Heidi ja Pojat: Vepetreenit x2

Jihaa, me saatiin Aronin kanssa vepekausi polkaistua käyntiin. Tähtäimessä on sove viimeistään elokuussa ja sen myötä vielä alo-luokka tämän kauden aikana. Himppasen vaikeeta vain, kun ei ole säännöllistä ryhmäpaikkaa. Sitä odotellessa ollaan sitten vain nostettu kuntoa uimalla. Ja edelliset vepetreenit olivat viimeksi viime kesänä.

Ja perjantaina suuntana oli Keuruu. Oli siis lähdettävä merta edemmäksi kalaan. Siellä oli keski-suomen noutajien järjestämä vepe-koulutus, kouluttajana oman kylän tuttuni Marja Ala-Nikkola. Aloitin Marjan kanssa tokoharrastukseni ja mietittiinkin, että kuinka kauan sitten. Menin Teddy-partiksen kanssa tokon alokasluokaan muistaakseni vuonna 99 juuri Marjan kannustamana. Eli on siitä aikaa.

Mutta nyt oltiin jonkun ihmisen kesäparatiisissa. Aivan mahtava kesämökki järven rannalla ja mikä ranta! Ihan unelma hiekkaranta kauniilla paikalla. Jos mulla olis sellainen, en varmaan lähtisi sieltä pois lainkaan.

Koiria oli paikalla kuusi ja tehtiin kolme kierrosta. Eli aina yksi liike per kierros. Aron aloitti veneestä hypyllä. Kuten viime vuonna, se ei hypännyt ihan kerrasta. Se keikkui veneen laidalla, mietti ja piipitti. Kutsuin ja kannustin sitä rannasta. Vene oli soudettu sinne kisamatkan päähän eli arvioituun 50 metriin. Silmämääräisesti ne oli kaukana. Usean kehun ja kannustuksen jälkeen Aron hyppäsi lopulta veteen ja ui rantaan. Tehtiin sama liike uusiksi ja nyt taisi tulla heti ekalla käskyllä. Hyvä!

Kakkoskierroksella tehtiin esineen vientiä. Tässä paljastin, että Aron ei osaa viedä esinettä vieraalle. Olen ollut itse veneessä ja apuohjaaja on antanut Aronille esineen suuhun. Tässä pienenä ongelmana on ollut, että Aron on ollut huolissaan rannassa, että mihin asti sillä veneellä oikein menen ja on saattanut lähteä minua kohti luvan saatuaan ilman esinettä. Marja sanoi heti, että alokasluokassa vielä onnistuu, että olen veneessä ottamassa esineen, mutta viimeistään avoimessa sillä taidolla ei enää pärjää. Suositteli heti alusta asti opettelemaan esineen viennin vieraalle veneeseen. Tähän saatiinkin hyvä idea. Anna istui veneessä ja näytti Aronille, että sillä on nakkia. Sitten soutivat ulapalle. Annoin Aronille esineen suuhun ja sanoin vie, samaan aikaan Anna huusi, että tuo. Ja niin se lähti viemään esinettä. Veneellä oli hyvä luovutus, pyysin Annaa sanomaan Aronille metriä ennen venettä pidä, ettei Aron ala sylkemään esinettä ennen aikojaan vaan luovuttaa sen käteen asti. Tämä meni hyvin, Aron sai nakkia ja sen päälle oman esineen vastalahjaksi, jonka kanssa se tuli sitten rantaan, josta sai minulta nakkia ja leikkiä palkaksi. Oli toimiva idea. Tässä treenissä käytettiin muovista oranssia damia, jollainen mun täytyy käydä nyt ostamassa. Kun dami oli Aronille vieras, se vei sen hyvin. Jos se on patukka, sille tulee ajatus, että se on sen lelu, eikä se ota ajatusta viennistä niin vakavasti.

Sitten kolmantena tehtiin veneen haku. Tässä sai ensin vedellä veneen köyttä rannassa ja taistelutahtoisena Aron tykkää narun vedosta kuin hullu puurosta. Sitten vene ja se ihku köysi lähtivät ulapalle ja Aron lopulta käskystä perään. Kun Aron oli veneen kohdalla sille tiputetaan se veneen köysi veteen, josta se itse tarttui siihen kiinni ja veti sen rantaan. Siinä köyden tiputuskohdassa huusin rannalta, että tuo ja kehuin sitä, kun tarttui köyteen kiinni. Toinen kehu, kun oli noin 5 metriä vetänyt venettä. Siinä kohtaa se veneen paino on silloin täysillä sen koiran otteessa ja halusin vahvistaa sitä hetkeä, että vedä vaan, vaikka paino tuntuukin. Hyvin veti rantaan. Jatkossa palkkaan sitä rannassa vielä enemmän sillä veneen köydellä, että vahvistuu vain ajatus siitä, että köysi on ihan parasta.

Koko treeni-illan paistoi ihanasti aurinko ja kun se laski mailleen ilta klo 22 kohdalla, oli hyvä lopettaa treenit siihen. Nimittäin hyttysetkin tuli heti esiin.

Heippa unelmien ranta!

Seuraavana aamuna jatkettiin uusiin vepetreeneihin Uuraisille. Suomen bordercolliet ja austraaliankelpiet järjestivät vepe-päivää kesäkuulle ja tästä ilmoiteltiin yhdistyksen facebook-sivuillakin. Varmasti ilmoitus olisi ollut myös lehdessä, joka ei ole vieläkään saapunut jäsenilleen. Tästä tai ehkä muistakin syistä johtuen päivään oli ilmoittautunut vain 4 koiraa. Kallista on silloin maksaa kouluttajan kulut, joten se päivä peruttiin, mutta päätettiin sitten treenata keskenämme. Mukaan Anna kutsui oman alueensa vepeharrastajia ja niin me oltiin klo 8 Tehlolla treenaamassa. Olisiko paikalla ollut 8 koirakkoa.

Vähän erilainen ranta ja viileämpi keli, mutta muuten hyvä olosuhteet. Samalla paikalla järjestettiin jälkikoe ja ai miten oli haikeaa ajella ohi janapaikkojen. Ne kangasmetsät siinä janapaikoilla oli nimittäin aivan luksuspaikat. Ihan toista kuin meidän pirkanmaalaisten ryteiköt. Moni onnellinen koirakko pääsi sinne jäljestelemään, me onnelliset mentiin nyt uimaan.

Aronille yksi veneestä hyppy. Hyppyyn tarvittiin jokusia kehoituksia, eli vielä aprikoi sitä, että tästäkö vaan tuonne veteen. Paremmin kuitenkin kuin eilinen eka hyppy. Kokeessa minulla on tähän kuusi käskyä käytössä, joten pelivaraa on, mutta tätä pitää siis vielä varmistella.

Pipsa-sisko osaa loikata. Pipsa on lähetetty veneestä viemään patukan toiseen veneeseen.

Esineen vienti: tässä havaittiin, että jos piti viedä sitä patukkaa, ei Aron ottanut tehtävää vakavasti vaan päätyi leikkimään sillä rantaan Annan huudellessa makkaroiden kanssa veneessä. Oliko myös jos väsymystä eilisestä? Vaihdettiin muovinen dami ja nyt meni ihan oppikirjojen mukaan. Hyvin vei esineen.Marja opetti eilen, että koiralla ei tulisi olla kiirettä siellä veneellä ja luovutuksessa. Veneessä olevalla voi olla paljonkin ruokaa, jota se syöttää koiralle veneestä oman käden kautta. Ja lopulta tulee esine, joka on merkki koiralle siitä, että nyt voit lähteä tämän kanssa takaisin rantaan. Tätä hieman mietin, kun tehtiin Pipsan kanssa köyden vientiä veneeseen. Siinä koira vie pitkän köyden veneelle, nostaa sen pään ikään kuin sinne, saa palkkaa, mutta sen pitää sen jälkeen unohtaa se köysi ja palata takaisin rantaan, köyteen ei saa missään nimessä koskea luovutuksen jälkeen. Oppiiko koira erottamaan, että köysi tehtävässä uidaankin ilman mitään takaisin rantaan? Sen huomasin, että ainakin herkkiä hetkiä nuo luovutustilanteet on tuossa liikkeessä. Veneessä olijat ei saa puhua mitään ja köyden pää on nopeasti vedettävä veneeseen ja koiraa palkatessa annetaan vain nakkia koiralle, ettei puhuta mitään. Eli loogisen ohjaajan toiminta tukee koiraa, että se oppii mitä tehdään. Kuitenkin aika kokemattomalle vepeilijälle (puhun itsestäni) näitä elementtejä on hurjasti, että miten toimitaan missäkin kohtaa. Jo ihan tuollaisen kumiveen soutamiseen pitäisi olla omat kurssinsa ;-)

Sitten veneen hakeminen. Tämän Aron osasi. Kuvat Riitta-Liisa Kuittinen.

Köyden pää on vielä veneessä, mutta Aron etenee kohti kohdetta määrätietoisesti.