tiistai 25. heinäkuuta 2017

Heinäkuisia uintijuttuja

Kirjoittelin tässä viikko sitten pitkän blogitekstin vepestä ja voittajaluokan liikkeistä. Virittelin kuvat oikeaan järjestykseen ja korjasin kirjoitusvirheet. Lopulta painoin julkaise. Samalla Ipad sammui yhtäkkiä ja koko teksti oli tiessään. Aattelinkin sitten, että, ihan tyhmä juttu se olisi ollutkin, enkä koskaan kirjoittanut uutta.

Ollaan nyt heinäkuun ajan treenattu vepeä noin 2 kertaa viikossa. Meillä on oma pikkuinen veperyhmä, joten 3-4 koiran treeneissä saadaan paljon toistoja ja vahvistettua heikkoja lenkkejä. Aronin kanssa on tehty jo voittajaluokan liikkeitä, koska se luokka ei ole meiltä kaukana. Tietysti tehtävät liikkeet vaikeutuu ylimmässä luokassa, mutta eivät ole mitenkään mahdottomia. Eli hyvällä mallilla on pohjat jo sinne.

Käytiin lauantaina Kouvolassa vepekokeessa. Säätiedoitukset lupasivat unelma-ilmaa ja tuulen nopeuskin oli 1m sekunnissa eli oikeestaan tuuleton ilma. Ykköstuloksen kiilto silmissä lähdettiin tien päälle kukonlaulun aikaan ja palattiin 10 tuntia myöhemmin kakkostuloksen kanssa. 

Aron teki kaikki liikkeet niin hyvin kuin se osaa ja itse ohjasin koiraa niin hyvin kuin osaan. Kaikki miinuspisteet tulivat maalilinjan ohituksista, sillä ranta oli juuri meille vaikea. Agilityssä mietitään asioita paljon koiran silmistä katsottuna ja niin täytyy tehdä myös vepessä. Nyt ranta on sellainen hyvin metsäinen. Lähetyspaikka oli pienenssä syvänteessä puiden ja ison kiven välissä. Toiselle puolen jäi laituri. Ja vedestä käsin maalilinja oli Aronille vaikea hahmottaa. Mutta kokemusta saatiin ja lopputuloksena oli avo 86 pistettä. Eli vain neljän pisteen tai metrin päässä voittajaluokasta. 

Koeranta, jossa aurauskepit merkkasivat maalilinjan ja lähetyspaikka oli puiden alla. 

Aronin selkä on ottanut itseensä jumia tämän kesän treeneistä. Käytiin osteopaatilla Katriinalla heinäkuun puolessa välissä ja kyllä, treenaaminen siellä tuntuu. Nyt tehdään asioita entistä huolellisemmin, liikutaan, mutta pidetään myös lepopäiviä. 8-vuotiaan koiran kanssa täytyy entistä tarkemmin nyt suunnitella, että mitä tehdään eri lajien kanssa. Teen kolmivuorotyötä, mikä tuntuu nyt säätelevän harrastuksia ihan liikaa. Huippukiva työ onneksi ja palkan eteen on töitä tehtävä, mutta monesta kivasta jutusta on pakko luopua töiden vuoksi. 

Mutta huomenna tulee meidän perheeseen yksi muuttuva tekijä lisää!
Kuvassa Myytin Arveton on Arvoton eli Lee!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti