maanantai 21. syyskuuta 2015

Syyshuollossa

Tänään käytiin Aronin kanssa syyshuollossa Tanja Kotin luona. Vaikka matka Turkuun vie meiltä 2 tuntia per suunta, niin on se sen arvoistakin. Nyt kun omahoitaja Katariina täällä pirkanmaalla on äitiyslomalla, tulee ihan hiki otsalle, kun mietin, että missä välissä päästään Tanjan luokse. Ja Tanja on suosittu koiraharrastajien keskuudessa, joten en yhtään ihmettele, että kaikki ajat on hänellä buukattu vuoden loppuun. Ne Tanjan taikakädet nimittäin ei ole vain huhua vaan totta.
Mutta niin mekin sitten päästiin hoitoon. Aronilla oli viime talvena selkäranka s-mutkalla, joka luonnollisesti haittasi kaikenlaista harrastamista. Kevät meni sen oikenemiseen Katariinan kanssa ja mutta kesäksi tuli kuntoon. Tanjan luona ollaan käyty kaksi kertaa kevään ja kesän aikana. Nyt ollaan kesästä lisätty treeniä ja jännityksellä kuuntelin, mitä Tanja Aronin kehosta löysikään. 

Selkä oli pysynyt suorana, oliko yksi nikama lähtenyt jo vähän kiertämään, mutta ranka oli suora eikä sieltä löytynyt nyt lukkoja. Tästä jes. Niska liikkui hyvin ja kaularanka oli ok eli lisääntynyt seuraamisen vahvistaminen ei ollut aiheuttanut mitään ikävää. Ehkä tämän pohjalta voidaan treeniä ensi viikolla 2 kilosen kapulan noutoa. Sen painoa ja rasitusta aina vähän kammoan. Jotakin jumia siellä selän seudulla oli, mutta lymfakiertoa aukomalla ilmeisesti tilanne helpottui heti.

Aktiivinen hyppääminen oli kuitenkin rasittanut nyt kyynäriä ja vasen etujalan kyynärä on jostakin syystä Aronin heikoin kohta, mikä ottaa itseensä. Vaikka mun silmissä Aron ei vielä ontunut, olin huomannut, että jostakin kiristää, kun se taas alkoi nakertaa ranteitaan. Tanja löysi nyt vasemmasta kyynärpäästä ylimääräistä kuormaa, joka oli heijastunut koko vasempaan lapaan. Kyynärnivelen ympäristössä kalvot olivat kireät ja tämä heijastui rintarankaan saakka. Myös vasemman takasen kyynärä ja lonkka olivat keränneet itseensä jotakin rasitusta liikaa. Samoin oikean etujalan kyynärä oli ottanut itseensä, mutta vähemmän kuin vasen. Joku etujalkojen lihas oli tosi kireänä, siitä Aron ihan voIhkaisi. Tanja sai onneksi hoidolla aukeamaan. Aronin sieraimet vaan menivät välillä kiihkeään tahtiin ja silmätkin liikkuivat siihen malliin, että jotakin siellä elimistössä tapahtui käsittelyn aikana. Käsittelyn päättyessä lymfakierto ilmeisesti normalisoitui ja tilanne lihaksistossa ja nivelissä helpottui.

Aronin aineenvaihdunta oli kunnossa, sisäelimissä oli hyvä verenkierto lukuunottamatta sappirakkoa. 
Tanja kehui, että Aronin keho on menossa aina vaan parempaan suuntaan kokonaisuudessaan ja jos kyynärät jatkossa alkavat aiheuttaa murheita enemmän, pitänee miettiä hyppäämisen tärkeyttä meidän elämässä. Joten kiitos Tanja, en tiedä mitä me oltaisiin tehty jollei oltaisi päästy luoksesi.

Aron kiittää!


Nyt Aron saa huilia 3 päivää. 
Ilokseni voin kertoa, että meidän tulevan talven treenisuunnitelmat on vahvistuneet. Kerran viikossa käydään omassa kehariryhmässä aksaamassa Anu-koutsin silmän alla. Sinänsä kehariryhmän nimi ei kerro koko totuutta, sillä ryhmän Katri ja Tao sekä Aino ja Katti nousivat juuri viikonloppuna kakkosluokkaan. Mutta ryhmässä on nopeita ja taitavia maksikoiria sekä vielä nopeampi ja taitavampi kelpie Pipa Sirpan kanssa. 
Pääsimme myös rally-tokon valkkuryhmään. Siunatkoon! Ryhmän olisi tarkoitus edustaa Rally-tokon huippu osaamista meidän seurassa. Itse tunnen itseni ihan aloittelijaksi rallyn osalta, mutta nyt on tukena sellainen porukka, että luulen meidän pääsevän ihan eri tasolle kuin missä nyt ollaan. Vanhoja tuttuja tokon valkkuryhmästä eli Sanna ja Maiju. Katsu ja Zorro olivat meidän kanssa aikanaan samassa agiryhmässä. Pari ihan uutta treenikaveria löytyy myös ryhmästä ja sokerina pohjalla Aronin velipuoli Riitti ja Tiia. Kyllä meidän todellakin kelpaa! 
Aronin pään menoksi on suunnitteilla kaksi avo starttia marraskuussa ja sen jälkeen treenataan voittajaluokan juttuja kuntoon, niin että voidaan kilpailla ja tavoitella sitä ylimmän luokan tasoa. 

Kuvan koira ei liity yllä olevaan juttuun. Toki senkin kanssa rallya treenataan. Joskin kuvan koira on melko lapsellinen ja hyppelee vähän ylimääräisissä kohdissa, mistä rallytädit ei tykkää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti