Ensimmäisenä oli kehu. Asetuin kentälle ja odotettiin Leen tekevän jotakin, mistä voin kehua sitä. No kilttinä poikana se kiepsahti sivulleni ja sain kehua sitä ääneen. Liikkua ei saanut, vain suullinen kehu. Siinä hetken kehuin sitä ja huomattiin, etten saanut kehuillani koirassa minkäänlaista reaktiota aikaan. Se vain istui vieressä tuijottaen minua. Ihan kuin se olisi ajatellut, että koskahan toi loppuu.
Joten tästä pystyi päättelemään, ettei Lee ilahdu/väistä/reagoi kehuihini.
Sitten liike. Taas Leen piti tehdä jokin asia, mistä pystyin sen sosiaalisesti palkkaamaan. Ja lähdin liikkeelle, taputtelin iloisesti käsiäni ja taisin muistaakseni kehua sitä myös ääneen. No nyt saatiin häntä heilumaan ja pilkettä koirankin silmään.
Kolmantena silittely. Tästä Lee ensin vetäytyi kauemmaksi, vaikka se rakastaa kotona lähellä olemista. Samoin se kerjää silityksiä tai tulee ihan röyhkenä syliin ollen silityksiä vailla. Mutta treenikentällä silitykset ja rapsuttelut, yök. Pienen vetäytymisen jälkeen se antoi silitellä itseään ja Marja sanoi, että ihan kuin se olisi jopa tykännyt siitä.
Eli huomattiin, että todellakin näille jutuille olisi syytä tehdä jotain.
Seuraavalla kierroksella treenattiin. Yhdistettiin suullinen kehu vauhdikkaaseen liikkeeseen ja saatiin sen kautta reaktio koiraan. Tehtiin siis luoksetulo, josta Lee tykkää ja kun oli luonani, sain kehua. Ja häntähän siinä heilui, joten sen päälle lelupalkka. Eli haettiin sitä, että kun saan koiran kehuillani reagoimaan, palkkaan sen leluun.
Liikettä treenattiin niin, että kun Lee teki jotakin oikein, lähdin liikkumaan koirasta poispäin ja kun koira tuli aktiivisesti mukaani, se palkattiin.
Silittelyyn saatiin kullan arvoinen vinkki. Lee kun rakastaa silittelyä ja hyväilyä alan kotioloissa yhdistämään tähän vihjesanaa. Täytyy vaan keksiä joku hyvä. Sitten tuoda sitä samaa sanaa ja silittelyä esim kentän laidalle ja joskus myöhemmin ihan treenikentälle. Tällä tavoin opetan koiralle, että se saa vihjeen, että se tietää, että silittelen sitä. Varmasti hyödyllinen juttu kokeessa tai esim pk-tottiksessa, missä en liikkeiden välissä voi vapauttaa koiraa kanssani leikkimään vaan meidän tulee olla perusasennossa odottamassa tuomarin lupaa jatkaa. Joten olen ihan innoissani tästä. Me voidaan opetella tämä ja tuoda sitä kautta itsevarmuutta kokeisiin, kun voin kertoa koiralleni, että olen todella tyytyväinen sinuun, jatketaan samaan malliin.
Aronille jäi aikanaan sosiaalinen palkka täysin opettamatta. Sillä oli paljon liikkeitä tai liikkeen paloja, joissa sen mielestä piti saada palkka. Hyvä esimerkki on vaikka nouto. Esineen luovutuksen jälkeen se odotti/odottaa aina palkkaa, erityisesti lelua, joilla se oli vauhdikkaasta liikkeestä palkattu. Kun palkkauksen sijaan pyysinkin sen sivulle, tuli pettymyksestä turhautunut ääni. Yhdestä turhaumasta seurasi toinen ja noidankehä oli valmis.
Rayn kanssa olen tietoisesti pyrkinyt kiinnittämään tähän huomiota, että aina kehun sitä ensin ja vasta sitten menee käsi taskuun hakeakseen nakkia. Sitten olen tietoisesti lähes aina treenatessa ruokkinut sitä, että kehun/liikun ja taputtelen käsiäni. Ja en tiedä onko se vaan pienen pystykorvan luonteessa vai onnistunutta koulutusta, mutta se vastaa kehuihin ja taputteluihin olemalla tosi innostuneen näköinen. Rally-tokossa en kylttien väleissä ennätä sitä juurikaan kehua. Välimatkat on lyhyet ja tarkkana niissä pitää olla. Mutta ihan aina toistan sosiaalisen riemupalkan viimeisen kyltin jälkeen, sillä sen turvin saan Rayn vietyä käytösruutuun ja keskittymään vielä siihen ennen lopullista kehästä poistumista.
Viimeisen kyltin jälkeen:
Joten nyt itseänikin ihan ihmetyttää, että miksi tämän käytöksen vieminen on ollut vaikeeta viedä Leen treeneihin. Ehkä tämän vuoksi kirjoitin tämän postauksen, että tulee paremmin mietittyä tätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti