Tämäkin maisema on kuin joulukortista, mutta huhtikuinen aamulenkki siinä vaan on menossa.
Innostuin kasvattamaan omaa juoksukuntoani ja Lee on tietty paras kaveri siihen projektiin. Se on vetovaljaissa kiinnitetty vyölle, mutta ei se kyllä varsinaisesti vedä. Loppulenkistä olen kannustanut sitä vetämään ja kehunut, kun se pistää parastaan, mutta pääsääntöisesti se hölkyttelee edessäni vähän löysällä narulla. Tehtiin yhdessä kuitenkin ennätys ja jaksoin juosta tiistaina kokonaisen tunnin sen perässä. Lee ei ollut tästä moksiskaan, mutta itse pidin tätä nyt kevään parhaana. Yritän jatkaa oman kunnon kohotusta nyt koko kevään ja varmaankin pitäisi juosta vielä monipuolisemmin erilaisissa maastoissa.
Haun rulla-ilmaisua ollaan treenattu tällä viikolla kahdesti. Keskiviikkona oltiin Pirjon ja Oravan Hannan kanssa Koivumäessä ja katsottiin sitä yhdessä. Lee näkee kun maalimies kävelee metsään ja lasken sen sitten perään, kun maalimies on 20-30m päässä. Itse liikun keskilinjalla eteenpäin ja kun Lee saa rullan maalimieheltä, sen pitäisi juosta rulla suussa suoraan luokseni. Tulee ikään kuin kolmio. Tässä Lee halusi aluksi juosta samaan reittiä keskilinjalle mitä se oli lähtenytkin, mutta saatiin jo yhdellä kerralla se suuntaamaan paremmin suoraan luokseni. Kun Lee tulee rulla suussa, otan sen oikeaan käteeni, sanon takaa ja Lee kiertää sitä kautta sivulle. Kytken sen liinaan ja sanon näytä. Tästä se lähtee näytölle niin, että liina soi ja saa sitten maalimiehen luona herkkua. Ja näin toistettiin rullaa 5 toistoa.
Samantyyppinen treeni tehtiin tänään ja meni todella hyvin. Lee on todella motivoitunut treeniin ja kaikki palaset sujuivat tänään hienosti. Se on aika ahne siellä maalimiehellä ja meinaa kuulemma syödä maalimiesten sormet, mutta omasta mielestä tämä on hieno juttu, sillä ei ole ollenkaan itsestään selvyys tämä syöminen vieraan kädestä. Vaan niin on Lee omaksunut haun eikä yhtään jännitä maalimiehiä, mikä taas näkyi vuosi sitten keväällä, kun aloitettiin tämä haun treenaaminen.
Sitten haastoin Leen tänään jäljellä. Itse jälki oli pituudeltaan 400m neljällä kepillä. Kävi kova tuuli ja tein jäljen taajamaan, joten häiriötä riitti. En jaksanut odottaa kokonaista tuntia, että jälki vanheni, joten taidettiin ajaa se 45 min kuluttua tallauksesta. Keppejä oli tarjolla 4 kpl.
Janalla eteni suoraan, mutta ei mennyt ihan janakrepille saakka, vaan sai ilmeisesti hajun ja meni muutaman metrin vasempaan, nosti sieltä jäljen ja lähti ajamaan sitä oikeaan suuntaan. Siinä se sitten ajoi sen hienosti janakrepin alta. Ensimmäisen kepin olin jättänyt ehkä 20m päähän jäljen nostosta, minkä se ilmaisi hyvin. Tämä oli ihan superhyvä.
Sitten jälki jatkui ehkä 100m ihan perusmetsässä hyvin sujuen. Tultiin kohti kävelytietä, mitä ennen olin jättänyt kepin nro 2. Tämän ilmaisi myös tosi hyvin. Lee käy kepin luona maahan ja yleensä keppi löytyy tassujen välistä, mutta joskun se on ihan Leen kainalossa.
Sitten jälki jatkui sammaleella ehkä 5m ja oli kävelytien ylitys. Jälkeä tallatessa yritin painaa jalanjälkiä siihen hiekkaan, että itse näen mennäänkö oikein. Ja hyvä ihme, Lee teki ihan täydellisen kävelytien ylityksen. Vuosi sitten samassa paikassa oleva ylitys sai sen nostamaan koipea ja hukkaamaan ajatuksen, mutta nyt se ylitti kävelytien hienosti ja varmasti.
Tien toiselle puolen olin tehnyt sille ensimmäisen piikin, mitä se ei todellakaan osannut. Tämän voisin nyt opettaa sille omana teemana. Nyt se meni yli ja etsi turhaan jälkeä aika pitkään löytäen sen lopulta. Sitten lähestyttiin taas kävelytietä, mutta nyt siellä meni koiranulkoiluttaja vieden koiraa fleksissä. Yritin arvioida, että ehditäänkö ylittää tie ennen niitä, mutta oli sitten parempi stopata Lee, syöttää sille maahan nameja ja jatkettiin sitten, kun koirakko oli ohittanut meidät. Ajattelin, että tämä on paha, sillä Lee näki koirakon koko ajan enkä ollut yhtään varma, että keskittyykö se jäljestykseen. Vähän häntä pörhöllä, mutta ajoi hienosti hiekkatien yli ja sujahti metsään juuri siitä kohtaa mistä olin mennyt. Jee! Saatiin koiranulkoiluttajasta hyvä harha.
Loppumatkan jälki oli helppoa metsää, mutta Leen vauhti kiihtyi ja liina pääsi minulta irti. Lee lisäsi vauhtia ja minä yritin juosta liinaa kiinni. Joku risu räpsähti silmään enkä nähnyt sitten hetkeen kuin tähtiä. Oikealla puolen havaitsin metsässä kolme irtokoiraa ja tässä hujakassa Lee paineli ohi viimeisen kepin. Kun sain sen kiinni, se meni jo sitä reittiä, mitä olin kävellyt poistuessa jäljeltä. En vetänyt sitä takaisin vaan keuhuin kuitenkin reippaasta jäljen ajosta, kun oltiin hiekkatiellä, mitä pitkin palattiin autolle. Joten keppilaskuri notkuu nyt taas yhden löytymättömän kepin verran lisää. Paha!
Päivityksen loppuun vielä kuva parhaista koiristani Leestä ja Aronista. Aron voi ihan mukavasti ja täyttää heinäkuussa 11.vuotta. Se on viime aikoina keventänyt leikauttua jalkaansa, joten taitaa taas olla aika uusia Cartrophen-pistosarja, mikä toi tosi hyvän avun sille viime syksynä. Ilmeisesti polvessa on jonkin verran nivelrikkoa ja jos tehdään liian pitkä metsälenkki, kipeytyy jalka. Mutta kevyellä veteraanikäytöllä se kestää ihan hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti