Koko päivä agilityä

Tänään oli Tamskin agilitykisat, jossa kahdella radalla kisattiin samaan aikaan. Talkoolaisia kuuluteltiin kovasti eilen ja mikäpäs siinä, hommiin vaan ennen omaa suoritusta. Petra lähti mukaan ratahenkilöksi ja itse ilmoittauduin kuuluttajaksi. No niin just, mikähän mua vaivas. Pikkusen olikin haastetta lukea kahden radan lähtijöitä,  kun menivät samaan aikaan mutta muutamaa pikku mokaa lukuunottamatta selvisin pestistä kohtuudella. Yhtä asiaa en ollut vain ottanut huomioon..Aron odotti autossa aamupäivän ja oli ilmeisesti ollut järkyttynyt siitä, että mun ääni kuuluu kaiuttimista pihalle saakka. Se oli tunkenut itsensä koira-osastolta ja istui etupenkillä. Kaiken lisäksi se oli purrut pyyhkijän vivun siitä ratin vierestä palasiksi. Meidän kiltti Aron, joka ei koskaan riko sääntöjä, teki tälläistä pahuutta. Käsittämätöntä! Mitähän ne fordin huollossa sanoo tästä, kun koko vipu on syöty ja pelkät sähköjohdot siinä törröttää. Puoliso on ihan kypsänä, mutta minkäs me sille Aronin kanssa mahdetaan, että rakentaa niin surkean koira-aidan takapenkin ja koira-osaston väliin.

 Aronin verryttelyn aikaan vettä satoi ihan täysillä. Miten aloittelijaa, etten ollut katsonut säätä lainkaan kun lähdin kotoa. Aronilla on ihan sadetakkikin, mutta eipä ollut mukana. Sadetta pitävä Pomppatakki oli tosi märkä puolen tunnin sateessa olon jälkeen eikä siitä enää lihasten lämmittäjäksi ollut. Ja kaiken lisäksi rataantutustuminen oli alkanut, kun astuin halliin, onneksi rata oli yksinkertainen muistaa.

Tuloksilla ei juhlittu, mutta paljon hyvääkin meidän radoille mahtui. Tuomarina Salme Mujunen ja radat oli kaikki aivan mentäviä. Eka rata hyl. Olin aivan löysä ja jokunen rima tippui, olikohan yksi väärä putken pää ja sitten menikin suunnitelmat sekaisin.

Seuraavalla osui kaikki oikeat esteet kohdalleen, täydestä vauhdista pujotteluun sisään, kontaktitkin jees mutta kolme rimaa. Heti jos lähden yhtään kiitämään enkä muista katsoa koiraan, tulee Aronille hätä perään. -15 virhettä tästä siis.

Kolmas rata sisälsi päivän parhaan aloituksen, sillä käytin ihmisnuolta ja se onnistui hyvin, rimoja tiputtamatta. Nyt saa taputtaa! 

Muistan aina kun Järvisen Laura meille tätä ekan kerran yritti opettaa, Aron juoksi mua päin ja kaatoi samalla koko esteen. Joten näistä lähtökohdista käsin ihmisnuoli kisaradalla ja vielä onnistuen, käsittämätöntä. Matkan varrella homma tuntui hallitulta,  mutta loppusuora koitui kohtaloksi. Sanoin Aronille tomerasti eteen ja lähtihän se, mutta niin lähdin myös minä ja Aron repäisi renkaan sekä tiputti viimeisen riman. Eli 10 virhepisteen rata. Joten jatkamme harjoituksia! Ehkä kolmen radan onnistuneista aloituksista pitää nyt vaan iloita, ei nekään kai itsestään selvä juttu ole. Ja Aron kulkee kyllä kovaa vauhtia, joten sen puolesta mun on vaan opittava olemaan myös nopsajalka. Viimeisessä luokassa meidän aika oli luokan nopein, nopeus 4.72 nolla-radallahan tuo olis jo aika mahtavaa, keskimmäisellä radalla toiseksi nopein, nopeus 4.62 joten ei oo häpee olla nopee :-)

Illan iloksi teimme vielä noutoharjoituksia kotona sisällä. Otin viime viikolla itselleni haasteeksi opettaa Raylle noudon, tämä ihan puhtaasti itsekkäistä syistä; halusn kehittyä kouluttajana. Onneksi Petra antoi luvan. Nyt olen useampana iltana naksutellut itseasiassa tunnaritikun nostoa maasta. Tunnari siksi, että tikku on juuri sopiva pikkukoiran suuhun. Kaikki meidän noutokapulat on sille niin isoja, joten nostelee nyt tätä tunnaritikkua. Tänään kuitenkin testasin myös vauhtinoutona eteisessä ja pikkukoira syttyi liekkeihin. Siinä oli oikein taistelutahtoa :-) ja tunnaritikku sai kyytiä. Aron sen sijaan rauhoittuu vain pitämään lujasti kiinni toistaiseksi lelusta. Treenaamme tiukentavaa otetta kun vedän siltä lelua pois suusta. Kehitystä havaittavissa!

Haasteellinen jälki

Tänään tein Aronille oikean haastejäljen. Ollaan vähän kuin next level-tasolla, joilloin voi vähän kokeilla ottamatta hirveitä paineita onnistumisesta.

Kuvassa Aronin jälkikepit

 

Näistä itse kepit oli alussa ja lopussa. Jälki oli 680m pitkä ja sisälsi haasteita. Alkoi metsästä, siirtyi nurmelle, sieltä kyntypellon reunaa hiekkatien varteen, siitä vähän matkaa tien reunaa ja pellolle, 3 hiekkatienylitystä, että päästiin aina eri pellolle, yksi iso vetinen oja, kyntöpellon ylitys ja lopuksi metsään. Kulmia ja käänteitä tuli. Sportsräkkerissä jälki näytti villiltä. 

Jäljen vanhentuessa lenkkeiltiin 2 tuntia Varsamäen metsissä. Pikku-Ray menossa täysillä mukana, mutta kuka kertoisi sille, että uimakelit on jo ohi...Tykkää vähän turhan paljon ojissa uimisesta.

Janalla Aron otti takajäljen, mutta ladkin liinasta irti ja annoin sen ajaa tielle takaisin. Siinä pidettiin hetken tauko ja lähetin sen uudestaan puhtaalta kohdin, nyt nousi oikea suunta. 

Aron ajoi jälkensä hyvin, käsittämätöntä, että kaikki muu siltä sujui, mutta kynnetyllä pellolla sillä oli vaikeaa. Joutui todella töihin ja silti se jälki hukkui koko ajan, onneksi tätä oli ehkä 50m pätkä. Tämän jälkeen veti tosi tarkkana normi peltoa. Kepeistäni nousi 4/5, se pienin punainen lyijykynä jäi Aronilta, en tiedä kyllä miksi, sillä mentiin ihan sen päältä niin että itse poimin mukaan. Muut se haistoi hirmu hyvin ja hajun saatuaan jäi tarkentamaan, että missä missä. 

Olipas hauska seurata siellä perässä, että miten koira ratkaisee kaikki alustan vaihdokset, kulmat ja jipot. Töitä Aron koutui tekemään enemmän kuin normisti, mutta sai sitten kyllä kuulla olevansa sankari jäljen päässä.

Ruutu vastaan tunnari

Kumpi voitti?

Tänään kävin vähän tokottelemassa meille ihan vieraalla kentällä. Teemana oli vähän rikkoa rajoja ja kaavoja ruudun ja tunnarin kanssa. Olinhan jo todennut aikaisemmin, että maalin kierron tms. kautta Aron menee hyvin tunnareille ja onnistuu siellä. Joten jatkojalostin sitä tänään. 

-ensin merkille ja merkistä vasemmalle 10 m oli tunnarit rivissä valmiina. Merkiltä oikealla 20m päässä oli ruutu. Ekalla kerralla Aron jäi vähän kiinni merkille ja tarvitsi muutamankin kehoituksen, että se lähti kapuloille työskentelemään. Itse kapuloilla olo näytti hyvältä ja toi oikean.

-sitten merkin kautta ruutuun, tää oli hyvä.

- tämän jälkeen merkin kautta taas vasemmalle kapuloille, nyt pääsi tunnarivaiheeseen edellistä kertaa nopeammin, toi oman.

- sitten tunnarikapulat ruudun viereen, ruudusta ehkä noin 7 m päähän. Lähetys merkin kautta ruutuun, ruutuun top ja siitä käsky etsi oma. Tässä kohtaa Aron tarjoili hetken eri paikkoja ruudussa ja näytti hoo moilaselta. Kun odotin, se lopulta hylkäsi ruudun, meni kapuloille ja toi sieltä täydellä laukalla oman. Luovutus ja kaikki näytti hirmu itsevarmalta. Superkehut ja pallon jahtausta tähän kohtaan. Sai juosta myös pari maalin kiertoa ja sukeltaa mun jalkojen välistä, pallon heitin taaksepäin. 

- viimeinen oli lähetys merkin kautta ruutuun ja ne tunnarit oli siellä 7m ennen ruutua, en toki vienyt sinne omaa. Kiltisti laukkasi ruutuun yli tunnareiden. Ruutuun top ja maa ja menin palkkaamaan ruutuun. Oikein kivasti.

Kivat tokot, näitä tehdään kyllä lisää!

Jälkimetsässä kera Maria Brandelin

Viime perjantaina meillä oli mukava jälkipäivä Koivumäessä. Maria Brandel oli lentänyt ruotsista kouluttamaan meitä pirkanmaalaisia useammaksi päiväksi ja perjantai keskittyi jäljestämiseen metsässä.

Ensilumi oli juuri satanut maahan ja ensimmäistä kertaa etsin kaapista pitkiä kalsareita- jäädyin silti. 

Heti aamutuimaan pääsimme tallaamaan toisillemme jäljet ja Aron sai Riitan tekemän 800m jäljen 4 kepillä. Itse talsin Riitan koiralle vähän lyhyemmän, mutta siihen suunniteltiin pari harhaa, joista Maria halusi, että harhat on nähtävissä. Joten vähän siinä mietittiin, minun piti merkata metsään suora ja Piia harhantekijä taas merkkasi ne kohdat, joissa ylitti tekemäni jäljen. Näin porukka pystyi havainnoimaan mitä koira tekee harhan kohdalla. Maria kuitenkin halusi, että harhan ja sen itse jäljen ero olisi mahdollisimman suuri. Siksi harhan teki Piia ja käveli kahdesta eri kohdasta jäljen yli 30 min ennen jäljen ajoa. 

Aronille tehtiin siis perusjälki tavalliseen metsään. Halusin vinkkiä siihen, miten saan koirani tarkemmaksi, kerroin Aronin olevan vähän huoleton. Janalla Aron ampaisi vauhdilla eteenpäin, nosti jäljen oikein, mutta lähti takajäljelle. Piia takaa sanoi, että takajälki ja kuin siitä sanomasta Aron vaihtoi suuntaa ja lähti oikein jäljestämään. Myöhemmin mietittiin Marian kanssa, että vaikuttiko se, että takajälki sanottiin ääneen vai oliko Aron juuri sillä hetkellä päättänyt vaihtaa sitä suuntaa. Maria oli näissä takajälki asioissa sitä mieltä, että katsoo aina rauhassa koiraa onko se varmasti päättänyt jäljen suunnan, odottaa ainakin sen liinan mitan verran sitä koiran ratkaisua.

Matka ensimmäiselle kepille meni vauhdikkaasti, toiselle vielä vauhdikkaammin eikä perässä kulkeva porukka pysynyt perässä, itsekin olin ihan hengästynyt. Tässä kohtaa Aronia palkatessa kysyin, että mennäänkö liian kovaa? Mentiin. Kakkoskepiltä kolmoselle olikin Maria sitten liinassa kiinni. Kertoi, että voisin liinalla ihan selkeästi jarruttaa, kun koira jäljestää joustan mukana, mutta jos nenä nousee jäljeltä, en päästä etenemään. Aron tietysti katseli tässä kohtaa vähän taakseen, kun oli ihmeissään liinan käytöstä. Maria piti liinasta myös ehkä noin 4 metrin päässä koirasta kiinni. Hyvin se Aron siihen asettui ja ilmaisi kolmoskepin. Juuri hetkeä ennen tätä keppiä Aron hukkasi jäljen ja joutui lyhyessä liinassa tarkentamaan, että minne mennään. Tässä kohtaa olin ylpeä Aronista, sillä se uskalsi tulla suoraan kohti meitä ihmisiä palatakseen siihen kohtaan missä se vielä oli jäljellä, nosti sen siitä meidän edestä, ajoi pienen pätkän ja ilmaisi kepin. Kolmoselta neloselle olin minä taas liinassa kiinni ja loppu sujui hyvin. Koska lunta oli paikka paikoin maassa, näkyi jäljellä myös harhat, joita oli tullut jäljen teon jälkeen. Harvoin Koivumäessä ketään liikkuu, mutta nyt nähtiin mies mustan labradorin kanssa. Miehen kengänkuviot sitten kulki siinä jäljen vieressä ja päälläkin, mutta Aron pysyi jäljellään ja ilmaisi viimeisenkin kepin.

Maria sanoi, että Aronilla on hyvä jälkimotivaatio. Se ilmaisee hyvin kepit ja tykkää niistä. Se jäljestää tarkasti ja tekee kaiken mitä pitääkin. Tälläinen metsäjälki 4 kepillä on Aronille kovin helppo. Juteltiin siitä liinan käytöstä ja Maria suositteli, että jarrutan ja joustan koiran perässä. Näin vauhti ja tekniikka pysyy siedettävämpänä, jos koira hukkaa jäljen, se ei näin pääse jäljestä pitkälle. Keskittymistä ja tarkkuutta tulee lisää, kun vauhti vähän hiljenee. Eli ihan hyviä juttuja, mutta itse aina pelkään vaikuttavani ja hallitsevani liikaakin, tykkään ajatuksesta, että kaikki vastuu on koiralla. Iloita kuitenkin saan, että Aron osaa kaikki asiat tosi hyvin, mitä sen kolmosluokan jälkikoirana pitääkin. Eli pientä hienosäätöä vain.

Sitten esineruutuun.

Itse en ollut tallaamassa ruutua lainkaan, joten sellainen kisamainen treeni, jossa esineet oli viety valmiiksi, enkä tiennyt missä ne on, oltiin vain sovittu, että esineet kaikki omilla ns. kaistoillaan. Aloitin ruudun läpikäymisen oikeasta reunasta ja hyvin lähti Aron suoraan eteenpäin, meni taakse ja toi esineen. Seuraavaksi pistotinkin parikin kertaa ruudun keskelle ja Aron etsi kyllä kovasti, esine olikin siinä keskellä melkein edessä ja lopulta Aron sen haistoi. Viimeinen pisto sitten vasemmasta reunasta, siellä Aron ei ollut käynyt vielä lainkaan, joten arvasin kolmannen esineen olevan siellä, niinkuin se olikin. Hyvin meni ja oln tyytyväinen, että Aron lähti aina sinne minne pyysin ja etsi aina eteenpäin, ei sortunut juoksentelemaan takarajaa pitkin, mitä joskus sattuu. Marian kehittämisehdotuksena oli, että minun pitää pystyä tarkkailemaan paremmin missä osissa koira on jo ruudussa liikkunut ja missä ei. Myös esineen luovutus voisi olla koiralla vähän pitävämpi, tässä ehkä vähän huolettomasti kouhasen esineen. 

Toisten esineruututreeneistä sain poimittua monta kivaa ja tarpeellista ajatusta. Aika monen koirat tykkää juoksennella ruudussa sen sijaan että alkaisivat heti työskennellä etsien esinettä. Juteltiinkin sen johtuvan siitä, että moni treenaa paljon sitä, että esineet on siellä takana. Maria taas laittaa esineitä paljon tarjolle, että koiralla on mahdollisuudet helposti onnistua ja treenaa nuorella koiralla sitä, että esineitä on lähellä lähetyspistettä ajatuksena, että koira oppii työskentelemään heti ensimmäisellä metrillä.

Kuvassa Kärnän Sari treenaa Kurtin kanssa sitä, miten koiralle opetetaan että esineiden vaihtaminen ei ole sallittua. Maassa on useampi esine tyrkyllä...

Päivä huipentui vielä illalla pidettyyn luentoon. Sieltä sain kyllä lisää ajatuksia siihen, miten Aronin jäljestystaitoja voin kehittää. Tekisin sille erilaisia haastejälkiä kuten maahan, jossa eläimet liikkuu esim jälki hevoslaitumen läpi tai peurojen/hirvien suosimille paikoille. Haastejälkiä voisin tehdä paikoille, missä liikkuu paljon ihmisiä. Tai voisin tiputtaa jäljelle muutakin kuin vain jälkikeppejä, koska koiran on hyvä reagoida kaikkeen mitä jäljentekijä on pudottanut. Tässä hiljan juuri kokeilinkin, mitä Aron tekee kun huomaa lyijykynän pätkän tippuneen jäljen päälle, joten näitä voisi olla lisää. Maria kertoi myöskin itse ajavansa joskus tosi pitkiä jälkiä esim 5 km, mutta sanoi näille jäljille ottavansa itselleenkin eväät mukaan. No itse en ihan näin pitkille näe tarvetta. 

Oli kyllä kiva päivä, kiitos mukanaolleille!! 

Kaiken kaikkiaan päivä sai minut miettimään vähän kuin vuoden tilinpäätöstä meidän jälkiharrastuksen kanssa. Iloitsen siitä, että Aron on taitava ja varma jälkikoira. Maria luennollaan sanoi, että 100% jälkikoiraa ei olekaan mutta treenatkaa koiranne niin hyviksi kuin mahdollista. Tämän vuoden keppisaldo on ollut parempi kuin koskaan  ja jälkikilometrejäkin on enemmän kuin koskaan, luonnollisestikin kun on ajettu kolmonluokan pituisia jälkiä. Kisoja meillä on ollut kahdet, joissa Aron on löytänyt kaikki kepit. Teen näistä vielä tarkat tilastot, mutta ollaan nyt periaatteessa niin hyviä kuin suomessa kolmosluokan jälkikoira voi ollakin. Varjon harrastamiseen heittää tottis ja nyt paljon keskusteltu metrinen hyppy. Tanja Kotti oli tehnyt loistavan kannanoton siihen, kuinka ihmiset hajottaa koiransa treenatessaan/ kisatessaan. Esteet voisivat olla turvallisemmat esim. hajoava malli tai vähän matalammat. Kirjoituksessa kerrottiin, että ruotsin estekorkeus on 85cm ja en voinut kuin haaveilla, että olispa meilläkin. Kuitenkin suurimmalle osalle suomen pk-harrastajille asia tuntuu olevan pyhä! Koira kilpailee väärässä lajissa, jos ei selviä metrisestä. Niin ja tässä kohtaa tulee huokaus, kun arvaan että korkeutta tullaan tuskin koskaan meillä helpottamaan. Aron ei selviä metrisestä niin että se olisi turvallista, toki hyppytekniikka ja hyvän lihaskunnon eteen teen paljon, että se olisi mahdollista. Silti se tämän vuoden kisoissa ylitti esteen Saarijärvellä ottaen siihen osumaa ja teki pelottavan ilmalennon silti noutaen kapulan. Koirat kun ei itseään ilmoita kisoihin, vaan onhan se sellaista ihmisen kunnianhimoa. Joten tämän vuoksi olenkin jo tutustunut erikoisjäljen sääntöihin, siinä voisi olla meidän ensi vuoden jäljestystavoite. Pitänee tutustua siihen lisää ja miettiä taipuisiko Aron peltojäljille.....

Syksyä

Syksyiset metsälenkit on kyllä parhautta.

Toki hallillakin käytiin treenailemassa,

agijuttuja Petran kanssa. Olin etukäteen miettinyt, että niitä takaaleikkauksia on hyvä treeniä, samoin hyppyjä vinottain eli serpentiinikuvioita 4 hypyllä. Vuosi sitten tämä oli meidän taidoille ihan mahdotonta, mutta nyt selvittiin. Jos Aron tuli suoraan pituudelta kohti ensimmäistä hyppyä, se tietty leiskautti kunnon hypyn tähän ja yritin moneen kertaan jarruttaa tai tehdä rytmin muutosta, kovin hyvin en onnistunut. Eka kaarre siis turhankin iso. Ja mun ennakoivilla valsseilla rimahan siinä herkästi tippuu. Sitten Aron alkoi jo muistaa homman ulkoa ja sitä myöten onnistui ilman minua. Jos tultiin putkesta hypyille, sain sen suullisella käskyllä vähän paremmin kuulolle ja näin onnistuttiin toisesta suunnasta tehtynä. 

Ja kotikentällä on treenattu tunnaria, tolpan kierron kautta kapuloille ja tällä konstilla se oma nousee hyvällä asenteella. Juokseminen on kivaa ja näin menee kivalla tunteilla kohti tehtävää. 

Agikisoihin ihan hirveä kuume. Työvuorolistani ei vaan oikein tue tätä, sillä kolme perättäistä viikonloppua töissä, ei siis toivoakaan. Onneksi edes joskus minullakin on viikonloppu vapaana ja Tamskin kisat 26.10 seuraavaksi tähtäimessä. Sinne!!!

Ihan daimondii

Jari Suomalaisen aluevalmennus nimittäin. Eilen ensimmäinen hallitreeni tänä syksynä ja olihan se luksusta. Esteet on valmiina kentällä, joten radan rakentamiseen meni vain tovi. Hallin lattian kumirouhekin koiran suussa on varmaan kivempaa kuin hiekka.

Radassa oli kummallinen alku, koira lähetettiin kohti seinää päin ekaa hyppyyn ja kakkoshyppy oli takaisin päin. Valsseja käyttäen piti sitten ohjata esteet 2-6 ja hyvä ihme, me tehtiin se. Ei nyt ihan ensimmäisellä kerralla, mutta ainakin kaksi kertaa sujuvasti. Kun annan Aronille tilaa eli valssi on vähän laaja, ei sille tule kiire eikä tuska, jolloin se hyppää myös rauhassa eli hyvin. Näillä valsseilla kuljettiin tietysti koiran edellä, kunnes 7 oli a-este ja tämän jälkeen esteet 8-11 tehtiin takaaleikkauksina. Este 11 oli puomi, joten kolmen hypyn kohdalla koira päästettiin ohjaajan esteen. Me osattiin tämäkin, ensin vahingossa. Kun sama piti näyttää uudestaan, aloin hätäillä ja pyrkiä koiran rinnalle, ei noin sanoi Jari vaan rauhassa, anna koiran mennä edelle. Onneksi me ollaan viime aikoina useamman kerran harjoiteltu näitä ohjauksia takaa. Kun koira lukitsee sen edessä olevan esteen, minä vaihdan jo ennen hyppyä kättä ja olkapäätä näyttämään suunnan muutosta. 

Puomin jälkeen oli kolme putken suuta tyrkyllä, piti mennä keskimmäiseen. Omalla linjalla sain Aronin menemään juuri oikein. Ekan putken suun valittua oikein, piti jatkaa seuraavaan putkeen, joka olikin suora kohti hyppyä, jolle piti ottaa ensin kuljetus, sitten kevyt sylikäännös, jossa koira lähti hypylle ja sieltä ohjaus kepeille. Tätä tehtiin pariin kertsan, kin tuntui, etten ehdi sen suoran putken kanssa. Kepit meni kerrasta oikein ja luojan kiitios Aron on kiltti. Se suorittaa kepit, vaikka itse juoksin jo kohti pituutta ottamaan sitä sinne vastaan. Ja kun pääsin kunnolla koiran edelle, saatiin piituuden jälkeinen hypyn takaakierto onnistumaan kerrasta. Siis takaakierto ilman rimantiputusta täydestä vauhdista, niin daimondii!! Ollaan nyt vuosi oltu kerran kuussa kokoontuvassa aluevalmennuksessa ja olen kyllä saanut siitä paljon. Kiitollinen tästä!

Ennen valmennuksia piehtaroin laiskuuden tuskassa ja muistin, että säännölliset juoksulenkit pitäisi ottaa taas ohjelmistoon. Talvi tulee ja hiihdot, tällä löysäilyn määrällä osaan kuvitella miten sydän hakkaa kurkusta ulos ekan kilometrin jälkeen. Joten nyt ryhtiliike. Päätin, että 4 km juoksua yhteen putkeen on hyvä aloitus. Koirat valjaisiin ja vetovyö itselle. Ja sitten vaan ihanaan syksyiseen kangasalan harjuun. Alkukävelyjen jälkeen tasan 4 km juoksu, kaikkiaan 23 min teki aikas tiukkaa jo viimeisen kilometrin kohdalla. Matkan varrella meinasi pistää, puuskutin kuin vanha koira. Aron ja Elvis eivät puuskuttaneet, joten olin heikoin lenkki. No tästä se lähtee :-) nyt vaan säännölliseksi osaksi viikkoa.

Tänään käytiin tekemässä 3 tunnaria. Kävelin läheiselle hiekkakentälle ja ensimmäinen tunnari oli epävarman näköinen, sisälsi moneen kertaan haistelua ja valinnassa tuli vielä piip-ääni, samoin luovutuksessa. Kertonee siis kaiken mielentilasta ja asenteesta. Palkkaus oli maltillinen ja vielä niin, että ensin kehut, kehujen kanssa uuteen perusasentoon ja siinä vasta namitus. En halunnut nimittäin ruokkia sitä piipääntä siinä edessäni, vaikka sen oikean toikin. 

Välissä tehtiin vähän jäävien asentojen treeniä leikkinä, nämä Aron osaa, ei erehdy kertaakaan. Sitten uusi tunnari, lähetys eri suunnasta. Löysi sen oikean, mutta ei oikeastaan ollut mielentilaltssn yhtään sen parempi. Taas palkitseminen kuten edellisessä. Mitäs tässä nyt keksisi?? Toistoilla ei parane.

Sitten villi kokeilu. Lähetin maalinkiertoon, siitä lennossa kapuloille, nyt meni siis laukalla, päätyi nopeasti omaan, nosti sen ja tuli laukalla luokse, ilman äänia. Superhyvä! Joten saankohan huomenna kerrasta onnistumaan, jos yhdistän tuon maalinkierron? Jään tätä nyt pähkäilemään :-)

Myytinmurtajat

Aron on tehnyt kahtena iltana kaksi aivan täydellistä tunnaria kotipihassa. Eilen oli 8 kapulan rivi, josta se todella sukkelaan kävi hakemassa sen oman. Hyvä luovutus ja siitä pääsikin sitten sisälle syömään. Joten kyllä se kotona osaa. 

Tänään sitten käveltiin tunnarien kanssa Suoraman kentälle ja tein täsmälleen samanlaisen rivitunnarin kuin kotipihassa, nyt oli 5 kapulaa rivissä. Aron meni kapuloille, nosti väärän, lähti tuomaan, sylkäs kapulan puolessa välissä pois ja palasi takaisin kapuloille, nosti oikean, lähti tulemaan, mutta tiputti tämänkin suustaan ja meinasi palata kapuloille vielä kerran, mutta nyt näytin sitä kohtaa maata, missä ne kaksi suussa ollutta oli ja niistä nyt piti vaan tuoda se oma. Just. Väärä asenne siis tunnareita kohtaan nousi heti pintaan ja se oikea asenne jäi sinne kotipihaan.

No se mikä on vaikeaa, sitä pitää harjoitella!

Vaihdon kapuloiden asetelmaa, edelleen 5 kapulaa tyrkyllä, joista se yksi oli se oikea. Lähetin kapuloille eri suunnasta. Nyt päätyi pian oikeaan, mutta tuonnissa vielä kapula tippui, tuo vaan sanoin Aronille ja se toi. Kehua ja namia.

Kolmas kerta, nyt teki oikein, ainoastaan ihan siinä luovutushetkessä kapula roikkui sillä huulessa kiinni, ei hampaissa, joten tästä tiesin, että vielä se epävarmuus on siellä. 

Neljännessä tunnarissa vaihdettiin ihan kentän toiselle puolen, nyt vilkaisi kapuloilla minua ja alkoi hommiin, oma löytyi, jes.

Viides tunnari oli menestys, nyt valinta ja tuonti näytti tosi helpolta tehtävältä. Tästä sai palkaksi kiertää kentän yhden tolpan ja juosta jalkojen välistä täysillä läpi. 

Tämän jälkeen pideltiin vähän kontaktia.

Hetken päästä oltiin nurmikentän puolella. Siellä on kieltomerkit, ettei koirien kanssa sinne, mutta me ihan siinä reunassa. Eli päivän kuudes tunnari, kapulat ympyrällä ja Aron teki sen nyt yhtä hienosti kuin kotipihassa. Niin itsevarma! Palkkaus oli ehkä turhan riemuisa, mun pitää muistaa ääntelyn säännöt!

Lopuksi tehtiin vielä kolme yksittäisen tunnarikapulan tuontia. Jätin Aronin istumaan kapula suussa, viimeisen kapulan tuontimatka oli piiitkä. Se sai laukata kentän toisesta päästä asti ja kovaa se tulikin.

Joten pähkäilen tässä muutamia perussääntöjä treenauksessa, joista en välittänyt tänään. Yksi on ollut se, että onnistuneen suorituksen jälkeen lopetetaan. Toinen oli se, että vain yksi tunnari per kerta. Oltiin siis itsemme myytinmurtajia. Toistojen myötä työskentely parani ja onnistuneen suorituksen jälkeen se voitiin tehdä toisenkin kerran. Kokeessa sitten joskus se yksi onnistunut meille riittääkin.

Päivän päätteeksi käytiin vielä koulun pihassa taiteilemassa lasten kiipeilypuomilla, tasapainoilua ja kehinhallintaa siis.

If I can dream

Kaupan ilmoitustaululta napattu kuva, joka kolahti monella tapaa ;-)

Ja niinhän se itse Elviskin todella komeesti laulaa, että "tell me why, oh why, oh why cant my dream come true" 

Joten aina kun minusta tuntuu, että matkanteko on vaikeaa, ei muuta kuin If I can dream soimaan ja mikään ei pysäytä meitä.

Se meidän haave on ne tokokentät ja ykköstulosten tekeminen. Ensi vuoden isoin tavoite onkin tehdä se ykköstulos siellä tokonpuolella mutta myös pk-tottiksessa, joten niitä kohti!!!

Eilen päästiinkin itse asiaan kun tokoilin Tuijan ja Ronja bc:n kanssa Hakametsässä.

Kontaktinpitoa Aron harjoitteli ennen Tuijan tuloa ja ennen kuin yksikään tokosta vihjaava tötterö on kentällä. Meni hyvin. Samaa tehtiin sitten ihan lopuksi ja päästiin onnistumaan. Aluksi Aronin piti vilkaista ympäristöään, mutta kun Tuija piti pientä häiriötä ympäristössä, tunsin kuinka Aron oikein liimaantui katseellaan minuun. Jes!

Itse kentällä tehtiin ruutu-liike kokeenomaisesti, koska muistin, että eräs kohtalokas virhe saadaan näin esiin ja saatiinhan se. Tultiin hyvin kehään, lähti hyvin merkille, hyvin ruutuun, hyvin maahan, mutta kun kävelen ohi ruudun, nousee seisomaan. Sitten harkattiin just sitä ja palkittiin ruudussa rauhassa olemisesta. 

Toinen mikä on vaikeeta on tunnari. Kun se tehdään liikkurin kanssa kentällä, tulee epävarmuus esiin ja kun Aron on epävarma,se sortuu kaikkeen epämääräiseen. Namiavut eivät auttaneet, mutta helpotettu tunnari, jossa taisi olla vähäinen kapuloiden määrä auttoi onnistumaan. Tein illalla vielä kotipihassa yhden tunnarin 7 kapulalla ja ilman liikkuria kotipihassa Aron osaa tunnarin hyvin. Silloin se menee itsevarmasti kapuloille, haistelee ja päätyy oikeaan ja tuo sen myös minulle rohkeana. Eli jatkossa helpot tunnarit liikkurin kanssa ja ilman liikkuria niitä 6 kapulan vaihtoehtoja.

Tehtiin kentällä yksisuora luoksari vielä liikkuroituna, ihan hyvä laukka vaikka näinkin, että Aron odotti pysäytyskäskyjä.

Yhteensä siis hyvä treeni ja mikä parasta; täysin äänettömästi. Juteltiin pitkään Tuijan ja Ronjankin kanssa niistä äänen perussäännöistä eli siitä miten tarkka tämän ääniasian kanssa vaan pitää olla. Kiitos Tuija mukavasta illasta!