Toinen kerta tokokokeessa

Heti kun sain tietää, että olimme päässeet Leen kanssa tokon sm-joukkueeseen tein kesän osalta suunnitelman. Meidän olisi pakko löytää kesäkuulle jokin ulkokoe, missä pääsisin testaamaan ulkokokeen mahdollisuuksia. Kokonaisuutta pitäisi testata, että miten hyvin se nyt toimii. Virkusta pongasin Hämeenkyrön kokeen 19.6 , joka olisi juuri ennen juhannusta. Samalla kun mennään juhannukseksi mökille, olisi kivenheiton päässä koe. Sinne oli pakko päästä.
Ideana oli kartoittaa nyt taitoja, sillä vuoden alussa olleesta kokeesta on jo ikuisuus. Se oli myös hallikoe omassa kotihallissa, joten siellä oli kotikenttä-etu. Toisaalta se tammikuun koe oli meidän eka ja se ensimmäinen on aina se kaikkein vaikein, kun ei ole vielä rutiinia valmistautua kokeeseen eikä sellaista varmuutta. Tammikuun jälkeen meillä oli kuitenkin jo kolme rallytokokäyntiä sekä yksi koiratanssikoe, joten ollaan saatu sen jälkeen kokemusta. Ja kaikki oikeastaan sen vuoksi, että saisin nuorelle koiralle onnistuneita tilaisuuksia siihen, että tehdään asioita koejännityksessä sekä tuomarien silmien alla. Tärkein tavoitteeni on saada kerrottua koiralle sekä itselleni, että siellä kehässä on mukavaa ja turvallista, on se sitten koe tai treeni.

Hämeenkyrön kokeeseen valmistauduin pilkkomalla kaikki liikkeet pieniin palasiin. Liikkurin kanssa treenasin maks kahta liikettä aina kerralla ja nekin pikkupalasissa. Kiitos treeneistä Senni, Natalia, Hanna-Mari ja Susanna. Kotipihassa tein päivittäin jumppaa maasta ylös ja alas, samoin muisteltiin luoksetulon loppuasennon paikkaa. Kaukokäskyjä tehtiin myös joka välissä ja suuntasin treenamaan mahdollisimman paljon eri paikkoihin.

Hämeenkyrössä olikin vain 5 koiraa alokasluokassa. Missään ei lukenut liikejärjestystä, joten ensin jännitin, että tehdäänkö makuut ensin. Tiesin, että viidellä koiralla paikkamakuuryhmiä on tasan se yksi ja Lee oli luokassaan neljäs koira.  Ja niin vain tuomari huusi rennosti, että aloitellaan aloluokka ja itse kysyin, että tarvitaanko siihen koiraa....

Luoksepäästävyys meni hyvin. Ekan kerran meillä oli jo siihen selvä rutiini, Leen ei tarvinnut enää hyppiä eikä pomppia. Paikallaoloryhmässä aahan se meni vuorollaan vähän vinoon ja jätti vielä toisen etutassun mahansa alle. Tästä ei kuitenkaan rokotettu, mutta itse tiesin, että se voisi olla siinä paljon terävämpi minua kohtaa ja mennä maahan pam-asenteella. Eli jatkoa ajatellen tätä pitää treenata vielä paljon. Makuun pysyi hyvin, toki minuutti on niin lyhyt aika. Makuusta ylös otin sen kaksoiskäskyllä, sillä sen on jotenkin tosi vaikea nousta ylös näissä ryhmäsessioissa. Jää niin kiinni siihen liikkuriin, ettei ole aktiivinen minulle. Sanoin yhteen putkeen Leesit ja nousi ylös. Lee-sanalla sain sen huomion ja s-kirjaimen kohdalla se jo nousi. Parempi näin, kun kaksi kertaa sit-käsky käsiavulla. Ja onneksi oli hyvä ryhmä, missä kaikki koirat pysyivät paikallaan. Jännittää aina, että mitäs jos jotain sattuu.
Makuu 10.

Yksilökehä oli todella rauhallinen. Tuomari ja liikkuri olivat oikeastaan samassa paikassa koko kokeen ajan ja liikkuri vaan lisäsi volyymiä esim seuruun liikkuroinnissa. Seuruu tehtiin oikeastaan siis kaksin. Ja Lee oli todella kiva ja taitava tässä. Perusasennot löytyivät, se piti paikkansa ja asenteensa.
Seuruu 10.

Liikkeestä maahanmeno oli tosi hyvä myös, kaikki osiot omissa kriteereissä onnistuivat. 10.

Luoksetulo 10. Tiukalla tuomarilla olisi ollut ehkä 9, sillä se lopun perusasentoon tulo saisi olla tiiviimpi ja tarkempi. Liikkuri oli tosi reipas ja mentiin vauhdilla liikkeestä toiseen.

Pito 10. Tämä meni hyvin kaikin osin.

Kaukot 0. Tässä tuli meidän heikko kohta. Kaukot mentiin tekemään kohti liikkuria ja tuomaria siihen sihteerinpöydän läheisyyteen. Ensimmäinen liikkeen väli, missä jouduin antamaan Leelle useamman kehoituksen kulkea yhdessä. Liikkuri myös siirsi meitä kerran ennen liikkeen aloitusta, joten liekö nämä kaikki vaikuttaneet siihen, että Lee meni maahan hyvin, mutta ei noussut sieltä istumaan.

Jatkettiin siitä hyppyyn, missä liikkeen välin kehuin sitä kuitenkin vuolaasti hyvästi perusasentoon noususta edellisen nollatun liikkeen lopussa.
Hyppy 10.
Kokonaisuusvaikutelma 10. Tuomari kehui, että onpas kiva koira, kun se ei ääntele missään kohdin ja tekee iloisella asenteella koko ajan.

Yht ykköstulos 180 pistettä sija 2/5 ja Kp.

Kokeen jälkeen kävin tekemässä kentällä vielä useammat kaukot ja nousi hienosti ylös vähän kauempaakin käskytettynä. Jäi kuitenkin oikein onnistunut fiilis, sillä koe meni siirtymiltään ja liikkeen aloituksiltaan paremmin kuin hyvin. Treeneissä Leellä on ollut kuuma ja se on tuntunut välillä ihan lapaselta, mutta nyt se oli tosi kivan virkeä ihan koko ajan. Tämä loi uskoa, että ollaan oikealla tiellä. Treenattavaa on silti. Tarvitaan häiriöitä, kaukoja ihmisen keskellä, paikallaolo ryhmiä ja erilaisia liikkureita. Yritän viedä Leetä koko ajan niin, että sillä on onnistujan tunne. Aikaa meidän ensimmäisiin oikeisiin kilpailuihin on vielä ja odotan niitä jännittyneenä ja toiveikkaana. Joten ihan mahtavaa, että juuri me saadaan valmistautua tokon sm-kisoihin!!

Elvis muistoissa

Elviksen lähdön jälkeen teetätin keittiön seinälle taulun. Nappasin kuvan kännykällä viime vuoden marraskuussa, missä aurinko paistoi hetken puiden lomassa. Olimme mukavalla metsälenkillä Elviksen ja Leen kanssa sillon.
Nyt muistan tästä kuvasta ja valmiista taulusta sen kauniin hetken. Kun taulu on keittiössä, on Elvis siinä kanssamme läsnä kurkkien siellä kaukana, että täällä minä olen teitä odottamassa eikä minulla ole mitään hätää.

Elvis 14.11.2006 - 11.6.2018

Viime viikolla oli tiistaina raskas päivä. Ja sitä edeltävät päivät myös. Elviksen oli aika lähteä.

Elviksellä on aina ollut paljon tali tai rasvapatteja. Enemmän kuin perheen muilla koirilla. Sillä on ollut myös niitä hännässä, mutta siellä karvojen alla ne ovat olleet rauhallisesti piilossa. Tänä keväänä Elvikselle ilmestyi kuitenkin vasemman lonkan seudulle kolme uutta pattia ja yksi peukalon pään kokoinen moukula vasempaan nivuseen. Ne eivät Elviksen elämää mitenkään haitanneet ja olin tehnyt jo aikaa sitten päätöksen, että en lähde tutkituttamaan 12- vuotiaan koiran patteja. Päätin, että niin kauan mennään näin, kunnes ne alkavat vaivaamaan elämistä. Elvis on selvinnyt isoista eläinlääkärireissuista mm slo:n vuoksi, kun sillä,on kahteen kertaan vaihtunut kaikki kynnet. Lisäksi se oli muutenkin hirmu herkkä koira ja turkin hoito tai kaikki toimenpiteet saivat sen menemään aina piiloon saunan lauteiden alle. Pelkkä harjakorin siirtäminen oli kuin äänimerkki, että kohtaa seuraa turkin hoitoa, kannattaa paeta. Ja näin ollen olin päättänyt, että suojelen sitä turhilta ja ylimääräisiltä asioilta. 

2 viikkoa sitten huomasin, että hännässä oleva yksi talipatti erittää. Tiesin heti, mitä se tarkoittaa. Työssäni olen nähnyt pahanlaatuisia kasvaimia, joista aggressiivisimmat on juuri niitä, joiden sisällä tai pinnalla on elämää. Tässä kohdin suihkuttelin häntää päivittäin vedellä ja talipatit tuntuivat olevan kipeät. 

Kun patit tuntuivat kasvavan viikon sisällä ihan silmissä, lähdettiin käymään omalla lääkärillämme. Juteltiin pitkään, että kun patteja on kolme hännässä, olisi ainoa hoitovaihtoehto häntäamputaatio. Toisaalta olisiko se edes vaihtoehto, sillä lääkäri epäili kaikkien vasemman lonkan seudun pattien olevan sitä samaa tautia. En halunnut altistaa Elvistä enää 12.5 vuoden iässä minkäänlaiselle amputaatiolle, joten päädyttiin kipulääkkeiden kera kotiin ja kannustuksena, että viettäkää näiden avulla nyt hyvä kesä.
Tältä se häntä näytti.

Kipulääkkeestä huolimatta patit vaivasivat Elvistä. Se nuoli niitä kaikki yöt. Kun suihkutin häntää vedellä, oli häntä niin kipeä, että puolisoni piti Elvistä kaksin käsin kiinni, että sain hännän kevyesti kuivattua. Häntää ei voinut sitoa, sitäkin yritettiin. Tein niin löyhää sidosta kuin mahdollista, mutta Elvis huusi, että päästäkää irti. Suihkutin häntään myös haavasuihketta, mikä estäisi nuolemasta ja tekisi siihen suojaavan kalvon, mutta lämpimät kesäkelit saivat hännän lähes mätänemään hetkessä.

Ei jäänyt enää vaihtoehtoja. Sitä sanotaan, että koira tulisi lopettaa hiukan aikaisemmin kuin myöhään, mutta jotenkin se vaan tuntui väärältä, kun Elvis oli kaiken aikaa hirmu reipas. Se söi ruokansa, haukkui villinä pihassa, kulki perheen mukana kuin nuori koira. Tuntui väärältä olla se jumala, joka päättää milloin on viimeinen päivä, viimeinen ateria ja viimeinen lenkki. Tuntui väärältä sanoa Elvikselle, että anteksi, en pysty tämän parempaan. Päätöksen tekeminen oli hirvittävää enkä oikein anna itselleni sitä anteeksi. Kaiken aikaa yritin miettiä järjellä, että häntä pahenee ja Elvis kokee kipua. 

Ja niin koitti Elviksen viimeinen aamu, mitä se ei tiennyt, että se on viimeinen. Käytiin ihan samaan tapaan kuin aina kaikkien koirien kanssa aamun korttelikierros. Muut koirat jäivät sisälle ja Elvis lähti kanssani autolle. Se varmaan luuli pääsevänsä johonkin kivaan paikkaan. Lähdettiin hyvissä ajoin matkaan, sillä halusin viettää sen kanssa kaksin sitä viimeistä aamua. Päästin sen isolle nurmialueelle vapaaksi. Siinä se sai juosta vapaana ja haukkua. Se aina tykkäsi haukkua, kun oli vapaana. Se sai käydä ojassa juomassa, nyt ei tarvinnut enää pyytää sitä pois kuraamasta itseään. Halasin Elvistä ja tutkin sen turkkia, pyysin anteeksi eikä Elvis oikein ymmäränyt hätääni. Ja sitten oli vaan aika kävellä eläinlääkäriasemalle sisään eikä siinä vaiheessa minulla ollut enää mitään sanoja. 

Elvis nukahti rauhallisena ja olin sen vieressä viimeiseen henkäykseen saakka. 

Edessä tokokesä

Leen toukokuu meni eniten ehkä maastoja treenaten. Tänä keväänä Lee on tehnyt 11 esineruutua, joissa on ollut aina vieraat esineet. Esineet on edelleen isoja ja helppoja, sillä motivaatio kasvaa onnistumisista. Jokainen esineruutu on ollut maastoltaan erilainen. Sekaan maahtuu ruutuja, missä koiran näkee koko ajan, jolloin kasvillisuutta on vähän. Keskiviikkona tehtiin Sepon ja Kaarinan kanssa sellainen ryteikköruutu, missä koiran näki ekan 10m ajan, sitten se koira katosi sinne metsän sekaan. Leen esineruudut näyttää kaikkiaan tosi hyvältä. Se on motivoitunut, etenee suoraa, palauttaa esineet nopeasti ja työskentelee hyvin. Tuossa ryteikköruudussa Lee haki kolmella pistolla kolme esinettä aikaan 1.52, joskaan ruutu ei ollut täysleveä, syvä kylläkin.

Jäljestys näyttää aina vaan paremmalta. Lee on oppinut jo janatyöskentelyä. Se tietää, että jälki on jossain edessä ja viime kertoina se on lähtenyt tosi hienosti kohti jälkeä. Nyt tässä on enää todellinen vaara siinä, että pilaan sen. Jostakin mielen sopukoista minulla nousee negatiivinen tunne sanalle takajälki. Ja nyt keskiviikon jäljellä Lee lähti ihan superhienosti janalla, reagoi juuri oikein jälkeen sen kohdalla ja lähti jäljestämään. Olin hetki sitten kysynyt Sepolta, että kumpaan suuntaan mennään, mutta en kai kuunnellut vastausta. Oletin, että jälki lähtee vasemmalle. Ja koirahan lähti oikeaan, mikä oli oikein, mutta minäpä pikkusen nyppään sitä liinasta. Tämä oli jotenkin tiedostamaton juttu, koska mielessä kävi ajatus, että hemmetti, se lähtee takajäljelle. Pienestä nyppäisystä Lee kääntyi jäljellään kohti takajälkeä, mistä tuli ajatus, että en saisi omalla toiminnallani vaikuttaa siihen, että se vaihtaa, mutta ainakin nyt lähtee oikeaan suuntaan. Annoin sen jäljestää takajälkeä pitkin tosi pitkään eli siihen, missä itse poistun janalta. Tässä kohdin Seppo huusi "takaisin janalle", jolloin jouduin taas pysäyttämään Leen ja kääntämään sen suuntaa. Argh! Ihan liikaa säätöä janalle ihan vaan minun toiminnasta johtuen. Jäljen nosto ja oikean suunnan valinta on koiralle oikeasti maailman helpoin tehtävä, mutta väitän, että kaikki ongelmat janoissa johtuu vain ja ainostaan niihen ohjaajista, jotka toimii näin. Yritän antaa itselleni anteeksi ja parantaa tapani. 

Saimme kuitenkin Leen kanssa viime viikolla sähköpostia, että meidät on valittu tamskin tokon sm-joukkueeseen. Hetken tuijottelin sitä postia ja vatsassa lepatti samantien perhoset. Ja meidän joukkue on vielä ihan todella hyvä, joten ainoa vaihtoehto on nyt yrittää tehdä vaan parasta mahdollista työtä sen eteen. Kisaamme siellä alokasluokassa, mistä meillä on tammikuusta yksi kisakäynti.
Kuvat Kaisa Jalava

Perjantaina kävin aamusta Leen kanssa Maiju Ojamiehen yksärillä. Maiju on myös meidän kanssa samassa joukkueessa, joten tämä tuntui hyvältä valinnalta. Yksäri tuli nyt täydelliseen ajankohtaan, sillä meillä on kaksi kuukautta aikaa kohti sm-kisoja ja saatiin Maijulta täsmä ohjeet eri liikkeisiin ja treenaamiseen. Välietapiksi ilmoitin Leen 19.6 Hämeenkyröön tokokokeeseen ja mennään sinne hakemaan kokemusta ulkokentän kokeesta vieraassa paikassa. Menee siellä sitten hyvin tai huonosti, on siitä aikaa vielä parantaa kokonaisuutta. 

Nyt treenataan Leen kanssa tekniikkaa, asennetta ja motivaatiota. Oli ihana kuulla Maijun suusta, että Leestä näkee sen miten paljon se haluaa tehdä mun kanssa. Sille on tosi tärkeää onnistua ja tulla hyväksytyksi. Se vastaa hyvin sosiaalisiin kehuihin eikä sillä ole häiritsevää palkan odotusta eikä pelkoa ääntelystä, vaikka nostetaan sen työskentelyvirettä isommaksi motivaatiota kasvattamalla. Nämä on ne plussat, minkä varaan on hyvä kasvattaa osaamista. Miinusta on ehkä herkkyys liikkuriin ja ympäristöön. Leen ilme on esim luoksetulon jätöissä hiukan sellainen "yksinäinen reppana maailmassa" kun poistun sen luota. Nyt yritetään kesän ajan vahvistaa kaikkien alokasluokan liikkeiden kaikkia pikkupalasia, kuten ilmettä luoksetulon jätössä, jota kautta saan sen itsevarmemmaksi. Lisäksi ohjelmaan tulee paljon kehään menoja tarjoamisen kautta, ekaa perusasentoa ja liikkeiden väliä, joiden avulla myös itse liikkeillä on paremmat mahdollisuudet onnistua sitten värikkäässäkin ympäristössä. 

Joten olen ihan superinnoissani tästä meidän kesästä ja odotan innolla kaikkia joukkueen kimppatreenejä. Kotipihassa ollaankin jo aloitettu pikkupalojen työstämistä ja Leellä tuntuu olevan hirmu mukavaa.