Puolisoni fanittaa 50-60 luvun rock'n'rollia ja ollut musiikilleen aina uskollinen. Siksi meillä on miljoona rokkilevyä ja poikani tulossa kovaa vauhtia samanlaiseksi faniksi. Ja siinä sivussa sitä on itsekkin tutustunut moniin rock-tähtiin....
Joten ensimmäinen partacolliemme oli TEDDY. Se ei ollut mikään nallekarhu, vaan nimi kumpusi 1950 luvun alussa syntyneestä nuorisokulttuurin muodosta Isossa-Britanniassa, joka levisi myös yhdysvaltoihin ja yhdistettiin tuon ajan rock-musiikkiin.
Sitten tuli JIMMY. Se kuulostaa rokkinimeltä, mutta ei edustanut ketään suoranaisesti. Jimmie Vaughanin, joka oli blues-kitaristi, siloitti nimellään Jimmyn tietä. Tähän yhteyteen sopii blues kitaristiveljekset: Stevie Ray ja Jimmie Vaughan. Ilosia heppuja.
ELVIS on tietysti Elvis Presleyn mukaan.
Ja ARON, se on Elviksen toinen nimi. Wikipedia kirjoittaa sen kahdella aalla, mutta puolisoni väittää, että yhdellä aa:lla se on, koska Elvis itse kirjoitti nimensä aina niin. Elviksen syntymätodistuksessa on yksi aa, joten siitä lähdetään.
Näiden jälkeen tuli RAY. Tietysti puoliso tyrkytti nimeä Presley, mutta kuka nyt sellaisella koiraansa voi kutsua? Nimen tuli olla myös lapsen suuhun sopiva, kun kerran tuli Petran koiralle. Nimi tuli suoraan erään yhdysvaltalaisen rockabilly muusikon nimestä eli Ray Edward "Eddie" Cochran oli nimen vaikuttaja.
Ja seuraavallekin perheenjäsenelle on ollut jo vuoden nimi valmiina. JERRY LEE.
Ihan sen amerikkalaisen pianistin kunniaksi.
Tätä nimeä on nyt makusteltu jo vuoden ja vieläkin epäröin. On se vähän vaikea lausua ja luultavasti kotinimenä se olisi Lee.
Eilen kuitenkin katsottiin poikani kanssa Jerry Lee Lewisin elämästä kertova elokuva Great Balls of Fire ja siinä Jerry Leellä oli kyllä samanlaisia taipumuksia, mitä toivon meidän perheen Jerry Leellekin tulevan. Se amerikan Jerry Lee oli multitalentti pianonsoittaja, joka raivoisalla pianonsoitolla villitsi yleisönsä. Hänet tunnettiin hurjana lavaesiintyjänä ja käytökseltään Jerry Lee oli hyvin vauhdikas ja spontaani, pisti pianonsakin palamaan esityksensä lopuksi. Joten kyllähän se sittenkin sopisi jonkun vauhdikkaan ja spontaanisti iloisen villibordercollien nimeksi vai mitä? Olisko nimi enne?
Lee on hyvä nimi ja tarina sen takana. Mikäli mulle tulisi kaksi urosta joskus, niin ne olisivat Lee ja Levi(s). Tosin farkkujen mukaan ;)
VastaaPoistaOlipa mielenkiintoiset tarinat nimien takana! :)
VastaaPoista