tiistai 30. heinäkuuta 2013

Aamuiset hyppytreenit

Ihana vapaapäivä, kun se aloittaa hyppytreeneillä. Lähdettiin Petran kanssa sdp-hallille, jossa Aron ja Ray tekivät kaksi kierrosta, Elvis yhden. Ja näin saatiin tunnin treeniaika tehokkaasti hyödynnettyä.

Aron teki aluksi hyppytekniikka harjoituksiaan. Taipuvaa sarjaa ensin pari kertaa molempiin suuntiin, sitten 4 esteen powergrind kahteen kertaan. Lopuksi yhdistin nämä, joten ensin taipuvalle sarjalle, josta sai jatkaa powersarjalle. Taipuvalla koiran pitää lyhentää ja powerilla sitten venyttää kunnolla. Hyvin teki Aron ja oli tohkeissaan, kun ei olla pitkään aikaan tehty näitä.

Kakkoskierroksella teimme paikalta ponnistuksia okserille ja hyvin meni joka kerta. Harmi, kun siivekkeissä loppuu kannattimien paikat 65 cm, vähän isompaa olisi vielä tehnyt mieli hypyttää, sillä kevyesti Aron teki hyppynsä.
Sitten okseria vauhdista. Jostain syystä okseri agility-esteenä on Aronille vaikea. Se ei jotenkin vauhdissa näe sitä takarimaa. Joten nyt kun se tiesi, että kyseessä on okseri, oli sitä kiva treenata. Ensimmäisellä kerralla takarima tippui, mutta huomasin myös, että mun käsi oli ylhäällä. Heti tuli mieleen Anun muistutus, että kädet alas :-). Tämän jälkeen ei sitten rima enää tippinutkaan. Tein okseria ensin yksittäisenä esteenä, sitten putken kautta, että tuli lisää vauhtia. Lopulta tein ympyrää, jonka toisella puolen oli putki ja toisella puolen sen okseri. Oho, kun tämäkin onnistui. Aron teki hyviä ja itsevarmoja hyppyjä.

Lopuksi kepeille menoja avokulmista sekä puomi pariin kertaan vahvistaen hyvää kontaktille menoa. Aron teki oikein hyvin.

Ray oli oikein innoissaan lihapullapalkkioistaan ja lupasi tehdä ihan mitä vaan, että saisi lihapullaa.  Kahden kierroksen aikana se tutustui rengas-esteeseen. Laitettiin rengas niin alas kuin sen saa ja istuttiin Petran kanssa molemmin puolin estettä, Ray meni meidän väliä edestakaisin, välissä vain rengas. Se oli luonnonlahjakkuus. Kerran ohjattiin namilla ja sitten se menikin sitä näyttämättä.
Ray teki myös suoria putkia, joissa olin namikipon kanssa vahvistamassa, että kannattaa irrota Petrasta ja juosta putkeen. Kun tämä onnistui lisättiin toinen putki perään. Ray tietysti juoksi intona kahta pitkää putkea peräkkäin ja sai siinä lapsikin liikuntaa, kun samalla Ray tottui siihen, että tähän lajiin kuuluu se juoksevakin tekijä.
Ray teki tänään myös elämänsä ensimmäisen u-muotoisen putken. Lopuksi muutama toisto vielä kuudelle kepille, joissa verkot ja namikippo päässä. Pieni meni kovin innoissaan ja sellainen keppien pujottelurytmi näkyi nyt.

Elvis teki Petran kanssa myös näitä suoria putkia ja hyppeli viiden esteen hyppysarjaa. Aluksi se tuli sarjalta ulos kolmannen esteen jälkeen, mutta kun pikkusen avustin suoran päässä, se hyppeli tuon estesarjan vallan hienosti. Elvikselläkin oli tosi hyvä tekemisen meininki eikä jännittanyt tuota hallia yhtään.

Sellaista meillä tänään, nyt lasten kanssa uimahalliin, ettei päästä vaan laiskistumaan.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Morsianta katsastamassa

Aronin pään menoksi on syksylle mukavia suunnitelmia. Isä-suunnitelmia!
Ja sen vuoksi olimmekin tänään tienpäällä tutustumassa tulevaan morsiammeen, hänen omistajaansa ja kasvattajaansa. Mukana oli myös muutama mahdollisesti tulevista pennuista kiinnostunutkin, joten vietimme treenien puitteissa sangen mukavasti useamman tunnin.

Tässä linkkiä tästä pentuesuunnitelmasta.

Tapasimme kuitenkin Keuruulla ja treenit oli Aronille ikään kuin vieras kenttä/ vieraat ihmiset-treeni, joista se suoriutui mukavasti.
Aron aloitti tokotreeneillä, joissa se teki ruudun, palkka ruutuun pysähtymisestä. Itse sanoin seis-käskyn ihan pikkuisen myöhässä ja Aron pääsi ihan ruudun takarajalle. Jos oltaisiin oltu kokeessa, olin joutunut korjaamaan ruudun paikkaa, niin taakse pääsi. Palkkasin tämän kuitenkin, kun koira pysähtyi juuri silloin kun käskin.
Sitten väliin yksi suora luoksetulo, hyvin tuli eikä ennakoinut mitään, vauhdista palkka.
Sitten ruutu kokonaisena liikkuroidusti, meni hyvin vain ainoastaan pieni piip liikkeen loputtua. Ilmeisesti kysyi heti, että missä palkka. Minä taas yritän vältellä sitä, että pallo heti lentää. Ensin kehut ja sitten vasta.
Tämän jälkeen ohjattu nouto, haettiin oikea. Tässä namipalkka liikkurin kävelyjen jälkeen, tykkään kun Aron ottaa kontaktin siinä kohtaa, kun liikkuri sanoo käsky. Palkkauksen jälkeen Aron sai mennä lennosta merkille ja sitten hakea oikean. Tässä palkka nostosta.
Lopuksi kaukot. Näissä kaikki muu sujui niinkuin pitäisi, mutta takakäskyllä eli seisomasta istumaan ei tainnut riittävästi ajatella taakse. Hyvin kuitenkin ja tämän jälkeen runsaat kehut/riemut ja sitten vasta pallo.


Kakkoskierroksella Aron näytti peekoota. Teimme A-estenoudon, jossa kapula hukkui ja kävinkin itse katsomassa, että mihin se kapula lensikään, siirsin kapulan vähän näkyvämmälle ja sitten Aron sai kiivetä ja hakea kapulan. Palkka takaisin tullessa.
Sitten teimme luoksetulon pitkältä matkalta, pari 2kiloisen vauhtinoutoa ja lopuksi kaksi eteenmenoa kosketuskepille, joista jälkimmäisellä käskin maahan.

Hyvät treenit, joskin pysyttelin mukavuusalueella eikä tehty mitään, mikä voisi pilata tunnelmaa.

Kentän jälkeen metsään, jossa meitä odotti 900m pitkä jälki 4 kepillä. Metsä näytti tasaisen mukavalta kangasmetsältä mustikan varpuineen ja sammalpohjineen. Aron oli kyllä lääh lääh juuri hetki sitten päättyneen kenttätreenin jälkeen, mutta pääsi jäljestämään pienen juottohetken jälkeen.

Janalla Aron oli huono! Just kun olin kehunut, että se menee suoraan ja laukalla vaan näin kävi, että laukkasikin ehkä 5 metriä ja teki mutkia. Kuin ihmeen kaupalla lopulta oltiin jäljen nostokohdassa. Luultavasti meni ihan oikein ja jäljestys alkoi. Kaksi ekaa keppiä nousi hienosti. Seuraavassa keppivälissä sotkin itse tuota hommaa. Aronilla oli nimittäin liina kietoutunut takajalan ympärille ja silti se vaan jäljesti. Laskin liinaa löysäksi, mutta lopulta huomasin, että pakko pysäyttää koira ja irroittaa se liina sieltä takajalasta. Hetken päästä oli taas sama tilanne, mutta nyt liina kulki molempien takajalkojen välissä pahasti ja taas keskeytys ja liinan korjaus. Ilmeisesti kolmoskeppi jäi meiltä näihin kohtiin. Neloskeppi ja viimeinen keppi nousikin kivasti, sitä ennen oli piikki, jossa Aron hetken pähkäili, että miten tämä menee. Koska en itse tiennyt jäljen kulusta mitään, en
luonnollisestikaan voinut mitenkään auttaa :-)

Päivän päätti esineruutu, josta Aron haki ihan mukavasti 3 esinettä. Ruudussa ei nähnyt koiraa, joten en tiedä miten se liikkui takarajalla, mutta kaikki esineet se haki ja luultavasti aikakin olisi ihan riittänyt, jos koetilanne olisi ollut.

Kivaa treenata meille vieraissa paikoissa, kiitos mukana-olleille.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

2 x 5

Otsikko liittyy eilis-illan kehariryhmän treeneihin :-)
Meitä oli 4 koirakkoa jakamassa tunnin treenin ja rataantutustumisen jälkeen treeniaikaa oli 10 min per koira. Keli oli helteinen ja jos treenaa 10 min, on koirat kyllä ihan lääh lääh ja piipussa. Fiksu kouluttajamme Anu ehdottikin, että kaksi 5 minuutin kierrosta ja maksit tekee ensin. Tämä sopi meille ja tuossa ajassa ehtii tehdä kyllä paljon toistoja.

Ratamme alkoi hypyllä ja siitä avokulma kepeille. Aron loiskautti itsensä suoraan ehkä kolmanteen väliin. Juu näitä avokulmia me ei osata yhtään. Paras vaihtoehto oli, että olin niistomaisesti ottamassa koiraa vastaan siellä keppien sisäänmenon kohdalla, näin osui oikeaan väliin.

Kepeiltä sai tykittää putkeen ja putken jälkeen hyppy, jossa niiston kautta koira hyppyyn. Pari kertaa meni pieleen, mutta kun muistaa kaksi asiaa; katso koiraa koko ajan ja liiku kiireesti alta pois eteenpäin se onnistuu.

Puomia sai tehdä pariin kertaan ja tähän otin hetsausmaisia menoja, Aron ikään kuin jännittyy odottamaan käskyä ja käskyn kuultuani laukaisen jännittyneen nuolen tai tässä tapauksessa koiran puomille. Puomin jälkeen takaakierron kautta muutaman hypyn syheröä. Takaakierroissa pidetään nyt hetken aikaa apurimaa, näin saan Aronin kiertämään hiukan kauempaa siivekkeen ja näin ollen hyppykin sujuu paljon paremmin. Lisäksi saan itse aikaa siirtyä radalla eteenpäin sen pienen tarvittavan hetken, joten hyvältä tuntuu tämä takaakiertojen treenaus.
Tämän jälkeen rata jatkui pituudelle, jonka jälkeen oli putki ansaesteenä, tarkoitus oli kääntää koira paljon ennen putkea kepeille. Jostain syystä Aron oli pariinkin kertaan putkessa. Heti, kun tein jonkinlaisen jarrun ennen pituutta ja yritin edes muuttaa rintamasuuntaani kohti keppejä, kääntyi se Aronkin kepeille.
Sitten taas puuhasteltiin takaakiertohypyn kanssa ja parin muunkin hypyn kanssa kunnes aika loppui.

Hyvä mieli jäi ja loppun jäähdyttelylenkki kului vadelmia syödessä Niihaman metsissä.


torstai 25. heinäkuuta 2013

Jälki-treeni

Meidän vammalan mummo on sairaalassa, mikä ei ole mukavaa, mutta tein visiitistä Vammalan sairaalaan mukavan. Menomatkalla tein Vammalan tien varteen Aronille n.900m pitkän jäljen ja ajettiin se sitten tullessa 2 tunnin päästä. Keli oli mitä kesäisin, 25 lämmintä.

Tänään Aronin jälki kulki suurimmaksi osaksi kuivassa ja matalakasvillisessa metsässä. Sammaleikkoa ja varpuja. Näissä se luonnollisesti ajaa matalammalla nenälläkin eikä sorru kaahaamaan niinkuin eilen. Tänään meillä oli myös tavallista pienemmät ja kapeammat kepit, sillä halusin vähän tsekata, missä mennään. Jäljen loppuun tuli maaston puolesta mielenkiintoinen haaste, laskeuduttiin rotkoon, jonka pohjalla virtasi pieni puro ja kuljin sitä rotkon pohjaa noustakseni sitten ylös jostain sellaisesta kohdasta, mistä nyt ylös jotenkin pääsisi. Viimeinen keppi asettui sitten tuon rotkon toiselle puolen.
Janalla Aron oli loistava. Se teki tänäänkin homman laukalla, se meni virtaviivaisesti ja päättäväisesti suoraan eteenpäin. Jälkeni kulki siellä 40-50m hujakoilla ja Aron laukkasi hyvin sinne saakka. Lähti vielä oikeaan suuntaankin, tosin olin tehnyt tähänkin helpon kulman, en halua nyt yhtään vahvistaa takajälkiä vaan itseluottamusta. Hyvin lähti siis homma käyntiin. Jäljen ajo oli vauhdiltaan asiallista, mutta hiki siellä silti tulee koiran perässä mennessä. Vai onkohan mulla kunto romahtanut, kun tuntuu ihan urheilusta.
Ekalle kepille oli matkaa 300m ja sieltähän se nousi. Yksi keppi, kakkonen kuitenkin tänään jäi metsään. Se oli lähellä tätä ykköstä. Kolmonen ja nelonen löytyivät ja rotkonkin Aron selvitti. Itse en ollut ihan ketterin laskeutumaan tuonne rotkoon ja siinä jouduin pyytämään Aronia, että odota. Kiltisti se odotti vaikka tunsin bordercollien silmät leimahtavan turhan hitaan ohjaajan vuoksi. Niin ja kun yksi keppi jäi, notkahtaa meidän tilasto yhdellä. 6 keppiä on 70 kepistä jäänyt metsään; voiton puolella kuitenkin. Muistuttaa kuitenkin siitä, että jokainen keppi on aarre ja nöyränä pitää miettiä, miten kouluttaa koiraansa 100 prosenttiin.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Hei me lennetään!

Edellisestä Aronin jälkitreenistä oli vajaa 2 viikkoa ja se kyllä näkyi tänään. Aron on tämän vuoden jäljissä ollut tosi hyvä ja pelkäsin, että se on kohta ylikunnossa, pieni tauko ei tee pahaa. No Aron oli nostatellut motivaatiotaan ja oli suorastaan vallaton. Oikein semmonen nyt on niin siistii- asenne.

Miinu oli tehnyt meille jäljen Koivumäen perälle. Olin pyytänyt, että jälki kulkisi hakkuu-aukean poikki ja näin saataisiin kiva maastonvaihtelu jäljen puoleen väliin. Keppejä oli neljä ja jäljellä pituutta vähän vajaa kilometri. Janalla oli pituutta 40m ja Miinu käveli sen vähän poikittain niin, että koira lähtisi luonnollisesti oikeaan suuntaan. Jana meni Aronilta todella hyvin. Se pisti kaasun pohjaan ja laukkadi luotisuorana kohti jälkeä, nosti sen siitä lennossa ja niin sitä mentiin. Jes mikä asenne!

Alkumatka kulki korkeassa heinikossa ja luultavasti tämän vuoksi menimme ekan kepin yli. Aron suorastaan lensi korkean heinän yllä ja vauhdin vuoksi hukkasi jäljenkin pariin kertaan. Kakkoskeppi nousi hyvin. Kerran Aronin liina pääsi otteestani irti ja nyt olin varma, että tavataan toisemme maalissa. Kovalla huutelulla sain Aronin pysähtymään ja odottamaan minua. Kolmosen yli taas lennettiin, se oli hetkeä ennen hakkuu-aukealle siirtymistä. Siellä aukealla oli ihan älyttömästi vadelmia, sääli, ettei ehtinyt syömään. Hakkuun jälkeen siirryttiin ns. Normimetsään, jossa Aron alkoi tasaantua ja jäljestää normaaliin tapaan. Ja näin nousi se viimeinen keppikin. Mutta keppilaskuri koki nyt notkahduksen, sillä tänään 2/4. Me saatetaan ehkä huomenna käydä vähän jäljestämässä....

Kentällä muisteltiin laukauksia niin makuussa kuin seuruussa ja näistä jäi hyvä mieli!
Kiitos kivasta treeni-illasta Miinulle ja Saariluoman Johannalle.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Hauskanpitoa vedessä




Kuva kertoo missä oltiin viikonloppuna. Matkaan lähdettiin jo perjantai-iltapäivällä ja hauskanpitoon lähti kaveriksi Anna ja Aronin sisko Pipsa. Suuntasimme kohti Inkoota ja Action dogs- yhdistyksen järjestämää leiriä, joka alkoi perjantai-iltana luennolla. Kouluttajina meillä oli kyllä taitavat tyypit; Bettina Salmelin ja Peter Levin. Kumpikin oli kansainvälisesti kouluttautunut ja omasivat paljon kokemusta vedenvaraan joutuneiden pelastamisesta. Peter oli vesipelastuksen ylituomari, mutta myös työskenteli ymmärtääkseni Englannissa sellaisessa ambulanssiyksikössä, joka oli erikoistunut vesipelastukseen. Luonnollisesti koiran apu on myös tässä hommassa korvaamaton.

Inkoon luennon jälkeen ajoimme yöpymään Hankoon isäni luokse ja kyllä Hanko on aina niin ihana paikka. Lenkkiolosuhteet on kovin kauniit.


Hyvin nukutun yön jälkeen aamulla jatkettiin lisää Baywacht tyyppistä aamulenkkeilyä.


Aron ja Pipsa tykkäsivät kovasti.

Sitten koirat autoon ja Fiskarssiin uimaan. Meidän ryhmässä oli 5 koiraa ja tehtiin vesiharjoituksia kaksi eri treenikertaa.
Huomattiin Annan kanssa heti, että luento ja käytännön treenit eivät millään tapaa vastanneet toisiaan. Kun luennolla puhuttiin liikkeiden pilkkomisesta, treeneissä käytiin nyt vaan suoraan asiaan. Siinä oli turha selitellä, että oltaisiin ihan aloittelevia tässä hommassa.

Joten ensimmäisissä vepetreeneissä Aron veti jo venettä, veneessä kouluttaja Pete ja itse lähetin Aronin rannasta veneelle.

Lisäksi Aronin piti hakea erilaisia esineitä järveltä kuten pelastusliivit tai muovinen ihmishahmo. Kiltisti haki kun pyysin.
Veneeseen Aron hyppäsi kiltisti kanssani ja niin sitä yritin sopertaa huonolla englannilla, että ollaan muuten ekaa kertaa veneessä koiran kanssa. Sieltä pitikin hypätä yhdessä koiran kanssa veteen ja uida hukkuvan luo. Itseäni jännitti kyllä mokoma loikkiminen, mutta siinä tuli se talviturkki kastettua. Lisäksi rannasta piti uida yhdessä hukkuvan luo ja koira piti saada vetämään hukkuva rantaan. Ja Aron teki työtä käskettyä.

Omaa vuoroa odotellessa Aron seurasi toisten treenejä...

Ja harmittelu itsekseen sitä, miksei saanut olla jokaisessa treenissä mukana.

Tässä kuvassa Aron nostaa veteen uponnutta esinettä Petelle, aluksi esine oli ihan rannassa ja sitten se vietiin vähän syvempään veteen.

Kakkoskierroksella tehtiin lisää veneestä hyppyjä, uitiin yhdessä koiran kanssa rannasta hukkuvan luo, hinattiin hukkuvaa rantaan ja vaikka mitä. Jo alkoi monen tunnin uintien jälkeen bordercollienkin silmät lupsahdella väsymyksestä. Treenit eivät keskittyneet mutenkään erityisesti vepekokeen liikkeiden treenaamiseen vaan enemmänkin juuri hukkuvan pelastamiseen. Sen lisäksi pidettiin oikein hauskaa, sillä päivän viimeinen vesitehtävä oli Aronilla ja Pipsalla samaan aikaan. Pete seisoi syvemmällä vedessä käsissään pelastusliivit, koirat piti lähettää rannasta yhtä aikaa ja Aronin piti hakea vasemman puoleiset liivit Peteltä. Helppoa ohjatunnoudon taitaville tokokoirille, käskin hakea ja sanoin vasen.  Hienosti sisarukset hakuvat meille oikeat liivit.
Ihana kokemus ja mahtavaa, että Aronin kanssa voi tehdä mitä vaan. Väsyneinä ja onnellisina tultiin la-iltana kotiin miettien, että olipas meillä loistavaa vaihtelua nyt vesitreenien merkeissä. Kiitos Anna ja Pipsa hyvästä seurasta!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Mielenhallintaa

Tänäänkin Kyötikkälässä, reppu selässä lenkkeillen sinne ja takaisin. Treeniseurana Miinu ja Bertta. 

Aronin kanssa treenataan nyt mieltä :-)

Aloitimme kivalla jutulla eli ruudulla kokonaisena liikkeenä. Aronin ruutu oli itseasiassa meidän mittapuulla täydellinen. Ei ääntelyä, innokas mutta täsmällinen suoritus.
Tämän jälkeen Miinun liikkuroima tunnari, joka helppo, vain kolme kapulaa. Hyvin Aron teki ja hyvällä mielentilalla toi oman, vaikka kävi kova tuuli. Ihan älyttömän upeeta.
Nyt mielentila oli kohdillaan, joten perusasennossa kontaktia ja Miinu puuhasteli siinä vähän häiriköiden, muttei pahasti. Näin pääsin palkkaamaan Aronia ja sitten liikkeelle. Hyvää ja rentoa seuraamista ilman ääntä tai painetta. Vasemmalle käännöksissä kontakti erityisesti tipahtaa, mutta kun valmistelin käännöksen paremmin, suoriutui koirakin.

Kakkoskierros alkoi Aronin kohdalla kaukoilla kokeenomaisesti. Näistä Aron suoriutui ihan käsittämättömän hyvin, toki kun katsoin edestä päin, ei silmä näe ihan kaikkea. Mutta se keskittynyt asenne ja maltti Aronilla, se oli kuin rahaa sataisi taivaalta.

Loppuun vielä seuraamista, missä jostakin syystä tulikin ääntä. Se on niin pienestä kiinni. Aloin ilmeisesti ajatella, että tehdään seuraamista ja näin ollen tulin kireäksi. Tästä levottomuus. Kun kävelen rennosti, liikkuu myös Aron rennosti pitäen kontaktin ja paikan hyvin. Mun saatava lisää tätä mielentilaa, olen niin innoissani. 

Elvis kertasi tänään avoimen luokan hyppyä ja teki liikkuroidusti hypyn että kaukot. Sanoisinko että intoa oli enemmän kuin tarkkuutta, mutta ei se ple onneksi niin vakavaa, sillä tässäkin kohtaa mielentila oli hyvällä mallilla. 

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Tokottelua

Aron on ollut nyt kolme päivää treenaamatta mitään. Ei treenin treeniä eikä tempun temppua. Ei helppoa ole ollut, sillä Aronin kanssa on niin kiva tehdä erilaisia juttuja. Nyt vain taas tajusin, että lepopäivien määrä on tärkeä. Lisäksi huomasin, että takapään venyttely on jäänyt nyt viikonlopun aikana pois arjesta, joten syytä olla huolissaan. Senkin puolesta on sitten pidetty kevennettyä elämää. Fyssariin pääsee vasta elokuussa, joten apuun on hälytetty Susanna.
Eilen tosin käytiin mustikassa ja koska Ray naamio itsensä ninjakura-mutantiksi, oli pakko käyttää koko porukka uimassa mustikkametsän päälle.

Tämän näköisenä Ray oli menossa treenihalliin viime viikolla....



Mutta tämä kuorrutus oli jo kaiken huippu



Tänään lenkkeilin kuitenkin Kyötikkälän kentälle Aronin ja Elviksen kanssa. Elviksen kanssa on muisteltu avoimen luokan liikkeitä, josko sitä yrittäisi syksyn piirinmestaruuksiin, kun ne tässä meidän nurkalla järjestetään.

Päivän teema oli seuraamisen kontakti, mutta aloitettiin Aronin kanssa hauskanpidolla; merkkitreenillä. Laitoin keskelle kenttää lähetyspisteen ja sen jokaiselle sivulle 10m päähän tötteröt, joita oli 4 kpl eri suunnissa. Leikin nimi oli, että mennään sille, mikä on meidän edessä. Aron osasi oikein hyvin tämän.
Sitten yksi tunnari, mikä varmasti onnistuu eli vain kaksi kapulaa tyrkyllä yli pitkällä nurmikentällä. Löysi oikean ja sai pallon palkaksi.
Kun oltiin tehty nyt pohjaksi mukavaa, viritin tötteröt sikin sokin ja päätin, että kontakti on se juttu. Aluksi oli vaikeeta, koira kulki sivullani, mutta tötteröt veti puoleensa. Otin tiheän palkkauksen mallin ja tykitin naksulla. Parani huomattavasti.

Otin myös videointivälineen mukaan ja tallensin seuruut. Ehkä sitä kautta pääsen paremmin kiinni, miltä se näyttää ja kuinka järjettömästi itse toimin. Jos otan nyt järjestäin seuraamiset videolle, näkee kyllä mihin suuntaan homma etenee.
Ikuisesti mietin sitä, pitääkö virheitä mainita vai onko parempi vain vahvistaa onnistumisia. Molempiin koulukuntiin löytyy kyllä kannattajia. Päädyin kuitenkin siihen, että en nipota, palkkaan vain niistä oikeista hetkistä. Se että huomauttelen Aronille asioista, saa sen ahdistumaan ja seuruu ei tod. sille ole se liike, mitä tehdään yhdessä. Jos mietin taksikuskia, jolle sanon joka tien haarassa, että ei sinne eikä tänne, kuinka monta kertaa taksikuski mahtaa sitten viidennessä risteyksessä yrittää jotakin reittiä. Luultavasti auto pysähtyy ja kuski kysyy, että mihin mennään! Joten
pitäydytään positiivisessa vahvistamisessa ja näin ollen epävarmuus ja ahdistusmielentila ei pääse valloilleen. Tänään ei tarvinnut ääntelyä nimittäin ressata, hiljainen oli koira.

Seuruuvideo

Elviksen kanssa vahvistin naminyrkillä seuraamisen paikkaa ja noudon luovutusta olen jo viikon verran vaihtanut suoraan sivulle tuloksi. Myös vauhtia noutokapulan tuontiin olen tehnyt, mutta Elvis ei tykkää sellaisista vauhtiluoksareista kuin Aron. Sen mielestä lelut on pelottavia, joten namipalkalla pitänee edetä.

Aron teki myös myöhemmin tunnarin 5 kapulalla, mutta siinä vanhat epävarmuudet löi pintaan. Kävi nappaamassa ensim,äisen mikä tuli vastaan, ei haistellut kaikkia kapuloita. Tosin parempi tehdä tätä jonkun kaverin kanssa, sillä kapulat olivat uusia ja pitkään olleet ulkolelulaatikossa. Luulisin, että Aronin on helpompi löytää se oikea, jos kaikki muut haisevat vieraalle ihmiselle ja vain yksi on se oikea oma.

Lopuksi tein vielä Aronin kanssa luoksetuloja merkkiviidakon läpi. Hyvin laukkaa eikä ajatellutkaan merkkejä. Myös stoppi oli perus Aronin stoppi, samoin maahanmenon osasi.
Näiden jälkeen olikin jo syytä lähteä kotiin, meidänhän piti ottaa kevyesti.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Osaa se; metsässä!

Herätyskello soimassa, mihinkäs muualle kuin metsätreeneihin. Jälki ja esineet mielessä kohti Ruutanan Laureeninkallioita ja siellä Ojasen pariskunta odottikin.

Jälkien vanhetessa tallasimme esineruudun sellaiseen paikkaan, missä oli hyvä näkyvyys ja ruudun oikea laita nousi kalliolle, vasen puoli taas kulki pehmeällä ja tasaisella rahkasammaleella. Ruutu ei taaskaan täysleveä, mutta syvä kyllä. Ruudussa meitä ennen Rasa ja esineiksi valitsin Ojasten kassista sellaista, mitä itsellä ei ole.

Eli pala polkupyörän kumia, kännykkäkotelo ja penaali. Ei mitään pientä eikä epävarmuutta tuovaa, mutta jotakin uuttakin kuten tuo polkupyörän kumin pala.
Aron vietti ruudussa aikaa 2.30 hakien takanurkista ja keskeltä esineet. Sujui kyllä varsin mukavasti, motivaatio on kyllä kohdillaan.

Aronin jälki oli 1.3 km pitkä ja Seppo on kyllä taitava tekemään jälkiä. Ne on koe-ohjeen mukaisia, täynnä haasteita ja Seppo uskaltaa käyttää koko metsää pelkäämättä eksymistä.  Sepolla on käytössä kompassi ja sporträkkeriä parempi vehje. Näin ollen tuon pituiselle jäljelle tulee runsaasti maastonvaihtelua; ensin perusmetsää, jossa  ylitettiin isoja polkuja ( muita kulkijoita meni näillä varmasti) ylitettiin ojia, sukellettiin ryteikköön, oli mustikanvarpua ja sitten taas metsäistä heinikkoa jne. Todella paljon vaihtelua. Aron ajoi varsinkin alkumatkasta jälkeä tosi vauhdikkaasti. Siinä
perässä kulkiessa on täysi työ pysyä perässä. Kun vauhti matkan myötä tasaantui, oli sitten taas ihan
inhimillistä kulkea perässä.
Keppejä nousi tänään 5/6. Ykköskeppi jäi metsään. Aron oli ilmeisesti aika innoissaan jäljestään, kun eka keppi nyt jäi. Seppo sanoi, että mentiin ihan tarkasti jäljen päällä, että sen puolesta kepin olisi pitänyt löytyä. Ekan suoran jälkeen tuli kulma ja keppi oli hetken matkaa kulmasta. Seppoa vaivasi metsään jäänyt keppi ja lähtikin katsomaan sitä meidän suorituksen jälkeen,
mutta ei itsekkään  enää löytänyt sitä. Haluttiin uskoa, että joku muu oli
ottanut sen kepin. Ehkä se olisi mahdollista, sillä meidän jäljet kulki monen koiranulkoiluttajan suosimissa paikoissa. Hyvin Aron kuitenkin suoritti jälkensä, mitä nyt janalla vähän mutkaa ja takajälki.

Nyt on hirveä polte sinne jälkikokeisiin, mutta en ole päässyt tottiksen mihinkään suuntaan. On ahdistavaa, kun en tiedä miten saisin virheet korjattua. Levottoman mielentilan haluaisin rauhallisemmaksi, mutta miten se tehdään, siinä pulma!

Illalla meillä oli vielä keharitreenit, jotka olivat kyllä liikaa. Keppien avokulma oli tosi vaikea meille tänään, ei vaan osata sitä. Lisäksi Aronin hypyissä näkyi väsymys ja rimoja tippui tänään luvattoman paljon. Tehtiin hirmu kivaa rataa, mutta Aron kulki hypyille aina lyhyintä mahdollista reittiä, jolloin sen on myös vaikea hypätä tiputtamatta rimaa. No eipä se Aronin syy ole, että sen ohjaaja ajatteli sen vielä jaksavan yhdet treenit. Kotiin kun tultiin, heitin bot-loimen sille niskaan ja lupaan Aronille pari täysin vapaapäivää treeneistä. Sen se on enemmän kuin ansainnut!


tiistai 9. heinäkuuta 2013

Agility koukuttaa

Kolmatta päivää peräkkäin agilityä, huh huh.

Sunnuntaina pääsimme osallistumaan Agirotuun. Siellähän olisi ollut varmasti kivoja ykkösluokan startteja jo perjantaina että lauantaina, mutta työnantajani oli jo hyvissä ajoin päättänyt, mitä teen juuri sinä viikonloppuna. Sunnuntaina edessä oli yövuoro, joten oli koko päivä aikaa harrastaa. Ja me päästiin ihan joukkueeseenkin kilpailemaan. Bertta-bordercollie sisaruksineen kasasi  Covateco-kennelin joukkuetta ja kaipasivat vielä yhtä jäsentä. Melkein Covateco :-) Joten joukkueemme oli sitten Covateco x-men ja Aron. Kiitos Miinulle kun kysyi meidät mukaan.

Sunnuntaina paistoi aurinko ja kisapaikkana Teivo on kyllä loistava. Tosi hyvät lenkkimaastot jäi ihan kutsumaan, harmi kun tulee niin vähän liikuttua siellä puolen Pirkanmaata. Lapset ja Ray lähtivät mukaan katsomaan agilityhurmosta ja rahaa saatiin kulumaan makkaraan.

Kilpailevien maxien rata oli vaikea, mutta ihan mahdollinen. Olin vaan kovin surkea ja onnistuin heti lähdössä ohjaamaan Aronin kakkosesteen ohi, sitten matkan varrella tippui joku rima, kepit tehtiin kahteen kertaan ja yhdellä pimeällä putken suulla oli vaikeuksia. Maaliin päästiin kuitenkin ja radan viimeiset 4 estettä sujuivat puhtaasti. Pienistä asioista on vaan iloittava. Ensi vuodeksi voitaisiin totisesti parantaa suoritusta.

Maanantaina oli aluevalkkutreenit. Yleensä en yövuorojen välissä pysty suoriutumaan kuin pakollisista elämää ylläpitävistä asioista, mutta niin sitä vaan olin reippaana koiraa verryttelemässä Niihaman metsissä. Päivän treenien teemana oli serpentiini ja aina Jarin ratatreeneissä on niitä kohtia, että juostaan täpöö jotakin suoraa, jonka viimeinen este tehdään takaa. Niin oli nytkin. Serpentiini meiltä sujuu jo pääsääntöisesti ihan hyvin, mutta kotiläksyksi saatiin nyt sellaista, että rakennan jonkinlaisen suoran, jonka päähän pari hyppyä, joille pitää ehtiä valssaamaan. Minä nimittäin pystyn vielä juoksemaan koiran kanssa, mutta siinä täydessä vauhdissa multa sitten hukkuu ne esteet.
Hyvä mieli jäi kuitenkin näistä treeneistä, sillä Jari jaksaa pitkämielisesti neuvoa, selittää ja kannustaa eteenpäin.

Treenien jälkeen ei enää ehtinyt nukkumaan, joten lähes suorilta sitten yöksi töihin.

Tänään olikin sitten Tamskin iltakisat ykkösille. On kyllä kivoja tälläiset iltakisat. Sujuvat ripeästi eteenpäin ja yleisöä ei ole ruuhkaksi asti. Tuomarina Sari Mikkilä ja muistelin, että sehän teki silloin keväällä ihan sikahelpot radat. Joten toiveikkaana ja vain 3 tuntia aamulla nukkuneena kisaamaan. Radat olikin sitten ihan haastavat, joten nollaa ei tänäänkään.

Ensimmäinen oli agirata, ei mitään sujuvia suoria, vaan kaartaen mentiin lähes joka suuntaan. Ohjasin Aronia rauhallisesti ja jouduin vähän kalastelemaankin sitä muutaman esteen välissä. Hyppyllä nro 12 tippui rima ja ihan lopussa Aron pääsi pujahtamaan väärään päähän putkea, siitä hyl. Onnellisina kuitenkin maalissa, sillä kontaktit ja kepit onnistuivat tällä radalla hyvin.

Hyppyradalle jouduin jo psyykkaamaan itseäni. Väsytti ja rata näytti vaikealta. Otin itseäni niskasta kiinni ja toistelin, että ohjaa koiraa koko ajan, katso koiraa, muista hallinta, siitähän se Jarikin sanoi eilen, liiku ja ajoita valssi oikeaan kohtaan. Tällä radalla juostiin kaarevaa uraa mennen muurilta hypylle. Hypyn takana oli putken suu tyrkyllä ja tähän kohtaan piti olla valssi valmiina, että voin kertoa koiralle mihin ollaan menossa. Enhän minä sitä sitten täydestä vauhdista osannut ja valssini kun tulee myöhässä koiran ollessa juuri esteen päällä tippuu rima :-( No ei mennyt kuitenkaan yhdellekään väärälle esteelle, joten siinä mielessä tiukempi ohjaaminen oli parempi, mutta lopputuloksena oli kaksi tippunutta rimaa, joten 10 tulos saalina tältä radalta.

Kotimatkalla Annan kanssa juttutuokio puhelimessa ja sain tämän jälkeen taas positiivisia ajatuksia tästä meidän agilityharrastamisesta. Pisteet siitä, että pystyin pari yötä valvoneena suorittamaan. Pisteet myös kisakokemuksen ja rutiinin kartuttamisesta, tätä ei kuulemma muuten opi kuin kisaamalla. Pisteet kontakteista ja kepeistä. Aron tykkää kuin hullu puurosta tästä hommasta ja etenee vauhdikkaasti. Eli jatkamme toivoa täynnä kohti seuraavia kisoja. Kaipa se jonain päivänä meiltäkin vielä yksi nollarata onnistuu.


torstai 4. heinäkuuta 2013

The Jälkikoira

Tänään metsätreenailtiin Ojasen Sepon, Kaarinan ja Rasan kanssa. Treenipaikkana Laureeninkallion metsät. Aikaiseen aamuun kun sopii treffit, ehtii ennen pahempaa kuumuutta pois metsästä. Lämmin tuli silti.

Jälkien vanhetessa tehtiin esineruutu sellaiselle paikalle soiseen mäntymetsään, mitä olin jo pitkään himoinnut. Ruudussa oli pieni rinne alaspäin ja ruutu oli suurimmaksi osaksi suopursuista suon pohjaa. Tehtiin kuten eilenkin puolikas ruutu, mutta täys syvä. Ilmoittauduin Sepolle ja lähetin Aronin ruutuun. Tänään esineet olivat kaikki takarajalla, sillä halusin vahvistaa suoraan menoa ja taakse uppoamista. Aron osoitti, että naurettavan helppoa, kaksi pistoa ja kaksi esinettä. Aron irtosi hyvin ja varsinkin kakkospisto oli luotisuora kohti takarajaa. Kolmatta en tänään halunnut nostattaa, sillä oli hyvä, että Aronille jäi voittajan mielikuva.

Aronin jälki taisi olla reilusti yli kaksi tuntinen, sillä ajoimme Rasan jäljen ensin. Jana oltiin tehty helpoksi, ettei takajäljen kanssa tarvitsisi nyt takuta. Jälki kulki janan poikki ikään kuin viistottain. Aron lähti hyvin suoraan ja eteni oikeaan suuntaan jäljellä. Pituutta oli koejäljen verran. Haasteita enemmän kuin koskaan. Maastopohja vaihteli, hypättiin monta kertaa ojan yli, kiivettiin ja laskeuduttiin. Ainakin kolme kertaa pyysin Aronia odottamaan, että pääsin kivikoissa laskeutumaan. Ylitettiin suota ja suopursuja. Kuljettiin hirvien uraa pitkin ja katselin hirven peetä. Mentiin ryteikköön ja tultiin metsäiseen heinikkoon. Aron jäljesti mahtavasti. Sillä oli koko ajan reipas vauhti, niin että neloskepin kohdalla tunsin jo maitohapot jaloissa ja hiki virtasi. Aron löysi kaikki kepit ja oli hurjan pätevä. Se läähätti lopussa kyllä melko tavalla ja itse oli punainen kuin possu. Metsässä oli kuuma ja mua ihan pyörrytti. Kotiin tultaessa me lähes kompastuttiin eteiseen kumpikin, sillä nyt meillä ei ollut mukana muuta kuin vettä. Varmastikin energiajuomista on vaan hyötyä tälläisiin kesätreeneihin.


Aron jälkitaidot on nyt kyllä huipussaan. Miten kiitollinen olenkaan tästä, sillä vielä viime vuonna tämä oli haave. Mitä kaikkia konkeloita meillä on ollutkaan matkan varrella.....Jälkikoirat kypsyy hitaasti ja vaativat valtavasti kokemusta erilaisista jutuista. Kiitos Kaarinalle ja Sepolle! Tänään on muuten Aronin 4-vee synttäripäivä ja Aron sai hyvän jäljen synttärilahjaksi.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Lahjattomien tarvii vain treenata

Kylläpäs uudet treenilelut antoivat nostetta, ollaan tehty monta juttua. Aronista ihan paras on perinteinen narupallo. Onhan niitä ollutkin, mutta narut ei vaan kestä kahta päivää pidempään. Ja berrakaupan palloissa narut on vieläkin tallella ja nyt on jo kolmas päivä.

 Narupallo onkin ollut nyt palkkana tunnistusnoutoon. Kun liikkeessä näkyy selvää epävarmuutta, esim. koira menee ravilla kapuloille, pitää kehittää motivaatiota. Jos palkkasin heti kun nostaa kapulaa, sain ihan muutamalla treenillä sen, että koira nostaa kapulaa ja katsoo samalla minua, että meneekö käsi taskuun ja joko pallo lentää. Tätä en tietenkään halunnut, kun ei se ole kiva, että koira kyselee kapuloilla ollessaan, että mikä kapula se on,  joten piti vähän vaihtaa strategiaa. Palasin vanhaan ja palkan saa vasta kapulan luovutuksen jälkeen. Pallo oli eilen niin kiva, että Aron meni kotipihassa laukalla kapuloille, teki asiallisen kapulan valinnan ja toi sen oikean. Ollaan tehty yksi tunnari per kerta. Onnistumisen ja sitä kautta motivaation lisääminen on tärkein mihin tähtään.

Hyppytreeniä käytiin tekemässä tänään päivällä. Varasin tunnin ajan tallilta ja kaikki koirat lähtivät mukaan. Petra teki Rayn kanssa, minä Aronin kanssa ja Elviksen kanssa tehtiin sekä että. Aronin hyppytreenissa muistelin sitä, että itsetuntoa pitää kasvattaa erilaisten pk-hyppyesteiden kohtaamiseen. Tokohyppyä siis muokkasin ja pituuden sekä muurin palasten kanssa tämän kertainen hyppyeste sai uuden ilmeen. Laitoin kaksi pienen pientä ristikkoa apuesteiksi ennen isompaa hyppyä. Hyviä hyppyjä saatiin kyllä aikaiseksi, vaihdoin korkeutta lähes joka hypyllä ja korkeimmillaan este oli varmaankin siinä 85-90 senttisenä.

Kakkosharjoituksena piti tehdä puomi ja keinu-erottelua, mutta keinua en nähnyt missään ja lapsen kanssa puomin kokoaminen oli liian haasteellinen juttu, joten tein vain pienesti neljän esteen kanssa ohjausharjoitusta, (rengas, putki, 2 hyppyä) ja harjoittelin niistoa näiden hyppyjen kohdalla. Yksikään rima ei tippunut ja lopulta se niistokin onnistui hyvin.

Rayn ja Elviksen harjoitukset sujuivat hiukan heikommin, sillä mokattiin Petran kanssa makupalojen määrässä. Petra oli unohtanut edellisenä päivänä tallille pussillisen natural-menu nameja. Laskettiin sen varaan, että se pussillinen on siellä vielä seuraavana päivänä, mutta vain tyhjä pussi oli jäljellä. Joten taskun pohjilta kaivettiin loput namit ja tehtiin lelupalkan kanssa sen mitä on tehtävissä. Ray tykkää kyllä leluista, mutta miten nopeasti niillä saa pienen koiran uuvuksiin. Elviskin tykkää narupallosta, mutta se on hassu. Laukkaa pallo suussa putkeen ja jättää narupallon sinne. Petran piti sitten ryömiä putkeen hakemaan lelua. Että semmosta.

Illalla oli tavesin esineruututreenit. Tallattiin 4 hengen voimin 50 syvä ja 25 leveä ruutu kivaan metsäkohtaan Koivumäessä. Ennen Aronia ruudussa oli käynyt kolme koiraa, joten meillä oli tarjolla hyvin tallattu ja hajustettu ruutu. Aron oli kyllä hirmu pätevä, sillä sen asenne on kyllä niin kohdillaan. Varmaan ainoa juttu, minkä koulutuksessa voi todeta onnistuneeni. Esineet nimittäin löytyivät ripeästi ja jokaisella pistolla joku. Edellisen koiran jäljiltä oli jäänyt yksi pikkuesine, jonka Aron haistoi myös. Edellinen koira oli nimittäin nostanut tämän pikkuesineen viralliselta paikaltaan ja tiputtanut sen matkalla jonnekin. Tämän vuoksi Aronille oli ruudussa sovitut esineet sekä tälläinen ekstra. Ja kolme pistoa tuotti kolme esinettä enkä enempää halunnut nostattaa. Kiva treeni.

Miinu oli ollut reipas ja käynyt edellisenä iltana tekemässä pari jananpohjaa matkan varrelle. Ja tänään Miinu oli sitten kävellyt janojen poikki jäljet, joten päästiin kuin valmiiseen pöytään. Ihan luksusta. Ajettiin siis janojen luokse ja Aron pääsi heti hommiin. Sen janalla oli kävelty vuorokausi aikaisemmin, kun Miinu oli vienyt takamerkin paikalleen. Aron vastaa juuri oikein tähän vuorokausi sitten tehtyyn pohjaan, sillä se kulkee sillä kuin juna aivan suoraan sinne 50 metriin saakka. Janan päässä Miinu oli itsekkin hakenut, että missä se janan pää onkaan ja siinä oli vähän turhan vaikea jäljennostokohta. Onneksi Aron kyllä heti reagoi tuoreeseen jälkeen, mutta vähän tarvitsi kehoitusta oikeasta suunnasta. Hyvin jäljesti tästä ja nosti 100m päässä kepin hienosti. Hyvä Aron!