Tilinpäätöstä ja sairaskertomusta

Olen harkinnut jo monen kerran, että nyt tämän blogin loppu on käsillä. Meidän treenit on olleet viime aikoina hauskan pitoa tai mielenvirkistystä kilpailuihin tähtäämisen sijaan. Ollaan käyty tamskin tavoitteellisen tokoryhmän kanssa treenimässä maanantaisin kontaktia ja paikalla-oloja, mutta kaikki kisoihin tähtääminen on nyt jäänyt.  Eniten harmittaa se, että omasta mielestäni epäonnistuin Aronin tottiksen/ tokon kanssa. Missä vaiheessa se sitten lähti alamäkeen, en tiedä, mutta sieltä on mahdoton nousta. Maastoja on ihanaa treenata, mutta tottiskentälle meno ei innosta yhtään. Tänä kesänä sen verran yritettiin, että sain Aronille jälkikokeeseen paikan 2. varasijalle ja pelkäsin, että pääsen sinne kokeeseen. Varasijalta ei kuitenkaan noustu. 

Tottiksessa mättää se mielentila, jolloin kokonaisuus leviää. Harmittaa vietävästi, mutta itsekseni olen hyväksynyt, että omat kouluttajan taidot riitti näin pitkälle. Epäonnistuminen koekentällä tai vastaavassa tilanteessa on iso peikko, oikea epämukavuus-alue. Olispa tottiksettomia jälkikokeita! Ja mitä parasta, tämä koirankoulutus on harrastus. Ei koko elämä eikä se, minkä takia kannattaisi menettää elämänhalu.

Ja fakta on se, että koirat on perheenjäseniä ja niin kauan tehdään kun molemmilla on kivaa. Ja jos en osaa luoda kisatottista koiralleni kivaksi, en vie sitä siihen tilanteeseen. Silti voidaan olla yhdessä ja nauttia sellaisesta mikä on kivaa. Joten siksi ajattelin, että meidän perus arjesta on turha kirjoitella tänne. Jälkijutut on vaan niin parhautta ja sen vuoksi en voinut kieltäytyä, kun Jonna kysyi minua Tavesin piirinmestaruuksien jälkien ratamestariksi. Mikä kunnia! Mikä ihana aitiopaikka on päästä seuraamaan mm. tuomarin kyljessä 10 janan arvostelua. Puhumattakaan, miten kiva on suunnitella janoja ja jälkiä. Nämä edessä siis syyskuussa. 

Agility on lajeista sellainen, mistä nautitaan kummatkin, mutta työvuorolistat näyttää näin loppuvuodeksi siltä, ettei minulla ole juuri viikonloppuja vapaana, aina vaan töitä. Ja kaikki kisat on aina viikonloppuisin. Joten kisaillaan kun taas ehditään agissa. Siellähän me ollaan oltu ykkösluokassa jo yli 2. Vuotta ja kyllä me molemmat ollaan kehitytty tänä aikana. Paljon on ratoja, jotka näyttää todella hyviltä, mutta aina on se yksi pieni juttu, kuten rima tai väärä putken pää esteenä luokkanousulle. Mutta aina kun on tultu Aronin kanssa maaliin, aina on iloittu kuten voittajat. 

Mutta sitten heinäkuussa tapahtui sellaista, mikä pysäytti kaiken; Elvis sairastui. 

Perhepaikkamakuun aikoihin heinäkuun alussa kaikki oli vielä hyvin.

Sitten jonkun lenkin jälkeen pesin Elviksen tassuja ja ihmettelin tassuja kuivatessa, että mikäs nyt on, Elvis kiljahteli siihen malliin, kun olisin astunut sen tassun päälle vaikka vain kuivasin tassuja. Outoa. Parin päivän päästä tutkin tassuja tarkkaan ja kahden kynnen juuresta tuli märkää ja loput kynnen juuret näyttivät ärtyneiltä.

Erikoisen töhnäinen kynnenjuuri

Ja märkivä kynnenjuuri

Kävin juttelemassa työvuoroni ohella kunnaneläinlääkärin kanssa ja Elvis sai kynsivallien tulehdukseen ab-kuurin ja kipulääkettä. Syötiin kuurit pois ja märkiminen katosi. Pesin tassuja betadinella ja Elvis jäi uimareissujen ajaksi kotiin, ettei tulehdus pahene.

Aron ja Ray kävivät helteiden aikaan paljon uimassa

25.7 eläinlääkäri tutki kynnet ja Elviksen tarkkaan läpi. Sanoi, että kynnet näyttävät aivan terveiltä eikä kynsien juurissa ole huomautettavaa. Kynsien leikkuu oli vain vaikeaa ja Elvis kiljui tuolloin eläinlääkärissä, kun leikkasimme yhdessä kynsien päitä. Ell. lääk sanoi, että Elvikselle on jäänyt kipu mieleen ja draamaa liittyy nyt vain tilanteeseen. Joten nolona lähdin Elviksen kanssa kotiin, kun ell sanoi, että käyntimme syy oli kynsien leikkuu. Jotenkin mietin, että kun kyseessä ei ole ensimmäinen koira, niin miten olen tilanteessa, että kynsien leikkuu on mahdotonta. Eikä tilanne helpottanut kotonakaan vaikka lääkärin ohjeesta piti leikata kynsien päitä joka päivä vähän ja palkita koiraa runsaasti siitä, että kynsien leikkuusta jää yleensä henkiin. Elvis ei ollut samaa mieltä.

1.8 ymmärsin, että Elvis ei ole kunnossa. Se nosteli metsässä tassujaan ja lapset kertoivat, että Elvis nuolee tassujaan öisin. ( Kesälomalla olevat lapset sai valvoa, siinä missä menin itse ajoissa nukkumaan). Yritin tutkia kynsiä, mutta nyt en päässyt edes kannuskynteen kiinni, kun Elvis kiljui kivusta. Mitä hemmettiä on meneillään? Päivi Nummen vinkistä sain varattua Elvikselle ajan kynsisairauksista tietävälle lääkärille eli matkasimme Eläinlääkäriasema Reviiriin ja Noora Naaralaisen luokse 5.8. ja Elvis oli niin kipeä, ettei näyttänyt tassujaan vasta kuin täydessä unessa.

Noora kertoi, että Elviksen kynnet irtoilivat juuresta ihan vetämällä kevyesti. Yhden kynnen kohdalla piti ottaa vähän tiukemmin, mutta kaikki muut olivat juuristaan niin läpimätiä, että olisivat tippuneet loppuviikosta vetämättäkin pois. Märkää tuli kynsien juurista, tulehdustila oli järkky ja tassut turvoksissa.

Kuvassa Reviiriin jääneet Elviksen kynnet

Elviksellä pidettiin todennäköisenä, että slo on puhjennut ja elimistö hylkii sen vuoksi kynsiä. Sain runsaan reseptinipun: kortisonia, ab-kuurin pitkäksi aikaa, ääreisverenkiertoa lisäävän lääkkeen, hermosärkyyn yksi kipulääke ja tarvittavaan kipuun toista lääkettä. Muovikassillisen sidostarvikkeita, kynsion voidetta, kaulurin ja hyvät hoito-ohjeet. En käsittänyt puoliakaan mitä eläinlääkäri puhui minulle.

Elvis oli kipeä ja tokkurainen. Tassusidosten vaihtaminen oli yhtä helvettiä. Kynsien ytimet märkivät ja erittivät itsensä kiinni sidoksiin. Jokainen teipinpala piti irroittaa milli milliltä ja yhden tassun hoitoon meni 1.5 tuntia aikaa. Annoin lisää kipulääkettä, mutta Elvis oli niin tokkurainen, ettei juonut eikä liikkunut paikaltaan. Olin huolissani, hermona, vauhkona mitä näitä nyt on.

8.8 Elviksen kanssa takaisin Reviiriin ja taas unten maille, että päästiin tutkimasn tassut.

Elvis unessa, mutta Noora rauhoitteli meitä sillä, että paraneminen oli lähtenyt käyntiin. Huh miten se helpotti.

Elvis sai tältä reissultä itselleen ihmisten fentanyl-kipulaastarin ja se auttoi meitä sitten pahimman yli. Kaikki verikoevastaukset olivat nyt myös valmiina ja taustalta ilmeni kilpirauhasen vajaatoiminta, johon alkoi lääkitys.

Välissä käytiin maailman voittajassa Petran ja Rayn kanssa ja Ray oli niin nättinä. Sijoittui 4. Juniori-urosten luokassa, edelle meni todella tasokkaita ulkomaisia uroksia ja Ray oli paras suomalainen. Petra ja Ray saivat hyvää kehäkokemusta!

Päivä päivältä Elvis alkoi virkistyä ja voida paremmin. Kehityttiin tassujen hoidossa ja sain näppärästi tassusidokset aikaan. Päästiin irti kipulaastarista ja annettiin ilmakylpyjä tassuille. 

Elviksen takatassut 2 viikkoa myöhemmin

Tänään tassut näyttävät aina vain paremmilta ja pahin huoli alkaa laskeutua harteilta. 

Elviksen nukkuvat tukijoukot!

Näiden tassuviikkojen aikana niin tajusin, miten kaikkein tärkeintä on kivuton ja tavallinen elämä. Sen onko tottiksen mielentilat kohdallaan tai onko koiralla tuloksia sieltä tai täältä in aivan yhden tekevää. Sen terveyden tarkoituksen ymmärtää silloin kun sen meinaa menettää. Elviksen sairaskertomus varmasti vielä jatkuu, huomenna menemme taas reviiriin tarkistamaan tilannetta, mutta miten ihanaa; Elvis on nyt niin pirteä ja kivuton.