Kaikki tämän kevään päivitykseni koskevat oikeastaan vain agilityä. Mutta se johtuu ihan siitä, että nostin agilityn omassa mielessäni nextille leveville. Päätin, että yritän kehittyä siinä enkä tyydy mukavuusalueella olemiseen.
Joten:
- on käyty tekemässä pikkutreenejä hallilla, harjoiteltu meille vaikeita juttuja.
- on videoitu
- on palattu tekemään hyppytekniikkaa ja jumppasarjoja
- otin ylös asioita, joita haluan parantaa esim pakkovalssit tai sylkkärit.
- Kehariryhmän treeneissä päätin, että opettelen radan kokonaan. Ennen ajattelin, että meille riittää ne radan ensimmäiset 15 estettä, kun ei kuitenkaan osata edes niitä. Nyt mentiin viime viikolla 25 esteen rata ja näitä tarvitaan lisää. Mun kunto nimittäin loppui ja olin ihan piipussa silmien pullistuessa päästä, kun oli loppusuora.
- päätin, etten pelkää kolmosluokkia. Päätin käydä kisoissa niin paljon kuin suinkin, että oppisin kisaamaan ja löytämään meidän vahvuudet, saisin rutiinia ja oppisin liikkumaan. Meillä on ollut siis vuosia sellainen kisarutiini, että noin 10-15 starttia vuodessa, jos kaikilta muilta lajeilta jää aikaa tai kisoissa on kivat tuomarit. Ehkä tässäkin pitää siis poistua nyt mukavuusalueelta.
- Päätin parantaa kuntoani ja juosta enemmän.
Ja niin me oltiin tässä ihan hiljan Tamskin kolmosluokkien iltakisoissa Aronin kanssa. Tuomarina Rauno Virta. Itselleni ihan tuntematon henkilö, mutta näiden kisojen jälkeen lähetän sydämen Raunolle. Kivat radat ja ystävällinen tuomari, ehdottomasti jatkoon!
Ekalla radalla otin tavoitteeksi tuloksen. Että saataisiin se meidän ensimmäinen tulos agilityn kolmosluokasta. Olisihan nyt meidän kolmas ja neljäs startti kolmosissa ikinä, joten ei puhuta vielä nollista. Mutta lähdin tekemään sellaista rataa, että tulos olisi mahdollinen.
Ekalla radalla jännitin ja se näkyi tekemisessä. Aron hyppäsi epävarmasti ja kuten tuntuu nykyään aina kolmosten radoilla olevan, oli nytkin; okseri. Tämä on vaikea este Aronille, on aina ollut. Ekalla radalla tässä tippui rima ja samoin alun pakkovalssissa, mutta muutenhan me tehtiin se tulos ja oltiin sijalla 10./35. Vähänkös antoi uskoa tulevaan!
Toinen rata tuntui jo tosi kivalta rataantutustuessa. Suunnittelin hyviä ohjauslinjoja ja toteutinkin ne suunnitelman mukaan. Aron meni mun mielestä jäätävän hyvin. Yksi kaarre oli sellainen, että hypättiin okseri kohti radan takaosaa, sen jälkeen oli nurkassa yksi hyppy ja siitä tultaisiin takaisin päin suoralla linjalla kohti pituutta, keppejä ja rengasta. Minun oli (pakko?) saattaa koira sinne nurkkahypylle saakka, jolloin jäin koiran jälkeen sen mennessä pituudelle. Tätäkin pitäisi harjoitella nyt erikseen. Hyppäsikö pituuden jo vähän vinoon ja ajautui senvuoksi linjalta, mutta edessä oleva koira ehti sujahtaa putkeen vaikka siellä takana huutelin kepit kepit. No, hylly tästä, mutta kisamaisesti jatkettiin rata loppuun eikä koko radan aikana tainnut yksikään rima tippua. Juoksin ja olin ajoissa viimeisilläkin esteillä. Olin niin kamalan onnellinen. Me osattiin!
Petra ja Ray kisasivat seuraavana päivän Tamskin hallilla ykkösluokissa. Itse heitin ne hallille ja jatkoin siitä töihin iltavuoroon. Hiukan oli vaikeaa keskittyä töihin, kun samalla teki mieli vilkuilla Tamskin reaaliaikaista tulospäivitystä. Ekalla radalla Petra ja Ray tekivät kympin: keppien sisäänmeno epäonnistui ja keinulta tuli vitonen, kun Ray loikkasi kontaktilta ennen keinun pään osumista maahan. Kannustin tekstiviestillä Petraa, että jatkakaa samaan malliin. Ja ne jatkoi tehdon nollan ja voittaen luokkansa seuraavalla radalla. Mahtavaa! Olin tosi iloinen heidän puolesta.
Että agilityllä jatketaan tämä kevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti