heti ja seuraava aloitusasento oli jo huomattavasti täpäkämpi.

Sitten vahvistettiin kontaktia. Pysyin paikallani ja Pirjo heitteli meidän kassista palloja, noutokapuloita sun muuta sälää. Palkitsin aina naruleluleikillä, kun piti kontaktin. Aron oli ihan
superpätevä, muisti heti leiki idean. Pirjolta kerran vahingossa lensi yksi pallo niin, että se ihan osui Aroniin. Kontakti piti.

Lopulta kun kaikki tavarat oli heitelty kassista seuruutin Aronia läpi tavaroiden. Pirjon nosteli ja heitteli niitä, mutta Aron piti pätevän linjansa. Tähän kohtaan oli hyvä lopettaa, kun oli niin hyvä mieli. Kivat kivat onnistumiset.

Hyviä ja huonoja huomioita, hyviä enemmän.

Eilen kehariryhmän aika. Meidän kehariryhmä on kyllä aikas hyvä ryhmä, sillä kaikki kilpailee agissa ja ihan tehden tuloksia. Bertta ja Miinu aloittivat kisauransa lauantaina ja sen kunniaksi Miinu toi pusuja ryhmälleen. No samat ajatukset kuin minulla, vein pusuja Aronin yhdistysmestaruuden ja melkein nollan kunniaksi. Emma toi karkkia, kun olivat lauantaina tehneet Medi 2-luokan nollavoiton. Salla puuttui Riston kanssa treeneistä, heilläkin lauantaina nollarata kakkosluokassa. Sirpa ja Pipa olisivat treeneissä ja kisakentillä muuten, mutta siellä odotellaan syntyvän pieniä kelpieitä. Ja Aino ja Liitu tekevät vakuuttavia ratoja treeneissä ja vielä vakuuttavampia ratoja maksi 3- luokan radoilla, että vau heillekin. Ja hyvähermoinen koutsi Anu kannustaa meitä kaikkia.

Eilen teemana oli erikoisesteet ja niillä tehtävät käännökset. Siksi radalla mentiin okseria, pituutta, muuria ja rengasta moneen kertaan erilaisin tehtävin.
Hyviä huomioita Aronin aksaamisessa:
+ pystyin vedättämään Aronia aloituksessa aika kaukaa. Jätin Aronin istumaan hypyn taakse, sen edessä oli suora, jossa siis hyppy, muuri ja rengas aika pitkillä esteväleillä. Itse seisoin renkaan kohdalla ja kutsuin Aronin liikkeelle. Hienosti ja puhtaasti suoritti esteet ja itse liikuin perään vasta, kun sujahti renkaalta. Tätä voi kohta käyttää varmaan kisoissakin.
+ kepeillä voin tehdä persjätön, juoksin Aronin pujotellessa keppikujan päähän ja otin sieltä persjätön kautta putkeen. Aron malttoi suorittaa pujottelun, vaikka menin sen ohi.
+ alan olla kerta kerralta varmempi ennakoivan valssin kanssa ja uskallan valita sen käyttööni jo rataan tutustumisessa. Tämä on kyllä Katri Mureen ansioita, joka jokin aika sitten sai luotua minulle sen mielikuvan, että siinä voin olla itse paikallani, näyttää hyppypaikan ja koira tekee, vaikken itse liiku.
+ Aron suoritti rengas esteen puhtaasti moneen kertaan
+ hankalan esteen kohdalla pystyin iloitsemaan yhdestä onnistuneesta suorituksesta ja jatkamaan radalla seuraavaan kohtaan, läheskään aina en pysty, sillä jossakin mieleni sopukoissa on ajatus, että otetaas vielä kerran.

Sitten ne huonot huomiot:

- okseri on todella vaikea Aronille. Tultiin putkesta, tietty kaasu pohjassa, Aronilla on noin 6-7 metriä matkaa okserille ja se ponnistaa esteelle 2 metriä ennen sillä seurauksella, että se laskeutuu suoraan okserin päälle. Tämä toistui monta kertaa. Vähennettiin täysin mun käskytys, että ala ponnistaa sen vuoksi liian aikaisin, kun hihkaisen eteen. Aronin piti hypätä okseri ja pituus peräkkäin, mutta
okserin rimat kyllä lensi. Toisessa kohtaa tultiin samalla okserille ja tähän piti tehdä ennakoiva valssi, että koira saatiin kääntymään tiukasti vasemmalle eikä jatkamaan eteenpäin. Tässä kohtaa tais rima lentää, mutta taidettiin myös onnistuakin. Aron onnistui hyppäämään okserin puhtaasti muistaakseni ainakin kolme kertaa, mutta enemmän oli niitä ihan käsittämättömiä ponnistuksia.

- rengas- muuri yhdistelmässä, jossa muurin eteen tehdään ennakoiva valssi, tuli ainakin kerran kosketus muuriin. Uusinnalla sain onnistumaan, että toisaalta tämä kuuluisi tuonne plussien sekaan.

Treenien jälkeen kävin vielä ottamassa vähän seuruu treeniä Ideaparkin ovien edessä. Tuosta autiosta Ideaparkista yöaikaan on tullut mun ja Aronin viikon kohokohta. Koska siellä ei ole ristinsielua, saa Aron juosta vapaana. Ja kun se juoksee vapaana, se menee hyvännäköisellä ravilla. Ja Ideaparkin ympäristössä on sitä lääniä todellakin silloin, kun kaikki autot on poissa, joten Aron vetää ravia itsestäni ehkä sadan metrin päässä, mutta se näyttää siltä, että se päästää agissa tulleita paineita pois itsestään ja on silti hyvin kuulolla minua kohtaan.  Tähän väliin sitten otettiin vähän perusasentoja ja liikkeelle lähtöjä. Keskitin kaikki naksut siihen, että pään asento on ylöspäin ja naks heti kun lähdin liikkeelle. Aronin asenne oli niin loistava, se ei päästänyt ainuttakaan ääntä ja silloin kun se ei ääntele, se pitää kontakti ja paikan hyvin. Eli autiolla ympäristöllä on meille rauhoittava vaikutus.

Mestaruus!

Tänään olimme sdp:llä kisailemassa Aronin kanssa. Edellistä kisoista ei jäänyt voittajafiilistä eikä seuraaviinkaan päästy vatsataudin vuoksi. Ja vastoinkäymiset jos mitkä kasvattaa, sillä olin todella päättänyt, että keskityn vain ohjaamaan ja keskityn olennaiseen. Sellainen, nyt näytän missä me ollaan hyviä- fiilis.

Ensimmäinen agirata näytti vaikealta. Hui! Tuomarina Heidi Viitaniemi ja meitä ykkösluokkalaisia oli reilu 40 osallistujaa. Tutustuin rataa hyvin ja iskostin mieleeni lauseita, mitä mun pitää tehdä missäkin kohtaa ja missä mun milloinkin pitää olla.
Alku meni hyvin, pujottelut ja a-este. 7 esteen putken suulle Aron meinasi lähteä kuin saippuapala käsistä, mutta sain kalastettua takaisin putkeen. Hyppykaarretta jännitin etukäteen, kun siellä oli muuri ja parit hypyt. Näissä ne rimat niin helposti lentää. Päätin kuitenkin, että juoksen Aronin kanssa ne enkä jätä sitä yksin. Ja näin ne rimat sitten pysyikin. Kaarteen jälkeen olin ilmeisesti ihan pikkusen myöhässä, koska keinulle mentiin ja Aron meni keinusta ohi, sanoinkohan edes sitä keinua koiralle? siitä kielto ja sitten pöyrähti hassusti niin, että kontaktivirhekin tuli. Loppurata sisälsi vaikeita kohtia meille, mutta herttileeri, loppurata puhtaasti maaliin. Me ei olla tuollaista loppusuoraa tehty koskaan noin hyvin. Siinä loppusuoralla oli pituutta ja hyppyesteitä " ei samalla linjalla". Eikä yhtään rimaa tippunut. Huippua!!! Me siis osattiin kilpailutilanteessa jotakin vaikeaakin, syytä hymyyn.

Tällä radalla ratkaistiin bc-yhdistyksen agimestaruus. 40 koirakosta sijoituimme 8. sijalle 10 virhepisteellä. Vaikka kärjessä oli bordercollieita, he eivät kilpaileet tässä yhdistysmestaruuskisasss, koska eivät olleet yhdistyksen jäseniä. Ja luulin ensin, että kyseessä on aprillipila, kun kuulin Aronin voittaneen ykkösluokan mestaruuden, vaan ei ollut nyt aprillipäivä.  Me ollaan nyt siis ykkösluokan
mestareita! Palkintoja on aina kiva ottaa vastaan ja tämä oli oikein kiva juttu!

Seuraava rata oli just niin ihana mitä ykkösluokassa voi ja mun mielestä pitää olla. Tuomarina Sari Mikkilä ja tämä rata oli ihan herkku. Joka toinen este oli putki tai kontaktieste. Vaikka rata näytti sikahelpolta, ei silti nollia suuresti tullut. Koirat menivät niin helposti vääriin päihin putkia tms. Ja tahtotilaa löytyi nyt onnistua enemmän kuin koskaan. Mietin rataan tutustumisessa joka ikisen kohdan, kuinka varmistan, että koira menee varmasti sinne minne näytän. Ja näin me sitten tehtiin. Varmalla otteella puhtaasti, lähes loppuun saakka. Loppusuoralla oli puomi, rengas ja hyppy. Aron tuli hyvin puomille,  menin itse ohi kontaktin, vapautin ja eteen käsky. Aron hyppäsi hyvin renkaan läpi, mutta viimeisen esteen rima tuli alas. Voi dääm! 5 virhepisteellä sijoituimme kuudenneksi luokassa. Agiserti siinä liihoitteli pois hyppysistä.

Mietinmyöhemmin, että hidastinko omaa vauhtiani, mutta en ollut yleisön mielestä hidastanut. Viimeinen hyppy oli vain vaikea, kun se hypätään kohti valkoista seinää eikä mitään esteitä eikä kohteita ole koiran silmissä näkyvissä. Tässä Aron ponnisti hyppyyn, mutta hypyn päällä vilkaisee minua, että mihin mennään ja näin rima tippuu. Virheen olisin ehkä voinut välttää sillä, että olisin vapauttanut Aronin vähän myöhemmin ja juossut koiran edellä nuo kaksi viimeistä estettä. Tosin riski siinänkin, että rengas leviää, kun tulee hätä mun perään. Kuitenkin ihan mahtavaa tehdä tuollainen rata ja tuntea, että se oli agilityä.  Kerrankin me onnistuttiin. Kiitos hyville taustatukijoukoille, kuten mun kehariryhmäläisille, Anu koutsille sekä Anu ja Sami Puskalle. Kiitos kannustuksesta!!

Viimeisellä radalla meille tuli väsymys. Heti ensimmäinen rima tippui. Tämä rata oli hyppyrata, joilla en ole kyllä vahvoilla. Siinä kaikki tapahtuu niin nopeasti ja omaan ohjaukseen tuli nyt hätäisyys. Muistan, että vaan juoksin. Ja kun vaan juoksen, tulee virheitä. Ainakin kaksi rimaa tippui ja lopulta hylly esteellä 12, ku n sähläsin koiran väärään päähän putkeä. No ei siitä sen enempää. Olimme kummatkin ihan väsyneitä kotiin mennessä. Tihkuisessa sateessa taisi tulla lämmiteltyä/ jäähdyteltyä yli puolitoistatuntia kaikkiaan. Ja jaloissa tuntuu juokseminen.

Eilen käytiin Pirjon ja Jakin kanssa tottistelemassa. Olin suunnitellut, että teen kokeenomaisesti jäävät läpi ja Pirjo saa kuvata Ipadilla suorituksen nauhalle, niin näen, että mihin kohtiin mun pitää keskittyä. Aron teki jäävät hyvin, kaikki asennot onnistui. Ainoastaan sen seurasmisesta tuli edistävää siinä kohtaa, missä lähdetään paikaltaan juoksuun. Aron oli niin innoissaan tästä. Pirjo sen sijaan ei ollut innoissaan mun Ipadista ja hommaa ei saatu videoitua.

Erikseen otettiin ilmoittautumisia mielikuvitustuomarille ja näissä Aron ei vilkaissutkaan Jakia. Aronin mielentilasta tuli kuitenkin levoton ja siihen mun täytyy keskittyä ensi viikolla. Nyt Aron saa viettää kaksi hyvn ansaittua lepopäivää. Minulla alkaa yövuorot, joten energiat menee töissä valvomiseen.

Pienet treenit sisällä ja ulkona

Kävin testaamassa Pikkolan hiekkakentät ja ei tarvinnut pettyä. Kaikkialla muualla on jäätä, mutta tämä iso hiekkakenttä oli kuiva. Siellä oli jo lapsia jalkapalloreeneissä, mutta pysyteltiin vähän sivummalla. Naksuttelin seuruuta ja leikittiin jääviä asentoja läpi. Seuruu ei niin hyvää kuin eteisessä myöhemmin...
Video " Kyllä se eteisessä osaa".

Nouseva treeni-ilo

Ihan pienen pienistä edistys askeleista syntyy treeni-ilo.

Olen nyt viikon verran naksutellut seuraamaan liikkeelle lähtöjä. Ensin eteisessä, että näen peilin kautta Aronin toiminnan. Aluksi pelkkiä perusasentoja, joissa naks kun ottaa/ pitää kontaktin. Sitten liikkeellelähtöjä, joissa tärkein kriteeri on koiran pää. Sen pitää olla ylöspäin. Huomasin, että jos hyväksyn liikkeelle lähdön, missä pää on alhaalla, tulee koko seuraamisesta vetkua. Ja liikkeelle lähdöt, missä pää on ylhäällä on olleet hyviä. Naks heti muutaman askeleen sisällä. Näitä yritän tehdä paljon! Ja niitä on tehty kotona sekä lenkn varrella aina vähän eri paikoissa. Eilisten keharitreenien jälkeen suuntasin loppujäähdyttelylenkillä kohti Ideaparkin pääovia. Lasisten isojen ovien kautta seuraan Aronin päätä :-) Ja kun keharit loppuu klo 21, puoli kymmenen aikaan ole ideaparkilla enää ristinsielua, joten oikein kiva treenipaikka. Huomasin, että seuruu lähtee noin 10 askeleen jälkeen edistämään, jos otin pidempää suoraa, mutta keskityn nyt vielä noihin lähtöihin. Teen kaiken toistaiseksi ilman käskyjä idealla Aron tarjoaa toimintaa ja minä vahvistan paljon sitä mitä toivon. Lisäksi täyskäännökset vasempaan on olleet naksuttelulistalla. Annan Aronille aina ennen käännöstä pienen ennakkomerkin, että ihan just täyskäännös vasemmalle ja Aron on tehnyt tämän nyt loistavan hyvin pyörähtäen ikäänkuin altani pois. Pientä ressiä nämä harjoitukset aiheuttaa, sillä Aron alkaa aika pian läähättämään, joten yritän pitää harjoitukset lyhyinä. Mielestäni läähättäminen on merkki mielentilasta, mitä en tavoittele. Haaveena on kuitenkin terävä asenne, mutta silti rento koira.

Tänään uskalsin tehdä kapulanpitotreeniä ekan kerran kuukauteen. Otin kevyimmän kapulan ja pito-ote oli lupaava. Sitten 650 g kapula ja pito on edelleen hyvä. Sen painavampaa en tänään kokeillut, sillä pitäminen oli nyt niin lupaavaa. Tämänkin treenin tein peilin edessä. Voi olla painostavaa, jos siinä tuijotan koiran kuonoa/ silmiä.  Luultavasti kipu Aronin niskasta on poistunut ja se pystyy pitämään kapulaa nyt paremmin. ( kuukausi sitten niskoissa oli lukko/ jumia). Tekis mieli hihkua, että huippua!!

Eilissä kehareissä oli vaikean oloinen rata, ehkä 29 estettä, mutta päätin opetella 15 ensimmäistä estettä.  Kahden ensimmäisen esteen välille tein ennakoivan valssin. Ihan ensimmäinen päätyi riman pudotukseen, mutta Anu käski toimia rauhallisesti ja sitten se alkoikin onnistua joka kerta. Ennakoivalla valssilla kerrottiin tiukka kääntyminen kohti muuria. Muurin ylitys menikin nyt joka kerta virheettömästi, jee.  Loppurata sisälsi vaikeita haasteita kuten takaakiertoa ja niistoa. Toistoja ja toistoja, niistokin alkoi sitten toimimaan. Yhteenmenoon kaikki ei onnistuneet, mutta paloissa kuitenkin. Anu muistutti käsistä ja huomsin itsekin, kuinka Aron hyppää paremmin, kun en häiritse sitä käsilläni.

Ja tänään oli meidän neljäs fyssarikäynti, jossa Aron sai vesijuoksussaan niin paljon kehuja, ettei vesijuosta tämän enempää. Elina sanoi, että Aron on loistavassa kunnossa. Sen takapäässä oleva lihaksisto on kunnossa. Sen liikkuminen vedessä on hienoa katsottavaa. Aron meni altaaseen ilman houkutteluja, mikä kertoo sen asenteesta, että vesiallastyöskentely on ollut sille mukavaa vaihtelua. Ravi-osuuksissa sen molemmat takajalat ottaa yhtä pitkää askelta ja vasta ihan lopussa, kun koira alkaa väsyä, näkyy ihan pieni puoliero. Juoksee suorassa ja pitää hyvän rytmin. Tänään Aron liikkui vesialtaassa 34 min, joista se teki 6 x 1 min ravipätkät. Energian kulutukselta se vastasi puolentoistatunnin lenkkiä, jonka Aron nyt teki reippaasti.  Elina oli sitä mieltä, että Aron ei hyödy enemmästä vesijuoksusta. Kuukauden aikana ollaan saavutettu hyvää tulosta, osittain ihan sillä, että pidän huolta monipuolisesta liikunnasta vastaan lepopäivät, teemme meidän
jumppaohjeita sekä jumit ja lukot on tällä erää helpottaneet. Nyt siis varattiin vain seuraavalle kuulle lihasten huolto-aika ja pidetään tätä saavutettua hyvinvointia yllä. Hyvä näin.

Treenejä hallilla

Video päivän treeneistä, kiitos Miinulle kuvauksesta!

Ohjelmassa oli siis hyppytekniikkatreeneissä okseri-sarjaa, jossa okseri näytti edestäpäin varsin ihmeelliseltä, joka saisi aikaan sen, että Aron tekee ennen ponnistusta hyvän painonsiirron taakse. Hyppäsi kaikkiaan kolme kertaa tuon sarjan ja kävi aina välissä tekemässä powergrind-sarjan. Ensimmäisellä kertaa okseri oli 55 cm ja nousi joka hypyllä aina 5 cm ylöspäin. Paras hyppy tuli takariman ollessa 60 cm. Itsetunnon ja hyppymotivaation kasvattaminen on tässä tähtäimenä.

Powergrindeissä teki oikein hyvin ja näytti minun silmään on onnistuneelta työskentelyltä.

Agi-osuudessa tehtiin pitkiä hyppysuoria, aluksi katseli taakseen tai tiputti jonkun riman, mutta paransi kuin sika juoksuaan. Hyvä Aron!

Pienesti palkatonta

Ihan koiranomistajan tähtihetkiä oli kyllä eilen aamulla, kun porhalsimme Roineen jäälle ulkoilemaan. Aurinko paistoi, yön jäljiltä oli hyvä hankikanto ja sukset jalassa, koirat vapaana nautimme elämästä. Tosin Elviksen nautinnosta en tiedä, koska se räkyttää hillittömästi mun hiihtoa. Jossain kohtaa oli kova vastatuuli ja omat voimat alkoivat huveta. Siinä kohtaa Aron sai ottaa yhden vetospurtin ja vetää minut tuulensuojaisempaan kohtaan. Aron veti täyttä laukkaa ja tasatyönnöillä lykin perässä vauhtia. Tässä kohtaa Elvis haukkui ihan raivona, että lopettakaa heti tuollainen. Kaikkiaan parin tunnin lenkki ja matkaa tuli mittariin 11.3 km. Koirilla tietysti tuplasti enemmän. Rannassa juotin Aronille Fitdogin näytepakkauksen palautusjuomaa, Elvis ei suostunut maistamaan. Back on trackit niskaan ja loppupäivän koirat taisivat juosta vielä unissaan.

Tänään kävin aamulenkin yhteydessä tekemässä palkattomuus treenin jäävien liikkeiden kanssa. Löysin yhden sulaneen hiekkakentän, jolla ei ole aikaisemmin treenattu. Tein jäävät putkeen niin kuin ne kokeessa menee ja pistän tähän ylös mitä heikkoja lenkkejä treenataan paremmaksi. Yritän tehdä myös tasaiseen tahtiin näitä palkattomuusjuttuja, sillä Aron alkaa tosi helposti kuumua siitä.

Liikkeestä istuminen: tämä oli hyvä.
Liikkeestä seuraamaan, juoksuun, maahanmeno, luoksetulo: Tässä lähti seuruussa jo vähän edistämään, juoksussa yllättyi ja ihan pientä häröä. Ekasta käskystä ei mennyt maahan, mun moka, sanoin vähän väärän käskyn. Napakka maa on meidän käky, mutta nyt sanoin maahan. Koira pysähtyi kuitenkin ja siitä juoksusta annoin toisen käskyn jota noudatti. Tuli luokse hyvin, mutta meni suoraan sivulle, koska ilmeisesti häiriintyi mun sekoilusta. Toimin kuten kokeessa enkä korjaillut mitään.
Juoksusta seis ja luoksetulo: tämä viimeisenä liikkeenä. Seuraamisessa vähän keulii, mutta käskyn kuultuaan pysähtyi kuin seinään seisomaan. Tuli myös luokse hyvin eteen istumaan, takaa-käskysä äänteli, koska selvästi oli vähän sitä mieltä, että tämäkinkö vielä.

Lopuksi kisakehut ja vasta sitten pallo taskusta, mikä oli Aronille oikein mieluinen yllätys.

Joten löytyihän sieltä niitä heikkoja lenkkejä. Otinkin sitten muutaman luoksetulon eteen istumaan ja teki tosi hyvin. Pitänee vahvistaa vaan näitä. Ja harjoitella sitä seuraamista, ettei voi keulia.

Erikseen kävin vielä samanlenkin aikana vahvistamassa kontaktia kaupan edessä. Siinä näkee niin hyvin peiliovien kautta pitääkö koira kontaktin. Aron paransi koko ajan työskentelytarmoaan. Pieniä äännähtelyjä tulee siellä ja täällä, mutta yritän pitää mielentilaa alhaalla ja keskityn naksauttamaan niistä hyvistä kohtaa. Näin jatketaan, oli niin kivaa tehdä näitä pitkästä aikaa.

Pk-kauden aloittajaisia

Niin, tänään käytiin taasen fyssarin luona Aronin kanssa. Kohellukset eilisen muuri-esteen kanssa eivät näkyneet koirassa. Pyysin oikein, että Elina tarkkailisi Aronia ja sitä, että uskallanko lähteä huomen aamulla jäälle hiihtämään. Eiköhän mun kunto jo huomenna kestä, entä koiran.

Agilitykriisitänikin olen jo tokeentunut, asia näytti jo eriltä nukunut yön jälkeen ja tietysti sain hyviä blogikommentteja. Kiitos, että uskallatte kirjoittaa ja olla omaa mieltä. Blogi on kuitenkin hyvä paikka purkaa tuntojaan ja harmituksiaan, tietty ilonaiheetkin on niin kivaa jakaa. Ilmoitin meidät seuraaviin agikisoihin, joihin ei ole kuin taas hetki. Niitä kohti yritän tavoitella parempaa asennetta, nooh, elämään. Mä vaan niin haluaisin, että kaikki menee just niinkuin haluan. Ja jos ei mene, hiertää se kivenä kengässä.

Back to fyssari. Aron sai tänäänkin sekä niskaan että vasemman jalan hauikseen laseria. Vasemman jalan kipupaikka on siitä jännä, että se ei millään tavalla ilmene ulospäin, mutta joka kerta se samakohta reagoi laseriin ja aina se on tosinkipeä paikka. Mutta siis hoitokerrat näihin heikkoihin paikkoihin.

Sitten siirryttiin vesialtaaseen. Aron asteli sinne 5 sekunnin mietinnän jälkeen ja oli valmis kävelylle. Tänään vesi pidettiin aluksi inasen matalalla. Ensin verryteltiin, sitten tehtiin 3 minuutin mittaista ravipätkää ja vasta ravipätkien jälkeen vesi nostettiin lähes vatsaan saakka. Kaikkiaan Aron tassutteli vedessä 24 min. Ne raviosuudet näytti kyllä hauskalta, vesi roiskuu ja koira porhaltaa eteenpäin. Kaikkien näiden jälkeen Elina sanoi, että rasituksen jälkeenkään ei Aronin askelluksessa näy muutoksia eikä minun sen puolesta tarvitse nyt ressata takapakkeja koiran lihaksistossa. Elina sanoi, että vesi tuo kyllä esiin, jos koira keventää tms, sillä vedessä se ei voi peittää heikkoja kohtia. Raviosuuksissa se hiukan alkaa juosta vinossa, mutta Elina laittoi altaaseen vielä sellaisen pötkylän, jota koira hiukan liikkuessaan väistää ja näin ollen juoksee suorana. Tämän pienen vinouden näen myös ihan luonnossa, jos tarkkailee edessä juoksevaa koiraa ja sitä, meneekö etu ja takatassut samoilla urilla.
Vesijuoksun jälkeen Aron oli väsynyt mutta tyytyväisen oloinen.

Iltapäivällä käytiin sitten ekan kerran tänä keväänä Kyötikkälän kentällä Pirjon ja Jakin kanssa. Kenttä oli osittain sulanut ja osittain jäässä. Tehtiin siinä sulaneella kohtaa, mutta alla märkä nurmikko. Kaaduinkin siihen märälle kerran ja en tiedä kumpi meistä oli märempi näiden pikkutottistelujen jälkeen.

Ekalla kierroksella kerrattiin ampuminen. Vein ensin Aronin paikallamakuuseen, katsoin, että lumikohdalla on kivempi maata kuin märällä nurmella. Kävelin koiran luota pois ja jätin matkan varrelle namipurkin. Menin itse esteen taakse piiloon ja sitten Pirjo ampui kaksi laukausta. Ja näytti minulle peukkua, odotin vielä hetken ja palasin koiran luo tuoden herkkupurkin koiran eteen syötäväksi. Syksyllä oli pikkusen näkyvissä turhaa vireen nousua tuohon makuuseen ja haluan, että Aronin mielentila on siinä rauhallinen. Tänään sen mielentila on tässä just niikuin pitää ja se sai nuolla ansaitusti pikkupurkista maksalaatikon rippeet. Namikippo auttaa sitä keskittymään eteenpäin.

Laukaukset seuraamisen yhteydessä aiheuttivat levottomuutta, vaikka aika tiheästi palkkailin sitä siinä seuratessa.

Tämän jälkeen otin vielä lähestymisiä kohti tuomaria, mutta Aronin mielentila oli levoton. Sen pää alkaa elää ja ääntelyäkin tulee; se ei voi hyvin siinä sivullani.

Kakkoskierroksella tein vähän toisella metodilla ja ahdistukset jäivät samantien. Meillä oli narulelu, joka jätetään kentän laidalle. Jos tekee hyvin, saa vapaa ja voi laukata lelulle. Sitten se taas jätetään ja  tehdään uusi juttu. Näin tehden kerrattiin jäävät, kaikki osasi. Tässä kohtaa kaaduin, kun teimme juoksusta maahanmenon. Voi märkyys! Yhden maahanmenon otin luoksetuloon asti, siitä sivulle. Luoksetulo oli muuten hyvä, mutta sivulletulossa ihan ihan sen verran taakse, että perusasennossa koiran peppu on vähän mun jalan takana. Jos tulisi ihan pikkusen edemmäs, suoristuisi kroppa. Näitä teen nyt sisällä vähän kuurina, että sanon takaa ja siinä kiertäessä astun yhden askeleen eteenpäin. Näin ollen koira tulisi sitten kuurin jälkeen luonnollisesti vähän edemmäs. Kakkoskierroksella ylipäätään Aronilla oli kivaa, kun pääsi niin monta kertaa laukkaamaan lelulle, oli sellainen vapautuneempi viilis.

Agility- kohti uusia pettymyksiä

Aamulla alkoi tuntumaan taas entiseltä, sillä vatsatauti oli pitänyt minua vaakatasossa pari päivää. Aamulenkin olin itselleni armollinen ja laitoin koirat autoon ja ajoin parin kilometrin päähän Suoramajärven rantaan. Siellä koirat saivat laukkailla vapaana, mitään tassupyykkiä ei olisi tiedossa ja itse sain kävellä omaa tahtiani niiden perässä. Päivällä söin ensimmäisen kunnon ruuan ja tankkasin itseni sokerilimsalla, vatsatauti alkoi olla enää hämärä muisto.

Illalla kaasu pohjassa keharitreenehin. Sohvan pohjalla maatessa olin ehtinyt katsella you tubesta cruft 2013 agilitykilpailuja ja näin silmissäni, kuinka oikea-aikainen liikkuminen, koiran edellä oleminen ja ohjaaminen sujuvat. Nyt meillä oli kontakti/putki -erottelurata teemana. Alku oli vaikea, sillä kakkoseste oli muuri, jolle tehtiin pakkovalssi. Hain omaa sijoittumistani, käsiä ja jalkojen asentoa ja aluksi Aron onnistui hyppäämään muurin yli. Muurin jälkeen huusin aaa kiipee, mutta koira oli putkessa. Otettiin pari kertaa pelkkää a-estettä ja sitten yhdistettiin siihen muurin. Taisi onnistua. A-esteen jälkeen oli vuorossa pari hyppyä ja putkeen meno, joita taas hinkattiin hetki, kun päästiin hypyistä, oli koira puomilla. Omaa juoksulinjaa korjaamalla sain putkeen ja tämän putken jälkeen koira lähetettiin toiseen putkeen ja hyvin solahti sinne jokakerta. Kun nämä kaikki saatiin sujumaan paloissa, sanoin, että jos nyt aloitan alusta ja yritetään päästä sinne putkille asti puhtaasti. Eli 7 estettä peräkkäin, radalla oli kyllä yli 30 estettä meille suunniteltuna.

Toisin kävi, sillä muurilta ei päästy millään eteenpäin. Aron ponnisti muurin päältä, niin että palikat lensivät. Kerran rysäytti niin, että siivekekin kaatui. Otettiin uudestaan, jes nyt vihdoin taisi onnistua, kun jalat oli oikeaan suuntaan, yritin pitää ohjauksen vakaana jne. Mutta nyt koira oli taas putkessa. Ei jestas. Ei tästä tule yhtään mitään.  A-esteeltä eteenpäin sain nyt sujumaan kuitenkin ja päästiin palkkaamaan edes yhdestä onnistuneesta putki- puomi erottelusta.  Meidän treeni-aika päättyi tähän, mutta halusin vielä katsoa sitä muuria, että mikä siinä mättää. Lähetin koiran hyppäämään ilman pakkovalsseja ja näin kun mennään yhdessä samaan suuntaan se sujuu. Aron suorastaan yritti ihan yli itsensä, mutta ilmeisesti myös oma kädenliike, käsi heilahtaa liian ylös, häiritsee hyppäämistä.

Eli annan amputoida itseltäni kädet vai luovun tästä lajista, joka ei ole tarkoitettu meille. Kaikki agijumalat heittää kapuloita rattaisiin.  Olin sitten menossa kisoihin tai treenit menee niin penkin alle, että itku kurkussa kävelen loppujäähdyttelyssä. Kisapettymykset mukaanlukien. Niin epätoivoista. Huhtikuun ekasta päivästä piti alkaa pk- kisoihin valmistumiskausi.  No tuli sitä vähän tehtyä, kun Aron halusi olla loppukävelyissä mieliksi ja tarjosi ideaparkin parkkipaikalla maailman parasta
seuraamista, mistä tietenkin ilahduin ja palkitsin.

Agilityn merkeissä

Kuluneella viikolla on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, tosin maanantai meni surkutellessa huonoa kisa-osaamista. Enemmän lajia harrastaneet kuitenkin tiesivät kertoa, että epäonnistumiset kuuluu lajin luonteeseen. Jos katsoo vaikka kolmosluokan tuloksia, on siellä enemmän hyllyn tehneitä kuin tuloksia.
 Tiistaina mentiin kuiten innolla kohti keharitreenejä; pitkästä aikaa. Anu oli tehnyt meille radan, jota päädyin tekemään ensin loppu-osaa. Loppu oli nimittäin putkesta tuleva hyppysuora, jossa oli hyppyjä ja rengas. Anu oli palkan kanssa suoran päässä ja ekalla kerralla suoran viimeisen hypyn rima tippui, Aron luultavasti oli jo ajatuksissaan lelussa kiinni. Toisella kertaa onnistui sitten ihan nappiin ja tehtiin sen radan 9 viimeistä estettä puhtaasti. Hyvä mieli :-) Nyt uskaltauduin aloittamaan rataa alusta, siinä oli kahden hypyn aloitus, joista kakkosesteelle ennakoiva valssi ja tiukka käännös heti hypyn jälkeen putkeen. Onnistui muistaakseni toisella kerralla. Putkesta tultiin hypylle, jonka kautta a-esteelle, jossa Aronilla oli vaikeuksia muistaa pysyä kontaktilla. Itse juoksin tehden persjätön kohti seuraavaa putkea ja Aron halusi niin tulla mukana. Pienen muistutuksen jälkeen tämäkin onnistui. Putkien jälkeen oli vielä hypyn kautta vaikea kepeille meno, jonka Aron osasi yllätyksekseni. Sitten meidän aika olikin jo käytetty. Kehareissa meitä on kuusi koirakkoa ja tunti aikaa. Radan rakentamiseen menee aina oma aikansa, joten koiraa kohtaan ihan armollinen treeni-aika. Rimoja ei tippunut kuin yksi, sillä ensimmäisellä suoralla.

Keskiviikkonakin treenattiin. Lähdin aikaisin aamusta tien päälle ja meillä oli treeniseurana Katri ja Tao. Harjoiteltiin matalilla rimoilla koiran ohjaamista ja erilaisia tekniikkoja. Katri näytti ensin Taon kanssa, miten harjoitus kuuluisi mennä ja sitten sain kokeilla sitä Taon kanssa myös. Olipas se jännä kokemus. Tao menee juuri sinne mihin sen ohjaa eikä se kuumu ollenkaan, vaikka sen ohjaisi esteestä ohi. Sitten tein samaa Aronin kanssa ja Aron kyllä kiihtyy, kun hinkataan hyppyjä. Harjoiteltiin pakkovalssia ja saksalaista. Katrin kannustamana yritin ohjata Aronia enemmän yläkehollani kuin käsillä ja Aron menikin tosi hienosti näin. Saksalaisesta jäi mieleen, että katso hypyllä sitä kohtaa mihin koira laskeutuu. Harjoiteltiin myös ennakoivaa valssia, missä itse en liiku esteen suuntaan vaan merkkaan ponnistuspaikan ja pysyn paikoillani. Kivoja juttuja. Loppuun Aron sai laukata kovaa putkesta a-esteelle ja muisteltiin, ettei kontaktilta varasteta, vaikka minä juoksen mihin. Aron muisti tämän nyt.

Loppukävelyjen jälkeen koirat autoon ja kohti Pirkkalaa, Aronin fyssariaika. Ensin tsekattiin viimeksi  olleet kipeimmät paikat. Niska oli jo huomattavasti parempi. Olenkin ostanut Aronille valjaat ulkoiluja varten vähentääkseni niskan kuormitusta. Mustat trixie-valjaat neonvihreällä printillä on aikas ihkut. Aron sai niskaansa laseria ja kipeä se vielä oli. Samoin vasemman etujalan seudulta löytyi se kipeä kohta. Elina sanoi, että kipupaikka olisi seurausta revähdyksestä. Rasitusvammasta ei hänen mielestään ole kyse, kun on sellaisessa kohtaa, missä rasitusvamma on epätyypillistä. Liukkaalla lipsahtanut etujalka oli siis diagnoosi. Sinnekin laseria. Muuten Aron vaikutti hyvältä ja sille on hyväksi, että kaikki mahdollinen liikunta tapahtuu koiran juostessa vapaana. Ja monipuolinen ja vaihteleva liikunta, ei saisi olla kahta samanlaista päivää.

Sitten siirryimmekin vesijuoksualtaaseen. Hetken jouduimme houkuttelemaan, että Aron uskalsi astua altaaseen. Minä syöttelin Aronia edessä ja juoksumatto laitettiin liikkeelle, aluksi rauhallista käyntivauhtia. Noin 2 min ja Aron oli kuin kotonaan. Vesi nousi lähes vatsaan asti ja peilien kautta pystyin seuraamaan Aronin liikettä vaikka itse seisoin koiran edessä. Teimmekin huomioita; Aron joutui kävelemään. Sehän ei oikeastaa koskaan kävele reipasta kävelyä luonnossa, vedessä sen oli pakko. Vedessä näkyi, että takajalat eivät ole yhtä tehokkaat, toinen jalka tekee pienempää liikettä. Vedessä koiran on kuitenkin pakko käyttää molempia jalkojaan. Hyvin Aron kuitenkin käveli ja ensimmäiseksi kerraksi 17 min kävelyä oli hyvä ensimmäinen kerta. Ensi viikolla homma jatkuu. Vesijuoksu on turvallinen tapa kasvattaa koiran lihasvoimaa erityisesti takareisiin, joiden avulla sillä on enemmän voimaa esteen yli hyppäämiseen.

 

 

Lauantaina mentiin taas treenaamaan. Nyt Miinun ja Bertan kanssa. Meillä oli kaksi tuntia treeni-aikaa, mutta tehtiin mielestäni tosi järkevasti. Aina yksi harjoitus ja koiran vaihto. Aron aloitti superhelpolla neljän hypyn hyppysarjalla ja Aronista se oli ihan supersiistä. Ihan kuin sen tassut olisivat olleet tulessa, niin innokkaasti ja aluksi takki auki - se hyppeli. Kakkoskierroksella meillä olikin jo huomaatavasti vaikeampi sarja. Siinä keskimmäinen okseri sisälsi kaikenlaista silmänhämäystä. Okserin alla oli muurinpalikoita ja numeroämpäreitä. Tarkoitus oli saada hyvä painonsiirto tuolle okserille. Aluksi muutama hyppykierros meni välejä säätäessä. Jos ennen okseria on 8 jalan etäisyys, otti Aron sellaisen pikkuaskeleen sinne väliin. Etäisyys 6 jalkaa ja saimme hyviä hyppyjä. Se hyppytekniikkatreeneistä.

Agiosuudessa halusin harjoitella viimeksi kisoissa ollutta alkua, kun jäi niin hampaankoloon. Mietittiin Miinun kanssa miten tämä olisi parasta tehdä ja rakennettiin kaarevalle uralla hyppy ja rengas ja kolmoseste oli putki. Sijoituin itse ohjaamaan läheltä putkea eli etäisyys hypylle ja renkaalle oli sivusuunnassa pitkä. Näin Aron hyppäsi esteet puhtaasti, meinasi jatkaa ansa-esteelle, mutta kutsulla sain sen putkeen. Putken jälkeen teimme pitkän kaarteen, jossa muutama hyppy ja muuri, lopuksi toinen putki. Aron hyppäsi puhtaasti tiputtamatta rimoja, mikä oli tämän harjoituksen tavoite.

Ihan lopuksi tsekattiin Katrin opettamia juttuja kuten saksainen hyppyesteellä molempiin suuntiin sekä ennakoivaa valssia. Hei mä osasin! Jäipäs hyvä mieli näistä treeneistä. Tehtiin hyvät loppukävelyt ja kotiin ajaessa mietin, miten hyvätä tuntuu nyt lähteä Turkuun agikisoihin maanantaina, kun on näin hyvät treenit alla.

Vaan toisin kävi. La yöllä heräsin siihen, että nyt on mentävä vessaan. Vatsatauti laittoi tulemaan molemmista päistä. Miten heikoksi tuo tauti tekeekään. Vesikään ei pysynyt sisällä, kauhea jano ja hirvee poreilu vatsassa. Kun oksentelu helpotti nousi kuume 38.8. Mietin koko päivän, että missä kohtaa luovun huomisista kisoista. Illalla päätös oli pakko tehdä, kun en pystynyt koiriani edes pissattamaan, pyörrytti ja heikotti. Parin tunnin ajomatka turkuun, verryttelyt ja pari agirataa tuntui aivan mahdottomalta suoritukselta. Kisajärjestäjä ei tykännyt lainkaan poisjäännistäni ja vaati lääkärintodistusta sairaudestani. Siinä lähes 39 asteen kuumeessa koitin selittää, että en todellakaan pysty lähtemään lääkäriin ja jokainen tietää mitä se on näin pyhäpäivinä, 4 tunnin odotusaulassa istumista. No olin niin heikossa kunnossa, etten olisi jaksanut kävellä edes autooni. Voihan Turku! Ymmärrän, että kisajärjestäjälle tulee niitä poisjääntejä, joissa ollaankin mökillä eikä huvitakaan lähteä kisaamaan, sillä luultavasti juuri näiden tapausten vuoksi lääkärintodistus vaaditaan. Itseäni kuitenkin harmitti ihan älyttömästi kisojen peruuntuminen ja vänkääminen lääkärintodistuksesta vain lisäsi harmia. Tekis mieli sanoa, etten koskaan enää ilmoita koiraani mihinkään, mutta tänään nyt sitten toiveissa seuraavat Tamskin  kisat, turkuun tuskin lähden enää koskaan.