Tässä kuitenkin ratapiirros
Monesta koirasta/koirakosta näki jo melkein lähdössä kuinka hyvin rata tulee menemään. Radan parhaiten tehnyt malinois-koira ja hänen ohjaajansa huokuivat pelkkää taistelutahtoa ja päättäväisyyttä jo lähtö-kyltillä ja sama linja jatkui heillä koko suorituksen ajan. Yksi kilpailijoista vastasi kysymykseen oletko valmis? reippaalla vastauksella "tottakai" ja tämä jo vakuutti, että tämä pari osaa.
Valmis!
Osa koirista taas bongasi lähdössä lähistöllä olevan putken suun ja tämä näkyi keskittymisen herpaantumisena viimeistään kyltillä 2. missä oli peruutus ohjaajan vasemmalla puolen. Toisaalta koirat olivat hyvin hallinnassa, sillä 60 koirasta vain yksi karkasi ohjaajaltaan putkeen, mikä aiheutti hylkäyksen.
Jos siis lähtö oli yhtään levoton, tuli ensimmäiset virheet heti kyltillä 1. 360 astetta vasempaan tai viimeistään kyltillä kaksi peruutustehtävässä. Peruutuksessa useampi suoritus oli vino tai sitten ohjaajan askeleet menivät sekaisin.
Kyltti nro 3 oli puolenvaihto-kyltti, mikä kylttitelineenä siirtyi ihmeen monta kertaa päivän aikana. Koirat kolahtelivat herkästi kylttiin ja arvostelulomakkeeseen tuli kyl-merkintä. Sitten kaksi seuraavaa kylttiä: ihan perus alokasluokan käännökset.....Todella moni sai näissä merkinnät -1 vino. Ihan räikeitä rintamasuuntavirheitä ei tainnut olla kenelläkään, mutta harvassa oli koirakot, jotka selvittivät nämä perustehtävät virheittä.
Kyltti nro 6 oli liikkeestä seiso kierrä koira, joka sujui suurimmalta osalta virheittä. Toki oli niitä koiria, jotka eivät malttaneet seistä paikallaan ohjaajan kiertäessä, mutta pääsääntöisesti tämä osattiin.
Tosi hyvä seisominen
Samoin eteenistumistehtävä, tässä ei juurikaan tullut virheitä. Myös tuplasaksalainen osattiin pääsääntöisesti tosi hyvin.
Kyltti 9. oli myös ihan perustehtävä, mutta se oli kulmassa aika lähellä ulko-ovea. Huomasi, että jos koiran huomio kiinnittyi johonkin kehän ulkopuoliseen edes hetkeksi, tuli tehtävään heti epätarkkuuksia, joista sakotettiin.
Kyltin 10. puolenvaihto edessä koirakot osasivat hyvin, mutta seuraavalla kyltillä, missä tehtiin liikkeestä maahanmenoa, kierrä koira nähtiin useampi puutteellinen yhteistyö. Jos koira haisteli maata ohjaajan kiertäessä sitä, kirjattiin heti py -3, yhdestä maan nuuskaisusta lähti yksi piste.
Tässä yhteistyössä ei puutteita
Kyltti 11. Oli ihan perus kyltti alokasluokasta, käännös vasempaan, missä tuli yllättävän paljon virheitä. -10 virhe oli sellainen, missä koira pysähtyi käännöksen ajaksi seisomaan ohjaajan tehdessä käännös ja jatkoi sitten matkaansa siitä ohjaajan mukaan seuraavalle suoralle. Itse sain tästä muistutuksen, että se vähäisinkin kyltti olisi tehtävä huolella.
Seuraavaksi vuorossa oli merkille lähetys. Oli ihan sattumaa, että sen päivän kehään päätyi keltainen iso kartio ja sen takana oli keltainen putki. Moni mietti jälkeen päin, että oliko tällä tuotu tarkoituksellista vaikeutta, mutta näiden värit oli ihan sattumaa. Tuomarin toive oli, että merkki on iso ja putki on pitkä.
Ja tällä merkki-kyltillä nähtiin vaikka mitä. Useampi koira etsi merkkiä jostakin edestä ja lähetys-käskyllä ne irtosivat ohjaajistaan suoraan eteenpäin. Useampi koirakko yritti suunnata koiran katsetta merkille ennen lähetystä omalla käskyllä. Osa onnistui ensin bongaamaan käskyllä itse kohteen ja eri käskyllä sitten lähtemään merkille. Tässä merkille lähettämisessä yksi koirakko teki tosi viisaasti. Ohjaaja lähetti koiraansa ehkä 6 kertaa merkille ja se kuudes kerta päätyi vasta merkille saakka. Koira tarjosi sitä ennen kaikkea muuta, mutta kun se lopulta löysi merkin, kehui ohjaaja sitä ja ilmoitti tässä vaiheessa uusivansa tehtävän. Muistaakseni tämä pari sai uusinnasta sen -3, mutta koska uusinnalla merkki löytyi heti kerrasta, jäi se sen kyltin ainoaksi virheeksi.
Merkki bongattu
Jos merkki löytyi, niin ainakin 4 koiraa lähti ennen aikojaan seuraamaan tai yksi koirakko teki niin, että ohjaaja lähti jo kävelemään, vaikka koira ei ollut vielä lopullisesti pysähtynyt kyltille. Tästä sakotettiin heti.
Jonkin verran koirat haistelivat merkkiä, josta tuli myös merkintä -1.
Tämä koira sen sijaan ei haistellut.
Ja pääsääntöisesti koirat ohjautuivat hyvin merkin taakse odottamaan lupaa tulla ohjaajan mukaan seuraamaan.
Kaksi seuraavaa kylttiä menivät useimmilla ihan mallikkaasti, samoin putkelle lähystyminen sujui lähes kaikilta. Yksi koira seurasi niin tiiviisti ohjaajaansa, että ei mennytkään putkeen vaan kulki ohjaajan mukana. Tässä ohjaajan olisi kannattanut sanoa, että uusii tehtävän, mutta selvästi taisi olla agilityä harrastanut pari, sillä ohjaaja vippasi koiransa putkeen kuin agilityssä. Se oli hieno putkeen lähetys siitä puolesta välistä putkea, mutta tästä taisi tulla hyl, kun ohjaaja ei ilmoittanut uusivansa.
Heti putkesta tullessa oli seuraava virherysä, sillä putken jälkeinen kyltti oli puolenvaihtokyltti. Ohjaajat saivat koiransa kyllä hyvin haltuun, mutta tuomari tarkkaili ohjaajien kulkulinjaa. Jos ohjaaja vaihtoi kulkulinjaa puolen vaihdon yhteysessä, tuomari huomasi sen heti. Tästä laitoin merkintää tosi moneen arvostelukaavakkeeseen. Radalla oli kolme puolenvaihto tehtävää ja niissä kaikissa seurattiin sitä, että ohjaaja kulkee suoraan ja vain koira vaihtaa linjaa.
Koira tosi hyvin hallinnassa ennen puolenvaihtoa
Viimeinen tehtävä ennen maalia tehtiin taas ulko-ovea kohti ja jos koira oli yhtään herpaantunut ohjaajastaan, tuli tässä käännöksessä virhe.
Maalissa saattoi se sihteerinkin sydän ja silmä kostua, kun välillä nähtiin niin kauniita suorituksia ja ohjaajat kiittivät koiraansa niin aidosti.
Ääntelystä sakotettiin mielestäni yllättävän vähän, vaikka useamman kerran erilaista äänetelyä kuultiinkin. Ehkä kun itselläni on ollut voimakkaasta äänen kanssa tekevä koira, on oma korva herkistynyt sille. Yksittäisestä haukahduksesta ei tainnut seurata mitään, mutta ainakin viidelle koiralle kirjoitin kommenneihin ääntely ja kokonaisvaikutelmaan laitettiin -3 tai -1 vähän riippuen ääntelystä. Kysyin tätä tuomarilta ja hän vastasi, että jos ääntelyä esiintyy esim ohjaajan kävellessä kolme askelta, on se pahempi virhe kuin satunnaiset inahdukset.
Radan päätteeksi koirakot menivät käytösruutuun, missä ihan muutama koira sai pienen merkinnän. Tuomari oli ajatellut, että käytösruudusta tehdään helppo, koska sen ei tulisi ratkaista fiinaaliin pääsyä. Nyt asentona oli makuulla ohjaajan vasemmalla puolen eli ihan perussettiä. Koirakoiden välisiä eroja tuli itse radalla, joten tämä tuntui kyllä hyvältä, että käytösruutu ei ole se, mikä ratkaisee.
Sihteerin hommassa oli kyllä tosi kiva päivä ja treenihalut ja haave päästä itsekin tuohon tilanteeseen kasvoivat hurjasti. Rallyssa myös rotukirjo hurmasi, oli ilo nähdä niin monen eri rodun edustajia.
Kiitos Heidi, olipa hyvä katsaus karsintarataan!
VastaaPoistaOlipa mielenkiintoinen katsaus sihteerin näkökulmasta. Vaikka tehtäviin on sekä yleisiä että tehtäväkohtaisia arvosteluohjeita, niin aika paljon näkee tuomarikohtaisia eroja. Itseä kyllä harmittaa tuo merkille lähetys varmaan kuukausia. Kutsuin koiraa hieman aikaisin ettei seuraavalla kyltillä tulisi älytön kiire. Liian aikaisin suoritetusta tehtävästä pitäisi kai tulla -1 mutta saatiin -10. Koira ei karannut kuten paperissa luki vaan lähtee kun kutsun. Ensi vuonna sitten uusi yritys...
VastaaPoista