Petra ja Ray

Joku tätä blogia lukeva muistaa, miten haaveilin siitä, että Petra-tyttönikin voisi päästä samaan harrastukseen. Ja Petra pyyteli pitkään omaa koiraa, mutta koska on oikea aika hankkia lapselle koira? Ja mikä koira? Ja miten homma sujuu niin, ettei se puolen vuoden jälkeen ole esim äidin koira, kun oman koiran pitäminen onkin raskasta. 

Onneksi maailman viisain ihminen Anna Laukaasta osasi neuvoa minua. Susanna Neva suunnitteli silloin lupaavaa japaninpystykorvapentuetta ja käytiin Susannalla kylässä. Juteltiin, että uros on ainoa vaihtoehto meidän laumaan, jos nyt joku joskus siihen liittyy. Petra oli saanut Annan japsi Nellin kanssa harjoitella jo agilityä ja esittää Nelliä Japsi-erkkarissa, joten Petra tiesi, että japsi on hänelle sopiva. Sitten kun Ray pentueen ainoana uroksena syntyi Susannan kotiin, meiltä 5 kilometrin päähän, oli pennun tulo sinetöity samana päivänä.

Pääsimme myös aika alkuvaiheilla pikaisesti katsomaan, miltä se Ray näyttääkään. 

Viiden viikon ikäisenä Ray pääsi tutustumaan omaan ihmiseensä vähän paremmin.

Ja 7 viikon ikäisenä Ray muutti meille 10-vuotiaan Petran omistukseen.

Alusta asti tehtiin pari sääntöä, Petra ruokkii itse aina oman koiransa. Koira ei saa ruokaansa ilmaiseksi, vaan sen pitää aina tehdä sen eteen jotakin. Tämä on toiminut.

Petran pitää myös itse ulkoiluttaa koiransa ja tämäkin on toiminut osittain. Välillä Ray kulkee mukanani lenkeillä, jos en halua sitä jättää yksin päivällä kotiin. Ajoittain Petraa pitää muistuttaa, että nyt koira pissalle tai menetkö nyt vähän pidemmälle kävelylle Rayn kanssa. On monia aamuja, jolloin Petraa väsyttää ja kouluun on kiire. Näissä autan kyllä, mutta pääsääntö on toiminut. Petraa ei tietysti huvita läheskään aina lähteä yksin lenkille koiransa kanssa ja kyseleekin, että mihin ja monelta olen menossa, tulisivat Rayn kanssa mukaan.

Ray sopeutui hienosti kahden paimenkoiran johtamaan laumaan. Aronista ehkä ihanin asia sen elämässä.

Petra halusi myös alusta saakka päästä kilpailemaan Rayn kanssa näyttelyihin ja harrastamaan agilityä. 

Kasvattajansa opissa

 Eilen olimme Jyväskylän näyttelyssä, missä Petra esitti Rayn japsien pentuluokassa. Ray sai hyvän arvostelun tuomari Paavo Mattilalta: 

Hyvin rakentunut pentu, joka voisi olla aavistuksen lyhyempi. Kaunisilmeinen pää. Hieman kookkaat korvat. Kaunis kaula. Hyvin kehittynyt runko. Hyvä asentoiset raajat. Kaunis turkki ja häntä. Liikkuu hyvin. Esiintyy ja esitetään hyvin. Miellyttävä käytös.

PEK 1 KP VSP-pentu.

Petra oli niin onnellinen! Sitä kun tottakai jännitti, miten se Rayn olemaan kauniisti kehässä.

Ja Agrarium-huppari kuuluu asiaan

Seuraavaksi Petra ja Ray esiintyvät messarissa Japsien junioriuroksissa. Kovin jännää on siis kuukauden  päästä. 

Agilityä pari harrastaa Tamskin junioreiden ryhmässä ja näyttää lupaavalta. Koutsi Hanna Aro osaa niin positiivisesti käsitellä tätä paria, mikä ei taas minulta onnistu samaan tapaan, voitte varmaan kuvitella, jos äiti ja tytär on asioista joskus eri mieltä. Joten ihan mahtavaa seurata miten koira kannustaa Petraa ja Petra koiraansa. Mitä näistä vielä tuleekaan? Erityiskiitokset tästä Annalle ja Susanna Nevalle.

Osteopaatilla

Loman hyviä puolia on, että voi ekstempore lähteä matkaan kohti osteopaattia. Kun kaveri viestitti facebookissa, että tarjolla olisi aika ja kyyti Leena Piiralle oli minulla kerrankin aikaa lähteä sinne. Jos aika Salossa oli klo 9, piti matkaan lähteä jo ennen klo 7. Anu P:n kanssa oltiin perillä kuitenkin varsin mukavasti. Aron oli venytellyt itseään hyvin minun silmiin kotona, mutta kun se liikkuessa näin koiran juoksevan vähän vinossa. Eli lähtötilanne oli varsin positiivinen.

Leena Piira bongasi kuitenkin äkkiä meidän ongelmat siinä kun juteltiin ja kerroin meidän elämästä. Aronin selkäranka oli mutkalla ja kun se istui selkä Leenaa kohti, hän näytti miten eri korkeudella tämän vuoksi Aronin polvet oli. Koirani oli myös kovin etupainoitteisessa tilassa, takapäänlihaksisto oli heikentynyt ja etupään voimistunut. Lisäksi sen lihaksisto tuntui kireältä.

Jos liikunta on kuvan kaltaista eli etupäävetoista

Jää takapää heikommalle.

Kun siinä lisää juteltiin, että Aron on huono kulkemaan vetämättä. Siksi enimmäkseen se saa juosta vapaana. Kuljetaan metsissä ja Aron laukkaa minusta kaukanakin. Laukkaa halki kallioiden ja ryteikköjen. Tähän asti vapaana laukkaavan koiran liikkuminen on ollut hyvä juttu. 

Ei ikinä missään tilanteessa kävele kanssani, vaikka kuljettaisiin koko päivä. Eli tuolla laukka-askelluksella se vetää myös itseään etupääpainoitteisesti ylös ja eteenpäin. Hihnakäytöstä toki olisi kannattanut opetella enemmänkin, mutta onhan se niin ärsyttävää. Ja koomista, sillä tiedän useita bordercollieita, jotka eivät siihen kauniiseen hihnakävelyyn asetu, mutta ovat tasokkaita harrastuskoiria. Aron haluaa olla aina ensimmäinen, koskee se sitten ovesta ulosmenoa tai hihnalenkkeilyä. Elvis taas luonnostaan kulkee sivullani, hihna löysällä ja tykkää kävellä ihmisen vauhtia. Aron taas ei koskaan eikä ikinä. Leena puhui rennosta ravilenkkeilystä ja kävelystä, hmmm meidän ravilenkit on joustava vetohihna tiukalla vetotilanteessa koko matkan. Tämä koko tilanne näkyi Aronin kehossa kiristyneenä tilanteena.

Siinä kun Aronia hoidettiin, se ei kestänyt yhtään sitä, että sitä työstettiin. Se sanoi moneen kertaan että iik ja nyt kyllä lähden tästä pois. Leena päivitteli Aronille, ettei voi uskoa sen olevan yli neljä, luulisi että olet malttamaton alle vuotias koira. Aron ei halunnut tuntea yhtään epämiellyttävää hetkeä ja tätä se on tehnyt liikkumisessaan, laittanut lisää kaasua, jolloin ei tarvitse tuntea. Ja tätä tilaa on vaikea havaita Aronin kaltaisesta koirasta, joka ei millään halua sitä paljastaa. Nyt kuitenkin siinä Piiran sormien alla siitä paljastui superherkkä koira.

Ohjeeksi sain oikeastaan koko meidän elämäntavan muutoksen. Sellainen rauhoittuminen ja hidastaminen on keskeistä. Aronhan elää sellaisessa lellilapsen asemassa, että jos se ei jostain tykkää ei sen tarvitse. Nyt Piiran ohjeilla tämän suunnan on aika muuttua ja oman ajatteluni myös. Aikuinen bordercollieni saa tottua siihen, että se kulkee ihmisen kanssa yhdessä ihmisen vauhtia. Ja ryysiminen ovissa ja lenkillä loppuu tähän. 

Aronin lihaskunnon tasapainoa haetaan nyt sellaisessa metsäkävelyssä, missä me kuljetaan rauhallista käyntiä poluttomissa metsissä. Koira kytkettynä ja askel kerrallaan. Näin sen on pakko kävellä ja käyttää jokaista jalkaansa yhtä paljon samalla kertaa. Mennään rinteitä ja sorakuopan ylämäkiä jne. Näiden lisäksi rentouttavia ravilenkkejä vähintään 30min kerrallaan. Näissäkään Aron ei saisi vetää vaan ravata rennosti kanssani. Näillä ohjeilla Aronin lihaskunto pitäisi saada taas takaisin siihen tasapainoon, mitä meillä on ollutkin.

No miten me tähän päästään? Ensinnäkin aloin miettiä mitä paimentaja tekee lammaslaitumella, jos koira menee liian lähelle lampaita, käyttää paimennussauvaansa, useimmiten aurauskeppiä. Se mitä ei haluta osoitetaan muistuttamalla käyttäen keppiä. No päätin, että jos alan nyt pelata hienosti hihnassa leikkiä, (jossa ei edetä, kun hihna kiristyy, vaan koira pääsisi eteenpäin vasta painetta vastaan myötäämällä) me ei päästä kiinni siihen yhdessä kävelyyn. Parempi ratkaisuni oli se, että minulla on pieni keppi tai sauvakävelysauvat mukana. Pelin sääntö on yksinkertainen, minua ei ohiteta missään tilanteessa, jos yritetään, napautan sauvalla maata siihen koiran eteen. Siinä kulkee meidän kuvitteellinen raja, jota ei saa ylittää. Koiralla on rauha liikkua sivullani ja takanani, mutta eteeni en sitä päästä. Ja näin me on nyt liikuttu ja yllättävän nöyrästi Aron tähän mukautuu. Ja miten rentouttavaa nyt on, kun koira ei vedä mua sinne tai tänne, vaan sen hihna on hymynaamalla ja koira kulkee kanssani. Ja nyt kun kävellään metsässä rauhallisella tempolla sammaleisia rinteitä, miten Aronin tekis niin mieli sinkasta sieltä sivultani hornan tuuttiin, vaan ei käy. Se joutuu kävelemään. Sanoisin, että oli jo aikakin. Sivutuotteena se saa nyt ylimääräistä b-vitamiinia ja Leena suositteli kuukauden agitaukoa. Se jos mikä on kiihdyttävää ja kaasu pohjassa meininkiä. Toki muuten saadaan hallitusti reenata, tokoilla ja jäljestää. Mihinkään vuodelepoon ei jouduttu, mutta sellaiseen rentoon elämänasenteen hakemiskuurille jouduttiin. 

Että semmonen osteopaattireissu!

Harhoja jäljellä

Aamu alkoi Miinun kanssa jälki ja esinetreeneillä Varsamäessä. Keli oli loistava, ei satanut, mutta +5 lämmintä ja kostea ilma.

Aron tämän päivän jälki näytti tuolta. Kulman jälkeiselle pitkälle suoralle kävi Miinu kävelemässä jäljen yli hetkeä ennen jäljen ajamista ja tuli 50m päässä sitten takaisin. Jäljellä oli 4 keppiä ja kaksi ensimmäistä oli heti ekalla suoralla. Tässä oli idea, että koira kiinnittyy vahvasti jälkeensä, tekee sen jälkeen kulman ja kohtaa 2 haastetta. Haasteiden jälkeen homma jatkuu kulmatehtävien muodossa. Tein sinne loppuun testin Aronille; kävelin jälkeä ehkä 5m takaisinpäin ja teinkin kulman. ( Maria Brandelin jälkiluennolla puhuttiin näistä). Näkyy kuitenkin hyvin tuossa kuvassa tuo pieni edestakaisuus. Näillä voi testata, miten se koira työskentelee oikeasti, kun jälki päättyy.

Jana ja jäljennosto menivät loistavasti, melko lyhyt jana tänään, ehkä 25m. Eka suora ja kepit ihan loistavasti. Pitkästä aikaa ensimmäinen keppi oli tosi pian jäljennoston jälkeen, Aron reagoi hienosti tähän, (aika usein eka keppi on jäänyt intoilun vuoksi, jos on ollut ihan heti alussa).

Kulman teki ihan hyvin ja sitten haastesuoralle. Selvästi näin Aronista, että nyt tultiin Miinun kohtaan, hastoi minne jälki meni ja jatkoi omaansa, vau! Hetken päästä se toinen kohta ja nyt oli valmis lähtemään Miinun jäljelle, ajoi sitä ihan liinan mitan kunnes estin menoa enemmän, pyysin, että tulepas omalle jäljelle. Aron vaihtoi kuitenkin vain suuntaa ja lähti toiseen suuntaan Miinun reittiä. No en päästönyt sinnekään ja nyt Aron näytti siltä että no mitäs tehdään. Miinu neuvoi takaa, että peruutan vähän ja päästän siitä Aronin omalle jäljelleen uudestaan. Näin tehtiin ja Aron jatkoi omaansa. Kolmoskeppi oli kai juuri näillä kohtaa, harhan kohta meni vahingossa juuri näihin kohtiin, joten se jäi metsään. Kun Aron kiinnittyi takasin omalle jäljelleen, se jatkoi hienosti loppuun tekemään nuo kulmat ja nosti viimeisen kepin. Eli kepit 3/4. Ja se Aronin ilme kun tullaan jäljeltä pois, se oikeesti näyttää kaikin elein mitä hienoa ja onnellista sillä on jäljen parissa.

Olipas se mielenkiintoista. Toki näitä harhoja on varmasti ollut meidän jäljillä paljon niistä tietämättä, mutta miten kivaa treenata niitä oikeasti. Ja seuraavaa treenikertaa pitää vielä miettiä, että miten vielä tehdä harhat niin, että koira pääsee onnistumaan.

Esineet tehtiin 20m leveälle kaistalle, Aronilla kolme peräkkäin, ensimmäinen ihan edessä, seuraava keskellä ja kolmas ihan takana. Etu ja takaesineet tulivat just niin hyvin kuin pitikin, keskiesinettä Aron etsi pidempään. Tein kuitenkin tänään ns. palkattomuustreenin eli suullinen pieni kehu kahden esineen jälkeen ja kunnos frispiipalkkaus kolmannen jälkeen. Näin toimisin, jos oltaisiin kokeessa. Frispiin voin aina jättää niin, että kun esineet on tehty ja tuomari sanonut sanottavansa, päästään leikkimään. Tähän saakka idea on toiminut hyvin, turkoosi kumifrispii on Aronin mielestä ehkä paras asia elämässä.

Kiitos Miinu ja Bertta mukavista jälkitreeneistä!

Täyteläinen treeni-ilta

Eiliselle osui sekä agi että tokotreenit.

Jari Suomalaisen valkulla aloitettiin ja rata oli kovin vaikea meille. Vielä vaikeammaksi sen teki suunnitelma, missä jokaisen piti itse suunnitella ohjaukset ja tehdä rata kisamaisesti nollana läpi. 

Me nyt ei Aronin kanssa selvitty edes ensimmäisestä esteestä, joten ei siinä auttanut kuin Jarin kertoa, miten sen rata pitäisi tehdä. Vielä kun olin ensimmäisenä suoritusvuorossa tein auttamattomasti onnettomia ratkaisuja.

Ykköseste tehtiin seinää päin ja Aron kääntyi tässä monta kertaa esteen takana kohti keppejä, jolloin sen linja meni ihan pieleen ajatellen kahta seuraavaa estettä. Hommaa tehtiin kovin lähellä seinää, joten vaikeaa oli. Tätä hinkattiin ja kun Aron saatiin kääntymään esteen takana oikein se roiski riman. Palkkaa ei tullut, kierrokset koveni ja rima lensi. Eipä järin kaksinen alku. Lopulta Jari sanoi, että ota se ykköshyppy suoraan kohti kakkosta radan suuntaan, tämän jälkeen vasta päästiin eteenpäin.

Seuraava haaste oli putki 3, jossa koiralle piti kertoa mihin tullaan kääntymään, piti siis mennä neloselle vastaan ääntä pitäen ja sitten saikin juosta vauhdilla esteet 4-6 ja sittenkin piti kiirettä, jos halusi ehtiä 7 takaakierrolle. Tähän kohtaan katsottiin oikea linja ja takaakierto oikeaan päähän esteen siivekettä ja Aron selvisi siitä. Jes. Jari sanoi, että nyt Aron hyppäsi hyvin, kun se saa tilaa ja ajoitukset osuu kohdalleen.

Rata eteni kivasti putkeen 13. saakka. Putken päässä piti olla ennen koiraa kertomassa, että kepeille mennään. Vaikka juoksin omasta mielestäni miljoonaa, en ehtinyt kertomaan mitään ja Aron valitsi ykköshypyn keppein sijaan. Tätä kohtaa työstettiin hetken tavoitteena, että saan koiran kepeille ilman tiukkaa haltuunottoa ja annan koiran tehdä itsenäinen kepeillemeno. Alkoihan se sitten sujua. Päästiin palkkaamaan kepit tässä kohtaa monta kertaa.

Tämän jälkeen meidän treeniaika taisi olla jo käytetty, mutta sain tehdä radan loppuun putki 15. eteenpäin. Ja sehän me sitten tehtiin kerrasta loppuun. Olipas kiva lopetus, kun onnistuttiin mm. takaaleikkaus esteelle 20 ja sieltä kivasti puomille. Jari sanoi, että hyvältä näytti ja Aron teki itsenäisesti töitä.

Tässä kohtaa läähätettiin jo molemmat, mutta kello näytti liikaa. Ei auttanut kuin lykätä koira autoon ja ajaa 5 km päähän tallille tavoitteellisten tokotreeneihin, joissa meillä nyt marraskuun ajan tilaa. Kato oli käynyt näissä treeneissä, sillä 8 koirakon varsinaisesta ryhmästä oli paikalla 4, me Aronin kanssa nyt viides koirakko. 

Aloiteltiin paikalla-oloilla. Istumisessa Aron läähätti, johtuen tietty siitä, että agiradan suorituksista oli 10 min aikaa. Mietin, että onko tämä nyt oikein koiraa kohtaan, toki vettä se oli saanut, mutta ihanteellista olisi kyllä olleet hyvät kävelyt tähän väliin. Aron istui kuitenkin hyvin, vaikka niiden sijainti oli hitusen vaikea, poistuttiin hallin ovesta ulos niin, että koirat oli sivuttain oveen nähden. Kaikkien koirien päät tuijottivat hallin ovea. Makuissa Aron meni liikkurin käskystä alas, oijoi! Makuu hyvin ja ylös hyvin.

Tämän jälkeen jakauduttiin ryhmiin ja tehtiin Karisen Piian kanssa parina. Tämä oli kyllä luksusta. Kun tuntee Piian ja meidän ajatukset kulkee samaan tapaan, on niin helppoa miettiä niitä kriteereitä ja tarkoituksia, palkan ajoitusta, suuntaa mitä vaan. Voi sanoa toiselle tuo näyttää hyvältä tai nyt ei näytä. Ääh vaikea pukea sanoiksi, mutta laatutyyppi on Piia kyllä :-) Ja tässä laadukkaassa parityösketelyssä me tehtiin vaikka kuinka monta lyhyttä treeniä, ehdittiin vaikka mitä.

Aronin kanssa tehtiin ruudun paikkaa läheltä ja keskittyen nyt vain siihen kriteeriin 'juoksee suoraan oikeaan paikkaan'. Koiraa helpottaakseen minulla on pienempi kehikko siellä ruudussa. Tämän kehikon idea on sama kuin alustan, joka näyttää sen paikan mihin pitää mennä. Me ei vaan olla tehty ikuisuuksiin alustan/lätkän kanssa, mutta tälle kehikolle me ollaan tehty menemisiä. Joten välillä kehikko oli ruudussa, välillä ei. Jos ei mennyt kerrasta oikein, ei palkattu, tuli vähän turhautumista ja jokunen haukkukin jne. mutta nyt työstettiin sitä oikeaa suoritusta eikä mitään sinnepäin. Piia keksi mistä se johtuu, että ilman kehikkoa Aron kääntyy puoleeni niin kovin äkkiä ruudun ensimmäisen nauhan ylitettyään. Huudan ja jes, kaivan palkkaa taskusta ja Aron tulee jo ruudusta minua kohti. Niin, hyvä Piia kun näit tämän, itse aina muistutan palkka paikassa-säännöstä, nyt en muista sitä itse.

Työstettiin asiaa niin, että Aronin pitää olla siellä paikassaan siihen saakka kunnes itse tulen ruutuun ja annan sille luvan iskeä palkkaan kiinni. Tehtiin tätä vielä Maria Brandelin tyyliin, että lelu tulee ihan koiran nenän ääreen, mutta vasta luvalla saa siihen käydä kiinni. Tätä me harjoitellaan nyt kotonakin. Aron näytti tässä kohtaa niin keskittyneeltä, on se ihana kun se heti vastaa siihen, mitä koulutuksessa työstetään. Palkkaa siis paikkaan.

Tämän jälkeen tehtiin 3 eri settiä kontaktin pitämistä. Piia häiriköi ja Aron piti kontaktia. Piia rapisteli ja houkutteli ruualla, Aron terästi itseään vastustamaan houkutusta. Aron oli kyllä hyvä, keskittyi ja oli äänetön.

Sitten tunnari, vain neljä kapulaa, asetelma oli neliö. Aron toi oikean, mutta kun lähti kapuloilta ravilla, tiesin sen ajattelevan, että vaikeaa on. Tämän seurauksena kapuloilla työskentely oli hätäistä ja kerran katsoi minua, toi oikean ja se oli tärkeintä.

Lopuksi vielä näytin Piialle pito-otetta leluun. Tämä oli halliolosuhteissa vielä vähän vaikeaa, mutta sain Piialta tähänkin vinkin, miten jatkan sitä kotona. 

Tähän kohtaan taidettiin todeta treenien menneen hyvin ja lopetettiin siihen, vaikka aikaa olisi vielä ollut.

Loppukävelyt pikkupakkasessa, tulisko se talvi jo?

Lomaviikon touhuja ja pentujuttuja

Kun on lomalla, on aikaa ja energiaa. Parasta kuitenkin, että pääsee valoisan aikaan metsälenkille ja pimeän illan voikin loikoilla sohvalla koirat jaloissa.

Tiistai-iltana meillä oli kehariryhmän treenit. Ulkona kävi niin kova myrsky, että alku ja loppukävelyt mentiin tuulen ja vesisateen mukana, sisällä hallissa kelpasi sitten treenata. 

Tehtiin kivaa rataa, jossa saatiin hyviä pätkiä aikaiseksi, mutta kotiläksyksi tuli kontaktitreeniä. Aron lähtee helposti liikkeestäni mukaan eikä malta odottaa vapautus-käskyäni. 

Seuraavana päivänä käytiinkin niitä sitten kertaamassa ja nyt pysyi hyvin muistissa. Nämä keskiviikon treenit oli Petran idea, kun se niin halus hallille. Tunnin ajasta Petra juoksikin sitten Rayn ja Elviksen kanssa helppoa radanpätkää ja kaikki menestyivät. Elviskin oli ihan innoissaan mukana. 

Aron teki kanssani pitkää hyppysuoraa, jossa Petra oli suoran päässä palkkaamassa ja Aron sai irrota ihan kunnolla. Esteet oli vähän kaarevalla uralla ja rimojen korkeus vaihteli, halusin Aronin keskittyvän hyppäämiseen.

Torstaina oli jo pakko hillitä itseään ja antaa Aronille vapaapäivä. Treeneistä toiseen on kiva mennä, mutta pakko muistaa että vähemmän on silti enemmän. Perjantaikin otettiin vielä kevyesti, melko lyhyt metsälenkki ja illalla sisällä kapulanpitoharjoituksia ja jumppaa jumppatyynyn kanssa. Jotakin kaukokäskyjenkin kanssa tehtiin, haluan niihin vähän ripsakampaa otetta.

Tänään ajelikin aamusta Liuksialan koulun pihaan tokoilemaan. Sen koulun pihassa on loistavan hyvä hiekkakenttä, joten taidan käydä siellä huomennakin.

Teemana tokoissamme oli paremmin ruutuun. Aron himmailee ruudun eturajalla johtuen tietysti siitä, että olen sen antanut tehdä niin. Sillä voisi olla se ruudun paras paikka paljon selkeempi ja tavoite päästä sinne isompi. Joten pienimuotoisen facebookkikyssärin jälkeen treenisuunnitelma oli selvä.

Neljän läpijuoksun jälkeen, kahdesta eri suunnasta sain jo aikaan sen, että ei himmaile eturajalla. Sitä on vaikea tsekata  niin että saisi oman pysäytyskäskyn ajoitettua oikein, Aron ehti tässä kohtaa yli takarajan, toki sieltä sitten ruutu-käskyllä korjasi itsensä ruutuun. Taidan huomenna vahvistaasitä ruudun oikeaa paikkaa pikku-alustan avulla, tänään vaan kävin taputtamassa sitä oikeaa kohtaa. Tavoite on, että koira laukkaisi suoraan ja kerrasta nappiin. Selvästi Aron ja minä kaipaamme vain muistutusta siitä, mikä olikaan se ihannesuoritus.

Kun ruudun parissa oli puuhasteltu riittävästi yhdistin tunnarit siihen. Käytiin yhdessä viemässä tunnarikapulat ruudun taakse. Ensin tein niin, että lähetin merkille ja siitä etsi oma. Aronin piti laukata matkan varrella yli ruudun ja siitä jatkaa kohti kapuloita 10m. Harmikseni kaikki muu onnistui paitsi Aron toi väärän kapulan. Hillitsin hyvin harmini ja uusin harjoituksen kuitenkin niin,
että merkiltä lähetin ruutuun, toppasin koiran sinne, pysähtyi tosi hyvin aika takarajalle, yli nyt ruudun paikka oli just eikä melkein, siitä sai jatkaa etsioma-käskyllä kapuloille. Aron työskenteli siis 30m päässä minusta. Nyt se oli tarkkana kapuloilla ja toi oikean, tuli täydellä laukalla ja itsevarmana
eteeni istumaan se oikea kapula suussa. Miten superhienoa!

Ihan lopuksi tehtiin vielä kaukokäskyjä, maasta istumaan niin, että vetää kunnolla etutassut mahan alle. Heti kun käytti enemmän poweria siirtymisessä pitäen takapään paikoillaan, sai minulta superkehut. Näihin oli hyvä lopettaa tokot ja lähteä tapaamaan tyttöystävä Winiä.

Aronia on kysytty isäksi nyt kahdelle eri pentueelle. Raina me jo tunnetaan syksyltä, kun astuminen ei
Aronin kanssa onnistunut ja Raina jäi myös tyhjäksi toisen uroksen astumisesta huolimatta. Asiaa
yritetään uudestaan seuraavasta juoksusta, LINKKI- Marjon suunnitelmaan.
Nyt yritämme, että Aron saa paremmin aikaa tutustua tilanteeseen. Homma kun ei välttämättä ota onnistuakseen kahdessa tunnissa, vaan vaatii oikean lämmittelyn. Sittenkään ei voi mitään varmaksi luvata, niin luojan säätelemiä juttuja ne on.

 Tämä asia tiedossa Aroniin tuli tänään tutustumaan Win-tyttö Turun suunnalta ja Aron tykkää niin kovasti tytöistä. Käytiin yhdessä lenkillä ja hyviä yhteiskuviakin saatiin otettua. Aron oli oikein vieraskorea ja herrasmies. Win eli Demzinas Wind of Change on myöskin ensikertalainen näissä hommissa, joten jos luoja suo, nähdään ensi vuonna pikku Aroneita. Demzinas-koiriin voi tutustua tästä LINKISTÄ.
Winin ihmiset vaikuttivat oikein mukavilta, joten tunnen itseni niin onnekkaaksi, kun koiraharrastuksen myötä voi tutustua uusiin ihmisiin. En olisi koskaan uskonut, silloin kun Aronin kannoin kotiini, miten rikas elämästäni sen myötä tulikaan.

Niin neljä vuotta sitten elokuussa, voih miten ne ajat vierii...

Tänään Aron ja Win

Parhaat tokotreenit ikinä

Tänä aamuna sain sähköpostia; tervetuloa tamskin tavoitteellisten tokotreeneihin. Tuuraajaa tarvitaan marraskuuksi sairaslomalla olevan koirakon tilalle. En toki iloitse toisen epäonnesta, mutta vitsit miten siistiä! Siitä on kauan, kun olen ollut porukalla treenaamassa. Ulkokenttiä kun itsekseen kiertää vesisateessa, oppii niin nauttimaan jokaisesta hetkestä valoisassa ja kuivassa treenihallissa juuri silloin kun vesisade rummuttaa täysillä hallin kattoon. 

Aamupäivällä kävin juoksulenkillä Aronin ja Elviksen kanssa. Vesisateessa se taas on helppoa. Ketään ei tule vastaan ja juoksu kulkee. Tänään juostiin jo kovempaa kuin viikko sitten ilman että mua pistää tai homma tuntuu maratoonilta. Sen päälle oli hyvä tehdä treenisuunnitelma iltaa varten.

Tokottelut alkoivat paikalla-oloilla. Kehään mentäessä Aron oli levoton, pieniä piip-ääniä siellä täällä odotellessa liikkeen alkua. 7 koiraa taisi olla rivissä ja Aron teki istumisen ja makuun just niin hyvin kuin se osaa. Istuminen kuin tatti, makuissa hyvin omalla käskyllä ylös ja alas. Ainoa mikä vähän häiritsi mua oli se pieni piipittely näiden liikkeiden välissä ja palkkauksen aikana.

Sitten jaettiin kenttä puoliksi ja tehtiin 4 hengen porukassa treenejämme.

Aron katseli muiden treeniä makaamalla treenikamojen päällä ja esitti masentunutta, jonka vuoro ei tule koskaan.

Mutta tulihan se Aronin vuoro. Jatkettiin siitä mihin eilen jäätiin eli ruudussa pysymiseen vaikka liikkuri mitä huutelis. Ja pysyihän se, ei langennut ansaan kertaakaan, en muista mitä kaikkea liikkuri huusikaan, mutta Aron muisti miten ollaan. Selvästi itse ruutuun mennessä paikka alkaa jäämään turhan etureunaan, mutta nytkään ei ollut sen aika, että nipotan merkin tai ruudun paikasta. Se asenne vaan oli nyt tärkein ja Aron oli tarkkana ja keskittyneenä ruudussaan. Lopuksi sai juosta ruutuun, jossa olikin pallo yllätyspalkkana ja hyvä mieli.

Jatkettiin haasteilla; ohjattua noutoa niin, että liikkuri oli unohtanut agiputken siihen merkin taakse. Hyvin teki Aron eikä häiriintynyt putkesta. Kerran jopa lähetin Aronin putkeen, se ressu meni putkeen käskyllä merkin luo, joten tokomoodissa oltiin. Sitten lähetin sen kunnolla putkeen ja se agimoodi löytyi heti, ryntäsi haukkuen putkeen. Tämän jälkeen uudestaan koko ohjattunouto-liike, mutta hyvin teki, putket ei haittaa. Samalla tuli kerrattua molemmat suunnat kapuloille ja teki hyvin. Tällä kierroksella Aron ei piipitellyt enää yhtään. Jotenkin kun saan sen nauttimaan ja ajattelemaan itse treeniä, se vastaa siihen keskittyen ja olemalla juuri sellainen unelma. Siksi me tokoillaankin; toko on meidän mielentilan hallintaa.

Tämän jälkeen oman vuoron ja kakkoskierroksen odottaminen näytti tältä  tyttöseurassa vielä.

Kakkoskierros alkoi tunnarilla. Tämä treenihalli on ollut aina vaikea ympäristö Aronille ja se on elämässään epäonnistunut tunnareissa usein juuri täällä. Tehtiin koemainen tunnari tänäänkin, Piia oli liikkuri ja vei kapulat kuitenkin kauas 6 kapulan riviin. Aron lähti inasen epävarmasti kuitenkin koko ajan edeteä kapuloille, katsoi kapuloiden luona hetken minuun ja teki nopeasti valinnan tuoden sitä oikeaa kapulaa. Niin mahtavaa, se laukkasi lujaa kapula suussa luokseni. Sosiaalinen palkkaukseni tuli täydestä sydämestä ja Aron kuuli olevansa sankari. Se oli myös itse tyytyväinen itseensä, sillä se ei riemuisan kehumiseni aikana kuitenkaan äännellyt itse yhtään. Voi vitsit miten mahtavaa!

Lopuksi keskittymistä kontaktinpitoon perusasennossa, tässä kun päästiin alkuun saatiin keskittynyt ja rauhallinen ilme, Liisa häiriköi ja häiriöt olivat kohtuullisia, joten Aron pysyi itsevarmana siinä sivulla. Äänetön, joten koko kakkoskierros oli menestys.

Lopuksi tehtiin ryhmäjuttuja; 

Paikka-istumista jonossa

Paikkamakuuta jonossa

Ja paikkaseisomista rivissä

Viimeisenä ryhmätreeninä jätettiin koirat makuuseen ja vuorotellen kutsuttiin niitä luokse. Aron pysyi tosi hyvin, vaikka vierestä koira kutsuttiinkin luo, kun oli Aronin vuoro tulla luokseni, se ei voinut uskoa sitä todeksi ja vaati kaksi käskyä.

Näissä ryhmätreeneissä Aron oli hyvässä mielentilassa, sillä taas tehtiin jotakin uutta, jossa on parempi vaan nyt olla tarkkana. Itseasiassa nämä treenit oli parhaat ikinä. Jotenkin olen itse työstänyt näitä juttuja ja päässyt sille next levelille, jossa ei tähdätä täydelliseen tokosuoritukseen vaan siihen, että kummankin pitää nauttia hommasta. Aron selvästi nauttii, kun keksin sen treeneihin uutta ja näitä vaihteluita. Sitä kautta siitä tulee itseasiassa vielä parempi. Treeniseura oli mitä parhainta ja kyllä se toko porukassa osaa olla vaan antoisaa. Näin paljon kivoja juttuja toisten treeneistä, joten osaan niin arvostaa tätä, että päästiin marraskuuksi porukkaan. Rutistus myös Aronille!

Harhaan langennut

Kun lasten kanssa laatu-aikaa vietettiin riittävästi Sysmässä, olikin hyvä syy palata sunnuntaina iltapäiväksi kotiin, kun tiedossa oli jälki ja tokotreenit Katrin kanssa. Minään vuonna en ole enää jälkitreenaillut marraskuussa, mutta Maria Brandelin jälkipäivästä vaan sai niin paljon tehtävää, ettei malta lopettaa. Huono vuodenaika kuitenkin, kun pimee tulee niin aikaisin, joten jälkitreeneihin kaverin kanssa voi mennä vain viikonloppuisin. (Säälittää oli myös mun viime viikon tokotreenin yritys, kun tokotavarat repussa lenkkeilin koirieni kanssa torstai-iltana etsien kenttää Kangasalta, missä olis valot, meni sitten vain lenkkeilyksi.)

Tänäänkään Aron ei päässyt jäljestyksissään helpolla, sillä treenattiin harhoja tosi tarkoituksella. Alla olevassa kaaviossa on vihreällä minun kulkema jälki, jonka tein Aronille. Vaaleanruskealla kulkee metsätie ja sinisellä reitti, jonka Katri ja Tao kulkivat. Aronin jälki oli tänään 600m pitkä, 4 keppiä, mun oma tekemä ja sisälsi kaavion mukaisen kohdan. Jälki ajettiin 2 tuntia vanhana. 

Aluksi sai jäljestää 2 kepin edestä ja sitten tuli tuo tien ylitys, joka näkyy kaaviossa. Tien ylityksen jälkeen olikin sitten harha, jonka ikä erosi noin tunnin alkuperäisestä. Aron haistoi harhan heti ja hitsi vieköön, se vaihtoi oman jälkensä tuoreempaan. Se jäljesti sitä liinan mitan verran, mutta en päästänyt sen pidemmälle, tuli takaisin ja katsoi myös tuon ns. takajäljen, palasi takaisin omalleen ja jatkoi jäljestystä omaa jälkeä eteenpäin. Kakkosharhan kohdalla se haistoi ehkä metrin verran sitä harhaa ja sitten jatkoi eteenpäin. Ihan hetken verran Aronin jäljestys näytti vähän levottomalta, liekö järkytin sen mielenrauhaa vai jälkirauhaa. Nosti kuitenkin hyvin keppi nro 3. jonka olin jättänyt melko pian näiden harhakohtien jälkeen. Tästä eteenpäin Aron ajoi viimeisen pätkän, jolla oli piikki, kuin raivotar. Ei hukannut jälkeään sitten yhtään, piikkikin kovin tyylikkäästi. Kaikki kepit nousi tänään, joten koossa siis 4/4.

Olipas hyödyllinen kokemus. Olin nimittäin aika varma, että Aron pitää kiinni jäljestään harhan edessä, mutta toisin kävi. Ja näitähän pitää tehdä ihmeesti lisää. Tarkoitus on vaan vahvistaa sitä, että koira pysyy omallaan, vaikka jäljen yli kuljettaisiin. 

Keppimotivaatio näytti hyvältä ja jäljen suunnanvalintakin, tässä mun pitää vaan antaa koiralle kunnon rauha suorittaa, note to myself.

Jälkien jälkeen ajettiin Olkahisiin vielä tokoilemaan hyvälle hiekkakentälle. Aronin mieli oli taivaissa, kun se tuli kentälle, jossa oli merkit valmiina. En saanut mieltä asettumaan, joten mulla on ensi yö aikaa pähkäillä sitä, miten saa Aronin erilaiseen mielentilaan. Väärässä mielentilassa tulee ääntelyä ja liikkurin käskyihin reagointia. Tää oli multa huono juttu, mutta kerrankin kun taas pääsin liikkurin kanssa tekemään, oli pakko jatkaa.

Puuhasteltiin nimittäin sen ruudussa pysymisen kanssa, nousi jälleen. Nyt tehtiin erilaisia hämyjä, missä liikkuri rääkäisi ruutuuun, mun kävellessä kohti lähtöpaikkaa, Aron singahti ulos ruudusta. Uusinnalla liikkuri-Katri sanoi eteeen ja taas nousi. Tämän jälkeen Katri huuteli käskyä ja nyt Aron keskittyi minuun eikä värähtänytkään siellä ruudussa. Olipas hyvää treeniä, sillä juuri tuota haluan, sellaista 100% keskittymistä, kun Aron mielellään miettisi nyt palkkaa tai liikkuria. Eli pääsin nyt vaikuttamaan treenillä sen mielentilaan ja näitä kokemuksia me halutaan lisää.

Lokakuun ajan oli tunnari meidän kehitystehtävälistalla. Nyt vähän jännitti, että onnistuukohan Aron. Jos se tuo mulle väärää tai arpoo epävarmana kapuloilla, olen epäonnistunut sen kehittämisessä. Tehtiin koemaisesti, ainoa erotus oli matka kapuloille, 25 m. Katri vei kapulat ja laittoi ne ympyrään. Aron lähti hyvällä laukalla tehtävään ja toi sieltä oikean yhtä hyvällä laukalla. Katri sanoi, että se laukkasi ensin metrin verran kiertäen kapulat, heti nenä auki, oman osuessa kohdalle reagointi, nosto ja lähti samantien tulemaan luokseni. Koska matka oli pitkä, en nähnyt niin tarkkaan enkä myöskään voinut mitenkään vaikuttaa siihen koiran työskentelyyn. Aivan loistavaa! Olen niin tyytyväinen siihen, sillä voisin kirjoittaa kohta kirjan siitä, kuinka onnistun pilaamaan koirani tunnistusnoudon ja kuinka se korjataan :-)

Kiitos Katri! Jotenkin parasta koiraharrastuksessa on se matka eikä päämäärä. Mulla on mennyt kovin monta vuotta tajuta se, mutta nyt sen vasta ymmärtää. Miten hienoa on tutustua ja elää monen koiraharrastajan matkoissa mukana, Katri/Tao ja Benson ovat yksi näistä hienoista tapauksista.