Lentopallosta hyppytekniikkaan

Ray ja Petra aloittivat tänä syksynä flyball-alkeiskurssin. Ray ei sillä tavalla ole luonnonlahja siihen, mitä laji edellyttää, mutta kivaa tekemistä. Sen verran haastavaa se ollut, että flybalista tuli vähän meidän kolmen kimppalaji, jota ollaan käyty sitten itseksemme myös treenimässä.

Flyball suoritus on yksinkertaimmillaan sitä, että koira hyppää 4 esteen sarjan ohjaajasta poispäin, painaa tassulla pallokonetta, nappaa sieltä kimpoavan pallon ja tulee pallo suussa estesarjan takaisin kohti ohjaajaa ja lopulta tiputtaa pallon kun sarjan alussa olevat merkkikartiot on ohitettu.

Raylle oli helppo opettaa agitaustan vuoksi tuo hyppysarja ja se edestakaisin on oikein helppoa. Sen sijaan se ei ole koskaan ollut kiinnostunut palloista ja leluilla leikkiminen ei ole sille mikään iso juttu, noutaa se ei osaa lainkaan, mutta Petralle se vie kyllä pehmoleluja, kysyäkseen Petraa leikkiinsä. Joten aloitettiin koko homma siitä, että se nostaa pallon maasta. Tavallisen kokoinen tennispallo oli aluksi sen suuhun liian iso, mutta onneksi Rayllä on sellainen myös ihan pienikin. Ostettiin se näyttelyitä varten, kun se vinkuu ja mahtuu taskuun. Sitten naksu ja kasa nameja ja naksuttelin vain sitä, että se nostaa pallon maasta suullaan. Ja tätä peliä pelattiin useampi ilta. 

Siitä seuraava kriteeri oli, että Ray nosti pallon ja pallo suussa lähti kohti minua. Näin saatiin jo vähän noudon alkua siihen.

Sitten pallon luo piti mennä eteisen päähän ja käydä noutamassa se. Vähitellen lisättiin yksi pikku-este matkan varrelle ja Rayn piti hypätä kirjoista rakennettu este, ottaa pallo suuhun ja hypätä este pallo suussa. Kun se onnistui, oli matkan varrella 2 estettä ja näiden ylu hyppääminen pallo suussa onnistui lopulta.Jee, se oli jo iso saavutus!

Hallilla huomattiin, että Ray säikähti pallokonetta, kun se ekan kerran täräytti sitä tassulla ja pallo jysähti naamaan.  Erikseen piti siis treenata pallokoneen painamista niin, että Ray tottuu pallokoneen ääneen. Viime viikolla tehtiin siitä nakkikone. Petra seisoo koneen takana ja heittää Raylle nakinpalan aina kun Ray painaa koneen poljinta. Meillä ei ole vielä ladattuna siihen mitään palloa, riittää, että Ray oivaltaa oman tassun painamisen johtavan pallokoneen ääneen, josta seuraa lentävä asia. 

Seuraavaksi mietinnä alle tuleekin se, että opetetaanko Raylle tekniikka, missä se koskee tassuilla koneeseen ja samalla nappaa pallon suuhunsa ja kääntyy takaisin päin. Netti on pullollaan erilaisia flyball-videoita ja flyball-koneella kääntymisiä, mutta pähkäillään, mikä on Raylle hyvä tapa.

Että sellaista pikkuprojektia. Aron bordercollie oppisi tämän hetkessä, mutta Herra Aalla on niin paljon muutenkin harrastuksia, että säästän sen tältä. Sen sijaan Rayn opettaminen on hauskaa ja se, minkä se oppii, sen se tekee täysillä. Jatkamme siis projektia ja tavoitteena on saada koko sarja valmiiksi, jonka jälkeen Ray ja Petra voivat käydä Tamskin flyball-yhteistreeneissä ja osallistua joukkuehommeleihin. Sehän on joukkue ja näytöslaji.

Rayn treenipallot, tämäkin laji on väline-urheilua

Aronin kanssa on tehty eniten rally-tokoa. Jos koiralle on 6 vuotta vahvistettu, että vasen sivu on maailman tärkein paikka, ei se ihan kuukaudessa osta sitä ajatusta, että oikea on yhtä hyvä. Oikeastaan se on hirveän epävarma oikealla puolen ollessaan ja tätä yritän nyt vahvistaa, että oikealla puolen seuraaminen on ok. Olen naksutellut tätä paljon ja ollaan harjoiteltu nyt vahvaksi puolen vaihtaminen takaa. Nyt kun se alkaa sujua, otetaan ohjelmistoon myös puolen vaihtaminen jalkojen välistä. Perusseuruu suoralla ja pujottelut sujuu, mutta jos lisätään pujottelu juosten koira oikealla puolen, niin pieleen menee. Tässä Aron vaihtaa ääntäänkin nopeammin itsensä vasemmalle puolen. Paikalla käännökset on myös vaikeita, mutta toisaalta, mihin meillä on edes kiire. Tehdään juttuja yks kerraallaan osattavaksi.

Niinku mihin mennään?

Mä meen mihin vaan :)

Viime torstain valkkutreeneissä harjoiteltiin jäävät asennot tehtävän koira oikealla puolen ja istumisessa tuli aluksi eniten virheitä. Ylipäätään Aron on epävarma oikealla puolen ollessa eikä sitten pysty siinä tilassa olemaan avoin käskyilleni, jolloin virheen mahdollisuudet kasvaa. Mutta me on nyt treenattu tätä ja jäävät alkaa onnistua oikein hyvin. Myös pyörähdys oikealla puolen ollessa oli vaikeeta, mutta toistoja ja toistoja. 

Rally-tokon ylempien luokkien kylttejä on käyty nyt läpi ja olen niissä kyllä ihan urpo. Pitäisi opetella ne nyt ensin ilman koiraakin, sillä ne kukkaset, voih, jos mä käännyn tänne, niin minne mun koira menee? 

Porukkatreeniä valkussa

Tähdätään kuitenkin oman seuran rallytupla-kisoihin, jotka on 6.1.2016. Aron voittajaan ja Elviskin aloluokkaan, sillä se on nyt lääkityksestään vapaa ja toivotaan, että sen elimistö antaa nyt kynsien olla rauhassa.

Elvis täytti muuten 9. vee tässä kuussa.

Kerran viikossa ollaan Aronin kanssa käyty agitreeneissä ja treenit menee yleensä hyvin. Rimoja tippuu vähemmän kuin koskaan ja Aron menee kovaa. Näistä jää aina ihan älyttömän hyvä mieli. Silti olen niin huono treenimään agia itsekseni tai ottamaan työn alle asioita, mitä agissa pitäisi parantaa. Peräti yhden kerran kävin nyt kaverin kanssa treenimässä. Ilmoan meidät nyt kuitenkin kisoihin parin viikon päähän, jos sieltä tulisi taas agihurmosta.

Aron on tehnyt kanssani hyppytekniikkatreenejä nyt kahteen otteeseen ja se tykkää niistä kovasti. Perussarja ja kasvava sarja onnistuvat loistavasti. Venyttää hyvin itseään kasvavalla sarjalla. Tänään hyppyytin myös okseria niin että 2 hyppyä oli ennen okseria ja se okserin korkeus vaihteli. Matalammilla menee hyvin, mutta enemmän voimaa ja rohkeutta saisi ladata silloin, kun okseri on korkeimmillaan. Eli itsevarmuuden kasvatus isoja ja erikoisen näköisiä esteitä kohtaan on jälleen työlistalla.

Onneksi meillä on käytössä Tamskin halli, jonne on matkaa meidän pihasta peräti 8 km. Ei siis matka eikä mikään. Ilmankos siellä tuleekin käytyä monta kertaa viikossa.

Muistetaan muuten kaikki näkyä pimeessa, kun lenkkeillään koiriemme kanssa ;-)

Rally-treeneistä kisoihin

Meidän syksyn ilonaiheita on ollut pääsy Tamskin rallyn valkkuryhmään. Meillä on 8 hengen tosi kiva ryhmä, jossa treenisuunnitelmat on tehty huhtikuulle saakka. Jokainen on aina vuorolla vetovastuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että vastuuvuorolainen suunnittelee (tai kopsaa netistä) rally-radan, joka rakennetaan porukalla kentälle. Puolet ryhmästä tekee ensin ratatreeniä niin, että 1 suorittaa, 2 arvioi ja yksi hakee koiraa tai tekee käytösruutua. Toinen osa ryhmästä taas tekee jotakin tekniikkaa kentän toisessa päässä. Tekniikka treenien aiheita meillä on vaikka kuinka paljon, joten tulevaisuudessa tehdään mm. muistipeliä, vauhdin muutoksia, houkutuksia, peruutuksia, putkihäiriöitä, esteitä ja tiukkoja käännöksiä, kukkasia ja muita käännöksiä. Treenien puolessa välissä vaihdetaan paikkoja ja tekniikkatreenaajat siirtyy ratatreeniin ja toisin päin. 

Eli hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.

No tästä aasinsiltana, että ollaan oltu Aronin kanssa jo monissa hyvissä treeneissä. Viime viikolla meillä oli kunnon häiriöt radalla, sillä pujoteltiin mm. ison muumipeikon, tontun ja nuken ympärillä. Houkutuksessa oli mm. radio, jonka vaimea musiikki sai koirat höristämään korviaan siinä kohdalla. Eli treeneissä vain mielikuvitus on ollut rajana. 

Uusina juttuina Aronin kanssa on aloiteltu oikealla puolen seuruut, puolen vaihto takana ja käytösruutu. Siinä käytösruudussa Aron oli kyllä ekalla kerralla ihmeissään, että onko tässä kyseessä joku juttu oikeesti vai viihdyttäiskö itseään seuraamalla naapurikentän agilityä. 

No näillä ideoilla jatketaan tämä talvi.

Pikku-Rayn kanssa on otettu niin monet rally-treeneit kuin on ehditty. Viime viikonloppuna olimme Seinäjoella koiranäyttelyssä ja näyttelyn jälkeen oli pakko hyödyntää hallin häiriöt. Meidän omassa hallissa päiväsaikaan ei ole juuri ristin sielua, joten kaikki irti näyttelyhäiriöistä. Ray on ollut treeneissä pätevä, joten aina on lopetettu hyvin mielin. 

Seinäjoki

Tai kotinurkilla

Ja eilen oltiin sitten kisaamassa kaksin Aronin kanssa. Ylöjärvellä oli pohjois-hämeen kennelpiirin rallymestiskisat ja siellä kisattiin henkilökohtaisesta mestaruudesta ylimmässä luokassa, mutta samalla myös epävirallisesta joukkuemestaruudesta myös. Pääsimme Aronin kanssa Tamsk 2-joukkueeseen ja näin ollen olimme edustustehtävissä. Heti kun tulin paikalle, kävin tsekkaamassa, että miten joukkueemme mestariluokkalaisilla eli Markella ja Mollalla oli mennyt ja hyvinhän niillä, pisteitä oli koossa 76 heidän jäljiltä. 

Avoimen luokan rata näytti haastavalta ja jo ensimmäisenä esteenä hyppy. Voi iik, Aron lähtee heti lapasesta. Lisäksi radan pujottelu tehtiin juomapullojen ympäri ja samoilla pulloilla tehtiin myös spiraali vasemmalle. Mentiin siis moneen kertaan tässä kohtaa eri suuntiin. Tuomarina oli Tiia Hämäläinen.

 Opettelin radan niin hyvin, että vaikka pistin silmät kiinni, tiesin mikä kyltti ja mihin mennä. Aron tuntui lähdössä luotettavalta kisakaverilta ja tehtiin tarkasti jokainen kyltti. Rata menikin täydellisesti pientä ääntelyä lukuunottamatta, josta -2, joten loppupisteet 98. Ääntely ei ole rallyn avoimessa luokassa tuon pahempi virhe, mutta haukkumisesta sakotetaan jo heti reilusti enemmän. Hyvillä mielin tultiin radalta kuitenkin ulos, sillä jes, mehän osattiin. Näillä pisteillä sijoituttiin luokassa kolmanneksi. Koiria taisi olla jopa 22 siinä luokassa, joten rally-kisat nostaa suosiotaan. 

Avoimen luokan jälkeen oli enää vuorossa alokasluokka ja joukkukisassa oltiin melko mukavissa asemissa, sillä Marian ja Pörrin pitäisi tehdä hyvät pisteet, että erottuisimme muista joukkueista. Ja nehän teki sen 100 pistettä heti samantien, joten joukkuemestaruus oli meidän. Jee. Tamsk on siis vuoden 2015 piirinmestari rally-tokossa, kuten myös tokossa. Agilitystä en nyt muista, onko siinäkin.

Aron kera saaliinsa

Tänään jatkettiin Rallykisaamista Jyväskylässä ja kisapaikkana oli Haukkuvaaran halli. Siellä pyöri 2 rallykisaa samaan aikaan, mikä teki hallista ahtaan. Halliin ei päässyt verryttelemään lainkaan, vaan omaa suoritusvuoroa ennen tultiin pieneen eteiseen odottamaan pääsyä radalle. Itse rata näytti todella helpolta. Sen kyltit oli meille helpot, houkutuksessa oli kirja ja lenkkari, ei siis ruokaa, spiraali vain kerran, ei hyppyä eikä vauhdinmuutoksia. Ainoa kyltti, mistä olin huolestunut oli sivulla maahanmeno. Aron sen osaa, ei siinä mitään, mutta aloitin luokassa heti neljäntenä Rayn kanssa. Jostakin syystä Ray ei aina osaa mennä sivullani maahan vaan sekoittaa sen seisomiseen ja tätä yritin siinä pienessä odottelu-eteisessä vain vahvistaa maahamenoa ja toitottaa Raylle, että tehdään rallya. 

Kun meidän vuoro tuli, astuimme suoraan kisaradalle ja pikku Ray on aivan liian kokematon selvitäkseen tuosta. Se katsoi kenttää, tuomareita ja yleisöä ihmeissään, että missä sitä nyt ollaan. Sille täysin uusi tilanne.

Lähdössä se oli kuitenkin hyvin ja saimme luvan lähteä suorittamaan. 

Ensimmäisen kyltin kohdalla oli seinässä peili, josta se säikähti valkoista peilikuvaansa. Ray on ilmeisesti luullut olevansa aina mustavalkoinen bordercollie. 

No ei siitä ensimmäisestä tehtävästä tullut mitään ja päätin uusia sen. Vaikeeta oli, mutta jotakin tehtiin ja päästiin eteenpäin. 

Sitten tuntui, että nyt alkaa rullata, kunnes lähestyimme kylttiä 5 eli sitä maahanmeno-kylttiä, mitä Ray ei ehkä osaakaan. Ray alkoi myös jännittää sitä kylttiä ja sen nenä upposi tekonurmeen. Eipä auttanut mikään, että olisi luopunut hajusta. Uusin tehtävän ja sain Rayn jotenkin mukaani, mutta ei vaan päästy kyltille. Ray lamaantui ja pakitti taakseni. Voi miten tuskaa. Koiraa helpottaakseni oli pakko edetä seuraavalle kyltille ( siinä kohtaa meidät hylättiin) ja loppuradan yritin vain tsempata Raytä maaliin. Uuden hallin tuoma asetelma oli vain Raylle liikaa ja ai miten harmitti! Olispa päästy edes kerran kiertämään se kentän tai jotenkin virittämään Rayn kunnon treenimoodiin. 

Ajoittain on oltu kuitenkin samalla taajuudella kuvista päätellen.

Tuomarin kommentti paperissa oli: Koiralla selvää osaamista, tänään hajut veivät voiton. Hienosti kannustettu loppuun saakka.

Vein Rayn kiireesti autoon ja saman tien Aron ulos. Meidän välissä oli vain 7 koiraa, joten Aronin kanssa piti mennä ovelle odottamaan pikku-eteiseen pääsyä. Tiesin, että käsissä on kokenut koira, jolle uuteen halliin astuminen ei ole läheskään niin iso juttu, kuin pystykorvalle, jonka hallikokemukset on laskettavissa yhdellä kädellä. Taitava kilpailija olisi osannut jättää edellisen radan heti taakseen, mutta pettymys tykytti rinnassa. Kasasin itseäni, päätin keskittyä olennaiseen ja astuimme lähtöön, kun oli meidän vuoro. Aron oli luottopakki. Se osaa ne kaikki kyltit ihan pilkulleen, paitsi sivulta eteen istumaan on sille vaikea ja siihen nyt jäi vinoksi, onneksi vain -1 sakko tuosta. Kyltillä 5 eli sillä kammottavalla maahanmeno-kyltillä itse mokasin. Annoin Rayn käsimerkillä Aronille käskyn. Voi ei! Aron nousi seisomaan kun se noudatti sitä käsimerkkiä ja oman tyhmän tyhmän mokani vuoksi tästä -10. Loppurata tehtiin virheettömästi, äännellen, mutta ei siltikään mielestäni pahasti. Lopputulos 87 pistettä, joista minulle se -10, yksi vino -1 ja -2 ääntelystä. Tuomarin sanat: upeaa yhteistyötä, erinomainen ohjaus. 

Tämä oli kuitenkin Aronin kolmas kerta avoimessa luokassa ja koska kaikista on tulokset, niin ansaitsimme RTK2 koularin, mikä lämmitti mieltä. Jossittelu on ihan turhaa, mutta ilman kymppiä oltaisiin oltu palkinnoilla, sillä tänään kukaan ei saanut täyttä 100 pistettä avo-luokassa. 

Istumasta seisomaan

Onpa hauskaa

Sivulle

Ja sitten todistus-aineistoa, koiran piti mennä tässä kohtaa maahan ja Aron menis maahan ihan vaan käskyllä eikä tarvita mitään käsimerkkejä, vaan mitäs teen....

Pyörähdys

Kuvat Haukkuvaarasta Jenny Rautiainen

 Aloitimme Aronin kanssa rallytokon helmikuussa ja kävimme kevättalvella kolme alokasluokan kisaa ja huhtikuussa oli alo-luokka suoritettu. Heinäkuussa käytiin kaatosaderallytokoissa ja nyt tämä viikonloppu, niin koekerrat oli siinä. Nyt suuntaamme ajatukset kohti voittajaluokkaa ja kisataan siinä heti, kun osaamme voittajan kyltit. Joten onneksi ollaan hyvässä valkkuryhmässä, niin päästää heti ensi torstain treeneissä samantien asian ytimeen.

Aronin kisakirjat

Loppuvuoden päätin ottaa kuitenkin rennosti. Kun opiskelen työn ohella, on arki yhtä suorittamista. Ihan ärsyttää, että aina on kiire. Aamu kuudesta yhtä soittoa ilta kymmeneen on kiire. Hitto, että se joskus ottaa hermon päälle. 

Syksyn aikana olen pakertanut useampaan tenttiin ja aina kun sai yhden suoritettua, oli uusi edessä. Sen päälle kirjalliset tehtävät. Töissä tämän lisäksi täydet tunnit eli kaikki viikonloput töissä painaen pitkää päivää. Suoritin myös pari viikkoa sitten lääkehoidon osaamiseni, sillä aina 5 vuoden välein pitää todistaa osaavansa lääkelaskut ja teorian. Prosentit ja milligrammat vilisi vaan silmissä. Nyt oman lähihoitajuuteni päälle selvitin sairaanhoitajan laskut, verensiirrot ym. Ja kun näistä selvisi, oli mielessä, että koiria pitänee treenata. Koirien kanssa harrastaminen on ihanan antoisaa ja kaikessa vauhdissa se antaa ihan toisenlaista jaksamista arkeen. Kuitenkin täytyy pitää mielessä, ettei saa polttaa kynttilää molemmista päistä, joten nyt annan itselleni luvan huokaista. Arkea ylläpitää nyt agi ja rallytreenit kerran viikossa. Sen lisäksi Ray ja Petra aloittivat flyball-alkeiskurssilla ja jos Ray oppii noutamaan tennispallon, on aika huokaista. Se ei nimittäin ole mikään pallohullu, mutta on tässä nyt jo viikon sisällä edistytty hirmuisesti. Aronin kasvattaja Riikka naureskelikin puhelimessa, että kauanko rauhallisen loppuvuoden päätökseni pitää? No ainakin nyt tän illan, kun kiellän itseäni katsomasta agikisakalenteristä yksiäkään agikisoja :) tai mitään muuta kisaa.

Pojat treenien jälkeen valmiina loppukävelylle :)