Vesipelastusta ja pk-hommia

Kesäkuu on ollut loistava kuukausi vepetreeneille. Meidän pikkuryhmä on treenannut innokkaasti välillä kaksikin kertaa viikossa, vesi on lämmintä ja aurinko paistaa.
Yritän näissä treeneissä vahvistaa paloja ja opettaa tietty myös uusia asioita niin, että koiralla säilyy odotus ja into. Kesäkuussa ollaankin vahvistettu alokasluokan liikkeitä ja opeteltu avoimen luokan juttuja. Uutena on ollut työn alla pelastusrenkaan vienti veneelle sekä avoimen luokan veneen nouto, jossa lähetän Leen veneestä hakemaan toisen veneen. Ollaan edistytty näissä hienosti, joten olisipa elokuussa mahdollisuus päästä koetilanteisiin. Vepekokeet on kaikki peruttu heinäkuun loppuun saakka, koska korona.


Viime viikolla meillä oli lapsihukkuja treeneissä ja Lee oli ihan ihmeissään tästä. Lee jopa haukkuu mennessä hukkuvalle, sillä sitä ottaa tunteisiin vedessä polskuttava ihminen. Se ui suorastaan pelottavalla raivolla kohti hukkuvaa. Heti kun hukkuva lakkaa polskimasta, myös Leen uinti rauhoittuu. Hyvin se kuitenkin nappasi patukkaan kiinni ja veti lasta kohti rantaa. Tällä viikolla olin itse hukkuva ja vetokyyti rantaan tuntui turvalliselta.

Maastolajeissa haku edistyy pikku hiljaa ja tilasin Leelle nyt hakuun oman kaulapannan ja siihen rullan roikkumaan. Treeneissä rullan ideaa on ajettu sisään irtorullien avulla, mutta seuraaviin treeneihin Lee saa rullan mukaan kaulaansa.

Viime viikolla käytiin kerran jäljestämässä ja samalla tehtiin esineruutua Pian kanssa. Jäljestyskeli oli helteinen ja nyt ensimmäisen kerran muistin onneksi ottaa vesipullon mukaan jäljelle. Lee joikin reippaasti ensimmäisellä kepillä ja silti jäljen lopussa oltiin lähes kuolla kuumuuteen. Tältä jäljeltä nousi kepit 3/4, mutta ensimmäisen keppi siltä jäi ilmaisematta, vaikka se saikin jäljestää useamman sata metriä ennen ensimmäistä keppiä. En tiedä yhtään, että miksi se ei ilmaise satavarmasti kaikkia keppejä, sillä jäljen loppupäässä keppi-ilmaisut näyttävät hyvin varmoilta ja ilmaisu on motivoituneen näköinen.


Ja loppuun laitan pari kuvaa meistä tämän viikon bh-kokeen tottelevaisuusosuudesta. Kuvista kiitos Henna Lindell. Kentällä oli paahtavan kuuma, mutta ihmeen virkeästi se Lee näyttää kuvissa kulkevan. Olenkin jo tehnyt ensi viikolle kovasti suunnitelmia, miten saadaan tottiskuvio kuntoon kokeita varten, joten ohjelmassa on laukauksia ja noutoja sekä eteenmenon opettelua. Rallytoko tai toko ei nyt kiinnosta minua lainkaan, kun olen niin innoissani näistä pk-puolen jutuista.

Bh-koe

Eilen oli jännittävä ilta. Olimme nimittäin Tavesin järjestämässä bh-kokeessa ja se oli ehdottoman mukavaa tehdä kotikentällä Niihamassa. Tuomarina toimi Kari Santikko, joka on meille tuttu tuomari jo Aronin ajoilta. Onneksi koe saatiin järjestettyä, sillä olin haaveillut tekeväni bh-kokeen heti keväällä, mutta korona sotki suunnitelmat. Ja nyt korona näkyi kokeessa niin, ettei kätelty missään kohtaa ja luin itse sirun koiralta tuomarin ja koetoimitsijan läsnäollessa. Meidän kohdalla vaan sirunlukijasta loppui juuri sillä hetkellä patterit, joten pieni hetki meni sirunlukuun, kun oli patterinvaihtoa ja sirunlukijan desinfiointia välissä.

Keli on aurinkoinen ja kentällä oli kyllä kuuma. Olin varautunut keleihin juottamalla Leetä jo kotona hyvin ja mukana oli kylmällä vedellä kasteltu froteeloimi kylmälaukussa, jonka heitin Leen selkään heti suorituksen jälkeen. Ja itse join reippaasti, mutta kyllä kuuma tuli molemmille.

Arpa-onni oli meille suosiollinen parin valinnassa, sillä saimme Sennin ja Kittyn pariksi. Tämä oli niin ihana juttu, ettei tarvinnyt jännittää sitä paria. Ylipäätään kokeessa oli vain viisi koiraa, joten kolmannelle parille oli järjestetty nollakoira pariksi. Senni sai numeron 1, joten suorittivat ensin seuraamiskaavion ja Lee numerolla 2 meni paikalla makuuseen. Ilmoittautuminen ei mennyt yhtään niin reippaasti kuin olisin toivonut ja samaten siirtymä ilmosta makuuseen oli lähinnä kuljetus, mutta hyvin Lee meni makuuseen ja pysyi siellä nätisti.

Seuraamiskaavion aloituksessa Lee heräsi leppoisista kesätunnelmista ja teki seuraamista tutulla hyvällä asenteella. Vasemmalle täyskäännöksissä sen kontakti tippuu ja ne on vähän tönköt, mutta muuten seuraaminen meni hyvin. Marssin todella reipasta tahtia, koska sillä saan myös Leen virittäytymään pk-koiran tunnelmaan verrattuna muihin lajeihin, joissa on seuraamista. Henkilöryhmässä sen kontakti taisi myös hetkellisesti tippua, koska se ihan hiukan ihmetteli isoa ryhmää, mutta selvittiin siitäkin ihan hyvin.

Liikkeestä istumisen tein pysähtymällä, mutta liikkeestä maahanmenon tein ihan liikkeestä. Parasta luoksetulossa oli, että Lee tuli suoraan eteeni istumaan, niin kuin pitääkin, mutta tämä on kyllä aiheuttanut valtavasti toistoja. Leen luoksetuloista voisi kirjoittaa koko päivän, mutta sille ei ole todellakaan ollut helppoa erottaa kahta käskyä toisistaan, sillä Tule-käskyllä tullaan suoraan sivulle (tokossa) ja Tänne-käskyllä tullaan täysillä eteen istumaan. Se on arponut laukatessa, että kumpi käsky nyt tulikaan, mikä on näkynyt vauhdin hiljentymisenä ja vääränä loppuasentona. Sitten se on tehnyt myös banaania ja jännittänyt sitä paikalla makuussa olevaa koiraa, mikä on vielä lisännyt banaania, kun se väistää sitä makuukoiraa. Tähän auttoi se, että käytiin tekemässä viikko tolkulla 3 Tänne-luoksetuloa päivässä ja unohdettiin Tule-käsky ikuisiksi ajoiksi. Ja jes, se tuli hyvällä laukalla suoraan täydelliselle paikalle eteeni istumaan. Se myös kuunteli hienosti käskyn takaa ja siirtyi takakautta sivulle. Olin tyytyväinen.

Kaupunki-osuutta ei olisi pitänyt jännittää yhtään, sillä ollaanhan me Leen kanssa reissattu viime kesänä Sveitsiin asti ja nähty yhtä jos toista ihmisvilinää. Helposti meni siis kaupunkiosuus Linnainmaan cittarin parkkipaikalla ja koehenkilöiden lisäksi oli paljon liikennettä ja ihmisiä ympäristössä. Lee oli mukavan leppoisa, jopa niin leppoisa, että nosti koipea kerran, kun piti kulkea pyörätien laidassa. Viimeinen osuus, missä koira jätetään kytkettynä yksin paikalleen oli siitä hassu, että meitä ennen oli Leen sisko Kitty maannut samassa kohtaa. Leen nenä tippui heti siihen kohtaan, missä Kitty oli ollut eikä se sen vuoksi edes huomannut, että poistuin saatika nähnyt sitä vierestä lähellä kulkenutta koiraa. Kitty oli jättänyt Leelle jonkun hajuviestin siihen asfalttiin, joten sitä lukiessa Leellä meni viimeinen osa kokeesta.  Tuomari sanoikin, että kaupunkiosuudessa ei mitään huomautettavaa.

Joten Lee sai nimensä eteen BH-tunnuksen ja nyt ne ovet aukeaa palveluskoiralajeihin.

Ja sisko sekä hänen veljensä, Kitty & Lee

Yyterin retki

Kävin tänään Leen ja Codyn kanssa maailman ihanimmalla retkellä Porin Yyterissa ja olin tätä retkipaikkaa pohdiskellut jo monta viikkoa tutkailemalla vähän netistä etukäteen reittejä sekä paikan sääntöjä. Siellä oli ohjeena mm. että kiltitkin koirat kulkevat kytkettyinä merkatuilla reitellä, joten koirille valjaat ja itselle vetovyö, että kädet jää vapaaksi räpsiä valokuvia. Pakkasin reppuun eväät ja koirille otin runsaasti vettä mukaan. Ekan kerran tänä vuonna laitoin aurinkorasvaa ja hyvä lippis päähän. Ja sitten auton nokka kohti Poria.

Olin aikaisin liikkeellä, sillä kun pysäköin auton Yyterin Santojentien päähän, ei valtavalla parkkipaikalla ollut juurikaan autoja klo 9 perjantai-aamuna. Sen sijaan myöhemmin palatessa autolle oli parkkipaikka ihan täynnä.

Lähdin koirien kanssa kiertämään ensin Yyterin lietteet-nimisen reitin. Siellä oli isompaa ja pienempää pitkopuu-kohtaa, joista alkumatka meni Codylla ihan opetteluun, että miten niillä kuljetaan. Ketään ei siellä liikkunut aamupäivästä, joten varsin rauhassa saatiin kulkea. Yksi iso peura oli meren rantaa lähestyttäessä nukkumassa siinä metsän rajassa ja huomattiin toisemme ihan lähietäisyydellä. Cody olisi taatusti lähtenyt peurajahtiin, jollei olisi ollut kytkettynä, sillä sitä jäi niin vaivaamaan, että mihin se eläin sinkosi siitä meidän edestä.

Sitten kuljettiin leveämpiä pitkosreittejä lähellä merenrantaa ja lopulta oltiin sellaisessa kohtaa, missä pääsi ihan hiekkarannalle. Koska ketään ei näkynyt missään, päästin pojat juoksemaan ja kyllä ne oli riemuissaan.

Kun tuntui, että juokseminen rauhoittua, jatkettiin reittiä. Kaikkialla oli ihania hiekkaisia polkuja, välillä mentiin lähellä rantahiekkoja ja sitten reitti vei takaisin metsään. Autolle tultiin takaisin n. 3.5 tuntia myöhemmin ja kännykkä näytti, että olimme kulkeneet 15 km matkan.

Levähdettiin ihan hetki autolla, kun otin kylmälaukusta uuden vesipullon reppuun ja sitten jatkettiin. Nyt lähdettiin vastakkaiselle suunnalle, missä oli oikein leveää retkeilyreittiä tarjolla. Päädyttiin rantoja pitkin kauas itse uimarannoista ja nostin lenkkarit reppuun ja edettiin matalassa hiekkapohjaisessa meressä eteenpäin. Näytti olevan koirille todella tehokasta tuo vesikävely, sillä ne ei enää ollenkaan haikalleet vapaana juoksemista, vaan kulkivat meressä kiltisti hihnat löysällä.

Lopulta päädyttiin rannalle varjoon juomaan raparperipiirakkakahvit ja Codyn mielestä oli ankeaa, ettei heille ollut omia piirakoita.

Lopuksi kiersin lähellä olevan golfkentän ja olimme takaisin autolla iltapäivällä. Kännykkä näytti, että olimme kulkeneet 23 km yhteensä. Kuljettu matka ei näkynyt koirissa muuten kuin rauhallisuutena ja ihmeellistä kyllä, ne katseli vielä kotimatkallakin maisemia ikkunoista, kun oletin, että ne kaatuvat lähes elottomina kyljelleen auton käynnistyessä.

Lee 3-vee

Tänään on Leen synttärit ja kolme iloista vuotta on jo elämää takana. Onnea Lee!


Lee on ollut minulle kyllä tosi kiva kaveri ja harrastuskoira. Se ei ole missään määriin sellainen kiihkeä tykki vaan ennemmin tasaisen varma suorittaja. Tykkää siitä, ettei se sählää vaan järkevästi yleensä kuuntelee ohjeita. Se ei kuitenkaan ole myöskään liian vakava, vaan pilkettä löytyy silmäkulmasta. Se on koulutuksellisesti herkkä, mikä pitää ottaa aina huomioon kun sen kanssa treenaa, mutta se on tosi kiltti ja yrittää aina parhaansa. Ja kaikkeen se on valmis, mitä ikinä keksinkään. Rakastan sitä, ihana koira!


Ja ollaan saatu taas maailman paras kesäharrastus eli päästy vepen pariin. Kahdet vepetreenit on takana ja aloiteltiin heti avoimen luokan liikkeiden treenaus. Ensimmäisellä kierroksella lähdettiin työstämään hyppyä veneestä ja toisen veneen poimintaa matkan varrelta. Ensimmäisellä kerralla Lee ajatteli, että matkan varrelta poimittu vene pitäisi tuoda minulle, mutta rannassa oltiin hereillä ja Lee kutsuttiin sinne. Itse yritän olla siellä järvellä olevassa veneessä ihan hiljaa ja annan koiran tehdä tehtävänsä. Toisella treenikerralla tämä liike onnistui oikein nappiin ja Lee ui hienosti rantaan yksin veneen kanssa.

Toinen avoimenluokan liike eli pelastusrenkaan vienti rannasta veneeseen lähti myös todella lupaavasti edistymään. Alla olevassa kuvassa Lee on luovuttamassa pelastusrenkaan köyttä veneeseen ja saa sieltä palkaksi lihapullan luovutuksesta. Kun luovutus on hoidettu, heitetään Leelle veneestä pallo, mikä suussa se saa uida rantaan.

Jostakin syystä toisella treenikerralla Leetä alkoi jännittämään köyden luovutus veneeseen. Se arkaili sitä jo viime kesänä, sillä veneen laidan yli kurkottava ihminen on siitä jotenkin jännä. Nyt se alkoi hetkeä ennen luovutusta pyöriä paikallaan ja jäi vähän solmuun pelastusrenkaan kanssa, mikä lisäsi tähän liikkeeseen painetta. Ei saatu oikein hyvää vientiä nyt aikaiseksi, mutta treeniä paikattiin sillä, että menin itse veneeseen ottamaan köyden vastaan ja pyydettiin viemään vain pelkkää köyttä. Toisena harjoituksena tehtiin niin, että Lee lähetettiin veneelle ja syöttelin sitä sieltä veneestä käsin, että se vaan rohkaistui uimaan veneen vieressä vaihtaen veneen keulan kautta puolelta toiselle.


Uimassa ollaan käyty jo useamman kerran ja siitä se kyllä tykkää. Yritän nostaa Leen uimakuntoa hyvälle tasolle, niin että itse treenit on sille hyvän uimakunnon vuoksi helpot. Aron on ollut mukana myös uimassa ja reippaasti sekin tekee omatoimista uimalenkkiä.