Vuosi 2018

Kulunut vuosi on ollut koiraharrastusrintamalla monipuolinen. Niin iloja kuin suruja. Joskin olen kiitollinen kuluneesta vuodesta ja siitä, että meidän perhettä ilostuttaa päivittäin neljä hyvin erilaista koiraa. Näin vuoden viimeisimpinä päivinä ja joulu-aaton aamuna on hyvä muistella kulunutta vuotta.

Perheen vanhin Elvis saavutti marraskuussa 12-vuoden iän. Tämä on meidän perheessä ennätys, sillä Teddy ja Jimmy poistuivat perheestämme hetkeä ennen 12 vuoden ikää. Synttärisaavutus oli myös yllätys, sillä Elviksen slo on olemassa, mutta piilossa. Kuluneen vuoden aikana yksi kannuskynsi tipahti kyydistä, mutta muuten sairaus ei ole näyttäytynyt. Kilpirauhasen vajaatoiminta pysyy hallinnassa thyroksiini-lääkityksellä ja keväällä kävimme kontrolliverikokeissa tämän vuoksi. Taisi olla Elviksen ainoa lääkärikäynti tänä vuonna. Muuten veteraani voi hyvin, on reipas ja iloinen ja haukkuu juuri silloin kun sitä huvittaa. Partacollien haukkuminen tulee pienestäkin innostumisesta tai siitä, että muita koiria kutsutaan lenkillä luokse. Elvis pitää edelleen perheen kuninkaan paikkaa ja muut koirat kunnioittavat sitä. 

Toiseksi vanhimman koiran Aronin vuosi oli kaikista kurjin. Tammikuun alussa alkanut ontuminen paljastui ristisiteen osittaiseksi repeämäksi ja vasen takapolvi operoitiin helmikuussa tta-tekniikalla. Siitä alkoi kuntoutus, mistä Aron on selvinnyt hyvin, mutta vuosien treenaaminen eri lajeissa sen myötä päättyi. Luopumista tuli aktiivisimmasta elämästä ja se oli meille iso elämän muutos. Vuoden aikana Aron sai peltojäljestelllä ja se oli siitä erittäin mukavaa. Elättelen toiveita, että pääsisimme ensi kesänä peltojälkikokeeseen, sillä Aronilla on intohimoinen jäljestystyyli ja aikas kiva esine-ilmaisu. Kulmissa se saattaa painella helposti yli, jos jäljestysvauhti pääsee yhtään kiihtymään. Eniten kuitenkin toivon ensi vuodelta sitä, että Aronin keho pysyisi hyvässä kunnossa ja se saisi elää täyspainoista arkea meidän kanssa. Toivotaan, että ensi kesänä vietetään 10-vee synttäreitä. 

Perheemme pystykorva Ray on ollut vuoden aikana sellainen ilopakkaus, että siitä riittää virtaa niin äidille kuin tyttärelle. Petra ja Ray kisasivat agilityssä aktiivisemmin kuin aikaisempina vuosina ja vuosi oli myös ensimmäinen vuosi kolmosissa. Vuoden aikana saavuttivat 9 nollatulosta ja nuorten agilityn sm-kisoissa tulivat medien neljänneksi. Pari treenasi ahkerasti koko vuoden tamskin nuorten agilityn valmennusryhmässä ja olemme kuluneesta vuodesta koutsi Minna Räsäselle kiitollisia. Tulevalle vuodelle toivomme, että Petra ja Ray tulisivat valituksi nuorten Eoj-joukkueeseen ja saisimme alkaa suunnitella kisareissua heinäkuussa Sveitsiin. Saa nähdä riittääkö tulokset joukkuepaikkaan. 

Kuva Jukka Pätynen

Itse kävin Rayn kanssa alokasluokan tokokehissä neljä kertaa ja oli se vaan opettavaista. Emme saaneet yhtään ykköstulosta, mikä pitää ihmisen nöyränä, mutta eipä se ykköstulos kauaksikaan jäänyt. Rallytokoa treenasimme Tamskin rallytokon valkkuryhmässä kesäkauden ajan ja oli antoisiaa. Rayn pystykorvan asenne tekemiseen on hellyyttävä ja toivon ensi vuodelta, että saamme taitomme näytettyä rallyn mes-radoilla. 

Leen vuosi oli mukavan vauhdikas ja aktiivinen. Jännittävin hetki koko vuonna taisi olla luustokuvauksen päivä, missä läpivalaistu Lee todettiin luustoltaan terveeksi. Jännitin niin tätä päivää, etten muistanut edes omaa puhelinnumeroani ilmoittautumistiskillä. 

Leen kanssa tehtiin vuoden aikana kaikkea kivaa. Tietty liikuttiin metsissä ja järven jäillä pitkään ja hartaasti. Lee on hurjan kiva lenkkikaveri, se ei välitä, että tulenko perässä suksilla vai jaloin, sille sopii kaikki. Se on myös maastossa nopea ja ketterä, joten ihailen aina sen tapaa liikkua. 

Tulevaisuuden eri lajeihin treenattiin mielestäni maltillisesti, mutta monipuolisesti. Lee on mielestäni luonnostaan rauhallinen tekijä ja tykkään tästä ominaisuudesta. Se ei säädä eikä sählää. Se ei myöskään tehdessään ääntele yhtään, mikä on minulle erittäin tärkeä ominaisuus. Se ei ole ääniarka, eikä reagoi yhtään laukauksiin, mutta se on bordercolliemaisen ohjaajaherkkä. Leessä on olemassa paljon voimaa, mutta en ole osannut vielä nostaa sitä suuresti esiin. Katsotaan, kuinka kehitytään yhdessä ensi vuonna. 

Leen lajeihin kuuluu jäljestys, missä metsäjälkiä tehtiin enemmän alkukesästä ja loppukesästä ajettiin peltojälkiä. En tiennyt kumman jäljen kanssa jatkettaisiin, joten tunnusteltiin molempia. Esineruuduissa edistyttiin alkukesän yhden esineen pistoista isoihin ruutuihin saakka ja tämän sain markkinoitua Leelle, että esine-etsintä on parasta. 

Vesipelastusta aloiteltiin myös, mutta oli iso pettymys, ettei päästy treenaamaan sitä kunnolla ryhmässä. Toivon, että ensi kesänä saataisiin taidot sille tasolle, että uskaltaisi me soveen, mutta jos ei ole treeniryhmää, niin satunnaisilla treenikerroilla ei kyllä juurikaan edisty. Tokoa tehtiin kesän aikana tosi vähän, mutta alkusyksynä rakennettiin taitoja enemmän ja päästiin ensi vuodeksi nuorten tokorinkiin. Rally-tokon valitisin kuitenkin meille tulevan talven lajiksi ja siinä kisattiin syksyllä alokasluokka pakettiin. 

Niin ja unohdin kertoa, että kävimme vuoden aikana lampailla kolmesti katsomassa, että mitä Lee niistä tykkäisi. Nyt syksyllä kävimme kerran woollandiassa ja olisihan se ihan tosi hauskaa, mutta ei taida rahat eikä resurssit riittää harrastamaan paimennusta. Lee piti kuitenkin tosi kauniin etäisyyden lampaisiin eikä ollut yhtään hurja tai tuhma. Upea hetki oli nähdä koiran siirtyvän paimennus moodiin ja kiertävän lampaita matalassa ravissa. Vieläkin menen tästä kananlihalle. 

Ensi vuodeksi meillä on vaikka mitä suunnitelmia, mutta pidän aina mielessä, että tämä on meille harrastus, enkä suostu viettämään yhtäkään unetonta yötä sen merkeissä, että ottaisin meidän harrastuksista painetta. Toiveita silti on. Toivon, että saamme ensi vuonna ykköstuloksen tokon alokasluokasta. Toivon, että saamme tuloksia rallyn avoimesta luokasta ja sen jälkeen opettelisimme seuraamista oikealla puolen ja mietittäisiin voittajaluokaan vaadittavia temppuja. Toivon, että saisimme bh-kokeen suoritettua. Toivon, että saisin Leen hyppäämään hyvällä asenteella metrisen esteen yli. Toivon, että aloittaisimme hakuharrastuksen ja sen myötä tavoitteet etsintäkokeeseen. Jäljestettäsiin eri maastoissa ja jäljissä paljon. Ja kaiken huippuna keksin, että kasaan Leelle htm alokasluokkaan ohjelman ja käytäisiin ainakin kerran näyttämässä se koiratanssituomareille. Niin ja se vepe! Mutta ei tämän kaiken tarvitse ensi vuonna tapahtua, tärkeintä on edetä koiran ja omien tuntemusten mukaan, pitää hauskaa ja nauttia! 

Joten toivotan blogini lukijoille oikein rauhallista joulua ja kiitän kaikkia kuluneesta vuodesta.

Keski-suomen kiertue

Alkuviikosta pidettiin Annan kanssa sisko ja sen veli-tapaamista. Koska meillä on kolmesta eri pentueesta sisko ja sen veli, ei tapaaminen voi mitenkään olla yksi päiväinen. Joten lähdin keski-suomeen pariksi päiväksi kolmen collieni kanssa, Ray-parka jäi kotiin, koska Petralla oli menoja sen kanssa. 

Meidän Frosty Fieldsit, Aron ja Pipsa

Meidän Myytit, Venla ja Lee

Anna oli suunnitellut meidän tapaamiselle kolme eri hallia, missä treenattiin tokoa pitkään ja hartaasti. Ja näin jälkeen päin olenkin siitä todella kiitollinen, sillä mikään ei ole Leen koulutuksessa nyt arvokkaampaa, kuin osaamisen yleistäminen eri paikoissa. Se itsevarmuuden kasvattaminen oli meidän juttu. 

Maanataina olimme Lauka-hallissa ja näytin Annalle muutamia juttuja ja mietittiin, miten treenata niitä paremmaksi. Ihan ensin alkuun tein Annan liikkuroimana sen saman kokonaisuustreenin, mikä ei kotihallissa edellisenä päivänä onnistunutkaan. Virittelin Leetä hetken ja sitten tehtiin kokonaisuus, missä liikkeestä maahan meno, pito, hyppy ja kaukojen ensimmäinen maahanmeno. Lee oli koko setin tosi hyvä, teki kaiken oman osaamisen mukaan ja vastasi liikkeiden välissä sosiaaliseen palkkaan tosi hyvin. Leetä helpotti, että oltiin hallissa kaksin, joten ympäristö ei sitä häirinnyt, mutta sain arvokasta informaatiota siitä, että täysin vieras halli ja se pystyi työskentelemään hyvin. Liikevirheitä ei tullut muuten kuin hypyn jälkeinen sivulle tuleminen oli vino. 

Erikseen mietittiin sivulle tulon vinoutta, siis sitä, että perusasento ei lopuksi ole suora vaan jää vinoon. Annan vinkki oli tehdä paljon sivulle tuloja niin, että ollaan vastakkain ja lähekkäin koiran kanssa ja näistä asennoista sivulle siirtymisiä tarvitaan vielä paljon. Myös kriteeriksi se, että sivulle tullaan pää ylhäällä, mikä huomattiin auttavan heti onnistumiseen. En ota sivulle tuloja nyt hetkeen kokonaisuuksiin, vaan tehdään tätä nyt treeninä ihan erikseen. 

Tehtiin myös seuraamista ja mietittiin erityisesti oikealle käännöksiä. Päädyttiin siihen, että minulla voi olla seuraamisen ajan oikeassa kädessä lelu, se ei häiritse Leetä. Kun lähden kääntymään oikealle ja koira lähtee hiukankin mukaan oikein, palkkaan sen heti oikeassa kädessä olevaan leluun. Ensin tehtiin palkkauksia ihan pienestä onnistumisesta ja tosi nopeasti Lee lähti oikealle suuntautuviin käännöksiin mukaan. Palkan suunnan avulla saatiin koira onnistumaan, mutta toki jatkossa pitää tarkkailla, ettei tätä tee liikaa, jolloin koira edistäisi tai alkaisi ennakoida. 

Pitkäkestoisen kontaktin kohdalla Anna muistutti, että älä palkkaa pään liikkeestä vaan pään ylhäällä pitämisestä. Tosi hyvä muistutus! 

Sitten mietittiin noutoja. Anna ihmetteli, että miksi teen niin kevyellä kapulalla. Painavampaa kapulaa Lee pitää paremmin suussa, joten kevyt kapula saa jäädä jatkossa kotiin. Katsottiin myös noutokapulan kanssa tulemista eteen istumaan ja siinä Lee pyrkii kapulan kanssa sivulleni. Avuksi otettiin agilitysiivekkeet, joiden takana seison ja koira tulee "portin" läpi eteeni istumaan kapulan kanssa. Näytti heti toimivan, portin kautta tuleva koira suoristaa itsensä ennen istumista. 

Tehtiin myös Leen paikalla olon treeniä, ensin vain niin, että Anna liikkuroi paikallaoloa ja Lee oli paikallaolon ainoa koira. Meni hyvin. Sitten paikalla oloon tuli viereen Pipsa ja huomattiin, että Lee kestää nyt tosi hyvin sivuille palaavat koirat, mutta Pipsa sitä hiukan kiinnosti, joten sitä piti aina välissä vilkaista. 

Tunti tai toinenkin meni näissä treeneissä, kun välillä pidettiin evästaukoa ja vuorotellen treenattiin. 

Illalla olikin ohjelmassa koiratanssitreenit keski-suomen kennelkerhon tiloissa. Taas täysin uusi treenipaikka Leelle. Ja koiratanssi, hih, en todellakaan tarvitsisi mitään uutta lajia mieleeni, mutta pääsin mukavasti kärryille eri positioista, joista voisin rakentaa Leelle alokasluokan htm-ohjelman. Sain harjoitella positioita Mervin opastamana, joka aina näytti shelttinsä avulla ja sitten meidän piti tehdä Leen kanssa samat. Oli todella hyvää treeniä, että Leen piti keskittyä minuun ihan vieraan sheltin kanssa ja hyvin onnistui, että tehtiin kentällä samaan aikaan. Ja en tiedä yhtään, että miksi nyt mietin meidän esitykseen sopivaa biisiä. Leen nimen kunniaksi meidän pitäisi esittää jotakin Jerry Lee Lewiksen ohjelmistosta, mutta ehkä Great ball's of fire-on turhan raju. 

Venla teki noutoa ja oli pätevä

 Tiistaina treenattiin tokoa Haukkuvaaran hallilla. Lee on käynyt siellä kerran vuosi sitten japsien treenipäivässä, mutta ei se sitä muistanut. Treeniseurana meillä oli Oona Tuormaa-Soikkeli ja hänen todella taitavat bordercolliet Wau ja Ilo. Nämä treenit ne vasta olikin antoisat, joten lämmin kiitos vielä Oonalle. Sain Oonan treeneistä paljon erilaisia vinkkejä ja inspiraatiota. 

Lee teki täälläkin paikalla oloja, ensin yksin ja sitten Pipsan ja Waun kanssa. Meni hyvin. Pääsi makuusta pallolle, kun oli hyvin. 

Lee teki ruutua ja näytin siinä mieltä askarruttavaa jähmimistä Oonalle ja Annalle. Lee rakastaa ruutua yli kaiken, mutta lähestyminen ruutua kohti aiheuttaa jo silmäpeliä ja liikkeen hidastumista. Kriteerinä on ollut, että Leen pitää ottaa minuun aina katsekontakti ennen kuin se saa luvan lähteä ruutuun, mutta se epeli osaa tehdä sen niin, että kuono kääntyy minuun silmien ollessa ruudussa. Ajatus "koiran pitää luopua ruudusta päästäkseen sinne" ei siis näin toimi. Joten ruudun lähetyspaikalla Leen piti tehdä rallytokon kierrä "kiertää ohjaajan ympäri" ja olipas se vaikeaa. Leen superhelppo temppu, mutta jos sen teki hyvin, piti koiran kääntää selkä ruudulle ja oikeasti luopua silloin siitä. Ja kun se pystyi tämän tekemään, sai palkaksi juosta ruutuun. Tätä jalostan sitten jatkossakin ja luultavasti ihan samaa tullaan tekemään kapuloiden ja hyppy-esteiden lähestymisiin, mistä ounastelen kumpuavan vähän samaa käytöstä. 

Tehtiin treeniä myös kaikki koirat samaan aikaan kehässä ja kaukokäskyjen aikana tuli Leelle hilsettä pintaan. Niin oli jännittävää, kun Ilo teki selän takana kaukoja. Leen ilmekin paljastaa, että on muka ihan järkyttävää. 

Sen sijaan merkille meno on Leestä parasta ja tässä kohtaa ei näy, että kehässä on muitakin koiria. Joten oppimme tästä vain sen, että paljon täytyy treenata sitä, että muutkin tekee samaan aikaan tai viressä on kehä, missä tehdään. 

Tokotreenien jälkeen rakennettiin kentälle takaisin agirata halliin seuraavia tulijoita varten ja vaikka Lee ei agilityä harrastakaan, se sai mennä putkeen ja tehdä rengasta. Ilme kertoo, että mikä oli hauskinta. 

Tiistaina ei taidettu treenata sen enempää. Käytiin päivänvalossa Annan, kaikkien koirien ja vauvan kanssa vaunulenkillä ja voi olla, että oltiin aika huomiota herättävä kulkue. Annan kanssa syötiin hyvin, juotiin glögiä ja puitiin uusimman Canis-lehden artikkeleita ja pähkäiltiin koirankoulutusta. Canis-lehdessä on semmoinen artikkeli, minkä mukaan koiran hyvinvointi lisääntyy, kun se saa itse valita asioita. Itse olen tästä eri mieltä ja ajattelen vanhakantaisesti. Omasta mielestäni niin, lasten, puolison kuin koirienkin kohdalla niiden hyvinvointi lisääntyy, kun niiden ei tarvitse päättää esim mitä syödään tänään tai niiden hyvinvointia ajatellen joku muu tekee ne ratkaisut. Uskon "rajat ja rutiinit" on rakkautta-teemaan ja näistä asioista jutellessa se ilta menikin ihan hujauksessa. 

Keskiviikkona ajeltiin vielä kerran Laukahallille. Nyt päätettiin, ettei tokoilla sen enempää, vaan tehdään jotakin muuta. Laskettiin agilityn a-este matalammaksi ja treenattiin pk a-este noutoa. Vaikka Lee ei tarvitse tätä liikettä vielä ainakaan vuoteen, on me tehty jo pohjia siihen. Mielestäni on tärkeää, että koira oppii ihan alusta saakka, että tähän kuuluu ajatus "mennään ja tullaan aina saman esteen kautta". Se semmonen edestakaisuuden ajatus. Kun huomattiin, että Lee ei ole moksiskaan itse a-esteestä, vietiin esteen taakse nami lautanen. Käskyllä kiipee koira saa suorittaa esteen, käydä syömässä namin ja palata samaa reittiä kohti ohjaajaa. Sujui hyvin, joten vaihdettiin noutokapula namilautasen tilalle. Hienosti Lee kiipesi, otti kapulan suuhun ja tuli sen kanssa esteen yli takaisin. Helppoa. Olin todella tyytyväinen. 

Toisena treeninä naksuttelin Leelle laudalla sivuttaisliikkumista. Tästä ideasta kiitän Katri Muretta, jonka kanssa olen tästä lautatreenistä jutellut. Siinä vahvistetaan, että koira asettaa etutassut laudalle ja opetetaan koira kulkemaan sivuttain laudan suuntaisesti. Lopputuloksena on, että esim tyhjään lähetyksissä voin liikuttaa koiraa käskyllä sivusuunnassa lähemmäs keskiympyrää, eikä koira tule silloin kohti ohjaajaa. Samoin hyödynnän tätä rallyn sivu-askelissa tai ylipäätään koiran kropan hallinnassa. 

Leestä treeni-idea oli oikein kiva. Mennä lankun päästä toiseen päähän tippumatta laudalta. 

 

Laukan hallilta ajelin kotiin, koska illan ohjelmassa oli vielä yhden treenit. Meidän rally-valkkua käy kouluttamassa Maria Riski ja näistä treeneistä ei voi olla mistään hinnasta pois. Anelin Leeltä, että jaksa vielä yhdet, niin sitten saat levätä viikon minun puolesta. Toisaalta reissu antoi hyvää infoa koiran turnauskestävyydestä, sillä toivottavasti meidän elämässä tulee edes joskus viikonlopun mittaisia kisareissuja, joissa koiran pitäisi jaksaa kahtena päivänä peräkkäin ja välissä nukkuen vieraassa paikassa. Ja kuvista näkee, että jaksoihan se Lee vielä yhdet treenit. 

Tehtiin Marian kanssa ensin rallyn hyppyä ja seuraaman tuloa. Kuvat Katri Mure. 

Marian kanssa tehtiin muutaman kerran kylttisarjaa avo hyppy, uusi "seiso, istu, maahan seuraamisessa" ja kasi. Siinä ekalla kerralla tuli seisomisessa pieni kauneusvirhe, mutta uusinnalla liike onnistui ihan täysin. 

Toisella Marian treenisuoralla katsottiin eteen istumisia ja huomattiin, että meille on helpompi se, että koira on ensin perusasennossa sivullani ja siitä ohjaan koira eteen istumaan kuin se, että homma tehdään liikkeestä pysähtymättä. Tarkasteltiin myös jalka-apua, mitä olen käyttänyt alokasluokassa ja joka pitää nyt jättää avoimessa pois. Saatiin tähän hyvät neuvot Marialta. Tiia on kirjoittanut ihan tarkasti kaikkia Marian hyviä oppeja omaan blogiinsa, joten suosittelen kurkkimaan Käämin blogia. 

Joten sellainen oppimisten ja havaintojen rykelmä. Nyt Lee pitää ansaittuja lepopäiviä ja itse yritän sulatella kaikkea. Taidetaan kohta lähteä metsään lenkille ja vaihtaa sitä kautta täysin vapaalle viikonlopulle. 

Tärkeimpiä juttuja

Leen kanssa on viime päivien aikana tokoiltu enemmän kuin koskaan. Olen lomalla, joten on aikaa ja toisekseen Leen kanssa on ihan hurjan kivaa puuhata yhdessä. 

Tokovoittoinen treenisuora alkoi perjantaista. Olin varannut treenikentän itselleni tunniksi ja paperilla oli asioita, mitä minun täytyi käydä läpi ihan ajatuksella. Olin huomannut, että Leen seuraaminen on ottanut hiukan takapakkia ja en tiedä johtuuko takapakki rallytreenien seuraamisista. Ongelmana oli, että kontakti tippuilee helposti ja seuraamisessa käännökset oikeaan ovat huonot. Hukkaan koiran kääntyessä oikealle. Joten kaikessa rauhassa työstin peilin edessä kontaktia ja käännöksiä. Tiputin kentälle myös muutaman lelun ja possun, mikä aiheutti tosi helposti jähmeyttä ja kontaktin tippumista. Tajusin, että Leelle tulisi aina tiputtaa kentälle jotakin eikä treenata enää yhtään tyhjillä kentillä. Positiivista oli huomata, että mikään ulkopuolinen pauke tai meteli ei saa Leetä pois tolaltaan, mutta possu seuraamisreitillä kyllä.

Pikkupossu syö bordercollien....

Lauantaina kokoonnuttiin Taidogas-hallille Myytin kennelpäivän teemassa. Aamulla Petra ja Ray pääsivät treenaamaan agilityä Marko Kivihalmeen silmän alle ja oli tosi kiva, että yksi japaninpystykorvapari mahtui mukaan. Markolla on itsellään Myytin bordercollie ja sillä lupautui jo kesällä kouluttamaan myyteille agilityä. Itseäni ei agility houkuttele yhtään, mutta toisten treenejä ja toitoja oli kiva katsella. 

Agilityjen jälkeen oli useampi tunti aikaa tokolle/tottikselle ja sain Jessicalta tosi hyviä vinkkejä Leen treenaamiseen. Meillä on ollut jo jonkin aikaa paikallamakuussa sellainen haaste, että Lee paineistuu kohti koiriaan kävelevistä ihmisistä. Lee ei ole vielä koskaan noussut sieltä makuusta, mutta kun ohjaajat palaavat kohti koiriaan, ei Lee tiedä mihin katsoisi. Syksyllä oli yksi ainoa paikallamakuu, missä viereinen koira nousi ja sille käytiin sanomassa, että anna olla viimeinen kerta, mikä sai Leen uskomaan, että koiriaan kohti palaavat ihmiset tulevat ehkä taas sanomaan, että sieltä ei sitten nousta. Olen nyt kuukauden työstänyt tätä haastetta ensin itsekseni. Jätän Leen makuuseen, poistun eteenpäin, käännyt, seison tovin, tiputan pallon ja toivon, että Leen focus keskittyy tiputettuun palloon, kun kävelen sitä kohti. Jos se pysyy paikallaan katse eteenpäin kohti palloa, olen vapauttanut sen pallolle erikohdissa ja tällä treenillä olen saanut pään kääntelyä pois. 

Nyt Myytin päivässä jatkoin samaa treeniä, missä oli liikkuri ja ihmisiä, jotka palasivat kohti koiriaan ja saatiin onnistumisia. Jessica huomasi pienen huolen Leen paikallamakuussa, kun palasimme kohti koiria, mutta enää vain pienen. Oli mukava huomata, että tämä treeni tuottaa tulosta. 

Seuraamisissa ja sivulle tuloissa Lee tuntui lapaselta. Näihin saatiin vinkkejä saalispalkkauksen kautta kasvattaa lisää voimaa ja Leen kanssa tehtiin sivulle tuloja, missä Jessica piti Leetä pannasta kiinni ja siten esti koiraa heti pääsemästä sivulle, kun sitä kutsuin. Koiran täytyi ladata siis lisää voimaa ja tätä yritettiin yhdistää voimakkaamman näköiseen sivulle tuloon. Käännöksissä se saisi olla tarkkaavaisempi ohjaajaa kohtaan ja voisin vahvistaa sen takapään käyttöä vielä paremmaksi täyskäännöksissä. 

Myytin päivässä oli Leen siskoja ja veljiä ja niitä oli kyllä tosi kiva nähdä. Jonnan Retu-veli oli aivan ihastuttavan onnellinen ja kaikki mitä Jonna oli Retulle kouluttanut, oli tehty tosi hyvin, vaikka Retu on leikattu ocd:n vuoksi jo kahdesti. Silti Retussa oli voimaa, iloa ja tekniikkaa, mitä ihailin! 

Sunnuntaille oli sovittuna Leen pään menoksi kahdet treenit, mutta tajusin aamulla, että nyt treeniä tulee ihan liikaa. Oli pakko luopua illan maneesitreeneistä ja ajelin ihan aamusta Tamskin hallille Raijan ja Marian kanssa tekemään kokonaisuustreeniä. Yritän pitää näitä kokonaisuusjuttuja edes kerran kuussa ohjelmistossa, ettei elämä menisi liiaksi siihen, että joka tempun jälkeen lentää pallo. Sosiaalisen palkkauksen tärkeys on aina mielessä, samoin liikeiden välit ja siksi nämä kokonaisuudet. Suunnittelin Leelle neljän aloluokan liikkeen kokonaisuuden, joten: liikkestä maahanmeno, pito, hyppy ja kaukojen aloitus -> superpalkka. Ensimmäinen liike oli uusi meidän ohjelmistossa, joten päätin ottaa sen ihan alkuun, väliin pari tuttua ja varmaa ja loppuun kaukokäskyjen alotus, missä pyydän Leen maahan ja palkkaan sitten siitä.

Vaan kokonaisuus menikin ihan poskelleen. Lee tuli tosi hyvin kehään, lähti seuraamankin ihan hyvin, Raija liikkuroi käsky ja Lee meni maahan. Raijan koirat kuitenkin innostuivat haukkumaan siinä aidan takana ja Lee ei sen vuoksi uskaltanutkaan ilmeisesti jäädä siihen makuulle vaan lähti maahanmenon jälkeen perääni. Mitä ihmettä! Sellaista ei ollut sattunut meidän omissa treeneissä vielä koskaan. Aloitettiin homma ihan alusta, mutta sama virhe toistui. Leen selän taakse jäävät koirat olivat sille ilmeisesti liian vaikea juttu. Jatkettiin kuitenkin kokonaisuus loppuun, missä pito sekä hyppy olivat ihan ok. Liikkeen välit näissä oli oikein kivat ja Lee vastasi hyvin sosiaaliseen palkaan. Kunnes mentiin kaukokäskyjen aloitukseen, missä Lee jännitti vähän Raijaa ja aidan takana liikehtiviä koiria. 

Myöhemmin tehtiin liikkeestä maahanmeno niin, että tehtiin liike toiseen suuntaan, jolloin koiran selän taakse ei jäänyt mitään sen itseluottamusta rikkovaa ja näissä Lee meni ihan hyvin maahan ja pystyi jäämään sinne niin kuin se normaalisti osaa. 

Mietiskelin pitkään tätä juttua ja oli hassua, että ihan ensin ajattelin, että olenpas ihan paska kouluttaja. Miten tämä nyt näin huonosti meni? Sitten tajusin, että ei minun tarvitse olla mikään hyvä kouluttaja eikä sillä tavalla todistaa kenellekään mitään. Mutta minun on osattava lukea koiraani ja suunniteltava sille paremmin treenit niin, että voidaan pysyä niissä tavoitteissa, mitä olen meille asettanut. Tämän vuoden tavoite on ollut, että Lee kokee treenaamisen kanssani aina turvalliseksi ja nyt huomasin, että se se meidän tärkein periaate ei toteutunutkaan. 

Näin nousi meidän treeneihin seuraavaksi vuodeksi tärkein tavoite ja se on Leen itsevarmuuden kasvattaminen. Siihen tarvitaan eri kenttiä, liikkureita, treenejä, toistoja ja onnistumisia. Haluaisin, että saisin kasvatatettua Leestä niin itsevarman osaajan, ettei sen tuntoja häiritse mikään liikkuri, ei mikään kehän ulkopuolinen eikä mikään kehässä yllättäin sattuva. Vaikeissa tilanteissa koira voisi luottaa siihen,,että sillä on aina ohjaajan tuki. Ihan samalla tavalla minäkin luotan koiraan, että minulla on koiran tuki. Haluan, että me olemme tiimi, joka selviää hymyillen mistä vaan. Kun koira on itsestään varma ja luottaa ohjaajaansa, se myös uskaltaa onnistua ja näyttää parhaat taitonsa. Päätin, että kisatavoitteet ja onnistumiset tulevat vasta sivujuonena, mutta kokemuksen ja onnistumisen kartuttaminen on meidät tärkein tavoite ensi vuoteen. 

Toko-uutisia

Tällä viikolla tuli ilo-uutinen sähköpostiini. Olimme tulleet Leen kanssa valituksi pohjois-hämeen kennelpiirin nuorten koirien tokorinkiin kahden vuoden paikalle. Olin uutisesta todella mielissäni. Otan paikan nöyrästi vastaan. 

Näyttökokeen palautteessa sanottiin seuravaa: 

Ohjaustyö oli siistiä tekemistä. Koira ei liiemmin reagoinut ympäristöön. 

Huomio tulee kiinnittää: 

- perusasentoihin, koira tekee ne melko nopeasti, mutta jäävät usein vinoiksi.

- liikkeiden väleihin, turhaa kiertelyä. 

- luoksetuloon: suoritus on innokas ja siinä on riittävä vauhti, mutta koira tekee laajahkon kaarteen

- seuraamiseen: ohjaustyö näyttää kivalta, mutta koiralta pomputtelua ja kontakti katkeilee

- paikalla oloon: varsinainen paikalla makaaminen sujuu, mutta alussa ja lopussa koira tarvitsee ohjaajalta vielä paljon apuja. 

Samoja huomioita olin itsekin videon perusteella poiminut, mutta turhista kiertelyistä ei oikein osaa sanoa. Ensimmäisenä suorittajana minulla ei ollut hajuakaan kuinka pitkät liikkeiden välit on, joten tuntui turvalliselta pitää koiraa liikkeessä ja melko hyvin se myös malttoi olla vierelläni perusasennossa, kun odotin liikeen alkua esim viimeisen liikkeen kohdalla. 

Pääsy tokoryhmään myös innosti suunnittelemaan ensi vuoden tavoitteita ja miettimään sitä, miten perusasiat tulee opettaa kunnolla. Sitä perusduunia menen tekemään huomennakin hallille. Ihan alussa kuitenkin ollaan Leen kanssa toko-urallamme, joten odotan innolla ensi vuotta ja nuorten tokoryhmän tuomia treenejä. 

Viime viikolla Leelle tuli ennätykselliset 5 päivää putkeen, ettei treenattu yhtään mitään. Eikä edes käyty pitkillä lenkeillä, nopeilla korttelikierroksilla vain. Olin paljon töissä ja siihen päälle yksi päivä meni lähes kuoleman porteilla kärsiessä ruokamyrkytystä. Heti kun toivuin siitä, alkoi valmistelut meidän perheen itsenäisyyspäivää varten, joten siivosin, pesin ja puunasin kotia. Kerran vuodessa tulee kotikin siivottua ;-) Oli hassua seurata, että aktiiviset bordercollieni eivät olleet hommasta moksiskaan, mutta joukon vanhin 12-vee partacollie alkoi eniten riekkua sisällä pitkien lenkkien toivossa. 

Tähän huipentui leipomiseni itsenäisyyspäivän aamuna,  Petra 16-veen synttärikakkuun. 

Ja Lee haluaa perheensä puolesta toivottaa kaikille oikein hyvää itsenäisyyspäivää. Kiitos Suomi, että saadaan elää ja olla täällä niin turvallisesti. 

Metsälenkin riemua

Sain tänään metsälenkillä idean tähän blogipostaukseen, kun tajusin miten paljon nautin metsässä liikkumisesta koirien kanssa. Jotenkin tässä tuloksiin ja kisaamisiin painoittuvassa koiraharrastusmaailmassa ihmiset tuntuvat unohtavan sen ytimen ja arjen ilon. Sen, että sen koiran kanssa olemisesta tulisi nauttia. Kokea yhdessä olon riemua ihan tavallisessa arjessa. Meille metsälenkit on sitä arjen riemua. 

Harvoin enää otan mukaani kerralla perheen kaikkia koiria, mutta ulkoilutan niitä paljon pareittan. On eläkeläisten lenkkiä ja nuorison lenkkiä. Ray toki täyttää ensi keväänä jo 6 vuotta, ettei sillä täytä sitä nuorison kriteeriä, mutta Ray ja Leen kanssa liikkuminen metsässä on niin helppoa ja vaivatonta. 

Ja miten onkin nyt ihanat auringon sävyttämät pakkaskelit!

Lee on lenkkikavereistani kuitenkin se, mitä ihailen erityisesti. Ehkä se nuoruus, voima, vauhti ja ketteryys. Lee rakastaa laukata pitkää laukkaa ja kiihdyttää sen sataan. Yhtä nopeasti se vaihtaa suuntaa, kokoa itseään ja vaikuttaa ketterältä. Seuraan sen liikkumista metsässä tosi paljon ja näen miten se nauttii käyttää kehoaa ja haastaa itseään siinä. 

Lee tykkää myös keikkua milloin kivillä, kannoilla ja puun rungoilla ja tietysti kun se huomaa, että ilahdun sen taidoista, on se sitä useammin hihkumassa jossakin korkealla, että kato mua. 

Se on myös ihanasti aina kuulolla, kun huudan sitä. Leen luoksetulo on hyvällä mallilla, kun en muista koska se olisi jättänyt noudattamatta kutsuani. Lee irtoaa, mutta pitää minua kauempaakin silmällä. Se ei ole lainkaan riistaviettinen, joten Leen puolesta ei koskaan tarvitse pelätä, että se lähtisi hirven tai peuran perään. 

Ja Lee on myös aina ihan yhtä innoissaan kuin minäkin, kun löydetään joku uusi polku tai reitti. Ja tämä on sitä kaikein mukavinta, mitä koiran kanssa voi tehdä. Tutkia metsiä, polkuja mihin ne vie, löytää yllättävä puro keskeltä metsää. 

Joten mennäänkö pian uuudestaan metsään?

Maalissa

Oltiin eilen iltasella rallytokoilemassa Leen kanssa Ylöjärvellä.  Nyt kolmatta kertaa alokasluokassa. Edellisen kokeen jälkeen oltiin tehty monet onnistuneet treenit ja hyvällä fiiliksellä ajelin kohti Koirakoutsin hallia. Tuomari meillä oli Pia Heikkinen, jonka tiesin entuudestaan tosi mukavaksi tuomariksi. Ratapiirrustus sen sijaan näytti meille vaikeimmalta tähän astisista radoista, sillä siellä oli pieni pätkä juosten ja juoksussa oli yksi kyltti kääntyen vasemmalle. Ollaankohan ikinä edes tehty treeneissä vielä semmosta? Lisäksi nyt oli ekan kerran koira edessä ja askeleet taaksepäin- kyltti ja olen kokenut sen meille hieman vaikeana kylttinä. 

Onneksi Leen suoritus oli ihan luokan loppupuolella, sillä hallissa oli melkoinen kuhina avoimen luokan koirien lopetellessa ja alokkaiden verrytellessä. Olin kiitollinen säännöstä, että koirat tulee olla kokeen aikana kytkettyinä, sillä ahtaalla alueella kyllä helposti sattuisi ja tapahtuisi muuten. 

Rataantutustumisessa koin myös ahtauden tunnetta, kun meitä oli luokassa aika paljon, varmaan parisenkymmentä kilpailijaa. Kylttien välit tuntuivat tosi lyhyiltä ja yritin laskea, että kuinka monta askelta otan aina kylttien väliin, mutta se ei ollut helppoa. Siirtymä kehäaukosta lähtöön oli vain kolmen metrin matka, joten täysin erilainen kuin edellisellä kerralla. 

Lähdössä Lee katseli melko paljon kenttää ja tuomareita, haluaisin, että se pitäisi siinä kohdin minuun paremmin kontaktia. Olisin voinut malttaa itsekkin siinä lähdössä paremmin, mutta hyvin Lee lähti tekemään ensimmäistä kylttiä kanssani, joka oli "istu, maahan, kierrä koira. 

Kyltti kolmosella koiran tuli tulla eteen ja Lee pomppii siinä. Tuomarina olisin antanut kontrollivirhettä itse siitä, mutta tuomari oli todella kiltti. Spiraali oikealle sujui tämän jälkeen ihan hyvin, samoin juoksu-osuus ja se vasemmalle käännös siinä. Ja taas Lee teki pari ylimääräistä pomppua, kun ohjasin se eteeni istumaan askel peruutustehtävän alkaessa. Ensimmäinen askel meni hyvin, mutta toisen askelluksen alkaessa Lee vilkaisee juuri sillä hetkellä yleisöä ja tulee vähän myöhässä kahteen askeleeseen mukaan. Tästä py -1. Sanoisin, että todella kilttiä. 

Sitten oltiinkin kentän takanurkassa, missä Lee koki epävarmuutta ja sen kontakti ei oikein pidä, kun sen tekisi mieli haistaa maata, mutta liikkeestä maahan meno tulee juuri siihen kohtaan ja noudattaa kyllä käskyä. Toiseksi viimeisellä kyltillä saksalainen onnistuu kyllä, mutta treeneissä Lee on tehnyt sen paljon paremmin. 

Onneksi kohti maalia ja maalin jälkeen rentoudumme taas kumpikin ja poistuimme kehästä häkeltynenä, että menipäs se rata nopeasti. Tällä suorituksella saimme 99 pistettä, sijoituimme kolmanneksi ja Lee sai elämänsä ensimmäisen koularin RTK1. Tuntui hyvältä olla maalissa sen monessakin merkityksessä, sillä tätä tavoitetta kohti olimme tämän syksyn menneet. Ihanaa saada nyt hihna pois käsistä ja alkaa opettamaan Leelle avoimen luikan kylttejä. Olen suunnitellut meille kolme koetta tammikuulle. Tuomari oli paperissaan kommentoinut, että tiivis kontakti ja sujuvaa yhteistyötä, mutta omasta mielestä tässä on vielä paljon parantamisen varaa. Onneksi koko tulevaisuus ja yhteiset treenit on edessä, joten ilon kautta eteenpäin. 

Aurinkoinen synttäripäivä

Partacollie Elvis viettää tänään 12-v synttäripäiväänsä. Synttärisankari voi oikein hyvin eikä siitä huomaa sen ikää. Yhtä villi se on kuin aina, reipas ja iloinen koira. Se pitää edelleen asemaansa perheen vanhimpana ja vahvimpana. Ainoastaan Ray on silloin tällöin kokeillut, että lipsuuko hallitsijan ote, mutta Elvis on pitänyt linjansa. 

Kaikkina marraskuun päivinä on ollut todella harmaata, pimeää ja synkkää. Maanantai-iltana keli oli ehkä pahin, kun tuuli ja satoi. 

Tältä se lenkin alku näytti. Otsalampun valossa näkee koiran, mutta ympäristö on vain mustaa. 

Aina iloinen Lee näytti loppulenkistä tältä. Kuraista ja rapaista koiraa ei ilmeisesti naurattanut.

Tänään paistoi kuitenkin aurinko ihan kuin synttärilahjana Elvikselle, jolle olin luvannut synttäripäiväksi mukavan metsälenkin. Missään ei ole lunta, maa on ihan sula ja hetken siinä jo ehti lenkin varrella miettiä jälkitreenejä, että hitsi, kun laitoin jo jälkiliinan talviteloille. Nautittiin kuitenkin Elviksen ja Leen kanssa valosta ja siitä että näkee muutakin kuin sen otsalampun valonkantaman. Oli ihanaa! 

Auringon valoa satumetsässä. 

Iltapäivällä ehdin vielä toiselle lenkille Aronin ja Rayn kanssa. Viimeiset hippuset auringonpaisteesta sain ikuistettua näiden kuvien taustalle. 

Aronin syksyyn kuuluu hyvää. Sen kanssa on päästy takaisin lähes normaaliin elämään, tosin ajattelen se joka ikisen ulkoilun kuntoutuksen näkökulmasta. Vien sitä joka toinen päivä metsään, missä mennään aina pätkä rauhallista kävelyä sammal-alustalla. Hassua, että myös risukot ja ryteiköt alkaa nähdä mahdollisuuksina ja niissä teemme rauhallista kävelyä. Näin saan Aronin käyttämään operoitua jalkaa ja samalla kuntoutuu koko koira. Etsin silmilläni rinteitä, joissa kuljetaan sisksakkia ja mietin, että mistä löytyisi pehmeää hiekkaa, missä temputtaa Aronia. On tehty nyt tunnin lenkkejä päivässä ilman ontumisia, mikä on virkistänyt meitä molempia. 

Ray on keskittynyt eniten agilityyn. Se on saanut kamalan keinukammon ja käytiin sitä purkamassa viime viikolla kolmena eri päivänä nakkien ja lihapullien avulla. Ray jännittää keinun alastulokontaktia, sillä ilmeisesti tässä on sattunut jokin ikävä osuma. Parivaljakko kisasi nyt viime viikonloppuna 3 rataa Tamskin agilitykisoissa, mutta olin ilmoittanut heidät vain yhdelle agiradalle. Se rata oli mielestäni yksi parhaista agiradoista, mitä Petra ja Ray on tehneet, mutta saivat yhden kiellon keinun jälkeiselle hypylle. Ray selvisi keinusta, mutta vilkaisi heilahtavaa keinua sen suoritettuaan ja valui seuraavan hypyn ohi. Kokonaisuutena rata oli muuten ihan loistava, mutta Petraa harmittaa, että nyt on vuosi tullut kilpailtua kolmosluokissa eikä yhden ainoata sijoitusta kolme parhaan joukkoon ole tullut. Yritän pitää harjoittelun iloa yllä ja uskoa siihen, että jonain päivänä ehjä kokonaisuus kyllä riittää. Agility on vaan sellainen laji, että Tamskissakin medikoirat ovat ihan suomen parhaimpia. Vauhti on kovaa ja tekninen osaaminen on korkealla. Silti tarvitaan harrastamisen iloa ja iloitsemme siitä, että koko ajan Petran ja Rayn tekeminen vain paranee, no keinua lukuunottamatta. 

Leen kanssa käydään tuossa naapurissa Taidoggaalla Dobo-kurssilla. Lee rakastaa kikkailla tasapainotyynyjen ja pallojen päällä. Olen aina ollut kiinnostunut koiran kehon, tasapainon ja notkeuden kehittämisestä, mutta nyt Leen kanssa se on tuntunut erityisen tärkeältä. Se on iso ja pitkärunkoinen koira, joten olen jo pennusta saakka yrittänyt opettaa sille kehon hallintaa ja ymmärrystä. Dobo siis vain antaa meille lisää vinkkejä, mitä kaikkea voi tehdä saadakseen koiran keskikehon ja sisäisten lihasten timmiä asemaa. 

Tunnilla aina venytellään koiran kylkiä ja selkää alkuverryttelyksi, sitten tasapainoillaan pienten tasapainotyynyjen kanssa. Välillä annetaan koiran huilata ja ihmiset tekee jumppajuttuja samoilla tyynyillä. Etsitään ihmisiltäkin niitä vatsalihaksia, mistä tunnustan, että heikossa kunnossa ne on ainakin minulla. 

Tää on Leen lempijuttua: kaikki tassut tyynyllä. 

Isoilla dobo-palloilla tehtiin eilen semmosta, että koiran tulee hypätä pallon päälle vain käskystä. Tuen ison pallon seinää vasten, niin se ei vierähdä pois alta. Pallon päällä koiran tulee hakea tasapaino ja hommassa edetään siihen, että koira vaihtaa asentoja pallon päällä, istumaan, seisomaan ja makuulle. 

Tässä Leen pitää maata pallolla ja minä pidän palloa jaloilla paikallaan samalla, kun teen vatsalihasliikettä. Ihan sikarankkaa! Personal trainer pallon päältä seuraa, että tuleeko siitä nyt mitään. 

Semmosta siis kuuluu meidän marraskuuhun. Vielä ei tiedetä päästiin sinne tokon ryhmään, mutta valmistaudumme Leen kanssa nyt huolellisesti seuraaviin rallytokokisoihin, jotka ovat Koirakoutsin hallissa 24.päivä.