sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Seinäjoen rallyn bordercolliemestikset

Leellä oli eilen onnenpäivät, sillä meidän autoon tuli sen seuraksi 4 bordercollienarttua. Lähdettiin kolmen naisen voimin liikenteeseen ja autolastin koirista 3 kpl oli osallistumassa Seinäjoella järjestettävään bordercollieitten rallyn mestaruuskisoihin ja 2 oli muuten vaan matkassa. Leen osallistuminen rallyn avoimeen luokkaan oli vasta iltapäivällä, joten etukäteen oli tiedossa pitkä päivä ja paljon oman vuoron odottamista. Ajattelin, että nyt menen ensimmäistä kertaa testaamaan Leen turnauskestävyyttä ja en osaa nuoren koiran kohdalla edes ajatella, että miten reissu vaikuttaa sen suoritukseen. Jos menee pieleen, niin saan siitä hyvää informaatiota jatkoa ajatellen. Tähän saakka ollaan kisattu eniten kotihallissa ja tai kotinurkilla, joten lähdimme eniten kartuttamaan kokemusta vieraasta hallista ja koetilanteesta. Onneksi Lee on rauhallinen matkustaja ja se osaa olla leppoisasti häkissään. 

Täydet pisteet voi kyllä antaa kisajärjestelyille ja Seinäjoen hallille. Halli oli ihanan viileä, vaikka ulkona paistoi aurinko. Kisapaikalla oli hyvä puffetti, missä syötiin päivällä ihan perus lohikeittoa ja lämmin ruoka auttoi kyllä jaksamaan. Kahvit ja pullat maistui myös.  Kisakenttä oli iso, kylttien välit reilut. Lämmittely-alue ol todella iso ja vielä valmistautumis-alue oli iso. Siihen sai tulla aina yksi koira kerrallaan odottamaan omaa vuoroaan. Tuomari oli kiltti Fiia-Maria Kivioja ja radatkin helpot. Ihan kaikki mahdollisuudet siis onnistua. 

Ja niin me onnistuttiin. Lee teki elämänsä ensimmäisen 100 pisteen suorituksen. Toki tuomari oli kiltti, sillä itsestä tuntui, että sinne matkan varrelle tuli paljon pieniä epätarkkuuksia. Varmistelin käsiavuin perusasentoja, sillä kevään koiratanssissa piti opettaa Lee niistä pois ja nyt taas viime viikkoina niitä piti vahvistaa, että tässä lajissa pitää istua, kun pysähdyn.

Tällä sadan pisteen suorituksella Lee voitti luokkansa ja samalla avoimen luokan bordercolliemestaruuden. Kisakerta oli myös nyt kolmas avoimessa, joten koulari Rtk2 kilahti kuppiin. Suorituksessaan Lee oli iloinen ja ihan pikkuisen ylivirkeä muutaman pompahtelun kera, mutta muuten se teki kanssani juttuja häntä heiluen. Yksi eteen siirtyminen oli hiukan hidas, mutta kuten sanoin, tuomari oli kiltti. Palautteessa luki "nätti seuruu, iloista yhteistyötä. Sulava ohjaajankierto ja asennot". 

Päivän muusta jännityksestä piti huolen lukuisa joukko ystäviä ja tuttavia, joiden suorituksiin piti eläytyä niin, ettei uskaltanut puhua eikä hengittää. Senni ja Sansa tekivät upean 96 pisteen tuloksen mestariluokassa ja ihailen Sansan tapaa tehdä hommia yhdessä ohjaajansa kanssa. Siinä on jotain niin Käämiä ja tai ylipäätään sitä ominaisuutta, mitä ihailen Myytin koirissa. Sansan valiokello kilahti näissä kisoissa ensimmäisen kerran, joten upeaa oli nähdä tämä. Päivän aikana myös Leen sisko Venla sai avoimessa 91 pistettä, siskopuoli Ryyni alokkaassa 99. Jessican Tuli voitti Sevil-ohjaajansa kanssa alokasluokan myös 100 pisteellä. Tuija ja Ronja korkkasivat avoimen luokan hyvällä ensikertalaisen tuloksella 79 pistettä ja Annakin ahkeroi tuloksia Pipsan ja Mintun kanssa mestarissa. Päivä oli ihan tosi kiva juuri seuran, tunnelman ja yhdessä tekemisen kanssa. Tämä on sitä, mitä koiraharrastus voi parhaimmillaan olla. Kiitos kaikki ystäväni siitä!!

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Onnistunut treeni

Eilen jäljesteltiin Sepon, Kaarinan ja Jämän kanssa. Seppo tallasi Leelle 1 km pitkän jäljen haasteelliseen maastoon, missä oli kaadettu vesakkoa ja kaikenlaista ojaa sekä tiheämpää metsää tuli vastaan. Lee tuntui erittäin motivoituneelta lähtiessä jäljelle ja sen jäljen ajo oli parempaa kuin koskaan. Se oli intensiivistä ja tarkkaa. Ajoin jäljen myös ihan kaksin Leen kanssa, jolloin en tiennyt yhtään, missä jälki menee. Koiraan oli luotettava, mutta Lee teki hommiaan niin, ettei missään kohdin tarvinnut sitä epäillä. 

Jäljen ajoon meni 25 min min kaikkine palkkauksineen, joten vauhti on aivan riittäävä. Kaikki kepit löytyi ja Lee toi minut turvallisesti metsästä pois autoille. 

Tehtiin myös esineruutu, missä Lee nosti kierroksia, kun se näki autosta, että Aron pääsi tallaamaan ruutua meidän kanssa ja sai vielä hakea yhden esineen. Sitten oli Jämän vuoro suorittaa ja kun Lee lopulta pääsi, se tykitti täysillä. Nenä oli onneksi auki ja reagoi heti ekalla pistolla esineeseen, mikä oli kiven päällä koiran nenän korkeudella. Seuraavaksi se haki esineet takanurkista ja varsinkin viimeinen pisto oli oikein nappi-isku, joten lopetettiin siihen, vaikka ruudussa olisi ollut vielä neljäskin esine.

Mutta metsäreeneissä oli niin kivaa, että voi kun pian päästäisiin uudestaan. Lee tuntuu todella kivalta nyt niin esineillä kuin jäljellä. Se piti viikonloppuna vapaan treeneistä ja loppuviikosta pitäisi keskittä rally-tokoon. Lauantaina ajellaan Seinäjoelle saakka bordercolleitten rallymestiksiin.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Jälki-oppia

Perjantaina oltiin jälki-yksärillä! Ajeltiin Sennin ja koirien Kittyn, Leen ja Sansan kanssa keski-suomeen Uuraisille saakka ja kyllä kannatti. 

Maarit Rokkamäki eli Tmi Jälki Käteen on osoittautunut meille aivan kullan arvoiseksi. Maarit veti syksyllä Myytin koirille peltojälkipäivää ja oli järkevää lähteä näytille nyt puoli vuotta myöhemmin. Maarit osaa kouluttaa myös metsäjälkeä ja hänellä on siellä kotinurkilla käytössä vielä aivan huikeat maastot. Jäljestystä sää vain suorastaan paransi, sillä vettä sateli hiljakseen ja jälki kosteassa sammaleessa on se helpoin jäljestettävä. 

Olin lähettänyt Maaritille jokusen videon etukäteen Leen "ongelmasta" ja toivoin siihen ideoita opettaa se pois. Leelle on tosi vaikeaa, jos jälki ylittää kesken kaiken hiekka tai metsätien. Se ikään kuin katsoo silmillään, että tie, miten tuon kanssa toimitaan. Se ei osaa jäljestää tien yli vaan sen toiminta lakkaa jäljestyksen suhteen. Se nostaa siinä kohtaa koipea ja haistelee ihan muuta. Sille pitää vähän muistuttaa, että jälki, jolloin se ryhdistäytyy ja yrittää ratkaista asian. Ja lopulta kyllä ratkaiseekin, mutta toivoisin, että kun maasto tai alusta vaihtuu, niin silloin laitetaan nenä kiinni maahan ja ratkaistaan asia hajuaistin avulla. 

Ensimmäinen jälki oli sellainen, jonka tein itse metsään. Maarit näytti, että siellä kiemurtelee sellainen metsätien pohja, vähän kuin puoliksi metsätie. Ensin piti tehdä pätkä normi jälkeä metsään ja jättää yksi keppi. Näin saataisiin koira jälkeen kiinni ja palkattua se siitä. Sitten ylitettäisiin metsätie ja heti siihen metrin päähän keppi tukemaan ylitystä. Tämän jälkeen tehtiin metsään pari kulmaa ja taas tultiin takaisin päin ylityäen se metsätie. Ja heti siihen tien reunaan keppi. Ja sit vielä kerran takas metsään ja tien ylitys. Näin saatiin 250m jälkeen kolme tien ylitystä ja 4 keppiä. 

Harjoitus onnistui hyvin ja tämä metsätie oli vielä sen verran metsäinen, että varsinainen ongelma ei noussut esiin. Toki sain hyvää palautetta Leen tavasta jäljestää, toiminnasta kepillä ja palkkaamisesta kepillä sekä uudelleen jäljelle lähtemisestä. Kepeillä muutettiin nyt hetkeksi palkkausta niin, että heti kun näen, että Lee on paikallistanut kepin ja meinaa sen ilmaista, rääkäisen sieltä liinan päästä jes ja vapautan tehtävästä kädessä olevaan palloon. Leikitään pallolla ja sitten mennään yhdessä kepille katsomaan sitä ja siinä ruokapalkka. Ensimmäisen kerran Lee oli suorastaan järkyttynyt, että pitääkö sen hylätä keppi tullakseen palloon, mutta toistojen myötä homma lähti toimimaan. Lee meni myös ihan itse pallo suussa kepille, mikä oli meille arvokasta tietoa, että pallosta huolimatta se tiesi, että keppi tässä on sittekin se tärkein. 

Nopealla vapautuksella kepiltä ja pallopalkalla rakennetaan Leelle vielä parempaa motivaatiota koiran keppien ilmaisuun, kun se tykkää kyllä leikkiä.  Voin käyttää tätä myös kohtiin, missä esim koira ylittää viimeisen kepin ja mietin itse siellä jäljen päässä, että mitä nyt tehdään. Koira jäljestää jäljen tekijän reittiä pois metsästä ja olisi väärin keskeyttää se sanomalla, että hei ylitit viimeisen kepin ja nyt einole enää mitään tulossa. Tuossa kohdin voin palkata sen sen hetken hyvästä jäljestämisestä ja hihkaista palloon. Ja näin me tehtiinkin nyt, kun Lee ylitti kolmannen kerran sen metsätien metri eri kohdasta missä oli viimeinen keppi ja näin se jäi ilmaisematta. 

Kakkostreenin Maarit tallasi itse. Siinä oli ensin normijälkeä vähän matkaa ja sitten tuli kaksi tien ylitystä. Nyt piti ylittää oikea hiekkainen metsätie ja tässä tuli ensimmäinen koiven nosto. Lee kuitenkin ratkaisi asian melko pian ja ratkaisusta päästiin kehumaan. Kakkostien sen jäljesti ylittäen ihan luoti suoraan ja nyt se teki juuri niin kuin sen pitää. Aivan mahtavaa. Maarit kertoi, että Lee näytti lähinnä epävarmalta näissä maastomuutoksissa ja toistoilla sekä palkkauksella sille kerrottiin, mitä siltä toivotaan. Juteltiin, että voin treenata jälkeä juuri näin täsmä-iskuin tai teemoin, että jälki voi itsessään olla lyhyt, mutta sillä kertaa teemana on tien ylitys. Toisessa treenissä voi keskittyä keppien ilmaisuun ja kolmas voikin olla välillä pitkä vieraan tekemä jälki. Hyvä muistutus itselle, että pidän treeneissä vaihtelua. 

Ens kerralla kun mennään Maaritin luokse, otetaan työn alle janat. Ne on kohta, mikä pitää opetella nyt tänä kesänä oikeasti. Se, että edetään suoraan ja nostetaan jälki oikeaan suuntaan. 

Erikseen treenattiin vielä tarkkuusesinettä ja siinä meidän kehitystä jarruttaa se, että osittain Lee hakee esinettä silmillään. Sen nenä ei ole vielä kehittynyt kovin tarkaksi ja nyt kun esineen päällä oli muutama ruoho, ei se löytänyt sitä vaan luopui etsinnästä melko helposti. Tallattiin ihan pieni alue ja Leen nähden sinne pudotettiin 5 sentin kolikko. Siihen päälle nostettiin lehti, mutta kolikosta näkyi ihan millisti vähän. Sitten koiralle lupa etsiä ja kun se ilmaisi tämän "vaikean" niin superpalkka. Maarit kannusti, että mitä enemmän harjoitutan koiran nenää näihin erittäin pieniin ja vaikeisiin esineisiin, sitä helpompaa koiralla myöhemmin kokeessa. Ja opetettiin koiralle muuten vielä tässä treenissä, että "näytä uudestaan" ideaa, mistä on kyllä myöhemmin apua, jollen löydä sitä esinettä koiran tassujen välistä. Lee taisi tässäkin pitää kerran esinettä tassunsa alla enkä minä olisi sitä sieltä löytänyt ellei voisi pyytää, että näytä missä se on. 

Joten oli huikeaa olla oppimassa uutta. Maarit kehui, että Lee on mennyt kovasti viime syksystä eteenpäin kaikilla tavoin ja kehut otimme nöyrän iloisina vastaan. Kiitos myös Sennille miljoonasti kivasta iltaretkestä, pitsasta ja huikeesta juttuseurasta. Samanhenkinen "treenihullu" on niin parasta, kun voi puida loputtomasti koirankoulutuksen eri käänteitä ilman, että juttukaveri kyllästyy :). 

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Aamun metsätreenit

Tänään heräsin jo aikaisin ja päämääränä oli Pälkäneen sorakuopat ja metsät. Leen jäljen tallasin mielestäni niin perussuomalaiseen metsään kuin olla voi ja pituutta sille tuli 700m. Metsä oli semmoista mäntymetsää. Ei mitään ryteikköä vaan hyvää peruskangas maastoa. Missään ei näkynyt ristinsielua, toki kello oli klo 8 sunnuntai-aamuna, että tämä huomioon ottaen. Jäljellä oli neljä kulmaa, neljä keppiä ja jäljen loppuun tuli vahingossa metsäisen hiekkatien ylitys. 

Aron sai jäljen myös, sellaisen hyvän mielen jäljen. Pituutta 400m ja superihanaa sammalrinnettä pitkin. Neljä keppiä. 

Jälkien vanhentuessa käytiin tunnin verran lenkillä ja autolla takaisin tullessa piti vielä odotella 10 min, että Leen hengitys hiukan tasaantuu. Juotin koiria ja lähdettiin Leen kanssa ajamaan ensin sen jälki pois. Olisko se ollut n. 1.25 vanha jälki. 

Janalla ei olisi kannattanut lähettää Leetä vielä kohti jälkeä, kun ei se osaa edetä suoraan. Se etenee noin 5 metriä ja sitten sinkosi oikealle etsimään jälkeään, haistoi sieltä edessä olevan jäljen, mutta sen nenä oli kohti takajälkeä. Tää oli ihan mun tyhmä virhe. Mutta sinnehän se takajäljelle lähti, minkä toppasin liinalla ja samantien koira kääntyi ja vaihtoi suuntaa. 

Jäljen ajo oli siistiä ja asiallista, kulmatkin ihan kivat. Samoin kaikki kepit löytyi, joten siinä mielessä hyvin meni. Jäljen lopussa oli se yksi metsätien ylitys ja näitä Lee ei vaan osaa. Se jälki hukkuu heti ja ajatus katkee, sitten se alkoi haistella hevosen jälkiä siinä tiessä ja nosti vielä koipea. Sanoin vihjeeksi jälki ja siitä se sitten taas hoksasi jatkaa ja ajoi jäljen hyvin loppuun saakka. 

Aron ajoi ihanalla hurmoksella oman jälkensä. Kaksi keppiä löytyi, yksi meni ohi kummaltakin ja viimeisestä se meinas porskutella vaan ohi. Kutsuin sen takaisin ja siitä se sen kepin bongasi, että päästiin palkalle. Tärkeintä tällä jäljellä oli, että Aronkin saa kokea tekemisen meininkiä ja hyvin tuntuu nyt polvi kestävän tälläisiä lyhyitä metsäjälkiä. 

Jälkien jälkeen merkkasin itselleni pudotetun esineen reitin Aronin kanssa ja Lee muisteli mitä olikaan Tips. No Tips eli meidän pinkki rukkanen jäi siihen lähtöön ja kävelimme yhdssä takamerkille. Siellä perusasento ja lähetin noutamaan. Tämä kohta oli Leeltä superhyvä, se haki nopeasti sen rukkasen. 

Lopuksi vielä testailin pikkuesineen etsimistä. Tallasin pienen ruudun ja tiputin sinne polkupyörän avaimen. Lee löysi ja ilmaisi sen yllättävänkin äkkiä. Täytyy ehkä keräillä nyt kokoelma erilaisia tarkkuusruudun esineitä ja alkaa totuttaa sitä mitä erilaisempiin.

perjantai 3. toukokuuta 2019

Hampaaton on arvokas

Ja niin se Lee pääsi tiistai-aamuna eroon alaleuan keskimmäisestä etuhampaastaan. Lee rauhoitettiin jollakin rauhoitteella, missä oli 7 vuorokauden varo-aika ja suusta napattiin kuva, mikä lähti kennelliittoon. Lee ei ole käynyt vielä näyttelyssä, joten sitä varten tarvitsemme todistuksen, ettei Lee ole syntymäköyhä hampaistoiltaan. Lee ei ole se kedon kaunein kukka, kun erottuu jo korkeutensa vuoksi lajitovereistaan, mutta kyllä me se Hoo sieltä näyttelyistä nyt ainakin halutaan. Joten hammastodistus tulee kennelliitosta maksujen kera sitten joskus ja säästetään visusti sitä ehkä ainoata näyttelykäyntiä varten. 

Tiistain ja keskiviikon Lee sai täysin huilata ja kyllähän se keskiviikko-iltana kävi minulta kyselemässä, että eikö voitaisi edes pienesti treenata. 

Torstaina kävin tallaamassa iltapäivästä jäljen, johon keräsin ehkä liikaakin haastetta. Jälki oli 500m pitkä, 4 keppiä. Jälki kulki hautausmaan takametsässä ja siinä oli useampi kävelytien ylitys ja yksi pätkä kävelytien laitaa. Halusin haastaa sitä näillä "maaston muutoksilla". 
Janalla käveltiin yhdessä kohti jälkeä ja kun huomasin,että se haistoi edessä olevan jäljen, laskin vaan taas sille liinaa. Näin se poimi jäljen ja lähti ajamaan sitä oikeaan suuntaan. Eka kulma, hiekkatien ylitys ja sen jälkeen keppi menivät ihan superhyvin. Sitten jälki jatkui perusmetsässä ja jäljen ajo oli mukavaa. Tultiin hiekkatien laitaan, missä jälki hukkui, mutta tarkensi itsensä takaisin jäljelle, ajoi hyvin tien laitaa ja sitten olin tehnyt siihen kulman, mistä piti tuikata takaisin metsään. Olipas tuo kulma minulta tyhmästi tehty, sillä kulma tässä kohdassa oli liian vaikea. Jälki hukkui ja Lee nosti koipea. En tykkää yhtään tuosta koiven nostosta, mutta olin hiljaa, enkä häirinnyt koiraa. Pian se se ratkaisi tilanteen ja mentiin takaisin metsään. 

Sitten jäljellä oli useampi hiekkatien ylitys ja kaksi kulmaa. Näissä Lee oli jotenkin huoleton ja mietin siellä liinan päässä, että ei tästä kyllä jälkikoiraa taida tulla. Kahden kepin yli mentiin ja jotkut vieraat hajut saivat koiran keskittymättömän oloiseksi. Loppusuora metsässä oli kuitenkin hyvä, samoin viimeisen kepin ilmaisu. 
Joten alku ja loppu oli oikein hyvät, siitä pisteet Leelle. Pähkäilin jälkeä, sen kriteereitä ja Leen jälkihistoriaa mielessäni koko illan ja analysoinnin lopputuloksena päädyin, että teen seuraavat kaksi jälkeä ihan perussettinä hyvään metsään. Ei mitään vaikeaa, vaan yritän vahvistaa ihan sitä perustyöskentelyä ja sitä kautta nostaa motivaatioa pysymään omalla jäljellä. Kyllä se sieltä jälkikoiraksi kasvaa. 

Sitten olimme elämämme ekoissa hakutreenissä torstai-iltana. Tämä se oli mielenkiintoista, kun itse en ymmärrä haun treenaamisesta sitten yhtikäs mitään, mutta mikä onni, että ollaan Kärnän Sarin ryhmässä ja opetellaan tuleva kesä nyt kaikessa rauhassa näitä hakuhommia. Treeniryhmä on myös oikein kiva ja selkeesti oli kiva huomata, että jokainen koira treenattiin yksi kerrallaan niin, että koko ryhmä oli mukana kaikkien koirien treenaamisessa. Näin koko iän jälkeä harrastaneena tuo tuntui ylellisyydeltä. Jäljellä on harvoin mukana treeniryhmää. 

Seinäjoen rallymestikset kuitenkin lähestyy ja jumala ei laiskoja ruoki. Joten pakkohan sitä oli tänään päästä tekemään rallytokoa hallille. Meidän auto seisoo pihassa nyt pari päivää odottamassa jarruremonttia, mutta en antanut sen haitata. Käveltiin Leen kanssa parin kilsan päähän bussipysäkille ja mentiin sillä treeneihin. Me ei olla ajeltukaan bussilla sitten pentu-aikojen, joten alkumatkasta Lee oli hiukan ihmeissään, että millä me oikein mennään. Parin kilsan jälkeen se asettautui maahan makaamaan, missä se rauhallisena makoili, vaikka bussi oli ihan täynnä ihmisiä. Kokonainen ala-asteen luokka tuli bussiin kyytiin ja kyllä se koiran kanssa vähän ahtaalta tuntui, mutta hyvin selvittiin. 

Hallilla rakensin Fiia-Maria Kiviojan avo-luokan radan 6.4 Kuopiosta. Ensin tein sitä paloissa, sitten kokonaan. Lee oli ihan älyttömän hyvä ja kiva asenteeltaan. Koiratanssi teki sen seuraamiseen pelkkää hyvää, tosin istumiset ja täyskäännökset paikallaan tarvitsevat vielä vahvistamista. Näissä voi herkästi tulla miinuksia eriaikaisuudesta, kun Lee käy viiveellä istumaan. Radasta jäi kuitenkin oikein hyvä mieli. 

Sitten ohjelmassa oli vielä muistella vähän hyppytekniikkaa. Kentällä 5 oli jo valmiina kolmen esteen hyppysuora pitkillä väleillä ja lisäsin sinne jatkoksi 9 askeleen päähän hyppyesteen. Hyppysuoran päässä oli namialusta, mihin aina jätettiin pari namia. Aluksi pidin ihan matalat estekorkeudet, että varmistuin siitä, että Lee osaa irrota hyppysuoralle ilman ohjeitani. Meni todella hyvin ja uskalsin nyt nostaa metrisen esteen meidän kipurajoille. Kuukausi sitten hyppyesteen korkeus oli 65 senttiä ja nyt se nousi 70 senttiin. Näin korkeaa en ole koskaan vielä Leetä pyytänyt hyppäämään, kun tammi-helmikuussa se halusi kiertää 60 cm hypyn. Ja pikkuhiljaa koko ajan koiran asennetta seuraten uskalsin nostaa sen nyt meidän maksimikorkeuteen. Ja sinne se Lee lähti hyppysuoralleen ja hyppäsi epäröimättä tuon 70cm esteen. Jeeeee! Näissä hypyissä Leellä on ponnua ja korkeaa jalkaa, mutta sillä ei vielä alkuvuodesta ollut sellaista tahtoa tai rohkeutta, että se olisi selvinnyt tästä. Se ei ole koskaan treeneissä ollut mikään hullun rohkea vaan enemmänkin hyvin kiltti ja kunnollinen oppilas. Siksi nyt iloitsen, etten ole kiirehtinyt sen kanssa mihinkään vaan antanut aikaa. 

Hyppysuoran jälkeen harjoittelin vielä agility a-esteellä edestakaisin menoa. Pk-kentällä olemme käyneet kiipeilemässä jo sitä jyrkkää pk-estettä, mutta pelkään itse sitä estettä ja tuntuu turvallisemmalta tehdä pohjia agilityn a-esteellä. Joten namikippo esteen taakse ja "kiipee" käskyllä Lee kiipee esteen yli, käy namikipolla ja tulee samaa reittiä takaisin. Tämä on tärkeää, että oppii selkäytimeen tämän kaavan, että aina tullaan samaa reittiä eikä niin, että vaihtaa takaisin tullessa mieluisamman esteen kautta luokseni. A-este ja hyppy-este ovat kentillä kentillä yleensä vierekkäin ja noutokapulan vieressä usein mihin vaan, on virheen mahdollisuus suuri, jos ajautuu noutoa tehdessä väärän esteen eteen. Nyt tehtiin pari onnistunutta toistoa ja päivän treenit oli siinä. Kivasti meni.