torstai 30. toukokuuta 2013

Ongelmiin pureutumista

Jos mulla olisi ollut niin onnellinen tilanne, ettei Saarijärven kokeen jälkeen olisi heti tiedossa toista koetta, kulkisin onnellinen hymy naamalla eikä huolta olisi huomisesta. Mun elämä ei kuitenkaan mene niin. Mulla on taipumus tehdä kaikki täysillä eikä se aina hyvä juttu ole, täysillä iloitaan ja täysillä sitä toista. Kun koira tuo kokeessa kolmannenkin esineen ruudusta, itketään onnesta, niin että esineruudun tekijöitäkin itkettää, niisk kun nekin kaivoi nenäliinojaan, kun sopersin, että tää on meidän eka kerta kolmosen ruudussa.
Mutta onnen itkut on nyt itketty ja heti kokeen jälkeen aloin paneutua niihin ongelmiin. Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Ihanteellista olisi, että Aron tekisi edes saman seuraavassa kokeessa. Kahdella ykköstuloksella voisimme jättää pk-kokeet tällä kaudella tähän ja keskittyä oikeasti parantamaan meidän heikkouksia. Käyttövalion kello on nyt kuitenkin kilahtanut kerran ja sekin on jo superhyvä saavutus meille.

Tottisongelmia vaiko haasteita riittää.
Ensimmäisenä niistä on noudot ja yritän paljon palkata vain 2 kilosen nostoja. Erikseen vauhtinoutoa ja erikseen sitä, että perusasennosta heitto ja hae käsky, pallopalkka heti nostosta. Josko näillä saisi lisää voimaa ja intensiteettiä tuohon liikkeeseen. Noudon luovutuksissa yritän rauhoittaa kapulan luovutustilannetta kehuen koiraa rauhallisesti, kun se on edessäni kapula suussa. Sen kapulan ote on minua kohti tullessa hurjan löysä, joten kapula keikkuu parin hampaan varassa sinne tänne. Luulen, että löysyys johtuu juurikin epävarmuudesta siinä edessäni. Kumpa osaisin purkaa tuon ongelman! Se vaikuttaa niin moneen.

Keskittyminen Aronilla on huikean hyvä, jos ympäristössä on paljon säpinää. Tiistaina Kyötikkälän kentällä sitä oli, kun siellä pyöri arkitottiskurssit. Luultavasti 20 koiraa oli koulutuksessa omissa pikkuryhmissään. Aron oli kyllä hyvä, se ei silmäillyt ketään ja keskittyi seuraamaan pitkät pätkät. Oli vielä kauhean kuumakin, silti hyvä.

Pk-hyppy, voi nyyh. Yksi kisa ja vanha hyppytekniikka löysi tiensä takaisin. Siinä Aron lyhentää laukkaa esteen juureen ja ei nosta takajalkojaan hyppyyn mukaan. Roikottaa takasiaan hypyssä. Tästä muuten Jari Suomalainenkin sanoi viime viikon valkkutreeneissä, että sellaiset kaatevat hypyt, joissa koira ikäänkuin hyppää ympyrällä kiertäen siivekkeen, on Aronille tosi vaikeita. Aron lähtee hypyssä kyllä taivuttamaan itseään, mutta jättää takajalkansa roikkumaan, näin ollen rima tippuu 80% näissä hypyissä.

Ampumiset: kokeessa Aron reagoi laukauksiin, paikalla-oloissa mm. nousemalla istumaan. Testailtiin tätä eilen koivumäessä Miinun ja yhden uuden tavesilaisen kanssa. Ilmottauduttiin tuomarille ja menin Aronin kanssa paikalla-oloon. Jätin koiran, mutta se pomppasi istumaan jo jätössä. Itse laukausten ajan se pysyi paikallaan eikä näyttänyt mitenkään levottomalta. Joten tätä on helppo korjata, teen vain näitä jättöjä ilman laukauksia.

Esineruutu-kaistat tehtiin eilen Koivumäessä, tosin ne ei kuulu ongelmien pariin. Halusin vain vahvistaa määrätietoisempaan suoraan menoa. Tallattiin kaksi eri kaistaa, kummankin päässä esineet, (valitsin itseasiassa aika vaikeat esineet meille, ei pitänyt). Ensimmäinen pisto oli hyvä, mutta koira tuli ilman esinettä takaisin. Kävi mielestäni kaistan päässä, mutta meillä oli vaikea kaistan pää. Siellä piti laskeutua kumpare alas ja esine oli ihan siellä takarajassa. Uusintapistolla lähetin Aronin kaistan oikeaan laitaan ja eteni tarkistellen kohti loppua, mutta nyt löytyi esine. Toi sen ripeästi.
Kakkoskaista meni paremmin, yksi pisto ja esine löytyi hetken haistelun jälkeen. Ihan pientä väsymystä oli ehkä ilmassa. Luultavasti tehdään yhdet kivat esineet ensi viikolla eikä niitä sen enempää.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Jälkikoe Saarijärvi

Aurinko paistoi jo korkealla, kun aamulla klo 5.30 lähdettiin Aronin kanssa tien päälle. Kohteena Saarijärvi ja meidän ensimmäinen jälkikoe kolmosluokassa. Liikennettä ei ollut missään, joten tuntui, että todella kaksin suunnistettiin kohti koepaikkaa. Ja miten mua jännittikään!

Päivästä oli tulossa kuuma ja sen tunsi jo tottiskenttää vilkuillessa, sillä hiekkakenttä ilman ainuttakaan varjoa oli kuin pätsi. Tarkkaan piti miettiä missä kohtaa otan koiran autosta, ettei sillä ole jo valmiiksi kuuma, kun mennään kentälle. Olin heti toisessa parissa suorittamassa tottista ja parikseni sain onneksi tutut Lilin ja Herin. Meitä edeltävävä pari suoritti tottiksen hiukan nopeammin, sillä paikkamakuussa ollut mudi? hyökkäsi suorittavan koiran päälle ensimmäiseen luoksetuloon. Auts, noita tilanteita kun ei toivo kenellekään. Ja meidän vuoro tulikin sitten pian. Tuomarina oli Laura Pitkänen. Koiria oli alunperin ilmoittautunut 7 kpl, mutta koeaamuna paikalla oli 6.

Aron meni ensimmäisenä paikallamakuuseen, mitä en ihan ollut toivonut. Se jäi sinne hyvin, mutta en tiennyt, että se oli ilmeisesti laukausten kohdalla noussut istumaan ja mennyt sitten takaisin makuulle myöhemmin liikkumatta paikaltaan. Eikä tottis mennyt muutenkaan miten hyvin. Säästän teidät nyt myötähäpeältä luonnehtimatta sitä sen tarkemmin, mutta seuraamista emme juurikaan esittäneet, ääntelyä esiintyi kasvavalla voimalla kohti kokeen loppua ja metrisen esteellä Aron kolautti mennessä takajalkansa esteeseen ja hyppäsi tosi huonosti, no ne noutojoen luovutuksetkin oli just niin hirveitä, kun etukäteen ajattelin. Hyviä puolia pitää ihan hakemalla hakea, no luoksetulot olivat tuomarinmielestä erittäin voimakkaat sekä kehuja tuli siitä, että jäävien asennot tulivat nopeasti ja oikein, samoin eteenmeno oli loistava, jos ei mietitä valmistelevaa osuutta. Tuomari kuitenkin antoi kaikista virheistä huolimatta 82 pistettä, joka meille kyllä kelpasi. Hyvää oli, mutta hyvä ihme,
miten paljon työstettävää seuraavaa koetta varten. Ylipäätään sellainen keskittyminen olisi se juttu,
josta mun pitäisi saada kiinni tai Aronin pitäisi. Alan työstää huomenna tätä teemaa, mutta kivempi siirtyä kirjoittamaan niistä nautinnollisemmista? hetkistä.

Jälkien ajo oli suunniteltu klo 12 alkavaksi. Arvonnassa saimme jäljen nro 1, joten olisimme ensimmäisenä jäljen ajossa. Juotin Aronille kisapaikalla fitdogin energiaa ja auton ilmastointi huikutti täysillä. Kisakeskuksesta oli vain 10 km jälkimetsiin, joten siirtyminen kävi helposti. Ilma oli siinä puolen päivän aikaan +25, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja metsät näyttivät rutikuivilta.

Meidän jana oli sellaisessa kuivassa männikössä ja Aron eteni janalla aluksi tosi hyvin, voimakkaasti
suoraan eteenpäin ja lähdin perään, heti kun liinan loppu antoi myöten. Jostakin syystä näillä kohdin Aron lähti janalta vasemmalle, oltiin janan puolessa välissä, meidät käskettiin palaamaan takaisin janalle. Taas edettiin ja luulen, että tässä kohtaa Aron haistoi jo jäljen, mutta lähti sille aivan liian
aikaisin, joten taas takaisin janalle. Hetken päästä oltiin jo janan päässä ja Aron vaan toikkaroitsee.
Alkoi tulla tuska, mutta lopulta se nosti jäljen ja pääsimme matkaan. Kaikkiaan 9 pistettä otettiin janatyöskentelyssä pois. Tuomari oli varma, että meidän janalla oli jotain eläintenjälkiä ja ne häiritsivät Aronia. No en tiedä, mutta oltiin kyllä tosi korvessa, joten ihmisiä siinä siinä ei ainakaan ollut mennyt. Ja rutikuivassa kanerva/sammaleikossa tuntui, että jäljen nosto oli vaikeaa. Aron teki kyllä hienosti töitä, vaikka maa pölisi ja kuivat oksat katkeilivat jalkojen alla. Ensimmäinen keppi nousi alun kanervikosta ja olihan se iloinen hetki. Jälki oli kyllä vaativa. Kanervikosta mentiin vanhalle hakkuu-aukealle, sieltä metsää ( ihana kohta) jossa 2 keppi meitä odotti. Aron nosti sen varmasti. Tässä kohtaa pakkojuotin Aronia, se nimittäin läähätti jo kivasti ja edessä oli vielä matkaa. Metsästä tultiin rutikuivalle suopursuille, sitten suolammen reunaa noustiin jäkäläiselle kalliolle, sitten takaisin hakkuiseen koivikkoon, lopuksi metsään takaisin. Aron nosti varman oloisena jokaisen kepin. Jäljestysvauhti oli normaalia hitaampaa, mutta koko ajan mentiin eteenpäin eikä pyöritty yhtään missään. Siitä tiesin, että Aron tietää koko ajan mihin jälki menee.
 Kepeillä en juurikaan uskaltanut leikkiä, sillä pelkäsin ajan loppuvan, enkä halunnut rasittaa koiraa yhtään enempää kuin on pakko, joten melko pian mentiin aina eteenpäin jokaisen kepin jälkeen. Normaalisti iloit jälkikepin löytymisestä enemmän. Kuumuus oli vaan huumaava. Viimeinen keppi nousi läheltä tietä ja tielle saapuessani en kyllä tiennyt, että pitäisikö mennä vasemmalle vai oikealle. Onneksi sporsräkkeri kertoi suunnan ja juostiin Aronin kanssa autolle ja ajettiin keppien luovutkseen ensimmäisinä. Aikaakin jäi, joten ei olisi tarvinnut juosta. Kaikki 6 keppiä vaan ihan poltti taskussa ja olin niin tohkeissani, että Aron taisteli jäljellä supersankarin tavoin. 100% kepinnostolinja jatkui siis kokeessakin!

Matkalla kisakeskukseen käytin Aronin uimassa ja juotin lisää energyä. Suolammen vesi kyllä viilensi Aronin, itse hehkuin punaisena kuin rapu. Edessä olisi vielä esineruutu, josta eiliset koirat eivät olleet juurikaan nostaneet esineitä. Oli ollut ihan seisova ilma, nyt onneksi kävi pieniä tuulen löyhähdyksiä. Ruudun nähdessäni huokaisin raskaasti, sillä ruutu näytti kovin haastavalta. Se oli sellainen sekalainen rytö, jossa virtasi mutaoja keskellä ruutua. Siellä oli kaatuneen puun juurakkoa ja paljon kaikenlaista kasvillisuutta. Lähetin Aronin ruutuun ja heti sieltä nousi esine, ei ihan takaa, muttei ihan edestäkään. Toisen esineen kohdalla oltiin päästy puoleen väliin ruutua, joten kolmanne on pakko olla ruudun oikealla puolen, missä ei oltu vielä käyty lainkaan. Ja sieltä nousi se kolmaskin. Käteni vapisivat tässä kohtaa niin paljon, että esineen luovutuksessa esine tippui maahan. On se vaan niin kiihdyttävää tajuta, että Aron löysi kaikki esineet ja vietimme ruudussa aikaa 3 min. Pisteitä esineiltä 29.
Tuomari kehui eleetöntä koirani ohjausta ja minuahan alkoi tässä,kohtaa itkettämään, kun tuomari kertoi, että pisteeni riittävät ykköstulokseen. Voi niisk, tää oli meidän eka kerta kolmosluokan jäljellä.

Lopulta pisteitä kertyi siis 272 ja ykköstulos, JK3 ja luokassa kolmas. Vain kolme meitä pääsi maaliin asti, kuuma keli piti huolen, että jäljet ei olleet helpot. Onnea voittajille, huonoille ei hävitty :-)
Olipas ihan äärettömän jännittävä ja huikea kokemus. Aron on vienyt minut ihan uskomattomiin seikkailuihin, joita en osannut edes uneksia. Kiitos taas kerran Riikalle ja Miinulle myös, joka on tallannut Aronille tämän kevään jälkiä. Ihanaa tämä nyt voimassa oleva keppien noston varmuus, mitä Aron jäljillään nyt tekee. Ilmeisesti jälkikoirat vaan kypsyy omaan tahtiin ja Aron on puhjennut kukkaan :-)









tiistai 21. toukokuuta 2013

Viimeistelyä ennen koetta

Aamulenkki veti kohti Kyötikkälän kenttää :-)

Ensin juoksusta maahanmenoja, huoh, ne jumitti tänäänkin. Mikä tässä nyt mättää? Usea palkattu toisto ja menihän se maahan.

Sitten kaksi luoksetuloa, makuulta ja seisomasta, pitkältä matkalta, otin eteensaakka istumaan. Aron tuli todella lujaa, teki ihan elämänsä parhaat luoksetulot, sillä kovasta vauhdista huolimatta ei törmää, istui suorana ja jarrutti viimeisen metrin aikana. Hieno!

Tämän jälkeen telineet: hyppynouto, este ehkä 80 cm, teki hyvin, paitsi kapulan luovutus.
A-esteen teki myöskin tosi hyvin :-)

Lopuksi eteenmeno. Olin treenien aluksi vienyt meidän kepin sinne takarajalle. Halusin kovaa laukkaa läpi kentän ja sitä sain. Tosin nyt en nillittänyt seuraamisesta sitä ennen, joten vähän keulivasta asennosta lähti, mutta niin oikeella asenteella, että huokasin onnesta.

Tänään Aron oli kyllä asenteeltaan niin hyvä, että treenit saa nyt olla tässä :-)

maanantai 20. toukokuuta 2013

Lääh lääh

Lämmin kevät vaan jatkuu!

Päivällä kävin tekemässä pari janaa, keli vaikutti viileältä ja ihan kuin sade olisi alkamassa. Kauppareissun kun yhdisti jälkitreenin, ajoin janat jo 1,5 tuntia vanhoina. Treenipaikkana takuuhyvä Vatialan hautausmaan takametsä, ihan lähellä Kangasalan Prismaa.
Ensimmäinen jana meni sähläämiseksi. Olin suunnitellut vähän huonon paikan ja lyhyt oli matkakin jäljennostokohtaan, 12 m pitkä jana. Ensin lähti takajäljelle, laskin liinasta irti ja annoin mennä tielle takaisin, yritin piilottaa ärtymystäni Aronilta. Uusinnalla meni yli jäljen, mutta jouduin lähettämään samasta paikasta kuin äsken ja olinhan itse siinä janalla tepannut, nosti kuitenkin ihmeen autta sen jäljen ja lähti jäljelle. Keppi oli ehkä 50m päässä ja sen nosti takuuhyvin.
Kakkosjanalla huomattavasti parempi tunnelma, ehkä palkatun kepin jälkeen Aronilla varmempi fiilis hoitaa homma kotiin. Nyt Aron ei kulkenut aivan sillä janalinjalla, mitä olin ajatellut, mutta en korjannut, sillä eteni suoraan kohti jälkea ( itse valitsemallaan kohdalla) ja teki sitten täydellisen jäljen noston ja oikean suunnan valinnan. Ajoi 100m jälkeä, jossa yksi kulma, tämä meni tosi hyvin ja hienosti nosti kepin. Tähän on hyvä lopettaa jälkitreenit. Tulevassa kokeessa yritän mahdollisimman vähän vaikuttaa koiran työskentelyyn janalla, joku sanoisi, että herran haltuun, yritän muistaa, että Aronin haltuun. Kepinnosto vaikuttaa nyt lupaavalta, joten emme treenaa nyt maastoja tämän enempää.

Iltasella kohti Niihamaa. Nyt oli taas kuuma. Pelkän alkulenkin jälkeen Aron sanoi lääh.

Kentällä Aron teki kolme vauhtinoutoa 2 kiloisella. Yleisön kommentit olivat, että upee vauhti :-)

Sitten muutama perusasento palkaten.

Tämän jälkeen kertasin jäävät palkaten jokaisen. Virheitä asennoissa ei ole pitkään aikaan tullutkaan,
mutta nyt jäi maahanmenossa seisomaan. Höh! Uusinnalla ja paremmalla käskylläni teki oikein. Tässä kohtaa Aron oli todella lääh lääh. Sillä on niin paksu turkkikin.

Vähän seuruuta ja eteenmeno. Eteenmenossa ei laukkaa ollenkaan niin täysillä kuin pystyisi, mutta tämä on ollut jotenkin aina niin vaikea liike. Huoh. No laukkasi nyt jotenkin eteenpäin, vinoonhan se menee, mutta jonkinlaisesta laukkaamisesta on nyt vaan iloittava.

Lääh lääh lääh!


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Tottista ja esineitä

Jes, me treenattiin!
Aronilla oli jo niin monta vapaapäivää takana, että se oli jo masentunut. Ray-reppulia viedään sen mielestä jatkuvasti sisään ja ulos, pieni mustavalkoinen bc varmasti mietti.

Tänään kuitenkin Niihamaan. Ilma oli todella lämmin, semmoset +23 ja lähdimme ensin verryttelemään kohti järveä. Siellä sekä Aron että Elvis saivat pulahtaa. Aron myös otti kevyttä verryttelyä lähtemällä hirven jäljelle. Mä niin näin sen käytöksestä, että nyt se haistoi hirven ja hetken päästä ei Aronia näkynyt missään. Oli pois ehkä 5 min, mutta aina siinä levottomaksi tulee. Sieltä se sitten laukkasi meidän luokse kieli vyön alla. Loppupätkän vein hirvikoiraani hihnassa, piti saada sitä jäähtymään. Ärsyttävää, että nuo hirvet saavat Aronin niin villiksi, ei ollut nimittäin eka kerta.

Kentällä Aron aloitti hyppäämällä. Punainen pressu-este paikoilleen, sen eteen 9 jalan päähän puinen toko-este, näistä tuli kahden esteen sarja. Namialusta esteiden takana. Pressueste oli 80 cm ja se puueste ehkä 50. Ekalla kertaa esteiden väliin tuli pikku-askel, mitä en halunnut, joten väli pienennettiin 8 jalkaan, nyt hyppäsi välin innarina (in and out). Sitten nostimme pressuesteen 90 cm ja Aron teki kyllä hyvin töitä hypätäkseen ja pääsi esteen yli. Lopuksi otimme sen pikkuesteen edestä pois ja yhden kerran edestakainen suoritus tälle esteelle, meni hyvin. Hyppäsi aika rauhallisessa vireessä, kuuma keli varmasti rauhoitti, mutta keskittyi hyppytehtävään tosi hyvin ja itsevarman näköisenä.

Uusimmassa pk-lehdessä on hyvä juttu hyppytekniikasta ja metrisen esteen treenaamisesta, kirj Vappu Alatalo. Vapun ohjeiden mukaan mekin ollaan treenailtu. Aron selviää tällä hetkellä puhtaasti tuosta 90 cm esteestä. Sen tekniikka ei ole vielä paras mahdollinen, luultavasti metrisellä jo
rapsahtaa. Kaikista tärkeintä on kuitenkin itseluottamuksen ja motivaation kasvattaminen ja se syntyy hypyttämällä sitä korkeutta, mihin koira pystyy eikä mihin sen pitäisi pystyä. Viikon päästä olevassa kokeessa on se este metrin, mutta uskon Aronin siitä selviävän.

Sitten ilmoittautumisen kautta Aron paikallamakuuseen, ammuskelin 4 laukausta piilosta leikkimistä ja seuraamista tekevälle Bertalle. Aron oli maannut hyvin ja pääsi sitten palkalleen syömään herkkua namikiposta.

Aron jatkoi noutojen parissa. Ensin vauhtinouto 2 kiloisella, tässä Aronilla on niin hyvä asenne ja laukkaa kovaa kapula suussa. Sitten kokeenomaisesti kaikki noutoliikkeet. Kulki kivasti kanssani kapulatelineelle ja noudon aloitukseen. Tasamaanouto on heti paljon laiskempi, kun pitää lähteä perusasennosta ja en tiedä saanko edes heitettyä sitä kapulaa sinne 10 metriin. No, Aron haki kapulan nosti sen huonolla otteella ja kapula tippui, nosti sen uudestaan ja toi minulle ja palkka luovutuksesta, mikä ei ole häävi, mutta parempaankaan ei nyt pystytä. Sitten kapulan vaihto ja hyppynoutoon. Pressueste oli 90 cm korkeudessa ja hyppäsi hyvin mennen tullen, luovutuksessa kapula tippui maahan, mutta Aron nosti sen itse. Sitten a-nouto, tämä hyvin, jopa mun kapulan heiton osalta.

Sitten lopuksi ihan erikseen eteenmeno. Ensimmäisellä kerralla lähti ihan vinoon ja tajus sen itsekkin, kun pysähtyi ja alkoi katsella minua. Uusinnalla laukkasi suoraan ja sitten hetken laukattuaan näkikin eteenmenokepin, jonka kautta palkka, hyvin meni.

Vähän päästä esineruudussa. Tallattiin 20 x 50 alue, esineitä 3 peräkkäin keskellä ruutua. Aron tuli ruutuun loistavalla asenteella ja ilmoittautuminen tuomarille meni hyvin. Ensimmäisellä pistolla laukkasi sen etuesineen yli, mutta toi sen keskiesineen. Kakkospistolla nousi se etuesine, vaihdoin vähän lähetyskohtaa ja Aron sai hyvin hajun tästä etuesineestä. Kolmas pisto oli ihan turha, lähti
vasempaan ja pois ruudusta, kutsuin hetimiten koiran takaisin, keskityin paremmin tähtäämään koiraa suoraan eteenpäin ja nyt lähti hyvin. Eteni ruudun taakse ja toi sieltä kolmannen esineen. Jipii! Miinu otti aikaa ja käytimme muistaakseni 2.5 min kaikkiaan ruudussa eli ihan sopivasti. Esineruutu on kyllä kolmosluokassa sikavaikea, kun alue on loppujen lopuksi iso ja aikaa vähän.

Kiitos Miinu ja Bertta mukavista treeneistä!

perjantai 17. toukokuuta 2013

Fyssarilla

Tänään Aron fyssarilla, edellisestä käynnistä reilu kuukausi. Oltiin varattu tämä aika juurikin hyvin ennen tulevia kokeita ja onneksi meillä oli tämä aika.

Ulkona juoksutusosuudessa Aron juoksi vinossa, josta Elina tiesi heti, että oikaistavaa on. Tarkemmassa kopeloinnissa ensi kommentti oli, että Aron on lihastenkäsittelyn tarpeessa. Huomaa, että olette treenanneet, sanoi Elina. Lannerangasta se oli mutkalla, mutta Elinankin yllätykseksi jumi/ mutka oikeni hyvinkin helposti. Keskeltä koiraa löytyi "partacollien aiheuttama isku", kun vaiva oli sellaisessa kohtaa, mitä treenaamalla ei saa tilttiin. Elvishän on kohtuullisen raju Aronia kohtaan lenkeillä ja helposti juoksee Aronin yli. Aron tietää tämän ja yleensä lenkkeileekin meistä paljon kauempana ja Elvis saa tuplalenkkiä, kun juoksee minun ja Aronin välissä. Vasemmasta etulavasta ei löytynyt minun helpotukseksi enää mitään, tuolla kohtaa oli keväällä tosi kipeä kohta, joka selittynee edelleen sillä, että Aron oli liukastunut talvella ja tämä aiheutti kipua sinne vasempaan etulapaan.
Isoin murhe löytyi edelleen niskasta. Koko kevät ollaan lenkkeilty jo valjaat päällä, koska viimeksi Aronilla onkaan ollut kaulapanta kaulassa? Niska oli siis jäykkä ja kipeä, sinne piti antaa laseria että Elina pääsi edes käsittelemään. Onneksi Elina on kuitenkin taitava käsistään ja niskan jumi/lukko saatiin laukeamaan, hitaasti ja kauan Elina sitä pehmittikin. Tuo niskakipu on kyllä kummallinen juttu, koska olin ihan varma, että niska on kunnossa. En arjessa huomaa sitä mitenkään, eilenkin luovutti hienosti sen 2 kilon kapulan. Kotiohjeina saatiinkin niskan venyttelyä.
Nyt Aron lepää pari päivää ja sunnuntaina seuraavan kerran treenitään. Elina vannotti, että muistanhan nyt varmasti pitää ne pari lepopäivää tämän käsittelyn jälkeen. Juu eipä tuota mitään ongelmia, kun työvuorolistalla on useampi yövuoro peräkkäin ja valvottujen öiden jälkeen jo ihan perhe-elämän pyörittäminen on haaste.

torstai 16. toukokuuta 2013

Jälkikoetunnelmia

Elämäni ensimmäinen jälkikokeen ratamestarin-pesti on nyt onnistuneesti hoidettu. Aika paljon siinä sai kyllä miettiä, että miten jäljet maastoon sijoittuu, missä järjestyksessä ne kisapäivänä kävellään, kuka kävelee ja miten kilpailijat tuodaan janoilleen. Tuomarin etukäteen toive oli, että janat on hyvillä paikoilla, sillä tämä helpottaa janan arvostelua, kun selkeässä maastossa sitä pystyy seuraamaan. Ei siis janoja ryteikköön. Onnistuin janapaikoissa, sillä kaikissa näki koirakon menon. Oli myös mielenkiintoista seurata, miten herkästi ohjaaja päättelee, että jälki menee varmasti tuohon suuntaan ja kuinka helposti se oli joistakin ohjaajista luettavissa.
Jälkien pituudet olivat aika tarkkaan kisamittaiset. Kuulinkin, kuinka yleensä voittajaluokan jäljet eivät ole läheskään kisapituiset, mutta nyt ne oli. Mitattiin kahdella eri vehkeellä. Lisäksi mielestäni jäljillä pitää olla pieniä haasteita, varsinkin voittajaluokan jäljen kriteerit pitää sisällään vähintään yhden piikin. Olinkin suunnitellut voittajien jäljille pienet ansat; neljän kepin jälkeen tullaan kohti tietä, selkeästi ennen tietä on piikki ja piikiltä jos koira lähtee oikein, saa se hetken päästä palkaksi nostaa keppi nro 5 ja sen jälkeen 200 m ja siellä jäljen viimeinen ja se tärkein keppi. Toinen voittajanjäljillä ollut koirakko toi maastosta vain 4 keppiä. Kun haastattelin kilpailijaa, olivat ilmeisesti juuri harhautuneet tuossa kohtaa. Kilpailija sanoi, että koira hyöri ja pyöri, se olisi lähtenyt sinne takaisinpäin. Niinpä, koira yleensä tietää paremmin missä jälki kulkee ja yleensä piikeissä koira kulkee ikäänkuin takaisinpäin. Toisten suorituksia ja kokemuksia kuunnellessa tulin entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että kaikissa treeneissä pitää vain tähdätä siihen, että se koira hoitaa homman ja itse vaikuttaa siihen mahdollisimman vähän.

Nyt olenkin suunnannut ajatukset Aronin tuleviin jälkikokeisiin ja tulevat treenit keskittyvät eniten tottiksen treenailuun. Tänään otin kaksi eri settiä, joissa huomasin, että se kahden kilon kapula alkaa tulla aika hyvin luovutustilanteeseen vauhtinoudoissa. Mitä jos pidän vaan näitä vauhtinoutoja yllä.

Ja seuraaminen on himputin haastavaa, sillä edistäminen tulee älyhelposti Aronilla esiin. Pysähdyin tänään joka kerta, kun paikka siirtyi eteen, pysähdyksessä koiran on pakko pakittaa sille oikealle paikalle. Tai jos edisti, lähdin kävelemään taaksepäin, jolloin koira ei saavuta mitään hyvää itselleen siitä edistämisestä. Oikeassa paikassa olosta naks ja namia. Myös jäävät kertasin palkatta vieraassa paikassa ja asennot on hyvät. Eteenmenoja tehtiin myös, mutta ei ainuttakaan maahanmenoa niissä, koska ennakointi on niin kulman takana.
Yritän myös treenata niin, että Aron pysyisi itse aktiivisena, joten teen paljon perusasentoja, joissa palkka tulee, kun itse tulee sivulleni ja tarjoaa kontaktia.
Koko tottis tuntuu mielessäni ahdistavalta, mutta teen kaikkeni, etten ajattele niin. Positiivisesti vahvistaen yritän vaan pitää hyvää fiilistä yllä. Jos meidän taidot ei riitä, että päästäisiin maastoon, niin sitten ne ei riitä, yritetään kuitenkin :-)

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Jälki nro 6.

Ihana Äitienpäivä! Nukuin pitkään, lenkkeilin aamupäivällä Kyötikkälän kentälle, hyppyytin Aronia kotipihassa ja illaksi vielä jälkimetsään. Kaiken tämän mahdollisti se, että vietettiin äitienpäivää oikeastaan jo eilen mökillä Sastamalassa. Mökkikeikka tehtiin ihan päiväseltään ja Ray reppulikin sai nyt matkustaa isojen poikien kanssa Fordin takaosassa. Mikä ero on seurakoiralla ja bordercolliella?Bordercollie huutaa helposti tunnin takaosassa, että haluun pois täältä ja nyt tulen, mutta seurakoira jaksaa ehkä vartin ja alkaa nukkua tyytyen kohtaloonsa. Jännä reissu oli kaikille, sillä mökillä oli mieheni siskon Ranskanbuldogit Emmi ja Hulda, jotka ovat taas ihan erilaisia. Me ihmiset syötiin hyvin ja koirat temmelsi mökin pihalla. Kuusi lasta, monta koiraa ja elämää. Rauhallista porukkaa oli siis illalla kotona.

Mutta takaisin tähän päivään ja Kyötikkälän kentälle. Tein vain naksutellen seuraamista, kontaktin pitämisessä olisi parantamisen varaa. Varsinkin ensimmäisellä suoralla vanha tapa kyylätä kaikkea ja sitä mihin eteenmeno tehtäisiin. Tänään tehtiin vain seuruuta ja naks kontaktista. Lopuksi hauskanpitoa jäävien asentojen kanssa, ne sujuu hyvin.

Kotipihassa viritin esteeni kuntoon ja rakensin siitä okserin, joka suoritetaan edestakaisin. Muistin, että ollaan treenattu hypyissä vain yhteen suuntaaan menoa. Nyt namkippo esteentaakse ja koiran pitää hypätä sinne ja takaisin. Paluussa saa lelupalkan. Hypyt oli hyviä mennessä, huonompia tullessa. Esteenkorkeus nousi 90 cm ja siinä kosketus esteeseen juuri paluuhypyn kohdalla. En jäänyt hinkkaamaan korkeutta, sillä se voi syödä itsevarmuutta. Viimeisimmät hypyt 60 cm korkealla esteellä, mutta levensin sitä. Halusin että koira venyttää kunnolla itseään. Tässäkin yksi paluuhyppy epäonnistui, Aron arvioi etäisyyden kerran ihan väärin. Uusinnalla oli tosi tarkka. Ja lopetin siihen
hyvään tarkkaan hyppyyn.

Sitten jälkimetsään illalla. Oli yllättävän lämmin +17. Vesisadetta ei ole tainnut olla pariin päivään ja metsä oli kuivakka. Ääliö minä unohdin vesipullon kotiin, joten Miinun vesillä oltiin liikenteessä.
Koiralle vettä riitti, mutta syytä olisi kyllä ollut itsellekin varata.

Liikuntaa tuli kyllä, sillä treenattiin tulevan jälkikokeen maastoissa. Ensin tallasin Bertalle kilometrin jäljen. Sitten tehtiin puolentoistatunnin metsälenkki, kun käveltiin koirien kanssa korjaamaan yksi koejäljen kohta. Tämän jälkeen ajettiin Bertan jälki ja käveltiin sieltä autoille. Huh, liikuntaa jo melkein parin tunnin edestä. Kumisaappailla lompsin menemään ja nyt kaipasin vaelluslenkkareitani, jotka ovat Maijan hyvässä hallussa, kun unohdin ne aluevalkkutreeneihin kerran.

Sitten Aronin jäljelle, joka ehti vanheta 2.5 tuntiseksi. Hyvä treenata vähän vanhempaakin jälkeä, jos tulevissa kokeissa ei aikataulut ihan tarkkaan pidäkään. Jana oli aukealla kohtaa ja siinä olikin ongelmia. En saanut Aronia etenemään suoraan, vaan se heti poikkesi janalta vasemmalle ihan alussa. Ei käy ja otin koiran takaisin. Uusinnalla ei taaskaan suoraa vaan tuikkasi heti oikeaan. Kolmas kerta vei koiraa pidemmälle, mutta nyt nappasi takajäljelle. Sählinki tuossa alussa ilmeisesti vaikutti sen verran, että lähtikin väärään suuntaan. En halunnut millään lailla tukea väärää suuntaa enkä aiheuttaa enempää painetta, joten laskin liinasta irti ja annoin koiran mennä menojaan. Jäljesti itsensä tielle takaisin, mistä kutsuin sen luokseni. Pidin pienen hengähdyksen jutellen Aronille, että janalla mennään aina suoraan ja lähdetään oikeaan suuntaan, olisko helppoa jos tekisit niin. Sitten koiran kanssa kävelin puhtaampaan kohtaan ja lähetin sen kohti jälkeä. Tyhmähän se olisi, jos nyt lähtisi taas takajäljelle. Nyt meni suoraan kohti jälkeä ja tiukasti oikeaan suuntaan. Jes, jäljenajo vihdoin alkoi.
Jälki oli hieno, mentiin yli suopursujen, kiivettiin kalliolle, ajettiin jäkäläsammaleissa, takaisin metsään jne. Kaikki 6 keppiä nousi, vaikka ne oli normia pienemmät. Kakkoskepillä oli vähän
jännitystä sillä Aron tuli kalliolta alas varvikkoon ja siellä oli se kakkoskeppi. Tuli aika vauhdikkaasti alas ja meni noin 3 m yli kepistä, kunnes sai hajun ja kääntyi takaisin tarkentamaan hajua. Henkeä pidätellen seurasin, että nouseeko. Jes pienenpieni tikku sieltä nousi.
Matkaa oli 1 km ja lämpimästä keliolosuhteista johtuen Aron läähätti jo kovasti neloskepin kohdalla. Vitosen jälkeen minä olin jo puhki. Ihan reipasta tahtia oltiin tultu ja mietin, että ei hemmetti, jos
tämä jälki olisi koepituinen. Viimeinen pätkä tältä viitoskepiltä kutoselle ei ollut meiltä kyllä parasta. Jostakin syystä Aron siksakkasi jäljen päällä viimeisen suoran. Koska en jaksanut itse siksakkailla sen perässä, laskin irti liinasta ja suhasin suoraa reittiä Aronin perässä. Ylipäätään työstän jatkuvasti sitä, kuinka paljon mun pitää jarruttaa liinasta ja pitääkö, joten ihan uusi juttu minults, että lasken kokonaan irti liinasta. Tämä ehkä lisäsi Aronin siksakkia, sillä nyt en ikäänkuin tukenut sitä koiran jäljestystä. Viimeinen keppi nousi kyllä hyvin, mutta silti jäin miettimään, että miksi Aron ei tässä kohtaa jäljestänyt suoraan sitä jälkeä. No ei voi tietää, mutta hyvä oppi itselle, että en saa itse väsyä...Todella positiivista kuitenkin hyvä kepinnosto prosentti. Kyllä se taitaa olla vaan niin, että mitä kokeneempi koira on, sen paremmin alkaa kepitkin nousta. Näin hyvää onnistumista ei ollut vielä viime vuonna. Kivaa!

perjantai 10. toukokuuta 2013

Eteen!

Ihan järkyn kiireinen viikko!
Kolme iltavuoroa oli töissä peräkkäin ja kahtena aamuna jo klo 8 merkkaamassa jälkimaastoja. Harvalla on metsässä treffit kahden Sepon kanssa mutta minulla oli. Seppojen ja Ainon kanssa ollaankin saatu koejäljet merkattua ja sitten koepäivänä vaan kerätään merkit pois ja annetaan kilpailijoiden kulkea samaa reittiä.
Aronin onneksi se sai siis todella palautua edellisistä treeneistä ja nyt taas treenataan viikonloppuna.

Eilen illalla työvuoron jälkeen (klo 22, eläköön valoisat illat) jälkeen otin kotipihassa palkattomuutta ja jäävät koemaisesti läpi. Aronin mielentila tuntui ihanan rennolta ja oikeastaan ainut virhe mitä se teki, oli edistävä seuraaminen. Kaikki asennot hyvin ja luoksetulot hyvin eteen ja sitten sivulle.

Myöhemmin erikseen naksuttelin seuraamista ja nyt piti paikkansa kun tiheään kertoo, missä on hyvä. Ja edelleen koiran asenne olin rento, mikä on älyttömän mukava juttu.

Testailin luoksetuloja ensin niin, että minullanon narulelu rinnan kohdalla näkyvissä. Koira tulee eteen istumaan ja vapaasanasta se saa käydä leluun kiinni. Sitten samaa kapulan kanssa. Tavoitteeni on, että koira tulisi itsevarmana eteeni istumaan ja katsoisi minua ylöspäin pitäen samalla kapulasta hyvin kiinni. Kaukainen tavoite meille, sillä ainakin lelu teki sen, että koira jäi normaalia kauemmas istumaan. Joten päädyin siihen, että juoksutan  koiraa kapula suussa ja kierrätän puiden ympäri, välillä tulee uusi kierrä käsky ja välillä tuo, joka tarkoittaa, että nyt voit tulla eteen istumaan kapulan kanssa. Kun istui, kehuin miten hieno on ja yritin sitä kautta vahvistaa, että edessäni on hyvä olla. Jotakin apua siitä oli, sillä tänään nouto 2 kiloisella näytti lupaavalta. Tein ensin vauhtinoudon ja sitten toisella kertaa eteen saakka. Jätin noudot siihen, kun oli jo paljon parempi.

Tänään tehtiin 7 eteenmenoa. Otin lenkille mukaan eteenmenokeppimme ja kävelitiin parikin kentän kautta, joilla käytiin tekemässä eteenmenoja. Kolmosluokassa tämä liike on yhtä arvokas kuin seuraaminen. Ja nyt vain haluan vahvistaa, että koira laukkaisi eteenpäin rohkeana, vaikkei havaitsekaan siellä edessä meidän keppiä. Tosin ollaan kohdassa, missä ylipäätään laukkaaminen minusta poispäin olisi kiva juttu.
Ensimmäisen kentän eteenmenot oli kyllä surkeita, Aron laukkasi hetken ja kääntyi katsomaan, että mitä tästä tykkään. Olin hiljaa ja odotin, että jatkaa. Jatkoi kepille saakka ja vasta sitten saa minut hihkumaan ja heittämään pallon.
Toisella isommalla kentällä jo laukkasi lujaa vaikkei nähnytkään meidän keppiä, kun olin vienyt sen ohimennen. Laukkaa kyllä vinoon kun on riittävän kaukana, mutta eiköhän niillä kohdin tuomarikin jo sitten anna luvan maahanmenoon. Yhden ainoaa maahanmenoa en ottanut, pikkusen tuntuu, että ennakointi tulee samantien mukaan. Viimeisellä kerralla jätin kosketuskepin taakse sen pallon, mitä olin palkaksi heittänyt, mutta Aron ei tajunnut, että sen saa ottaa.Höh, sillä nyt se laukkasi läpi koko ison Pikkolan hiekkakentän ja hyvästä laukasta olisi kiva palkata täsmällisemmin.
Joten juoksutin vain eri suuntiin.
Olikin ihan tosi lämmin ja Aronin kanssa käveltiin kotiin molemmat läähättäen kielet roikkuen.


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Treeniviikonloppu Kana-areenalla

Olipa meillä treenitäyteinen viikonloppu ja niin kivaa. Järjestimme Aronin pentuesisarusten sekä muutaman läheltä sukua olevien kanssa oikean treenileirin Kana-areenalla. Idea lähti joskus talvella, kun juttelimme Kana-areenan omistajien Liisan ja Pertin kanssa siitä, että Längelmäellä voisi yöpyä heidän mökissään. Tämä Aholan mökki on noin 3 km päässä treenihallista ja sinne mahtui hyvin nukkumaan 7 aikuista ja kaksi lasta. Mökki oli niin ihana! Treenihalli oli käytössämme viikonlopun ajan ja treenemetsät meille varattiin noin kilometrin päästä mökistä. Metsät olivat kyllä hulppeat, sillä ikivanhaa kuusta ja sammalmetsää oli ruhtinaallisesti. Kuulemma 30 hehtaaria metsää, josta kukaan ei voi tulla ajamaan pois. Eipä siellä ketään näkynytkään. Liisan Maivian pidot laittoi meille lämpöistä ruokaa ja on se vaan mahtavaa herkutella valmiissa ruokapöydässä. Illalla saunottiin mökin hyvässä saunassa ja treenisuunnitelmia tehtii joka välissä. Siinä olikin sovittamista, että ehti tehdä kaikkea mitä oli mielessä. Meillä olikin hakuporukka, esineruutua myös, agilityä hallissa ja tokoa/tottista ulkona.

Aronin treenejä:

Perjantaina tehtiin hyppytekniikkaa hallissa, kolme kierrosta ja ensimmäisellä ihan verryttelyksi 6 esteen perussarja kahteen vai kolmeen kertaan. Meni hyvin.

Sitten perussarjaa Miinun uusi 8 kulmainen noutokapula suussa. Tein ensimmäisen ikäänkuin noutoliikkeenä eli lähetin koiran noutamaan estesuoran päässä olevan kapulan, meni oikein hyvin. Tämä noutoliike uusittiin toiseenkin suuntaan ja Aron teki takuuhyvin hyppyjään. Sitten kapula suuhun ja hyppysarja, siivekkeen kierto ja samaa reittiä takaisin. Aivan loistavaa!

Kolmannella kierrolla tokohyppy tuli sarjan päähän, tämä pariin kertaan ja hyvin. Lopuksi pelkkää tokohyppyä, jossa oli okseri agilitysiivekkeistä tehtynä edessä. Tokohyppy nousi lankku lankulta ja käytiin 90 cm korkeudessa ja sitten alaspäin helpottaen hyppyä. Tuo korkein korkeus toi pienen pientä tekniikan epävarmuutta esiin, mutta Aron hyppäsi esteen koskematta siihen. Tämä oli todella hyvin Aronilta, joka ei ole aikaisemmin tuolla hallissa ja tuolla vanerisella esteellä onnistunut näissä korkeushypyissä. Eteenpäin ollaan menty, vaikka tekemistä hyppyjen puolella riittää.

Iltsella tehtiin mökin taakse olevaan metsään yksi esineruutukaista, joka oli melko pusikkoinen ja epätasainen metsältään. Rytöisen kaistan päässä oli esine ja idea oli vaan vahvistaa suoraan eteenpäin menoa rytöisessä metsässä. Meitä ennen oli käynyt jo kolme koiraa, joten hyvä harjoitus. Aron meni hienosti kaistalla perälle saakka ja löysi esineen. Kuitenkin 10m ennen tiputti sen ja noukki sitten uudestaan esinettä suuhunsa. Esine oli nahkaremmin pätkä, jota ilmeisesti löyhällä otteella kantoi.

La-aamuna oltiin klo 9 tallaamassa jälkiä, osa porukasta tallasi haku-aluetta, kolmas porukka teki mökin vieressä peltojälkiä. Minä tein jäljen Miinun Bertalle ja Miinu Aronille. Kahden tunnin päästä päästiin jäljen ajoon.
Jälki nro 4:
Janalla Aron eteni suoraan ja lähti oikeaan suuntaan kerrasta, vau. Jäljesti hyvin, tarkisti kaikki ne kohdat, joissa Miinu oli mm. kompuroinut tai pysähtynyt miettimään, että mihin suuntaan kävellä. 4 keppiä oli jäljellä ja kaikki Aron nosti. Pituutta oli 700m ja koko paketti oli kaikin puolin onnistunut.

Iltapäivällä meillä oli kokeenomainen esineruutu. Olin kyllä tallaamassa kisaruutua, mutta en tiennyt mihin esineet sijoitetaan ja sain aloittaa siksi ensimmäisenä. Tämä treeni oli oma toiveeni. 99% meidän esineruuduista on sellaisia, että minä tiedän esineiden paikat. Kokeessa en sitten tiedä ollenkaan, joten parempi harjoitella sitä tilannetta, niin koetilanne ei ole niin kauhean  eri kuin treenit.  Nyt siis ilmoittautuminen tuomarille ja aika lähti käyntiin, kun lähetin ensimmäiselle pistolle. Kaksi
esinettä nousi ruudusta suht hyvin, mutta kolmas ei millään. Aika loppui. Yritin miettiä, että missä koirani ei olisi käynyt ja pistottaa sen mukaan.  Lopulta esine nousi ja se oli aivan edessäni. Noin 3m esineruudun etureunasta keskellä oli kivi, jonka takana oli pieni pesusienen näköine pala. Ja kun se oli siinä edessä kiven takana, ei Aron saanut siitä hajua silloin kun lähetin sen pistolle. Kun koira  tuli pistolta tyhjin suin, kehuin Aronia, että ei hätää, tule luokseni niin lähetän sinut uudestaan. Ilmeisesti siis aina silloin se ei ollut nenä auki. Sain myös palautetta, että,pistotin ruutua varmuuden vuoksi kovin tiheään, pistoni voisivat olla leveämmin välein. Joten oikein hyvä harjoitus ja hyvä palaute. Ja miten vaikea tuo esineruutu onkaan, kun ei itse tiedä missä ne esineet on.

Illalla agilityä. Koiraa säästääkseni tein vain yhden setin. Anna oli suunnitellut meille hyvän rataharjoituksen, jota läpikäytiin porukalla. Radassa oli joka esteellä jotakin haastetta ja mm. suoran putken jälkeen kepeille meno oli ehkä vaikeinta. Kepit oli hyvin lähellä putken suuta ja jos koira ampui suoraan putkesta kepeille, ei sisäänmeno onnistunut. Mun piti siis ehtiä putken suulle ohjaamaan koiraa, mutta olin myöhässä moneen kertaan. Pimeät putkikulmat olivat meille helppoja ja rimoja ei tainnut tippua yhtään. Sen sijaan kontakteilta tuli läpilipsumisia, jotka varmaan menivät tuossa vaiheessa jo väsymyksen piikkiin. Tässä vaiheessa alkoi jo itseäkin hyydyttämään, sillä oltiin tehty jo monta alkulämmittelyä tai loppujäähdyttelyä, aina en tiennyt kumpi on edes menossa :-)

Päivän päätteeksi katsottiin treenihallin pihassa tokopulmia. Teimme Aronin kanssa eteenmenoja kosketuskepille ja tässä yhden maahanmenon jälkeen tuli esiin maahanmenon ennakointia. Joten useampi juoksu kepille ja siitä naks. Ei yhtään enempää siis maahanmenoa, kun itse käskyä kyllä noudatti ensimmäisellä kerralla ihan hyvin.
Sitten vähän tuomarille ilmoittautumisia, ne meni hyvin, tuomari aina palkkasi koiran namilla jes-sanani jälkeen.

Sitten noutokapulan pito ongelmaa. Ongelma oli ja siihen voisin nyt yrittää asenteen muutosta sillä, että että lelu on näkyvissä rintani kohdalla ja hyvästä katse ylöspäin ja pitää, saa vapaa ja luvan ottaa lelu. Testailen tätä pikimiten kotona.




Lopuksi vähän seuruuta, jossa sain ankaraa palautetta omasta liikkumisesta silloin, kun pysähdyn perusasentoon, nyt treeniä tähän ilman koiraa. Teen omalla liikkeelläni hommasta tällä hetkellä turhan vaikeaa.



Lauantai oli siis älyttömän monipuolinen ja antoisa päivä!!

Porukalla myös pähkäiltiin kaikkea, kuvassa peltojäljen arvostelua.



Sunnuntaina meni aamulla pikkusen pidempään, että päästiin metsään. Nyt jäljen teossa vasta klo 9.15. Vettä satoi, mutta ei annettu sen haitata. Onneksi on sateenpitävät vaatteet.

Aronin jälki nro 5:
Miinun tekemä, matkaa 700m, keppejä 3. Kepit oli sijoitettu jäljelle niin, että ensimmäinen 130m kohdalla, seuraava 180m kohdalla ja viimeinen sitten tästä noin 500m päässä. Halusimme vahvistaa sitä, että jäljen alussa voi olla useampi keppi.

Jälki ehti vanhentua melkein 2 tuntiseksi ja sade oli tauonnut, kun lähdimme janalle. Janalla Aron eteni suoraan, menimme kuin tunnelissa, sillä kasvillisuus oli kasvanut ikäänkuin tunneliksi meidän ympärille, kun tunneli päättyi tulimme pusikkoon ja jälki kulki siellä, pusikossa Aron vähän siksakkasi, että missä se jälki on enkä itsekään oikein tiennyt, että mihin me mennään. Aron ratkoi tehtävän eli löysi jäljen ja lähti oikeaan suuntaan. Loistavaa. Jälki kulki sammalkivirinnettä ylöspäin, kun Aron nosti ensmmäisen kepin, minä jo läähätin. Olipas alku. Vielä mentiin jyrkännettä ylöspäin ja toinen keppi nousi. Kun lopulta tultiin märkää rinnettä alas, oli jo aika lämmin. Liukas mörkä sammal, hui. Kaipasin jo sellaista kiipeilijän köyttä, minkä avulla laskeutuisin. Lopulta oltiin takaisin alhaalla ja ryteikössä. Muistan ajatelleeni, että tuossa vieressä on ihanaa sammalmetsää, miksi ihmeessä rämmin rytölässä koirani kanssa. Näin oli kuulemma Miinukin ajatellut ja lopulta kääntynyt takaisi sammaleikkoon, missä se viimeinen keppi meitä odotti ja Aron ilmaisi sen varmasti. Jälki oli siis kaikesta huolimatta loistava, sillä ihan turha meidän on jäljestää tasaista sammalta, haasteet ne on
mitkä kasvattaa.
Leirin kepinnostoprosetti oli 100, Huikeeta!!

Sitten vielä esineitä. Tänään palauttelevampi harjoitus, jos eilinen koetreeni jätti jotain motivaation laskua. Eipä ollut. Nyt sammaleelle kaistale, helppo pohja ja kaistale. Edessä esine ja ihan pikkuinen esine takana. Aron toisena ruudussa. Lähti hyvin, laukkasi etuesineen kohdalla, meni noin5 metriä ohi esineen ja löi liinat kiinni. Kääntyi ja tarkensi esineen ja toi sen. Superhieno! Toisella pistolla sitten se pieni takaesine, huikeen hyvä Aron rankan viikonlopun jälkeen.




Petra ja Ray olivat myös elämänsä ensimmäisellä koiraleirillä. Ray on reipas pentu, se on tehnyt ensimmäiset agilityharjoitukset tekemällä suoria putkia, luoksetuloharjoituksia sekä osallistunut sivusta seuraamalla kaikkeen. Automatkat, leirielämä, monet uudet tilanteet ja hienosti tyttö ja pikkupentu selvisivät. Petra teki agilityä myös Nelli-japsin kanssa ja tekee kuulemma poispäinkäännökset paremmin kuin äitinsä. Heh, siitä se lähtee :-) Treenien seuraaminen oli niin mukavaa, kuten alla olevasta kuvasta voi päätellä. Pentu nukahti Petran syliin ja ei sitä saanut herättää :-)






Parasta oli kyllä meidän porukka, kiitos kaikille. Pähkäiltiin monenlaisia juttuja ja treenejä. Kiitos Miinulle kuvista, ne ovat ihania.







torstai 2. toukokuuta 2013

Koirapainoitteinen elämä

Petrasta tuli viime viikolla koiranomistaja. Japaninpystykorva Ray muutti meille ja vaikka pentu on Petran, varmaan arvaattekin, että lapsen äitikin on innolla mukana. Edellisestä " pentu tuli taloon" on kohta 4 vuotta ja sanonta aika kuultaa muistot- ei pidä paikkaansa. Muistelen nyt miten rasittava bordercollien pentu oli verrattuna pieneen seurakoiraan. Aronilla oli aina iltaisin kauheet iltavillit, se oli ihan raivopää. Puri ja repi kaikkea. Jos vessan ovi jäi auki, se painoi vessaharja suussa ja vessapaperien kanssa se teki sotkujaan. Se pissasi paljon ja taisteli raivoisasti ruun eteen. Se kiljui kurkku suorana, jos jäi oven taakse. Automatkoilla se päätti, ettei matkusta yksin farmarin takaosassa. (Tosin olen erittäin tyytyväinen Aronin taistelutahtoon ja päättäväisyyteen, siitä on etua harrastuksissa).
Mutta pieni Ray, voi ihanuutta. Sen pissalätäköt on pieniä. Se ruokahalu ei ole mikään ihmeellinen ja yritetään Petran kanssa olla vajoamatta tilanteeseen, missä toivomme hänen korkeutensa syövän edes osan ateriasta. Se leikkii kiltisti leluillaan ja menee yöksi nukkumaan mukisematta Petran huoneeseen. Petraan se on kyllä hyvin kiinnittynyt, toki Petra kantaa ja paapoo sitä koko ajan. Kukapa pentu siitä nyt ei tykkäisi. Pienet seurakoirat on helppoja :-) Tosin olen valmistautunut jo taisteluun siitä, saako sisällä haukkua, jos vieraita tulee sisään....
Luoksetuloharjoituksia ollaan tehty joka ilta kotipihassa ja hyvin tuo pikku reppuli laukkaa Petran luo. Naksuttimen ääntä Petra naksutteli sille tänään ja kaulapanta/ hihnassa liikkuminen sujuu juuri niin hyvin kuin 8. viikkoiselta pennulta voi odottaa. Meillä on aika iso piha meidän taloyhtiössä ja paljon uutta sekä ihmeellistä pennulle. Sen pidemmälle eivät ole vielä lenkkeilleet. Yhtenä päivänä käytiin kaikkien koirien kanssa lenkillä, 100m pyörätietä pitkin oli iso juttu. Aron ja Elvis näyttivät esimerkkiä ja Ray reippaana perässä.
Elvis ei ole näkevinään koko pentua, mutta sanoo pennulle tiukan hau, jos vähänkin karvoille tulee. Pentu on kuin ilmaa Elvikselle. Sen sijaan Aronilla on kivaa ja seuraa pentua ja sen leluja. Aron kyllä yrittää murista pennulle, kun se kiipeilee Aronin yli, mutta siihen se jää. Antaa sitten pennun keikkua päällänsä.

Treenattukin on, vaikka enemmän lenkkeilty metsässä. Olen käynyt useana päivänä kävelemässä ja mittaamassa jälkikokeen tulevia jälkiä ja siinä saa kyllä aikaa kivasti kulumaan. Olen suunnitellut janapaikkoja, kulmien kohti, jäljen päättymisiä jne. ja kivat jäljet on kyllä tulossa.

Aron on hypellyt kotipihassa nyt 90 cm estettä koskematta siihen ja olen siitä tohkeissani. Tajusin, että kun saan sen lähtemään hyppyyn riittävän kaukaa, saa se venytettyä itsensä hyvään hyppykaareen. Tämän riittävän kaukaa saa aikaiseksi sillä, että rakennan puuesteestä ikään kuin okserin. Este näyttää hirveältä, mutta Aronin itsetunto on noussut ihan sikana. Ei mitään pikkuaskeleita enää ennen hyppyä vaan voimakas iso ponnistus. Edetään nyt kohti metristä ja tuuletan, kun tämä sama toistuisi siinä korkeudessa.
A-este on Aronille mös varma nakki, ainostaan kapulan luovutuksiin olen pettynyt. Siis siihen, etten osaa kouluttaa hyvää pitämistä. Kapula pyörii ja hyörii :-(