lauantai 5. marraskuuta 2016

Rallytreeneistä kokeeseen

Kuluneella viikolla ja edelliselläkin on treenattu Rayn kanssa rallytokoa. Harjoiteltiin yksittäisiä kylttejä, käskyjen kuuntelemista ja tekniikkaa. Hallilla käytiin kahdesti, joista keskiviikkona päivällä tajusin, että kyllä se tulos voittajassa on meillä vielä niin kaukana. Käytännössä se näkyi treeneissä sellaisina pieninä epätarkkuuksina, joita ei voi kisaradoilla tulla ainuttakaan. Huomasin myös, että Ray ei osaa liikkeestä seiso kierrä koira-kylttiä mitenkään. Se lähtee mukaani heti, kun lähdin kiertämään koiraa. Joten päätin, että ei keskitytä tähän vaan panostetaan samankaltaiseen kylttiin istu seiso kierrä koira ja sitä kautta kerätään varmuutta itse seisomisasentoon. Tai kyltti seiso maahan, sekin me opeteltiin ja näitä odotin kovasti tulevan itse kisaradalle.

Ja käytösruutu, sitä tehtiin joka päivä. Aina iltaruualle piti olla käytösruudussa x aikaa ja y asennossa. Keskiviikkona tehtiin hallilla kahden minuutin makuu ja torstaina treenattiin Kaipaisen Annan ja hänen pikkukoiransa kanssa. Näissä treeneissä Ray teki ensin 6 kylttiä, joiden jälkeen mentiin käytösruutuun ja Anna koiransa kanssa astui kentälle. Ray vilkaisi näitä kerran ja piti hyvän istumisen kahden minuutin ajan. Näissä torstain treeneissä harjoiteltiin myös lähtöjä ja päädyin siihen, että irroitan Rayn remmin siinä kohtaa kun asetutaan kehään ja sitten vasta mennään lähtö-kyltille. 

Ja tänään sitten oli Rayn ensimmäinen voittaja luokan koe. Jännityksellä kisapaikalle ja heti nähtyäni voittajaluokan ratapiirrustuksen luovuin toivosta. Rata olisi meidän taidoille vaikea. Heti ensimmäinen kyltti oli liikkeestä seiso kierrä koira. Just. Mitäs nyt tehdään? Hädissäni mietin kaikenlaisia kikkakolmosia, että miten saisin sen pysähtymään, mutta ei kikkakolmosten kanssa ei vaan hyvä seuraa. Päätin olla reilu koiralle, teen sen ensimmäisen kyltin liikkeestä maahan kierrä koira-kylttinä. Sen  Ray osaa ja siitä seuraa -10, mutta Ray ei sitä tiedä. Mielestäni on ihan turha odottaa koiralta sellaista mitä se ei osaa ja näin ollen jo ensimmäisellä kyltillä tehdä saattaa se epävarmaksi. 
No olihan siellä myös peruuta kolme askelta koira sivulla, jonka totesin myös jo viikko sitten vaikeaksi meille tehtävänä keskellä rataa. 

Tältä näytti siis päivän rata. Käytösruutu oli istuen ohjaajan edessä. 

Lähdössä Ray oli hyvä. Sillä ei ollut mikään kiire eikä hätä, hyvin jaksoi odottaa istuen sivullani, että tuomari kääntyi meitä kohti ja kysyi ollaanko valmiita. Oltiinhan me. Ja ensimmäinen kyltti, käskin liikkeestä maahan ja kiersin koiran, teki sen käskyjeni mukaan, mutta -10 tästä. 
2 ja 3 kyltti hyvin, mutta kyltillä 4 eli spiraalilla hukkasin koiran hetkeksi, se taisi osua myös siihen kylttiin ja mun ajatukset meni sekaisin. -10 väärin kierretty luki paperissa. Ray vaivaantui yleisöstä, joka oli tuon suoritettavan suoran oikealla puolen ja väkeä kulki siinä sisään ja ulos. Ja kun sen keskittyminenherpaantuu edes hetkeksi, ollaan murheissa. 

Houkutuksessa kyltti nro 6 oli jotakin epätarkkuutta -1. Ja sitten liikkestä maahanmeno kyltillä 7, tässä ehti istua ja meni sitten vasta maahan -10. Se osais niin tämän oikeasti, ollaan harjoiteltu paljon liikkeestä maahan menoa, kun varsinkin koiran ollessa oikealla puolen se on ollut vaikea.

Sitten peruutuskyltti, tää meni sitten ihan hyvin, ei virheitä, mutta seuraava kyltti helppo kääntyminen vasemmalle, taas tuli kymppi. Ray pääsi peruutuksen jälkeen vähän minun eteeni ja kun lähdin kääntymään, kohtasi rintamasuuntamme tässä. Näin kävi myös viikolla treeneissä. 
Tässä vaiheessa olin jo itsekin osannut laskea, että kymppejä tulee liikaa ja tulos on mennyttä. Nyt on vaan vedettävä loppuun saakka reilusti koiraa tukien ja kannustaen. 
Pyörähdyskyltillä sain -3. Harmi kun en pyytänyt ketään videoimaan. Olen luultavasti aloittanut pyörähdyksen liian myöhässä. 
Ja seuraava kymppi kilahti kääntymisessä vasemmalle 360 astetta. Selityksessä on, että koira istui. Hämärästi tämän muistankin, mutta oma askellus oli ilmeisesti vähän epäselvä Raylle. 

Ja sitten lisää ohjaajan virheitä kylteillä 16 ja 17. Näissä molemmissa koira meni eteen istumaan ja teen siinä jotakin, mikä ei kuulu asiaan. Se jokin oli -3 arvoinen ohjaajan virhe. Koira teki nämä omasta mielestä hyvin. 
Viimeinen -10 otettiin viimisellä kyltillä, selityksessä lukee, että koira ei kääntynyt mukana loppuun asti. 

Noh. Tästä mentiin joka tapauksessa ihan hyvillä mielin käytösruutuun. Ja se onnistui tosi hyvin ja olin tästä oikeasti todella iloinen. Ray on vilkas ja teräväkoira. Se saattaa mistä tahansa ympäristössä tapahtuvasta rasahduksesta ottaa muka syyn pompata pois asennosta, jos se unohtaa, että sillä on tärkeä tehtävä. Ja se ei nyt käytösruudussa unohtanut tehtäväänsä hetkeksikään vaan tuijotti minua melkein 3 minuuttia intensiivisenä. Ja kun vapautin sen tehtävän päättyessä, ei sllä ollut edes kiire meidän supermiehen palkalle, vaan se oli kanssani kaikessa rauhassa, että sain kiiteltyä sitä miten pätevä pieni koira se oli. Tämä opettaa minulle sitä, että siellä kehässä tulisi antaa ne isoimmat kehut eikä tärkeintä saisi olla se hetki, kun sieltä rynnätään pois. 

Joten mitä tästä opittiin. Ensinnäkin meidän tulee opetella loput kyltit huolella. Kun pääsin kotiin ja kerroin Rayn omistajalle, että se liikkeestä seisominen ei onnistu. Rayn omistaja sanoi siihen, että kyllä se sen osaa. Ne on treenanneet sitä agilitreenien väleissä ja siitä paikasta näyttivät, että ihan helppo liike. Katsottiin sitä sitten vielä yhdessä ja me taidettiin saman tien keksiä sellainen käsimerkki, millä saan Rayn ymmärtämään, mitä minä haluan ja häivytetään sitten käsimerkkiä vaan pienemmäksi myöhemmin. Joten harjoitukset jatkuu. Tarvitaan lisää koemaisia treenejä ja tekniikaa paremmaksi. Jonkun kanssa täytyisi nyt katsoa, että mitä teen väärin kun ohjaan koiran eteeni istumaan. Liian voimakas käsi tai vartalo-apu? Joten näin laitan nöyrästi vaan tämän kokemuksen yhtenä kaikista opettavaisista kokemuksista muistaen, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä.


5 kommenttia:

  1. Heips!

    Luulen, että noissa eteen ohjauksissa -3 tulee siitä, että kumarrut eteenpäin itse. Se on ehkä se tyypillisin ohjaajavirhe noissa liikkeissä. Voittajassa ei ohjaajalla saa tulla lantiosta taittoa eteen (eikä sivulle). Kädet saavat edelleen liikkua ja tehdä laajaakin kaarta, mutta kropan pitää olla suorana. Ilman videota toki vaikea sanoa, mutta veikkaisin tuota näin lonkalta. :-)

    T: Minna, jota et kyllä tunne, mutta ei kai tuo haitanne... :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Minna kommentista, varmastikin juuri noin. Taidetaan ottaa tänään vähän videolle noita eteen tuloja ja kiinnitän silmät siihen taituuko lantio, luultavasti :) terkuin Heidi

    VastaaPoista
  3. Eipä tarvinnut edes videoida, Ray ei osannut mennä eteeni istumaan ellen kumartunut lantiosta eteepäin, heh, itkiskö vai naurais..... :-)

    VastaaPoista
  4. :-) Naura mieluummin! :-) Nytpähän tiedät, mitä treenata ja miten heittää hyvästit noille turhille kolmosen menetyksille! :-) Treeni-iloa!

    Terkuin,
    Minna

    VastaaPoista
  5. Kiitos Minna, samalla taisit vastata omaan ihmetykseenin että mistä ihmeestä sain -3 OVta kisoissa. Pieni koira niin helposti tulee kumartelua kun ei ole asiaan osannut kiinnittää huomiota. Ei kun treenaamaan :D

    T: Anna (myöskin luultavasti Heidille tuntematon, mutta sentään partis-taustainen)

    VastaaPoista