Eli hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.
No tästä aasinsiltana, että ollaan oltu Aronin kanssa jo monissa hyvissä treeneissä. Viime viikolla meillä oli kunnon häiriöt radalla, sillä pujoteltiin mm. ison muumipeikon, tontun ja nuken ympärillä. Houkutuksessa oli mm. radio, jonka vaimea musiikki sai koirat höristämään korviaan siinä kohdalla. Eli treeneissä vain mielikuvitus on ollut rajana.
Uusina juttuina Aronin kanssa on aloiteltu oikealla puolen seuruut, puolen vaihto takana ja käytösruutu. Siinä käytösruudussa Aron oli kyllä ekalla kerralla ihmeissään, että onko tässä kyseessä joku juttu oikeesti vai viihdyttäiskö itseään seuraamalla naapurikentän agilityä.
No näillä ideoilla jatketaan tämä talvi.
Pikku-Rayn kanssa on otettu niin monet rally-treeneit kuin on ehditty. Viime viikonloppuna olimme Seinäjoella koiranäyttelyssä ja näyttelyn jälkeen oli pakko hyödyntää hallin häiriöt. Meidän omassa hallissa päiväsaikaan ei ole juuri ristin sielua, joten kaikki irti näyttelyhäiriöistä. Ray on ollut treeneissä pätevä, joten aina on lopetettu hyvin mielin.
Seinäjoki
Ja eilen oltiin sitten kisaamassa kaksin Aronin kanssa. Ylöjärvellä oli pohjois-hämeen kennelpiirin rallymestiskisat ja siellä kisattiin henkilökohtaisesta mestaruudesta ylimmässä luokassa, mutta samalla myös epävirallisesta joukkuemestaruudesta myös. Pääsimme Aronin kanssa Tamsk 2-joukkueeseen ja näin ollen olimme edustustehtävissä. Heti kun tulin paikalle, kävin tsekkaamassa, että miten joukkueemme mestariluokkalaisilla eli Markella ja Mollalla oli mennyt ja hyvinhän niillä, pisteitä oli koossa 76 heidän jäljiltä.
Avoimen luokan rata näytti haastavalta ja jo ensimmäisenä esteenä hyppy. Voi iik, Aron lähtee heti lapasesta. Lisäksi radan pujottelu tehtiin juomapullojen ympäri ja samoilla pulloilla tehtiin myös spiraali vasemmalle. Mentiin siis moneen kertaan tässä kohtaa eri suuntiin. Tuomarina oli Tiia Hämäläinen.
Opettelin radan niin hyvin, että vaikka pistin silmät kiinni, tiesin mikä kyltti ja mihin mennä. Aron tuntui lähdössä luotettavalta kisakaverilta ja tehtiin tarkasti jokainen kyltti. Rata menikin täydellisesti pientä ääntelyä lukuunottamatta, josta -2, joten loppupisteet 98. Ääntely ei ole rallyn avoimessa luokassa tuon pahempi virhe, mutta haukkumisesta sakotetaan jo heti reilusti enemmän. Hyvillä mielin tultiin radalta kuitenkin ulos, sillä jes, mehän osattiin. Näillä pisteillä sijoituttiin luokassa kolmanneksi. Koiria taisi olla jopa 22 siinä luokassa, joten rally-kisat nostaa suosiotaan.
Avoimen luokan jälkeen oli enää vuorossa alokasluokka ja joukkukisassa oltiin melko mukavissa asemissa, sillä Marian ja Pörrin pitäisi tehdä hyvät pisteet, että erottuisimme muista joukkueista. Ja nehän teki sen 100 pistettä heti samantien, joten joukkuemestaruus oli meidän. Jee. Tamsk on siis vuoden 2015 piirinmestari rally-tokossa, kuten myös tokossa. Agilitystä en nyt muista, onko siinäkin.
Aron kera saaliinsa
Tänään jatkettiin Rallykisaamista Jyväskylässä ja kisapaikkana oli Haukkuvaaran halli. Siellä pyöri 2 rallykisaa samaan aikaan, mikä teki hallista ahtaan. Halliin ei päässyt verryttelemään lainkaan, vaan omaa suoritusvuoroa ennen tultiin pieneen eteiseen odottamaan pääsyä radalle. Itse rata näytti todella helpolta. Sen kyltit oli meille helpot, houkutuksessa oli kirja ja lenkkari, ei siis ruokaa, spiraali vain kerran, ei hyppyä eikä vauhdinmuutoksia. Ainoa kyltti, mistä olin huolestunut oli sivulla maahanmeno. Aron sen osaa, ei siinä mitään, mutta aloitin luokassa heti neljäntenä Rayn kanssa. Jostakin syystä Ray ei aina osaa mennä sivullani maahan vaan sekoittaa sen seisomiseen ja tätä yritin siinä pienessä odottelu-eteisessä vain vahvistaa maahamenoa ja toitottaa Raylle, että tehdään rallya.
Kun meidän vuoro tuli, astuimme suoraan kisaradalle ja pikku Ray on aivan liian kokematon selvitäkseen tuosta. Se katsoi kenttää, tuomareita ja yleisöä ihmeissään, että missä sitä nyt ollaan. Sille täysin uusi tilanne.
Lähdössä se oli kuitenkin hyvin ja saimme luvan lähteä suorittamaan.
Ensimmäisen kyltin kohdalla oli seinässä peili, josta se säikähti valkoista peilikuvaansa. Ray on ilmeisesti luullut olevansa aina mustavalkoinen bordercollie.
No ei siitä ensimmäisestä tehtävästä tullut mitään ja päätin uusia sen. Vaikeeta oli, mutta jotakin tehtiin ja päästiin eteenpäin.
Sitten tuntui, että nyt alkaa rullata, kunnes lähestyimme kylttiä 5 eli sitä maahanmeno-kylttiä, mitä Ray ei ehkä osaakaan. Ray alkoi myös jännittää sitä kylttiä ja sen nenä upposi tekonurmeen. Eipä auttanut mikään, että olisi luopunut hajusta. Uusin tehtävän ja sain Rayn jotenkin mukaani, mutta ei vaan päästy kyltille. Ray lamaantui ja pakitti taakseni. Voi miten tuskaa. Koiraa helpottaakseni oli pakko edetä seuraavalle kyltille ( siinä kohtaa meidät hylättiin) ja loppuradan yritin vain tsempata Raytä maaliin. Uuden hallin tuoma asetelma oli vain Raylle liikaa ja ai miten harmitti! Olispa päästy edes kerran kiertämään se kentän tai jotenkin virittämään Rayn kunnon treenimoodiin.
Ajoittain on oltu kuitenkin samalla taajuudella kuvista päätellen.
Tuomarin kommentti paperissa oli: Koiralla selvää osaamista, tänään hajut veivät voiton. Hienosti kannustettu loppuun saakka.
Vein Rayn kiireesti autoon ja saman tien Aron ulos. Meidän välissä oli vain 7 koiraa, joten Aronin kanssa piti mennä ovelle odottamaan pikku-eteiseen pääsyä. Tiesin, että käsissä on kokenut koira, jolle uuteen halliin astuminen ei ole läheskään niin iso juttu, kuin pystykorvalle, jonka hallikokemukset on laskettavissa yhdellä kädellä. Taitava kilpailija olisi osannut jättää edellisen radan heti taakseen, mutta pettymys tykytti rinnassa. Kasasin itseäni, päätin keskittyä olennaiseen ja astuimme lähtöön, kun oli meidän vuoro. Aron oli luottopakki. Se osaa ne kaikki kyltit ihan pilkulleen, paitsi sivulta eteen istumaan on sille vaikea ja siihen nyt jäi vinoksi, onneksi vain -1 sakko tuosta. Kyltillä 5 eli sillä kammottavalla maahanmeno-kyltillä itse mokasin. Annoin Rayn käsimerkillä Aronille käskyn. Voi ei! Aron nousi seisomaan kun se noudatti sitä käsimerkkiä ja oman tyhmän tyhmän mokani vuoksi tästä -10. Loppurata tehtiin virheettömästi, äännellen, mutta ei siltikään mielestäni pahasti. Lopputulos 87 pistettä, joista minulle se -10, yksi vino -1 ja -2 ääntelystä. Tuomarin sanat: upeaa yhteistyötä, erinomainen ohjaus.
Tämä oli kuitenkin Aronin kolmas kerta avoimessa luokassa ja koska kaikista on tulokset, niin ansaitsimme RTK2 koularin, mikä lämmitti mieltä. Jossittelu on ihan turhaa, mutta ilman kymppiä oltaisiin oltu palkinnoilla, sillä tänään kukaan ei saanut täyttä 100 pistettä avo-luokassa.
Istumasta seisomaan
Sivulle
Pyörähdys
Aloitimme Aronin kanssa rallytokon helmikuussa ja kävimme kevättalvella kolme alokasluokan kisaa ja huhtikuussa oli alo-luokka suoritettu. Heinäkuussa käytiin kaatosaderallytokoissa ja nyt tämä viikonloppu, niin koekerrat oli siinä. Nyt suuntaamme ajatukset kohti voittajaluokkaa ja kisataan siinä heti, kun osaamme voittajan kyltit. Joten onneksi ollaan hyvässä valkkuryhmässä, niin päästää heti ensi torstain treeneissä samantien asian ytimeen.
Aronin kisakirjat
Loppuvuoden päätin ottaa kuitenkin rennosti. Kun opiskelen työn ohella, on arki yhtä suorittamista. Ihan ärsyttää, että aina on kiire. Aamu kuudesta yhtä soittoa ilta kymmeneen on kiire. Hitto, että se joskus ottaa hermon päälle.
Syksyn aikana olen pakertanut useampaan tenttiin ja aina kun sai yhden suoritettua, oli uusi edessä. Sen päälle kirjalliset tehtävät. Töissä tämän lisäksi täydet tunnit eli kaikki viikonloput töissä painaen pitkää päivää. Suoritin myös pari viikkoa sitten lääkehoidon osaamiseni, sillä aina 5 vuoden välein pitää todistaa osaavansa lääkelaskut ja teorian. Prosentit ja milligrammat vilisi vaan silmissä. Nyt oman lähihoitajuuteni päälle selvitin sairaanhoitajan laskut, verensiirrot ym. Ja kun näistä selvisi, oli mielessä, että koiria pitänee treenata. Koirien kanssa harrastaminen on ihanan antoisaa ja kaikessa vauhdissa se antaa ihan toisenlaista jaksamista arkeen. Kuitenkin täytyy pitää mielessä, ettei saa polttaa kynttilää molemmista päistä, joten nyt annan itselleni luvan huokaista. Arkea ylläpitää nyt agi ja rallytreenit kerran viikossa. Sen lisäksi Ray ja Petra aloittivat flyball-alkeiskurssilla ja jos Ray oppii noutamaan tennispallon, on aika huokaista. Se ei nimittäin ole mikään pallohullu, mutta on tässä nyt jo viikon sisällä edistytty hirmuisesti. Aronin kasvattaja Riikka naureskelikin puhelimessa, että kauanko rauhallisen loppuvuoden päätökseni pitää? No ainakin nyt tän illan, kun kiellän itseäni katsomasta agikisakalenteristä yksiäkään agikisoja :) tai mitään muuta kisaa.
Pojat treenien jälkeen valmiina loppukävelylle :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti