Syysterkkuja

Blogissani on ollut viime aikoina hiljaista, kun varsinaisesti meillä ei ole ollut mitään päivitettävää. Me nautittu syksystä ja vietetty ihan tavallista arkea. Tamskin treeneissä kesäkausi päättyi ja uusi kausi alkoi viime viikolla. Siihen liittyi itselläkin sellainen välitilinpäätös, että pohdiskelin monena päivänä, että mikä tuli tehtyä hyvin ja mikä huonosti. 

Rally-toko ryhmässä (valkku) me treenattiin vuoden verran Aronin kanssa. Meillä oli todella hyviä treenejä. 

Kuva (Petra Jormalaisen kuva) viimeiseltä kerralta, missä sheipattiin toisiamme. 

Rallyryhmässä päästiin tutustumaan lajin haasteisiin, kylttien ja kokonaisuuksien tekemiseen. Tutustuttiin uusiin kivoihin ihmisiin ja treenattiin vanhojen tuttujen kanssa. Ja kompastuin kuitenkin niihin alkupään virheisiin; ääntelyyn. Muistin taas, että ääntä ei saa päästää ikinä osaksi liikettä. Ihan kaikista vaikeinta meille oli suorittaa agilityhypyt rallyradalla ilman ääntä. Aronhan haukkuu kun se tekee agia, joten se mielentila tuli heti esiin myös rally radalla. Avoimessa luokassa esteestä selvisi vielä sillä, että seurautti koiraa lähes esteeseen kiinni ja vapautti sen just ennen. Sama ei ole enää mahdollista mes luokan sarja-esteillä. 

Kaikkiaan saatiin aikaiseksi yksi voi tulos. Aronin kanssa kesällä käydyssä rallykokessa keräsimme 11 kertaa -3 hau. Muita virheitä ei radalla tullut. Eipä siinä auttanut itkut eikä naurut. Alkupään virheet maksaa eniten. Luovutin.

Rally-tokoa jatkan voittaja-luokka silmissä Rayn kanssa. Japaninpystykorvan kanssa on harjoiteltu iltaisin käytösruutua ruokakupin ääressä. Raylle on kovin vaikeaa olla se 2 min paikallaan tarjoamatta jotakin. Joten lähdettiin 20 sekunnista. Pitää olla makuulla tai istumassa. Eilen istuminen sivulla meni jo kivasti aikaan 1,30. Pidennetään päivä päivältä aikaa ja välillä ollaankin lyhyt hetki. 

Ray treenaa myös käännöksiä oikealle jumppatyynyn avulla. Pari treeniä ja se alkaa olla hyvä. Pikkukoirien takapää on helpommin muokattavissa kuin isojen!

Agilityn suhteen haettiin motivaatiota, kun jäi useammat treenit välistä työvuorojen vuoksi. Olin yhtenä viikonloppuna kennel Brisknessien leirillä kouluttamassa ja Aron pääsi siellä agilitaamaan Tuijan kanssa. Tuijan omat koirat olivat vatsataudissa, joten jos Aronia lainaamalla saa jonkun iloiseksi, niin näin sen on mentävä. Aron menikin tosi hyvin laina-ohjaajan kanssa ja siitä meidän olikin hyvä jatkaa Aronin kanssa seuraavalla viikolla omissa treeneissä. 

Briskness-leirillä oli sumua ja siunattiin Meea ;)

Aronin agi näyttää ja tuntuu hyvältä. Sen vaikeinta alaa on takaakierrot ja sellaiset hypyt, joissa hypätään kaarevalla uralla ikään kuin vaan pyöristäen itsensä siivekkeen ympärille. Nyt on tehty näitä useammilla kerroilla ja saatu se hyppäämään rimaa pudottamatta kaarevalla käännöksellä. Vaikea selittää tätä, mutta ainakin Anu koutsi tietää, mistä on kyse. 

Lenkkeilty on nyt viime aikoina paljon ja juoksuhalutkin taas nousi, kun on ollut niin sateeton ja kiva syksy. Käytiin lenkeillä, missä juoksen pätkän ja kävelen pätkän. Aron saa jolkottaa vapaana edellä. Sitten lisäsin juoksupätkien osuutta ja hyvältä tuntuu. Viime tiistaina en jaksanut odotella hallilla 2 tuntia, että puoliso ehtisi tulla hakemaan meidät autolla. Keksin, että kyllähän perusterve koirakko aina kotiin jaksaa juosta. Ja näin me mentiin. Hallilta oli juuri sen 10 kilsaa matkaa ja kaikkiaan siihen meni aikaa 1.22. Käveltiin ensimmäinen vartti ja viimeinen 10 min. Muuten hölköttelin Aronin perässä. Liikennenvaloissa meni yksi minuutti. Että sellaiset palauttavat juoksentelut agitreenien päälle. 

Mutta on meillä ollut ihana syksy luonnon puolesta!

Jotta juokseminen ja ensi talvena vetohiihto olisi hauskempaa, sijoitin Aronin uusiin valjaisiin. Huomatkaa, kuinka koira on riemusta soikeena. Mutta Non stop-valjaat vaikuttaa niin hyviltä. Vinkkinä, että xxl-kaupassa ne on edullisimmillaan nyt.