maanantai 13. huhtikuuta 2020

Maastotreenejä

Viime viikolla käytiin treenaamassa maastoja jopa kolmena iltana, mutta ihmeelliset takatalvet tekevät treenaamisesta hiukan eksoottista. Juuri kun keli näyttää ihanan keväiseltä, tuleekin seuraavan tunnin aikana lunta maahan niin, että kaikkialla on valkoista.
Kaipa se kevät joskus meille koittaa....


Tiistaina sovittiin Pian ja Sarkun kanssa jälkitreenit Lihasulaan, missä Lee sai loistavan jäljen Pian tallaamana. Tärkeintä treenissä oli jana. Leen janoilla on nyt mittaa ehkä 30-40m ja suuntaan sen katseen jäljen päällä olevaan janakreppiin. Haluan, että koira osaa edetä määrätietoisesti suoraan ja nostaa siitä jäljen oikeaan suuntaan. Ja nyt Pian tekemällä jäljellä oli mukava nouseva mäki, minkä päällä lepatti janakreppi tuulessa. Suuntasin Leen sitä kohti ja eteni todella määrätietoisesti. Janakrepin alla on tähän asti ollut ruokakippo vahvistamassa tätä suoraan etenemistä, mutta nyt oli testi, että mitä tapahtuu, jos ruokakippoa ei ole. Hetken se tuntui siitä vähän pyörähtelevän ja lähti sitten ajamaan jälkeä oikeaan suuntaan. Olin tähän hyvin tyytyväinen. Jatkossa yritetään siis päästä avuista eroon, niin että jäljelle jää käytös "edessä" mikä tarkoittaa koiralle, että etene niin kauan suoraan kun kohtaat jäljen, nosta se ja lähde ajamaan sitä oikeaan suuntaan.


Tällä jäljellä oli heti jäljennostokohdasta n. 10 metrin päässä namipurkki ja siitä eteenpäin jälkeä 400m kolmella kepillä. Lee oli niin innoissaan jäljestyksestä, ettei todella pysähtynyt namikipolle ja paukutti kahden ekan kepin yli. Ajettiin ihan keppien päältä, mutta vauhtia tai ainakin melkoisen reipasta etenemistä oli kyllä. Pysähtyi ekan kerran vasta sille kolmannelle eli viimeiselle kepille. Tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun Lee porskuttaa keppien yli, mutta vieraan tallaama jälki saa sen nyt johonkin ihme tiloihin. Otetaan siis jatkossa vieraiden keppien ilmaisu paremmaksi ja vähennän niitä minun hajuisia keppejä ja jälkiä.


Keskiviikkona tehtiin Pirjon kanssa Koivumäessä kaikkia etsintäkokeeseen liittyviä treenejä. Esineruudusta Lee sai hakea vain yhden esineen. Tämä oli todella hyvä suoritus, sillä yksi suora pisto ja takarajalla oli pikkuinen nalle.


Tarkkuusruudussa Lee etsi pientä terotinta ja taisi olla nyt vähän nopeampi kuin viimeksi, mutta edelleenkin se voisi keskittyä vielä paremmin löytämään pikku-esineen eikä ihmetellä kaikkea ruudun ääressä olevaa.


Pudotettu meni ihan kivasti, mutta seuraamisosiossa itse seuraaminen oli vähän erikoista. Se halusi kovasti haistella pudotetun radalla kulkeneen Hipsun hajuja. Toiminta pudotetun radan päässä oli kuitenkin hyvää, sillä lähtee perusasennosta heti liikkeelle Tips-käskyn kuultuaan, laukkaa määrätietoisesti kohti lähtöä ja reagoi hienosti tiputettuun esineeseen tuoden sen sitten nätisti minulle.

Haun ilmaisuja tehtiin muutama ja tätä treenattiin niin, että Lee näkee Pirjon menevän metsään irtorulla mukanaan. Lee sai lähteä perään ja nappasi hienosti rullan Pirjolta ilman mitään lisäkäskyjä. Itse etenen keskilinjalla niin, että treenistä tulee ikään kuin kolmiotreeni. Lee tuo rullan minulle, otan sen käteeni, pyydän Leen kiertämään takaani sivulle, kytken koiran liinaan ja sanon näytä. Sen avulla juostaan katsomaan, että missä se Pirjo on ja vasta tässä kohdin Pirjo antaa Leelle palkkaa. Toistettiin treeni kahteen kertaan ja näyttää lupaavalta.


Kaiken treenin tavoitteena on vain kehittää koiran taitoja niin, että jos syksyllä saataisiin bh-kokeeseen paikka ja tottis kuntoon, voisi oikeasti ajatella osallistuvansa etsintäkokeeseen, mikä on suurin haaveni tällä hetkellä.


Perjantaina oltiin jäljestämässä pienellä porukalla Oriveden metsissä ja heti kun oltiin saatu tallattua hyvät jäljet, satoikin lumi taivaalta niiden päälle. Jännityksellä mietittiin, että miten jäljenajo nyt vaikeutuu, mutta jäljet menivät yllättävän hyvin. Leelle oli nyt tyrkyllä 6 vierasta keppiä vieraan tekemällä jäljellä. Kepit olivat kokoa "halko". Silti lopputuloksena oli vain 4/6. Ekan kepin yli Lee oli lentänyt enkä sitä itsekään lumen peittämässä maassa nähnyt. Onneksi se kuitenkin ilmaisi edes 4 keppiä, joten ei se nyt ihan toivoton ole. Jälki oli hyvin tasaisessa maastossa ja jäljenajon aikaan kävi kova tuuli sen lumen kera. Jäljellä oli paljon kulmia ja jäljentekijä epäili, että kova tuuli heitti Leen jäljeltä niin, että jäi yksi kulmasetti ajamatta ja missä olisi ollut yksi keppi. No pitää edelleen miettiä, että miten tuen koiran motivaation ilmaisemaan kaikki kepit. Nyt treeni-olosuhteet olivat ihan omanlaisensa lumisateessa ja tuulessa.


Perjantain esineruutu jätti myös pohdittavaa. Meillä oli tasaiselle alueelle tallattu ehkä 20m leveä ja 50m syvä kaista. Alueella oli käynyt ennen Leetä kaksi koiraa ja Leen vuorolla esineitä oli tasan yksi, kaistan päässä keskellä. Pikkuinen vihreä sukka siellä odotti poimijaa. Lee oli intoa piukassa ja ensimmäinen pisto meni täysin juoksemiseksi. Niin taisi olla toinenkin pisto, mikä lopulta tuotti esineen noston ja hyvän palautuksen, mutta silti Leen ajatukset oli enemmän juoksemisessa ja reunojen tarkistuksessa kuin itse esineen nostossa. Seuraava treeni taitaa pitää jotakin ihan muuta kuten heti eteen iso helppo esine, mistä pääsee palkkaamaan...kenties?


Kotipihassa ollaan kerran tehty hyppy-esteen kanssa treeniä, mutta oma esteeni on tuhti lauta-este, josta lankut saa pois vain lauta kerrallaan. Hyppyytin Leetä 90cm saakka ja kun hyppäsi tämän korkeuden hyvin, jätin siihen. En uskaltanut laittaa sille vielä metristä eteen. Hyppynoutoa tehtiin sitten 60cm korkeudella ja tämä näytti hyvältä. Tämän treenin jälkeen sää on ollut niin märkä tai luminen, että odottelen hyppyjen kanssa kuivempaa kevättä. Olen niin arka tuon metrisen kanssa, etten uskalla ottaa riskejä yhtään liukkaalla alustalla.


Ja kun minun pitää aina innostua kaikesta uudesta, niin ollaan nyt opeteltu Nordic-rally kylttejä. Ihanan virkistäviä uusia tehtäviä, missä voi mitata koiran kuuntelua. Suosittelen tutustumaan niihin ja kyltit löytyvät Virkusta. Näistä voisikin tehdä ihan oman postauksen :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti