Riikka kyseli, että tavataanko treenailujen merkeissä ja koska tokon alo vähän kyllästyttää, suunnittelin pk-tottis reenit Aronin pään menoksi. Niissä tarkoitus oli pitää vähän hauskaa, antaa koiran vireen nousta ja naruleluilla riekkua.
No aloitettiin kuitenkin ihan rauhallisesti, olin suunnitelut paikallaolon siihen alkuun. Sillä välin kun Loisto ja Riikka otti seuraamista, oli Aron makuussa, kävin kerran palkkaamassa ja sitten poistuin vielä hetkeksi seisomaan selin Aroniin. Olisin voinut ottaa pidemmänkin, olin ehkä vähän hätäinen. No Aron pysyi kuitenkin paikallaan ja makuu siis onnistui.
Sitten odoteltiin hetken vuoroamme. Aloitin muutamilla seuraamisen virityksillä ja muutamasta askeleesta narulelu palkaksi. Tämä usein aiheuttaa edistämisen seuraamiseen ja siinä saan ollakin tarkkana, ettei lelu tule ainakaan silloin esiin, kun on edessä. Yritän sijoittaa palkan taakse ja palkan suuntakin saisi olla sinne. No näissä olen kyllä tosi huono.
Sitten otettiin yksi suora luoksetulo, siinä aloin kaivaa palkkaa taskusta silloin kun vauhti oli parhaimmillaan, lelu ei ihan vaan ajoittunut juuri siihen parhaimpaan kohtaan. Jäi kuitenkin istumaan hyvin ja laukkas lujaa kohti minua. En ottanut siis eteen asti. Tässä vaiheessa jätettiin narulelu sille linjalle ja poistuin koiran kera kentän etulaitaan ottamaan noutoa. Tässä meillä oli mukana 650g kapula, yleensä tokonoudot ja tähän asti kaikki noudot tehdään vähän pienemmällä kapulalla. Näissä tänään oli tarkoitus vaan vahvistaa sitä, että koira nappaa hyvin kiinni kapulaan ja nostaa sen. Näin kyllä kävi, mutta hauska huomata, ettei Aron ihan edes irroittanut kapulasta juostessaan minua kohti, vaikka lelu oli esille ja hihkuin sille jo jotain jes-juttua.
Sitten matalamman pk-a-esteen luokse. Tässä yksi ylitys, juoksen siinä esteen vieressä ja palkaan koiran kun se tulee alas esteeltä. Sitten lykkäsin kapulan suuhun ja sama homma, nyt kapula tippui Aronin suusta juuri sillä hetkellä kun sen pitäisi ponnistaa ylöspäin. Riikka sanoi, että hätäilin itse joten uusinnalla sama homma, mutta kuljin itse vähän rauhallisemmin mukana. Nyt Aron tuli kapula suussa tämän pienen aan yli. Otettiin vielä toinen ja tämäkin onnistui. Ja palkaksi narulelua ja riekkumista.
Tämän jälkeen oli mielessä enää eteenmeno, narulelu oli jo jätetty sinne kentän takaosaan. Höpötin Aronille "kohta täpöö"-virityssanaa ja hienosti se otti jo katsellaan oikean suunnan ihan perusasennossa istuessaan, sitten seuraa ja seurautin muutaman askeleen ja yritin poimia kohdan, missä koira ikäänkuin kontaktilla minuun saa luvan lähteä eteen. Käskystä lähti ja laukkasi hyvää vauhtia kohti lelua, lopulta lelun luona nappas sen suuhunsa ja tuli luokseni, tämän jälkeen juostiin ja leikittiin hetki. Huh, itse läähätin yhtä paljon kuin koira, rankkoja nää hillumiset :-)
Lopuksi käytiin vielä Riikan ja Loiston kanssa kävelyllä metsässä ja sisko ja sen veli tulivat niin hyvin juttuun, samaa voi myös todeta ihmisistä. Kiitos Riikka treeniseurasta ja ihanasta Frosty Fields- bordercolliesta.
lauantai 31. heinäkuuta 2010
lyhyt jälki+ 4 keppiä
Iltasella kävin poimimassa perheelle vähän mustikoita Vehoniemen metsissä ja ihan vähän houkutti tehdä pieni keppitreeni Aronille. Päädyin siihen, että meidän tai minun täytyy nyt opetella Aronin kanssa sitä kepeillä palkkiintumista ja kävin tekemässä lyhyen pätkän jälkeä ja laitoin 4 keppiä siihen matkalle. Sillä välin kun jälki vanheni, kävin poimimassa Jimmyn ja Aronin kanssa kipollisen mustikoita. Sillä välin kun meikä kykkii mustikkapensaassa ja jahtaa Jimmy Aronia ja toisinpäin.
Tein jäljen vähärisuiselle ja tasaiselle alustalle. No jäljellä oli helppo jana ja janan suoralla oli eka keppi, Aron nosti kepin ja sai yhden broilerpyörykän palkaksi + kepin kanssa leikkiä, itse ihan istukelin mättäällä ja leikitin kepillä, panostin tasaiseen kehumiseen kun keppi oli Aronilla. Sitten matka jatkui. Jäljellä oli kaikkiaan 4 keppiä ja kaikki Aron nosti, viimeisellä kepillä leikittiin autolle asti ja homma vaikutti lupaavalta. Matkaa jäljellä ei ollut juuri nimeksikään ehkä 150-200 kaikkiaan mutta homman pääpaino oli vaan niiden keppien löytämisessä. Eli ihan onnistunut harjoitus. Ja toisaalta ihan hyvä harjoitus pitkien jälkien ajamisten jälkeen, vaihtelua ennenkaikkea.
Tein jäljen vähärisuiselle ja tasaiselle alustalle. No jäljellä oli helppo jana ja janan suoralla oli eka keppi, Aron nosti kepin ja sai yhden broilerpyörykän palkaksi + kepin kanssa leikkiä, itse ihan istukelin mättäällä ja leikitin kepillä, panostin tasaiseen kehumiseen kun keppi oli Aronilla. Sitten matka jatkui. Jäljellä oli kaikkiaan 4 keppiä ja kaikki Aron nosti, viimeisellä kepillä leikittiin autolle asti ja homma vaikutti lupaavalta. Matkaa jäljellä ei ollut juuri nimeksikään ehkä 150-200 kaikkiaan mutta homman pääpaino oli vaan niiden keppien löytämisessä. Eli ihan onnistunut harjoitus. Ja toisaalta ihan hyvä harjoitus pitkien jälkien ajamisten jälkeen, vaihtelua ennenkaikkea.
torstai 29. heinäkuuta 2010
jälki+esineet toimelantiellä
Täksi päiväksi oli sovittuna Sari Kärnän kanssa metsäreenit ja treenailimme Toimelan tiellä. Eilisestä oppineena olin varustanut itseni monella vesipullolla ja kylmäkalleilla. Kotona pähkäilin, että miten vähissä vaatteissa voi vielä jälkireenata. Pysähdyin myös matkalla toimelantielle uittamaan Aronin nopeasti järvessä.
Esineitä harjoittelimme kahdella kapealla kaistalla, kaistat olivat samaan suuntaan ja melko helppokulkuisella metsäalueella. Sari vei kummankin kaistan takarajalle esineet valmiiksi sillä aikaa kun hain Aronin autosta. Ekassa kaistassa esineenä oli hanska ja toisessa oli minicrocsi (oisko ollut puhelinkotelo). Tarkoitus oli, että saan suorat pistot esineille ja Aron lähtee ilman apuja rohkeasti eteenpäin ja löytää takarajalta esineen. Kumpikin kaista onnistui suunnitellusti ja Aron haki lähes suorilla pistoilla esineet minulle. Hyvä siis. Sari kuitenkin ihmetteli, että miksei Aron luovuta esineitä istuen vaan seisten, olisi näyttävämpi kun luovuttaa kuten noudoissa kapulan. Hyvä kysymys, en ole ajatellut tätä kohtaa tai näyttävyyttä, kai ajattelin luistella sieltä missä aita on matalin, säännöissä kun sanotaan, ettei esineenluovutusasennolla ole väliä. Eipä tuo nyt iso homma olisikaan tehdä, että voitaisiihan me tuo harjoitella.
Jälki oli tehty Aronille Toimelantien oikealle puolen, siellä on aika risukkoa ja ryteikköä. Jana oli Aronille melko kaukana, mutta eteni siinä suoraan ja hetken taisi jäljen päällä miettiä, että mikä on oikea suunta, sitten lähdettiin liikkeelle. Jäljelle oli laitettu matkaa 600m ja kaksi keppiä, toinen puoleen väliin matkaa ja toinen loppuun. Halusin välttää eilisen lopun ja suunnittelin sinne vikan kepin alle namipurkin, sillä tiesin, ettei tarvi kutsua enää takaisin koiraa. Aron jäljesti melko hyvin, tosin tuntui, että välillä se rallattelee jäljellä ja tästä Sarikin totesi, ettei minun tarvitse päästää Aronia painelemaan jäljen päällä täysillä. Eli voin jarruttaa liinalla ja koirankin tulee tehtyä tarkempaa työtä. Jäljestys oli paikkapaikoin melko korkeanenäistä, tosin heinää ja rytöä oli ympärillä, jos tuli hukka, usein kulmassa se menee vähän ohi ja sitten hakee uudestaan jäljen, tässä vaiheessa se jäljestää ihan jälkeä nuollen. No matka eteni kohti puoltaväliä ja siellä oli se keppi, juuri sillä hetkellä Aron meni vähän jäljestä ohi, palasi jäljelle, mutta keppi jäi pienen kumpareen oikealle puolen, me mentiin vasenta laitaa ohi. Eli sinne jäi, tosin nyt ei ajettu kepin päältä. Tämän annan siis koiralle anteeksi. Sitten matka jatkui ja lopulta koira pysähtyi, sehän ihmetteli siellä loppukepillä sitä minun lähettämää namikippoa. Kehujen kera sai syödä purkkinsa tyhjäksi.
Siinä jäljen lopussa juteltiin, että kepistä pitänee tehdä vaan Aronille mieluisa ja leikkiminen kepeillä on se keino. Ja onhan me jo tehty keppileikkejä, mutta parantamisen varaa vielä on. Kepin tärkeyden nostamisesta leikin avulla olen jo Huin Hannankin kanssa jutellut, mutta nyt se vaan vahvistui, sillä Sari leikki Aronin kanssa sillä vikala kepillä ja Aron oli ihan tohkeissaan. Näiden kahden leikki jatkui lähes autolle asti, Aron kulki se keppi suussa ja vei sitä Sarille, joka taas heitti kepin johonkin ja kannusti Aronia hakemaan kepin ja kehui koiraa, kun sillä oli se keppi suussa. Joten kyllä Aron palkkiintuu kepeistä, minun vaan itseni täytyy opetella tätä leikkiä, varmaankin oma asennekin on siellä jäljelllä ja kepeillä hätäinen. Näin kuinka Sari rauhoittui ihan kunnolla Kurtsanin kanssa niiden jäljellä kepin ääreen. Ja Kurt myös ilahtui keppien löytämisestä, sen häntä heilu jo siinä vaiheessa, kun sai vasta hajun kepistä. Juuri sellaisen asenteen haluan Aronille. Joten kiitos Sari yhteisistä reeneistä!
Tänäänkin oli tosi kuuma, onneksi kävi mukava tuuli ja koirat pystyi uittamaan toimelan tien päässä Näsijärvessä. Itsellä kuitenkin pää savuaa kuumuutta ja aika rankkaa reeniä. Nyt meidän täytyy pitää reeneistä pari vapaapäivää ja odotella vähän viileämpää keliä. Aron kyllä jaksoi tänäänkin jäljestää loppuun asti, mutta tuntui, että ihan kohtuutonta hommaa kuivassa metsässä ja näillä lämpötiloilla, tänäänkin taisi olla 32 astetta lämmintä. Nyt tarkoituksena on vaan käydä leikkimässä vähän jälkikepeillä metsässä.
Esineitä harjoittelimme kahdella kapealla kaistalla, kaistat olivat samaan suuntaan ja melko helppokulkuisella metsäalueella. Sari vei kummankin kaistan takarajalle esineet valmiiksi sillä aikaa kun hain Aronin autosta. Ekassa kaistassa esineenä oli hanska ja toisessa oli minicrocsi (oisko ollut puhelinkotelo). Tarkoitus oli, että saan suorat pistot esineille ja Aron lähtee ilman apuja rohkeasti eteenpäin ja löytää takarajalta esineen. Kumpikin kaista onnistui suunnitellusti ja Aron haki lähes suorilla pistoilla esineet minulle. Hyvä siis. Sari kuitenkin ihmetteli, että miksei Aron luovuta esineitä istuen vaan seisten, olisi näyttävämpi kun luovuttaa kuten noudoissa kapulan. Hyvä kysymys, en ole ajatellut tätä kohtaa tai näyttävyyttä, kai ajattelin luistella sieltä missä aita on matalin, säännöissä kun sanotaan, ettei esineenluovutusasennolla ole väliä. Eipä tuo nyt iso homma olisikaan tehdä, että voitaisiihan me tuo harjoitella.
Jälki oli tehty Aronille Toimelantien oikealle puolen, siellä on aika risukkoa ja ryteikköä. Jana oli Aronille melko kaukana, mutta eteni siinä suoraan ja hetken taisi jäljen päällä miettiä, että mikä on oikea suunta, sitten lähdettiin liikkeelle. Jäljelle oli laitettu matkaa 600m ja kaksi keppiä, toinen puoleen väliin matkaa ja toinen loppuun. Halusin välttää eilisen lopun ja suunnittelin sinne vikan kepin alle namipurkin, sillä tiesin, ettei tarvi kutsua enää takaisin koiraa. Aron jäljesti melko hyvin, tosin tuntui, että välillä se rallattelee jäljellä ja tästä Sarikin totesi, ettei minun tarvitse päästää Aronia painelemaan jäljen päällä täysillä. Eli voin jarruttaa liinalla ja koirankin tulee tehtyä tarkempaa työtä. Jäljestys oli paikkapaikoin melko korkeanenäistä, tosin heinää ja rytöä oli ympärillä, jos tuli hukka, usein kulmassa se menee vähän ohi ja sitten hakee uudestaan jäljen, tässä vaiheessa se jäljestää ihan jälkeä nuollen. No matka eteni kohti puoltaväliä ja siellä oli se keppi, juuri sillä hetkellä Aron meni vähän jäljestä ohi, palasi jäljelle, mutta keppi jäi pienen kumpareen oikealle puolen, me mentiin vasenta laitaa ohi. Eli sinne jäi, tosin nyt ei ajettu kepin päältä. Tämän annan siis koiralle anteeksi. Sitten matka jatkui ja lopulta koira pysähtyi, sehän ihmetteli siellä loppukepillä sitä minun lähettämää namikippoa. Kehujen kera sai syödä purkkinsa tyhjäksi.
Siinä jäljen lopussa juteltiin, että kepistä pitänee tehdä vaan Aronille mieluisa ja leikkiminen kepeillä on se keino. Ja onhan me jo tehty keppileikkejä, mutta parantamisen varaa vielä on. Kepin tärkeyden nostamisesta leikin avulla olen jo Huin Hannankin kanssa jutellut, mutta nyt se vaan vahvistui, sillä Sari leikki Aronin kanssa sillä vikala kepillä ja Aron oli ihan tohkeissaan. Näiden kahden leikki jatkui lähes autolle asti, Aron kulki se keppi suussa ja vei sitä Sarille, joka taas heitti kepin johonkin ja kannusti Aronia hakemaan kepin ja kehui koiraa, kun sillä oli se keppi suussa. Joten kyllä Aron palkkiintuu kepeistä, minun vaan itseni täytyy opetella tätä leikkiä, varmaankin oma asennekin on siellä jäljelllä ja kepeillä hätäinen. Näin kuinka Sari rauhoittui ihan kunnolla Kurtsanin kanssa niiden jäljellä kepin ääreen. Ja Kurt myös ilahtui keppien löytämisestä, sen häntä heilu jo siinä vaiheessa, kun sai vasta hajun kepistä. Juuri sellaisen asenteen haluan Aronille. Joten kiitos Sari yhteisistä reeneistä!
Tänäänkin oli tosi kuuma, onneksi kävi mukava tuuli ja koirat pystyi uittamaan toimelan tien päässä Näsijärvessä. Itsellä kuitenkin pää savuaa kuumuutta ja aika rankkaa reeniä. Nyt meidän täytyy pitää reeneistä pari vapaapäivää ja odotella vähän viileämpää keliä. Aron kyllä jaksoi tänäänkin jäljestää loppuun asti, mutta tuntui, että ihan kohtuutonta hommaa kuivassa metsässä ja näillä lämpötiloilla, tänäänkin taisi olla 32 astetta lämmintä. Nyt tarkoituksena on vaan käydä leikkimässä vähän jälkikepeillä metsässä.
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
kesän lämpöennätyksiä ja reenailua
Tänään sain treenikaveriksi Niutasen Erjan kera partistensa Hillan ja Huldan. Erjakin on ilmoittautunut Kangasalle tokokokeeseen ja halusi tulla harjoittelemaan Kangasalle tutustuen tulevaan koekenttään. Tämähän sopi meille ja oltiin kummatkin suunniteltu harjoiteltavat asiat etukäteen. Ja hyvinhän harjoitukset meni, toivon sydämen pohjasta, että Erja ja Hilla saavat nyt Kangasalan kokeessa ykköstuloksen tokon voittajassa, muutama hyvä kakkostulos heillä jo onkin. Lupaavalta näytti kyllä.
Reenailimme hiekkakentällä ja aloitimme paikalla-oloilla. Aronin eilinen makuu meni aivan nappiin, mutta nyt tiesin, että ollaan kentällä, missä meille tuli vähän takapakkia tähän liikkeeseen taannoin, kun menin koiraa piiloon ja Aron on nyt hiukan huolissaan tästä. Ja otettiin makuu juurikin tätä piiloa kohti ja Aron lähti heti perääni kun poistuin sen luota, palautin koiran ja lähdin uudestaan pois, siellä se istui, kun olin siinä tilanteessa, että matka riittää. Kauempaa käskytin sen maahan ja sitten hetken päästä kehuin, että juuri noin, hyvä kun olet siellä ja minä olen täällä. Otettiin näitä jättöjä vielä sitten ihan lopuksi ja mitään ongelmaa ei ole, jos koira ja paikallamakuu tehdään toiseen suuntaan. Harjoiteltiin onnistuneiden jättöjen lisäksi vielä yksi sellainen, että minä jäin näkyvin ja Erja kävi piilossa. Myös tämän Aron katsoi tarkkaan, mutta pysyi hyvin. Täytyy nyt käydä siinä kohtaa ottamassa useampi onnistuminen ennen koetta, että Aron uskoo, ettei ole mitään hätää makuussa. Hyvä kuitenkin, ettei se ota painetta viereisistä koirista, paikallamakuu kavereina meillä oli vuorotellen sekä Hilla että Hulda, Aronille vieraat koirat.
Yksilösettinä meillä oli vähän eiliseen pohjautuvaa juttua:
- liikkeen aloituksia, Erja liikkuroi ja kysyi, olenko valmis, palkattiin Aronia kontaktista, ei lähdetty liikkeelle vaikka liikkuri sanoi, että liikkeelle mars. Saatiin kaksi tosi hyvää onnistumista ja palkkasin niistä.
- sitten lennosta seuraamiseen ja siinä Erja liikkuroi lyhyitä pätkiä sisältäen vasemmalle käännöksiä ja yhden liike seis. Heti kun onnistui, palkka siitä eikä jääty sitä sen enempää junnaan.
- tämän jälkeen kaksi seisomisliikettä liikkeestä, ekassa heitin taakse pallon heti käskyn jälkeen ja toisessa palasin koiran sivulle, seisoin paikallani kaksi sekuntia, Erja sanoi käsky, sitten taas odotin ja palkka. Ei siis ennakoinut sitä loppua.
- sitten yksi pitkämatkainen nouto, Erja piti koiraa ja kapulaa, minä kävelin kauas, käskyllä tuo Erja tarjosi kapulan ja Aron toi, heti kun se istui edessäni, vapautus lelulle. Tuli kylläkin tänään vähän vinoon eteeni, mutta tarkoitus oli vahvistaa vauhdikasta ja täpäkkää asennetta noutoon. Olisin itseasiassa voinut vapauttaa jo aikaisemminkin lelulle.
- tämän jälkeen merkkiä kaksi kertaa, vauhti ekalla kertaa lähes ravia, toinen kerta lähetys lennosta ja sain laukaten koiran merkille, tosin vauhtia ei voinut enempää vaatia, sillä oli tosi kuuma ja oltiin tehty jo edellä kirjoittamiani juttuja.
- sitten siirryttiin ruudun luo, muutama ruudun keskustan haku koiran ollessa esim. ruudun sivussa, muutama hyvä tuli, yksi huono, kun itse vähän mokasin.
- loppuun suoraan ruutuun lähetys voi-luokan matkalla, pallo oli valmiina ruudussa. Tämän jälkeen Aron meni varjoon ja juomaan.
Elvis kävi omalla vuorollaan kehässä myös. Huomasin, että se ensin alkuun kuunteli ympäristössä tapahtuvia kolinoita, lähistöllä saneerataan kerrostaloa. Otin siis muutamia liikkeelle lähtöjä, lyhyitä seuraamisia. Elvis ihan innoissaan ja unohti ympäristön, hyvä. Seuraamisessa edisti ihan kauheesti, mutta useamman vasemmalle käännöksen jälkeen se joutui korjaamaan paikkaansa ja heti kun se oli hyvällä kohtaa palkka.
Sitten otettiin tunnari, tässä tehtiin ihan kokeenomainen ja onnistui loppujen lopuksi todella hyvin. Liikkuri on yleensä häiriöksi tässä liikkeessä Elviksen mielestä eikä ole läheskään aina pystynyt haistelemaan kapuloita, jos liikkuri on mukana ko. hommassa. Nyt oli levoton siinä kapulan antamistilanteessa, mutta sitten asettui, lähetin etsimään ja haisteli, nosti epävarmuuksissaan yhden väärän, haisteli kaikkia ja lopulta päätyi tuomaan oman kapulan. Hienoa, että toi sen oman, uskon, että jos tähän saadaan vaan epävarmuudet pois, niin onnistuu liikkurin kanssakin.
Tämän jälkeen Erja suoritti omilla koirillaan reeninsä, meikä liikkuroi ja heilui kentällä ilman hattua, tämä saattoi vaikuttaa loppupäiväni vireeseen. Erjan suoritusten jälkeen käytiin siis Aronin kanssa tekemässä noita edellä mainittuja paikalla-oloihin jättöjä ja kokeilin Erjan metalli-esineellä kaksi noutoa. Ensimmäisen heitin nurmelle ja kapula jäi pystyyn, siinä kun huokaisin, että voi ei kapula jäi pystyyn, Aron lähti ilman lupaa ja toi sen pystyyn jääneen metallin tosi hienosti. Uusittiin heitto ja nyt tein hiekalle virallisemman näköisen noudon. Aron lähti hyvin, tarttui nopeasti metalliin ja tuli hyvin kohti minua. Tässä vaiheessa Erja tais sanoa, että palkkaa jo ja vähän myöhässä palkkasin. Itselläni on kyllä kehittymisen varaa tässä, ettei koiran tarvitse aina tuoda kapulaa lopputilanteeseen. Lupaan ja vannon nyt itselleni, että osaan vapauttaa koiran lelulle jo aikaisemmin. Aron tympäätyy ihan just tähän noutoon, jos en osaa nyt rikkoa sitä ja joskus yllättää.
Kenttäreenin jälkeen lähdettiin ajelemaan Vehoniemeen, Erja teki Aronille jäljen, minä Erjan koiralle. Jäljet poljettua siirryttiin Vehoniemen kahvilaan, ensin koirat pääsi uimaan järveen ja sitten juotiin kahvit siinä terassilla. Koirat viileni aika kivasti tästä, kukaan ei läähättänyt ja ottivat tauon levon kannalta. Minä olin jo ihan kirkuvan punainen ja läähätin.
Sitten ajettiin takaisin jälkipaikkaan ja ensin kävelin Erjan perässä niiden jäljen, sitten Aronin kanssa ajettiin oma. Kaiken tämän jälkeen minulla oli melko huono olo kotiin ajaessa, hiki valui, oksetti ja päässä pyörrytti. Osasin pitää siis koiran siinä kunnossa, ettei se kuole helle-olosuhteiden reenissä, mutta itsestäni en osannut pitää huolta. Illalla televisiossa hehkutettiin, että kesän lämpö-ennätys tehty Lahdessa 34,5 astetta ja autoni mittari näytti 34, mutta en uskonut sitä. Nyt uskon.
Niin vielä siihen Aronin jälkeen. Jälki oli varustettu janalla, kolmella kepillä, se oli 1h40min vanha ( ei pitänyt todellakaan vanhentaa sitä näin paljon), kuiva metsä, hellekeli. Erjan oli pakko lähteä aikataulunsa mukaan kotiin heti omien jälkiensä jälkeen, joten jäin itsekseni ajamaan sen jäljen. Oltiin sovittu, että Erja merkkaa jäljen lähetyksen ja loppumerkin viimeiselle ja kolmannelle kepille. Aron lähti janalla vähän takajäljelle, kaarsi sieltä vähän hassusti takaisin päin, mutta sitten jäljestys alkoi, nosti aivan superhyvin ensimmäisen kepin. Oltiin sovittu, että reilusti matkaa kaikkien keppien väliin. Tässä palkkasin ja huomasin, että meidän loppupalkkaeväät jäi autoni katolle, mielessäni kirosin itseni, onneksi nakkia ja frolikkia oli taskuissa. Sitten matka jatkui. Aron jäljesti aivan superhyvin, tarkasti, melkein nuoli jälkeä, hyvin pystyi kävelemään perässä, vauhti kiihtyi vähän alamäessa ja en tiedä missä kakkoskeppi oli, mutta siellä metsässä se on vieläkin. Aron teki kokoajan hyvin töitä ja edettiin jäljellä, näin jopa Erjan jäljet välillä sammaleessa ja mentiin ihan niiden päällä, lopulta havaitsen loppumerkin ja Aron on mennyt sen ohi jatkaen jäljestystä. Nyt oli pakko pysäyttää koira ja pyytää, että tuus katsoon. Koira kiersi kohdalleni ja jäljesti edessä olevan pätkän uudestaan ja nosti kepin. Sai loppupalkaksi vain mitä taskusta löytyi.
Eli jälkimotivaatio on loistava, ei tiedä kuinka itkiskö vai nauraisko, mutta ihan uskomatonta jäljestystä vaativissa keleissä, pitkän matkan ja sittenkin Aron olisi vielä jatkanut, Jos en näillä reeneillä tapa sen jälkimotivaatiota, niin en sitten millään. Kepit mua edelleen huolestuttaa, se ensimmäinen kepin nosto oli tänään koirastakin hieno. Se että joudun pysäyttämään sen lopussa ja pyytämään tarkistamaan uudestaan, on tilanne, mihin en halua jatkossa. Joten rauhallisin mielin nyt vaan.
Kiitos Erja kovasti tämän päiväisestä. Näillä yhteisreenillä oppii vaan niin paljon ja huomaa, miten monesta palasta esim tokokoesuoritus koostuu ja Pekka Korria lainatakseni "valmenna koiraasi kaikkeen mitä kisoissa tapahtuu" edistyi taas tänään. Ja Pekka on meidän idoli :-)
Reenailimme hiekkakentällä ja aloitimme paikalla-oloilla. Aronin eilinen makuu meni aivan nappiin, mutta nyt tiesin, että ollaan kentällä, missä meille tuli vähän takapakkia tähän liikkeeseen taannoin, kun menin koiraa piiloon ja Aron on nyt hiukan huolissaan tästä. Ja otettiin makuu juurikin tätä piiloa kohti ja Aron lähti heti perääni kun poistuin sen luota, palautin koiran ja lähdin uudestaan pois, siellä se istui, kun olin siinä tilanteessa, että matka riittää. Kauempaa käskytin sen maahan ja sitten hetken päästä kehuin, että juuri noin, hyvä kun olet siellä ja minä olen täällä. Otettiin näitä jättöjä vielä sitten ihan lopuksi ja mitään ongelmaa ei ole, jos koira ja paikallamakuu tehdään toiseen suuntaan. Harjoiteltiin onnistuneiden jättöjen lisäksi vielä yksi sellainen, että minä jäin näkyvin ja Erja kävi piilossa. Myös tämän Aron katsoi tarkkaan, mutta pysyi hyvin. Täytyy nyt käydä siinä kohtaa ottamassa useampi onnistuminen ennen koetta, että Aron uskoo, ettei ole mitään hätää makuussa. Hyvä kuitenkin, ettei se ota painetta viereisistä koirista, paikallamakuu kavereina meillä oli vuorotellen sekä Hilla että Hulda, Aronille vieraat koirat.
Yksilösettinä meillä oli vähän eiliseen pohjautuvaa juttua:
- liikkeen aloituksia, Erja liikkuroi ja kysyi, olenko valmis, palkattiin Aronia kontaktista, ei lähdetty liikkeelle vaikka liikkuri sanoi, että liikkeelle mars. Saatiin kaksi tosi hyvää onnistumista ja palkkasin niistä.
- sitten lennosta seuraamiseen ja siinä Erja liikkuroi lyhyitä pätkiä sisältäen vasemmalle käännöksiä ja yhden liike seis. Heti kun onnistui, palkka siitä eikä jääty sitä sen enempää junnaan.
- tämän jälkeen kaksi seisomisliikettä liikkeestä, ekassa heitin taakse pallon heti käskyn jälkeen ja toisessa palasin koiran sivulle, seisoin paikallani kaksi sekuntia, Erja sanoi käsky, sitten taas odotin ja palkka. Ei siis ennakoinut sitä loppua.
- sitten yksi pitkämatkainen nouto, Erja piti koiraa ja kapulaa, minä kävelin kauas, käskyllä tuo Erja tarjosi kapulan ja Aron toi, heti kun se istui edessäni, vapautus lelulle. Tuli kylläkin tänään vähän vinoon eteeni, mutta tarkoitus oli vahvistaa vauhdikasta ja täpäkkää asennetta noutoon. Olisin itseasiassa voinut vapauttaa jo aikaisemminkin lelulle.
- tämän jälkeen merkkiä kaksi kertaa, vauhti ekalla kertaa lähes ravia, toinen kerta lähetys lennosta ja sain laukaten koiran merkille, tosin vauhtia ei voinut enempää vaatia, sillä oli tosi kuuma ja oltiin tehty jo edellä kirjoittamiani juttuja.
- sitten siirryttiin ruudun luo, muutama ruudun keskustan haku koiran ollessa esim. ruudun sivussa, muutama hyvä tuli, yksi huono, kun itse vähän mokasin.
- loppuun suoraan ruutuun lähetys voi-luokan matkalla, pallo oli valmiina ruudussa. Tämän jälkeen Aron meni varjoon ja juomaan.
Elvis kävi omalla vuorollaan kehässä myös. Huomasin, että se ensin alkuun kuunteli ympäristössä tapahtuvia kolinoita, lähistöllä saneerataan kerrostaloa. Otin siis muutamia liikkeelle lähtöjä, lyhyitä seuraamisia. Elvis ihan innoissaan ja unohti ympäristön, hyvä. Seuraamisessa edisti ihan kauheesti, mutta useamman vasemmalle käännöksen jälkeen se joutui korjaamaan paikkaansa ja heti kun se oli hyvällä kohtaa palkka.
Sitten otettiin tunnari, tässä tehtiin ihan kokeenomainen ja onnistui loppujen lopuksi todella hyvin. Liikkuri on yleensä häiriöksi tässä liikkeessä Elviksen mielestä eikä ole läheskään aina pystynyt haistelemaan kapuloita, jos liikkuri on mukana ko. hommassa. Nyt oli levoton siinä kapulan antamistilanteessa, mutta sitten asettui, lähetin etsimään ja haisteli, nosti epävarmuuksissaan yhden väärän, haisteli kaikkia ja lopulta päätyi tuomaan oman kapulan. Hienoa, että toi sen oman, uskon, että jos tähän saadaan vaan epävarmuudet pois, niin onnistuu liikkurin kanssakin.
Tämän jälkeen Erja suoritti omilla koirillaan reeninsä, meikä liikkuroi ja heilui kentällä ilman hattua, tämä saattoi vaikuttaa loppupäiväni vireeseen. Erjan suoritusten jälkeen käytiin siis Aronin kanssa tekemässä noita edellä mainittuja paikalla-oloihin jättöjä ja kokeilin Erjan metalli-esineellä kaksi noutoa. Ensimmäisen heitin nurmelle ja kapula jäi pystyyn, siinä kun huokaisin, että voi ei kapula jäi pystyyn, Aron lähti ilman lupaa ja toi sen pystyyn jääneen metallin tosi hienosti. Uusittiin heitto ja nyt tein hiekalle virallisemman näköisen noudon. Aron lähti hyvin, tarttui nopeasti metalliin ja tuli hyvin kohti minua. Tässä vaiheessa Erja tais sanoa, että palkkaa jo ja vähän myöhässä palkkasin. Itselläni on kyllä kehittymisen varaa tässä, ettei koiran tarvitse aina tuoda kapulaa lopputilanteeseen. Lupaan ja vannon nyt itselleni, että osaan vapauttaa koiran lelulle jo aikaisemmin. Aron tympäätyy ihan just tähän noutoon, jos en osaa nyt rikkoa sitä ja joskus yllättää.
Kenttäreenin jälkeen lähdettiin ajelemaan Vehoniemeen, Erja teki Aronille jäljen, minä Erjan koiralle. Jäljet poljettua siirryttiin Vehoniemen kahvilaan, ensin koirat pääsi uimaan järveen ja sitten juotiin kahvit siinä terassilla. Koirat viileni aika kivasti tästä, kukaan ei läähättänyt ja ottivat tauon levon kannalta. Minä olin jo ihan kirkuvan punainen ja läähätin.
Sitten ajettiin takaisin jälkipaikkaan ja ensin kävelin Erjan perässä niiden jäljen, sitten Aronin kanssa ajettiin oma. Kaiken tämän jälkeen minulla oli melko huono olo kotiin ajaessa, hiki valui, oksetti ja päässä pyörrytti. Osasin pitää siis koiran siinä kunnossa, ettei se kuole helle-olosuhteiden reenissä, mutta itsestäni en osannut pitää huolta. Illalla televisiossa hehkutettiin, että kesän lämpö-ennätys tehty Lahdessa 34,5 astetta ja autoni mittari näytti 34, mutta en uskonut sitä. Nyt uskon.
Niin vielä siihen Aronin jälkeen. Jälki oli varustettu janalla, kolmella kepillä, se oli 1h40min vanha ( ei pitänyt todellakaan vanhentaa sitä näin paljon), kuiva metsä, hellekeli. Erjan oli pakko lähteä aikataulunsa mukaan kotiin heti omien jälkiensä jälkeen, joten jäin itsekseni ajamaan sen jäljen. Oltiin sovittu, että Erja merkkaa jäljen lähetyksen ja loppumerkin viimeiselle ja kolmannelle kepille. Aron lähti janalla vähän takajäljelle, kaarsi sieltä vähän hassusti takaisin päin, mutta sitten jäljestys alkoi, nosti aivan superhyvin ensimmäisen kepin. Oltiin sovittu, että reilusti matkaa kaikkien keppien väliin. Tässä palkkasin ja huomasin, että meidän loppupalkkaeväät jäi autoni katolle, mielessäni kirosin itseni, onneksi nakkia ja frolikkia oli taskuissa. Sitten matka jatkui. Aron jäljesti aivan superhyvin, tarkasti, melkein nuoli jälkeä, hyvin pystyi kävelemään perässä, vauhti kiihtyi vähän alamäessa ja en tiedä missä kakkoskeppi oli, mutta siellä metsässä se on vieläkin. Aron teki kokoajan hyvin töitä ja edettiin jäljellä, näin jopa Erjan jäljet välillä sammaleessa ja mentiin ihan niiden päällä, lopulta havaitsen loppumerkin ja Aron on mennyt sen ohi jatkaen jäljestystä. Nyt oli pakko pysäyttää koira ja pyytää, että tuus katsoon. Koira kiersi kohdalleni ja jäljesti edessä olevan pätkän uudestaan ja nosti kepin. Sai loppupalkaksi vain mitä taskusta löytyi.
Eli jälkimotivaatio on loistava, ei tiedä kuinka itkiskö vai nauraisko, mutta ihan uskomatonta jäljestystä vaativissa keleissä, pitkän matkan ja sittenkin Aron olisi vielä jatkanut, Jos en näillä reeneillä tapa sen jälkimotivaatiota, niin en sitten millään. Kepit mua edelleen huolestuttaa, se ensimmäinen kepin nosto oli tänään koirastakin hieno. Se että joudun pysäyttämään sen lopussa ja pyytämään tarkistamaan uudestaan, on tilanne, mihin en halua jatkossa. Joten rauhallisin mielin nyt vaan.
Kiitos Erja kovasti tämän päiväisestä. Näillä yhteisreenillä oppii vaan niin paljon ja huomaa, miten monesta palasta esim tokokoesuoritus koostuu ja Pekka Korria lainatakseni "valmenna koiraasi kaikkeen mitä kisoissa tapahtuu" edistyi taas tänään. Ja Pekka on meidän idoli :-)
tiistai 27. heinäkuuta 2010
tokoilua Nokialla
Tavattiin tänään Aronin kanssa Pia P. ja bordercollie Tupla Nokialla tokotreenien merkeissä. Reenailtiin heti aamusta ennen pahinta kuumuutta. Matkalla kyllä jo varmistelin Aronin kestävyyttä käyttämällä sitä ensin vähän metsässä ja siitä järven kautta autoon.
Aloitimme harjoitukset meille vieraalla nurmikentällä ja paikallamakuulla. Tämä onnistui Aronin kohdalla hyvin, meni maahan just niinkuin pitää, pysyi hyvin rauhallisena ja nousi ylös käskyn kuultuaan. Olin näkösällä ja taidan pysytellä kokeeseen asti siinä, aloitamme avoimen luokan paikkaolot heti tulevan kokeen jälkeen. Mieli nimittäin vetää kohti avointa luokkkaa äkkiä, sillä alokasluokka alkaa olla niin ällön tylsä.
Sitten Aron otti yksilöliikkeitä Tuplan reenin jälkeen. Tarkoitus oli ottaa seuraamista ja aloituksia ja olimme aivan ruudun vieressä. Aron oli katsellut jo tuplan ruutuja ja nyt kun tultiin ruudun lähelle, oli sen asenne ja katsekin lukkiutunut sinne ruutuun. Ja kun sitten sanoinkin seuraa, tulikin ääni ja tämä ei ole hyvä homma ollenkaan. Ja Aron alkoi äännellä sillä tavalla, ettei meinattu päästä juuri ollenkaan seuraamisiin tai niiden aloituksiin kiinni. Aron on ollut taas pitkän aikaa hiljaa, mutta ääni tulee, jos sen mielestä tilanteessa on ristiriita. Ja se oli nyt siinä, että koira halusi kuulla sen ruutu-käskyn ja minä sanon seuraa. Se tykkää myös seurata, mutta ristiriidasta tulee ääni. Samanlainen tilanne olisi aivan mahdollinen, jos oltaisiin vaikka hyppy-esteen edessä ja sanonkin jotain ihan muuta, luultavasti tulisi ääni. No näitä pitää vaan harjoitella ja ehkä minun pitää ottaa joka liikkeeseen joku virityssana, jolloin koira tietää mitä tehdään ja ristiriitoja saadaan vähennettyä. Ääntelystä vielä sen verran, että Kati S. opetti kesäkuussa, että ääntelystä ei saa seurata mitään, ainakaan mitään kivaa, joten nyt oli pakko purkaa Aronin päätä seurattamalla sitä toiseen suuntaan kuin ruutu on. Sitten kun päästiin seuraamaan, sain ihan mukavia pätkiä. Ihan pitkillä seuraamisosuuksilla kontakti vielä meinaa tippua, mutta tilanne on varmaankin parantunut. Käännöksissä oli jo parempi, viikonlopun vasemmalle käännösharjoituksista oli apua. Ja yksi tärkeä juttu nousi myös aloitusreenissä esiin, Aronin on vaikea pitää siinä kontaktia. Eli huomiseen reeniin tulee heti yksi hyvä idea. Kun ohjaaja kysyy onko valmis, minä vastaan on, ja sitten Aronkin kontakti onkin jo katkennut, pläh, ja yhtenä perusajatuksena meillä on, ettei liikkeelle lähdetä ilman kontaktia.
Tämän jälkeen käytiin koemaisesti vähän aloluokkaa läpi, eli liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja seisominen. Välissä vain suullinen kehu. Maahanmeno hyvä, luoksetulo hyvä muuten, että Aronin tassu vähän liukastui nurmella juuri askelta ennen eteenistumista ja tässä vähän törmäs sekä istui vinoon. Seisominen oli hyvä, tosin ennakoi viimeistä istumista ja istui ennen aikojaan. Uusittiin tuo loppu, joka onnistui ja siitä lelu palkka.
Tämän jälkeen nouto. Onneksi näytin tätä Pialle, kun tuntuu, että tämän noudon kanssa olen junkannut jo kauan ja sen onnistumisprosentti on sittenkin hyvin epämääräinen. Ensin noutokapula suuhun ja kiertämistä, tässä Aron ei oikein keskittynyt ja suorastaan pelleili tilanteella. Onko hommasta tullut jo siis tylsää? Sitten tehtiin yksi uusi juttu Aronille ja se oli ihan kymppi juttu. Eli Pia piti koiraa pannasta, minä poistuin kauemmaksi, annoin käskyn tuo, Pia lykkäs kapulan suuhun ja Aronhan toi. Aronin pito-ote on ollut kauan löysä, mutta tässä harjoituksessa se oikein haukkas kiinni kapulaan ja toi se todella terävästi eteeni
Näitä pitäisi nyt saada Aronille lisää, joten minun täytyy nyt tosi tarkkaan pohtia tätä juttua, että minkälaisia noutoja ja lelu palkka, että hommaan tulee saalisviettimäistä terävyyttä.
Sitten merkille. Muutama merkki, ihan ok, mutta toivoisin vauhtia tähän vähän lisää. Sitten merkin kautta ruutuun, jonne oli viety Aronin näkemättä lelu valmiiksi. Onnistui.
Sitten yksi ruutu, missä Aron on merkin takana seisomassa, itse olen puolessa välissä ja lähetän siitä Aronin ruutuun. Onnistui ja sain seis-käskyn oikeaan aikaan ja lelukin lensi Aronille ihan hyvin minun heittämäksi.
Loppuun vielä ruudun loppu-osaa. Ensi kertaa ihan käskytettynä, tosin pidin Pian käsky-sanan jälkeen pienen hetken ja sitten kutsuin Aronin seuraamaan, heti palkkaus kun tuli kohdalleni. Hyvä Aron!! Ja kiitos Pia neuvoista ja seurasta.
Aloitimme harjoitukset meille vieraalla nurmikentällä ja paikallamakuulla. Tämä onnistui Aronin kohdalla hyvin, meni maahan just niinkuin pitää, pysyi hyvin rauhallisena ja nousi ylös käskyn kuultuaan. Olin näkösällä ja taidan pysytellä kokeeseen asti siinä, aloitamme avoimen luokan paikkaolot heti tulevan kokeen jälkeen. Mieli nimittäin vetää kohti avointa luokkkaa äkkiä, sillä alokasluokka alkaa olla niin ällön tylsä.
Sitten Aron otti yksilöliikkeitä Tuplan reenin jälkeen. Tarkoitus oli ottaa seuraamista ja aloituksia ja olimme aivan ruudun vieressä. Aron oli katsellut jo tuplan ruutuja ja nyt kun tultiin ruudun lähelle, oli sen asenne ja katsekin lukkiutunut sinne ruutuun. Ja kun sitten sanoinkin seuraa, tulikin ääni ja tämä ei ole hyvä homma ollenkaan. Ja Aron alkoi äännellä sillä tavalla, ettei meinattu päästä juuri ollenkaan seuraamisiin tai niiden aloituksiin kiinni. Aron on ollut taas pitkän aikaa hiljaa, mutta ääni tulee, jos sen mielestä tilanteessa on ristiriita. Ja se oli nyt siinä, että koira halusi kuulla sen ruutu-käskyn ja minä sanon seuraa. Se tykkää myös seurata, mutta ristiriidasta tulee ääni. Samanlainen tilanne olisi aivan mahdollinen, jos oltaisiin vaikka hyppy-esteen edessä ja sanonkin jotain ihan muuta, luultavasti tulisi ääni. No näitä pitää vaan harjoitella ja ehkä minun pitää ottaa joka liikkeeseen joku virityssana, jolloin koira tietää mitä tehdään ja ristiriitoja saadaan vähennettyä. Ääntelystä vielä sen verran, että Kati S. opetti kesäkuussa, että ääntelystä ei saa seurata mitään, ainakaan mitään kivaa, joten nyt oli pakko purkaa Aronin päätä seurattamalla sitä toiseen suuntaan kuin ruutu on. Sitten kun päästiin seuraamaan, sain ihan mukavia pätkiä. Ihan pitkillä seuraamisosuuksilla kontakti vielä meinaa tippua, mutta tilanne on varmaankin parantunut. Käännöksissä oli jo parempi, viikonlopun vasemmalle käännösharjoituksista oli apua. Ja yksi tärkeä juttu nousi myös aloitusreenissä esiin, Aronin on vaikea pitää siinä kontaktia. Eli huomiseen reeniin tulee heti yksi hyvä idea. Kun ohjaaja kysyy onko valmis, minä vastaan on, ja sitten Aronkin kontakti onkin jo katkennut, pläh, ja yhtenä perusajatuksena meillä on, ettei liikkeelle lähdetä ilman kontaktia.
Tämän jälkeen käytiin koemaisesti vähän aloluokkaa läpi, eli liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja seisominen. Välissä vain suullinen kehu. Maahanmeno hyvä, luoksetulo hyvä muuten, että Aronin tassu vähän liukastui nurmella juuri askelta ennen eteenistumista ja tässä vähän törmäs sekä istui vinoon. Seisominen oli hyvä, tosin ennakoi viimeistä istumista ja istui ennen aikojaan. Uusittiin tuo loppu, joka onnistui ja siitä lelu palkka.
Tämän jälkeen nouto. Onneksi näytin tätä Pialle, kun tuntuu, että tämän noudon kanssa olen junkannut jo kauan ja sen onnistumisprosentti on sittenkin hyvin epämääräinen. Ensin noutokapula suuhun ja kiertämistä, tässä Aron ei oikein keskittynyt ja suorastaan pelleili tilanteella. Onko hommasta tullut jo siis tylsää? Sitten tehtiin yksi uusi juttu Aronille ja se oli ihan kymppi juttu. Eli Pia piti koiraa pannasta, minä poistuin kauemmaksi, annoin käskyn tuo, Pia lykkäs kapulan suuhun ja Aronhan toi. Aronin pito-ote on ollut kauan löysä, mutta tässä harjoituksessa se oikein haukkas kiinni kapulaan ja toi se todella terävästi eteeni
Näitä pitäisi nyt saada Aronille lisää, joten minun täytyy nyt tosi tarkkaan pohtia tätä juttua, että minkälaisia noutoja ja lelu palkka, että hommaan tulee saalisviettimäistä terävyyttä.
Sitten merkille. Muutama merkki, ihan ok, mutta toivoisin vauhtia tähän vähän lisää. Sitten merkin kautta ruutuun, jonne oli viety Aronin näkemättä lelu valmiiksi. Onnistui.
Sitten yksi ruutu, missä Aron on merkin takana seisomassa, itse olen puolessa välissä ja lähetän siitä Aronin ruutuun. Onnistui ja sain seis-käskyn oikeaan aikaan ja lelukin lensi Aronille ihan hyvin minun heittämäksi.
Loppuun vielä ruudun loppu-osaa. Ensi kertaa ihan käskytettynä, tosin pidin Pian käsky-sanan jälkeen pienen hetken ja sitten kutsuin Aronin seuraamaan, heti palkkaus kun tuli kohdalleni. Hyvä Aron!! Ja kiitos Pia neuvoista ja seurasta.
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
treenihullun toiveviikonloppu
Must on tullu treenihullu, must on tullu treenihullu....
tai ainakin sellaisen kuvan voi saada äkkiseltään meidän kuluneesta viikonlopusta.
Perjantai-aamupäivällä pakkasin autooni kolme koiraa, ruokaa, juotavaa, treenivarusteet ja otettiin vielä Tampereen rautatieasemalta Aronin veli Ready ja omistajansa Hanna kyytiin. Lapset vietiin matkanvarrella olevalle mökille mieheni vanhempien mökkiviikonlopun iloksi ja me jatkettiin kohti Turkua ja Piikkiötä, jossa Outi (Aronin äitin omistaja) pitää pientä majaansa. Nopeasti tavarat Outille ja sitten merenrantaan uittamaan vähän koiria, siitä märkien koirien kanssa metsän reunaan ja klo 16 jo tein Readylle jälkeä. Metsään tiensä löysi kohta myös Aronin sisko Pipsa, omistajansa Annan kanssa, mukana myös japsi Nelli. Outilla oli mukana Koiransa Taku ja Supo, joten aikaa saatiin mukavasti kulumaan tehden toisillemme jälkiä.
Ensimmäinen reenialoitus tehtiin esineruudussa:
tallattiin porukalla 50m syvä ja 20 m leveä ruutu, jossa takarajalla esineet. Ruudussa oli paljon tallaajia ja Annan koirat, hajuja paljon. Ready kävi ensin ruudussa ja sitten Aron. Tässä suorituksessa ei ollut oikein mitään iloittavaa, Aron laukkas ruudussa, kävi siellä takarajalla iloisena, tuli takaisin, meni takarajalle...ei siis löytänyt esinettä. Koira pois ruudusta, joku kävi näyttämässä esinettä ja sieltä se sitten tulikin Aronin suussa. Muillakaan esineruutu ei ollut mikään menestys, enkä tiedä yhtään miksi.
Reeni-ohjelmassa siis jälki:
Outi teki Aronin jäljen ja se toisti saman kaavan kuin viimeksi. Eli yksi pitkä jälki, jossa yksi keppi ja homma loppuu siihen. Jäljen pituudeksi toivoin sellaista 600 metriä, mutta ihan tarkkaa mittaa jäljen pituudesta ei itselläni ole. Jälki oli tehty sellaiseen mustikkavarpumetsään, jossa oli helppo kävellä koiran perässä, ei siis mitään risukkoa, matkan varrella oli ihan kallio/ kuiva sammal-kohtia. Janalla Aron sääti jotakin ihmeellistä ja lähetyksestä se kääntyi heti oikealle, uusi lähetys ja kääntyi heti vasemmalle. Jälki oli kuitenkin edessä päin ja kolmannella lähetyksellä se lähti suoraan, kohtasi jäljen ja lähti kuin kone oikeaan suuntaan. Alkumatka jäljestyksestä oli levotonta, jälki kulki suoraan ja Aron meni mutkia, toisen kulman kohdalla tuli hukkaaminen ja Aron teki ison kaaren löytääkseen tiensä takaisin siihen kohtaan, missä se jälki hukkui. Muu yleisö oli jo tullut siihen kohtaa seuraamaan, että kuinka tässä käy, Aron jäljesti yleisön läpi ja sen jälkeen ei todellakaan hukannut enää jälkeä. Nyt se taas oppi, että parempi mennä tosi tarkasti. Itse jäljestys oli tässä vaiheessa oikein hyvänaloista.Lopulta päästiin viimeisen kepin kohdalle, jossa meni metrin ensin yli, sitten kääntyi ja nosti kepin. Jes. Heittelin ensin keppiä leikkipalkaksi ja sitten Aron sai syödä taskusta tulevan rasiaruuan palkaksi.
Metsäreenien jälkeen käytiin Outin luona hakemassa eväitä ja siirryttiin Saksan tilan pelloille paimentamaan.
Tehtiin Outin ja Takun ohjauksessa 2 kierrosta per koira, myös Elvis pääsi ensimmäistä kertaa lampaille.
Taku tuo meille lampaita
Ja tältä ne reenit näytti, Anna, Outi ja Pipsa ovat lampailla ja Supo-äitee seuraa silmä tarkkana miten se nyt sujuu
Elvis ja Aron odottaa myös silmätarkkana omaavuoroaan.
Aronin kanssa olimme toista kertaa lampailla, ensimmäinen kerta oli silloin huhtikuussa Somerolla. Hyvin Aron muisti, missä hommassa on kyse ja perjantai-ilta huipentui kohtaan, missä minä, lampaat ja Aron hyvässä harmoniassa ja kuljetamme lampaita laitumen laidalla, aina päädyssä käännä koiraa ja taas mennään takaisin päin. Huikeeta. Aron tulee lampaiden takana intensiivisen näköisenä ja aina kun se näyttää tulevan liian lähelle lampaita, sanon maa ja sitten hetken kuljettua anna sille taas luvan jatkaa. Vitsit että se oli hienoa. Ja sen takia vielä hienoa, että hetki sitten tuntui, että lampaat laukkaa ihan muualla. Oli myös hauska huomata, että Aronin sisarukset Pipsa ja Ready paimensivat kaikki ihan eri tavoilla, jokainen kuitenkin kehittyi ja edistyi ihan hienoihin suorituksiin.
Elvisken kierrokset pitivät sisällään ensin pyöröaitauksessa lampaisiin tutustumista, jossa se oli ihan yllättävän hyvä. Se pystyi juoksemaan lampaiden ympärillä ja piti ihan hyvän etäisyydenkin niihin, suunnan vaihtaminen ei tainnut siltä onnistua ja heti kun paineistin Elvistä kääntymään kepillä, se totes, että mä haluun sitten kokonaan pois täältä aitauksesta. Joten rohkaisemalla ja kannustamalla sain sen uudestaan innostumaan lampaista ja juoksemaan siinä lampaisen ympärillä. Sitten kun siirryimme kakkoskierroksella pellolle, lähti lampaat käsistäni moneen kertaan ja ihmettelin, että mitä tässä nyt oikein tapahtuu. Lampaat pelkäsivät Elvistä, joka saattoi syöksyä niitä kohti kauheeta vauhtia. Mutta kaikkiaan hyvä ja jännittävä kokemus Elvikselle.
Kaikkien paimennusten päätteeksi mentiin vielä koko porukalla iltakävelylle läheisten peltojen poikki metsään ja koirat sai juosta vapaana, paitsi partikset, jotka olivat suorastaan urosyliaktiivisen häiriköiviä Pipsa-tyttöä kohtaan.
Launtaina aloitimme puolen päivän aikaan Turun Kupittaalla tokotreenien merkeissä. Mukaan otettiin syötävää ja juotavaa ja vaikka Outin talon vieressä olisi ollut rauhallinen jalkapallokenttä meille harjoituspaikaksi, valittiin kuitenkin tämä Turun keskellä oleva puisto juuri sen takia, että ympärillä oli ihan kivasti kaikenlaista häiriötä, joita koirien on hyvä opetella sietämään. Puistossa nimittäin pelattiin jalkopalloa, siellä meni ihmisiä, lapsia, koiria, rullaluistelijoita jne, ihan koko ajan. Jotkut pysähtyivät seuraamaan mitä me oikeen tehdään, joten välillä oli yleisöäkin. Ja Aron meni todella hienosti, sitä ei kertaakaan tainnut häiritä ympäristö, joten olin todella tyytyväinen.
Aloitettiin ihan aloluokan luoksepäästävyyksillä ja muilla kokeen aloitustilanteissa olevilla jutuilla. Aronin synnytyksessäkin mukana ollut Meri laitettiin tuomarin rooliin ja koirat istuivat rivissä ohjaajien sivuilla Merin höpötellessä kaikkea, mitä se ikinä keksisin tuomarin juttelevan. Aron malttoi hyvin. Sitten tehtiin ihan lyhyt paikallamakuu, lähinnä jättö ja paluu olivat tärkeintä. Onnistui meiltä.
Yksilövuorot aloitti Aron ja teemana oli seuraamisen kontakti. Tämä tuppaa tippumaan mm. kehän merkkien ja ruutujen kohdalla ja siellä harjoituskokeessa seuraaminen ja täyskäännös yleisön edessä oli ne haastellisimmat kohdat. Meillä oli kehässä nyt paljon merkkejä ja Outi liikkuroi meitä niiden ympärillä. Aluksi seuraaminen oli hiukan uneliasta, mutta alkoi parantua koko ajan, vapautttiin ja palkittiin aina välillä ja lopulta tehtiin hyviä seuraamispätkiä kohti yleisöä ja kontakti piti. Jes, se oli oikein loistavaa. Näitä tehtiin muutama ja Aron oli oikein pätevä, vaikka yleisössä tapahtui liikkumista ja tahallista häiriköintiä, se piti kontaktin.
Seuraavalla kierroksella työstettiin vasemmalle käännöstä, siinä tarkkailtiin ohjaajan omaa liikettä käännöissä sekä koiran takapäätä. Saimme Aronin kanssa selkeästi aina parempia käännöksiä, kun sitä muokattiin.
Toisten vuoroilla Aron malttoi jo melko hyvin rauhoittua odottamaan taas omaa osuuttaan, näissähän se kävi vielä hyvinkin kiihkeänä pentu-aikoina, joten oli kiva huomata, että se pystyi aina hetkellisesti relaamaan ja heti kun itse nousin ylös, oli myös Aron, että nytkö me taas tehdään, kivaa. Väleissä me kyllä vähän harjoiteltiin omia juttuja kuten pääkky-käskyä. Eli Aron laittaa päänsä etujalkojen väliin käskystä ja pitää pään siellä, kunnes kuulee hyvä sanan.
Aron teki seuraamisten jälkeen omalla vuorollaan avoimen luokan kaukot niin, että kokeenomaisesti ja Outi heilutti Aronin takana käsiään asennon vaihdon merkiksi. Näissä Aron liikkettä aloittaessa tuijotteli katseellaan ruutua, se tuntui olevan aivan varma, että ihan varmasti kohta mennään tuonne ruutuun, joka siinsi siellä koiran edessä melko kaukana. Onneksi olen opettanut näihin kaukoihin virittelyn ja sanoin varmuuden vuoksi kolme kertaa "tehdään kaukot" ja näillä oli hyvä vaikutus. Aron jäi hyvin, teki ripeät siirtymiset eikä ennakoinut mitään siirtoa. Sai pallon palkaksi viimeisen maahanmenon jälkeen.
Sitten otin itsekseni kauempana noutoja kiertäen, lähetin koiran kiertämään puistonpenkkiä melko kauaksi, ensin puukapula suussa, sitten metalli. Sain oikein hyviä onnistumisia, tosin koira onnistuu luovutuksessa ja kapulan kanssa tulemisessa, jos se tulee suoraan edestäpäin meitä kohti. Ihan pientä muokattavaa oli niissä kierroissa, joissa se lähtikin kiertämään jotakin kohdetta, joista se tuli ihan vinossa suunnassa minua kohti. Varmaan samanlainen vino tilanne tulee sitten joskus ohjattujen noutojen yhteydessä, joissa koira palaa eteen istumaan kapula suussa joko oikealta tai vasemmalta. Suoraan tulot kuitekin oli hyvin, tulee istumaan suoraan eteeni ja kapula ei purra yhtään, ei näyttänyt nyt ennakoivan käteni liikettä ja irroittaa vasta irti käskystä. Mainiota.
Lopuksi Aron teki yhden ruutuun menon, sehän oli kytsinyt jo moneen kertaan sen ruudun, nyt ihan loppuun Outi kävi viemässä pallon sinne ruudun takarajalle valmiiksi ja minä virittelin Aronin lähtemään kohta ruutuun. Sinne se sitten pinkoi käskyn kuultuaan suoraan ja ripeästi. Meillä on ollut silloin tällöin ennakointia, että koira pyörähtää ihan ruudun eturajalla jo kohti minua, että tuleeko palkka. Nyt sitä ei valmiilla yllätyspallopalkalla näkynyt. Hyvät reenit siis hyvien häiriöiden alla. Reilut pari tuntia siinä vierähti ja kaikilla oli kova nälkä ja lähdettiin välillä Outille syömään.
Iltasella ryhmämme siirtyi Tsaun hallille, vuorossa oli agility.
Ensin ryhmämme kävi reilun puolen tunnin lenkillä jossakin läheisessä risukossa, jossa Outi etsi meidän polkua, joitakin kauniita kallioita kiivettiin ja kaikille tuli lämmin.
Aron ei ole juurikaan tehnyt mitään agilityjuttuja, tosin putki ja hypyt sille on entuudestaan tuttuja. Aron teki niitä nytkin ja törmäsimme hyvin pian siihen ongelmaan, että koira haluaa aina tulla vasemmalle puolelleni. Tosin se on hyvin ymmärrettävää, kun ollaan vuosi vahvistettu sitä vasemmalla puolella olemista. Mutta vaikka miten yritin, tuli Aron aina vasemmalle. No sitä ei kannattanut alkaa sen ihmeemmin nyt hinkkaamaan, mutta jatkoja ajatellen tämä oli hyvä huomata. Tosin se huomattiin jo paimennuksessakin, että lampaiden kiertäminen vastapäivään oli selvästi hankalampaa. Pentuesisarusten aksaaminen näytti oikein kivalta ja itsekin huomasin ihan kolmeen esteen hyppysarjalla, että Aron on pirun nopea, ainakin paljon nopeampi kuin minä. Tosin saatiin kokea myös yhdessä onnistumisen hurmaa mm pienellä hyppy, putki, hyppy, hyppy-sarjalla sekä Annan tekemällä kolmeen esteen hyppyharjoitussarjalla, jossa koira hyppää esteitä pienillä väleillä koko ajan kaarella.
Eipä agilitystä sen enempää, oli kivaa käydä tunnustelemassa, että miltä se tuntuu. Hallin vieressä oli muuten toko-estekin jolla kävin tekemässä yhden onnistuneen alokasluokan toko-hypyn liikkeenä.
Lopuksi ryhmä lähti vielä Littoisen-järven laitamille jäähdyttelemään koiria ja ulkoilimme siellä päivän loppu-lenkin hyvillä mielin.
Iltaa vietimme Outilla hyvillä tortilla-sälä-tyyppisellä aterialla ja puolen yön aikaan kaikki taisivat kömpiä nukkumaan, väsyneinä ja onnellisina.
Sunnuntai-aamuna ehdittiin vielä käymään lammaslaitumilla, mutta nyt tein vain kaksi kierrosta Aronin kanssa, sillä oma keskittymiskyky ei tässä vaiheessa ollut enää paras mahdollinen. Tässä su-aamun reenissäkin päästiin siihen harmooniseen tilaan, että Aron ja minä liikutellaan lampaita yhdessä ja siihen oli myös hyvä lopettaa. Aronille jäi sellainen asenne, että enkö saisi vielä kerran mennä ja sehän on asenteista paras.
Itse kiitän erityisesti Outia, joka jaksoi vetää meitä ja meidän kanssa koko viikonlopun sekä suuri ilo on vaihtaa kuulumisia/ kokemuksia/ ajatuksia Hannan ja Annan kanssa. Meillä on saman pentueen koirat, joissa on paljon samaa ja sitten taas ihan erilaisia. Näistä juttua siis riitti ja antoisaa oli, kiitos teille kaikille!
tai ainakin sellaisen kuvan voi saada äkkiseltään meidän kuluneesta viikonlopusta.
Perjantai-aamupäivällä pakkasin autooni kolme koiraa, ruokaa, juotavaa, treenivarusteet ja otettiin vielä Tampereen rautatieasemalta Aronin veli Ready ja omistajansa Hanna kyytiin. Lapset vietiin matkanvarrella olevalle mökille mieheni vanhempien mökkiviikonlopun iloksi ja me jatkettiin kohti Turkua ja Piikkiötä, jossa Outi (Aronin äitin omistaja) pitää pientä majaansa. Nopeasti tavarat Outille ja sitten merenrantaan uittamaan vähän koiria, siitä märkien koirien kanssa metsän reunaan ja klo 16 jo tein Readylle jälkeä. Metsään tiensä löysi kohta myös Aronin sisko Pipsa, omistajansa Annan kanssa, mukana myös japsi Nelli. Outilla oli mukana Koiransa Taku ja Supo, joten aikaa saatiin mukavasti kulumaan tehden toisillemme jälkiä.
Ensimmäinen reenialoitus tehtiin esineruudussa:
tallattiin porukalla 50m syvä ja 20 m leveä ruutu, jossa takarajalla esineet. Ruudussa oli paljon tallaajia ja Annan koirat, hajuja paljon. Ready kävi ensin ruudussa ja sitten Aron. Tässä suorituksessa ei ollut oikein mitään iloittavaa, Aron laukkas ruudussa, kävi siellä takarajalla iloisena, tuli takaisin, meni takarajalle...ei siis löytänyt esinettä. Koira pois ruudusta, joku kävi näyttämässä esinettä ja sieltä se sitten tulikin Aronin suussa. Muillakaan esineruutu ei ollut mikään menestys, enkä tiedä yhtään miksi.
Reeni-ohjelmassa siis jälki:
Outi teki Aronin jäljen ja se toisti saman kaavan kuin viimeksi. Eli yksi pitkä jälki, jossa yksi keppi ja homma loppuu siihen. Jäljen pituudeksi toivoin sellaista 600 metriä, mutta ihan tarkkaa mittaa jäljen pituudesta ei itselläni ole. Jälki oli tehty sellaiseen mustikkavarpumetsään, jossa oli helppo kävellä koiran perässä, ei siis mitään risukkoa, matkan varrella oli ihan kallio/ kuiva sammal-kohtia. Janalla Aron sääti jotakin ihmeellistä ja lähetyksestä se kääntyi heti oikealle, uusi lähetys ja kääntyi heti vasemmalle. Jälki oli kuitenkin edessä päin ja kolmannella lähetyksellä se lähti suoraan, kohtasi jäljen ja lähti kuin kone oikeaan suuntaan. Alkumatka jäljestyksestä oli levotonta, jälki kulki suoraan ja Aron meni mutkia, toisen kulman kohdalla tuli hukkaaminen ja Aron teki ison kaaren löytääkseen tiensä takaisin siihen kohtaan, missä se jälki hukkui. Muu yleisö oli jo tullut siihen kohtaa seuraamaan, että kuinka tässä käy, Aron jäljesti yleisön läpi ja sen jälkeen ei todellakaan hukannut enää jälkeä. Nyt se taas oppi, että parempi mennä tosi tarkasti. Itse jäljestys oli tässä vaiheessa oikein hyvänaloista.Lopulta päästiin viimeisen kepin kohdalle, jossa meni metrin ensin yli, sitten kääntyi ja nosti kepin. Jes. Heittelin ensin keppiä leikkipalkaksi ja sitten Aron sai syödä taskusta tulevan rasiaruuan palkaksi.
Metsäreenien jälkeen käytiin Outin luona hakemassa eväitä ja siirryttiin Saksan tilan pelloille paimentamaan.
Tehtiin Outin ja Takun ohjauksessa 2 kierrosta per koira, myös Elvis pääsi ensimmäistä kertaa lampaille.
Taku tuo meille lampaita
Ja tältä ne reenit näytti, Anna, Outi ja Pipsa ovat lampailla ja Supo-äitee seuraa silmä tarkkana miten se nyt sujuu
Elvis ja Aron odottaa myös silmätarkkana omaavuoroaan.
Aronin kanssa olimme toista kertaa lampailla, ensimmäinen kerta oli silloin huhtikuussa Somerolla. Hyvin Aron muisti, missä hommassa on kyse ja perjantai-ilta huipentui kohtaan, missä minä, lampaat ja Aron hyvässä harmoniassa ja kuljetamme lampaita laitumen laidalla, aina päädyssä käännä koiraa ja taas mennään takaisin päin. Huikeeta. Aron tulee lampaiden takana intensiivisen näköisenä ja aina kun se näyttää tulevan liian lähelle lampaita, sanon maa ja sitten hetken kuljettua anna sille taas luvan jatkaa. Vitsit että se oli hienoa. Ja sen takia vielä hienoa, että hetki sitten tuntui, että lampaat laukkaa ihan muualla. Oli myös hauska huomata, että Aronin sisarukset Pipsa ja Ready paimensivat kaikki ihan eri tavoilla, jokainen kuitenkin kehittyi ja edistyi ihan hienoihin suorituksiin.
Elvisken kierrokset pitivät sisällään ensin pyöröaitauksessa lampaisiin tutustumista, jossa se oli ihan yllättävän hyvä. Se pystyi juoksemaan lampaiden ympärillä ja piti ihan hyvän etäisyydenkin niihin, suunnan vaihtaminen ei tainnut siltä onnistua ja heti kun paineistin Elvistä kääntymään kepillä, se totes, että mä haluun sitten kokonaan pois täältä aitauksesta. Joten rohkaisemalla ja kannustamalla sain sen uudestaan innostumaan lampaista ja juoksemaan siinä lampaisen ympärillä. Sitten kun siirryimme kakkoskierroksella pellolle, lähti lampaat käsistäni moneen kertaan ja ihmettelin, että mitä tässä nyt oikein tapahtuu. Lampaat pelkäsivät Elvistä, joka saattoi syöksyä niitä kohti kauheeta vauhtia. Mutta kaikkiaan hyvä ja jännittävä kokemus Elvikselle.
Kaikkien paimennusten päätteeksi mentiin vielä koko porukalla iltakävelylle läheisten peltojen poikki metsään ja koirat sai juosta vapaana, paitsi partikset, jotka olivat suorastaan urosyliaktiivisen häiriköiviä Pipsa-tyttöä kohtaan.
Launtaina aloitimme puolen päivän aikaan Turun Kupittaalla tokotreenien merkeissä. Mukaan otettiin syötävää ja juotavaa ja vaikka Outin talon vieressä olisi ollut rauhallinen jalkapallokenttä meille harjoituspaikaksi, valittiin kuitenkin tämä Turun keskellä oleva puisto juuri sen takia, että ympärillä oli ihan kivasti kaikenlaista häiriötä, joita koirien on hyvä opetella sietämään. Puistossa nimittäin pelattiin jalkopalloa, siellä meni ihmisiä, lapsia, koiria, rullaluistelijoita jne, ihan koko ajan. Jotkut pysähtyivät seuraamaan mitä me oikeen tehdään, joten välillä oli yleisöäkin. Ja Aron meni todella hienosti, sitä ei kertaakaan tainnut häiritä ympäristö, joten olin todella tyytyväinen.
Aloitettiin ihan aloluokan luoksepäästävyyksillä ja muilla kokeen aloitustilanteissa olevilla jutuilla. Aronin synnytyksessäkin mukana ollut Meri laitettiin tuomarin rooliin ja koirat istuivat rivissä ohjaajien sivuilla Merin höpötellessä kaikkea, mitä se ikinä keksisin tuomarin juttelevan. Aron malttoi hyvin. Sitten tehtiin ihan lyhyt paikallamakuu, lähinnä jättö ja paluu olivat tärkeintä. Onnistui meiltä.
Yksilövuorot aloitti Aron ja teemana oli seuraamisen kontakti. Tämä tuppaa tippumaan mm. kehän merkkien ja ruutujen kohdalla ja siellä harjoituskokeessa seuraaminen ja täyskäännös yleisön edessä oli ne haastellisimmat kohdat. Meillä oli kehässä nyt paljon merkkejä ja Outi liikkuroi meitä niiden ympärillä. Aluksi seuraaminen oli hiukan uneliasta, mutta alkoi parantua koko ajan, vapautttiin ja palkittiin aina välillä ja lopulta tehtiin hyviä seuraamispätkiä kohti yleisöä ja kontakti piti. Jes, se oli oikein loistavaa. Näitä tehtiin muutama ja Aron oli oikein pätevä, vaikka yleisössä tapahtui liikkumista ja tahallista häiriköintiä, se piti kontaktin.
Seuraavalla kierroksella työstettiin vasemmalle käännöstä, siinä tarkkailtiin ohjaajan omaa liikettä käännöissä sekä koiran takapäätä. Saimme Aronin kanssa selkeästi aina parempia käännöksiä, kun sitä muokattiin.
Toisten vuoroilla Aron malttoi jo melko hyvin rauhoittua odottamaan taas omaa osuuttaan, näissähän se kävi vielä hyvinkin kiihkeänä pentu-aikoina, joten oli kiva huomata, että se pystyi aina hetkellisesti relaamaan ja heti kun itse nousin ylös, oli myös Aron, että nytkö me taas tehdään, kivaa. Väleissä me kyllä vähän harjoiteltiin omia juttuja kuten pääkky-käskyä. Eli Aron laittaa päänsä etujalkojen väliin käskystä ja pitää pään siellä, kunnes kuulee hyvä sanan.
Aron teki seuraamisten jälkeen omalla vuorollaan avoimen luokan kaukot niin, että kokeenomaisesti ja Outi heilutti Aronin takana käsiään asennon vaihdon merkiksi. Näissä Aron liikkettä aloittaessa tuijotteli katseellaan ruutua, se tuntui olevan aivan varma, että ihan varmasti kohta mennään tuonne ruutuun, joka siinsi siellä koiran edessä melko kaukana. Onneksi olen opettanut näihin kaukoihin virittelyn ja sanoin varmuuden vuoksi kolme kertaa "tehdään kaukot" ja näillä oli hyvä vaikutus. Aron jäi hyvin, teki ripeät siirtymiset eikä ennakoinut mitään siirtoa. Sai pallon palkaksi viimeisen maahanmenon jälkeen.
Sitten otin itsekseni kauempana noutoja kiertäen, lähetin koiran kiertämään puistonpenkkiä melko kauaksi, ensin puukapula suussa, sitten metalli. Sain oikein hyviä onnistumisia, tosin koira onnistuu luovutuksessa ja kapulan kanssa tulemisessa, jos se tulee suoraan edestäpäin meitä kohti. Ihan pientä muokattavaa oli niissä kierroissa, joissa se lähtikin kiertämään jotakin kohdetta, joista se tuli ihan vinossa suunnassa minua kohti. Varmaan samanlainen vino tilanne tulee sitten joskus ohjattujen noutojen yhteydessä, joissa koira palaa eteen istumaan kapula suussa joko oikealta tai vasemmalta. Suoraan tulot kuitekin oli hyvin, tulee istumaan suoraan eteeni ja kapula ei purra yhtään, ei näyttänyt nyt ennakoivan käteni liikettä ja irroittaa vasta irti käskystä. Mainiota.
Lopuksi Aron teki yhden ruutuun menon, sehän oli kytsinyt jo moneen kertaan sen ruudun, nyt ihan loppuun Outi kävi viemässä pallon sinne ruudun takarajalle valmiiksi ja minä virittelin Aronin lähtemään kohta ruutuun. Sinne se sitten pinkoi käskyn kuultuaan suoraan ja ripeästi. Meillä on ollut silloin tällöin ennakointia, että koira pyörähtää ihan ruudun eturajalla jo kohti minua, että tuleeko palkka. Nyt sitä ei valmiilla yllätyspallopalkalla näkynyt. Hyvät reenit siis hyvien häiriöiden alla. Reilut pari tuntia siinä vierähti ja kaikilla oli kova nälkä ja lähdettiin välillä Outille syömään.
Iltasella ryhmämme siirtyi Tsaun hallille, vuorossa oli agility.
Ensin ryhmämme kävi reilun puolen tunnin lenkillä jossakin läheisessä risukossa, jossa Outi etsi meidän polkua, joitakin kauniita kallioita kiivettiin ja kaikille tuli lämmin.
Aron ei ole juurikaan tehnyt mitään agilityjuttuja, tosin putki ja hypyt sille on entuudestaan tuttuja. Aron teki niitä nytkin ja törmäsimme hyvin pian siihen ongelmaan, että koira haluaa aina tulla vasemmalle puolelleni. Tosin se on hyvin ymmärrettävää, kun ollaan vuosi vahvistettu sitä vasemmalla puolella olemista. Mutta vaikka miten yritin, tuli Aron aina vasemmalle. No sitä ei kannattanut alkaa sen ihmeemmin nyt hinkkaamaan, mutta jatkoja ajatellen tämä oli hyvä huomata. Tosin se huomattiin jo paimennuksessakin, että lampaiden kiertäminen vastapäivään oli selvästi hankalampaa. Pentuesisarusten aksaaminen näytti oikein kivalta ja itsekin huomasin ihan kolmeen esteen hyppysarjalla, että Aron on pirun nopea, ainakin paljon nopeampi kuin minä. Tosin saatiin kokea myös yhdessä onnistumisen hurmaa mm pienellä hyppy, putki, hyppy, hyppy-sarjalla sekä Annan tekemällä kolmeen esteen hyppyharjoitussarjalla, jossa koira hyppää esteitä pienillä väleillä koko ajan kaarella.
Eipä agilitystä sen enempää, oli kivaa käydä tunnustelemassa, että miltä se tuntuu. Hallin vieressä oli muuten toko-estekin jolla kävin tekemässä yhden onnistuneen alokasluokan toko-hypyn liikkeenä.
Lopuksi ryhmä lähti vielä Littoisen-järven laitamille jäähdyttelemään koiria ja ulkoilimme siellä päivän loppu-lenkin hyvillä mielin.
Iltaa vietimme Outilla hyvillä tortilla-sälä-tyyppisellä aterialla ja puolen yön aikaan kaikki taisivat kömpiä nukkumaan, väsyneinä ja onnellisina.
Sunnuntai-aamuna ehdittiin vielä käymään lammaslaitumilla, mutta nyt tein vain kaksi kierrosta Aronin kanssa, sillä oma keskittymiskyky ei tässä vaiheessa ollut enää paras mahdollinen. Tässä su-aamun reenissäkin päästiin siihen harmooniseen tilaan, että Aron ja minä liikutellaan lampaita yhdessä ja siihen oli myös hyvä lopettaa. Aronille jäi sellainen asenne, että enkö saisi vielä kerran mennä ja sehän on asenteista paras.
Itse kiitän erityisesti Outia, joka jaksoi vetää meitä ja meidän kanssa koko viikonlopun sekä suuri ilo on vaihtaa kuulumisia/ kokemuksia/ ajatuksia Hannan ja Annan kanssa. Meillä on saman pentueen koirat, joissa on paljon samaa ja sitten taas ihan erilaisia. Näistä juttua siis riitti ja antoisaa oli, kiitos teille kaikille!
tiistai 20. heinäkuuta 2010
koirilla vatsatautia
En tiedä mikä vatsaflunssa meillä on, sillä viime perjantaina Elvis kurasi sisälle. Semmonen varpusparvijysäys oli olohuoneessa, että puuhasteltavaa riitti. Lauantaina Elvis kävelikin vaikeasti, sillä useammat kurat oli tehty ulos. Myös lauantaina Jimmy ihan löysällä. Joten partispojat söivät hissukseen viikonloppuna attapekt-tabletteja, tehobaktia, riisiä, raejuustoa ja piimää. Su-iltana keitin niille vähän broileria sekaan ja nyt tulee kiinteänä ulos. Hyvä. Mutta teräsvatsa Aron teki myös eilen vesikuran aamukierroksella ulos, iltalenkillä kahteen kertaan. Iltapalaksi sekin sai vähän riisiä ja piimää. Yleisilme sillä on virkeä onneksi. Tänä aamuna se oli sitä mieltä, että törkeetä pilata toisen aamuruoka tehobakt-jauheella, ei syönyt kuin piimää reunoilta.
Joten Aron joutuu nyt pitämään muutaman päivän reenitauon ja toivon, että sen vatsa on kunnossa perjantaina. Silloin ajellaan Outin luokse Turun seuduille ja viikonlopun ohjelmassa metsäreeniä, tokotusta, lampaita ja meressä uintia.
Joten Aron joutuu nyt pitämään muutaman päivän reenitauon ja toivon, että sen vatsa on kunnossa perjantaina. Silloin ajellaan Outin luokse Turun seuduille ja viikonlopun ohjelmassa metsäreeniä, tokotusta, lampaita ja meressä uintia.
maanantai 19. heinäkuuta 2010
jäljestystä ja keppejä
Keppien ilmaiseminen on nyt ollut meillä mielessä hyvinkin paljon. Jäljen ulkopuolella olen nyt tehnyt 2x leikitään kepeillä metsässä leikkiä sekä naksutellut ilta ja aamuruuat jälkikepin nostamisesta takapihalla. Ja jäljelle en nyt viljele keppejä ylimentäviksi. Ja näillä eväillä lähdettiin eilen Aronin kanssa ajelemaan kohti Koivumäkeä, sillä sovittuna oli mukavaa reeniseuraa eli Miinu ja Bertta sekä Hanna T. ja Hui.
Aronin jälki oli tänään ainakin tunnin vanha ja sisälsi matkaa 500m muutamalla kulmalla, keppejä jäljellä oli yksi siellä jäljen päässä ja sen jälkeen oli vielä laitettu varakeppi, jos Aron huitelee 500m jäljestyksen päälle kepin yli, oli siellä vielä siis hätävarakeppi laitettuna. Jana oli hyvässä kohtaa ja Aron lähti melko suoraan kohti jälkeä, meni hiukan yli jäljen ja siihen pyörimään haistellen, että mihin suuntaan mennään. Sitten kun se siinä kieppui jäi jo liinakin mutkalle ja menin sen liinan irroittamaan seisoen siinä jäljen päällä, tästä Aron lähtikin oikeaan suuntaan ja jäljestys alkoi. Tiesin, että edessä on pitkät pätkät jälkeä ennenkuin se keppi tulee, mutta Aron teki melko tarkkana töitä ja eteni ihan mukaavaa vauhtia, ei tarvinnut juosta perässä, mutta kävellä reippaasti. Jäljen loppupäässä Aron hukkasi ihan pieneksi hetkeksi jäljen ja teki jotain tarkistusympyröitä, tästä kun se löysi jäljen se ajoi jälkeä lähes nuolemalla. Oli siis ilo nähdä, että työskentely sen kun parani, mitä pidempi matka oli takana. Siitä taidettiin mennä vielä jonkun kumpaareen yli kunnes Aron oli sillä ensimmäisellä ja viimeisellä kepillä ja ilmaisi sen. Joten 10 pistettä Aronille hyvästä työstä ja uutterasta asenteestaan. Kiitos myös Hannalle, joka kannusti meidät tekemään juuri tämän tyyppinen harjoitus, tuntuu, että ollaan jäljestyksen suhteen ihan uudella tasolla. Seuraava Aronin jälki tulee olemaan myös pitkä ja haasteellinen, joka päättyy keppiin. Näin Aron pääsee jäljestämään, kun se nyt siitä niin tykkää. Samalla en tule vahvistaneeksi sitä keppien yli menoa, joten keppejä tehdään nyt vaan jäljen ulkopuolella.
Aronin jäljen jälkeen juostiin metsässä Huin jäljen perässä. Olin käynyt sen jo tekemässä ja matkaan Huin kahdella eri jäljellä oli ihan kiitettävästi. Ja kun lopulta oltiin Huin jälkien lopussa saatoin todeta, että a- mulla on huono kunto ja b- eiköhän meikäläinen tästä osaa ihan helposti autolle. Hetken matkan jälkeen huono kunto piti edelleen paikkaansa, mutta mistä mennä autolle, voi kääk. Kaikkialla näytti ihan samanlaiselta, eli joka puolella metsää ja metsää. Siinä jo porukalla mietittiin, että kenelle soittaa tai mitä me nyt tehdään. Lopulta vähän hajaannuttiin ja vimein näin sen polun, joka vei autolle. Huh, huh, jännää oli.
Sitten vielä esinruutuun. Aron veti hihnassa polkua pitkin metsään, aivan kun se olisi halunnut jäljestää uudestaan sen pitkän jäljen, väsymyksestä ei siis tietoakaan. Esineruudussa päätettiin vahvistaa vaan sitä, että laukkaa takarajalle suoraan, siellä se esine on. Hanna vei Aronille esineen niin, että Aron näki ja luvan saatuaan se lähti kyllä hyvällä laukalla kohti takarajaa ja tuli vikkelään takaisiin. Toistettin tämä, tosin Hanna vei esinettä siinä vaiheessa kun palkkasin Aronia, joten se näki sitten vaan kun Hanna tuli pois. Oikein hyvä pisto saatiin aikaiseksi. Aron on niin miten sen nyt kuvais, työskentelyyn innokas.
Kaiken näitten reenien jälkeen kyllä jaloissa taas tuntui, että metsässä tuli tarvottua. Kiitos reeniseuralle Miinulle ja Hannalle, joiden ansiosta Aron sai tilaisuuden edistyä ja itse sain oikein hyvän mielen onnistumisista.
Aronin jälki oli tänään ainakin tunnin vanha ja sisälsi matkaa 500m muutamalla kulmalla, keppejä jäljellä oli yksi siellä jäljen päässä ja sen jälkeen oli vielä laitettu varakeppi, jos Aron huitelee 500m jäljestyksen päälle kepin yli, oli siellä vielä siis hätävarakeppi laitettuna. Jana oli hyvässä kohtaa ja Aron lähti melko suoraan kohti jälkeä, meni hiukan yli jäljen ja siihen pyörimään haistellen, että mihin suuntaan mennään. Sitten kun se siinä kieppui jäi jo liinakin mutkalle ja menin sen liinan irroittamaan seisoen siinä jäljen päällä, tästä Aron lähtikin oikeaan suuntaan ja jäljestys alkoi. Tiesin, että edessä on pitkät pätkät jälkeä ennenkuin se keppi tulee, mutta Aron teki melko tarkkana töitä ja eteni ihan mukaavaa vauhtia, ei tarvinnut juosta perässä, mutta kävellä reippaasti. Jäljen loppupäässä Aron hukkasi ihan pieneksi hetkeksi jäljen ja teki jotain tarkistusympyröitä, tästä kun se löysi jäljen se ajoi jälkeä lähes nuolemalla. Oli siis ilo nähdä, että työskentely sen kun parani, mitä pidempi matka oli takana. Siitä taidettiin mennä vielä jonkun kumpaareen yli kunnes Aron oli sillä ensimmäisellä ja viimeisellä kepillä ja ilmaisi sen. Joten 10 pistettä Aronille hyvästä työstä ja uutterasta asenteestaan. Kiitos myös Hannalle, joka kannusti meidät tekemään juuri tämän tyyppinen harjoitus, tuntuu, että ollaan jäljestyksen suhteen ihan uudella tasolla. Seuraava Aronin jälki tulee olemaan myös pitkä ja haasteellinen, joka päättyy keppiin. Näin Aron pääsee jäljestämään, kun se nyt siitä niin tykkää. Samalla en tule vahvistaneeksi sitä keppien yli menoa, joten keppejä tehdään nyt vaan jäljen ulkopuolella.
Aronin jäljen jälkeen juostiin metsässä Huin jäljen perässä. Olin käynyt sen jo tekemässä ja matkaan Huin kahdella eri jäljellä oli ihan kiitettävästi. Ja kun lopulta oltiin Huin jälkien lopussa saatoin todeta, että a- mulla on huono kunto ja b- eiköhän meikäläinen tästä osaa ihan helposti autolle. Hetken matkan jälkeen huono kunto piti edelleen paikkaansa, mutta mistä mennä autolle, voi kääk. Kaikkialla näytti ihan samanlaiselta, eli joka puolella metsää ja metsää. Siinä jo porukalla mietittiin, että kenelle soittaa tai mitä me nyt tehdään. Lopulta vähän hajaannuttiin ja vimein näin sen polun, joka vei autolle. Huh, huh, jännää oli.
Sitten vielä esinruutuun. Aron veti hihnassa polkua pitkin metsään, aivan kun se olisi halunnut jäljestää uudestaan sen pitkän jäljen, väsymyksestä ei siis tietoakaan. Esineruudussa päätettiin vahvistaa vaan sitä, että laukkaa takarajalle suoraan, siellä se esine on. Hanna vei Aronille esineen niin, että Aron näki ja luvan saatuaan se lähti kyllä hyvällä laukalla kohti takarajaa ja tuli vikkelään takaisiin. Toistettin tämä, tosin Hanna vei esinettä siinä vaiheessa kun palkkasin Aronia, joten se näki sitten vaan kun Hanna tuli pois. Oikein hyvä pisto saatiin aikaiseksi. Aron on niin miten sen nyt kuvais, työskentelyyn innokas.
Kaiken näitten reenien jälkeen kyllä jaloissa taas tuntui, että metsässä tuli tarvottua. Kiitos reeniseuralle Miinulle ja Hannalle, joiden ansiosta Aron sai tilaisuuden edistyä ja itse sain oikein hyvän mielen onnistumisista.
lauantai 17. heinäkuuta 2010
metsäreenit
Reipas herätys tänäänkin aikaisin ja lähdimme Aronin kanssa metsätreeneihin Hannan ja bordercollie Huin kanssa. Treenailimme meille aivan uudessa metsässä/ paikassa Karhessa, siellä oleva metsä oli niin luksusta. Melko tasaista sammal/ jäkälä/ vähän suopursua jne. Ja talloimme jälkiä jo klo 8, joten ihan siedettävääkin oli. Kiitos Hannalle oikein paljon mukavasta aamusta.
Ensin tehtiin Aronille esineruutu 25m leveä ja 50 syvä. Alue oli tasainen metsäläntti, jossa näki koiran lähes koko ajan. Hanna vei Aronille esineet takanurkkiin ja lähetin Aronin kohti vasenta nurkkaa, Aron meni hetken suoraan ja sitten kääntyi kohti oikeaa takanurkkaa, josta toikin sitten esineen. Vauhti sinne esineelle ei päätä huimannut, tosin eteni ja työskenteli mielestäni koko ajan. Esineen löydettyään toi sen minulle nopsaan. Sitten uusi lähetys taas vasemmasta etulaidasta, nyt eteni melko suoraan sinne minne lähetinkin. Ja siinä vaiheessa toivoin niin paljon, että löytäisi nyt esineen, niin vahvistui tämä etene suoraan- idea. Hetken se Aron siellä pusikossa nuuskutteli ja jippii, tuli esineen kanssa takaisin. Lopuksi otettiin yksi esine vielä erikseen niin, että minä pidin Aronia ja Hanna vei esineen hihkuen ja heitellen takarajalle, kun Hanna tuli ruudusta pois läheitin Aronin ja nyt se meni nopeasti ja suoraan kohti takarajaa ja tuli yhtä nopeasti esineen kanssa takaisin.
Hyvää tässä ruudussa oli, että esineet oli vieraita, joihin en ollut koskenut ja Aron tiesi mitä pitää tuoda. Nopeampi ja suoraviivaisempi saisi kyllä olla. Ensi kerralla tehdään muutama näköhaku ja sitten pitäisi tehdä myös esinettä edessäkin, eikä vaan takana. Ja lisää vieraita hajuja ruutuun.
Sitten jälki. Kun viimeksi pähkäilin Aronin sähellystä ja vauhtia jäljellä, tänään se ei ollut murheena lainkaan. Jäljestysvauhti oli juuri hyvä, sellaista, että itse voi kävellä tasaista vauhtia perässä. Aron myös pysyi jäljellä hyvin. Mutta kepit olikin sitten se meidän heikko kohta, Aron nosti itsenäisesti vain yhden kepin kuudesta, joo ei naurata yhtään.
Jana oli meille viimeksi harjoiteltuja pidempi, mutta Aron lähti suoraan, reagoi hyvin jälkeen, mutta lähti takajäljelle. En tiedä ihan tarkasti, että kääntyikö Aron itsekseen vai pysähdyinkö minä siinä vaiheessa, kun Hanna sanoi, että takajälki. Aron tuli kuitenkin takaisin pyytämättä ja lähti oikeaan suuntaan. Jäljesti hyvin, mutta meni aivan suoraan keppien yli. Olisiko ollut keppi nro 5, jonka nosti, mutta siinä kepin ilmaisussa ei ollut mitään riemua. Siis nosto, josta seuraa, että minä yritin kovasti kehua ja riemuita, vaikka 4 keppiä oli jo jäänyt nostamatta. Tosin Aronin jäljestysmotivaatio on ihan kohdallaan, kun se vaan jäljestää, vaikkei palkkaa muuten tulekaan. Viimeisellä kepilläkin se meni yli, mutta nyt oli pakko kutsua takaisin ja pyytää etsimään keppiä, jonka sitten nosti ja sai loppueväät eteensä.
Joten taas täytyi miettiä niin siellä metsässä Hannan kanssa kuin kotimatkalla, että mitä tehdä. Koko jäljestyksen idea meillä pitäisi olla se, että koira tekee hommat, löytää kepit ja ilahtuu itsekin niiden löytämisestä. Nyt homma menee niin, että vain minä iloitsen kepeistä, koira on lähinnä passiivinen niin niiden nostossa kuin palkitsemistilanteessa. Onneksi Hannalla oli tarjota meille keppitreenin ideaa ja huomenna teen jäljen, jossa matkaa on, mutta keppejä vain kaksi. Jos Aron nostaa noin 300-400m jälkeen sen ensimmäisen kepin, lopetetaan siihen, jos se porhaltaa yli, on siellä 50m päässä vielä toinen varmistamassa. Ja keppien kanssa leikkimistä ihan jäljen ulkopuolella ja niin, etten pyydä sitä etsimään vaan odotan, että koira keksii ne itse ja siitä seuraa, että se haluaa nostaa ne minulle. Eli nyt ei sitä 6 keppiä jäljelle, etten vahvista sitä, että keppien yli voi vaan porskuttaa. Joten eikun metsään takas keppileikkeihin.
Ensin tehtiin Aronille esineruutu 25m leveä ja 50 syvä. Alue oli tasainen metsäläntti, jossa näki koiran lähes koko ajan. Hanna vei Aronille esineet takanurkkiin ja lähetin Aronin kohti vasenta nurkkaa, Aron meni hetken suoraan ja sitten kääntyi kohti oikeaa takanurkkaa, josta toikin sitten esineen. Vauhti sinne esineelle ei päätä huimannut, tosin eteni ja työskenteli mielestäni koko ajan. Esineen löydettyään toi sen minulle nopsaan. Sitten uusi lähetys taas vasemmasta etulaidasta, nyt eteni melko suoraan sinne minne lähetinkin. Ja siinä vaiheessa toivoin niin paljon, että löytäisi nyt esineen, niin vahvistui tämä etene suoraan- idea. Hetken se Aron siellä pusikossa nuuskutteli ja jippii, tuli esineen kanssa takaisin. Lopuksi otettiin yksi esine vielä erikseen niin, että minä pidin Aronia ja Hanna vei esineen hihkuen ja heitellen takarajalle, kun Hanna tuli ruudusta pois läheitin Aronin ja nyt se meni nopeasti ja suoraan kohti takarajaa ja tuli yhtä nopeasti esineen kanssa takaisin.
Hyvää tässä ruudussa oli, että esineet oli vieraita, joihin en ollut koskenut ja Aron tiesi mitä pitää tuoda. Nopeampi ja suoraviivaisempi saisi kyllä olla. Ensi kerralla tehdään muutama näköhaku ja sitten pitäisi tehdä myös esinettä edessäkin, eikä vaan takana. Ja lisää vieraita hajuja ruutuun.
Sitten jälki. Kun viimeksi pähkäilin Aronin sähellystä ja vauhtia jäljellä, tänään se ei ollut murheena lainkaan. Jäljestysvauhti oli juuri hyvä, sellaista, että itse voi kävellä tasaista vauhtia perässä. Aron myös pysyi jäljellä hyvin. Mutta kepit olikin sitten se meidän heikko kohta, Aron nosti itsenäisesti vain yhden kepin kuudesta, joo ei naurata yhtään.
Jana oli meille viimeksi harjoiteltuja pidempi, mutta Aron lähti suoraan, reagoi hyvin jälkeen, mutta lähti takajäljelle. En tiedä ihan tarkasti, että kääntyikö Aron itsekseen vai pysähdyinkö minä siinä vaiheessa, kun Hanna sanoi, että takajälki. Aron tuli kuitenkin takaisin pyytämättä ja lähti oikeaan suuntaan. Jäljesti hyvin, mutta meni aivan suoraan keppien yli. Olisiko ollut keppi nro 5, jonka nosti, mutta siinä kepin ilmaisussa ei ollut mitään riemua. Siis nosto, josta seuraa, että minä yritin kovasti kehua ja riemuita, vaikka 4 keppiä oli jo jäänyt nostamatta. Tosin Aronin jäljestysmotivaatio on ihan kohdallaan, kun se vaan jäljestää, vaikkei palkkaa muuten tulekaan. Viimeisellä kepilläkin se meni yli, mutta nyt oli pakko kutsua takaisin ja pyytää etsimään keppiä, jonka sitten nosti ja sai loppueväät eteensä.
Joten taas täytyi miettiä niin siellä metsässä Hannan kanssa kuin kotimatkalla, että mitä tehdä. Koko jäljestyksen idea meillä pitäisi olla se, että koira tekee hommat, löytää kepit ja ilahtuu itsekin niiden löytämisestä. Nyt homma menee niin, että vain minä iloitsen kepeistä, koira on lähinnä passiivinen niin niiden nostossa kuin palkitsemistilanteessa. Onneksi Hannalla oli tarjota meille keppitreenin ideaa ja huomenna teen jäljen, jossa matkaa on, mutta keppejä vain kaksi. Jos Aron nostaa noin 300-400m jälkeen sen ensimmäisen kepin, lopetetaan siihen, jos se porhaltaa yli, on siellä 50m päässä vielä toinen varmistamassa. Ja keppien kanssa leikkimistä ihan jäljen ulkopuolella ja niin, etten pyydä sitä etsimään vaan odotan, että koira keksii ne itse ja siitä seuraa, että se haluaa nostaa ne minulle. Eli nyt ei sitä 6 keppiä jäljelle, etten vahvista sitä, että keppien yli voi vaan porskuttaa. Joten eikun metsään takas keppileikkeihin.
torstai 15. heinäkuuta 2010
aktiivinen päivä
Liian monta päivää on mennyt löysäillessä muka helteen takia ja löysäily alkoi ärsyttään. Kävin eilen ostamassa Aronille vetovaljaat ja itselleni juoksuvyön ja pakkohan niitä oli päästä kokeilemaan. Joten ainut mahdollisuus oli laittaa klo 6 soimaan ja siitä suoraan ajoin Elviksen ja Aronin kanssa vehoniemen metsiin. Käveltiin reipasta tahtia ensin 15 min, koirat juoksi vapaana, sitten laitoin Aronille valjaat ja kiinnitin koirat omaan vyöhöni ja eikun menoks. Aron veti hurjan hyvin, se on sille niin luontaista. Elviskin juoksi hienosti, mutta ensimmäisenä sen remmi alkoi löystyyn. Mentiin varmaankin kilometrin verran ja tahti oli ihan erilaisnen kuin tavallissa juoksulenkeillä, sillä nyt minunkin piti ihan juosta. Sitten taas välissä päästin koirat vapaaksi ja hetken matkan jälkeen mentiin toinen pyrähdys. Oma kunto tuntui niin huonolta, Aron porhalsi remmi piukeella koko ajan. Loppulenkin koirat sai taas juosta vapaana ja jätettiin autolle valjaat ja rinne alas, koirat pääsi järveen jäähdytteleen. Siinä heittelin niille vielä vesileluja, että varmasti saivat turkit märiksi. Kotona oli takaisin puoli 9, samoihin aikoihin kun lapset alkoivat vasta heräillä.
Iltapäivällä tein kotipihan tokot. Rakensin oikein kehänkin, siellä oli ruutu liinojen kera, merkkejä, hyppy.
Ensin lyhyitä seuraamispätkiä kohti merkkiä, idea oli kontaktin pitämisessä ja onnistuimme heti seuraamaan merkin ohi koiran pitäessä kontaktia.
Sitten yksi seuraaminen kokeenomaisesti, eli pidempi pätkä pysähdysten ja täyskäännösten kera. Melko hyvä.
Seuraavaksi liikkeestä maahanmeno, onnistui, mutta liikkeestä seisominen siihen perään ei onnistunut, koira meni maahan. Eli näitä kahta jäävää liikettä pitänee vaan vahvistaa, jos ne pian onnistuisivat niin kuin pitäisi.
Sitten luoksetulo, kokeenomaisesti, edessä istuminen oikein hyvä, sivulle tulo ei vielä ihan riittävä, meinaa aina jäädä vähän liian eteen istumaan. (Tätä vahvistin viimeksi eilen sisällä.)
Sitten hypyn luo, lähetin ensin hypylle kaukaa, ihan kokeeksi, ettei siinä ole mitään ihmeellistä. Sitten kokeenomaisesti, onnistui hyvin.
Joten siinä tuli läpikäytyä alokasluokan liikkeet läpi ja sai siirtyä hauskempiin.
Ensin merkkiä, tämä aika hidas, joten heti kun koira oli merkin takana kutsuin sen luokseni lelulle, näin sain vähän vauhtia itse merkille menoon lisää. Merkiltä lähetin ruutuun voi-tyyliin, meni oikein hyvin, mutta ensimmäistä kertaa elämässään meni takarajalta yli ja pysähtyi seisomaan ruudun taakse. Sain koiran siirtymään kuitenkin oikeaan kohtaan uudella ruutu-käskyllä ja siihen hyvä seis.
Sitten muutama ruudun loppu-osa erikseen, eli jätin koiran ruutuun maahan ja kutsuin sen seuraamaan. Taisin tehdä kolme erilaista kutsumista, palkan koira sai heti kädestäni kun tuli kohdalleni.
Ihan loppuun kävin viemässä yhden lelun pusikkoon ja lähetin koiran etsimään sitä, hyvin löytyi. Aron oli oikein kiva ja pätevä, se ei sählää, mikä on niin ihanaa.
Iltapäivällä tein kotipihan tokot. Rakensin oikein kehänkin, siellä oli ruutu liinojen kera, merkkejä, hyppy.
Ensin lyhyitä seuraamispätkiä kohti merkkiä, idea oli kontaktin pitämisessä ja onnistuimme heti seuraamaan merkin ohi koiran pitäessä kontaktia.
Sitten yksi seuraaminen kokeenomaisesti, eli pidempi pätkä pysähdysten ja täyskäännösten kera. Melko hyvä.
Seuraavaksi liikkeestä maahanmeno, onnistui, mutta liikkeestä seisominen siihen perään ei onnistunut, koira meni maahan. Eli näitä kahta jäävää liikettä pitänee vaan vahvistaa, jos ne pian onnistuisivat niin kuin pitäisi.
Sitten luoksetulo, kokeenomaisesti, edessä istuminen oikein hyvä, sivulle tulo ei vielä ihan riittävä, meinaa aina jäädä vähän liian eteen istumaan. (Tätä vahvistin viimeksi eilen sisällä.)
Sitten hypyn luo, lähetin ensin hypylle kaukaa, ihan kokeeksi, ettei siinä ole mitään ihmeellistä. Sitten kokeenomaisesti, onnistui hyvin.
Joten siinä tuli läpikäytyä alokasluokan liikkeet läpi ja sai siirtyä hauskempiin.
Ensin merkkiä, tämä aika hidas, joten heti kun koira oli merkin takana kutsuin sen luokseni lelulle, näin sain vähän vauhtia itse merkille menoon lisää. Merkiltä lähetin ruutuun voi-tyyliin, meni oikein hyvin, mutta ensimmäistä kertaa elämässään meni takarajalta yli ja pysähtyi seisomaan ruudun taakse. Sain koiran siirtymään kuitenkin oikeaan kohtaan uudella ruutu-käskyllä ja siihen hyvä seis.
Sitten muutama ruudun loppu-osa erikseen, eli jätin koiran ruutuun maahan ja kutsuin sen seuraamaan. Taisin tehdä kolme erilaista kutsumista, palkan koira sai heti kädestäni kun tuli kohdalleni.
Ihan loppuun kävin viemässä yhden lelun pusikkoon ja lähetin koiran etsimään sitä, hyvin löytyi. Aron oli oikein kiva ja pätevä, se ei sählää, mikä on niin ihanaa.
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
jälkeä koivumäessä
Maanantaina palattiin lomareissulta ja koirat oli hengissä koirahoitolan jäljiltä. Itselläni on ollut paljon intoa ja aikaakin koiraharrasteisiin, mutta lämpimät kelit tuo todella haastetta siihen. Joten viime päivinä lenkkeily on ollut ihan korttelikierrostasolla, mutta uimassa ollaan käyty aina keskipäivällä. Näiden uintien jälkeen koirat on kyllä olleet hyvin rauhallisia, joten ilmeisesti uiminen on kovaa kuntoilua. Jotakin pientä tokoreeniä olen käynyt tekemässä Aronin kanssa Suoraman kentällä, mutta herra Aron on kovasti läähättänyt ja pitkään sen jälkeen.
Tänään kuitenkin ajelin Koivumäkeen Tavesin metsäjälkiporukan reeneihin. Päivällä olleen ukkosen johdosta keli näytti vähän siedettävämmältä. Miinu teki Aronille jäljen ja ajettiin se reilu tunnin vanhana. Jälki oli noin 450m pitkä, siellä oli 5 keppiä, joita oli laitettu jäljelle niin, että ensin on pitkä pätkä kepitöntä osuutta ja sitten kepit tasaisin välimatkoin. Kulmia oli ja kokeenomainen jana.
Lähetin koiran jäljelle ja janan se teki tosi hyvin,ampui kuin raketti suoraan eteenpäin meni vauhdin takia ehkä metrin yli jäljen, kääntyi ja lähti oikeaan suuntaan. Koko jäljen Aron ajoi melko vauhdikkaasti, erityisesti alkupuoli jäljestä oli melkoista siksakkia ja sähellystä, kauhee vauhti ja itsellä täysi työ pysyä perässä. Keppejä jäi kaksi sinne jäljelle, kepit 2,4 ja 5 nousi. Ja 5 keppiä siellä oli kaikkiaan. Positiivista oli janan suoritus, se että jäljestys ja keppien nostaminen parani loppua kohti. Negatiivista oli ehkä tuo vauhti ja sen seurauksena kulmissa haki oikeaa reittiä ja keppi 3 oli lähellä kulmaa ja sen vuoksi taisi jäädä nostamatta. Kotimatkalla pohdin tuota vauhtia ja osittain maasto, joka oli kostea, paljon kasvillisuutta levitti ehkä sitä hajua laajemmalle, jolloin koirakin seilasi enemmän. Sitten jos olisi ollut viileämpi keli, oli ennen jälkeä kannattanut tehdä vähintään puolen tunnin lenkki, nyt säästin koiraa ettei se olisi jo aivan ylikuumissaan ennen jälkeä. Siksi ehkä vauhtia oli nyt enemmän kuin yleensä. Ja jatkossa keppimotivaatiota ylemmäs ja vauhtia/ viettiä vähän alemmas. Järkyttivintä jäljellä oli hyttysten määrä ja miten kuuma siinä koiran perässä juostessa tulikaan...ihan hullua hommaa.
Tänään kuitenkin ajelin Koivumäkeen Tavesin metsäjälkiporukan reeneihin. Päivällä olleen ukkosen johdosta keli näytti vähän siedettävämmältä. Miinu teki Aronille jäljen ja ajettiin se reilu tunnin vanhana. Jälki oli noin 450m pitkä, siellä oli 5 keppiä, joita oli laitettu jäljelle niin, että ensin on pitkä pätkä kepitöntä osuutta ja sitten kepit tasaisin välimatkoin. Kulmia oli ja kokeenomainen jana.
Lähetin koiran jäljelle ja janan se teki tosi hyvin,ampui kuin raketti suoraan eteenpäin meni vauhdin takia ehkä metrin yli jäljen, kääntyi ja lähti oikeaan suuntaan. Koko jäljen Aron ajoi melko vauhdikkaasti, erityisesti alkupuoli jäljestä oli melkoista siksakkia ja sähellystä, kauhee vauhti ja itsellä täysi työ pysyä perässä. Keppejä jäi kaksi sinne jäljelle, kepit 2,4 ja 5 nousi. Ja 5 keppiä siellä oli kaikkiaan. Positiivista oli janan suoritus, se että jäljestys ja keppien nostaminen parani loppua kohti. Negatiivista oli ehkä tuo vauhti ja sen seurauksena kulmissa haki oikeaa reittiä ja keppi 3 oli lähellä kulmaa ja sen vuoksi taisi jäädä nostamatta. Kotimatkalla pohdin tuota vauhtia ja osittain maasto, joka oli kostea, paljon kasvillisuutta levitti ehkä sitä hajua laajemmalle, jolloin koirakin seilasi enemmän. Sitten jos olisi ollut viileämpi keli, oli ennen jälkeä kannattanut tehdä vähintään puolen tunnin lenkki, nyt säästin koiraa ettei se olisi jo aivan ylikuumissaan ennen jälkeä. Siksi ehkä vauhtia oli nyt enemmän kuin yleensä. Ja jatkossa keppimotivaatiota ylemmäs ja vauhtia/ viettiä vähän alemmas. Järkyttivintä jäljellä oli hyttysten määrä ja miten kuuma siinä koiran perässä juostessa tulikaan...ihan hullua hommaa.
maanantai 5. heinäkuuta 2010
linkki
Pakko laittaa linkki Frosty Field`s-blogiin, jossa Riikka on saanut tosi hyvän 1-vuotiskuvan Aronista.
Kaikenlainen koiramainen toiminta jää meillä nyt viikon tauolle, sillä lähdetään huomenna lomareissuun. Koirat menevät hoitoon Soile Sammaliston koirahoitolaan ja vaikka Soile lupasi pitää koiristani hyvää huolta, itseäni vähän kauhistuttaa ero koirista. Mutta heti kun palaan kotiin 12. päivä reenailut jatkuu varmastikin suurella innolla ja kaipailen reeniseuraa niin tokoon, jälkimetsään kuin esineruutuunkin.
Kaikenlainen koiramainen toiminta jää meillä nyt viikon tauolle, sillä lähdetään huomenna lomareissuun. Koirat menevät hoitoon Soile Sammaliston koirahoitolaan ja vaikka Soile lupasi pitää koiristani hyvää huolta, itseäni vähän kauhistuttaa ero koirista. Mutta heti kun palaan kotiin 12. päivä reenailut jatkuu varmastikin suurella innolla ja kaipailen reeniseuraa niin tokoon, jälkimetsään kuin esineruutuunkin.
lauantai 3. heinäkuuta 2010
harjoituskokeen jälkimaininkeja
Video harjoituskokeesta on nyt tässä. Tosin eipä siinä nyt mitään ihmeellistä näy ja kuvattukin melko kaukaa, mutta itselle se on hurjan tärkeä, sillä siitä huomaa hyvin tarkkaan mitä pitää vielä harjoitella. Vaikka edellesissä postauksessa kirjoitin, että seuraaminen ilman hihnaa oli hyvä, huomasin videolta, että juuri siinä täyskäännöksessä mikä tehdään ihan katselijoiden edessä Aron kontakti katkeaa ja se katselee sitä yleisöä. Tämän vuoksi täyskäännös on löysä, mutta tuomari ei sakota kontaktin katkeamisesta. Joten meidän pitää ehdottomasti jatkaa pidä kontaktia reenejä, niin ihan perusasennossa kuin jotakin kohdetta kohti mentäessä. Videolla ei näy yhtään yleisöä, mutta kyllä siellä oli muitakin ja ainakin jos on ääni päällä kuulee siitä agilityradan kuulutuksen sun muut, ettei me täydessä hiljaisuudessa kokeiltu. Ja sitten itse huomaan, että jotakin minun pitää miettiä, mitä tehdä liikkeidein välissä, sillä siinä vaiheessa kun tuomari laittaa estettä, en itse oikein tiedä mitä tehdä. Tähänkin pitänee tehdä suunnitelma.
Ja tänään menin tokoilemaan taas kerran Suoraman kentälle ja suunnitelmissa oli aloittaa paikalla makuulla, kun se kerta kokeessa onnistui mukavasti, on aika vaikeuttaa ja aloittaa makuut minun ollessa piilossa. Joitakin pikaisia piilossa oloja on tehtykin, mutta mitään pidempään. Joten sain Petran mukaani kentälle ja Petran tehtävä oli tarkkailla koiraa, ettei minun tarvitse kurkkia piilosta mitä tapahtuu. Joten jätin koiran makuuseen hiekkakentälle ja menin seinän taakse piiloon. Tämä piilo oli viime vuoden sm-tokoissa avoluokan piilo, joten hyväksi havaittu. Olin piilossa hitaasti mielessä laskin 20 sek ja tulin näkyviin, kävin kehumassa koiraa ja Petra kertoi Aronin olleen hyvin. Nyt menin takaisin piiloon ja laskin kohti 30 sekuntia kunnes Aron tuli sinne piiloon. Petra sun piti heti sanoa jos lähtee!!! Mutta 7-vee tyttö ei muistanut ja koira takaisin paikalleen ja harjoitusta piti helpottaa käyden piilossa ja esiin kehumaan, taas piiloon ja taas esiin. Välissä kävin vapauttamassa koiran ja otettiin vielä yksi onnistunut, olin vain hetken piilossa ja palkkasin koiraa. Joten nämä pitää ottaa säännölliseen ohjelmaan.
Sitten siirryin nurtsin puolelle ja kiva huomata, että Aron on vakaasti sitä mieltä, että liikkeestä maahanmenon käsky tarkoittaa istumista. Jestas! Nyt tässä hommassa piti palata ihan alkuun ja itse seisoskelin paikallani ja naksuttelin maa-käskyä ja heitin aina namin koiran eteen. Sitten vähän seuraamiseenkin mukaan, mutta jostain se istuminen nyt on tullut mieleen. Tämäkin reenattavaa top 10 listalle.
Sitten rakensin ruudun. Meillä on uudet hienot ruudun liinat, kiitos Lemmikkipirtin Lilille. Ruudun Aron löytää hyvin, mutta oikein mielellään taas pyörähtelee siinä eturajalla. Sitten harjoiteltiinkin ihan lähimatkoilta, että ruutu tarkoittaa mene ihan ruudun keskelle. Sitten muutama näyttöruutu Merja Korteen tapaan eli itse olen ruudun takana ja koira kaukana, sieltä ruutu ja hyvä stoppi ruudun keskelle. Nämä toimi.
Tämän jälkeen taisin huudella Petran meille kohteeksi ja narulelu taskuun. Koira sivulle, hyvä kontakti, seuraa ja kohti istuskelevaa Petraa. Kun kontakti pysyi vapautin koiran ja palkkasin. Näissä Aron oikein terästäytyi ja viimeisin suoritus oli oikein hyvä. Siinä osasin itsekin :-) Eli koira sivulla, sanon seuraa, mutta odotan hetken ennen kuin lähden, tässä Aron istuu paikallaan, mutta oikein virittyy skarppaa, että mikä kun ei jo lähdetä. Tällä tavalla saan sen oikein tarkaksi, sitten seuraamista kohti Petraa, pysähdys ihan Petraan kiinni ja kontakti pysyi, Petraa nauratti ja minä heitin narupallon ja iloitsin. Vastaavia juttuja voisi alkaa tekemään jo pk-tottista ajatellen kohti esteitä ja noutokapulatelineitä.
Lopuksi heiteltiin Aronin uutta frispiitä, sai sen tänään 1-vee synttärilahjaksi vaikka virallinen synttäri onkin vasta huomenna.
Ja tänään menin tokoilemaan taas kerran Suoraman kentälle ja suunnitelmissa oli aloittaa paikalla makuulla, kun se kerta kokeessa onnistui mukavasti, on aika vaikeuttaa ja aloittaa makuut minun ollessa piilossa. Joitakin pikaisia piilossa oloja on tehtykin, mutta mitään pidempään. Joten sain Petran mukaani kentälle ja Petran tehtävä oli tarkkailla koiraa, ettei minun tarvitse kurkkia piilosta mitä tapahtuu. Joten jätin koiran makuuseen hiekkakentälle ja menin seinän taakse piiloon. Tämä piilo oli viime vuoden sm-tokoissa avoluokan piilo, joten hyväksi havaittu. Olin piilossa hitaasti mielessä laskin 20 sek ja tulin näkyviin, kävin kehumassa koiraa ja Petra kertoi Aronin olleen hyvin. Nyt menin takaisin piiloon ja laskin kohti 30 sekuntia kunnes Aron tuli sinne piiloon. Petra sun piti heti sanoa jos lähtee!!! Mutta 7-vee tyttö ei muistanut ja koira takaisin paikalleen ja harjoitusta piti helpottaa käyden piilossa ja esiin kehumaan, taas piiloon ja taas esiin. Välissä kävin vapauttamassa koiran ja otettiin vielä yksi onnistunut, olin vain hetken piilossa ja palkkasin koiraa. Joten nämä pitää ottaa säännölliseen ohjelmaan.
Sitten siirryin nurtsin puolelle ja kiva huomata, että Aron on vakaasti sitä mieltä, että liikkeestä maahanmenon käsky tarkoittaa istumista. Jestas! Nyt tässä hommassa piti palata ihan alkuun ja itse seisoskelin paikallani ja naksuttelin maa-käskyä ja heitin aina namin koiran eteen. Sitten vähän seuraamiseenkin mukaan, mutta jostain se istuminen nyt on tullut mieleen. Tämäkin reenattavaa top 10 listalle.
Sitten rakensin ruudun. Meillä on uudet hienot ruudun liinat, kiitos Lemmikkipirtin Lilille. Ruudun Aron löytää hyvin, mutta oikein mielellään taas pyörähtelee siinä eturajalla. Sitten harjoiteltiinkin ihan lähimatkoilta, että ruutu tarkoittaa mene ihan ruudun keskelle. Sitten muutama näyttöruutu Merja Korteen tapaan eli itse olen ruudun takana ja koira kaukana, sieltä ruutu ja hyvä stoppi ruudun keskelle. Nämä toimi.
Tämän jälkeen taisin huudella Petran meille kohteeksi ja narulelu taskuun. Koira sivulle, hyvä kontakti, seuraa ja kohti istuskelevaa Petraa. Kun kontakti pysyi vapautin koiran ja palkkasin. Näissä Aron oikein terästäytyi ja viimeisin suoritus oli oikein hyvä. Siinä osasin itsekin :-) Eli koira sivulla, sanon seuraa, mutta odotan hetken ennen kuin lähden, tässä Aron istuu paikallaan, mutta oikein virittyy skarppaa, että mikä kun ei jo lähdetä. Tällä tavalla saan sen oikein tarkaksi, sitten seuraamista kohti Petraa, pysähdys ihan Petraan kiinni ja kontakti pysyi, Petraa nauratti ja minä heitin narupallon ja iloitsin. Vastaavia juttuja voisi alkaa tekemään jo pk-tottista ajatellen kohti esteitä ja noutokapulatelineitä.
Lopuksi heiteltiin Aronin uutta frispiitä, sai sen tänään 1-vee synttärilahjaksi vaikka virallinen synttäri onkin vasta huomenna.
torstai 1. heinäkuuta 2010
tokon harjoituskoe
Huh kun oli jännittävää, oltiin Aronin kanssa Päivi Nummen järjestämässä kokeenomaisessa alokasluokan kokeessa. Koe järjestettiin Hervannassa ja melko vieressä oli Takuttien agilityrata, jossa samaan aikaan agilityn epikset. Reenasivat siellä tulevaa agirotua varten. Meidän koe oli myös epävirallinen, mutta tehtiin ja arvosteltiin kokeenomaisesti. Ja osallistuimme alokasluokkaan. Koe meni ihan mukavasti koiran ikään ( täyttää vuoden sunnuntaina)ja ohjaajan tasoon nähden. Pisteitä kertyi 176 ja yksi liike meni nollaksi, liikkeestä maahanmenossa Aron istui, nolla siis siitä. Muuten hihnaseuraamisessa tapahtui yksi ajatuskatkos yhteen perusasentoon, mutta ilman hihnaa seuruu oli täysien pisteiden arvoinen. Pistesaaliimme oikeutti päivän toiseksi parhaaseen alokasluokan pisteisiin.
Petra oli paikalla kuvaamassa kokeen ja yritän saada sen tänne blogiin näkyviin, mutta en tiedä mikä mättää, kun ei vaan lataudu. Videota odotellessa pisteitä ja selityksiä:
1. Luoksepäästävyys 10
Aron istui nätisti, viime hetkellä nousi seisomaan, kohtasi ystävällisen varmasti tuomarin.
2. Paikalla makaaminen 10
Meni ekasta käskystä maahan, pysyi hyvin, laittoi päänsä välillä tassujen väliin maahan. Vieressä vinkuva ja piipittävä koira, jota Aron katsoi hetken, mutta onneksi ei välittänyt siitä. Nousi hyvin.
3. Seuraaminen kytkettynä 9
Muuten ok, mutta yksi perusasento meni sähellykseksi. Täyskäännöksessä olisi voinut olla parempi, vilkuili edessä olevaa yleisöä.
4. Seuraaminen taluttimetta 10
Parempi kuin hihnassa
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
istui maa-käskyn kuullessaan
6. Luoksetulo 10
jäi hyvin, tuli ihan hyvin, sivulle käskyssä taisi äännähtää, jos nyt videolta oikein kuulin, itse tilanteesta ei muista ja edelleenkään sivulle tulo ei ole vielä riittävä. Tätä ollaan viime aikoina harjoiteltu ja yhä pitää.
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
tämä onnistui, kiitos viimeksi Pirkkahallin reeneistä, kun yleisö näki jotain ylimääräisiä käskyjä, nyt oltiin harjoiteltu sitä käskyhetkeä ja olen palkannut pallon heitolla heti kun on käsky tullut. Tähän olin oikein tyytyväinen.
8. Estehyppy 9
Asenne hyppyyn oli inasen epävarma ja tassutteli esteen takana muutaman kerran, siitä piste pois. Koira halusi tämän osion jälkeen mennä hyppäämään vielä uudestaan, en päästänyt, yritti hypätä estettä myös jo vähän ennen lupaa, hyppääminen on kivaa vaikka iste suorituksen hypystä sitä ei huomaa
9. Kokonaisvaikutus 10
Joten tästä on oikein hyvä jatkaa kohti virallista koetta :-) Reenilistalle tulee edelleen seuraamisen kontaktin pito, seuraamista kohti yleisöä esim.
Petra oli paikalla kuvaamassa kokeen ja yritän saada sen tänne blogiin näkyviin, mutta en tiedä mikä mättää, kun ei vaan lataudu. Videota odotellessa pisteitä ja selityksiä:
1. Luoksepäästävyys 10
Aron istui nätisti, viime hetkellä nousi seisomaan, kohtasi ystävällisen varmasti tuomarin.
2. Paikalla makaaminen 10
Meni ekasta käskystä maahan, pysyi hyvin, laittoi päänsä välillä tassujen väliin maahan. Vieressä vinkuva ja piipittävä koira, jota Aron katsoi hetken, mutta onneksi ei välittänyt siitä. Nousi hyvin.
3. Seuraaminen kytkettynä 9
Muuten ok, mutta yksi perusasento meni sähellykseksi. Täyskäännöksessä olisi voinut olla parempi, vilkuili edessä olevaa yleisöä.
4. Seuraaminen taluttimetta 10
Parempi kuin hihnassa
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
istui maa-käskyn kuullessaan
6. Luoksetulo 10
jäi hyvin, tuli ihan hyvin, sivulle käskyssä taisi äännähtää, jos nyt videolta oikein kuulin, itse tilanteesta ei muista ja edelleenkään sivulle tulo ei ole vielä riittävä. Tätä ollaan viime aikoina harjoiteltu ja yhä pitää.
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
tämä onnistui, kiitos viimeksi Pirkkahallin reeneistä, kun yleisö näki jotain ylimääräisiä käskyjä, nyt oltiin harjoiteltu sitä käskyhetkeä ja olen palkannut pallon heitolla heti kun on käsky tullut. Tähän olin oikein tyytyväinen.
8. Estehyppy 9
Asenne hyppyyn oli inasen epävarma ja tassutteli esteen takana muutaman kerran, siitä piste pois. Koira halusi tämän osion jälkeen mennä hyppäämään vielä uudestaan, en päästänyt, yritti hypätä estettä myös jo vähän ennen lupaa, hyppääminen on kivaa vaikka iste suorituksen hypystä sitä ei huomaa
9. Kokonaisvaikutus 10
Joten tästä on oikein hyvä jatkaa kohti virallista koetta :-) Reenilistalle tulee edelleen seuraamisen kontaktin pito, seuraamista kohti yleisöä esim.
jäljestys taas toimii
Viime päivien aikana olen yrittänyt vahvistaa jälkikeppien arvoa ja olen tehnyt useamman harjoituksen kotipihaan, jonne vein ensin oman hajuisia keppejä ja lähetin koiran etsimään. Sitten vaikeutin harjoitusta, että vein kepit paikoilleen, odottelin tunnin ja sitten taas etsintää. Keppejä laitoin pitkien ruohojen sekaan, pensastojen alle tms. ei mitään kauheen helppoja paikkoja. Ja näissä sain onnistumisia, heti kun koiran nosti kepin ja lähti sen kanssa luokseni, palkkasin iloisella naruleluleikillä ja Aron oli tohkeissaan.
Eilen oli Koivumäessä tavesin kokous ja lähdin osallistumaan siihen, ennen kokousta kävin tekemässä Aronille jäljen, joka sitten ehti vanhentua ainakin sen 1h 15min. Unohdin kännykän autoon enkä osannut katsoa tarkkaa aikaa jäljelle astuttaessa, joka tapauksessa ehti vanhentua. Olin kotona pilkkonut pihasta kepin, veistelin niihin paikat numeroille ja numeroin kepit. Kooltaan melko pieniä, vähän pikkurilliä isompia keppejä, tosin viimeinen keppi taisi olla semmonen kisakokoinen, koska halusin varman onnistumisen viimeselle. Jana oli helppo ja lähti loivaan alamäkeen, hyvin Aron sen nosti. Jäljellä kaikki kepit nousi, jes ja jes. Hyvin huomasi, että Aron sai kepin hajun ja pyöri siinä kepin kohdalla niin kauan, että nosti kepin ja kehuin ehkä super-iloisesti. Koko jäljen Aron teki tarkkana, kulmat hyvin ja keskittyminen oli kymppiä. Yhden kerran komensin sen jatkamaan, kun se näytti syövän jotain eläimen kakkaa, että eteenpäin mars. Jälki kulki melko avarassa alkurinteessä, sitten tultiin heinäselle osuudelle, siitä kulma kohti entistä hakkuuaukeaa, joka oli hyvin jo heinän ja kasvuston vallassa, sitten läpi hakkuuaukeaa, kohti tosi pitkään heinään, varmaan metrinen heinikko, en nähnyt koiraa yhtään ja siitä kuusten läpi metsään, kaksi viimeistä keppiä helpossa sammalmetsässä. Kaikkinensa hyvä reeni, en tiedä kumman itsetunto kohosi enemmän, mutta tästä taas hyvä jatkaa. Loppupalkaksi oli varannut maksalaation rippeen oikein maksalaatikkorasiassa ja Aron sai huolella nuolla sen puhtaaksi. Makkaraa lisäksi satoi vielä siihen laatikkorasiaan, mä niin rakastan onnelisia loppuja :-)
Eilen oli Koivumäessä tavesin kokous ja lähdin osallistumaan siihen, ennen kokousta kävin tekemässä Aronille jäljen, joka sitten ehti vanhentua ainakin sen 1h 15min. Unohdin kännykän autoon enkä osannut katsoa tarkkaa aikaa jäljelle astuttaessa, joka tapauksessa ehti vanhentua. Olin kotona pilkkonut pihasta kepin, veistelin niihin paikat numeroille ja numeroin kepit. Kooltaan melko pieniä, vähän pikkurilliä isompia keppejä, tosin viimeinen keppi taisi olla semmonen kisakokoinen, koska halusin varman onnistumisen viimeselle. Jana oli helppo ja lähti loivaan alamäkeen, hyvin Aron sen nosti. Jäljellä kaikki kepit nousi, jes ja jes. Hyvin huomasi, että Aron sai kepin hajun ja pyöri siinä kepin kohdalla niin kauan, että nosti kepin ja kehuin ehkä super-iloisesti. Koko jäljen Aron teki tarkkana, kulmat hyvin ja keskittyminen oli kymppiä. Yhden kerran komensin sen jatkamaan, kun se näytti syövän jotain eläimen kakkaa, että eteenpäin mars. Jälki kulki melko avarassa alkurinteessä, sitten tultiin heinäselle osuudelle, siitä kulma kohti entistä hakkuuaukeaa, joka oli hyvin jo heinän ja kasvuston vallassa, sitten läpi hakkuuaukeaa, kohti tosi pitkään heinään, varmaan metrinen heinikko, en nähnyt koiraa yhtään ja siitä kuusten läpi metsään, kaksi viimeistä keppiä helpossa sammalmetsässä. Kaikkinensa hyvä reeni, en tiedä kumman itsetunto kohosi enemmän, mutta tästä taas hyvä jatkaa. Loppupalkaksi oli varannut maksalaation rippeen oikein maksalaatikkorasiassa ja Aron sai huolella nuolla sen puhtaaksi. Makkaraa lisäksi satoi vielä siihen laatikkorasiaan, mä niin rakastan onnelisia loppuja :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)