torstai 20. elokuuta 2015

Erään jäljen tarina

Eilen oltiin Aronin kanssa Mutalan metsissä Karhella. Reippana klo 8.15 astuimme Hanna T:n kanssa metsään ja tehtiin koirillemme jäljet. 
Hannan tekemä Aronin jälki oli 800m pitkä. 5 keppiä, voittajaluokan janapituus ja matkan varrella kaikenlaista. 

Aronin jana oli hyvä. Se ehkä ilmavainulla nappas jo heti kättelyssä, että missä se jälki onkaan ja janalla hieman vinoon siihen suuntaan mistä Hanna oli tullut metsään mutta kun lähti omasta mielestä suoraan ja vauhdilla, en alkanut korjailemaan. Jälki nousi ja lähti oikeaan suuntaan, tosin jäljestettyään 10m oltiin siinä janamerkin kohdalla, joten sen verran vinoon meni. Suunnan valinta oli vaan niin hyvä eli ei takajälkeä, olin oikein mielissäni. 

Ja millä vauhdilla matkaan. Vaikka mikä ryteikkö, oja, alustanvaihdos yms oli edessä, ei se haitannut Aronia yhtään. Se oli kuin tulta ja kipinää siellä jäljellä. Ehkä 600m kohdalla vauhti alkoi tasaantua, mutta  ensimmäinen pysähdys tuli viimeisellä kepillä. Itse huomasin keppi nro 4, en muita. Eipä naurattanut. No tietty kiva, että edes se viimeinen.

Siinä mietittiin Hannan kanssa, että onko tässä ongelma. Muisteltiin, että viime viikolla oli vähän sama tilanne. Jäljestys on nyt niin hienoa, ihan parasta Aronin mielestä ja se ei vaan ehdi, malta, mikä ikinä onkaan pysähtyä, aistia, haistaa niitä keppejä. Hanna kysyi, että mitäs jos ylitetystä kepistä huomauttaa? Johon totesin, että ei ikinä. Mitä koira oppii siitä?

  Enemmänkin pitäisi miettiä miksi keppi jää koiralta ilmaisematta? Onko motivaatio riittävä? Miten saada motivaatio niin isoksi, että koira on nenä auki ja valmis ilmaisemaan kepin? Haluaako koira itse löytää kepin? Entä mielentila? Entä ohjaajan käytös, kiristänkö liinaa ennen keppiä, kun tiedän missä se on, jolloin merkkaan kepin ennen kuin se on kohdalla? Näissä onkin miettimistä. 

Päädyimme Hannan kanssa siihen, että meidän pitää jäljestää enemmän, jolloin se itse jäljestyksen hurmos laskeutuu tavalliselle tasolle. Ja silloin Aron jäljestää hiukan rauhallisemmin ja ilmaisee kepitkin. Jos jäljestys on suurta viihdettä kerran viikossa, käy juuri näin....

Joten tänään kävin tekemässä Aronille jäljen. 
Kepit

Ideana oli, että tänään on tarjolla paljon keppejä, paljon vahvisteita. Ensimmäiset 5 keppiä on ihan reilusti kepit. Seuraavat kolme on pikkuisemmat. Viimeisin keppi on pienin. Kepit oli hyvin hajustuneita ja kuivia. 
Jälki oli 900m pitkä ja hyödynsin taas Vatialan hautausmaan metsää. Janapaikka oli 40 m leveä metsäkaistale, jonka takana oli heti hautausmaa. Tänään matka janalla oli siis ehkä 30m.
Ihanne janapaikka, mutta siellä on hautausmaa takana. 

Ajoin jäljen tarkalleen 2 tuntia vanhana ja janalla Aron osasi. Suunnan se valitsi jälleen kerran oikein ja olen nyt niin tohkeissani tästä. 6 vuotta on mietitty, että miten pääsee takajäljistä eroon ja nyt tiedän sen :).
Sitten matkaan. Aron jäljesti ihan yhtä innoissaan kuin eilen, mutta ehkä pykälän rauhallisemmin. Kepeistä nousi 7/8. 
Neloskeppi oli mm näin, en asetellut kaikkia ihan tarjottimelle.

Ihan ohuesti harmitti, että keppi nro 7 ohitettiin, mutta kun jälki oli ajettu, kävelin muka ihan ohi mennen sinne suunnalle, mihin se keppi jäi. Aron juoksenteli vapaana ja itse katselin sporträkkeristä, että missä se mun jälki kulkikaan. Huomasin seisovani sen päällä ja mietin, että olikohan se metsään jäänyt keppi jossain näillä kohdin, kunnes huomasin, että Aron löysi kepin noin 15 m päästä missä seisoskelin. Jee, sillä oli nenä auki vapaallakin. Tämä 7 keppi oli sellainen nysä ja siitä puolet oli maan sisässä, että se törötti vaan pystyssä siellä. Joten Aron sai kivasti kehuja tästä viimeisestä jo ylitetystä kepistä. 

Lämmin tuli


Joten näillä ideoin jatketaan. Sunnuntaina täytyy tehdä jo seuraava jälki/keppitreeni. Laitan niitä tyrkylle paljon ja erilaisiin paikkoihin. Joten eiköhän se näillä konstein ala niitä keppejä mulle 
nostella. 
Jäljestyksen lisäksi uinti on toiseksi kivointa t: Aron

Kaikennäköistä puuhastelua ja piperrystä

Kesäiset ja aurinkoiset illat ovat kannustaneet kotipihan treeneihin. Elän siitä onnellisessa taloyhtiössä, että nurmitilaa on paljon ja luulen, että mun naapurit on jo nähneet kaiken. Eivät siis järkyty enää mistään.

Rayn kanssa tavoitteena on syksyn rallitokokisat avoimessa luokassa ja rehellisesti sanoen sinne on vielä pitkä matka. Ja näin laiskalla treenitahdilla se pysyy yhtä pitkänä. Koira on kuitenkin Petran ja Petra lenkittää Rayn säännöllisesti. Petralla alkaa olla paljon sellaisia kavereita, jotka myös harrastaa koiria, joten Ray pääsee lenkille näiden kanssa. Lisäksi 2 agitreenit viikossa alku ja loppukävelyineen tekevät sen, että Ray nauttii kotona olostaan sikeästi nukkuen. Yhtenä iltana viritin vähän rallitokotötteröitä ja houkutuksia tuohon pihaan ja teemana oli seuraaminen. Nämä houkutukset on olleet Rayn mielestä niin vastustamattoman ihania, että se on sortunut niihin lähes aina. Tai se jätättää niiden kohdalla, kun niin tekis mieli vilkaista, että onko ruokakipossa ruokaa, kun mennään sen ohi. Nyt oli kuitenkin ruokakippojen ja lelujen paljous nurmella, joten Ray päätti keskittyä olennaiseen ja seurasi reippaana. 

Jokusia avoimen kylttejä on vielä mitä se ei osaa, kuten istumasta seisomaan tai paikalleen jääminen istumiseen, kun itse astun eteenpäin. Pyörähdys vaatii vielä paljon toistoja. Se myös pomppii onnesta? liikkeelle lähdöissä, joten perusseuraamisessa on vielä tekemistä. Samoin häiriönsieto on vielä tasolla nolla. Tätä olen hiukan työstänyt Petran nuorten valkkuryhmän aikaan eteläpuistossa omaa vuoroa odotellessa. Ympärillä on silloin aina paljon koiria ja ihmisiä, joten pienikin keskittyminen yhteiseen tekemiseen on plussaa. 

Tätä kirjoittaessa tulee treenikuume, että tarvitsee tehdä jotain, joten ihan just Rayn treenit jatkuu!

Aronin kanssa olen pähkäillyt tokon uusia sääntöjä. Myös ihan sen takia, että olen menossa kouluttamaan  kuun lopussa  Briskness bordercollieille tokoa, joten ihan hoomoilasena en olisi liikenteessä. Mielenkiintoinen on täysin uusi liike evl-luokassa eli paljon puhuttu kierrä merkki ja tee hyppynouto takaisin tullessa joko vasemman tai oikean esteen kautta. 
Ensin me aloietettiin sen merkin kiertämisellä. Aron kilttinä pysähtyy aina merkin taakse ja siinä tuntuu olevan oma hommansa, että sen pysähdyksen saa pois. Kutsun sen tule-käskyllä merkin takaa takaisin päin ennen kuin se ehtii pysähtymään, mutta sen tarkempaa ajatusta en ole keksinyt, että millä sen pysähtymisen sieltä saa pois. 
Sitten virittelin eteemme parit lelut ja noutokapulat ja treenattiin sitä, että kierrä käskyllä kierretään, eikä haeta maassa olevia kapuloita. Kun tämä sujui, otin hyppyesteen siihen matkan varrella. Taas kierrä-käsky on kierrä, eikä mikään lupa hyppäämiseen. Sitä yritin Aronille korostaa. Alkoi sujua.

Sitten erikseen testasin, että on kaksi kapulaa ja yksi este. Koira seisomaan siihen kohtaan missä se olisi sen kierron jälkeen. Tuo + käsimerkki riitti kertomaan kumpi kapula tuodaan. Tämä onnistui kerrasta. Jos haetutin sen kapulan, mikä oli hyppy-esteen kanssa samalla linjalla, lisäsin sitten vielä hyppykäskyn siihen liikkeeseen. 

Vaikein on ehkä enää se kohta, missä kiertoliikkeen jälkeen tehdään joku jäävä asento. Seiso ja maahan on helpot, mutta istuminen, huh, vaikeeta. Ihan erikseen on harjoiteltu sitten istumisia milloin mistäkin päin. 

Lopulta testasin eksra-käskyin koko liikettä. Kivalta tuntui, paitsi kapulan luovutus on ihan yhtä surkea kuin ennenkin ja kirkas piip-ääni tulee luovutuksessa ja sivulle siirtyessä. Että semmosta tokoilua.

Metrisen hyppynoutoa testailin myös yhtenä iltana. Aron räpelsi jo 80 cm esteellä. Se arvioi etäisyyden ihan pieleen. Kolautti ihan kunnolla itsensä esteeseen. Sitten hypeltiin estettä edes takaisin korkeutta vaihdellen ja se hyppää puhtaasti 90cm, jos olen itse esteen sivussa. Perinteinen hyppynouto, jossa tullaan minua kohti aiheuttaa sen väärän etäisyyden arvioinnin, joten mitähän tälle tekis? 

Seuraamista ja jääviä asentoja on treenattu myös. Jälkimmäisissä Aron osaa 95% varmuudella, juoksemasta istumisenkin se osaa. Joten näissä se on hyvä!

Talven suunnitelmista sen verran, että Tamskin halli valmistuu pian. Lokakuun alusta kaikki treenit siirtyvät sitten sinne. Uusi iso halli, voi vau. Kun kesän ajan kantaa housut hiekassa konteista esteitä kentälle, osaa todellakin arvostaa sitä, että menee valmiiseen halliin. Lisäksi treeniryhmiä on nyt paljon. Petran hakemus lähtee nuorten agilityn valkkuryhmään. Ovat siinä nyt kesän ajan olleet Minna Räsäsen ohjauksessa ja edistymistä on tapahtunut ihan älyttömästi. Ihan pelkästään se, että pitää muistaa 20 estettä, oli aluksi haaste. Petra muisti korkeintaan 5 estettä. Lisäksi se rataan tutustuminen. Siinäkin Petra on oppinut jo kysymään Minnalta, jollei tiedä miten ohjata. Viime treeneissä oli miljoonan valssin kiertohässäkät ja niin ne vaan teki pätevästi esteeltä toiselle. 

Lisäksi rallitokon valkkuryhmä kiinnostaa minua, kun siihen on nyt paikkoja auki ja treenit vielä samana iltana kuin Petran valkku. Aronin kanssa käytiin avoimen luokan rallitokokisassa heinäkuussa ja perusasiat se osaa. Yksi typerä huolimattomuusvirhe ja Aron pääsi pyörähtämään juuri ennen maali kylttiä vähensi meiltä -10 + muut pienet töpellykset = 78 pistettä. Kauheessa kaatosateessa kuitenkin piti olla tyytyväinen hyväksyttyyn tulokseen, mutta paljon parempaan me kyllä pystytään. Joten talven valkkuryhmän ja säännöllisen treenin myötä voitaisiin parantaa ehkä meidän tulostasoa ja uskaltaa sinne voittajaan. Ne oikealla puolen tehtävät seuruut on niin vaikeat. 
Tämän lisäksi perinteinen kehariryhmän agi kerran viikossa, niin siinähän sitä menee jo Tamskin tallilla kolme iltaa viikossa. Nyt vaan niitä hakemuksia rustaan siis!

torstai 13. elokuuta 2015

Tavoitteena jälkikoe

Mikään ei ole parempi motivaattori kuin koe. Mitään virallista koepaikkaa minulla ei vielä ole, mutta kokeiden soitto-ajat on merkattu kalenteriin, kyllä se jostakin sitten tärppää.

Tottisjuttuja olen alkanut pikkuhiljaa muistelemaan Aronin kanssa. Seuraamisen paikkaa on hinkutettu taaksepäin. Perusasentoihin uusi käsky "täppää", jolloin keskinäinen yhteytemme aukeaa käsitargetin kautta ja Aron hylkää ympäristön. ( Tai tämä on ainakin tavoitteena). Noutojen paluuta on tehty niin pienillä kuin isommilla kapuloilla, a-esteen tai hypyn kautta ja eteenmenonkin muistaa melko mukavasti. 

Maastoissa esineruutua ei olla ehditty treenailla juuri lainkaan, mutta tästä en ole huolissani. Sen sijaan jälkiä pitäisi ajella nyt enemmän. Eilen olin Toivasen Hannan kanssa jälkimetsissä ja siellä tein Aronin työskentelystä mielenkiintoisia havaintoja:

Janatyöskentely on loistavaa. Menee viivasuorana ja täysillä janalla eteenpäin. Matka ei ole ongelma, etenee mukavan luotettavasti pitkälle, eilen jopa jokusen metrin yli jäljen, mutta nosti sen sitten siitä lähtien oikeaan suuntaan. Suunnan valinta on myös parantunut, takajäljestä en ole huolissani. 
Motivaatio oli eilen niin suuri, että tiesin heti alussa, että nyt jää kepit kyllä huomaamatta. Aron oli niin liekeissä, että porhalsi henkselit paukkuen. Onneksi Hanna oli tehnyt meille oikein kunnon haastejäljen. Jopa sellaisen, että parissa kohtaa oli pakko kysyä perässä tulevalta Hannalta, että ihanko oikeasti olet mennyt tässä. Oltiin hirvien uralla, mentiin ojassa ojan reunaa pitkin, yliteltiin ryteikköä ja vaikka mitä. Aron teki kovasti töitä, ratkaisi kaiken hyvin, mutta kolme ensimmäistä keppiä jäi nostamatta. Ensimmäinen 4. keppi nousi kun jälkimatkaa oli takana jo enemmän. Siitä eteenpäin maasto helpottui ja jäljestyskin asettui tuttuihin uomiin. Hanna oli tehnyt loppuun kunnon siksakkia ja käytiin tien vieressä, josta takaisin metsään ja taas kohti tiehen. Mutta tämänhän oli Aronille helppoa ja luotin siihen 100%. Viimeisen kepin se nostikin jonkun kiven takaa tien vieressä olevasta varvikosta. On se kyllä hieno! 
Tästä vaan opittiin, että kepit nousee jos on enemmän jälkiä alla. Eli kokeen lähestyessä vaan jäljestellään enemmän. On myös turha ajaa pelkästää helppojen alustojen jälkiä, kokemusta pitää hankkia kaikenlaisista pohjista ja maastonmuutoksista. Huomasin myös, että pitäisi treenata sellaisia keppien paikkoja, missä keppi ei ole ihan tarjottimella. Esim suopursu/ isot mustikanvarvut saa koiran ajamaan korkeammalla nenällä, mitä jos kepit on maassa suopursun juuressa, jääkö haistamatta?
Joten mikäs tässä, hyviä treenisuunnitelmia on mielessä, joten koetta kohti, meni syteen tai saveen.

Aron ❤️


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Vepeleirillä Saarijärvellä


Ei kesä ole mitään ilman koiraleiriä. Onneksi meillä oli tällekin kesälle suunnitelma, vaikka mun mielestä elokuu on jo syksyä. Mutta leirillä oltiin ja ihan kesäisessä kelissä.
Lauantai-aamuna lähdettiin Aronin kanssa auringonnousun aikaan tien päälle. Vähän otti tiukille, kun olin ollut edellisenä päivänä töissä 14 tuntia. Näin kaunis oli kuitenkin aamun nouseva aurinko. Jollei olisi koiraharrastaja, olisi tämäkin jäänyt näkemättä.



Leirimme oli Landseer-yhdistyksen vepeleiri Saarijärvellä Ahvenlammen leirintä-alueella. Anna tiesi vinkata tästä leiristä jo maaliskuussa ja ilman muuta luvattiin olla Annan ja Aronin siskon Pipsan leirikavereina. Hulppea leiripaikka! Kuivan kangasharjun välissä oli lampi/järvi ja rantapaikkoja koiratreeneille oli useita. 

Siellä ne reenit on käynnissä rasti 4.paikalla.

Rinne oli vaan välillä jyrkkää, tässä innokas vesi-eläin odottaa omaa treenivuoroaan


Alku ja loppukävelyt tehtiin ihanalla mäntyisellä harjulla ja auringon lämpö kruunasi leiriä. Osallistujia oli ainakin 40, mutta homma oli saatu hyvin toimimaan 4 eri ryhmässä ja 4 eri treenirannassa. 

Eniten leiriläisissä taisi olla landseereita, luonnollisesti. Aronin ja Pipsan lisäksi leirillä oli kolmaskin bordercollie, mutta paljon noutajia, yksi suursnautseri, yksi rottweiler, leonberginkoira jne. Eli monenlaista vesipelastajaa oli kyllä. 
Mahtavaa oli se, että mentiin aina rasti kerrallaan ja aina kun mentiin uudelle rastille oli edessä uudet veneet, uusi ranta, uudet kouluttajat. Yhden viikonlopun aikana sai siis paljon toistoja erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Aronin kanssa oli helppoa treenata, kun se on niin vastaanottavainen eikä vierasta yhtään hypätä esim veneeseen vieraiden ihmisten kanssa. Luonnollisesti näin saatiin isoja edistysaskeleita yhden viikonlopun aikana siinä missä esim nuorten koirien kanssa vasta totuteltiin veneisiin ja veteen tai ylipäätään uimiseen. Yksi kouluttaja kysyi Aronin ikää ja vastasin, että kuusi. Kouluttajan ilme venähti siihen malliin, että tokaisin ettei kuusi nyt mikään ikäloppu ole, koira parhaassa iässä. Ilmeisesti Landseerien keskuudessa koirien elinikä on hiukan lyhyempi ja isompien rotujen 10 vuotias edustaja on jo ihan veteraanien veteraani. 
Ruoka oli parasta, hyväntuuliset kouluttajat oli antoisia ja ilma kuin morsian. Leireillä valmiiseen ruoka-pöytään meno on kyllä tavalliselle perheen äidille ihan luksusta.

Mutta sitten itse treeneihin.
1. Veneestä hyppy ja uinti rantaan
Aron teki viikonloppuna kaikkiaan 4 veneestä hyppyä. Tämä on meille se kaikkein vaikein juttu, joten tavoitteena oli saada Aron ymmärtämään, että veneestä on ihan turvallista hypätä veteen ja palkitsen sen kyllä sitten rannalla. Ensimmäisessä hypyssä jouduin hihkumaan ja kutsumaan useamman kerran siellä rannalla. Aron itki ja vaikersi veneessä, että miten täältä nyt hypätään. Sitten se keksi sen ja hypyt 3 ja 4 sujui jo ihan yhdellä Tule-käskyllä. Oivalsi siis, että siitä vaan hypätään ja uidaan rantaan.

Tässä kuvaa veneestä hypyistä parin viikon takaa, jännäähän se on!






2. Hukkuvan hakeminen.
Ensin Aron sai vähän leikkiä lelulla hukkuja kanssa ja hyvin se leikki hukkuja patukalla. Sitten hukkuja hyppäsi veneeseen ja huuteli Aronia heilutellen patukkaa. Kun matkaa oli riittävästi tippui hukkuja veteen ja lähetin Aronin rannasta. Sinne meni eikä kysellyt mitään apuja. Tarttui hukkuja patukkaan ja huusin että tuo. Hyvin veti miehen rantaan.

3. Esineen vienti
Olin itse veneessä ja Aron jäi Annan ja esineen kanssa rannalle. Tämä otti Aronia vähän sydämestä, sillä oli huolissaan, kun lähdin. Ensimmäisellä tuo käskyllä säntäsi järveen perääni jättäen esineen siihen. Nopeasti stopattiin, Anna otti Aronin uudestaan lähetystilanteeseen ja sitten Aron nappasi esineen ja toi sen uiden minulle veneeseen. Pidä-käsky metriä ennen luovutusta on hyvä asia, näin Aron pitää esineen suussaan niin kauan, että saan esineestä kunnon otteen ja annan luvan irroittaa. Joten luovutus on mallissaan hyvä. Tehtiin tämä uudestaan ja oltaisiinko tässä tehty jo kisamatkalla, taas meinasi lähteä ilman esinettä, muistutuksella otti esineen mukaan ja toi sen minulle. Tehtiin tämä vielä niin, että kouluttaja antoi esineen Aronille ja olisko se nyt sitten napannut sen heti kerrasta mukaansa ja teki hyvän esineen tuomisen.

4. Veneen haku
Tässä Aron sai repiä ensin rannassa veneen vetoköyttä ja sitten naru/vene lähti järvelle. Yhdellä käskyllä se lähti aina veneen (narun) hakuun ja kaikkiaan 3 venettä Aron hinasi viikonlopun aikana rantaan. Hyvin se tarttuu vedessä veneen köyteen ja lähtee vetämään. Rannassa pitää vielä hioa palkkausta, sillä päädyimme siihen, että veneen narusta tehdään se palkka, jota saa repiä sitten rannassa loppuun saakka. Tämä ajatus palvelisi sitten koettakin, jossa palkka olisi ikään kuin jo vedessä valmiina. Nyt vaihdoin rannassa Aronin siitä narusta frispiiseen, mutta vaarana siinä on, että alkaa ennakoimaan pian palkkaa todeten, että jokos tämä vetäminen riittääkin. Joten opetellaan jatkossa, että veneen naru on se palkka.



Paljon tehtiin siis kaikenlaisia vepe-liikkeitä ja kyllä me niin lähellä sove-valmiutta ollaan, että otan sen ensi kevään tavoitteeksi. Nyt vain pitäisi keksiä pirkanmaalta jokin ryhmä, missä pääsisi tekemään varmuutta ja toistoja. Aika pienellä vaivalla olisi Aron valmis sove-kokeeseen ja alokasluokan kokeisiin. 
Joten tämäkin laji vei kyllä mennessään. 

Tässäkin lajissa sääntömuutokset on tulossa ensi kesänä ja kiva oli kuulla niistä tarkemmin sekä nähdä miten niitä treenataan. Sääntömuutoksia on erityisesti ylemmissä luokissa, mutta ei mitään, mikä ei olisi treenattavissa. Joten tätä Lisääää!! Sairaan kivaa!

Joskin oli rankkaa, Aron nukahti lauantaina sammaleelle.


Kiitos Anna ja Pipsa. Paljon tuli höpöteltyä elämästä, koirista ja treenaamisesta, kaikesta. Käveltyä aamulenkkiä ja iltalenkkiä. Kaverin kanssa se on aina niin mukavaa. Maailman parasta!



keskiviikko 5. elokuuta 2015

Eräs jälkitreeni

Kävin tekemässä tänään Aronille jäljen hyväksi havaitulle paikalle. Meidän kodin lähellä on Vatialan hautausmaa, jonka takana on kiva metsäläntti. Sellainen, mihin mahtuu yksi jälki ja alustaltaan mukavaa mustikanvarpu/mäntymaastoa. 
Janapaikka oli jo etukäteen mielessä, kun kävelin kohti metsää. Siellä vaan näkyi kökkivän useampi mustikanpoimija, joten ei nyt ihan niin vaikeaa janaa, että siihen tekisin.
Jäljestä tuli kuitenkin tälläinen:

Jälkeä tallatessa tuli vielä kolme muuta mustikanpoimijaa vastaan, joten tiesin, että haastetta riittää. Harhoja on vaan hyvä treenata, joten oikeastaan olin näistä marjastajista mielissäni. 
Janalla Aron lähti hyvin ja intensiivisesti suoraan kohti jälkeä, mutta laukkasi yli oman jälkensä, koska tyhmä minä tein takaisin päin kulkiessa jäljen kulkemaan liian lähelle sinne janan taakse.  Tuuli vielä sillä tavalla sopivasti, että Aron oli varma itsestään. Jouduin pyytämään Aronin sieltä pois ja otti sitten takaisin tullessa sen oikean jäljen. Mikä aloittelijan moka mun jäljenteossa! Kiva kuitenkin huomata, että janan pituus ei ole ongelma ja Aronilla on nyt selkeä mielikuva, että se jälki kulkee siellä edessäpäin. Ei se varmaan nyt yhdestä treenistä lässähdä?

Kun alkuun päästiin niin jäljen ajo oli hyvää. Terävää kulmaa Aron ei tahtonut uskoa todeksi ja ajoi sen kahteen kertaan. Ehkä tää oli vähän liian yhdessä kulkeva kohta, mutta siitä selvittiin. Näkyy tuossa sportsräkkerin kaaviossakin, että terävässä kulmassani mennään melkein samaa reittiä pätkän matkaa takaisin. 

Kaikki kepit nousi, 5/5. Puolusteluna kuitenkin, että kepit oli hyvin hajustuneet ja normikokoiset. Sijaitsivat myös selkeissä paikoissa. Tiesin, että jäljen ajossa voi olla vaikeutta harhojen vuoksi, joten kaikkia tekijöitä ei sovi vaikeuttaa kerralka liikaa. Motivaatiosta kannattaa pitää huolta!
Harhoista sellainen huomio, että kahdessa kohtaa Aron tarkasteli paljon. Ensimmäisessä se itse totesi, että nyt tää on väärä jälki ja palasi omalleen. Jälkimmäisessä se olis varmaan vaihtanut sen oman johonkin toiseen, mutta kun lähti liinan mitan verran pois omaltaan sanoin, että onkohan noin. Palasi ja jatkoi omaa jälkeä  loppuun saakka. Ilman huomautustani oltaisiin luultavasti ajettu jotain mustikanpoimijaa takaa.
Hyvä treeni kuitenkin. Enemmän ja rohkeammin pitäisi nyt mennä marjastajien metsiin :)