torstai 28. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäiset agikisat

Ai että oli kivaa eilen agikoissa. Aronin kanssa startattiin vuoden ekoissa agikisoissamme. Luksusta nämä oman seuran kisat, kun iltakisat oli vain kakkosluokille. Osallistujia oli melko vähän, joten pari tuntia ja kaksi rataa. Ja minä niin arvostan meidän hallin olosuhteita, kun on tilaa lähteä suoritukseen ja sekä palkata maalin jälkeen. Ulkoiset keli-olosuhteet vaan oli haasteelliset, kun tiet oli peilijäässä. Minulla tietysti kivat talvicrocsit, jotka vaan lipsuu suuntaan jos toiseen. Onneksi sain Räsäsen Minnalta Ice bugit jalkaan lämppälenkeille ja kyllä jokaisen itseään kunnioittavan pitäisi hommata sellaset. Ei meinaan lipsunu.

Mutta sitten itse suorituksiin. Tuomarina oli Mika Jalonen ja agiradassa ol yksi vaikea kohta. Siinä piti tulla radan toisesta päästä renkaan, lähes suoran putken ja hypyn kautta tekemään hallin toiseen päähän takaakierto. Millä ihmeellä mä ikinään ehtisin. Oli vaan päätettävä, että sillä hetkellä kun koira on putkessa, mun on kiihdytettävä niin lujaa kuin ikinä ja päättäväisesti vaan juostava sen takaakierron siivekettä kohti. Ja se onnistui. Luulin juoksevani oikeasti lujaa, mutta videolla se on lähinnä kuin sotanorsun tömpsähtelyä. Ehdin kuitenkin ja siitä menikin seuraavalle esteelle vähän suunnitelma sekaisin, mutta pelasteltiin se hätäpäisesti. Loppusuoralle saakka oli nollaa tulossa, kunnes keppien sisäänmenolla vaan mokasin ja siitä -5. Yhtään nollarataa ei tullut, joten tällä vitosella sija 2. luokassa ja pääsi palkinnoille.


Hyppyrata oli helpompi vaikka siinäkin oli kohtia, missä piti olla parissakin kohdassa valmiina ennen koiraa. Ohjauksellisesti tämä oli minulta huono rata, en malttanut aina ohjata loppuun saakka ja yksi takaakierto oli räpistelyä. Silti kepit meni nyt hyvin ja yksi rima, joten -5 tästäkin. Tällä vitosella sija 5.
https://m.youtube.com/watch?v=Kv9VXmlVHtE




Nollaradat on siis niin lähellä, joten hyvä tästä tulee. Näistä kaksi -5 tulosta taulukkoihimme lisää, olikin jo viides ja kuudes vitonen kakkosluokasta. Vaan ei hyllyjä :) Aron kyllä hyppää nyt hyvin ja jotenkin tiedän, miten se ohjautuu esteille. On se rakas!

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Ikävä pakkasta ja lunta

Vielä viime viikolla oli oikea talvi. Nyt kun vettä sataa ja lumet sulaa kovaa kyytiä, on ihanaa, että meidän yhdestä mieleenpainuvasta lenkistä jäi kuvia.
Oltiin siis poikien kanssa Roineen järven jäällä ja mukana kaverini Elina ja hänen schape-tytöt Elli ja Hertta. Kuljettiin useampi kilometri jäällä ja päätettiin tulla toista reittiä takaisin sillä seurauksella, että lenkki vähän venähti. Melkein kolme tuntia mentiin -15 asteen pakkasessa ja yksikään koira ei kärsinyt tästä, vaan painattivat loppuun saakka täysillä.

Kuvat Elinan kännykästä, Iphonehan jäätyy ihan täysin näissä keleissä, joten pysyi taskussa lämmittelemässä koko lenkin ajan.




















maanantai 25. tammikuuta 2016

Palkkaa Aktiivinen asenne!

Niinhän siinä sitten kävi, että masennus niistä rallikisoista seurasi. Harmitti, että vuodesta toiseen ja kerta kerran jälkeen törmään siihen Aronin ääntely-ongelmaan ja kärsin siitä. Heti seuraavasta kerrasta aloin natsilinjalle, enkä hyväksynyt piipittelyä yhtään. Ja tämän jälkeen oltiin vielä syvemmässä suossa. Yhdet treenit Aron teki hipihiljaa, mutta seuraavissa se oli todella epävarma. Ja kun on epävarma, ei osaa enää niitä entisiäkään asioita. Huomaan sen epävarmuuden siitä, että Aron alkaa katsella minusta poispäin ja livoskelee huuliaan. Enhän mä tämmöstä halunnut. Ja siitä se masennus vaan syveni.

Mutta niinkuin aina, julkisen häpeän ja itsesyytösten jälkeen sain itseni kasaan. Päätin, että mun on oltava vaan tarkka sen äänen kanssa. Ja mun on vahvistettava sitä, kun tekee oikein. Mun on nostettava koiran itsetuntoa ylös siten, että kun minä pidän kriteereistä kiinni, palkkaan paljon oikeaa enkä hyväksy väärää päästään eteenpäin. 

Välissä on saatu iloa onnistuneista agilitytreeneistä ja oli huippua, että Anu-koutsikin pystyi toteamaan, että meidän valssithan toimii. Lisäksi meidän takaakierrotkin toimii, mutta niistä Anu ei nyt maininnut. Ei makeeta mahantäydeltä. Mutta on saatu yhtäkkiä hirveesti onnistumisen iloa agilitystä. Onhan tässä vuosikaudet treenattukin, mutta olisko se, että koulutin itse agilityä viime kesänä kahdelle ryhmälle saanut minut oivaltamaan jotakin. Ehkä! 

Tänään olinkin hallilla kolmen koiran kanssa ja Aronin kanssa aloitin treenit. Pohjiksi oltiin käyty lenkki Niihaman lumisilla poluilla. Päätin, että palkkaan runsaasti sivulla oloa ja sitä, että koira tulee itse mukaan. Astuttiin halliin ja lähdin kävelemään, hyvin pian Aron tuli pyytämättä mukaani ja pääsin palkkaamaan sitä, että se tarjosi itseään. Tehtiin hyviä pätkiä. Yritin muistaa, että se koira aktiivisuus on se tärkeä juttu!

Sitten otin tötteröt kentälle ja heti se kupla hajosi. Aron pälyilee tötteröitä eikä keskittynyt minuun. Hah, vein sen kentän laidalle hetkeksi ja jätin sinne. Kävelin itsekseni kentällä ja lopulta menin Aronin viereen ja otin sen mukaani, eikä se pälyillyt nyt niitä tötteröitä yhtään. Palkkasin lelulla, juoksin Aronia karkuun, leikittiin ja taas juoksin pakoon. Aron laukkasi perääni lelu suussa, että leiki mun kanssa. Palkkasin myös niitä hetkiä, kun kuljettiin tötterökujalla ja ne tötteröt saivat Aronin yrittämään kontaktia minuun vielä enemmän. Oli hienoa huomata, että Aron oikeen yritti, ettei se katso niihin vaan minuun.  Tämmöstä me sitten tehtiin ja pidettiin pieni tauko. 

Tauon jälkeen työstin sitä oikean puolen asennetta. Palkkasin ja palkkasin, hieno liki. Kerran piipitteli ja ärähdin heti. Tämän jälkeen jatkettiin ja kun teki hiljaa, sai lelupalkan. Ja taas pienet pätkät, tötteröiden ympärillä tai poispäin. Hyviä pätkiä! Ei tehty mitään vaikeaa, paljon suoraa ja paljon palautetta, että näin on hyvä.

Lopuksi vähän laukkuutin Aronia. Kentän pohjia oli tänään huollettu, joten väliaidat oli poissa ja meillä oli hurjan paljon tilaa. Jätin Aronin nurkkaan istumaan, juoksin lelun kanssa hallin toiseen päähän ja kutsuin. Kolmas kerta oli laukaltaan paras, joten siinä oli tämän päivän treenit. 

Eteisessä jumpataan nyt päivittäin takapään käyttöä tyynyn päällä. Katson peilin kautta, miten Aron toimii ja tosi pienistä oikeaan suuntaan liikahduksista on lähdetty liikkeelle. 

Päätin, että työstän Aronia nyt ihan rauhassa ja teen sen oikealla puolen seuruun sille paljon varmemmaksi. Opetellaan kunnolla rallyn voi-luokan tekniikkaa eikä hötkyillä kisoihin. Jos ensi syksynä sitten koitetaan, että mihin päästiin. Nyt mun on oltava mielentilasta tarkkana ja siitä, että Aronin itsetunto on kanssani hyvä.

Hallitreeneissäni oli mukana myös avoimen luokan toivoni Ray ja Elvis. Ray osaa melko hyvin avo-kyltit, mutta sen kestävyys tehdä pidempiä pätkiä keskittyneesti on vielä heikkoa. Tänään palkkasin sitä kuitenkin paljon oikeasta asenteesta ja pikku-Ray kulki hirmu terävänä läpi houkutusten ja pujottelujen.

Viimeisenä Elvis. Ekan kerran tänään pyörähdys alkaa sujua mun liikkuessa. Hyvä ihme, että sille oli vaikeaa lähteä ulos ja poispäin seuraamispaikasta. Suullinen käsky + namikäsi, niillä tehtiin tosi monta pyörähdystä. Toinen mikä on melkein mahdoton, on istumasta seisomaan nousu. Eilen jouduin tsemppaamaan itseäni, etten hermostu, kun se säätää ja sählää. Elvikseltä helposti tippuu järki, kun sen iso pyörä lähtee pyörimään. Pyörä on pysäytettävä ja rauhallisesti aloitettava alusta. 
Ja takapäätänsä se ei osaa käyttää yhtään, mutta siitä en nyt ressaa. Onneksi avoluokan kisoissa ei kaikki kyltit vaadi sitä takapäätä.

Että sellaista meillä. Ylihuomenna mennään Aronin kanssa Tamskin 2. luokan iltakisoihin ja lisenssinkin sain tänään maksettua, joten innolla agivuoteen 2016!

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Rally-kisat x4

Kylläpäs olin odottanut tätä päivää. Tiedossa oli oman seuran rallykisat, joissa oli a ja b-kisa. Kaksi rataa tarjolla kaikissa luokissa. Siinäpä sitä oli etukäteen pähkäilyä, että montako luokkaa ja millä koirilla. Rally starttien hinnatkin on nousseet 20 eur per kierros ja tämäkin jäsen etuinen hinta. Jos ilmoittautuisi kolmen koiran kanssa kahdelle radalle, olis se jo heti semmosen 120 eur, joten eihän sellaista lompakkokaan kestä. Ja näin jälkikäteen, ei siinä olis ollut mitään järkeä. Kyllä vähemmän on enemmän. Eli nyt vaan oli suunnitelmissa Elvis x2 alo ja Aron x2 voi.

Ja mikä pakkanen oli aamulla. Tsiisus. Onneksi hallissa oli inhimilliset olot, toki en käynyt wc:ssä koko päivänä, koska takapuoli olis paleltunut bajamajassa. Enkä sitten juonutkaan koko päivänä mitään, vain yhden kupin kahvia. Kaksi edellistä päivää olin ollut mahataudissa, mutta kun edellisenä iltana jo pysyi soppa sisällä, niin kyllä se siitä. Aamulla kyllä heikotti, mutta en tiennyt johtuiko se jännityksestä vai taudin jäänteistä.

Ensimmäisenä oli Aronin kanssa elämän ensimmäinen voi-luokka. Eniten mietitytti käytösruutu ja miten siellä nyt ollaan. Rallyhan on ihme sääntöjen laji ja voit tulla hylätyksi koska vaan. Tänäänkin hylkääntyi 2 voi-luokan koiraa siitä, että ainakin toisen pannassa roikkui puhelinnumerolaatta. Ei saa mitään roikkua.
Itse rata oli oikein kiva ja tiesin sen etukäteen olevan. Tuomarina oli mun suosikki Tytti L. 

Vaan jo ensimmäisellä tehtävällä oli vaikeutta vaikka oli ihan pujottelu normisti suoraan eteenpäin. Huomasin heti, ettei Aron pidä kontaktia ja sen ajatukset on ihan jossain muussa. Kyltillä 2 tulikin ensimmäinen -10, ylimääräinen pyörähdys. Kun keskittyminen ei ollut meillä yhteistä, pääsee Aron tekemään omia tulkintojaan. No rata jatkui, tuli ääntä ja haukkumistakin. Ääntelystä sakotettiin -13 loppupeleissä. Spiraalin päätin uusia. Siinä piti mennä koiran ollessa oikealla puolen ja Aron oli kuin saippuapala, joka halusi sinne vasemmalle. Lopussa oli myös pelkäämäni 3 askelta taaksepäin kyltti, mutta siitä armeliaasti vain -1, kun oli vino. Käytösruutu sujui moitteetta. Tuomari oli säälistä rankaisematta kaikesta ja pisteitä 75. Tulos kuitenkin, hienoa. Tällä sijoituttiin luokassa kolmanneksi, voittajalla taisi olla 89 pistettä, että ei muillakaan helppoa ollut.

Rata b. No nyt oli haastetta. Tuomarina Iiris Harju + Tuomariharjoittelija. Eli mikään ei jäänyt huomaamatta ja kaikesta lähti pisteitä. Radalla vaihdeltiin puolta ja käännöksiä tehtiin joka ilman suuntaan. Tää se vasta hirvee suoritus meiltä oli ja pisteitä peräti 42. Joten hylättyhän se oli. 

No eipä siinä auta kuin palata peusasioihin, vahvistaa sitä sitä oikeaa puolta ja tiukentaa kriteereitä. Ja mennä sitten vasta voi-luokkaan kisoihin, kun osataan. Onneksi tätä on kuitenkin vain harrastus, eikä elinkeino tai lainan lyhennys ole tästä kiinni. Jäätiin henkiin ja mikä ei tapa, niin se vahvistaa. Eteenpäin, sano mummo lumessa. Onneks agikisoissa saa haukkua :)

Tässä kohtaa kiiresti Aron kotiin ja Elviksen vuoro. Elvis oli superreipas ja niin innokas. Tärkein homma Elviksen kanssa on vaan pitää se rauhallisena ja tassut maan pinnalla. Ja näin me tehtiinkin. Tytin alokasluokan radalta 99 pistettä. Yksi miinus lähti jostakin epätarkasti suoritetusta kohdasta. Ja näillä pisteillä pääsi palkinnoille ja Elvis luokassa toinen. Tosi kivaa!
Tuomarin kommentti lapussa: Hieno kontakti, iloisen ja helpon näköistä menoa.

Sitten piti vielä opetella yksi rata. Taktiikkani on, että osaan radan niin hyvin, että muistan ulkoa, mikä on seuraava kyltti ja mitä tehdään milläkin kohtaa. Jotenkin joutui ihan puristamaan, että jaksoin opetella viimeisenkin radan. Toinen mikä vähän vaikeutti kisaamista oli, se, että kenelläkään kilpailijalla ei ollut numerolappuja. Eikä kehiin ollut sisäänheittäjää. Ja kun oma vuoro oli esim 17 koirakko luokassa, niin piti päntätä, että shiba- keskikokoinen villakoira-lyhytkarvainen collie rimpsua, että tiesin, koska on mun vuoro. Ja sitten missään ei näkynyt lyhytkarvaista collieta, se shibankin tunnistaminen vaati ulkopuolisia apuja. Lopuksi selvisi, että collien ohjaaja oli vaihtanut itselleen mäyräkoiran, mikä ei lukenut seinällä olevassa listassa, mutta silläkin oli lyhyet karvat. No kyllä tästä selvittiin, mutta helpottaisi paljon, kun joku olisi tästä paremmin kartalla.

 Vaan Elvis oli vallaton. Heti liikkeelle lähdössä teki yhden pienen ylimääräisen pompun ja kyltin 2 päätin uusia, kun menin askelissa sekaisin, kun se vähän hypähteli. Kyltillä 4 lukee, että remmi suussa. Juu, se ihan hätsynpikaa kävi remmissä hampaillaan. Tästä -10. Elviksen mielestä olis kiva palkata itsensä remmin repimisellä. Sitten se taas asettui ja kyltillä 11 tuli toinen -10 ylimääräisestä istumisesta. Onneksi jäljelle jäi 74 pistettä ja sehän meille riitti, sillä Elvis sai näin kasaan kolme rally-tulosta alokasluokasta ja koularin itselleen. Meidän perheen kolmas RTK1. 

Mitäs näistä kisoista opittiin. Määrä ei korvaa laatua ja jatkossa en lähde 4 startin taktiikalla liikkeelle. Saatiin kuitenkin palkintoina pari lahjakorttia, joten ei muuta kuin seuraaviin kisoihin ilmoa. Raykin haluaa jatkaa sen rally-juttuja. Kivaa oli nähdä treenituttujen hyviä onnistumisia ja Aronin sisko Pipsa pääsi mes-luokassa pisteen päähän valiokellon kilkatuksesta. Ollaan niin ylpeitä Annasta ja Pipsasta, ne on ylyttömän taitavia. Hyvä Tamskilaiset Jenni ja Tuula, Jee Aronin veljenpoika Bj. Hyvin kulkee!!

Voi-radalla oli muuten tämmönen houkutus, Aronia se ei vaivannut, mutta kai tätä jokunen hätkähti, näytti niin oikealta.