sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Maailman ihanin talvi

'Kuluneella viikolla on ollut kylmä, mutta auringosta on saanut nauttia. Ollaan ulkoiltu todella paljon ja pitkäkoipi Lee on saanut käyttää koipiaan. Se on kyllä loistava kaveri seikkailuihin, hiihtolenkeille ja potkukelkkareissuille. Ja niitä ollaan nyt tehty. Kerrankin on talvi. Muistaakseni talvea oli viime vuonna ehkä viikon ajan, joten nyt nautitaan. 

Kuvia on kännykässä meidän retkiltä ehkä miljoona.
Roineella keskiviikkoaamuna. Pakkasta oli -16 astetta. Kylmää, kaunista eikä ainuttakaan ihmistä tullut vastaan. 





Torstaina, jälleen Roineella. 
Mihis suuntaan lähdetään? 


Löydettiin reittejä



Ja leikittiin lumessa







Launtaina taas Roineella Petran ja Rayn kanssa. Kävi tosi kylmä tuuli. Pakkasta -11, mutta reilu pari tuntia tarjettiin ihan hyvin. 




Sunnuntaina Vesijärvellä, nyt hiihtäen. Menossa mukana oli Elina ja lentävät hollantilaiset Elli & Hertta.


















Aron kuntoutuu

Aronin polvi-operaatiosta on nyt 2 viikkoa ja 4 päivää. Polvi operoitiin tta- tekniikalla ja kaikki on toistaiseksi sujunut hyvin. Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että mukana kuntoutuksessa on ollut mm Mureen Katri, joka opiskelee parhaillaan koirahierojaksi. Katri on käynyt hieromassa Aronia, ottanut selvää, mitä kaikkea voin tehdä Aronin hyväksi ja ennen kaikkea kuunnellut ja miettinyt kanssani tätä teemaa. Olen tästä ikuisesti kiitollinen Katrille.

Mutta takaisin Aronin polveen. Tikit poistin haavasta viikko sitten. 
Haava näytti tältä hetkeä ennen tikkien poistoa.

Ja tässä haava tänään viikkoa myöhemmin. Kyllä uusiutuva kudos on ihmeellinen.


Liikuntaa on saatu tehdä viikolla 2 n. 10-15 min kerrallaan ja kävelytän Aronia tässä kotinurkilla. Eniten on pitänyt hiljentää Aronin menohaluja ja ehkä me saatettiin jo kävellä vähän liian pitkäänkin, sillä polvessa on ulkoilujen jälkeen nestettä. Näkyy tuossa edellisessä kuvassa pullottavana kohtana. Nyt olen jokaisen ulkoilun jälkeen pitänyt kylmäpakkausta polvella, joka selkeesti ajaa kudosnestetttä tms takasin sinne mistä se tuleekin. 

Kävellessä Aron käyttää jalkaansa, mutta selvästi kolme muuta jalkaa sekä selkä on kovalla koetuksella.  Aronin parasta selänhoitoa on aikaisemmin ollut pitkät ravilenkit vapaana, mutta nyt siihen ei ole mahdollisuutta ja selkä on jumissa. Katri on hieronut jumeja ja Aron on niiden kertojen myötä alkanut itsekin venytellä enemmän. 

Leikattuun polveen ei saa kohdistua mitään rajuja liikkeitä tai voimia, joten olen sen suhteen ihan hysteerisen tarkka. Aronia ärsyttää suuresti, kun nostan sen autoon ja pois sieltä. Sen ilme jo kertoo, että nyt on noloa. Lisäksi Aron haluasi hypätä sohvalle tai sänkyyn, mutta ei saa hyppiä! 

Viime viikolla meillä oli ensimmäinen käynti fyssari Elinan luokse. Sai kädestä pitäen jumppaohjeet ja ohjelman joka viikolle. Tosi kivaa, että operaation jälkeiset viikot 2-4 sallivat liikuntaa hihnassa 10-20 min 3-4 kertaa päivässä, mutta viikolla 5-8 liikunnan määrän voi nostaa jo 10-30 min pituisiin kävelyihin. 

Elinan luona päästiin ensimmäisen kerran vesikävelyyn ja onneksi vesijuoksu-amme oli Aronille ennestään tuttu. Ihan pienen muistelun jälkeen se alkoi kävellä vedessä ja oli ihan tohkeissaan. Ensimmäinen kerta oli 10 min kävely ja pidettiin kaksi lepotaukoa välissä. Veden vastus on ihan ainutlaatuinen ja seuraavalle kävelylle mennään jo tiistaina. 

Kuvassa Aronin piti heti katsoa, että mihin menin, kun vaihdettiin Elinan kanssa paikkoja. Vesikävelyssä seison itse koiran päädyssä, mutta haluttiin ottaa videolle Aronin kävelyä, että voidaan myöhemmin verrata, miten jalan käyttö ja lihakset sinne palautuu. 
Elina saa Aronin keskittymään itseensä ja minä sain tallennettua kävelyä. 

 
Voi Aronin ilmettä. Sillä oli kyllä kivaa kävellä tuossa vesikävelylaitteessa, mutta siinäkin jouduttiin toppuuttelemaan, että ei ravia. 


Kotona tehdään päivittäin koukistus ja ojennus-jumppaa. 

Koukistus

Ojennus


Lisäksi aloitan Aronille sellaisen tempun opettelun, missä se nostelee vuorotellen etutassuja käteeni seistessä. Tämän tempun avulla saan ottamaan sen painoa takajaloilleen vuorotellen. 


Nyt kun pahin aika on leikkauksesta takana, on päästy jo lähentymään normaalia elämää. Aronin ei tarvitse olla enää yksin sviitissään vaan uskallan antaa sen jo hengailla muun lauman kanssa kotona. Onneksi se osaa ottaa rauhallisesti ja on asettunut kuntoutettavan rooliin oikein hyvin. 

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Paloista kokonaisuudeksi

Meidän ihanassa tokoryhmässä tapahtuu :) . Tänään nimittäin arvottiin 3 liikettä, joista tulee rakentaa koemainen kokonaisuus. Aikaa on 2 viikkoa ja sitten pidetään möllikisat.

Leen liikkeet

Lee ei osaa näistä vielä mitään, mutta oikein sormet syyhyää aloittamiseen. Tavoitteena on suorittaa liikkeet koemaisesti, joten tässä on monta palasta, mitä harjoitellaan. 

Tavoitteena, että 1. mennään Leen kanssa yhdessä kehään, 2. suoritetaan liikkeet onnistuneesti 3. palkkaan sen liikkeiden välissä sosiaalisesti niin, että säilyttää itsevarmuutensa 4. poistutaan yhdessä kehästä ja koiran ilme on sellainen, että oltiinko supersankareita. 

Rakennan näiden tavoitteiden pohjalle seuraavaksi kahdeksi viikoksi hyvän treenisuunnitelman ja miten viisasta Marjalta on laittaa meidät tekemään tämä. Liikkeet kun ei ole niitä virallisia liikkeitä ollenkaan, joten ei tarvitse olla vakavaa, mutta silti on tehtäviä, joiden avulla pystyn opettamaan koiralle monia tärkeitä juttuja. Kokonaisuudessa tulee treenattua sitä, ettei joka tempun jälkeen saa namia/lelua ja kuinka sosiaaliset kehut kantaa siirtymien läpi. Niin ja ne siirtymät. Olen myös huomannut, että Lee jää tosi herkästi silmilllään kiinni leluun, joten ensimmäinen liike lelun heitto ja siitä siirtyminen seuraavan liikkeen alkuun voi olla haasteellista. 

Ai että, huomenna aloitetaan! 

Leen kasvu isoksi :)

Otettiin tavaksi ottaa Leestä sivukuva tasaisn väliajoin. Nyt niistä näkee, miten se on kasvanut. Kuvissa handleri on aina sama....

Leen ensimmäinen "pönötys" 3 kk:n iässä (18.9.17)

4 kk (13.10.17)

5 kk (8.11.17)

6 kk (11.12.17)

Lee 8 kk (18.2.18)


8 kk Lee ja ihan vapaasti räpsättynä.






maanantai 12. helmikuuta 2018

Rayn kokeenomainen toko

Eilen varattiin pienellä porukalla ja iltamyöhällä hallilta kaksi kenttää, otettiin väliaidat pois ja tadaa, saatiin iso tokokehä käyttöön. Liikkuroitiin toinen toisiamme ja yritettiin tehdä koemaisesti sekä tehokaasti. Sain videolle Rayn treenit, joten mikäs sen parempaa kuin käydä videolta läpi hyvät ja huonot kohdat ja laatia niiden pohjalta treenisuunnitelma jatkoa ajatellen. 

Kehäänmeno: seurasi kivasti mukana, mutta tämä vaatii vielä harjoitusta. Ensimmäiseen perusasentoon riitti vielä sähläystä ja Ray asettui aluksi oikealle puolelleni istumaan, mikä kertoo vain siitä, että se on vielä vähän hukassa. Palkkasin sen yhdellä namilla, kun istui sivullani. Sitten aloitettiin koemaisesti. 

Seuraaminen: nyt oli kyllä hyvä seuruu. Toki mahtui pieniä virheitä, mutta se asenne. Hitaassa kävelyssä edisti, jossakin puolessa välissä tuli pomppu, mutta muuten Ray antoi kaikkensa seuruuseen. 

Siitä siirtyminen hypylle, siirtymässä haukahtaa kerran, sosiaalinen palkkani oli vähän liian innostava, mutta liike alkaa ja siitä eteenpäin on kokonaisuutena tosi hyvä. Lopun perusasento oli vajaa. 
Siirtymä hypyn jälkeen luoksetulon aloituspaikkaan hyvä. Ray on aktiivisesti kanssani. 

Luoksetulo: tosi hyvä, mutta haukahtaa kerran ihan lopussa, ihan hetkeä ennen kuin vauhdista siirtyy sivulleni. Luoksetulo on Raystä niin kiva liike. 
Siirtymä kaukojen alkuun, kulkee hyvin mukana, mutta kolme haukahdusta. On vähän liian vireessä.

Kaukoissa käy maahan ekasta käskystä, mutta huomaan, että minulla on siinä vähän vartalo-apua käskyn vahvistukseksi. Menee maahan, mutta pomppaa sieltä ylös, autan kädellä takaisin alas ja jää nyt hyvin. Kaukoissa nousee ekalla hyvn ylös, mutta niin liikkuu takapuolikin, reipas siirtymä eteenpäin. Kun palaan koiran viereen, tulee istu-käskyn jälkeen haukahdus. Nousee ylös, mutta yksi hau. 

Siirtymä, aika pitkä sellainen, siinä jää hetkeksi haistelemaan maata, mutta saan sen mukaani. Mukavasti kulkee kanssani, hyvä perusasento siihen, mistä alkaa liikkeestä maahanmeno.

Liikkestä maahan. Nyt seuraaminen ei niin hyvää, kun osaa, ei käy ekalla käskyllä maahan, toisella onnistuu. Jää hyvin, palaan koiran viereen, nousee hyvin ekalla käskyllä ylös ja vastaa sosiaaliseen palkkaan oikealla ilmeellä, ei hauku. 

Kokonaisuutena tosi lupaavaa. Kapulan pitoa en halunnut tähän kokonaisuuteen ottaa, hinkutettiin sitä aikaisemmin kotona erikseen aika paljon ja argh kun se on ärsyttävä liike. Siinä on vielä monta pientä palasta, mitä pitää parantaa. Yritin mm. kotona semmosta, että annan Raylle kapulan suuhun ja pyydän kapula suussa siirtymään sivulle, mutta ihan on mahdoton juttu. 

Paikallaolot meni hyvin. Autoin heti ekalla käskyllä koiran maahan, ettei tule tähän nyt mitään epäonnistumisen ilmapiiriä. Jäi hyvin, pysyi kun tatti sen minuutin, nousi hyvin ylös. 

Jatkossa: 
- kehään tuloja ja ekasta perusasennosta palkka
- maahanmenoihin pitää saada lisää motivaatiota. Täytyy tehdä kuurina erilaisia maahanmenoja, niin liikkeestä kuin sivulla.
- sosiaalinen palkka vähän miedommaksi
- kaukoissa en ole pitänyt itse tekniikasta kiinni, tavoitteena on vain ollut, että menee maahan ekalla käskyllä ja nousee istumaan ekalla käskyllä. Koska tavoitteena ei ole täydet 200 pistettä, niin tässä olen päättänyt, että ykköstuloksen saa, kun tekee asennonvaihdon. Nyt alan pähkäillä, että otanko sittenkin jatkossa erikseen syyniin tekniikan. Pitää miettiä.

Hyvät treenit oli!






5 päivää operaatiosta

Tänään on viides päivä Aronin polvioperaation jälkeen. Toipilas alkaa olemaan mahdoton ja villi.....

Kaikki on sujunut toistaiseksi todella hyvin. Etukäteen pelkäsin kipuja, mutta Aron on osoittanut, ettei se ole kipeä. Sen takajalassa oli Durogesic-kipulaastari ja Metacamia sille annostellaan aamuruuan sekaan. Laastari on nyt poistettu ja ilmeisesti sen vuoksi Aron alkaa virkistyä, kun opiaatit poistuvat kehosta. Se on nukkunut kaikki yönsä aivan rauhassa, tosin tänä aamuna heräsin siihen, että se pomppasi sänkyyn viereeni nukkumaan. Eikä saisi pomppia! Se myös astuu jalalleen, nostaa koipeaan niin, että paino on sillä leikatulla jalalla. Haava on siisti, mutta turvotusta jalassa on. Tästä eläinlääkäri puhuikin, että turvotusta tulee ja se laskeutuu sinne kintereen seudulle. Ensimmäisinä päivinä pidin kylmäpakkausta pieniä aikoja ja se selvästi laski sitä turvotusta. 

Ruoka on maistunut kaiken aikaa. Varmuuden vuoksi ensimmäiset päivät annoin eläinlääkäristä saatavia purkkiruokia. Niitä sellaisia, missä on ravinto-arvot kohdallaan, imeytyy nopeasti eikä ärsytä vatsaa. Yksi etukäteinen pelko oli, että jos Aron voi pahoin tai ripuloi antibiootista johtuen, niin ollaan pulassa. Vatsa voi kuitenkin hyvin. Ulkona käydään asioilla kolmasti päivässä ja Aronilla olisi jo kovat menohalut. Yritän toppuutella sitä, mutta Aronin isoin vaikeus on, ettei se haluaisi kakata maantasalle, vaan kiipeisi lumipenkalle ja siitä ojaan. Ollaan juteltu, että nyt tilapäisesti sen pitää vaan joustaa, nyt ei vielä kiipeillä lumikasoilla. 

Eniten Aronia nyt harmittaa, että pitää olla omassa sviitissään. Aron kun ei saisi juosta eikä riehua, saatika liukastella. En uskalla ottaa riskiä, että ovikello soi -> kaikki juoksee eteiseen katsomaan kuka tuli. Tässä kohtaa Aron ei olisi vielä niin ketterä, että hallitsisi jalkansa porukassa.  Parempi olla nyt rauhassa, ettei leikattuun jalkaan tule takapakkeja. Olen laittanut sille yksiön makuuhuoneeseen. Lattialla matot, ettei se vaan missään tilanteessa liukastu. Makuuhuoneen ovi on auki, että se näkee muun perheen ja porttina ovella on kevythäkki. Tämä kevythäkki houkuttelee puoleensa perheen muut koirat, jotka ihan kilpailevat siitä kuka saa mennä häkkiin nukkumaan.

Aronin kuntoutumisen tukena on Nutrolinin nivel-pillerit ja öljy. Fyssarille olen ottanut yhteyttä ja mennään ensi käynnille heti, kun tikit on pois. Sitten saa aloittaa varsinaisen kuntoutuksen. Keväälle on ohjelmassa mm. vesikävelyä. Mitähän vielä voisi tehdä Aronin hyväksi. Taidan mennä nyt pitämään sille seuraa sen sviittiin :).

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Aron ja polven ristiside

Tammikuun alussa oltiin ihan tavallisena tiistaina Aronin kanssa agitreeneissä. Meitä oli sillä kerralla vaan kaksi treenaamassa, joten treeni-aikaa oli hurjasti. Tehtiin kaksi kierrosta ja treenattiin semmosta hankalaa rataa. Tai ehkä se ei ollut niin hirveän hankala, mutta kun herää aamulla klo 5 aamuvuoroon töihin, tekee älyttömän kiireisen vuoron, painaa kaasupohjassa kotiin, ei ehdi syömään, on kouluttamassa klo 17 ja omaa agivuoroa odotellessa lenkkeilee tunnin metsässä, on jo kaikkeinsa antanut, kun oma treenivuoro alkaa. Joten pitkän päivän ja treenin jälkeen olin väsynyt, harmittelin, kun olin hidas ja en osannut ohjata koiraa. Aronilla on hirveän siistiä, mutta itse ajattelin, että kyllä juna meni jo meidän agilitytouhuissa. Kävelin iltamyöhässä loppukävelyt ja siitä kotiin nukkumaan. Josko agility olisi taas kiva laji huomenna? 

Seuraavana aamuna heräsin siihen, että joku koirista tassuttelee kolmella jalalla. Kuka? Se oli Aron. Se ontui ihan selkeästi. Ei ottanut takajalalle painoa, astui jalalla ihan kevyesti varpaalla. Taivuttelin varpaita, kinnertä, lonkkaa jne. enkä löytänyt mitään erityistä kohtaa. Onneksi Susanna K. oli jo muutenkin sovittuna, että tulee hieromaan Aronia. Susannan kanssa käytiin läpi Aronin kehoa ja Susanna löysi vasemmasta takajalasta akillesjänteen kohdalta turvotusta. Ajateltiin yhdessä, että joku revähdys takajalassa. Aron aloitti siitä huilaamisen, niin että käytiin vain ulkona korttelikierros tarpeiden tekemisten vuoksi. Lihasvamma varmasti, mutta hitaastihan ne paranee. Annoin ekat päivät tulehduskipulääkettä ja harmitti, kun Aron piti jättää kotiin lenkeiltä. 

Meni viikko ja Susanna tuli katsomaan tilannetta. Nyt akillesjänteen kohdalla oli vähemmän turvotusta, ontuminen vielä näkyvissä, mutta ehkä ei niin paha. Jatkettiin levolla.

Kolmannen viikon kohdalla aloin pikkusen pidentää korttelikierroksia ja Petra kuvasi kännykällä, kun juoksutin Aronia. Ontuuko se vai ei. Kyllä se ontui. Ei isosti, sillä reippaassa ravissa ontumaa ei näkynyt, hitaassa käynnissä kyllä. Kaiken aikaa Aron oli tosi reipas, ei valittanut mistään. Ainoa poikkeava juttu oli se, että kun se kävi istumaan, se siirsi vasemman takajalkansa pois vatsan alta. Jalka sojotti sivulla eri suuntaan kuin muu keho. Googlettelin oireita ja niin, varpailla kävely ja jalan svuttainen asento olivat klassisia polven ristisiteen repeämän oireita. 

Päästiin Katriina osteopaatin luokse peruutusajalle ja kyllä, Katriina paikallisti murheen vasempaan takajalan polveen. Se turvotus, minkä Susanna oli tuntenut ekoilla viikoilla, oli varmasti lähtöisin sieltä polvesta. Katriinakin huomasi, että Aron ei astu täydellä painolla takajalalle. Juteltiin polven ristisiteiden hoitolinjoista, sillä siihen kaikki nyt viittasi.  Voi kun ei tarvitsisi mennä operaatioon! Etsin kuumeisesti mahdollisuuksia konservatiiviseen hoitolinjaan. 

Katriinan vinkistä varasin ajan Timo Talviolle Helsinkiin. Hän jos kuka tietäisi sanoa, että saataisiinko Aronin mahdollinen polven ristisiteen repeämä tai venähdys hoidettua konservatiivisesti. Kaksi päivää ennen Timon aikaa tulikin mutkia matkaan, työvuorot ja jne. Myös sille torstaille oli luvassa hirveä lumimyrsky, joten tuntui hurjalta lähteä yksin ajamaan Helsinkiin myrskyyn, josta piti ehtiä vielä töihin samana päivänä. Aika oli pakko perua ja päästiin nopeasti Reviiriin Pipsan tutkittavaksi.

Olin jo viikkoja surrut Aronin jalkaa. Olinko tehnyt väärin, etten heti vienyt sitä lääkäriin. Olisiko Aron jo kunnossa, jos olisin tehnyt jotain toisin. Aron parka, kun sillä on niin huono omistaja. Kuinkahan kipeä se edes on, se kun ei näytä kipujaan. Murhe Aronin jalasta oli ihan sietämätön. 

Reviirissä ihana Pipsa kuunteli meidän tarinaa siitä, että 8 vuotta on liikuttu ja harrastettu. On menty koko elämä täysillä lajista toiseen. Pipsa sanoi, että tuolla historialla on ihme, ettei aikaisemmin ole jo tullut esiin mitään isoja loukkaantumisia. Aron tunnusteltiin päästä varpaisiin. Katsottiin sen liikettä, taiviteltiin, käänneltiin ja väänneltiin. Lopuksi laitettiin uneen ja Pipsa otti siitä rtg-kuvia joka suunnasta. Ison tietokoneruudun ääressä Pipsa selitti joka ikisen kuva ja kohdan läpi. Selkä ja lanneranka ihan priimaa. Lonkat kuin 2-vuotiaalla, tiiviit ja siistit pallot reisiluiden päässä. Kintereissä ei mitään, varpaissa ei murtumia. Pipsa ihmetteli, että näin paljon harrastanut koira ja miten voi olla näin hyvässä kunnossa? 

Sitten päästiin polveen. Rtg-kuvan äärilaidoilla näkyi koiran lihasten ääriviivat. Vasemmassa reidessä oli puolet pienemmät lihakset kuin oikeassa. Vasemman polven nivelessä näkyi nivelnestettä puolet enemmän kuin oikeassa. Vasemman polven nuljuluiden päissä näkyi "suttua" ja toiseen nuljuluuhun oli muodostunut terävä nokka. Kun samaa luuta katsottiin terveestä jalasta, sen luun pää oli pyöreä. Vasemman jalan sisäpuolelle oli kasvanut paksuuntumaa, mikä kertoi siitä, että keho yrittää näin kompensoida polven liikettä. Kaikkiaan Pipsa oli sitä mieltä, että prosessi polvessa etenee, jollei tehdä mitään. Nivelrikko tulee lisääntymään, tuoden lisää kipua ja tulehdustilaa polveen. Polvessa olisi näiden merkkien mukaan mahdollisesti osittainen repeämä ristisiteissä, mutta varmuus siitä saataisiin vasta, kun ortopedi avaa polven silmiensä eteen. Pipsa suositteli lämpimästi operaatiota ja kertoi paikoista, missä se voitaisiin tehdä. Yhdessä päädyttiin Toijalan Ortopettiin Hanna-Leena Terhoselle ja Aronin rtg-kuvat lähtivät saman tien hänen sähköpostiinsa. Juttelivat puhelimitse niistä ja yhdessä päädyttiin, että kyllä, Aron operoidaan. Tulokset ovat kuulemma hyviä ja polvi on korjattavissa. Ja varsinkin, kun Aron on täysin perusterve koira. 

Sovittiin seuraavalle viikolle operaatiopäivä ja Aron sai tulehduskipulääkkeet kotiin mukaan. Taisi olla jo neljäs vai viides viikko menossa, että käytiin hihnassa ulkona kävelemässä. Ohjeina oli, että Aron ei saa päästä missään liukastumaan. Silloin osittaisesta ristisiderepeämästä voisi tulla täydellinen ristisiderepeämä. Joten pelon sekaisin tuntein vaan mentiin päivä kerrallaan. Valmistauduin operaatioon opiskelemalla mahdollisimman paljon ko aiheesta ja löysin paljon lopputöitä mm. ristisideleikattujen koirien kuntoutuksesta. Tutkimusten valossa homma vaikutti lupaavalta, sillä koiria oli saatu kuntoutettua entiseen malliin liikkuviksi ja operaatiohon tyytyväisiä koiranomistajia oli enemmän kuin niitä pettyneitä.

Ja niin koitti operaatiopäivä. Aron oli pirteä itsensä, mutta minulla oli fiilikset kuin veisin koiran lopetettavaksi. Yhä uudestaan kysyin itseltäni, että teenkö oikein. Toisaalta hoitamatta jättäminen ei olisi vaihtoehto, Aronin jalka pitää hoitaa, jos se vain on mahdollista. Operaatio on kallis ja se tietää sitä, että kaikesta muusta pitää luopua kuukausiksi, että saan maksettua leikkauksesta ja kuntoutuksesta aiheutuvat kulut. Mutta sydän sanoi, että Aronin vuoksi näin pitää toimia. 
Ennen operaatiota käytiin vielä pienellä lenkillä ja annoin Aronin hetken aikaa laukata vapaana. Se oli oli niin onnellinen. Itse tiesin, että tämän päivän jälkeen ei laukata vapaana pitkään aikaan.

Aron Toijalassa

Hanna-Leena Terhonen oli sydämellinen lääkäri. Tutki Aronin takajalat käsikopelolla ja löysi heti murheen paikan. Juteltiin, että hän katsoo polvea ensin tekemällä siihen pienen reiän. Joissakin tapauksissa ristiside polvessä on vain venähtänyt. Silloin ei polvea operoida, vaan peruuttaa pois ja hoito jatkuu pitkäkestoisella kuntoutuksella. Jos ristiside on jostakin repeytynyt, jatkaa leikkausta ja polvi korjataan tta-menetelmällä. Ja näin Aron sai esilääkkeet ja jäi sinne. Itse lähdin kuluttamaan aikaa Ideaparkkiin ja tuntui niin lopulliselta. 

Hanna-Leena vastaanottohuoneessa Aron oli valmis valokuviin, se on kyllä aina.


Kolmen tunnin päästä tuli puhelu, että Aron on hereillä, voin tulla sen hakemaan. Kaikki on kuulemma ihan hyvin. Ja niin sydän pamppaillen Aronin luokse miettien, että mikähän siellä polvessa oli. Ja kyllä, ristiside oli repeytynyt osittain ylälinjastaan. Polvi oli nyt korjattu niin, ettei jatkossa polvi tarvitse enää sitä ristisidettä. Aron oli ihan lääkepöölyissä, mutta heilutti reippaana häntää. Ortopetin henkilökunta oli haltioissaan, sillä Aron oli ollut unelmien potilas, herramieshän se on. 

Saatiin antibiootit, maitohappobakteerit, kipulääkkeet ja helposti sulavaa ruokaa ensimmäisiksi päiviksi. Aronilla oli Durocesic-laastari jalassa hoitamassa kipua ensimmäisten päivien ajalle. Jes ja Metacam kipulääkkeenä. Olin jo varautunut selittämään, että Tramalia tippoina en kyllä ota. Ohjeita tuleville päiville saatiin, mutta seuraava kohta on 8 päivä leikkauksesta, jolloin poistan tikit haavasta. Sen jälkeen voidaan aloittaa kuntoutuminen ja seuraavaksi täytyy varata fyssarin käynnit/vesikävelyajat keväälle. 8 viikon kohdalla jalka kuvataan ja varmistetaan, että homma on mennyt oikeaan suuntaan. Lääkäri antoi uskoa siihen, että Aron on kesällä entisensä. Eihän me nyt enää mitään agiratatreenejä haaveilla, mutta toive on päästä normaaliin liikuntaan kesällä ja peltojälki-treeneihin, mikä on ihan parasta treeniä Aronin päänupille. 

Nyt olen istunut illan Aronin vieressä, kun se nukkuu. Silitän ja rapsutan, että se tietää ettei tarvitse olla yksin. Pienen ruoka-annoksen se jo söi, kakkasikin takapihalle. Ensimmäisen kylmäpakkauksen pidin sen polven seudulla estääkseni turvotusta ja kaikki vaikuttaa olosuhteisiin nähden hyvältä. Aron on eristetty makuuhuoneeseen ja erityisesti Leetä harmittaa, kun se ei saa nyt osallistua sairaanhoitoon. Joten tästä se lähtee, toipuminen päivä kerrallaan.

tiistai 6. helmikuuta 2018

Lee 8 kk

Huomenna Lee täyttää 8 kk. Aika rientää ja Lee kasvaa. Viikko sitten Lee mitattiin Myytin pentutapaamispäivässä 55.5 cm korkeaksi, joten se on jo Aronia ja Elvistä korkeampi. 8 kk:n ikä kuitenkin antaa luvan jo hiukan huokaista ocd-pelon suhteen. Ehkä kriittisin aika saada se, ainakaan näkyväksi, on ohi. Leen neljä veljeä on operoitu ja toipuvat parhaillaan hyvin kuulemani mukaan leikkauksista. Mutta oliko se mustavalkoisuusgeeni, kohtalo vai sattumaa, mutta Lee ei ole ontunut. Liikuntaa se on saanut samaan tapaan kuin kaikki muutkin meillä kasvaneet koirat. Päivittäin liikutaan ja yritän mahdollisimman paljon liikuttaa sitä vapaana metsässä. Mutta järkevästi. Lee on kasvattanut aika moiset muskelit jo takareisiin, mikä ei ole ihan tyypillistä noin nuorelle koiralle, mutta se painelee niillä pitkillä kintuilla aika lailla.

Viikko sitten Lee tapasi Tamskin hallilla pentuesisaruksiaan, äitiään sekä sisko että veli-puolia Nirrin aikaisemmasta pentueesta. Kyllä ne tunnisti kaikki, että samaa heimoa ollaan.

Leen kanssa sain treeneihin vinkkiä mm. tötterön kiertoihin. On järkevää jatkossa opettaa tötterön kierto molempiin suuntiin ja pari päivää sitä pähkäilin. Nyt ollaan kotona naksuteltu, että "kierrä" tarkoittaa tötterön kiertämistä myötäpäivään ja "ympäri" vastapäivään. Pienellä etäisyydellä eteisessä Leen aivot raksuttaa ja ensiksi opittu kierrä on sille helppo. Ympäri-käskyn erotteluun autan vielä käsimerkillä, että oikea käteni antaa vihjeen lähteä oikean kautta kiertämään.

Toissapäivänä vein treenin halliolosuhteisiin ja se onnistui sielläkin. Olen tosi varovaisesti yhdistänyt tähän vauhtia, sillä en halua kuormittaa nuoren koiran kehoa sillä turhaan, mutta tein huomion, että kun otettiin lelun kanssa vauhdikkaammin, oli se ensiksi opittu kierrä vahvempi.

Pentupäivänä tehtiin myös kivaa ruutu-treeniä. Lee irtoaa tosi kivasti kentän toisessa päässä olevaan ruutuun, jonne käytiin jättämässä pallo. Se hiukan haluaa koomailla perusasennossa tuijottamalla ruutua ja sitä palloa siellä, mutta tässä kohtaa on kriteerinä, että pitää katsoa minua saadakseen luvan lähteä ruutuun. Ja pian se oppi tämän kriteerin. Pentupäivässä vietiin treeniä eteenpäin kahden ruudun treenissä, että pallo vietiinkin jo valmiiksi ruutuun sillä välin, kun leikittiin edellisessä. Saatiin hyviä suoraan ruutuun laukkoja jo niin, ettei oltu itse käyty Leen kanssa katsomassa, että onko se pallo siellä.

Tällä viikolla ajattelin, että aloitan kosketusalustan avulla opettamaan Leelle sitä ruudun oikeaa paikkaa ja taas tein monenlaisia huomioita. Aronin kanssa kun on vuosia treenannut, on sitä jo unohtanut, että monet treenaamiseen liittyvät perusasiat on pitänyt opetella ensin eikä sitä edes tajua, ettei se nuori koira ole opetellut niitä kaikkia. Kuten Lee meni alustalle ruudun keskelle ja heitin pallon sille palkaksi. Se oli ihan ihmeissään siitä ja minä olin myös ihan ihmeissäni, kunnes oivalsin, että Lee on leikkinyt kädessä olevalla lelulla tai juossut kuolleelle lelulle, mutta olenko heittänyt Leelle koskaan palloa palkaksi? No en. Entä pitäisikö heitettävälle palkalle olla oma palkkasana?

Eilen tehtiin myös ihan ihka ensimmäiset hyppytekniikka-treenit hallilla. Perussarja, ei rimoja vaan semmoset pumpperit siiveikkeiden välissä. Lelu hyppysuoran päässä ja ole hyvä-käskyllä sai luvan suorittaa. Olipas siinäkin treenissä paljon kohtia, mitä pitää itse itsestäänselvyyksinä, mutta opetellahan ne pitää. Kuten se, että sarjalle saa lähteä, kun katsoo eteenpäin ja leluun. Eli ihan vastakkainen juttu kuin ruututreeneissä. Saatiin kuitenkin hyvään alkuun tämänkin osalaji ja jatkossa teetän pikku hiljaa lisää näitä hyppysarjoja. Tavoitteena on, että tekniikka olisi oikea sitten aikuisena metristä estettä lähestyttäessä.

Kaikenlaisia piperryksiä ollaan Leen kanssa tehty, mutta eniten sen kouluttaminen on ollut omaa ajatustyötä. On pitänyt miettiä, että rakennetaanko luoksetulot eteen vai sivulle, noudot eteen vai sivulle, seuraamisessa, että kumman jalan mukaan se saa lähteä seuraamaan jne. Olin viime viikolla kuuntelemassa Sari Kärnän luentoa "Kouluta tehokkaamin" ja sieltä tuli muistutuksena, että suunnittelen treenit kotona paperille valmiiksi ja hallille mentäessä pitäydyn suunnitelmassa. Nuorelle koiralle ei liikaa uusia asioita per viikko, tämäkin on hyvä muistaa.

Leen kanssa ollaan ulkoitu tosi paljon kaksin ja olen yrittänyt kasvattaa meidän kahden keskistä yhteistyötä. Olen vahvistanut katsekontaktia/ sivulla kulkemista niin vastaantulijoita kohdatessa kuin ilman niitä. Ollaan leikitty koulun pihassa, haettu kokemuksia hiihtoladun laidalta, jääkiekkokentän nurkilta, päiväkodin kupeesta jne. Lee on vilkas koira ja se kuulee/näkee kaiken ympärillä liikkuvan. Ja selvästi olen saanut vahvistettua sitä oikeaa käyttäytymistä, kun niitä ympäristön yllättäviä juttuja tulee vastaan, sillä useimmiten se ottaa katsekontakin minuun, kun se näkee ympäristössä jotakin. Ja jos tuntuu, ettei se automaattisesti ota, sanon sen nimen, jolloin se katsoo minua ja pääsen palkkaamaan siitä. Kotipihassa tuntui, että siinä liikkuvat naapurit saivat sen haukkumaan ihan hurjana, mutta kadulla vastaantulevat taas ei. Mitä lie kotipihan vartiointia, mutta päätin puuttua siihen järeällä kädellä ja kielsin/keskeytin toiminnon ihan kunnolla. Tein selväksi, että tämä ei vaan sovi ja yhtäkkiä ongelmaa ei olekaan. Tämä sama täytyisi tehdä nyt myös eräänlaisen "napsimis-käytöksen suhteen". Se kovin mielellään napsii Raytä tai jopa Elvistä, jos liikkuvat vilahtaen tai nopeasti sen ohi. Tähän on hankala puuttua, jos ovat esim vapaana minusta kauempana. Lee laukkaa suu auki ja saattaa tehdä nopean syöksyn Raytä kohti, mikä ei ole meistä yhtään kivaa. Samaa käytöstä esiintyy myös muitakin leikkikavereita kohtaan. Tähän työstän nyt suunnitelmaa ja tiukempaa ehdotonta puuttumista asian kitkemiseksi pois.

Eilen oltiin Tainan ja Heron kanssa retkellä ja kylläpä auringon paiste hemmotteli meitä. Lumi, aurinko ja pakkanen: ihanuutta. Makkarat ja kuumat juotavat mukana.
Taina Laakson upeat kuvat kertokoon osaltaan, miten kaunista oli.