Ihana viikonloppu!

Uuh, kun on ollut kouluhommissa uuvuttavaa. Jatkuvalla syötöllä tenttejä, joista edellisen päättyessä pitääkin jo kerätä itsensä lukemaan seuraavaa. Siihen väliin ryhmätöitä, esitelmiä, seminaareja ja opinnäytetyötä. Suklaa on ollut suurin voimanantaja tiukoissa hetkissä ja tuntuu, että olen lihonutkn niin, ettei naapurit meinaa tuntea. Pikkusen siinä reistailee myös kaikki perheen-äidin elämän osa-alueet, joten heikompaa hirvittäis.

Kiireiset tunnelmat on näkyneet myös koirien elämässä. Rayllä ja Elviksellä oli jo paikat varattuina rallykokeeseenkin tälle viikonlopulle, kunnes tajusin, etten saa itsestäni puristettua nyt enempää ja luovuin niistä. Mikä oli tosi viisasta, sillä meillä oli pitkästä aikaa vapaa viikonloppu, vieläpä ihana sellainen.

Perjantai-iltana oli minun vuoroni kouluttaa rally-valkun kouluttamaa ryhmää ja teetin ryhmäläisillä tarpeelliseksi havaittua teemaa kuten häiriöt ja houkutukset. Pikkusen oli järki jäässä, kun piti miettiä , että mikä on spiraali vasempaan, mikä on vasen ja mikä oikea. Mutta Kun siitä selvittiin, niin pujoteltiin kumisaappaita, tehtiin spiraalia ruokakuppien ympärillä ja jotakin rataan kuulumatonta oli jäänyt radalle, kuten lasten sateenvarjo tai karvalakki. 

Tästä päästäänkin aasin siltana Aronin rallytreeneihin, jotka ei suju.  Luopumisen ja häiriöidenteemalla olen nyt Aroniakin yrittänyt treenata, että se luopuisi ympäristöstä ja olisi aktiivinen minua kohtaan. Lähtöihin olen saanut jo kivasti ilmeen muutosta, mistä olen kovin mieleissäni, mutta muuten meillä on kyllä kauhean pitkä matka kisoihin. Jostakin syystä Aron on yhdistänyt kyltit sellaisen mielentilaan, että se kiihtyy kyltti kyltiltä, jolloin se suorastaan huutaa. Huomattiin torstain rallytreeneissä, että 5 ensimmäistä kylttiä sujuu, sitten leviää mieli. Joten palataan lähtöruutuun. Huomasin myös yhtenä iltana, että rallykyltit saa se ajatuksen leviämään. Kenttä, missä ei ole rallykylttejä ja se on hallittavampi.

Aronin pitäisi siis luopua siitä mielentilastaan, millä se lietsoo itsensä kuumaksi. Meillä on ollut sellainen käsikosketustemppu kuin täppää. Huomasin, että jos mielentila on väärä, ei Aron pysty tekemään täppää- tehtävää kunnolla. Se kun osaa jopa pitää minuun katsekontaktia ja silti sen ajatus on toisaalla, täppää vaatii sen, että se siirtää nenänsä käteeni kiinni ja se kehveli ei sitä tee rallykylttien äärellä. Tehtävänä se on tosi yksinkertainen, mutta vaatii pois tulemista sieltä omista maailmoista. Joten teetän sitä nyt muissa yhteyksissä tosi paljon, jolloin voin vaatia sitä ensi viikon treeneissä kylttien ääressä. Tänäänkin siis oli kotipihan naksuttelut ja täppää- tehtävää esim sen jälkeen kun heitän noutokapulan. Siinäkin pitää luopua ajatuksesta, että lentävä kapula yhdistyy käskyyn hae, mutta tuleekin täppää!

Viikonlopun aikana tehtiinkin kotipihan treenejä seuraamisen, niin vasen kuin oikea puoli työstäen. Aron alkaa nyt olla hyvä käyttämään peräänsä myös oikealla puolen. Siitä olen innoissani. 

Elvis teki sen omia haastavia juttuja, kuten istumasta seisomaan tai eteen istumaan suoraan. Elviksen kanssa on nyt tähtäin, että käyn sen kanssa toukokuussa kahdessa rally-kisassa avoimessa ja se saisi rtk2-koularin itselleen. 

No palataan taas ihanaa lauantai-aamuun. Nukuin pitkään ja käytiin kaverin kanssa pitkällä metsälenkillä. Rapa lensi ja Elvis pääsi lenkin jälkeen oikein kunnon kylpyyn. Se oli sitä jo koko kevään odottanutkin, mutta nyt sain pestyä koko koiran ja kiitin niin onneani, että sain sen kuivattua huippu myllyllä, jonka ostin Suskulta viime vuoden puolella. Mikään ei ole ihanampaa kuin puhdas partacollie. 

Juu puhtaita ollaan!

Tänään sunnuntaina meillä oli vuorossa jälkikauden 2016 korkkaus. Ihana Miinu teki meille 5 kepin jäljen, josta sain kännykkääni koordinaatit ja ajoajan. Miten jännittävää. Aronin viime kauden viimeinen jälki oli jälkikokeessa ja nyt oli takana pitkä talvi ilman jäljestyksiä. Ja vielä näin jännittävä koemainen aloitus, etten tiennyt jäljestä muuta kuin, että kepit on numeroitu ja viimeisellä kepillä on merkki, että tiedän sen päättyvän.

Joten innolla matkaan. Löysin janapaikan helposti ja katsoin kelloa, jes, jälki on nyt tasan 2 tuntia vanha. Ei muuta kuin hommiin! Ja sitten kävikin oikein aloittelijan moka: olin unohtanut jälkivaljaat kotiin. Oli liina, oli superpalkat, oli sporträkkeri valmiina mittamaan matkaa, mutta koiralle ei ollut jälkivaljaita. Hakkasin päätäni auton rattiin. Aron ei ole ajanut jälkiään kaulapannasta, joten se tuntui pahalta ajatukselta, että liinan jäädessä kiinni johonkin, tuleekin vääränlaisia pakotteita. Hylkäsin sen. Hetken pohdittuani päätin, että pk-liivit saa mennä nyt valjaista. Kiinnitin jälkiliinan niihin ja totesin, että tämä voisi toimia. Joustaakin kivasti, kun jos koira sattuu vetämään....

Ne valjaat ajoi kuitenkin ihan asiansa. Aron jäljesti hyvin, meni tasaisen varmaa vauhtia ja ekalla kepillä riemu on aina suurin. Kakkoskepin jälkeen oltiin jossakin terävässä kulmassa, minkä Aron varmisti kahteen kertaan tekemällä ympyrän. Mukavaa on, että kun ei itse tiedä missä jälki menee eikä perässä ollut ketään, kuka olisi neuvonut, oli vaan luotettava koiraan, josta sitten heti huomasin, että nyt se varmisti, mihin tässä mennään. 

Kaikki kepit nousi tosi hyvin, aikaa jäljestykseen kului 27 min palkkauksineen ja räkkerin kaavio näytti lähes samalta kuin Miinun lähettämä jäljen suunnitelma tekstiviestissä. Matkaa räkkeriin tuli 1.4 km. Ja miten ihanan jännittävää se jäljestys olikaan!

Kepillä palkaan Aronia broilerpyöryköillä

Viimeisen kepin löytyminen ilahduttaa aina, mutta treenikaverin viesti se vasta mieltä lämmitti.

Ja tietty maailman onnellisin Aron jälkitreenin jälkeen.

Jälkitreenin jälkeen lähdin synttäreille. Riitti, Aronin velipuoli täyttää 10 ja sillä oli synttärijuhlat. Onnea sankarille ja kakku oli hyvää! 

Riitti 10-vee ja mustavalkoinen kakku!

Samalla suunniteltiin Tiian kanssa, että ensi viikolla alkaa Käämin (Myytin pelasta maailma) kesäprojekti, jonka tavoitteena on jälkikoulari. Tehdään työnjako niin, että Käämi treenaa minun kanssa maastot ja tekee Tiian kanssa tottikset. Kun paketti on kasassa, mennään kokeeseen. Siitä tulee niin hauskaa, sillä Käämi on luonnonlahja! Sen hyppytekniikka ja asenne on niin oikeat, että Tiialla on oikea pk-kultakimpale kotonaan.