tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kokeeseen valmistautumista

Viime päivinä ollaan treenattu tokoa, koska sunnuntaina oltaisiin pitkästä aikaa kokeessa. Sunnuntaina oltiin Menkalan kentällä Nokialla ja eilen Eteläpuistossa valkkuryhmän treeneissä. Tein viime viikolla hyvän suunnitelman, että mitä kaikkea vielä harjoitellaan, mutta käytännössä läheskään kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Tällä hetkellä näyttää, että hyvää tulosta ei ole tulossa, mutta mennään silti tekemään parhaamme ja nauttien tekemisestä. Vielä ehdin psyykata itseäni, mikä on tosi tärkeää Aronin onnistumisen kannalta.

Petteri mukana treeneissä


Aronin koulutuksessa on meneillään muutama jo minulle tutuksi tullut ongelma. Hyppynoudossa metallin luovutuksessa olen ollut tarkkana, että kapula luovutetaan ääneti ja sivulle siirtymisessäkään ei äännellä. Seurauksena se, liike on pilalla. Koira lähtee kapulalle, mutta nostaa sitä varovasti ja saattaa jäädä jopa esteen taakse katsomaan kapula suussa, että viitsiikö tulla ensinkään luokseni. Eli en ole osannut tässä opettaa hiljaisuutta pitäen motivaation kunnosta. Toinen missä on vakavia ongelmia on tunnari, sillä jostakin syystä epävarmuus on vaan suuri siellä kapuloilla. Olen parantanut palkkaa, mutta aikaisemman koulutushistorian aikana tapahtuneita ei pois pyyhi millään. Voisipa aloittaa alusta, sillä en ikimaailmassa kieltäisi väärän tuomisesta.
Mikäs meillä sujuisi hyvin,no ruutuun meno on Aronista mukavaa, samoin ohjattu nouto näyttää kauniilta.
Pientä korjaussarjaa tein tänään kotipihassa tuon metalliesineen kanssa, kuten pitkältä matkalta tuomista, nyt sain naks heti kun tuli eteeni. Koira jäi siis istumaan kapula suussa ja itse menin 30 m päähän kutsumaan. Sitten sama mutta este oli välissä, joten näillä purettiin ahdistusta, näin sain näkyviin iloa ja vauhtia. Olkoon tokot nyt tässä.

Terapiaksi käytiin Aronin kanssa Sport Dog parkilla vähän treenailemassa agihyppyjä ja kaikkia niitä, mitä ylöjärven radoilla oli ja missä ei ihan onnistuttu. Eli harjoittelin niistoa niin, että olin itse kakkosesteen takana ottamassa vastaan ja sieltä viilettiin yhdessä kaksi seuraavaa hyppyä, meni hyvin.  Tämän jälkeen tein juuri miten muistin siellä kisaradalla olleen, eli 4 hyppyä,puomi ja tämän jälkeen hyppy, josta tiukka käännös kepeille. Miten se nyt menikin niin hyvin, kun ei ketään ollut hallissa eikä kukaan katsomassa :-)
Tämän jälkeen muistelin, että meillä oli takaaleikkauksissa vaikeuksia, virittelin hyppyesteitä niin, että joudun juoksemaan koiran takaa. Kuten kisaradalla, tippui rima myös nyt koska Aron jää siihen hypyn päälle katsomaan, että mihin mä menin. Viritin lelun magneetiksi esteen taakse ja näin sain Aronin irtomaan takaaleikkauksen jälkeen suoraan eteenpäin ilman, että se jää siihen esteen päälle. Sitten pari toistoa ilman lelua ja jes se onnistui. Pakko oli pitää 10 min taukoa ja tein samaa hyppelysarjaa vielä toisesta suunnasta ja lopetettiin onnistumiseen. Mitä terapiaa tokomasennukseen!!
Ja huomenna mennään jälkimetsään, ihanaa!

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Näyttelyretki Poriin

Aamulla kukonlaulun aikaan pesin koirien tassuja ja valkoisia kauluksia, en tiedä kannattiko, mutta nyt voin ihailla kotinurkissa päivän kaksi siistejä ja kauniita koiria. Kävimme tänään näyttelyretkellä Porin kv-näyttelyssä ja seurana meillä oli Bertta-bc Miinu-omistajansa kanssa. Petteri oli menossa mukana, niinkuin tulevat kennelpojat on.

Olimme hyvissä ajoin näyttelypaikalla ja sää oli ihan loistava, siis sama kuin joka kerta kun olen Porin näyttelyssä ollut, eli aurinkoa koko rahan edestä. Nautittiin siitä, sillä vesisateessa meininki olisi ollut toista.

Aron aloitti esiintymällä käyttöluokan uroksissa. Alunperin tuomarina olla joku Irlantilainen mies, mutta tuomarimuutoksen myötä meitä tuomaroi Gunnel Holm. Aronhan sai häneltä viime syksynä arvion Nokian näyttelyssä, mutta samapa tuo. Saimme Gunnelilta välittömästi palautetta korkeasta hännästä ja yritin juosta rauhallisesti sillä seurauksella, ettei Aronin liike päässyt oikeuksiinsa, silti hännän ollessa vaarallisen korkealla, kuten tuomari sanoi. Arvioksi siis EH. Voi höh, sillä kv-näyttely, jossa oli paikalla tasan yksi uros meidän lisäksi, miten helposti olisi saanut sertin, mikäli olisin osannut edes jotenkin. No, ei jäädä suremaan :-)
Arvostelu meni näin: seistessä hyväntyyppinen koira, hyvät korvat ja hyvä pää. Sopiva luusto. Hyvä takaosa. Kantaa häntäänsä liian korkealla liikkeessä. Pitäisi liikkua paremmin nopeammalla askeleella, etu ja takaraajojen liikkeet pitäisi olla paremmat. Isohko.

Elviksen edellisestä näyttelykäynnistä oli ties kuinka kauan aikaa ja tämä olikin ensimmäinen esiintyminen valioluokan uroksissa. Kehään mentäessä Elvis oli vähän paniikissa, sillä joku juuri purki kehän suulla metallihäkkiä. se haki katseellaan kaiken aikaa sitä reittiä mistä paeta. Onneksi sain sen jännityksen laukeamaan liikuttamalla sitä siellä kehässä lähes koko aika, kun odotimme vuoroamme. Juoksutus meni suht hyvin ja koira antoi hyvin arvostella itsensä.
Tuomari sanoi Elviksestä näin: Valio-uros jolla hyvä kallo-osa, hento luusto, kevyt runko, lyhyt kinner. Erinomainen karvan laatu. Saisi liikkua paremmin edestä ja takaa. EH.
Partacolliekehässä taso oli kyllä korkea, sillä todella kauniita koiria runsain turkein. Itse päätin, että ehkä meidän näyttelyt on hetkeksi aikaa tässä, pitää miettiä, osaisiko Riikka esittää Aronin paremmin, jos joskus vielä mennään. Ja Elviksen saavutuksena on jo Mva, joten tarkoitus ei ole sen enempää. Mukava toki oli, että Elvis sai maininnan oikeasta turkinlaadusta, jolloin raakaruokinnallakin siihen pystyy. Tosin hentoinen luusto vai mitä siellä nyt mainittiin tulee varmaan siitä, että turkin alla ei ole yhtään ylimäärästä, ehkä juuri sopivasti kevyessä kunnossa olematta laiha ja näyttelykoiralla eduksi on massavampi olemus. Hyvä näin, vaikka on klisee, on mukavaa, että on kaksi tervettä koiraa, joita voi viedä ihmisten ilmoille.

Myös Bertta sai bordercollienartuissa EH:n, joten mukavaa, että ryhmämme koirat olivat saman arvoisia.

Team Eh


Parasta näyttelyssä oli pehmis ja sitten ostoksille. Monta myyntipistettä, mutta kyllä Nummen Päivin putiikki on paras. Sieltä Aronille yksi uusi Cuz-pallo, oranssi ja viereisestä liikkeestä vähän kännykkä/rahapussukoita. Ei pystytty päättämään, että mikä otetaan, joten.....

Näyttelyn jälkeen suuntasimme Mäntyluodon koirarannalle. Tien vieressä oli autoja sellainen rivi, että todettiin muitakin siellä olevan. Onneksi se ranta on niin iso, että jokaiselle riitti merta ja ihmisillä oli koirat hyvässä hallussa, pelotti vähän ajatus irrallaan juoksevista koirista, joista ei pääse irti. Hiekkaa on jokapuolella ja meressä pystyy kahlaamaan ihanalla hiekalla veden olessa noin polven korkeudella vaikka kuinka pitkään. Joten vesijuoksu/kävely oli tuolla ihan ilmaista. Ilma oli 28.5 asteista ja se vesikin niin lämmintä. Meillä oli tasan yksi vesilelu mukana, joten team-eh haki sitä aina yksi kerrallaan. Eväät söimme sulassa sovussa siellä beachillä myös ja vielä kerran mentiin mereen. Ihana paikka!

Kennelpoika Petteri

Miinu johtaa uimalelun hakua


Vesipedot




Ryhmämme nyt rantaposeerauksessa

torstai 26. heinäkuuta 2012

Tokoa ja tokoa, vähän esineitäkin

Nyt kun olen kesälomalla, ollaan ehditty treeniä Aronin kanssa vaikka missä ja kenen kanssa. Maanantaina meillä oli valkkuryhmän tokotreenit, joissa teimme kokeenomaisesti liikkeitä ja näiden pohjalta tein sitten suunnitelman, että mitä kaikkea pitää parantaa. Ruutu-liike taisi olla ainoa, mikä meni nappiin, joten ruutu-liikeessä yritämme vaan pitää motivaation korkealla, mutta kaikessa muussa puuhaa riittää. Joten ollaan joka päivä tehty kotipihassa juttuja, joista hyppynouto on yksi työmaa.

Katrin ja Tao/ Bensonin kanssa treffailtiin Hakametsässä tiistai-iltana ja siellä tehtiin mm. onnistunut tunnari Katrin liikkuroimana, vahvistettiin ruudun motivaatioa, kerrattiin kaukojen ensimmäinen asento, jossa kummassakin niin istu kuin seiso-asennossa Aron oli kuulolla. Vahvistettiin myös vauhtia luoksetulon eri matkojen välillä. Jäi oikein hyvä mieli Aronin suorituksista. Kiitos Katri liikkuroinnista ja uusista tunnarikapuloista.
Katsottiin myös Aronin näyttelyjuoksutusta ja sehän se vasta epätoivoinen juttu onkin. Mitä enenmmän juoksen, sitä enemmän Aronin häntä nousee. Menee todella kuin karjalankarhukoira! Olen onnistunut luomaan Aronille niin väärän mielikuvan tähän hommaan, sillä Aron ajattelee heti, että kuka on kylän kovin kingi ja sen ei ehkä pitäisi ajatella noin. Huokaus. Joten ei järin suuria odotuksia tämän hännän suhteen ylihuomenna Porissa.

Eilen otin seuruuta pienet pätkän aamulenkin yhteydessä Suoraman kentällä ja näin yksin olellessamme Aron teki todella hyvin. Sen asenne on nyt niin oikea, mutta pelottaa ajatella, miten se kestää kokeessa. Olispa lyhyt seuruukaavio.

Illalla kävimme Koivumäessä, kun vuorossa oli esineruutu-ilta. Ei ihan täysleveä ruutu, mutta oikean syvyinen, hyvin tallattu ruutu ja Aron vuorossa kolmantena koirana. Palkkasin ilmoittautumisessa, kun Aron istui huomauttamatta sivullani höpinäiden ajan. Esineet olivat valmiina takakulmissa ja keskellä aika edessä. Eka pisto oli loistava, suoraan täysillä kohti vasenta takakulmaa, missä oli nahkainen pussukka, nopeasti tämä esine oli haettu. Seuraava pisto oli siihen keskelle, koira meni esineestä ohi, kun laukkasi ehkä 5m esineen oikealta puolen, mutta yllätykseksi haju tarttuikin koiran nenään, koira löi liinat kiinni ja kääntyi paikallistamaan esinettä. jes. Tämäkin tuli nopeasti minulle. Kolmas pisto ruudun oikeassa reunassa, koira ei tainnut ihan käydä takakulmassa kunnolla, joten tuli tyhjin käsin takaisin. Olen opetellut kehumaan koiraa, vaikka se tulis tyhjin suin takaisin, sillä Aron meni kuitenkin hienosti eteenpäin. Uusi yritys ja lähetin nyt koira tarkemmin kohti sitä takanurkkaa, jee nyt se esine tulikin sieltä. Joten Melko sukkelaan suoritimme tänään esineet.
Näissä esineruutu-iltoihin olen kyllä tyytyväinen, sillä meitä on ollut aika monta niissä, jolloin ruutu on tosi hyvin tallattu ja hajustunut. Samoin esineet on aina vieraita. Aron tuntuu hyvin motivoituneelta ja etenee suoraan, vaikka kuinka ruudussa olisi hajua, sellaista jäljestely-efektiä ei sillä enää ole näkynyt.
Koivumäen kentällä tehtiin vielä Pipsan kanssa tunnarivaihtarit. Aron teki kaksi erillistä tunnaria Pipsan kapuloilla. Ensimmäisessä se oli epävarma, toi kyllä sen oman, mutta näytti lähes maistavan kaikkia. Pallo palkaksi kuitenkin. Välillä Aron kävi autossa ja sitten otettiin myöhemmin uusi tunnari. Eri suuntaan ja rivitunnari oli jälleen meille täysin vierailla kapuloilla. Nyt teki loistavan ja itsevarman tunnistuksen. Tosin suosikkiliike ei tämä meille ole, sen huomaa siitä, että Aron menee tunnareille ravilla ja palautuu ravilla. Tärkeintä on tietty se oma, mutta yritän kasvattaa nyt itseluottamusta edelleen ja taidan ottaa superpalkan sunnuntaille mukaan, kun mennään Menkalan kentälle isommalla porukalla.
Itsekseni kertasin Aronin kanssa vielä ohjatun suunnat, vasenta ei ole taidettu hakea pitkään aikaan, sillä sen kaari vaati vähän muistuttelua, Aron meinasi kahteen kertaan oikaista keskimmäiselle. Kävin näyttämässä Aronille missä se vasen kapula on ja nyt Aron teki kauniin vasemman kaaren sille toivomalleni kapulalle ja näin ollen vahvistui, ettei kannata oikoa. Heti perään haettiin oikea kapula ja tämäkin hyvin.
Luoksetuloa kertasin myös Koivumäessä, vauhti oli vaan se tärkein juttu. Samoin lopuksi seuruuta, mitä teki hyvin.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Nautinnollista kesää!

Perjantai-aamuna meillä oli suuntana Hanko. Auto lastattiin kahdella koiralla ja neljällä lapsella minun lisäkseni ja matkasimme isäni luokse lomailemaan pariksi päiväksi.


Tälläiselle aina Tampereen nurkilla asuneelle sisämaanihmiselle meri on vangitseva elementti. Joten ihastelimme merta tunti tolkulla. Aamulenkkimaastot oli siis koirilla vallan hulppeat, sillä aurinko, meri ja hiekka kohtaavat tuolla kyllä toisensa. Aurinko paistoi siis täydellä terällä ja merituuli piti huolen, ettei läkähdytty.








Ihmisillä on tuolla myös mahtavia merenranta-taloja ja alla oleva oli ehkä hienoin, tosin kuvalla ei vielä asuntomarkkinoilla häikäistäisi. Mutta siinä sitä sain lenkeilläni ihan uutta maisemaa, kun ihasteli toinen toistaan suurempia huviloita, joissa kaikissa oli merinäkymät.


Kuivaa kangasmetsää tuolla Hangossa on kilometritolkulla. Hiekkapohjaista ja kuivia männynkäppyröitä, juoksuhautoja ja sammalta, kilometritolkulla, silmänkantamattomiin. Siellä kelpasi koirien irrotella vapaana. Pakkohan sinne oli yksi jälki tehdä Aronille, että se sai kokemusta hiekka/kuivakangas, pohjasta. Teinkin sille vajaa 500m jäljen kolmella kepillä. Ihan en ehtinyt vanhentaa sinne puoleentoista tuntiin, mutta Aron sai hyvää kokemusta tuoreemmallakin jäljellä. Kolme keppiä löytyi ja jäljen ajo oli kyllä tarkkaa. Nenä meni ihan maata pitkin eikä kolme hiekkaisen polun ylitystä olleet haaste eikä mikään. Ainoastaan janalla takajälki, muuten todella antoisa kokemus meille molemmille.

Lapsetkin kyllä viihtyi, mutta näistä kamera ehti ottaa vain takaapäin kuvat, hiekkarannalla ja kalloilla kiipeily veti näitä puoleensa.





Nopeasti Hangon aurinko kuitenkin vaihtui Nokian jälkimetsään, sillä oltiin vielä su-iltana Pia P:n ja Tuplan kanssa treenailemassa. Todellinen kulttuurishokki oli kyllä, kun juuri autosta noustuani huomasin kamalan kyyn luikertelemassa Pian auton vieressä. Kivikkoinen metsä oli varmaan täynnä niitä, mutta Pia teki maailman parhaiten tallatun esineruudun (pomppi/ tömisteli siellä käärmeitä karkoittaakseen)  sillä välin kun kävin tekemässä Tuplalle jäljen.
Esineruutu näytti kovin haasteelliselta, sillä sen läpi kiemurteli vanhan metsäauton uran jäljet ja muuten ruutu oli ison kivenlohkainen, toki sammalta, puustoa tms.myös, mutta ihan selvititettävissä oleva. Aronille haastavan ruudun vuoksi kaksi esinettä takakulmiin. Oikealla takakulmassa oli hyvä paikka esineelle, sillä sen lähellä kulki se metsäauton ura, josta vähän oletin, että Aron sortuu juoksemaan siinä uralla eikä sen vuoksi mene riittävän kulmaan. Vasemmassa kulmassa oli siis toinen esine, mutta sinne piti irrota välittämättä isoista kivistä siinä matkalla. Kaiken kaikkiaan kolme pistoa ja kaksi esinettä. Aron eteni ilokseni suoraan eteenpäin ja jos kivi oli edessä, se hyppäsi sen yli. Nopeaan Aron ruudun suoritti, oli motivoituneen oloinen ja olin tosi tyytyväinen siihen.

Meidän jälkitoive jatkoi kuukauden kestotoivelinjalla eli 500m, saa sisältää haastetta ja yksi keppi loppuun. Hienosti Pia oli saanut meidän jäljelle vaikka mitä, mentiin suopursuissa, sammaleikoissa, kosteilla mättäillä ja välillä kuivassa rytölässä. Aron teki todella hyvin töitä ja selvitti jäljen leikiten. Sen vauhti ja into tuntuivat siellä liinan päässä ja pidin kyllä liinasta kiinni jarruttaen vauhtia. Viimeinen keppi oli tarkoituksella iso, jotta Aron pääsi varmasti hyvästä työstä palkalle. Ehdottomasti sen jälkityöskentely on parantunut. Takajälki tuli tänäänkin, mutta sen edessä olen nyt voimaton. Kiitos Pia kivoista jäljistä ja uudesta jälkipaikasta, tosin se käärme......hyi yök.

Kotimatkalla pysähdyin vielä Pirkkahallille. Vähän naksuttelin seuraamista, tuntuu hyvältä. Sitten tein pientä hyppytreeniä, kentän toisella esteellä todella hyviä edestakaisia hyppyjä 80 cm esteellä, metrisen yli meni myös kaksi kertaa, mutta asenne ei vielä riitä, kun otti taas ennen hyppyä sellaisia pieniä varmistavia askeleita. Pitänee tehdä ensi viikolla tekniikkaa omalla esteeellä lisää kotona.








torstai 19. heinäkuuta 2012

Plus vastaan miinus

Terkkuja agikisoista! Oltiin Ylökin kisoissa, kahdella ykkösluokan radalla, tuomarina Johanna Nyberg. Lyhyesti kerrottuna nollaratoja ei meille tullut, mutta ei me kai oltu ihan pohjasakkaakaan. Lähtökohtana ajattelin kisapaikalle ajaessani, että miksi ihmeessä me mennään tuonne, kun en tajua tuosta lajista yhtään mitään. Tuloksina oli 2 rimaa ekalta radalta eli kympin rata ja toisella tippuikin jo kolme rimaa. Siitä huolimatta voin antaa meille plussia ja miinuksia.

Miinukset
- se hetki kun- "kohta on meidän vuoro", veri pakenee päästä ja menee jalkoihin, pakokauhun tuntuinen fiilis ensimmäiselle radalle mentäessä
- ne tippuneet rimat
-en osaa ennakoivia valsseja, miten helppoa olis jos osais
-koiran kanssa ei osattu tehdä takaaleikkauksia, yritettiin niitä ekalla radalla kahteen eri kohtaan ja Aronin rimat tippui sen vuoksi, että sen pää jäi pyörimään minun jäädessä koiran taakse.
-ekalla täysi työ ohjata koiraa loppuun saakka, nyt kolmella viimeisellä esteellä tuli sellainen old school-meininki, missä koira menee isoilla kaarilla vähän sinne ja tänne

Plussat
+ hallitsin ajatukseni toiselle radalle mentäessä
+ Aron istuu nätisti lähdöissä
+ yritin niistoa
+ yritin juosta
+ Aron teki virheettömät pujottelut
+ rengas-estekin tehtiin puhtaasti, se sentään oli molemmilla radoilla
+ tehtiin huolella kontaktit, erityisesti toisella radalla. Olin päättänyt etukäteen, että vaikka mitä muuta tapahtuisi, niin nyt tehdään ne kontaktit samalla tavalla kuin treeneissä, muistin, että meillä ei ole kiire minnekään, vaikka seisottaisin koiraa kontaktilla. Ja näin tein koiran pysyessä niin kontakteilla kuin ihanne-ajan puitteissakin. Kehuin koiraa ääneen, kun se pysyi kontaktilla, itse pystyin kävelemään mm. rengas-esteen taakse ottamaan koiran vastaan. En tiedä kumpaa kehuin enemmän, itseäni vai koiraa, mutta tuntui hyvältä hallita tilanne. Aikaisemmin olen sortunut hätäilyyn kontaktiesteillä.
+ olin aidosti iloinen jälkimmäisen radan maalissa, sillä tunsin voittaneeni itseni, pystyin siihen fiilis. Tämä tietysti helpottaa sitä koiran roolia, joka ei mielestäni ole mitenkään helppo.
+ tuli me halutaan kehittyä-fiilis, ensi talvena nostan tämän lajin sinne ykköstreenattavaksi, mä haluan nyt niin oppia tätä juttua.

Eli plussan puolella ollaan. Kiitos Velhon Minnalle kanssani jännittämisestä, on kivaa, kun on joku tuttu, jolle pähkäillä, että ottaako niisto vai ei, varmistaako putken pää vai ei. Terkkuja Minna jos luet tätä :-)

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Monta treeniä ja onnistumista myös

Ensimmäinen kesälomapäiväni, joka tuli kyllä hyvin käytettyä. Aron sai monenlaista treeniä, joten huomenna ja ylihuomenna pidän täysin treenivapaata, metsälenkkiä voitaisiin vain huomenna tehdä.

Kaupassa käydessäni kävin tekaisemassa kaksi janaa hautumaan. Kangasalan prisman vieressä on Vatialan hautuumaan takana hyvä mustikanvarpumetsikkö, jossa on myös loistavia janapaikkoja. Joten kaksi janaa, joissa kummassakin keppi lyhyen jäljen päässä. Jouduin poikkeamaan periaatteistani, sillä kaupasta ulostullessa mustat pilvet tulivat taivaalle ja halusin ajaa jäljet ennen rankkasadetta. Ilmassa jyrisi ja kumisi ukkonen, kun käveltiin janapaikalle jälkien ollessa 1h10 min vanhoja, joten mielessä oli että äkkiä äkkiä.

Jana 1.
Olin tehnyt jäljen kulkemaan noin 15m päähän ja tässä Aron meni hyvin suoraan eteenpäin, muutamaa metriä ennen kaartoi oikeaan ja nosti sieltä jäljen lähtien ihan oikeaan suuntaan, ajoi jäljen pätkän hyvin ja nosti kepin. Super, ei siis takajälkeä, jee.

Jana 2.
Nyt jälki kulki 30m päässä, olin tehnyt niin, että takajälkeä on vain muutama metri, olin lähtenyt tekemään jälkeä kävelytieltä ja kuljin kuusen takaa, lähetin sitten Aronin kohti sitä kuusta. Pitkä matka teki kuitenkin sen, että siinä puolessa välissä koira lähti kaartamaan pois janalta ikään kuin etsien jälkeä vasemmalta. Otin koiran pois ja lähetin siitä puolesta välistä uudestaan suoraan eteenpäin. Nyt tuli nappisuoritus, eli suoraan kohti jälkeä, jäljen nosto ja oikean suunnan valinta. Jee! Jälkeä tehdessäni näin, että samalla metsäkaistaleella oli isä pienen lapsen kanssa kävelyllä ja pystyin heidän kulkusuunnasta päättelemään, että tulevat ylittämään jäljen ehkä pari minuuttia myöhemmin, kuin itse siitä kuljin. Tiedossa oli siis loistava harhajälkikin tähän kakkospätkään. Harhan kohdalla Aron meinasi harhautua, sillä se haistoi sitä suuntaa mistä ne tyypit oli luultavasti kulkeneen, teki pienen ympyrän ja jäljesti takaani uudestaan tämän saman kohdan, nyt jatkaen ihan oikein suoraan meidän jäljellä. Olipas hyvä ja opettavainen kohta koiralle! Jäljen ajo oli mahtavaa ja keppikin tämän jäljen päässä nousi. Kerrankin onnistuttiin.

Viidelta aloitettiin Tamskin Tallilla tokon valkkuryhmän treenit.
Paikalla-oloissa sain muistutusta, että voisin jättää paikkamakuussa jonkun lelun kehän laitaan suoraan koirasta eteenpäin. Se nimittäin makuussa lössähti kyljelleen heti kun olin poistunut piiloon. Takaisin tullessa piti asennon, joten oli siis ihan vinossa minuun nähden. Ens kerralla jätän kyllä jonkun lelun, että koiran mielentila pysyisi skarppina. Istumisessa ei ollut ongelmia.

Omassa osiossa tehtiin ohjatuttu nouto niin, että Sanna vei kapulat ja lopulta jätti meidän uuden hienon treenipallon merkin taakse, käskyn jälkeen otettiin kisa Aronin kanssa, kumpi ehtii merkille ja lelulla. Uusittiin vielä tämä merkille meno ja täytyy sanoa, että kiva tapa rikkoa sellainen ajatus, että olisi tylsää lähteä merkille. Aron nimittäin lähti kakkoskerralla ihan tosi täpöllä, etten vaan minä saa lelua :-)
Tunnarin oli päättänyt, että tehdään helppo, kun itse paikka on meille vaikea. Kolme kapulaa ja vaikeaa oli, oma tuli lopulta, mutta nosti väärää ja haisteli vaikka kuinka kauan, ennen kuin päätyi omaan. Korjailin tätä tunnaria sitten vielä myöhemmin, hyvä tapa nostaa koiran tahtoa löytää se oma oli tietysti se, että annoin haistaa ensin namipussia, jossa broilerpyörykät löyhkäsivät. Sitten lähetin kapuloille, joista Aron suoriutui tosi hyvin tuoden oman. Palkaksi sai ihan kaksi kokonaista pyörykkää.
Metalli-esineen luovutuksia muisteltiin myös, lainasin Sannan kapulaa, yritämme edelleen, ettei luovutuksessa inistä.
Kaukoissa kerrattiin vain ensimmäinen asento. Tehtiin siis kaukojen koe-aloitus ja ensimmäinen asento oli seiso, hyvin teki ja palkkaus tästä. Sitten sama uusiksi ja nyt ensimmäinen asento oli istu, hyvin teki taas ja palloa tästä. Halusin tsekata, että koira kuuntelee käskyn eikä tee vaan.
Ihan lopuksi kertasin itsekseni jäävät asennot ja seuraamisen kanssa teki kaiken oikein. Ihan loistavaa. Koira autoon ja kotiin, ettei tunnelma vaan latistu.

Koska elämäni on treenihullun päiväkirjasta, tehtiin kotona vielä puolen tunnin hihnakävelyt ja sen päälle pienet hyppytreenit kotipihassa. Aloitin 80 cm esteellä, namikippo esteen takana ja lelu minun takana. Aron teki hyppykäskyllä hyvän edestakaisin suorituksen eli hyppäsi esteen, kävi kipolla syömässä namin ja tuli takaisin saaden taakseni jätetyn lampaan. Sitten nostin esteen 90 cm ja sama homma. Aron hyppäsi esteeseen koskematta ja varmasti tuon yli ja tuli vielä takaisin. Ihan todella loistavaa, koska viimeksi tämä olisi meiltä onnistunut, en edes muista. Tästä ei voi olla pitkä matka enää metriseen kapula suussa, eihän??
Lopuksi piti tietty hinkuttaa vähän tunnarin luovutusta, sillä ärsyttävä tapa nyt Aronilla on pudotella sitä kapulaa luovutustilanteessa. Joten vähän piti temppuilla tunnarikapula suussa, kiertää puita ja tulla läpi eli jalkojeni välistä, kun kapula oli hyvin suussa kutsuin koiran eteeni istumaan, jos tiputti sen, joutui ottamaan kapulan uudestaan ja lähtemään temputtelemaan. Loppuun yksi pitkän matkan tunnarikapulan tuonti ja nyt Aron toi kapulan hyvin. Tähän oli siis jo pakko lopettaa.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Helppoa itsetunnon kohotusta

Käytiin tänään Miinun kanssa sdp-hallilla treenailemassa vähän agia. Ei ole helppoa suunnitella niin, ettei aina tehdä jotain liian vaikeaa tai määrältään liikaa. Joten etukäteen suunnittelin, että harjoitellaan rengasta osana hyppysuoraa ja kerrataan kontaktit sekä pujottelu. Onneksi Miinu oli mukana toppuuttelemassa, kun kysyn, että pitäisikö vielä ottaa kerran.

Eli Aron aloitti sellaisella suoralla, joita olen nähnyt ykkösluokan kisoissa. Näissä on usein siis suora, jossa on hyppy, rengas, putki ja Aron kun katsoo sitä putkea, seuraa siitä se, ettei se hyppää kunnolla rengasta. Joten tänäänkin tämä ilmeni, mutta Miinu käski minun keskittyä siihen, etten häiritse koiraa ja tämän myötä saatiin vastaavanlainen suora onnistumaan ilman riman pudotuksia tai rengas-esteen halkomisia.

Kontakteilla vahvistettiin sitä tonttia erikseen ja sitten muutaman kerran kaikki kolme kontaktiestettä läpi. Aron teki hyvin.

Tehtiin myös suoraa, jossa oli hyppy, kepit ja putki. Tuo putki toimi palkkana, jos teki pujottelun oikein. Otettiin tämä harjoitus kaksi kertaa onnistuen, niin että oma sijainti oli sekä vasemmalla että oikealla puolen. Onnistui.

Aron teki oikein hyvin. Pitäisi agissakin muista tehdä välillä lyhyitä ja helppoja harjoituksia!!

Elviskin kävi kerran kentällä, tosin se oli sitä mieltä, että haluaa autoon, sillä se vajosi heti paineistumistilaan, kun piti tulla ulos autosta. Kerran se pääsi livahtamaan autolle sieltä hallista, kun ovi oli auki.Kerran sen teki mieli paeta kentältä, kun Miinu korjasi hyppyesteen siivekkeitä tai jotain rimaa. Ystävällisesti toin Elviksen takaisin kentälle ja mentiin juosten heti putkeen. Sitten muutama toisto helpon hypyn kautta putkeen sekä kolmen hypyn hyppely. Näin kun pitää tempoa vauhdikkaana ei Elvis ehdi vajota kooma/paineistumis/rapiseeko jossain tilaan, vaan näyttää ihan nauttivan hommasta. Heti kun oli hyvä, pääsi pallo suussa palkaksi autoon.

Loppukävelyt tehtiin kera kolmen koiran, Aron, Elvis ja Bertta olivat ihan mussukoita :-)

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Metsätreeniä

Eilen Aron sai huilata, mutta tänään olisi pitänyt mennä tekemään agijuttuja, ollaan kun ihan kisoihin menossa. Silti mieli veti sinne minne yleensä eli metsään. Tekaisin pari janaa ja lähdin koirien kanssa lenkille niiden vanhentuessa. Olen joistain asioista tosi tarkka ja yksi on, ettei Aron aja alta puolentoista tunnin vanhoja jälkiä. Vähintään siis tuo, jälki voi sitten olla vanhempikin. Sinä päivänä, kun Aron on suorittanut avoimen luokan jäljen hyväksytysti, on meidän jälkitreeneissä jatkossa kaikki jäljet vähintään 2 tuntia vanhoja.
Mutta ennen jälkihommia tallattiin Elviksen kanssa yksi esineruutukaistale. Maasto oli hankalaa, joten tein suht kapean kaistan, kuitenkin syvyyttä se 50m. Kolme esinettä sinne peräkkäin ja takarajan esine oli pienin, sellainen muovimaton pala. Etuesine oli heijastinhiha ja keskellä pieni lasten pehmolelu. Aron haki helposti tuon etuesineen, takaesine tuli seuraavalla pistolla. Jostain syystä keskiesinettä ei heti noussut ja piti ihan kolme pistoa tehdä, että se sieltä tuli. Tästä hyvät leikit uudella pallolla palkaksi. Tein vielä lopuksi yhden helpon piston, jossa Aron jäi eturajalle istumaan ja kävin heittämässä takarajalle tuon äsken tuodon esineen. Helposti Aron sen kävi hakemassa. Hyvä näin.

Sitten niihin janoihin. Ykkösasia treenilistalla oli suoraan eteneminen janalla, hyvänä kakkosena toivoin oikean suunnan valintaa. Kolmantena oli jäljellä oleva kepin nosto.

Ensimmäisen jäljen tein noin15m päähän lähetyspaikasta, eteni suoraan, reagoi hyvin jälkeen ja täydellinen TAKAJÄLKI. Voi argh, sisukkaasti painoi takajäljelle, käänsin koiran pienellä kehoituksella ja näin Aron vaihtoi suuntaa, ajoi jäljen pätkän tarkkana ja ilmaisi kepin siellä vähän matkan päässä. Eli kaksi asiaa kolmesta onnistui.

Sitten meitä odotti hiekkatien toisella puolen samanlainen kohta. Taas eteni suoraan, valitisi oikean suunnan, jee jee, mutta tällä jäljellä olikin nyt kaksi keppiä odottamassa. Keppi nro 1 oli tarkoitus palkita hyvä jäljen ajo siihen saakka, kepin jälkeen oli noin 200m haastejälki, jossa jälki kulki tarkoituksella kalliolle ja poronjäkälän päällä. Olen huomannut, että jälki tuollaisella jäkäläkalliolla on koirille yleensä vaativaa. No Aron meni hyvin siihen ekalle kepille ja näin kuinka ajautui metrin sivusta kepin kohdalla. Vaistomaisesti jarrutin, koira kääntyi katsoi minua. En sanonut mitään, mutta en päästänyt eteenpäin, koira lähti minua kohti, kiersi minut, ajoi edestäni jäljen uudestaan ja nyt osui kepille, nosti sen. Tässä kohtaa mietin, että jos nyt keppimotivaatio tämän jälkeen laskee, saan syyttää itseäni. En nimittäin koskaan ikinä tehnyt jälkikepillä tuollaista. No leikittiin kepillä ja jatkettiin jälkestystä. Aron ajoi tarkkana nuo jäkäläpaikat ja ilmaisi kiltisti sen kepin siellä lyhyen jälkeni päässä. Huomasin, että koira kuitenkin vähän hilseili siinä jäljen päässä. Joten luultavasti ponnisteli yli kaiken pysyäkseen jäljellä, joka ei suinkaan ole helppo.  Joten näitähän pitää harjoittaa lisää.  Eli tässä kakkosjäljessä lähes kaikki onnistui.

Nyt onkin kova hinku jatkaa tätä treenausta. Haluasin nyt paljon vahvistaa sitä jäljen nostoa, takajälkien kohdalla olen yhtä kysymysmerkkiä. En vaan tiedä mikä siihen lopulta vaikuttaa, että miksi koira valitsee niinkuin valitsee. Ja näitä lyhyitä haastejälkiä on kiva tehdä, josko ne kasvattaisi Aronia entistä paremmaksi jälkikoiraksi :-)

torstai 12. heinäkuuta 2012

Hei me treenataan

Leirillä on monella ollut kamera mukana ja yllätykseksi Veera Kiuru on saanut kuvattua Aronin seuraamista leirillä. Selvästi Aronin seuruun asenne on alkanut löytyä. Kiitos Veera näistä kuvista, et tiedäkään kuinka suossa me ollaan tämän seuruun kanssa oltu.




Tänään treenattiin kuitenkin jotain ihan muuta kuin seuraamista. Oltiin Sari Kärnän kanssa todella märässä jälkimetsässä Kangasalan Lihasulan/ Suinulan perukoilla. Vettä tuli kun ajoimme metsiä kohti ja olin ihan litimärkä kun talloin Kurtille jälkeä. Sade kuitenkin taukosi ja Sari teki Aronille jäljen märkään metsään, helpot olosuhteet meille. Jos tulee rankkasade jäljen päälle, ollaan vaikeuksissa.

Aronin jälki oli 800m pitkä, sisälsi 6 keppiä. Vanheni 1½ tuntia. Jana oli huonoin mitä on nyt ollut, tähän mun on pakko nyt tehdä taas selvät suunnitelmat. Ei edennyt suoraan ja takajälkikin taas kerran. Eihän ressata takajäljistä. Jäljen ajo oli hyvää ja kepeistä mentiin yli vain ensimmäisestä. Eli keppimotivaatio näytti tänään siltä, että 5/6 keppiä onnistui. Yksi oli jopa ihan suorpursun/ mustikanvarpujen seassa ja Aron jaksoi etsiä sitä sieltä jostakin.  Aronin jäljestys on tarkempaa, kun ajoin jälkeä pitäen liinaa hyvällä tuntumalla ja kävelen lähempänä koiraa. Näin Aron jotenkin keskittyy paremmin ja kepit nousi. Kiitos Sari kommenteista ja hyvästä jäljestä.

Esineruudussa sujui ensimmäinen suora pisto superhyvin. Aron paineli suoraan ja tuli takaisin esine suussa. Kahta muuta esinettä piti pistottaa useamman kerran, mutta Aron jaksoi etsiä ja nekin nousivat.

Metsätreenien jälkeen oli pari tuntia aikaa toipua ja sitten taas lähdettiin Aronin kanssa matkaan. Niihamassa oli agitreenit ja tänään meitä oli vain kolme koirakkoa paikalla. Ehdittiin tehdä pari kierrosta ja kahta eri rataa. Onnistumisia tuli mm. niistossa ja Aron teki myös keinua hyvin osana rataa. Jaksan olla onnellinen, jos edes joku ohjausjuttu minulla onnistuu. Kiitos Anulle mukavista treeneistä.


keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Jälkitreenit Koivumäessä

Tänään oli Tavesin jälki-illan vuoro. Metsät oli hyttysiä täynnä ja keli sateinen.
Aronin pään menoksi oli toivonut Miinulta haastejälkeä, sillä edelleen haluan, että Aron taistelee pysyäkseen jäljellä. Joten Miinu teki meille 600m pitkän, kahdella kepillä varustetun jäljen, joka oli täynnä ihmeellisyyksiä. Miinu oli kävellyt välillä ylipitkin askelin, hypännyt jäljeltä metrin sivuun ja jatkanut sitten, kävellyt ison ojan reunalla vaihdellen aina puolta ja muuta sellaista mukavaa. Vettä satoi jäljen vanhenemisen aikana ja jälki vanheni 1½ tuntia.

Jana me tehtiin meidän silmissä hyvään paikkaan ja siinä Aron eteni luotisuoraan kohti jälkeä ja ajoi päättäivisesti takajäljen. Laskin liinan irti ja annoin sen mennä, sillä tiesin, että takajälkeä pitkin se menee takaisin autoille, sinne se nyt sitten menikin. Huusin koiran autoilta pois ja lähetin uudestaan jäljen nostoon vähän eri kohdasta. Meinasi taas lähteä takajäljelle, mutta nyt korjasi itse suunnan ja näin päästiin alkuun.
Jäljen ajo oli superloistavaa. Miinu sanoi, että Aron ratkoi hyvin kaikki sen tekemät jipot, mutta taas jäi se välikeppi nostamatta, jäljen päässä olevan kepin ilmaisi kyllä. Voisiko se olla, että jos koira keskittyy intensiivisesti jäljen ajoon, jäisi kepin merkitys sivuseikaksi. No seuraava jälkitreeni saa tähdätä keppien bongailluun, josko sitten itse jälki olisi silloin helpompi.
Kiitos Miinu hyvästä jäljestä!

En tiedä mitä tehdä kesäkuun jälkilaskurille, sillä se kärsii tappiota.Olen unohtanut kirjata sinne kolmen viimeisen treenin matkat ja keppien määrät. Toisaalta ei huvittaisi, sillä joku onneton notkahdus siinä näkyy nousseiden jälkikeppien määrässä. Mutta supersiistiä on se, että Aron hyppäsi eilenkin 90 cm esteen puhtaasti yli. Tämä todella antaa toivomisen varaa, että syksyllä ollaan vielä kakkosluokan jälkikokeessa.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

SBCAK-leirillä Hartolassa

Eilen kotiuduttiin 3 päiväiseltä bc ja kelpie-leiriltä, väsyneinä ja uupuneina, mutta niin paljon uutta oppineena. Kelit oli paahteiset ja voin todeta naamani olevan samaa sävyä pinkin treeniliivin kanssa. Tietenkin olin unohtanut oman lippiksen kotiin, joten auringonpistos ei ollut kaukana. Leiri oli yleisleiri, mutta valilajikoima on kyllä runsas. Leiri-ilmoa selatessa piti kyllä miettiä pitkään, että mennäänkö kahdeksi päiväksi treenamaan tokoa, agilityä, jälkeä, haun alkeisryhmä tai ek-ryhmäkin olisi olleet ihan hauska tapa viettää leiriä. Jälkiryhmässä näytti olevan peltojälkikouluttaja, joten jälki tippui tämän vuoksi, intressit kun minulla on metsäjäljen puolella. Toko kuitenkin nousi ykköseksi ja tarjolla oli jopa kaksi kouluttajaa. Halusin kuitenkin sen toisen kouluttajan tokoryhmään, joten ykkösvaihto-ehto oli selvä. Leirin kolmanneksi päiväksi oli mahdollisuus vaihtaa lajia, joten kun järkeilin oikein, tiesin, että Aron jaksaa kolmantena päivänä agilityä, agilityä siis vikana päivänä.

Leirille oli tullut porukkaa ympäri suomen, mutta majoittuminen oli meidän tuttujen kesken. Nukuttiin pienen pienessä huoneessa 3 naishenkilön voimin 5 koiran kanssa. Helle paahtoi huonettamme kuumaksi, ikkunan siitä sai auki, mutta ensimmäinen yö oli ihan tuskaa. Koirat läähätti ja me myös.  Keskimmäinen yö käytiin Annan ja Pipsan/Nellin kanssa nukkumassa isäni mökillä Sysmässä ja tämä olikin ainoa yö, missä sai nukkua viileässä ja hiljaisuudessa. Viimeinen yö taas kärsittiin meidän pikkuhuoneessa, sillä leirillä oli olympialaiset ja iltaohjelma oli ratkiriemukasta, joten ei siitä sitten haluttu siirtyä mihinkään. Porukka leirillä oli kyllä hauskaa ja sain monta uutta tuttavaa. Ihania bordercollietakin oli ja sininen sävy myös bordercollieissa jotenkin viehättää. Leiriporukassa jaettiin ohjeita niin vepetreeneihin kuin linkkiä, mistä saa tilata hienoja bordercolliepantoja. Treeniliivit ja muut treenitarvikekokemukset vaihdettiin myös ja tunsin olevani niin omieni joukossa, kun kuuntelin ihmisten lajivalikoimia/ treenilajien määrää. Kerrassaan hienoa!

Torstai:
majoituttiin leirille ja ehdittiin Annan kanssa pienesti treenata nurmikentällä. Anna häiriköi meidän seuraamista (naksuttelin kontaktista) ja katsottiin myös Aronin hyppyä. Estekorkeus nousi 90 cm saakka ja Aron hyppäsi puhtaasti. Olin todella innoissani, sillä kuukausi sitten ei se pystynyt edes 80 cm korkeuteen. En tiedä onko Back on Track-loimi tehnyt ihmeitä vai kevyempi treeniohjelma/ fyssarin vinkit, mutta se todella hyppäsi 90 cm korkeuden koskettamatta estettä. Jes, miten alkoi taas jälkikoe kutsua meitä!

Perjantai
Tokotreenit alkoivat klo 8.30. Kouluttajan meillä oli Marko Vuorenmaa. Olin nähnyt Markon suorittavan positiivisuutta henkien tokoa tammikuussa maajoukkuekarsinta tokoissa Tampereella ja olin myös huomannut, että Marko kuuluu Hottilaisiin, joilla vaikuttaa olevan aivan loistava tatsi tokoon. Olin siis kovin innoissani, kun luin leiri-esitteestä, että Marko on tulossa kouluttamaan. Ihan pakko päästä hänen ryhmään. Toivoin saavani kokeneelta tokokilpailijalta vinkkejä ja näkemyksiä siihen, kuinka kokonainen evl-suoritus tehdään onnistuen. Lisäksi kaikenlaista ongelmaahan/ treenattavaa meillä on, joten mahtavaa oli päästä 7 koirakon ryhmään kahdeksi kokonaiseksi päiväksi vain tokoilemaan Markon silmien alle. Jännitti etukäteen, että ollaanko tosi huonoja Markon silmissä, jolloin tokomasennus on jo etukäteen vähän nurkan takana.

Mutta turha oli jännittää. Marko oli kovin reilu, jaksoi meidän treeni-ongelmia kaksi päivää helteisellä kentällä, oli täynnä ideoita ja vaihto-ehtoja joka liikkeeseen. Markon tapa kouluttaa oli koiraa kohtaan mustavalkoinen ja jokaiselle koirakolle tuli yksilöllisiä ohjeita/ vinkkejä miten parantaa suorituksia. Ja jos kouluttajaa ei tarvitse jännittää, tulee treenamiseenkin sellainen turvallinen olo, missä uskaltaa paljastaa ne heikkoudetkin. Juteltiin myös ryhmässä tosi paljon treenien ohella treenaamisesta, liikkeistä, omasta henkisestä asenteesta  jne. Meidän ryhmässä oli myös monen tasoista koirakkoa, joten todella antoistaa oli nähdä koirakoita eri vaiheissa. Ihailin kovasti Susan Miiron ja Ruun yhteistä intensiivistä otetta työskennellä, mutta aivan alokasluokan koirakoissakin näki paljon mukavaa. Anna ja Pipsakin oli meidän kanssa samassa ryhmässä, joten kahta hauskempaa.

Perjantaina kuitenkin työstettiin ensin kontaktin pitämistä häiriössä. Aron istui sivulla ja Marko yritti saada koiran mukaansa, Marko naksautti jos koira piti hyvin kontaktin ja jos koira luopui kontaktista, sille kerrottiin nätisti, että ei noin. Aron oli ihan suht pätevänä tässä. Vaikeampi meille oli sellainen treeni, missä Aron jätettiin istumaan ja Marko kävi käskemässä sitä maahan. Aron taisi mennäkin pari kertaa, mutta siitä kauempaa sain kertoa koiralle, että hyvä istu vaan ja Aron alkoi istua kuin tatti. Olipas kivaa harjoitella näitä.

Kuvassa Marko yrittää saada Aronin maahan

Ja onnistuu siinä, huomaa kouluttajan ilme



Ruutu-kierros tehtiin myös ja ruutu oli rakennettu niin, että kehänauha kulki siinä lähellä. Aron teki kuitenkin loistavan ruudun, jossa ei ollut huomauttamista.

Omissa ongelmakierroksissa mietittiin Aronin hyppynoudon luovutusta, näissä kun Aron piippaa. Tässä todettiin, että ongelma ei poistu sillä, että vaihdan luovutuksen sivulle, vaan Aronin täytyy pystyä luopumaan siitä piippauksesta luovutuksen hetkellä. Vaikutti, että on opittu tapa. Joten kehuttiin, kun piti kapulaa hyvin ja äänen tullen huomautettiin, että ei noin. Aron vähän yritti, että hitsi kun huomauttaa, en tykkää, mutta en lähtenyt siihen mukaan, vaan laitoin kapulan takaisin suuhun ja kehuin, että hienoa näin ollaan tässä. Ääntely väheni jo yhden treenin myötä.
Toinen ongelma meillä oli jälleen merkille menon vauhti, johon saatiin vaikka mitä uutta kivaa. Kokeiltiin montaa eri juttua, mutta parasta oli, että meillä on nyt Aronin kanssa kisa, kumpi ehtii ensin merkin taakse :-)

Paikalla-oloihin Marko kannusti, että treenataan leirillä paljon kehään menoa, liikkeen aloitusta ja käskytystä. Pidettiin itse paikalla-olot lyhyinä, mutta toistettiin leirin aikana 6 kertaa se, että mennään kehään, kehän reunalla liikkuri kopeloi koiran, asetutaan riviin ja tuomari höpisee jne. Tehtiin näitä toistoja aivan kuin kokeessa, otin monta myös ns. palkattomuutta treenaten, palkkasin sitä lelulla vasta koko setin jälkeen kehän ulkopuolella. Haluan, ettei se ala vinkumaan lelupalkkaa istumisen jälkeen vaan pitää asenteen koko paikkalla-olojen ajan siellä kehän sisäpuolella. Siksi runsas palkkaus lopulta koko setin jälkeen. Aron selvisi kaikista näistä paikalla-oloista mielestäni tosi hyvin. Vaihdettiin siis paikkoja ryhmässä, välillä Aron oli keskellä, välillä reunalla. Välillä tehtiin rivi toiseen suuntaa jne. Koko viikonlopun Aron piti linjansa siinä, ettei se kertaakaan mennyt paikka-istumisessa makaamaan tai noussut makuussa ylös omin luvin, vaikka toistoja oli paljon ja kuumakin oli siinä kentällä. Lisäksi se ei kertaakaan tehnyt toisen käskystä mitään, vaan meni aina kerrasta makuuseen minun käskystä ja samoin nousi ylös. Näin hyvää prosenttia ei meillä ole ollut koskaan, sillä aina väliin mahtuu niitä treenejä, joissa Aron on noussut ylös viereisen käskyllä. Eniten treenattavaa meille tuli siihen, että minun pitäisi saada Aron piipittämättä sinne riviin. Yhdessä-käskystä Aron ei tykkää ja ääntelee sen vuoksi riviin mentäessä. Käytän sitä, koska ei sinne voi mennä humputellen, mutta en ihan onnistu siinä. Markon vinkki oli nyt harjoitella tätä niin, että palkataan hyvin sen kehään astumiskopeloinnin jälkeen esim.  Lisäksi Aron meni makuulle maa-käskystäni vähän hitaasti tai saattoi käydä maahan vinoon, näissä treenattavaa, että menee suoraan ja nopeasti maahan.

Paikalla-oloja perjantaina






Päivän treenien loputtua keksin taas loisto? idean, että tehdään Annan kanssa vielä Aronille tunnari ja pieni hyppy-este treeni. No hypyn Aron teki toista kertaa puhtaasi sinne 90 cm saakka. Nostin estettä hyppy hypyltä siis tuonne 90 cm saakka ja kun teki tähän puhtaan hypyn, laskin taas laudalla estekorkeutta takaisin alaspäin. Tämä oli siis loistavaa, mutta se tunnari ei. Aron väsyneenä? toi väärän, jonka vuoksi piti tehdä korjaussarjaa. Jokainen voi arvata miten järkevää se on, mutta lopulta Aron etsi vain sitä yhtä heinikosta ja tein itse vietynä tunnarin, jossa tuli onnistuminen. Oli taas niin lähellä kerta 15 jossa minä rikon sen tunnarin vaan sillä, että otetaas vielä yksi tunnari. En opi kai ikinä.

Lauantai:

Tänään oli luvassa tokokoe. Molemmat tokoryhmät yhdistettiin ja tuomareina meillä oli Marko Vuorenmaa ja Pia Miettinen.
Tuomaristo ja tuomarin sihteeri


 Liikkurina Ulla Räihä ja yleisönä leiriläisiä. Kehässä tehtiin kaikki evl-liikkeet eikä kukaan koirakko tiennyt omaa liikejärjestystään. Itse oli pyytänyt, että ihan kaikki käy paitsi seuraamisliike. Näin ollen tehtiin koemaisesti ensin paikalla-olot, sitten kolme liikettä ja kehästä ulos ja tämän jälkeen kakkos kierroksella loput liikkeet. Liikejärjestys oli jokaiselle yksilöllinen ja arvostelun tuomarit sanelivat paperille. Voihan apua. En siis katsonut muita evl-suorituksia yhtään, sillä ajattelin, että parempi pitää mieli vaan avoinna kun ei voi yhtään tietää, mikä on liikejärjestys juuri omalla kohdalla. Joten alla liikkeet siinä järjestyksessä kuin ne tehtiin tuomarin arvion kera...

1.Paikka-istuminen (tuomarin luo tullessa ääntelee sekä paikalle mennessä. Jätettäessä heti haisteli maata, 8) Juu itsellä ei lisättävää tähän, tuo haistelu oli uusi juttu meille.
2. paikka-makuu (saisi olla nopeampi maahanmeno, 9)

3. Ruutu (hyvä vauhti, menee yli ruudun,ylimääräinen käsky, ei olisi kannattanut antaa uutta seis-käskyä vaan suoraan maahan, loppuosa kunnossa, 5) Tässä tapahtui tapaturma, sillä ennen koetta kävin viemässä Aronin paikalla-olopalkan tuon ruudun takana olevaan pusikkoon, hain sen lelun kuitenkin pois ja vaihdoin paikkaa lähemmäs kehän ulostulo kohtaan. Aron lähti hienosti ruutuun, mutta laukkasi yli ruudun se lelu mielessä, onneksi sain seis käskyllä sen pysäytettyä, mutta siltikin Aron haki katseellaan sitä lelua, että missä se on. Jatkossa en jätä mitään paikalla-olo palkkoja lähellekään ruutua, tosin meni ihan todella lujaa kohti ruuta tämän vuoksi.




4. Kaukot (maahanmeno hyvä, 2 käskyä ensimmäiseen seisomiseen, hyvä takaisin meno istumiseen, tosi hyvin venytys seisota taaksepäin istu, näyttää hyvältä, 7½) Tämän siitä siis saa, kun vahvistaa vaan terävää pompsahdusta, viime aikoina Aronin ensimmäinen maasta istuminen on ollut sellanen puolittain tehty, tätä on sitten vahvistettu paljon ja nyt se nousi siis istumaan ekasta käskystäni vaikka sanoin seiso, siksi piti korjata se toisella käskyllä istumaan, Aron teki tämän jälkeen kaukot just niin hyvin kuin se osaa.



5. Ohjattu (rauhallinen kapuloita vietäessä, hyvä merkki, nättiä käskytystä, kokonaisuus hyvä, vinkuu lopussa liikkeen päätyttyä, 9½)




Tässä kohtaa kehästä ulos

6. Hyppynouto (pieni ääni kapulaa ottaessa, törmäsi edessä, hyvä vauhti, äänteli, kapulan heittoa hyvä harjoitella, 7½) Tässä liikkeessä tapahtui ja sattui. Heitin kapulan sillä surullisen kuuluisalla tekniikalla, kapula pomppi nurmella onnistuneesti vinoon ja tietenkin sinne, missä kaikki muutkin noutokapulat oli. Uusin heiton ja nyt se meni vielä pahemmin, kapula pomppi lähelle urosbordercollien häkkiä, joka rähähti Aronille, kun se meni etsimään sitä kapulaa, Aron rähähti tässä kohtaa takaisin ja minä meni ottamaan Aronin pois sieltä kokonaan. Tässä kohtaa olin ihan valmis lähtemään suorinta tietä kotiin, mutta onneksi Marko pelasti meidät sanomalla pari rauhoittavaa sanaa ja uusin kapulan heiton kolmannen kerran. Tilanne oli kauhea, mutta ehkä opettelen heittämään kapulaa ja onneksi Aron ei huomannut, miten mulla korvien välissä keitti, Marko huomas, ruusuja Markolle tästä!!!

7. Tunnari (ravasi kapuloille, hyvä etsintä, tiputta kapulan ohjaajan edessä, vino perusasento, 6) Tämä oli ihan loistohyvä suoritus Aronilta edellisen liikkeen mokailujen jälkeen. Että se sittenkin pystyi kisatilanteessa hakemaan sen oikean, meni siis kapuloille ravilla, haisteli alkaen vasemmalta ja nosti heti oman kun se tuli kohdalle, lähti tuomaan, mutta luovutus ei ollut ihan kunnossa. Kehuin Aronia todella paljon tämän liikkeen jälkeen, olin niin :-)

8- Zeta (asennot hyvät ja suorat, kiva kokonaisuus, lopussa häröily,9) Olipas paha painaa mieleen asentojärjestys, kun sen kuulee 10 sekuntia ennen liikkeen alkua, järkkä oli istu-seiso-maa.  Ensimmäisen suoran jälkeen olin jo unohtanut mikä asento piti tehdä keskelle ja siinä liikkeen aikana yritin arrpoa kumpi se oli, onneksi meni oikein. Lopussa oltiin ihan lähellä meidän treenilelupoksia, joten ihan pieni oikosulku siellä viimeisen perusasennon ottamisessa. Kommentit lämmittää mua todella paljon, sillä tämän liikeen kokonaisuus ei ole ollut meille mikään helppo juttu.

9. Luoksetulo( maahanmeno valuu, löysä kokonaisuus,loppu ravissa, vino perusasento, 8)

Viimesen liikkeen jälkeen me oltais vielä voitu jatkaa. Se ajatus oli ihan voittoa, sillä tähän me tähdätään, että kehässä on kummankin hyvä olla. Markon kommentti pelasti koko päivän, "hyvin sä vedit" Siis minäkö? upeeta!!!

Kokeen jälkeen jatkettiin harjoituksia. Jälkipuitiin vielä kaikki kokeessa tapahtunut.

Tokoryhmän kanssa mietitään jotain juttuja


 Aron teki seuruuta häirittynä ja yhden liikkuroidun ruutuliikkeen. Ja puhuttiin tietysti kaikki kokeessa tapahtunut liike liikkeeltä läpi. Näin sain vähän kokonaiskuvaa missä mennään ja mitä jatkossa tehdään. Aron hyppäsi myös tänään hyppyestettä muutaman kerran niin, että joka hypyllä korkeus vaihtui. Kerran nostin esteen 90 cm ja Aron hyppäsi estettä koskematta. En voi uskoa tätä todeksi, sillä niin vaikealta sen hyppy näytti vielä toukokuussa. Back on Track-on tehnyt ihmeitä :-)

Sunnuntai

Tänään oli vuorossa agilityä. Menin Aronin kanssa ensin aamusta Pia Viljamaan (kirkkonummen koirakerhosta) kontaktiryhmään ja meitä oli siinä 4 koirakkoa. Tehtiin monta kierrosta ja käytiin läpi kontaktiesteen ja niiden kontaktien parantaminen. Treenattiin ensin pelkkää maassa olevaa puomia, tässä tsekattiin, että haluaako koira mennä sinne on-off paikkaan. Vähän Aron oli ihmeissään tästä.



Puomi: Vahvistettiin monien toistojen avulla sitä puomin loppupäätä. Pia opasti meille sellaista temppua, jossa oira ikään kuin pyöritetään ja hetsataan oman jalan ympäri siinä puomin loppupäässä. Näin saadaan kiihkeä tila ja vahvistettua sitä, että se puomin loppu on paras ja tavoiteltava paikka. Sitten otettiin kokonainen puomi ja katsottiin lisääkö koira vauhtiaan, kun se haluaa päästä sinne kivaan paikkaan. Koiran rytmiä myös rikottiin sellaisella apupuomilla, joka oli yksi laukka-askel ennen puomia siinä maassa. Näin koiran rytmi rikkoutuu niin, että se osuu paremmin puomin alkukontaktille. Aron teki hyvin näissä harjoituksissa.

A-este: Pialla oli hyvä idea saada myös a-esteellä koira laukkaamaan este alaspäin, nähtiin, että Aron laukkaa sen harjalle, mutta hidastaa melkein raville alaspäin tullessa. Nyt laitettiin esteeseen kiinni sellaiset pehmoputket, joiden avulla koira ikäänkuin laukkaa kahdella laukalla kohti sitä on-off paikkaa. Aron meni tätä hyvin. Harjoiteltiin myös sitä paikkaa, että koira pysyy siellä kontaktilla, vaikka itse teen mitä vaan, vasta käskystä tullaan pois. Piti muistaa, että sanoo vapautuskäskyn ollessaan paikalla, ettei se yhdisty liikkeeseen ja mahdollista tällä tavalla koiralle lupaa tulla kontaktilta pois. Pääsääntöisesti Aron teki tosi hyvin.

Keinu: tässä vahvistettiin myöskin sitä keinun loppupäätä erikseen ja erikseen sitä vauhtia. Hyvän keinuvauhdin saamiseksi hetsattiin koiraa ja ikäänkuin vedettiin vähän taaksepäin, jolloin koira ampui entistä kovempaa keinulle. Tavoite oli, että koira haluaa mennä täysillä keinun loppuun. Huomattiin muös, että Aron hidastaa vauhtia yhdessä kohdassa puomia eli siinä, kun keinun pää lähtee laskuun. Vahvistettiin ja kannustettiin Aron menemään lujempaa tässä ja se sai ihan hirmusti kehuja, kun lisäsi kaasua.

Kaiken kaikkiaan Pia sanoi, että Aronin kontaktit näyttää hyviltä!!

Kentällä oli todella kuuma jo ennen näitä treenejä. Oli täys työ pitää koira nesteytettynä ja varjossa.

Kävin tekemässä myös leirin toisen agikouluttaja Villen hyppytreenin, missä olin kyllä luokattoman huono. Tehtävässä oli kaksi putkea ja kuusi hyppyä, piti tehdä ennakoivia valsseja ja oli se vaikeaa. Jos käsi näyttää estettä ja rintamasuunta on kohti koiraa niin pitäisi onnistua, mutta jos mietin näitä kahta, tulee liikkeestäni töksähtelevää ja joudun keskittymään enemmän kuin muut, että onnistuisin. On siinä Aronilla kestämistä. Ville mielestä oli joku Old school-agilitaaja, joka huitasee koiransa sinne tai tänne. Juu Aron teki isoja kaarroksia esteiden takana tämän vuoksi. Tehtiin toistoja ja toistoja, joku onnistui ehkä sinnepäin, mutta eipä tuosta kyllä onnelliseksi tullut.

Kaiken kaikkiaan ihan huippuleiri. Oli iltaohjelmaa ja nauraa sai. Joukkueita oli 15 ja tehtiin sellaista rataa, missä ihmiset ja koirat tekivät erilaisia tehtäviä, paras aika ratkaisi. Itse olin team Z-joukkueessa Miinun ja Annan kanssa. (Team-Z tuli siitä, että meidän koirissa virtaa Zorron veri ja hinkutamme kaikki z-liikettä). Voittoa ei tullut, mutta ensi vuonna todella panostetaan tähänkin lajiin :-)
Elvis mukana team-z joukkueessa, tehtävänä on koiran poimia ruudussa olevat kepit


Kuvat leiriltä Susan Miiro sekä Anita Korhola, suuret kiitokset Susan ja Anita!!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Treenamattomuutta

Ei usko tätä itsekkään, mutta meillä on jo monta treenaamatonta päivää takana. Aron ollut täysin kesälomalla, mitä nyt eilen ihan pikkasen kaukokäskyjä ja pätkä seuruuta takapihalla. Hyviä lenkkejä ollaan kyllä tehty, mutta siinä kaikki.
Itse en tunne kylläkään, että oltaisiin ehditty huilata, sillä osaan kyllä täyttää kalenteria ja järjestää aktiviteettia. Perjantaina vietettiin työkaverin kesäjuhlia, lauantaina olin lasten kanssa Wasalandiassa, sunnuntaina tehtiin tunnin lenkki aamulla ja melkein kahden tunnin lenkki illalla, välissä pakersin grilliherkku-ateriaa perheelle ja kävin ratsastamassa tosi pitkästä aikaa. Maanantaina kuskasin Petraa kesäleirille ja olin iltavuorossa. Tänään vietin laatu-aikaa Petteri-pojan kanssa ja iltasella käytiin Elinan ja schape-Ellin kanssa lenkkeilemässä 14 km korpimetsissä. Ja nyt sitten yövuorossa miettien, että mitä pakataan leirille :-)

Meillä siis tulossa kesän odotetuin juttu, joka on SBCAK:n leiri Hartolassa. Otan molemmat koira mukaan, sillä Elvikselläkin voi olla siellä ihan hauskaa. Yleisleiri-nimikkeellä siellä treenataan kaikkia lajeja, mutta itse ilmoittauduin Aronin kanssa tokoryhmään kahdeksi päiväksi ja kolmanneksi agiryhmään. Leiri alkaa jo torstaina ja varmasti keksitään kyllä kaikenlaista, mitä voidaan jo silloin tehdä. Osallistujia on tulossa paljon ja monta tuttua ennestään. Joten palaan blogin ääreen sitten leirin jälkeen kertoen, mitä kaikkea uutta me opittiin.