Pikku-Ray on tehnyt kanssani kotona enimmäkseen tempun oloisia juttuja, kuinka mennään oikein sivullani maahan tai kuinka pitää pysyä siinä, kun kierrän sen ympäri. Oikein potentiaalinen tyyppi, joskin menisi sata kertaa paremmin oman ihmisensä Petran kanssa.
Agilityssä Petra ja Ray tekivät viime viikolla läpimurron keppien parissa. Ray on treenannut agikeppejä verkkojen avulla jo puolitoista vuotta (hyvä luoja miten kauan) ja on tuntunut, etteivät pääse ikinä eroon niistä. Parhaimmillaan Ray on pujotellut 4 verkon voimin, mutta virheitä on tullut ja on laitettu takaisin verkkoja, että pysyttäisiin plussan puolella. Nyt kuitenkin päätin, että jotenkin tämä pitää saada nyt kuntoon ja mentiin Petran kanssa hallille ja otimme vain 6 keppiä ilman mitään verkkoa ja lähdettiin työstämään sitä, että mitä niillä kuuluu tehdä. Sen treenikerran aikana saimme kerrottua Raylle, että nyt pujotellaan ihan niin kuin aina, mutta ilman verkkoja. Ja se teki niin! Lopulta koko 12 kepin rivistön.
Toinen asia mitä sillä kerralla treenattiin oli keinu. Ollaan edetty keinun kanssa tosi varovasti, sillä treenatessa Ray on ilmentänyt, että sitä on jännittänyt tämä este. Matalalla keinulla on tehty paljon toistoja ja nyt ollaan tilanteessa, jossa Ray tulee putkesta ja painelee ohjauksessa keinulle, suorittaa sen täysin itsenäisesti. Meillä kun on käytössä säädettävä keinu, on se edistänyt opeteltavan asian pilkkomista, mutta nyt osaamistaso on varmaa toiseksi ylimmalla tasolla. Ensi kerralla nostetaan keinu siihen kisakorkeuteen ja kerrotaan Raylle, että rohkeesti vain.
Eli Ray näyttää lähes valmiilta aloittamaan kisa-uran agilityssä Petran kanssa. Olen heidän puolesta hyvin innoissani ja erittäin tyytyväinen siihen, että maltilla on saanut sekä Ray että Petra edistyä.
Aron on treenannut kotona oikealla puolen seuraamista ja opettelemme Liki-käskyä, mikä tarkoittaa, että pitää tulla oikealle puolen perusasentoon. Hallitreeneissä olen ollut tosi tiukka Aronille. Se kun haluaisi silmäillä kaikkea kentällä olevaa, mikä johtaa epäkeskittymiseen, en ole sallinut sille sitä. Aloitamme treenit ensin keskittymisharjoituksilla kuten sillä, että Aron istuu sivullani ja vasemmalla kädellä heiluttelen esim namia tai lelua ja Aronin on häiriöstä huolimatta katsottava minua. Muutamalla tälläisellä saan kerrottua Aronille, että nyt keskitytään eikä pelleillä. Kun asenne on oikea, olemme tehneet esim 5 kyltin pätkää, missä olen vaatinut keskittymistä ja sitä, että ollaan äänettömiä. Tuntuu, että kun pidän itse kiinni näistä kriteereistä, on Aron ollut nyt parempi kuin koskaan. Tulevalla rallitokoradalla tulen ohjaamaan sitä lähes äänettömästi, sillä Aronilla on ärsyttävä tapa vastata käskyihini piip-äänellä.
Ylipäätään olen tiukentanut asennettani Aronin touhuihin, kuten siihen, että remmissä ei vedetä yhtään, treenihalliin kiskota lainkaan eikä aukeavasta ovesta koira sinkoa sisään ensimmäisenä. Miten olen sallinutkin joskus moista? Ajatus on kuitenkin siinä, että jos haluan koirani käytöksen parantuvan, on minun muutettava ensiksi itseäni eikä sallittava aina kaikkea. Olen ollut Aronille liiankin herttainen, mutta se on kuitenkin elämäni upein koira ja siinä on niin paljon hyvää, että rakastan sitä liikaa, mikä taas johtaa ruusun punaisiin laseihin. No elämä on oppimista.
Agilitytreenit on sujuneet melko mukavasti ja rimat pysyy melko hyvin paikallaan. Viimeksi haasteellista oli kepeille meno täydestä vauhdista. Meni oikeasta välistä sisään, mutta vauhtia oli liikaa, mikä vaikeutti sitten seuraavaan keppiväliin mahtumista.
Ylihuomenna meillä on fyssari ja jännittää, että onko jumituksia. Aron on nuollut ranteitaan ja se on yleensä sen merkki, että jostakin pakottaa. Olemme tehneet kotona kyljen venytyksiä, joissa Aron makaa pyyhkeellä peitetyn tapettirullan päällä. Rulla on välillä etujalkojen kohdalla 2 min, sitten takajalkojen. Ja siinä putken päällä maatessa kylki venyy. Onneksi Aron muuten näyttää venyttelevän etu ja takapäätään hyvin.
Mieli tekee mennä vetohiihtoladuille Aronin kanssa, mutta kuulostelen ensin Elina-fyssarin ajatukset, ennen kuin pistämme kaasun pohjaan.
Elvis sen sijaan on päässyt virallisiin rallitoko-treenihin ja oltiin viikko sitten Päivi Nummen vetämissä treeneissä. Siellä Elvis treenaili takapään käyttöä ja Päivi naksautti ja minä palkkasin, kun liikkui sivullani oikein. Elviksestä treenaaminen on sairaan hienoa ja se on mukana ihan kympillä. Vaikeinta sen kanssa on se, että se palkkaa mielellään itsensä haukkumalla ja puremalla hihnaansa. Jos se tulkitsee minusta, että jes hyvin tehty, palkan aika, se roikkuu remmissä. Isoin haaste rallitokokisassa onkin se, että saan sille kerrottua koko radan ajan, että käskyn alla mennään ja hyvin menee. Sen etutassut saattaa helposti teputtaa perusasennossa, kun on niin täpiöissään.
Nyt viimeksi harjoittelin sen kanssa myös viiden kyltin palkattomia pätkiä. Elvis tykkää vaan vähän riehaantua nyt käännös 270 astetta vasemmalle tyyppisissä jutuissa ja juoksuun lähdöissä se pomppaa riemusta kattoon. Joten treenaamme malttia.
Kaikki ollaan pysytty terveinä, joten vuosi on alkanut meillä oikein hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti