Vuoden viimeisiä juttuja

Lisääntyneen blogitekstien määrän voi selittää sillä, että joululomalla on ollut aikaa. Nimittäin lukea mm. ajatuksia herättävää postausta paremmaksi kisaajaksi luennolta. Rally-treeni kaveri Raija jakoi tämän jo facebookissa ja moni juttu kyllä kolahti niin, että pakko jakaa tämä linkki nyt täällä. Kiitos alkuperäiselle kirjoittajalle hyvästä tekstistä.
*Tulos tulee vasta maalissa* on niin totta :)

Itse kävin treenailemassa rallya Aronin ja Elviksen kanssa omalla vuorolla hallilla. Tein kotona jo kummallekin treenisuunnitelman kertaamalla rally-kyltit läpi ja miettimällä, että mitä niistä meidän pitää harjoitella. Fiksuna kirjoitin kylttien numerot jo kotona ylös ja näin helpottui hallilla se, että löysin nopeasti juuri ne meidän kyltit.

Elviksen kanssa muisteltiin saksalaista käännöstä, eteen istumaan tulemista ja edessä istuen ohjaajan peruuttamista. Se oli ihan valtavan innoissaan kaikesta. Malttia harjoiteltiin myös lähtökyltillä, Elvis on niin malttaton, mutta tekee kyllä niin näyttävästi, että sen kanssa on superhauskaa.

Aronin kanssa pidin tiukkaa kriteeriä ääntelyn kanssa. Olen taas lipsunut siitä ja se näkyy, että pientenkin asioiden tekeminen hiljaa on Aronille vaikeaa.
Erikseen pähkäilin Aronin kanssa voittajan kylteistä peruuttamista, myös edessä istumista ja oikealla puolella tehviä käännöksiä. Näissä oikealla puolen kääntymisissä saatiin nyt ensimmäisiä edistys-askelia, että ihan puupökkelö takapää alkoikin kääntyä kivasti mukana. Nyt vaan pitäisi jumpata sitä ihan joka päivä, että edistyttäisiin.

Vaikka treenata pitäisi, on pääpaino ollut silti nyt metsälenkeistä nauttimisessa. Ihanaa on ollut ehtiä päivänvalolla metsään. Ja vielä tuli pakkanen, joka jäädytti maan ja auringonpaiste, joka virkisti. Joten nautittiin eilenkin maailman ihanimmasta ulkoilu-ilmasta.

Ensin ohitseni kirmasi bordercollie

Sitten japaninpystykorva paineli perässä

Ja partacollie oli mukana myös

Ja samaan tahtiin

Mennyttä ja tulevaa

Tämä kulunut vuosi oli monella tapaa loistava. Edistyttiin monessa asiassa kun taas sitä edeltä vuosi polki lähes paikallaan. 

Vuosi 2015 

Aron:

- agilityssä Aron sai puuttuvan ykkösluokan nollan toukokuussa ja siirtyi kakkosluokkaan. Kisattiin kakkosissa 7 starttia, joista hyl 1 kpl, nollia 1 kpl, -5 tuloksia 3 kpl, -10 1kpl ja -25 1 kpl. 

- aloitettiin alkuvuodesta rally-tokotreenit ilmoittautumalla kilpailuihin ja käytiin 6 kertaa rally-kisoissa saaden koularit rtk1 ja rtk2. Päästiin Tamskin rallytokon valmennusryhmään ja saatiin tosi hyviä treenikavereita lisää.

- käytiin yhdessä jälkikokeessa, josta JK3 kakkostuloksella.

- saatiin vepe-innostus Landseerien vepe-leirillä

- 3 kpl eri Pärnun näyttelyreissulla

Näillähän saisi ihan mukavasta pisteitä bordercollie-yhdistyksen vuoden tehopari kisassa, jos olisi maksanut jäsenmaksunsa maaliskuussa 2015 mennessä. No minä unohdin sen täysin ja muistaakseni huhtikuussa aloin kyselemään, että katkesiko jäsenyyteni ja haluan olla jäsen tänäkin vuonna. Jäsenyys ei onneksi katkennut, vaikka maksuni myöhemmin hoidonkin. Säännöt on kuitenkin säännöt ja vuoden koira-kisaan saavat osallistua ne, joiden jäsenmaksu on maaliskuun loppuun mennessä hoidettu. Vahingosta viisastuneena nyt yritän tulevana vuonna, että kaikki jäsenmaksut hoidetaan heti tammikuussa pois päiväjärjestyksestä. Meidän perheessä on monenlaista jäsenmaksua rotuyhdistyksiin, seuroihin ja lisenssiä tms, joten on niissä oma pikku hommansa.

Elvis:

- kävi elämänsä ensimmäisessä rally-tokokokeessa helmikuussa saaden 92 pistettä. Ilmoitinkin sen maaliskuun kisoihin, mutta Elviksen sairaus slo hyökkäsi Elviksen kynsiin ja Elvis oli lääkekuureilla kaikkiaan 10 kk yhteen menoon.

Kuva marraskuulta 2015, kynnet on kasvaneet takaisin :)

Ray:

- Petra ja Ray esiintyivät hienosti näyttelyissä niin, että Ray sai suomen sekä viron muotovalion arvon. Sillä on nyt 2 x cacib Virosta. Näyttelypuolella opittiin, että koira pitää lämmitellä huolellisesti ennen kehään menoa. Ray on parhaimmillaan, kun se hiukan läähättää ja näin lämmiteltynä Rayn liikkeet pääsevät oikeuksiinsa. Ray täyttää ensi keväänä 3 vuotta, joten se alkaa vasta nyt valmistua turkkinsa ja kehon kasvun puolesta sitä, mitä valioluokassa kilpailevalta uros japsilta toivotaan. 

Tässä Petra ja Ray odottelivat pääsyä ryhmäkehään Pärnussä viime kesänä. 

- Petra ja Ray pääsivät Tamskissa nuorten agilityn valmennusryhmään ja kilpailivatkin hienosti ykkösluokassa saaden yhden hyppyradan nollatuloksen ja monta lähes nollaa. 

- Kävin Rayn kanssa rally-tokokisoissa ja Ray sai keväällä tulokset alokasluokasta kasaan. Treenattiin melko paljon avo-luokan liikkeitä ja käytiin kerran kilpailemassa avo-luokassa, mutta jäimme ilman tulosta.

Vuosi 2016

Aron

- Täyttää 7- vuotta ensi kesänä. Se tuo tiettyjä paineita pitää koira terveenä ja hyvin voivana. Toivotaan, että Katariina tulee pian äitiyslomilta ja että päästäisiin Tanja Kotin luoksekin Turkuun huoltoon myös.

- Agilityssä tavoitellaan 2-luokan nollia. Siirto kolmosluokkaan on siis tulevan vuoden tavoitteemme.

- Mennään rallyn voi-luokkaan heti tammikuussa, mutta meidän taidot ei ole vielä voittajan tasolla. Oikealla puolen tehtävät käännökset on meille vaikeat. Ensi vuoden tavoitteena onkin kehittyä niin, että pääsisimme mes-luokkaan ja oikealla puolen tehtävät liikkeet olisivat yhtä hyvät kuin vasemman puolen tehtävät.

- Aloitetaan säännöllinen vepe-treenaus heti keväällä ja tavoitellaan koepaikkaa sove ja alokasluokan osalta. Ensimmäisenä tehtävänä on siis löytää paikka johonkin vepeä harrastavaan porukkaan tulevana keväänä. 

- pk-jälki hmmmm! Jäljen treenaaminen on parasta mitä tiedän. Kertakaikkiaan. Sitä en tiedä, että kilpaillaanko me tämän lajin puitteissa kuitenkaan. Maastot sujuu, mutta voi sitä tottista. Mielentila ja hyppynoudot kun saisi kuntoon, mutta niin. Katsotaan, saanko tähän enää sellaista puhtia. 

Elvis

- täyttää ensi syksynä 10!

- starttaa myös tammikuussa 2x alo rallyssa. Tavoitteena 2x tulos. Elviksen kanssa olisi hauskaa kilpailla myös avoimessa luokassa, mutta en uskalla toivoa nyt tämän enempää.

- Kunpa slo pysyisi nyt poissa.

Ray

- Meillä on näyttelyreissu Riikaan suunnitteilla maaliskuussa. Tavoittelemme sieltä yhtä cacibbia, jolloin ollaan askelta lähempänä kansainvälisen muotovalion arvosta. Tarkoitus on myös kierrellä tulevana vuotena kotimaan kv-näyttelyitä ja laskea rahoja, että riittääkö ne kesäkuussa Tanskan 3 päiväiseen näyttelyyn. Petra osaa esittää Rayn kauniisti ja komea Ray hohtakoon valkoisuutta ensi vuonna näyttelytuomarien silmissä.

- jatketaan Rayn kanssa avo-luokan rallytreenejä ja toivotaan, että treeneistä poikii pisteitä. 

- Petra ja Ray treenaavat agilityä yhtä innokkaina kuin tähänkin asti ja kisaavat, kun ovat molemmat sitä mieltä, että hei me osataan nää!

Ray on perheen komistus!

Itselläni näyttää tuleva kevät tosi tiukalta opintojen puolesta. Sairaanhoitaja-opinnoista on nyt 2 vuotta takana ja 1,5 vuotta vielä edessä. Tammikuussa alkaa orientoituminen opinnäytetyöhön ja siihen liittyy paljon hoitotiedettä sekä tieteellisiä tutkimuskursseja. Gerontologinen hoitotyö. Lisäksi hoitajan englanti, iik. Olin lukiossa aikoinaan ihan sikahuono englannissa, joten kieli-opin perusteilla lähdetään heti tammikuussa liikkeelle. Tammikuusta huhtikuulle näyttää niin tiukalta, että vapaa-päiviä on harvoin. 

Olen kovasti jo katsellut meille seuraavaa bordercollieta ja lupaavia pentuja on syntymässä jo alkuvuodesta. Pentukuume on kova, mutta joulunpyhinä olen miettinyt, että perheelle olisi epäreilua, että täällä meillä porhaltaisi villi bc-lapsi ja itselläni ei olisi aikaa sille. Katuisin sitä ajan puutetta ihan hirveästi myöhemmin. Täydet tunnit omaan työhön tietää koulun ohella 14 tunnin työpäiviä. Puoliso selviää näistä lasten/koirien kanssa kanssa jotenkin, mutta vielä pentu siihen jatkoksi tietäisi hermon kiristymistä. Järki vastaan tunteet kisassa järki voittaa. Tuleva pentu bordercollie-rotuinen vielä tulee meille, viimeistään valmistujaislahjana itselle keväällä 2017.

Tähän loppuun vielä mun yksi lempikuvista ehkä 5- vuoden takaa, kaverin kanssa on parasta, Aron ja Petra :)

Unelmien joulukortti

Kaikenlaisia joulukuva-otoksia tuli tehtyä jo hyvissä ajoin ennen joulua.

Erityisesti keharien treeneissä saatiin hyödyntää joulu-aiheista rekvisiittaa, kun kuvattiin samalla joulutervehdys videota.

Ehkä maailman ihanin joulu-lelu

Jota pidettiin nätisti suussa, kuva Aino Luosa

Ilman lelua tuli esiin iloisempi ilme

Porukalla poseerattiin, kuvassa keharit 2015 eli meidän lisäksi Bertta ja Miinu, Aino ja Katti, Katri ja Tao. Kuvasta puuttuu Sirpa ja kelpie Pipa sekä kuvan ottanut koutsi Anu.

Katrista, Taosta ja Kulosta tallentui Ainon kameraan unelmien joulutonttu-kuva. Jostain syystä Katri ei ole jakanut tätä missään, mutta mun mielestä nämä mallit kuvassa ansaitsisi etusivun paikan.

Kuva Aino Luosa

Katri otti myös minusta ja Aronista yhteiskuvan, mun kaveri on vaan kiinnostunut just vieressä tehtävästä agitreenistä enemmän kuin poseerauksesta.

Kuvat Katri Mure

Aron

Koti-oloissa yritettiin joulukortin eteen vaikka mitä eri asetteluja, Elvis ei tykkää ollenkaan näistä kuvapönötyksistä ja häipyi heti takavasemmalle.

Eikä Aronkaan halunnut oikein osallistua, Ray sen sijaan on aina valmis

Lopulta joulu-aattona hyvinkin vihreällä metsälenkillä oli pakko tyytyä siihen, että valkeaa joulua ei nyt saatu.

Joten pojat istuivat lumettomassa metsässä ja auringon paiste teki tilanteen oudoksi, oikeestiko jouluaatto? 

Hyvää Joulua kaikille toivottaa Ray, Elvis ja Aron.

LUVA

Otsikko jo paljastaa; me tehtiin tänään meidän ensimmäinen nolla kakkosluokassa Hilpi Yli-Jaskarin agiradalla.

Kisattu ollaan turhankin vähän, vaikka treeneissä on kulkenut kivasti. Viikonloput on vaan usein niin kortilla, että pitää valita mihin mennä. Ja tiesin etukäteen, että joulukussa on viikonloppuvapaata ja vielä kotikisat, jes!

Joten ensin oli tänään siis agirata. Se vaikutti ihan kivalta ja meille mahdolliselta. Onneksi otin viereisellä kentällä alle lämmittelyhyppyjä, sillä rima lensi ainakin kolmessa eri hypyssä. Olen oppinut, että Aronin ajatusmaailma vaatii, että yksittäisiä hyppyjä on tehtävä alle. Jollei näin tehdä, tippuu armotta se radan eka rima. Joten lämmittelin Aronin hyvin ja sitten rataan tutustumiseen. 

Lähtönumeroni oli luokassa heti toisena ja on se kyllä armoton paikka. Heti rataan tutustumisen jälkeen pitää olla valmiina ja minä kun niin oppisin radan paremmin, kun saisin katsella toisten suorituksia ensin. Mutta rohkeana mentiin lähtöön ja rata eteni meillä suunnitelman mukaan. Valssit ehkä vähän valuivat, mutta näin Aron pystyy hyppäämään paremmin, kun on etäisyyttä esteisiin. Toiseksi viimeisellä esteellä mieleeni tuli ajatus, että mehän tehdään tässä nollaa ja menin hetkeksi siitä sekaisin. Reppana.  Onneksi Aron pelasti tilanteen, mutta menetettiin tässä kohtaa luokkavoitto kun sekunti tai toinen meni hämmennyksessä. No tultiin toiseksi ja midän ensimmäinen luva oli siinä.

Sitten oli edessä Minna Räsäsen hyppyrata. Rataantutustimisessa olin paniikissa, en opi tätä millään. Paljon kieputusta ja valsseja, mutta voi iik, mä sittenkään muista, että missä mun pitää olla.  Aivan meidän taitotason yläpuoleinen rata. Ja aika päättyy kuului kaiuttimista. Herranjumala, mä en osaa sitä rataa. No toisena luokassa jälleen ja sinne mentiin. Puoleen väliin saakka sujui hyvin, mutta sitten kalastin koiraani ainakin kahdessa kohtaa. Joku rima tippui ja jostakin tuli kielto. Mutta hengissä maalissa tuloksella -10. Koirakoita oli 17 luokassa ja oltiin kympin radalla viidensiä. Meininki oli kuitenkin kuin suoraan kalastelun lyhyen oppimäärän kirjasta.

Ja sitten vielä kolmas rata, tämäkin hyppis Minnan käsialalla. Nyt hyödynsin rataantutusmisen joka ikisen hetken ja olo oli varmempi, kun edellisellä. Rataan kuului pari takaakiertoa ja reipasta etenemistä. Takaakierroissa Aron menee usein liian nuollen siivekkeitä kuten nytkin, mutta vaikka yksikin siiveke oli huojunut kosketuksesta, tultiin yhden riman tiputtaneina maaliin. Eli -5 ja luokassa nyt kuudensia. Selvästi helpompi rata kun edeltävä.

Molemmilla hyppäreillä piti osata liikkua ja juosta lujaa. Olin onnellinen, että,Aronin pujottelu on niin vahva, että voin juosta sen ohi ja jatkaa jo eteenpäin ja saan näin etumatkaa. On Anu meille sitä vuosia jo yrittänyt opettaakin. Mutta ehdottomasti nyt vaadittiin hyvää tekniikkaa, rytmitystä ja olin hirmu onnellinen, että uskalsin liikkua. Vedin täpöö jo eteenpäin koiran ollessa putkessa ja yritin ainakin muistaa, että katso koiraa. En jäätynyt, pisteet itselle siitä. 

Ja yritin olla reilu sekä hyvä ohjaaja Aronille. 

Saatiinkin lähettää Aronin kasvattaja Riikalle hyvät synttäripäivän onnittelut meidän ensimmäisen luvan myötä.

Vuosi on kyllä ollut meille suosiollinen. Saamme kiittää Katariina Slottea siitä, että selkä on suora ja on pystytty tekemään tuloksia tänä vuonna. Toukokuussa saimme puuttuvan nolla ykkösluokassa ja ollaan tehty vähäisellä kisaamisellakin monta läheltä piti 5 rataa kakkosissa ja nyt tämä nolla. 

Rally-toko on vienyt meidät mukanaan ja ollaan nyt päivittäin treenattu meille vaikeita asioita. Nyt Aron saa huilia pari päivää ja näihin kisoihin oli hyvä päättää tämä vuosi.

Liebster Award-haaste

Minut haastettiin, kiitos Sabina ja jerikonblogi.blogspot.fi 

"Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreitten blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. L A annetaan bloggaajalta bloggaajalle."

Ehkä mun blogi ei ole uusi eikä tuore, olen tainnut jo yli 6 vuotta kirjoitella niin onnea kuin vasta-iskuja tänne blogiini.

Säännöt:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkitä hänen bloginsa.

2. Vastaa sinun nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 

3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awadin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.

4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille. 

No tässä vastailen Sabinan kysymyksiin

1. Nimeä yksi koirasi/koiriesi persoonallinen piirre tai tapa. 

Se, että ne tulee kaikki makuuhuoneseen yöksi nukkumaan, silloin kun minäkin. Päivällä kun olen poissa, hakeutuu koko porukka saunan lauteiden alle päivä-unille. Aronille mun yövuorot on ihan älyttömän rankkoja, se odottaa koko yön eteisessä, että koska tulen kotiin.

2. Miten olet päätynyt koiraharrastusten pariin?

Ennen koiria olin aktiivinen hevosharrastaja. Aamusta iltaan tallilla. Ratsastin ylä-aste ikäisenä parhaimmillaan 8 hevosta päivässä.  Kilpailin lukio-ikäisenä Marcello nimisellä ruunallani rata-esteitä ja helppoja kenttäkilpailun luokkia. Jos en kilpaillut itse, olin kisareissuilla kaverini hevostenhoitajana. Oi niitä aikoja! Sitten Marcellosta luopumisen aika tuli ja päätin hevosharrastukseni siihen. Jotain oli saatava tilalle ja partacollie sitten täytti sen aukon. Ensimmäisen oman koiran kanssa aloiteltiin vuonna -96 - 99 agilityä, tokoa ja käytiin näyttelyissäkin. Siitä se sitten lähti, että oli saatava toinenkin partacollie. 

3. Miten olet päätynyt juuri siihen koiraan tai niihin koiriin mitä sinulla on?

Bordercollie on se koira, mihin olen päätynyt. Sitä mukaa kun taidot kasvoi, alkoi toivoa koiraltakin enemmän. Että se olisi rohkea, eteenpäin pyrkivä, kestäisi laukaukset ja että sitä olisi mahdollista kouluttaa moniin eri lajeihin. Jotenkin kolmen partacollien kanssa huomasi, että niiden kanssa touhuaminen oli hauskaa, mutta älyttömän kivistä. Jokaisella oli omat haasteensa, mutta suoraviivaista toimintakykyä toivoin lisää. Bordercollie oli vaan niin mutkaton rotu ja enemmän kuin rotu, ihastuin yksilöön tai yhdistelmään. Aronin isän olin nähnyt jo vuosia aikaisemmin partacollieiden hakupäivässä ja se muisto ei unohdu koskaan. Samoin bordercollie Enni edusti sellaista raivohullua työnteko-asennetta, jota ei kaikkissa tämänkään päivän bordercollieissa ole. 

Yksinkertainen turkki,eteenpäin pyrkivä asenne, itsenäinen rohkeus ja toimintakyky. Siinä on arvoja, joita bordercollielta toivon. Lisäksi ne on niin nokkelia. 

4. Onko sinulla ollut tai oletko suunnitellut hankkivasi muun rotuisia? 

Petran japaninpystykorva Ray on saanut aikaan sen, että katselen Rayn sukulaisia esim. Ruotsissa sillä silmällä. Sitten kun väsyn aktiiviharrastamiseen ja haluan vierelle kompaktin seurakoiran, otan oman pystykorvan. Ne on aika helppoja, ellei ota huomioon, että ne haukkuu. 

5. Kuinka monta koiraa samassa taloudessa on sopiva määrä? ;)

Kyllä kaksi koiraa on se sopiva määrä. Kolme on jo heti eri tavalla haasteellisempaa, neljää on lähes mahdoton ainakaan minun, viedä lenkille samaan aikaan. Siksi Petra hoitaa ja lenkittää Rayn, mutta toisinaan otan Rayn mukaan metsälenkille tai pissatan kaikki kolme aamulla samalla korttelikierroksella. Ja juuri silloin tuskailen, että miksi ihmeessä kaikki kolme on menossa eri suuntiin koko ajan. Vastaukseni on siis 2. Ja siltikin mietin, että miten meille sopisi se bordercollien pentu ensi keväänä ;)

6. Onko sinulla yhtä isoa "gurua", jonka ideologiaa seuraat kouluttaessasi?

Ei ehkä yhtä isoa gurua, mutta monia koiramaailman tyyppejä, joilla on taitoa/tietoa ja joiden asennetta ihailen. Haluaisin oppia heiltä lisää. No koiramaailman jumaliani on Pekka Korri ja Jari Suomalainen. Närhen Hannalta haluaisin oppia enemmän. Jälkipuolella Pia Pursiainen ja Hanna Toivanen ovat sellaisia, joiden jälki-oppeja pidän avaimina menestykseen :) Ja nyt kun alan miettimään, tulee mieleen monia nimiä, jotka pitäisi mainita. 

7. Mikä on paras piirteesi kouluttajana?

Ehkä, se että kun innostun, innostun 100%. Ja kun on sata lasissa, tulee tavoitteista totta ja miten niihin pääsee, tulee taas mietittyä tarkemmin. Ja jos ei pääse, en jää suremaan vaan löydän risukastakin hyvää, mitä en ehkä ollut aikaisemmin edes huomannut.

8. Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät ominaisuudet ihanteellisessa harrastuskoirassa?

Rohkeus. Toisaalta halu työskennellä ihmisen kanssa. Sellainen rakenne, että liikkuminen/hyppääminen on vaivatonta ja elastista. 

9. Kuinka hyvin koirasi vastaa näitä?

Aron on rohkea, Elvis taas ei ollenkaan. Jos metsässä oksa katkeaa paukahtaen, säikähtää Elvis sitä. Tai jos kattila tippuu lattialle, pakenee Elvis samantien ja pysyy hetken piilossa. Aron vain väistää putoavan esineen. Eli rohkeuden puute tekee elämisestä vaikeampaa, siksi Aronin on helpompi ehkä elää, kun se ei pelkää mitään. 

Elviksen rakenne taas mahdollistaa sen vaivattomaan liikkumiseen, se pystyy koska vaan hyppäämään metrisen esteen eikä se tee tiukkaa sille missään vaiheessa.

10. Mitä ovat mielestäsi tärkeimmät hyvän kouluttajan ominaisuudet?

Se, että on reilu koiralleen.

11. Mikä koiraharrastamisessa on sinulle palkitsevinta?

Ehdottomasti se, että kisatilanteessa näkyy joku harjoiteltu asia. Se, että voi todeta meidän molempian, minun ja koiran oppineen tekemään jokin asia paremmin. Tavoitteeseen pääseminen on palkitsevaa, mutta tulisi muistaa, että matka siihen ei saa olla verta,hikeä ja kyyneleitä. 

Haasteen saavat

1.aippajapiskit.blogspot.fi

2.bensontaokulo.blogspot.fi

3.vafra.blogspot.fi

4. piiakarinen.blogspot.fi

5. zorronblogi.blogspot.fi

6. tuikeviimarieha.blogspot.com

11 pitäisi haaste lähettää, mutta aloitetaan kuudella :)

Kysymykset haastetuille

1. Mitä pidät tärkeänä pentua hankittaessa?

2. Onko sinulle tärkeää, että koirasi kasvattaja ajattelee asioista samalla tavalla?

3. Asia, minkä teet seuraavan koiran kanssa paremmin?

4. Mitä koulutusvirhettä tai kouluttamattomuutta kadut nykyisen koirasi kohdalla?

5. Mikä on paras asia, mitä olet nykyisen koirasi kanssa onnistunut tekemään?

6. Kuinka moneen paikkaan maksat jäsenmaksua koiraharrastuksen vuoksi?

7. Aiotko kokeilla tai aloittaa jonkun uuden lajin ensi vuonna?

8. Mihin olet tyytyväinen tämän vuodenkoiraharrasteissa?

9. Seuraava hankinta minkä aiot ostaa koirallesi/harrastukseesi?

10. Mistä koirasi on saanut nimensä?

11. Mitä toivot ensi vuodelta?

Rallytokotreenejä

Loppuvuoden treenitavoite on harjoitella ahkerasti rallyn voi-luokan kylttejä kuntoon. Pientä takapuolelle potkimista saatiin viime viikon valkkuryhmän treeneissä, kun meitä oli kouluttamassa Tamskin rallytokohuippu Heidi. En millään muista Heidin sukunimeä tähän hätään, mutta hän on saavuttanut kultaisella noutajallaan valion arvoon oikeuttavat pisteet. Olen nähnyt heidän suorituksen mes-luokassa kerran ja miten tasapainoisen tyylikkäitä ja todella taitavia olivatkaan. No nyt tämä mukava Heidi oli meidän ryhmää siis kouluttamassa ja oli tehnyt meille radan, jossa oli tietty ne kaikkein vaikeimmat kyltit. Ja meille kun on kaikki ylemmän luokan jutut vielä vaikeita, oltiin luonnollisesti ihan sikahuonoja. Ohitin ne kyltit mitä ei yhtään osata, mutta sittenkin. 

Rata alkoi pyörähdyksellä, jonka Aron teki väärässä kohtaa, kun ei jostain syystä kuullut/ymmärtänyt ensimmäistä käskyäni. Siitä jatkettiin kaarteessa olevalle sarjahypylle ja tämä on kyllä ihan mahdoton meille. Aron pistää agimoodin samantien päälle ja oli pakko sanoa esteiden välissä odota, että pysyin mukana. Loppurata tästä eteenpäin oli niin noloa sähellystä, että jätetään radan puinti tähän. 

Anyway, käytiin Heidin johdolla asioita läpi, mitä koiran tulee osata ja millä avuin. Tokotausta pitää huolen siitä, etten itse anna käsiavuille oikein arvoa, joten liikkeet tulisi harjoitella mahd hyviksi suullisesti tehtyinä. Rallyssa on myös paljon kylttejä, joissa koiran tulee istua eteen ja siitä siirtyä joko oikealle tai vasemmalle. Mes-luokassa taas kyltti, missä tulee mennä eteen seisomaan. Näiden erottelua siis pitää harjoitella. Lisäksi seuruu oikealla puolen ja siinä tehtävät käännökset; takapään käyttö pitäisi olla sujuvaa joka suuntaan. 

Poimin itselleni nyt treenattavat kyltit, mitä tehdään nyt päivittäin aina jossakin muodossa:

- seuraamisessa sivulla peruuttaminen (vaikeus tässä on se, että ei mitään perusasentoja saisi ilmetä, Aron mielellään istahtaa heti kun pysähdyn).

- puolen vaihdot, niin takaa kuin jalkojen välistä (puolen vaihdon edestä- jätän tulevaisuuden murheeksi).

- koira eteen oikealta, oikealle sivulle istu

- molemmat oikeaan täyskäännös, molemmat vasempaan täyskäännös. (Tuossa jälkimmäisessä en osaa sijoittua kyltille niin, että Aron mahtuisi sen tekemään osumatta kylttiin, ehkä mä vielä opin.)

- seuraaminen oikealla ja tässä spiraali/pujottelut/vauhdin muutokset

Ja mitä pitäisi aloittaa treenaamaan:

-koira edessä istumassa, 1 2 3 askelta taaksepäin ilman mun käsimerkkejä

-koira oikealla ja tässä käännökset eli vatitreenin kautta opetellaan.

On siinä puuhastelua, 6.1 on Aronilla 2 starttia tamskin voi-rally kisoissa :)

Lentopallosta hyppytekniikkaan

Ray ja Petra aloittivat tänä syksynä flyball-alkeiskurssin. Ray ei sillä tavalla ole luonnonlahja siihen, mitä laji edellyttää, mutta kivaa tekemistä. Sen verran haastavaa se ollut, että flybalista tuli vähän meidän kolmen kimppalaji, jota ollaan käyty sitten itseksemme myös treenimässä.

Flyball suoritus on yksinkertaimmillaan sitä, että koira hyppää 4 esteen sarjan ohjaajasta poispäin, painaa tassulla pallokonetta, nappaa sieltä kimpoavan pallon ja tulee pallo suussa estesarjan takaisin kohti ohjaajaa ja lopulta tiputtaa pallon kun sarjan alussa olevat merkkikartiot on ohitettu.

Raylle oli helppo opettaa agitaustan vuoksi tuo hyppysarja ja se edestakaisin on oikein helppoa. Sen sijaan se ei ole koskaan ollut kiinnostunut palloista ja leluilla leikkiminen ei ole sille mikään iso juttu, noutaa se ei osaa lainkaan, mutta Petralle se vie kyllä pehmoleluja, kysyäkseen Petraa leikkiinsä. Joten aloitettiin koko homma siitä, että se nostaa pallon maasta. Tavallisen kokoinen tennispallo oli aluksi sen suuhun liian iso, mutta onneksi Rayllä on sellainen myös ihan pienikin. Ostettiin se näyttelyitä varten, kun se vinkuu ja mahtuu taskuun. Sitten naksu ja kasa nameja ja naksuttelin vain sitä, että se nostaa pallon maasta suullaan. Ja tätä peliä pelattiin useampi ilta. 

Siitä seuraava kriteeri oli, että Ray nosti pallon ja pallo suussa lähti kohti minua. Näin saatiin jo vähän noudon alkua siihen.

Sitten pallon luo piti mennä eteisen päähän ja käydä noutamassa se. Vähitellen lisättiin yksi pikku-este matkan varrelle ja Rayn piti hypätä kirjoista rakennettu este, ottaa pallo suuhun ja hypätä este pallo suussa. Kun se onnistui, oli matkan varrella 2 estettä ja näiden ylu hyppääminen pallo suussa onnistui lopulta.Jee, se oli jo iso saavutus!

Hallilla huomattiin, että Ray säikähti pallokonetta, kun se ekan kerran täräytti sitä tassulla ja pallo jysähti naamaan.  Erikseen piti siis treenata pallokoneen painamista niin, että Ray tottuu pallokoneen ääneen. Viime viikolla tehtiin siitä nakkikone. Petra seisoo koneen takana ja heittää Raylle nakinpalan aina kun Ray painaa koneen poljinta. Meillä ei ole vielä ladattuna siihen mitään palloa, riittää, että Ray oivaltaa oman tassun painamisen johtavan pallokoneen ääneen, josta seuraa lentävä asia. 

Seuraavaksi mietinnä alle tuleekin se, että opetetaanko Raylle tekniikka, missä se koskee tassuilla koneeseen ja samalla nappaa pallon suuhunsa ja kääntyy takaisin päin. Netti on pullollaan erilaisia flyball-videoita ja flyball-koneella kääntymisiä, mutta pähkäillään, mikä on Raylle hyvä tapa.

Että sellaista pikkuprojektia. Aron bordercollie oppisi tämän hetkessä, mutta Herra Aalla on niin paljon muutenkin harrastuksia, että säästän sen tältä. Sen sijaan Rayn opettaminen on hauskaa ja se, minkä se oppii, sen se tekee täysillä. Jatkamme siis projektia ja tavoitteena on saada koko sarja valmiiksi, jonka jälkeen Ray ja Petra voivat käydä Tamskin flyball-yhteistreeneissä ja osallistua joukkuehommeleihin. Sehän on joukkue ja näytöslaji.

Rayn treenipallot, tämäkin laji on väline-urheilua

Aronin kanssa on tehty eniten rally-tokoa. Jos koiralle on 6 vuotta vahvistettu, että vasen sivu on maailman tärkein paikka, ei se ihan kuukaudessa osta sitä ajatusta, että oikea on yhtä hyvä. Oikeastaan se on hirveän epävarma oikealla puolen ollessaan ja tätä yritän nyt vahvistaa, että oikealla puolen seuraaminen on ok. Olen naksutellut tätä paljon ja ollaan harjoiteltu nyt vahvaksi puolen vaihtaminen takaa. Nyt kun se alkaa sujua, otetaan ohjelmistoon myös puolen vaihtaminen jalkojen välistä. Perusseuruu suoralla ja pujottelut sujuu, mutta jos lisätään pujottelu juosten koira oikealla puolen, niin pieleen menee. Tässä Aron vaihtaa ääntäänkin nopeammin itsensä vasemmalle puolen. Paikalla käännökset on myös vaikeita, mutta toisaalta, mihin meillä on edes kiire. Tehdään juttuja yks kerraallaan osattavaksi.

Niinku mihin mennään?

Mä meen mihin vaan :)

Viime torstain valkkutreeneissä harjoiteltiin jäävät asennot tehtävän koira oikealla puolen ja istumisessa tuli aluksi eniten virheitä. Ylipäätään Aron on epävarma oikealla puolen ollessa eikä sitten pysty siinä tilassa olemaan avoin käskyilleni, jolloin virheen mahdollisuudet kasvaa. Mutta me on nyt treenattu tätä ja jäävät alkaa onnistua oikein hyvin. Myös pyörähdys oikealla puolen ollessa oli vaikeeta, mutta toistoja ja toistoja. 

Rally-tokon ylempien luokkien kylttejä on käyty nyt läpi ja olen niissä kyllä ihan urpo. Pitäisi opetella ne nyt ensin ilman koiraakin, sillä ne kukkaset, voih, jos mä käännyn tänne, niin minne mun koira menee? 

Porukkatreeniä valkussa

Tähdätään kuitenkin oman seuran rallytupla-kisoihin, jotka on 6.1.2016. Aron voittajaan ja Elviskin aloluokkaan, sillä se on nyt lääkityksestään vapaa ja toivotaan, että sen elimistö antaa nyt kynsien olla rauhassa.

Elvis täytti muuten 9. vee tässä kuussa.

Kerran viikossa ollaan Aronin kanssa käyty agitreeneissä ja treenit menee yleensä hyvin. Rimoja tippuu vähemmän kuin koskaan ja Aron menee kovaa. Näistä jää aina ihan älyttömän hyvä mieli. Silti olen niin huono treenimään agia itsekseni tai ottamaan työn alle asioita, mitä agissa pitäisi parantaa. Peräti yhden kerran kävin nyt kaverin kanssa treenimässä. Ilmoan meidät nyt kuitenkin kisoihin parin viikon päähän, jos sieltä tulisi taas agihurmosta.

Aron on tehnyt kanssani hyppytekniikkatreenejä nyt kahteen otteeseen ja se tykkää niistä kovasti. Perussarja ja kasvava sarja onnistuvat loistavasti. Venyttää hyvin itseään kasvavalla sarjalla. Tänään hyppyytin myös okseria niin että 2 hyppyä oli ennen okseria ja se okserin korkeus vaihteli. Matalammilla menee hyvin, mutta enemmän voimaa ja rohkeutta saisi ladata silloin, kun okseri on korkeimmillaan. Eli itsevarmuuden kasvatus isoja ja erikoisen näköisiä esteitä kohtaan on jälleen työlistalla.

Onneksi meillä on käytössä Tamskin halli, jonne on matkaa meidän pihasta peräti 8 km. Ei siis matka eikä mikään. Ilmankos siellä tuleekin käytyä monta kertaa viikossa.

Muistetaan muuten kaikki näkyä pimeessa, kun lenkkeillään koiriemme kanssa ;-)

Rally-treeneistä kisoihin

Meidän syksyn ilonaiheita on ollut pääsy Tamskin rallyn valkkuryhmään. Meillä on 8 hengen tosi kiva ryhmä, jossa treenisuunnitelmat on tehty huhtikuulle saakka. Jokainen on aina vuorolla vetovastuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että vastuuvuorolainen suunnittelee (tai kopsaa netistä) rally-radan, joka rakennetaan porukalla kentälle. Puolet ryhmästä tekee ensin ratatreeniä niin, että 1 suorittaa, 2 arvioi ja yksi hakee koiraa tai tekee käytösruutua. Toinen osa ryhmästä taas tekee jotakin tekniikkaa kentän toisessa päässä. Tekniikka treenien aiheita meillä on vaikka kuinka paljon, joten tulevaisuudessa tehdään mm. muistipeliä, vauhdin muutoksia, houkutuksia, peruutuksia, putkihäiriöitä, esteitä ja tiukkoja käännöksiä, kukkasia ja muita käännöksiä. Treenien puolessa välissä vaihdetaan paikkoja ja tekniikkatreenaajat siirtyy ratatreeniin ja toisin päin. 

Eli hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.

No tästä aasinsiltana, että ollaan oltu Aronin kanssa jo monissa hyvissä treeneissä. Viime viikolla meillä oli kunnon häiriöt radalla, sillä pujoteltiin mm. ison muumipeikon, tontun ja nuken ympärillä. Houkutuksessa oli mm. radio, jonka vaimea musiikki sai koirat höristämään korviaan siinä kohdalla. Eli treeneissä vain mielikuvitus on ollut rajana. 

Uusina juttuina Aronin kanssa on aloiteltu oikealla puolen seuruut, puolen vaihto takana ja käytösruutu. Siinä käytösruudussa Aron oli kyllä ekalla kerralla ihmeissään, että onko tässä kyseessä joku juttu oikeesti vai viihdyttäiskö itseään seuraamalla naapurikentän agilityä. 

No näillä ideoilla jatketaan tämä talvi.

Pikku-Rayn kanssa on otettu niin monet rally-treeneit kuin on ehditty. Viime viikonloppuna olimme Seinäjoella koiranäyttelyssä ja näyttelyn jälkeen oli pakko hyödyntää hallin häiriöt. Meidän omassa hallissa päiväsaikaan ei ole juuri ristin sielua, joten kaikki irti näyttelyhäiriöistä. Ray on ollut treeneissä pätevä, joten aina on lopetettu hyvin mielin. 

Seinäjoki

Tai kotinurkilla

Ja eilen oltiin sitten kisaamassa kaksin Aronin kanssa. Ylöjärvellä oli pohjois-hämeen kennelpiirin rallymestiskisat ja siellä kisattiin henkilökohtaisesta mestaruudesta ylimmässä luokassa, mutta samalla myös epävirallisesta joukkuemestaruudesta myös. Pääsimme Aronin kanssa Tamsk 2-joukkueeseen ja näin ollen olimme edustustehtävissä. Heti kun tulin paikalle, kävin tsekkaamassa, että miten joukkueemme mestariluokkalaisilla eli Markella ja Mollalla oli mennyt ja hyvinhän niillä, pisteitä oli koossa 76 heidän jäljiltä. 

Avoimen luokan rata näytti haastavalta ja jo ensimmäisenä esteenä hyppy. Voi iik, Aron lähtee heti lapasesta. Lisäksi radan pujottelu tehtiin juomapullojen ympäri ja samoilla pulloilla tehtiin myös spiraali vasemmalle. Mentiin siis moneen kertaan tässä kohtaa eri suuntiin. Tuomarina oli Tiia Hämäläinen.

 Opettelin radan niin hyvin, että vaikka pistin silmät kiinni, tiesin mikä kyltti ja mihin mennä. Aron tuntui lähdössä luotettavalta kisakaverilta ja tehtiin tarkasti jokainen kyltti. Rata menikin täydellisesti pientä ääntelyä lukuunottamatta, josta -2, joten loppupisteet 98. Ääntely ei ole rallyn avoimessa luokassa tuon pahempi virhe, mutta haukkumisesta sakotetaan jo heti reilusti enemmän. Hyvillä mielin tultiin radalta kuitenkin ulos, sillä jes, mehän osattiin. Näillä pisteillä sijoituttiin luokassa kolmanneksi. Koiria taisi olla jopa 22 siinä luokassa, joten rally-kisat nostaa suosiotaan. 

Avoimen luokan jälkeen oli enää vuorossa alokasluokka ja joukkukisassa oltiin melko mukavissa asemissa, sillä Marian ja Pörrin pitäisi tehdä hyvät pisteet, että erottuisimme muista joukkueista. Ja nehän teki sen 100 pistettä heti samantien, joten joukkuemestaruus oli meidän. Jee. Tamsk on siis vuoden 2015 piirinmestari rally-tokossa, kuten myös tokossa. Agilitystä en nyt muista, onko siinäkin.

Aron kera saaliinsa

Tänään jatkettiin Rallykisaamista Jyväskylässä ja kisapaikkana oli Haukkuvaaran halli. Siellä pyöri 2 rallykisaa samaan aikaan, mikä teki hallista ahtaan. Halliin ei päässyt verryttelemään lainkaan, vaan omaa suoritusvuoroa ennen tultiin pieneen eteiseen odottamaan pääsyä radalle. Itse rata näytti todella helpolta. Sen kyltit oli meille helpot, houkutuksessa oli kirja ja lenkkari, ei siis ruokaa, spiraali vain kerran, ei hyppyä eikä vauhdinmuutoksia. Ainoa kyltti, mistä olin huolestunut oli sivulla maahanmeno. Aron sen osaa, ei siinä mitään, mutta aloitin luokassa heti neljäntenä Rayn kanssa. Jostakin syystä Ray ei aina osaa mennä sivullani maahan vaan sekoittaa sen seisomiseen ja tätä yritin siinä pienessä odottelu-eteisessä vain vahvistaa maahamenoa ja toitottaa Raylle, että tehdään rallya. 

Kun meidän vuoro tuli, astuimme suoraan kisaradalle ja pikku Ray on aivan liian kokematon selvitäkseen tuosta. Se katsoi kenttää, tuomareita ja yleisöä ihmeissään, että missä sitä nyt ollaan. Sille täysin uusi tilanne.

Lähdössä se oli kuitenkin hyvin ja saimme luvan lähteä suorittamaan. 

Ensimmäisen kyltin kohdalla oli seinässä peili, josta se säikähti valkoista peilikuvaansa. Ray on ilmeisesti luullut olevansa aina mustavalkoinen bordercollie. 

No ei siitä ensimmäisestä tehtävästä tullut mitään ja päätin uusia sen. Vaikeeta oli, mutta jotakin tehtiin ja päästiin eteenpäin. 

Sitten tuntui, että nyt alkaa rullata, kunnes lähestyimme kylttiä 5 eli sitä maahanmeno-kylttiä, mitä Ray ei ehkä osaakaan. Ray alkoi myös jännittää sitä kylttiä ja sen nenä upposi tekonurmeen. Eipä auttanut mikään, että olisi luopunut hajusta. Uusin tehtävän ja sain Rayn jotenkin mukaani, mutta ei vaan päästy kyltille. Ray lamaantui ja pakitti taakseni. Voi miten tuskaa. Koiraa helpottaakseni oli pakko edetä seuraavalle kyltille ( siinä kohtaa meidät hylättiin) ja loppuradan yritin vain tsempata Raytä maaliin. Uuden hallin tuoma asetelma oli vain Raylle liikaa ja ai miten harmitti! Olispa päästy edes kerran kiertämään se kentän tai jotenkin virittämään Rayn kunnon treenimoodiin. 

Ajoittain on oltu kuitenkin samalla taajuudella kuvista päätellen.

Tuomarin kommentti paperissa oli: Koiralla selvää osaamista, tänään hajut veivät voiton. Hienosti kannustettu loppuun saakka.

Vein Rayn kiireesti autoon ja saman tien Aron ulos. Meidän välissä oli vain 7 koiraa, joten Aronin kanssa piti mennä ovelle odottamaan pikku-eteiseen pääsyä. Tiesin, että käsissä on kokenut koira, jolle uuteen halliin astuminen ei ole läheskään niin iso juttu, kuin pystykorvalle, jonka hallikokemukset on laskettavissa yhdellä kädellä. Taitava kilpailija olisi osannut jättää edellisen radan heti taakseen, mutta pettymys tykytti rinnassa. Kasasin itseäni, päätin keskittyä olennaiseen ja astuimme lähtöön, kun oli meidän vuoro. Aron oli luottopakki. Se osaa ne kaikki kyltit ihan pilkulleen, paitsi sivulta eteen istumaan on sille vaikea ja siihen nyt jäi vinoksi, onneksi vain -1 sakko tuosta. Kyltillä 5 eli sillä kammottavalla maahanmeno-kyltillä itse mokasin. Annoin Rayn käsimerkillä Aronille käskyn. Voi ei! Aron nousi seisomaan kun se noudatti sitä käsimerkkiä ja oman tyhmän tyhmän mokani vuoksi tästä -10. Loppurata tehtiin virheettömästi, äännellen, mutta ei siltikään mielestäni pahasti. Lopputulos 87 pistettä, joista minulle se -10, yksi vino -1 ja -2 ääntelystä. Tuomarin sanat: upeaa yhteistyötä, erinomainen ohjaus. 

Tämä oli kuitenkin Aronin kolmas kerta avoimessa luokassa ja koska kaikista on tulokset, niin ansaitsimme RTK2 koularin, mikä lämmitti mieltä. Jossittelu on ihan turhaa, mutta ilman kymppiä oltaisiin oltu palkinnoilla, sillä tänään kukaan ei saanut täyttä 100 pistettä avo-luokassa. 

Istumasta seisomaan

Onpa hauskaa

Sivulle

Ja sitten todistus-aineistoa, koiran piti mennä tässä kohtaa maahan ja Aron menis maahan ihan vaan käskyllä eikä tarvita mitään käsimerkkejä, vaan mitäs teen....

Pyörähdys

Kuvat Haukkuvaarasta Jenny Rautiainen

 Aloitimme Aronin kanssa rallytokon helmikuussa ja kävimme kevättalvella kolme alokasluokan kisaa ja huhtikuussa oli alo-luokka suoritettu. Heinäkuussa käytiin kaatosaderallytokoissa ja nyt tämä viikonloppu, niin koekerrat oli siinä. Nyt suuntaamme ajatukset kohti voittajaluokkaa ja kisataan siinä heti, kun osaamme voittajan kyltit. Joten onneksi ollaan hyvässä valkkuryhmässä, niin päästää heti ensi torstain treeneissä samantien asian ytimeen.

Aronin kisakirjat

Loppuvuoden päätin ottaa kuitenkin rennosti. Kun opiskelen työn ohella, on arki yhtä suorittamista. Ihan ärsyttää, että aina on kiire. Aamu kuudesta yhtä soittoa ilta kymmeneen on kiire. Hitto, että se joskus ottaa hermon päälle. 

Syksyn aikana olen pakertanut useampaan tenttiin ja aina kun sai yhden suoritettua, oli uusi edessä. Sen päälle kirjalliset tehtävät. Töissä tämän lisäksi täydet tunnit eli kaikki viikonloput töissä painaen pitkää päivää. Suoritin myös pari viikkoa sitten lääkehoidon osaamiseni, sillä aina 5 vuoden välein pitää todistaa osaavansa lääkelaskut ja teorian. Prosentit ja milligrammat vilisi vaan silmissä. Nyt oman lähihoitajuuteni päälle selvitin sairaanhoitajan laskut, verensiirrot ym. Ja kun näistä selvisi, oli mielessä, että koiria pitänee treenata. Koirien kanssa harrastaminen on ihanan antoisaa ja kaikessa vauhdissa se antaa ihan toisenlaista jaksamista arkeen. Kuitenkin täytyy pitää mielessä, ettei saa polttaa kynttilää molemmista päistä, joten nyt annan itselleni luvan huokaista. Arkea ylläpitää nyt agi ja rallytreenit kerran viikossa. Sen lisäksi Ray ja Petra aloittivat flyball-alkeiskurssilla ja jos Ray oppii noutamaan tennispallon, on aika huokaista. Se ei nimittäin ole mikään pallohullu, mutta on tässä nyt jo viikon sisällä edistytty hirmuisesti. Aronin kasvattaja Riikka naureskelikin puhelimessa, että kauanko rauhallisen loppuvuoden päätökseni pitää? No ainakin nyt tän illan, kun kiellän itseäni katsomasta agikisakalenteristä yksiäkään agikisoja :) tai mitään muuta kisaa.

Pojat treenien jälkeen valmiina loppukävelylle :)

JK3

Olipas huikean kivaa lähteä tänä aamuna oman seuran jälkikisoihin. Edellisista jälkikisoistamme oli yli 2 vuotta aikaa ja silloin pari vuotta sitten olin sitä mieltä, ettei koskaan enää. Samassa lopputuloksessa ollaan kyllä tämän päivän jälkeenkin, mutta eri tavalla.

Nyt koirien tarkastus alkoi aamutuimaan, mutta kotoa vartin ajomatkan päässä. Aamu oli kylmä ja auton lasit oli jäässä. Niin näytti olevan myös luonto, kaikkialla valkoinen huurre peite. Silti iloitisin, me saadaan nyt osallistua ja kokea jälkikokeen huuma. Ja ensimmäisenä etappina siis koirien tarkastus ja jälkien arvonta. Sain jäljen 5 ja tovin odottelun jälkeen lähdettiin matkaan. Odotellessa tuomarin tuloa ehdin höpötellä jäljen tallanneen Liisa-Idan kanssa. Ihmeteltiin miten hyvät maastot jälkiporukka oli löytänyt ihan läheltä Koivumäkeä. Tänne kyllä järkätään toistekin koe!

Meidän janapaikka

Vihdoin tuomari Jani Heinilä saapui ratamestari Taiston kanssa ja päästiin janan ääreen. Aron lähti ripeästi, jopa niin että lensi yli jäljen, tuikkasi sieltä jonkun lenkin takajäljelle ja lähti tulemaan minua kohti. Tässä vaiheessa laskin liinasta irti ja kun koira meni ohitseni nappasin taas liinaan kiinni ja lähdin koiran perässä pois janalta. Tuomari ei huudellut mitään, joten tiesin, että jälki on nostettu. Ja niin me päästiin matkaan.

Aron ajoi jälkeänsä intensiivisesti. Seurasin tarkkaan itseasiassa vain kuljettua reittiä, että jos käykin niin, että Aron menee kepin yli, voin itse napata kepin mukaan. Sammaleessa näkyi paikka paikoin jäljen tekijän jalanjäljet, mutta tahti oli sen verran reipas, ettei siinä ehtinyt muuta kuin kulkea Aronin perässä. Hetken ehdin miettiä, että ekan kepin pitäisi nousta kohta ja niinhän se nousikin. Jes miten hyvä poika! Ja matka jatkui. Keppejä oli tasaisin väliajoin koko matkan ja joka ainoan Aron ilmaisi. Maasto vaihteli ja välillä laskeuduttiin rinnettä alas, jossa oli muuten kolmoskeppi ja välillä noustiin ylös. Mitään isompia ojia ei ylitetty ja lenkkarit pysyi kuivana. Viitoskepin kohdalla olin jo onnellinen, sillä olihan se enemmän kuin yhdelläkään treenijäljellä tänä vuonna. 

Matka jatkui kohti kuutoskeppiä. Olin niin valppaana. Myös Aronin vauhti oli taasaantunut ja mentiin sellaista tahtia, että tiesin sen haistavan, mikäli kepille tullaan. Lopulta laskeuduttiin kalliotasanteelta kohti hiekkatietä, missä autoni oli. Siinä löi sydän ylimääräisiä kertoja, kun mietin, että onko jäljen tekijä halunnut tehdä loppuun haasteita vai ollaanko ihan just kuutoskepilla. Ja siitä melko läheltä tietä se keppi sitten nousi. Voi vau 6/6 oli taskussa. Niin siistiä! Katsoin myös kelloa, jonka pistin käyntiin siinä lähtövaiheessa, kun tuomari tuli paikan päälle, aikaa siitä hetkestä oli kulunut 34 minuuttia, joten jäljen ajo sujui mukavan reippaasti.

Keppien luovutus on juhlahetki!

Jana-arvostelussa tuomari sanoi, että jäljen ylittäminen on vakava virhe ja että meidän janalla tapahtui vähän liikaakin, joten 10 pisteen menetys janalla. Höh!

Esineruutu tehtiin Koivumäessä. Suoritettiin ruutu siinä järjestyksessä mitä jäljetkin ajettiin. Joten viidentenä ruutuun. 

Vartoillaan ruutuun pääsyä

Ekalla pistolla Aron meni vasempaan takanurkkaan, oli siellä melko pitkään, tuli tyhjin suin takaisin, lähetin uudestaan samoille nurkille ja nyt nousi eka esine. Etenin itse ruudun puolta väliä kohti ja seuraava esine nousi oikeasta takanurkan seuduista. Kääk, mitä aluetta Aron ei ole tsekannut. Joku haju oli ruudun oikealla laidalla edessä, siinä Aron tarkisti ja tarkisti. Itseäni alkoi jo hermostuttaa, paljonkohan aikaa on jäljellä ja mitä aluetta Aron ei ole vielä käynyt. Lähetin keskelle ja sieltä nousi esine. Oma käskyt kuitenkin kiristyivät loppua kohden huomaamattani, joten itselle miinuksia. Silti iso Huh. Aika riitti ja kolme esinettä koossa. Pisteitä saatiin 28/30 ja en muista mistä ne 2 pistettä lähti. Itse tajusin omasta työskentelystä, että aloin ihan turhaan hermoilemaan. Pää on pidettävä kylmänä ja selkeemmin vaan suunniteltava pistot niin, että koira tikkaa ruudussa eturajalta takarajalle järjestelmällisesti. Jos siis joskus vielä kisattaisiin, niin mun pitäis keskittyä miettimään tätä enemmän. 

Maastopisteitä kasassa 188.

Jäljellä oli enää tottis. Päätin, että teen sen niin jämptisti kuin vaan osaan ja en hermoile yhtään. Se on nimittäin ihan turhaa siinä vaiheessa, kun tietää, että mitään ei ole tehtävissä. Aron osaa seuruut ja jäävät, se tietää noudot ja eteenmenot. Se paketti vain hajoaa, mikä näkyy ääntelynä, joka kasvaa ja kasvaa. Ilmoittautumisessa se oivalsi, että tää on taas tätä. Seuruu meni vielä jotenkin, siitä saatiin arvosanaksi hyvä. Jäävissä oli oikeat asennot ja reippaat luoksetulot, mutta seisomisessa juoksi suoraan sivulle. Jokaisen liikkeen jälkeen Aron kiljui entistä enemmän ja noutoihin menessä se ei pystynyt istumaan kapulatelineen äärelle, kun oli niin hermostunut. Itse sössin meidän 2 kilon noudon puutteelliseksi, kun kauhasin kapulan Aronin suusta ennen kuin se ehti istua. Sama kaikissa muissakin noudoissa. No metrisen este. Voi luoja. Lähti hyppyyn, ponnasi reippaasti esteestä, jolloin este rämähti alas. Haki kapulan ja hyppäsi maahan rämähtäneen pressu-esteen yli luovuttamaan kapulaa. Luojan kiitos oli pressu-este, sillä puu-esteellä olisi voinut sattua jotakin, mitä ei voi enää korjata. (Kammoan niin kiinteitä metrisiä esteitä). Syystäkin tuomarilla oli pähkäilemistä, että mitä antaa meille tästä. A-este menee meillä aina hyvin, joten se onnistui tänäänkin, jollei puhuta kapulan luovutuksesta. Loppuun eteenmeno, joka oli siinä mielessä hyvä, että jopa kerran tehtiin se treeneissä tällä kaudella. Kävi maahan ripeästi käskyn kuultuaan. Siitä siirryttiiin paikallamakuuseen, jossa pysytteli hipi hiljaa. Pisteitä (säälistä) 72.

Kuvat pöllitty Tavesin seinältä, kuvaajana J.Wirtzenius.

Tottis ei naurata

Eikä esteestä ponnistaminen jää epäselväksi

Mutta A-esteen se kiipesi

Se on harmi, että se surullisen kuuluisa mielentila leviää, enkä osaa tehdä sille yhtään mitään. Ja äärettömän epäreilua, että suorittavan pari joutuu eriarvoiseen asemaan näin äänekkään parin kanssa. Joten päästän kaikki murheelta ja totean, että jäljellä me ollaan missä olosuhteissa vaan valmiit työskentelemään, mutta tottiksen koulutusvirheet eivät enää 6 vuotiaalla, ensi kaudella 7 vuotiaalla ole korjattavissa. Noudon luovutukset, metrinen este ja mielentila; siinä sitä olis hommaa.  Ollaan Aronin kanssa kuitenkin saavutettu se mitä alunperin haaveilinkin eli ykköstulos tästä ylimmästä luokasta ja tämän päivän 2. Tulos pisteillä 260 todisti sen, ettei se ollut silloin 2 vuotta sitten vahinko. Tuloksena tänään oli jälkikoulari, joka on aina hieno juttu. Siitä olen oikein mielissäni. Ja tottista treenattiin tänä kautena ehkä 4 kertaa, esineitä pari kertaa ja jälkeä aina kun oli mahdollista. Mielentilan kanssa meillä riittää tekemistä loppuelämän ja rallitokon kautta käydään nyt tähän kiinni, että hiljaa pitää olla. 

Kaikesta huolimatta olen kovin kiitollinen Aronille. Mikään ei vedä vertoja niille seikkailuille, mitä ollaan koettu meidän jälkiharrastuksen parissa. Ja miten hyvin se tänäänkin teki hommia, joten rutistus Aronile, joka on minulle niin rakas.

Älyhienoo oli, että koulareita tuli hienosti päteville Tavesin jälkikoirille. Miinu ja Bertta, Miko ja Aku, Pipsa ja Nessa sekä Sabia ja Jeriko saivat tämän vuoksi tuulettaa. 

Mahtavaa, että saatiin olla mukana.