Joten onni on aikuiset koirat. Ei ne näytä surevan, vaikkei olla mitään treenattukaan. Suunnitelmia ensi vuodelle kyllä on, mutta eletään tämä vuosi ensin loppuun. Ensi vuosi on uuden perheenjäsenen vuosi ja paljon ajatukset pyörii bordercollien pennussa. Monta ihastuttavaa pentutta on tämänkin vuoden aikana minua kutkuttanut, mutta olen tyytyväinen, että olen malttanut. Kiitos kuitenkin kaikille, jotka ovat auliisti kertoneet omasta kasvatustyöstään ja koiristaan. Olen oppinut paljon uutta silläkin saralla.
Niin ihanalta kuin pennun tuoksu,naskalihampaat ja pissalätäkkö lattialla olisikaan, niin nyt täytyy tehdä vaan kouluhommat sisullakin loppuun kunnialla. En olisi mitenkään kyennyt kasvattamaan seuraavaa harrastuskumppaniani koulun, opinnäytetyön ja harjoittelun ohella. Ja miten vaikeaa on pähkäillä sitä pentua, että mitkä on ne pennun tärkeimmät kriteerit. Tai kasvattajan? Mistä ominaisuudesta tai periaatteesta olen valmis luopumaan ja mistä en?
Terveys pennun vanhemmilla on ehdoton. Samoin luonne, jossa olisi rohkeuta, laukausvarmuutta ja sosiaalisuutta. Haluaisin bordercollien, joka on pikkasen hullu. Ja ehdoton lempilajini on pk-jälki, jolloin ne ominaisuudet, mitä tarvitaan siihen lajiin, kiinnostavat eniten. Koirat on helppo opettaa jäljestämään ja ilmaisemaan esineitä, mutta sen lisäksi tarvitaan laukausvarmuutta, kykyä hypätä metrisen yli ja mielenhallintaa, että selvitään tottiksesta. Hyvään hyppytekniikkaan toivoisin pitkiä jalkoja ja kevyttä sekä elastista kroppaa. Ja halua juosta.
Välillä vakuutan itselleni, että seuraavalle koiralle ei kyllä opeteta mitään agilityä, kun elämä on siten niin paljon helpompaa, kun koira ei tiedä agista mitään. Silti mietin, että jos olisi pentu, niin mitä juttuja pitäisi tehdä ensimmäisen vuoden aikana, että ne vahvistaisi myös agilityssä etenemistä myöhemmin. Toisaalta, tarvitseeko ekan vuoden aikana edes tehdä mitään lajin omaisia juttuja vaan ennemmin panostaisi suhteeseen, käsittelyyn, hihnassa kulkemiseen, rauhoittumiseen, vieraiden kohtaamiseen, matkusteluun, ympäristöihin jne. No jälkikoiralleni opettaisin jälkikeppien ihanuutta, ettei mikään maailmassa ole hienompaa kuin löydetty jälkikeppi. Ja kyllä ilahtuisin, jos mun pentu painelisi järveen innoissaan, ihan vaan vepeä ajatellen. Ray osasi uida ihan vaan isompia seuraamalla jo 4 kk:n ikäisenä, joten siitä lähdetään ;-)
Ja sitten toisaalta, haluaisin, että koira on nätti katsella. Paljon puhutaan bordercollieiden eri linjoista, mutta voiko samalla bordercolliella voittaa kv-näyttelyn ja jäljen suomen mestaruuden? Ihailen kauniisti liikkuvia bordercollieita ja tänä vuonna olin messarissa toisena päivänä, jolloin bordercollie kehässä oli tuomarina Tarja Löfman. Ensimmäinen Teddy-partikseni oli Tarjan kasvatti, joten senkin puolesta oli kiva katsella, että minkälaista bordercollieta Tarja arvostaa.
Tarja kuitenkin selvästi arvosti koirissa hyvää liikettä, eikä karvojen tai hännän asento ollut ollenkaan niin merkitsevä kuin joillekin tuomareille voi olla. Oma ehdoton suosikkini kehässä oli Aronin velipuoli Glen eli Roomeo ja vitsit se ravasi niin makeasti. Pitkää hyvää hyvää ravia ja niin rennosti. Huokaus, että jännitin Janinan ja Roomeon puolesta. Tosi pitkälle he pääsivätkin lauantaina, kun tuloksista katsoen sunnuntain tuomari ei ollut niinkään arvostanut.
Ylipäätään niin turhana kuin näyttelyitä pidetään, on kuitenkin todettava, ettei ne saavutukset silläkään puolella tule ilmaiseksi. Hyvässä lihaskunnossa ja kunnolla verrytelty koira saa mahdollisuuden liikkua hyvin. Hyvä kehä-esiintyminen vaatii myös varmuutta eikä ainoastaan koiralta. Kun seurasin bordercollie-kehän tapahtumia, huomasin miten kovin hermostuneita monet esittäjät olivat. Mitä itsevarmempi olisi, sen helpompi tilanne on koiralle. Mutta, jos jostakin omaisuudesta pitää luopua, niin ehkä se on sitten tämä näyttelypuoli. Aronin kohdalla asetettiin tavoite, että se saavuttaa erinomaisen näyttelystä ja kun ensimmäisellä käynnillään se sai sen sertin kera, tuntui, että näyttelytavoite saavutettiin siinä. Jos olisin ollut yhtään kauaskatseisempi, olisi ekoina vuosina kannattanut panostaa tähän enemmän. Toki jälkiviisaana olisin voinut tehdä monta muutakin asiaa eritavalla.
Ensi kaudelle asetin kuitenkin tähtäimen Aronin kanssa vepen avoimeen luokkaan sekä erikoisjäljen opettelun. Jäljen suhteen päädyin, etten ala opettamaan nyt erikseen maahanmenoa esineen kohdalla vaan tehköön noutaen, parannetaan siis sitä. Tässä on tietysti paljon mahdollisuuksia menettää pisteitä, kun tuo noutaen ilmaisu ei ole ymmärtääkseni peltojälkituomarien mieleen, mutta lopputuloksena 70 pistettä riittäisi meille. Joten keväällä kun lumet sulaa, niin aletaan hommiin. Vepen puolesta on taas jo kalenteriin merkattuna muutamia tärkeitä viikonloppuja, joten kesää odotellessa.
Elvis sen sijaan vietti 10-vuotis synttäreitään villisti haukkuen. Se on nyt elämänsä kunnossa. Sen kynnet vaikuttavat nyt melko rauhallisilta, mutta sen elimistö hylki kannuskynnet irti syksyllä. Tässä kuitenkin oppii tuota kynsien hoitoa ihan ihmeesti ja Gababentin kuurin suojissa selvittiin ilman eläinlääkäriä ja antibiootteja. Ja reippaana Elvis lenkkeilee siinä missä Aron ja Raykin.
Pikku-Ray treenaa Petran kanssa agia kerran viikossa Minna Räsäsen silmän alla ja kyllä ne on kehittyneet ihan hurjasti. Kisoihin sitten ensi vuonna. Ja heti kun tässä ehditään, niin jatketaan Rayn kanssa voittajaluokan rallyjuttuja, joista ensimmäisenä on varmuuden nostaminen oikean puolen seuruussa. Joten onhan meillä vaikka mitä mielessä, mutta vietetään joulu nyt ensin.
