lauantai 14. tammikuuta 2017

Koirien nimet

Koiran kutsumanimen antaminen ei mun mielestä ole mikään helppo homma. Meidän perheessä sen kuitenkin on ratkaissut puolisoni, joka sanoo, että kun se ei voi vaikuttaa siihen, tuleeko meille koira, niin vähintä mitä sen edestä voidaan tehdä, on antaa hänen päättää meidän koirien nimet. Päättää nimet, no käytännössä tekee meille listan, mistä valitaan koko perheelle sopiva nimi. Ja elämä on kompromisseja. 

Puolisoni fanittaa 50-60 luvun rock'n'rollia ja ollut musiikilleen aina uskollinen. Siksi meillä on miljoona rokkilevyä ja poikani tulossa kovaa vauhtia samanlaiseksi faniksi. Ja siinä sivussa sitä on itsekkin tutustunut moniin rock-tähtiin....

Joten ensimmäinen partacolliemme oli TEDDY. Se ei ollut mikään nallekarhu, vaan nimi kumpusi 1950 luvun alussa syntyneestä nuorisokulttuurin muodosta Isossa-Britanniassa, joka levisi myös yhdysvaltoihin ja yhdistettiin tuon ajan rock-musiikkiin.

Sitten tuli JIMMY. Se kuulostaa rokkinimeltä, mutta ei edustanut ketään suoranaisesti. Jimmie Vaughanin, joka oli blues-kitaristi, siloitti nimellään Jimmyn tietä. Tähän yhteyteen sopii blues kitaristiveljekset: Stevie Ray ja Jimmie Vaughan. Ilosia heppuja.


ELVIS on tietysti Elvis Presleyn mukaan. 
Ja ARON, se on Elviksen toinen nimi. Wikipedia kirjoittaa sen kahdella aalla, mutta puolisoni väittää, että yhdellä aa:lla se on, koska Elvis itse kirjoitti nimensä aina niin. Elviksen syntymätodistuksessa on yksi aa, joten siitä lähdetään. 


Näiden jälkeen tuli RAY. Tietysti puoliso tyrkytti nimeä Presley, mutta kuka nyt sellaisella koiraansa voi kutsua? Nimen tuli olla myös lapsen suuhun sopiva, kun kerran tuli Petran koiralle. Nimi tuli suoraan erään yhdysvaltalaisen rockabilly muusikon nimestä eli Ray Edward "Eddie" Cochran oli nimen vaikuttaja. 

Ja seuraavallekin perheenjäsenelle on ollut jo vuoden nimi valmiina. JERRY LEE.
Ihan sen amerikkalaisen pianistin kunniaksi. 

Tätä nimeä on nyt makusteltu jo vuoden ja vieläkin epäröin. On se vähän vaikea lausua ja luultavasti kotinimenä se olisi Lee. 
Eilen kuitenkin katsottiin poikani kanssa Jerry Lee Lewisin elämästä kertova elokuva Great Balls of Fire ja siinä Jerry Leellä oli kyllä samanlaisia taipumuksia, mitä toivon meidän perheen Jerry Leellekin tulevan. Se amerikan Jerry Lee oli multitalentti pianonsoittaja, joka raivoisalla pianonsoitolla villitsi yleisönsä. Hänet tunnettiin hurjana lavaesiintyjänä ja käytökseltään Jerry Lee oli hyvin vauhdikas ja spontaani, pisti pianonsakin palamaan esityksensä lopuksi. Joten kyllähän se sittenkin sopisi jonkun vauhdikkaan ja spontaanisti iloisen villibordercollien nimeksi vai mitä? Olisko nimi enne?

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Joululoman lenkkeilyt

Ihana kahden viikon joululoma on nyt takana. Se tulikin niin tarpeeseen.

Pari päivää ennen joulua oli niin liukkaat reitit, että mökötettiin enimmäkseen sisällä.

Joulu-aatto oli kelien puolesta mitä karmein. Kävin päivällä tekemässä pitkän metsälenkin ja koko ajan satoi vettä. 

Ja tämän pahemmaksi ei voi enää lenkkitie mennä, mutta vielä joulu-aattona.

Sitten menikin pari päivää ja alkoi näyttämään paremmalta. Tuli pakkasta ja vähän lunta.

Ja siitä se sitten lähti, nimittäin peruskunnon parantaminen. Tulevaa kautta varten hyvää kuntoa tarvitaan, sillä uskon, että mitä parempi fyysinen kunto, sen paremmin selvittää myös henkiset haasteet. Sama koskee koiria. Pistin lenkkeihin pituutta ja laatua. Mentiin reittejä, missä koirat sai juosta vapaana mahdollisimman paljon. Muutaman päivän kovemman luokan pakkaskelit tekivät sen, että mentiin Aronin kanssa kaksin. Niin Ray kuin Elvis nosteli silloin tassujaan jo korttelikierroksella ja kakkaaminen ilman, että takatassut on maassa, oli niiden projektia. 

Sain myös synttärilahjaksi lahjakortin xxl:ään ja kävin sillä hakemassa itselleni otsalampun. Oikein sellaisen akulla ladattavan, joka on kuin isompikin valoheitin. Ja ai että, nyt ei pimeyskään rajoita meidän liikkumista. 

Ja aina mukavaa on saada lampun valokeilaan oma bordercollie keikistelemässä

Pimeässä totuinkin jo siihen, että Aronin silmät hohkaa keltaisena, kun se katsoo minua kohti eli valoon päin. Ja sitten oltiin ryteikkömetsässä, missä Aron jähmettyi paikalleen ja tuijotti jännittyneenä pöheikköön. Ja kun minä katsoin sinne pöheikköön, niin siellä oli yksi vihertävä silmäpari, joka tuijotti takaisin. Siinä me seistiin jokunen tovi kaikki paikallaan tuijottaen toisiaan. Minä mietin, että oikeesti onko noi jonkun silmät? Ja on niin kenen? Ja jos siellä on joku eläin, niin mikä eläin siellä puskassa on ja sydän löi miljoonaa. Lopulta lähdin liikkeelle ja peurahan se sieltä puskasta loikki. Onneksi paineli eri suuntaan kuin me.

Jonkin verran treenailtiinkin, mutta pääasiassa vain lenkkeiltiin ja levättiin. Meidän treeneissä ei tapahtunut mitään ihmeellisiä mullistuksia, joten jatketaan näillä lenkkikuvilla. Onko mikään ihanampaa kuin luminen, hiljainen metsä?



Ja tänään olikin mitä parhain lenkki. 2 tuntia lumisessa metsässä ja vastaan tuli vain pari valkohäntäpeuraa pellon laidassa. 
Mutta pojat nauttivat jotka hetkestä, kukin tavallaan.

No ei saa mua kiinni sanoo Ray


Saatiinpas! Ja syötiin se!

Aron pälyilee peuroja ja Ray leikkii naalikettua. Siinä leikissä piehtaroidaan lumessa ja yritetään päästä lumeen sisään.


 Ja Elvis on sitä mieltä, elämä sekä erityisesti haukkuminen on parasta!

Ehkä me näillä eväillä suunnataan innoikkaina ja odottavina tähän vuoteen.