Tulevan (alku)vuoden suunnitelmia

Ensi vuodelle on jo ladattu vaikka mitä toiveita ja haasteita. Eniten toivon meidän koiralaumalle terveyttä. Toivottavasti kaikki pysyisivät terveinä, erityisesti Aron, joka täyttää ensi kesänä 11-vuotta.
 Itseltäni toivon, että muistan aina sen, että treenaaminen tai kisaaminen ei saa kuormittaa niiden hyvinvointia. Koirat eivät itse laita kisa-ilmoja matkaan tai valitse häkissä/autossa koko päivän istumista sen vuoksi, että ne pääsevät tekemään kisasuorituksen.


 Suurimmat treenisuunnitelmat on tehty kuitenkin Leen pään menoksi ja menemme heti tammikuussa korkkaamaan rallyn mes-luokan. Se tulee kyllä ihan liian pian, mutta lupasin jo osallistua että talkoilla bordercollie-yhdistyksen rotumestiksissä. Kirjoittelin itselleni ylös ne kyltit mitä me ei vielä osata:valkovuokko, oikean puolen peruutus, puolen vaihto edestä sekä koira eteen seisomaan ja siitä peruutus. Näiden kylltien eteen tehdään kovasti töitä. Eilen oli Csilla kolmatta kertaa kouluttamassa meidän rallyvalkkuryhmää ja sain hyviä ajatuksia  oikean puolen peruutukseen. Sen onnistumisen perusedellytys on, että koira tietää varmasti sen position paikan. Joten Leelle täytyy vahvistaa sitä oikean puolen peruspaikkaa ihan todella paljon, koska se kauttaaltaan on epävarmempi siinä. Edessä peruutus meillä taas epäonnistuu usein sen vuoksi, ettei koira osaa vielä suoristaa itseään suoraksi tullessa seisomaan siihen eteen. Olen ajatellut, että opetan siihen eteen seisomaan tuloon ihan oman vihjeen ja sen erottelu eteen istumisesta on oma prosessinsa.


Kirjoittelin itselleni myös suunnitelman tokon avointa luokkaa varten. Suurin osa avo-luokan liikkeistä on ollutkin kaiken aikaa työn alla, mutta paljon on vielä tekemistä. Vaikeinta on tällä hetkellä ehkä oman motivaationi kanssa, kun jotenkin en jaksa tehdä noita tokojuttuja kuin silloin tällöin. Laitoin kalenteriin tämän vuoksi oman hallin kokeen ylös ja luultavasti keskityn kuukauden verran vain siihen ennen koetta. Toki käydään tälläkin viikolla vahvistamassa ruutua, noutoa ja kiertoa. Saisinpa itseäni niskasta kiinni ja opettaisin Leelle liikkeestä istumisen loppuun saakka. Niin, sitähän tarvitaan myös mestariluokan rallyssa.


Messarin koiratanssi toi meille valtavasti palautetta ja jostakin syystä moni treenikaverini on ihanasti innostunut myös koiratanssi-jutuista. Tässä lajissa meillä vasta onkin eniten uutta opeteltavaa, joten hyvin suunniteltuna on mm. sivuaskeleen opetus. Naksuttelen ensin koiran liikkumaan edessäni laudalla molempiin suuntiin ja siirrän sitten sen sivulleni. Sitten meillä on työn alle tulossa uusia positiota kuten raappa. Lee osaa laapan, mutta nyt käännetään nenä toiseen suuntaan ja tehdään siitä raappa. Jalkojen välissä liikkuminen on myös yksi tulevista positioista, mutta mietin että miten liikun siinä itse niin kauniisti enkä niin kuin olisi kakka housussa. Laappaan olen ajatellut rakentaa myös suuntia, mutta huh, se on sitä teknistä näperrystä. Ja sillä välin kun Lee lepää kaiken uuden oppimisen välissä, suunnittelen unelmien koiratanssihametta tulevaan voittajan ohjelmaan. Ja kuuntelen meidän uutta musiikkia, että opin sen joka ikisen rytmin muutoksen ja pienimmätkin vivahteet. Musiikki tulisi valita niin, että se tuntuu hyvältä valinnalta vielä sadankin kuuntelu tai treenikerran kohdalla. Saa nähdä koska sen voittajan suhteen ollaan valmiit kokeeseen, mutta käymme ensi vuonna tanssimassa vielä kolmannen kerran avoimessa luokassa susi-laulun koularin toivossa. Vuoden vaihtuessa koiratanssin säännöt muuttuvat ja uutena asiana  Lee saisi itselleen koularin koiratanssista, mikäli saisi kolmannen kuman avoimesta luokasta.


Näin ennen joulua on jotenkin aikaista miettiä ensi vuoden pk ja vepe-touhuja, joten annetaan niiden nyt uinua siellä taka-alalla. Ensi vuonna tulisi kuitenkin uskaltaa viedä Lee näyttelyyn ja etsinkin jotakin takahikiän pikku näyttelyä puusilmäisellä tuomarilla, mistä metsästämme sitä H-arvosanaa. Siitä voi tulla kyllä haastavaa. Lee on korkea ja kapea, sillä on söpöt lappukorvat ja se jännittyy, jos tuomari tulee sihisemään sen eteen. Mutta mennään päivä kerrallaan ja harrastamme sitä mitä sydän sanoo.

Vuoden viimeiset kisat

Heti messarin jälkeisenä maanantaina oli Leen vuoden viimeisen kisan aika. Valmistautuminen oli siihen aika poikkeuksellinen, sillä käytiin heti aamusta tekemässä pitkä metsälenkki koko lauman kanssa. Piti karistaa messukeskuksen pölyt pois turkeista ja irrotella kunnolla. Lee juoksi metsässä niin onnessaan ja Cody paineli perässä. Aron ja Ray kulkivat kumpikin omaa tahtiaan.

Joulukuuta elettiin ja metsä oli ihan lumeton

Kotihallissa oli rallyn iltakisat mes ja voi-luokille, tuomarina Päivi Nummi. Taisi olla Päivin ensimmäinen kerta virallisesti tuomarina. Voittajassa oli 8 koirakkoa ja tunnelma hallissa oli hiljaisen rauhallinen rataantutustumisen alkaessa.


Rata oli helppo, mentiin kaiken aikaa eteenpäin. Ei peruutusta eikä mitään pujotteluja tai spiraaleita. Osallistuminen ei jännittänyt yhtään, mutta sellainen odottava kutkutus oli, että päästäis jo pian tekemään.

Meillä on kahdessa edellisessä kisassa epäonnistunut ensimmäinen kyltti. Jotenkin tuntuma koiraan katoaa ensimmäisellä kyltillä ja niin kävi myös nyt. Eka kyltti oli istu, seiso ja maahan-tehtävä, missä Lee oli tahmea ja jouduin antamaan parikin käskyä, että sain sen seisomaan. Tästä ei tullut kuitenkaan vähennyksiä ja sitten se rata lähtikin rullaamaan hyvin. Lee teki koko ajan hommia häntä heiluen ja oli ihanasti kuulolla. Teimme virheittä hyvällä vireellä viimeiselle kyltille saakka. Siellä itse lähdin varmistelemaan istumista sillä seurauksella, että Lee pyörähti käden liikkeestä. Voi äh, uusin! Uusinnalla en heilutellut käsiäini ja saimme nyt viimeisenkin kyltin tehtyä ja maalissa hyvillä mielin.


Kaikkiaan saimme 97 pistettä ja tämä kolmas kerta oikeutti RTK3-koulariin. Sijoituimme luokassa kolmanneksi ja palkintojen saaminen on mukavaa.

Tämä kulunut vuosi on sujunut kisakentillä paremmin kuin osasin ikinä edes haaveilla.
- Kävimme 6 kertaa rallykisoissa -> RTK2 keväällä ja RTK3 syksyllä
- kävimme 3 kertaa koiratanssikisoissa -> saimme aina kuman
- kävimme tokon alokkaassa 3 kertaa -> saimme ykköstulokset
- kävimme 2 kertaa vepekokeessa -> hyväksytty sove ja 1.tulos alokasluokasta


Leessä on paljon hyviä ominaisuuksia, jotka tekevät siitä minulle parhaan kisakaverin. Se ei ääntele, ei säädä eikä sählää. Se osaa rauhoittua kivasti häkkiinsä ja kun sen ottaa sieltä hommiin, se on heti valmiina. Se luottaa minuun tosi paljon ja yritän olla luottamuksen arvoinen. Muistelen, että tämän vuoden tärkein tavoite oli itsevarmuuden kasvattaminen ja onhan se meillä molemmilla kyllä kasvanut.

Messari 2019

Me kuulutaan Petran kanssa Messari-faneihin. Pari edellistä vuotta ollaan oltu siellä ilman koiraa, mutta haaveilin jo elokuussa, että viedäänpä Cody pentukehiin sinne näytille. Samalla houkuteltiin Codyn kasvattaja Hannaa ja sitä kautta koko pentue mukaan. Ja niin koko pentue lähti ja samalla esitettiin pentue myös kasvattajaryhmänä.

Pitkin syksyä olen seurannut Codyn kasvua ja kyllä, siitä näyttää tulevan ihan mukavan näköinen bordercollie. Olen myös huomannut, että sen purenta ei ole ihan priimaa. Hanna kielsi stressaamasta siitä, mutta toisinaan sinne suuhun on tullut kurkittua, että miten alaleuka kasvaa. Samalla Petra kävi yksissä näyttelytreeneissä Tamskin hallissa, mutta muuten sitä on seisoteltu ja juoksuteltu harvakseltaan. Ehkä enemmän olisi pitänyt, mutta päätettiin, että mennään rennosti.

Lauantaina oli ensin Helsinki Puppy Show 2019 ja bordercolliepentuja oli kehässä 10 kpl. Uroksia oli pikkupennuissa 3 kpl ja Cody oli omaan silmään kaikkein raakilein. Kaksi muuta urosta olivat selvästi hiukan isompia, nallemaisempia ja tuuheampiturkkisia. Tavoitteena kuitenkin oli, että haetaan vain kokemusta ja arvostelua Codysta, että miltä se nyt näyttää. Ainoa tavoite oli selvitä hommasta ilman suurempaa häpeää.

Lauantaina Kirsi Tevalin sanoi Codysta näin:
Mittasuhteiltaan hyvä pentu. Riittävä raajaluusto. Ylälinja saisi kovasti vielä tiivistyä. Hyvä kallo ja otsapenger. Alaleuka saisi ollavankempi. Kovin jyrkkä lantio sekä seistessä että liikkuessa takakorkea. Hyvä rinnan syvyys. Kantaa hyvin häntäänsä liikkeessä. Takaliikkeessä hyvin kinnerahdas. Mukava avoin käytös.
sij 3/3.

Luokan voitti Codyn veli Mörö, joka sai Kp:n ja näyttelyn kaunein bordercollie uros-pentu. Lämpimät onnittelut vielä Kirsille!
Rotunsa paras oli Codyn sisko Lilah, joka on todella nätti ja liikkuu erittäin hyvin. Lilah on kaunis kuin karkki.
Kasvattajaryhmässä saatiin kp ja ryhmä oli ainoa rodussaan.

Sunnuntaina oli vuorossa Voittaja Puppy Show. Nyt ei ollut muuta pentuetta tukena ja Cody oli ainoa uros pienissä pennuissa.

 Kristiina Niemelä näin:
6 kk, löysästi leikkaava, kaunis pää, korvat ja ilme. Leuan tulee vahvistua. Lupaava ylälinja. Erittäin lupaava rintakehä. Hyvät tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu kapeasti takaa hyvällä askelpituudella sivusta. Esiintyy ja esitetään hyvin. Väljän purennan takia ei kp.

Olimme tyytyväisiä tähän ja ajattelimme, että annetaan Codyn rauhassa kasvaa sekä vankistua. Katsellaan kesälle joku junioriluokan esiintyminen, mutta jos alaleuka ei kasva enempää, niin sitten se ei kasva. Tärkein Codyn homma on kuitenkin Petran mielestä kasvaa hyväksi agilitykoiraksi ja siihen Codylla on kyllä lahjoja.

Ja sitten vaihdetaankin täysin lajia :)

Syksyllä huomasin, että messarissa oli tänä vuonna Tahtitassujen järjestämä koiratanssikisa ja jostakin se ajatus hiipi mieleen, että olispa upeaa päästä sinne Leen kanssa. Voittajaluokan kaikki sivu-askeleet tuntuivat olevan vielä niin kaukana meidän taidoissa, että päädyin ilmoittamaan Leen avoimeen luokkaan. Meillä oli syksyltä yksi kuma ja lupa siirtyä voittajaan, mutta mitä jos menisimme katsomaan sillä tutulla helpolla ohjelmalla, että onko meistä yhtään isojen kehien esiintyjiksi. Lee on todella herkkä koira ja treenikaverit tietää, että yksi matolla möngertävä kärpänen voi romahduttaa Leen maailman. Silti se luottaa kyllä minuun ja meillä on vahva yhteenkuuluvuus. Lee rakastaa olla lähelläni ja tekee mielikseni mitä vaan. Joten miksipä ei messariin. Tiesin, että siellä se voi arastella kameroita, isoja valoja, ehkä kovaäänistä musiikkia ja taputtavaa yleisöä. Ja kun koiratanssikisoista on kokonaista kaksi koekertaa käytynä, niin olihan se vähän uhkarohkeaa. Mutta mitäpä menetettävää minulla on? Halusin tietää, selvitäänkö me täysin meille vieraassa paikassa ja päätin, että jos Lee ei selviä, niin se on minulle tiedoksi jatkoja ajatellen.

Viikkoa ennen messaria huomattiin treeneissä, että Lee edistää mukavasti seuraamisessa ja ennakoi jonkin verran ohjelmaa. Se osaa sen niin hyvin, että voi vähän keulia. Ja kun se edisti, ei pivotit, joita meidän ohjelmassa on kaksi, olleet minkään näköisiä. Muutamat päivät hinkattiin seuraamisen paikkaa ja pyörittiin niin vasemmalle kuin oikealle.

Ja kylläpä meinasi mennä luu kurkkuun kun näin sen ison kehän. Emme ole kilpailleet ikinä missään näin näyttävässä paikassa. Pidin kuitenkin pään kylmänä ja päätin, että tehdään ihan samat rutiinit kuin kotona. Vien Leen juuri niinkuin aina  kehään ja enkä anna katsomon tai minkään vaikuttaa asenteeseeni. Jos olen koirani arvoinen tukija, Lee kyllä selviää. Anna käski katsoa esityksen aikana edes kerran tuomareihin, joten sekin piti muistaa.

Tältä näytti kehään menoreitti ja siitä sukellettiin parrasvaloihin

Sitten kisapäivänä luotin Leehin ja rataantutustumisen käytin täysin Leen hyväksi. Kävelytin sen ensin ihan kehän ympäri, teetin pienen tempun ja palkkasin leikillä. Mentiin kehästä pois ja tultiin uudestaan. Käytiin siinä aloitusasennossa ja palkka. Yritin kertoa kaikin tavoin Leelle, että se on hyvä poika vaikka se arasteli isoja screenejä, joilta se näki itsensä. Se myös ihmetteli vähän ympäristöä, mutta tutuilla rutiineilla sain sen toimimaan lähes normaalilla tavalla.

Ja sitten olikin meidän vuoro mennä kehään:
https://www.youtube.com/watch?feature=youtu.be&v=nMv5VX1H2jc&fbclid=IwAR3oW_7X3No7N9jRqOAy5YwmLBNZdXY7JhIF6dc51kwcZtUWuujHMTYiqf0&app=desktop

Suorituksen jälkeen palkkasin Leen ruhtinaallisin kehuin ja herkuin. En pystynyt yhtään seuraamaan, miten muiden suoritukset meni, mutta kuulutuksesta kuulin, että olimme saaneet pisteitä 163 pistettä kuman kera. Jeee!

Tanssikuvat Anna Mäkinen/Tahtitassut

Itse suoritus oli ihan meidän näköinen. Oikean puolen seuruu näytti nyt hyvältä, sillä treeneissä se on edistänyt. Spiraaliperuutus ei ihan onnistunut, sillä vielä viikolla se oli kotihallissa hieno, mutta nyt jännitykseni vuoksi en pystynyt tekemään siitä niin kaunista kuin se olisi voinut olla. Pivotit olivat keskinkertaiset, mutta muuten tehtiin juuri se mitä osataan. Olin todella tyytyväinen, että Lee teki kanssani niin hyvin kuin se vain pystyy. Onhan se tosi nuori, joten siihen nähden häiriöiden sieto oli todella hyvää.Ihan mahtavaa kuitenkin, että me saatiin kokea tämä. Elämä pitääkin olla seikkailua ja tässä sitä oli roppakaupalla.

Ja lopulta kuulin, että olimme voittaneet avoimen luokan ja olimme ainoat kuman saaneet. Lisäksi Senni ja Sansa olivat voittaneet alokasluokan, joten Myytin koirat olivat ykköspaikoilla. On ollut hienoa kannustaa Senniä mukaan tähän lajiin, sillä Leen täti Sansa on todella näyttävä ja upea koira. Koirantanssi-uran aloittaminen messarissa vaatii rohkeutta, mutta me tiedettiin, että Senni & Sansa pystyvät siihen. Ja heidän esityksestä meni kyllä ihan kananlihalle.

Järjestelyt Tahtitassujen puolelta sujuivat aivan loistavasti ja kilpailijana oli helppoa olla mukana tässä kisassa. Kisakirjeessä kerrottiin tarkkaan aikataulut ja ennen kisaa kaikista kerrottiin selvästi. Meillä oli käytössä iso ja rauhallinen taukotila, missä oli oma lämmittelyalue, joten valmistautuminen sujui hyvin. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut valmistella koiraa näyttelyn kaaoksessa vaan meillä oli kaikki rauha omassa taukotilassa.

Tuomarien kommentit tuntuivat iholla, mutta ne täytyy vaan ottaa vastaan kunnioituksella.
Mari Väänänen: Varsin mallikasta htm:ää. Hyvä yhteistyö. Koreografiassa hyvä tunnelma.
pisteet 81/84.
Tiina Jounio: Erittäin kauniit positiot, pientä epätarkkuutta ja peruutus ei oikein onnistunut. Plussaa tempon vaihteluista, mutta tähän luokkaan olisi kaivannut jo hivenen lisää monipuolisuutta.
pisteet 77/82.
Heli Nousiainen: Tasainen varma ohjelma, johon olisi kaivannut enemmän kehän monipuolisempaan käyttöä. Nyt liikuttiin paljon vain eteenpäin. Takapään käyttöä kannattaa vielä treenata, nyt koiralla siinä hapuilua, muuten tarkat positiot.
pisteet 81/85

Voitimme 12 kg Royal canin ruokaa, mutta onneksi se oli lahjakorttina, sillä autoon ei olisi kyllä mahtunut, koska messarista tuli hankittua kaikenlaista tarpeellista. Lee sai mm noutokapulan ja valjaat. Lisäksi koko porukalle paljon herkkuja ja nakerrettavaa. Itselle uusi kestokassi: kerään niitä ja kennelliiton kestokassia minulla ei vielä ollutkaan. Ja tietysti ainutlaatuiset voittaja ja kuma-ruusukkeet!

Koko lauman kuulumisia

Meidän perheen arki pyörii täysin koirien huollon sekä hoivan ympärillä ja huomasin, että silti siitä ei tule kirjoitettua tänne blogiin. Neljän koiran huoltaminen ei vaan ole kevyttä, vaikka meidän perheessä on kaksi vakituista koiran hoitajaa ja kaksi, jotka joutuvat joskus auttamaan.
 Käytännössä Petra kuitenkin lenkittää päivittäin omat koiransa, mutta luonnollisesti ilahtuu, jos kerron, että kävin päivällä kaikkien kanssa pitkällä metsälenkillä. Näin teinkin viime viikolla, kun vapaapäivän aamu näytti aurinkoiselta ja oli pakko päästä luontoon. Pieni pakkanen ja aurinko tekivät lenkistä täydellisen.


Yhtään ei juostu yhdessä.....

Cody on nyt 5.5 kk ja ei vielä sillä tavalla tarvitse rankkoja lenkkejä, mutta selvästi se on liikkumiseltaan kömpelö ja metsälenkit tekevät koordinaatioon hyvää. Tosin se tykkää juosta Leen perässä, joka irtoaa ja menee kovaa. Käytännössä tämä näyttää tosi vaaralliselta, sillä Cody juoksee Leen perässä täysillä eikä juurikaan katso mihin juoksee. Varovaisesti on siis porukalla liikuttu ja nytkin Lee kulki alkumatkan hihnassa ihan tämän vuoksi, ettei satu mitään.




Hain Aronille jokunen viikko sitten Cartrophen kuurin ja sillä tuntuu olevan nyt hyvä vaste. Vasen leikattu jalka oireilee helposti pitkien lenkkien jälkeen, mutta nyt selvittiin tuosta aurinkoisesta pakkasaamun lenkistä hyvillä mielin. Polvessa on nivelrikkoa, mutta jos Cartrophen pitää oireilun poissa, niin sillä mennään. Aronin kävi myös Helmiinalla kraniosakraaliterapiassa ja venytteli ihanasti takapäätään käsittelyn jälkeen. Aron on virkeä, sillä on mahdoton ruokahalu ja se pitää kyllä huolen siitä, että saa huomiota ja rapsutuksia yhtä paljon kuin muut.


Rayn syksy on kulunut myös mukavasti, vaikka Cody sen saavutettuja etuuksia järkyttääkin. Petran huone oli ennen Rayn valtakuntaa, mutta nyt myös Codyn. Ray myös nautti aikaisemmin siitä, että Petra vei sitä ainokaisena lenkille, mutta nyt mukana kulkee sen mielestä ärsyttävän riehakas bordercollien alku.


Ray käy Petran kanssa kerran viikossa agilitytreeneissä ja tällä syksyllä on jokuset agilitykisatkin takana. Kaiken kaikkiaan kisaavat kuitenkin harvakseltaan, kun eletään vähän koiraa säästäen. Ray on harrastanut agilityä puolivuotiaasta saakka ja täyttää nyt ensi keväänä jo 7-vuotta. Toistaiseksi se on täysin terve eikä ole päivääkään ontunut tai sairastellut. Tämä on todella onni, mutta luultavasti ensi vuosi on heidän viimeinen aktiiivinen agilityvuosi.


Itse kävin tässä syksyllä Rayn kanssa yhden kerran mes-luokan rallykokeessa. Ray ei saanut tulosta (63 pistettä), mutta se ei ollut kaukana, sillä yhden kyltin mokasin ihan täysin itse ottamalla aivan turhan kympin siitä. Itse rallyrata meni kyllä hyvin, mutta kokonaisuutena Rayn kanssa pitäisi treenata rallya paljon enemmän, jos mielisi hyviä tuloksia mes-radoilla. Ray on kuitenkin opettanut minulle rallysta paljon ja siitä olen erittäin kiitollinen.




Cody on taasen erittäin energinen ja puuhakas pentu, joka pitää huolen siitä, että meille ei tule pentua seuraavaan 15 vuoteen. Sen kaikkia kolttosia en kyllä nyt unohda hetkeen. Tänäänkin se oli napannut pyykkitelineeltä erittäin rakkaan merinovillapiponi ja nakersi siihen kaikessa hiljaisuudessa kunnon reiän. Lisäksi se puuhastelee toki luvallisten lelujen kanssa, mutta sille kelpaa leluksi oikeastaan ihan kaikki. Se harrastaa myös ajankulukseen Leen härnäämistä tai listojen nakertelua. Se tykkää myös juosta sisällä ja kiipeillä sohvan selkänojalla. Yöt se on jo sisäsiisti ja nukkuu onneksi hyvin, mutta pissavahinkoja tulee eteisen matolle satunnaisesti. Cody tekee kaiken täysillä ja jo nyt huomaa, että sillä on todella moottoria. Se ei tee mitään puolella teholla vaan täysillä. Tämä on tietty loistava ominaisuus harrastuskoiralle ja välillä se naurattaa, miten raivolla voidaan maahanmenokin tehdä. Codysta tulee vielä hieno, mutta sen näyttelyura minua hiukan huolestuttaa. Sen alaleuka ei ole nimittäin kasvanut samaan tahtiin kuin yläleuka ja hampaiden väliin jää rako. Toivotaaan alaleuan kasvua ja yritän olla ressaamatta siitä. Muuten Codilla on vahva turkki kasvamassa ja sen luusto tuntuu vankalta. Cody on ilmoitettu messarin pentuluokkiin kahdelle päivälle, että niistä mennään nyt nauttimaan purennasta välittämättä.




Ja sitten vielä kultamussu Lee. Tämä koira ei saa tarpeekseen olla lähellä ja rakkautta kaipaa valtavasti. Se on sisällä hiljainen ja helppo, vähän jopa pyytää anteeksi olomassa oloaan. Se haluaa aina nukkua kanssani makuuhuoneessa ja yövuoroni on Leelle raskaita, kun se odottaa minua kotiin nukkumaan.
Treeneissä painopiste on nyt rallytokossa ja lauantaina meillä oli rallyvalkun kisamainen treeni. Itse kisamainen suoritus meni vallan mukavasti, mutta havaitsin vielä paljon parannettavaa, joten mielessäni muotoilin treenisuunnitelman, kun tähtäin on seuraavissa rallykisoissa 9.12. Huomasin, että lähtöön me tarvitaan parempaa rutiinia, sillä näissä kisamaisissakin ensimmäinen kyltti epäonnistui. Tätä tapahtuu nyt usein, että virhe/virheet tulevat ekalla kyltillä tai ekalla suoralla. Paperilla on nyt suunnitelma tulla kehään niin, että irroitan ensin hihnan, teetän jonkinlaisen pyörähdyksen tai esim käsitargetin/tempun ja siirryn sitten vasta lähtökyltille. Hihnaa irroittaessa Lee saa katsoa kehän, mutta sitten tempun kautta aktivaatio tulisi olla vain minua kohtaan. Ja näin saisin Leen olemaan aktiivinen minua kohtaan jo ennen lähtöä. Nyt vain täytyy treenata näitä lähtöjä erikseen ja panostaa entisestään siihen, että koira haluaa olla minua kohtaan aktiivinen eikä niin, että minun pitää sitä pyytää tai houkutella. Kaikki voi-luokan jutut alkaa itsessään olemaan valmiina, joten mikäs tässä nauttiessa yhteiselosta.

Toinen kerta rallyn voittajassa

Launtaina meillä oli Leen kanssa kisapäivä. Ylöjärvellä oli Maria Riskin tuomaroima rallykoe ja kisapaikkana Koirakoutsin halli. Oli tosi kiva mennä kisaamaan, sillä kuluneen kuukauden aikana olin panostanut rallyn treenaamiseen ehkä enemmän kuin kuin koko kesänä.


Kisaradan nähdessäni kyllä hetkeksi kalpenin. Kaikista mukavinta olisi, jos ensimmäiset kyltit olisivat tehtäviltään helppoja, että pääsee vauhtiin. Vaan nyt oli sellainen puolen vaihtojen tykitys, että kolme ensimmäistä kylttiä vaihtoivat puolta toiselle. Neljäs oli täyskäännös oikealla ja siitä oli ihan pari askelta "istu-kierrä koira"-kylttiin. Ihan vähän jännitti, mutta vähemmän kuin edellisellä kerralla.


Lee tuntui tosi kivalta verrytellessä ja verryttelin sitä melko vähän. Otin häkistä uudelleen edellisen koiran mennessä radalle ja tein ihan pari pikku juttuja ja sitten kehään. Lee tuntui tosi hyvältä.


Eka kyltti oli istumisten kautta puolen vaihdot. Olin itse epävarma ekalla kyltillä ja Lee luki käteni asennosta, että tehdään pyörähdys ja niinhän se pyörähti vaikka piti istua perusasentoon. Tämä oli hyvä, että se tapahtui heti tässä ekalla kyltillä, sillä jännitys loppui siihen ja sisuunnuin itse, että nyt täytyy ohjata koiraa parhaalla mahdollisella tavalla. Ilmoitin uusivani ja siitä se sitten lähti. Etenin rauhallisesti tehden kyltti kerrallaan ja päästiin toiseksi viimeiselle kyltille virheittä. Siellä oli peruutustehtävä, mistä tuomari muistutti rataantutustumisessa, ettei siinä saa pysähtyä. Me ei ihan osata tätä vielä täydestä liikkeestä ja aloin empimään sitä entisestään. Jo lähestyessä aloin lyhentää askelta, mikä johti siihen, ettei Lee tiennyt kyllä yhtään, että mitä ollaan tekemässä. Joten se peruutti aivan vinoon. Siitä aivan oikein kympin virhe.


Lopputuloksena oli 87 pistettä eli uusiminen -3 ja -10 peruutuksesta. Luokassa oli 7 lähtijää ja taso oli kova, sillä kaikki saivat hyvän tuloksen. Rata ei ollut mielestäni mikään helppo, mutta ei mikään mahdoton. Kylttivälit oli muutamaa kohtaa lukuunottamatta väljät ja rauha suorittaa tuki onnistumisia.


Eniten oli kuitenkin iloinen minun ja Leen yhteistyöstä. Lee piti kontaktin koko radan, se kuunteli kaiken mitä sanoin, noudatti ohjeeni ja oli vaan niin ihana. Sen kanssa oli makeeta tehdä rallyn tehtäviä. Tykkään siitä ihan kamalasti ja en malta odottaa, että koska päästään kisamaan uudestaan. Vielä yksi rallytokokäynti on suunnitteilla tälle vuodelle, mutta olen itse koetoimitsijana seuraavissa kotikisoissa, joten joulukuussa sitten taas. Käytännössä harjoittelu on kuitenkin siirtynyt jo Mes-luokkia varten, joten jatkamme ahkerasti harjoittelua.

Onnistuneita treenejä

Taas on treenattu. Toki Leellä on kuluneella viikolla ollut kaksi vapaapäivääkin, mutta muina päivinä on puuhasteltu.


Yksi onnistunut jälkitreeni tehtiin viime sunnuntaina Lihasulan maastoissa. Tallasin itse Leen jäljen  noin 400m pitkän ja jäljen teema oli harhat. Jälkeä tallatessa jätin harhan polkijalle pari merkkiä puihin ja noin 45 min myöhemmin ohjasin harhan tekijän lähtemään hiekkatieltä ja kävelemään jälkeni yli kahteen kertaan. Leelle oli suunniteltu hyvä janapaikka ja namipurkki oli valmiina janalta 10m päässä palkitsemassa oikean suunnan valintaa. Sitten keppi ennen harhoja palkitsemassa, että juuri tätä jälkeä kannattaa ajaa ja toinen keppi harhojen jälkeen.

Juuri ennen jäljen ajoa alkoi sataa, mutta se ei meitä haitannut. Jälki oli nyt tunnin vanha. Lee puhkui intoa ja teki elämänsä ensimmäisen täydellisen janan. Se laukkasi suoraan kohti janamerkkiä, nosti sen alta jäljen ja lähti oikeaan suuntaan. Löysi namikipon ja pääsin kehumaan sitä oikeasta työstä. Sitten jäljestettiin pätkä ja ekan keppi löytyi hyvin.


Ekan harhan kohdalla se meni hyvin pitkin omaa jälkeä, mutta sitä jäi vähän vaivaamaan, että mikä haju siellä oikealla onkaan ja olisi halunnut lähteä tarkistamaan sitä. Pieni kehoitus "hei jälki" ja palasi takaisin omalle jäljelle. Toisen harhan kohdalla ei näkynyt mitään reagointia, puksutti siitä yli kuin juna ja ilmaisi harhan jälkeisen kepin hyvin. Jäljen ajo kauttaaltaan oli innokasta ja motivoitunutta, mikä näkyi reippaassa jäljestystahdissa.


Näitä harhoja voisi tehdä lisää ja lisätä vaikeutta vaikka niin, että harhantekijä ottaa seuraavalla kerralla myös koiran mukaan, jolloin tulisi ekstrahyvät harhat.


Tiistaina mietittiin Pirjon kanssa esineruutua ja sitä, että miten estää juoksuhullun koiran juoksentelu siellä ja vahvistaa sitä, että ollaan heti menossa etsimään esineitä. Tehtiin hyvä esineruutu nousevaan rinteeseen ja hyvälle kohtaa, että koiran näki koko ajan. Sitten Pirjo vei Leelle kolme esinettä sinne ja kävin Leen kanssa aina hakemassa esineestä ensin hajun koira kytkettynä. Eka esine oli noin 25m päässä lähetyspaikasta ja Lee sai siitä hyvän hajun. Lähetin sen eturajalta ja Lee juoksi miljoonaa esineelle. Se meinasin jatkaa esine suussa laukkaa kohti takarajaa, mutta sain heti rääkäistyä, että hei tänne! Niin se kääntyi ja toi esineen minulle.


Sitten taas haettiin seuraavasta haju ja lähetys erikseen eturajalta. Nyt näytti toimivan, juoksi suoraan rinteeseen ja haki esineen minulle. Hyvä. Viimeinen esine oli oikeassa takakulmassa ja nyt sai laukata sen 50m esineelle, josta oli taas haettu hajuhaku. Ja hyvältä näytti. Taidetaan nyt jatkaa pari seuraavaakin ruutua tällä tavalla, josko saisi kerrottua koiralle paremmin, että esineruudun ideana on löytää mahdollisimman äkkiä esineet ja tuoda ne ohjaajalle sen sijaan, että koiran ajatus on vain laukkaamisessa ekan minuutin.


Olipas se ihmeellinen esineruutu tuumaili Lee.

Tänään kävin hallilla itsekseni treenaamassa ja kirjoitin jo kotona itselleni treenisuunnitelman. Melkein pysyin siinä....


Ensin työstin jääviä, joista liikkeestä seisominen on tosi hyvällä mallilla. Sitten istumista, mikä on vielä vaiheessa, mutta otin paljon pelkkää istu-käskyn kautta istumisia niin, että olin paikallani koiraa kohti. Sitten aivan hitaasta seuruusta istu-käsky ja jee, se onnistui. Koira jäi istumaan.


Toisena projektina oli peruuttaminen: ensin vasemmalla sivulla ja sitten edessä. Csillan oppien mukaan on tätä peruutusta tehty ja pikkuhiljaa alkaa peruutus sujua puoli-ympyrällä. Kun teen hitaasti, ehtii Lee miettiä omaa takapäätänsä ja suoristaa sitä kaarevan uran muotoisesti. Siistiä, jos saan sen oikeasti opetettua, että peruutuksessa se paikka ja suoruus on tosi tärkeää. Edessä seisten se osaakin jo aika mukavasti peruutella minusta poispäin, mutta ajatuksena oli myös palkata peruutuksen suoruudesta myös tässä harjoituksessa.


Kolmas päivän projekti oli metrinen hyppy, mitä tein tänään ihan vain yksittäisenä esteenä. Laitan metrisen keskelle kenttää ja taisimme aloittaa 70cm korkuisesta esteestä. Aina kun Lee hyppää esteen, heitän pallon sen eteen. Ja aina kun se on hypännyt esteen, nostan sitä samalla vähän. Näin saan hyppelyyn toistoja ja  homma toimii tarjoamisen kautta. Lee saa ikään kuin itse valita haluaako se hypätä. Jokaisen hypyn jälkeen lentää pallo. Tänään este kävi kaksi kertaa 90cm korkuisena, mutta laskin hyppyä aina välissä, ettei sen tarvinnut mennä maksimikorkeutta monta kertaa peräkkäin. Välillä helpompi hyppy ja sitten taas nostin. Leen mielestä tämä on tosi kiva leikki.


Hyppelyjen jälkeen käytiin juomassa ja levättiin hetki. Sitten työstettiin vielä neljättä asiaa eli rallyn merkkiä. Tokossa Lee osaa kiertää merkkiä kierrä käskyllä, mutta rallyyn opetan sille, että merkki-käskyllä tullaan pysähtymään merkin taakse ja merkki ei löydy koskaan suoraan edestä niin kuin tokossa vaan viistosti vasemalta. Toivotaan, ettei Lee sekoile nyt näiden kahden kesken, mutta tänään tein ensin pelkkää alustalle menoa, johon sanoin top-käskyn ja siihen palkka. Sitten nostin merkki-kartion alustan eteen ja sama treeni jatkui. Ja Lee osti heti treeni-idean hyvin ja sain monta onnistumista.


Sen kanssa on niin kiva puuhastella kaikkea. Mutta nyt itselläni on viikonloppu yövuoroja, joten Leelle mahdollistuu viikonloppuvapaa kaikesta treenaamisesta. Ensi viikolla sitten taas jatketaan levon jälkeen treenejä.

Maastotreenejä

Ihana ruskainen syksy on oikein loitsinut meidät treenaamaan runsaasti maastolajeja. Ajatus siitä, että kohta tulee talvi ja sitten ahtaudutaan halliin useiksi kuukausiksi on kannustanut elämään metsässä kuin viimeistä päivää. Leen maastotreenilaskuriinkin tuli lukemia lisää.

Oi ihanat metsät!

Etsintäkoe tuntuu tällä hetkellä minun ja Leen isoimmalta haaveelta. Olisi niin mahtavaa päästä ensi vuonna? osallistumaan sellaiseen. Pk-lajit ylipäätään on nousseet nyt suureen arvoon omassa mielessäni ja tavoite siintää nyt entistä suurempana silmissä.

Jälkien suhteen tuntuu, että Lee on taitava ilmaisemaan kepit eikä ole niitä nyt ohitellut pitkään aikaan. Toki viimeisimmän jäljen teki Anna ja naureskeltiin, että hänen jättämät kepit oli luokkaa halko, joten toki Lee ne varmasti haistoi ja ilmaisi hyvin. Jälkilaskurin mukaan Leellä on nyt tällä kaudella ollut yli 100 jälkikeppiä nenän edessä jäljillä ja se on ilmaissut niistä 84. Kauteen on mahtunut satunnaisia vahinkoja, mutta vahvasti ollaan plussan puolella.

Janalla se on oppinut etenemään suoraan ja saan sen juoksemaan käskyllä "edessä" hyvin janalla suoraan. Nyt vain haluan niistä avuista eroon, mitä on sille rakenneltu hyvän eteenmenon saamiseksi ja nyt pitäisi yhdistää vauhdikas laukka ajatukseen, että heti se nenä maahan. Käytännössä Leellä on ollut janakreppien alla ruokakuppi ja on työstetty ajatusta "juokse  suoraan". Ennen lähetystä katsotaan koiran kanssa, että missä jälkikreppi on ja sitten annan luvan käskyllä "edessä". Nyt kun nämä sujuvat  sinne 40metriin, on otettu ruokakuppi janakrepin alta pois ja ensimmäisillä näillä kerroilla Lee tarkasti krepin tosi tarkkaan, mutta nyt tänään teimme janan niin, että kun lähtee jäljestämään siitä oikeaan suuntaan, saa heti vahvisteen eli pieni kannellinen ruokakuppi on janalta noin 5-10 m päässä. Haluan kertoa sillä koiralle, että vau, juoksi suoraan, nostit jäljen oikeaan suuntaan ja saat heti kuulla olevasi hurjan taitava. Tein tänään siis kaksi tälläistä janaa ja treeni näyttää toimivan.

Esineruudussa Lee tykkää juosta ja se minua vähän ärsyttää. Sen ajatus on enemmän "juoksen ja tarkistan ensin ruudun rajat" kuin missä esineet. Viimeisimmästä esineruudusta Marjo sanoikin hyvin, että Lee on niin nopea juoksija, että se kyllä se ehtii sen juoksunsa lisäksi tuoda ne esineetkin. Toki mietin silti, että miten vaikutan tähän, ettei ensimmäinen pisto oli esineiden yli juoksua.

Pikku-esineiden ruuduissa ollaan nyt onnistuttu, kun tehdään helppoja. Ruudun koot on olleet metrisiä ja esineet omia. Onnistuminen on lisännyt Leen itsetuntoa ja tällä mennään pikkuhiljaa kohti vaikeampia.

Pudotettu esine olisi kisavalmis. Se me osataan nyt.

Ja haku. Tästä en osaa sanoa mitään. Lee tekee todella innokkaasti risteilytreeniä, irtoaa hyvin jopa 50m saakka suoraan, vaikka ei näe maalimiestä. Nyt pitäisi vaan opettaa sille, että välillä pitää pysähtyä kohdalleni eli haltuunottoa ja siitä jatkamista. Vaikeaa minulle, kun en tiedä tarkalleen, miten sen teen koiraa tukien ja opettaen. Tässä kallistun täysin meidän maailman parhaan haku-koutsin suuntaan ja kiitämme jo nyt kaikesta avusta Sari Kärnää.

Leestä tulee rullakoira, joten irtorullien kanssa on tehty erikseen treeniä ja otettu rullia jo kaksiin maastotreeneihin. Maalimies on kyykyssä ja lähetän Leen maalimiehelle, jossa on tarjolla irtorulla. Lee nappaa rullaan kiinni ja huudan keskilinjalta avuksi "tuo". Lee tuo rullan, käännyn, laitan liinan kiinni ja sanon näytä. Sitten juostaan yhdessä maalimiehelle palkalle. Ketju toimii, mutta haluaisin päästä pian omasta tuo-käskystä eroon, enkä tiedä miten pääsen. Olisko ideoita?

Ja maastojen lisäksi on se pk-tottis. Olen jättänyt sen liian vähäiselle huomiolle ja nyt näkyy vaikeuksia horisontissa. Tähän tarvitaan todella paljon treeniä ja suunnitelmallisuutta. Ja nyt näkyy se, että jos tekee kovasti koiratanssia ja rallya tai tokoa, ei pysty ihan kaikkeen. Laitoinkin taas meidän lajeja tärkeysjärjestykseen ja päätin, että talvi tehdään rallya ja pk-tottikseen liittyviä juttuja. Toisaalta tokon avo-luokassa on paljon samoja asioita, mitä pk-tottiksessa, joten katsotaan, miten meidän toko tässä rinnalla kulkee.

Nyt on hypelty yli metrin ensimmäisen kerran ja tähän avuksi tuli palloleikki. Siinä ollaan esteen ääressä ja aina kun Lee hyppää yli esteen, lentää sille palkaksi pallo. Kun se tulee minua ja estettä kohti takaisin, lentää heti pallo, kun ylittää esteen. Siinä sivussa estekorkeus nousee ja tiistaina nousi metriin, josta Lee meni yli vain saadakseen pallon. Hyppyyn tulee erilaista rentoutta, kun koira saa itse tarjota.

Lisäksi on tehty nyt paljon luoksetuloja suoraan ja lujaa pitkältä matkalta. On otettu noutokapulaa mukaan ja tehty ensimmäisiä hyppynoutoja. On kiivetty a-estettä. Ihan ensimmäinen eteenmenokin on tehty, joten kaipa se tästä lähtee. Otettiin pyssy pitkästä aikaa mukaan treeneihin ja kaikeksi järkytyksekseni Lee reagoitsi siihen vahvasti. Se ei ollut mikään paukkuaran koiran reagointi vaan sellainen, mikä jumankauta se ääni oli. Nyt harmittaa, ettei olla koko kesänä ammuttu kertaakaan ja näen jo, miten koko haave pk-urasta kaatuu, jollei tälle tehdä jotain.

Kuitenkin Lee on maailman paras treenikaveri ja sen kanssa on takana jo nyt ihania elämyksiä ja oivalluksia, mitkä kannustaa jatkamaan treenihulluna sen kanssa.

Lee paikallamakuussa keski-suomessa Kyynämöisen kentällä.

Leen ensimmäinen voi-luokan rally

Viime lauantaina lähdin positiivisen innokkaana kohti Janakkalaa. Siellä oli rally-kisat ja tuomarina Pia Heikkinen. Kisapaikka oli meille täysin uusi, mutta olin kuullut, että Janakkalan hallissa on hyvät olosuhteet kisaamiseen. Edellisellä viikolla olimme tehneet tosi hyvän kisamaisen treenin rallyvalkun kanssa, missä Lee oli tosi hyvä kaikin puolin.

Päivän rata näytti tältä

Menen yleensä kisoihin aina oppimaan uutta ja nyt mielessä oli, että mietin itseäni kilpailijana. Miten asennoidun vieraaseen halliin, odottamiseen, koiran virittelyyn. Miten käyttäydyn koiran silmissä mahdollisimman normaalisti ja teen asioita sen kanssa reilusti. Nyt kuitenkin kahta koiraa ennen tunsin, kuinka jännitys hiipi jäseniin. Se tuntui maitohappona reisissä ja vatsankäänteenä mahassa. Tässä kohdin säikähdin itsekin jännistystä ja yritin liikuskella hallissa ilman koiraa ja miettiä, että miten saan tilanteen ohi. Jännitys helpotti heti, kun otin koiran häkistä ja Leen ilmeet ja touhut sai minut rentoutumaan.

Rata oli meille sittenkin vaikea, vaikka kotoa lähtiessä ajattelin, että kyllähän me osataan kaikki kyltit. Vaan huomasin, ettei osata. Jo ensimmäisellä tuli säätöä, kun en saanut koiraa nousemaan ekalla käskyllä seisomaan ja siitä menemään maahan. Säädettiin siinä kyltillä heti -10 edestä, selitteessä lukee "ylimääräinen istuminen". Ei lähtenyt hyvin ei.
Kakkoskylttiä jännitin, kun se on meillä ihan uusinta, että tehdään kolmen askeleen peruutus. Se onneksi onnistui, kun tein sen todella rauhallisesti. Siitä pyörähdykseen, mitä Lee ei tehnytkään. Uusin -3. Eli ensimmäisellä suoralla kamalasti virheitä.

Tuskan hiki otsalla jatkettiin ja päästiin virheittä pari kylttiä eteenpäin, missä koira oikealla askel vasemmalle oli -1, vino. Onneksi kyltti 11 "molemmat oikeaan täyskäännös" meni hyvin, samoin tempon muutokset, vaikka hidas tehtiin kohti estettä ja esteen kohdalla normaaliin käyntiin. Mutta seuraava kyltti tuli taas seisomistehtävässä, missä oli "istu, seiso, kierrä koira". Jälleen säädettiin istumasta seisomaan ja otettiin siitä -1 tvä.

Houkutus nurkassa meinasi houkuttaa, mutta sain kannustettua koiran mukaan. Hypyn jälkeen sain hyvin Leen haltuun perusasentoon istumaan viimeiselle kyltille ja siitä paikallaan puolen vaihto oikealle. Hyvin lähti, mutta joku epävarmuus siinä oli, kun Lee kävi istumassa oikealla ja palasi yhtä nopeasti vasemmalle.  Koska oltiin viimeisellä kyltillä ja takana oli omasta mielestä ihan sikana virheitä, tuli luovutettua ja ohjasin koiran takaisin oikealle ja siitä maaliin. Viimeiseltä kyltiltä -10 ja selite "ylimääräisiä liikkeitä". Myöhemmin tuomari sanoi, että mikset uusinut sitä kylttiä.

Kaiken kaikkiaan pisteitä jäi käteen 72, mikä tarkoitti kuitenkin hyväksyttyä tulosta. Tuomari kommentoi, että Hyvä, tiivis seuraaminen. Hyvä ohjaus. Palkintojen jaossa tuomari puhui, että tänään tuomarin palkinto menee koirakolle, joka esitti kaunista seuraamista ja missä koira oli koko ajan iloisen ja innokkaan oloinen kohti ohjaajaa koko radan ajan. Valitettavasti koiralla oli hieman liikaa energiaa, mikä näkyi pistemenetyksinä, mutta pari on tuomarin palkinnon arvoinen. Palkinnon saa Myytin arveton on arvoton.

Jälkikäteen vähän harmitti, ettei oltu parempia, mutta toisaalta tehtiin meille vaikea rata vieraissa olosuhteissa. Rata oli pakattu pieneen tilaan kehänauhoin ja aidoin, vaikka ympärillä oli iso halli, missä oli kyllä runsaasti tilaa verrytellä.

 Oli kuitenkin meille uusi kokemus tehdä rata postimerkin kokoisella alueella, vaikka ehkä kuvassa ahtaus ei näy sillä tavalla. Kylttivälit oli kuitenkin pienet tai nippa nappa se 3m, mikä tarkoittaa, että isolla koiralla pitää alkaa tekemään seuraavaa kylttiä oikeastaan yhden askeleen jälkeen edellisestä. Löytyi kuitenkin asioita, mitä pitää harjoitella ja niitähän nyt tehdään. Seuraava rallykisa on meillä 2.11 Ylöjärvellä, joten sitä kohti.

Csillan rallytoko oppeja

Meidän rallyn valkkuryhmää kävi Csilla Bakos kouluttamassa keskiviikko-iltana. Minulle hän oli kouluttajana täysin uusi tuttavuus ja osoittautui täyden 5 tähden kouluttajaksi. Ymmärrän nyt oikein hyvin mikä tekee hänestä mestarin :-)


 Aikaisemmat meitä kouluttaneet kouluttajat ovat yleensä tehneet radan tai kylttisarjoja, mutta tämä koulutus alkoi niin, ettei me tarvittu mitään kylttejä. Aloitettiin niin, että koko ryhmä oli samaan aikaan kentällä verryttelemässä. Tätä meidän ryhmä tekee ihan liian harvoin, sillä Lee oli ensimmäisen hetken pelkkää silmää kentälle tekeviin koiriin, mutta sain sen melko pian tekemään kanssani. Csilla halusi nähdä meidän ihan perustyöskentelyä seuraamisessa ja sain heti tosi hyviä vinkkejä seuraamiseen. Normaalivauhdissa Lee on alkanut hieman edistää, mutta hitaassa se keskittyy paremmin ja pitää paikan siinä paremmin. Tehtiin siis pätkiä, missä teen hidasta kävelyä, sitten kaksi nopeampaa askelta ja sitten taas hidasta. Näin tempoa vaihdellen ajoitan palkan siihen, että koira on entistä tarkempana minua kohtaa ja palkka siihen vähän nopeampaan kohtaan ennen kuin se edistää, minkä taas "estin" vaihtamalla vain tempoa. Palkkaa paljon siihen seuruun oikeaan paikkaan eri temmonmuutoksissa.


Sitten katsottiin perusjuttuja yksi koira kerrallaan, mutta käytännössä haluttiin käydä läpi käännökset ja kukkaset. Näissä keskityttiin millintarkasti tekniikkaan ja kukkasia tehtiin ihan paikallaan kääntyen. Leen kanssa kuitenkin työstettiin pyörähdystä, mikä sai olla teknisesti parempi. Lee ikään kuin roiskaisee itsensä ympäri hiukan eteenpäin ja loittonee minusta vähän liikaa. Aina rallyradalla ei ole tilaa roiskaisuihin tai seuraava kyltti tulee tosi pian, joten siitä on etua, että koira tekee pyörähdyksen tiiviisti sivullani ja heti käskyn kuultuaan. Koiralla tulisi olla ajatus hakeutua perusasennon paikkaan välittömästi tempun tehtyään.


Nyt minun piti pysyä vain paikoillaan ja Leen piti hakea pyörähdyksen jälkeen paikka takaisin sivulleni. Jos se roiskaisi kovasti sinne eteenpäin, oli pitkä matka tulla sivulle. Toistojen myötä Lee lähti tekemään siistimpää pyörähdystä ja se oli itse vastuussa siitä, että tulee sivulleni. Se vaati sen, että pysyn paikallani, annan vihjeen ympäri ja heti perään sivu. Nämä kun alkoivat sujua vasemmalla puolen piti tehdä samaa myös koira oikealla. Oikea puoli on Leelle vielä vähän vaikeampi ja pyörähdys myös, mutta tehtiin pyörähdystä oikealla ihan hitaassa käynnissä ja palkka siitä, kun palaa oikealle paikalle seuraamaan. Csilla halusi, että palkataan paljon ja oikeaan kohtaan eli juuri siihen sen hetken tekniseen pieneen palaseen ladattiin paljon vahvisteita. Csilla halusi, että koiralle opetetaan jokainen pala tosi hyvin.


Kertasimme saksalaisen käännöksen ja tuplasaksalaisen: ne olivat Leellä oikein mallillaan. Samoin täyskäännökset olivat hyvät. Niitä jumpattiin paikallaan kääntyen; ensin täyskäännös vasempaan istu, heti perään täyskäännös oikeaan istu. Nämä sujuivat meiltä hyvin, mutta Csilla toivoi, että koira reagoisi vielä pikkuisen nopeammin käskyyn tekemällä ihan pikkuisen ripeämmin. Toki Lee tuntui tässä kohdin hiukan väsyvän, olihan se tehnyt jo monta käännöstä paikallaan hyvin.


Seuraavalla kierroksella työstettiin ensin puolen vaihtoja. Näissä ei tänään ollut mitään murheita. Huokaisin helpotuksesta, sillä olin jo parin päivän aikana työstänyt Leelle useita toistoja, että mitä tarkoittaa käsky takaa. Se osaa noudattaa sitä hyvin silloin, kun mennään vasemmalta oikealle, mutta päinvastainen suunta on vaatinut työstöä. Nyt harjoiteltiin kuitenkin jalkojen välistä puolen vaihtoa niin, että pysyin paikallani. Näissäkin koiran tulee hakea se oikea paikka ohjaajan sivulta heti kun se on vaihtanut puolen, jolloin puolen vaihto tulee myös tiiviiksi ja tarkaksi. Puolen vaihtoa tehtiin myös liikkeessä ja saatiin kyllä virheitä näkyviin siinä, että koira ajattelee jo liikaa puolen vaihdon jälkeen ehkä seuraavaa kylttiä eikä malta tulla tarkasti sivulle seuraamaan. Tarkkuus ja tiivis täsmällinen paikka oli tässäkin tärkeintä.


Lopuksi Lee treenasi peruutusta sivullani. Siinä olin huijannut itseäni sillä, että olemme treenanneet paljon seinän vieressä tai kotipihan mattotelineen vieressä. Ilman seinän tukia Leen peruutus ei ollut samassa linjassa minun kehoni kanssa ja Csilla sanoi, ettei koskaan treenaa perutuusta seinän vieressä. Koira ei opi ajattelemaan silloin sijaintiaan eikä pitämään itse huolta suoruudestaan. Treenasimme siis keskellä kenttää ja vain yksi askel kerrallaan. Sitten peruutusta ikään kuin isolla ympyrällä ja lopulta niin, että astun askeleen takaviistoon, jolloin koiran tehtävä on huolehtia sijainnista ja myös takaosan suoruudesta. Csilla tekee joskus itselleen teipillä merkkaamalla maahan ison ympyrän ja peruuttaa itse sen avulla. Koiran on huolehdittava on osuus ja pysyttävä suorana siinä ohjaajan sivulla, ei voi aueta tai poikittaa.


Kaikkien näiden pienten teknisten harjoitusten tarkoitus oli tehdä koirasta teknisesti niin taitava, että se osaa itse temput ja silti seuraamisen paikan tosi hyvin. Csilla sanoi, että tekee kaikki palaset ilman kylttejä ja treenaa ratatreeniä vallan vähän. Kertoi, että joskus ottaa kyltit radalle ihan sen vuoksi, että koiran pitää tehdä juuri niin kuin sitä on opetettu välittämättä kylteistä. Csilla myös videoi paljon treenejään, jolloin oppii tuntemaan koiransa niin hyvin, että tietää millä tassulla koira lähtee mitäkin tehtävää suorittamaan. Ihanan pedanttia ja tarkkaa, mutta vain näin tehdään niitä 100 pisteen mes-suorituksia kerta toisensa jälkeen.

Treenejä

Leen viikko on kulunut mukavasti treenaillein eniten pk-puolen juttuja.


Maanantaina kävin itsekseni Kyötikkälän kentällä, mutta Lee tuntui hivenen väsyneeltä viikonlopun jäljiltä, joten en tehnyt mitenkään pitkästi. Väsymys näkyi sellaisena, ettei se ollut ihan terävimmillään mukana. Työstin seuraamisessa pään asentoa kunnolla ylös ja syötin sitä runsaasti kainaloni suunnasta. Luoksetuloja otin läheltä edessä olevalle alustalle, että saisin sen oppimaan tulemaan suoraan eteen istumaan, mutta tämä on maailman vaikein juttu. Miten voi ollakin niin vaikeaa? Lee tulisi mielellään sivulle.
Pk-noutokapulan kanssa leikittiin myös hetki ja yritin vahvistaa vain laukkaa kapula suussa tehden sellaisia noutoja, missä kapula on tosi kaukana. Vauhtipalkka on vaikeaa, koska tiputti kerran palkkaustilanteessa kapulan tassulleen ja oli siitä vähän epäileväinen hetken.
Lopuksi tehtiin yksi alokasluokan a-esteen ylitys niin, että jätin Leen esteen toiselle puolen ja kutsuin sitä toiselta puolen. Aikaisemmin olen vapauttanut sen esteeltä leluun, mutta nyt ohjasin käsin sen tulemaan eteeni istumaan.


Tiistaina ei treenattu mitään, käytiin vain ulkoilemassa Oriveden Pukalassa kaverini ja hänen koirien kanssa. Eväät tärkeimmät tällä reissulla.

Keskiviikkona oli rally-treenit illalla meidän valkkuryhmän kanssa. Nyt Lee tuntui villillä ja vähän turhankin innokkaalta, mutta mukavaa oli. Rakennettiin mes-luokan rata, missä Lee teki ekan kerran elämässään hyppyä ja putkea osana rataa koiran ollessa oikealla. Meni kyllä kivasti ja seuraaminen oikealla puolen on oikein hyvällä mallilla. Erikseen katsottiin Leen liikkeestä istumista ja käsiavun kanssa saan sen istumaan, mutta pitäisi harjoitella tätä nyt monessa eri liikkeessä ja tilanteessa häivyttäen käsiavun siitä pois.


Torstaina oltiin hakuilemassa Sääsjärvellä ja meillä oli nopeat hakutreenit. Reippaassa tunnissa oltiin treenattu neljä koiraa, joten siitä ehti vielä kotinurkille tunnin lenkillekin valoisan aikaan. Lee teki hakutreenissään edelleen risteilyä tai juoksutusta maalimieheltä toiselle ja nyt kaikki pistot oli suoria, ja onnistuneita. Lee tykkää ihan hirveästi näistä treeneistä.




Perjantaina ajelin Leen ja Codyn kanssa Lihasulan metsiin jäljestys ja pennun väsytys mielessä.

 Ensin kävin tallaamassa Leen jäljen vanhentumaan ja sitten Codyn kanssa tallattiin Leelle esineruutukaista. Se oli ehkä 5m leveä ja 60m syvä. Laitoin siihen 3 esinettä niin, että edessä 10m kohdalla oli isoin esine, keskikokoinen keskellä ja pieni sormikas siellä kaistan päässä. Olin ajatellut, että vahvistan tällä kaistalla ajatusta "suoraan eteenpäin" ja vähennän mahdollisuutta koko ruudun juoksenteluun. Vaan ekalla pistolla ei Lee ollut nenä auki vaan ilmeisesti sillä on nyt ajatus ruudusta, että juokseminen on se juttu. Se nimittäin laukkasi koko kaistan alusta loppuun nostamatta yhtään esinettä. Vasta toisella pistolla se alkoi työskennellä ja tokallakin pistolla se nosti sen isoimman etuesineen vasta takaisin tullessa. Siitä eteenpäin sujuikin ihan mallikkaasti, mutta jatkossa tämä juoksentelu pitää saada kyllä poikki. Veisinkö ensi kerralla jalkapallon kokoisen etuesineen tyrkylle, että saisi ideaa, että nenä auki heti samantien? Ainakin isot ruudut on nyt vähän aikaa siltä kiellettyjä, että saan tätä työstettyä paremmaksi.


Leen jälki oli oikein mielenkiintoinen. Se oli n.800 m pitkä ja tein tarkoituksella siitä sellaisen, että maasto muuttuu moneen kertaan. Lee on tottunut niin hyviin ja tasaisiin jälkimaastoihin, että oli jo aikakin päästää se mukavuusalueelta vähän epämukavan puolelle.
Jana sijaisti hyvien mäntyjen alla ja niin selkeällä kohtaa, että se osasi takuuvarmasti juosta suoraan janalla kohti takamerkkiä. Siitä jatkettiin kohti suopursuja, sitten mentiin hirvien tallomaan uraa siirtyen vesakkoon. Täällä oli ällöttäviä hirvikärpäsiäkin ja kepillä palkatessa ne vaan lentelivät päin poskia. Uuuh! Jatkettiin äkkiä matkaa. Vesakossa oli kulma ja ylitettiin sellainen metsäkoneiden survoma aukea ja siitä päästiin jäkäläsammalkalliolle. Täältä laskeuduttiin soisen ja märän mättään kautta takaisin kauniiseen kangasmetsään. Lee nosti kaikki kepit 7 kpl ja ajoi jäljen tosi hyvin. Se tuntui nauttivan haasteista.
Pirkanmaan jälkimetsät on vaan sellaiset, että se metsä mikä näkyy tieltä, voi muuttua ihan toiseksi 100metrin päässä. Alla muutama kuva maastonvaihteluista yhden jäljen aikana.

Pikku-Cody teki myös jäljen metsässä ja se on ehkä vielä vähän liian pieni, kun sen liikkuminen varpujen ja sammaleikkojen seassa ei ole vielä niin sujuvaa, mutta hyvin sekin pääsi jäljestämisen makuun kiinni ja jouduin kantamaan rimpuilevan pennun pois loppupurkilta. Se ei nimittäin haluaisi mitenkään lopettaa. Jälkikeppien kanssa Cody on jo leikkinyt kanssani keittiössä ja takapihalla, mutta en ota niitä vielä sen jäljille, joten toistaiseksi työstä jälkeä ja keppejä erillisinä treeneinä.
Tein jäljen nyt niin, että jätin pikkuisia ruokakasoja jalanjäljilleni satunnaisesti. Ehkä 10 askelta oli tyhjiä ja sitten pieni kasa. 15-viikkoa vanhaksi pennuksi se puuhasteli jo hienosti. Yrityksen ja erehdyksen kautta se tuntui oppivan ja oli ihana nähdä, miten se työsti jälkeä itsenäisesti. Tässä pennussa on kyllä jäljestykseen potentiaalia. Sormet syyhyää tehdä lisää sille jälkiä!

Maastojuttuja

Viikonloppu jatkui Uuraisilla vepekokeen jälkeen lajia vaihtamalla. Ne Uuraisten kangasmetsät on sellaiset, ettei vaan voi jättää käyttämättä. Joten huokaisin tietyllä tavalla helpotuksesta, että nyt kesän/syksyn kokeet on käyty ja voidaan vaan treenailla nyt ilman koepaineita koko syksy. Suunnittelin, että seuraava syksy rakennetaan metsässä maastojuttuja paremmiksi niin kauan kunnes lumi sataa maahan. Ulkokentällä käyn rakentamassa nyt pk-tottikseen liittyviä juttuja ja sisällä hallissa keskitytään perusasioihin, jotka toistuu kaikissa lajeissa kuten jäävät asennot tai nouto. Mutta teen hyvät suunnitelmat paperille, jotta jokainen palanen tulisi huomioiduksi. Rally-tokoa treenaamme keskiviikkoisin tamskin valkussa ja jokunen voittajan rallykoe olisi hyvä laittaa myös loppuvuoden kalenteriin, että tulisi panostettua myös siihen. 

Mutta paluu niihin maastotreeneihin. Lee ajoi lauantaina Annan tekemän jäljen, joka oli pituudeltaan ehkä 400 - 500m ja siinä oli 5 keppiä. Janapaikan olin suunnitellut itse ja Anna talloi janalle näyttämästäni paikasta. Janakrepin alle jää ruokakippo, jolla vahvistetaan suoraan juoksemista. Nyt Lee ei lähtenyt ensimmäisellä yrityksellä suoraan ja otin sen heti pois, ei ottanut nokkiinsa siitä vaan keskittyi uusinnalla paremmin, tarkensi katseensa janamerkkiin ja meni suoraan. Jes! 

Jälki ajettiin aikataulullisista syistä vähän liian tuoreena ja se tallattiin vesisateen jälkeen, mikä näkyi heti jäljestyksessä, että Lee ajoi jälkeä korkealla nenällä. Kaikki kepit löytyi, niiden ilmaisut oli kivat ja olimme kaikki oikein tyytyväisiä.

Sunnuntaina käytiin heti aamusta tallaamassa jäljet ja niiden vanhentuessa tehtiin muita pikkutreenejä. Pudotettu onnistui tosi hyvin. Tässä otan ohjelmistoon virittelyn, missä teen pudotetun rukkasen noston ennen varsinaista pudotetun alkamista. 

Esineruutua yritettiin tehdä niin, että ruudussa on noin kymmenen esinettä ja koirat saa hakea niitä vuorotellen. Vaan Leen kanssa tämä treeni ei onnistunut, koska sen mielestä sisko Venla on maailmassa ihaninta ja kyllä se nyt yhden esineen kävi hakemassa, mutta silmät sekä ajatukset koko ajan Venlassa. Tätä en halunnut vahvistaa, joten Lee meni autoon ja teki sitten oman esineruutunsa Venlan jälkeen. 

Aron sai siivota esineruudun ihan lopuksi ja siinä Aronin työskentelyä katsoessa mietin, että sille esineruutu on tullut opetettua hyvin. Lähetin Aronin vasemmasta reunasta ja sen kanssa ruudun pystyi käymään järjestelmällisesti kaistoittain läpi. Jos pistolla ei löydy esinettä, palaa Aron luokseni hyvillä mielin ja lhetän sen uudelle pistolle. Näin saatiin siivottua ruudusta esineet pois. Leen työskentely on tällä hetkellä enemmän juoksemista eikä se näytä mitenkään järjestelmälliseltä. Lisäksi Lee läähättää esineruudun jälkeen tavallista enemmän, mikä kertoo sen pään sisäisestä kuumumisesta, joten taidan palata ihan kaistatreeneihin Leen kanssa ja suunnitella esineruututreenit huolellisemmin. 

Jäljen ajo oli Leellä todella hyvää ja Annan jättämät kolme keppiä nousivat hyvin. Annoin Annalle kaksi pientä kepin pätkää myös mukaan kokeeksi, että ilmaiseeko Lee ne, mutta ei ilmaissut. Tämä oli hyvää tietoa itselle, että Lee osaa ilmaista normi kepit jäljeltään, mutta mihinkään kikkailuihin se ei vielä taivu. Lisää nenänkäytön kokemusta siis tarvitaan. Jälki oli 500m pitkä ja kulmat meni hyvin ja hienosti Lee ajoi sen, vaikka jäljen loppusuora kulki metsätien laidassa. Muistan Aronin jäljestyksestä, että tälläiset tienvierusjäljet aina sekoittivat sen ajatukset. 

Uintikauden päätös

Viikonloppu hurahti Uuraisilla. Muuramen seudun kennelkerho järjesti siellä kolmipäiväiset vepekokeet ja Lee sai sielä alokasluokan koepaikan lauantaille. Sunnuntaina lupasin olla vuorostani talkoilemassa ja hukkuvan rooli sopi minulle. Leen alokasluokan liikkeet oli oikein hyvin jo hallussa, mutta ei silti ollut tarvetta saada koepaikkaa kahdelle päivälle. Vesi oli jo aika viileää ja Lee on vielä niin nuori koira, että kiirettä meillä ei ole. Ja meillä oli vieras appari, mutta oikein mukava ja pätevä sellainen. Landseer-mies Kari oli luvannut olla avustaja ja onneksi Lee on tehnyt vepetreeneissä paljon treenejä mm Reijon avustamana, joten Lee ei vierastanut Karia lainkaan. 

Kokeen tuomarina oli Jyrki Heino; mun suosikki. Hänen tuomarointinsa on asiallista, säännöt on hyvin hallussa ja silti hänellä on hyvää pelisilmää koirien ja sään suhteen. Lisäksi rannassa tai kokeen alussa ei höpötellä mitään turhia, vaan käydään suoraan asiaan. Siksi koe meni nopeasti koirakon suorituksesta toiseen. 

Lee sai veneestä hypyssä täydet 25 pistettä ja ui ennätysnopeasti rantaan. 0,57 sekuntia on nopea suoritusaika ja se nopea uiminen on kyllä tärkeää sitten kun noustaan ylempiin luokkiin. Tämän vuoden suomenmestaruuksissa kuusi koiraa sai täydet sata, mikä kertoo, että liikkeet on melko helposti opetettavissa eikä niissä itsessään tule juuri eroavaisuuksia koirakoiden kesken. Paremmuuden ratkaisee suoritusaika. 

Esineen vienti oli jo parempi kuin kaksi viikkoa sitten sovessa, saatiin siitä täydet 25 pistettä myös. Samoin veneenhaku onnistui ihan nappiin ja Lee ui keskelle maalitolppia veneen köysi suussaan. 

Hukkuvaa Lee lähti hakemaan lähes raivolla, haukkuu siinä uidessaan. Hukkuvalla oli vaan patukka vasemmassa kädessä, minkä tajusin siinä rannassa katsellessa ja mietin, että kuinkahan tässä käy, kun meidän treeneissä patukka on aina oikeassa kädessä. Lee nappasi kapulaan hyvin kiinni, mutta ei osannut kääntyä oikein vaan ajautui uimaan eteenpäin ja siinä se taiteili vähän loittonevan kaaren. Kutsuhuudolla sain sen sitten kääntymään kohti rantaa, mutta näin, että sillä oli vaikeuksia ja näin myös, ettei se tule nyt maalitolppien väliin. Lopulta rannassa maalitolppien ohi 2 metriä ja yksi ylimääräinen käsky, joten hukkuvan haku 22 pistettä. 

Lopputulos oli ykköstulos 97 pistettä ja luokassa kolmas. Alokasluokan koiria taisi olla 6 kpl kisaamassa. Joten oikein hyvillä mielin saatiin lopettaa tämä vepekausi tähän kokeeseen ja ensi keväänä jatketaan toivottavasti toisella koekäynnillä alokasluokassa ja sen kautta ensi kesä vietetään avoimen luokan liikkeiden ja kokeiden parissa. 

Mukava harrastusviikonloppu

Olin viime viikon lomalla, joten tuli treenailtua Leen kanssa melko paljon, mutta tehtiin kevyesti ja mukavia juttuja. Viikonloppu starttasi lauantaina Levekin kentällä Maarit Hellmannin tokokoulutuksessa ja koulutus liittyi pohjois-hämeen nuorten tokokoirien treeneihin. Meillä on ollut kyllä tosi kiva vuosi tässä ryhmässä, sillä treenataan porukalla aina kerran kuussa. Lisäksi Maaritin kanssa on sovittu 4 koulutuspäivää tälle vuodelle, jolloin saadaan vähän jatkuvuuttakin, kun käydään yhden ja saman kouluttajan silmän alla tasaisin väliajoin.


Maaritin kanssa juteltiin siitä, että Lee tähtää ensi kesänä huippupisteisiin avoimen luokan toko-jutuissa. Ja niitä silmällä pitäen työstettiin sitä, että Lee jää helposti silmillään ja koko kehollaan kiinni ruutuun, noutokapulaan tai kiertotötteröön. Tehtiin sellaista treeniä, missä virittelen Leen meneväksi ruutuun. Sinne ei kuitenkaan pääse tuijottamalla ruutua, vaan ottamalla minuun kontaktia ja nostamalla pään oikeasti ylös. Tuen tietty tätä pään nostoa syöttämällä Leetä kainaloa kohti, mutta käytännössä tehtiin niin, että hyvästä kontaktin ottamisesta hihkaisin vapautuksen ja palkkasin heittämällä namin itsestäni pois ja taakse päin. Koira lähti hakemaan namia ja siihen namin poimimishetkeen tulikin ruutu-käsky. Lee ei siis pääse nyt hetkeen noutamaan, ruutuun tai kiertämään noin vaan suorilta, vaan luopumalla niistä tai huikean kontaktin oton kautta. Ja paljon syöttämistä siihen selkeään pään ylösnostamiseen.


Maarit myös muistutti selkeistä kriteereistä ja tiukemmasta asenteesta sivulle tuloon. Lee kun kyylää esim sitä ihanaa kiertotötteröä, se ei tule sivu-käskyllä kunnolla sivulle, koska sen silmät tai muu keho on kiinni siinä törrerössä. Näissä pitää tulla kunnolla sivulle, en saa hyväksyä sellaisia puolittaisia tai ainakaan auttamalla kehollani yliliioitellusti, mihin olen nyt vajonnut. En saa siis tehdä koiran puolesta vaan oma keho tikku suoraksi ja koira hommiin.


Katsottiin myös liikkeestä seisomista ja opeteltiin tekemään sitä nyt pompun kautta. Lee pomppi heti oikeaan suuntaan, joten taidan saada aika kivan seisahduksen, kun nyt jatkan sen työstöä.


Muiden treenistä sain kivoja ideoita kaukokäskyihin ja tunnariakin voisi alkaa tekemään nyt enemmän. Meidän tunnistusnouto on tosin hyvin alussa. Olen tehnyt sitä kotipihassa niin, että oma on piilossa ja edessä on näkyvä kasa tunnareita. Oman etsiminen tehdään kuitenkin nenällä eikä silmilllä, joten sellainen opetusvaihe nyt tässä.


Sunnuntaina mentiinkin Leen kanssa koiratanssikisoihin Akaalle. Edessä olisi avoimen luokan esitys, mikä perustui meidän kevään esitykseen, mutta nyt olimme pidentäneet ohjelmaa minuutilla ja opetelleen yhden uuden position sinne. Viime viikon tiistaina katsottiin Salla Haaviston kanssa vielä viimeiset hionnat tähän ohjelmaan ja en olisi koskaan onnistunut ilman Sallan neuvoja. Jätettiin koreografiasta kaikki epävarmat osiot pois, työstettiin muutamaa pikku-yksityiskohtaa ja päätettiin, että katsotaan riittääkö tämä. Me ei nimittäin osata vielä peruuttaa seuruussa tai tehdä sivu-askelia. Näitä kai kovasti jo odotetaan olevan avo-ohjelmassa, mutta päädyttiin, että nyt panostetaan taiteelliseen näkymään.


Lähdin Leen kanssa matkaan positiivisen innokaasti. Toki myös mielessä oli, että saan olla todella onnellinen, että meillä on tähän mahdollisuus. Paljon on nyt treenikavereilla ja tuttavilla ollut ikäviä sairastumisia tai takapakkeja, joten kisoihin meno ei ole itsestään selvyyttä.


Akaan tanssisali on tosi pieni paikka, mutta tunnelma siellä oli sitäkin mukavampi. Meitä edeltä koira oli belgi ja sovin hänen ohjaajansa kanssa, että annan heille tilaa poistua rauhassa esityksen jälkeen ja otan sitten sen oman ajan Leen valmisteluun kehään. Ja niin me sitten vuorollamme mentiin sinne kehään ja pystyin oikeasti jo hymyilemaan sinne mennessä, sillä se oli vaan niin hienoa. Lee vastasi yhdessä-käskyyn täysin ja me olimme yhtä. Myös ohjelman aikana hymyilin, kun vaikeimmat osuudet oli ohi. Meidän ohjelma päättyy sellaiseen kunnon juoksu-seuraamispyörimiseen ja siinä annoin mennä oikein sydämen pohjasta. Käteni tärisivät lopun perusasennossa, mutta esitys vakuutti tuomarit.


Lee voitti luokkansa, sai kuman pistein 161,67 ja saimme luvan kilpailla seuraavan kerran voittajaluokassa. Nyt on hirmu into alkaa rakentaa sitä peruutusta ja sivu-askelia, sillä eihän tämä nyt tähän jää. Nyt kuitenkin pidetään pieni tauko koiratanssista, sillä ensi viikonloppuna on vuorossa vepe-koe Uuraisilla. Kotimatkalla kuitenkin mietin, että miten saisin kerrottua Leelle, että se on maailman paras, mutta kai se kultamussu sen jo tietääkin.


Sunnuntai-iltana käytiin tekemässä vielä Reijon ja Leenan kanssa kauden viimeiset vepetreenit. Niissä Lee toi kaksi kertaa esinettä minulle veneeseen enkä ole oikein tyytyväinen tämän liikkeen asenteeseen vaikka sitä on varmasti tehty ihan eniten tänä kesänä.
Kakkoskierroksella opeteltiin avoimen luokan veneen hakua ja testasin mallia, missä ole itse rannassa, Lee istuu käskyn alla Reijon soutamassa veneessä ja hyppää siltä toisen veneen hakuun käskystäni. Hyvin se Lee siellä istui ja saatiin ikään kuin hyppy veneestä ja veneen haku yhdistettyä yhteen kertaan. Nyt tämä oli kiva jättää hautumaan talveksi ja katsotaan sitten ensi keväänä, että miten avointa luokkaa lähdetään oikeasti rakentamaan.
Aronkin oli mukana ja pääsi kerran uimaan veneelle ja hakemaan köyden. Ai miten se olikaan innoissaan ja sai rannassa superpalkan. Se niin tiesi mitä ollaan tekemässä.

Leen ensimmäinen vepekoe

Eilen Lee aloitti vepekoiran uransa. Jämsässä oli Sari Ruposen tuomaroima ja Muuramen koirakerhon järjestämä koe. Mun sydän sykkii muutenkin muuramelaisille, joten oli kiva aamulla herätä, pakata pyyhkeet ja kylpytakit Leelle ja lähteä kokeeseen. Koe järjestettiin Himoksella ja veden pinta näytti ihanan tyyneltä, kun koe avattiin.

Mukana ollut pikkupentu havaitsi veden kiinnostavaksi, joten saa nähdä tuleeko siitäkin vesipeto.

Leen apuohjaajana toimi Petra ja homma sujui kyllä hyvin. Arvottiin suoritusnumero 1 ja päästiin ensimmäisinä aloittamaan koe veneestä hypyllä. Siitä täydet 25 pistettä.

Toisena liikeenä esineen vienti, minkä tiesin meille vaikeimmaksi. Kaikki muu siinä jo sujuu, mutta esineen luovutus veneeseen on vielä ihmeellisen nahkea. Joten Petra lähetti Leen tosi hyvin rannasta esine suussa minua kohti, mutta puolessa välin matkaa Lee selvästi mietti, että palaisko Petran luokse. Täällä-käskyllä se jatkoi uimista minua kohti. Ehkä 4metriä ennen venettä se alkoi hidastella uintiaan ja minä tykitin sitä käskyillä. Onneksi sain sen esineen veneeseen, mutta yksi ylimääräinen käsky tuli josta pisteen vähennys, esineen vienti 24 pistettä.

Ruokatauon jälkeen sää muuttui, mutta en tajunut sitä rannasta, kun lähetin Leen veneen hakuun. Lähtö sujui tosi hyvin, Lee lähti vahvasti uimaan veneelle, tarttui köyteen ja tuo-käskyllä veti venettä minua kohti. Vaan sivutuuli ja veden virtaus veivät koiraa oikealle ja taisin käyttää kaikki luvalliset käskyt, mutta en saanut Leetä tulemaan porteistä sisään vaan tuli rantaan 3 metriä oikealta ohi. Veneenhaku 22 pistettä.

Viimeisenä hukkuva. Lee lähti taas tosi hyvin hakemaan hukkuvaa. Se jopa haukkuu siinä uidessaan, kun sitä ärsyttää se, että se hukkuva läiskyttää siellä 30 metrin kohdalla vettä ja ettei se pääse lujempaa hukkuvan luo. Lee tarttui hukkuvalla hyvin patukkaan kiinni ja lähti tuomaan sitä luokseni, mutta taas virta vei sitä oikealle. Maaliin tuli 4 metriä ohi maalitolpan. Hukkuva 21 pistettä.

Sove oli kuitenkin läpäisty pistein 92/100 ja kokeen kaikki kolme sove-koiraa läpäisivät testin. Tuomari kertoi, että tuuli ja virtaus veivät useampaa koiraa ja kaikki maalitolpan ohitukset tapahtuivat oikealta puolen. Virtaus vei niin rotweileria kuin labbistakin, joten ei se ihme ollut, ettei Lee mahtanut sille mitään. Se yritti kyllä kaikkensa. Kokeessa oli myös hieno rotukirjo: 9 eri rotuista koiraa. Vau, sanon minä.

Loppukävelyt kävin tekemässä laskettelurinteiden kupeessa ja siellä napsin vesipedostani muutaman mukavan kuva.

Perjantainen treeni-ilta

Eilen meillä oli suunnitteilla hakutreenit unelmien treenimetsässä Oriveden Hirsilässä. Ja kun sinne on hiukan ajomatkaa, päätin lähteä ajoissa ja treenata ensin Leen kanssa jälkeä ja janoja. Laskin myös, että koko iltahan tässä menee, joten otin kyytiini kaikki koirat. Pikku-Cody on helpompi vahdittava, kun se on mukana autossa häkissä. Se kun olisi pidettävä vielä viikon verran levossa takakoiven loukkaantumisen vuoksi. Ja ei ole sitten mikään ihan helppo homma, koska 12-viikkoisella on sitä energiaa nyt enemmän kuin muilla.
Söpöhän se on :)

Tein Leelle ensin kaksi janaa. Yritin valkata metsästä semmoiset kohdat, ettei janalle osu mitään maastollisesti kierrettävää ja Leen pitäisi nähdä se takamerkki, minkä juuressa on herkkupurkki. Janoilta jatkui 50 metrin lyhyt jälki yhdellä kepillä.

Eka jana ja Lee puhkui intoa. Se lähti hyvin, meni muutaman metrin vinoon, mutta suoristi heti linjansa kohti janan takamerkkiin ja eteni hyvin herkulle. Herkussa oli kansi päällä niin, että koira saa itse sen kuonolla siirrettyä. Joten seisoskelin siellä takana koiraa kehuen ja kun ruoka oli syöty, niin Lee jatkoi oikeaan suuntaan jäljestystä ilmaisten kepin ja palkkasin sen hyvin.

Kakkosjanalla se ei lähtenyt suoraan vaikka kuinka kohdistin sen katsetta takamerkille. Sinkosi ihan vikasuuntaan. Otin pois, koska kriteeristä pidetään kiinni. No siitäkös Lee pahoitti mielensä, eikä halunnut lähteä yhtään mihinkään. Voi argh! Jätin sen käskyn alle istumaan siihen tielle ja juoksin itse sen janan sinne takamerkille, näytin että täällä on meidän ”edessä”.  Ja niin syttyi Leen lamppu ja se teki täydellisen janan juosten luoti suoraan takamerkille, söi ruuan, kehuin ja jäljesti pikku jälkensä kepin hyvin.

Kolmas jana/jälki vielä odotti. Ja kannatti pitää niistä kriteereistä kiinni, sillä nyt meni kerrasta suoraan ja oikein. Kehuin runsaasti. Meidän janat on nyt semmosia n.30 metriä pitkiä.
Nyt Leelle oli tarjolla tältä janalta n.250m jälki, missä havaitsin, että kulmissa se hukkaa jäljen. Joutuu pyörimään löytääksen sen uudestaan, mutta kulmia pitää nyt työstää erikseen seuraavilla jäljillä. Kaikki kepit se ilmaisi, niitä oli nyt 5 kpl ja tuntuu, että paras palkka sille on, että hihkun jes ja vauhtipalkkaan sen kädessäni olevaan palloon heti ilmaisusta. Se hylkää tässä kohdin kepin, kun se laukkaa luokseni palloon, mutta joka kerta se meni pallo suussa omatoimisesti takaisin kepin luokse makuulle. Tällä jäljellä oli myös yksi metsähiekkatien ylitys, jonka se ratkaisi hyvin.

Sitten sai pikku-Cody jäljestää. Olen tehnyt sille nurmelle pieniä ruokaa sisältäviä tallauksia, joiden tarkoitus on vaan opettaa pentua käyttämään nenäänsä ja väsyttää sitä henkisesti. Cody on niin super-ahne, että ruoka on sille todella ilo ja omat turvotetut nappulat on ihana löytää. Ihan kaikkia se ei kerralla malttanut syödä, joten Cody taisi ajaa 5 metrisen metsäjäljensä kolmeen kertaan. Se etsi siis joka ikisen namin.
Cody on ihan huikea pentu, mutta se on Petran, joten saan opettaa sille vain näitä jälkijuttuja, muuten Petra opettaa ja kouluttaa sitä. Aloitan Codylle vielä tänä syksynä jälkikeppien opetuksen ja odotan innoissani jo ensi kevättä, että sen jälkikoulutuksen voi oikeasti aloittaa. Nämä ensimmäisen syksyn jäljet on sellaista mukavaa hömppää.

Tästä siirryinkin sitten kilometrin päähän hakutreeneihin ja Lee teki omalla vuorollaan risteily/juoksutustreenin, missä uutena asiana sille ole maalimies, joka oli mies. Meidän naisvaltainen treeniporukka sai siis yhden kerran miesvahvistuksen. Lee meni hyvin maalimieheltä toiselle, se juoksee kovaa, suoraa ja on erittäin motivoitunut. Nyt mun ehkä pitää googlettaa "rullailmaisun opettaminen", sillä olisi kiva tehdä jo sitä.

Lopuksi jäätiin vielä lenkkeilemään ja kotimatkalla poistelin hirvikärpäsiä päästäni. Eli normisyksyä.