Lokakuisia treenejä

Olen tainnut olla nyt kovin aktiivinen nyt koirien kanssa, mutta kyllä niiden kanssa puuhailu enemmän antaa kuin ottaa.


Aron on peltojäljestänyt. 13. 14. ja 15.10 löytyy sporträkkeristäni, että jäljestettiin kolmena päivänä peräkkäin, joten tämän jälkeen annoin Aronin nenän ja pään vähän tuulettua useamman päivän ajan.
Sain ihan kotinurkille luvat kahteen peltoon, joten tosi helppoa on vapaapäivinä käydä tallaamassa jälki kauppareissulla ja tulla ajamaan se sitten kolmen tunnin päästä.


Jälkitreeneissä on nyt erityisenä tehtävä olleet kulmat. Lisäsin ennen kulmaa ja kulman jälkeen ruokaa peltoon ja lyhennettiin Aronin jälkiliinaa ihan tavallisen remmin pituiseksi. Jäljen hukkuessa ei Aronilla ole tilaa lähteä tekemään mitään tarkistusta enkä päästä sitä taakseni. Ajatus on, että vain eteenpäin mennään, rauhassa ja tarkasti. Kävelen siis ihan koiran takana nyt jonkin aikaa. Kun vauhti pudotetaan ruuan avulla rauhalliseen mielentilaan, on kulmassa nyt Aronille saatu ajatus, että kun edessä oleva jälki päättyy, kannattaa vaan siirtää nenä vasemmalle tai oikealle, jolloin löytyy jälki ja lisää ruokaa. Heti kun koira kääntyy oikeaan suuntaan, siirryn koiran taakse ja sillä tavalla tuen sitä lähtemään heti kulman jälkeen oikealle suoralle. Kulmatyöskentely on tällä tavoin nyt just sitä mitä haetaan. Kulmia jäljillä on ollut paljon, vaikka 20 metrin välein, joten tällä on saatu lyhyessä ajassa jo paljon rutiinia.


Sitten on tehty harhoja. Ollaan saatu Tuijasta ja Meeasta ihana peltojälkiseura, joten kun tallaan jälkeä, jätän harhojen merkit ja puoli tuntia ennen jäljen ajoa Tuija kulkee merkkien kohdilta jäljen yli. Jäljen tekovaiheessa namitin jälkeä oikein reippaasti juuri näiden harhamerkkien jälkeen, joten sillä tavoin Aronille on saatu ajatusta, että sitä omaa jälkeä ei vaan hylätä jonkun harhan vuoksi vaan kannattaa pysyä sillä omalla. Ja nyt se on selvittänyt tosi kivasti näitä harhoja.

Siellä se Tuija tekee harhaa :)

Olenkin valtavan innoissani tästä peltojäljestyksestä. Aron tykkää siitä kovasti ja jäljen lopussa se saa ruokaa ja palloleikin, joten se saa kyllä aina kuulla olevansa sankari.

Eräänä aurinkoisena sunnuntaina kulman jälkeisellä suoralla.

Leen kanssa on paljon naksuteltu erilaisia juttuja sisällä. Se ei osaa vielä yhtään asiaa käskystä, mutta sillä on lukuisia ja useita alkuja, joita olen tehnyt tarjoamisen kautta.
Viimeisimpänä naksuttelin sille kohteen kiertämistä. Lasten Ikea-jakkara oli juuri sopiva kohde kiertämiseen. Pienessä keittiössä ja lyhyillä välimatkoilla ei kiertämisessä ole vielä vauhtia, mutta ei tarvitsekaan olla. Riittää, että Lee tarjoaa sitä lähtemällä minusta pois päin ja kiertämällä jakkaraa. Testasin myös miten hyvin se osaa yleistää asiaa, joten vaihdoin jakkaran tilalle lehtihyllykön.Sitäkin se kiersi hyvin hetken ihmeteltyään. Sitten testasin semmosella isommalla tokokartiolla ja tämäkin onnistui. Yritän ensi viikolla saada tähän sisäänajettua ihan käskysanan "kierrä" ja joskus myöhemmin voidaan sitten tehdä tätä hallilla ja alkaa rakentaa siihen etäisyyttä ja vauhtia. Joskus sitten, kiirettä ei ole.


Lee on myös opetellut takapään kohdentamista tasapainotyynylle ja sen kautta olen opettanut sille, että toivoisin, että se peruuttaisi aina tyynylle. Se osaakin jo peruuttaa lyhyitä matkoja suoraan sinne tyynylle, joten kohta tähänkin voisi opettaa oman sanan ja alkaa sen kautta yleistämään peruuttamista.


Ulkona Lee on tehnyt mm. esineruudun alkuja. Ai että se on hyvä niissä. Tallaan sen kanssa ensin ihan pienen alueen metsään. Sitten Leen kanssa jätetään esine sinne alueen perälle ja poistutaan n. 10-15 metrin päähän alueen eturajalle. Päästän Leen irti ja sinnehän se heti menee etsimään, että mihin se esine jäi. Ja äkkiä se nappaa esineeseen kiinni ja lähtee tuomaan sitä minua kohti. Vaikka tässä kohtaa jo huudan riemusta jes ja lelupalkka on näkyvissä, tuo se silti sen esineen ihan jalkojeni juureen ja sitten vasta vaihtaa itsensä leluun roikkumaan. Hurjan kivaa molemmista.


Tänään Marjan tokotunnilla tehtiin Leen kanssa matolle asettumista tarjoamisen kautta. Jo viime viikolla huomasin, että paikallaolemisiin ei tuon ikäisen pennun kanssa ole mitään mahkua kehonhallinnan puolesta. Lee kasvaa silmissä, on yhtä koipea koko koira ja se ei mitenkään vielä hallitse kroppaansa, vaan on mutkalla heti sekunnissa, jos olisi istumassa tai makuulla. Joten pähkäilin, että opetanko sille vasta vuoden ikäisenä paikalla olon alkeita, mutta Marjalla oli tähän ihana ajatus. Voin opettaa sille erikseen nyt kestoa ylipäätään paikalle jäämiseen/olemiseen ja myöhemmin sitten kehon pitämiseen hallittuna. Ja tätä voin tehdä nyt Ikean kylpyhuonen maton avulla. Taas Ikea, koiraharrastajan paratiisi. Naksuteltiin Leelle, että menee tuolle matolle ja hetkeä myöhemmin Lee tarjosi jo maahanmenoja matolle. Sitten sitä, että se jäi makoilemaan sinne matolle vaikka itse liikun. Sen ei tarvitse tuolla matolla nyt olla missään tiukassa asennossa, enemmänkin semmoinen käy siihen-matto, jossa ideana vaan on, että se menee siihen ja pysyy. Tällä kriteeristöllä voidaan ottaa jo erilaisia häiriöitäkin mukaan, eikä minun tarvitse sillä tavalla miettiä sitä asentoa. Ja myöhemmin, kun sille on jo ajettu tälläinen kesto jonnekin jäämiseen, vaikka itse olen kauempana, on siihen helppo rakentaa, että nyt pitää olla sitten tietyssä asennossa paikallaan.


Sitten varmaan Rayn kuulumisten vuoro. Petra ja Ray olivat tänään ekoissa kakkosluokan agikisoissa oman seuran kotihallissa. Parasta on noi omat kotikisat, kun hallille ajaa 10 minuutissa.
Parin ensimmäinen kakkostenrata oli Salme Mujusen agirata. Petra sanoi, että tosi helppo. Treenaavat viikoittain nuorten valkkuryhmässä paljon vaikeampia juttuja, joten hyvä, että kisaradat näiden jälkeen tuntuvat helpolta. Ja tekivätkin sitten tällä radalla ensimmäisen nollansa ja jännittettiin, että tuleeko luva. Lähtijöitä oli kuitenkin niin vähän, että vain kaksi parasta saivat luvan ja Petra tippui ihan viime hetkillä luokassa kolmanneksi. Hetki siinä jossiteltiin, että jos se  yksi valssi olisi ollut vähän parempi, niin.... Luva jäi 1.5 sekunnin päähän.


Seuraavalla radalla Petra päätti, että ohjaa Rayta paremmin. Sovittiin, ettei ajattele aikaa vaan tähtää huolellisiin kontakteihin ja kepeille vientiin. Ja näin ne tekivät toisen nollan Marja Lahikaisen agiradalla. Tällä nollalla tulivat kakkoseksi ja sieltä se ensimmäinen kakkosten luva sitten pätkähti.


Kolmas rata oli taas Salme Mujusen hyppyrata ja Petra sanoi, että nyt on helppo rata. Petraa ennen meni ihan jäätävän nopea sheltti, joten todettiin, että voittoon ei heillä ole mitään rahkeita, mutta mitä sitä suremaan. Petra päätti, että tekee niin hyvin kuin suinkin, juoksee ja ohjaa. Ja tadaa. Päivän kolmas nolla ja luokassa toiseksi heti tuon sheltin jälkeen. Toinen Luva!  Joten palkintoja tuli kassillinen ja hymy oli herkässä. Ihan mahtava aloitus kakkosluokissa. Mikään kiire ei sinne kolmosiin ole, kakkkosissa on kiva kisata. Kolmosiin siirtyminen yhden päivän aikana jäi siis sekunneista kiinni. Kuitenkin kolme nollaa, kolme rataa. Itse en siihen pystyisi, joten onneksi tytär osaa.

Minun pitäisi myös ryhdistäytyä Rayn rallitokon suhteen. Ollaan lähdössä Jyväskylään japsien rallytokomestiksiin marraskuussa. Treenattu on nyt lokakuussa kokonaisen yhden kerran. Hyvin Ray kyllä muisti sen, mihin jäätiin keväällä. Se on niin terävä ja nokkela rallyn suhteen, että ilo sen kanssa on tehdä.


Muuten ollaan nautittu ihanan värikkäästä syksystä ja ulkoiltu niin paljon kuin suinkin.

Pojat sänkipellolla

Tai metsäretkellä

Tänään satoikin ensimmäisen lumihiutaleet joten tästäkö se talvi sitten alkaa?

Lee ja ensilumi.

Leen tokoilut

Otsikko saattaa johtaa hieman harhaan, sillä varsinaisesti Lee ei ole tokoillut sen isommin. Olen kuitenkin kovasti miettinyt kyseistä teemaa, joten siitä kertoo tämä blogiteksti.

En tiedä miksi, mutta nykyiset tokosäännöt ärsyttää mua ihan hirveesti. Lähinnä se evl. Ihan mielenvikaista, joten en koe, että olisi mitenkään tarve päästä sinne korkeimpaan luokkaan. Miksi koiralta vaaditaan siellä kolme erilaista eteenmenoa? Mennään merkille, mennään kauas isolle merkille tekemään kierto ja sitten pitää osata vielä laukata eteenpäin ihan tyhjään. Halliolosuhteissa eteenlähetys on usein päin seinää, joka on myös mielestäni niin ankea juttu. Joten sääntöjen muutoksia odotellessa. 

Silti tokon alemmissa luokissa on paljon sellaista, mikä on kivaa ja mikä on järkevää opettaa koiralle. Joten tuleehan sitä miettineeksi, että miten rakennan Leelle ajatuksia, että yhdessä tekemällä tokoa voidaan kokea jotain elämää suurempaa. Yksi ratkaisu tähän oli hakeutua yhden suomen parhaan tokotaiturin oppiin, joten "yksärit" Riitta Kivimäen silmän alla on kultaakin arvokkaammat. Ollaan käytykin jo kahdesti. Ja koska Lee tarvitsee kokemuksia ryhmässä olemisesta, paikallaoloista ym sekä turvallisista samaan aikaan treenaavista koirista hakeuduin Tamskin tokoryhmään, jota vetää Marja Isohaka. Tykkään ihan hulluna Marjan tarkasta tavasta ajatella koirankoulutusta ja sellaisesta toko on käsityö-mentaliteetista, joten tiedän, että meille tulee Leen kanssa ihana tokotalvi.

Viikko sitten oltiin Leen kanssa Mika Jalosen tokopäivässä ja olin asettanut tälle päivälle hieman erilaiset kriteerit kuin yleensä tai mitä asetin Aronin ollessa tuon ikäinen. Mutta kun vanhene, ehkä vähän viisastuu. 

Nyt toiveissa oli, että saan Leen kokemaan olonsa turvalliseksi vieraassa hallissa. Ja tässä onnistuttiin, sillä Mika sanoi Leen tulevan omaan koulutushetkensä hyvin rentoutuneena ja minuun keskittyen. Eli sanoi, että siinä mielessä olen onnistunut jo nyt opettamaan Leelle tärkeitä asioita. Toisena mitä pidin tärkeänä oli se, että koiran tulisi osata olla häkkissä rennosti, sillä tätä taitoa tullaan tarvitsemaan vielä monin kerroin leireillä, reissuissa ja koulutustilaisuuksissa, kilpailuista puhumattakaan.  Ja tämäkin onnistui. Lee oli pitkän päivän häkissä ja kerran se kokeili ääntään, että pääsiskö sillä häkistä pois, mutta muuten se osasi nukkua välillä ihan täyttä unta. Toki otin sen häkistä pissalle, juomaan ja treenaamaan useita kertoja sen klo 10-17 kestävän koulutuksen ajan, mutta toistoja tuli häkkiin siirtymiseen ja sinne jäämiseen. Kolmas kiva tavoite tuli siinä, ettei se ollut yhtään kiinnostunut vieraista koirista ja näin ollen kokemus niistä jäi sille plussan puolelle. Olisi ikävää, jos se kokisi muut koirat uhkana tai kiihdyttävänä. Toistaiseksi se asennoituu niihin neutraalisti, paitsi ehkä omiin sisaruksiin, mutta työskentely sisarusten kanssa samaan aikaan ei kuulu vielä sen tavoitteisiin. 

Jalosen Mikan koulutus oli kiva, mutta teoriaosuutta kuunnellessa jäin miettimään, että mitä jos sitä vaan heitteliskin palloa koiralleen ja olis siitä onnellinen. Mika puhui siitä, että tokonkouluttaminen tulisi olla yritystä tehdä sitä mahdollisimman virhevapaasti. Ja virheitähän me ihmiset tehdään jokatapauksessa. Katsottiin Mikan ottamia videoita, missä näkyi virheitä, sellaisia tahattomia, mitä tapahtuu esin naksun ja maksun välissä. Ja muutaman toiston myötä niistä tulee osa sitä liikettä, ihan tahattomasti. 

Pennun kouluttamisesta Mika markkinoi teemaa lusikka ( luovuus, sitkeys ja kanavointi). Luovuutta ollaan tehty Leen kanssa naksuttelemalla erilaisia juttuja ja se onkin kivaa. Opettaa kaikkea sellaista, mikä ei ole varsinaista tokoliikettä. Ja Mikan silmän alla minun piti naksutella Lee kiertämään ämpäriä. Ei se helppoa ollut, kun laskettiin vahvistetiheyttä, videoitiin, namit juuttui käteen kiinni, kriteeri alkoi vaihdella ja minun piti perustella aina jokaisen lyhyen session jälkeen, että miksi naksautin siinä kohtaa missä naksautin. Noh, opettavaista ja hauskaa. 

Viikkoa myöhemmin Riitan tokoyksärillä kerrattiin asioita, mitä olen tehnyt Leen kanssa kuukauden aikana. Lee osaa nyt hienosti pyöriä korokkeella niin, että olen itse paikallaan ja koira pyörii edessäni pitäen etutassut korokkeella ja takapää kiertää. Tänään se teki itseasiassa ennätyksensä, että se pyörähti kaksi kokonaista kierrosta siinä, joten kaipa sitä sitkeyttäkin on tullut vahingossa opetettua. Mutta nyt se pyörii niin hyvin, että tällä viikolla otan pienemmän korokkeen, jonkun matalan lautasen, minkä siirrän jalkani viereen ja nyt siitä rakennetaan sivulletulo. Katsottiin tätä Riitan lautasella ja sain hyvät vinkit jatkoon. 

Treenilistalle tuli myös vahvistaa sivulle tuloja liikkeeseen. Eli kun kävelen, tulee Lee tarjoamaan sivulle tuloa, alan kehua, kävelen vielä ja kehun, pysähdyn ja ohjaan liikkeen myötä sivulle istumaan. Tämä osuus palkkaukseen asti menee ihan älyttömän hienosti, mutta vapautuksen jälkeen unohtuu joihin omiin touhuihinsa ja nyt täytyisi saada nopeammin Lee haluamaan tehdä heti uusi yritys. 

Katsottiin myös luoksetulotreeniä, mikä oli itseasiassa älyttömän nerokas. Siinä jätetään yksi nami kippoon, tuupataan kippo eteenpäin ja päästetään Lee sinne, samaan aikaan juoksen erisuuntaan ja kutsun Leen kädessäni olevaan leluun. Näin saadaan koiralle irtoaminen, nopea tarttuminen ja siitä nopea kääntyminen sekä laukka ohjaajaa kohti. Samat perusasiat toistuvat myöhemmin noudossa. 

Testailin tätä treeniä tänään kotipihassa, mutta jätettiin Leen kanssa se yksi nami kippoon, vein sen 15 metrin päähän, laskin irti ja sehän juoksi kipolle innolla. Söi namin ja sain kutsuttua sen luokseni leluun leikkimään. Huippukivaa. 

Peltojälkihurmos :)

Olen ollut aina siinä käsityksessä, että fh eli erikoisjälki on jotenkin tavallista parempien laji. Että se on jotakin älyvaikeaa ja vaatii koiralta yliluonnollisia kykyjä. Mutta päinvastoin, kiva laji se on siinä missä muutkin. Vaatii paneutumista, mutta palanen kerrallaan sitäkin rakennetaan.

Olin viime viikonloppuna Laukaassa koetoimitsijana 6 koiran peltojälkikokeessa, jossa tuomarina oli Juha Kurtti. Parasta tässä hommassa oli, että koetoimitsijana oppi ihan älyttömästi. Tuomari kommentoi ja opasti. 

Tässä koirakko ilmoittautumisen jälkeen lähdössä suorittamaan.

Näki miltä se täysien pisteiden suoritus näyttää tai mikä laski suorituksen 99 pisteeseen. Ja kuuli kokeneiden jälkiharrastajien mietteitä siitä, miten pentua tulisi opettaa tai miten paljon treenataan peltoja. Malttia, malttia oli yleinen viesti pennun jälkikoulutuksessa.

Ja pääsin todistamaan suomen ensimmäistä fh-jäljellä käyttövalioksi tullutta bordercollieta. 

Kuvassa Fh-käyttövalio Kit, ohjaaja Hanna ja tuomari Juha.

Saman viikonlopun aikana treenattiin myös ahkerasti. Halusin kommentteja ja neuvoja Aronin jäljestykseen ja Aron ajoi perjantaina jäljen, jossa oli runsaasti kulmia. Olin tehnyt pari päivää aikaisemmin itse jäljen Aronille kotinurkilla, missä se kuudesta kulmasta teki viimeisen oikein, joten mikä neuvoksi. Anna ja Närhen Hanna kulkivat meidän perässä ja Hanna sanoi, että jotakin tuttua tuossa Aronin jäljestyksessä on, mutta mitä. Ja hah, se oli vauhti. Metsäjälkikoirat ajaa mielellään jälkia reippaalla ravilla, jos kulma menee pitkäksi, niin ei se niin justiina ole, pyöritään ja kyllä se jälki sitten aina löytyykin. Joten ensimmäisenä ohjeena tuli, että jäljestysvauhti tulee pudottaa kävelyyn, jolloin kulman ylitys ei vie niin pitkälle. Ja toinen vinkki, lyhyempi liina. Näin pääsen lähempää huolehtimaan, että kun kulma hukkuu, ei pöyritä liinan mitan verran vaan maks 5 metrin säteellä. Hanna sanoi, että Aronin intohimo on jäljestys, sitä ei siltä vie pois kukaan, nyt vaan pitää pudottaa sen vauhtia ja kertoa, että tarkempi pitää olla.


Sunnuntaina Aron ajoi sellaisen kulmajäljen, että mentiin kulmasta toiseen. Makupaloin tuen Aronia, että jokaisen kulman jälkeisen suoran alussa on lihapullaa pellossa. Huomattiin, että Aron on kulmassa epävarma, saattaa nostaa ensin sen oikean suunnaan, mutta luopuu ja lähtee tarkistamaan. Ruuan avulla tuetaan, että valitse vaan nämä suorat oikein. Ja näin toimittiin sunnuntain jäljillä.


Maanantain ja tiistain annoin Aronin levätä. Sillä välin selvittelin itselleni pari treenipeltoa ja mikäs sen hienompaa, kuin nyt on lupa treenipeltoihin ihan kotinurkilla. Joten jälkeä tein Aronille ke ja to vahvistaen kulmatyöskentelyä ja pudottamalla vauhtia ruuan avulla. Ja torstaina Aronin jäljestysvauhti oli jo käyntiä. Ja silti, Aron on ihan älyttömän onnellinen. Alla oleva kuva torstain jäljen ajon jälkeen, se melkein nauraa kun on niin kivaa. Toki pallopalkka jäljen ajon jälkeen on kiva juttu.

Myös Leen kanssa on puuhasteltu jälkien parissa. Se on ihan intohimohullu jälkeen. Se ei haluaisi syödä kuin ehkä joka viidennen namin jäljeltään, mutta nenä tuhisee eikä nokka nouse kertaakaan pellosta. Työskentely ei ole ihan sitä mitä sittenkään haluaisin, vaikka se motivaatio on kaikkein tärkein. Monenlaisten kokeilujen jälkeen löysin tänään ehkä avaimen onneen. Tallasin hyvään ja pehmeään nurmeen 20 askeleen suoran jäljen. Paalulle hyvä tamppaus ja siihen kasa namia. Tällä opetan, että jatkossa Lee tarkistaa paalun aina hyvin. Sitten helminauhan tapaan turvotetut nappulat kantapäästä kohti varpaita, sitten seuraavan jalanjäljen kuorrutus samaan tapaan. Näin saan Lee syömään koko kengänpohjan kuvion, sitten siirtämään kuonoaan 5-10 cm, jolloin se löytää pienellä namilla koristellut jalanpainalluksen. Näin sain Leen kerrankin etenemään rauhassa, se ei vetänyt eikä kiihkoillut. Söi ja "nautiskeli" sitä jälkeä. Joten tällä tavoin opetan sille, että kaikessa rauhassa, askel askeleelta. Suunnitelma on, että tehdään tällä tapaa seuraavat 5-10 jälkeä ja jos vauhti/mielentila pysyy koko ajan hyvänä, jälki pitenee 5 metriä. Ja taas samalla kaavalla 5-10 jälkeä. Se on kivaa, että pentuhan tässä ei vahingoitu millään tapaa, se vaan syö nappulansa nurmelta ihmisen askelista.


Ja molemmat pojat on harjoitelleet sisällä esine-ilmaisua, mutta siitä voisi kirjoitella sitten oman postauksen, kun homma alkaa olla valmista.

Muuten nautitaan syksystä lenkkeillen, satoi tai paistoi.