Peltoo

Jäljestys koiran kanssa on aina ollut intohimoni. Metsäjäljet on hetken olleet nyt sivussa ja viime viikkojen pääteemaksi on muodostunut peltojäljestäminen. Siinä on jotakin tosi koukuttavaa. Peltomaisemat tekee jo sen, että sitä jotenkin pysähtyy siihen maailman laidalle pellon reunaan hetkeksi. En osaa selittää, mutta ihan kuin aika pysähtyy ja tilannne on vain minun ja koiran. 

Ja toki peltojäljestys myös yhdistää samankaltaisiaan. Kuva Briskness-kennelin leiriltä Virroilta.

Kuva Carita Paakkanen

Sain kotinurkilla luvat kahdelle lähipellolle jäljestämiseen, joten harrastus on helppoa. Vapaapäivänä käyn kauppareissun yhteydessä tekemässä niin Aronille kuin Leelle jäljen ja käyn ajamassa ne pari tuntia myöhemmin. 

Aron on osoittanut jäljillään, että se menee kuin juna kiskoilla eli koira jäljellä. Kulmissa se on vielä jonkin verran huolimaton ja saattaa mennä helposti yli. Toki sellaiset metsäjälkipyörähdykset on jääneet pois, mutta näissä kulmissa se saisi olla tarkempi. Harhat Aronille ei ole mikään ongelma, viime jäljellä Aron tarkisti ensimmäisen harhan hetkeksi pysähtyen ja haistellen, jatkoi sitten eteenpäin. Seuraavassa kohdassa en nähnyt sen työskentelyssä enää reagointia. Harhan tehnyt ylitti jäljen kahdessa kohdassa. Aronin esine-ilmaisut näyttää myös pääsääntöisesti nyt tosi hyviltä ja toivon, että saisin opetettua ne samanlaiseksi myös Leelle. 

Aron jäljestää!

Ja se on todella onnellinen jäljestyksen jälkeen. 

Juu löydettiin tommonen esine. Aron on hyvin oppinut, että sitä ei oteta suuhun, vaan sen eteen pysähdytään makuulle niin, että esine jää tassujen väliin. 

Leelle on lisätty ruokaa ensimmäiselle suoralle ja viimeisin jälki tiistaina se näyttikin tosi hyvältä. Se ajoi ekaa suoraa löysällä liinalla. Teki töitä ja nenä pysyi pellossa. Olin tosi iloinen tästä. Kulmissa se on lunnonlahja, niitä ei ole kovin paljoa edes harjoiteltu, mutta niissä se on jo nyt Aronia parempi. Lee on ajanut jälkeä vesisateessa, tehnyt kaaria, mutkia ja suoria. Yritetään pitää harjoituksia monipuolisina. 

Alapuolella olevassa jäljestyskuvassa näkyy, että aina ei päästä löysään liinaa. Jarrutin Leen menoa ja periaatteessa se ei ole yhtään hyvä. Toki takaa puhalsi tuuli ja työnsi koiraa jäljellä eteenpäin. Lee on myös motivoitunut menemään eteenpäin, vauhdin kasvaessa vaan tulee enemmän säätöä, joten siksi rauhallisuus peltojäljellä on parempi asia. Peltojäljestys on mielentila-asia. Rauhallisesti työskentelevä ja keskittynyt koira on ihanne. 

Kuva Outi Toni

Kotitreeneissä on panostettu mielentilaan siten, että ensin paalun juurella on kunnon ruokakasa ja jäljen ekalla suoralla on enemmän ruokaa. Näin Lee rauhoittuu paremmin työnsä äärelle, kun eka suora ei mene pyristellessä kireetä liinaa vastaan. 

Paalulla...

Ja eka metri paalulta

Ja eka suora

Sunnuntaina Briskness-leirillä Leelle oli tehty jälki haastavaan peltoon. Koska pohja oli kuiva, ilma aurinkoinen ja kävi tuuli, Leetä odotti yksi pitkä suora, jossa oli joka viidennellä askelmalla ruokaa. Sitä jälkeä ei oma silmä erottanut mitenkään, mutta ihmeen lailla Lee työskenteli ja päätyi loppupalkalleen. Muutaman kerran se nosti nenänsä ilmaan ja veti ikään kuin henkeä, sitten se jatkoi taas. Jäljen lopussa oli esine ja kissanruokapurkki, johon Lee jäljesti. Olin hurjan ylpeä Leestä siinä jäljen päässä. Tajusin, että kyllä siitä on kasvamassa ihan oikea jälkikoira. 

Näin kuiva oli pellon pohja, mutta meille hyvä ja opettavainen kokemus. 

 Joten näillä peltojäljillä  jatketaan loppuvuosi. Silmät myös hakee jatkuvasti ympäristöstä paikkoja, missä voi jäljestää. Siinähän on vain oma mielikuvitus rajana :)