Voihan mielentila, niin oma kuin koiran.

Tänään olin Aronin kanssa Tamskin järjestämässä alo-avo rallitokon ratatreenissä. Aron tarvitsee kaikkein eniten treeniä tuon suhteen. Alkuviikosta treenailin tallilla hetken sen kanssa ja tuntui hyvältä. Ääntelyn kanssa keskustellaan koko ajan, mutta keskittymisharjoitusten ja ns. luopumisen kautta sen mielentila on ihana. Joten tänään innolla kisamaist rataa kokeilemaan.

Tehtiin sellaista rataa, mikä oli ollut Seinäjoella tammikuussa. Rataan tutustuessa se vaikutti vaikealta. Edessä istumista toistetaan usein, kyltit on niin lähellä toisiaan ja kolmen metrin väli esim vauhdin muutoksissa tuntuu liian lyhyeltä. 

Verryttelyssä Aron oli kiva, seuruuttelin sitä melko pitkään ja palkkasin namilla paljon. Sitten siirryttiin lähtöön ja samantien yhdessä tekemisen vire katosi. Tästä seuraa Aronilla yliyrittäminen, ääntely, keskittymättömyys ja sellainen sekavuus. Ja tunsin sen asenteen heti siinä lähdössä. Kyltillä kolme piti tulla eteen istumaan, mutta Aron ei millään pystynyt, sinkoili sivulta toiselle ja teki kyltille agiesteen kontaktitreenin. Eli heitti takajalkansa kylttiä vasten, jolloin kyltti kaatui ja sähellys maksimus. Kuvaa siis tilannetta, että Aronille on kovin epäselvää, että mitä me ollaan tekemässä. Eli kaikkiaan tunne tämän radan jälkeen oli vielä hirveämpi kuin viime rallikisoista. Mitä ihmettä nyt tekis?

Onneksi radan sai mennä toiseen kertaan. Päätin, että autan koiraa ja palkkaan paljon, lähes joka kyltillä kehuin ja kannustin, palkkasin namilla ja tuin ja rohkaisin. Nyt meni paljon paremmin, mutta en tiedä sittenkään. Teknisesti Aron osaa kaikki, mutta mielentila on entistä vaikeampi asia. Tietyllä tapaa Aron odottaa sitä palkkaa joka hetki, joten se että palkkaa kaikesta ei ole oikotie onneen. Lelupalkkaa ei, selkeää johdonmukaisuutta joo. Mietin vaan, että miten hemmetissä tämä on nyt näin vaikeaa. Ja miten olen luonut koiralleni niin väärän mielentilan, oikea surkimus kouluttajana. Hautaan samantien haaveet tulevaisuuden bordercollien pennusta, menis hukkaan vaan joku hyvä pentu. Raystä riittää kisakaveria minulle, jos sen kanssa sitten treenisi enemmän ja tavoitteellisesti vaikkapa rallitokoa. Avoimen liikkeet vaikuttaa hauskoilta tämän päivän koulutuksen perusteella.

Lisäksi Aronin venyttelyt on taas heikossa. Tiedän niistä heti, että nyt on selkä jumissa, kun se ei venyttele ns. Eteen ja taakse. Olemme menossa keskiviikkona ensi kertaa Katariina Falhin luokse hierontaan. 

Elviksen kanssa käytiin viime viikolla Reviirissä oman lääkärinluona. Olimme huojentuneita kun palasimme kotiin. 

Hiivaa on taas joka kynnessä, mutta siihen on onneksi shampoo mikä auttaa. Mitään tulehdusta ei kynsissä näy, joten ab-kuuria ei tarvittu, huh. Nyt juodaan reilusti lohiöljyä ja biotiinia päivittäin. 

Viikon Elvis on ollut vain pienillä hihnalenkeillä, kun kelit eivät ole millään tavalla kynsi-ystävälliset. Jos viritän kurarukkaset sen töppösiksi, lentelee ne jo ensimmäisen sadan metrin aikana ilmaan. Ja virtaa siinä kuin kuin isossa kylässä, joten ei siinä rukkaset pysy kyydissä vaikka hihnassa kulkeekin. Sitten surukseni huomasin toissapäivänä, että taas yksi takatassun kynsi oli katollaan. Sain sen poistettua itse ja kokonainen kynsi jäi pinsetteihin kiinni. Se oli ihan irti oikeastaan, joten se vaan lähti. Tämänkään kynnen juuressa ei näy tulehdusta, mutta kynnet jotenkin vain kuivuvat tyvestä irti. Elviksellä on kauluri kotona päällä ja ilman sitä se nuolisi niitä kynnettömiä tyviä. Todella kurjaa! Olen ilmoittanut kaikki kolme koiraa seuraaviin Tamskin rallitokoihin, mutta Elviksen osallistuminen on nyt hilkulla. Se ei onnu eikä ole kipeä, mutta eletään nyt Elviksen tahdon mukaan.