lauantai 28. helmikuuta 2015

Voihan mielentila, niin oma kuin koiran.

Tänään olin Aronin kanssa Tamskin järjestämässä alo-avo rallitokon ratatreenissä. Aron tarvitsee kaikkein eniten treeniä tuon suhteen. Alkuviikosta treenailin tallilla hetken sen kanssa ja tuntui hyvältä. Ääntelyn kanssa keskustellaan koko ajan, mutta keskittymisharjoitusten ja ns. luopumisen kautta sen mielentila on ihana. Joten tänään innolla kisamaist rataa kokeilemaan.
Tehtiin sellaista rataa, mikä oli ollut Seinäjoella tammikuussa. Rataan tutustuessa se vaikutti vaikealta. Edessä istumista toistetaan usein, kyltit on niin lähellä toisiaan ja kolmen metrin väli esim vauhdin muutoksissa tuntuu liian lyhyeltä. 
Verryttelyssä Aron oli kiva, seuruuttelin sitä melko pitkään ja palkkasin namilla paljon. Sitten siirryttiin lähtöön ja samantien yhdessä tekemisen vire katosi. Tästä seuraa Aronilla yliyrittäminen, ääntely, keskittymättömyys ja sellainen sekavuus. Ja tunsin sen asenteen heti siinä lähdössä. Kyltillä kolme piti tulla eteen istumaan, mutta Aron ei millään pystynyt, sinkoili sivulta toiselle ja teki kyltille agiesteen kontaktitreenin. Eli heitti takajalkansa kylttiä vasten, jolloin kyltti kaatui ja sähellys maksimus. Kuvaa siis tilannetta, että Aronille on kovin epäselvää, että mitä me ollaan tekemässä. Eli kaikkiaan tunne tämän radan jälkeen oli vielä hirveämpi kuin viime rallikisoista. Mitä ihmettä nyt tekis?
Onneksi radan sai mennä toiseen kertaan. Päätin, että autan koiraa ja palkkaan paljon, lähes joka kyltillä kehuin ja kannustin, palkkasin namilla ja tuin ja rohkaisin. Nyt meni paljon paremmin, mutta en tiedä sittenkään. Teknisesti Aron osaa kaikki, mutta mielentila on entistä vaikeampi asia. Tietyllä tapaa Aron odottaa sitä palkkaa joka hetki, joten se että palkkaa kaikesta ei ole oikotie onneen. Lelupalkkaa ei, selkeää johdonmukaisuutta joo. Mietin vaan, että miten hemmetissä tämä on nyt näin vaikeaa. Ja miten olen luonut koiralleni niin väärän mielentilan, oikea surkimus kouluttajana. Hautaan samantien haaveet tulevaisuuden bordercollien pennusta, menis hukkaan vaan joku hyvä pentu. Raystä riittää kisakaveria minulle, jos sen kanssa sitten treenisi enemmän ja tavoitteellisesti vaikkapa rallitokoa. Avoimen liikkeet vaikuttaa hauskoilta tämän päivän koulutuksen perusteella.

Lisäksi Aronin venyttelyt on taas heikossa. Tiedän niistä heti, että nyt on selkä jumissa, kun se ei venyttele ns. Eteen ja taakse. Olemme menossa keskiviikkona ensi kertaa Katariina Falhin luokse hierontaan. 

Elviksen kanssa käytiin viime viikolla Reviirissä oman lääkärinluona. Olimme huojentuneita kun palasimme kotiin. 



Hiivaa on taas joka kynnessä, mutta siihen on onneksi shampoo mikä auttaa. Mitään tulehdusta ei kynsissä näy, joten ab-kuuria ei tarvittu, huh. Nyt juodaan reilusti lohiöljyä ja biotiinia päivittäin. 
Viikon Elvis on ollut vain pienillä hihnalenkeillä, kun kelit eivät ole millään tavalla kynsi-ystävälliset. Jos viritän kurarukkaset sen töppösiksi, lentelee ne jo ensimmäisen sadan metrin aikana ilmaan. Ja virtaa siinä kuin kuin isossa kylässä, joten ei siinä rukkaset pysy kyydissä vaikka hihnassa kulkeekin. Sitten surukseni huomasin toissapäivänä, että taas yksi takatassun kynsi oli katollaan. Sain sen poistettua itse ja kokonainen kynsi jäi pinsetteihin kiinni. Se oli ihan irti oikeastaan, joten se vaan lähti. Tämänkään kynnen juuressa ei näy tulehdusta, mutta kynnet jotenkin vain kuivuvat tyvestä irti. Elviksellä on kauluri kotona päällä ja ilman sitä se nuolisi niitä kynnettömiä tyviä. Todella kurjaa! Olen ilmoittanut kaikki kolme koiraa seuraaviin Tamskin rallitokoihin, mutta Elviksen osallistuminen on nyt hilkulla. Se ei onnu eikä ole kipeä, mutta eletään nyt Elviksen tahdon mukaan.



tiistai 17. helmikuuta 2015

Slo teki paluun



Elviksen etutassut näyttää tänään tältä. Yksi kynsi puuttuu per tassu ja ainakin yksi kynsi etutassussa osoittaa väärään suuntaan. 
Elvis on repinyt tassupaketit heti auki, jos silmä vaan välttää, joten kauluri päässä pitää olla.
Voi hemmetin hemmetti!




sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Hyvä ja huono sunnuntai

Ihana sunnuntai! Aurinko paistoi ja yöllä oli ollut kunnolla pakkasta. Suuntasin aamulla Aronin ja Elviksen kanssa Roineen jäälle hiihtämään. Ensin kävelytin poikia maalla, sitten sukset jalkaan ja jäälle.

Tuu jo!

Ja voi sitä vapauden riemua



Takaisin tullessa ehdittiin vähän poseeraamaan kivellä








Hiihtolenkin jälkeen käytiin kotona juomassa palautusjuomaa, tosin Aron latki Elviksen osuuden, kun Elvikselle ei maistunut. Lopuksi käytiin vielä puolen tunnin palautuskävelyllä.

Kotona huomasin, että jotakin on nyt Elviksen tassuissa. Kynsi-tsekkaus ja kolme kynttä oli jäänyt Roineen jäälle. Yksi kynsi per tassu. Ilmeisesti jään hankikanto oli sen verran terävää ja slo vasnimassa meitä, että lopputulos on nyt tämä. Kynnet on näyttäneet vahvoilta ja eikä mitään kipua ole ollut, kun olen tarkastanut tassut monta kertaa viikossa. Joten ei muuta kuin karvoja tassuista pois ja betadinet esiin. Nyt ovat sievissä paketeissa, mutta Elviksen järven jäällä laukkailut oli tältä erää tässä.

Rallia rallia

Eilen oli sitten aika korkata virallisesti tämä uusi laji. Edessä oli siis Tamskin rallitokokisat, alokasluokka ja tuomarina Pia Heikkinen. Se ei pelaa joka pelkää, oli motto. Pikkusen nousi kuitenkin tuskanhiki kolmen koiran kanssa jo ennen suorituksia. Kisakirjojen täyttämiseen ja koirien tunnistamiseen/mittaukseen meni oma hetkensä. Elvistä jännitti ihan hirmusti mittaaminen, mutta Aron ja Ray selvisivät siitä reippaasti.

Rataan tutustuessa olin vauhkona, kyltit tuntuivat olevan lähellä toisiaan ja spiraali kaksi kertaa. Samoin koira eteen istumaan kaksi kertaa. Jos itse olisin tuomari, käyttäisin laajemmin kaikkia tarjolla olevia kylttejä. Ja mukana oli saksalainen täyskäännös, jota en ollut harjoitellut yhtään koirillani, joten sekin toi vähän lisäjännitystä, että miten saan sen sujumaan. Onneksi ei ollut mun kammotuskylttiä, juosten. Siinä ne lähtee lapasesta, Elvis ainakin herkästi. Nyt oli vain hidasta kävelyä. Ja koska olin kolmantena heti suoritusvuorossa, olin lähdössä aivan kauhusta kalpeana. 

Aron oli verryttelyssä ihan reipas ja kiva, mutta radalla kaikkea muuta. Vanhat tuntemukset kilpailutilanteista tuli meille molemmille mieleen. Etukäteen olin tavoitellut Aronin kanssa sitä, että näissä rallitokoissa on hyvä harjoitella äänettömyyttä ja hyvää mielentilaa, kun ei ole niin vakavaa, mutta tässä tavoitteessa epäonnistuin täysin. Aron sai niskaansa sen epävarmuuden ja jännityksen, mitä tuolla hetkellä tunsin. Epäreilua. En osannut olla koiran tukena vaan lähinnä ahdistuin itse siitä, että Aron äänteli koko radan. Ja kun se ääntelee, se ei keskity, ei pidä kontaktia ja esim kyltti 3 jossa koiran pitää tulla eteen istumaan se ei pystynyt siihen lainkaan, kun oli niin ahdistunut. Kävi edessä istumatta siinä ja meni sivulleni ennen aikojaan. Samoin saksalaisessa täyskäännöksessä tuli ylimääräisiä pyärähdyksiä, joten 73 pistettä tästä luokattoman huonosta suorituksesta oli paljon. 

Hetken päästä saman Elviksen kanssa ja nyt tilanne oli kuin treeneissä. Muistutin Elvistä nätisti-käskyllä, että ei ole aika pomppia eikä säheltää ja teimme hyvän suorituksen loppuun saakka. Nyt pisteitä kilahti 93. Jotakin outoa tein itse sekä Aronin että Elviksen kanssa kyltillä nro 5. Siinä koira on ensin perusasennossa ja käsketään maahan, jonka jälkeen ohjaaja kiertää koiran ja ottaa sen makuusta mukaansa. Sain kummankin koiran kanssa miinus 3 ja ohjaajavirhe. En muista mitä tässä sitten tein, mutta molemmat pysyi maassa ja kiersin ne. Harmi kun tajuttiin Petran kanssa videoida vasta Rayn suoritus, siinä videolla teen niinkuin pitääkin eikä miinuksia. Elviksen kanssa myös saksalaisessa täyskäännöksessä oli ohjaajavirhe miinus 3 joten Elvis meni tosi hyvin, minun piikkiin pistemenetykset.

Jäjellä oli vielä Ray. Voi iik. Sen kanssa on tehty vähiten ja muistin, että nyt on kaikki avut sallittu. Spiraaleissa vein sitä kovasti kehuen, että jaksoi kulkea mukana. Kyltillä neljä, jossa tehtiin sisääntuloaukon kohdalla käännös vasempaan 270 astetta tuli pieni miinus, koska Ray oli hiukan ennen minua kyltillä, luuli että nyt mennään pois ja sitten käännyttiinkin jatkamaan. Onneksi miinukset mitä Rayn kanssa tuli olivat miinus 1 ja talutin kiristyi radalla kaksi kertaa. Loppupisteet Rayllä 95. Jihuu pikku-Ray.

Tavoite saada kaikille viralliset tulokset siis onnistui. Siitä pointsit. Aronin kanssa työskentelystä ruoskin itseäni ja iltalenkillä tein Aronin kanssa koulun pihassa kisaradan uudestaan. Nyt se oli hyvä. Äänetön ja keskittynyt. Jotenkin mun täytyy olla itselleni mentalisti ja keskittyä siihen, etten jännitä ja tuen koiraa ja itseluottamusta onnistumiseen. Yritän päästä Aronin kanssa nyt koemaiseen rallitoko-harjoitukseen tämän vuoksi, että löytäisin sen oikean tunnetilan meille. Onneksi osasin olla oikein edes kahdelle kolmesta. 

Mutta uudestaan on mentävä. Katselin, että Tamskilla on vielä kahdet rallitokokisat tänä keväänä, joten niihin kova yritys. Koiriani voisin vahvistaa vielä iloisempaan yhteistyöhön ja opetella sen saksalaisen täyskäännöksen. Taso oli kova alokasluokassa, sillä neljä koirakkoa taisi saada 100 pistettä ja 95 pisteillä ei sijoittunut. Mutta mukavaa se oli, joten uutta matoa vain koukkuun!

Kuvassa poseeraus ratojen jälkeen, yksi pystykorva tietää olleensa porukan paras!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Omat rallitokokisat

Miten sitä saakaan ajan kulumaan kuin siivillä, kun käy vaan pienesti tekemässä rallitokoa? Ajelin aamusella tallille treenaamaan. Ensin kolmen koiran kera alkukävelyt. Sitten raivasin kentän yksin agiesteistä. Olin ladannut Ipadille Pia Heikkisen tuomaroiman rallitokoradan viime syksyltä ja rakensin sen sitten pystyyn. 25 min siis kului pelkästään radan rakennuksessa. 

Jokaisella koiralla oli teemana kokonainen kisarata kisamaisesti. Ajattelin, että reilumpaa tehdä ainakin yksi kokonainen rata alle ennen oikeaa kisaa. Noh 2 viikkoa aikaa.....

Aronin mielentila oli oikein mukiinmenevä. Ihan muutamalla pienellä keskittymisharjoituksella saan sen keskittyvään tilaan ja selvästi nyt muistaa, että kyseessä on jotain ihan muuta kuin agia tai tokoa. Kolikon kääntöpuolena on, että se ei ole kovin vapautuneen tai rennon näköinen, jähmeä suorastaan. Vaikeinta sille oli tuo sivulta eteen siirtyminen, taisi tulla siihen eteen istumaan vähän vinossa. Kokonainen rata meni kuitenkin hyvin, 2 pientä kurkkuinahdusta koko radan aikana. Palkkauksen kanssa saa olla huolellinen, ettei siinä vaiheessa tule vahvistaneeksi ääntä. Joten maalissa jätin istumaan, kehuin ja vapautin edessä olevaan leluun, johon sai sitten purkaa paineensa. 

Kakkoskierroksella treenasin noita edessä sivulta eteen istumaan ja takaisin sivulle. Niissä tuli ääni, josta kerroin että ei sovi ja tästä Aron paineistuu niin, että alkaa arpomaan ihan mitä sattuu. Pelkkä edestä siirtyminen takakautta eli käsky- takaa oli Aronin mielestä mahdoton suorittaa. On maailman surkeimman näköinen ja valuu käsistä kohti lattiaa. Käskin sen lopettamaan pehmoilun ja en lähtenyt sen mielentilaan mukaan. Ja otettiiin uudestaan ja palkkasin, kun teki kunnolla. On se vaan jännä koira, haastaa ihan täysillä. Toki Aron on jo ihan aikuinen koira eikä sen maailma pitäisi romahtaa siitä, että sanon ettei sovi. Menisi tässä kohtaa kuplaansa, mutta otin sen pois sieltä.
Kotona tehtiin vielä myöhemmin illalla erilaisia sivulla istumisia ja edessä istumista. Palkaan raaalla jauhelihalla, eikä mitään ongelmia erotella käskyjä. Toki helpotan ja autan käsiavuin niin, että onnistuu kerrasta.

Elvis oli todella hyvä. Ei sähellä, on innokas ja täsmällinen. Teki kaiken radalla nappiin ja eikä odota palkkaa siinä määrin missä kaksi muuta. Yksi rata ja Elviksen treeni oli siinä. Rapsutin ja kehuin sitä kauan maalissa.  Toki kun kerroin, että hyvä homma, teit kerrasta oikein, alkoikin haukkumaan että lisää treeniä, mutta  haukkumalla ei saa kyllä mitään. 

Ja pikku Ray. Virtaa on kuin pienessä kylässä, ja kipinää, malttia vähemmän. Sen on niin vikkelä, että saattaa päästä edelleni niin, että on ennen minua kyltin suorituspaikassa. Viimeistään kyltin 10 kohdalla se unohtaa, että mun jalan juuressa pitää kulkea. Päädyin kokonaisen radan jälkeen palkkailemaan melko paljon eri juttuja, mutta myös niin, ettei ihan joka tempun jälkeen saa namia. Tätä tulen ohjaamaan kaikin avuin, että suoritamme rataa yhdessä. 

Joten Elvis voitti nämä rallikisat :)

Treenien jälkeen radan siivous ja loppukävelyt, jestas oltiin jo puolessa päivässä.

Aron kävi 2 viikkoa sitten fyssarillamme Karhumäen Elinalla. Sen koko vasen kylki niskasta rintarangan kautta lannerankaan oli ihan jumissa. En tiedä, että mikä sen jumiintumisen oikein aiheuttaa, mutta nyt olen lisännyt rentoa ravilenkkiä. Hihnassa ei saa vetää yhtään. Takkia käytetään ulkoillessa. Ei ole treenattu agia kahteen viikkoon yhtään. Venytellään kylkiä joka toinen ilta. Alla kuva meidän pyyherullan päällä olevista venytyksistä. 2 min per etu ja takapää molemmin puolin.


 Selvästi joku vika tai vaikeus on vasemmalla puolen lannerangassa. Vapaa etu ja takapää menee ihan eri uraa ja takapää kaartuu vasemmalle. Huolestuttaa! Joka päivä tarkkailen sen liikkumista ja ravaa mielestäni puhtaasti, mutta vinona. Venyttelee itse runkoaan paljon päivittäin, onneksi.

Elvis on ollut virkeä ja terve. Yksikään kynsi ei ole oireillut, joten ihanaa, että se on kunnossa.

Rayn kanssa käytiin kahdessa näyttelyssä ja viikko sitten Turussa katkesi Rayn hieno erinomaisten sarja, kun se sai ensimmäisen eh:n. Kaikkiaan 22 japaninpystykorvaa, jotka olivat kyllä kaikki hyviä, sai näistä vain 5 koiraa sa:n. Tuomarin mielestä Rayllä oli hampaat liian ahtaalla suussa, muuta negatiivista ei arvostelussa ollut. No eilen olimme Parkanossa ja helpotukseksi Ray sai nyt erin, mutta ei sa:ta. Joten näyttelyharjoitukset jatkuu ja ilmoitan parin ehkä touko-käsäkuun nurkilla taas jonnekin. Maaliskuussa ei minulla ole viikonloppuvapaita juurikaan, joten keväämmällä sitten. Kesälle suunnitellaan jo kovasti Pärnun reissua. Oli niin kivaa viime kesänä.

Ray Parkanon ryhmiksessä, tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa.