Agimutsi sm-kisoissa

Eilen kisattiin Kuopiossa Hukka-Putken järjestämissä agilitykisoissa suomenmestaruuksista junioreiden, nuorten, senioreiden ja para-agilitaajien kesken. Etukäteen tiedettiin, että kisaajia on ilmoittautunut paljon, mutta aika järkkyä oli lukea, että junioreiden ja nuorten hyppyradan rataantutustuminen alkaa lauantaina klo 8. Minulla kun oli perjantaina työvuoro klo 21 saakka. Mutta niin vaan oltiin Kuopiossa klo 7.45. Kisapaikkana oli Musti & Mirri- areena. Jännät sisätilat.

Tapasin kisa-alueella erään vanhan hevostuttuni Åsan, joka on ahkera agilitynharrastaja hevosvuosien jälkeen. Kohtaamisemme oli hauska:

- Moi, mitäs sä täällä teet?

- Juu, en ole vielä noissa senioriluokissa, ei niihinkään nyt niin kauaa mene, mutta agimutsin roolissa siis täällä ollaan.

- Mitä? -Agimutsin?

- Juu, mun tyttö kisaa täällä japaninpystykorvallaan.

- Mitä!? Onkos sulla lapsi? 

- On.

- Siis sulla on kisa-ikäinen lapsi? 

- Juu, Petra kisaa nuorissa.

- Ei pikku-likalla voi olla lasta!

Heh, sori Åsa, vuodet menee :-) Tunnettiin siis toisemme -90 luvun alusta. Terkkuja vaan siis Åsalle :)

Mun hommana oli siis kävelytellä Ray lämpöiseksi sillä välin, kun Petra katsoi ensin minien radat ja meni sitten medien rataantutustumiseen. Ja tästä kuva alla, Siellä se oranssissa hupparissa tutustui. Minä juotin ja pidin Raylle seuraa. 

Sm-kisat ratkottiin niin, että kaikki tekivät ensin hyppyradan ja sen jälkeen agilityradan. Molempien ratojen yhteistuloksella sitten ratkeaa mitalisijat. Radat oli tasoltaan kakkosluokkien ratoja ja kisa-oikeuden sai, jos koirakolla oli yksikin yhteinen agitulos vuosi taaksepäin. Joten osallistujia oli paljon ympäri suomea ja kun seurasin näitä juniori 10-13.v ja nuoria 14-18.v huomasin, miten älyttömän hyviä harrastajia siellä olikaan. Siis todella taitavia tyttöjä ja poikia, jotka pystyvät voittamaan missä tahansa kolmosluokan kisoja. Ja vähän se Petrakin sitä mietti menomatkalla, että mitähän hommasta tulee, kun ovat Rayn kanssa ykkösluokassa ja kisakokemusta ylipäätään on vasta noin 10 startin verran kaikkiaan. 

Hyppyrata näytti kuitenkin varsin mukavalta ja kaikkiaan 14 medi nuorta teki sillä radalla nollan.

Hyppyrata:

 Petra ja Ray tulivat nollalla maaliin, joten olivat ekan kierroksen jälkeen sijalla 11. Tamskin Milja Haapamäki veti tämän radan ihan jäätävän kovaa ja taidolla voittaen luokkansa. Myös maksikoirakoissa oli ainakin yksi mali-koirakko, jonka nuori ohjaaja oli taitavampi kuin kukaan. Ihan mieletön vauhti ja tekninen osaaminen. Ihailin! Mutta todella paljon hyviä ohjaajia ja koiria.

Hyppyradan jälkeen oli parin tunnin tauko ja evästettiin Kämäräisen Annan mukavia voileipiä ja ihmeteltiin kisatunnelmaa. Tamskin nuorten valkkuryhmästä muutkin ryhmäläiset tekivät makseissa nollia ja ilo näitä nuoria oli vaan katsella. Ja äitien kanssa jutella, että on meillä rankkaa. Itseäni jännitti Petran radoilla niin, ettei pystynyt kuvaamaan. Petraa ei jännittänyt ollenkaan sillä tavalla. Ja sitten sitä tietysti kannustaa, että jos koira hylkääntyy, niin muista, että tämä on agilityä ja tämä on kiva harrastus. Muista, että jo osallistuminen on kokemus, mistä voi oppia. Muistan muistan, sanoi Petra.

Sitten tuli esiin agilityrata. Se oli vaikea. Itse en olisi osannut neuvoa järkeviä ohjausvalintoja. Valkkuryhmästä vanhemmat tytöt neuvoivat Petraa ja koutsi Minnaankin otettiin yhteyttä. Minna sieltä etänä jakoi vinkkejä. Itse päätin, että parhaiten Petra ja Minna sen homman tietää, joten pidin Raytä lämpöisenä ja tyytyväisenä.

Agirata:

Ja niin Petra ja Ray lähtivät radalle. Jostakin syystä Ray alkoi katsella lähdössä istuessa, että missä minä olen. Seisoin ihan samalla paikalla, missä edellisenkin radan, mutta jostain syystä Rayllä kävi mielessä huoli sijainnistani. Onneksi se lähti sitten Petran kutsuessa rataa suorittamaan. Radan alussa melkein hylkääntyivät, mutta Petra sai kutsuttua Rayn viime hetkellä väärän putken suulta pois. Kepeillä tuli virhe, kun Ray meni pujottelun toisesta välistä sisään. Aloittivat alusta ja tähän hyvää aikaa hukkaan. Lopun puomista en osaa sanoa, että koskiko tassu kontaktille, mutta tuomarin käsi ei noussut, joten kaipa se osui. Ja maalissa oli iloinen koirakko. Tuloksena oli vitonen kepeiltä ja jonkin verran yliaikaa. 

Tässä kohdin sanoin Petralle, että voin lähteä nyt lenkittämään koirat kunnolla. Meillä oli autossa mukana Aron ja Elvis. Helpompi oli ottaa ne mukaan, kun soitella kotiin, että oletteko nyt käyttäneet ne pissalla jne. Joten lähdin kolmen koiran kanssa tutustumaan Kuopioon. Siellä oli lunta ihan älyttömästi ja heti ensimmäisen ojan ylityksen kohdalla olin uponneena reisiä myöten hankeen. Meillä täällä Pirkanmaalla ei ole ollut koko talvena lunta tuolla tavalla. Yritin tähyillä, että löydänkö mistään sellaista metsää, mihin voisin päästää koirat vähän vapaaksi hankeen juoksemaan. Ilma oli nimittäin plussalla, satoi vettä ja kävelytiellä vain rapa lensi. Kisapaikka oli kuitenkin moottoritien ja suurien kauppakeskusten äärellä, joten tunsin olevani enemmän suurkaupungissa kuin savossa. Yksi pieni lumihankipolku me löydettiin, mutta märkinä ja rapaisina palattiin tunnin päästä autolle. Ray oli niin järkyttävän likainen, että Petra kielsi ottamasta mitään kuvia. 

Kisapaikalla olikin yhteistulokset tulleet ja Petra ja Ray sijalla 5. Kaikkiaan 30 medikoirakosta vain kaksi oli pystyneet tekemään nollan molemmilla radoilla. Ansaitut mitalisijat siis heille. Sijat 3 ja 4. menivät yhden vitosen virheen tehneille ja Petralla sitten sija 5. +9.45 virheillä. Sijoitus oli parempi kuin Petra lähtiessä olisi ikinä uskonut. Kiva oli myös jossitella jälkeen päin. Jos Ray olisi tehnyt kepit kerrasta oikein, se olisi ollut pronssilla. Mutta kaikki tietää, että jossittelu on agilityssä turhaa. Sivusta seurattiin, että se parhainkin koirakko voi tehdä sen pienen virheen, mikä johtaa koiran suorittamaan väärän esteen ja ottamaan hyllyn. Noissa kisoissa ei varsinaisia hyllyjä jaettu, mutta jos teki hylkäykseen johtavan virheen, sai +250 pistettä. Ja tuolla pistemäärällä kärkisija nopeimmallakin koirakolla vaihtui viimeisiin sijoihin. 

Silti olin iloinen, että Petra ja Ray saivat hyvää kokemusta. Kotimatkalla kuulin entistäkin parempia treenisuunnitelmia ja kisahurmosta. Petra toivoo, että saisi Raylle treenattua pommin varman pujottelun, jossa ohjaajan sijainnilla ei ole väliä. Ja toinen on kontaktit, mitä pitää vielä vähän työstää. Kuitenkin kaikki tämän koirakon kehittymiseen liittyvä johtuu täysin heidän valmentajastaan Räsäsen Minnasta. Ilman Minnaa eivät olisi koskaan edes innostuneet lähtemään tuonne. Täysin Minnan hyvä idea :) Lämmin kiitos tekemästäsi työstä Minna! 

Ja jatkossa tämä agimutsi vaan keskittyy edelleen kannustamaan kivan harrastuksen parissa, pilkkomaan makupaloja, etsimään lapsen agilitykenkiä ja ajamaan vaikka toiselle puolen suomea, jos niillä on vaan hauskaa. 

Tamskiin tuli mitalisadetta, sillä Raita-ahon Tommi voitti tuplaseniorimestaruuden ja Hanne Tamminen ja Remi voitti paragilityn sm-kultaa. Paljon onnea mestarit!