torstai 23. marraskuuta 2017

Elvis 11.v.

Meinasi ihan unohtua. Meidän perheen veteraani Elvis täytti 14.11. komeat 11 vuotta. Koiriemme kesken se on ihan ehdoton johtaja, jota muut kyllä kunnioittavat. Useamman kerran yöllä olen herännyt esim Aronin piipitykseen. Elvis on nukkunut makuuhuoneen ovella ja Aron on kovasti halunnut tulla myös sinne, mutta Elvis on ollut edessä. Ja eihän se sovi, että Aron kävisi sanomassa Elvikselle, että väistys vähän. Näissä tilantessa olen unenpöpperössä vain kutsunut Elvistä, joka nousee katsomaan, että niin mitä ja Aron on päässyt itkuistaan.

Elvis on voinut viimeisen vuoden tosi hyvin. Lenkeillä Elvis kulkee reippaasti mukana ja kotiharrastuksiin sillä kuuluu piilotettujen nakkien etsiminen. 
Slo muistuttaa itsestään sillä tavalla, että kannuskynnet vaihtuu sillä kerran vuodessa. Ne ikäänkuin kuivuu irti. Tammikuussa on suunnitelmana mennä terveystarkastukseen Reviiriin ja verikokein katsotaan, mitä kilpirauhasen vajaatoiminnalle kuuluu. Elvis syö Forthyron-lääkettä tabletin aamuin illoin. Se on hoikassa kunnossa, mutta se on virkeä, sen vatsa on pysynyt nyt hyvänä. Alkusyksystä sillä oli vatsatauti, mikä otti niin koville, että haettiin eläinlääkäristä apua. Lammas Canacan-nappula maistuu sille hyvin ja sen vatsakin tykkää siitä kiintein ulostein. 


Elvis laumansa kera marraskuussa 2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti