Haastejälki

Koska Aron oli eilen melko huoleton ja henkseleitä paukuttava koira, tein sille tänään haastejäljen. Muistelin, että miksi olen ihannoinut metsiä, joissa ei ketään liiku sen sijaan, että yrittäisin oikeasti parantaa koiran jälkitaitoja. Joten tekaisin jäljen Kyötikkälän urheilukentän laidalle. Jana oli sellaisessa ryteikössä ja jälki kulki ensin rinteessä, sitten pienen hiekkamontun reunaa, sitten teräväkulma ja yliteltiin vilkkaasti kävelty polkujen risteysalue. Tiesin, että ollaan paikassa, missä liikkuu paljon koiria ja ihmisiä eli vanhenemisen aikana kuka tahansa voi tehdä hyviä häiriöitä. Keppejä tiputin 4 ja yhden lyijykynän pätkän. Lyijykynä ihan vaan kokeeksi, että onko nenä auki. Jäljen pituus 500m.

Aron yllätti mut täysin. Janalla sukelsi ryteikköön laukalla ja minä sitten perässä. Sieltä se sitten nosti jäljen samantien ja taas oikea suunta, jippii!

Jäljenajo oli kiihkeää, mutta matalanenäistä. Yritin pitää tasaista jarrua liinalla kuitenkin joustavasti. Kaikki kepit nousi, jopa se lyijykynä. Terävässä kulmassa se poikkesi ehkä metrin pitkäksi, mutta korjas samantien. Polunylitykset meni varmasti. Kaikki meni niin superisti ja Aron oli liekeissä. Tykkään!

Monenlaista

Viikossa ehtii tapahtua ja tehdä vaikka mitä, mutta yritän nyt muistella kohokohtia.

Aronille tuli juoksuinen morsian sunnuntaina kylään. Aron oli saanut levätä koko viikonlopun, että sitten jaksaa. Ja kyllähän Aron heti haistoi, että nyt on kiva tyttö kylässä. Sutinaa ja vipinää oli. Ja yritystä, mutta ei kunnollista astumista.

Seuraavana aamuna homma jatkui meidän olohuoneessa. Mukana oli ulkopuolinen Kerttu-kultanäppi, joka oli Aronin ja Rainan kanssa olohuoneessa hommissa. Niin on herrasmies Aron, että homma tyrehtyi jos olin läsnä. Eikä Aron myöskään antanut ulkopuolisen auttaa, vaikka apua olisi tarvittu. Luopui hommasta, jos ulkopuolinen ihminen tarjosi apuaan. Koirien kokoero teki hommasta haasteellisen, sillä Aron isona uroksena sai pienemmän nartun väistämään allaan. Joten lopulta peli vihellettiin poikki eikä kunnollista astumista saatu aikaiseksi. Tuntuu olevan ihan oma tieteenala tämä koirien astutus, sillä mehän on aina treeneissä vähän kuin vältelty juoksuisia narttuja, mutta tosiharrastajat ihan opettavat koiriaan astumaan käskystä jne. 

Homma jatkui sitten sillä, että Raina vietiin toisen uroksen luo samana päivänä, joka astui sen heti. Ei kerrota tätä Aronille, sen sydän murtuu. Joten pikku-Aroneita ei ole luvassa.

Keskiviikkona kävin päivällä hyppyyttämässä Aronia Tamskin tallilla. Tallin uusi pohja on ihan sikahyvä ja Aron teki vakuuttavaa osaamista.

Ensin hyppytekniikkaa eli 3 x 6 jalan perussarjaa jonka 17 jalan päässä tokohyppy 50-80cm korkeudessa. Nostin hyppyä joka kerralla ja näin ihan pienen hidastuksen ja epävarmuuden, kun este oli 80 cm. Tämän jälkeen korkeus laski ja sitten taas nousi. Viimeisellä kerralla Aron hyppäsi niin varmasti 80 cm esteen, että olin siihen oikein tyytyväinen.

http://youtu.be/SFXTw-LVySQ

Erikseen treenasin vielä sitä, että juoksen Aronin kanssa agirataa. Rakensin kenttää kiertämään radan, jossa hyppyjä, muuri ja rengas. Suuntaa vaihdettiin aina radan päässä putkessa. Aron hyppäsi todella hyvin eikä mokannut kertaakaan. Eli se alkaa kestämään mun juoksemista siinä rinnalla. Mukavaa, kun joskushan se häiriintyi siitä enemmänkin.

Torstaina oltiin mestareita. Meidän agiryhmän mestaruus ratkottiin sateisessa ja kylmässä kelissä. Anu oli kehittänyt 4 osakilpailua, joissa voitosta sai tietyn määrän pisteitä, kakkos ja kolmossijoista vähemmän. Paikalla oli kolme koirakkoa, kun ryhmässä on 6 koiraa.

Eka kisa oli sellainen, että jokainen sai suunnitella 12 esteen radan kentällä olevista esteistä niitä liikuttamatta. Piirrettiin radat paperille ja sitten ei saanutkaan tehdä sitä omaa rataa, vaan ne vaihdettiin. Emman suunnittelema rata ei mennyt nollana läpi, mutta kiva se oli. Tämän kisan Emma voitti taas mun tekemällä radalla. 

Kakkoskisa oli sellainen, että jokainen otti radalta pisteen, jonka ympärille tehtiin metrinen ympyrä. Piti suunnitella sijainti niin, että ohjaaja ei poistu ympyrästä ja koira suorittaa mahdollisiman monta estettä tietyssä ajassa. Sijoituinkin keppien viereen niin, että Aron pääsi tekemään keppejä, joihin se ei tarvitse minua ja sitten juoksutin sitä ympyrästä käsin aina kolme hypyn kautta uudestaan kepeille. Tää kisa me voitettiin.

Kolmoskisassa ohjaaja seisoi taas paikoillaan ja koira lähetettiin avokulmasta kepeille. Etäisyyksiä oli kolme ja yllätykseksi Aron voitti tämän kisan. Se osasi mennä kepeille 15 m päässä avokulmasta ihan oikein ja pujotteli minun vain tönöttäessä paikallaan, en olisi uskonut. Justhan mä aina olen harmitellut, kun me ei osata noita avokulmia yhtään.

Neljäs kisa oli kuin kirsikka kakussa. Oli 4 esteen suora, jonka päässä oli putki, putkesta piti tulla sama suora takaisin päin. Ohjaajan piti seistä lähetyspaikassa ja saada koira suorittamaan mahd. nopeasti tuo suora virheittä. Jos piti liikkua koiran mukana saadakseen sen liikkumaan, tuli virhepisteitä. Hah, just nää me osataan. Auta armias jos toi olis pitänyt tehdä ohjaajan juostessa mukana! Joten Aron suoritti radan noin 8 sekunnin ajassa puhtaasti, mutta Bertta teki sen saman sekunnin nopemmin. Heh, tässä kisassa olimme siis toisia, kun Emman koira ei irronnut ollenkaan.

Lopputulos oli Aronin voitto ja kehariryhmän mestaruus. Kyllä voittaminen on kivaa ja varsinkin tärkeissä mestaruuskisoissa :-)

Perjantaina Aron sai levätä.

Lauantaina sitten kana-areena kera hyvän seuran. Menossa mukana Saija, Anna, Miinu, Katri ja minulla Petra vielä mukana. Aloitettiin tokolla, jatkettiin hyppytekniikalla ja homma huipentui agiin. Välissä käytiin syömässä Maivian pidoissa. Älyttömän mukavaa ja antoisaa, kun asioita voi miettiä monesta eri näkökulmasta. Mm. ruudunpaikanhakutreeni, missa ruudun paikkaa treenataan siten, että koira saa tarjota ja ohjaaja kuittaa, kun koira on oikeassa paikassa, herätti mielipiteitä.

Aron oli pätevä paikalla-oloissa, sen paikka-istuminen on kyllä niin kympin juttu. Kontaktinpitotreenissä taasen pakka levisi. En osannut ajatella, että pelkästään tämä treenihalli on paikkana oma kriteerinsä ja eikä se kontaktin pitäminen hyvässä mielentilassa sitten onnistunutkaan. Tunnareissa se onnistui 2/3. Hyppytekniikkatreenissä tehtiin samaa harjoitusta kuin ke, mutta homma näytti ihan erilaiselta nyt kana-areenalla, en tiedä miksi. Aron treenasi sitten etäisyyden arviointia ja tämä treeni voitaisiin ottaa kyllä kotonatehtäviin. Siinä viimeinen este siirtyy joka hypyllä ja koiran pitää joka kera arvioida etäisyyttä, kun samalla kaavalla ei voi mennä. Esteen etäisyys vaihtui aina 3 jalan verran ja etäisyys 21 jalkaa hyppysarjasta sai Aronin epäröimään, joten treenilistalle!

Sunnuntaina mentiin metsään Miinun ja Bertan kanssa, Kangasalan lihasulaan. Keli oli ihan loistava ja missään näkynyt ristinsielua. Tallasimme toisillemme kilometrin jäljet ja siirryimme esineruutuilemaan vähän kauemmas jäljistä. Ruuduan etureuna oli sellaista tasaista sammaleikkoa ja ruudun takaosa nousi kalliolle. Aron teki töitä ruudussa Bertan jälkeen ja meidän ruuduntallaaja avustajat Elvis ja Pampula olivat tehokkaasti tampanneet ruutua. Aronilla oli 4 esinettä, jotka 2 etukulmissa ja 2 takana kallioilla. Etukulmien esineet nousi helposti, mutta ne takaosan kalliot tekivät hommasta haasteellisen, sillä niitä pistoja kohti kallioita tehtiin useita. Sitkeästi Aron meni sinne minne näytin, mutta jostain syystä yksi kallionkielekkeellä ollut muovinen kotelo ei vaan osunut Aronin nenään. Miinu kävi välisä koskettamassa esinettä, että saatiin siihen hajua ja kyllä se sitten sieltä vaikeasta paikasta nousi se esine. Enemmän pitäisi keksiä esineruutuhin näitä vaihteluita, sillä ollaanko tehty liian tasaisia ruutuja tasaisissa maastoissa nyt tänä kesänä. Tosin tämä esinekin oli vaikea, sillä jokin kankainen haisee aina paremmin kuin muovinen kotelo.

Sinne lähti etsimään

Ja hei vau, esine löytyi

Toinen vaiko kolmas lähetys

Tuotti esineen

Tällä kallionkielekkeellä oli se vaikein esine 

Lopuksi jäljille. Ajettiin ne itsekseen, sillä parempi harjoitella sitä kisatilannetta, missä ollaan vain kaksin koiran kanssa. Toki perässä kävelevä jäljentekijä tekee paljon monenlaisia huomioita koiran työskentelystä, mutta hyvä treenata näinkin. 

Aron teki loistavan janan ja jäljennoston oikeean suuntaan. Onko takajäljet nyt hetkeksi selätetty, teki niin itsevarmasti tuon homman. Ja jana täydellä laukalla....

Mutta jäljellä Aron oli tänään huoleton. Jarrutin sen vauhtia, mutta hyvä keli, kostea metsä ja hyvä pohja saivat sen ajamaan jälkeä turhan korkealla nenällä. Jos keli olisi ihan tappo, tekee Aron paremmin. 

Aron ilmaisi kepeistä vain kolme, yhden huomasin itse ja otin mukaan. Viimeisen kepin huomasin myös itse, kun jälki loppui lähes tien varteen, Aron oli jo tiellä pähkäilemässä, että mihin jälki menee, kun minä seisoin kepin päällä. Höh. En tiedä teinkö tyhmästi, mutta kutsuin Aronin takaisin metsään, pyöräytin yhden kuusem ympäri ja annoin sen ajaa tuo viimeiset 15m uudestaan, nyt se haistoi ja ilmaisi sen viimeisen kepin. Joten tänään vain  3/6 keppilaskuriin. Jos kokeessa oltais oltu olis keppejä ollut luovuttaa 5. En voinut kovastikaan iloita näin onnettomasta keppisaldosta, mutta takajälkien selätyksestä voin. Se pitää muistaa, että janan pisteet on tosi merkittävät. Miinu oli tehnyt meille kyllä hyvän 1 km mittaisen jäljen. Siinä oli maastonvaihtelua, aukeita paikkoja, suopursua, tiheää havukkoa, joissa ei näe koiraansa yhtään. Silti tässä nyt pähkäilen, että millä tuohon liian huolettomaan asenteeseen vaikuttaisi. Uusi jälki heti huomenna ja työskentely olisi ehkä tasaisempaa.

Ihan kiva, että ollaan parin viikon päästä Maria Brandelin jälkipäivässä, ajatukset nenätyöskentelyyn ovat paikallaan.

Petra ja Ray pentunäyttelyssä

Tänään Petra ja Ray ensimmäistä kertaa näyttelyssä. Petraa jännitti jo torstaista eteenpäin ja minä valmistelin lasta siihen, että aina ei voi voittaa.

Näyttely oli Tuuloksen kauppakeskuksen parkkihallissa ja eihän tuollainen parkkihalli ympäristö ole se mukavin tapa olla näyttelyssä. Meteli on hallissa niin kova, että kehäsihteerin puheesta ei kuule mitään ja muiden kanssa jutteleminen on huutamista.

Reippaasti Petra ja Ray esiintyivät kehässä ja tuomari Tanya Ahlman-Stokmari käsitteli tätä paria oikein ystävällisesti sekä antoi hyvän arvostelun;

" Ryhdikäs kaunislinjainen urospentu, jolla erinomainen pää ja ilme. Kokoon sopiva runko ja raajaluusto. Hyvä pgmentti. Puhdas hyvinhoidettu karvapeite. Etuliikkeiden tulee vielä vakiintua. Esitetään mallikelpoisesti".

KP ja Rop-pentu. Rayn lisäksi oli kaksi muuta japaninpystykorvan pentua, joista toinen Minttu-sisko.

Japaninpystykorvat esitettiin lähes ensimmäisinä koirina heti aamusta ja vaikka tie oli auki ryhmäkehiin, ei jääty iltaan asti. Vähän harmi, mutta parempi, että sekä Petralle että Raylle jäi hyvä mielikuva näistä touhuista ja päivä parkkihallin metelissa ei olisi ollut sitä.

Onnellinen parivaljakko

Kiitos Rayn kasvattaja Susanna Neva, ei joka tyttö saa näin hyvää alkua koiraharrastukselleen!

Viikon varrelta

Viikon sisällä on suhattu sinne ja tänne. 

Tiistaina oli Petran ja Rayn agitunti eteläpuistossa ja Aron lähti mukaan myös. Pääsi harjoittelemaan kontaktitreeniään siellä eteläpuiston kentällä ja Petra sai parhaansa mukaan häiritä. Ensin Petra juoksi meidän ympärillä ympyrää ja huuteli Aronia, kontakti pysyi. Sitten hyppeli x hyppyjä meidän edessä ja kontakti pysyi. Houkutteli Aronia namilla luokseen, kontakti petti. Heitteli merkkikartioita ja kontakti piti. Heitti Aronia ( vahingossa) kartiolla ja luojan kiitos ei ihan osunut Aroniin vaan tippui meidän eteen, kontakti piti. Tässä kohtaa oli minulla vaikeuksia antaa neutraali hyvä-kehu vaan turhan onnellinen olin, mikä heti nostaa Aronin mielentilaa. Keskityttiin vielä hetken ja Petra mm. hakkasi hiekkakenttää tyhjällä muovipullolla siinä Aronin edessä, piti kontaktin. Petran mielestä homma oli hurjan noloa!!!!

Illalla jatkoin vielä toisen setin tätä kontaktitreeniä hakeutumalla r-kioskin eteen ja valintatalon eteen. Ihmisiä ja häiriöitä kyllä riittää. Aronin ennätys oli, että laskin mielessäni rauhallisesti kolmeenkymmeneen ja vasta sitten kehu, tämän välin tuijotin koiran kontaktia r-kioskin lasin kautta enkä katsonut koiraan. Aron piti kontaktin ja asiallisen asenteen. Pisimmät välit on olleet noin 15-20 mielessä laskettua sekuntia. Pyrin epäsäännölliseen vahvistamiseen ja välillä saa kehun 2 sek välillä ja sitten taas pidempi. Joka toisen kehun jälkeen saa namin eikä kontaktia saa namia syödessä tiputtaa. Valintatalon edessä oli vieras koira sekä toinen vieras koira kulki meidän edestä ja kontakti pysyi. Eli kyllä se vaan harjoittelemalla paranee.

Torstaina oli kehariryhmän treenit. Keharit on hauska nimitys ryhmälle, jossa kaikki on kisaavia ja nopeita agikoiria. Tehtiin kivaa rataa ja mm. takanaleikkaus onnistui monta kertaa. Sekin paranee ihmeesti harjoittelun myötä. Osasin myös niistossa lähteä ajoissa liikkeelle. Aron taasen meni kepeille tosi innokkaasti sisään, niin että edeltävässä hypyssä rima tippui pariin kertaan. Päätin etten sano hypyn päällä mitään vaan annan koiran lukea edessä olevaa rataa ja sitten se menikin kepeille ilman riman tiputusta. Keinua ja keinun kontaktia voitaisiin käydä erikseen treenimässä, kun ei tule loppuun asti suoraan ja tekee on offin vähän sivuun.

Lauantaina Aron harjoitteli kontaktipitoa ja kaukoja koulun pihassa. Kaukoissa vahvistin asennetta "kunnolla taakse" seisomasta istumaan käskyssä. Onnistui.

Tehtiin myös kehonhallintaa koulun pihan kiipeilypuomilla.

Helppoo sanoo Aron.

Tunnelmia kuvin

Sain Kiretin Sannalta loistavia kuvia piirinmestaruustokoista. Niistä ehkä välittyy se tunnelma, mitä parhaimmillaan voi kokeessa kokea. Ja ehkä se mitä eniten olen oppinut Lentsulta :-) 

Elvis avoluokassa 1.9 Kyötikkälässä

Luoksetuloa

Stoppi

Ja stopista luokse

Voi miten hyvin

Noutoliikkeen päätteeksi

Liikkeestä seisominen ja koiran ohi mars.

Hyppää se!

Kaikki kuvat Sanna Kiretti

Paikassa metsä

Jälkitreeneissä pitkästä aikaa! Oli puhuttu jo pitkään Ojasen pariskunnan kanssa, että pääsisin heidän kanssaan Kyröskosken vaiko Hämeenkyrön jälkimetsiin. Sinne missä tämän vuoden sm jäljetkin olivat. Kertaakaan ei olla Aronin kanssa siellä jäljestetty, joten lähdimme siis kokemusta keräämään. Ties vaikka ensi keväänä hakeuduttaisiin sinne kokeeseen. 

Ja olihan ne metsät mahtavat. Silmänkantamattomiin tasaista kangasmetsää sammaleella. Ohjaajalle niin helppokulkuista ja niin erilaista mihin ollaan totuttu kaikkien niiden ryteikköjälkien jälkeen, mitä me on tänä vuonna ajettu. Myös se oli hassua, että jälkeä tallatessa kenkä tuntui painavan sammaleeseen kunnon painuman, mutta kahden tunnin päästä ei voinut kyllä mitenkään omin silmin havaita askelia, sammal oli jo noussut ikään kuin takaisin ylös. Ja kun aluskasvillisuutta ei vaikka mustikanvarpumetsään verrattuna ollut juuri lainkaan, oli koiran jäljestettävä matalalla nenällä. Tuulisella säällä kuulemma vaikea paikka, nyt meidän onneksi keli oli mitä parhain.

Oltiin aikaseen aamusta liikkeellä ja ennen klo 9 jäljet oli tallattu. Kävin vähän verryttelemässä Aronia ja sillä tuntui olevan virtaa kuin pienessä kylässä, olihan se saanut levätä kaksi kokonaista päivää tätä ennen. 

Aloitettiin esineruudulla ja hemmetti, Aronin pk-valjaat ei olleet mun laukussa. Olinkohan jättänyt ne metsään edellisellä kerralla. No ei kai tää homma nyt ole yksistä valjaista kiinni, Aron kyllä virittyy esineille mun suullisista käskyistä. Vaan toisin kävi, ilmoittautumisen jälkeen lähetin ensimmäiselle pistolle ja Aron pisti kaasun pohjaan. Näkyvyyttä ja helppoa tasaista maastoa kun oli, se veti ihan miljoonaa sadan metrin päähän. Ei tietoakaan, että olis ollut esineitä etsimässä. Hetken sitä sen upeeta laukkasmista katsellessa kutsuin koirani pois ja totesin, että ne valjaat on olennainen osa suoritusta. Lainattiin Rasan liivit ja aloitettiin alusta. Nyt kolme esinettä nousi kisakokoisessa ruudussa sukkelaan. Viimeinen esineistä oli aika etureunassa ruutua kaatuneen puun takana. Jännitin, että haistaako Aron sitä, kun hyppää isosti puunrungon yli ja esine jää siihen sen alle. Vaan haistoi se ja hypättyään rungon yli se löi liinat kiinni ja etsi siitä sen esineen. Hieno Aron.

Koska oltiin lähdetty Sepon kanssa samaan aikaan tallaamaan meidän jälkiä, todettiin kahden tunnin päästä, että ajetaan ne myös samaan aikaan. Sellainen kisamainen ja mittainen treeni, jossa tiesin vain jananpaikan ja jäljen suunnan. Kaarina lähti vain kanssani katsomaan sen janan, muuten selviteltiin jälki Aronin kanssa kahden. 

Jana oli Aronin vuoden paras, meni suoraan laukalla siihen suuntaan mihin lähetin ja nosti jäljen oikeaan suuntaan. Ensimmäisen suoran Aron ajoi enemmän kuin innoissaan ja menikin ekasta kulmasta yli. Huomasi sen kyllä melko pian ja teki itse lenkin takaisin päin, nosti siitä jäljen ja jatkettiin eteenpäin. Aron löysi kaikki kepit 6/6 ja työskenteli tuon yhden kulman jälkeen todella hyvin. Terävä kulma tuntui ihan terävältä ja pitkillä suorilla Aron meni tasaista vauhtia. Minulla ei ollut hätäpäivää kävellä siellä perässä. Lopussa oli myös haaste, kun tultiin hiekkatien varteen, jossa oli kulma ja vielä 100 m suora kohti viimeistä keppiä. Nenä kiinni sammaleessa se ajoi 1.6 km pitkän jäljen ja kun verrattiin Sepon kanssa  sportsräkkerini kaavioita se oli täsmälleen sama. Miten loistavaa! Myös jälki minkä tein Sepolle js Rasalle oli sujunut hyvin ja myös he löysivät kaikki kepit.

Aron jäljestää siellä liinan päässä

Kiitos Seppo ja Kaarina kivoista jälkitreeneistä!

Kotona käytiin iltapäivällä vielä Petran kanssa metsälenkillä, että Elvis ja Raykin pääsisivät hyvälle lenkille. Valokuvailtiin kärpässieniä ja mietittiin, että mikä on kaunein sieni. Valokuvaus jäi vähän kesken, kun havaittiin Aronin kiljahtelevan ja olevan hädässä. Se raukka oli mennyt porukan ensimmäisenä johonkin ampiaispesään. Niitä ampiaisia oli joka puolella sen turkissa. Ihan hirveetä! Poskesta sain poistettu pari, mutta sen takapuolessa niitä oli ainakin kymmenen. Juostiin Petran kanssa autolle ja siinä irroiteltiin eläviä ampiaisia vapisevan Aronin karvoista. Huh huh! Vielä kotona poistettiin sieltä karvojen keskeltä pari. Aron on nyt levoton ja kai ne pistot sitä pakottaa, hengissä kuitenkin.

Ampiaisista huolimatta metsän kärpässienet on kyllä somia vai mitä? 

Luennolla

Perjantai-ilta kului kivasti Tamskin järjestämällä luennolla aiheesta koiran rauhoittuminen, luennoitsijoina Koirakoutsin Krista Karhu ja Mika Jalonen. Tosi ajankohtainen aihe, varsinkin kun Tamskin halleissa on nyt haukkumiskielto, joka koskee niitä radan reunalla vuoroaan odottavia koiria. Toiseksikin se oli mielenkiintoinen, koska Rayn ja Petran kanssa on tätä mietitty, miten opetetaan Ray olemaan rauhallisesti, se kun omaa taidon luonnostaan reagoida äänellä. Ja kyllä luennon jälkeen tuli monta sellaista asiaa, mitä mietin Aronin kohdalla parantavani. Aihe on siis tärkeä.

Luennolla tehdyt muistiinpanot ja huomiot ovat sellaisia, kuinka ne itse ymmärsin ja tartuin tietysti niihin asioihin, jotka mietityttivät itseäni eniten.

Koiran Rauhoittuminen:

Koira ei saa kiihtyä liikaa. Koulutuksessa on tärkeää, että koira tekee asioita riittävällä innolla. Agilityssä tarvitaan räjähtävä tekeminen, mutta treeneissä, jossa harjoitellaan tekniikkaa, riittää rauhallisempi vire.
Haukkuminen on opittu tapa. Toisilla roduilla kynnys haukkua on matalampi. Haukkuminen voi olla epävarmuutta, turhautumista, mutta se helposti tulee tavaksi. Sama asia verraten paukku-arkuuteen, koira pelästyy ensimmäisellä kerralla ääntä, toisella kertaa se jo muistaa mikä voi ennakoida ääntä, esim voimakas tuuli saa koiran valppaaksi ja ennakoimaan ukkosta. Näin käytösmalli yleistyy ja vahvistuu. Samaa tapahtuu kiihtymisen, tunnetilan nousun ja haukkumisen kanssa; koira oppii sen. Mitä useammin tietty käytös toistuu,sen  vahvemmaksi se jää koiran selkärankaan, tapa toimia.

Miksi koira haukkuu?
Miksi on ongelma jos haukkuminen menee yli?
- stressi, koira stressaantuu kun se kiihtyy riittävästi. Kiihtyneessä tilassa koira erittää lisämunuaisesta adrenaliinia. Mitä useammin koira kiihtyy, sitä useammin se erittää kehoonsa kerta kerralta enemmän adrenaliinia. Adrenaliini tuottaa mielihyvää.
Jos koira oikein kiihtyy, vie 2-3 päivää, että stressitaso laskee alas. Stressitilassa koiran on vaikea oppia uutta ja vastaanottaan ohjaajansa viestejä.

Mitä voi tehdä?
- stressitasoa voi saada alas, rauhallisia lenkkejä, puruluita kotona jne. Mutta tärkeintä on harjoitella sitä, ettei koira kiihdy liikaa. Ensimmäisenä tietysti, ettei anneta koiran toimia ja jatkaa asioita ylikiihtyneenä. 

Mikä on omalle koiralle se, mikä laukaisee kiihtymyksen. Esimerkiksi useille koirille pelkästään ajo agilityhallille riittää, että koira kiihtyy liikaa. Tai tekemisen äänet, toisen koirakon käsky putkeen kiihdyttää.

Usein huomataan, että tähän olisi pitänyt puuttua jo paljon aikaisemmin. 

Voi olla, että jossain muualla pitää saada koiran käytös hanskaan eikä koiraa viedä sinne missä kiihtyy. Uusi käytös harjoitellaan vanhan tilalle. Usein stressaavissa kohdissa vanha käytös yrittää tulla esiin, mutta sitten sitä pitää vaan harjoitella.

Miten käytännössä: Agilitystä kiihtyvä koira/ toisten tekemisestä kiihtyvä koira: Tullaan tekemään kentän laidalle harjoituksia, koira ei välttämättä pääse aina tekemään. Voidaan tulla vaan olemaan, ei aina tekemään. Kun muut treenaa, olisi kiva tulla kentän laidalle harjoittelemaan.
Joskus voi vaan olla, esim. Hiljaa kun muut tekee. Temppuja on kiva tehdä, kovin moni keskittyy koiransa kanssa suorittamiseen ja erilaisiin koulutushaasteisiin, mutta kuinka paljon keskitytäännihan perusasioihin ja koirsn kanssa olemiseen; olemisen sietämätön keveys.

Joitakin koiria syöminen pääsääntöisesti rauhoittaa, mutta myös syöminen voi kiihdyttää liikaa. Silloin nameina jotakin surkeampaa namia.

Voidaanko koira kieltämällä opettaa olemaan haukkumatta? Entä kuinka monen koira lopettaa haukkumisen kieltämisestä?

Suurin osa koirista ei ymmärrä, että niistä lähtee ääntä. Koira ei välttämättä pysty yhdistämään siihen, kun se kiihtyneenä haukkuu, että mistä sitä kieltää. Koirasta ei voi eristää yhtä asiaa, joten kieltämällä ei välttämättä osu siihen haukkumiseen.

Apinalaumaefekti seuraa helposti. Kolmen koiran laumassa haukkuminen tarttuu ja usein sitä lisää vielä ohjaaja, joka huutaa myös = 4 huutajaa.

Käytös mitä koira pääsee tekemään, vahvistuu!

Ihmisen käytös on myös aina esimerkkinä koiralle, jos ihminen itse on kiihtynyt, koira mallioppii ihmiseltä. Pelkästään ihmisen jännitys tarttuu koiraan. Ihmisen on hyvä myös rauhoittua itse.

Kuinka moni ihminen vaan keskittyy koiraansa, olla vaan, ollaan yhdessä? Ettei aina kun koiran kanssa ollaan yhdessä, ei aina tehdä tai suoriteta. Siksi näitä rauhoitutaan yhdessä harjoituksia kannattaa tehdä.

Koiran viretila; onko koirallasi on tai off vai onko sen mahdollista hakea monta eri virettä rauhallisuudesta ylöspäin.

Koiran kiihtyminen rasittaa koiran kroppaa. Kuinka paljon pelkästään se kiihtymystila rasittaa koiraa kaiken muun lisäksi?


Avainasemassa on ihmisen kehon hallinta, miten ihminen reagoi siihen kun koira haukkuu. Tai miten ihmisen keho reagoi, jos se huomaa ennen koiraa jonkin asian, minkä tietää olevan koiralle se juttu. Koira lukee ihmisen kehoa enemmän kuin suullisia käskyjä.

Ensimmäinen ongelma löytyy siitä pystyykö koira kulkemaan rennosti hihnassa. Jos koira määrittää jo kulkuvauhdin, ollaan ongelmissa. Koiralla on oikeus tietää mitä siltä odotetaan. Tässä kohtaa oli esimerkki epäreilusta koiranohjaajasta, joka ei pidä itse säännöistä kiinni silloin kun koira on taluttimessa, välillä annetaan vetää, toisinaan puututaan toisinaan ei. Kun koira on kytkettynä, ympäristön pitäisi tulla koiraa kohti hallitusti. Kaulapannassa tulisi mukana rooli, jolloin se tietää, ettei vetämällä pääse kohteeseen. Hihna hymynaamalla, onnistuuko?

Rauhoittumisesta voi tehdä rutiinin. Se mikä koiran käytöstä vahvistaa ei aina ole makkara tai lelu. Ympäristössä on paljon kaikkea, mikä vahvistaa koiraa.

Ei houkutella käytöstä vaan maksetaan käytöksestä. Kehu, käsi, karkki.

Koiraa ei altisteta sellaiseen ympäristöön, mihin se ei ole valmis. Jos koiralle on edessä liian haastava tilanne, ei sitä viedä sinne.

Kouluttaminen on tiedon siirtoa. Rauhoittumista voi kouluttaa! Rauhallinen, rento, reagoimaton on tavoite.
Tehdään rutiini= tekeminen alkaa tekemättömyydestä.  Tässä kohtaa Mika kertoi esimerkein, että kun tullaan koiran kanssa esim treenihalliin, opetellaan käytösmalli, jossa ensin ollaan tekemättä mitään. Kun koira on rauhallinen, se pääsee tekemään ja sen vire voi treenissä käydä hetkellisesti kovin korkealla, mutta kun treeni loppuu, lasketaan vire alas niillä rauhoittumisharjoituksilla, mitä on jo rutiinina toistettu. Tekemättömyyttä ja rentoa asennetta on harjoiteltu monissa ja ensin helpoissa paikoissa.

Tavoite on saada koiralle itsehillintä, jota harjoitellaan aina vaan enemmän ja enemmän. Se on koiran itsehillintää, että se luopuu kaikesta ympäristössä olevasta kiihdykkeistä ja hakeutuu motivaation kautta siihen tilaan, että se on rauhallinen. Ohjaaja kiinnittää tähän aina huomiota ja alleviivaa rauhallista käytöstä. Aronilla on mm. tällä hetkellä kontaktin pitotreenit juuri tätä itsehillintää. Sen pitää keskittyä pitämään kontaktia minuun ja jättää kaikki se ympäristö huomioimatta. Siksi treenaamme tätä nyt kaikkialla ja tällä hetkellä se on vaikeinta juuri siellä treenitilanteissa, missä muut tekee. Siksi teen ensin paljon helpossa ympäristössä, että kontaktinpito vahvistuu ja pikkuhiljaa kohti vakeampia haasteita. Tavoitteena Aronilla on 4 minuutin yhtämittainen kontaktinpito ilman palkkaa.

Jos halutaan muutosta koiran käytökseen, on ensin muututtava itse.

Vapaapäivät koirien kanssa

Vapaapäivät eilinen ja tämä on menneet todellakin koiraharrastusten hyväksi.
Eilen aloiteltiin päivämme hyvällä metsälenkillä Elinan ja schape Ellin kanssa. Petra oli koulussa ja otin Rayn lenkille mukaan, ettei sen tarvinnut jäädä yksin. Hyvin se Ray mukana pysyy ja jaksaa järkyttää uimataidoillaan joka kerta. Pulahti nyt suolampeen ja teki kunnon kunniakierroksen siellä siinä missä kaikki muut vaan katsoivat että mitä toi tekee.

Lopuksi hyvä ryhmäpose rapaisista koirista.

Kotimatkalla pysähdyin läheisen koulun hiekkakentälle tokoilemaan. Aloitin katsekontaktiharjoituksilla ja paikallaan ollen meni hyvin. Koska ympäristössä ei oikeastaan ollut mitään häiriöitä, päätin lähteä liikkeelle. Nyt ääni tuli mukaan samantien. Ei hemmetti. Keskeytin treenin samantien ja ajattelin, että tehdään kaukokäskyjä, sillä ne tasaavat aina mielen. Jostain syystä nekään ei onnistuneet ja ekaa kertaa ikinä kaukojen tekniikka levisi. Maasta istumumaan noustessa tuli pieni piip ja meillä on nyt nollatoleranssi, yhtään ei voi jatkaa jos ääni tulee. Tein monta maasta ylösnousua läheltä ja näissä tekniikka super, hypähtää ylös niin että kummatkin etujalat vetää vatsan alle. Ihailen tätä tekniikkaa, mutta mieli ei pysynyt mukana. Lopuksi taas palasin oikealla puolen olevaan katsekontaktijuttuun ja nyt pysyi hyvänä.

Pieni tauko ja sitten alkoi meidän tosi tokottelut :-)
Keskeisiä teemoja on merkille meno, siinä pitää mennä laukalla ja merkin takana pitää olla suorassa. Aron mielellään jää silloin, että sen nenä on kohti ruutua ja olenkin päätynyt siihen, että asento merkin takana pitää olla aina suora riippumatta siitä, onko kyseessä ohjattu vai ruutu. Joten kun pidin kriteeristä kiinni, tippui myös vauhti hetkellisesti, koska merkin takana pysähtyi itse, mutta odotin että korjaa asentoaan kunnes kehu. Jos teki kertalaakista hyvän merkille menon, lensi patukka.

Ruutun meni ensimmäisellä kerralla tosi hyvin, toisella kerralla alkaa ennakoida ja jää ruudun tosi eteen. Vaihdoin merkin paikkaa ja lähetin ruutuun vähän eri kohdasta, ihan ok.

Ohjatunnoudon kanssa tehtiin myös merkkiä ja kun meni kerrasta laukalla merkin taakse ja suoristi itsensä, sai välittömästi jatkaa kapulalle ja vauhdista patukkaan. Suunnat ja kaaret se osaa.

Lopuksi luoksetuloon jännitettä. Jätän maahan, kävelen x matkan päähän ja heti kun käännyn saa kutsun tulla kädessä olevaan patukkaan. Tehtiin näitä 4 eri etäisyyksiltä.


Treeni pisti läähättämään joten loppukävelyt vielä tähän päälle.

Ilta kuluikin ensin viedessä Petra ja Ray niiden agitunnille. Petra on päässyt junioireiden ryhmään ja Ray on kyllä siellä tosi reipas. Harjoittelivat ensimmäistä valssia ja lapsi on lahjakkaampi kuin äitinsä.

Sieltä kaasupohjassa kokoukseen. Tulossa on Tavesin lipun alla vetohiihdon sm-kisat ensi vuoden maaliskuussa sisältäen piirinmestaruudet ja belgien et bortsujen rotumestikset. Kilpailut pidetään Jämillä, joten kisatoimikunnan ensimmäinen kokous starttasi nuo häpeningit. Puitteet pitäisi olla paremmat kuin täällä Kangasalla.


Sieltä vielä kouluttamaan omaa agimölli/penturyhmää tunniksi. Ryhmässä on kaksi ihan pentua, kaksi 8 kk vanhaa ja yksi 2-vuotias, joka ei ole tehnyt yhtään agia. Olikohan tämä nyt viides kerta ja kaikki ovat menneet huikeaa vauhtia eteenpäin.

Tänään aktiivisuuteni oli hiukan hillitympää. Ensin metsään lenkille, jossa Aron ja Elvis vähän irroittelivat hirven hajun perässä. Jättivät minut hetkeksi ihan yksin. Onneksi palasivat luokseni, tosin ihan eri suunnasta mistä oletin. Kuitenkin ihana syyspäivä, vettä ei satanut ja hirvikärpäsetkin olivat koloissaan. Nautin!

Kotimatkalla Kangasalan keskustassa olevalle hiekkakentälle tokoilemaan Aronin kanssa.

Nyt aloitin taas 4 vauhtiluoksetulolla. Jotakin jännitettä sain aikaiseksi, sillä ensimmäinen maahanmeno oli sellainen kireä kuin viulunkieli, kolme seuraavaa ok. Lähtee heti käskyn kuultuaan palkkaan kiinni, joskin lisää näitä on tehtävä. Aronin luoksetulo kun ylipäätään on aika löysä tokossa.

Sitten jatkoin merkki/ ruututreenillä. Merkistä noin 5 m taaksepäin oli mun kassi leviteltynä ihan tarkoituksella ja ensimmäisellä lähetyksellä Aron näistä vähän hämääntykin. Uusinnalla löysi tiensä merkin taakse. Heti kun merkille meno täytti kriteerit sai jatkaa ruutuun. Ruutukin oli vähän vaikeassa paikassa, ei suinkaan keskellä isoa hiekkakenttää vaan piti juosta kohti kentän katsomoa.
Toki ruudusta oli vielä matkaa kentän laitaan. Ensimmäinen ruutu meni hyvin ja Aron sai palkaksi patukan. Tämän jälkeen siirsin ruutua lähemmäs vielä sitä kentänreunaa eli matka merkiltä ruutuun piteni 5 metrillä, kun merkin paikka pysyi samana. Aron selvästi yllättyi vähän ruudun liikkumisesta, se näkyi ihan pienenä muutoksena vauhdissa, pysähtyi ilman käskyä ruutuun, melko eteen, mutta oli ruudussa. Hyväksyin tämän, sillä ratkaisi asian kuitenkin hyvin. Tämän jälkeen ruutu tulikin 7 m lähemmäs merkkiä ja tää oli hyvä. Koiralla oli tietysti jonkinlainen oletus matkasta ja nyt ruutu olikin yllättäen lähempänä, jolloin se laukkasi hidastamatta täysillä sisään ruutuun, toppasin ennen takarajaa ja koira seisoi täydellisellä paikalla ruudussa. Jes miten hyvin!

Tämän jälkeen Aron sanoi lääh, olihan se juossut jo aika tavalla. Tein nyt yhden kaukokäskyn alun eli yksi maasta istumaan. Teki ääneti, joskin ihannoin skarpimpaa nousua, mutta se äänettömyys on nyt se tärkein.

Loppuun ohjatun noudon merkille, vein kapulat valmiiksi. Tää oli aika tyhmää, sillä kaksi kertaa meni merkille ravissa. Plääh. Roiskadin koiran lennosta merkille ja näin sain sen laukkamaan ja heti kun oli laukannut merkin taakse sai jatkaa vasemmalle kapulalle. Tämän teki hyvin ja siihen loptimme kenttätokot.

Lopuksi loppukävelyille Kangasalan keskustaan. Ihan kuollut kylä näin keskellä päivää, kun yritin bongata mahdollisimman hyviä häiriöitä Aron kontaktin pitämisen haasteiksi. Oltiin mionen kaupan edessä, pankin edessä, apteekin edessä ja Aron oli hyvässä mielentilassa. Pari kertaa se retkahti vilkaisemaan jotakin ohikulkijaa mutta se piti kontaktinsa myös pitkiä aikoja. 

Nyt mun koirat on tyytyväisiä ja kiittävät, että menen huomenna taas töihin ja illaksi Petran vanhempain-iltaan.

Sellainen maanantai

Kolmen yövuoron jälkeen on aika saavutus olla samantien aluevalmennustreeneissä. Kyllä sitä näköjään ihan minimaalisella nukkumisella selviää mihin vaan, jos on riittävän hullu.
Jari oli suunnitellut meille kovin vaikean radan, jonka sitten itsekin myönsi aivan liian vaikeaksi. Teemana oli valssit ja niitä piti tehdä 13 hyppyesteen, yhden pituuden ja kahden putken kanssa. Toki ryhmän edistyneemmät koirakot selvittivät näitä valsseja kyllä, mutta henkilökohtaisella tasolla pitänee tyytyä edes kahteen peräkkäiseen valssiin.
Rata alkoi pakkovalssilla vaiko vastaanottovalssilla. Treenasinkin sitä ensin itsekseni yhdellä lämppähypyllä ja olennaista meille oli, että oli kääntyneenä selvästi eri suuntaan kuin se hyppy oli ja vasta kun koira oli ohittanut esteen tehtiin iso käännös ja työntö esteelle. Yhtään lievemmin tehtynä Aron meni suoraan siihen hypylle eikä tullut käteen saakka, mitä toivottiin. Kun kaksi kertaa sain tämän alun tehtyä oikein, siirryttiin seuraavalle haasteelle, missä pituus-esteen jälkeen takaakierron kautta putkeen. En tajunnutkaan kuinka pitkälle koira meneekään pituudelta verrattuna tavalliseen hyppyyn ja näin ollen koira sulahti jo luonnollisesti sen seuraavan hypyn taakse, josta se vaan otettiin haltuun. Ei siis tarvinnut mennä siivekkeelle saakka ohjaamaan. Tämä meni hyvin.
Sitten olikin kahden putken kautta tie kohti valsseja. Aina vaan uudestaan ja uudestaan, putkiin toki menee kivasti, mutta ne valssit. Itse en osaa liikkuua oikein, lähdin peruuttelemaan vaikka ei pitänyt. No valssit nyt vaan on vaikeita, ainakin meille. Kahdessa pätkässä tehtiin enkä tullut oikein hullua hurskaammaksi.

Jäähdyttelykävelyt veivät meidän Niihaman kentälle kun siellä Tavesin vuorokin aina maanantaisin. Tein kontaktin pitoa mm. niin että Johanna harjoitteli kapulan heittoa ilman koiraa ja Aron piti siinä sivussa kontaktia. Se kyllä ainakin kolmesti tiputti kontaktin kun kapulaa heitettiin, mutta sitten taas alkoi sujua. Tein myös usean eri setin kontaktin pitämistä niin ettei kentällä tapahtunut mitään, mentiin vain niihin paikkoihin, mistä meillä on muistot, että tästä alkaa seuraaminen. Sujui hyvin. Piti kontaktin myös hyvin siinä kohtaa, missä kaksi koiraa tuli kentälle ilmoittautumaan tuomarille. Ei katsonut niitä yhtään. Samoin pidettiin kontaktia, kun yksi koira suoritti telineitä. Tässä kontakti pari kertaa tippui. Aron olisi niin halunnut mennä sinne itsekkin hyppimään, sillä aina kun vapautin sen, se teki laukkakierroksen kohti esteitä. Olen pitänyt nyt linjaa, että silloin kun harjoitellaan kontaktinpitoa ja keskittymistä, ei tehdä mitään muuta samalla kertaa. Nyt vaan huomaan, että me on treenattu lähes yksin omaan tätä kontaktin pitoa ja kaikki vauhdikas on jäänyt kuukaudeksi. En tiedä onko hyvä vai huono juttu, mutta selvästi tämä Niihama ja muut tekee nosti Aronin virettä selvästi enemmän kuin mikään muu vaikkei liikuttukaan yhtään mihinkään. Kontaktinpitoa on tehty nyt sunnuntaina lähikentällä, missä oli lasten jalkapallokisat. Hirveesti liikkuvia natiaisia ja jalkapalloja. Ensin kauempaa ja aina vain kohti vaikeampia haasteita. Viimeisimmässä seistiin verkon takana, johon lapset potkivat palloa. Pallo tärähtää aika äänekkäästi verkkoon, mutta Aron piti kontaktin. Näissä alkaa olla jo aika hyvä.
Sitten vielä hetkeksi Niihamaan, jossa lopussa tulikin sitten takapakki, ahnehdin liikaa. Jäin odottamaan laukauksia ja ne jos jotkut rikkoivat Aronin mielentilan, ääntelyä alkoi tulla välittömästi. Joten keskeytin treenin siihen ja mentiin pois. Tässä kulkee siis raja ja maltilla pitänee vaan edetä. Tajusin vain, miten paljon tätä projektia pitää tehdä, että saan mielentilan ja ääntelyn hallintaan.

Barf

Meillä Elvis voi hyvin raakaruualla, joten mitäpä en tekisi Elviksen ateria eteen :-)

Hae sinäkin oma barf ateriasi tämän linkin takaa.

Ilahduttavaa

Tänään keharitreenit, jotka tuntuivat niin kivoilta, kun pääsi poistumaan kotoa. Tänään oli viikon ainoa vapaapäiväni ja päätin ahkeroida kotitöiden kanssa. Lähes työleirimeiningillä koti kuntoon. Sellaisen touhun jälkeen jo alkuverryttelylenkki metsässä on kovin kivaa.

Päivän rata oli hyppäri, joka jo rataantutustumisessa tuntui kivalta. Sellainen melko helposti muistettava. Sisälsi kaksi kohtaa, missä pitäisi tehdä takana leikkaus ja just näitä meidän pitäisi harjoitella paljon, sillä niistä hyötyisi kisoissa. Onneksi tänään saatiin sitten harjoitella. Lisäksi pidettiin rimat 50 cm, mikä on mulle jotenkin psykologisesti sellainen juttu, jossa en mieti mahdollisia riman tiputuksia, vaan uskallan enemmän keskittyä liikkumiseen.

Kahden kierroksen aikana ehdittiin tehdä vaikka miten monta virhettä, mutta sitten ne takanaleikkaukset alkoi osua kohdilleen ja Aron kulki kuin unelma. Pussi-estekin radalla oli, koskakohan sitä on tehty viimeksi. Hyvin sulahti Aron pussiin.
Radan lopussa oli kohta mihin päätin yrittää kahta persjättöä peräkkäin kahdelle eri hyppyesteelle. Ekalla kerralla ajoitus oli myöhässä, mutta tokalla kerralla onnistuin. Ensimmäinen p-jättö oli valmiina, kun koira tuli kepeiltä kohti hyppyä ja seuraava oli valmiina ennen tämän hypyn ponnistuskohtaa. Uskomatonta, mutta me osattiin!

Jäähdyttelylenkillä lähdin katsomaan, onko Niihaman kentällä treenaavia koiria ja tehtäisiin vähän katsekontaktin pitoa isossa häiriössä. Ei ollut ristinsielua ja Aronkin piti kontaktia ilman häiriöitä vallan mainiosti. Tänään päätin sitten lähteä liikkeelle ja vähän koittaa, miten seuraaminen minun oikealla puolen sujuisi. Aluksi Aron yritti kaikin keinoin luistella vasemmalle puolen. Sai kuitenkin ideastani kiinni ja kävelin ja palkkailin samalla tapaa kuin siinä paikalla ollessa. Aron oli tietty htä kysymysmerkkiä, mutta tämän kautta aivan uudessa mielentilassa verrattuna vanhaan. Kävelin pitkät pätkät, tuntuu se kyllä hassulta, kun koira seuraa oikealla puolen, mutta se asenne oli niin kiva. Välillä otin perusasennon, missä oltiin paikallaan useammankin hetken ja sitten taas lähdettiin liikkeelle eikä tähän liikkeelle lähtöön tullut nyt inahdustakaan, mikä on siinä vanhassa. Joten tällä uudella mielentilalla jatketaan nyt hitaasti eikä pidetä kiirettä. Fiiling great!

Piirinmestaruustokot

Tänään oli Kyötikkälässä piirinmestaruus tokot ja olimme Elviksen kanssa avoimessa luokassa. Ihan siitä syystä, että kisaaminen on kivaa, kun se tapahtuu kotinurkilla ja kisajoukkueissa on aina tarvetta alemman luokkien vahvistuksille. Meidän seurassa kun on paljon ylemmän luokan koirakoita ja joukkueet kootaan kolmesta koirakosta, josta vain yksi voi olla voi tai evl-tasoinen.

Elviksellä on noin 3 vuotta edellisestä kokeesta ja muisteltiin nyt avo-liikkeitä noin kuukauden verran. Ryhmäpaikalla-oloja tehtiin 2 kertaa ja eniten puuhasteltiin omassa pihassa. Kotikenttä etu oli valttimme.

Tuomarina Mauri Pehkonen, joka antoi yllättävän  helposta pisteitä eikä puuttunut koiran riekuttamiseen liikkeiden välissä. Kannustinkin Elvistä ihan kunnolla, se jopa haukkui liikkeiden välissä. Kehut Elvikselle tuli kyllä niin sydämestä, sillä se malttoi monessa kohtaa mielensä, mitä oikeastaan ollaankin vain treenattu. Ja se ei ole koskaan saanut kymppiä noudosta eikä ysiä luoksetulosta. Luoksetulossa yksi piste lähti siitä, että sanoin seis-käskyn vähän ennen merkkiä. Luoksetuloja me on otettukin vain suoria luoksetuloja, stoppeja ehkä kerran kymmenestä. olinkin siis positiivisesti yllättynyt tästä.
Samalla tunnustelin itse, että miltä se kisaaminen tokossa tuntuikaan ja mitä kaikkea siellä voi tehdä. Edeltävän koirakoiden suorituksista voi aina katsoa liikkeiden aloituspaikat ja kehän kulun ja niitä voi yrittää hyödyntää sitten omiin  liikkeiden välisiin siirtymiin. Kivaa meillä oli ja paremmin meni mitä etukäteen ajattelin. Loppua kohti perusasentoohin tulot alkoi jo tuottaa tuskaa, mutta ihmeen hyvin sain vietyä Elvistä hyvällä fiiliksellä eteenpäin. Niin hyvä mieli oli lopussa, että kiitin sydämellisesti tuomaria kädestä, olihan se ilo olla arvosteltavana. Oikein kivaa onnistua!!

Paikallaoloista Elvikselle 10!

Yksilöliikkeet:

Seuruu 8,5

Maahanmeno 9

Luoksetulo 9

Seisominen 6

Noutaminen 10

Kaukot 5

Estehyppy 7

Kokonaisvaikutus 8

Yht 161 ja ykköstulos.

Lisäksi olimme Tamskin ykkösjoukkueessa Elviksen kanssa ja joukkuetoverina Kati Selkämaa Taiton ja Inton kanssa, jotka tekivät myös ykköset ja näin ollen voitimme tokon piirinmestisjoukkue kultaa! Tamskin kakkosjoukkue voitti hopeaa! 

Olipa ilo olla mukana!